Juttuja

Käristyskupoli

Torstai 25.6.2026 klo 12.38 - JariH

Kaikille lienee selvää, kiitos suomalaisten tiedotusvälineiden, että Etelä- ja Keski-Eurooppaa koettelee juuri nyt melkomoinen helleaalto. Uutisointi Suomessa on keskittynyt pitkälti Italian ja Ranskan tyyppisiin maihin, mutta osataan sitä täällä meilläkin. 

Pahin kuumuus on ainakin toistaiseksi ohittanut Kroatian, mutta kyllä sitä lämpöä riittää täälläkin. Lämpötila on noussut iltapäivisin toistuvasti päivästä toiseen 35-36 asteeseen. Eikä helpotusta ole luvassa. Pikemmin  päinvastoin. 

Nimihirviö Kroatian valtion hydrometerologinen laitos (DHMZ) nimittäin paukuttaa puhelimeen punaisia varoituksia erittäin korkeista lämpötiloista. Sen mukaan meillä täällä Dalmatiassa on odotettavissa lähes 40 asteen kuumuutta sunnuntaille, siihen asti pyöritään 36-37 asteessa. Vaikka olen aina naureskellut Suomen iltapäivälehtien ohjeille miten käyttäytyä milloin minkin ‘hellehelvetin’  iskiessä Suomeen, eli lämmön noustessa yli 20 asteen, pitänee nyt ihan oikeasti kerrata ohjeet kuinka käyttäytyä helteessä. Koska täällä tuo kuumuus on hieman eri lukemissa. 

Kuulun riskiryhmään. Eli olen vanha. Meitä vanhoja kupsahtelee kuumuudessa jatkuvasti. Joten ensinnäkin lienee syytä vältellä suurempaa liikkumista ulkona kello 11-17 välisenä aikana. Jos kuitenkin on pakko mennä, on syytä pysytellä varjossa. Eli harrastaa varjokävelyä. Jos sen varjon jostain sattuu löytämään kun aurinko paistaa suoraan ylhäältä. Lisäksi kannattaa kuulemma juoda. Vettä. Uskon kyllä että Coca Cola Zero ajaa saman asian. 

Kannattaa mennä kirkkoon. Ne ovat yleensä viileitä paikkoja. Jopa helteellä. Koska kiviseinät ja kalsea kattollinen tunnelma. Toinen paikka missä on mukava vierailla helteellä on kaupat. Ja siellä ennen kaikkea kylmäkaapit. Niihin ei tarvitse välttämättä mennä edes sisälle, mutta kaappien läheisyydessä on usein miellyttävän viileää. 

Itse olen todennut että Adrianmeri on kiva paikka viettää aikaa kun on kuuma.  Vaikka veden lämpötila on juuri nyt 25 astetta, kyllä sekin viilentää ihan kivasti. Olen ottanut tavaksi pulahtaa mereen kaksi, joskus jopa kolme, kertaa päivässä. Aamu-uinti about kello 7. Silloin meri on usein tyyni eikä siellä ole minun lisäksi ketään muita kuin kroatialaisia mummoja, jotka lilluvat meressä ja juoruavat keskenään. Iltapäväuinti suoritetaan puolestaan sitten keskellä kiljuvia lapsi- ja turistilaumoja about yhden aikoihin. Meri on silloin usein tuulinen ja sitä kautta myös aaltoisa. Iltapäivisin rannoilta esiintyy myös bikinibeibejä. Heitä ei aamuisin näy.

Helle vaikuttaa myös nukkumiseen. Vaikka ilmastointi huutaa täysillä ja irtotuulettimet on suunnattu tarkasti sänkyyn, niin kyllä se, että lämpötila ei laske ulkonakaan alle 30 asteen edes yöllä, ei kovin kauheasti nukkumista edistä. Hikeä pukkaa ja lakanat kostuvat. Ja jos päivärutiineihin oleellisesti kuuluvat iltapäiväoluet CafeBar Gajossa lipsahtaa jostain syystä tavallisen kahden sijasta vaikkapa kolmeen, ei sekään kovasti nukkumista auta.

