Terve!

Minä olen Rocky -koira. Olen 12 -vuotias jack russel -terrieri ja elänyt tuon ihmisen kanssa, joka kutsuu itseään iskäksi, koko elämäni. Tällä sivulla kerron elämästäni. Jos tuo ihminen on yhteistyökykyinen, lisäisen myös kuvia. Ehkä ne kuvat ovat parempia, sillä normipäiväni on melkoisen tylsä. Käyn ulkona, leikin pallolla ja syön. Pääsääntöisesti kuitenkin nukun.

Kaikkein hauskinta on seurata ihmisen toilailuja. Se raukka luulee olevansa tämän, kahden uroksen muodostoman perheen pomo. Hah sanon minä. Ja niin sanotte tekin, kun seuraatte tätä sivua. Sitäpaitsi, ei tässä taloudessa asu kuin yksi uros. Arvaatte varmaan kuka.

Synttärit

Minulla on tänään synttärit. Täytän 11 vuotta. Toivoin lahjaksi palloa, mutta ihminen sanoi etten saa. Se oli laskenut mun pallot, ja väitti niitä olevan 15 kappaletta. Joista leikin noin kolmella. Höh, se ei vaan ymmärrä...... uusi pallo kun on aina uusi pallo.

No, sain minä onneksi herkkuruokaa. Ihiminen oli tehnyt aamuksi jotain maksalaatikko-makkara -sekoitusta, joka oli sangen hyvää. Vetäsin heti aamulla koko kipon ja ihminen lupasi, että saan iltaruaksi samaa. Tässä välissä olen saanut jotain nameja, jotka olen kiltisti syönyt vaikka en normaalisti mistään koirien karkeista tykkääkään. Mutta näin synttäreiden kunniaksi sitä voi syödä vähän ylimääräistäkin.

Päivästä toiseen

Jos joku tulee väittämään, että poikamiesten elämä on villiä ja vauhdikasta, ei ole varmaan koskaan kokenut vanhenevan poikamiehen elämää. Niinkuin ihmisen. Uskokaa minua, siinä elämässä ei ole mitään jännittävää.

Katsotaanpa; heräämme aamulla, yleensä vielä minä olen se joka joutuu suorittamaan herätyksen. Siten pääsen aamupissalle. Sen jälkeen tulemme sisään, ihminen antaa minulle ruokaa ja juo itse jotain mustaa mönjää. Ja selaa samalla puhelintansa.

Ja koska olen herättänyt ihmisen aikaisin, minua alkaa tietty nukuttaa. Siksi hyppään ihmisen syliin ja jatkan uniani.

Kun ihminen on selaillut sitä puhelintaan riittävän kauan, lähdemme kauppaan. Minä odottelen ulkona mummojen rapsuteltavana kun ihminen käy hakemassa mitä se nyt yleensä sitten sieltä kaupasta hakeekaan. Ainakin ruokaa minulle.

Takaisin kotiin ja ihminen lukee lehtiä, tai jotain, tietokoneelta. Saattaa se katsella myös pornoa, mistä minä tiedän. Sitten se syö, ja onkin päiväunien aika. Nukun yleensä päiväunet ihmisen kainalossa, se tuntuu pitävän siitä.

No, iltapäivällä käymme ulkona ja ihminen kattelee telkkaria, lukee tai tekee jotain yhtä päätöntä. Hetkisen se jaksaa heitellä palloa muttei koskaan tarpeeksi. Ja niin saapuu ilta.

Iltapissalla me käymme jääkiekko-ottelun ekalla erätauolla, aina ja joka päivä. Ihminen tulee nukkumaan siinä yhdeksän-kymmenen aikoihin. Ja niin on taas yksi päivä eletty.

Aamulla kaikki uudestaan. Ja ihan samalla kaavalla. Tylsää.....

Lääkäriin

Ihminen kertoi tänään, että on varannut minulle lääkäriajan. Jaahas...... sanoi sitten samaan syssyyn, että se lääkäri pistää jonkun piikin. Ja kuuntelee jotain etutassujen välistä. Ok. Menkööt. Mutta kerron sitten myöhemmin mitä kaikkea tämä sitten tarkoitti.

