13. tammi, 2020

Kolmosmurha, kärsivällisyyttä, kyyneleitä

Kastel Stari

5 - 13 C

Vaihtelevaa pilvisyyttä

 

Oikein hyvää alkanutta viikkoa. Vuoden kolmatta kokonaista. Aloitan viikon mietelauseella, sillä Valtteri (5 v.) muotoili ikivanhan sanonnan sangen onnistuneesti uuteen uskoon. Valtteri totesi että ’yksi tykkää äidistä, toinen maksalaatikosta’. Tällä syvällisellä ajatuksella on hyvä suunnata kohti uutta viikkoa, kohti uusia haasteita.

Ennen kuin lähdetään tulevaisuuteen, käydään lähihistoriassa. Käydään läpi juuri päättynyttä viikonloppua, sillä siihen sisältyi muutama erikoishuomiota vaativa asia. Kuten kolmosmurha, kärsivällisyyttä ja lopuksi muutama kyynel. Se oli siis semmoinen eläkeläisen perusviikonloppu.

Kaverini päivitti Facebook -sivulleen lauantaina, että olipa jännä lähtö lounaalle. Hän oli astunut ulos kadulle jossa pötkötti kaksi ruumista. Oli poliisia, oli ambulanssia, oli sitä sun tätä. Tuossa 15 kilometrin päässä sijaitsevassa suurkaupungissa.

Splitin keskustassa ammuttiin lauantain iltapäivällä kolme ihmistä. Keskellä kaunista, aurinkoista päivää. Keskellä kaupunkia. Keskellä katua. Ampuminen liittyi, tietysti, huumekauppoihin ja/tai -velkoihin. Mihinkäs muuhun. Kaksi uhreista menehtyi paikan päällä, kolmas sairaalassa. Paikallislehdet varoittivat liikkumasta alueella. Poliisi toimi kuitenkin tehokkaasti ja pidätti lähes samantien ampujan ja kaksi muuta asiaan liittynyttä henkilöä. Tilanne oli nopeasti ohi ja elämän piti palata normaaliksi. Eipä palannut. Lehtitietojen mukaan Split oli eilen sunnuntai-iltana kuin aavekaupunki kun ihmiset eivät uskaltautuneet ulos.

Tapahtumalla ei, tällä kertaa, ollut mitään tekemistä terrorismin kanssa. Se oli, ensimmäisten tietojen mukaan, huumekauppoihin ja niistä johtuviin velkoihin ja/tai kiristykseen liittyvä, yksittäinen tapahtuma. Hässäkkä herätti kuitenkin keskustelun siitä kuinka herkkä Splitin, ja itseasiassa koko Kroatian, talous on. Maa elää tällä hetkellä pitkälti matkailun ja turistien tuomilla rahoilla. Yksi suurempi, yksi riittävän paljon huomiota kansainvälisesti herättävä, terroriteko romauttaisi maan talouden tukijalan. Kysykää vaikka Egyptiltä tai Turkilta. Molemmat ovat joutuneet keräilemään palikoita uudelleen kun nurkissa on räjähdellyt. Eikä se ole ollut helppoa. Vastaavaa ei tämä maa kestäisi.

Rehellisyyden nimissä on syytä todeta, että Kroatia on turvallinen maa. Se on vähän kuin Suomi. Mitään välitöntä vaaraa tai uhkaa ei tänne suuntaudu sillä Kroatia ei, aivan kuten ei Suomikaan, herätä suuria tunteita yhdenkään terroristijärjestön piirissä. Kumpikin on verrattain syrjässä maailmapoliittisista jännitteistä eikä kummassakaan maassa ole kovin suuria etnisiä vähemmistöjä. Joten kyllä, kyllä tänne edelleenkin uskaltaa matkustaa. Tervetuloa vaan. Suorat lennot alkavat huhtikuussa. Ihan muutaman kuukauden päästä.

Näin kolmosmurha on käsitelty. Voimme siirtyä tärkeämpiin asioihin. Kuten ruokaan.