Tätä kirjottaessani edellä mainittua kuumuutta ei ole helpottanut edes ukkoset. Ne kun kuuluvat Dalmatian kesään ihan samalla tavalla kuin vaikkapa nuo edelä mainitut bikinibeidet. Silloin kun ukkosilma pääsee nousemaan oikein kunnolla päälle vuorten ja meren välistä, silloin jyrisee ja salamoi huolella. Ja tulee vettä. Eikä Kroatian usein melko vanhoillinen viemärijärjestelmä oikein pysy perässä. Niinpä sitä vettä sitten lainehtii sitten pitkin poikin katuja ja kujia. Joskus jopa talojen kellareissa.  

Näin tällä erää. Tuli tarinoita helliinfernosta. Seuraavaksi hyvin suurella todennäköisyydellä ihan jotain muuta. Pysykääpä siis kanavilla.

"Maailman paras maa"

Sunnuntai 14.6.2026 klo 10.45 - Jarih

Oli duunireissu Romaniaan. Olen käynyt maassa toki aiemminkin, mutta kokonaisvaltainen maanvalloitus on puuttunut. Vaan ei puutu enää. Tai jos tarkkoja ollaan, en tainnut valloittaa Romaniaa vaan lähinnä Transsilvian. Tiedättehän sen kolkan maasta jossa tyyppi nimeltä Dracula aikoinaan asusteli. 

Minä olen se tyyppi, joka haluaa olla joka paikassa ajoissa. Joidenkin mielestä joskus jopa liian ajoissa. Minusta on vaan inhottavaa juosta kelloa vastaan jos pitää olla jossain johonkin aikaan. Kuten vaikka lentokoneessa. Niinpä olin viikko sitten perjantaina, lähtöpäivänä Romaniaan, ihka ensimmäinen matkustaja Splitin lentokentällä. Olin ensimmäinen matkalaukkudropissa, olin ensimmäinen turvatarkastuksessa ja ensimmäinen asiakas kahvilassa. Semmoinen kolmisen tuntia ennen koneen lähtöä. Mutta ajoissa.

Sitten elettiin jälleen kerran viikko bussissa. Ajeltiin ympäri Transsilviaa, nähtiin kirkkoja, nähtiin vanhoja linnoituksia, nähtiin hieman lisää kirkkoja…. niitä siellä nimittäin riittää. Nautittiin siinä sivussa maailman halvin ravintolaolut; 0,5 tuoppi paikallista olutta huimaan 1,98€ hintaan! Muutoinkin hintataso baareissa ja ravintoloissa oli sangen kohtuullinen. 

Romaniassa kaikki oli upeaa, hienoa, mahtavaa ja ihanaa. Suuri osa kohteissa joissa kävimme oli paikkoja joita ei löydy mistään muualta maailmassa. Ainakin jos uskomme todennäköisesti Ceaușescun aikana koulutuksensa saanut paikallisopasta, eli romanialaista kollegaani. Hän ei kylläkään halunnut hehkutuksensa lisäksi puhua mistään ikävistä asioista, jos häneltä kysyi jonkin vähänkin vaikean tai negatiivisen asian, herran englanti alkoi pätkiä yllättäen. Niinpä lopetin moisten asioiden kyselemisen. Mutta hommat hoidettiin yhteistyössä, kunhan muistettin edetä ‘slowly slowly’ ja aina välillä ‘watch your steps’. (Sisäpiirijuttu, sorry).

Romanialaisissa hotelleissa tuntuu muuten olevan ihan oma tähtiluokitussysteemi. Yövyimme neljän tähden hotelleissa, joista osa ei olisi yltänyt länsimaisen standardin mukaisesti hädin tuskin kolmeen tähteen. Ja ruoka….. no, se oli syötävää, kukaan ei saanut minkääntasoista ruokamyrkystä mutta ei myöskään ensimmäistäkään vau-efektiä. Tiedättehän sen tunteen että ‘nyt muuten on hyvää’.  

