Uutiset

Kun kaikki on vielä edessä

Maanantai 7.4.2025 - JariH

Pieni kylä merenlahden pohjukassa. Talven horros alkaa olla ohi. Aurinko, kirkas, kaunis turkoosi meri, pikkukivirannat, kirkot, muut historialliset rakennukset ja monumentit ovat paikoillaan. Ne ovat olleet paikoillaan satoja vuosia. Ja ovat yhä. Tänäkin vuonna. Odottamassa. Sillä kaikki on vasta alkamassa. Taas kerran. Ihan niinkuin jokaikinen vuosi.

Kylän rantakadulla vaeltaa muutama turisti. Auki olevien ravintoloiden tarjoilijat koettavat kaikkensa houkutellakseen vähät asiakkaan juuri heidän ravintolaansa kahville, drinkille, ehkä jopa illalliselle. Varsinaisia sisäänheittäjiä ei vielä ole. Kukaan ei huutele eri kielillä asiakkaiden perään. Kukaan ei, vielä, yritä puhua sinulle edes suomea. Onneksi. 

Rantakadun baareista ja ravintoloista kuuluu kolke. Sisällä porataan, sahataan, rakennetaan uutta.ja korjataan vanhaa. Tehdään kenties pieniä muutoksia. Keittiöissä kokit suunnittelevat tulevan kesän ruokalistoja. Mikä maistuu matkailijoille tulevalla sesongilla? Pizza on aina varma, mutta jokaisella kaudella nousee jokin yllättävä suosikki ja jos sen kykenet ennustamaan, ravintolasi tulee olemaan suosittu. Mitä siis vuodelle 2025?

Ulkotuoleja ja -pöytiä pestään. Pakettiautot tuovat uusia kalusteita ja uusia aurinkovarjoja, joku kantaa jossain jo viini- ja olutlaatikoita baariin. Apartementokset ja hotellit availevat oviaan. Uima-altaisiin lasketaan vettä. Viheralueita trimmataan. Polkuja siistitään. Henkilökuntaa koulutetaan, jos sitä on jostain löydetty. Osaavasta henkilökunnasta kun tänäkin vuonna on huutava pula. Tai henkilökunnasta. Kunhan edes joku löytyisi.

Laiturit rannoilla ovat vielä täynnä sinne nostettuja risteilyaluksia. Niitä puunataan, maalataan ja pestään. Kohta ne lasketaan veteen ja aloitetaan hommat. Turisteja viedään delfiineitä tapaamaan, heitä viedään luoliin sukeltamaan, saarille nauttimaan tunnelmasta tai läheiseen kaupunkiin kokemaan kaupunkielämää ja imemään kaupungin historiaa. Rantakadulle tulevia myyntikojuja viritellään, maalataan ja hintoja päivitetään. Valitettavasti ylöspäin. Aina.

Pikku kylässä eletään siis aikaa kun kaikki on vielä edessä. Vielä toistaiseksi kukaan ei vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Turisteja tulee kyllä, mutta tuleeko heitä yhtä paljon kuin viime vuonna? Tuleeko heitä tarpeeksi, jotta kylä selviää seuraavan talven yli? Onko hintojen nousu ollut liian jyrkkä? Viekö se matkailijat toisiin kohteisiin? Ja mitä sitten jos niin käy? Miten me sitten pärjätään?

Joka tapauksessa,  ihan pienen hetken kuluttua, apartementokset ja hotellit täyttyvät lomalaisista. Risteilylaivat lähtevät kohteisiinsa.Taksit suhaavat matkustajia läheiseltä lentokentältä. Rannat ovat täynnä auringonpalvojia, terasseille riittää asiakkaita, ravintoloiden ja baarien edustoilla sisäänheittäjät houkuttelevat turisteja juuri heidän ravintolaansa. Jopa suomeksi. Rantakatu on täynnä turisteja. Basso pumppaa baarissa kesäyöhön. Jollain käy tuuri, joku toinen taas joutuu pettymään. Pikkukylä elää. Hetken. 

Kunnes koittaa syksy. Ja kaikki on ohi. Alkaa valmistautuminen tulevaan. Siihen kun kaikki on taas edessä. Seuraavan keväänä. Pikkukylässä elämä vaan menee niin. Puoli vuotta eletään, puoli vuotta huilataan. Ja valmistaudutaan. Valmistaudutaan siihen, että kaikki on vielä edessä. Koska niin käy aina. Joka vuosi.  

Balkanin häiriöpesäke

Keskiviikko 2.4.2025 klo 10.01 - JariH

Balkanin alue on hyvin räjähdysherkkä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan, jos ei huomioida Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa, Balkan saattaa hyvinkin olla seuraava alue Euroopassa, jossa syttyy täysimittainen sota. Syyt pelkoon periytyvät pitkälti historiallisista etnisistä jännitteistä, alueen poliittisesta epävakaudesta ja alueellisista kiistoista, jotka kaikki juontavat juurensa Jugoslavian hajoamissotiin. 

Josta päästäänkin tämän jutun varsinaiseen pointtiin. Jugoslavian hajoamissodat voidaan tiivistää yksinkertaisesti siten, että niissä Jugoslavian liittotasavallan armeija taisteli siitä eroon pyrkiviä valtioita vastaan pitääkseen ne edelleen Jugoslavian hellässä huomassa. Liittovaltion armeijaa tuki Serbia, jolla oli idea, että jos/kun Jugoslavia hajoaa, he voivat jatkaa siitä. Ja ottaa irti pyrkivät valtiot Serbian hallintaan. Synnyttää siis Jugoslavian raunioille Suur-Serbia. 

Hajoamissodat olivat raakoja ja verisiä. Kaikki osapuolet jotka niitä kävivät, tekivät sotarikoksia ja raakalaismaisia tekoja. Sotien jälkeen perustettiin Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICTY) Haagiin, jonka tehtävänä oli tutkia ja tuomita sodan aikana tehtyjä sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Ja kyllähän se tuomitsi. Serbeistä tuomion saivat mm. Slobodan Milošević, Radovan Karadžić ja Ratko Mladić. Miloševićia syytettiin kansanmurhasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta herra ehti kuolla vankeudessa ennen tuomiota. Kaksi muuta syytettyä saivat elinkautiset tuomiot mm. kansanmurhasta Srebrenicassa ja muista sodan aikaisista rikoksista. Kroaatteja syytettiin toki myös. Ante Gotovina, Kroatian armeijan kapteeni, oli syytteessä sotarikoksista mutta hänet vapautettiin. Slobadan Praljak, kroatialainen kenraali, puolestaan teki itsemurhan saatuaan tuomion sotarikoksista. Praljakin joukot olivat vastuussa mm. tuhoisasta Mostarin piirityksestä. Myös bosnialaisia ja jopa kosovolaisia syytettiin ‘pienimmistä’ rikoksista, mutta suurin osa Haagissa tuomion saaneista oli lopulta serbejä, sillä heidän katsottiin olevan vastuussa raskaimmista rikoksista. 

Sotien arvet eivät ole vieläkään, yli 30 vuotta sodan päättymisen jälkeen, umpeutuneet. Yhä edelleen niin Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa kuin Kosovossa, liikkuu ja vaikuttaa sotaveteraaneja, jotka ovat kokeneet sodan kauhut. Miehiä, joita on alistettu, joihin on kohdistettu epäinhimillistä kohtelua, joita on pidetty vankeudessa ja kidutettu. Eipä siis ihme, että antipatiat, kauna ja katkeruus nostavat yhä edelleen päätään. Ja kuten todettu, niitä raskaimpia rikoksia tekivät serbit, joten suhtautuminen Serbiaan on yhä sangen epäluuloinen. Täytyy muistaa, että veteraanit ovat vasta 50-60 vuotiaita, sillä eihän näistä sodista ei ole kulunut kuin kolmisenkymmentä vuotta. Todettakoon tähän väliin nyt kuitenkin myös se, että nuoremman polven suhtautuminen on jo paljon avoimempaa. Heitä ei paina isien ja isoisien taakka. Ei ainakaan niin raskaasti kuin edeltävää sukupolvea. 

Suhtautumista Serbiaan ei suinkaan helpota serbien nationalistinen ajattelutapa. Osa serbeistä haikailee yhä edelleen Suur-Serbian perään. Kosovo on Serbialle, jopa viralliselle Serbialle, kipupiste. Se pitää Kosovoa yhä vain osana Serbiaa eikä suostu myöntämään sen olevan itsenäinen valtio vaikka 101 valtiota on tunnustanut maan itsenäisyyden. Kaiken lisäksi Serbiassa nostaa päätään kansallismielinen liike, joka havittelee Kosovon lisäksi osia Bosnia-Hertsegovinasta ja Montenegrosta Serbian hallintaan. Eli voitanee sanoa, että ainakin osalla serbeistä mielessä pyörii yhä ajatus Suur-Serbiasta. Ja kun Venäjä, jonka tiedetään olevan verrattain arvaamaton, tukee näitä pyrkimyksiä, ei ole ihme että asiantuntijat pelkäävät, että Balkanilla saattaa räjähtää.

Niinpä Serbian naapurivaltiot ovat aloittaneet varautumisen. Kosovo, Albania ja Kroatia ovat solmineet sotilasliiton vahvistaakseen omaa puolustuskykyään. Sopimuksen nojalla maat tekevät puolustusteknistä yhteistyötä torjuakseen hybridiuhkia, maiden armeijat tekevät yhteishankintoja, harjoittelevat ja kouluttautuvat yhdessä. Toisin sanoen hakevat synergiaa ja yhteistoimintamalleja. Opettelevat toimimaan yhdessä. Kaiken lisäksi Bulgaria, joka sekin sattuu olemaan Serbian naapurimaa, pohtii liittymistään edellä mainittuun allianssiin.

Ja tästähän ei Serbia tykkää. Ei varsinkaan kun sotilasliittoon kuuluu myös Kosovo, joka serbien mielestä on siis vain osa Serbiaa. Serbia on kutsunut naapureiden liittoa provokaatioksi ja vaatinut osallistujamailta pikaista selvitystä liiton tavoitteista. Serbia näkee liittouman uhkana itselleen, uhkana alueen vakaudelle ja jopa suorana haasteena sen omalle alueelliselle koskemattomuudelle. Siis valtio, joka itse on häärännyt ja häiriköinyt alueella tähän asti on huolissaan siitä, että sen naapurimaat varautuvat sen muodostamaan uhkaan.  

Loppujen lopuksi Balkanin vakaus riippuu pitkälti kansainvälisestä diplomatiasta, siitä kuinka Venäjä näkee alueen ja mitkä sen tavoitteet siellä ovat ja tietysti paikallisten johtajien halusta välttää konflikteja. Alueen historia, joista voi lukea toisaalta näiltä sivuilta ja balkanilainen kuuma veri, asettavat Balkanin kuitenkin hyvin alttiiksi uusille kriiseille. Koska tuskin mitään opittiin sitten kuitenkaan 90 -luvun sodista. Valitettavasti.   

Mitä ihmettä Kroatia!

Sunnuntai 9.3.2025 klo 7.56 - JariH

Olen huolestunut. Hyvin huolestunut. Koska vanha kotimaani, jossa asuin aikoinani kuusi vuotta, on muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. 

Muutin kohta kymmenen vuotta sitten Suomesta Kroatiaan. En ollut koskaan käynyt Kroatiassa, en tiennyt maasta yhtään mitään, en varmaan ennen päätöstä ollut edes kauhean kiinnostunut koko maasta. Mutta kun se sitten nousi esille, ja mitä enemmän tutkailin Kroatiaa, päätös muutosta oli lopulta helppo. Silti muutto oli hyppy suoraan syvään päätyyn. En tiennyt mitä ulkomailla asuminen, eläminen ja oleskelu oikeasti tarkoittaa. Ja mitä se edellyttää. Pakkasin tavarani ja taistelutoveri Rocky the Dogin autoon ja huristelimme yhdessä uuteen kotimaahamme. Oli melkoisen jännää.  

Lopulta, muutaman kuprun ja pikku ongelman jälkeen, asetuimme aloillemme. Ja aloin tutkailla että mihinkäs sitä oikein ollaan tultu. Piti avata pankkitilit, löytää lääkärit ja muut viranomaiset, piti hankkia oleskelulupa ja soluttautua paikalliseen sosiaaliturvaan. Piti sopeutua ja aloittaa uusi elämä.

Sopeutumista helpotti suuresti se tosiasia, että hintataso Kroatiassa oli tuolloin keskimäärin noin kolmannes Suomen hinnoista. Eli jos jokin asia maksoi Suomessa vaikka vitosen, se sama tuote maksoi Kroatiassa noin 1,50 €. Tai 12 kunaa, koska tuolloin Kroatiassa oli vielä käytössä kuna. Tämä tarkoitti sitä, että pieni eläkkeeni, joka Suomessa riitti välttämättömiin menoihin jotenkuten kun oikein tarkkaan mietti ja laski mitä hankki, oli ihan hyvä tulo kohtuulisen hyvään elämään Kroatiassa. Mainittakoon vaikka asumiskustannukset, maksoin vuokraa tuolloin 120 neliön kolmen makuuhuoneen asunnosta 10 minuutin kävelymatkan päässä uimarannalta 400 euroa kuukaudessa. Ei paha, ei yhtään paha. 

Mutta niinkuin alussa mainittu, asiat ovat nyt muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. Vaikka olen nyt asunut jo muilla mailla kohta kolme vuotta, seuraan uutisia Kroatiasta edelleen kohtuullisen tarkasti. Ja siellä tuntuu olevan hyvinkin suuresti tapetilla hintojen nousu. Joka aiheuttaa huolta, harmia ja boikotteja paikallisten keskuudessa. Enkä ihmettele. 

Tätä hintojen nousua on selitelty monella tekijällä. Yksi, hyvin suosittu selitys on kauppiaiden ahneus. Tai euroon siirtyminen. Tutkijat, eivätkä tutkimukset, kuitenkaan tue näitä väitteitä, vaan kertovat pääasiallisen syyn löytyvän valtion asettamat korkeat liiketoimintaan liittyvät kulut, suomeksi arvonlisävero, palkkojen nousu ja turismi. Eli kun ihmisiä pyörii Kroatiassa yhä enemmän, tavaraa menee enemmän ja se nostaa hintoja. Samaan aikaan valtio himoitsee lisätuloja verotusta kiristämällä.  

Niin tai näin, oli lopullinen syy ihan mikä tahansa, 45 prosentin nousu elinkustannuksissa on melkoinen hyppy maassa, jossa keskipalkka on kuitenkin vain 1318 euroa. Tuo keskipalkka nousi muuten vuonna 2024 vain 11,5 %.

Hintojen nousu onkin ajanut paikalliset protesteihin. Tammikuussa järjestettiin boikotti kauppoja kohtaan. Sosiaalisessa mediassa toimiva ryhmä Halo Inspektore kehoitti ihmisiä boikotoimaan yhden päivän ajan eri kauppaketjuja. Ja onnistuikin vaatimuksissaan ihan mukavasti, kaupat kertoivat myyntinsä laskeneet 53 prosenttia normaalipäivään verrattuna. Boikotista säikähtäneen kaupat, myös muut kuin boikotoidut ketjut, aloittivat erilaisia “tarjouskampanjoita”, joissa asiakkaille oli tarjolla hyvinkin suurilla alennuksilla aivan perustuotteita. Eli juurikin niitä joiden hintojen nousua ihmiset ovat ihmetelleet. 

Itse asiassa tuo hintojen kohoaminen oli havaittavissa jo juuri ennen kuin muutin maasta. Jo tuolloin paikalliset valittivat sitä, että hinnat nousevat. Esimerkkinä voidaan mainita oluen hinta. Kun muutin Kroatiaan, meidän kylän rantaravintolasta sai puolen litran oluen 13 kunalla. Eli noin 1,70 eurolla. Hiljalleen hinta nousi ensin 15 kunaan (vajaa 2 €) ja lopulta 20 kunaan, joka on jo 2,60 €. Nykyään samaisessa paikassa joudut pulittamaan tasan samasta juomasta jo 4-5 euroa. Puhumattakaan vaikka Dubrovnikin vanhastakaupungista, jossa turismi on nostanut hinnat jo lähes naurettaviksi. Siellä kaupungin keskusaukiolla olut saattaa maksaa helposti kympin, ja sivukujillakin perushinta pyörii 7-8 euron paikkeilla. 

