15. tammi, 2020

Kastel Stari

5 - 14 C

Aurinkoista

 

Kuluttajavalistuksesta päivää. Olen kertoillut vuosien saatossa, kun olette kyselleet, kaikenlaisista asioista joita täältä Kroatiasta, tai ainakin Dalmatiasta, löytyy. Ja onhan noita. On aurinkoa, on merta, kauniita maisemia, mukavia ihmisiä, rantaa, paskoja internet -yhteyksiä ja kusipäitä. Kaikenlaista on neljän vuoden aikana eteen pompsahdellut.

Tänään valistetaan lisää. Tänään kerrotaan siitä, mitä Kroatiasta, tai ainakaan Dalmatiasta, ei löydy. Ei puhuta perinteisestä salmiakista, ruisleivästä tai lihapiirakasta, ei puhuta edes Saarioisen roiskeläppäpizzasta eikä astioiden kuivatuskaapista. Ei, tänään puhutaan paljon suuremmista asioista. Aloitetaan tärkeimmällä.  

Jäähallit. Niitä ei ole. Tai on. Noin viisi. Nekin sijaitsevat tuolla jossain pohjoisessa. Kiekko ei siis todellakaan ole, eikä siitä ole tulossa, mikään yleisölaji täällä. Vaikkakin yllättävän moni kroaatti on kiinnostunut ja tietää hämmentävän paljon jääkiekosta. Seikka, joka yllättää jokainen kerta kun siihen törmää. Varsinkin kun lajia ei juurikaan ole tarjolla edes televisiossa. On nimittäin melko jännä tunne kun täysin viattoman näköinen nuori neito bussissa kykenee keskustelemaan asiantuntevasti Nashville Predatorsin rosterin heikkouksista.   

Juustonaksut. Täällä ei saa henkeään tuoksumaan juustolta eikä sormiaan epäilyttävältä. Ei ainakaan pussista. Eikä ainakaan juustonaksuilla. Menin heti tänne muutettuani pahasti halpaan ostaessani lähikaupasta ’juustonaksuja’. En ostanut. Ostin suolattuja kikirikejä. Eli maapähkinöitä. Yök. Voinette kuvitella pettymykseni kotiin päästyäni. Kuva kiririkistä siinä pussissa vaan näytti nopealla vilkaisulla aivan naksulta.

Kunnon pihvit. Olen todennut tämän aikaisemminkin ja totean uudelleen. Kroatia ei ole pihvimaa eikä kroaatit ole pihvikansaa. Nämä tyypit eivät vaan osaa valmistaa kunnon pihviä naudanlihasta. Ja myöntävät sen itsekin. Juttelin muutama viikko sitten erään huippuravintoloitsijan kanssa ja hän perusteli paskat pihvit paskalla lihalla. Paras liha Kroatiasta menee kuulemma vientiin, jopa niin että kun tilaat Saksassa pihvin, liha saattaa olla peräisin Kroatiasta. Kotimarkkinoille jää sitten ne lihat sinne laarin pohjalle. Eipä siis ihme, että neljän vuoden aikana olen löytänyt kolme (3) kunnollista pihviä koko maasta. Ja aika monta tosi huonoa.

Golfkentät. Vähän sama juttu kuin jäähallien kanssa. Kyllä täältä muutama kenttä löytyy, mutta ihan vaan muutama. Rannikkokaistalla kenttien puutteen ymmärtää, täältä saattaisi olla melkoisen haastavaa löytää riittävä tila vuorten, meren ja viinipeltojen välistä, mutta luulisi sitä tilaa löytyvän vaikkapa Slavoniassa. Jossain Itä-Kroatiassa. En minä tiedä, kun en ole koskaan siellä käynyt. Enkä golfaa. Ehkä kroaatteja ei vaan kolopallo kiinnosta. Ehkä heillä on tärkeämpään miettimistä. Kuten vaikkapa maasta pois muuttaminen.

Heijastimet. Mustiin pukeutunut kroaatti mustalla asfaltilla sateessa on aivan yhtä pimeä kuin suomalainen samaisessa ympäristössä. Kroaatti on pimeä myös pienellä asuinkauduilla jos/kun se katuvalo on sattunut sammumaan eikä kenelläkään ole ollut aikaa korjata sitä. Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä. Täällä ei kukaan, ei koskaan, käytä heijastimia. Selkeä markkinarako.

Valmisruoat. Ei ole. Kun sitä ei ihan joka päivä vaan jaksa valmistaa omassa keittiössä itselleen neljän tähden Michelin -ravintolan tasoista apetta. Joskus olisi ihan kiva napata kaupan hyllystä joku valmis pöperö, joka tosin ei maistu miltään mutta täyttää masun. Tekee siis tehtävänsä. Olin syksyllä Irlannissa ja kävin paikallisessa marketissa. Siellä oli yksi seinä, eikä edes ihan pieni seinä, täynnä valmisruokapaketteja. Oli pientä, oli isoa, oli halpaa, kallista, oli kaikenlaista. Täällä saatat löytää jotain, mahdollisesti, pakastealtaasta. Ja hyllystä pari ’lisää-vain-vesi’ -hässäkkää. Missä on kunnon einesmaksalaatikko? Kysyn vaan.