Romania on kokonaisuudessa vähän niinkuin Bulgaria 1.2. Asiat eivät ole aivan niin rempallaan kuin Bulgariassa, vaikka pyörimme ajoittain melko pienissäkin kylissä turistialueiden ulkopuolella. Vastaan tuli toki silloin tällöin heppakärryjä, mutta talot ja niiden pihat vaikuttivat melko hyvin hoidetulta. Lisäksi tiet, myös hieman syrjemmässä, olivat hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Ainakin paremmassa kuin mitä ne ovat Bulgarian syrjäkylillä.

Kaiken kaikkiaan Romania oli ihan kiva paikka. Käväistä. Työmatkalla. Vaan jos joskus tulee mieleen että minneköhän sitä lähtisi omalle lomamatkalle, ei Romania kyllä listalla kovin korkealla keiku. Ei edes Bukarest. Maassa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta ei myöskään mitään vetovoimatekijöitä jotka saisivat palaamaan vapaa-ajalla. Ainakaan minua. Vaikka ostinkin sieltä peräti kuusi (6) t-paitaa!

Nyt on työt tehty. Kevään ryhmän hoidettu. Nyt alkaa eläkeläisen loma. Ei matkoja, ei ryhmiä, ei asiakkaita. Kaksi ja puoli kuukautta Adrianmerta, meressä lillumista, rantakuppiloissa notkumista ja ehkä ihan vähän kroatiankielen opiskelua. Niin ja tietysti polven kuntouttamista. Saapa nähdä mitä tästä tulee.

Seuraavassa jutussa tarina matkustamisesta, tarina Flight in hell. Asiaan liittyy vahvasti myös Pasi ja Tero. Tästä lisää siis seuraavassa postauksessa. 

Töissä

Lauantai 9.5.2026 klo 13.59 - JariH

Kun olet lukenut näitä sivuja, olet varmasti päätellyt nokkelasti että olen eläkkeellä. Siinä sivussa, pitkälti huvin ja urheilun takia, teen myös matkanjohtajan hommia. Joskus tuntuu että teen niitä ajoittain jopa liikaa. Tämä tarina kertoo niistä hommista.

‘Ajoittain’ tarkoittaa tässä yhteydessä minun henkilökohtaista, ja siinä sivussa myös ryhmämatkailun, sesonkia. Nämä sesongit ajoittuvat keväisin huhti-kesäkuulle ja syksyllä sitten syys-lokakuulle. Näinä aikoinan matkustavat siis ryhmät. Ja Jari. 

Mitä se matkanjohtaja sitten tekee? Jokainen  matkanjohtaja tekee hommia taatusti omalla tavallaan, joten keskitytäänpä tässä tällä kertaa siihen miten minä tätä työtä teen.

Äkkiä katsoen matkanjohtaja istuu bussin etupenkillä ja höpisee joutavia mikrofoniin. Asioita joita kukaan ei tunnin päästä muista. Ja juuri sitähän se homma on. Helppoa kuin heinänteko. Bussissa istumista ja mikrofoniin länkyttämistä. Onneksi siihen ei tarvitse laulaa….Mutta on se homma myös aika paljon muutakin.

Matkanjohtaja on se tyyppi, jolle Raili tulee kertomaan kun hänellä on hammassärkyä. Matkanjohtaja hoitaa. Ei nyt ihan toimi hammaslääkärinä, mutta kaivaa jostain särkylääkettä. Tai tarvittaessa jopa sen ihan oikean hammaslääkärin. Matkanjohtaja rauhoittelee myös Raimoa, joka on huolissaan siitä ettei tiedä minne hotellihuoneesta voi viedä roskat. Enkä edes aloita niistä jääkaappimagneeteista, joita on etsitty sieltä sun täältä. Luonnollisesti matkanjohtajan johdolla. 

Itseasiassa magneetit eivät suinkaan ole ainoa asia joita on etsitty. Aikojen saatossa reissussa on etsitty niin postimerkkejä, ikoneita kuin t-paitoja. Tämän lisäksi on vastailtu arviolta miljoonaan kysymykseen joiden aihepiirit vaihtevat eri maiden bruttokansantuoteesta, työttömyysasteesta tai teveydenhoidosta urheilun kautta aina perinteisiin kysymyksiin tyyliin ‘Jari, mikä tuo puu on?’ Ja se on poppeli. Aina. 

