Juttuja

Vallankumous

Keskiviikko 4.2.2026 klo 16.10 - JariH

Kroatiassa on tapahtunut vallankumous ja maa on muuttunut fasistiseksi natsivaltioksi. Näin olen lukenut tällä viikolla paikallisista lehdistä. Palataan tähän hieman myöhemmin, tässä on ensin hieman tärkeämpiä asioita käsiteltävänä.

Alkuun nimittäin kiitellään. Kiitellään teitä lukijoita, sillä edelliset tekstini otsikoilla My story 1 & 2 tekivät kumpikin lukijaennätykset. Tämä alusta, jolle näitä tarinoita kirjoittelen ja jossa kotisivuni asuvat, tarjoilee tilastot niin vierailija- kuin lukijamääristä. Näiden lukujen perusteella täällä on vieraili koko sivuhistorian suurin määrä lukijoita 30.01.2026 ja lähes saman verran helmikuun ensimmäinen päivä. Edellinen ennätys oli lähes vuoden takaa 25.02.2025. Jännää on se, että sivustolle tultiin hämmentävän paljon hakusanalla/osoitteella lazyfinn.fi, vaikken ole sitä markkinoinut mitenkään minnekään. Mutta kiva että jotain kautta on reitti löytynyt.

Siten pähkäillään. Kerroin kolmisen kuukautta sitten että olen saavuttanut askeltavoitteeni 400 päivää putkeen. Kutsuin toimintaa silloin pakkomielteeksi ja pohdin että jatkuuko tauti vielä niin, että saavutan joskus vielä 500 päivää. Ja jatkuihan se. Nyt tilanne on nimittäin se, että minulta puuttuu tätä kirjoittaessa 13 päivää tuosta viidensadan päivän rajapyykistä. Siis vajaa kaksi viikkoa!

Vaan on ilmaantunut ongelma. Nimittäin jalat. Tai tarkemmin jalka. Oikean jalan jalkapöytä on niin kipeä että sen kanssa alkaa olla todella vaikea liikkua. Kipu toki hellittää kun hampaan irvessä päästelee vaan menemään, mutta tämän aamun aamulenkillä mietin ensimmäistä kertaa ihan vakavissani, että onko tässä mitään järkeä. Että olisiko syytä vaan luovuttaa ja antaa jalan levätä. Tiedän vanhasta kokemuksesta, että jalka todennäköisesti helpottuu levolla. Toinen vaihtoehto on se, että vedän tuon vajaa pari viikkoa sisulla, jotta saan ne 500 päivää täyteen ja huilaan sitten…… saa katsoa nyt mitä tässä keksitään. Se on vaan niin rentouttavaa aloittaa aamu tunnin lenkillä paskaa musiikkia korvissa. Vaikka jalkaan vähään sattuukin.  

Sitten siihen vallankumoukseen. Kroatian käsipallojoukkue voitti sunnuntaina lajin Euroopan mestaruuskisoissa pronssia. Saavutus oli jälleen hieno jatkumo pienen maan käsittämättömälle menestysputkelle, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Joukkueen saavutusta haluttiin juhlistaa torijuhlassa, jonka luonnollinen pitopaikka olisi luonnollisesti Zagreb ja kaupungin keskusaukio Ban Jelačićin tori.

Mutta Zagrebin kaupunki ja pormestari Tomislav Tomašević sanoi ei. Mitään juhlaa ei Ban Jelačićin aukiolla järjestetä. Kaupunki ei anna lupaa. Yksi hyvin painava syy kiellolle oli se, että käsipallojoukkue halusi juhlaan esiintymään artistin nimeltään Thompson. Herra on yksi Kroatian suosituimpia laulajia, hän veti noin puoli miljoonaa, eli joka kuudennen kroatialaisen, Zagrebin Hipodromilla järjestettyyn konserttiin heinäkuussa 2025. Tämä on yhä edelleen maailmanennätys myydyissä lipuissa yksittäisen artistin keikalle. 

Zagrebin kaupunginjohto ei pidä Thompsonista, sillä hänen kerrotaan pitäneen poliittisen puheen joulukuussa keikallaan Zagrebissa, jossa hän oli käyttänyt ilmaisua ‘za dom spremni’, eli ‘isänmaan puolesta valmiina’. Tämä lause kytketään Kroatian historiassa natsipohjaiseen ja äärioikeistoon liittyvään ustaša -liikkeeseen. Puhetta on tulkittu myös niin, että Thompson olisi toivonut Zagrebin johdon eroa mikäli/kun he kieltävät kyseisen sanonnan. Joten ei Thompsonia eikä palloilijoita torille. Sanoi Zagreb.

Tilanne oli siis se, että kansa piti käsipalloilijoita sankareina ja halusi juhlistaa pronssia ja joukkuetta keskustorilla. Joukkue puolestaan halusi Thompson esiintymään juhliinsa. Mutta Zagrebin kaupunki ei. Tässä kohtaa Split ilmoitti, että jos pääkaupunki ei halua järjestää juhlia, niin sekä joukkue että Thompson ovat tervetulleita juhlimaan saavutustaan Splitiin.

Asiaan puuttui lopulta Kroatian hallitus pääministeri Andrej Plenkovićin johdolla. Plenković ilmoitti, että hallitus vastaa käsipallojuhlan järjestelyistä Zagrebissa. Niinpä bileet järjestettiin ja lavalle nousi joukkueen toiveen mukaan myös Thompson. Torille kerääntyi kymmeniä tuhansia kansalaisia, jotka toivottivat joukkueen tervetulleeksi, juhlivat ja lauloivat. Raporttien mukaan kaikki sujui lopulta hienosti, suurempia häiriöitä tai rikoksia ei kerrota juurikaan sattuneen. 

Hallituksen vastainen oppositio on kuitenkin ottanut tilanteesta kaiken irti. Se on syyttänyt Plenkovićia ja hänen hallitustaan urheilun politisoimisesta ja jopa otsikossa mainitusta vallankaappauksesta. Juhlat olivat opposition mukaan mm. radikaalisen oikeiston valtiollinen vallankaappaus paikallishallintoa vastaan joka rikkoi jopa perustuslakia. Kaikki tämä pitkälti siis ‘za dom spremni’ -lausahduksen ja Thompsonin esiintymisen takia. Plenkovićia on kutsuttu myös, luonnollisesti, rasistiksi ja avoimesti natsimieliseksi. 

Elän siis valtiossa, joka on juuri kokenut vallankaappauksen ja muuttunut fasistiseksi valtioksi. Maata johtaa vaaleilla valittu natsi. Ottamatta sen enemmän kantaa Kroatian politiikkaan, natseihin, fasismiin tai edes Thompsonin lausuntoihin ja esiintymisiin, täytyy todeta ettei moinen kuohunta ei ole ihan kauheasti näkynyt tuolla meidän rantakadulla tai vanhan kaupungin kujilla. Siellä ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt kypäräpäisiä, mustapaitaisia sotilaita eikä paljon muutakaan merkkejä natsihallinnosta. Vaan eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä vielä tulee eteen kun menee vaikka iltapäiväoluelle. 

Näin tällä erää. Ensi kerralla sitten taas aivan jotain muuta. Jos natsien fasismihallitus ei katkaise yhteyksiä…..

My story, part 2

Sunnuntai 1.2.2026 klo 19.15 - JariH

Julkaisin edellisessä kirjoituksessa minun tarinan ensimmäisen osan. Kirjoitus on siis alunperin kirjoitettu kroatialaisen lehden haastatteluksi, joka julkaistaneen nyt alkavan viikon loppupuolella. Kroatiaksi luonnollisesti. Päätin julkaista jutun myös täällä hieman etuajassa, ja suomeksi, Tässä on tarinan osa kaksi. Joka sisältää myös häpeämätöntä matkailumainontaa. Olkaa hyvä. 

Kun olin vielä töissä Suomessa, työskentelin pitkään matkailualalla. Toimin myynti- ja markkinointitehtävissä pääosin hotelleiden ja laivojen parissa, lisäksi hommailin matkatoimistojen ja ajoittain lentoyhtiöiden kanssa. Niinpä ei ollut ihme, että kun olin ollut aikani eläkkeellä, puhelin soi ja eräs vanha kontaktini tiedusteli, että kiinnostaisiko toimia matkanjohtajana suomalaisille ryhmille Balkanilla. Ja kyllähän se kiinnosti. Niinpä olen nyt, sen lisäksi että nautin eläkepäivistäni, käynyt vetämässä suomalaisryhmiä ympäri Balkania. Kysyntään tuntuu riittävän, sillä niin ryhmien kuin matkojen lukumäärä on ollut kasvussa vuodesta toiseen. Minulle kasvava kysyntä merkitsee kiireistä kevättä ja syksyä, sillä suomalaisten ryhmämatkojen sesonki alkaa huhtikuun alusta ja kestää kesäkuun puoleen väliin. Syyssesonki puolestaan ajoittuu elokuusta lokakuun loppuun. Silloin menen ympäri Balkania ryhmien kanssa. Tulevalla sesongilla mukaan tulee ensimmäistä kertaa myös Kroatia, sillä eräs yhteistyökumppanini on ottanut ohjelmaansa aivan uuden Kroatian kiertomatkan jossa pyöritään lähellä näitä minun huudeja. Odotan näitä reissuja todella innolla.

Tapaan matkoillani satoja suomalaismatkailijoita, joille minulle on mahdollisuus kertoa Kroatiasta. Eikä pelkästään turistikohteista, vaan monipuolisesti koko maasta. Kuten nokkelimmat ovat huomanneet minulla on myös nämä omat nettisivut osoitteessa. Täällä pääsen esittelemään Balkania, antamaan vinkkejä Kroatiassa vierailuun ja tarinoimaan siinä sivussa elämästäni täällä Kaštelassa. 

Kroatian suosio on kasvussa Suomessa ja yritän omalta osaltani edistää sitä mahdollisuuksien mukaan. Ja saada ihmisiä viettämään lomansa Kaštelassa. Suomalaisturistit suuntaavat usein Dubrovnikiin, Splitiin tai muihin turistikohteisiin, joiden ongelmina alkavat olla liiallinen turistimäärä ja korkeahko hintataso. Kroatiaa on pidetty Suomen markkinoilla edullisena maana, mutta kun menet Dubrovnikiin ja huomaat maksavasi ravintolassa lähes saman kuin maksat ateriastasi Suomessa, maine edullisesta lomakohteesta alkaa rapistua. Minä yritän kertoa muista, edullisimmista, vaihtoehdoista lomaansa Kroatiassa suunnitteleville suomalaismatkailijoille.

Kaiken kaikkiaan elämä Kaštelassa sujuu sangen rauhallisesti. Varsinkin nyt talvella. Täällä ei tapahdu mitään. Vettäkin sataa aina välillä. Ei ole turisteja, ei tapahtumia, ravintoloistakin on vain osa auki. On siis aikaa istuskella kaikessa rauhassa kahvilla, tapa jonka olen paikallisilta oppinut, on aikaa haukkua hallitusta, Hajduk Splitiä, hintatasoa ja kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Paikalliset haukkuvat paikallista, minä suomalaista yhteiskuntaa. Sillä koska olen ulkomaalainen, minulla ei ole oikeutta arvostella asioita Kroatiassa. Vaikka kaštelalaiset ovat yleisesti ottaen sangen ystävällisiä ja huomaavaisia minua kohtaan, käytös muuttuu heti kun arvostelen jotain paikallista epäkohtaa. Vaikka joku paikallinen olisi juuri arvostellut sitä samaa epäkohtaa. Minulta saatetaan kysyä, että miksi olet täällä, jos et ole kerran tyytyväinen. Eli en tässä asiassa ole vielä tarpeeksi paikallinen. 

Kroatia ja Kaštela ovat olleet hyvä minulle. Viihdyn täällä erinomaisesti eikä minulla ole, ainakaan tällä hetkellä, minkäänlaisia aikeita muuttaa yhtään minnekään. Juuri nyt lienen verrattain onnellinen vanha mies, joka on löytänyt oman paikkansa. Kaštelasta ja Kroatiasta. Ainakin hetkeksi. 

My story, part 1

Perjantai 30.1.2026 klo 14.34 - JariH

Kroatialainen lehti otti yhteyttä. Tekevät juttusarjaa Kroatiassa asuvista ulkomaalaisista ja halusivat kertoa myös minun tarinan. Ja mikäs siinä, antaa mennä vaan. Kun kokosin tarinaa, huomasin etten ole tainnut kertoa muuttosaagaani kokonaisuutena täällä, joten päätin julkaista sen myös täällä. Saatte lukea sen hieman etukäteen. Suomeksi. Juttu, joka on siis kroatiaksi, ilmestynee paikallisessa lehdessä/nettisivulla helmikuun ensimmäisen viikon loppupuolella. Koska tarina on pitkä, jaoin sen  kahteen osaan. Tässä osa numero yksi. Olkaa hyvä.  

Minä olen Jari Hälvä, Kaštel Starissa asuva suomalainen eläkeläinen. Tämä on minun tarinani.

Muistelen haaveilleeni asumisesta Suomen ulkopuolella, jossain toisessa kulttuurissa, lähes koko ikäni. Halusin muuttaa Suomesta kokeakseni jotain uutta, saadakseni uusia elämyksiä. Minulla ei ollut, eikä ole edelleenkään, yhtään mitään vanhaa kotimaatani vastaan. Suomi on hieno maa, minä en vaan halua asua siellä. Ainakaan juuri nyt. 

Kun asuin Suomessa kärsin vakavasta sairaudesta useamman vuoden ja olin sairaslomalla parisen vuotta. Lääkärini ehdotti vuonna 2015 että voisimme hakea minulle sairaseläkettä. Kuten tiedetään, sairaseläkkeen saaminen ei Suomessa ole aina helppoa. Varsinkin minun sairauteni kohdalla eläkeyhtiöt saattavat evätä eläkkeen jopa useamman kerran peräkkäin. Me päätimme kuitenkin yrittää.

Virallinen ilmoitus saapui tammikuun 18. päivä vuonna 2016. Minulle oli myönnetty pysyvä sairaseläke. Yhtäkkiä olin tilanteessa, että pitkään haaveilemani maastamuutto oli mahdollista. Minulla oli aivan uusi elämä edessä. Tunne oli sangen hämmentävä. 

Aloitin mahdollisten muuttokohteiden vertailu. Minun piti löytää maa EU:n sisältä sairauteni vaatiman lääkityksen ja asioiden hoitamisen helppouden takia. Niinpä excell -taulukossa olivat kaikki peruskohteet suomalaiseläkeläiselle Euroopassa. Siitä löytyivät mm. Espanja, Kreikka, Portugali. Mutta ei Kroatia. Eräänä päivänä siskoni soitti ja kysyi, että oletko harkinnut Kroatiaa. En ollut, joten otin sen vertailuun mukaan. Ja kuinka ollakaan, Kroatia nousi nopeasti listan kärkeen.

Näin jälkeenpäin on helppo todeta, että valitsin Kroatian ja Kaštel Starin uudeksi asuinpaikakseni täysin sattumalta. Lähes vahingossa. Jos sisko ei olisi kyselyt minulta Kroatiasta, en tiedä olisinko ikinä tullut edes ajatelleeksi sitä muuttokohteeksi sillä en ollut koskaan käynyt Kroatiassa enkä oikeasti tiennyt maasta yhtään mitään. Mutta asiat loksahtivat paikoilleen. Löysin asunnon Kaštel Starista ja sain koko pienen omaisuuteni myytyä hämmentävän helposti Suomessa. Ostin halvimman mahdollisen auton, se maksoi muuten 300 €, pakkasin vähäiset tavarani ja taistelutoveri Rocky the Dogin autoon ja ajelimme Euroopan läpi uuteen kotimaahanmme. 

Sain lopullisen eläkepäätöksen tammikuun 18. päivä, ja toukokuun 5. päivä kannoin jo muuttokuormaa Kaštel Starista vuokraamaani asuntoon. Muutos oli nopea, mutta onnistunut. Enkä ole katunut, olenhan viihtynyt Kaštelassa kohta jo seitsemän vuotta. 