Hintojen nousu ei ole vain paikallisten ongelma. Se vaikuttaa myös Kroatiaan suuntautuvaan turismiin, joka onkin sitten koko maan kannalta todella iso ongelma. Olen kuullut Keski-Euroopan matkailupiireistä jo useamman vuoden ajan valituksia siitä, että Kroatia on hinnoittelemassa itsensä ulos markkinoilta. Niinpä vaikkapa saksalaiset suuntaavat yhä enenevässä määrin Kroatian ohi hieman pidemmällä Montenegroon tai jopa Albaniaan. Nämä maat tarjoavan aivan ne samat auringon ja Adrianmeren kuin Kroatia. Ainakin toistaiseksi huomattavasti edullisemmin. 

Turistien vähentyminen on todellakin suuri ongelma maassa, joka saa noin viidenneksen maan tuloista turismista. Kroatia onkin alkanut, vihdoin, kehittämään erilaisia matkailutuotteita, joita tähän asti ei ole katsottu tarvittavan. Koska aurinko ja meri on toiminut myyntivaltteina. Mutta nyt kun ihmiset ovat todenneet, ettei ne olekaan mitään Kroatian erikoisuuksia, maan matkailuviranomaisille on tullut hätä käteen. Ja on alettu miettiä, että miten ne turistit saadaan pidetyksi tai houkutelluksi takaisin. On alettu tuotteistamaan matkailua.Tämä olisi pitänyt vaan tehdä jo noin viisi vuotta sitten. Vähintään. 

Näin Kroatiassa siis tänä päivänä. Itse asun tällä hetkellä Bulgariassa, mutta jotenkin syvällä sisimmässä kuplii ikävä Kroatiaa kohtaan. Olihan se kuitenkin se minun ensimmäinen kotimaa Suomesta lähdön jälkeen. Joskus on käynyt mielessä jopa palaaminen maahan. Vaan jos/kun hinnat nousevat tuota tahtia, hetken päästä minulla ei kerta kaikkiaan ole varaa muuttaa takaisin. Joten kait sitä pitää etsiä muita vaihtoehtoja. Semmosia joissa on se meri. Ja aurinko. Ja hieman edullisempaa asustella. 

Mitä ne miettii meistä?

Lauantai 1.3.2025 klo 14.05 - JariH

Suomessa on paha tapa stressata, että mitä ne siellä ulkomailla meistä ajattelee. Olen asunut kymmenen vuotta poissa Suomesta ja tavannut taatusti satoja eri maista kotoisin olevia ihmisiä, joten lienen omaavani jonkinlaisen kokemuksen asiasta. Kurkataanpa siis. Että mitä ne meistä oikein miettii.  

Lähdetään siitä, että pääsääntöisesti Suomesta ja suomalaisista ei ajatella oikein mitään. Eikä suomalaisuuteen liitetä pahemmin kliseitä tai minkäänlaisia ominaisuuksia. Mitä pidemmälle Suomesta mennään, sen vähemmän mielipiteitä, tai kokemuksia, ihmisillä Suomesta on. Jos jätämme naapurivaltiot kuten Pohjoismaat ja Baltian maat pois laskuista, ei Suomesta tai suomalaisuudesta tiedetä paljoa. Varsinkin jos kurkkaamme ulos Euroopasta. USA:sta tai Afrikasta on verrattain haastavaa löytää ensimmäistäkään Suomi asiantuntijaa.  

Jotain kuitenkin on mahdollista haarukoida. Varsinkin eurooppalaisten keskuudessa. Ihan ensimmäisenä nousee lähes aina, kun kerrot tulevasi Suomesta, kylmyys. Lumi ja talvi. Suurena yllätyksenä tulee se, että esimerkiksi Helsingissä saattaa olla kesäisin yli 30 lämpöastetta. Hyvinkin yleinen käsitys on se, että Suomi on aina kylmä. Ja luminen. Kun valitat täällä eteläisessä Euroopassa että onpas kylmä, kuulet lähes poikkeuksetta, että sinunhan pitäisi olla tottunut kylmyyteen kun olet Suomesta. Että älä valita. Kaksi kertaa olen muuten päässyt oikaisemaan jopa sen, että Suomessa ei todellakaan ole jääkarhuja. 

Talvesta ja kylmyydestä päästään luontevasti  joulupukkiin. Herran tiedetään asuvan Suomessa huolimatta ruotsalaisten pyrkimyksistä omia joulupukki jonnekin päin Ruotsia. Puhumattakaan jenkkien harhaisesta käsityksestä pohjoisnavalla asuvasta pukista. Ei toimi, joulupukki asuu Napapiirillä. Pukin lisäksi revontulet ovat viime aikoina nousseet muotiin. Revontulista keskustellaan nykyään hyvin usein kun kerrot olevasi kotoisin Suomesta. Niitä halutaan matkustaa katsomaan. Ja tavata edellä mainittu joulupukki samalla. Sen sijaan se tosiasia, että pohjoisessa ei aurinko nouse talvella eikä laske kesällä lainkaan, tulee monelle aivan uutena asiana. Hyttysistä puhumattakaan. Kaiken kaikkiaan Suomi tunnetaan, jos jostain, talvesta, joulupukista ja Lapista.

Sauna. Jälleen kerran ruotsalaisten ponnisteluista huolimatta saunan tunnistetaan hyvin yleisesti olevan suomalainen ilmiö. Onhan sana ‘sauna’ käsittääkseni ainoa suomalainen kansainvälisesti levinnyt sana. Sen sijaan se, että lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa on oma sauna, on aina suuri hämmästyksen aihe. Saatan kuvitella minkälainen kokemus ulkomaalaisille olisi saunoa Suomessa järven rannalla sijaitsevassa saunassa ja pulahtaa uimaan saunan päälle. Vetää kärkkäreitä ja olutta. Joskus kaipaan tuota itsekin….. Tai jos Pedro pääsisi kaksiossa komeron kokoiseen kuumaan huoneeseen hikoilemaan. Siitäkin riittäisi taatusti tarinoita kotona. 

Nokia on tunnetusti suomalainen tuote. Tosin se on myös mm. amerikkalainen, kiinalainen, joskus jopa japanilainen. Suurin osa ihmisistä tunnistaa Nokian kuitenkin suomalaiseksi. Ja nimenomaan puhelimeksi. Tämä tuo mukanaan myös käsityksen siitä, että Suomi on teknisesti edistynyt maa. Ja tuottaa korkeatasoista teknologiaa. Nokia lisäksi, hieman eri ympäristössä toki, tunnetaan myös Finlandia vodka, joskus jopa Koskenkorva. Samoissa piireissä saatetaan olla tietoisia myös suomalaisten keski-ikäisten miesten tavasta vetää totaalikännit perjantaisin. 

Tiedän, että Suomessa ollaan äärimmäisen ylpeitä suomalaisesta koululaitoksesta ja tasa-arvosta - onhan Suomessa ollut maailman ensimmäisiä naispresidenttejä ja luonnollisesti Sanna Marin sekä hänen johtamansa naisvaltainen hallitus. Viisikkohallitus nousi otsikoihin aikoinaan, mutta ei se kyllä vaikuttanut suomikuvaan tai sen kehittymiseen millään tavalla. Ainakaan pitkässä juoksussa, sillä hallituksia tulee ja menee. Suomalainen koulu ja Pisan tutkimustulokset eivät sen sijaan ole kauhean yleisesti tunnettuja, ne tiedetään oikeastaan lähinnä paikallisissa koulu- ja opettajapiireissä. 

Urheilussa ehdottomasti tunnetuimpia suomalaisia ovat Formula-kuskit. Häkkinen ja Räikkönen. Hiihtäjiä ei tunne kukaan, jääkiekkoilijat tunnetaan Euroopassa lähinnä vain niissä maissa joissa kiekko on suuri urheilu. Kuten Tsekeissä ja Slovakiassa. Vanhemmat ihmiset saattavat muistaa jonkun Lasse Virenin, muutoin suomalaisyleisurheilijat ovat täysin tuntemattomia suuruuksia. Ai niin, Litmanen! Suomalainen jalkapalloilija. Jari tunnetaan piireissä kyllä. 

Summasummarum; Ei Suomi eikä suomalaisuus ole kovin merkittävä eikä kovin tunnettu brändi Euroopassa. Suomalaisuuteen ei liitetä juurikaan sen suurempia kliseitä, eikä Suomea juurikaan tunneta. Suomi on, mitä pidemmälle mennään, lähinnä pieni pohjoinen kylmä maa, joka sijaitsee kaukana. Joku saattaa muistaa pitkän rajan Venäjän kanssa, jopa sodat sitä vastaan, mutta muutoin Suomi on lähinnä länsimainen, kehittynyt valtio pohjoisessa. Jossa on kylmä.

Ante - peruskroaatti

Lauantai 22.2.2025 klo 11.05 - JariH

Edellisessä julkaisussa tutustuimme Georgiin, perusbulgarialaiseen. Nyt siirrämme katseet kohti Kroatiaa, jossa maahan, sen tapoihin ja siellä asuviin kroaatteihin meidät tutustuttaa herra nimeltään Ante. Ante on kroaatti, eli hän kuuluu Kroatian perusväestöön. Ja tekee asioita kuten kroatialaiset tekevät. Joskus hieman hassusti. 

Ensin peruslähtökohta. Andre asuu Dalmatiassa, joka on yksi osa Kroatiaa. Dalmatia sijaitsee Kroatian lounaisosassa ja on kapea, tiheään asuttu rannikkokaistale. Eikä se suinkaan ole koko Kroatia, ei edes tyypillinen Kroatia. Mutta edustaa tässä tarinassa koko maata. Korostettakoon kuitenkin, että kun Dalmatian rannikolta kiipeää vieressä olevien vuorien yli, sieltä avautuu aivan erilainen Kroatia. Puhumattakaan maan pohjoisosasta, jossa sijaitsee mm. pääkaupunki Zagreb tai Luoteis-Kroatian Istrian niemimaasta, joka on jo lähes Italiaa. Mutta Ante asuu Dalmatiassa, joka on, ainakin dalmatialaisten mielestä, maan, ellei peräti koko maailman, napa.  

Itse asiassa meidän piti tavata Ivan, mutta Ivan ei koskaan ilmestynyt paikalle, koska Dalmatiassa kaikkeen vaikuttaa pomalo. Pomaloa ei oikein voi kääntää suoraan, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että mihinkään ei ole kiire, kaikki ehditään tehdä kyllä, mutta kaikki voidaan tehdä ‘sutra’. Joka puolestaan tarkoittaa, ei välttämättä suoran käännöksen mukaan huomenna, vaan dalmatialaiseen tapaan joko huomenna tai parin päivän sisään. Ehkä ensi viikolla. Kunhan tässä ehditään. Koska ensin pitää istua kahvilassa ja juoda kahvia. 

Veikkaan, että Ivan oli kyllä tulossa tapaamiseen, mutta törmäsi matkalla johonkin tuttavaansa. Ja jäi kahville. Koska kaikenmaailman tapaamisiin ehtii kyllä ‘sutra’. Koska pomalo. Väitetään, että Dalmatiassa ei ole käytössä normaaliaika, ei edes normaali kello - siellä toimii ns. dalmatialainen aikakäsitys. Joka venyy…. ja venyy.

Palataan Anteen. Hän saapui paikalle aurinkolaseissaan. Koska aina pitää olla aurinkolasit. Oli kesä tai talvi. Satoi tai paistoi. Veikkaan, että dalmatialaiset käyvät suihkussakin aurinkolasit päässä. Ante tilasi kahvin, joka tarkoittaa että tässä istutaan vähintään tunti. Ehkä kaksi. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Kahvinjuonti on dalmatialaisille rituaali. Jos yrität tilata kahvilassa yhden espresson nopeasti, saat lähinnä sääliviä katseita. Ja herätät pahennusta. Dalmatiassa kahvia ei kerta kaikkiaan vaan juoda ‘nopeasti’. Eikä kiireessä. Koska pomalo. 

Kahvilla ollessaan dalmatialaiset keskustelevat. Eli valittavat. Koska aina pitää valittaa.  Aina on liian kylmä. Tai liian kuuma. Turisteja nyt ainakin on liikaa, paitsi talvella jolloin heitä on liian vähän. Hinnat ovat nousseet taas, liian nopeasti ja elämä on kallista. Poliitikot ovat aivan kädettömiä ja hanurista. Ja jos sinä sitten ulkomaalaisena yhdyt johonkin näistä valituksen aiheista - Ante katsoo sinua loukkaantuneena ja aloittaa: “Vaikka Kroatia on pieni maa, se on hieno maa”. Alustuksen jälkeen kuulet esitelmän Adrianmeren turkoosista, maailman puhtaimmasta vedestä, upeista saarista, vanhoista linnoista ja luonnollisesti urheilumenestyksestä. Joka onkin totta. On lähes käsittämätöntä kuinka paljon Kroatia on tuottanut vaikkapa olympialaisissa menestyneitä urheilijoita. Vai mitä sanotte siitä, että itsenäisyytensä aikana, eli vuodesta 1991 alkaen, maa on saalistanut 18 kultamitalia, 11 hopea- ja 15 pronssimitalia. Eli yhteensä 44 mitalia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomi on samassa ajassa, paljon suuremmilla resursseilla, saanut yhteensä 22 mitalia, joista 4 kultaista. 

Jalkapallosta Ante jaksaisi puhua vaikka kuinka kauan. Vaikka peruskroatialaiseen tyyliin maan jalkapallojoukkue täytyy ensin haukkua täysin pystyyn. Niistä mihinkään ole. Eikä varsinkaan valmentaja Zlatko Dalićista. Joka valitsee aina väärät ukot joukkueeseen. Eikä tee sitä eikä tätä. Ante, aivan kuten kaikki muutkin 3,8 miljoonaa kroaatia, osaisivat tämän(kin) homman paljon paremmin. Mutta kun maajoukkue pelaa, Ante nauliutuu kavereiden kanssa television ääreen. Ohjeita karjutaan televisioruudulle, välillä turhaudutaan ja ollaan varmoja että me ollaan niin hävitty tää peli, mutta sitten kun Kroatia, tai Kroatian jalkapalloilun elävä Jumala Luka Modrić tekee maalin, riemulla ei ole rajoja. Ilotulitteet paukkuvat ja Ante ilmoittaa, että kyllähän minä tämän tiesin. Että me voitamme. Sitä paitsi Modrić on dalmatialainen, hän on syntynyt Zadarissa, Pohjois-Dalmatiassa. 

Ante asuu kotona. Koska kaikki nuoret, ja vähän vanhemmatkin, miehet asuvat kotona. Kroatiassa lähdetään matin, eli äidin, helmoista keskimäärin 32,4 vuotiaina. Mati pitää huolta Antesta. Jos Antelta kysyy, että milloin hän muuttaa pois kotoa, koska esimerkiksi Suomessa nuoret muuttavat keskimäärin 21,5 vuotiaina, Ante esittää vastakysymyksen, että miksi muuttaisin? Mati huoltaa, mati pesee pyykit, mati tekee ruoat ja tiskaa. Kun Ante löytää tyttöystävän, menee ehkä jopa naimisiin, Ante muuttaa vihdoin ‘omilleen’. Tuolloin rakennetaan Anten kotitalon siihen asti keskeneräisenä ollut ylin kerros valmiiksi jonne Ante vaimoineen muuttaa. Näin samassa talossa asuu isoäiti baka alakerrassa, keskikerroksessa Anten vanhemmat ja Ante vaimoineen ylimmässä kerroksessa. Kukin pitäen huolta toisistaan. Anten vanhemmat hoitavat bakaa, joka puolestaan hoitaa Anten lapsen ja Ante sitten kun aika on, omia vanhempiaan. Näin toimii kroatialainen sosiaalihuolto. 

Ante rakastaa juhlia. Joita järjestetään säännöllisesti. Juhliin kutsutaan kavereiden lisäksi koko suku. Ja syödään. Juhlissa syödään aina ilmakuivattua kinkkua eli pršutia, Pag -juustoa, oliiveja, paikallista leipää suoraan naapuritalon leipomosta, grillattua lammasta tai possua, ćevapčićia ja sianlihavartaita. Kaiken päälle kaadetaan naapurissa sijaitsevassa puristamossa puristettua oliiviöljyä, joka sivumennen sanoen on oikeasti maailman parasta, ja nautitaan paikallista viiniä. Jälkiruoaksi tarjoillaan palačinke-krepsejä, cupavcia eli suklaa-kookoskakkuja ja ehkä jopa kremšnita leivoksia. Ja rakijaa. Kaikki tämä toistetaan. Ainakin kerran, useimmiten pari-kolme kertaa.

