6. maalis, 2020

Vieraissa

Kastel Stari

10 - 15 C

Enimmäkseen pilvistä, vesisadetta. Keltaiset varoitukset vesisateesta, ukkosmyrskyistä ja tuulesta.

 

Tunnustan. Kävin vieraissa. Tänään yritän selventää miksi. Yritän hakea tukea teolleni. Yritän hakea ymmärrystä, kertoa ettei se lopulta ole niin tuomittavaa kun ensinäkemältä vaikuttaa. Että vieraissa käyminen saattaa jossain tapauksissa olla jopa hyväksi sinulle ja arkielämällesi. Se saattaa jossain tapauksissa auttaa ja luoda uuden kipinän siihen elämään sen vanhan, tutun kumppanin kanssa.

Arki on päässyt muuttumaan rutiiniksi. Tunnet kumppanisi läpikotaisin, tunnet kaikki hänen kaarteet, laaksot ja kumpareet. Hyvät ja huonot asiat. Liikut tutuissa paikoissa päivittäin, et edes odota löytäväsi enää mitään yllättävää. Tiedät mitä on tarjolla, tiedät mitä saat. Toisaalta tiedät myös sen mitä sinulta odotetaan, miten sinun odotetaan reagoivan, tekevän, toimivan. Kaikki, koko elämä, näyttää ulospäin että kaikki on ihan hyvin. Se rullaa eteenpäin päivästä toiseen. Silti sinulla on tunne, kaipuu, ehkä toivo että joku päivä eteesi ilmestyisi, että joku päivä elämääsi tulisi jotain hieman jännittävää. Jotain uutta ja yllättävää sitä harmaata arkea, tavallista elämää ja arkirutiineja piristämään. Antamaan potkua. Kaipaat tunnetta, joka valtaa sinut kun löydät, näet ja koet jotain uutta. Uutta ja jännittävää. Aivan jotain muuta kuin se elämä, jota jokainen päivä elät, tarjoaa.

Asiantuntijat, ja edistykselliset naistenlehdet, kertovat että vieraissa käyminen saattaa olla hyväksi. Piristää elämää. Ainakin silloin, naistenlehtien mukaan, kun se joka menee, on nainen. Hän tekee silloin ’rohkean ratkaisun, ottaa elämän omiin käsiinsä ja nauttii naiseudestaan’.  Mies on näiden lehtien mukaan vain vanha likainen pukki. Kaikki muut pitävät uuden hehkun ja jännityksen onnistuneen hakemisen perustana sitä, että se tehdään yhteistuumin. Yhteisellä päätöksellä. Jota minä en tehnyt. Minä lähdin vieraisiin yksipuolisella päätöksellä. Aivan omista lähtökohdistani. Ja tein sen vielä kumppanini syntymäpäivänä.

Kaduttaako? Löysinkö mitä etsin? Sainko sen mitä lähdin hakemaan? Tuntuiko pahalta. Hävettääkö? No katsotaanpa.

Kun palasin reissultani kotiin, en tuntenut katumusta. En lainkaan. Olin iloinen että lähdin. Olin iloinen että olin löytänyt jotain uutta. Jotain piristävää. Olin iloinen siitä tiedosta että voin tehdä kaiken uudestaan kun elämä muuttuu jälleen ahdistavan arkiseksi. Kun seuraavan kerran kaipaan irti rutiineista.

Ja kyllä. Sain kyllä juuri sen mitä lähdin hakemaan. Ja kyllä. Reissu piristi. Oli mukavaa ja mielenkiintoista tutkia jotain aivan muuta kuin mihin olet tottunut arjessa. Sukeltaa uusien, ennenkokemattomien juttujen maailmaan. Kokea jotain jännittävää.

