12. huhti, 2019

Kastel Stari

9 - 17 C

Puolipilvistä, sadekuurojen mahdollisuus

 

Aloitetaan perjantain jutut pitkästä aikaa ihmettelemällä että taasko se on perjantai! Kun on monta viikkoa, monta perjantaina putkeen, tietoisesti vältelty aihetta. Mutta siis, taasko se perjantain! Kylläpä nämä päivät ja viikot menevät nopeasti! Vastahan se oli maanantaina! Ja taas on yksi viikko kulunut! Voi voi ja nääs nääs......

Noin, nyt on päivittelyt päivitelty vähäksi aikaa. Tämä viikko, joka on siis kulunut tosi nopeasti, oli sangen tylsä viikko. Koska ilma. Kelit olivat nyt päättyneellä viikolla luvalla sanoen paskat. On ollut sadetta, on ollut tuulta, märkää ja viluista. Tasan vuosi sitten, tällä samaisella viikolla, siirryin pysyvästi shortseihin, tänä vuonna moisesta ei ole ollut toivoakaan. Otin itsestäni selfien vuosi sitten juurikin tällä samaisella viikolla koska naamassani oli tuolloin ns. pesukarhu -efekti (raccoon), eli aurinkolaseista johtuvat vaaleat rinkulat silmien ympärillä muun pärstän saatua jo hieman väriä. Tänä vuonna ei pesukarhuja ole näkynyt. Tänä vuonna olen kalpeanaama. Paleface. Vaikka dalmatialaiseen tapaan pidän nykyään aurinkolaseja sateellakin, eipä ole aurinkoa näkynyt niin että väriä olisi tarttunut. Ei naamaan eikä mihikään muuhun ruumiinosaan.

Ai niin, tasan vuosi sitten, tasan tänä päivänä, paiskasin ylävitoset Splitin Suomen konsulaatin avajaisissa erään Niinistön Saulin kanssa. Jolta odottelen edelleen kutsua järjestämiinsä bileisiin joulukuun kuudes. Vaikka tänä vuonna. Kalenterissa näyttäisi olevan vielä tilaa 06.12. Vink vink. Että ehtii sen frakin.

Mutta kyllä se kevättä sieltä pukkaa tänäkin vuonna. Väkisinkin. Ja kevät on tunnetusti ihmisen parasta aikaa. Ainakin jääkiekkoilijan parasta aikaa. Jonka huomaa siitä että jokaisessa kansallisessa sarjassa pelataan juuri nyt ratkaisuotteluita. Maailman paras jääkiekkosarja NHL aloitti pudotuspelisarjansa toissa yönä, KHL:ssä puolestaan finaalit ovat jo aivan ovella. Minun televisiosta näkyy Saksan pääsarjan DEL:n pudotuspelit. Lisäksi katselen SM -liigan semifinaaliotteluita kaverini tunnuksilla Suomen televisiosta. Kaveri itse kun on juuri nyt reissun päällä. Joku kysyikin minulta että onko yhtään iltaa ilman jääkiekkoa. Rehellisyyden nimissä, eipä taida juuri olla. Eihän tälle illallekaan ole suunnitelmissa kuin ensin Munchen-Ausburg Saksan liigasta, heti sen perään Kärpät – HIFK ja jos vielä jaksaa, yöllä Boston Bruins – Toronto Maple Leafs. Mutta se on kevät nyt. Joka on kohta ohi. Niinkuin ne pleijaritkin. Ne tärkeät pelit.

Paitsi että, kunhan kansalliset sarjat saadaan ratkotuksi ja mestarit kaivetuksi, alkaa maailmanmestaruuskisat. Joita tosin osin pelataan jo nyt. Ja on pelattu. Maailmanmestaruuskisojen kolmosdivarista kakkosen B -sarjaan nousi viikko sitten päättyneiden karsintojen jälkeen Yhdistyneet arabiemiirikunnnat. Suuri ja tunnettu jääkiekkomaa siis. Kakkosdivarin kisoja pelataan juurikin tällä hetkellä. Siellä noususta ykkösdivariin taistelevat mm. Espanja, Australia ja Belgia.