Toki Ante käy myös töissä. Kesällä. Eli turistisesongin aikaan. Koska Ante, ja koko suku, asuu Dalmatiassa, joka saa suurimman osan tuloistaan turismista, töitä riittää kesäisin kun turisteja pyörii paikoissa. Talvella on sitten hieman hiljaisempaa. Niin töiden kuin turistien osalta. Silloin kulutetaan kesällä ansaittuja rahoja, korjaillaan paikkoja ja valmistaudutaan seuraavaan sesonkiin. Jolloin päästään taas valittamaan sitä kuinka turisteja on liikaa, hinnat nousevat ja kaikki paikat ovat täynnä ja tukossa. 

Hän on siis Ante - peruskroaatti. Ante katselee vieraita ensin hieman varautuneesti, mutta kun tämän kuoren läpi pääsee, Antesta saa erinomaisen ystävän. Kunhan ei vaan arvostele Dalmatiaa, sen säätä eikä varsinkaan jalkapalloa. Vaikka eihän ne mitään osaa. Häviävät kuitenkin. 

Tässä tämän viikon henkilö. Katsellaan kuka, ja mistä maasta, meillä on tapetilla ensi viikolla. Ehkä noin viikon päästä. Stay siis tuned.

Georgi - perusbulgarialainen

Sunnuntai 16.2.2025 klo 16.56 - JariH

Minulta kysellään toistuvasti, että minkälaista siellä Bulgariassa on asua ja minkälaisia ihmisiä ne bulgarialaiset oikein ovat. No, tutustutaan. Tutustutaan Bulgariaan, maan tapoihin ja ihmisiin. Tutustutaan Georgiin. Georgi on perusbulgarilainen. 

Lähdetään siitä, että Bulgariassa mikään ei toimi, mutta kaikki onnistuu. Täällä on turha yrittää etsiä palvelua tai tuotetta netistä - ei, Bulgariassa homma toimii niin, että Georgi tuntee Ivanin, joka puolestaan tuntee Dimitarin, jonka serkun kaveri pystyy auttamaan sinua. Ja auttaa. Kun homma on valmis, ja jos siitä tehdään lopulta yhtään minkäänlaisia papereita, mikään ei kuitenkaan ole valmista ennen kuin papereissa on vähintään kaksi leimaa. Per paperi. Tömps tömps. Vasta kun papereissa on riittävä määrä leimoja asia on virallista. Leimat ovat on tärkeitä. En laskenut, mutta väitän että kun avasin pankkitilin, papereihin, joita oli vähintään riisi, iskettiin useampi kymmenen leimaa. Kunhan olin ensin pistänyt nimeni jokaiseen. Olo oli kuin filmitähdellä allekirjoitustilaisuudessa.   

Kun asia sitten lopulta on virallinen, se pitää arkistoida. Bulgariassa kaikki, oli kyse sitten lääkärissä käynnistä, jonkun maksusuorituksen tekemisestä tai virastossa asioimisesta, tallennetaan vihkoon. Harmaa, hiirenkorville kulunut vihko, joka on todennäköisin peräisin jostain 1970 -luvulla kaivetaan esiin, siihen tehdään kuulakärkikynällä hieroglyfiset merkinnät ja näin asia on arkistoitu. On melko hämmentävää, että kun maksan vaikkapa auton vuokrapaikan, käteisellä tietysti, saan kuitin tietokoneesta, mutta minun nimi, auton rekisterinumero ja kuitin numero arkistoidaan tuohon edellä mainittuun vihkoon. Jokaikinen kuukausi.  Koska näin pitää tehdä.    

Sivumennen sanoen, koittakaapas lukea bulgarialaista käsinkirjoitettua tekstiä. Takaan ettei onnistu. Täällä on käytössä kyrilliset kirjaimet ja kun niitä väännetään käsin kaunoksi, kaikki kirjaimet näyttävät samalta. Täysi mahdottomuus saada selvää. Suomalaisen lääkärin kirjoitukset ovat selkokielisiä bulgarian kaunokirjoituksen rinnalla. 

Mutta se normiarki? No, Georgi käy töissä. Mutta ennen kuin hän menee työpaikalleen, hän juo kahvia. Automaatista ja ulkona työkavereiden kanssa seisoskellen. Bulgariassa on toki kahviloita, mutta ihmiset seisoskelevat ulkona työpaikkojensa ulkopuolella ja juovat viereisestä kahviautomaatista ostettua kahvia. Pahvimukista. Automaatteja löytyy katukuvasta lähes jokaiselta nurkalta ja niitä myös käytetään. Valikoima on laaja ja hinnat selkeästi edullisemmat kuin kahviloissa. Kuppiin valuu pari senttiä kahvia, josta suomalaisiin isoihin kuppeihin ja suodatinkahviin tottunut ei tule kuin vihaiseksi. Dimitri ja kumppanit sen sijaan saattavat nauttia tästä naurettavan pienestä kahviannoksesta tuntitolkulla. Ja polttaa tupakkaa. Sillä lähes kaikki bulgarialaiset polttavat. Aina ja joka paikassa. Olen melko varma, että nämä vetävät tupakkaa jopa hammaslääkärissä.  

En tiedä mistä Dimitri kavereineen juttelee kahvia juodessaan, mutta epäilen heidän puhuvan kansallisesti merkittävistä asioista. Eli haukkuvat poliitikkoja, maan hallitusta ja yleistä menoa maassa. Koska aina pitää valittaa. Keskenään. Mutta vaikka kaikki on huonosti ja menossa päin helvettiä, Bulgaria on kuitenkin paras paikka maailmassa. Ja kaikki muut maat ovat väärässä. Eikä maassa asuvilla ulkomaalaisilla ole minkäänlaista oikeutta sanoa yhtään mitään negatiivista Bulgariasta. Sillä eihän Bulgariassa ole mitään vikaa. Kysykää vaikka Dimitriltä. Ja jos ei kelpaa, aina voit muuttaa pois Bulgariasta. Mitä sinä täällä valitat?

Työpäivän lomassa Dimitri käy jonottamassa. Koska jonottamisen, jos jotain, bulgarialaiset osaavat. He jonottavat pankkiin, rahanvaihtopisteisiin, pikaruokapaikkoihin, kaupan kassalle - ihan joka paikkaan. Tämä saattaa olla perua iloisesta sosialistiselta kaudelta, jolloin kun näit jonon kaupan edessä, kävelit automaattisesti jonottamaan, sillä tarjolla oli todennäköisesti jotain herkkua, Tai ainakin jotain syötävää. Nykyään tarjolla on toki ihan kaikkea, mutta jonotuskulttuuri lienee peräisin historiasta.    

Jos bulgarialaiselta kysyy jotain, ihan mitä tahansa, vastaus on hyvin suurella todennäköisyydellä ‘moze bi’. Eli ehkä. Koska mikään ei ole mustavalkoista, kaikki on enemmänkin pohjalta ehkä. Asiat voivat olla joko näin tai sitten ne ovat noin. Kaiken lisäksi kun Dimitri sanoo kyllä, hän heiluttaa päätään sivusuunnassa, joka kaikkialla muualla tarkoittaa ei. Bulgariassa se tarkoittaa kyllä ja pään nyökytys puolestaan ei. Juuri tasan päinvastoin kuin mihin me olemme tottuneet. Miksi? En minä tiedä. Varmaan ihan vaan siksi, että tämäkin asia olisi mahdollisimman epäselvä. Aivan kuten ne kyrilliset kirjaimet. 

Viikonloppuisin Dimitri rentoutuu. Ja grillaa. Lihaa. Koska bulgarialaiset syövät lihaa. Paljon. Dimitrin lempparigrillattava on kebache, joka on paikallinen cevapi, mutta ilman lampaanlihaa. Kebache kylkeen liitetään kierremakkara nimeltään karnache, shopska salaatti ja suolainen piirakka banitsa. Joskus voidaan, jos halutaan syödä kevyemmin, nauttia myös kaali- tai viiniköynnöslehtiin käärittyjä jauhelihatäytteisiä kääryleitä, eli sarmia. Tässä tulee vihannespuoli ikään kuin vahingossa kaupan päälle.  

Joskus Dimitrillä käy vieraita. Tuolloin pääosaan nousee Dimitrin mummo, Baba. Joka luonnollisesti asuu Dimitrin perheen kanssa ja hoitaa perheen lapsia kun aikuiset käyvät töissä. Baba pitää huolen siitä, että vieras saa riittävästi ruokaa. Vaikka sanoisit, että nyt en kyllä jaksa syödä enää mitään, Baba ilmoittaa, että ‘kyllähän sinun pitää ottaa vielä vähän lisää koska olet niin laiha, että kuolet ihan kohta nälkään’. Niinpä lähdet kotiin vähintään kolme kiloa painavampana. 

Jos lähdet. Dimitri tarjoilee nimittäin ruoka- ja ihan kaikkena juomana itsetehtyä rakijaa. Eli itse tehtyä raakaa viinaa. Varsinkin maaseudulla jokaisessa torpassa valmistetaan rakijaa, ja niinpä se toimii, ei pelkästään juomana, vaan myös kaikkien ongelmien ratkaisijana. Vaikkapa lääkkeenä. Olipa sinulla flunssa, murtunut jalka tai eksistentiaalinen kriisi - sairaudet hoidetaan ja kriisit ratkaistaan rakijalla. Dimitrin mielestä rakija on antibiootti ja masennuslääke. Ja jos se auta, sinä olet ottanut sitä vain liian vähän. 

Sitten kun heräät aamulla, ja niitä sairauksia ja kriisejä on hoidettu oikein huolella, oloon auttaa tietysti pikku tujaus rakijaa. Koska se on ratkaisu kaikkeen. Sen lisäksi Baba kantaa pöytään skembe corba -keittoa. Keitto on valmistettu joko lehmän tai lampaan vatsalaukusta. Se on oikeasti niin pahaa, että epäilen vahvasti kankkusen puhtaasti vain pelästyvän keiton makua ja häviävän siksi. Dimitri ja hänen kaverinsa sen sijaan nauttivat skembe corbaa suurella ruokahalulla. Ja ottavat rakijaa. 

Näin on Bulgaria, Dimitri ja bulgarialainen elämäntyyli käyty läpi. Ja varmaan poltettu kaikki sillat paikallisiin ystäviin. Ei taida puhelin kauheasti enää soida eikä minua kutsuta yhtään mihinkään kun ovat lukeneet tämän jutun käännösohjelman avulla. Vaan kun tämä oli niin mukavaa ja kivaa jatketaan seuraavaksi vaikka Kroatiaan. Ja tutustutaan paikalliseen elämään ja paikalliseen Ivaniin. Noin viikon päästä. Stay siis tuned!

Joulukuu 2024

Tiistai 11.2.2025 klo 13.57 - JariH

Kirjoittelin marraskuun tarinan aluksi, että siinä kuukaudessa ei tapahtunut mitään. Ei yhtään mitään. Että elettiin luultavimmin sellaista normielämää, jota suurin osa ihmisistä elää. Joulukuussa elämä jatkui hieman samalla kaavalla. 

Paitsi että joulukuun puolessa välissä, tarkemmin 15.12., saatiin muutaman kuukauden väännön jälkeen nämä sivut auki, joulukuussa oli tietty joulu ja kuun, eli koko vuoden viimeisenä päivänä lähdettiin reissuun. Oikein Englantiin asti. Näistä kolmesta “suuresta” tapahtumasta olen kirjoittanut aikaisemmin. Tämän lisäksi joulukuu meni, aivan kuten marraskuu, pitkälti lenkkeillen, sohvalla maaten, telkkaria ja jääkiekkoa katsellen…ja ai niin,  lisäksi virallisesti nykyiseen kotikaupunkiin tutustuen. 

Käytiin nimittäin järjestelyllä ja opastetulla sightseenilla Plovdivissa. Ja kun alkuun päästiin, käytiin sitten samantien kolmella erilaisella opastetulla kiertokävelyllä. Ensin käveltiin ihan perussaitsari, jossa katseltiin ja kuunneltiin kaupungin perusnähtävyydet. Heti sen perää käveltiin grafiti-sightseen, joka esitteli Plovdivin grafitiskenen ja tarinat kuvien takana. Viimeiseksi suoritettiin vielä sosialistisen arkkitehtuurin kävelykierros, jossa ihmeteltiin sosialistisen ajan rakennustaidetta. Se pisti ajoittain hieman hymyilyttämään. Suosittelen hyvinkin vahvasti tekemään oman asuinkaupungin opastetun kierroksen, jos sellaisia teidän kaupungissa järjestetään, sillä niiltä saa todella paljon sellaista infoa josta ei välttämättä ole mitään tietoa. Tiedän tämän ihan kokemuksesta. Vaikka olen asunut Helsingissä vuosikymmenet niin opastettu kiertoajelu aikoinaan avasi aivan uusia näkökulmia ja kertoi uusia asioita syntymäkaupungistani. Oli todella mielenkiintoinen.  

Mutta meillä taitaa olla vielä parin matkustustavan omien kokemusten läpikäyminen kesken. Marraskuussa matkustettiin junalla, sitä ennen ollaan lennetty, joten mennään nyt lyhyesti bussilla ja vuokrataan autoja. Tällä kertaa pysyttäydytään henkilöautoissa, matkailuautojen vuokrauksesta olen kirjoittanut melko paljon aikaisemmissa kuukausissa. 

Siispä linja-automatkustus Balkanilla ja vähän yleisemmin Euroopassa. Ne omat kokemukset. Lyhyesti; homma toimii. Oikeastaan kaikissa Balkanin maissa. Jopa Serbiassa. Jokaisesta maasta löytyy maiden sisäisiä reittejä, jotka ovat huomattavasti kattavammat kuin junareitit. Busseja kulkee myös huomattavasti useammin kuin junia. Kaikissa maissa. Niiden lisäksi Balkanilla pääsee verrattain helposti, ja edullisesti, bussilla maasta toiseen. Reittejä, niin maiden sisäisiä kuin rajat ylittäviä, liikennöi useampikin yhtiö. Kannattaa vertailla, jotta löytyy itselleen sopiva aikataulu. Ja tietysti hintaluokka.  

Entä jos haluaa ajella itse ja vuokrata auton? Onnistuu. Mutta. Kannattaa surffailla ja vertailla eri yhtiöitä, ennen kaikkea kannattaa lukea niiden saamia arvosteluja. Niitä kun lueskelee ja karsii pahimmat negatiiviset palautteet pois, joita aika usein kirjoittavat muuten jenkit, saa melko hyvän kuva yhtiöstä. Kaikista maista löytyy taatusti luotettavia, paikallisia vuokraamoja. Varmimpia ovat tietty suuret, kansainväliset yhtiöt, mutta niillä on usein myös korkeimmat hinnat. Auto kannattaa tarkistaa lähtiessä naarmujen ja muiden vaurioiden varalta, joka tehdään yleensä yhdessä vuokraamon edustajan kanssa. Jos suunnitelmissa on vierailu naapurivaltiossa, siitä pitää mainita vuokrausvaiheessa. Tarvitset rajalla nimittäin paperit että sinulla on oikeus ajaa auto ulos maasta. Ihan jo pelkästään vakuutusturvan vuoksi. Lisäksi rajan ylitys maksaa hieman lisää. Joskus, jos vuokraamo sijaitsee lähellä valtakunnan rajaa, perusvuokrahintaan sisältyy lähin valtio. Näin on esimerkiksi muutamassa Dubrovnikissa toimivalla yhtiöllä, heidän hintoihin sisältyy Montenegro ja Bosnia ja Hertsegovina jo valmiiksi. Mutta rajanylityksestä kannattaa mainita aina. 

Ja näin on vuosi 2024 paketissa.Seuraava tarina on sitten aivan jostain muusta aiheesta. Pysy kanavalla. 

Marraskuu 2024

Perjantai 7.2.2025 klo 16.04 - JariH

Kylläpä viime vuoden kuukaudet olivat erilaisia. Kuten edeltävistä postauksista voi todeta, loppukeväästä ja kesän alussa sitä mentiin todellakin sinne sun tänne pitkin poikin Eurooppaa, mutta mitä pidemmälle syksy eteni, meno rauhoittui. Kun tutkailin tekemisiäni marraskuulta, totesin, että se elämä oli sitten varmaan semmosta normaali-ihmisen elämää. Tiedä sitten.