Lääkärissä kertaa kaksi

Lupasin tuossa aiemmin kertoa lääkärissä käynnistä. Se eka kerta oli ihan pala kakkua. Lääkäri pisti piikin joka ei edes sattunut, kuunteli etutassujen välistä ja kurkkas suuhun. Ja sano sitten ihmiselle että hampaat pitää hoitaa.

Niinpä jouduin viikon päästä uudelleen lääkäriin. Taas se pisti jonkun piikin ja sitten minulla sumeni. En muista yhtään mitään mitä tapahtui, ja lopulta heräsin kotoa. Ihminen kertoi että lääkäri oli hoitanut hampaani ja täytyykin kyllä sanoa, että suussa  maintui pikkasen omituiselta.

Siinä menikin sitten melkein kaksi päivää aika sumussa, mutta kyllähän minä tokenin. Nyt mennään jo tuolla edellä kuvatun päivirytmin mukaan. Ja suukin on ihan kondiksessa.

Tuossa muuten kuva siitä kun olen vielä pöllyssä. 

Matkoilla

Nyt tuo ihminen on seonnut täysin. Eilen ajettiin joku koko päivä autolla, tauotkin se piti jossain kivilouhoksella. Nyt ollaan tosi mukavan Jennin luona, ja illalla pitäisi tulla lisää ihmisiä, jotka kuulemma heittelevät mulla palloa. Siksi ajattelin nukkua nyt, niin jaksan illalla bailata.

Matkoilla vol. 2

Hah! Taisin sanoa viime kirjoituksessa, että ihminen on seonut kun me matkustettiin koko päivä! Olisinpa vaan tiennyt...... Sehän oli ihan vaan pintaraapaisu siitä mitä oli tulossa!

No, nuo bileet joihin valmistauduin edellisessä kuvassa oli ehkä maailman parhaat bileet ikinä. Ainakin minulla riitti seuraa, pallonheittäjiä ja ulkoiluttajia. Oli siis todella mukavaa! Mutta olisinpa tiennyt mitä oli edessä......

Ihminen vei minut laivaan. Se oli vielä ihan ok, vaikka siellä hytissä ei ollut oikein tilaa leikkiä pallolla. Mutta ruoka oli hyvää, ihminen varasti sitä minulle jostain seisovasta pöydästä. Oli nakkia, oli lihapullaa ja nugettia. Kannella käytiin pissalla. Tapasin kivoja kavereita siellä.

Mutta sitten se alkoi. Se ajaminen. Päivä yksi meni ihan ok, paitsi että oli kuuma ja me seistiin jonoissa. Yö oltiin jossain gastahausissa, jossa olin ihmisen mukana kun se kävi syömässä. Paikalliset puhui jotain ihme kieltä, epäilen että se oli saksaa. En ymmärtänyt mutta heilutin häntää ja olin innoissani. Ja niin olivat ne ihmisetkin.

Toisena päivänä ajaminen jatkui. Ja nyt se oli pelottavaa! Me ajettiin joidenkin "tunneleiden" läpi, ja niitä sitten riitti. Ja jokaikinen kerta minua pelotti niin, että taisin unohtaa hengittää. Ainakin ihminen sanoi etten läähättänyt tunneleissa ollenkaan. Menin ihan kiinni ihmiseen ja painoin pääni sen syliin.

Sitten tultiin perille. Meidän uuteen kotiin. Meidän pihalla on Rex -niminen pitkäkarvainen saksanpaimenkoira ja ihminen oli vähän huolissaan, että miten me tullaan toimeen. Mutta se Rexhän on ihan mamo, pikkasen kun sille murisee ja ärisee niin se on ihan hiljaista poikaa. Eiköhän me toimeen tulla, kunhan se pitää mielessä kuka on uusi pomo in da haus!

Uudessa kotona

No niin, nyt sitä ollaan oltu uudessa kotona hetkinen. Ja mikäpä tässä, alkaa elämä hiljalleen soljumaan. Kun vaan nuo irrallaan juoksevat lajitoverit kunnioittaisivat meikäläisen yksityisyyttä. Tänäänkin kun oltiin tuolla rannalla meidän paikallisessa, siihen tuli notkumaan joku ihan outo tyyppi. Piti oikein ärähtää kunnolla niin lähtihän se. Eikä tullut enää uudelleen vaikka hetken päästä taas meidän ohi taas menikin.