Ja Kroatia! Rehellisyyden nimissä en edes tiennyt että Kroatialla olisi enää maajoukkuetta kiekossa. Mutta siellä pojat vääntävät. Ensimmäisessä pelissä tuli kuonoon Serbialta, seuraavassa kaatui Kiina. Lauantaina Kroatia kohtaa sitten sarjaa johtavan ja kisojen ennakkosuosikki Espanjan.

Ne 'varsinaiset' jääkiekon MM-kisat, eli ne missä Suomi pelaa, pelataan muuten tänä vuonna 04.-20.05. Tanskassa, Köpiksessä ja Herningissä. Ja naisten MM -kisat pyörivät juuri tällä hetkellä täysillä Espoossa. Että kyllähän tuota kiekkoa riittää.

Mutta mitä sitä tuli touhuttua sateisella viikolla numero 15/52? No, maanantaina läpikäytiin viikonlopun tapahtumia. Treffit lapsuudenystävän kanssa tuolla meidän rantakadulla ja meidän kylän tyttöjen toinen finaaliottelu Kroatian lentopallon Supersarjassa. Kaikki tapahtui tuolloin jostain syystä kauhean myöhään. Tiistaina lähdettiin päiväretkelle, koska se Split on jo niin nähty. Matkattiin sinne sun tänne pysähdellen rantatietä pitkin Splitistä kohti Šibenikiä, jonne saavuimme keskiviikkona. Tuolloin kävimme läpi kaupungin historiaa, nähtävyyksiä ja jaoimme vinkkejä sekä ohjeita mitä kaupungissa kannattaa ja pitää tehdä, nähdä ja kokea. Torstaina, siis eilen, ihmettelimme sitten kuinka maailma ympärillä liikkuu, kavereita muuttaa pois ja uusia saapuu tilalle. Ja sitä kuinka sitä itse vaan jumittaa paikoillaan.

Näin tälle viikolle. Viikonlopulle ei suurempia suunnitelmia, taaskaan, ole. Mutta aina sitä jotain. Mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään, siitä tarkemmin sitten maanantaina. Ainakin juuri nyt on olo sangen lämmin, hellä, hieman hämmentynyt mutta kihelmöivä. Mukavalla tavalla kihelmöivä. Tästäkin, todennäköisesti, lisää maanantaina. Kunhan olen saanut päätä hieman järjestykseen.

Nyt kaikille oikein hyvää viikonloppua! Ja alkavaa kevättä.

11. huhti, 2019

Kastel Stari

10 - 16 C

Vaihtelevaa pilvisyyttä, ukkoskuurojen mahdollisuus

 

Oletteko koskaan olleet kaupan kassajonossa kun se rouva siinä edessänne muistaa, vaikka suurin osa ostoksista on jo piipattu, että hänen pitää vielä hakea sitä ja tuota? Ja katoaa hyllyjen väliin. Eikä kaupassa tietenkään ole kuin yksi kassa. Jolla on piippausprojekti kesken eikä sitä voi keskeyttää. Koska yksi muovikasssillinen tavaraa on jo hoideltu. Seistä törötät siinä sitten sen yhden ostoksesi kanssa ja odottelet kun rouva kaivaa pikkuhousunsuojia, tiskiainetta ja hammasharjaa hyllystä. Huokaiset syvään, vaihdat jalkaa ja pyörittelet silmiäsi. Ja kassatyttö repeää aivan täysin. Eikä siitä jatkopiippauksesta tahdo tulla enää mitään. Eilen. Meidän Studenac -marketissa. Hihittelimme siinä kassan kanssa sitten yhdessä kun pikkuhousujensuojarouva pakkasi kassiaan. Toivottavasti huomaten että juuri hän ja hänen toimintansa oli kohteemme.

Se on jännää tämä expatsin elämä. Maailma liikkuu vaikka itse jumitat paikallasi omissa rutiineissasi. Huomasin nimittäin tuossa eräänä päivänä kuinka kaverit, varsinkin ulkomaalaiset sellaiset, vaihtuvat ja muuttuvat melkoista tahtia siinä sinun oman pikku kuplan ympärillä.

Ajatus lähti kun kuulin erään ystäväni, joka asuu siis täällä meidän huudeilla, suunnittelevan täysin yllättäen muuttoa takaisin kotimaahansa. Mietin kaikkia niitä tyyppejä joita olen täällä tavannut, joihin olen tutustunut ja joiden kanssa jopa ystävystynyt. Paljon on ollut, ja on, ihmisiä mutta paljon on ollut, ja tuntuu olevan, myös muutosta ja liikettä. Kun oikein summaa, yllättävänkin paljon.