Koko kuukausi kotona. Ei käyntejä yhtään missään, ei edes naapurikaupungeissa tai -kylissä. Telkkaria, sohvaa ja lenkkejä. Tietysti. Olen nyt tänään, tätä kirjoittaessani, lenkkeillyt 125 päivää putkeen. Tai en välttämättä lenkkeily ihan joka päivä, onhan tuohon aikajanaan sisältynyt toki työmatkoja ja -päiviä, mutta  125 päivää putkeen olen saavuttanut askeltavoitteeni. Se tarkoittaa ajallisesti melko tarkkaan tunnin mittaista kävelyä. Joka on verrattain helppo suorittaa myös silloin kun on töissä. Kotona ollessa ne askeleet kävellään kaupungilla, napit korvissa ja äärimmäisen huonoa musiikkia kuunnellen. Hyvin tärkeä suorite. Satoi tai paistoi. Kävelylenkeillä saa myös usein päässä myllertävät ajatukset ojennukseen. Myös ne huonot. 

Kun ei ihan kauheasti ole reissuja raportoitavaksi, käydään läpi niitä erilaisia matkustustapoja. Niistähän on kirjoitettu jo tuolla matkalla -sivulla, mutta jos tässä kohtaan kävisin läpi omia kokemuksia erilaisista liikkumistavoista Balkanilla. Saatan tosin käväistä myös hieman muualla Euroopassa. 

Aloitetaan junista. Joista voidaan yleisellä tasolla todeta, että kalusto Balkanin maissa on usein vanhaa, joissain maissa jopa perua joko Jugoslavian tai sosialistiselta aikakaudelta. Lisäksi junat ovat verrattain hitaita. Lähes jokaisessa maassa. Tosin, mitä pohjoisemmaksi mennään, junaliikenne paranee. Sloveniassa on hyvinkin toimiva rautatie kuten myös Kroatian pohjoisosissa ja Serbiassa. Toisaalta Albaniassa, Montenegrossa ja Pohjois-Makedoniassa ei junia juurikaan ole. Bulgariassa raiteilla kulkee vaunuja, jotka on rakennettu joskus ajat sitten vanhassa iloisessa Neuvostoliitossa, mutta varsinkin pääkaupunki Sofian ympäristöstä löytyy aivan nykyaikaista kalustoa. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että jos sattuu löytämään jostain juna-aikataulun, ja siinä mainitut junat ovat oikeasti olemassa ja sattuvat vieläpä liikkumaan, junamatkustaminen on täällä edullinen vaihtoehto. Verrattain hidas toki, mutta edullinen. 

Pieniin ylläreihin on syytä varautua. Minun ihan ensimmäinen junamatka Bulgariassa piti sisällään täysin ennakoimattoman pysähdyksen keskellä ei yhtään mitään. Seisoimme paikoillaan reilun pari tuntia eikä kukaan koskaan kertonut syytä että miksi. Myöhemmin kuulin, että junan veturi oli käynyt auttamassa jotain toista junaa, jolla oli jotain ongelmia. Että ei niitä omia aikatauluja ihan kauhean tiukoiksi kannata laatia, koskaan ei voi tietää jos veturia tarvitaan muualla. 

Toki pääsimme lopulta jatkamaan, mutta noin 40 kilometriä ennen määränpäätä juna syttyi tuleen. Naapurivaunun alla oli ihan oikea tulipalo. Meidät käskettiin ulos junasta pientareelle ja paikalle saapui palokunta pillit vinkuen. Junallinen matkustajia seisoi sitten penkalla ja ihmetteli. Olin varmaan niin epätoivoisen näköinen, että se ainoa kanssamatkustaja joka puhui pari sanaa englantia, tuli sanomaan että hänen serkkunsa tulee hakemaan hänet ja he voivat ottaa minut kyytiin jotta pääsen määränpäähäni. Niinpä jatkoin matkaani sitten täysin tuntemattomien ihmisten autolla. Onni onnettomuudessa oli, että lento jonne olin matkalla, lähti vasta seuraavana päivänä. 

Tähän väliin täytyy todeta, että tuon hieman hämmentävän junamatkan jälkeen olen matkustanut bulgarialaisissa junilla useammankin kerran ilman minkäänlaisia ongelmia. Junat ovat olleet itse asiassa jopa hämmästyttävän aikataulussaan. Matka täältä Plovdivista pääkaupunki Sofiaan (130 km) maksaa  ykkösluokassa 11 BGN, eli noin 5,60€. Ykkösluokka täällä tarkoittaa vain hieman isompia istuimia. Ei muuta.  

Viime kesän reissuilla tuli junilla ajeltua myös muualla Euroopassa. Saksan junat toimivat kuin… no, Saksan junat. Aikataulut ovat verrattain pitävät ja hinnat ihan ok. Ei ryöstöä, mutta ei ihan ilmaistakaan. Puolalaiset junat puolestaan, kun olet menossa vaikkapa Saksasta Puolaan, tulevat hakemaan matkustajat Saksasta. Junat ovat toimivia. Ei minkäänlaista valittamista. Ei myöskään Puolan sisäisestä liikenteestä. Niin puolalaisissa kuin saksalaisissa junissa toimii jopa ilmastointi. Sellaista ylellisyyttä ei Bulgarian junista löydy. Niissä ei edes ikkunat pysy auki. 

Englannissa en matkustaisi junalla. Ne ovat nimittäin aivan törkykalliita. Ok, siellä liikennettä hoitaa useampi yhtiö, ja hinnat vaihtelevat, mutta kaikki ne junat jotka itse olen tsekannut, ovat olleet oikeasti ihan tolkuttoman kalliita. Niinpä olen kulkenut, jos en itse ole ollut ratissa, Englannissa busseilla. Ne toimivat siellä hyvin, eivätkä maksa ihan kauheasti. 

Junatarinat näköjään venyivät joten jatketaan bussi- ja vuokra-auto -kokemuksilla sitten joulukuun jutussa. Koska silloinkaan ei ihan kauheasti tapahtunut eikä oikeastaan tehty mitään. Paitsi tietysti joulu. Mutta siitäkin sitten seuraavassa tarinassa.   

Lokakuu 2024

Perjantai 31.1.2025 klo 15.29 - JariH

Näin ollaan juttusarjassa päästy jo lokakuuhun. Tuolloin hoidettiin ensin viime kuun puolella alkaneen työmatkan rippeet alta pois, ja palattiin kotiin. Elpymään. 

Sen verran tuossa vuoden aikana tuli liikuttua ja touhuttua, kuten edeltävistä jutuista voi lukea, että kun vihdoin lokakuun alussa päästiin kotisohvalla, ns. “normaalielämä” tuntui sangen hyvältä. Loppukuukausi menikin sitten perussetillä sisältäeni sohvaa, lenkkejä, kavereiden näkemistä sekä televisiota. Ja tietysti jääkiekon seuraamista. Synttäritkin meni tällä kertaa, kun ei ollut mikään tasavuosi, ihan arkimöllötyksessä. 

Olen tässä pitkin näiden kuukausien läpikäymistä lupaillut kirjoitella hieman kokemuksia eri matkustusvälineistä täällä Balkanilla ja ihan vähän muuallakin Euroopassa. Kun oma elämä oli lokakuun möllötysmoodissa, eikä oikeasti tapahtunut mitään, on aikaa vetää näitäkin asioita hieman yhteen. 

Aloitetaan lentämisestä. Olen tottunut käyttämään tiettyjä yhtiöitä siirtymisiin. Valintojen perusteella on ollut pääsääntöisesti hinta, mutta myös aikataulut ovat sopineet minun vartalolle. En ihan kauheasti tykkää lennoista, jotka lähtevät joskus kuuden aikoihin aamulla, koska edeltävä yö jää tuolloin hyvinkin lyhyeksi kun kentällä pitää olla paljon ennen kuin kukko aloittaa kiekumisensa. Bulgarian pääkenttä, Sofian lentokenttä, sijaitsee noin 130 km päässä, eli jos kone on lähdössä aikaisin aamulla, se tarkoittaa joko matkustamista yöllä tai yöpymistä Sofiassa.  

Eniten olen lentänyt ehkä Ryanairilla, tosin mitään virallista tilastoa en ole tästä laatinut. Mutta noin arviolta. Yhtiön hinnat, reitit ja joskus jopa aikataulut, ovat sopineet minulle. Ryanair on toiminut oikeastaan erinomaisesti, koneet ovat olleet aikatauluissaan ja kaikki muukin on pelittänyt ihan ok. Istuimet koneessa eivät nyt ole maailman parhaat ja isolle miehelle polvitilaa on suhteellisen niukasti, mutta kun maksaa hieman lisää, pääsee exit -paikalle, joka tekee reissusta huomattavasti mukavamman. Nämä paikat tosin ovat usein siiven kohdalla, joka haittaa hieman maisemien katselua vaan kun lentää riittävän korkealla, eihän sieltä näy muuta kuin pilveä. Ja kuka niitä nyt loputtomiin jaksaa tuijotella.

Jos jostain Ryanairin kohdalla pitää vinkua, niin vingutaan priority -palvelusta. Ostat siis ‘etuoikeuden’ jolla sinun pitäisi päästä ensimmäisten joukossa koneeseen. No, yleensä pääset sitten ensimmäisten joukossa jonoon seisomaan joko putkeen tai joskus jopa kentälle - odottelemaan sitä että juuri saapuneen koneen edeltävät matkustajat saadaan ulos koneesta. Usein matka koneelle tehdään vielä bussilla, johon sulloutuvat niin priority kuin muutkin asiakkaat. Priorityyn saa toki yhden cabin bagin mukaan, joka on iso etu. Semmoisella laukullahan pärjää jo vähän pidemmänkin reissun. 

Vaan kyllä sitä tuli lennettyä muillakin yhtiöillä kuin Ryanairilla. Toinen halpalentoyhtiö, Wizz Air ei jostain syystä vakuuta lainkaan yhtä paljon. Jotenkin Wizz ei vaan toimi minulle, vaikka ihan samat sanat kuin edellä Ryanairista pätevät Wizziinkin. Edulliset hinnat, pienet tilat koneessa, ei niin mukavat penkit, jonot sisään chekkauksessa jne. Jotenkin on jäänyt mielikuva, että koneet eivät olisi olleet ihan niin tiukasti aikatauissa kuin vaikkapa Ryanair. Kaiken lisäksi Wizz lentää Sofiasta ykkösterminaalista, joka on yksi masentavampia terminaaleja joissa olen käynyt. Pieni, kulunut ja vanha - tuntuu vähän paluulta jonnekin 80 -luvulle sosialistiseen Bulgariaan. Eikä Wizzin aikataulut tai reitit ole välttämättä sopineet minulle. Lisäksi Wizzin käyttämät kentät ovat usein kaupunkien kakkos- tai jopa kolmoskenttiä, jotka saattavat sijaita hyvinkin kaukana kohdekaupungista. 

Toimivia, ihan perussellaisia, yhtiöitä ovat myös puolalainen LOT ja itävaltalainen Austrian Airlines. Suuri ylläriyhtiö oli kuitenkin tämä meidän paikallinen Bulgaria Air. Yksi lento, ja myönnetään; ennakkoluulot olivat tapissa. Pelkäsin että pääsen kokemaan joskus 90 -luvulla kokemani Aeroflot -tyyppisen lennon, joka oli yksi elämäni kauheimpia lentokokemuksia. Mutta ei, Bulgaria Air toimi loistavasti. Sähköinen check-in tökki hieman, mutta kun sen sai suoritettua, kaikki oli kunnossa. Koneessa tarjoiltiin, siis myös turistiluokassa, jopa pieni ateria ruokajuomineen! Siis myös vaikkapa viiniä tai olutta! Olin suuresti hämmästynyt. Ehkä tässä oli se paluu sinne iloiselle 90-luvulle, jolloin moinen tarjoilu koneissa oli aivan tavallista. Silloinhan sai jopa polttaa tupakkaa koneen takariveissä. Rööki syttyi heti kun kapteeni sammutti turvavöiden merkkivalon. Oi aikoja, oi tapoja…

Palataan muihin matkustusmuotoihin, kuten juniin, busseihin ja autonvuokrauksiin marraskuun jutussa, mutta tähän loppuun vielä pari sanaa lentokentistä. Ensinnäkin kun suunnittelee lentomatkaa, kannattaa tarkistaa mille kentälle se on matkalla. Usein varsinkin halpalentoyhtiöt eivät lennä kaupunkien päälentokentille vaan kentille, jotka sijaitsevat joskus hyvinkin kaukana varsinaisesta kaupungista. Siirtymiseen menee sitten extra-aikaa, se maksaa ja siinä on aina omat kommervenkkinsä. 

Jos tarkoituksena on jatkaa kentältä jollain toisella lennolla, kannattaa tarkistaa etukäteen kuinka siirtyminen kentällä onnistuu. Pienillä lentokentillä tämä harvoin on ongelma, mutta suuremmilla kentillä, joissa saattaa olla useampikin terminaali, siirtyminen portilta lähtöportille ottaa aikaa. Niinpä lay overiin kannattaa varata riittävä aika. Jopa enemmän kuin kentät suosittelevat. Mikään ei ole stressaavampaa kun seisot jonossa jossakin ja tiedät että jatkolento on lähdössä hetken päästä ja sinun pitäisi olla jo portilla. Muutama kerran olen saanut kuulla aikoinani paljon lentäessäni kauhukuulutuksen: Mr. Halva, this is ABSOLUTELY final call.  The plane is leaving. Paino oli hyvin vahvasti tuossa absolutely -sanassa. Tuolloin tiesin, että nyt taitaa olla hieman kiire. Erittäin kiire.

Syyskuu 2024

Tiistai 28.1.2025 klo 13.42 - JariH

Verrattain vauhdikkaan kesän jälkeen käännyttiin hiljalleen kohti syksyä. Alkoi syyskuu. Paitsi että näillä meidän leveysasteilla syyskuu on vielä aivan täysi kesäkuukausi. Jopa lokakuussa päästään helposti 25-30 asteen lämpöihin, ja niinpä parhaimpia loma-ajankohtia tulla näille huudeille lomalla ovatkin juuri syys-lokakuu. Ei ole järjettömän kuuma, uimavedet ovat kuitenkin vielä lämpimiä jos se loma suuntautuu meren äärelle, kaikki kesän palvelut ovat auki ja hinnat laskeneet jo hieman kesän huipuista. 

Meillä täällä Plovdivissa ei merta valitettavasti ole, sen sijaan meillä on syyskuussa lukuisia festivaaleja ja tapahtumia ympäri kaupunkia. Löytyy Street Partya, löytyy viini- ja ruokafestareita, taitaapa syyskuulle osua jokin kaupungin juhla- tai vuosipäiväkin. Ja luonnollisesti syyskuun 6. joka on kansallinen juhlapäivä. Tuolloin juhlitaan Bulgarian yhdistymispäivää sen kunniaksi, että vuonna 1885 Itä-Rumelia ja Bulgarian ruhtinaskunta yhdistyivät. Itä-Rumeliahan oli aikoinaan siis ottomaanien valtakunnan autonominen maakunta, joka sitten Ottomaani -valtakunnan romahdettua liitettiin Bulgariaan. Kyllä sitä kannattaa juhlia.                                            

Vuoden 2024 syyskuun alussa tuli siis kierreltyä nykyistä kotikaupunkia hyvinkin erilaisissa tilaisuuksissa. Ja valmistauduttua seuraavaan reissuun, sillä johan edellisestä oli kulunut monta viikkoa. Niinpä kuun puolessa välissä sitä mentiin jälleen. Normireissu, eli ensin junalla Sofiaan, sieltä lento Wienin josta jatkolento Dubrovnikiin. Jossa ensin yksi huili- ja valmistautumispäivä Cavtatissa ja sitten tavalliselle, jo hyvinkin tutuksi tulleelle, työreissulle. Viikko ympäri ämpäri Länsi-Balkania, jonka jälkeen paluu Dubrovnikiin. Perussettiä siis.  

Koska edessä, viikon päästä, oli toinenkin vastaava matka, ei ollut järkeä lennellä pariksi päiväksi kotiin Kroatiasta. Niinpä suunnistin muutamaksi päiväksi jo keväällä lyhyesti vierailtuun Herceg Noviin Montenegeroon. Taka-ajatuksena oli tutustua paikkaan sillä silmällä, että josko sinne voisi vaikka muuttaa. 

Herceg Novi on esitelty tarkemmin tuolla, mutta käydään se nyt tässä nopeasti läpi vielä kerran. Sehän on 30.000 ihmisen kaupunki Adrianmeren rannalla ja muodostuu pötköstä pikkukyliä. Kävin kaupungissa, kuten raportoitu, pikaisesti huhtikuussa ja se jätti tuolloin niin mukavan vaikutuksen, että pitihän sitä käydä tutkimassa tarkemmin. Kävin. Ja kyllä Herceg Novi edelleen oli sangen mukava paikka. Siellä toisin pääsee rampaamaan ylös alas aikamoisen huolella, sillä portaita ja mäkiä varsinkin Herceg Novin vanhassa kaupungissa riittää.  Siis kuntoa kaupunki, tai siellä asuminen, ainakin edellyttäisi. Eikä sovellu millään mittarilla liikuntarajoitteisille henkilöille. 