Valitsin Kroatian siis mm. siksi, että se oli EU valtio. Asioiden hoitaminen piti olla helppoa EU maiden välilä. En tiedä minkälaista se olisi ollut jos olisin ollut EUn ulkopuolella, mutta ei se kyllä kovin helppoa ollut kymmenen vuotta sitten Kroatiassakaan. Oleskeluluvan hakemisessa ei ollut sen suurempia vaikeuksia, paitsi että paperipinosta puuttui aina ‘se yksi paperi’ tai jonkin lappu oli ‘väärin täytetty’. Pankkitiliä varten piti hankkia Suomesta papereita tai jonkinlaisia numeroita, joiden olemassaolosta en ollut koskaan edes kuullut. Suurimmat ongelmat koin kuitenkin kun koitin sujahtaa Kroatian sosiaaliturvan piiriin. Eli HZZO:hon. Se ei onnistunut Kaštelassa vaan piti matkustaa Splitiin asti. Sinne piti matkustaa useampaan kertaan, sillä taas puutui aina vähintään ‘se yksi’ paperi. Eikä aina löytynyt oikeaa henkilöä, joka olisi tiennyt edes mitä tehdä. Mutta lopulta tämäkin onnistui. 

Kaikki tuo tapahtui siis kymmenen vuotta sitten, nykyään asiat sujuvat jo täysin eri tavalla. Yhä edelleen toki jonkinmoisessa byrokratiaviidakossa, mutta selkeästi joustavammin. 

Pykäläviidakosta huolimatta sulautuminen kroatialaiseen, tai tarkemmin dalmatialaiseen, elämäntyyliin sujui hyvin. Opin nopeasti paikalliset tavat, vaikkakin dalmatialainen elämäntyyli aiheuttikin lievää hämmästystä alkuun. Skandinaaviseen täsmällisyyteen kasvaneena oli vaikea tottua, että asiat ei välttämättä toteudu silloin niiden tekemisestä on sovittu. Koska kyllähän sen ehtii huomennakin. Tai että sovittu tapaaminen siirtyy puolella tunnilla, joskus jopa useammalla tunnilla, kun asentaja tapasi kaverinsa ja istui tämän kanssa kahvilla. Tämä 'pomalo' ärsytti, kunnes totesin että pakkohan se on sopeutua ja aloin elää dalmatialaiseen tapaan myös itse. Että pomalo vaan kaikille. Älkää odotella minua sovittuun aikaan mihinkään. Tulen kunhan kerkiän 

Päätin opetella kroatian kielen. Aloitin kielikurssin. Vaan ei se kieli oikein tarttunut. Eikä se ole vieläkään tarttunut. Jostain syystä kroatia on minulle henkilökohtaisesti äärimmäisen vaikeasti omaksuttava kieli, eikä sitä helpota yhtään se, että kun  Kaštelassa ihmiset huomaavat etten puhu kroatiaa, suurin osa ihmisistä kääntää kielen englanniksi. Ja minun kielen omaksuminen siirtyy jälleen. Nyt syksyllä aloitin kielikurssin jälleen kerran. Luonnollisesti edelleen aloittelijoiden ryhmässä. Katsotaan miten se tällä kertaa lähtee. Vai lähteekö lainkaan.

Kielen oppimisen lisäksi päätin tutustua uuteen kotimaahani niin hyvin kuin mahdollista. Niinpä kiersin pitkin poikin Kroatiaa antaumuksella. Kiertelin Dalmatian lisäksi Istriaa ja Kverninlahden alueita, kävin pohjoisessa sisä-Kroatiassa Zagrebin alueella ihmettelemässä kyliä ja kaupunkeja ja pyörin Slavonian lakeuksilla. Voin sanoa että tunnen Kroatian melkein paremmin kuin Suomen. Tai olen ainakin käynyt useammassa paikassa. Reissuillani huomasin kuinka monimuotoinen maa Kroatia on. Istriassa tuntuu kuin olisit täysin eri maassa verrattuna vaikkapa Slavoniaan tai jopa maan pohjoisosiin. Dalmatia puolestaan muuttuu täysin kun kiipeät rannikolta vuorten toiselle puolelle. Niinpä kun minulta kysytään että minkälaista siellä Kroatiassa on, vastaan nykyisin että en tiedä, riippuu ihan siitä mistä osasta maata puhutaan.

Kierrellessäni pitkin poikin Kroatiaa, tutustuin samalla myös eri alueiden ruokakulttuureihin. Yritin nauttia paikallisia herkkuja niin paljon kuin mahdollista. Dalmatiassa peka ja pasticada olivat luonnollisesti jo tuttuja, maistoin kerran jopa crni rizottoa. Enkä maista uudelleen. Istriassa olen syönyt elämäni parhaan tryffelipastan. Saarilla olen nauttinut prsutia, mutta myös erinomaisia juustoja. Slavonissa piti etsiä aitoa paikallista kulenia ja pohjoisemmassa osassa maata zagorski štruklia. Tiedän siis, että tästä maasta löytyy hyvinkin monipuolisesti erilaisia herkkuja sen turistien suosiman pizzan lisäksi. Itse en ole vielä edes yrittänyt valmistaa paikallisia herkkuja, sillä on helppo aina löytää joku, joka tekee sen niin paljon paremmin.            

Kun olin kiertänyt  Kroatian lähes läpi, alkoi tuntua siltä että tämä maa taitaa olla nähty. Aloin kaivata uusia kokemuksia. Niinpä muutin Bulgariaan. Muutin Plovdiv nimiseen kaupunkiin, joka on Bulgarian toiseksi suurin kaupunki ja täynnä historiaa. Plovdivissa kerrotaan olleen yhtämittaisia asutusta semmoiset vaatimattomat 8000 vuotta, ja historia pukkaa kaupungissa esille ihan joka paikassa. Jopa Plovdivin pääkävelykatu on rakennettu roomalaisen stadionin päälle siten, että stadionin katsomoita on mahdollista katsella kävelykatua reunustavien talojen kellareissa. Muita roomalaisia raunioita on ihan joka paikassa ympäri kaupunkia. Kaiken lisäksi Plovdiv pitää raunioistaan erittäin hyvää huolta.

Asuin Plovdivissa kolme vuotta. Kunnes huomasin kaipaavaani Kaštelaa. Kaipasin Kroatiaa, kaipasin Kaštel Starin kylää, mutta ennen kaikkea kaipasin Adrianmerta. Plovdivissa asuin keskellä kaupunkia. Siellä lämpötilat nousevat heinä-elokuussa helposti neljäänkymmeneen asteeseen, ja kun Plovdivissa ei ole merta, ei edes uimakelpoista jokea, kuumuus on tukalaa. Ei ollut viilentävää merituulta eikä mahdollista pulahtaa mereen kuten Kaštelassa. Ja kun mahdollisuus sitten aukeni, tartuin siihen ja muutin takaisin Kaštelaan. Muutin takaisin jopa samaan asuntoon, josta Plovdiv-reissulle lähdin. Palattuani takaisin Kroatiaan tuntui, että olen palannut takaisin kotiin. Oikeasti.  

Tässä ensimmäinen osa erään maastamuuttajan elämästä. Osa kaksi ilmestyy muutaman päivän päästä. Pysykääpä  linjoilla. 

Kaipaus Suomeen

Maanantai 26.1.2026 klo 16.29 - JariH

Se on kuulkaapas talvi nyt myös täällä meillä. Kaštel Starin talvi tarkoittaa vesisateita, kovia tuulia mutta myös aurinkoisia, sangen lämpimiä päiviä. Näitä jälkimmäisiä on vaan harvemmin. Sen sijaan vettä on tullut tätä kirjoitettaessa pari-kolme päivää putkeen. Välillä oikeinkin huolella. Lisäksi jugo, eli etelätuuli, on puhallellut sangen napakasti. Ja lisää on kuulemma tulossa. Parin päivän päästä tuulen pitäisi ennusteiden mukaan nousta puuskissa jopa 100 km tunnissa. Syytä pitää siis huivista kiinni.

Kaikesta edellä olevasta huolimatta päivälämpötilat ovat kuitenkin pyörineet 10-12 C paikkeilla. Yöllä ollaan oltu viiden asteen pinnassa. 

Sitten asiaan. Yksi tavallisimmista minulle esitetyistä kysymyksistä on, että kaipaatko jotain Suomesta, ja jos kaipaat, niin mitähän se mahtaa olla. Kun näitä kysymyksiä on taas ropissut, piti oikein pysähtyä miettimään. Näin talvisin kun aikaa riittää. Että onko Suomessa ihan oikeasti jotain jota kaipaisin sieltä. Tässä yhteydessä ei puututa ihmisiin eikä ihmissuhteisiin vaan pysytään enemmänkin tuolla tavara- ja asiapuolella. Lähinnä kaupassa. 

Olen asunut ihan kohta kymmenen vuotta ulkomailla. Se tarkoittaa että olen sopeutunut erilaisiin yhteiskuntiin, niiden tapoihin ja vaatimuksiin. Toisaalta olen ihan aidosti vieraantunut Suomen oloista ja tunnelmasta. Toki seuraan uutisia jotta tiedän mitä maassa tapahtuu, mutta muutoin elämä Suomessa alkaa roikkua päivä päivältä yhä ohuempien muistilankojen varassa.  

Olin hyvin lähellä vastata tähän kaipauskysymykseen pöyhkeästi että hah, enhän minä mitään  kaipaa Suomesta. Vaan kun asiaa pohtii hieman tarkemmin, niin kyllähän niitä asioita alkaa löytymään. Pieni yksityiskohtia, mutta asioita kuitenkin. Kurkataanpa. 

Kaipaan jääkiekkoa. Kaipaan jääkiekkoa monestakin eri vinkkelistä - kaipaan ensinnäkin yhteisöllisyyttä jonka kokee kun istuu suosikkijoukkueensa kotipelikatsomossa. Se suosikkijoukkue pelaa muuten Helsingissä eikä se ole se punainen. Tunnelmista saa toki siivun televisiosta, mutta se siivu on kyllä hyvinkin hento, lievä ja läpikuultava. Tämän lisäksi kaipaan fiilistä jonka saa vaihtopenkin takana valmentajana seistessä. Tietysti kaipaan koppielämää, joka on ihan oma maailmansa. Saatan kaivata jopa niinkuin tylsää kuin treenien suunnittelua. 

Mitäs vielä. No tietysti sitä kuuluisaa astiakaappia. Semmoista ei täällä tunneta, täällä astiat kuivataan mitä ihmeellsimmissä härveleissä tiskipöydällä. Pakko muuten mainita tässä yhteydessä, että Bulgarian Plovidivissa asunnossa jossa asuin, oli ihan perinteinen suomalainen kuivauskaappi. Toimii.

Kun kävin viimeksi Suomessa, hämmennyin tavarapaljoudesta ihan tavallisessa K-marketissa. Oli seinä täynnä erilaisia maitotuotteita, toinen seinä valmisruokia ja kolmas kaikenmaailman shampoita. Leipäosastokin olin vähintään normikaksion kokoinen. Kaipaanko tätä? No en välttämättä. Meillä se seinä on täynnä viinejä. 

Näistä kroatialaisista kaupoista löytää kyllä, ainakin hieman soveltaen, kaiken mitä tarvitsee. Vaan jos oikein pitää kaivella jotain mitä kaipaan täällä, niin nostetaan nyt vaikka kaikenmaailman omituiset mausteet, joita lehtien nykyreseptit ovat täynnä. Niitä en edes osaa etsiä kaupoista, kun en tunnistaisi niitä edes suomeksi. Saatikka sitten kroatiaksi. 

Pysytään vielä hetki kaupassa. Täällä pupelletaan pitkälti vain valkoista leipää. Tästä seuraa usein kysymys ruisleivästä. Että kaipaanko sitä. Vastaus on että enpä juuri, en ole koskaan ollut mikään ruisleivän suurin ystävä. Lidlistä sitä löytyy täälläkin jos oikein alkaa tehdä mieli. Mutta vaikkapa tuorejuustoja eri makuvaihtoehdoilla, niitä ei täältä löydy. Kurkkasin ATK:hon ja ainakin Valiolla näyttäisi olevan Suomessa hieman yli 10 eri vaihtoehtoa. Täällä meillä näitä juustoja on tasan kolme; maustamaton, salami ja joku vihannesmaku. Ne kaikki maistuvat ihan samalta. 

Entä ne suurimmat puutteet kroatialaisissa kaupoissa? Kuivatut herneet hernekeittoon. Ei löydy. Ei onnistu rokka. Ei yhtään hyvä. Samaan kategoriaan menee K-kaupan ja S-markettien maailman halvimmat lihapiirakat. Ne semmoiset joita on joku 4-6 kpl paketissa ja jotka ei maksa oikeastaan mitään. Vähän sama kuin Saarioisten roiskeläppäpizzat. Mutta paljon tärkeämpiä. Karjalanpiirakat. Jopa ne halvat ketjupiirakat, puhumattakaan sitten leivontapisteiden piirakoista. Ja nyt puhutaaan perunapiirakoista. Hätätapauksessa toki myös riisipiirakoista. Ei löydy piirakkaa meidän kaupoista. Ei liha eikä karjalaa. 

Sitten listaus asioista, joita täällä ei ole ja joita ehkä jollain tasolla kaipaan. Fazerin suklaa. Sininen ja se keltainen. Maailman parasta suklaata. Ei löydy täältä. Sinappi. Paikallinen on kauheaa kuraa. Ei jatkoon millään tasolla. Salmiakki. En ole kauhea salmiakin ystävä, mutta joskus ehkä kenties olisi kiva pupeltaa….. ja sitten jouluruoat. Ne on toki soveltaen opeteltu, joten niitä ei kovasti tule kaivattua. Enää.  

Lopuksi suurempiin kuvioihin. Kaipaanko Suomen ‘järjestäytynyttä’, yliholhoavaa yhteiskuntaa. No enpä voi väittää kaipaavani. Lähinnä naurattaa kun Suomessa lämpötila nousee yli 20 asteen, lehdistö alkaa kirjoitella kaikenmaailman käristekupoleista ja viranomaiset ohjeistaa kuinka elää, kuinka pitää muistaa juoda vettä ja välttää liikkumista ulkona. Koska kuumuus. Samassa lämpötilassa meidän kylän mummot kulkevat vielä talvivaatteissa pipot päässä. 

Tuosta yhteiskunnan järjestäytymisestä. On totta, että kun 10 vuotta sitten saavuin tänne ensimmäistä kertaa, niin kyllähän minä saavuin melkoiseen villiin länteen. Joku kuvaili Kroatiaa tuolloin sanoilla ‘vähän niinkuin Afrikka, mutta sähköllä’. Mutta. Nyt kun seuraa paikallista yhteiskuntaa ja sen kehitystä, niin huomaa että Kroatia on ottanut todella suuria askeleita kohti järjestäytynyttä, eurooppalaista yhteiskuntaa. Ja lähestyy hiljalleen Suomea. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, menee kohta ohi. Ihan niinkuin Viro on jo tehnyt. 

Näin tällä kertaa. Kuten huomaatte, niin löytyihän niitä kaipauksen kohteita kun oikein kaiveli. Pikkuisia yksityiskohtia toki, jopa niin pieniä etten todellakaan niiden takia edes mieti takaisinmuttoa. Ainakaan ihan vielä.  

Kroatia - fun facts part 2

Lauantai 24.1.2026 klo 11.34 - JariH

Taas mennään. Mennään entistä syvemmälle Kroatian nippelitietoihin. Kuten tuli luvattua edellissä jutussa. 

Talviolympialaiset Milanossa ja Cortinassa alkaa muutaman viikon päästä. Tällä aasinsillalla on hyvä siirtyä Kroatian urheilumenestykseen. Joka on vuosien saatossa ollut lähes käsittämätöntä. On hämmentävää kuinka hyvin about 4 miljoonan ihmisen kansakunta on pärjännyt eri lajeissa, jos sitä verrataan vaikka urheiluhulluna kansana pidettyyn Suomen menestykseen. Suomessa väkeä on kuitenkin lähes kaksi miljoonaa ihmistä enemmän kuin kroaateja. Suomesta löytyy lisäksi kymmenittäin erilaisia toimikuntia, järjestöjä, virkamiehiä ja muita urheilua edistäviä tahoja ja yhdistyksiä miettimässä kuinka sitä menestystä saataisiin. Kroatiassa tehdään asiat toisin. En tosin tiedä miten, mutta vaikuttaisi että jotenkin  hieman paremmin. 