Edelliseen liittyen, kaikki perunasekoituspakasteet. Suomessahan pakasteesta löytyy kuorituista perunoista alkaen ihan kaikki maailman makuperunat päättyen pikkulintuja sisältävään perunaviillokkiin. Mitä kaikkea niitä nykyään onkaan. Täällä ei ole. Mitään. Täällä pakasteessa on vain ranskalaisia perunoita. Eikä edes uunisellaisia.  

Jääskrapat. Eihän niitä kovin usein ainakaan Dalmatian korkeudella tarvitse, mutta olisihan se paljon helpompaa raaputtaa autonlasia skrapalla talviaamuna, edes silloin tällöin, kun yö on ollut pakkasella. Paljon helpompaa kuin jollain CD -levynkannella, kengällä tai mapilla. Joita kaikkia olen nähnyt käytettävän.

Crème fraîche. Ranskankerma. Hapankerma. Tai mikä sen oikea nimi nyt onkaan. Ei. Ei löydy. Kun reseptissä mainitaan että ’lisää ranskankermaa’, täällä lisätään kiselo vhrnje’ä. Ja juu, siinä todellakin on viisi (5) konsonanttia peräkkäin.

Edelliseen liittyen makukermat. Totuin Suomessa, jopa Ylivieskassa, siihen että kun opettelin ruuanlaittoa totaalinoviisina, apunani toimivat erilaiset maustetut kermat. Oli pippuri-, paprika- ja juustokermaa, oli vaikka mitä. Täältä olen löytänyt kerman, joka on tarkoitettu herkkusienille. En muuta. Ei apuja. On siis ollut pakko opetella ihan itse maustamaan.

Lopuksi. Löyhän moraalin omaavat naiset/miehet. Ei löydy Kroatiasta. Ei ainakaan Dalmatiasta. Enkä nyt puhu omasta puolestani, en toki, kavereiden puolesta kirjoittelen. Joutuvat raukat riutumaan, turvautumaan kaiken maailman Tindereihin, pahimmassa tapauksessa matkustamaan jopa tänne Kaštelaan turisteja metsästämään. Raukat.

Näin. Muutama asia jonka olen kokenut puuttuvan uudessa kotimaassani. Ennen kuin kukaan vetää hernettä nekkuun tai mihinkään muuhun ruumiin aukkoon, todettakoon että taatusti kaikkia edellä mainittuja löytyy jostain päin. Paitsi niitä löyhämoraalisia naisia. Minä vaan kirjoitan, yhä edelleen, ihan omista kokemuksistani. Joka ei yhä edelleen ole koko maailman totuus.  

Näin keskiviikolle. Perjantaina sitten taas aivan jotain muuta. Tulkaapa tutkailemaan.    

13. tammi, 2020

Kastel Stari

5 - 13 C

Vaihtelevaa pilvisyyttä

 

Oikein hyvää alkanutta viikkoa. Vuoden kolmatta kokonaista. Aloitan viikon mietelauseella, sillä Valtteri (5 v.) muotoili ikivanhan sanonnan sangen onnistuneesti uuteen uskoon. Valtteri totesi että ’yksi tykkää äidistä, toinen maksalaatikosta’. Tällä syvällisellä ajatuksella on hyvä suunnata kohti uutta viikkoa, kohti uusia haasteita.

Ennen kuin lähdetään tulevaisuuteen, käydään lähihistoriassa. Käydään läpi juuri päättynyttä viikonloppua, sillä siihen sisältyi muutama erikoishuomiota vaativa asia. Kuten kolmosmurha, kärsivällisyyttä ja lopuksi muutama kyynel. Se oli siis semmoinen eläkeläisen perusviikonloppu.

Kaverini päivitti Facebook -sivulleen lauantaina, että olipa jännä lähtö lounaalle. Hän oli astunut ulos kadulle jossa pötkötti kaksi ruumista. Oli poliisia, oli ambulanssia, oli sitä sun tätä. Tuossa 15 kilometrin päässä sijaitsevassa suurkaupungissa.

Splitin keskustassa ammuttiin lauantain iltapäivällä kolme ihmistä. Keskellä kaunista, aurinkoista päivää. Keskellä kaupunkia. Keskellä katua. Ampuminen liittyi, tietysti, huumekauppoihin ja/tai -velkoihin. Mihinkäs muuhun. Kaksi uhreista menehtyi paikan päällä, kolmas sairaalassa. Paikallislehdet varoittivat liikkumasta alueella. Poliisi toimi kuitenkin tehokkaasti ja pidätti lähes samantien ampujan ja kaksi muuta asiaan liittynyttä henkilöä. Tilanne oli nopeasti ohi ja elämän piti palata normaaliksi. Eipä palannut. Lehtitietojen mukaan Split oli eilen sunnuntai-iltana kuin aavekaupunki kun ihmiset eivät uskaltautuneet ulos.