Mummoni asui Helsingissä Vänrikki Stoolinkadulla. Talossa numero viisi. Samassa talossa, ulko-oven ja porttikongin välissä, sijaitsi pieni maitokauppa josta sai irtomaitoa ja irtovoita. Maitoa pulloon ja voita voipaperiin. Jonnet eivät vaan tiedä. Kun kävin mummolle kaupassa, sain usein luvan ostaa suuren herkun, Aleksanterin leivoksen. Jos lupaa ei ollut, muistan kaupan tädin antaneen sellaisen silloin tällöin kaupan päälle.      

Leivos ei ollut ainoa kulinaristinen nautinto johon mummon luona tutustuin. Sain nauttia myös maailman parhaasta sianlihakastikkeesta, jota mummoni, Mami, valmisti. Olen joskus, aina silloin tällöin, koittanut tehdä itsekin tuota perinneherkkua jota myös läskisoosiksi kutsutaan, vaan en ole päässyt lähellekään Mamin valmistamaa makuelämystä. Viimeisin yritys oli päättyneenä viikonloppuna.

Päätin että kun nyt mennään, kun nyt koitetaan, nyt kaikki tehdään viimeisen päälle. Lihaa, jossa riittävästi valkoista silavaa, riittävästi. Valurautapannu. Tietysti. Läskisoosiahan ei voi, ei todellakaan, millään teflonilla valmistaa. Aikaa. Riittävästi aikaa. Paljon aikaa.

Läskisoosi on periaatteessa helppo ruoka. Ruskista lihat, tee kastike, pistä lihat kastikkeeseen, mausta suolalla ja pippurilla. Mitään muuta ei tarvita. Anna porista. Hautua. Se on siinä. Näin tein. Ruskistin lihat. Kun ne näyttivät valmiilta, ruskistin vielä hieman lisää. Toimi. Tein kastikkeen. Kun jauhot näyttivät saaneen riittävästi väriä, jatkoin niiden paahtamista vielä vähän. Toimi. Yhdistin asiat. Lisäsin suolaa. Riittävästi. Ja vielä vähän lisää. Toimi. Maku 8/10. Mamin kastikkeen maku oli 10/10. Lähestyn tavoitetta jota en kyllä koskaan saavuta. Koska Mami.  

Läskisoosin valmistuksen periaate on, että joka kohdassa, juuri kun ajattelet että nyt on tarpeeksi, lisäät/jatkat vielä vähän. Lihaa pitää olla riittävästi. Siinä pitää olla silavaa riittävästi. Sinulla pitää olla riittävästi kärsivällisyyttä ja rohkeutta ruskistaa, ruskistaa vielä vähän lisää. Lopuksi koko komeutta pitää hauduttaa riittävän kauan. Mitä pidempää sen parempi ja syvempi on maku. Kyllä kannattaa. Ja kyllä toimii.

Sitten kyyneliin. En tiedä olenko jäänyt elämäni aikana jostain paitsi vai olenko vain romanttinen höpsö, mutta Yle Areenan loisteliaan tarjonnan avustuksella saattoi muutama roska lipsahtaa parikin kertaa silmään viikonlopun aikana. Ensinnäkin katselin SuomiLove -ohjelman kaikki julkaistut jaksot putkeen. Katselin ja kuuntelin tarinoita ja niihin liittyviä biisejä, jotka ovat jossain vaiheessa jotenkin liikuttaneet joidenkin ihmisten elämää jollain tavalla. Muutama tarina oli aidosti liikuttava. Sitä paitsi musiikkiesitykset, suuren bändin säestyksellä, olivat hienoja. Mahtavia. Nyyh. Ajoittainen nyyh.

Toinen ohjelma, jossa saattoi hetkittäin silmäkulma kostua, oli Elossa24 -sarjan uusi tuotantokausi. Siinä seurataan 40 kameraryhmän avulla 13 paikkakunnalla ihan tavallisten terveydenhoitohenkilöstön ja heidän hoitamien potilaiden elämää. Seurataan siis miten meitä pidetään elossa. Joskus se onnistuu, joskus se taas ei. Ihan niin kuin oikeassa elämässä. Suosittelen. Katsokaa. Kannattaa.  

Näin viikko käyntiin. Kaikenlaisilla jutuilla. Keskiviikkona lisää. Jotain. Tulkaapa takaisin tutkailemaan. Nähdään.