Menestystä nimittäin riittää. Talviolympialaisissa Kroatian menestys on toki ollut hieman hiljaisempaa - talvisissa kisoista Kroatia ei ole saalistanut itsenäisyytensä aikana kuin 11 mitalia, joista neljä kultaa - nekin ovat tulleet pitkälti sisarusten Janica ja Ivica Kostelićin suksilla. Sisko ja sen veli saalisti nimittäin kahdestaan yhteensä peräti 4 kulta- ja 6 hopeamitalia. Kaikki nämä alppihiihdossa vuosina 2002-2014. Se ainoa ‘ei-Kostelić’ -mitali tuli ampumahiihdossa. 

Kesäolympialaisissa on mennyt sitten hieman paremmin. Itsenäisyyden aikana, vuosina 1992-2024, Kroatia on saanut yhteensä 16 kultaa, 15 hopeaa ja 18 pronssia. Eli yhteensä 49 olympiamitalia. Samaan aikaan lähes tuplasti suurempi, urheiluhullu Suomi, on kerännyt 44 mitalia joista 13 on ollut kultaista. Molemmilla mailla vauhti on hidastunut, lähes pysähtynyt, viime vuosien kesäolympialaisissa.

Ihan oma lukunsa Kroatian urheilussa on suuremmat palloilulajit kuten jalkapallo. Kroatian jalkapallojoukkue, lempinimeltään Vatreni, on voittanut MM-kisoissa nimittäin pronssia vuonna 1998, jonka lisäksi se on vääntänyt hopeaa vuosina 2018 ja 2022. Tämä on Kroatian kokoiselle maalle käsittämätön saavutus yhdessä maailman suurimmassa ja suosituimmassa urheilulajissa.

Se urheilusta. Siirrytään muihin nippeleihin. Kroatiassa on kaksi itsenäisyyspäivää. Koska kuka sitä nyt yhdellä selviäisi? Ensimmäinen on 25.kesäkuuta, sillä vuonna 1991 tuona päivänä Kroatian parlamentti ilmoitti Jugoslavialle, että me ollaan muuten itsenäinen valtio. Toinen, ehkä se tärkeämpi itsenäisyyspäivä, on 8. lokakuuta, jolloin edellä mainittu parlamentti katkaisi lopulta kaikki siteet Jugoslavian liittovaltioon. Siitähän alkoi sitten sota, mutta ei mennä siihen tällä kertaa.  

Kroatiasta löytyy myös yksi maailman pienimmistä kaupungeista. Kaupungin nimi on Hum. Siellä asuu kymmenkunta ympärivuotista asukasta. Epäilen että Humissa naapurit tuntevat toisensa melko hyvin ja jopa moikkailevat toisiaan. Olisi kauhea paikka elää sisäänpäinkääntyneelle suomalaiselle introvertille! Hum on hassu paikka. Ja nykyään myös melkoinen turistirysä.

Kravatista ollaan montaa mieltä. Toisten mielestä on se hieno asuste, toisten mielestä hyvinkin ahdistava kapistus. Tästä vaatekappaleesta voimme kiittää kroaatteja. 30 -vuotisen sodan aikana vuosina 1630-1636 Ranskan kuningas Ludvig XII palkkasi kroatialaisia sotilaita sotimaan ranskalaisten rinnalla. Kroaatit käyttivät kaulassaan solmittuja liinoja, joita ranskalaiset alkoivat kutsua nimellä cravatie. Se muuntui sitten nopeasti muotoon cravate, josta kerrotaan lopulta muodostuneen sana croate. Eli kroaatti. 

Tähän väliin pikku detalji nykykroaateista. Kroaattien keskipituus on miehillä 180 cm ja naisilla 167 cm. Suomessa ihmiset ovat keskimäärin tasan sentin lyhyempiä. Pisimmät eurooppalaiset löytyvät muuten Hollannista (184 cm) ja Bosnia-Hertsegovinasta (183), lyhimmät puolestaan Portugalista (171 cm). Ihme tappeja siellä.

Jatketaan. Tarina kertoo, varsinkin täällä Kroatiassa, että Valkoinen talo Washingtonissa olisi rakennettu Bračin saarelta Kroatiasta tuodusta marmorista. Tämä tuskin pitää paikkansa, sillä jos mietitään ajankohtaa jolloin Valkoinen talo rakennettiin 1792-1800, moisen marmorimäärän roudaaminen Kroatiasta jenkkeihin olisi ollut täysin mahdotonta. Valkoinen talo naputeltiinkin oikeasti alunperin kokoon jenkkikivistä, nimittäin kalkkikivistä Aquia Creekistä Virginiasta. Legenda siitä, että rakentamiseen olisi käytetty Bračin kiviaineista, perustuu siihen, että kun Valkoista taloa remontoitiin vuonna 1902, joku ‘hungaariaanilainen kauppias’ lahjoitti remonttiin kolme laivalastillista marmoria. Tämän marmorin uskotaan tulleen Bračin saaren Pučišćan louhoksesta. Joten Valkoista taloa ei ole rakennettu kroatialaisista marmorista, sitä on vaan korjailtu sillä. 

Seuraavaksi tiputaan taivaalta. Laskuvarjolla. Joka on kuulemma kroatialainen keksintö. No, herra nimeltä Faust Vrančić Šibenikin kaupungista piirsi, ja testasi, laskuvarjon varhaista mallia 1600 -luvulla. Hän jopa kokeili keksintöään hyppäämällä ‘laskuvarjohypyn’ Venetsiassa. Leonardo da Vinci oli kuitenkin luonnostellut ihan saman härvelin jo 1480 -luvulla. Kroatialaiset suorittivat kuitenkin sen ensimmäisen hypyn laskuvarjolla. Siis ihan oikean hypyn. Joten tämä legenda on osittain totta. 

Muita kroatialaisia nippeleitä ovat mm. ‘mekaaninen kynä’. Eli kuulakärkikynä. Sen keksi ja patentoi Slavoljub Penkala vuonna 1906. Torpedon ensimmäisen prototyypin puolestaan kehitti Ivan Lupis 1860 -luvulla. Tosin se ihan oikeasti toimiva torpedo kehitettiin kuitenkin myöhemmin Englannissa. Näitä torpedoja valmistettiin sitten myöhemmin kroatialaisissa telakoilla. Joten voitanee sanoa, että näin Kroatiassa syntynyt prototyyppi palasi kotiin.  

Ja lopuksi dalmatiankoira. Rodun väitetään olevan kotoisin Dalmatiasta, onhan nimessäkin mainittu Dalmatia. Tunnettu historia tukee tätä teoriaa, sillä ihan ensimmäinen maininta ‘valkoisesta metsästyskoirasta mustilla täplillä’, löytyy itäkroatialaisen Đakovan piispan paperista jo vuodelta 1374. Vuonna 1719 kroatialaiset piispat vielä vahvistivat rodun läsnäolon Dalmatian maaseudulla metsästys- ja vahtikoirana. Rodun läsnäolo keski-ajalla Dalmatiassa on siis kiistatonta vaikkakin rodun syntyhistoria ei tunneta. Englantilaiset ehtivät kuitenkin tehdä ensimmäisen epävirallisen rotu-ilmoituksen dalmatialaisesta koirasta vuonna 1882 vaikkakaan dalmatialaisen rotu tuskin syntyi Englannissa. Todennäköisesti tyypit, joiden olisi pitänyt tehdä kyseinen ilmoitus Dalmatiassa, olivat kahvilla eivätkä ehtineet moiseen virallisuuteen kiinnittää huomiota. Olisivat taatusti tehneet sen viimeistään seuraavana päivänä……

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Palataan asiaan. Pysykääpä siis kanavilla. 

Kroatia - fun facts part 1

Tiistai 20.1.2026 klo 21.08 - JariH

Käytinpä otsikossa sitten tuollaista englanninkielistä ilmaisua, joka voidaan suomentaa kai jotenkin, että luvassa on ‘nippelitietoa’ Kroatiasta. Ja sitähän tulee. Luvassa on asioita, joita et välttämättä aikaisemmin tiennyt. Kohta tiedät. 

Aloitetaan Adrianmerestä. Joka muuten on minun ehdoton suosikkimeri vaikka mukaan otettaisiin muutkin lätäköt kuten järvet ihan missä päin vaan. Adrianmeren keskisyvyys on 173 metriä ja sen syvin kohta on 1.590 metriä. Yksi asia, jonka Adrianmerestä huomaa itsekin helposti kun sinne pulahtaa, on meren suolaisuus. Adrianmeren vesi on nimittäin normaalia merivettä suolaisempaa, sen suolapitoisuus on 3,0-3,8%. Se kelluttaa oikein hyvin kun siellä lilluu eikä tarvitse paljon räpiköidä. Maailman suolaisin meri on muuten Punainenmeri, sen suolapitoisuus on 4,1%.

Kroatialla on 1.777 km rantaviivaa, ja jos mukaan lasketaan saaret, viivaa löytyy peräti 5.835 km. Saaria on muuten kaikkiaan 1.244 kappaletta joista vain 48 on asuttuja. Kroatian ‘merinaapureita’ ovat Italia, Slovenia ja Montenegro eli Adrianmeri yhdistää näppärästi Keski- ja Etelä-Euroopan.

Entäs ilmasto?  Kun puhutaan Kroatian ilmastosta, puhutaan usein auringosta. Ja sitähän riittää, ainakin osassa maata. Kroatian jakautuu ilmastollisesti nimittäin kahtia, sisämaan mannerilmastoon ja rannikon välimerenilmastoon. Välimerellisessä ilmastossa Kroatian rannikolla esiintyy yli 200 aurinkoista päivää ja aurinko paistaa keskimäärin 9 tuntia päivässä. Päivälämpötila pyörii kesällä 25-30 C ja edellä mainittu Adrianmeri noin 24 C asteessa. Voin kertoa että ihan mukavasti tarkenee. Talvikuukausina (joulu-helmikuu) lämpötila laskee päivisin 10-12 asteeseen. Yöt ovat huomattavasti kylmempiä, lämpötila pyörii 3-5 asteessa. Merivesi on talvella 10-12 C. 

Kroatia vanhenee silmissä. Mediaani-ikä maassa on korkea, 45,3 vuotta, ja yli 65 -vuotiaita on peräti 22% väestöstä. Sen huomaa helposti kun istuu meidän rantakadulla aamukahvilla. Siellä ei paljon muita näy kuin meitä vanhoja ukkoja. Yksi syy keski-iän nousuun on maastamuutto, nuoret lähtevät leveämmän leivän perässä ulkomaille ja maahan jäävät vain vanhukset. Naisia sen sijaan Kroatiassa riittää, heitä on nimittäin 55 % väestöstä. Rouvat täällä ovat tosin hieman vanhempaa mallia, miehet kun kuolevat nuorempina. Vanhempia naisoletettuja on siis huomattavasti enemmän kuin vanhoja miehiä - nuorissa sukupuolijakauma on tasaisempi. 

Suurin, ja keski-iältään nuorin, kaupunki on pääkaupunki Zagreb. Siellä asuu noin 750.000 ihmistä, eli noin 22 % koko maan väestöstä. Zagrebin mediaani-ikä on 42-43 vuotta.

Kroatian lippu on täynnä symboliikkaa. Siitä löytyy kolme raitaa; punainen, valkoinen ja sininen. Punainen kuvastaa sotilaiden isänmaan sodassa, eli Jugoslavian hajoamissodissa, vuodattamaa verta. Valkoinen puolestaan symboloi rauhaa, Kroatian puhtautta sekä maan tasankoja. Sininen tuo mieleen Adrianmeren, taivaan sinen ja jostain syystä, jotenkin, kroaattien omistautumisen uskonnolle. En ihan ymmärrä kaikkea tätä symboliikkaa. Lipun keskellä olevaa punavalkoista shakkiruutua, joka on Kroatian vanhin symboli ja esiintyy nykyään ihan joka puolella ja ihan joka paikassa, mm. jalkapallomaajoukkueen peliasussa, on käytetty jo 1400 -luvulta alkaen. Shakkiruudut edustavat maan eri osia, jotka yhdistyvät toisiinsa ja muodostavat näin yhtenäisen valtion. 

Kroatia sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella. Maan pohjoisosat ovat Afrikan ja Euraasien levyjen vyöhykkeellä ja levyjen törmäilyt aiheuttaa rasitusta maankuoreen ja nostaa näin maanjäristysriskiä. Pienet järistykset ovatkin melko yleisiä, mutta suuremmat, yli kuuden Richterin asteikon järistyksen, harvinaisia. Viimeksi maan tärisi suuremmin vuonna 2020 Petrinan ja Zagrebin alueilla Pohjois-Kroatiassa. Petrinan järistys oli 6,4, Zagrebin 5,3 Richteriä. Molemmat aiheutti melkoisia vaurioita. 

Itse olen kokenut elämäni ensimmäiset, ja sitä kautta myös suurimmat, järistykset täällä Kaštelassa. Ne ovat olleet pienehköjä, jotain 3-3,5 Richerin välillä, mutta kun riittävän lähelle osuivat, niin kyllä mökki heilui ihan kivasti.  

Näyttäisi vahvasti siltä, että tämänkertainen nippelitietohöpinä meni melkoisen maantiede- ja väestöpainotteiseksi vaikka mielessä oli ihan jotain muuta. Olikin siis pakko lisätä otsikkoon part 1 ja luvata, että seuraavassa tarinassa sitä pienempää nippeliä on sitten paljon enemmän. Tällä kertaa mennään näillä. Siinä seuraavassa käydään läpi sitten kaikenlaista kirjoitusvälineistä alkaen ranskalaisten sotilaiden ja Valkoisen talon kautta taivaalta putoamiseen. Pysykääpä siis kanavalla.

Turistit

Perjantai 16.1.2026 klo 11.30 - JariH

Tällä hetkellä Helsingissä on meneillään Matka26 -messut, joten lienee syytä naputella hieman matkailusta ja turismista. Minun piti myös tulla käväisemään Helsingissä matkamessuilla, oli sovittu jo muutama tapaaminenkin yhteistyökumppaneiden ja fanien (heh) kanssa, mutta sitten tuli (taas) jotain muuta ja piti peruuttaa. Kuten viime vuonna. Mutta jos sitä sitten vuonna 2027.

Vaan entäs ne turistit? Ja se matkailu? Tilannehan nyt on sellainen, että asustelen alueella, jonka pärjääminen ja menestyminen on pitkälti riippuvainen turisteista ja siitä kuinka paljon heitä näille huudeille saapuu. Toisaalta turistit vievät asunnot, nostavat hinnat pilviin, tukkivat rannat ja kauppojen käytävät, rellestevät ja möykkäävät pitkin poikin. No, jos ihan totta puhutaan, ei täällä meillä noita lieveilmiöitä ihan haitaksi asti ilmene, enemmänkin nuo ovat suurempien kohteiden, kuten Splitin tai Dubrovnikin, ongelmia. Meillä meno on sangen rauhaisaa. Meillä turistisesonki tuo oikeastaan vain odotettua elämää kylille täysin kuolleen talven jälkeen. Joten ei muuta kuin tervetuloa Kaštelaan. 

Kun olette tulossa ja katselette majoituksia netissä, olkaapa tarkkana. Paikalliset lehdet varoittelevat, että ns. majoitushuijaukset ovat jopa täällä Dalmatiassa kasvussa. Homma menee siten, että huijarit poimivat ja kopioivat luotettavilta majoitussivuistoilta kuten Booking tai Air B'n ihan oikeita kuvia ihan oikeista asunnoista, tekevät omat sivut ja tarjoavat näitä majoituksia sitten huomattavasti halvemmalla kuin oikeat vaihtoehdot. Ja vievät rahasi. 

Muutama seikka johon kannattaa kiinnittää huomio kun sitä majoitus varailee. Ihan ensin kannattaa tutkia, onko ao. kohteessa samat hinnat läpi koko vuoden. Eli tarjotaanko majoitusta helmikuussa ja elokuussa samaan hintaan. Jos tarjotaan, hälytyskellon on syytä sanoa ring ring. Itseasiassa jo se, että löydät majoituksen elokuulle, ja vielä edullisen sellaisen, pitää soittaa kelloa. Niitä kun ei ihan kauheasti oli. Jos ainuttakaan.