Tapahtumalla ei, tällä kertaa, ollut mitään tekemistä terrorismin kanssa. Se oli, ensimmäisten tietojen mukaan, huumekauppoihin ja niistä johtuviin velkoihin ja/tai kiristykseen liittyvä, yksittäinen tapahtuma. Hässäkkä herätti kuitenkin keskustelun siitä kuinka herkkä Splitin, ja itseasiassa koko Kroatian, talous on. Maa elää tällä hetkellä pitkälti matkailun ja turistien tuomilla rahoilla. Yksi suurempi, yksi riittävän paljon huomiota kansainvälisesti herättävä, terroriteko romauttaisi maan talouden tukijalan. Kysykää vaikka Egyptiltä tai Turkilta. Molemmat ovat joutuneet keräilemään palikoita uudelleen kun nurkissa on räjähdellyt. Eikä se ole ollut helppoa. Vastaavaa ei tämä maa kestäisi.

Rehellisyyden nimissä on syytä todeta, että Kroatia on turvallinen maa. Se on vähän kuin Suomi. Mitään välitöntä vaaraa tai uhkaa ei tänne suuntaudu sillä Kroatia ei, aivan kuten ei Suomikaan, herätä suuria tunteita yhdenkään terroristijärjestön piirissä. Kumpikin on verrattain syrjässä maailmapoliittisista jännitteistä eikä kummassakaan maassa ole kovin suuria etnisiä vähemmistöjä. Joten kyllä, kyllä tänne edelleenkin uskaltaa matkustaa. Tervetuloa vaan. Suorat lennot alkavat huhtikuussa. Ihan muutaman kuukauden päästä.

Näin kolmosmurha on käsitelty. Voimme siirtyä tärkeämpiin asioihin. Kuten ruokaan.

Mummoni asui Helsingissä Vänrikki Stoolinkadulla. Talossa numero viisi. Samassa talossa, ulko-oven ja porttikongin välissä, sijaitsi pieni maitokauppa josta sai irtomaitoa ja irtovoita. Maitoa pulloon ja voita voipaperiin. Jonnet eivät vaan tiedä. Kun kävin mummolle kaupassa, sain usein luvan ostaa suuren herkun, Aleksanterin leivoksen. Jos lupaa ei ollut, muistan kaupan tädin antaneen sellaisen silloin tällöin kaupan päälle.      

Leivos ei ollut ainoa kulinaristinen nautinto johon mummon luona tutustuin. Sain nauttia myös maailman parhaasta sianlihakastikkeesta, jota mummoni, Mami, valmisti. Olen joskus, aina silloin tällöin, koittanut tehdä itsekin tuota perinneherkkua jota myös läskisoosiksi kutsutaan, vaan en ole päässyt lähellekään Mamin valmistamaa makuelämystä. Viimeisin yritys oli päättyneenä viikonloppuna.

Päätin että kun nyt mennään, kun nyt koitetaan, nyt kaikki tehdään viimeisen päälle. Lihaa, jossa riittävästi valkoista silavaa, riittävästi. Valurautapannu. Tietysti. Läskisoosiahan ei voi, ei todellakaan, millään teflonilla valmistaa. Aikaa. Riittävästi aikaa. Paljon aikaa.

Läskisoosi on periaatteessa helppo ruoka. Ruskista lihat, tee kastike, pistä lihat kastikkeeseen, mausta suolalla ja pippurilla. Mitään muuta ei tarvita. Anna porista. Hautua. Se on siinä. Näin tein. Ruskistin lihat. Kun ne näyttivät valmiilta, ruskistin vielä hieman lisää. Toimi. Tein kastikkeen. Kun jauhot näyttivät saaneen riittävästi väriä, jatkoin niiden paahtamista vielä vähän. Toimi. Yhdistin asiat. Lisäsin suolaa. Riittävästi. Ja vielä vähän lisää. Toimi. Maku 8/10. Mamin kastikkeen maku oli 10/10. Lähestyn tavoitetta jota en kyllä koskaan saavuta. Koska Mami.  

Läskisoosin valmistuksen periaate on, että joka kohdassa, juuri kun ajattelet että nyt on tarpeeksi, lisäät/jatkat vielä vähän. Lihaa pitää olla riittävästi. Siinä pitää olla silavaa riittävästi. Sinulla pitää olla riittävästi kärsivällisyyttä ja rohkeutta ruskistaa, ruskistaa vielä vähän lisää. Lopuksi koko komeutta pitää hauduttaa riittävän kauan. Mitä pidempää sen parempi ja syvempi on maku. Kyllä kannattaa. Ja kyllä toimii.

Sitten kyyneliin. En tiedä olenko jäänyt elämäni aikana jostain paitsi vai olenko vain romanttinen höpsö, mutta Yle Areenan loisteliaan tarjonnan avustuksella saattoi muutama roska lipsahtaa parikin kertaa silmään viikonlopun aikana. Ensinnäkin katselin SuomiLove -ohjelman kaikki julkaistut jaksot putkeen. Katselin ja kuuntelin tarinoita ja niihin liittyviä biisejä, jotka ovat jossain vaiheessa jotenkin liikuttaneet joidenkin ihmisten elämää jollain tavalla. Muutama tarina oli aidosti liikuttava. Sitä paitsi musiikkiesitykset, suuren bändin säestyksellä, olivat hienoja. Mahtavia. Nyyh. Ajoittainen nyyh.

