24. huhti, 2020

Tangoa Dubrovnikissa

Kastel Stari

11 - 20 C

Aurinkoista

 

Niin se on jälleen yksi viikko saatu taputeltua. Tänään asiaa, yllätys yllätys, koronasta jonka lisäksi kurkitaan hieman tulevaisuuteen. Jaetaan vinkkejä tulevaisuuteen, annetaan vähän ajattelemisen aihetta ja jopa lupa uneksia. Joten ei muuta kuin matkaan.

Aluksi koronapäivitys Kroatiaan. Kuten tapana on. En tiedä, sillä en ole asiantuntija vaikka sellaista joskus näyttelenkin, mutta juuri nyt näyttäisi siltä, että pääsiäisen kokoontumiset esiintyisivät pienen pienenä piikkinä tartuntatilastoissa. Kun vielä alkuviikosta uusia tautitapauksia löydettiin parikymmentä päivässä, joskus jopa vähemmän, nyt loppuviikosta lukumäärä on pompsahtanut niin että keskiviikkona uusia sairastuneita oli 42 ja eilen torstainakin vielä 31 kappaletta. Kuolleiden määrä on viikolla kasvanut kahdella, koronaan menehtyneitä on nyt 48 ihmistä. Se antaa kuolleisuusprosentiksi lohdullisen 2,5%. Maailman mittakaavassa kyseinen prosentti on tasan seitsemän. Voitaneen siis sanoa että Kroatia on onnistunut tässä kohtaa varsinkin hyvin. Sairastuneiden kokonaismäärä on muuten tänään 1.981 henkeä.

Kroatia, aivan kuten Suomi, on aloittanut pähkäilyn miten kriisistä sätkitään ulos sitten kun sen aika on. Milloin rajoitusten purkaminen on turvallista ettei tauti leviäisi uudestaan, milloin mitäkin voidaan vapauttaa ja missä järjestyksessä nämä toimenpiteet suoritetaan. Kroatiahan teki Euroopan muihin maihin verrattua heti alkuvaiheessa hyvinkin tiukkoja rajoituksia niin yritysten toimintaan, ihmisten liikkumiseen kuin kokoontumisiin. Paineet rajoitusten purkamiselle ovat siis valtavat. Hallitus on tehnyt päätöksen siitä, että maan nk. exit -strategia rakentuu kolmiportaiseen ohjelmaan. Ensimmäinen vaihe toteutetaan jo ensi maanantaina 27.04. jolloin kaupat palaavat normaali aukioloaikoihin, paikallisliikenne jatkuu ja kirjastot sekä museot aukeavat. Seuraava vaihe on viikon päästä toukokuun alussa (04.05) jolloin aukeaa mm. parturit ja kampaamot ja kolmannessa vaiheessa toukokuun 11. päivä vielä toistaiseksi kiinni olleet kauppakeskukset ja ravintoloiden terassit aukeavat. Kolmannessa vaiheessa lisäksi koulut jatkavat toimintaansa.   

Tämä ei tarkoita sitä, että toukokuun puolesta välistä eteenpäin elämä tässä maassa olisi entisellään, koneet lentelisivät ja turistit täyttäisivät lomakohteet. Ei suinkaan, vaan kyllähän yhteiskunta on toukokuussa selkeästi enemmän auki mikäli nuo edellä mainitut rajoitukset oikeasti poistuvat. Bisnes ja ihmiset heräilevät. Ehkä jopa elämä hiipii takaisin. Hiljalleen. Ulkomaan matkustusrajoitusten purkamisesta kukaan ei ole vielä puhunut mitään sillä virushan ei tunne rajoja. Vaikka korona olisi saatu kuriin, edes jollain tasolla maan rajojen sisäpuolella, liian aikaisin avatut rajat voivat pahimmissa tapauksessa räjäyttää tartunnat uuteen kasvuun. Siksi varovaisuus. Ja hapuilu.

Kun elämä ahdistaa, jopa pelottaa, on mukava katsoa tulevaisuuteen. Miettiä jotain mukavaa. Kuten ystäväni Reetta Meriläinen viikolla Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelussaan totesi, ei kannata istuta lätäkkössä parkumassa vaan miettiä miten sieltä pääsisi ylös. Eteenpäin. Ja juuri näin me tänään teemme. Mietimme syksyä. Syyskuuta. Haaveillaan ja suunnitellaan hieman vaikka ihan vielä ei tiedetä onko mikään edes mahdollista tuolloin. Niin ja Reetta, kun kuitenkin luet tätä, se ananas ei edelleenkään kuulu pizzaan.

Monelta meni kesän lomamatkasuunnitelmat uusiksi koska korona rajoittaa ja kieltää. Mutta ei se loputtomasti kestä. Rajoitukset puretaan enemmin tai myöhemmin, ja nyt me olemme vankasti sitä mieltä, että ne on purettu syyskuuhun mennessä. Taatusti. Ja silloin, silloin kannattaa reissata Dubrovnikiin. Lomalle ja tekemään siinä sivussa hyvää. Yksi reissu, ja vähintään kaksi kärpästä! Ehkä jopa useampi.