Kroatialaiset pysyvät pääsääntöisesti paikoillaan. Paitsi ne jotka suunnittelevat lähtevänsä, tai ovat lähteneet, parempien palkkojen ja elämän perässä ulkomaille. Tätä porukkaa ei tosin kovin paljon minun tuttavapiirissäni ole ollut. Tai on, mutta pääsääntöisesti minun tuttavani ovat olleet tyyppejä jotka asuvat jo valmiiksi jossain muussa maassa ja ovat täällä vain käymässä. Yleensä kesäisin. Koska ovat kotoisin Kaštelasta.

Mutta ne täällä asuvat ulkkarit. Ne ovat sitten aivan oma lukunsa. Moni on ollut, tai on, töissä täällä. Kun duuni/komennus loppuu, he lähtevät. Uuteen kohteeseen. Ymmärrettävää. Sitten on ihmisiä, jotka ovat päättäneet asettua Kaštelaan ja Kroatiaan. Hankkineet jopa asunnon, mutta päättävät kuitenkin vaihtaa maisemaa. Kuka mistäkin syystä. Osa kyllästyy Kroatian byrokratiaan, osa vaikkapa epävarmoihin vuokramarkkinoihin, joku lähtee rakkauden perässä, joku toinen taas ihastuu johonkin toiseen maahan. Sitten mennään. Kolmantena ryhmänä olemme me täällä jumittavat tyypit jotka aika ajoin kyllä miettivät elämää jossain muualla. Mutta eivät tee asialle mitään. Koska, ainakin toistaiseksi, positiiviset asiat ylittävät ne työntötekijät. Vaikka negoista aina tavattaessa valitetaan ja vingutaan. Mutta ei niitä sittenkään taida olla tarpeeksi. Ainakaan vielä.

Jumittajat jumittavat ja ihmettelevät kuinka maailma muuttuu ympärillä. Sillä lähtijöiden tilalle tulee jatkuvasti uusia muuttajia. Jälleen kerran, kuka mistäkin syystä. Joku tulee koska on ihastunut paikkaan tai maahan, joku koska pitää kroatialaisista, ilmastosta tai vaikkapa dalmatialaisesta elämäntavasta. Olenpa tavannut muutaman joka on muuttanut jopa rakkauden perässä. Ottanut siis riskin ja rakastunut kroaattiin. Lisäksi kesäisin paikalle pölähtävät muuttolinnut. Tyypit jotka viettävät talvet kotimaassaan mutta saapuvat kesäksi kylille. Vähän niinkuin mökille. Näitä ihmisiä tuntuu olevan kasvava joukko ja he ovat kotoisin, sananmukaisesti, aivan ympäri maailmaa. Muuttolintuja alkaa tipahdella huhtikuun aikana, suurimman ryntäyksen osuessa kuitenkin kesälle.

Kaiken kaikkiaan, kaikki edellä mainitut ryhmät huomioon ottaen, expatsien, tänne muuttajien ja ulkkareiden lukumäärä Kaštelassa lisääntyy. Hiljalleen mutta varmasti. Suurin osa heistä, tai meistä, menee toki edelleen Splitiin koska siellä on pääsääntöisesti työpaikat ja kaikki muu. Myös korkeammat hinnat. Enemmän ihmisiä. Ja turisteja. Ja huomattavasti kiireempi kuin mitä näillä meidän rannoilla. Mutta jostain syystä sinne pitää päästä.

Lopuksi urheilua. Kuten tavaksi on torstaisin tullut. Tai melkein tavaksi. Mutta kun meidän tytöt, siis OK Kaštela, on pelannut Kroatian lentopallon Superliigaa selviytyen jopa loppuotteluun. Ja pelejä on pelattu keskiviikkoisin. Niinkuin eilen. Pelattiin kolmas loppuottelu joka ratkaisi mestaruuden. Tällä kertaa se jäi Zagrebiin, mutta OK Kaštelan nuoren joukkueen hopea ei tällä kertaa todellakaan ole häpeä. Kakkossijalla joukkue varmisti paikkansa Euroopan kentille ja näin saamme kansainvälisiä ottelutapahtumia ensi kaudella kotisaliin. Mikä lisää mielenkiintoa, katsojia ja toivottavasti myös sponsoreita. Enemmän rahaa, tunnelmaa ja jännitystä. Ja meidän kylässä tapahtuu jotain myös talvella. Mikä on mukavaa.

