16. maalis, 2020

Roadtripillä

Kastel Stari

6 - 16 C

Enimmäkseen aurinkoista

 

Jos klikkasit tänään tänne ja odotit löytäväsi pelkoa koronaviruksesta, hamstrausta tai sormi pystyssä paasausta siitä kuinka kaikkien pitää tuntea vastuunsa viruksen leviämisestä, omasta terveydestään eikä poistua kotoaan kuin kokovaratalokondomiin sonnustautuneena, tulit väärään paikkaan. Päivitetään alkuun toki tilanne tänään maanantaina täällä Dalmatiassa, mutta sitten siirrytään aivan toisiin aiheiseen. Sillä elämää pitää jatkaa koronasta huolimatta. 

Kroatiassa on tämän aamun ilmoituksen mukaan 49 vahvistettua tartuntaa. Määrä on kasvanut perjantaista kahdellakymmenellä. Minkäänlaista eksponentaalista kasvua ei täällä siis ole havaittavissa. Ihmiset toki varautuvat, aivan kuten kuulemani mukaan muuallakin maailmassa. Kävin lauantai-iltana Lidlissä ja meno oli kuin joskus 70 -luvulla iloisessa Neuvostoliitossa. Hyllyt tyhjinä, varsinkin liha- ja kala-altaat suorastaan ammottivat autiuttaan, ja kassoille kilometrin mittaiset jonot. Aika monella näytti olevan, jostain ihmeen syystä, Suomestakin tutun ilmiön mukaisesti melkoinen patteri wc -paperia. Jos joku muuten osaa selittää miksi kriisitilanteen uhatessa ihmisille tulee ensimmäisenä mieleen, että lähdenpä tästä hamstraamaan vessapaperia, niin saa kertoa. Kakallako se mahdollinen eritysaika pitää istua?

Kroatian ulkoministeriön antaman tiedon mukaan Kroatia on lisännyt Suomen maihin, joista saapuva joutuu automaattisesti 14 vuorokauden kotikaranteeniin. Ulkomaalaisilla vaaditaan lisäksi todistus siitä, että heillä on majoitus tuolle ajalle. Pikku vinkkinä voisin vihjaista, jos mieli ihan kauheasti tekee, kaikesta huolimatta, matkustaa tänne ja sattuu vieläpä löytämään keinon miten, tuota karanteenia kannattaa noudattaa. Tai ei välttämättä, jos sattuu olemaan liikaa rahaa. Ensimmäisestä karanteenirikkomuksesta napsahtaa 8.000 kunan (reilu 1.000 €) sakko ja jos ei mennyt perille, toistuvasti karanteenimääräyksiä rikkovan sakko nousee vaatimattomasti 120.000 kunaa. Eli himpun verran vajaaseen 16.000 euroon. Siinä sitä sitten alkaakin tulla lomalle hintaa.

Vaan kuten alussa totesin, ei jäädä nyt surkuttelemaan koronaa. Koitetaan elää, ainakin niin kauan kuin voidaan. Sitä paitsi, kuten olen aiemminkin kirjoittanut, minä olen hieman tyhmä. Luen uutisia, näen viruksen vaikuttavan ihan tavallisten ihmisten ihan tavalliseen elämään, kuuntelen minua huomattavasti viisaampien ihmisten varoittelua ja jopa heidän matemaattisiin kaavoihin perustuvia laskelmia siitä kuinka korona ihan oikeasti leviää, enkä vaan ymmärrä. Tai ymmärrän, mutta en koe että ao. virus olisi mitenkään uhka juuri minulle. Se ei vaan ole riittävän lähellä. Tai jotain. Ostin toki käsidesiä, pesen käsiäni tavallista huomattavasti enemmän, mutten muuten ole juurikaan muuttanut elämääni. Vaikka lukeudun jopa riskiryhmään. Uhka, joka in facto on olemassa, ei vaan vielä ole läpäissyt kovaa kalloani. Eikä varmaan läpäisekään ennekuin makaan Spltin keskussairaalan teholla.

Kun en ymmärrä, että minulle olisi hyväksi pysytellä neljän seinän sisällä, tilata ruoaksi pizzaa oven taakse toimitettuna, teen jotain täysin päinvastaista. Minä matkustan. Matkusta yksin, ihmiskontakteja vältellen ja vain Kroatian sisällä, mutta matkustan kuitenkin. Ja tulen matkustamaan tasan niin pitkään kunnes joku ihan oikeasti sanoo että ei Jari, nyt sinä et lähden enää yhtään mihinkään. Sillä jos lähdet, tuossa on tuo 120.000 kunan sakko. Saattaa olla että sitten tulee mieleen että ok. Ei sitten.