Syyskuun alussa Dubrovnikissa järjestetään hyväntekeväisyystapahtuma Kävele Naiselle Ammatti. Hyväntuulinen, ei liian tiukkapipoinen tapahtuma johon jokainen on tervetullut. Hyvinkin tervetullut. Sinäkin. Itse osallistuin kyseiseen tapahtumaan ensimmäistä kertaa viime vuonna ja olin samantien myyty. Iloisia ihmisiä iloisessa tapahtumassa. Kaikki hyväntekeväisyyden nimissä. Suosittelen, suosittelen hyvin vahvasti.

Idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että ihmiset kävelevät yhdessä. Ja tekevät lahjoituksen siinä ohessa Naisten Pankin toimintaan, joka välittää sen edelleen kehitysmaahan. Lahjoituksista lainataan alkupääomia edelleen naisille, jotka opiskelevat tai haluavat aloittaa vaikkapa uuden bisneksen asuinpaikkakunnallaan. Kehittävä siis omaa elämäänsä, mutta samalla myös yhteisönsä elämää. Luovat uutta. Kysymyksessä ei ole siis vastikkeeton avustus pohjalta tuossa on rahaa, osta pulla. Ei, kyseessä on laina, jonka avulla koko yhteisö kehittyy saadessaan uutta osaamista ja/tai yritystoimintaa seudulleen. Joka maksetaan takaisin kun bisnes toimii. Yksinkertainen, hieno, oivallinen idea.

Tuo lenkki muuten ei ole mikään varsinainen lenkki, se on hauska kokoontuminen hauskassa seurassa. Tapahtuma joka kerää mukaansa myös aivan satunnaisia ohikulkijoita. Oli mukava seurata viime syksyn tapahtumassa kuinka paikalle sattuneet turistit ja paikalliset kiinnostuivat että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Ja kun kuulivat mistä on kyse, liittyivät mukaan. Jopa niin runsain määrin, että Dubrovnikin Kävele Naiselle Ammatti teki syksyllä 2019 ennätystuloksen kerätyissä lahjoituksissa. On hienoa olla osa tapahtumaa. Niinpä kutsun kaikki teidät osallistumaan tulevan syksyn tapahtumaan. Takaan että meillä on mukavaa.

Koska viime vuonna tapahtuma onnistui hyvin, tänä vuonna vedetään vielä vähän isommin. Kehitysmaiden kävellään naisille ammatteja Dubrovnikissa syyskuussa 2020. Lauantaina 05.09. on tapahtuman ennakkoillallinen, jossa esiintyy mm. vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattila. Kyöstin mukaan tilaisuudessa on luvassa niin herkkää balladia kuin tunteellista tangoa. Käsittääkseni suomeksi. Jännä katsoa miten ne putoavat paikallisiin. Sunnuntaina 06.09. on sitten varsinainen kävely, joka tähän asti on toteutettu keskellä Dubrovnikin vanhaa kaupunkia. Missä se tänä vuonna kävellään, siitä minulla ei vielä ole tietoa. Maisemat lienevät joka tapauksessa kohdillaan, sillä ei Dubrovnikista juurikaan kovin kauhean rumaa maisemaa löydy. Mistään. Mäkimattilan Kyösti esiintyy myös tässä tapahtumassa.

Syyskuu on muuten oivallinen lomakuukausi. Itse asiassa yksi parhaimmista, sillä ilmat suosivat tuolloin täysillä, vedet lämpimiä ja palvelut ovat, koronasta riippuen, kaikki vielä toiminnassa. Lisäksi uskaltaisin väittää että tänä vuonna ei hintoja ole hilattu aivan tappiin. Koska lyhyt sesonki ja kaikki turistit tarvitaan. Jokainen on tervetullut.

Joten siis. Matkasuunnitelmat käyntiin. Nyt. Loma syyskuulle ja nokka kohti Dubrovnikia. Siinä samalla kun lomailette, on mahdollisuus kokea mukava tapahtuma, tehdä hyvää ja viettää aikaa kivojen ihmisten kanssa. Kenties jopa tanssia suomalaista tangoa Dubrovnikin vanhan kaupungin kadulla. Sitä ei kovin moni ole tehnyt. Sivumennen sanoen, minä en sitten tanssi. Koska kaksi vasenta jalkaa. Turha tulla siis pokkaamaan.  

Lupaan kertoilla miten Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman suunnittelu etenee. Mitä tapahtumalle kuuluu. Kannattaa siis klikata tänne aina silloin tällöin. Täällä saattaa poikkeuksellisesti joskus olla jopa ihan asiaa.

Näin tälle viikolle. Oikein hyvää viikonloppua. Muistakaa pitää toisistanne huolta ja suihkia sitä desinfiointiainetta riittävän usein ja riittävän laajalle. Jotta pääsette sitten syyskuussa Dubrovnikiin. Kävelemään ja tanssimaan.

Takaisin tänne maanantaina taas. Nähdään silloin.