Ja kyllähän se loppupeleissä sitten on sitten niin, että vaikka Herceg Novi sijaitsee vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Kroatian, eli EU:n rajasta, kynnys muuttaa sinne on tehty niin korkeaksi, että vaikka kuinka houkuttelisi, edessä olisi ollut sen verran haasteita, että ajatus muutosta piti haudata. Oleskelulupa olisi virallisesti vaatinut joko oman yrityksen perustamista, opiskelun aloittamista Montenegrossa tai melkoisen summan sijoittamista maahan. Toki, kuten näissä maissa usein on yleistä, erilaisia enemmän tai vähemmän virallisia kiertoreittejä oleskeluluvan saamiseksi olisi löytynyt, mutta riskit muodostuivat sen verran suuriksi että ajatus muutosta hautautui niiden alle.

Herceg Novi -keikan jälkeen siirryttiin sitten takaisin Kroatian puolelle odottelemaan seuraavan duunireissun alkua. Asuttiin aivan lentokentän kupeessa Cilipit -nimisessä paikassa, jossa ei todellakaan ollut oikeastaan mitään. Paitsi lentokenttä muutaman sadan metrin päässä. Lähimpään ravintolaan ja kauppaan sai rampata valtatien piennarta jonkun 1,5 kilometriä. Mutta paikka toimi siihen tarkoitukseen johon se tällä kertaa oli suunniteltu toimivan; vuorokauden odotteluun.

Sitten mentiin taas. Perusduunimatka, josta ei nyt ihan kauheasti ole raportoitavaa. Paitsi se, että tykkään ihan kauheasti tavata näille matkoille osallistuvia uusia ihmisiä, tykkään reissata heidän kanssaan ja touhuta kaikenlaista matkan aikana. Reissu alkoi siis syyskuussa jatkuen lokakuun puolelle, joten seuraava juttu alkaa keskeltä juuri alkanutta matkaa. Ihmetellään lokakuun raportissa sitten niin reissun tapahtumia kuin muutenkin lokakuuta. Joten tervetuloa takaisin muutaman päivän kuluttua. 

Elokuu 2024

Sunnuntai 26.1.2025 klo 17.22 - JariH

Heinäkuun lopussa, eli edellisessä postauksessa, jäätiin notkumaan Ljubljanaan Sloveniaan, jota on tähän elokuun alkuun ihan pakko hehkuttaa vielä vähän. Ljubljana nyt vaan on miellyttävä kaupunki, siellä on sangen kaunis ja hyvin hoidettu vanhakaupunki, mukava ympäristö ja kiva tunnelma. Jos kaupunki sijaitsisi meren rannalla, se saattaisi olla kovinkin korkealla mahdollisen muuton kohteena. Vaan ilman merta…. Mjaa. 

Ljubljana ei ollut kuitenkaan varsinainen syy, miksi jumittimme Sloveniassa. Varsinainen syy oli häät, jonne oli tullut kutsu jo ajat sitten ja jonne oltiin matkustettu vähän pidemmän kaavan mukaan kuten edeltävien kuukausien jutuista on mahdollista havaita. Häitä ei järjestetty kaupungissa, vaan noin 75 kilometrin päässä metsässä sijaitsevalla, kuvankauniilla virkistymisalueella. 

Näissä häissä ei menty kirkkoon, näissä häissä ei vihkimisen jälkeen siirrytty jonnekin juhlapaikkaan syömään, tanssimaan valssia ja muita iskelmiä kuten niin kovin monesti suomalaisissa häissä tehdään. Näissä häissä vihkipari vihittiin keskelle metsää rakennetun eräänlaisen “alttarin” edessä jonka jälkeen syötiin, tanssittiin ja juhlittiin ulkona. Tarjolla oli ruokaa, juomaa, ohjelmaa, trubaduureja ja taisi siellä pari bändiäkin veivata. Illalla oli vielä iso nuotio, jossa paistettiin vaahtokarkkeja. Oli kivaa. Ja mukavaa. Vaikka en tanssinut. Enkä paistanut niitä vaahtiksia. Eikä ollut niitä suomi-iskelmiä.

Hääkutsussa oli mainittiin erikseen, että kannattaa huomioida vaatetusta valitessaan, että koko tapahtuma on ulkona ja maaperä saattaa olla vaikeakulkuinen. Onneksi ilmat suosi, onneksi oli kaunis aurinkoinen päivä. Jos se olisi ollut sateinen, saattaisi muistikuvat häistä, jotka nyt olivat yksi kesän kohokohdista, olla hieman erilainen. Nyt mieleen jäi erinomaisen hyvin järjestetty tilaisuus, joka oli hieman erilainen mihin totuttu. Häihin mentiin muuten hyvin herraskaisesti Mersulla. Hienolla sellaisella, jonka autovuokraamo Sixt ystävällisesti upgradasi. 

Seuraavaksi oli suunniteltu Bla Bla Car -siirtymä Belgradista Sofiaan. Varattiin kyyti. Ensimmäinen kuljettaja, jolle matka oli jo maksettu, peruutti. Kertoi ystävällisesti about päivää ennen sovittua tapaamista ettei pääsekään reissuun. Tämä oli vielä semi-ok. Seuraava kyyti, joka oli varattu ja maksettu edellisen tilalle, ei sitten ollutkaan ihan niin ok. Piti tavata kuljettaja Belgradin jonkin ison ostoskeskuksen pihalla, joka sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella. Siellä sitten seistä törötettiin aamulla anivarhain odottamassa että herra ilmestyisi autonsa kanssa paikalle. Ei ilmestynyt. Ei kuulunut eikä näkynyt. Eikä vastannut puhelimeen.  

Näiden Bla Bla Car -kyytien ja muiden vastaavien palveluiden kanssa on syytä olla hyvin tarkkana jos niitä on ajatellut käyttävänsä itäisessä Euroopassa. Kuten aikaisemmin kirjoitin, Keski-Euroopassa homma pelittää erinomaisesti, itäisessä osassa ei. Siellä ei vaan voi luottaa siihen mitä on sovittu. Täytyy muuten todeta samaan hengenvetoon, että itse Bla Bla Car, eli siis yhtiö joka näitä kyytejä välittää, toimii sangen ammattimaisesti. Palaute meni perille ja maksettujen, mutta peruuntuneiden, kyytien rahat palautettiin kohtuuajassa. 

Siispä suunnitelma C käyttöön. Löytyi bussiyhteys Belgradista Sofiaan. Joten ei muuta kuin paikallisbussilla korvesta takaisin keskustaan ja linja-autoasemalle. Bussi lähtisi iltapäivällä, joten aikaa jäi pyöriä vielä vähän masentavassa Belgradissa. Aamun peruutusten jälkeen tunnelma ei todellakaan ollut kovin katossa eikä kaupungin venäläistyylinen ankeus suinkaan parantanut sitä. 

Lopulta päästiin kotimatkalle. Hieman reilut neljä tuntia bussimatkaa, jotka muuten toimivat näissä Jugoslavian vanhoissa osavaltioissa verrattain hyvin, ovat suurinpiirtein aikatauluissaan eivätkä maksa kauheasti. Illalla oltiin Sofiassa, jossa yö hotellissa ja seuraavana aamuna junalla kotiin. 

Näin oli kesän reissu heitetty. Tulihan siinä matkustuspäiviä ja kilometrejä, tuli nähtyä ja koettua paljon, todella paljon. Itse asiassa reissu kesti 56 päivää eli 8 viikkoa, joka on tekoälyn laskujen mukaan 1,8 kuukautta. Vaan jos ihan rehellisiä ollaan, kun vihdoin päästiin kotiin, kyllä sitä oli melkoisen loppu. Väsynyt, mutta jollain kumman tavalla kuitenkin onnellinen. Koska vaikka väsytti, ja mietti, että vastaavaa reissua ei enää ikinä, olihan se loppupeleissä kuitenkin vähän semmoinen ‘once in the lifetime’ -keikka. Loppukuukausi meni pyykkiä pesten ja huilaten, sillä syyskuussa oli taasen muutama retki odottelemassa. Niistä sitten enemmän seuraavassa jutussa.

Heinäkuu 2024

Torstai 23.1.2025 klo 10.15 - JariH

Heinäkuu 2024 oli lähes naurettava. Oikeasti. Koko kuukausi matkalla, tuhansia kilometrejä, 8 eri maata, kymmeniä eri kaupunkeja, kyliä ja muita paikkoja. Matkaa tehtiin niin matkailu- kuin henkilöautoilla, busseilla, junilla, taidettiinpa sitä jossain välissä vähän lentääkin. Ja koska kohteita, niin mielenkiintoisia kuin vähän vähemmän mielenkiintoisia, tuli eteen niin paljon että kaikkien mainitseminen tässä kohtaa on täysin mahdotonta, keskitytään taas, kuten kesäkuussakin, paikkoihin jotka tekivät suurimman vaikutuksen tai olivat muuten vaan yllättävämpiä. 

Kesäkuun raportti päättyi Sevillaan, jossa hetken huili. Kun kaupunki oli otettu haltuun, ja huilattu, vuokrattiin asuntoauto. Jälleen. Eli tehtiin taas Road Surferin kanssa diili siitä, että siirretään asuntoauto Sevillasta Mullheimiin Saksaan. Joten eikun matkaan.

Ensimmäinen pysähdys toi mukanaan yllätyksen. Todella mukavan kaupungin nimeltään Salamanca. Hieno kaupunki, josta ei etukäteen ollut minkäänlaista tietoa, mutta kun siellä sitten pyöri, vaikutus oli suuri. Todella suuri. Jopa niin suuri, että Salamancasta piti hankkia t-paita. T-paitahan hankitaan vain paikoista, jonne haluan päästä joskus takaisin tai joista muuten vaan tykkään. Nyt kaapista löytyy Salamanca -paita. 

Reissu jatkui Espanjasta Ranskan kautta Luxemburgiin. Ja taas yllätyttiin. Ja vaikuttuttiin. Mielessä pyöri aikaisempi vierailu 30-40 vuotta sitten Luxemburgissa josta oli jäänyt mieleen lähinnä joku tori ja kalliit hinnat. Ja se, etten tajunnut, että kaupungissa/maassa voi maksella asioita D-markoilla, että siellä ei välttämättä tarvitse vaihtaa paikallista valuuttaa…. 

Lopulta päädyttiin Mullheimiin jossa palautettiin ensin asuntoauto Road Surferin varikolle ja  huilailtiin, koska seuraavaa siirtoautoa piti odotella pari päivää. Ja suunnitella reissua, sillä seuraava auto oli Englannissa, jossa se piti ajaa Brightonista Edinburghiin. Ja miksipä ei. Piti vaan päästä ensin Saksasta Englantiin. Tällä kertaa matka tehtiin Keski-Euroopassa erinomaisen hyvin toimivalla Bla Bla Carilla. Bla Bla Carissa yksityiset ihmiset tarjoavat kyytejä jos/kun heidän autossa on tilaa. Eli ilmoittavat reittinsä ja sitten sinä voi buukata takapenkin ja reissata heidän kanssaan. Toimii hyvin Keski-Euroopassa, täällä Balkanilla ei todellakaan toimi. Tästä lisää ensi kuun jutussa. 

Mutta siis Enkkuihin. Siellä oli erinomaisen mielenkiintoista ajella asuntoautolla, joka sattui olemaan todella suuri, itseasiassa suurin niistä neljästä autosta jolla kesällä 24 ajeltiin. Autossa oli enkkutyyliin ratti ja vaihdekeppi väärällä puolella ja muutenkin koko liikenne tapahtui väärinpäin. Meni hetki ennenkuin asiat tulivat tutuiksi. Siis liikenne, auto ja paikalliset tavat. Englannissahan niin etäisyydet kuin nopeusrajoitukset ilmoitetaan maileissa. Niitä piti sitten koittaa käännellä kilometreiksi. Jänskätti kyllä koko setti melkoisesti. 

Mutta takaisin vaikuttaviin ja yllättäviin paikkoihin. Joista ensimmäinen, ehkä ujosti mieleen jäänyt Brightonin rannan jälkeen, oli York. Todellakin mukava, hieno, nätti ja historiallinen kaupunki. Ai niin, ennen Yorkiin saapumista istuttiin perinteisessä englantilaisessa pubissa Eastbourne -nimisessä pikku kylässä paikallisten joukossa katsomassa jalkapallon EM -kisojen loppuottelu. Englanti hävisi, joten tunnelma ei välttämättä ollut ihan tapissa. Pubin omistaja tarjoili kesken pelin pizzaa, jota oli vähintäänkin riittävästi. Yorkista ostettiin muuten t-paita. Koska se oli niim hieno paikka. Suosittelen käväisemään jos siellä päin liikutte. 

Sitten oli vuorossa mielenkiintoinen siirtymä. Väärinpäin ajettava auto oli viety, kuten sovittu, Edinburghiin, mutta uusi siirtosoppari, eli neljäs tälle kesälle, oli jo valmis. Auto olisi Marburgissa Saksassa ja se piti siirtää Veneziaan Italiaan. Piti vaan päästä Englannista Saksaan. Ja kyllähän se onnistui. Tosin ensin piti huilata pari päivää Manchesterissa, josta sitten bussilla Leedsin lentokentälle. Sieltä lento Ibizan kautta Frankfurtiin, josta junalla Marburgiin. Kuka sanoi että matkustaminen olisi helppoa ja yksinkertaista? Tuo keikaus Ibizan kautta muuten johtui puhtaasti siitä, että lennot tulivat sitä kautta selvästi edullisemmiksi kuin että olisi lennetty suoraan Englannista Saksaan. Eikä tälle legille sattunut löytymään Bla Bla Caria. 

Marburgista jälleen uusi asuntoauto alle ja nokka kohti Veneziaa. Matka suuntautui tällä kertaa Ranskan, joka oli sivumennen sanoen yllättävän kallis maa, Sveitsin vuorien ja muutaman mukavan kaupungin kautta Italiaan ja Veneziaan. Tosin suinkaan sinne, missä ne kanaalit ja kondolit ovat vaan hieman Venezian ulkopuolelle jonne auto toimitettiin. Sveitsistä voi muuten todeta, että vaikka maa on kallis, sieltä löytyy todella hienoja maisemia. Kuten  vuoret ja kaupunki nimeltä Lugano. Tykkäsin. Molemmista. 

Kesäkuu 2024

Tiistai 21.1.2025 klo 14.38 - JariH

Taisin tuossa joku kuukausi sitten uhkailla, että kesäkuusta alkaen jutut ovat pitkiä ja polveilevia. Ja niin ne näyttävät olevan. Koska niin paljon on sattunut ja tapahtunut. Ja on niin paljon kerrottavaa. Kun valmistauduin kirjoittamaan tätä juttua, huomasin, että kovasti pitää karsia tapahtumia, reissukohteita ja muita nähtävyyksiä. Jotain on pakko jättää pois. Jopa kuvia. Mutta mennään. Vaikka vähän lyhennettynä. 

Ennen kuin aloitetaan reissut, käydään lääkärissä. Tai itse asiassa useammassa lääkärissä. Kyseessä on siis pari kuukautta sitten löydetyn pääpatin, jota ammattikielellä kutsutaan kai aneurysmaksi, jälkitarkastus. Otettiin MRI -kuva, nähtiin kolme lääkäriä ja todettiin, että pään onteloissa ei edelleenkään ole sen suurempia pullistumia Sen sijaan siellä on polyyppeja. Jotka ovat siis hyvänlaatuisia nenä- ja korvakäytävien limakalvopullistumia. Yhden lääkärin mukaan löytyneet pullistumat olivat “suurimmat mitä hän on koskaan nähnyt”, toisen lääkärin mukaan taasen “ihan normaalikokoisia”. Kummankin mielestä ne olisi kuitenkin hyvä leikata jossain välissä pois. Hyvä on, jossain välissä sitten. Toistaiseksi ne eivät haittaa menoa. Joten pullistelkoot kaikessa rauhassa. 

Itse reissut alkoivat pikaisella vierailulla Kreikan Kavalassa, joka oli sangen mäkinen, mutta muutoin mukava kaupunki. Ja sijaitsee ihan tuossa naapurissa, eli 250 kilometrin päässä Plovdivista. Pikkaisen kierreltiin toki myös ympäristöä, ja voidaankin  todeta, että jos historia on Plovdivissa esillä ihan joka paikassa, kyllä sitä samaista historiaa löytyy Kreikastakin.Tuli nimittäin käveltyä mm roomalaisessa Philippos -kaupungissa. Erinomaisen hyvin säilyneillä kaupungin raunioilla. Ehdoton käyntisuositus. 