Matkanjohtaja on vastuussa ryhmästään 24/7. Hän vastaa siitä, että laktoositon ei saa aterioilla maitotuotteitta ja selittää ravintoloiden henkilökunnalle mitä tarkoittaa gluteeniton ruokavalio. Hän varoittelee puhelimen roaming -maksuista, huolehtii passeista rajoilla ja hotelleissa, pissatauoista ajomatkojen aikana ja sisäänkirjautumisista hotelleihin huoneiden jaon lisäksi. Matkanjohtaja järjestää, fiksaa, selvittelee ja ratkaisee asioita. Koska se on sen homma.

Matkanjohtaja hyppää harvoin, väittäisin ettei ikinä, täysin valmistautumatta bussin etupenkille mikrofoniin kiinni. Ei, hän on yleensä tehnyt etukäteistutkimusta matkan kohteista. Mitä pitempi reissu, sen enemmän. Hän on kontaktoinut kollegoita, yhteistyökumppaneita ja kaivanut tietoja kohteista. Henkilökohtaisesti minulla on tapana kertoa bussissa perustiedot maista ja kaupungeista/kylistä, joissa vierailemme. Tämä vaatii melkoista ennakkovalmistelua, varsinkin jos kysymyksessä on matka, jota en ole aiemmin tehnyt. 

Mutta matkanjohtaja saa matkustaa. Hän saa asua hotelleissa ja syödä ravintoloissa. Hän saa matkustaa uusissa, ja vanhoissa, kohteissa.  Hän saa matkustaa hienojen tyyppien kanssa, hän tapaa mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä jatkuvasti, sillä jokainen ryhmä, jokainen matka on erilainen. Yleensä vielä mukava. Koitin miettiä että onko minulla ollut koskaan ryhmää, jonka kanssa matkustamisesta ja asioiden hoitamisesta en olisi nauttinut, enkä ihan heti keksinyt yhtään sellaista. Tai no, ehkä joskus iloisella 80 -luvulla yksi laivareissu erään pörssiyhtiön hallintoneuvoston kanssa oli hieman jäykähkö. Muutoin (lähes) kaikki ryhmät, ja ennenkaikkea matkustajat, ovat olleet mukavia ja kivoja. Osan kanssa pidetään yhä edelleen yhteyttä vaikka yhteisestä matkastamme on kulunut jo aikaa. 

Nyt olette saaneet kalpean aavistuksen siitä, mitä kaikkea se teidän bussissa siihen mikrofoniin höpöttävä tyyppi on tehnyt ennen kuin tarttuu siihen mikkiin. Muutoinhan se vaan makaa laiskana eläkeläisenä, LazyFinn’nä, kuten minua täällä kutsutaan, tuossa viereisellä hiekkarannalla ja rantabaareissa seuraavaa ryhmää odotellen. Ja siihen valmistautuen. 

Nähdään siis lentokentällä, sillä kaikissa matkaohjelmissa on aina lause: “Suomenkielinen matkanjohtaja on vastassa lentokentällä.” Se olen siis minä. 

Töihin!

Tiistai 31.3.2026 klo 11.17 - JariH

Trump riehuu Lähi-idässä, Putin Ukrainassa ja Kouvolaa pommitetaan drooneilla. Ja minun makuuhuoneessa on hyttynen. Ei ole maailma entisellään. On maaliskuun viimeinen päivä, ulkolämpötila laskee öisin alle kymmeneen asteeseen ja viime päivät ovat olleet kuivia sekä aurinkoisia. Kaikesta edellä olevasta huolimatta minä herään yöllä siihen, että korvan juuressa inisee hyttynen! Enkä edes asu Kaštel Starin hyttysalueella, ympärilläni ei ole hetteikköjä, ei lammikoita, ei edes pusikoita. Siitä huolimatta makuuhuoneeseeni eksyy hyttynen. Ei ole helppoa ihmisen elämä. Eikä hyttysen. Hänen elämänsä nimittäin päättyi yöllä. Nyt sitten odotellaan kyseisen tyypin kavereita.