Seuraavaksi kannattaa tutkia maksuehdot. Jos sinulta vaaditaan ennakkomaksua, pyydetään käsirahaa tai varausmaksua eikä maksutapana toimi mikään muu kuin pankkisiirto, kellojen on syytä kilkattaa isosti. Jos majoituksen tarjoaja ei hyväksy luottokorttimaksua, älä maksa. Usein tili, jolle maksu pitäisi suorittaa, ei ole edes kroatialainen tili vaan sijaitsee useimmiten jossain aivan muualla. Kaiken lisäksi tilinomistaja on usein eriniminen tyyppi kuin kämpän omistaja. Koska hän on ‘sukulainen’ tai joku ‘ muu perheenjäsen’. Kun sitten olet maksanut ennakkomaksun pankkitilille, asunnon tarjoaja todennäköisesti katoa etkä saa häneen yhteyttä. Eikä sinulla ole majoitusta. Eikä rahaa.

Summasummarum: jos saat majoitustarjouksen Facebookissa tai jollain muulla some-alustalla ja se näyttää liian hyväksi ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta. Vahva suositus on käyttää vain ja ainoastaan luotettavia majoitussivustoja, maksaa kortilla tai PayPalllila ja koittaa tsekata majoitus etukäteen niin hyvin kun pystyy. Jos tarvitset paikallista apua, ole yhteydessä. Olen tsekkaillut jo viime sesongilla muutaman majoituspaikkan muutamalle suomalaismatkailijalle. Helpompaa se täällä paikan päällä  on tutkia kämppiä kuin netissä. Minähän voin tarvittaessa mennä vaikkapa jopa käymään kohteessa jos aiheellista.  

Jos sitten tulet suoraan tänne ilman ennakkovarausta ja etsit majoitusta, semmoisen löytää kun löytää tällaisen kyltin. Silloin kyseessä on ihan oikea, ja turvallinen majoitus. En tosin suosittele saapumista ilman ennakkovarausta, siinä saattaa helposti käydä niin ettei sitä majaa sitten löydykkään. 

Sesonki alkaa täällä maalis-huhtikuun vaihteessa. Tuolloin useampi lentoyhtiö aloittaa lentonsa Splitiin. Finnair tosin aloittaa vasta toukokuun toinen päivä kautensa 2026 Helsingistä Splitiin. Ekan lennon jälkeen Finnair lentää Splitiin neljä kertaa viikossa aina elokuun loppuun asti. 

Suomalaiset vaan eivät jostain käsittämättömästä syystä pysähdy Kaštelaan vaan jatkavat reissuaan Splitiin, Makarskaan tai Baska Vodaan. Tai jonnekin. Haluavat siis istua bussissa/autossa pari tuntia heti lomansa alkuun ja maksaa kohteessa ollessaan kaikesta hieman enemmän. Vaikka vaihtoehtokin olisi. Voisi vaikka hypätä taksiin kentällä, ajella 10 minuuttia Kaštelaan ja viettää loma selkeästi edullisemmin kuin Splitissä, Makarskassa tai jossain muussa turistitrapissä. Täältä meiltä löytyy tasan samat palvelut kuin missä tahansa muualtakin. Täällä meiltä löytyy rantaa, Adrianmeri, aurinkoa, baareja ja ravintoloita. Ja kaikki tuo varsin rauhallisessa ympäristössä. Ja jos se Split sitten kiinnostelee, paikallisbussilla on helppo käväistä toteamassa, että eihän täällä oikeastaan ole mitään.

Kuka täällä Kaštelassa sitten viettää lomansa? Kaupungin matkailutoimisto julkaisi juuri tilastot vuodelta 2025, ja kertoo että matkailu Kaštelaan kasvoi 5% edelliseen vuoteen verrattuna. Se on mukava poikkeus koko Kroatian matkailiijakehityksessä, joka polki paikallaan. Kaštelassa kävi 137 141 rekisteröityä matkailijaa vuonna 2025. Tyypit tulivat pääosin Saksasta (16%), Puolasta (15%), Iso-Britanniasta (8%) ja Ranskasta, Tsekeistä ja Alankomaista. Pohjoismaista Kaštelassa vieraili eniten norjalaisia ja ruotsalaisia turisteja. Suomalaisia ei tilastoista löydy, joka tarkoittaa että eipä täällä kovin montaa suomituristia lomaansa viettänyt. Jopa espanjalaisia kävi enemmän. Jostain syystä.

Näin matkailtiin tällä kertaa. Kuten todettu, jos tarvitset apuja lomasi suunnitteluun Dalmatiassa, saa ottaa yhteyttä. Minä suosittelen, tutkin ja teen taustatöitä tarvittaessa. Jotta juuri sinun loma onnistuisi.   

Väki vähenee - ja lisääntyy

Maanantai 12.1.2026 klo 19.32 - JariH

Puolisen vuotta siihen meni. Siihen että opin taas kuinka nukkutaan. Tässä on käynyt nimittäin sillai hassusti, että kun muutin viime kesän alussa takaisin Kroatiaan, unohdin taidon nukkua. Se tuskin katosi muuton, Kroatian tai edes Kaštel Starin takia, siihen vaikutti moni muukin asia, mutta nyt siis, puolen vuoden kärvistelyn jälkeen tilanne vaikuttaa huomattavasti paremmalta. Taas nukutaan! 

On sangen hämmentävää sen jälkeen kun on tottunut heräämään puoli viideltä joka aamu, nykyään aamulla kelloon kurkkatessa se onkin jo seitsemän! Ja mittari ranteessa kertoo unta kertyneen yli seitsemän tuntia, joskus jopa lähes kahdeksan. Päivä lähtee ihan eri tavalla käyntiin kun on nukkunut kunnolla vaikka tuntuukin, että on koko ajan pari tuntia myöhässä joka paikasta kun kaikki päivän rutiinit tapahtuvat viiveellä.  

Se henkilökohtaisuuksista. Nyt tilastoihin. Koska niistä on aina mukava puhua. Puhutaan väkiluvuista. Ja niiden kehityksestä. 

Kroatia on kärsinyt jo pitkään maastamuutosta. Nuoret ihmiset, perheet, ovat muuttaneet ulos maasta paremman elämän ja leveämmän leivän perässä. Kun Kroatia itsenäistyi vuonna 1991, maassa asui 4,7 miljoonaa ihmistä. Nykypäivänä, viime viikolla julkaistun tilaston mukaan, väkimäärä on tippunut 3,8 miljoonaan. Tärkeimpänä syynä lähes miljoonan ihmisen ‘menettämiseen’ pidetään maastamuuttoa, vaikkakin Kroatiassa myös kuollaan huomattavasti enemmän kuin synnytään. 

Viime aikoina tämä negatiivinen väestökehitys näyttäisi hentoja merkkejä että se olisi vihdoin kääntymässä. Juuri julkaistun tilaston mukaan vuonna 2024 Kroatian väkiluku kasvoi nimittäin huimasti. Se kasvoi peräti 6.547 ihmisellä. Eli jopa 0,2 prosenttia! Siis semmoisen vajaan jäähallilisen verran. Mutta kasvanut kuitenkin. 

Kasvu liittyy kansainväliseen muuttoliikkeeseen. Kroatiaan muuttaneista lähes puolet oli ulkomaalaisia, jotka tulivat tänne töihin tai sotaa pakoon vaikkapa Ukrainasta. Mistään suuresta kroaattien paluumuutosta kotiin ei siis ollut kysymys. Vieläkään. Minähän en muuten näihin maahanmuuttajiin sisälly, koska palasin tänne vasta vuonna 2025.

Kroatian luonnollinen väestönkehitys on negatiivinen, kuten monessa muussakin länsimaassa. Täällä siis kuollaan enemmän kuin synnytään. Ja kun peitto ei heilu, väestö vanhenee. Kroatia onkin yksi Euroopan vanhimmista maista, maan keski-ikä on 45,4 vuotta, jolla se sijoittuu vanhemmuustilastossa Euroopassa sijalle seitsemän. Vanhimmat kansat löytyvät Italiasta (47,1), Portugalista (47,1), Bulgariasta (46,9) ja Kreikasta (46,9). Suomalaisten keski-ikä 43,4 vuotta. Nuorimpia kansalaisuuksia Euroopassa ovat Irlanti (39,4), Luxemburg (39,7), Malta (39,8) ja Kypros (40,6). 

Olipas siinä kunnon tilastopläjäys! Ja numerorumba. Huh. Nyt takaisin maanpinnalle ja Kaštelaan. Kuinka väestö on kehittynyt täällä meidän kylillä? Ja onhan se  kehittynyt. Kaštela on nimittäin neljänneksi eniten uusia ihmisiä kerännyt kaupunki koko Kroatiassa. Vuonna 2024 Kaštelan väkimäärä kasvoi 719 ihmisellä. Se ei ole ihme, sillä kaupunki panostaa ihan kunnolla mm. lapsiperheiden infraan ja heidän viihtyvyyteen. Tänne on rakennettu uusia päiväkoteja ja leikkipuistoja, kaupunki maksaa extrakorvausta uusista vauvoista jne. Jotta saataisiin lisää kaštelalaisia. Nuoria sellaisia. 

Kroatiassa muuten lapsilisän suuruus riippuu vanhempien tuloista ja lasten lukumäärästä. Se pyörii välillä 30-100 € kuukaudessa per lapsi. Lisäksi valtio maksaa kertaluonteisen korvauksen jokaisesta uudesta kroaatista. Tämä korvaus on 618 € per lapsi. Tuo edellä mainittu Kaštelan kaupungin oma korvaus uudesta vauvasta on muuten 1000 € ensimmäisestä ja toisesta lapsesta, kolmannesta saa 3000 €, neljännestä 4000 € ja siitä eteenpäin jokaisesta uudesta tyypistä 5000 €. 

Imu Kaštelaan on nähtävissä myös aamulenkeillä. Tänne on rakennettu, ja rakennetaan yhä, uusia taloja. Niin omakoti- kuin kerrostaloja. Nykypäivänä uudet talot tehdään hieman kauemmaksi rannasta,  on kuulemma jonkinlainen statussymboli rakentaa talonsa läheisen vuoren rinteelle. Hieman kauemmaksi vanhoista kylistä rannalla. Tämäkin on siis kääntynyt vuosisatojen saatossa. Vielä 1500 -luvulla väki muutti vuorilta juurikin rannikolle sinne rakennettujen linnojen suojiin turvaan, mutta nyt siis heti reilun viidensadan vuoden kuluttua porukka haluaa, jostain syystä, takaisin rinteille. En ymmärrä.  

Näin tällä kertaa. Paljon numeroita, paljon tilastoja. Toivottavasti jaksoitte kahlata läpi. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Tai sitten ei. Katsellaan. Ja palataan.

Sveti Rok

Torstai 8.1.2026 klo 13.53 - JariH

Se on sitten talvi. Sehän on kuulemani mukaan saapunut myös Suomeen. Olen uutisista kuunnellut ennätyspakkasista - jossain pohjoisessa on ollut jopa yli 41 asteen kylmyys….. ja eikös sitä luntakin ole ollut jopa ihan eteläisimmissä osissa maata maata?

Meillä täällä Kaštelassa oli tänä aamulla -1,5 astetta kun lähdin perinteisellä aamulenkille. RealFeel oli -8,5 C. Vuoden kylmin päivä tähän asti. Piti oikein ottaa muutama joulu sitten lahjaksi saadut tumput käyttöön. Muuten, olen nyt tehnyt noita aamulenkkejä 460 päivää putkeen, joten eiköhän me sitten kuitenkin oteta tavoitteeksi se 500 päivää, josta oli puhetta kun 400 päivää tuli täytteen. Kun siihen ei ole matkaa enää kuin vähän reilun kuukauden kävelyt. Sitä kohti siis. 

Vaikka ulkona on kylmä, onneksi tämä nykyinen koti pitää edes hieman lämpöä. Eihän tätäkään nyt ihan viimeisen päälle ole eristetty, joka tarkoittaa että ovien ja ikkunoiden edessä huomaa helposti että onko ulkona kylmä, mutta onneksi sisällä ei kuitenkaan tuule. Ensimmäisessä kroatiankodissa lepatti verhot ihan kunnolla kun oli tuulinen päivä. Nyt ei lepata, koska asun ekassa kerroksessa eikä tuulet oikein osu tähän taloon. Tänään kun heräsin ja ulkona oli siis se 1,5 pakkanen, olohuoneessa oli 17,5 astetta. Siis plussaa. Siitä se hiljalleen nousee. Tavallinen lämpötila illalla telkkaria katsellessa on jotain 20-21 astetta.  

Vaan on se talvi saapunut myös Kroatiaan. Ei koko maahan eikä toki ihan samalla mittakaavalla kuin Suomeen eikä ainakaan ihan samanlaisilla pakkaslukemilla, mutta kyllä sitä lunta riittää täälläkin. Sitä riittää niin paljon tietyissä osissa maata, että paikallinen ilmatieteenlaitos kehoitti meitä rannikon asukkaita miettimään, että onko aivan välttämätöntä ajaa ja/tai matkustaa maan pohjoisosiin. Siellä kun lunta riittää. Jopa niin paljon että puhutaan jo lumikaaoksesta. 

Pohjoisosissa Kroatiaa on tullut lunta ihan huolella. Siellä on autoja hautaunut lumeen, rekka-autot lipsutelleen talojen seiniin ja isommilta autoilta suljettu tieosuuksia. Koska lumi. Koska poikkeustilanne. 

Me täällä Dalmatiassa emme tiedä lumikaaoksesta yhtään mitään. Meillä kun ei, varsinkaan täällä rannikolla, ole lunta. Koska me sijaitsemme Sveti Rokin eteläpuolella. Sveti Rok kun on sään kannalta hyvinkin ratkaiseva paikka. 

Mikä ihme se Sveti Rok sitten oikein on? No, ensinnäkin se on pieni kylä keskisessä Kroatiassa. Kylässä asuu viimeisimmän väestönlaskun mukaan 250 ihmistä. Tämä ei kuitenkaan ole merkittävää kun puhutaan Sveti Rokista. Merkittävää on se, että Sveti Rokiin on rakennettu tunneli, joka on 5.681 metriä pitkä. Tai itseasiassa se, että tuo tunneli menee Velebitin vuorijonon ali. Ja tuo vuorijono se vasta merkittävä asia onkin. Varsinkin kun puhutaan säästä. 

Velebitin korkeimmat huiput kohoavat 1.700 metrin korkeuteen, joka tekee vuoristosta tärkeän ilmastollisen rajan. Pohjoisessa vallitsee mannerilmasto, viileämpi ja talvisin lumisempi ilmasto, kun taas eteläpuolella on huomattavasti leudompi Välimeren ilmasto. Velebitin vuoristojono estää lämpimän, kostean meren puolelta tulevan ilman pääsyn sisämaahan ja toisaalta kylmän mantereen ilman pääsyn rannikolle.

Edellä mainitun ilmiön huomaa helposti kun ajelee Sveti Rokin tunnelin läpi. Sieltä on raportoitu jopa 20-25 asteen lämpötilaeroja tunnelin eri puolilla, pohjoispuolella on saattanut olla 10 astetta pakkasta kun taas etelässä jopa 15 plusastetta. Melkoisen tavallista talvella, ja varsinkin keväällä, on että kun ajat Sveri Rokin tunneliin pohjoisesta, maassa on lunta ja tunnelma hyvinkin talvinen, mutta kun putkahdat eteläisestä suuaukosta ulos, putkahdat suoraan kevääseen. Puissa on lehdet, aurinko paistaa ja lämpötilat pompsahtavat ylöspäin. 

Tuo edellä kuvattu ilmiö on oikeasti hämmentävä kokemus. Olen ihan itsekin kokenut sen useampaan kertaan, lähdet talvesta ja tulet lähes kesään. Välissä ajelet kuutisen kilometriä tunnelia. Jännää…..

Svetin Rokin tunnelia rakennettaessa vuoriston sisältä löytyi muuten jopa reippaan kilometrin mittaisia luonnollisia luolastoja ja isoja vuoren sisälle muodostuneita ‘saleja’, jotka säilytettiin koskemattomina ja luonnollisina pitkälti siellä asustelevien lepakoiden takia. 

Sveti Rok on siis yksi Kroatiaa vahvasti jakava asia. Yksi niistä asioista joka pitää talven poissa täältä Dalmatiasta. Eli oikein hyvä asia.  Nyt se on tuttu myös teille. 

Seuraavaksi sitten taas ihan jotain muuta.  Kunhan semmoista ilmaantuu. Pysykääpä siis kanavalla.