Kreikan jälkeen sitten ihan tosissaan reissulle. Ensin Mustanmeren bulgarialaiseen rannikkokaupunki Burgasiin, josta lento Puolan Krakovaan. Sieltä lyhyt, yhden päivän, pistäytyminen Varsovaan, jonka jälkeen siirtyminen Katowiceen. Katowicen pääkohde oli Auschwitzin keskitysleirimuseo, joka oli todella vaikuttava ja koskettava, jopa liikuttava, kokemus. Veti sangen hiljaiseksi kun näki, koki ja kuuli asioista joita kyseisellä leirillä oli tapahtunut. Jälleen kerran vahva suositus käynnille.

Katowicesta hypättiin junaan, jonka kyydissä takaisin Krakovaan, josta lento Saksan Memmingeniin. Memmingen on pienen pieni kaupunki lähellä Muncheniä, jonne ns. halpalentoyhtiöt, kuten vaikkapa Ryanair, lentävät koska Munchenin kenttä on niille liian kallis. Memmingenistä pääsee Muncheniin sangen joustavasti, sieltä menee paikallisjuna about kerran tunnissa Munchenin päärautatieasemalla. Matka kestää vähän reilun tunnin. 

Ja sitten alkoi “The Suunnitelma”. Roadsurfer -niminen asuntoautovuokraamo tarjoaa edullisia asuntoautovuokrauksia ihmisille, jotka haluavat siirtää yhtiön autoja paikasta a paikkaan b. Eli siirtää autoja heidän vuokrauspisteiden välillä. Roadsurfer kutsuu näitä vuokrauksia rallyiksi. Ja rallylle oltiin menossa. Asuntoauto Munchenista, joka pitäisi ajella Espanjan Sevillaan. Ja näin tehtiin. Reissukohteita, kiinnostavia paikkakuntia ja nähtävyyksiä alkoi matkan aikana kertymään siihen tahtiin, että kaikkien käytyjen paikkojen esittely tässä yhteydessä on täysin mahdotonta. Viisainta lienee siis keskittyä tärkeimpiin kohteisiin, niihin jotka tekivät jonkinlaisen vaikutuksen. 

Matkalle sattui useampikin sellainen kohde/kaupunki, josta tiesi jo etukäteen jotain ja jonka osasi odottaa tarjoavan mielenkiintoisia ja/tai kauniita maisemia ja kokemuksia. Mutta kyllä matkalle mahtui myös yllätyksiä, josta ei etukäteen välttämättä ollut kuullutkaan tai joista ei osannut odottaa mitään. Mainittakoon muuten tähän väliin, että tuo reissu, Munchenistä Sevillaan, on tällaiseen siirtoajoon hieman liian pitkä, varsinkin kun aikaa on vain seitsemän päivää. Ja varsinkin jos haluaa nähdä asioita. Kilometrejä kertyy kuitenkin reilut 2.400. Tämä ensimmäinen Rally olikin hyvin paljon läpiajoa ja suorittamista. Olkookin, että kyllähän sitä kuitenkin tuli nähtyä ja koettua melkoisen paljon matkan varrelle osunutta kaunista ja mieleenpainuvaa.

Toukokuu 2024

Lauantai 18.1.2025 klo 14.02 - JariH

Kun aloitin kirjoittamaan tätä vuoden 2024 toukokuun juttua, mietin että sehän taisi olla vähän sellainen välikuukausi verrattain vauhdikkaiden huhti- ja kesäkuun välillä. Sitten kurkkasin kalenteriin, että mitäs sitä oikein on toukokuussa touhuttu, ja huomaisin, että eihän sitä nyt sitten kuitenkaan ihan turhaksi kuukaudeksi näemmä voi kutsua.

Lähdetään liikkeelle siitä, että olin työmatkalla kuukauden puoleen väliin asti. Eli kun lähdin reissuun 10.04., palasin kotiin toukokuun 11. päivä. Notkuin ympäri Balkania siis sellaiset kevyet 4,5 viikkoa. Voin muuten sivumennen sanoen kertoa, että on verrattain haastavaa pakata moiselle reissulle, varsinkin jos/kun mukaan ei oteta repun lisäksi muuta kuin yksi cabin bag -laukku, joka ei saa painaa kuin 8 kiloa. Itse valitsin taktiikaksi etukäteen valmiiksi katsotut pesulat. Pesetin paitoja, kalsareita ja muuta pyykkiä parikin kertaa matkan aikana.

Tuon reippaan kuukauden aikana vedin matkanjohtajan hommissa kolme erilaista ryhmää. Ryhmien välissä oli aina muutama päivä elpymistä, jotka makailin hotelleissa palautuen, pyykkiä pesten ja huilaten. Tulen muuten jossain välissä tässä kevään aikana lisäämään näille sivuille hotelliarvioita, luonnollisesti keskittyen pitkälti Balkanin maihin. Toki arvioiden sekaan saattaa mahtua myös hotelleja muista maista, jos sellaisia on sattunut eteen, mutta koitan keskittyä sivuilla jo valmiiksi esiteltyihin kohteisiin/kaupunkeihin. 

Toukokuun puolessa välissä tulin sitten vaihteeksi kotiin. Suoraan Bulgarian kesään. Sillä kyllähän täällä toukokuussa on jo ihan täysi kesä. Itse asiassa toukokuu on yksi parhaimpia vuodenaikoja Plovdivissa, koska lämpötila on vielä sangen siedettävä. Myöhemmin kesällä heinä-elokuussa elohopea saattaa nimittäin kivuta reippaasti yli neljänkymmenen. Ja se ei todellakaan ole miellyttävää. Varsinkin kun täällä merta ei ole mailla eikä halmeilla. 

Loppukuukausi meni palautuessa, nykyisen kotikaupunkini tapahtumatarjontaan tutustuen ja kesäkuuhun valmistuen. Sillä silloin tapahtuu taas. Paljon. Kuten vaikka jatkotutkimuksia huhtikuussa löytyneestä pääpatista. Ja luonnollisesti ‘vähän’ reissuja. Tällä kertaa kuitenkin ihan omia sellaisia. Eli oikein lomareissuja! Stay siis tuned.

Huhtikuu 2024

Torstai 16.1.2025 klo 17.02 - JariH

Kas niin, nyt on juttusarjassa käyty läpi kolme vuoden 2024 tylsintä kuukautta. Sitten mennään! Kovaa, koko ajan ja joka paikkaan. Luvassa on seuraavien kuukausien aikana pitkiä ja polveilevia tarinoita. Ja reissuja. Tervetuloa mukaan. 

Huhtikuu 2024 alkoi jännittävästi. Olin lähdössä pitkälle työreissulle 10.04. Lennot oli varattu, hotellit oli varattu, yhteistyökumppaneiden kanssa sovittu asiat, valmistautumiset ja matkasuunnitelmat tehty. Lähtöpäivä oli keskiviikko. 

Erinäisistä syistä johtuen menin lääkäriin edeltävän viikon torstaina. Minua tutki kaksi lääkäriä ja heidän diagnoosinsa mukaan aivovaltimossani saattaa olla pullistuma. Joka itse asiassa voi hoitamattomana olla jopa hengenvaarallinen. Saattaa pää räjähtää. Sananmukaisesti. Sanoivat, että tarvitsen välitöntä hoitoa, tai ainakin tarkemman tutkimuksen. Nousi lievähkö kylmä hiki, koska pahimmassa tapauksessa joutuisin järjestelemään tulevia reissuja, jo sovittuja töitä, melkoisesti. Jos siis makaisin sairaalassa jonkun ihmeen aivoleikkauksen jälkeen. Joten ei muuta kuin siltä seisomalta Sofiaan Bulgarian johtavan aivokirurgian professorin juttusille. 

Tapaaminen oli hämmentävä. Kuten niin moni asia tässä maassa. Vaikka kysymyksessä on ‘maan johtava’ asiantuntija, mitään ajanvarausta ei tehty vaan menin herran oven taakse kolkuttelemaan ja kerroin, että lääkärini Plovdivista käski tulla. Ja kaikki toimi! Minut kuvattiin, kuvat tutkittiin ja käteeni lyötiin diagnoosi. Päivässä. Ilman etukäteisvarausta. Kaikki oli kunnossa eikä aivoissa sitten lopulta ole mitään pullistumia. Siellä on vaan tavallista laajempi verisuoni, joka näyttää pullistumalta kuvissa. Kuolemantuomio peruttu ja reissulupa tulevalle matkalla myönnetty. Pääni ei tulisi ainakaan verisuonien takia räjähtämään. 

Joten matkaan. Lensin, kuten tavaksi näyttää muodostuvan, Sofiasta Wienin kautta Dubrovnikiin. Reitti on mukava, koneenvaihto Wienissä on joustava eikä siellä tarvitse notkua liian kauan. Mutta kuitenkin sen verran, että ehtii käydä loungessa. Wienissä on muuten ihan asiallinen Austria lounge. Reissu onnistuu vieläpä päivässä, jopa siten että olet perillä Dubrovnikissa ihmisten ajoissa. Toivottavasti aikataulut eivät kovin kauheasti muutu tälle vuodelle koska vastaavia reissuja näyttäisi olevan tuloillaan tänäkin vuonna tässä muutaman kuukauden kuluttua. 

Olin perillä Dubrovnikissa päivää ennen töiden alkua, koska haluan yleensä asettautua ja valmistautua. Dubrovnikista voitte lukea muuten tarkemmin täältä. Ja Kroatiasta tästä. Asiakkaat saapuivat perjantaina ja heidän kanssaan heitettiin ‘perinteinen’ lenkki. Dubrovnikista Trebinjeen, sieltä Kotorin kautta Podgoricaan, josta matka jatkuu Kosovoon ja Pristinaan. Täältä Skopjen kautta pariksi päiväksi Pohjois-Makedonian Ohridiin jonka jälkeen Albaniassa Tiranan kautta Skhoderiin. Reissun viimeisenä päivänä siirrytään sitten Albaniasta takaisin Dubrovnikiin, josta asiakkaat lentävät perjantaiaamuna takaisin kotiin. Kaikista näistä kohteista löytyy jutut näiltä sivuilta. Reissulle pääsee kun vierailee ja tekee varauksen Matkapoikien sivuilta. Matkoja on vuonna 2025 viisi kappaletta. Eikä maksa paljon. Ei ainakaan liikaa.

Seuraavaksi oli muutama päivä vapaata, jotka vietin osittain Dubrovnikissa ja osittain matkustamalla. Tietysti. Koska miksi pysyä paikallaan kun on mahdollista matkustaa? Myös silloin kun on jo matkalla….. Käväisin töiden välillä uudestaan Trebinjessä, josta sitten Montenegron Herceg Noviin. Olin kuullut kaupungista positiivisia asioita ja kun en kaupungissa ollut koskaan käynyt, pitihän se käydä tutkimassa. Kovasti tykkäsin. Herceg Noviin palataan vielä tämän vuoden puolella. Sitten takaisin Dubrovnikiin. 

Tähän väliin menosuosituksia Dubrovnikissa. Vaikka vanhakaupunki houkutteleekin, kaupungista löytyy paljon, hyvinkin paljon, myös muuta. Koska internetissä ei enää ole ihan kauheasti tilaa, mainitsen tässä ajan ja tilanpuutteen vuoksi vain muutaman esimerkin joissa vierailla sitten kun se vanhakaupunki on kierretty. Ennenkuin lähdetään eteenpäin, muistutettakoon että kannattaa, jos lompakko kestää verrattain mellevän sisäänpääsymaksun, viettää muutama tunti vanhankaupungin muureilla, josta on kohtuullisen hienot maisemat vähän joka suuntaan. Ja kun muurit on kierretty, voi sitten alkaa ihmetellä mitä muuta Dubrovnikissa voi touhuta.                                     

Aloitetaan ihmettely Lapadin alueesta, joka on noin 5 kilometriä vanhastakaupungista sijaitseva kaupunginosa. Lapadista löytyy mukavia majoituspaikkoja, ravintoloita, uimarantoja ja maisemareittejä joita lampsia. Jos kiinnostaa kurkata paikkoja, joissa paikallisetkin viettävät aikaansa, kannattaa käväistä Gruzin kaupunginosassa. Se on hieman kaupunkimaisempi kuin Lapad, mutta täältäkin löytyy mielenkiintoista tutkittavaa. Kuten vaikka satama, josta lähtee laivoja Dubrovnikin edustan Elaphitin saaristoon, jonka kolme suurinta saarta ovat erinomaisen mukava päiväretkikohteita. Jadrolinjan laivareissu joko Sipanin, Lopudin tai Kolopecin saarelle on sangen mukava tapa viettää kesäpäivä. 

Kaupungin toisella puolella, hieman ennen lentokenttää kasitien varrella, sijaitsee Kupari -niminen kylä. Kupari on sananmukaisesti hotellien hautausmaa, sillä siellä sijaitsee raunioituneita hotelleja, jotka toimivat aikoinaan Jugoslavian armeijan virkistäytymis- ja palautumispaikkoina. Eli armeijan lomakohteena. Alueen kapasiteetti oli tuolloin peräti 4.500 vierasta. Nykyään  Kuparissa voi loikoilla uimarannalla vanhojen, luotien, pommien ja tykistöammusten tuohoamien hotelliruumiiden varjossa. Tunnelma on jännä. Ehdoton käyntisuositus jos/kun Dubrovnikin keskusta on nähty. Kupariin pääsee kaupungista paikallisbussilla.

Huilipäivien (ja matkavinkkien) jälkeen takaisin töihin. Seuraavaksi hommia painettiin siten, että asuttiin Dubrovnikissa, josta lyhyitä retkiä kaupungissa ja kaupungin ympäristöön. Asiakkaat lähti kotiin huhtikuun lopussa, ja minä jäin Dubrovnikiin odottelemaan seuraavaa ryhmää. Niinpä tämä työmatka, joka alkoi huhtikuun alussa lievällä jännityksellä, jatkui. Olin ollut reissunpäällä tähän mennessä lähes kolme viikkoa ja lisää oli tuloillaan. Siitä, ja paljosta muusta, sitten kun päästään toukokuulle. Eli seuraavassa kirjoituksessa.

Maaliskuu 2024

Keskiviikko 15.1.2025 klo 11.49 - JariH

Taisin tuossa edellisessä kirjoituksessa, jossa kerroin helmikuun tapahtumista, varoitella  valmiiksi ettei maaliskuussa 2024 tapahtunut mitään. Nyt voin vahvistaa, ettei todellakaan tapahtunut. Maaliskuun, joka näyttäisi olleen lähes vuoden tylsin kuukausi, ainoat hyvät puolet ovat kevään vauhdikas eteneminen ja se, että maaliskuussa aletaan yleensä jo suunnitella myöhäisemmän kevään ja kesän tapahtumia. Ja asioiden suunnittelu on aina kivaa. Itseasiassa reissujen suunnittelu on yksi lempipuuhiani. Tykkään kovasti tutkia millä, miten ja milloin pääsen paikkoihin, missä asun, mitä teen jne. Tuota hommaa tehtiin viime vuoden maaliskussa, ja sitä tehdään taatusti myös tänä vuonna kunhan ensin päästään riittävän pitkälle tätä vuotta. Kun kevään ja kesän aktiviteetit alkavat lähestyä. 

Vuoden 2024 maaliskuu meni pitkälti kotipaikkaan tutustuen. Eli ihan paikalliseen pyörimiseen. Kun kurkkasin kalenteriin paljastui että maaliskuussa on tavattu paljon täällä Plovdivissa asuvia expatseja ja touhuttu heidän kanssaan kaikenlaista. Plovdivissa vaikuttaa hyvin aktiivinen ulkomaalaisyhteisö, siis yhteisö, johon kuuluu tänne syystä tai toisesta muuttaneita ulkomaalaisia. Todettakoon tähän väliin, koska se aina tuntuu kiinnostavan, että minun tietojen mukaan täällä ei asu muita suomalaisia kuin minä. Expatsit järjestevät tapaamisia, meilllä on lukupiirejä, on kirjoitusryhmiä, tanssiryhmiä, hikingryhmiä ja tietysti kielikursseja. Täytyy sanoa, että Kroatiaan, tai tarkemmin Splitin ympäristöön verrattuna, Plovdivin kansainvälinen yhteisö on huomattavasti aktiivisempi. Joka on ymmärrettävää sikäli, että Plovidiv on (suur)kaupunki, kun taas Kastela, jossa asuin Kroatiassa, on lähinnä pikku kylä, joka elää pitkälti turismista eikä välttämättä kerää niin paljon ulkomaalaisia ympärivuotiseen asumiseen. 

