1. touko, 2020

Tradiotiot

Kastel Stari

14 -21 C

Enimmäkseen pilvistä, keltainen varoitus ukkosmyrskyistä

 

Hiiohoi! Ja oikein hyvää vappua! Tänään perataan tätä juhlapyhää hieman läpi ja siinä ohessa kurkataan muutenkin ihmisolennoille tyypilliseen perinnekäyttäytymiseen. Että minkälaisia traditiota eri juhlapäivinä on, minkälaisia ne aikoinaan ovat minun osalta olleet, mitä mikäkin juhla on minulle merkinnyt ja minkälaisiksi asiat ovat muuttuneet, jos ovat, kun muutin tänne palmun alle. Mutta ensin alkuun, perinteen mukaisesti, koronapäivitys Kroatiaan.

Keskiviikkona uusia tapauksia 14 kappaletta, kuolleita neljä. Eilen torstaina uusia tartuntoja jälleen 14 ja kuolleita kaksi, joka tekee tämän hetkisen voimassa olevien sairaustapauksen saldoksi 2.076 kappaletta. Tilanne näyttäisi olevan siis tasoittunut, joten lienemme tilanteessa jossa maanantaina edessä on yhteiskunnan avaamisen kakkosvaihe. Tuolloin tässä maassa pitäisi avautua ainakin parturit, hammaslääkärit ja muut yksityiset terveyspalvelut. Palataan tähän tarkemmin maanantaina kunhan ensin ollaan selvitty tästä hillittömästä juhlahumusta. Vaan vielä ennen kuin aletaan bailata, on ihan pakko todeta että eniten odotan, ravintoloiden terassien avaamisen jälkeen, sitä että partureissa alkavat sakset napsua. Hiustyylini alkaa nimittäin muistuttamaan hiljalleen moodia jossa se oli joskus iloisella 70 -luvulla. Puolipitkä, ilman minkäänlaista mallia oleva pehko joka muodostaa epäselvän sotkun. Se ei aamuisin on pelkästään pystyssä vaan myös erinomaisen sekaisin. Ja on ruma. Onneksi joku keksi joskus baseball -lippiksen. Mutta siis Kristiina, teroita sakset. Täältä ollaan tulossa. Heti maanantaina. 

Koska vappu on työläisten juhla, tänään lienee sallittua kompata hieman ammattiyhdistysliikettä. Vaikka olen yrittänyt pitää politiikan, varsinkin suomalaisen politiikan, poissa tästä blogista, nyt ei vaan kykene. Nyt on pakko kommentoida. Lyhyesti. Saa hypätä yli jos ei kiinnosta. Mutta tämä Suomessa päätetty koulujen avaaminen. Ei hyvää päivää sentään!  Baarit ja koko yhteiskunta ovat kiinni, suurempien ryhmien kokoontumiset kielletty eikä edes jalkapallotreenejä saa pitää, mutta samaan aikaan on sitten ihan ok pistää lapset ja nuoret yhteen tilaan. Kouluun. Ja tässä on nyt se minulle sangen harvinainen  ay -liikkeen komppaus, opettajien ammattiliitto on vastustanut koulujen avaamista jyrkästi. Komppaan. Vahvasti. Ja juu, tiedän että nykytiedon mukaan lapset eivät sairastu koronaan, tiedän että he eivät ole riskiryhmää, mutta tietääkö kukaan kantavatko he virusta? Tietämättään? Vaikka oireettomana? Onko mahdollista että lapsi saa covid-19 luokkakaveriltaan jonka kanssa joutuu, halusi tai ei, olemaan lähikontaktissa. Koulujen ilmoitusten mukaan hallituksen edellyttämä oppilaiden ja opetusryhmien erillään pitäminen kun on mahdotonta. Tilat eivät anna periksi. Ymmärrän toki senkin, että yhteiskuntaa pitää hiljalleen avata, mutta onko koulut oikea paikka tehdä tämä? Onko mitään järkeä ottaa riski 11 opetuspäivän takia? Toistan. 11 päivän.  Jos vaikka lapset olisivatkin turvassa, miten heidän lähipiirinsä? Jos kotona joku sairastaa vaikka astmaa? On riskiryhmää? Entä opettajat? Koulun muu henkilökunta? Minä en vaan ymmärrä. Jos joku ymmärtää, saa selittää. Paasaus loppuu tähän. Nyt. Anteeksi.

Takaisin bileisiin. Vappuun. Sen perinteisiin. Tai siihen minkälaisena se minun mielessäni pyörii. Jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Vappu on muistoissani juhla, joka sijoittuu vappupäivään. Nimenomaan päivään, ei aattoon. Vappupäivänä ihmiset kerääntyvät aamulla ensin Ullanlinnan mäelle aamubrunssille ja vaeltavat sen jälkeen poplareissaan ylioppilaslakki päässään toreille ostelemaan vappuneniä ja hassuja hattuja. Lapset saavat torvia ja huiskuja. Onko niille muuten mitään virallista nimeä vai ovatko ne ihan vain yksinkertaisesti vappuhuiskuja? Opiskelijat haalareissaan nauttivat kankkuskaljojaan ja -siidereitään pitkin poikin puistoja. Kaikilla on mukavan letkeä olo. Ilmassa on odotusta. Kesän odotusta, onhan vappu Suomessa kesän aloitusjuhla. Samaan aikaan toisaalla työväestö kokoontuu punalippujensa alle kertomaan kuinka työnantajat ja suurpääoma riistää heitä ja kuinka he yhdistyttyään tekevät maailman paremmaksi paikaksi elää. Kuten ovat tehneet maailman sivu. 