Tänään oli tosi mukavaa kun ihminen vei minut uimaan. Tai ei se mihinkään varsinaisesti vienyt, kunhan sano kun siinä rannalla käveltiin, että haluanko mennä uimaan. Ja tottakai mä halusin. Vesi oli mukavan lämmintä ja ehdin hyvin kuivattelemaan itteni siinä paikallisen terassilla kuin ihminen joi kahvia. Sitä muuten ihmettelen, että miten sillä kestää semmoisen pikkuruisen kupin kanssa niin pitkään. Suomessa se joi kahvia kauheasta saavista mutta täällä pikku kupista. Mutta kyllä se tuntuu tykkäävän siitäkin.

Mutta minä palaan linjoille jos/kun jotain ihan ihmeellistä tapahtuu.

 

Naapuri

Terve taas! Ihminen lienee kirjoittanut jo eilisestä kohtaamisestani naapurin urpon kanssa, mutta lienee parasta, että kerron oman näkemykseni siitä, mitä tapahtui.

Olimme menossa ihmisen kanssa tuonne rannalle, todennäköisesti se oli menossa kahville, koska kello oli niin vähän. Naapurin lajitoverit räkyttivät tapansa mukaan aitojen takana. Osa niistä on tosin jo huomannu, että hoodeille on saapunut uusi päällikkö ja tyytyvät vaan seuraamaan aitojensa takaa kun me kävelemme ohi. 

Mutta sitten tuli tämä yksi. Se on ollut tähän asti narun päässä länkyttämässä, mutta tällä kertaa vapaana. Ja sehän tuli sieltä pihalta kuin nato-ohjus! Moikattiin siinä aluksi mutta sitten sillä napsahti. Ja se alkoi riehumaan. Olisin kyllä näyttänyt sille kuka on kuka, mutta ihminen keskeytti aikeeni napaten minut syllinsä. Jouduin sitten sieltä ärisemään tälle häirikölle. Arvatkaapa vaan että hävettikö?

Muutenhan täällä menee ihan mukavasti. Välillä on kuuma eikä ihminen heittele palloa kotona tarpeeksi, mutta muuten kaikki on ok. Saan jopa ruuaksi ihan samaa settiä kuin Suomessa. Ja noihin ihmehajuihinkin alkaa tottua. Ei ainakaan tarvitse ihan minuuttitolkulla haistella jokaikistä viestiä noiden pylväiden juurelta. 

Moro pitkästä aikaa

Kyllä se on pakko meikäläisenkin pitkästä aikaa kirjoittaa kun en yhtään tiedä mitä soopaa ihminen on omaan blogiinsa suoltanut. Pakko on siis kertoa asioista niinkuin ne oikeasti ovat. Varsinkin tärkeät asiat. Eli minua koskevat.

Kirjoittelin tuossa aiemmin siitä, että lajitoverit eivät kunnioita minun lähiavaruutta. No nyt kyllä kunnioittavat. Ei ole vähään aikaan kukaan tullut iholle kun ihmisen kanssa tuolla löntsytellään. Kyllähän ne siellä aitojensa takana edelleen länkyttävät, mutta se ei haittaa. En oikeastaan enää edes huomaan koko asiaa.

Tuo meidän pihan pitkäkarvainen saksanpaimenkoira, Rex, on oikeastaan ihan hyvä tyyppi nyt kun siihen on tutustunut paremmin. Ihminen oli jossain grillibileissä viikonloppuna ja minä mennä viipotin vapaana tuossa meidän pihalla. Tuli siinä samalla moikattua Rexiäkin paremmin, ja sovimme miehissä, että turha tässä on mitään draamaa alkaa rakentelemaan. Rex pitää huolen pihan turvallisuudesta ja minä voin käydä aina silloin tällöin siellä naapureiden lasten kanssa juioksentelemassa. Ne kun tykkää hakea minua leikkimään. Eikä kumpikaan riehu asiasta. Sitäpaitsi se Rexhän on ihan kakara vielä, joten sen onkin syytä kuunnella meitä vanhempia. Rex ei oo kuin neljä.