Vaan kyllä sitä jotain tuli maaliskuussa 2024 tehtyä. Kuten todettu, liikkuminen oli pitkälti paikallista. Joka sinänsä oli mukavaa sillä siinä sivussa näki ja löysi aivan uusia kohteita nykyisestä kotikaupungista. Sitä paitsi kelit olivat kohdallaan. Maaliskuu, varsinkin sen loppupuoli, on nimittäin parhaimmillaan jo shortsikuukausi. 

Lähialuematkoilla tutuksi tuli myös paikallinen kukeri -perinne. Se on perinteinen balkkanilainen rituaali, jonka tarkoituksena on karkoittaa pahoja henkiä. Kukerissa miehet pukeutuvat koko vartalon peittäviin pukuihin, joita koristaa usein eläinten naamiot. Puvuissa on myös suuria kelloja, ja näin ollen miesryhmän liikkuessa kilkatus on melkoista. Perinteen mukaan kukerit kävelevät ja tanssivat kylien läpi, usein yöaikaan jotta 'aurinko ei ottaisi heitä kiinni'. Kyseinen perinne on tuttu läpi koko Balkanin mukaanlukien Kreikka ja Romania. 

Nykypäivänä kukeri -juhlia järjestetään useissa kylissä ja kaupungeissa. Juhlissa esiintyy useita eri ryhmiä, jotka 'kilpailevat' keskenään siitä, kuka on komeimmin pukeutunut, kuka kilisee ja kolisee parhaiten. Eli kuka niitä pahoja henkiä karkoittaa parhaiten. Tällaisessä juhlassa tuossa Plovdivin lähikylässä kävin minäkin. Ja olihan se kokemus. Mukavat kyläjuhlat siis. 

Näin siis tylsähkö maaliskuu 2024. Kuten tuolla alussa kerroin, maaliskuussa suunnitellaan ykeensä jo tulevia reissuja, joa niin tehtiin viime maaliskuussakin. Ja suunnittelun tuloksia alkaa näkymään heti seuraavassa, huhtikuun postauksessa. 

Helmikuu 2024

Lauantai 11.1.2025 klo 13.50 - JariH

Täytyy heti tähän alkuun tunnustaa, että tämä viime vuoden helmikuun läpikäyminen vastusti ihan kauheasti. Syynä lienee se, että helmikuu 2024 oli todella tylsä. Ihan niinkuin sitä seuraava maaliskuukin. Helmikuussa ei ollut oikeastaan mitään muuta ilonaiheita kuin se, että se on, onneksi, vuoden lyhyin kuukausi. Toisin kuin maaliskuu, jossa sitten taas on ne 'perinteiset' 31 päivää. 

Kaiken lisäksi nämä kuukaudet ovat tänäkin vuonna jälleen ihan tuossa nurkan takana. Huoh.                              

Mutta jotain raportoitavaa sitä helmikuussa 2024 kuitenkin kertyi. Heti kuukauden alussa piti käydä valitsemassa Suomelle presidentti. Ja nauttia luonnollisesti äänestykseen oleellisena kuuluvat vaalikahvit. Tämä tarkoitti junamatkaa Sofian suurlähetystöön. Kun ääni oli annettu, hengailtiin pari vuorokautta vielä Sofiassa. Täytyy todeta, ettei Sofia oikein kyllä innosta. Onhan se toki pääkaupunki, ja sitäkautta Bulgarian suurin kaupunki 1.200.000 asukkaallaan, onhan se toki maan talouden, kulttuurin ja koulutuksen veturi kuten lähes jokainen pääkaupunki Euroopassa tai ainakin Balkanilla yleensä on, mutta vaikkapa asuminen Sofiassa - juu ei. Ei oikein nappaile. Jotenkin Sofia ei vaan sytytä. Kun tässä maassa on niin paljon parempiakin vaihtoehtoja. Kuten vaikka Plovdiv. Sofiassa on ihan mukava käväistä, ja siellä on ihan mukava viettää muutama päivä, kunhan sieltä pääsee sitten pois.  

Sofian reissun jälkeen loppukuukausi oli pitkälti hengaillua kotosalla. Kelit olivat kyllä kohdillaan, täällä meillä kun kevät alkaa pukata päälle parhaimmillaan jo helmikuussa. Se tarkoittaa aurinkoisina päivinä helposti sellaisia 15 asteen päivälämpötiloja. Mutta toisaalta, jotkut toiset päivät saattavat sitten olla kylmiä, sateisia ja tuulisia. Joten jos suunnittelet jostain ihmeen syystä keväistä lomamatkaa Bulgariaan, helmikuu ei välttämättä vielä ole ihan oikea kuukausi. 

Hengailun ohessa tuli käytyä katsomassa paikallista jalkapalloa. Meillä on täällä Plovdivissa kaksi Bulgarian pääsarjassa pelaavaa joukuetta, Lokomotive tai Botev Plovdiv. Jälkimmäinen sai, luonnollisesti bulgarialaiseen tapaan kauhean riidan ja sotkujen jälkeen, upouuden stadionin valmiiksi ja pelikuntoon viime kaudella sarjan jo pyöriessä täysillä. Pitihän se käydä tarkistamassa. Koska Botev -stadion sijaitsee huomattavasti lähempänä kotia, on Botev Plovidista muodostumassa sitten hiljalleen se 'minun joukkkue', joka seuraan ja ehkä jopa hieman fanitankin. Saatan käydä katsomassa pelejä jopa stadionilla. Liput peleihin maksavat muuten semmoisesta 5 eurosta alkaen aina 35 euroon. Tuohon kalliimpaan hintaan kuuluu buffet ruokailu normaaleine ruokajuomineen mukaanlukien olut ja viini. Koska olen vanhempi herrasmies, jolla lienee oikeus jo hieman nauttiakin, istuskelen yleensä juurikin tuossa 35 euron VIP -katsomossa. Jossa on huomattavasti miellyttävämpää kuin viiden euron päätykatsomossa.   

Jalkapalloniiloille kerrotakoon, että tällä kaudella, talvitauon ollessa juuri nyt meneillään, Botev Plovdiv on sarjataulukossa toisena, tosin 13 pistettä johtavan Ludogoretsin perässä. Kaupungin toinen seura, Lokomotiv, on puolestaan 16 joukkueen sarjassa sijalla 13, eikä näin ollen ole pääsemässä keväällä runkosarjan jälkeen alkavaan ylempään loppusarjaan vaan joutuu vääntämään putoamista vastaan karsintasarjassa. Pelejä on tosin vielä paljon jäljellä, nyt on pelattu vasta 19 kierrosta kolmestakymmenestä, joten tilanteet saattavat muuttua vielä monta kertaa. 

Näin. Tässä oli helmikuu 2024. Kuten ylläolevasta voi päätellä, oikeastaan mitään kauhean mullistavaa ei tuossa kuukaudessa tapahtunut. Ja voin antaa pienen vinkin, mitään kauhean mullistavaa ei tule tapahtumaan myöskään seuraavassa kuukaudessa. Silti kirjoittelen raportin maaliskuusta tässä jonain päivänä. Joten stay tuned.

Tammikuu 2024

Perjantai 10.1.2025 - JariH

Lupailin tuossa muutama päivä sitten, että kirjoittelen tänne mitä elämässäni tapahtui vuonna 2024. Eli lupasin kirjoittaa jonkinlaisen vuosikatsauksen elämästäni. Tästä se nyt sitten alkaa ja koska vuosi yleisesti ja perinteisiin perustuen alkaa tammikuusta, tämäkin tarina alkaa siitä. Siis tammikuusta 2024.

Tiedän jo kirjoittaessani, että nämä jutut tuskin kovin suurta kiinnostusta suuressa yleisössä herättävät, mutta itselleni vuoden 2024 läpikäyminen toimii jonkinlaisena terapiana ja jääpähän tänne internetin ihmeelliseen maailmaan eräänlainen vuosikertomus. Minun elämästäni. Sen verran voin luvata, että kyllä tässä tämän sarjan, joka lienee 12 osainen, koska kun viimeksi tarkastin vuodessa oli ainakin tuolloin 12 kuukautta, sekaan saattaa mahtua jotain asiaakin. Epäilen nimittäin vahvasti, että jossain välissä saatan hieman arvostella asioita/palveluita ja tuoda muutenkin muutamia mielipiteitä erilaisista jutuista esille.

Aloitetaan. Tammikuun 24 alku meni kotona Plovdivissa. Jossa oli talvi, toisin kuin juuri nyt. Tänään, vuoden 2025 tammikuussa 10. päivä, Plovdivissa paistaa aurinko ja lämpöä on rapiat 12 astetta. Sanoisin että on sangen keväinen ilma. Toisin oli vuosi sitten, silloin oli kylmä kuten alla olevasta kuvasta lenkille pukeutuneesta miehestä voitte päätellä. Taisipa päivänä muutamana olla jopa lunta. Joka tosin häipyi verrattain nopeasti kuten täällä on tapana.

Puolessa välissä kuukautta alkoi matkustelu. Jota tämä vuonna tulee riittämään. Jos jaksat pysyä mukana, huomaat kyllä että Eurooppaa on vuonna 2024 tullut kierrettyä.

Tammikuussa lähdettiin ensin junalla Sofiaan, josta Bulgaria Airilla Frankfurtiin. Tähän väliin täytyy todeta, että kyseinen lentoyhtiö aiheutti etukäteen lievää panikointia, mieleen nousi omat kokemukset 90 -luvulta kun jouduin syystä tai toisesta joskus lentämään Aeroflotilla. Ne lennot, jos jotkut, olivat kokemuksia. Mutta Bulgaria Air yllätti. Koneet olivat siistejä, palvelu hyvää ja mikä hämmentävintä, lennolla tarjoiltiin niin pikkupurtavaa (sämpylät) kuin hintaan sisältyvät juomat. Tarjolla oli virvoitusjuomia, viiniä, olutta jne. Väkeviä en tullut tsekkaanneeksi, mutta kyllä näillä  miedoillakin pärjäsi. Itseasiassa olo oli hieman kuin olisi palannut 90 -luvulle, jolloin mm. Finnair tarjoili samankaltaista kattausta Euroopan lennoillaan. Ei puuttunut kuin että koneen peräosaston takariveillä olisi saanut polttaa tupakkia, kuten sai vielä aikoinaan. Nyt ei saanut. Tai ei kukaan ainakaan polttanut.

Frankfuriin saavuttua huomattin, että hups, majoitusvarauksessa oli sattunut pikku moka. Piti olla yötä Frankfurt am Mainissa, mutta hotelli oli varattu Mainzista. Eli aivan eri kaupungista. Onneksi kaupunkien väli ei ole kuin hieman reilu puolen tunnin junamatka, joten eipä tuo nyt suuri ongelma ollut. Sitäpaitsi Mainz oli sangen mukava, miellyttävä "pieni" noin 200.000 asukkaan saksalainen kaupunki. Siellä oli oikeasti kiva yöpyä js kierrellä kauniita kujia. 

Seuraavana päivänä junalla Berliiniin. Sieltä lähtisi juna Varsovaan, joka oli tämän reissun pääkohde. Berliini oli, no, Berliini. Kaupungissa on tullut käytyä useammankin kerran, mutta täytyy todeta että paikka on menettänyt jotain Saksojan yhdistyttyä. Kun muuri vielä jökötti keskellä kaupunkia, Berliinissä olo aivan omanlainen tunnelma, aivan omanlainen fiilis. Tämä fiilis on nyky-Berliinistä hävinnyt, olkookin että se on yhä edelleen mukava paikka. Kuten lähes kaikki saksalaiset kaupungit. 

Berliinistä poikettiin pikaisesti Bad Bevensen -nimisessä pikkukaupungissa. Ja täytyy todeta, että jos/kun saksalaisilla autobahneille ei satu olemaan ruuhkaa, niin kyllähän ne toimivat. Valitettavan usein ne eivät toimi, koska liikennettä on niin paljon.

Takaisin Berliiniin. Josta puolalaisella junalla kohti Varsovaa. Juna toimi hyvin, vaikkakin luvattua ravintolavaunua ei ollut. Sen sijaan virkailijat kantoivat vesipulloja matkustajille. Ja matka joutui. Eikä kestänytkään kuin 4-5 tuntia. Hyvin se sujui. Ei paha. Ei paha ollenkaan.

Varsova oli tapansa mukaan tammikuun harmaa. Siellä oli lunta, siellä oli sateista ja siellä oli sangen harmaata. Aivan kuten siellä oli tänäkin vuonna kun kaupugissa käväisin. Vuosi sitten käytiin myös Puolan juutalaisten historian museossa, joka oli sangen vaikuttava kokemus. Varsinkin jos tietää edes jotain toisen maailmansodan aikaisesta Varsovan ghetosta. Veti melkoisen hiljaiseksi.

Varsovassa ollessa piti valita Suomelle vielä uusi presidentti, joten täytyi etsiä suurlahetystö ja käydä veivaamassa numero lappuun. Tämä oli siis vaalien ensimmäinen kierros.  

Varsova tuli koettua ja matka jatkui, edelleen puolalaisella junalla, Wroclawiin joka on Helsingin kokoinen kaupunki noin 4,5 tunnin junamatkan päässä Varsovasta. Ja jälleen kerran, kuten aika usein kun menet ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia johonkin uuteen paikkaan, Wroclaw pääsi yllättämään. Kaupungin vanhakaupunki on pienehkö, mutta hyvin säilytynyt/pidetty ja todella nätti. Wroclawissa on 1200 -luvulta peräisin olevan keskusaukion ja nättien talojen lisäksi yli 800 pientä pronssista peikkoa, jotka on ripoteltu pitkin poikin kaupunkia. Sangen mukava lisä kaupugilla kiertelyyn.

Wroclaw valikoitu kohdekaupungiksi lähinnä siksi, että Ryanair lentää sieltä Sofiaan. Ja niin lensin minäkin. Eikö todellakaan kaduta yhtään Wrocklawissa vietetty aika, itseasiassa ei ole mitenkään poissuljettua, että sinne menisi vielä joskus uudestaan. 

Hups vaan, sitten oltiinkin takaisin Sofiassa josta privaattitaksilla kotiin Plovdiviin. Sen verran oli tullut kierrettyä, että tuntui hyvältä idealta ottaa Marinin taksi, jota olen käyttänyt useamman kerran reissuillani. Marin on vastassa lentokentällä ja ajelee Plovdiviin 1,5 tunnissa. On mukava pitkän reissun jälkeen päästä nopeasti, ja mukavasti, kotiin. 

Näin on tammikuu 2024 läpikäyty. Muutaman päivän päästä jatketaan ja jos pitkän matkan taulukon mukaan mennään, silloin lienee esillä helmikuu. Palataan silloin siis.    

Lopuksi vielä tammikuun24 reittikartta. 

Ja mitä se sitten maksaa?

Keskiviikko 8.1.2025 klo 16.08 - JariH

Minä saan aika ajoin, itseasiassa melko tasaisena virtana, kysymyksiä siitä, että kuinka paljon se asuminen siellä Balkanilla oikein maksaa. Niinkuin vaikka Suomeen verrattuna. Olen vastaillut tiedusteluihin säännönmukaisen epäsäännöllisesti, mutta koska kiinnostus tuntuu taas nostavan päätään, vastaillaan nyt taas. 

Keräsin hintatietoja keskittyen pääsääntöisesti sivustoillani esiteltyihin maihin. Eli Balkanin maihin. Keräsin tiedot sangen mainiolta Numbeo -hintasivustolta. Se on sivusto, joka ei välttämättä tuota viimeisen päälle akateemista tietoa tyyliin EU:n oma tilastosivu Eurostats, vaan perustaa tietonsa ihan tavallisten ihmisten normikulutukseen. Käytännössä sivuston käyttäjät raportoivat asuin/vierailupaikkojensa hinnoista ja Numbeo kokoaa ne sitten yhteen. Näin ollen, ainakin teoriassa, sivustolla olevat hinnat ovat 'se viimeinen tieto', koska käsittääkseni tietokantaa päivitetään sangen aktiivisesti. Viralliset tilastosivut laahavat aina väkisinkin hieman jäljessä. 

