1. huhti, 2020

Päätös

Kastel Stari

4 - 12 C

Enimmäkseen pilvistä, sadekuuroja. Keltainen varoitus tuulesta

 

Alkuun perinteeksi muodostunut koronatilannekatsaus. Joka ei, valitettavasti, vieläkään näytä kauhean valoisalta. Maanantaina Kroatiassa tavattiin 77 uutta tautitapausta ja eilen tiistaina täsmälleen sama määrä. Näin ollen sairastuneiden määrä tänä aamuna on 867 henkeä, kuolleita on 6. Valitettavasti verrattain rankat rajoitustoimenpiteet eivät, ainakaan vielä, näy luvuissa.

Maan terveysviranomaiset ovat kuitenkin toiveikkaita. Johtavat asiantuntijat odottavat rajoitusten alkavan tepsiä hyvinkin nopeasti ja puhuvat jo hetkestä jolloin suurimmista rajoituksista voitaisiin luopua. Ajankohta voisi heidän mukaansa olla kesäkuun alku mikäli ennustekäyrät käyttäytyvät kuten niiden oletetaan käyttäytyvän. Toisaalta, samaan hengenvetoon, todetaan että kukaan ei edelleenkän tiedä, kukaan ei oikeasti osaa ennustaa mitä tulee tapahtumaan. Ja milloin.

Kroatian turismielinkeino odottaa ja toivoo sormet sekä varpaat ristissä ennusteiden pitävän paikkansa. Kun ajatellaan kesän 2020 matkailusesonkia, ihan kaikki ei ole, jos eristys päättyy ajoissa, vielä menetetty. Nyt puhutaan yleisesti siitä, että tämän kesän sesonki voisi siirtyä kuukaudella tai kahdella eteenpäin ajoittuen näin syys-, loka- tai jopa marraskuuhun. Varsinkin jos lentoyhtiöt suostuvat pidentämään suorien lentojensa kalenteria. Nyt lennot loppuvat lokakuuhun, mutta matkailuelinkeino toivoo, että tästä poikkeustilanteesta johtuen ne voisivat jatkua vielä marraskuussakin.  

Virallinen osuus päättyy tähän. Siirrytään henkilökohtaisuuksiin. Suuriin päätöksiin. Tulevaisuuteen.

Olen asunut Kroatiassa melko tarkkaan neljä vuotta. Ja viihtynyt erinomaisesti. Kun aikoinani aikoinaan päätin lähteä Suomesta, lähdin etsimään jotain uutta, uusia kokemuksia, uutta alkua. Olen löytänyt nuo asiat täältä Adrianmeren rannalta. Matkan varrelle on osunut niin ylä- kuin alamäkiä aivan kuten elämässä hyvin usein on tapana. Loppujen lopuksi, isossa kuvassa, olen ollut onnellinen.  Olen löytänyt sen mitä lähdin etsimään. Ainakin pääosin. Olen istunut paahtavassa auringossa meren rannalla, olen paennut täysin yllättäen alkanutta ukkoskuuroa, kokenut elämäni ensimmäiset maanjäristykset, saanut ja menettänyt uusia ystäviä, ihmissuhteita. Olen elänyt, olen tehnyt elämää. Uutta elämää. Ja pääosin nauttinut joka hetkestä.

Mutta. Aika aikaansa kutakin. On tullut aika siirtyä eteenpäin. Ottaa seuraava askel elämässä. On tullut aika etsiä. Löytää kenties taas jotain uutta. Tai palata entiseen. Kääntää katse takaisin siihen joka joskus on ollut. Jota et ole edes tiennyt kaipaavasi. Mutta ehkä olet. Jossain syvällä sisimmässäsi. Tai sitten et.

Uutinen: Olen päättänyt muuttaa takaisin Suomeen. Tulen pakkaamaan tavarani ja siirtämään ne Suomeen heti kun tämä koronahässäkkä on ohi. Nämä maisemat, aurinko, meri, kauniit vanhat rakennukset, erinomainen ruoka, hyvät viinit ja ystävälliset ihmiset täällä kroatialaisessa pikkukylässä alkaa olla niin nähty. Olen tutkiskellut itseäni koko vapaaehtoisen eristyksen ajan ja tullut siihen tulokseen että nämä ’ehtiihän sen myöhemminkin’-, ’mikäs kiire tässä mihinkään on’- ja ’älä nyt ota turhaa stressiä asioista’ -tavat elää, siis tämä dalmatialainen tapa kokea elämä, ei välttämättä sittenkään ole minua varten. Siksi päätös. Joka loppujen lopuksi oli melko helppo. Sillä.