Vuokrasin viikonlopuksi itselleni auton. Ei ollut ihan kauheaa ruuhkaa vuokraamossa, kertoivat että olen ainoa asiakas koko viikonloppuna. Vuokrasin auton Uni-Rent’stä, sillä olen todennut että siellä homma pelaa eikä sinun ei tarvitse olla huolissaan sopimuksen pienellä painetusta printissä joka maksaa sinulle lisää. Aina. Tekstiin kun ei aina jaksa tai ehdi paneutua koska polttelee. Sillä moottoritie on kuuma.

Sain auton alle, eikä minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta minne haluan mennä. Ei muuta kuin, että haluan mennä paikkoihin jonne tavallinen turisti ei välttämättä eksy. Koska näissä paikoissa ei yleensä ole mitään miksi sinne pitäisi mennä. Halusin löytää siis salaisen, tai jossain tapauksissa jopa piilotetun, Kroatian. Näillä reunaehdoilla Suzuki Vitaran ratin taakse ja menoksi.

Onneksi minun ei tarvitse itse miettiä eikä suunnitella. Minulla on oma henkilökohtainen matkatoimisto, joka miettii ja suunnittelee. Aika usein toiveitteni pohjalta, joskus myös ne kokonaan sivuuttaen. Tällä kertaa valmis matkasuunnitelma kopsahti sähköisesti minulle lauantaiaamuna sisältäen jopa valmiit linkit kohteisiin. Minun ei tarvinnut muuta kuin syöttää linkki navigaattoriin. Kaikki oli valmista. Arvostan. Arvostan todella. Ja sitten mentiin.

Ensimmäinen kohde navigaattoriin ja rouva taivaalta alkoi kertoilla minne Suzukin nokka pitää suunnata. Hän lausui kroatialaisia katujen ja paikkojen nimiä sangen hauskasti ja opasti mielenkiintoisiin paikkoihin. Kuten vaikka jossain vuorenrinteellä sijaitsevan maatalon pihaan, jossa perhe vietti lauantai-päivää pihalla ja ihmetteli taatusti että kuka tänne nyt kurvaa. Kun viimeksi meillä on käynyt vieraita 10 vuotta sitten. Ilmeet ainakin olivat tuon suuntaisia. Sangen hämmentyneitä. Ajelin myös pitkin poikin pikkuteitä jonne autolla juuri ja juuri mahtuu toivoen koko ajan ettei kukaan vaan tule vastaan. Ohittaminen kun niillä teillä on mahdotonta. Rouva taivaalta koitti opastaa minua parhaimman tahtonsa mukaan aina lyhintä reittiä, vaan Google Maps ei valitettavasti tunnista teiden kokoa, niiden ajettavuutta puhumattakaan siitä jos joku on saanut päähänsä jostain syystä kaivaa kuopan keskelle tietä. Kuopan reunalle saavuttuaan sitä sitten vaan peruutellaan, koitetaan kääntää auto ja etsitään uusi reitti. Näitäkin on sattunut.

Mitä sitä sitten tuli nähdyksi? Ainakin järviä. Ajelin kaiken väristen järvien rantamilla, tuli nähdyksi niin vihreä, punainen kuin sininen järvi. Joista punainen ei ollut punainen. Se oli sinkhole, eli kartiomainen ’kuoppa’, joka on  lähes 200 metriä syvä. Pidin kamerasta aika tiukasti kiinni kurottaessani kuvaa ottamaan. Lisäksi matkan varrelle sattui jokia, joiden yli meni toinen toistaan jännittävämpiä siltoja. Osa niistä oli järjettömän korkeita ja pitkiä, osa taas pienen pieniä ja muuten vain jänniä. Kuten vaikka tuo tämän päivän kuvassa esiintyvä puusilta.

Reissun kääntöpiste oli kaupunki nimeltä Imotski. Joka on juurikin niitä paikkoja jonne kukaan ei välttämättä mene jos sinne ei ole asiaa. Minulla ei ollut ja menin silti. En tiedä olinko väärässä paikassa, en ehkä vaan löytänyt kaupungin kauneutta, mutta Imotski oli juuri sellainen hieman surullinen sisämaan kaupunki jonne ei todellakaan tarvitse toista kertaa mennä. Siellä oli toki edellä mainittu sininen järvi, vaan eipä sitten paljon muuta. Kiitos Imotski että sain kokea sinut. Itsepähän sinne halusin.

Näin trippailtiin koronoista välittämättä lauantaina. Ja koska normikalenterin mukaan viikonloppu koostuu kahdesta päivästä, lauantaista ja sunnuntaista, keskiviikkona jatketaan hieman iloisemmalla roadtripillä. Sunnuntaina kun tuli nähtyä aivan jotain muuta kuin lauantain reissun surullisen harmaa kroatialainen maaseutu ja sen kaupungit. Tästä lisää, koronapäivityksen lisäksi, keskiviikon blogissa. Muistakaa desinfioida itseänne ja läheisiänne. Ja olla muutenkin vastuuntuntoisia. Ja kilttejä. Nähdään parin päivän päästä.