Näin torstaille. Huomenna perjantaina viikko kasaan ja siihen kylkeen jotain muuta juttua. Joten eikun takaisin silloin. Ja siitä sitten viikonlopun viettoon.

10. huhti, 2019

Kastel Stari

11 - 15 C

Plivistä, ukkosmyrskyjä, sadekuuroja

 

Päiväretken, joka alkoi eilisessä, osa kaksi. Edelleen sama päivä ja sama retki. Ajelimme eilen noin 90 kilometriä Splitistä rantatietä pitkin tänne Šibenikiin. Joka on Keski-Dalmatian suurin kaupunki hieman vajaalla 40.000 asukkaalla. Ja yksi maan aliarvostetumpia kaupunkeja ihmisten suunnnatessa tunnetumpiin kohteisiin kuten Split, Pula tai Dubrovnik. Juuri siksi me olemme tällä retkellä. Ja juuri täällä. Tässä kaupungissa. Tutkailemassa mitä kaikkea sillä on tarjottavana. Ja sitähän riittää.

Koska meillä ei ole, tällä kertaa, aikaa kuin yksi päivä, ryhdytään samantien hommiin. Ja aloitetaan historiasta. Kuten olen aiemmin todennut, Kroatiassa kaikki on vanhaa. Paitsi leipä leipomoissa. Ja tytöt rantakadulla. Šibenik on siitä jännä kaupunki että täällä ei ollut pysyvää asutusta Rooman valtakunnan aikana kuten vaikkapa Splitissä, Trogirissa tai jopa Kaštelassa. Eli on verrattain nuori kaupunki. Šibenikin historia kun alkaa ja keskittyy keskiaikaan, vuosiin 1300-1600 välillä. Kaupunki pyöri ja menestyi tuolloin suolan, viinin ja merenkulun ansiosta. Myös vieressä sijaitsevan Krkan puiston, nykyisen luonnonpuiston, joen myllyt toivat osansa menestykseen. 1600 -luvun puolessa välissä kaupunkiin iski rutto ja homma loppui kuin seinään. Yli 90% kaupunkilaisista menehtyi. Ihan vaan tiedoksi, sitä ruttoa ei ole enää muutamaan sataan vuoteen havaittu joten nykypäivänä kaupungissa pitäisi olla ihan turvallista liikkua. Kädet kannattaa kuitenkin pestä usein. Jos se vaikka sittenkin jossain vielä piileskelisi......

Me liikumme. Liikumme ensin rantakadulle. Jossa vasemmalla puolella liplattaa Adrianmeri ja veneet, oikealla puolella rantakadun lukuisat terassit. Aamuisen ajomatkan jälkeen on mukava istahtaa jollekin niistä hetkeksi ja nauttia vaikka kahvi ja/tai olut. Suunnitella päivää Šibenikissä. Katsella ohikulkevia ihmisiä. Tai vaan nauttia näkymistä. Ja vaihtaa se muistikortti siihen kameraan. Taas.

Šibenik on siitä mukava kaupunki että kaikki on lähellä. Kävelymatkan päässä. Siis jos reissu ei suuntaudu kaupungin edustalla sijaitseville saarille. Joiden välinen saarihyppely on sekin sangen palkitsevaa. Ja helppoa. Koska erittäin vilkas laivaliikenne. Mutta koska meillä ei ole kuin yksi päivä, josta siitäkin olemme 'tuhlanneet' jo puolet, me pysymme kaupungin keskustassa. Ja kiipeämme ihan ensiksi Pyhän Markuksen linnoitukseen joka sijaitsee vanhan kaupungin 'yläpuolella' ja johon vanhan kaupungin muurit nojautuvat. Linnoitukseen on pieni pääsymaksu mutta näkymät yli kaupungin ja saaristoon tekevät siitä vierailemisen arvoisen kohteen. Hieman kiipeämistä. Kyllä. Mutta palkitsevaa. Todellakin.