Tänään käsitellään työntekoa, palkkaa ja raha-asioita. Sitä ennen kuitenkin muutama vahva televisio-ohjelmasuositus. Näin keväisin allekirjoittaneen television täyttää hyvinkin tiiviisti jääkiekko kun Euroopan huippusarjoissa, ja Suomen Liigassa, pelataan play offs -pelejä. Maikkari tuuttaa lähes joka ilta jonkun pelin jostain sarjasta. Ja tuleehan niitä katsottua.

Vaan kyllä televisio tarjoaa muutakin viihdettä. Jopa sangen suositeltavaa sellaista. Muistanette varmaan Stranger Things -sarjan, jota olen hehkuttanut estottomasti. Nyt Netflixistä löytyi kyseisen sarjan luoneiden Dufferin veljesten seuraava tuotos nimeltään Something Very Bad Is Going To Happen. Odotukset olivat korkealla kun aloitin sarjan katselun ja kyllähän ne täyttyivät. Ainakin osittain. Uudesta sarjasta löytyy taattuun Duffer veljesten tyyliin kaikenlaisia omituisuuksia, koukkuja ja kikkoja, mutta ehkä tämä uusi sarja on kuitenkin hieman venytetty. Jos Stanger Thingsin jokainen tuotantokausi ansaitsi lähes kympin, tämä uusin saa vaikkapa kasin. 

Ja muuta katseltavaa. Netflixissä alkoi norjalainen Harry Hole -sarja, jolle vankka suositus. Erinomaisesti tehty, tuotettu ja kaiken pohjana on Jo Nesbøn taattu tarinankuljetus. Viihdyn Harryn seurassa erinomaisesti. Kuten viihdyn myös suomalaisen, Maikkarilta tulevan, Karkurit -sarjan parissa. Siinä on toki muutama epäuskottava juonenkäänne, mutta muuten sangen mukava sarja tämäkin. Mutta nyt päätän televisiokatsauksen tähän. Ja lähden töihin.   

Reilun viikon kuluttua alkaa henkilökohtainen kevätsesonkini.  Ensimmäinen ryhmä saapuu perjantaina ja sitten mennäänkin tukka putkella ympäri Eurooppaa aina toukokuun alkuun asti. Olen siis ihan kohta ihan oikeasti lähdössä töihin. Hetkeksi. 

Entäs ne toisten ihmisten työt? Onko Kroatiassa, tai tarkemmin täällä meidän huudeilla, töitä tarjolla? Lyhyt vastaus on että kyllä. Töitä rittää. Joten jos työskentely Dalmatiassa kiinnostaa, tällä hetkellä meidän piirikunnassa on avoinna 1363 työtehtävää. Kuten arvattavissa, eniten työntekijöitä tarvitaan ravitsemus- ja matkailualalla, jonne kaivataan niin kokkeja, tarjoilijoita kuin siivoojia. Ja vaikka luulisi, tai ainakin minä luulin, että tehtävät olisivat kausiluonteisia, yli puolet avoinna olevista hommista ovat ympärivuotisia. Eli yritykset etsivät kokoaikaisia työntekijöitä, lähinnä varmistaakseen samalla jatkuvuuden. Ei ihan joka vuosi tarvitse jännittää että löytyykö ihmisiä hommiin ja saadaanko ravintola auki vai ei. 

Mitä näissä hommissa sitten tienaa? Kroatian tilastokeskus on julkaissut alkuvuoden eli tammi-helmikuun palkkatilastot. Niiden mukaan mediaanipalkka tässä maassa on 1304 euroa kuukaudessa. Puolet ihmisistä siis ansaitsi tuota summaa enemmän, puolet vähemmän. Mediaanipalkka on muuten noussut 8,7% viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. 

Veroaste Kroatiassa on progressiivinen ja vaihtelee 17-35,4% välillä hieman riippuen paikallishallinnon asettamista verokannoista. Myös eläkkeistä maksetaan progressiivista veroa, niissä veroaste on 10-30% riippuen eläkemäärästä ja asuinpaikasta. Keskimääräine eläke Kroatiassa on muuten 527 € kuukaudessa. 