Kastela - loput kylät

Sunnuntai 4.1.2026 klo 9.34 - JariH

Olisiko se sitten aika käydä läpi loputkin Kastelan kylistä. Niitähän on käyty jo neljä, edellisistä jutuista löytyvät Štafilić, Novi, minun kotikylä Stari ja ihan viimeisimpinä Lukšić. Lučkisin kohdalla koettiin surullinen rakkaustarina, muutoin ollaan puhuttu oikeastaan kylien historiikeista. Nämä tarinat löytyvät kun skrollailet hieman eteenpäin näitä sivuja. 

Nyt mennään eteenpäin Adrianmeren rantaa pitkin. Mennään vielä kolmeen Kaštelan kylään. Jäljellä ovat Kambelovac, Gomilica ja Sućurac. Sivumennen sanoen on muuten sangen hidasta ja ärsyttävää kirjoitella skandinäppiksillä näitä kroatialaisia nimiä kun niissä kaikista löytyy kaikenmaailman suhukirjaimia kaikkine yläheittomerkkeineen.....

Todetaan heti alkuun, että näiden kylien historia noudattelee hyvinkin pitkälti kaikkien jo aikaisemmin esiteltyjen kylien historiaa. Koettiin uhkaa mereltä, sieltä odoteltiin niin ottomaanien kuin merirosvojen hyökkäyksiä, ja aatelismiehet ja maatilojen suuromistajat päättivät rakentaa linnoituksia rannikolle suojellakseen peltojaan ja muuta omaisuutta. Muu väki oli asunut ennen linnojen rakentamista viereisen vuoren rinteillä, mutta kun aateliset rakensivat linnojaan ja linnoituksiaan, talonpoikia siirrettiin turvaan linnoituksen viereen rakentuviin kaupunkeihin. Kaava toistui kaikissa Kaštelan kylissä ja se toistui myös Kambelovacin, Gomilacin ja Sućuracin kohdalla. 

Paitsi. Näissä kolmessa kylässä ja niiden linnoitusten kohdalla kaikissa oli omat erikoisuutensa. Aloitetaan Kambelovacista. Aatelisveljekset Jeromir ja Nikola Cambi Splitistä saivat luvan vuonna 1478 rakentaa linnoituksen pienelle saarelle Adrianmeren rannalle. Ja pojathan rakensivat. Herra Cambit naputtelivat linnoituksensa saarelleen suojellakseen paitsi itseään, mutta myös viljelmiäön sekä läheisten kylien väkeä. Linnnoitus valmistui vuonna 1517 ja oli ainoa Kaštelan linnoituksista, joka on pyöreä. Kambelovacissa, poikkeuksena kaikkiin muihin kyliin, myös talonpojat rakentelivat omia, toki huomattavasti pienempiä, linnoituksia suojakseen Cambien pyöreän linnan vierelle. Yleensä linnoituksia rakensivat vain aateliset. 

Nykypäivänä Kambelovacin linnoitus uppoutuu kylän muiden rakennusten keskelle siten, että sitä on sangen vaikea havaita kylän vanhasta kaupungista. 

Ja sitten Gomilica. Tämän kylän tarina alkaa jo vuodesta 1078, jolloin kuningas Zvonimir lahjoitti maa-alueen Splitin benediktiiniläisnunnille, jotka rakensivat ensin kirkon ja heti perään viiden sadan vuoden päästä 1500 -luvulla linnoitetun pienen saarikylän. Oli hyvin  poikkeuksellista että nunnatkin päättivät linnoittautua, muutenhan linnoitusten ja linnojen rakentamisesta huolehtivat aatelismiehet. Mutta Gomilcassa linnoituksen, jopa pienen kaupungin, pykäsivät siis nunnat. Rakensivat sen omaksi, palvelijoittensa ja luonnollisesti naapurikylien asukkaiden turvaksi.

Gomilican linnoitus on säilynyt hyvin ja on arkkitehtuuriltaan niin aidon keskiaikainen, että siellä kuvattiin Games of Thrones tv -sarjan kohtauksia. Minä muuten lienen maailmankaikkeuden ainoa ihminen joka ei ole koskaan katsonut ainuttakaan Games of Thrones jaksoa. 

Jäljellä on vielä Sućuracin kylä jonka historia ulottuu pitkälle, sillä Splitin arkkipiispa A.Gualdo rakennutti aivan ensimmäisen puolustustornin Sućuraciin jo vuonna 1392. Motiivina oli ensinnäkin suojella rinteiden talonpoikia, mutta myös se, että piispa sai itselleen kesäresidenssin. Myöhemmin tätä kesähuvilaa vahvistettiin sitten vielä muureilla. 

Sućuracin vanha kaupunki, siis kaupunki joka rakentui arkkipiispan tornin suojiin, on nykypäivänä ehkäpä parhaiten säilynyt Kaštelan keskiaikainen kylä. Valitettavasti vain muu Sućurac, vanhan kaupungin ulkopuolella, on yksi rumimmista Kaštelan kylistä. Ehkä jopa rumin. Se on kuitenkin koko kaupungin hallinnollinen keskus, sieltä löytyy virastot, poliisiasema ja vaikkapa paikallinen Kela. Ja kaksi betonitehdasta. 

Yksi  huomionarvoinen seikka Sućuracista puhuttaessa liittyy koko Kroatian historiaan. Noin 800 -luvun puolenvälissä nykyistä Sućuracin ja läheisen Klisin aluetta hallitsi herra nimeltä Trpimir I. Vuonna 852 Trpimir lahjoitti Splitin arkkipiispalle tiettyjä alueita hallitsemiltaan seuduilta. Luovutuksesta laadittiin asiakirja ja tässä asiakirjassa mainitaan ihka ensimmäistä kertas sana Hrvatska. Eli Kroatia. Kyseistä asiakirjaa, nimeltään Trpimirin darovnica, pidetään kroatialaisen valtion syntymätodistuksena. Tämän syntymätodistuksen kopiota säilytetään nykypäivänä Sućuracin kirkossa. Joten vaikka Sućurac on ruma kylä, se on koko Kroatian kannalta todella tärkeä paikka. 

Näin on Kaštela käyty läpi. Toivottavasti olette oppineet jotain. Historian pöyhiminen on avannut ainakin minun silmiäni ja asuminen tässä kaupungissa on saanut aivan uuden ulottuvuuden. On ollut mielenkiintoinen reissu ja nyt katselen paikkoja aivan uusin silmin koska tiedän ainakin osan paikkojen, talojen sekä torien historiasta ja taustoista. Tervetuloa vaan kylään. Täällä on mukavaa. Ja paljon historiaa. 

Seuraavaksi siirrytään sitten aivan  muihin asioihin. Luvassa on kaikenlaisia jännittäviä juttuja. Pysykääpä siis kanavalla.

Vuosi 2025

Tiistai 30.12.2025 klo 23.55 - JariH

Näin vuoden vaihtuessa on tapana muistella päättyvää vuotta ja lyödä yhteen mitä sitä on oikein tullut touhuttua. Kun kerran näin on ollut aikaisemminkin tapana, niin mikäs minä olen perinteitä katkomaan. Vedetään siis vuosi 2025 yhteen. Olkaa hyvät. 

Melko tarkaan vuosi sitten olin Englannissa, Liverpoolissa. Siellä oli talvimyrsky, joka oli niin rankka, että kaikki uudenvuoden bileet oli peruutettu. Niinpä vuosi vaihtui hotellihuoneessa Lontoon juhlia ja ilotulituksia telkkarista seuraten. Vuosi 2025 alkoi siis sangen myrskyisästi. 

Vaan kyllä se meno siitä sitten rauhoittui. Alkuvuosi meni Bulgarian Plovdivissa talvea pidellen. Siellä satoi luntakin, tosin ihan muutaman päivän, mutta lunta kuitenkin. Elämä vaipui hiljalleen horrokseen, talvihorrokseen. 

Toukokuussa tapahtui suurin rypistys vuodelle 2025. Tapahtui muutto. Tapahtui paluu kotiin. Toukokuun viimeisinä päivinä, hyvin tiukassa aikaikkunassa, muutin tavarani Plovdivista takaisin Kroatiaan, takaisin Kaštel Stariin, itse asiassa takaisin jopa samaan asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan.

Muutto meni hyvin. Voisi sanoa että jopa yllättävän hyvin. Siinä oli kuitenkin melko monta liikkuvaa osaa. Ne loksahtelivat paikoilleen lopulta juuri kuten suunniteltu. Ainoa ongelma ilmeni Serbian ja Kroatian rajalla kun Kroatian rajaviranomaiset olivat sitä mieltä että minun Toyota Hiace oli raskasta rahtia kuljettava ajoneuvo. Pistivät minut rekkojen sekaan tulliselvitystä tekemään. Eivätkä meinanneet uskoa millään että kysymyksessä on henkilökohtaiset tavarat joita olen muuttamassa Kroatiaan. Eikä minulla ole rahtikirjaa. Huoh. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen siitäkin selvittiin. Sieltä isojen rekkojen seasta. 

Muutettiin siis takaisin Kroatiaan. Muutettiin takaisin kotiin. Siltä se ainakin tuntui silloin toukokuun lopussa. Ja tuntuu yhä edelleen. Kaštel Stariin oli helppo solahtaa kun paikat olivat, ja ovat yhä, tuttuja. Kaupat, baarit, rannat, kadut ja kujat, jopa osa ihmisistä, kaikki on tuttua. Ei minulla täällä varsinaisia ystäviä ole, ei niitä toki ollut Plovdivissa eikä edes Suomessa asuessani, mutta tuttuja on täällä sitäkin enemmän. Kun kävelen tuolla kylillä niin kättä saa nostella melko taajaan. Ja toivotella dobro milloin mitäkin. Bok. Joka muuten lausutaan täällä Dalmatiassa bog. Erotuksena muuhun Kroatiaan. 

Tulihan sitä vuoden mittaan töitäkin tehtyä, vaikka eläkkeellä olenkin. Tuli kierrettyä matkanjohtajana perusreissuja, joita on vuosien varrella tullut tehtyä kohta parikymmentä ympäri Balkania, mutta vuonna 2025 mukaan saatiin myös muita, ihan uusia, kohteita. Jopa ihan täällä Kroatiassa. Kaikilla näistä retkistä on karttunut kokemuksia, mutta ennenkaikkea kohtaamisia satojen ihmisten kanssa. Ihmisten, joiden rinnalla minulla on ollut kunnia matkustaa, joista olen saanut pitää huolta ja tarinoida heille matkojen kohteista. Huonojen juttujen ja vitsien säestämänä. Ja mikä mukavinta, joidenkin matkaajien kanssa yhteys on säilynyt matkan jälkeenkin. Tykkään kovasti. 

Kaiken kaikkiaan vuosi 2025 oli hyvä. Paljon tapahtui, toki myös niitä huonompia, jopa pelottavia, asioita, mutta jos yritetään pitää tämä juttu positiivisena, niin ei lähdetä tässä nyt sille polulle ollenkaan. Kun nyt vuoden lopussa katson vuotta 2025 taaksepäin, voin hyvin mielin todeta, kuten joku viisas on joskus sanonut, I did it my way. 

Oikein hyvää uutta vuotta ihan kaikille siellä ruudun takana ympäri maailmaa. Tehdään alkavasta vuodesta 2026 vieläkin parempi. Yhdessä.   

Rakkaustarina

Lauantai 27.12.2025 klo 11.52 - JariH

Se olisi sitten taas yksi joulu syöty. Seuraa raportti:

Kaikki ruoat onnistuivat. Graavilohi graavautui sopivasti, joulukinkkua näytellyt porsaanpala suolautui oikein hyvin suomalaista joulukinkkua muistuttavaksi ja imelletty perunalaatikko imeltyi erinomaisesti. Kaiken lisäksi ruokaa oli juuri sopivasti - tein aamulla viimeisistä lohipaloista aamiaisleivät ja loput kinkut menevät illalla pyttipannuun. Joulu 2025 suoritettu. Raportti päättyy. 

Siirrytään arkisiin asioihin. Eli rakkauteen. Tehdään se menneisyyden avulla. Eli siirrytään takaisin Kaštelan kylien historiaan ja lähdetään kohti seuraavaa kylää. Se on Kaštel Lukšić jonka historiaa ei voi kertoa ilman että kertoo Lukšićissa 1600 -luvun lopulla tapahtuneesta traagisesta rakkaustarinasta.

Kaštel Lukšić syntyi kuten kaikki muutkin Kaštelan kylät 1400 -luvun loppupuolella. Aatelismiehet rakensivat linnoituksia Adrianmeren rannikolle suojaamaan kyliä, kyläläisiä ja viljelmiä mereltä uhkaavia ottomaaneja ja merirosvoja vastaan. Kyläläiset muuttivat sitten läheisen vuoren rinteiltä linnoitusten muurien suojaan. 

Näin tapahtui myös Kaštel Lukšićissa. Sinne rakennettiin 1400 -luvun loppupuolella peräti kaksi linnaa. Toisen niistä kilkutteli pystyyn Radoslav Vitturi ja toisen, ei kovin kauas edellisestä, herra nimeltään Adalbert Rušinić. Hänestä käytetään myös nimeä Rosani. 

Vuosisatojen vieriessä nämä kaksi perhettä riitautuivat. Riidat koskivat niin maanomistuksia kuin aatelisetuja ja muita taloudellisia asioita, mutta suurimpana riidan aiheena oli öljykiista. Rušinićit painostivat nimittäin Vitturin vaikutuspiirissä asuvien ihmisiä tuomaan oliivinsa Rušinićien öljymyllyyn puristettavaksi, ja koska myllyn omistaja sai aina pienen siivun puristetustä öljystä verojen ja palkkioiden muodossa, tämä vähensi luonnolliseti Vitturien tuloja. Radoslavin perhe ei siitä kauheasta tykännyt. Vihanpito jatkui, ja syveni entisestään, koko 1500- ja 1600 -luvut. Taisi siis muuttua melko periaatteelliseksi. 

Sitten lopulta siihen rakkauteen. Kaštel Lukšićissa, edellä mainituissa linnoissa, asusteli kaksi nuorta. Vitturin linnassa asui nuori nainen nimeltä Dobrila ja muutaman sadan metrin päästä hänestä, Rušinićin linnassa, nuoriherra Miljenko. Miljenko ratsasteli iltaisin pitkin poikin Lukšićin rantoja ‘katselemassa ja tarkastamassa’ peltoja. Todellisuudessa hän kävi tapaamassa salaisesti Dobrilaa. Nuoret eivät saaneet, eivätkä voineet, rakastaa avoimesti koska heidän perheensä olivat olleet vuosisatoja riidoissa. Niinpä he tapasivat puutarhoissa ja kirkkojen varjoissa. Kumpikaan isä ei kerta kaikkiaan voinut hyväksyä nuorten rakkautta. Dobrila ja Miljenko joutuivat tapaamaan salaa.

Isät saivat kuitenkin vihiä nuorenparin salaisista tapaamisista ja heidän rakkaudesta. Dobrilan isä Radoslav Vitturi järjesti tyttärensä avioon Trogirista kotoisin olevan Dobrilaa huomattavasti vanhemman aatelismiehen Družimirin kanssa. Sekin oli hänen mielestään parempi vaihtoehto kuin että pahimman vihamiehen poika saisi hänen tyttärensä. Miljenko ei luovuttanut. Kun Družimirin ja Dobrilan häitä vietettiin Lukšićin kirkossa, Miljenko saapui paikalle ja keskeytti seremonian miekan avulla. 

Aatelismiehet suivaantuivat tästä oikein kunnolla. Dobrila lähetettiin Sveti Nikolen luostariin Trogiriin. Miljenko puolestaan joutui Visovacin luostariin lähelle Krkaa. Tämäkään ei sammuttanut nuorta rakkautta. Dobrila lähetteli luostarista viestejä Miljenkolle palvelijansa avustuksella ja lopulta lahjoi erään nunnan, jotta pääsi pakenemaan luostarista veneellä tapaamaan rakasta Miljenkoaan. Nuoret tapasivat lopulta Visovacissa ja vannovat ikuista rakkauttaan toisilleen. 

