15. tammi, 2020

Valitusta

Kastel Stari

5 - 14 C

Aurinkoista

 

Kuluttajavalistuksesta päivää. Olen kertoillut vuosien saatossa, kun olette kyselleet, kaikenlaisista asioista joita täältä Kroatiasta, tai ainakin Dalmatiasta, löytyy. Ja onhan noita. On aurinkoa, on merta, kauniita maisemia, mukavia ihmisiä, rantaa, paskoja internet -yhteyksiä ja kusipäitä. Kaikenlaista on neljän vuoden aikana eteen pompsahdellut.

Tänään valistetaan lisää. Tänään kerrotaan siitä, mitä Kroatiasta, tai ainakaan Dalmatiasta, ei löydy. Ei puhuta perinteisestä salmiakista, ruisleivästä tai lihapiirakasta, ei puhuta edes Saarioisen roiskeläppäpizzasta eikä astioiden kuivatuskaapista. Ei, tänään puhutaan paljon suuremmista asioista. Aloitetaan tärkeimmällä.  

Jäähallit. Niitä ei ole. Tai on. Noin viisi. Nekin sijaitsevat tuolla jossain pohjoisessa. Kiekko ei siis todellakaan ole, eikä siitä ole tulossa, mikään yleisölaji täällä. Vaikkakin yllättävän moni kroaatti on kiinnostunut ja tietää hämmentävän paljon jääkiekosta. Seikka, joka yllättää jokainen kerta kun siihen törmää. Varsinkin kun lajia ei juurikaan ole tarjolla edes televisiossa. On nimittäin melko jännä tunne kun täysin viattoman näköinen nuori neito bussissa kykenee keskustelemaan asiantuntevasti Nashville Predatorsin rosterin heikkouksista.   

Juustonaksut. Täällä ei saa henkeään tuoksumaan juustolta eikä sormiaan epäilyttävältä. Ei ainakaan pussista. Eikä ainakaan juustonaksuilla. Menin heti tänne muutettuani pahasti halpaan ostaessani lähikaupasta ’juustonaksuja’. En ostanut. Ostin suolattuja kikirikejä. Eli maapähkinöitä. Yök. Voinette kuvitella pettymykseni kotiin päästyäni. Kuva kiririkistä siinä pussissa vaan näytti nopealla vilkaisulla aivan naksulta.

Kunnon pihvit. Olen todennut tämän aikaisemminkin ja totean uudelleen. Kroatia ei ole pihvimaa eikä kroaatit ole pihvikansaa. Nämä tyypit eivät vaan osaa valmistaa kunnon pihviä naudanlihasta. Ja myöntävät sen itsekin. Juttelin muutama viikko sitten erään huippuravintoloitsijan kanssa ja hän perusteli paskat pihvit paskalla lihalla. Paras liha Kroatiasta menee kuulemma vientiin, jopa niin että kun tilaat Saksassa pihvin, liha saattaa olla peräisin Kroatiasta. Kotimarkkinoille jää sitten ne lihat sinne laarin pohjalle. Eipä siis ihme, että neljän vuoden aikana olen löytänyt kolme (3) kunnollista pihviä koko maasta. Ja aika monta tosi huonoa.

Golfkentät. Vähän sama juttu kuin jäähallien kanssa. Kyllä täältä muutama kenttä löytyy, mutta ihan vaan muutama. Rannikkokaistalla kenttien puutteen ymmärtää, täältä saattaisi olla melkoisen haastavaa löytää riittävä tila vuorten, meren ja viinipeltojen välistä, mutta luulisi sitä tilaa löytyvän vaikkapa Slavoniassa. Jossain Itä-Kroatiassa. En minä tiedä, kun en ole koskaan siellä käynyt. Enkä golfaa. Ehkä kroaatteja ei vaan kolopallo kiinnosta. Ehkä heillä on tärkeämpään miettimistä. Kuten vaikkapa maasta pois muuttaminen.