Rahaa myös kuluu. Sitä kuluu mm. ruokaan, jonka hinnat ovat nousseet ja nousevat kuulemani mukaan yhä, koska maailmantilanne on mikä on. Hintojen nousu Kroatiassa ehti jo hieman tasaantua, helmikuussa inflaatio ei ollut “kuin” 2,6 %, mutta kiitos mm. Iranin sodan, hintojen pelätään taas lähtevät nousuun. Juuri nyt kerrotaan kananmunien hintojen nousseen 10%, lampaanlihan 7,2% ja naudan- sekä vasikanlihan jopa 20%. Eikä lähestyvä pääsiäinen, joka on tässä maassa yksi vuoden suurimpia juhlia, ainakaan tule laskemaan hintoja. 

Näin tällä kertaa. Aloitettiin hyttysellä ja päädyttiin lihatiskille ihmettelemään nousevia hintoja. Seuraavalla kerralla, joka on varmaan vähään aikaan viimeinen hetkeen johtuen edellä mainitusta työputkesta, sitten taas ihan jotain muuta. Palataan linjoille.  

Henkilökohtaista

Sunnuntai 22.3.2026 klo 16.12 - JariH

Jos olet lukenut juttujani useammin kuin kerran, olet taatusti huomannut että kirjoitusten aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Tällä kertaa menemme siihen laitaan jossa minä kökötän. Ihan itse. Puhumme siis henkilökohtaisuuksia. Ja ihan vähän jostain muista asioista.

Se on talvikausi nyt virallisesti ohi. Ei pelkästään kalenterin mukaan vaan myös täällä kotona. Täällä on nimittäin pistetty extralämmittimet takaisin laatikoihin, teipattu laatikot kiinni ja siirretty ne kaapin syvyyksiin. Koska ihan kohta on huhtikuu. Joka on jo ihan täysi jollei nyt vielä kesä-,  niin ainakin  kevätkuukausi. Loppukevätkuukausi.

Lämpötila on toki hieman laskenut niistä kahdenkymmenen asteen lukemista joista saimme nauttia vielä parisen viikkoa sitten. Nykyään päivälämpötilat pyörivät 13-17 asteen tienoilla laskien öisin 7-10 asteeseen. Merivesi on juuri tänään 14 C.

Kesä, tai kevät, tuo mukanaan myös metsäpalokauden. Tuntuu että täällä palaa metsä jossain päin ihan jatkuvasti. Jo nyt. Se on hämmentävää sillä ei siitä nyt niin pitkä aika ole kun vettä tuli taivaalta lähes päivittäin. Luulisi että maasto on vielä sen verran kostea että sen syttyminen olisi epätodennäköistä. Mutta ei. Metsää palaa siellä sun täällä. Ymmärrän metsäpalot kesäkaudella, koska maasto on kuivaa, mutta miksi jo nyt?

Mikä sen metsän sitten sytyttää? Keväisin ihmiset polttavat roskia, yleensä pihoillaan mut myös luonnossa, ja jos/kun sitä tulta käsitellään huolimattomasti, tuli lähtee käsistä helposti. Kesällä roskien polttaminen on kielletty, mutta käsittääkseni juuri tällä hetkellä se on vielä sallittua. Vahingossa levinnyt tuli on yksi syy, mutta kyllä täältä löytyy myös tyyppejä jotka käyvät tuikkaamassa metsän palamaan ihan vaan siksi, että heidän mielestä se on kivaa…… jostain syystä. Onneksi asun sen verran kaukana puista, että metsäpalojen leviäminen tänne rantaan on mahdotonta. 

Sesonki on aivan kulman takana. Siis oma henkilökohtainen sesonkini.  Suomalainen ryhmämatkakausi alkaa suorien lentojen alkaessa, eli käytännössä huhtikuun alussa. Ja allekirjoittanut menee taas ympäri Balkania. Ja Eurooppaa. Itse asiassa olen käytännöllisesti katsoen koko huhtikuun töissä. Eli matkoilla. Aluksi pyöritään hetkinen Balkanilla jonka jälkeen siirrytään kiertelemään Eurooppaa. Juuri nyt näyttäisi vahvasti siltä, että tuo Euroopan kierros päättyy lopuksi Suomeen, joten ehkäpä vierailen kotimaassani tuolloin. Taisin käydä Suomessa viimeksi pari vuotta sitten ja nyt tänä keväänä mahdollisesti heti uudelleen. Toivottavasti onnistuu, olen tuosta Suomesta melkoisen innoissani. Karjalanpiirakkaa ja lihistä!