Mitäs muuta..... no eipä oikeastaan sen ihmeempää. Taisin jossain välissä mennä sanomaan, että täällä on kuuma, mutta eipä silloin vielä oikeasti edes ollut. Nyt on paljon kuumempi, ja ihminen väittää, että tämäkään ei vielä riitä. Eli vielä lämpenee. Onneksi se on sentään tajunnut, ettei vie minua ulos ihan siinä kuumimpaan aikaan, vaan me käydään rannalla aamukahvilla joskus ysin aikaan, ollaan kotona päivällä, käydään vaan ihan semmoisia lyhyitä reissuja ja sitten illalla voidaan käydä uudestaan rannalla. Silloin käyn myös aika usein uimassa, joka on mukavaa. Paitsi tänään kun oli semmoisen aallot, että pieni koira ei oikein päässyt edes mereen...... aina kun yritin, tuli aalto joka heitti minut takaisin rannalle. Ja ihmistä nauratti. Vittu!

Ai niin, tuo kuva. Me kuulemma kannatetaan tuota kukkaruukun kyljessä olevaa joukkuetta. Ok. Sopii minulle. Kunhan se ei kauheasti vaikuta minun elämääni. Mutta kerron siitä sitten tarkemmin, jos näin käy. Nyt lähden nukkumaan, jotta jaksan aamulla aamukahvilenkille.

 

Ärsyttävä naapuri

 

 

Ihminen oli kuulemma mennyt kirjoittamaan eilisestä käyttäytymisestäni blogiinsa. En tiedä mitä se sinne laittoi, joten tuon oman näkemykseni esille tässä. Ettei jää mitään väärinkäsityksiä.

Tässä meidän uuden kodin ympärillä asustelee todella paljon heimotovereita. Suurimman osan kanssa olen ihan hyvissä väleissä, ei ne jaksa enää länkyttää edes sieltä pihoiltaan. Enkä minä jaksa kiinnittää niihin minkäänlaista huomiota. Eihän meillä ole edes yhteistä haukkumakieltä.

Paitsi sitten tuo yksi tyyppi. Että se osaa olla ärsyttävä! Se on valkoinen, huomattavasti minua isompi. Taitaa olla vielä, ainakin käyttäytymisestä päätellen, narttu. Se haukkuu jokaikinen kerta kun ihmisen kanssa kävellään sen pihan ohi, haukkuu vielä semmoisella ärsyttävällä neitäänellä. Korkealta ja kovaa.

No, eilen se oli sen oman ihmisen kanssa kävelyllä tuossa meidän uuden kodin ohi. Ja ajattelin ihan vaan huvikseni antaa takaisin samalla mitalla. Niinpä murisin ja juoksentelin ikkunasta toiseen. Taisinpa jopa haukahtaa muutaman kerran. Joka mielestäni noin yleisesti ottaen on ihan turhaa. Mutta kun se vaan on niin ärsyttävä! Oppiipa olemaan.

Eli ei siinä sen kummempaa ollut. Kunhan pikkaisen huvittelin.

Nyt meni hermot!

Meni hermot nimittäin tuon ihmisen puolesta. Se on kuulemma liittynyt johonkin Jack Russel -kerhoon Facebookissa, missä se muiden ihmisten kanssa vertailee meitä, vaihtaa kokemuksia ja kuvia, saa ja antaa vinkkejä siitä kuinka meitä voisi palvella vieläkin paremmin. Mutta mutta....

Siinä niiden kerhossa on nyt alkanut kauhea itku ja parku. Siellä kun ei ihmiset oikein osaa käyttäytyä. Arvostelevat meitä russeleita, jollain on kuulemma liian käppyrä häntä, toisella taas liian pitkä turkki jne. Mitä sitten, kysyn minä? Olen satavarma siitä, että se  ei-just-rotumääritelmän-mukainen russeli rakastaa omaa ihmistään ihan yhtä paljon kuin kaikenmaailman plaakaatit ja sertit voittanut muotovalio. Eikä se todellakaan ole muotovalioihmisen tehtävä mennä kertomaan jonkun toisen ihmisen russelin vikoja tai arvostelemaan sen ulkonäköä. Jos se toinen russeli ei vaikka tähtääkkään näyttelyihin? Me ollaan ainakin lyöty tassua päälle oman ihmisen kanssa ettei meitä missään näyttelyissä jakseta käydä. Joten ei haittaa paljon pikku viat. Siis tuossa ihmisessä.