He päättivät palata Lukšićiin toivoen että perheensä pystyisivät sopimaan riitansa. Dobrilan isä, Radoslav Vitturi, kertoikin vihdoin hyväksyvänsä nuorten avioliiton, ja niin Dobrillan ja Miljenko häät järjestettiin Kaštel Lukšićin pääkirkossa. Kaikki näytti päättyvät onnellisesti. Mutta Radoslav Vitturi olikin vaan feikannut. Ei hän oikeasti voinut hyväksyä että hänen tyttärensä avioituu pahimman vihamiehen pojan kanssa, hän ei voinut niellä ylpeyttään, ja kun nuoripari astui avioparina ulos kirkosta, Radoslav Vitturi ampui tuoreen vävynsä kirkon portaille. Dobrilan valkoinen hääpuku värjäytyi rakkaansa vereen ja Miljenko kuoli hänen käsivarsilleen. 

Menetettyään rakkaansa sangen traagisesti, Dobrilan ei jaksanut enää elää vaan kuihtui hiljalleen itsekin pois ja kuoli ikävään. Miljenko ja Dobrila on haudattu pieneen kirkkoon Kaštel Lukšićissa. Heidän yhteisen hautansa hautakivessä lukee ‘Pokoj ljubovnikom’ eli  ‘rauha rakastavaisille’.  

Onko tämä Kaštelan Romeo ja Julia -tarina pelkkä legenda vai löytyykö historiankirjoista todisteita että Dobrila ja Miljenko ovat oikeasti rakastaneet toisiaan? Vitturin ja Rušinićin riidoista löytyy tietoja vanhoista oikeudenkäynti pöytäkirjoista 1600 -luvulta, sen sijaan Miljenkon murhasta tai nuoren parin rakkaustarinasta ei dokumentoitua tietoa löydy. Tästäkin huolimatta Kaštel Lukšićissa vietetään vuosittain elokuussa juhlia Dobrilan ja Miljenkon kunniaksi, tuolloin kylässä esitetään näytelmiä, järjestetään konsertteja ja oopperaesityksiä. 

Kyllä se rakkaus siis on vaikeaa ja traagista. Ollut näemmä jo vuosisatoja.

Valmistuu valmistuu....

Maanantai 22.12.2025 klo 10.56 - JariH

Kyllähän se sieltä väkisin pukkaa. Se joulu. Siirretäänpä siis loput Kaštellan kylien historiat tulevaisuuteen ja käydään sen sijaan läpi hieman miten jouluvalmistelut täällä palmun alla ovat sujuneet. 

Ihan alkuun täytyy todeta, että on himpun verran haastavaa saada yhtään minkäänlaista joulutunnelmaa aikaiseksi kun aurinko paistaa ja päivälämpötila kipuaa vanhan, aina luotettavan, apteekin lämpömittarin mukaan 16-17 asteeseen. Eli sellaista perinteistä ‘lunta sataa hiljalleen pimpeli-pom’ -joulufiilistä on vaikea kaivella esiin vaikka radio tuuttaa päivittäin suomalaista joulumusiikkia. Joka on sivumennen sanottuna aikamoisen ranteet auki meininkiä. On kuollutta pikkuveljeä, on harrasta tunnelmaa, on köyhyyttä ja kaikenlaista muuta kamalaa. Joulu on pohjimmiltaan kuitenkin synttärit, miksi sitä pitäisi synkistellä? Kysyn vaan. 

Täällä siis väännetään. Koitetaan ainakin vääntää jonkinlaista kaukaisesti suomalaista joulua muistuttavaa tapahtumaa vaikka tarvikkeiden hankkiminen onkin verrattain hankalaa. Hyvin vanhvasti soveltaen siis mennään. Hyvänä esimerkkinä tuosta tarvikkeiden hankkimisen vaikeudesta  toimii sinappi, josta kirjoitin jo muutama juttu sitten. Kroatiassa ei kun kunnon sinappia ole. Vaan kun hätä on suuri, apu löytyy. Ei nyt kovin läheltä, mutta Suomesta. Sain nimittäin tuon edellisen kirjoituksen jälkeen ilmoituksen, että minulle on postissa tulossa suomalaista sinappia. Ja tuli! Suklaalevyn ja kynttilän kera. Kyllä tuntui hyvältä. Kiitos vielä kerran pelastavalle enkelille. Taisivat muuten olla samalla minun ainoat joululahjat.  

Vaan eipä täällä tunneta perinteistä joulukinkkuakaan, joten juhlapöydän kunkkua näyttelee ihan peruspossunpaisti. Joka toki suolataan. Näin siitä saadaan lähes suomalaisen kinkun makuinen. Suolaus ei muuten ole kauhean vaikea rasti. Kuten ei ole vaikeaa imelletyn perunalaatikon valmistaminenkaan. Olen toki harjoitellut sitä jo useamman vuoden ajan, mutta harjoitus tekee mestarin. Tai ainakin sen, että itse imelletty perunalaatikko todella on imellettyä. Ensimmäiset viritelmät vuosia sitten kun olivat lähinnä uunissa paistettua perunamuusia. 

Silliäkään on turha etsiä ainakaan Kaštellan kymmenistä kaupoista. Ei ole. Ei edes kalakaupoissa. Kuten ei ollut losostakaan. Eli lohta. Tuoretta sellaista. Pakasteesta olisi lohifleitä löytynyt, mutta kuka niitä nyt? Tiedä voiko sellaista edes graavata. En ottanut riskiä, vaan tein retken aina luotettavaan Lidliin. 

Ja johan helpotti. Löytyi lohifileitä, löytyi jopa sillejä. Vieläpä kahta eri laatua. Tähän väliin täytyy todeta, että tämä sovellettu suomalainen joulu oli selkeästi helpompi, ja luonnollisesti halvempi, rakentaa Plovdivissa Bulgariassa. Sieltä löytyi korvaavia tuotteita ihan lähikaupasta ja sillin tyyppisen erikoisuudet piparkakkujen ja glögin ohella haettiin Ikeasta. Täällä lähin Ikea on 400 kilometrin päässä, joten piparkakkuja ei tänä jouluna ole ja glögi tehdään paikallisesta punkusta. Siitä halvimmasta. 

Onneksi näin lähes aikuisena saa ihan itse päättää mitä syö. Ja mitä kaipaa siitä perinteisestä suomalaisesta joulupöydästä. Lanttu- ja porkkanalaatikko yök. Rosolli yök. Lipeäkala se vasta yök onkin. Mutta joulutortut. Viime vuonna niitä vielä sai, mutta tänä vuonna ei. Valmiita torttuja ei meidän kaupoista tietenkään löydy, eikä itse tekeminen onnistu koska ei ole uunia. En tiedä onnistuisiko joulutortut airfryerissä enkä jaksa alkaa selvittämään. Syödään jälkkäriksi sitten jotain paikallisia leivonnaisia.

Uskoisin, että näillä paikallisilla herkuilla, ja sovelletulla suomalaisella jouluruoalla, saadaan jälleen kerran ihan kunnon perinteinen jouluähky aikaiseksi. 

Koska tässä ei ole enää kuin muutama päivä jouluun, haluan toivottaa kaikille siellä ruudun takana oikein hyvää joulua. Syökää, juokaa, nauttikaa. Ja pitäkää läheiset lähellä. Yksinäinen joulu kun ei ole se kaikkein mukavin joulu. 

Rauhallista joulua!

Lähdetään länteen

Tiistai 16.12.2025 klo 9.26 - JariH

Edellisessä jutussa aloittamani historiapläjäys jatkuu. Nyt siirrytään Kaštel Starista lähteen. Mutta sitä ennen lyhyt säätiedotus. Koska sää kiinnostaa aina.  

Täällä ollaan hiljalleen hiipumassa talvea kohti. Sen huomaa mm. siitä, että yötä alkavat olla todella kylmiä. En ole nähnyt virallisia tilastoja, mutta kun lähden aamulenkille kuuden jälkeen, vanha luotettava apteekin lämpömittari tuossa kadun toisella puolella näyttää semmoisia 1-3 asteen lämpöjä. Olenpa lenkin aikana nähnyt jopa ihmisten skrapaavan autojensa ikkunoita…. iltapäivät ovat kuitenkin vielä sangen miellyttäviä, aurinko on paistellut viimeiset viikon päivittäin ja lämpöäkin on ollut 15-17 astetta. Eli ihan kunnon terdekelit. Joten hengissä ollaan yhä. 

Mutta asiaan. Siihen historiaan. Ja länteen. Kuten edellisessä tarinassa kerroin, aatelismies Koriolan Cippicon rakensi yhden  tämän alueen ensimmäisistä linnoituksista Kaštel Stariin 1470-1480 lukujen välissä. Kun Cippicon suku sitten jakoi maa-alueita sukunsa kesken tässä rannikolla, Koriolan veljenpoika Pavao Antun Cippicon päätti rakentaa oman linnoituksen vain muutaman sadan metrin päähän. Linnoitus oli itseasiassa herran kesäasunto ja sijaitsee aivan meren äärellä. Jopa niin lähellä, että kaukaa katsottuna kyseinen rakennus näyttää leijuva meressä. Linnoitus valmistui 1512.  

Silloisen tavan mukaan myös Pavaon linnassa, tai ‘kesämökissä’, oli vallihauta, vartiotornit ja nostosilta. Linnan taakse mantereen puolelle syntyi kyläyhteisö, jonne muutti ihmisiä jälleen viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä. Linnan varjossa ja muurien sisäpuolella eläminen tuntui huomattavan turvalliselta ottomaanien ja merirosvojen muodostamaa uhkaa vastaan. Pavao Antun Cippicon muodostamaa kylää alettiin kutsua Kaštel Noviksi eli uudeksi linnaksi koska Kaštel Starissa, eli vanhassa linnassa, oli ollut linnoitus jo parikymmenen vuotta.  

Eikä rannikon linnoittaminen Kaštel Novin rakentamiseen päättynyt. Samoihin aikoihin kun herra Cippicon naputteli omaa linnaansa Kaštel Noviin, trogirialainen Sjepan Stafileo rakensi omaa linnaansa muutaman sadan metrin päähän meren riutalle. Linna, jonka nimeksi tuli Rotondo, valmistui 1508. Tässäkin linnassa oli vallihauta ja sen taakse muodostui suorakulmaisen muurin ympäröimä kylä. Kylästä tuli sittemmin Kaštel Štafilić. Stafileon nimi juontaa muuten kreikkalaiseen sanaan staphile, joka tarkoittaa rypälettä.

Štafilićiin rakennettiin myös toista puolustustornia hieman myöhemmin eli vuonna 1548. Sitä rakensivat Lodi -veljekset, mutta kun he kuolivat, tornin rakentaminen lopahti koska tyyppejä, jotka  perivät puolivalmiin tornin veljeksiltä, ei sen loppuun rakentaminen voinut vähempää kiinnostaa. Niinpä tämä Nejah -torni seisoo yhä vielä tänäkin päivänä Adrianmeren rannalla puolivalmiina. 

Ihmiset siis muuttivat 1500 -luvulla viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä rannikolla rakennettujen linnoitusten ja muureilla ympäröityjen kylien turvaan. Tuohon aikaan asuinaluetta eikä asuntoa kuitenkaan valittu asuntonäytöjen perusteella eikä pohjalta ‘hei, olen kuullut mukavasta uudesta asuinalueesta nimeltään Kasten Novi, mennäänkö katselemaan sinne asuntoja’. Ei, vuorten rinteiltä laskeuduttiin uusiin kyläyhteisöihin pitkälti siksi, että kyliä ja kyläläisiä heidän asustellessaan vuorenrinteellä, oli suojellut joku aatelinen tai kirkonmies. Kun tämä sitten herra  ilmoitti, että nyt me muuten muutetaan, niin koko kylä muutti. Koska suojelu ja turva siirtyi uuteen paikkaan. Siinä ei paljon palveluiden tasoa, joukkoliikenteen toimivuuttaa tai lasten hoitopaikkoja ehtinyt tutkailla. 

Näin on kolmen Kaštelan kylän historia käsitelty. Seuraavaksi, toivottavasti vielä ennen joulua, lähdetään itään. Sieltä löytyy loput neljä nykyisen Kaštelan kaupungin  muodostavaa kylää. Disclaimerina kerrottakoon, että niiden historiat noudattavat pikälti samaa kaavaa nyt jo läpikäytyjen kylien historioiden kanssa - ensin linnoitus, sen ympärille/viereen kylä ja ihmiset vuorilta alas kylän muurien sisälle turvaan. Mitään mullistavia historian käänteitä ei ole siis odotettavissa. Mutta katsellaan jotain pieniä kiinnostavia yksityiskohtia löytyisi. Pysy siis kyydissä. Eihän sitä koskaan tiedä.  

Historiaa

Perjantai 12.12.2025 klo 21.40 - JariH

Jostain ihmeen syystä ihan tässä viime vuosien aikana on historia alkanut kiinnostaa. Lähinnä historia niillä alueilla joissa asun tai olen asunut. Enkä oikein tiedä mistä moinen johtuu. Johtuuko se kenties siitä, että ikää tulee itsellekin lähes joka päivä lisää? Vai johtuuko se siitä, että töiden takia olen päässyt paneutumaan eri alueiden, yksittäisten maiden ja kaupunkien historiaan? Tai sitten kiinnostuksen kasvu johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana asunut ja elänyt sananmukaisesti keskellä historiaa. 

Hyvä esimerkki historiassa asumisesta on edellinen kotikaupunkini Plovdiv Bulgariassa. Kaupunki on ihan oikeasti rakennettu historian päälle. Plovdivin alueella on todistettavasti ollut asutusta rapiat 7000-8000 vuotta. Se näkyy ja tuntuu kaupungissa arjessa ja ihan joka paikassa. Plovdivin pääkatu, kävelysellainen, on rakennettu roomalaisen stadionin päälle, ja roomalaisaika, eli ajanjakso joka alkoi noin vuonna 50 jatkuen aina 800 -luvulle, pilkistää vähän siellä sun täällä. Plovdivissa on todella vaikea kulkea yhtään missään törmäämättä historiaan. Ehkä tämä minun kiinnostus historiaa kohtaan juontaa juurensa sieltä. En tiedä. 

Vajaa tuhat vuotta siitä kun roomalaisten aika Plovdivissa päättyi, alkoi tapahtua myös täällä Adrianmeren rannalla. Siis alueella jota nykyään kutsutaan Kaštelaksi. Paikalliset porukat olivat asustelleet kaikessa rauhassa viereisen Kozjak vuoren rinteillä, mutta kun 1400 -luvulla ottomaanien uhka alkoi kasvaa, aateliset ja kirkonmiehet päättivät rakentaa linnoituksia ja linnoitettuja kartanoita rannikolle ja rantakiville ihmisten turvaksi. Tai tuohon aikaan pääosin varmaan ihan omaksi turvalliseen. Linnoituksia syntyikin lopulta peräti 14 kappaletta pitkin Adrianmeren rantaa. Kun Kozjakin rinteillä asuva väki totesi olevansa enemmän turvassa lähellä linnoituksia, se valui niiden taakse ja näin linnoitusten ympärille syntyi pieniä kyläyhteisöjä kivitaloineen ja kapeine kujineen.

Linnoitusten rakentamista kannusti voimakkaasti tuohon aikaan alueen mahtivaltio Venetsia, suojelivathan ne myös heidän verotulojaan kun alueen pellot, viinitarhat ja oliivilehdot olivat turvassa linnoitusten suojassa. 

Yksi ensimmäisistä linnoituksista, joka Adrianmeren rannikolle valmistui, oli aatelismies Koriolan Cippiconin rakentaman linnoitus vallihautoineen ja muurineen. Se nakuteltiin kasaan vuosien 1470-1480 välillä. Herra Cippiconin ja hänen sukunsa rakentaman linnan ympärille muodostui Kaštel Stari -niminen kylä, joka on yhä edelleen olemassa. Ja on kylä jossa minä asun. 

Myöhempinä aikoina Cippiconin rakentama linnoitus on muuttanut muotoaan ja on nykyään lähinnä yksi alueen tavallisista kivitaloista. Muurit ovat kadonneet ja vallihaudan paikalla on katu. Historiasta muistuttaa enää vain Cippiconin suvun vaakuna talon parvekkeen kaiteessa. 

Cippiconin suku oli yksi tuon ajan mahtisuvuista, se omisti ja hallitsi laajoja alueita nykyisen Kaštelan alueella. He päättivät myöhemmin jakaa maitaan suvun kesken ja näin rannikolle syntyi uusi linnoitettu kylä, jota alettiin kutsua nimellä Kastel Novi. Suomeksi uusi kastela. Näin rannalla sijaitsi, ja sijaitsee vielä tänäkin päivänä kylki kyljessä ‘vanha kastela’ Kastel Stari ja ‘uusi kastela’ eli Kastel Novi. Kiitos aatelissuku Cippiconin. Kastel Noviin palataan vielä myöhemmissä kirjoituksissa.