Itselleni ne rakkaimmat vappumuistot sijoittuvat jonnekin varhaishistoriaan, aikaan kun dinosaurukset vielä talsivat maan päällä. Kaikki alkoi eräänä vappuna tuoreena aviomiehenä. Olimme viettäneet ystäväpariskunnan kanssa vappuaaton perinteisesti syöden ja kenties hieman sihijuomaa nauttien. Vappuaamuna heräsin ensimmäisenä ja menin keittiöön. Koitin keksiä hyvää syytä sille, että voisin korkata ilman suurempaa paheksuntaa heti aamulla. Keksin että teen juhlaväelle aamiaisen. Brunssin. Ja voin sitten siinä samalla naukkailla. Näin tein ja aamiainen oli suuri menestys. Jopa niin suuri, että tästä alkanut vappubrunssiperinne levisi siten, että vuosien varrella lopulta meille kokoontui parhaimmillaan lähes sata ystävää, toveria ja kaveria vapunpäivän aamiaiselle. Aamukalja-aamiainen oli muuttunut näin tapahtumaksi jonka valmistelu oli pakko alkaa jo viikkoja ennen varsinaista päivää. Mutta mukavaa oli. Todella mukavaa. Varsinkin kun perinteen mukaan brunssin jälkeen päivä jatkui usein erään ystäväni johtamassa ravintolassa uutuusoluita nauttien ja vertaillen. Jos uusia oluita ei juuri jostain syystä ollut, kyllä sitä perinteistä hanaoluttakin pystyi arvioimaan ihan hyvin. Ja hartaasti. Tosin se toukokuun toinen päivä duunissa, sitä ei ole yhtään mukava muistella.

Näin siis vappuna. Mitäs muita juhlapäiviä niitä onkaan? Juhannus. Perhe autoon ja ruuhkan läpi mökille. Hyttysiä, kavereita, saunaa, grillimakkaraa ja järvi. Heiluvat, valkokylkiset koivut. Vesisade. Siinä päällimmäiset juhannusmuistot. Jos ei lasketa muistoa esihistoriallisesta ajalta jolloin olin kesätöissä Punkaharjulla Kultakiven leirintäalueella. Tuohon aikaan sinne kokoontui nuoriso. Koko nuoriso, sillä Kultakivi oli Suomen suosituin leirintäalue tuolloin. Väkeä riitti. Ja töitä. Vaan olihan se 15 vuotiaalle teinille taivas. Paikka täynnä juhlivia tyttöjä teltoissaan. Itselläsi eräänlainen auktoriteettiasema, olithan töissä ao. paikassa joten sinulla oli vip -pääsy paikkoihin. Saunaan, mökkeihin, alakerran diskoon. Kotona mökillä piti selittää äidille miksi juhannuksena ei mitenkään ehdi yöksi kotiin. Kun on ‘niin paljon töitä’. Heh. 

Eteenpäin. Itsenäisyyspäivä ei oikeastaan ole mikään varsinainen bilejuhla, mutta kyllähän se kapiaisen kakaralle nostaa aina kylmät väreet. Varsinkin nykyään täällä palmun alla. Tuona päivänä on hieno olla suomalainen. Vaikka varsinaista itsenäisyypäiväjuhlaa ei täällä meillä vietetä muualla kuin läppärin kautta televisiossa. Ihan vaan vinkkinä sinne Zagrebin lähetystöön…

Loppuvuonna joulua ja uusivuosi. Joulu on väkisinkin menettänyt merkitystään kun lapset ovat kasvaneet. Lopullisen romahduksen sen tunnelma koki kun erosin ja aloitin yksinäiset joulut. Tämä tapahtui siis jo Suomessa. Täällä olen viritellyt tunnelmaa lähinnä opettelemalla tekemään perinteisiä suomalaisia jouluruokia tyyliin imelletty perunalaatikko ja etsimälle possunpalaa jota edes hyvällä mielikuvituksella voisi kutsua kinkuksi. Tai josta sellaisen voisi rakentaa. Viime jouluna onnistuin jo välttävästi. Ja lopuksi, uusi vuosi. No, se nyt on uusi vuosi. Vaihtoehtoina läppäri ja vuoden vaihtumisen seuraaminen sieltä tai juhliminen paikallisilla joulutoreilla joissa yleensä on erinomainen fiilis. Lämmintä punkkua, makkaraa, munkkeja ja musiikkia. Olen vaihtanut vuoden kummallakin tavalla vuosien vieriessä. Ja toimii. Kumpikin.

Näin vetäistiin vuosi läpi juhlien. Lopuksi vielä kerran, poikkeusoloista huolimatta, oikein hyvää vappua itse kullekin. Tai vaihtoehtoisesti, riippuen siitä milloin tätä tarinaa luette, toivottavasti oli mukava juhla. Vaikka kaikki olikin kiellettyä. Minä palaan linjoille jälleen maanantaina jolloin lienee luvassa taas vanhaa, tylsää turinaa jostain virallisluonteisista jutuista. Tai eihän sitä vielä voi tietää. Tulkaapa siis tutkailemaan.