Olen satavarma siitä, että jos meillä russeleilla olisi omat Facebook -sivut jossa voisimme vaihtaa kokemuksia ihmisistä, emme me siellä jaksaisi riidellä. Tai imiantaa toisiamme ylläpitäjille. Itkeä jostain pikkujutuista. Ei, me pitäisimme hauskaa ihmisten toilailuiden kanssa, naureskelisimme niiden tavoille ja käytökselle. Jos jollakulla olisi joku kysymys siitä, kuinka ihmisen jonkun piirteen saisi toimimaan vieläkin paremmin, neuvoisimme ja vaihtaisimme kokemuksia. Ainakaan emme arvostelisi ihmisten ulkonäköä, sillä vaikka monilla niillä onkin ongelmia sen kanssa, ne ovat kuitenkin aika rakkaita meille. 

 

Synttärit, taas

Moro! Mulla oli kuulemma synttärit tänään. Täytin 12 vuotta, joka on ihmisen mukaan melko paljon. Höpö höpö. Minähän olen koira parhaassa iässä. Ihminen teki minulle hyvää ruokaa ja söin itseni ähkyyn. Sitä ennen leikittiin uudella pallolla, joka ei jostain syystä ollutkaan pyöreä vaan kuulemma amerikkalainen jalkapallo. Ihan sama, mutta sillä on kiva leikkiä. Nyt vaan nukuttaa ihan sikana kun oon syöny ja leikkinyt niin paljon. Joten öitä siis. Ja kiitos onnitteluista. 

Kynnet

Ihminen leikkasi minulta kynnet. Pisti minut tähän sohvalle selälleen, ympäröi tyynyillä ja otti kiinni etutassusta. Otti kinni tassusta! Eikö sille nyt ole vieläkään mennyt jakeluun, että minun tassuihin ei kosketa? On se vaan pönttö. Ajattelin sitten että ok, mennään pienemmän riesan kautta ja annoin sen leikata kaikki 18 varvasta suuremmin rimpuilematta. Se teki ihmisestä iloisen. Päätin kuitenkin että mökötän sille kun se ei tunnu oppivan muuten. Nyt se lörpöttelee jotain tuossa minulle mutta minäpä en korvaani lotkauta. Siinähän höpöttää. Paitsi jos se keksii tuoda minulle pallon......

Kello

Ihminen kertoi jostain sen mielestä hauskasta kuvasta, jossa kysyttiin muilta ihmisltä että onko tapana ilmoittaa kuinka kauan sitä ollaan poissa jos kotoa jostain syystä poistutaan ilman meitä. Siis perheenpäitä. En ymmärrä vitsiä. Tottakai meille pitää ilmoittaa arvioitu aika jonka ihminen on poissa. Ihan vaan siksi, että silloin voi tehdä kaikkea kivaa. Minä esimerkiksi tykkään oleskella ruokapöydällä silloin kun ihminen ei ole kotona. Ja kun se on ilmoittanut että menee vaikka kaksi tuntia, tiedän milloin pitää tulla pois. Ihan vinkkinä lajitovererilleni, vaatikaa tuo ilmoitus, sillä jos ette muutoin pääse vaikkapa sänkyyn, poissaoloaika on hyvä käyttää sängyssä löhöilyyn/kieriskelyyn.  

Koirana Kroatiassa

Terve. Tässä on Rocky, tuon minun ihmisen paras koiraystävä. Ihminen pyysi minua kertomaan siitä, minkälaista meidän koirien elämä täällä Kroatiassa on ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon jos tännepäin suuntaatte. Että tiedätte sitten kertoa omille ihmisillenne että mitä pitää tehdä.