Toinen ohjelma, jossa saattoi hetkittäin silmäkulma kostua, oli Elossa24 -sarjan uusi tuotantokausi. Siinä seurataan 40 kameraryhmän avulla 13 paikkakunnalla ihan tavallisten terveydenhoitohenkilöstön ja heidän hoitamien potilaiden elämää. Seurataan siis miten meitä pidetään elossa. Joskus se onnistuu, joskus se taas ei. Ihan niin kuin oikeassa elämässä. Suosittelen. Katsokaa. Kannattaa.  

Näin viikko käyntiin. Kaikenlaisilla jutuilla. Keskiviikkona lisää. Jotain. Tulkaapa takaisin tutkailemaan. Nähdään.          

10. tammi, 2020

Kastel Stari

4 - 14 C

Vaihtelevaa pilvisyyttä

 

Naputtelin keskiviikkona matkustamisesta. Kirjoitin kuinka näppärää Kroatiassa on reissata busseilla. Jos ei ihan kauheasti välitä, tai jos osaa varautua, ’lievähköihin’ myöhästymisiin, sattuu löytämään oikean bussin ja jaksaa taistella istuinpaikastaan. Totesin tuolloin, että bussien aikataulut ovat ohjeellisia. Lähinnä saapumisajat. Lähtö sen sijaan tapahtuu minuutin etuajassa. Aina. Jos bussi on merkitty lähteväksi kahdelta, se lähtee taatusti 13.59. Älkää kysykö miksi.

Kävin keskiviikkona läpi istumapaikkataistelun johon saattaa joutua jos huonosti käy. Olet ostanut lippusi interwebissä ja siinä seisoo että bussissa on free seating. Istu minne haluat. Tästä huolimatta saattaa joku, joka on hankkinut lippunsa bussiasemalta, tulla vinkumaan että hänellä on varaus juurikin sinun istuimeen. Vaikka kuinka olisi free seating. Ei siinä auta kuin siirtyä. Lisäksi harvalla linja-autoasemalle on näyttötaulua, josta voi tarkistaa miltä laiturilta bussi lähtee. Ainoa kaupunki, jossa olen moisen taulun nähnyt, on Zagreb. Siellä se todellakin tarvitaan, on se sen verran iso laitos tuo pääkaupungin linja-autoasema. Splitissä, Dubrovnikissa, Makarskassa jne. täytyy vaan kytätä missä bussisi sijaitsee. Mistä löytyy se linkku, jonka etuikkunassa oleva pahviläpyskä kertoo, että juuri tämä auto on menossa sinne minne sinäkin. Johon sinulla on lippu. Kannattaa olla myös tarkkana, että valitsee oikean yhtiön bussin. Esimerkiksi Splitistä lähtee Zagrebiin useamman yhtiön linja-autoja täsmälleen samaan aikaan. Joten vaikka se oikealla pahvilapulla varustettu bussi löytyisikin, kannattaa vielä tsekata auton kyljestä että lippusi on juuri kyseisen yhtiön kuljetusvälineeseen.     

Junat, jos niitä kulkee, ovat siitä helppoja että raiteita ei yleensä ole kovin montaa. Ja vaikka olisikin, opastintauluja löytyy. Jopa Splitin rautatieasemalla, jossa on tasan kaksi raidetta. Pieniä källejä junamatkustamiseenkin on toki saatu viritettyksi. Kun viimeksi olin menossa meidän kyliltä, siis Kaštel Starista Splitiin, asemalla seisoi paikallisjuna. Junan seinässä luki Kaštel Stari -> Split, siinä oli valot päällä ja moottori käynnissä. Hyppäsin vaunuun, jossa konduktööritäti polotti minulle kovasti kroatiaa. Ymmärsin että tämä juna ei ole lähdössä mihinkään. Se, johon olin menossa, se joka vie minut Splitiin, tulee hetken päästä tuohon toiselle raiteelle. Ja tulihan se. En vaan vielä tänä päivänäkään tiedä/ymmärrä miksi se ensimmäinen seisoi lähtövalmiina asemalla. Lähtikö se ikinä? Jos lähti, milloin? Ja minne?

Lupailin keskiviikkona kertoa kuukauden päästä (27 päivää) odottavasta Suomen matkastani. Siitä kuinka Kroatiasta voi matkustaa jopa talvikaudella Suomeen ilman että maksaa itseään kipeäksi. Lupasin läpikäydä matkani, sen varaukset ja jopa hinnat. Joten käydään.

Todettakoon pohjaksi, että kun olin vielä tolkuissani, siis työelämässä, eräässä vaiheessa elämää matkustin työkseni. Matkustin laivoilla, lentokoneilla, takseilla, autoilla, milloin milläkin. Asuin hotelleissa, jotka valitsin usein ihan vaan siksi, että aamiaisella oli tarjolla pekonia. Totuin asumaan vähintään kolmen-neljän tähden majoituspaikoissa. Totuin siihen, että tietyissä maissa kuten Venäjällä, varsinkin pienemmissä kaupungeissa, hotellin vakiovarusteisiin kuului pieniä ötököitä jotka alkoivat rapinansa heti kun huoneesta sammutti valot. Toisaalta asuin myös kaupunkien keskustoissa viiden tähden hotelleissa joissa aulan läpi ei kehdannut kovin halvassa puvussa edes kävellä. Ja jossa kokkihattuiset sedät valmistivat aamiaispekonin ja -munat juuri sellaiseksi kun halusit.

