24. helmi, 2020

Lähialuematkailua

Kastel Stari

7 - 17 C

Aurinkoista

 

Havahduin kun linja-auto hidasti vauhtia. Olin, siitäkin huolimatta että bussin penkeillä on vaikea löytää kunnollista asentoa nukkumiseen, vaipunut jos en varsinaiseen uneen, niin ainakin jonkinlaiseen horrokseen. Olimme saapumassa taajamaan. Kylään tai kaupunkiin. Kurkkasin ikkunasta ulos.

Oli kuin olisin palannut suoraan 60 -luvulle. Värittömiä kivitaloja, pieniä myymälöitä joiden likaisten, pitsiverhojen reunustamissa ikkunoissa on tarjolla lurexhameita, toppa-asuja ja valkoisia nailonpaitoja. Koko maailma oli harmaa. Siitä oli hukkunut värit. Hätäännyin. Kaivelin taskujani josko sieltä löytyisi jotain joka asemoisi minut takaisin 20 -luvulle. Siis 2020 -luvulle. Onneksi löysin puhelimen. Älysemmoisen. Niitä ei tietääkseni ollut vielä keksitty vuonna 1968. Jonne kuvittelin unen pöpperössä palanneeni. Oli pakko selvittää mikä tämä aikamatkakokemuksen aiheuttanut paikkakunta oikein oli. Koska tänne on pakko palata takaisin. On pakko päästä tutkimaan, onko tämä paikka todellakin jämähtänyt vuoteen 1968.

Kaupungin nimi oli Sinj. Se on Kroatian, Dalmatian takamailla sijaitseva Cetinska krajina -nimisen alueen keskus ja siellä asuu noin 25.000 ihmistä. Sinj on yksi niitä paikkakuntia, jonne ei kukaan eksy. Se sijaitsee 35 kilometrin päässä Splitissä eikä kukaan yksinkertaisesti mene sinne jos sinne ei ole asiaa. Miksi menisi? Miksi kukaan haluaisi palata 60 -luvulle? Wikipedia kertoo kaupungin olevan ’kuuluisa’ Alka -hevoskilpailuista, jotka järjestetään vuosittain osmanien armeijan ensimmäisessä Balkanin sodassa 1912-13 kärsimän tappion kunniaksi. Todettakoon, ihan varovasti, ettei tuo kuuluisuus kovin montaa kynnystä ylitä. Ei kansainvälisesti eikä oikein edes kansallisesti. Sujahtaa enemmänkin joka puolella Kroatiaa järjestettävien kyläjuhlien laariin joita riittää ihan jokaiseen kylään, kaupunkiin ja taajamaan. Ympäri vuoden.

Kuten todettu, Sinjiin ei kukaan eksy. Ei sinne kukaan mene siksi, että Sinj on houkutteleva, sykkivä ja kiinnostava matkailukohde. Koska se ei ole sitä. Mutta minä menin. Minä matkustin takaisin Sinjiin lauantaina, sillä tuo edellä oleva aikamatkustuskokemus piti kokea uudelleen. Piti käydä kurkkaamassa onko kaupunki oikeasti niin ruma ja luotaantyöntävä kuin sen ensimmäisessä Sinj -kokemuksessa oli ollut. Joka tosin oli lyhyt, läpiajotyyppinen kokemus. Päätin antaa Sinjille uuden mahdollisuuden. Päätin antaa sille enemmän aikaa.

Lähdin lauantaina liikkeelle. Lähdin kaupunkiin, joka mielikuvissani oli mustavalkoinen 60 -luvun kaupunki. Odotin aikamatkustuskokemusta, odotin kuvasatoa jostain jota voi sitten myöhemmin kauhistella pohjalta että kylläpä on rumaa, kauheaa ja likaista. Odotuksia vahvisti vielä bussi johon hyppäsin Splitissä. Iso, normaalikokoinen kuljetin. Matkustajia minä ja mummo. Yksi mummo. Ei muita. Sillä kuka nyt vapaaehtoisesti Sinjiin haluaisi?

Todettakoon tähän väliin, tasapuolisuuden vuoksi, että näitä Sinjin kaltaisia kaupunkeja riittää Kroatiassa, jopa Dalmatiassa. Kyllä täältä löytyy muitakin kohteita, jonne kukaan ei mene jos ei ole pakko. Pääsääntöisesti ne sijaitsevat sisämaassa ja kun niiltä puuttuu se yksi turistihoukutin, meri, niiltä puuttuu kaikki. Saa olla melkoinen markkinointivelho että sisämaakaupungin saa loihdittua satunnaisen turistin silmissä kutsuvaksi. Varsinkin kun kroaatit eivät, noin yleisesti ottaen, ole vielä oikein oppineet markkinoin saloja. Tai edes perusteita.