Ihan ekaksi, kun olet tulossa tänne Kroatiaan, tsekkaa että sinulla on mikrosiru, EU -lemmikkipassi ja alle vuoden vanha rabiesrokotus. Näitä saatetaan kysyä rajalla, tai sitten ei. Mutta periaatteessa nuo vaaditaan että pääset maahan. Jos olet muuttamassa ihan kokonaan tänne, sinut voidaan tutkia eläinlääkärin toimesta rajalla. Voidaan, vaan ei tutkita. Säännöissä lukee, että jos muutat tänne pysyvästi, ne saavat tutkia sinut rajalla. Vaan ei ne tutki. Ei varsinkaan jos ihmisesi ei kerro että olette muuttamassa. Ja miksi kertoisi. Ellei ole ihan pöllö. Ei minuakaan tutkittu vaikka tarkkailin ihmisen ajotaitoa aitopaikalta tavaravuoren päältä takapenkiltä kun tulimme rajalle. Passintarkastaja siinä Slovenian ja Kroatian rajalla aivan varmasti näki minut ja osasi päätellä meidän tavarapaljoudesta että ei nuo tänne ihan viikon lomalle ole tulossa. Mutta ei se tainnut kysyä edes minun passia. Ihminen näytti sitä vain kerran, kun ajeltiin laivaan Helsingissä. Sen jälkeen sitä ei oo tarvittu. Mutta se on kyllä pakko olla matkassa mukana.

Jos sinut tuodaan ihan vain lomalle tänne, muistuta ihmisiä siitä, että ennenkuin lähdette takaisin Suomeen, sinulle täytyy hoitaa ekinokokkoosia varten. Sen voi hoitaa täällä eläinlääärissä ja se pitää olla hoidettuna 1-5 vrk ennen Suomeen paluuta.

No, nyt sitä on siis asuttu vuosi täällä. Sen suurempia ongelmitta. Minulla on semmoinen tunne että ihmiset täällä tykkäävät meistä koirista todella paljon. Sen verran rapsutuksia olen saanut. Ja aika moni tyyppi, tyyppi joita tuo ihmiseni ei edes tunne, tuntee kyllä minut nimeltä. Ja huutelee 'Rocky Rocky' kun olemme lenkillä. Taidan olla siis jonkinmoinen julkkis näillä meidän huudeilla.

Lajitovereita tulee vastaan paljon. Osa niistä kulkee ilman henkilökuntaansa ihan vapaana. Mutta koska näilläkin tyypeillä aika usein on kaulapanta, veikkaan että ne ovat jonkun koiria eivätkä siis täysin vapaita sieluja. Niitä kulkukoiria. Eikä niidenkään kanssa suurempia ongelmia ole ollut. Joskus joku on ärähtänyt ja minun on pitänyt ärähtää takaisin, mutta melko harvinaisia nämä ristiriidat ovat olleet. Paitsi naapurin samojedin kanssa. Sen kanssa me ei vaan tulla toimeen. On se sen verran ärsyttävä tyyppi. Räkyttää aina pihaltaan kun kävelemme ohi.

Toki lajitovereita tulee vastaan myös narun päässä. Ja paljon. Kuten sanoin jo tuolla aiemmin, minulla on semmoinen tunne että nämä paikalliset ihmiset tykkäävät meistä koirista. Ainakin ne tykkäävät minusta.

Kaiken kaikkiaan minun elämäni täällä on melko leppoisaa. Eteen ei ole tullut suurempia ongelmia, ei elämisen, ei lajitovereiden eikä ihmisten kautta. Ruokakin on ihan sitä samaa mitä totuin syömään jo Suomessa. Ihminen kertoi että rokotukseni ja muut eläinlääkäripalvelut maksavat täällä murto-osa siitä mitä Suomessa niistä kuulemma joutui maksamaan. Eli ei minulla ole mitään suurempaa valittamista.

Yksi juttu. Täällä saattaa olla kuuma. Siis todella kuuma. Siihen kannattaa varautua niin, että kesäaikaan ei kannata kauheasti liikkua ihan keskipäivällä. Tai jos liikkuu, kantsii käydä uimassa. Se virkistää kummasti. Uimaan ei kannata mennä siellä missä ihmiset uivat, mutta ainakin tässä meidän rannalla löytyy vapaita paikkoja meille nelijalkaisillekin. Kesäisen uimaretken jälkeen on mukava kuivatella itseään sitten terassilla kun ihminen istuskelee siellä kavereittensa kanssa.

Siinäpä päällimmäiset tällä erää. Kyselkää tuolta ihmiseltä jos jotain jäi kertomatta. Se lupasi vastailla. Ja se jatkaa tämän palstan tekstin tuottamista sitten taas huomenna. Minä menen tuonne partsille löhöämään.

T. Rocky, 12 v.