Sitten alas Pyhän Markuksen linnoituksesta. Keskelle vanhaa kaupunkia. Tuomiokirkon pihalle. Jonka suunnitteli Šibenikin suuri poika, tosin Zadarissa syntynyt Juraj Dalmatinac. Herran patsas tönöttää kirkon edustalle. Kirkko on kuuluisa mm. siitä että se on rakennettu, vuosien 1431-1536 välillä, kokonaan kivestä. Yksityiskohta, johon huomio kannattaa kiinnittää, on kirkon julkisivuun nakutellut 72 kaupunkilaisen kasvot. Joita on muuten turha koittaa bongata katukuvasta, tyypit kun vaikuttivat näillä huudeille ihan muutama vuosi sitten. Joskus kirkon rakentamisen aikoihin.

Kun kasvokuvat on tutkittu, kannattaa kääntyä ympäri. Sillä siinä aukion toisella puolella on kaupungintalo. Jossa on ravintola. Jolla on hieno terassi. Kannattaa, taas, käväistä vaikka kahvilla. Tai syömässä. Sillä Šibenik on Kroatian sisäisesti, ympäri maata, tunnettu juurikin korkeatasoisista ravintoloistaan. Erinomaisesta ruokakulttuuristaan. Sekä viineistään. Joihin kumpaakin kannattaa tutustua.

Sitten kävelyreissulle vanhan kaupungin läpi ja halki. Zagrebaćka katua pitkin toiseen suuntaan ja toista pääkatua Kralja Tomislavia takaisin. Matkan varrelle osuu useita kirkkoja, yksi luostari ja monta kaunista rakennusta, kujaa ja porraskäytävää. Taitaa siinä jokunen kauppakin olla. Ja tietysti useampi kahvila, ravintola ja terassi. Jos oikein hyvä tuuri käy niin jostain kirkoista saattaa kuulla jonkun luukuttavan urkuja oikeinkin antaumuksella. Vanha kaupunki, urkumusiikki ja kiviset kadut. Melko mellevä fiilis.

Lääh puuh, nyt kun on rampattu pitkin poikin vanhaa kaupunkia, on kiivetty aluksi jopa Pyhän Markuksen linnoitukseen, lienee syytä lähteä lampsimaan autoa kohti. Tällä kertaa, kun ei aikaa ollut kuin päiväretken verran, Šibenikistä jää kaikki muu vanhan kaupungin ohella näkemättä ja kokematta. Mikä jättää kaipuun tulla takaisin. Sillä kaupungissa on myös uudempi puoli, on suuri tuoretori, kaikki saaret ja hieman kauempana sijaitsevat luostarit, linnoitukset ja linnat. Joihin ei päivän aikana ehdi.

Mutta paluumatkalle. Joka on pakko tehdä juurikin koetun ja ajetun, ihan sen samaisen tien kautta jota pitkin Šibenikiin saavuimme. Koska ne maisemat. Ne vaan pitää kokea uudelleen. Nyt vaan toisesta suunnasta lähestyen.

Nokka kohti Splitiä. Koska päivä on retkeilty. Nähty paljon. Ja nyt väsyttää. Taatusti. Šibenikin pysäköintivalvonnan antama sakkolappu (69 kunaa), joka muuten kannattaa maksaa ajoissa sillä muuten se veloitetaan luottokortilta autovuokraamon taholta, ikkunasta mukaan ja menoksi. Matkalla voi sitten suunnittella seuraavaa reissua. Reissua pidemmäksi aikaa takaisin Šibenikiin. Kun se Split on kuitenkin jo niin nähty. Ja se kaipuu palaamiseen jäi.

Minä puolestani suunnittelen uutta juttua tänne blogiin huomiselle. Kun tänään on retkeilty, huomenna jutellaan aivan jostain muusta. Nähdään siis silloin.

9. huhti, 2019

Kastel Stari

9 - 18 C

Vaihtelevaa pilvisyyttä. Ukkosmyrskyjen mahdollisuus.

 

Lukija otti yhteyttä. On perheensä kanssa tulossa lomalle Splitiin ja kyseli että mihin sitä kannattaisi suunnata sitten jos/kun itse kaupunki on nähty ja koettu. Ja jos/kun on auto vuokralla. Eikä rannalla makoilu kiinnosta. Tai ole edes mahdollista vielä tähän vuodenaikaan.