Paljon on tullut koetuksi. Paljon on tullut nähtyä. Mutta varsinaista budjettimatkailua en ole koskaan koittanut. En ole etsinyt, enkä tehnyt, ainuttakaan matkaa jonka olisin rakennellut itse mahdollisimman halvoista elementeistä. Olen usein valinnut vain sen helpomman tien ja hypännyt koneeseen. Lentänyt perille. Varsinkin silloin kun joku muu, kuten vaikka työnantaja, on maksanut lystin.

Nyt ei kukaan maksa mitään. Ihan itse joutuu kustantamaan kaiken. Edessä on siis ensimmäinen budjettireissu. Jonka valmistamisessa minua on konsultoinut tätä matkailutyyppiä useamminkin kerran harrastanut puolipro. Joten katsotaanpa. Ihan vertailun vuoksi lennot minun matkustuspäiville Splitistä Helsinkiin ja takaisin maksavat tämän aamun hintasivuston tietojen mukaan halvimmillaan 322€. Menomatkan pituus, kahdella välilaskulla (Rooma ja Kiev) on 42 tuntia, 40 minuuttia. Paluumatka sujuu hieman vikkelämmin, se kestää vain 28 tuntia ja 55 minuuttia. Toki kahdella pompulla, jälleen Kievissä ja Roomassa. Hinnat tarjosi Skyscannerin lentohintavertailu.

Sitten matkustan minä. Köyhä eläkeläinen. Matkustan keskiviikkona ensin bussilla Splitistä Zagrebiin (145 HRK/19,50€). Yö jonkun rikkaan pääkaupunkilaisten kaverin miljoona-asunnon nurkassa (0€ + bisset). Seuraavana aamuna, torstaina, sitten varsinaiselle reissulle. Ensin bussi Zagrebista Budapestiin. Kesto 5 tuntia. Samana päivänä, iltapäivällä, lento Budapestista Lappeenrantaan. Kyllä. Juurikin siihen sykkivään Etelä-Karjalan pääkaupunkiin joka ei koskaan nuku. Pakko saada joko vety tai atomi. Perillä illalla, yöpyminen air’b’n:ssä (37,16€). Perjantaina aamulla bussi Lappeenrannasta Helsinkiin, kesto 3 tuntia (6,70€). Saapuminen Helsinkiin iltapäivällä, majoittuminen keskustassa Kampissa air’b’n:ssä seuraavat kuusi yötä (350,70€). Ilman sitä pekoniaamiaista. Kaikki air’b’n -majoitukset ovat muuten paikoissa, joissa on kaikki mukavuudet, wifi, oma huone, parisänky, wc, suihku ja keittiö. Koska omat kokkaukset. Yksi ravintolaillallinen, juhlasellainen, tärkeän ihmisen kanssa on toki budjetissa. Burger Kingin Double Whopper extrajuusto -aterian lisäksi. Koska Whopper on vaan pakko.

Menomatkan pituus kaikkine pysähdyksineen on 35 tuntia. Eli muutaman tunnin lyhyempi kuin lentovaihtoehto.

Paluumatka seuraavan viikon torstaina samoja latuja pitkin. Tosin toiseen suuntaan. Bussilla Helsingistä Lappeenrantaan josta, ilman yöpymisiä, suoraan koneeseen ja lento Budapestiin. Saapuminen Budapestiin jossa kaksi vuorokautta. Koska en ole koskaan käynyt kaupungissa. Majoitus 20€. Lauantaina yöbussi Budasta Zagrebiin ja sunnuntaiaamuna bussilla edelleen Splitiin. Kotona yön ja päivän matkustamisen jälkeen sunnuntaina joskus kello 16.00 iltapäivällä. Vaan kyllä jaksaa koska kotimatka ja oma sänky odottamassa.

Kymmenen päivän reissu, kokonaiskustannukset kaikkine siirtymisineen ja majoituksineen 592,84 €. Onko tuo edullista, kenties halpaa, en minä tiedä. Arvioikaa itse. Mainittu lentomatka samoilla majoituksilla Helsingissä kustantaisi suurin piirtein saman. Siitä jäisi tosin puuttumaan Buda ja lisäksi lentoon liittyvät lay-overit vaatisivat ainakin menomatkalla majoittumiset niin Roomassa kuin Kievissä. Mikä nostaisi hintaan muutamalla kympillä.

Nyt mennään budjetilla siis pitkälti maata pitkin. Lienee Greta ja kumppanitkin tyytyväisiä. Odotan kovasti tätä retkeä, monestakin eri syystä. Siksi varoitus. Saatte taatusti lukea aiheesta myös tulevaisuudessa. Siis jo ennen varsinaista matkaa. Puhumattakaan kun olen reissulla. Koittakaa kestää. Vanha mies kun innostuu nykyään enää niin harvoin mistään.

Oikein hyvää viikonloppua. Jos jollekulle tulee ihan mitä tahansa tuohon reissuun liittyvää mieleen, vinkkejä, ehdotuksia ja/tai suosituksia, saa pistää tulemaan. Varsinkin Budapest kiinnostaa. Mitä, missä ja miten. Yhteystiedot löytyvät taatusti. Vaikkapa tuolta.                       

