27. huhti, 2020

Tavallista elämää kohti

Kastel Stari

12 - 20 C

Osittain aurinkoista

 

Jaahas. Se olisi tavallisen elämän ensimmäinen päivä. Tänään on siis ensimmäinen päivä kun Kroatiassa on poistettu koronan takia tehtyjä rajoituksia. Paikalliseen tapaan luonnollisesti hieman sekavahkosti. Tästä tarkemmin myöhemmin, nyt ensin, tavan mukaan, katsaus maan virustilanteeseen. Juuri nyt, huhtikuun viimeisenä maanantaina. 

Tasoittuu ja vähenee. Nimittäin Kroatian koronaluvut. Perjantaina uusia sairaustapauksia raportoitiin 28, lauantaina 7 ja eilen sunnuntaina 14 kappaletta. Siitä ei ole ihan kauhean kauaa kun uusia virustartuntoja diagnosoitiin päivittäin vielä kymmeniä, joskus jopa yli sata. Alaspäin ollaan tultu oikein kunnolla. Rajoitustoimet tuntuvat toimivan vaikka välillä vähän kiristelevätkin. Ainakin noin henkilökohtaisella tasolla. Koroanasta johtuneita kuolemantapauksia viikonloppuna oli yhteensä viisi; perjantaina yksi, lauantaina kolme ja eilen sunnuntaina jälleen yksi. Sairastuneiden kokonaismäärä on tänään 2.030.

Mikä sitten on erilaista tänään? Mikä on muuttunut? No, ainakin liikkumisrajoitukset läänien sisällä on poistettu. Jos haluat mennä naapurikaupunkiin, et tarvitse enää terveyspassia/lupaa kyseiselle reissulle. Poliisi ei tule enää kyselemään että milläs asioilla sitä oikein. Tämä tapahtui jo viime viikolla. Julkisen liikenteen pitäisi alkaa tänään. Juuri tätä kirjoittaessani kukaan, en ainakaan minä, tiedä että miten. Liikenne alkaa ja viranomaiset ovat kertoneet, että busseihin ja juniin otetaan rajallinen määrä matkustajia. Koska etäisyys. Kukaan ei vaan ole kertonut, että miten tämä toteutetaan. Saako 50 hengen bussissa olla vain 10 ihmistä kerrallaan? 20? 30? Jokin muu määrä? Kaiken lisäksi ilmassa on ollut ehdotus, että liikenne noudattaisi sunnuntain aikatauluja. Ajelisi siis harvennetuin vuorovälein. Jaahas. Kysymys kuuluu, että kuinka ihmiset pääsevät töihin jos/kun matkustajamääriä on rajoitettu vieläpä harvakseltaan kulkevissa välineissä? Saattaa olla pienoinen lottovoitto jos onnistuu bussin kyytiin pääsemään.

Kauppojen aukioloa höllennetään tästä päivästä alkaen. Kun ne nyt ovat olleet auki 08-17.00, tästä aamusta alkaen aukiolorajoitukset on poistettu. Ruokakaupat saavat olla siis auki normaaliaukioloaikojen puitteissa. Paitsi että mikäli ovat yli 10 tuntia, keskellä päivää pitää olla tunti kiinni. Koska kaupan pinnat tulee puhdistaa ja desinfioida. Uutena ja melko yllättävänä rajoituksena tässä kaiken vapautumisen keskellä hallitus ilmoitti, että kauppojen sunnuntaiaukiolo on tästä päivästä alkaen toistaiseksi kielletty. Ja aiheutti suuren porun. Toinen puoli Kroatian puolueista, ja käsittääkseni kirkko, on jo pitkään vaatinut että kaupat pidetään kiinni sunnuntaisin. Kaupan keskusjärjestö ja  toinen puoli puolueista on vastustanut tätä rajusti. Nyt epäillään, että hallitus ajoi kiellon läpi puhtaasti ideologisista syistä. Käytti siis koronaa tehdäkseen politiikkaa. Väki on melkoisen tyrmistynyt. Jos rajoitus on tehty epidemiologisista syistä, se on ihan ok, mutta jos syyt ovat poliittisia, aiheesta tullaan taatusti keskustelemaan myöhemmin. Suurin kirjaimin.

Palaan siihen, miten rajoitusten poisto on vaikuttanut juuri minun elämääni lähipäivinä. Nyt kello on vielä niin vähän että en ole ehtinyt kokenut vielä lainkaan tätä uutta, huumaavaa vapautta.