Samoihin aikoihin myös muihin lähialueen kyliin nousi omia linnoja tai linnoituksia. Kaikista niistä muodostui pysyviä, muurein suojeltuja kyläkeskuksia. Myöhemmin ne sulautuivat hiljalleen yhteen yhdeksi kaupungiksi eli Kaštelaksi. Kyliä oli, ja on yhä edelleen, yhteensä seitsemän. Näihinkin palaamme myöhemmin. 

Istun muuten nykyisin jokaikinen päivä edellä mainitun herra Cippiconin 1470-1480 luvulla rakentaman linnan kivijalassa sijaitsevassa kahvilassa Kaštel Starissa. Eli istun ihan muina maahanmuuttajana Kaštel Starin ensimmäisen, vuosisatojen saatossa toki muotoaan muuttaneen linnoituksen, kahvilassa. Toisin sanoen istun keskellä historiaa. On jännä miettiä siinä kahvia litkiessä kuinka Cippicon aikoinaan suunnitteli ja rakensi tämän rakennuksen koska tuolta mereltä, nykyisen pienvenesataman takaa, saattoi ilmestyä merirosvoja tai ottomaanien laivasto. Tuossa, missä nyt on tie, oli aikoinaan siis vallihauta. Ja tämän pöydän paikalla, jossa nyt istun, saattoi seistä vartiomies tarkkaillen Adrianmerta kaiken maailman rosvojen varalta. Se on aika huima ajatus. 

Onneksi minun ei tarvitse nykypäivänä vahtia merta. Eikä pelätä rosvoja. Minun ei itseasiassa tarvitse edes tilata Caffe Bar Gajossa, koska Josipa tietää että aamulla menee Americano ja iltapäivällä kaksi olutta. Ne ilmestyvät automaattisesti pöytään. Hän jopa tarkkailee milloin sitä ensimmäistä olutta on nautittu niin että voi tuoda sen toisen.  Usein vielä ns. firman piikkiin. Tätä minä kutsuisin palveluksi. 

Sinä olet juuri lukenut pienen historiapläjäyksen kotikylästäni. Seuraavissa jaksoissa laajennetaan hieman näkemystä ja kurkataan kuinka muut Kaštelan kylät aikoinaan syntyivät. Joten pysykää kyydissä. 

Talvi

Maanantai 8.12.2025 klo 13.36 - JariH

Nyt on akuutti hätätilanne. Joulu, ja siihen liittyvä possu, lähestyy kovaa vauhtia, ja minulla alkaa olla sinappi loppussa. Eli on hätä, suuri hätä. 

Sain tuossa muutama hetki sitten kavereilta englantilaista sinappia, joka  voittaa nämä paikalliset litkut satanolla. Siihen ei kylläkään kovin suuria ponnistuksia tarvita. Valitettavasti tämä enkkusinappi alkaa olla ihan kohta läträtty ja jostain pitäisi siis löytää uutta. Mieluummin syötävää sellaista. Kroaatit kun eivät sellaista osaa tehdä. Itse en mihinkään sinappitalkoisiin ryhdy….. eivätkä lähikaupat myy muuta kuin juurikin tätä paikallista, hyvin kaukaisesti sinappia muistuttavaa ainetta. Ehkä tässä pitää käväistä jossain hieman suuremmassa kaupassa, kuten vaikka Lidlissä. Jos sieltä löytyisi jonkinlaista. Vaikka saksalaista. 

Muutoin Kaštela, kuten lähes koko Dalmatia, on vaipunut talviaikaan. Se on horrosmainen olotila. Missään ei tapahdu mitään, suurin osa baareista ja ravintoloista on kiinni, ketään ei ole missään, kaduilla ei liiku ketään….. jostain asunnoista tai kiinni olevasta ravintolasta saattaa kuulua porausääniä ja vasaran pauketta kun siellä tehdään remonttia ja valmistaudutaan siihen kun elämä palaa takaisin. 

Ihan vähän täytyy vetää takaisin edellistä. Kyllä täällä todistettavasti joku elää. Kaštelassa on ollut viime ajat hämmentävän lämmintä, päivälämpötilat ovat nousseet helposti 16-17 asteen paikkeille ja kun aurinkokin on paistanut, on viikonloppuisin niiden cafe-barien, jotka vielä ovat auki, terassit olleet täynnä perheitä ja kaveriporukoita.  Sekä niitä vanhoja ukkoja, mukaan lukien allekirjoittanut, jotka istuvat näillä terasseilla jo heti aamusta aamukahvilla. Joten kun aurinko paistaa ja on riittävän lämmintä myös dalmatialaiset heräävät eloon. 

Ei se aurinko kylläkään kovin kauaa tähän vuodenaikaan paistele. Päivä alkaa ihan kohta olla lyhimmillään näilläkin leveysasteilla, aurinko nousee joulukuussa seitsemän jälkeen laskeakseen sitten neljän maissa. Se tarkoittaa, että noin klo 17 alkaa olla jo pimeää. Mutta onneksi pimeyteen valoa tuo viime viikonloppuna lähes jokaiseen kylään ja kaupunkiin sytytetyt jouluvalot ja avatut joulutorit. 

Joulua kohti ollaan menossa. Kirjoitin aiheesta edelliseen juttuun, joten skrollaa hieman alaspäin ja lue sieltä sieltä minkälaista joulua täällä Dalmatiassa vietetään. Joulun jälkeen alkaa päivä hiljalleen pidentyä, vaikkakin samaan aikaan alkaa se kaikkein vakavin ‘talviaika’. Omasta kokemuksestani, joka on noin seitsemän vuoden pituinen, voin kertoa että tammi-, helmi- ja vielä maaliskuu ovat ne kaikkein ‘vaikeimmat’ talvikuukaudet. Silloin sataa ja tuulee. Olenpa kokenut yhden lumisateenkin täällä helmikuussa. Se oli sangen hämmentävä kokemus, ei pelkästään minulle vaan koko meidän kylälle. 

Joulun jälkeen lasketellaan muutama kuukausi kohti kevättä ja tulevaa sesonkia. Jonka lasketaan alkavan pääsiäisestä. Vuonna 2026 pääsiäinen näyttäisi osuvan aivan huhtikuun alkuun. Tuolloin moni talven kiinni oleva ravintola ja majapaikka avaa ovensa. Olkookin, että varsinainen turismi täällä meidän huudeilla alkaa vasta joskus kesäkuun lopulla. Sitä ennen vaan toivotaan että edes joku tulisi. 

Minun henkilökohtainen sesonki vuonna 2026 alkaa heti pääsiäisen jälkeen, huhtikuun toiselta viikolta. Sitten mennään hetki taas tukka putkella pitkin poikin Balkania ja Eurooppaa, ensin vuonna vieläpä aivan uuden tuotteen parissa myös täällä Dalmatiassa. On muuten todella mukavan tuntuinen ja mielenkiintoinen uusi reissu jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Jos Kroatia tai Dalmatia kiinnostelee, kannattaa tsekata Matkapoikien tuote nimeltä ‘Kroatian rannikon helmet’. Ensimmäinen lähtö on 17. toukokuuta 2026. Luvassa on meidän seudun parhaat oakat. Oikeasti. Todella mielenkiintoiset ja mukavat kohteet.  Ja korkeatasoinen, etten sanoisi jopa huippuluokan, matkanjohtaja. 

Tässäpä tarina tällä kertaa. Palataan uusien juttujen kanssa asiaan myöhemmin. Niitä kysymyksiä ja juttuehdotuksia saa edelleen lähettää. Yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta ja palautelomake näiden sivujen loppupäästä.  

Odotellaan

Torstai 4.12.2025 klo 13.31 - JariH

Sieltähän se taas hiljalleen tulla jolkottaa, nimittäin se joulu. Joulukuu on jo pitkällä ja kohta pukki koputtelee ovelle. Tänään käydään hieman läpi miten täällä Kroatiassa joulu sujuu ja miten sitä tällä vietetään, mutta sitä ennen lyhyt kertomus tätä viikolta. 

Käväisin alkuviikosta naapurikaupunki Trogirissa. Itse käynnistä ei ole paljon kerrottavaa sillä oli melkoinen sadepäivä ja kaupunki oli tyhjä. Täysin tyhjä. Kuten lähes kaikki kylät ja kaupungit näillä meidän huudeilla, Splitiä lukuun ottamatta, tähän vuodenaikaan ovat. 

Kävin syömässä ravintolassa nimeltään Restoran Barba. Erinomainen kalalautanen kahdelle (60 €). Tuo Barba on paikka jossa paikalliset käyvät, ja se on yleensä merkki siitä, että ravintola on hyvä. Ja Barba oli. Vahva suositus jos/kun Trogiriin lomille suuntaatte. 

Otin Uberin Trogirista kotiin. Kuski puhui erinomaista englantia ja ilmoitti ensitöikseen, että myös hän asuu Kaštel Starissa ja että hän ‘tuntee’ minut. Olin ihan että häh, väitän nimittäin että minä ole koskaan nähnyt ao. herraa. Hän kertoi, että oli seurannut minua aikoinaan usein kun lenkkeilin ‘sen pienen hassun valkoisen koiran kanssa’. Olivat perheensä kanssa istuskelleet usein parvekkeella jossain lähellä minun ensimmäistä asuntoa täällä ja nähneet kun jolkottelimme Rockyn kanssa lenkkejä. Olen siis, tai Rocky oli, pienimuotoinen julkkis täällä meidän kylillä. 

Mutta nyt jouluun ja sen viettoon. Ensinnäkin täytyy tässä(kin) asiassa todeta, että on täysi mahdottomuus kertoa miten joulua vietetään ja mitä perinteitä joulun viettoon kuuluu koko Kroatiassa. Maa on niin monimuotoinen, että perinteet ja tavat vaihtelevat aivan sen mukaan mistä alueesta puhutaan. Slavoniassa syödään täysin eri perinneruokia kuin vaikkapa Istriassa tai Zagrebin ympäristössä. Dalmatiasta puhumattakaan. Ja koska minä sijaitsen Dalmatiassa, nyt keskitytään käymään läpi pitkälti dalmatialaisia jouluisia perinteitä ja tapoja. 

Varsinainen jouluun valmistautuminen alkaa jo marras-joulukuun vaihteessa. Silloin vietetään ensimmäistä adventtia joka osuu aina neljänneksi sunnuntaiksi ennen joulua. Adventteina, joita on siis neljä, käydään kirkossa ja kotiin hankitaan kuusesta tai männystä valmistettu adventtiseppele jonka keskelle sytytetään kynttilä joka sunnuntai. Koska perinne.

Jouluaatoksi koti koristellaan luonnollisesti jouluisilla koristeilla. Sisään roudataan joulukuusi, joka voi tosin olla myös mänty. Nykypäivänä myös muovinen versio toimii. Kuusi koristellaan aivan kuten Suomessa, siihen ripustetaan kynttilöitä, kulta- ja hopeanauhaa sekä perinteisiä joulukoristeita. Dalmatian sisämaan perinteessä pirttiin tuodaan halko, jossain tapauksessa jopa kolme halkoa, jotka sitten sytytetään. Ne palavat hitaasti tuoden lämpöä ja valoa pimeään vuodenaikaan. Ihan tiedoksi, minulla ei ole olkkarissa halkoa. Ei ainakaan palavaa sellaista. 

Jouluaattona ei Dalmatiassa, eikä itseasiassa missäänpäin Kroatiaa, mässäillä kuten Suomessa tehdään. Aatto on täällä nimittäin perinteiden mukaan paastopäivä, jolloin ei syödä lihaa tai muita rasvaisia ruokia. Sen sijaan Dalmatiassa vedetään kuivattua turskaa eli bakalaria, perunoita, sipulia ja valkosipulia. Tai muuta kevyttä. Kaikki huuhdellaan alas paikallisella viinillä. Ja tietysti rakijalla. Aaton paastoaterian jälkeen onkin sitten aika lähteä keskiyön messuun, joka on yksi tärkeimmistä messuista koko kirkkovuoden aikana. Siihen osallistuu ihmisiä jotka eivät yleisesti kirkossa käy. 

Lahjat jaetaan keskiyön messun jälkeen tai joulupäivän aamuna. Joka onkin se varsinainen juhlapäivä. Onhan paastopäivä, eli jouluaatto, ohi. Niinpä pöytä notkuu herkuista. Nyt pöydästä löytyy lihaa, hieman alueesta riippuen possua, kalkkunaa tai täällä meillä Dalmatiassa pašticadaa, hitaasti punaviinissä, punaviinietikassa ja yrteissä haudutettua naudanlihaa. Pašticada on perinteinen dalmatialainen jouluruoka ja sitä kutsutaan Dalmatian ruokien kuningattareksi. Lisäksi pöydästä löytyy pršutia, juustoja, salaatteja jne. Jälkiruoaksi tarjolla on keksejä, frituleja, kakkuja ja muuta makeaa. Kaikki luonnollisesti paikallisen viinin säestyksellä. Ja saattaa siinä muutama rakijapaukkukin pudota.  

Joulupäivä on se päivä, jolloin perheet kokoontuvat yhteen syömään, viihtymään ja viettämään aikaa yhdessä. Nautitaan viiniä. Luonnollisesti rakijaa. Ja lauletaan perinteisiä kroatialaisia joululauluja. 

Joulupäivänä koko Kroatia on kiinni.

Tämmöiseen juhlaan me täällä Dalmatiassa siis olemme hiljalleen valmistautumassa. Myös minä. Vaikkakin minun joulu tulee todennäköisesti olemaan jonkinmoinen hybridi paikallisen ja suomalaisen joulun välillä. Mutta siitä sitten myöhemmin. 

Tip tap…… 

Kroatia on...

Lauantai 29.11.2025 klo 14.32 - JariH

Se olisi sitten taas aika naputella. Aloitetaan tällä kertaa muistuttamalla tärkeästä asiasta. Netflixiin ilmestyi viime viikolla Stranger Things -sarjan viidennen, eli viimeisen, tuotantokauden kolme ensimmäistä jaksoa. Ihan pakko katsoa! Vahva suositus. Jos ette ole aikaisempia tuotantokausia nähneet, kannattaa ehkä aloittaa niistä. On nimittäin hyvä tietää miten tämän kauden alkutilanteeseen on päädytty. Joten eikun katsomaan. 

Itse olen ehtinyt toistaiseksi nähdä ensimmäisen kolmesta nyt julkaistuista jaksoista, eikä sarjan taso ole ainakaan laskenut. Innolla odotan että ehdin katselemaan loputkin julkaistut. Kolme seuraavaa jaksoa ilmestyy Netflixiin joulukuun 25. päivä. Mukavaa jouluohjelmaa siis luvassa. 

Olen aloittanut (taas) kroatian kielen opiskelun. Nyt on takana jo kaksi oppituntia ja olen jälleen ihan yhtä pihalla kuin aina ennenkin opiskelua aloittaessani. Mutta jos nyt tällä kertaa yrittäisi jopa pikkaisen panostaa opintoihin. 

Meitä on koulussa peräti seitsemän opiskelijaa; kaksi jenkkiä, yksi tyttö Syyriasta, kaksi Filippiineiltä, yksi saksalainen ja minä. Mukava porukka. Itseasiassa yllättävän monta expatsia. En ole ollut tietoinen että täällä meidän kylillä lymyilee ulkkareita noinkin paljon.  Tuosta porukasta ainakin kolme on aikoinaan ollut lomalla täällä, tavannut miehen ja muuttanut sitten hänen perässä tänne. Hämmentävää. Lomalla Kaštelassa siis jopa pariudutaan! Mitähän muuta ne täällä tekee…..?

Sitten tämän päivän asiapitoiseen osuuteen. Yksi useimmiten minulle esitetty kysymys on, että minkälaista siellä Kroatiassa on asua ja minkälainen maa se oikein on. Olen toki vastaillut niin täällä kuin yksityisesti, mutta miksi tyytyä siihen mitä minä sanon? Kysäisin keinoälyltä saman kysymyksen. Kysyin siltä että jos minä kirjoitan sinulle ensin, että “Kroatia on”….. niin jatka lause loppuun. Eli kerro mitä Kroatia on. Ja jatkoin vielä että minkälaisia ne kroatialaiset ovat. Katsotaanpa mitä mieltä tekoäly sitten oli?