8. tammi, 2020

Kastel Stari

5 - 13 C

Aurinkoista

 

Kroatia valitsi sunnuntaina uuden presidentin. Ketään ei kiinnostanut, ketään ei kiinnosta vieläkään eikä mikään tule muuttumaan. Täällä, aivan kuten Suomessa, presidentin valtaoikeuksia on karsittu ja virka on lähinnä seremoniallinen. Äänestysprosentti jäi 55%:iin. Samankaltaista hypeä kuin Suomen presidentinvaaleissa aikoinaan ei täältä löytynyt parhaalla tahdollakaan. Lähinnä ulkopresidentillisillä arvoilla huomiota herättänyt istuva presidentti Kolinda Grabar-Kitarovic joutui väistymään ja pallille istahtaa entinen pääministeri Zoran Milanovic. Hän voitti vaalien toisen kierroksen luvuin 53-47%. Mikään ei muutu eikä presidentin vaihdosta huomaa kukaan. Paitsi ulkomailla jossa Kolinda on herättänyt huomiota, noh…. parilla naisellisuuteen liittyvällä jutulla. Voitte arvailla kumpi on kumpi tuosta tämän päivän blogikuvasta.

Kevät on lähestymässä. Sen huomaa mm. kysymysten lisääntymisestä ihmiset alkaessa suunnitella ensi kesän lomamatkojaan. Että miten, kuinka, missä ja miten? Keskustelupalstoilla on käyty keskustelua mm. Kroatian pitkänmatkanbussiliikenteestä. Että toimiiko ja jos niin kuinka? Koska aihe tuntuu kiinnostavan, annetaan asiasta muutama vinkki myös täällä. Lyhyesti.

Kroatian reittiliikenne on sangen kattava. Busseja menee käytännöllisesti katsoen maan jokaiseen kolkkaan, kalusto on uudenaikaista eikä hinnatkaan hirvitä. Suosittelen lämpimästi käyttämään siirtymisiin linja-autoja jos sitä autoa ei tule vuokratuksi. Kunhan pidätte muutaman seikan mielessä. Ensinnäkin paikat busseissa. Nettisivuilta tehtäviin lippuostoksiin ei saa liitettyä paikkavarausta, joten saattaa olla että juuri kun olette asettuneet, joku tulee sohimaan lipullaan että istutte hänen paikallaan. Jos haluatte varata oman paikan, lippu kannattaa ostaa linja-autoasemalta. Tuolloin saatte ihan oman istuimen.

Toinen huomioitava, ja äärimmäisen tärkeä, seikka on aikataulut. Tai se hyvinkin ohjeellinen aika, joka ilmoitetaan saapumisajaksi. Itse olen käyttänyt lippujen hankintaan buscroatia.com sivustoa, joka onkin sangen näppärä saitti lippujen hankintaan. Tosin ilman sitä paikkavarausta. Sivuston aikatauluihin ei vaan todellakaan kannata luottaa. Ne kun eivät kerta kaikkiaan pidä paikkaansa. Koskaan. Jos huomautat asiasta bussissa kuskille tai rahastajalle, kroatialaisissa busseissa todellakin on rahastajat, saat vastaukseksi että ’no en minä niitä aikoja sitten nettiin ole laittanut’. Viimeisemmällä reissulla huomasin että koska Buscroatian aikatauluihin ei voi luottaa, kannatta surffata kulloisenkin bussiyhtiön omille sivuille. Sieltä löytyy usein tarkempi aikataulu. Näin sen myöhästymisen voi arvioida tarkemmin.

Sillä kroatialaiset bussi ovat myöhässä. Aina. Omalla kohdallani myöhästyminen on vaihdellut 20 minuutin ja puolentoista tunnin välillä. Joten. Nyt tulee se tärkein. Kun suunnittelette bussin vaihtoa, jatkoyhteyttä, lennolle/laivalle ehtimistä, ihan mitä tahansa, kannattaa varata riittävän pitkä varoaika. Ei minuutteja, ei edes tuntia, vaan mieluusti useampi tunti. Se ensimmäinen bussi kun on, taatusti, myöhässä.

Pysytään liikkeellä. Minä olen sitä ihmistyyppiä, jolle matkustaminen itsessään on hyvin tärkeää. Perille pääseminen, siellä oleminen ja  siellä touhuilu on yleisesti ottaen usein kivaa ja joskus jopa mukavaa, mutta minulle merkitsee, ja nautin, paljon jo itse matkasta. Aivan kuten Eduard Bernstein aikoinaan totesi, tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike.

Olen tulossa käymään helmikuussa Suomessa. Ensimmäistä kertaa tänne muutettuani, ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Ja koska Greta kehotti huomioimaan ilmastonmuutoksen, tekemään ilmastotekoja ja matkustamaan ekologisesti, minunkin matka on suunniteltu näitä periaatteita noudatellen. Eli se sisältää paljon maata pitkin matkustamista. Joka on, kuten todettu, hyvinkin tärkeää ja josta nautin. Kaiken lisäksi se on ilmastoteko.