Sivumennen sanoen tuo kauppojen sunnuntaisulku on oikeastaan ensimmäinen merkki siitä mitä tuleman pitää. Tähän asti hallitus, niin Kroatiassa kuin miksei vaikka Suomessa, on päässyt melko vähällä. On aseteltu rajoituksia ihmisten elämään ja suurin osa porukasta on ymmärtänyt tämän. Pakko mikä pakko. Mutta nyt, tai ainakin ihan kohta, aletaan olla siinä tilanteessa että pitäisi surffailla ulos kriisistä. Tehdä päätöksiä. Valita keinot että miten. Ja kun joutuu valitsemaan, kun on vaihtoehtoja, se valittu reitti pitää perustella. Pitää osata kertoa että miksi juuri näin. Puhumattakaan niistä taloutta tukevista toimista jotka väistämättä ovat edessä kiirisin hellitettyä. Tuolloin, ihan oikeasti, mitataan ja arvioidaan hallitusten taidot. Ihan jokaisessa maassa. Sillä aina löytyy tyyppejä jotka, teit niin tai näin, ovat sitä mieltä että väärin tehty. Elämme siis sangen mielenkiintoisia aikoja. Monessakin mielessä.

Ja kun edessä on haasteita, kukapa niitä arvioisi nopeammin kuin lehdistö. Lainataanpa tähän loppuun siis lyhennelmä Goran Vojkovićin kolumnista viikonlopulta Index -lehdessä. Se kertoo paljon kroaateista, heidän tavastaan toimia ja asioista jotka tämä maa tulee vielä löytämään edestään.

Tiesittekö, että kroaatit harrastivat täsmälleen samanlaista toimintaa 60/70 -luvuilla kuin suomalaiset 70 -luvulla Venäjällä. Vodkaturismia. Kroatiasta matkattiin Tšekkoslovakiaan ja Puolaan, jossa muutamalla kymmenellä D-markalla saattoi elää herroiksi. Syödä hyvin, ajella taksilla, tuntea ylemmyyttä kun oli, muka, niin paljon rikkaampi kuin paikalliset. Kunnes tsekit alkoivat valmistaa autoja, Puola sai teollisuutensa ja yhteiskuntansa toimimaan ja molemmat maat huitaisivat Kroatian ohi että vilahti. Nykyään kummastakin maasta tullaan lomille tänne. Kaiken lisäksi Kroatia ajautui 90 -luvun alussa vielä sotaan, joka ei suinkaan edistänyt maan taloudellista eikä muutakaan kehitystä.

Onneksi joku on keksinyt Romanian. Se oli sodan jälkeen, 90 -luvun jälkimäisellä puoliskolla, synonyymi köyhyydelle Kroatiassa. Lisäksi naapurivaltio Serbia köyhdytti ja ajoi itsensä vielä Kroatiaakin pahemmin nurkkaan edellä mainitussa sodassa kaikkine valloitusfantasioineen ja oli siis köyhä. Sitten on aina Bosnia-Herzegovina ja Bulgaria. Niinpä, vaikka Tsekki ja Puola menetettiin, vielä löytyi paikkoja, jossa tuntea ylemmyyttä ja jossa pullistella.

Kunnes Romania alkoi valmistaa Renault -autoja ja kehitti infraansa siten, että maasta tuli merkittävä tietotekniikkatuotteiden valmistaja ja viejä. Romaniassa on nykyään korkeammat palkat ja edullisemmat hinnat kuin Kroatiassa. Siinä meni sekin maa. Eikä meille jäänyt enää kuin Bulgaria, Serbia ja Bosnia.

Kunnes tuli korona. Se paljasti karulla tavalla kuinka riippuvainen Kroatia ihan oikeasti on matkailusta. Kun kukaan ei tule eikä kuluta, Kroatialla ei käytännössä ole tuloja. Iso osa maan tuloista kun perustuu ulkomaalaisten maahan jättämiin rahoihin. Jokainen vuokrattu apartementos, jokainen nautittu ateria ja juotu olutpullo tai viinilasi, kaikki ne ovat tuottaneet rahaa valtiolle. Eivät tuota enää. Kun tähän lisätään se, että maan omien kansalaisten aivan arkinen kulutus laskee ja näin myös siitä kertyvät verotulot vähenevät, tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta. Varsinkin kun täällä ei edelleenkään haluta tehdä järjettömän kokoisen julkisen sektorin vaatimia rakenteellisia uudistuksia. Koska politiikka. Tosin kohta alkaa olla pakko. Ihan pakko.   

Näin siis kolumnisti Goran Vojković. Veikkaapa herra vielä lopuksi että ihan kohta niin Serbia kuin Bulgariakin ajavat Kroatian ohitse. Eikä jäljelle jää muuta kuin Bosnia. Pullisteltavaksi. Ainakin hetkeksi. Tuleeko Kroatiasta siis lopulta Bosnia romanialaisille ja bulgaareille? Tsekeistä ja polakeista puhumattakaan.   

Näin viikon aluksi. Kuivuutta rutiseva asiapitoinen pläjäys. Keskiviikkona sitten lisää ainakin vapauden huumasta. Ja paljosta muusta. Toivottavasti vähän iloisemmissa merkeissä. Nähdään silloin.