Päivittäisellä kumppanillani, jonka siis tunnen läpikotaisin, jonka kaikki kaarteet, laaksot ja kumpareet ovat minulle ehkä jopa liiankin tuttuja, oli syntymäpäivä 04.03. Hän täytti 1.168 vuotta. Vuonna 852 prinssi Trpimir lahjoitti hänet Pyhälle kirkolle lahjaksi ja niinpä häntä kutsuttiin aluksi ’Lahdeksi Jumalan armosta’. Jopa neljä delfiiniä tulivat syntymäpäivänään juhlimaan ja uiskentelivat arkipäiväisen kumppanini, Kaštelan kaupungin, edustalle. Minä lähdin vieraisiin. Päätin tempaista itseni irti arjesta. Rutiineista. Lähdin naapurikaupunki Trogiriin.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun olin tutkinut Trogirin kujat, kun olin päässyt sisälle hänen syliinsä, painautunut sisimpäänsä, menin vielä kauppaan. Unohdin kaikki omaan arkiseen, tylsään elämääni kuuluvat Tommyt, Ribolat sekä Studenacit ja painuin into piukkana seikkailuun. Painuin Plodineen. Tutkimaan häntä. Tutkimaan mitä hänellä on minulle annettavana. Tutkimaan miten hän eroaa, miltä hän tuntuu, tuttuun tarjontaan verrattuna kotona. Löydänkö vierailusta uuden tuttavuuden sylissä jotain? Jotain uutta? Uusia tunteita? Kokemuksia? Fiiliksiä?  

Ja kyllä. Kyllä löysin. Oli jännää ja piristävää löytää aivan uusia asioita, uusia juttuja joita ei omasta arjesta löydy. Löytää jopa jotain jota et edes tiennyt tarvitsevasi. Haluavasi. Kaivanneesi. Olit ehtinyt unohtaa miltä ne tuntuvat, tuoksuvat, maistuvat. Edellisestä kerrasta oli aivan liian kauan.

Oli mukava tutkia ja hypistellä asioita. Tunnustella, pohtia, jopa muistella. Vaikka koko ajan tiesi että tämä on vain lyhyt ohikiitävä hetki jota elät juuri nyt, tämä on hetki joka menee nopeasti ohi. Mutta jättää muistoja. Jättää jotain sellaista jonka haluat ottaa mukaan. Viedä mukanasi kotiin. Jotain, josta voit nauttia myöhemminkin. Omassa arjessa.

Minä otin palan tuota hetkeä mukaan, toin jotain mukanani arkiseen kotielämään. Sen piristykseksi. Toin mausteita joita ei kotiympäristöstä löydy. Kastikkeita. Marinadeja. Juustoja. Eri makuisia nuudeleita. Kaikkea sellaista mitä omasta arjesta, omista kaupoista ei löydy. Osa oli jotain, jota en edes tiennyt haluavani. Tai tarvitsevani. Mutta kun ne nyt ovat kotona, kun niitä käyttää, kaikista nauttii suunnattomasti.

Puhumattakaan siitä, kun löydät jotain joka vie sinut menneisyyteen. Tuo muistoja ja avaa ikkunan historiaasi. Kuten oikea näkkileipä. Istut keittiön pöydän ääressä, hyvin haudutetun, höyryävän hernekeiton ja aidon näkkilevän ääressä ihmetellen kuinka paljon oletkaan näitä makuja kaivannut. Yhtään ei haittaa se, että kun haukkaat juustopäällistä näkkäriä kymmenien vuosien jälkeen, muistat kuinka samainen ateria on joskus tullut nautittua peltisestä pakista jäätynein solmin jonkun männynkäppyrän alla kolmekymmenen asteen pakkasessa vietettyäsi kolme viikkoa Lapin talvessa teltassa tykkiryhmäsi kanssa tykistön ampumaleirillä. Nyt kotona keittiön pöydän ääressä, näkkileipää roiskutellessa, tuokin muisto saa kultaisen reunuksen. Koska näkkileipä. Jota et tiennyt edes kaipaavasi. Sivumennen sanoen, näkkäri siellä Lapissa saattoi olla pakkasen takia järjettömän kovaa, repussa vettynyttä löllöä tai jotain siltä väliltä. Silloin sitä veti nälkäänsä, nyt elämää piristäkseen. Muistoja tuomaan. Niin se heittelee. Elämä.

Näin perjantaille. Luvalla sanottuna hieman omituinen postaus. Kertomus siitä kuinka pieni, ihan pieni, kyläily naapurissa voi piristää arkea. Tuoda siihen pientä pikanttia lisää. Suosittelen. Suosittelen kokemukseeni perustuen oikeinkin lämpimästi.

Nyt hyvää viikonloppua. Palataan maanantaina ja tutkitaan että mitä uutta, jännää ja arkea piristävää tuolloin on löytynyt. Vai onko? Tulkaapa siis takaisin tutkailemaan parin päivän päästä. Hyvää viikonloppua.