Keinoälyn mukaan Kroatia on maa, jossa tuuli ei ole meteorologinen ilmiö vaan tappava elementti. Olen kertonut jo aiemmin läpivedosta, propuh’sta. Tekoälyn mukaan se sairastuttaa selän, niskan ja vie mennessään jopa koko sinun tulevaisuuden jos  avaat kaksi ikkunaa kotonasi samaan aikaan. Koska läpiveto. Propuh. Eikä betonikaan ole Kroatiassa materiaali. Sekin on terveysriski, sillä jos istut betonille, munuaisesi jäätyvät samantien. Mutta onneksi sairastumisen voi välttää kerrospukeutumisella, riippumatta siitä kuinka kuuma ulkona on. Muista siis pukeutua kunnolla vaikka lämpöä olisi 35 astetta. Varsinkin jos almanakka kertoo että vielä ei ole kesä. Joka täällä on heinäkuusta syyskuuhun.

Kroatia on tekoälyn mukaan maa, jossa virallisessa pakkauksessa oleva oliiviöljy on hyvin epäilyttävää, mutta omaan, kierrätettyyn vanhaan limsapulloon kaadettu öljy on puhdasta kultaa. Kroatia on myös maa, jossa kaikki sairaudet hoidetaan yhdellä lääkkeellä. Rakijalla. Jos se ei auta, annostus on vain väärä. Näin kertoo siis kaikkitietävä keinoäly.

Entäs sitten ne kroatialaiset ihmiset tekoälyn mukaan? Se kertoo, että elän maassa, jonka kansalaiset ovat kahviloiden vakioasiakkaita. Lähes asuvat niissä. He voivat viettää yhden espresson kupin ääressä helposti  kaksi tuntia. Nämä tunnit sisältävät sitten uutiset, juorut, poliittisen tilanteen analyysin, urheilukatsauksen ja pienehkön eksistentiaalisen kriisin. Kaikki nämä siinä pienessä espresso kupissa. 

Kroatialaiset voivat haukkua omaa maataan tuntiin putkeen, mutta jos joku ulkopuolinen, varsinkin ulkomaalainen, sanoo yhdenkin poikkipuolisen sanan, koko porukka espresso kuppien ääressä muuttuu samantien patriooteiksi puolustaen maatansa viimeiseen kahvitippaan. Kroatialaiset on myös mestareita delegoimaan asioita. Kohtalo, jopa koko tulevaisuus tai ihan vaan joku juttu joka pitäisi tehdä, on helppo delegoida eteenpäin. Todetaan vain ‘Bog ce pomoci’ eli Jumala auttaa/hoitaa. Ja jos ei hoida, sitten todetaan ‘ma sutra’. Eli huomenna. Joka tapauksessa mennään kuitenkin ensin kahville. 

Kroaatit ovat vieraanvaraisia. Yksi tapa toivottaa sinut tervetulleeksi ihan mihin tahansa on tarjoilla tervetulodrinkki, joka polttaa sinulta kulmakarvatkin. Drinkki tarjoillaan sanoilla ‘ajde, samo malo’. Eli no niin, ihan vähän vaan. Ihmiset Kroatiassa ovat myös hyvin yhteisöllisiä. Jos kerrot yhdelle kroaatille jotain, pian sen asian tietää koko kylä. 

Näin siis Kroatia ja kroatialaiset tekoälyn mukaan. Siinä korkeamman tiedon lähteen vastauksia että minkälainen maa tämä Kroatia oikein on. Täytyy vielä lopuksi todeta, että yhdyn pitkälti AI:n näkemyksiin, olkookin että ne saattavat olla hieman liioiteltuja ja ylikorostettuja. Ja pitkälti samoja joista minä ole aiemmin kirjoittanut. Mutta ehkäpä joskus vielä jatketaan ja kysellään lisää asioita. 

Perkele!

Tiistai 25.11.2025 klo 21.17 - JariH

Tänään kiroillaan. Niinpä varoitus heti tähän alkuun; jos olet herkkä sielu, lukeminen kannattaa lopettaa vaikka heti. Tekstin loppuosassa tullaan nimittäin käyttämään rumaa, todella rumaa, kieltä. Niin suomeksi kuin kroaatiksi. 

Alkuun kuitenkin hämmästellään. Hämmästellään sitä, että tässä maassa ei kaupat olekaan koko ajan auki. Ruokakaupat ovat pääsääntöisesti sunnuntaisin kiinni, koska Kroatian hallitus väänsi lain, luonnollisesti katolisen kirkon painostuksesta, että kaupat eivät saa olla auki sunnuntaisin. Koska pyhäpäivä ja ihmisten täytyy saada olla perheittensä kanssa ja levätä ja niin pois päin. 

Sunnuntain kiinnioloon olen jo tottunut. Osaan käydä lauantaina kaupassa niin että apetta kyllä riittää myös sunnuntaille. Sen sijaan nyt hämmästyttää kaikenmaailman muut päivät jotka sulkevat kaupat. Tuntuu että tässä viime aikoina on ollut lähes joka viikko jokin arkipyhä tai juhlapäivä. Ja kaupat kiinni. On ollut kirkollisia juhlapäiviä, on ollut sotien muistopäiviä, on ollut vaikka mitä. Nämä kiinniolot ovat tulleet yllätyksenä. Varsinkin kun juhlapyhinä ei sallita edes mitään poikkeuksia aukioloihin. Siinä sitä sitten ollaan ihmetelty pimeän kaupan oven takana. Ikkunassa roikkuu toki Kroatian lippu, joka ripustetaan aina oveen tai ikkunaan kun kauppa on kiinni juhlapyhänä, mutta ovet eivät ole aueneet meille. Kuten Hortto Kaalo jo aikoinaan lauloi.   

Sitten kiroillaan. Kiroillaan kroaatiksi. Luonnollisesti historiaan pohjautuen. Koska kaikki tässä maassa pohjautuu historiaan. Jopa rumat sanat. 

Ensimmäiset kiroilun kaltaisia ilmaisuja on löydetty 1100 -luvulta peräisin olevista kroatialaisista kirjoituksista, jolloin kiroilulla oli suojaava ja symbolinen merkitys. Niinpä kirosanat ja -sanonnat kohdistuvat ja liittyvät usein pyhiin henkilöihin. Keskiajalla uskottiin nimittäin että kielteisellä puheella ja kiroilulla voidaan suojata itseään tai jopa vaikuttaa asioiden kulkuun. Myös äitiin tai hänen sukulaisiin kohdistuvat kirosanat ja -sanonnat olivat tuolloin hyvin yleisiä. 

Nykypäivinä kiroilu on osa arkikieltä ja kommunikaatiota. Kirosanat voivat Kroatiassa olla joko todella loukkaavia tai humoristisia, riippuen miten tai missä yhteydessä ne esitetään ja millä äänenpainolla niitä lausutaan. Nykykiroilu pohjaa siis historiaan, mutta peilaa myös maan eri alueiden erityispiirteitä ja ihmisten ihan tavallista arkea. Tunteet ja huumori näyttelevät suurta roolia kroatialaisissa rumissa sanoissa. 

Koska sijaitsen Dalmatiassa, kurkataanpa hieman siihen miten täällä kiroillaan. Löhdetään siitä, että Dalmatiassa käytetään paljon koko Kroatiassa käytettäviä kirosanoja, mutta täältä löytyy myös ihan paikallisia, huumoripitoisia ja värikkäitä ilmaisuja. Ja jos ihan suoraan käännetään, myös aika ronskin puoleista tekstiä. Joten nyt mennään. Seuraa muutama esimerkki, jota voitte sitten opetella ennen sitä ensi kesän Kroatian lomamatkaa. 

Aloitetaan helpolla. “Boli me kurac”. Tämä ilmaisee täydellistä välinpitämättömyyttä, eli suurin piirtein että ‘minua ei kiinnosta pätkääkään’. Ja kun se toinen sitten alkaa todella ärsyttämään ja halutaan että hän poistuu paikalta, todetaan “Ajde u pičku stininu”. Suora käännös on muuten ‘mene äitisi (tätisi) pilluun’. Tuo täti on dalmatialainen versio jolla koitetaan hieman vaimentaa lausetta sillä ettei käytetä äitiä. 

Jatketaan. Koska tämähän on mukavaa. Vaikka onkin täysin hyödytöntä ja arvotonta. Joka voidaan kroaatiksi todeta “To je kurac od kovara”. Mutta jos tämä kiroilu ei kiinnosta pätkääkään sinua, eli boli me kurac, niin “Nemoj me jebat”. Suora käännös on että älä vittuile minulle. Koska “Jebiga”. Jonka voi kääntää tilanteessa jota ei voi muuttaa, joka on pakko hyväksyä. Ja jos et sitä kestä, niin “Mrš”! Eli painu vittuun. Mene pois. 

Dalmatiassa kiroilu kuuluu oleellisena osana sosiaaliseen käyttäytymiseen ja se on usein myös humoristista. Kirosanojen käyttö, ja niiden merkitys, riippuu täällä todella paljon tilanteessa missä kirosanaa käytetään ja miten sanoja painotetaan. Joten kun sitten tulette lomalla tänne  kiroilemaan kroaatiksi, huomioikaa missä sen teette, missä seurassa kiroillette ja miten painotatte sanojanne. 

Lopuksi muutama täysin arkipäiväinen kirosana joita kuulee kahviloissa ja baareissa jatkuvasti. “Kurac”, on siis lyhyesti sana jota käytetään kun ei kiinnosta. “Pička” tarkoittaa nynnyä ja pelkuria. “Jebiga” sanotaan kun suomeksi sanotaan turhautuneena että voi vittu. Jos sitten törmäät todella ärsyttävään tyyppiin, kusipäähän, hän on “Šupak”. Hänelle voi todeta “Pun mi je kurac”. Eli että olen aivan kypsä tähän. Ja Mrš! Painu helvettiin.

Kas niin, eiköhän nyt ole kiroiltu tälle päivälle riittävästi. Tiedän että näitä juttuja luetaan niin Kroatiassa kuin ympäri maailmaan erilaisten käännösohjelmien avulla, hieman naurattaa kun tyypit kääntävät edellä esitettyjä kirosanoja omille kielilleen….. innolla odotan palautteita!

Uskomuksia ja perinteitä

Lauantai 22.11.2025 klo 13.36 - JariH

Se on syksy nyt. Ainakin täällä Kaštelassa. Täällä on sadellut tätä kirjoitettaessa useampi päivä putkeen ja tänään sadetta rytmittää vielä melko mellevä tuuli. Eikä lämpöäkään ole kuin 7 astetta. Niinpä aamuisin yhä edelleen jatkuvat aamulenkit ovat olleet melkoisen märkiä ja verrattain vilpoisia. Kaiken lisäksi samanlaista keliä on ennusteiden mukaan luvassa vielä ainakin viikko…. huoh. Se on siis syksy. Kuten todettu. 

Kiitoksia muuten edelliseen kirjoitukseen tulleista kommenteista. Oli mukava huomata, että Kroatian (lähi)historia ja Vukovarin tapahtumat kiinnostavat. Sain todella monta viestiä joissa tuon tarinan kertomista kiiteltiin. Osalle tapahtumat olivat aivan uusia, osa muisteli kuinka oli seurannut tapahtumia kotoa käsin, osa jopa herkistyi siitä mitä Vukovarissa tapahtui. Saattaapi siis olla, että näitä historiapläjäyksiä tulee vielä lisää tulevaisuudessakin kun niistä kerran pidätte. 

Ja sitten tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen eli kroatialaisiin, varsinkin dalmatialaisiin, uskomuksiin ja kansanperinteisiin. Jotka luvalla sanoen saattavat olla osittain hieman huvittavia. 

Lähdetään liikkeelle säähän liittyvillä asioilla kun kerran tämä koko juttukin alkoi sääkatsauksella. Täällähän tulee verrattain usein ja tuuli tulee yleisesti joko pohjoisesta tai etelästä. Luonnollisesti näille molemmille on aivan omat selityksensä ja merkityksensä. Niinpä pitää olla tarkkana että mistäpäin sitä tänään oikein tulee. 

Pohjoistuulen, eli buran, aikana on kiellettyä kiroilla koska jos kiroilet, tuuli suuttuu ja sytyttää talosi tuleen. Saattaa kyllä olla että minulta on muutama kirosana päässyt kun bura on puhallellut oikein kunnolla. Vaan kun olen kiroillut suomeksi sitä ei varmaan lasketa. Taloni ei ole palanut kertaakaan. Ainakaan vielä. 

Kun puhaltaa etelästä, tuulta kutsutaan jugoksi. Se onkin sitten hieman vakavampi tuuli. Jugo aiheuttaa nimittäin mielialan laskua, hermostuneisuutta ja lisää kuulemma jopa rikollisuutta. Niinpä keskiajalla Dubrovnikissa jugon  aikana tehdyistä rikoksista sai lievemmän tuomion kuin tyynellä säällä tehdyistä. Nykykäytäntöä en valitettavasti tunne. 

Myös kotona saattaa vaania vaara. Tätä vaaraa kutsutaan propuh’ksi eli suomeksi läpivedoksi. Sitä on syytä vältellä viimeiseen asti, sillä läpiveto asunnossa aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia kuten päänsärkyä, tulehduksia, niska- ja selkäsärkyä ja jopa vakavia pitkäaikaisempia sairauksia. Ja jos et halua sairastua virtsatietulehdukseen tai johonkin munuaistautiin, kannattaa välttää istuskelua kylmällä betonilla, lattialla tai maassa. Niin, ja kassia tai käsilaukkua ei kannata laittaa lattialle koska jos sen sinne laittaa, menettää rahaa eikä menesty muutenkaan taloudellisesti.  

Yksi tapa on syytä muistaa jos tuttusi saa lapsen Dalmatiassa. Kun näet vauvan ensimmäisen kerran, unohda Suomesta tuttu tapa kehua häntä nätiksi, lutuseksi ja söpöksi. Ei, täällä sinun pitää haukkua vastasyntynyttä rumaksi lapseksi. Tämä kuulemma takaa, että lapsesta kasvaa kaunis ja fiksu ihminen. Kun haukut häntä vauvana rumaksi, karkoitat samalla pahat henget lapsen ympäriltä. Ihan henkilökohtaisesti täytyy todeta, että varsinkin tyttövauvoja on täällä Dalmatiassa todennäköisesti haukuttu todella huolella, sen verran nättiä tyttöä tuolla kaduilla kulkee. 

Muista myös se, että kun olet raskaana, sinun ei pidä mennä kylmään suihkuun eikä mereen. Eikä ilmastointilaitetta kannata pitää päällä yöllä, sillä se saattaa tappaa sinut nukkuessasi. Kylmää vettä kannattaa vältellä myös treenin jälkeen, sillä se aiheuttaa sinulle väistämättä keuhkokuumeen. Itse käyn kyllä aamulenkin jälkeen kesäisin Adrianmeressä joka päivä, mutta ehkä 20-24 asteen vesi ei sitten ole riittävän kylmää kun ei se keuhkari ole iskenyt. Ainakaan vielä. 

Jos nyt sitten et ole noudattanut edellä mainittuja sääntöjä ja ohjeita ja sairastut, silloin kannattaa syödä raakaa sipulia. Varsinkin jos sinulla on flunssa. Kuumetta alentaa se, että viipaloit perunan ja asetat viipaleet otsallesi. Ja jos turvottaa, kaalilehdillä turvotus laskee taatusti. 

Lopuksi ultimaalinen parannuskeino kaikkeen. Oli sinulla sitten flunssa, kuumetta, jalka poikki, riitoja puolison kanssa, rahahuolia, jos suosikkijoukkueesi häviää toistuvasti, maata hallitsee paska hallitus tai olet jäänyt työttömäksi, kaikkeen tähän auttaa rakija. Eli paikallinen pontikka. Se on aivan ylittämätön lääke - no, ihan kaikkeen. Joten turha mennä apteekkiin, hanki jostain rakijapullo, joita on muuten montaa eri makua, ja napsi siitä pari siivua. Ja kas, tauti ja huolet on voitettu ja selätetty. Ja sen hallituksen politiikkaa lienee sekin ihan ok.