Tosiasiassa olen kaivannut koko ajan silmänkantamattomia peltoaukeita, jotka ovat mutaisia, jäisiä tai muuten vaan vaiheessa noin 11 kuukautta vuodessa. Olen kaivannut jostain taivaasta keskelle edellä mainittuja peltoja tiputettuja omakotitaloja, jotka eivät kerta kaikkiaan vaan mitenkään sovellu maisemaan. Varsinkaan kun ne usein on maalattu talon rouvan lempiväreillä. Pinkiksi. Olen kaivannut ihmisten sisäänrakennettua umpieristyneisyyttä, tuota olotilaa joka on ollut vallitseva jo kauan ennen kuin kukaan oli edes kuullut mistään koronoista. Sillä pitäähän ihmisellä olla oma tila. Siksi se omakotitalokin rakennetaan keskelle savista peltoa. Jotta etäisyys naapuriin olisi riittävä.

Olen kaivannut ravintola Myllyrannan pizzoja, joissa kaikesta on säästetty. Paitsi juustossa ja hinnasta. Olen kaivannut ABC:n salaattipöytää, jossa kenties tänä päivänä saattaa olla jotain muutakin kuin lehtikaalia. Kahdella vaihtoehtoisella kastikkeella. Olen kaivannut sitä, että kun pistäydyt lähikaupassa nopeasti hakemassa unohtuneen kerman, eteesi kassajonossa pamahtaa rouva jolla on kolme ostoskärryä kukkuroillaan ruokatarvikkeita. Ja noin sata litraa maitoa. Sillä 78% kotona odottavasta kymmenpäisestä lapsikatraasta on vielä kasvuiässä. Loppuja 22% äiti imettää vielä.

Tiedän että päätökseni tulee yllätyksenä läheisilleni. Molemmille. Tämä tulee yllätyksenä kaikille jotka jostain ihmeen syystä haluavat vielä olla tekemisessä kanssani. Tämä tulee yllätyksenä jopa itselleni, mutta olen päättänyt että kunhan korona on ohi, muutan takaisin Ylivieskaan. Jos joku ei kaupunkia tuosta edellä olevasta kuvauksesta vielä tunnistanut. Muutan takaisin lähtökuoppaan. Syvälle takaisin sinne mistä tämä reissu alkoi. Sillä eihän tämä rennon letkeä elämäntyyli ole ihmistä varten. Kyllä elämässä pitää olla harmautta. Synkkyyttä. Ahdasmielisyyttä. Ja kauhea määrä autokauppoja. Ei sitä muutoin tiedä elävänsä. Päätöstäni helpottaa kummasti Ylivieskan kaupungin minulle myöntämä 15.000 euron stipendi tästä blogikirjoituksesta jossa kehun estoitta kaupunkia.

Joten siis, kunhan poikkeustila on ohitse, minä siirryn. Olen ilmoittautunut vegaanifeministiselle kesäleirille, jossa tehtäväni on leirin pihvikarjan hoitaminen ja miessuhteiden selvittäminen. Tulemme elämään teltoissa Ylivieskan välittömässä läheisyydessä maanviljelijä Mattilan (puolet ylivieskalaisista on nimeltään Mattila) pellolla. Sinne rakennetaan telttakylä, joka saa energiansa seudulla tunnetusti lähes jatkuvasti porottavasta auringosta. Leirille vedetään tietoliikenneyhteydet ja sinne tulee liittymäramppi 28 tieltä. Siellä me sitten tyttöjen kanssa mutustelemme pihvejä, haukumme miehiä ja nautimme elämästä. Vierailemme Ylivieskan nähtävyyksissä. Kuten maitokannumuseossa. Ja siinä sillalla keskustassa jonka nimeä en ikinä muista. Sitten ne nähtävyydet onkin koettu.

Aivan lopuksi haluan toivottaa kaikille oikein hyvää aprillipäivää. Aprillia aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle. Minä täältä mihinkään ole lähdössä.....

Nähdään taas perjantaina.