Kävimme läpi ne perinteiset. Krkan luonnonpuiston, Klis -linnoitus Splitin kainalossa Solinissa, juttelimme jopa retkestä Dubrovnikiin. Lupasin kirjoittaa tänne, myös muille asiasta kiinnostuneille, omakohtaisen kokemuksen todella mukavasta retkestä. Retkestä jonka tekee helposti yhden päivän aikana, joka ei edellytä yöpymisiä ja jossa maisemia riittää. Kauniita sellaisia. Paljon.

Lähdetään siis liikkeelle. Ja tehdään se Splitistä, jossa suurin osa suomalaisista kuitenkin lomallaan asuu. Vaikka olenkin koittanut promota edullisempina, miellyttävämpinä ja mukavampina vaihtoehtoina näitä Kaštelan kyliä. Mutta tällä kertaa matkaan siis Splitistä.

Koska kysymyksessä on retki, emme suuntaa moottoriteille. Ei, tällä kertaa köröttelemme pienempiä ja tunnelmallisempia teitä. Eihän lomalla kiire mihinkään ole. Joten, Splitistä ulos kohti tietä numero 8. Kylteissä lukee Zagreb, Šibenik ja Kaštela. Toiseen, 'väärään' suuntaan lähdettäessä niissä lukee Dubrovnik. Mutta me lähdemme kohti pohjoista. Huomioikaa että Solinin kohdalla, juuri kaupungin ulkopuolella oleva suuri liikenneympyrä, risteys johon tulee useampikin tie eri suunnista, saattaa olla ajoittain ruuhkainen. Tosin, me olemme tällä kertaa liikkeellä aamusta ja ajamme ruuhkaa vastaan. Ei koske siis meitä.

Sitten onkin kaksi vaihtoehtoa. Joko jatketaan tietä numero 8 noin 20 kilometriä Trogiriin tai pudotetaan liittymästä Kaštelan kyliä kohti ja siirrytään ajamaan 'alempaa' tietä pitkin. Jossa ei ajella samaa vauhtia kuin kasitiellä, jossa liikennettä on hieman enemmän ja matkanteko hitaampaa. Mutta eihän tässä mikään kiire ollut. Täällä alempana on helppo piipahtaa sitten vaikka aamukahvilla. Kahviloita ja kyliä riittää. Kannattaa käväistä kurkkaamassa vaikka jonkun kylän keskusta. Pikkaisen vasemmalle siltä tieltä. Rannassa.

Matka jatkuu kohti Trogiria. Tällä kertaa kyseinen Unescon maailmanperintökaupunki jää tutkimatta, palataan sinne myöhemmin, sillä matkamme suuntautuu edelleen rantaa pitkin eteenpäin. Nimenomaan rantaa pitkin. Nyt se tien numero on sitten se kahdeksan.

Maisemat ovat henkeäsalpaavat. Kun olet pysähtynyt kolme kertaa kuvaamaan mielestäsi hienoa maisemaa, seuraavan mutkan takana on vieläkin hienompi näkymä. Ja edessä on taas pysähdys. Koska se pitää ikuistaa. Kun sitten päästään eteenpäin, seuraavan mutkan takana on jälleen uusi maisema. Olen aivan henkilökohtaisesta nähnyt tässä maassa paljon hienoja asioita, olen nähnyt paljon nättejä näkymiä mutta tämä tie Trogirista eteenpäin oli jopa minulle elämys. Hieno sellainen. Jonka taatusti haluan ajaa ja kokea uudelleen.

Me olemme matkalla Šibenikiin. Kaupungista tarkemmin huomenna sillä tänään me olemme vasta matkalla. Eikä meillä ole kiire mihinkään. Onneksi. Vastahan me lähdimme Trogirista. Edessä on, noin 12 kilometrin päässä Trogirista, ensimmäinen kylä. Kylä nimeltä Marina. Pieni, turismiin keskittynyt ja siitä elävä keskiaikaa ja nykyaikaa yhdistelevä paikka jota kannattaa pysähtyä ihmettelemään. Hetkeksi.