Heijastimet. Mustiin pukeutunut kroaatti mustalla asfaltilla sateessa on aivan yhtä pimeä kuin suomalainen samaisessa ympäristössä. Kroaatti on pimeä myös pienellä asuinkauduilla jos/kun se katuvalo on sattunut sammumaan eikä kenelläkään ole ollut aikaa korjata sitä. Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä. Täällä ei kukaan, ei koskaan, käytä heijastimia. Selkeä markkinarako.

Valmisruoat. Ei ole. Kun sitä ei ihan joka päivä vaan jaksa valmistaa omassa keittiössä itselleen neljän tähden Michelin -ravintolan tasoista apetta. Joskus olisi ihan kiva napata kaupan hyllystä joku valmis pöperö, joka tosin ei maistu miltään mutta täyttää masun. Tekee siis tehtävänsä. Olin syksyllä Irlannissa ja kävin paikallisessa marketissa. Siellä oli yksi seinä, eikä edes ihan pieni seinä, täynnä valmisruokapaketteja. Oli pientä, oli isoa, oli halpaa, kallista, oli kaikenlaista. Täällä saatat löytää jotain, mahdollisesti, pakastealtaasta. Ja hyllystä pari ’lisää-vain-vesi’ -hässäkkää. Missä on kunnon einesmaksalaatikko? Kysyn vaan.

Edelliseen liittyen, kaikki perunasekoituspakasteet. Suomessahan pakasteesta löytyy kuorituista perunoista alkaen ihan kaikki maailman makuperunat päättyen pikkulintuja sisältävään perunaviillokkiin. Mitä kaikkea niitä nykyään onkaan. Täällä ei ole. Mitään. Täällä pakasteessa on vain ranskalaisia perunoita. Eikä edes uunisellaisia.  

Jääskrapat. Eihän niitä kovin usein ainakaan Dalmatian korkeudella tarvitse, mutta olisihan se paljon helpompaa raaputtaa autonlasia skrapalla talviaamuna, edes silloin tällöin, kun yö on ollut pakkasella. Paljon helpompaa kuin jollain CD -levynkannella, kengällä tai mapilla. Joita kaikkia olen nähnyt käytettävän.

Crème fraîche. Ranskankerma. Hapankerma. Tai mikä sen oikea nimi nyt onkaan. Ei. Ei löydy. Kun reseptissä mainitaan että ’lisää ranskankermaa’, täällä lisätään kiselo vhrnje’ä. Ja juu, siinä todellakin on viisi (5) konsonanttia peräkkäin.

Edelliseen liittyen makukermat. Totuin Suomessa, jopa Ylivieskassa, siihen että kun opettelin ruuanlaittoa totaalinoviisina, apunani toimivat erilaiset maustetut kermat. Oli pippuri-, paprika- ja juustokermaa, oli vaikka mitä. Täältä olen löytänyt kerman, joka on tarkoitettu herkkusienille. En muuta. Ei apuja. On siis ollut pakko opetella ihan itse maustamaan.

Lopuksi. Löyhän moraalin omaavat naiset/miehet. Ei löydy Kroatiasta. Ei ainakaan Dalmatiasta. Enkä nyt puhu omasta puolestani, en toki, kavereiden puolesta kirjoittelen. Joutuvat raukat riutumaan, turvautumaan kaiken maailman Tindereihin, pahimmassa tapauksessa matkustamaan jopa tänne Kaštelaan turisteja metsästämään. Raukat.

Näin. Muutama asia jonka olen kokenut puuttuvan uudessa kotimaassani. Ennen kuin kukaan vetää hernettä nekkuun tai mihinkään muuhun ruumiin aukkoon, todettakoon että taatusti kaikkia edellä mainittuja löytyy jostain päin. Paitsi niitä löyhämoraalisia naisia. Minä vaan kirjoitan, yhä edelleen, ihan omista kokemuksistani. Joka ei yhä edelleen ole koko maailman totuus.  

Näin keskiviikolle. Perjantaina sitten taas aivan jotain muuta. Tulkaapa tutkailemaan.