Oikeasti minun matkallani ei ole mitään tekemistä Gretan eikä ilmastomuutoksen kanssa. Se ei myöskään ole minkäänlainen ekoteko. Minun matkani, joka ihan oikeasti sisältää paljon matkustamista, on suunniteltu siten, että se on mahdollisimman edullinen. Se on rakennettu pohjalta ’kuinka pääsen Suomeen kaikkein edullisimmin’. Vain ja ainoastaan tällä kriteerillä. Vaikka aika paljon maata pitkin mennäänkin.

Toki, kun päätin että haluan tulla käymään Suomessa, kun totesin että olisi mukavaa olla Suomessa vaikka helmikuussa, tutkin vaihtoehtoja. Tutkin lentoja. Totesin ne kalliiksi. Tutkin bussi- ja junavaihtoehtoja. Molemmat olivat monimutkaisia. Vaikeita. Jopa kalliita. Tutkailin siis kuitenkin, koska Greta käskee, mahdollisuutta matkustaa maata pitkin. Koska ilmastoteko. Ekologisuus.Hiilijalanjälki. Selvittelin jopa Interrail -kortin tarjoamat mahdollisuudet. Eläkeläisinterrailin. Teininä kun en koskaan päässyt interrailaamaan. En tosin päässyt myöskään vaihto-oppilaaksi, kielikursseille ulkomaille, alaikäisenä Tavastialle enkä Ruisrockiin. Jos tuo kuulostaa katkeralta, se on sitä. Katkeraa tilitystä. Kaikki muut pääsivät. Aina. Joka paikkaan.   

Sain kun sainkin rakennettua reissun. Se on useamman legin, reissupätkän, sisältävä matka joka päättyy, jos oikein hyvin käy, Suomeen. Ja päinvastoin, sitten kun aika on, sieltä pois. Se sisältää paljon matkustamista. Todella paljon matkustamista erilaisilla välineillä erilaisissa, joskus jopa hieman omituisissa, paikoissa. Sillä tärkeintä on liike. En tietenkään, rehellisyyden nimissä, osannut rakentaa retkeä yksin. Siinä on aivan liian paljon liikkuvia osia. Sain vahvaa tukea, apuja ja ohjeita eräältä vastaavaa budgetmatkailua jo pidempään harrastaneelta tyypiltä. Itse asiassa tässä taisi käydä niin, että se oli hän joka lopulta rakensi minulle koko matkan. Taisi tehdä jopa varaukset. Minä vaan makselin mitä minun käskettiin maksaa.

Internetistä loppuu tila. Taas. Oli tarkoitus, nyt kun tuo edellä mainittu reissu on varattu ja maksettu, käydä se läpi, kertoa että mihin, millä ja milloin, mutta koska tänään ei enää mahdu, siirretään kuvaus perjantaille. Tulkaapa siis katselemaan mistä päin näitä päivityksiä helmikuussa on odotettavissa. Sillä kyllähän näitä ilmestyy. Vaikka kirjoittaja olisikin jossain päin Eurooppaa matkalla jollain vempelellä jonnekin päin Eurooppaa ehtiäkseen johonkin. Nähdään siis perjantaina.        

 

6. tammi, 2020

Kastel Stari

1 - 8 C

Enimmäkseen aurinkoista, keltainen varoitus tuulesta

 

Niin siinä sitten taas kävi. Tänään, viimeistään tänään, on jälleen yhdet synttärijuhlat juhlittu ja bileet ohi. Jessen syntymäpäivä, joka myös tietyissä piireissä tunnetaan jouluna, päättyy tänään. Onhan loppiaispäivä.

Loppiainenhan on, kuten taatusti jokainen tietää, luterilaisessa ja katollisessa kirkoissa itämaiden tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivä. Tämä perinne syntyi jo varhaisella keskiajalla. Ortodoksisessa kirkossa loppiaisella on sitten aivan eri merkitys, siellä se on vähän niin kuin joulu. Tämä näkyy ja kuuluu taatusti eri lomakohteissa kun iigorit ja svetlanat suuntaavat lomilleen. Onneksi eivät ole, ainakaan vielä, juurikaan löytäneet tietänsä tänne meidän huudeille. Sen sijaan bongasin meidän rannalla auton Serbiasta, joka on siis osittain ortodoksinen maa. Joku uhkarohkea tyyppi oli päättänyt tulla lomille Kroatiaan autollaan vaikka reilun 30 vuoden takaisen sodan arvet eivät ole vielä ihan välttämättä umpeutuneet. Olen kuullut tapauksista, joissa Serbian rekisterissä olleen auton renkaat on puhkottu, tuulilasinpyyhkijät vääntyneet yllättäen solmuun tai sivupeilit pudonneet paikoiltaan. Ihan vaan koska Serbia. 

Maallistuneessa maailmassa loppiainen päättää joulunpyhät. Kuusi roudataan viimeistään nyt mäkeen, lapset ovat jo ajat sitten kyllästyneet pukilta saamiinsa lahjoihin ja vilkkuvat jouluvalot vaihtavat nimensä kausivaloiksi. Koska kukaan ei kuitenkaan jaksa alkaa purkaa niitä siitä talon ympäriltä/parvekkeelta. Vilkkukoot siinä kun on niin pimeääkin. Mikään ei piristä ihmismieltä enempää kuin väriä vaihtava valopiuha jota on vedetty kymmeniä metrejä sinne sun tänne. Tai ainakin enemmän kuin naapurilla on. Eihän seuraavaan jouluun ole enää kuin tarkalleen 352 päivää tänään. Laskin aivan itse.