Joten listauksiin. Numbeo on koostanut elintarvikkeiden, sähkön, veden ja vaatetuksen hinnat ja laskenut kuinka paljon tarvitset rahaa ruokaan ja normielämiseen eri kohteissa. Ilman vuokraa tai asumiskustannuksia. Halvin paikka Balkanilla tämän listauksen mukaan on Pohjois-Makedonia, siellä rahaa tarvitaan 183,09 euroa kuukaudessa. Kakkosena tulee Bosnia ja Hertsegovina, jonka summa on 197,58 ja kolmantena Montenegro, jossa rahaa kuluu 208,33. Asiaan, ja tarvittavaan rahamäärään, vaikuttaa luonnollisesti todella paljon valitsemasi elämäntyyli, mitä arvostat ja mihin haluat rahasi pistää, mutta koska Numbeon listaus on vertailukelpoinen eri kohteiden välillä, uskon sen antavan verrattain osuvan kuvan maiden välisistä hintaeroista. 

Koko normielämään kuluva rahalistaus edullisimmasta kalleimpaan näyttää tältä:

1) Pohjois-Makedonia              183,09€

2) Bosnia ja Hertsegovina        197,58€

3) Montenegro                        208,33€

4) Bulgaria                             223,15€

5) Slovenia                            237,67€

6) Kroatia                              238,55€

7) Albania                              239,85

Suomen vertailuluku tässä kategoriassa on muuten 329,03. 

Entäs sitten se asuminen? En ottanut tähän vertailuun asuntojen myyntihintoja vaan keskityin enemmän vuokramarkkinoihin. Hinnat ovat yhden makuuhuoneen asunnosta, joka sijaitsee kaupungin, tässä tapauksessa varmaankin pääkaupungin, keskustassa. Eikä listaus yllätä. Samat maat näyttävät heiluvan tämänkin listan kärkipaikoilla. Listaus näyttää edullisimmasta kalleimpaan tältä:

1) Bosnia ja Hertsegovina       268,50€

2) Pohjois-Makedonia             296,39€

3) Bulgaria                            415,09€

4) Albania                              489,38€

5) Montenegro                       612,57€

6) Kroatia                              628,48€

7) Slovenia                            729,88€

Ja ennenkuin kukaan alkaa kiljumaan, että enhän minä maksa lähellekkään tuollaisia summia, haluaisin korostaa että hinnat ovat ihan tavallisten ihmisten, ihan tavalliset asukkaiden, ilmoittamia hintoja, enkä usko että kenelläkään on kauheaa tarvetta vääristellä niitä. Suomen vastaava hinta on Numbeon mukaan muuten 790,96.

Henkilökohtainen huomioni kiinnittyy Kroatiaan, jossa olen asunut seitsemän vuotta. Kun aikoinani muutin maahan, hintataso oli karkeasti arvioituna ehkä noin 1/3 Suomen hinnoista. Nyt näyttäisi siltä, että hinnat ovat nousseet sevästi ja hintaero mm. Suomeen on kutistunut huomattavasti. Tämä tosiasia on havaittu kroatialaisten ystävieni ja maassa vierailleiden turistien taholla. Kroatia ei ole enää halpa maa. Se on toki yhä edelleen edullinen, mutta ei halpa. Ei varsinkaan turistikeskuksissa, joiden hinnat alkavat olla jo Suomen tasolla. 

Ja lopuksi Numbeon koostama Quality of Life -listaus. Olen aina suhtautunut hyvin skeptisesti näihin elämänlaatua mittaaviin tutkimuksiin, sillä toinen tykkää jostain, joku toinen taas jotain muusta. Ja kyllähän ne henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat väkisin siihen miltä se elämä tuntuu. 

Numbeon elämänlaatututkimus perustuu käyttäjien kokemuksiin. Pisteet eri maille on jaettu sivuston käyttäjien ilmoittamien ostovoiman, saastumisasteen, asuinkustannusten, turvallisuuden ja terveydenhoitotilanteen perusteella. Kuten sanottu kokemukset ovat taatusti hyvin subjektiivisia, mutta antanevat kuitenkin jonkinmoisen kuvan kyseisen maan tilanteesta. Niinpä listaus on hieman erilainen kuin edelliset, puhtaasti hintoihin perustuneet, listat.

1) Slovenia                            179,3

2) Kroatia                              174,6

3) Bulgaria                            143,8

4) Bosnia ja Hertsegovina       134,8

5) Pohjois-Makedonia             120,3

6) Albania                             104,3

Montenegro ei ollut syystä tai toisesta tässä vertailussa mukana. Suomen arvo Quality of Life listauksessa oli muuten 203,8.

Näin. Tämä oli siis yhteenveto Balkanin maista eri sektoreilla mitattuna. Tarkemmin asiasta löytyy tietoa Numbeon -sivustolta, joka mielestäni antaa sangen kattavan kuvan ajantasaisesta hintatasosta. Kannattaa surfailla, jos asia kiinnostaa tarkemmin. 

Mitä johtopäätöksiä näistä listoista sitten voi vedellä? En minä tiedä. Kukin lukee varmasti niitä juuri niinkuin itse katsoo aiheelliseksi. Itse totesin ainakin tuon edellä mainitun Kroatian hintatason nousun ja hämmästyin Albanian matalasta sijoituksesta niin hintataso- kuin asumisvertailussa - eikä se elämänlaatukaan siellä näyttäisi olevan kovin korkea. Slovenian kärkisijoituksen elämänlaadussa allekirjoitan täysin, se on ollut yksi miellyttävimmistä  maista joissa olen tänä vuonna vieraillut. Muutoin tämä tutkimus, eikä nämä listat, juurikaan yllättäneet. Bosnia on halpa, samoin Pohjois-Makedonia. Bulgaria keikkuun kalleimpien ja edullisimpien maiden välimaastossa. 

Kaiken kaikkiaan Balkanin maat näyttäisivät olevan suhteellisen edullisia, ainakin jos niitä vertaa Suomeen. Elämänlaatua löytyy jonkinverran, mutta ei ehkä ihan niin paljon kuin Suomessa on totuttu. Paitsi elämänlaatu on, kuten todettu, hyvin subjektiivinen käsitys. Joku tykkää siitä, että uimaranta on kävelymatkan päässä ja talvi kestää kuukauden, joku saattaa tykätä miinus 30 asteen pakkasesta ja puolen vuoden pimeydestä. Ja kaikki ovat oikeassa.                           

Uusivuosi rankkasateessa

Maanantai 6.1.2025 klo 13.36 - JariH

"Olisiko hyvä idea viettää uudenvuodenvaihde vaikka Liverpoolissa?" Kysymys heräsi joskus hieman ennen joulua, ja vastaus oli luonnollisesti että mikä ettei. Varsinkin kun heti uudenvuoden jälkeen piti tietyistä syistä käydä Varsovassa ja varsinkin kun Ryanair lentää omasta kotikaupungista Plovdivista suoraan Englantiin. Miksipä ei siis pikku mutka Iso-Britanian kautta matkalla Puolaan. 

Plovidivin lentokenttä on pieni. Sieltä ei lennetä vakituisesti kuin kolmeen eri kohteeseen, jotka kaikki sijaitsevat Iso-Britaniassa. Niinpä kentällä ei ole ruuhkaa, lähtöselvitykseen eikä turvatarkastukseen ei juurikaan ole jonoja, koska kentällä ei ole ihmisiä. Vaan eipä siellä ole juuri palveluitakaan, kentältä löytyy naurettavan pieni "tax-free" myymälä ja kahvio, josta saa ylihinnoiteltua olutta, kahvia ja mikrossa lämmitettyä pakastepizzaa. Kannattaa siis tankata ennenkuin suunnistaa Plovdivin kentälle. 

Plovdivista lentää Ryanair, josta täytyy todeta, että yhtiö suorittaa nykyään kyllä verrattain vankasti. Olen lentänyt Ryanairilla viime aikoina paljon ja en muista että lennot olisivat olleet kovasti myöhässä ikinä. En pidä myöhästymisenä jotain 15 minuutin laahaamista, sillä Euroopan ilmatila on nykyään niin täynnä että vartin klappi on sangen luonnollista. Ja sitä sattuu myös 'ihan oikeille' lentoyhtiöillekin.

Bulgaria sijiatsee hämmentävän kaukana Englannista. Tai ainakin Plovdin Manchesterista, jonne siis lensin. Puuduttavan, lähes neljän tunnin lennon jälkeen, Ryanair laskeutui Manchesteriin, josta matka jatkui Liverpooliin. Bussilla, koska oman kokemukseni mukaan linja-autot toimivat saarivaltiossa sangen hyvin. Ehkä paremmin jopa kuin junat. Tällä kertaa National Express yhtiön kännykkäsovellus ei toiminut, joten en saanut ostettua bussilippua sitä kautta. Onneksi kuski myi, tosin vain käteisellä, liput ja näin reissu jatkui sutjakasti kohti Liverpoolia. Kaupunkihan sijaitsee vain vajaan tunnin matkan päässä Manchesterista. Bussimatka maksoi 10 puntaa/henkilö. Eli about 12€.

Liverpoolissa satoi. Kuten Iso-Britaniassa on tapana. Siellähän sataa aina. Tällä kertaa sade, ja tuuli, oli kuitenkin niin poikkeuksellista että uudenvuoden juhlat ilotulituksineen oli peruutettu. Ei pelkästään Liverpoolissa, vaan lähes koko maassa. Koko saarivaltakunnan suurin ja perinteisin uudenvuodenjuhla Edinburgissa oli sekin peruutettu, mutta BBC:n televisioima ilotulitus Lontoossa järjestettiin. Toki senkin toteutumista seurattiin uutissa tarkoin, koska tuuli oli niin voimakas, että viranomaiset olivat kahden vaiheilla uskaltavatko he antaa luvan rakettien ampumiseen. 

Lopulta lupa heltisi. Onneksi. Koska jopa ihan pelkästään televisiosta seuraten Lontoon ilotulitus oli mahtava. Aivan täysin käsittämättömän kokoinen ja näyttävä. Olenkin hieman kateellinen niille sadalletuhannelle ihmiselle, jotka olivat kokoontuneet Thames -joen rantaan seuraamaan tuota häppeninkiä livenä. Kokemus oli taatusti vaikuttava. 

Asuin, ja vietin uudenvuodenaaton, Liverpoolissa Staybridge Suites -nimisessä hotellissa. Joka on sivumennen sanoen sangen mukava, nuorekas ja rento hotelli. Varustettu hyvällä aamiaisella vieläpä, joka kuuluu majoituksen hintaan. Vahva suositus kyseiselle hotellille. 

Staybridge Suites sijiatsee Royal Albert Dock -alueella. Se on alunperin avattu vuonna 1846 ja oli ensimmäinen valuraudasta, tiilestä ja kivestä rakennettu, maailman ensimmäinen palamaton varastointijärjestelmä. Nykyään alue on entisöity ja restauroitu yhdeksi Liverpoolin merkittävämmäksi nähtävyydeksi, josta löytyy lukematon määrä kahviloita, ravintoloita, museoita ja muuta nähtävää. Sangen mukava paikka kierrellä. Jopa siinä tyypillisessä englantilaisessa sateessa. 

No entäs se Liverpool sitten? Kaupungissa ei kovin kauaa tarvitse tallata ennekuin huomaa että sieltä on kotoisin eräs kohtuullisen tunnettu orkesteri. John, Paul, Ringo ja George ovat esillä ihan joka paikassa, Beatlesin mukaan on nimetty niin katuja, kahviloita, kioskeja, baareja ja museoita. Ja tietysti yhteelle on pystytetty myös patsas, josta luonnollisesti piti ottaa kuva.

Yksi ihan must paikka Liverpoolissa, edelliseen viitaten, oli vierailu Cavern Clubilla, josta koko Beatles tarina sai alkunsa. Esiinnyttyään ensimmäisen kerran Cavern Clubin lavalla 9. helmikuuta 1961, yhtye nousi samaiselle lavalle seuraavan kahden vuoden aikana peräti 292 kertaa. Joten pakkohan se siellä oli käydä. Ja kyllä kannatti. Vierailu Cavern Clubilla oli ehdottomasti yksi sateisen uudenvuodenmatkan huippukohdista. Huolimatta lähes riistohintaisesta oluesta ja viiden punnan sisäänpääsymaksusta. Olin paikalla keskipäivällä, mutta klubi oli lähes täynnä ja sen kahdella lavalla esiintyi kummallakin kitaristi. Ja aivan oikein, joka toinen biisi oli Beatlesin tuotantoa. Jälleen kerran vahva suositus jos Liverpooliin joskus eksytte. Menkää aistimaan historiaa. Kannattaa. 

Ja sitten nokka kohti Varsovaa. Jossa vierailu tammikuussa alkaa olla hiljalleen jo perinne. Tällä kertaa olin varannut majoituksen airbn kautta. Piti olla mukava asunto keittiöineen, mutta kun saavuin paikalle, rappukäytävän ilmoitustaululla oli varoitus, että rakennuksessa on havaittu bed bugseja, joiden suomenkielinen nimi taitaa olla lude. Jotka ovat siitä viheliäisiä kavereita, että tarttuvat tavaroihisi ja matkustavat mukanasi leviten sitten sinne minne ikinä menetkään. Suoritin täyskäännöksen rappukäytävässä ja ilmoitin airbn päivystajälle etten todellakaan majoitu kyseisessä paikassa. Airbn hoiti asian erinomaisesti, ymmärsi ja palautti maksut todella nopeasti. Ja minä löysin hotellin. Mukavan sellaisen. 

Hotelli oli Marriott ketjuun kuuluva Moxy Praga. Ja ei, se ei ollut huippuhintainen eikä edes huippulaatuinen hotelli kuten Marriott -nimestä saattaisi päätellä, sen sijaan se oli sangen rento ja välitön hotelli, joka itseasiassa kustansi samanverran kuin ludekämppä olisi maksanut. Hotelissa ei luonnollisesti ollut keittiötä huoneessa, mutta muutoin majoitus oli erinomaisen mukava ja miellyttävä. Ei tarvitse kovin kauaa miettiä minne suuntaa seuraavalla Varsovan matkallaan. Moxysta saattoi tulla vakkarimajoittaja vaikka se sijaitsee hieman ydinkeskustan ulkopuolella. Varsovassa toimii julkinen liikenne hyvin, joten jos välttämättä haluaa vierailla vaikkapa vanhassa kaupungissa, ei matka sinne ole mikään kauhea kynnys. 

Jos Liverpoolissa satoi vettä, Varsovassa satoi lunta. Lunta! Eli oli talvi. Niinkuin kalenterin mukaan kai pitääkin olla. Muutoin Varsova jätti jotenkin harmaan kuvan, kaupunki oli tällä kertaa ankea, väritön ja jotenkin muutenkin vähän masentava. Arvioon saattaa vaikuttaa toki se, että tällä kertaa ei käyty vanhassa kaupungissa eikä edes ihan ydinkeskustassa, vaan aikaa vietettiin pitkälti hieman keskustan ulkopuolella. Ei nyt varsinaisesti lähiössä, mutta kuitenkin vähän reunalla. En välttämättä haluaisi asua Varsovassa talvella. Ainakaan siellä reunalla.

Kun aloitin tämän jutun Ryanairilla, niin palataan vielä samaan yhtiöön. Kirjoitin, että yhtiö suorittaa vahvasti ja pitää aikataulunsa kohtuullisen hyvin, mutta samaan hengenvetoon täytyy huomata se, että yhtiö lentää usein ns. kakkoskentille, eli kentille jotka sijaitsevat hieman varsinaisen kohteen ulkopuolella. Niin myös Varsovassa. Ryanair lentää siellä Modlinin kentälle, joka kannattaa ottaa huomioon reissuja suunnitellessa. Matka kaupungin keskustaan kestää tunnin, maksaakin jonkun verran, joten se kannattaa huomioida kun vertailee hintoja. Ja tekee aikatauluja. 

Itse lensin Chopinin kentältä, eli Varsovan pääkentältä, kotiin. Tai no Sofiaan. Enkä edes Ryanairilla vaan puolalaisella LOT'lla. Joka sekin suoritti ihan vahvasti. Sofiasta Plovdiviin sitten junalla. Bulgarialaisella junalla. Jotka ovat parantaneet tässä muutaman vuoden aikana vahvasti. Kalusto alkaa olla ihan ok, eikä aikataulutkaan enää mätä ihan niin paljon kuin joskus aikaisemmin. Tällä kertaa taisimme olla myöhässä vaan jonkun puolisen tuntia.  

Näin saatiin vuosi 2025 käyntiin. Koska tässä tammikuussa ei ole luvassa kovasti mitään raportoitavaa, aloitan kohtapuoliin juttusarjan vuoden 2024 tapahtumista. Joita riittää. Mennään kuukausi kerrallaan ja aloitetaan tammikuusta 2024. Sovitaan vaikka, että tällä viikolla. Myöhemmin. Stay tuned.