
Minä olen:
melkein vanha, ulkosuomalainen eläkeläinen.
Asuinpaikkani on tällä hetkellä Bulgarian Plovdiv, jossa olen viihtynyt keväästä 2022 lähtien. Sitä ennen vietin aikaani Kroatiassa, Kastelassa, aivan Splitin kupeessa. Kroatiaan muutin keväällä 2016 Suomesta.
Luppoaikani, jota erityisesti talvella riittää, kuluu pitkälti Eurooppaa kierrellessä. Pidän myös sohvalla lötkimisestä, lukemista, lenkkeilystä ja kirjoittamisesta – kuten näiltä sivuilta lienee havaittavissa. Viime vuosina kuvaan on astunut myös 'työn puolesta matkustaminen' - olen viimeisen viiden vuoden aikana toiminut matkanjohtajana Euroopaan suuntautuneilla matkoilla eri matkatoimistoille. Nämä reissut antoivat idean myös näiden sivujen julkaisemiselle.
Ja sitten on se jääkiekko. Sitä kun on lähes kolmekymmentä vuotta touhunnut lajin parissa niin jäällä kuin penkin takana valmennushommissa, vaikeahan siitä on irti päästää. Nykyään seuraan lajia tosin vain television välityksellä, täällä palmujen alla kun kiekkoa ei juuri ymmärretä eikä harrasteta. Niinpä ei vapaita valmentajan paikkojakaan ole ihan kauhesti tullut tarjolla. Ja lopuksi; kaikkihan me tiedämme sen, että on vain yksi jengi stadista! Eikä se ole punainen.
Jos sinulla on tarvetta matkanjohtajalle, tai jääkiekkovalmentajalle, Balkanin alueella tai Euroopassa, otapa yhteyttä. Autan mielelläni myös kontakteissa ja/tai muissa matkajärjestelyissä ja annan vinkkejä mikäli reissusi on suuntautumassa tännepäin. Kontaktitietoni löytyvät tuosta alta ja alapalkista.
Jari Hälvä
Ulitsa Magura 8
4000 Plovdiv
Bulgaria
tel. +359-(0)88-371 1114
e mail: jarih@jarih.fi