Jyrryteltiin mummon kanssa bussilla vajaa tunti. Mietiskelin reissun aikana Suomen syrjäkyläpolitiikkaa, mietin sitä kuinka jossain Juupajoen syrjäkylillä bussivuoroja vähennetään, jopa lopetetaan, koska matkustajakato. Splitin ja Sinjin välillä busseja kulkee tasaisesti tunnin välein. Yksi tunnissa. Tyhjänä, mutta kulkee.

Saavuimme vihdoin Sinjiin. Linja-autoasema oli, kuten kaikki linja-autoasemat ympäri maailmaa ovat, ankea. Ja hieman syrjässä. Paitsi Helsingin Kamppi. Tossua toisen eteen ja nokka kohti kuuskytlukua. Nokka kohti kaupunkia.

Matkalla kaupungin keskustaan reissulle mahtui tyypillisiä 70 -luvun kilometritaloja, tiedättehän niitä betonikolosseja joita Suomeenkin rakennettiin neljäkymmentä vuotta sitten. Kroatiassa näitä talokomplekseja löytyy ihan jokaisesta kylästä ja kaupungista. Niitä löytyi myös Sinjistä. Vaan kun pääsin kaupungin keskustaan, se oli aivan jotain muuta. Keskusta ei ole varsinainen vanha kaupunki, kuten vanhat kaupungit yleisesti ottaen käsitetään, se on enemmänkin kiinteästi yhteen rakennettu, sangen viihtyisä keskusta, jossa oli taloja eri vuosikymmeniltä ja jossa ihmiset tuntuivat viihtyvän. Pettymys oli suuri. Lähes käsinkosketeltava. Missä se 60 -luku lymyää? Missä on se mitä lähdin etsimään? Oli kaunis, 13 asteinen lauantaiaamupäivä ja Sinjin keskusaukio oli täynnä ihmisiä. Aivan täynnä. Puheenporina täytti, sananmukaisesti, atmosfäärin. Tuli hyvä tunne. Tuli tunne että hei, tämähän on mukavan näköinen ja tuntuinen paikka. Sillä sitä se oli. Sinjin keskusta on viihtyisä. Oikeasti. Ainakin kun on kevät ja aurinko paistaa.

Kaupungin keskusta, ’vanha’ osa, ei ole suuren suuri. Siinä on muutama ristiin rastiin menevä kävelykatu ja pari-kolme kirkkoa. Koska, aivan kuten edellä mainitut 70 -luvun betonikolossit, kirkot kuuluvat jokaiseen kroatialaiseen kaupunkiin. Kadut, ja kirkot, olivat keväisenä lauantaipäivänä täynnä ihmisiä. Tuntui että kaupungin kaikki 25.000 ihmistä olivat päättäneet tulla viettämään lauantaita keskustaan.

Vanhan kaupunginosan kyljessä, pienellä mäellä, sijaitsee linnoitus. Jonne piti kiivetä. Koska sieltä saa hyviä kokonaiskuvan, ja -kuvia, alueesta. Itse linnoitus ei, luvalla sanottuna, ole kummoinen. Hyvin pidetty ja selkeästi kunnostettu, mutta pieni ja vaatimaton. Linnoituksen kyljessä on kaupungin museo josta taatusti olisi saanut lisäinfoa, mutta koska oli lauantai, se oli suljettu. Niinpä tiedonhankinta Sinjin historiasta jäi seuraavaan kertaan.

Näitä seuraavia kertoja on taatusti luvassa. Jos ei välttämättä juuri Sinjiin, niin vastaaviin pikkukaupunkeihin tässä asuinympäristössä kyllä. Lauantain lähialuematkailukokemus oli niin palkitseva ja mukava, että tulen taatusti tekemään näitä päivän mittaisia ekskursioita myös muihin, hieman tuntemattomiin, paikkoihin tulevaisuudessa. Ja kertomaan niistä sitten teille. Bussilla Splitistä kun pääsee lähes kaikkialle. Ja kohteita riittää. Eikä lähialuematkailu rasita edes lompakkoa. Lauantaina kulutin yhteensä 154 kunaa (21€) sisältäen matkat ja pizzan kohteessa. Olutindeksi Sinjissä oli muuten 15 kunaa (2€) puolen litran tuoppista. Meidän rannalla moinen juoma maksaa 16-17 kunaa (2,15-2,45€).

Näin viikon alkuun. Keskiviikkona sitten lisää. Jotain. Tervetuloa takaisin tutkailemaan mitä.