Parikymmenen kilometrin ja monen kuvauspysähdyksen jälkeen saavumme Primošten -nimiseen, sangen hassuun, kaupunkiin. Hassuun siksi että osa kaupungista sijaitsee saarella. Jonne nykypäivänä pääsee siltaa pitkin. Itseasiassa tuosta sillasta tulee kaupungin nimi, Primošten, se pohjautuu Kroatian silta -sanaan 'primostiti'. Auto siis parkkiin rantaan ja kävellen saarelle. Kauniita rakennuksia, maisemia ja kahviloita. Hieno paikka. Ja muista vaihtaa muistikortti siihen kameraan. Se alkaa taatusti olla täynnä jos/kun olet kuvannut matkan aikana kaikkea eteen tulevaa. Ja vähän päälle.

Meillä on matkaa jäljellä vielä vajaat 20 kilometriä. Rantaa pitkin. Jossa maisemia riittää edelleen. Jopa hengästymiseen asti. Takaan ja alleviivaan että niitä kuvia, jos kauniit maisemat kiinnostavat, tulee otetuksi. Ja paljon.

Matkan varrella on edellä mainittujen paikkojen lisäksi monta muutakin tutustumisen arvoista pikkupaikkaa. Kuten vaikkapa Rogoznica, Zaborić tai Brodarica. Pieniä, nättejä kyliä. Kannattaa käydä kurkkimassa. Tällä kertaa meillä ei ole siihen aikaa koska kohteemme on Šibenik. Mutta kannattaa pitää mielessä. Vaikka sitten paluumatkalla.

Näin olemme reissanneet vajaat 90 kilometriä ja hiivimme hiljalleen Šibenikin kaupunkiin. Josta huomenna sitten lisää. Tuolloin tutkimme kaupungin historiaa, sen nähtävyyksiä, ajanviettomahdollisuuksia ja ravintoloita. Eikun takaisin siis. Ja sitten teemme vielä paluumatkan. Takaisin sinne Splitiin. Huomenna.

 

8. huhti, 2019

Kastel Stari

10 - 15 C

Pilvistä, vesisadetta

 

On tämä ihmisen elo muuttunut kummalliseksi. Tai ainakin myöhäisemmäksi. Toisin sanoen taisin elää viikonlopun kuten normidalmatialainen, en niinkuin joku väsynyt suomalaiseläkeläinen on tottunut elämään.

Kaikki tapahtui viikonloppuna myöhään. Lähdin liikenteeseen sekä perjantai- ja lauantai-iltana lähes nukkumaanmenoaikaan. Koska kumpanakin iltana piti. Ja aamuisin, kun tavallisesti olen lenkillä jo ennen auringonnousua, nukkua tursotin menemään aivan täböllä. Aina siihen asti kunnes yksi karvainen kuono oli sitä mieltä että eiköhän tämä jo riitä, eiköhän nyt ole jo aika lähteä ulos.

Perjantaina tapasin kaverin nuoruudesta. Pidemmän kaavan mukaan. Tavattiin niin perusteellisesti että ravintolan omistaja/tarjoilija joutui ystävällisesti huomauttamaan että jospa herrat voisivat vaikka lähteä koska paikka on ollut kiinni jo hetken aikaa. Mutta oli mukavaa. Oli mukava verestää vanhoja muistoja, oli mukava kelailla vanhoja kavereita joiden kanssa tuli teininä pyörittyä. Osan heidän tämänhetkisestä elämästä oli tietoja, osan ei. Joku oli hävinnyt kokonaan eikä kumpikaan tiennyt kyseisestä tyypistä mitään, osan kanssa olemme edelleen vaikkapa Facebook -kavereita. Osa käy jopa täällä minua moikkaamassa. Mikä on kivaa. Tyttöjen kohdalla on haasteena tietty se että sukunimi saattaa muuttua. Tai no, nykypäivänä sama saattaa toki koskea myös miesoletettuja. Tosin hieman kyllä epäilen ettei meidän porukassa tuota pelkoa juurikaan ole..... Mutta siis juu, paljon hienoja ja vähän vähemmän hienoja muistoja, tapahtumia ja sattumuksia. Osa semmoisia jotka olivat päässeet unohtumaan. Jonkin verran, ajoittain, saattoi hieman jopa naurattaa mitä sitä aikoinaan on tullut toilailtua.

Tapaaminen oli siis myöhään. Kello 19.00. Sama meno jatkui lauantai-iltana. Meidän tytöt, OK Kaštela, pelasi toisen loppuottelun kotisalissa ja ottelu alkoi vasta 20.30. Omituiseen aikaan siis. Nukkumaanmenoaikaan.