Hieman jänskättää että mahtoiko nyt päättynyt joulu olla allekirjoittaneen viimeinen joulu. Sen verran raju flunssa iski päällensä eilen, että tämäkin teksti ilmestyy vankasti Burana -vetoisesti. Tai tarkemmin Neofen Forte (400mg) vetoisesti. Mikä lienee paikallista buranaa. Joten jos juttu on tavallistakin sekavampaa, pistetään se tällä kertaa lääkityksen piikkiin. Onpahan kerrankin jokin syy päättömille jutuille. Ja koska ei ole ketään kenelle voisi avautua miesflunssasta, teen sen tässä blogissa. Sorry siitä.

Vaan eipä ne juhlat, ainakaan täällä meillä, vielä lopu. Vedetään hetki happea ja sitten alkaa karnevaaliaika. Ei siis ihan vielä, mutta kohta. Karnevaalit, joista kuuluisin vietetään varmasti Riossa, on juhla jonka jälkeen katolinen maailma vaipuu 46 päivän paastoon. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, paasto ei ole 46 päivän mittainen. Eikä se ole oikeastaan edes paasto. Sen aikana saa syödä, mutta vain yhden aterian päivässä. Tai kaksi pientä. Perjantaisin pitää kieltäytyä lihasta. Siis ruoassa. Sunnuntaisin saa syödä ihan miten paljon ja mitä tahansa. Paasto on siis oikeasti 40 päivän mittainen. Tuo neljäkymmentä päivää perustuu muuten siihen että Raamatun mukaan Jeesus vetäytyi ennen julkisen toimintansa aloittamista erämaahan paastoamaan ja rukoilemaan. 40 päiväksi.  

Paastoon liittyy katumus. Ihmisen tulisi tutkia itseään, katua vääriä tekojaan ja etsiä elämälleen uutta suuntaa. Näin kehottaa katolinen kirkko. Eli vähän niin kuin maanantaisin rankan biletysviikonlopun jälkeen. Sitä katuu sitä one night standia ja päättää ettei ikinä enää dokaa. Saattaa olla että sitä tulee tutkittua itseäänkin siinä katumuksen alhossa. Ainakin että alkaako pissatessa kirvellä. Koska tuo one night stand. Jonka nimestäkään ei ole mitään tietoa.

Meidän seudulla paastoon liittyy myös se, että moni lopettaa sen ajaksi jonkun huonon harrastuksen. Joku ei polta paaston aikana, toinen ei dokaa, joku lopettaa vieraissa juoksemisen. Kaikkia paheita voi sitten harrastaa taas vapaasti kun paasto on pääsiäisen jälkeen ohi. En tiedä, mutta epäilen että pahat teot on saatu tuolloin anteeksi. Vähän niin kuin kun käydään rippituolissa tunnustamassa papille että kaikenlaista sitä on tullut touhuttua. Pappi sanoo että eipä hätää, kaikki on anteeksi annettu. Kun taulu on tyhjä, siitä on sitten hyvä lähteä täyttämään sitä uudelleen.

Juttelimme aikoinaan katolisten kavereiden kanssa juurikin tuosta synnintunnustuksesta. Mietimme että mahtaa se oikeasti olla papeille aika rasittavaa kuunnella kun ihmiset käyvät vuoron perään tunnustamassa pahat tekonsa. Eikä kirkonmiehet kyllästy? Eivätkö he mieti että joo joo, tämä on jo niin kuultu? Sillä ainakin meidän kirkon edessä ihmiset jonottavat ulos asti päästäkseen tunnustamaan, ja saamaan anteeksi, syntinsä. Pähkäilemme että tekisikö papin joskus mieli mennä huutamaan jonoon, että jos siellä jonossa on joku jolla on vähän rajumpaa syntiä tunnollaan, saa tulla jonon ohi. Kun nämä normisynnit on niin kuultu eikä niitä enää jaksa. Että jos joku on vaikkapa murhannut jonkun, niin vippilipulla jonon ohi suoraan rippituoliin. Tervetuloa.

Kroatian suurimmat, todennäköisesti kuuluisammat ja suosituimmat karvenaalit, järjestetään tuolla maan pohjoisosassa Rijekassa. Siellä karnevaaliaika alkaa 17. tammikuuta huipentuen varsinaiseen karnevaaliparaatiin 26. helmikuuta 2020, joka on siis tuhkakeskiviikko. Tuolloin pitäisi sirotella siis tuhkaa päällensä, josta päivän nimi tulee, sillä sitä pidetään katumuksen ja parannuksen vertauskuvana. Myös muilla paikkakunnilla järjestetään karnevaaleja, mutta ainakin täällä meidän seudulla huomattavasti pienemmillä panostuksilla kuin Rijekassa.  

Näin tämä viikko käyntiin. Hyvin uskonnollisella ja hartaalla tekstillä kuten huomaatte. Pistettiin joulu pakettiin, ripoltetiin tuhkaa päälle, tunnustettiin synnit ja alettiin valmistautua niin paastoon kuin karnevaaleihin. Lisää juttuja sitten taas ylihuomenna keskiviikkona. Tervetuloa takaisin tuolloin.