Meno hallissa oli tapissa. Väkeä oli sali täynnä, musiikki pauhasi ja televisio kuvasi. Ottelutapahtuma on lievästi muuttunut siitä kun Nikola otti hommat haltuun ja alkoi kehittää sitä. Yleisökin on löytänyt lehtereille. On rumpua, on torvea ja on niitä ärsyttäviä läpsyttymiä. Joista jouduin huomauttamaan että ne eivät kyllä ole kivoja. Mutta tuovat ääntä. Kyllä. Myönnetään.

Minut otetaan vastaan jo vähän niinkuin 'meidän poikana'. Kättä saa vatkata useammankin kerran, lupalappu kentän laidalta kuvaamiselle ilmestyi pyytämättä kaulaan ja ottelun jälkeen minut esiteltiin seuran sponsoreille. Ikäänkuin kummajaisena. Suomalaisena joka jostain syystä on päättänyt muuttaa Kroatiaan, päättänyt muuttaa Kaštelaan ja vieläpä Kaštel Stariin. Ja ilmestyi sitten kameransa kanssa kerran meidän peliin. Ja on siitä asti sitten heilunut täällä aina. Vähän omituinen tyyppi siis..... Tyyppi joka on kutsuttu myös reisuun keskiviikkona kun tytöt pelaavat Zagrebissa kolmannen finaalin. Tästä lisää myöhemmin tällä viikolla.

Muuten, tiedättekö että ruokakauppaketju Tommy, eli meidän joukkueen pääsponsori, on ihan alunperinkin lähtöisin täältä meidän kulmilta. Ketjun ihka ensimmäinen myymälä avattiin nimenomaan Kaštelassa ja pääkonttori sijaitsee vieläkin Splitin vieressä Solinissa. Ette taatusti tienneet. Mutta nyt tiedätte. Tommy on sivumennen sanoen Kroatian toiseksi suurin ruokakauppaketju. Sillä hieman reilut 180 myymälää ja se on levinnyt koko maahan. Vedin siinä sitten VIP -tilassa, eli seuran toimistossa, burekia ja Cokista ketjun johtajan kanssa ja juttelin syistä mikä minut alunperin sai tulemaan tänne. Eli kerroin, jälleen kerran, muutostani Kroatiaan aina ajatuksen synnystä varsinaiseen siirtymiseen asti. Ja perustelin että miksi ihmeessä juuri tänne. Ja että juu, kyllä viihdyn. Ja en, en ole oppinut kieltä. Ehkä noin kuudennen tuhannen kerran.

Se suurin kauppaketju on muuten skandaalista toiseen räpiköivä Konzum -ketju 700 myymälällään. Konzumin pääjohtaja on syytteessä mm. lahjusten ottamisesta ja ainakin ollut paossa jossain ulkomailla. Pikkaisen on mennyt omat ja firman rahat aikoinaan sekaisin. Tommyn pojilla pitäisi olla asiat kunnossa. Pitäisi siis. En tiedä.

Ai niin, tytöt hävisivät ottelun suoraan 0-3. Ovat hävinneet nyt molemmat finaalit joten tuo keskiviikon kolmas peli saattaa olla ratkaiseva. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa ja mikäli peli ratkaisevasti parane, noutaja tulee taatusti. Sen verran parempi joukkue vastustaja lauantaina oli. Mikä on harmi, sillä minusta on mukavaa heilua tyyppien kanssa. Mutta tämä riemu loppuu nyt siis kesän ajaksi. Jatkuakseen, toivottavasti, sitten taas syksyllä.

Pakkohan niitä kuvia oli. Taas. Anteeksi. Tiedätte kyllä kohteet. Tuolla. Ja tuolla. Käykää katsomassa.

Siinäpä se viikonloppu sitten. Vesisade alkoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, koko sunnuntain satoi ja edelleen sataa. Myös tänään sataa. Huomenna sataa. Ylihuomenna sataa. Seuraavat 10 päivää sataa. Ainakin ennusteiden mukaan. Masentavaa. Mutta kyllä, luonto tarvitsee vettä ja plaa plaa..... Tulisi jo kesä. Ja lämmin. Ja aurinko.

Näin on viikko polkaistu käyntiin. Huomenna sitten lisää. Jostain. En tiedä vielä mitä sitä tulee keksityksi. Sen näkee sitten. Mutta tulkaa kurkkamaan.