Vaan ei se matkanjohtajan homma pelkää reissaamista ole. Työt alkavat jo paljon ennen varsinaista matkaa, koska pohjatyöt. Homma ei suinkaan mene niin, että matkanjohtaja hyppää bussiin, ottaa mikin ja alkaa pälpättämään. Ei, kyllä hommia täytyy tehdä jo paljon ennen pälpättämistä. Täytyy tutkia kohteita, kaivella tietoja, paneutua historiaan, löytää pikku ankedootteja eri paikoista ja ihmetellä tilastoja. Eli kaivella jotain juttuja joista pälpättää. Vanhojen, useammin käytyjen kohteiden kohdalla ennakkovalmistauminen on pitkälti tietojen päivittämistä, mutta kun kohde on uusi, sen eteen pitää tehdä paljon enemmän töitä. Nyt huhtikuussa edessä paljon aivan uusia kohteita, joiden kanssa painetaan hommia juuri nyt. Vaikka itse matkaan on aikaa vielä kuukauden verran.

Silloin tällöin minulta kysellään, että asuuko Kaštelassa paljon suomalaisia tai muita ulkomaalaisia. Suomalaisia taitaa asua minun lisäkseni tasan yksi, terveisiä Marjolle, mutta tuntuu että kansainvälinen yhteisö olisi hiljalleen muodostumassa. Kenties jopa aktivoitumassa. Bulgarian Plovdivissa oli aikoinaan hyvinkin aktiivinen expats -yhteisö, siellä kokoonnuttiin säännöllisesti kerran viikossa, oli kirjoittaja- ja lukukerhoja, tehtiin retkiä kylpylöihin ja laskettelemaan, käytiin yhdessä konserteissa, tapahtumissa ja haikkaamassa. Täällä ei olla, ainakaan vielä, lähelläkään tuota tasoa.

Ero Kaštelan ja Plovidivin välillä on tietty se, että Plovdivissa asuu huomattavasti enemmän ulkomaalaisia. Vaan kyllä ulkkareita täältä meiltäkin tuntuu löytyvän. Ja kuten sanottu, yhteistyö ja tapaamiset tuntuvat olevan hiljalleen aktivoitumassa. Olin tuossa viikko sitten jopa hieman yllättynyt, kun kävin minulle ihan ensimmäisessä expats -tapaamisessa, kuinka paljon meitä täällä onkaan. Tuossa tapaamisessa oli tyyppejä jenkeistä, Saksasta, Englannista, Norjasta ja jopa Syyriasta. Ja yksi vanha ukko Suomesta. Eikä siellä ollut tietenkään kaikki, ei edes suurinta osaa, Kaštelassa asuvista ulkomaalaisista. Täytyy toivoa että toiminta lähtee kunnolla liikkeelle, sillä aina on kiva ja mukava tavata uusia ihmisiä. Kuunnella heidän kokemuksiaan ja saada vinkkejä kuinka taklata joskus hyvinkin haastavia kroatialaisia byrokratian koukeroita. Löytää ehkäpä jonkun kokemuksen perusteella kauppa josta löytyisi syömäkelposta naudanlihaa pihveihin. Vielä ei moista herkkua ole löytynyt.  

Näin tällä kertaa. Nyt ei menty siis suurempiin aiheisiin eikä asioihin vaan pysyttiin turvallisesti lähellä kotia ja omaa elämääni. Itseänikin jännittää jo, että mitähän seuraavaan juttuun keksii. Varmaankin taas jotain aivan erilaista. Käypä siis kurkkimassa. 

Kun maailma järisee

Torstai 5.3.2026 klo 14.15 - JariH

Kirjoitin muutama viikko sitten lyhyesti meillä sattuneesta maanjäristyksestä. Se oli vain yksi tapaus, mutta koska juuri nyt näyttäisi että maa järisee lähes jatkuvasti, lienee syytä palata aiheeseen ihan omalla kirjoituksellaan. Järistäänpä siis hetkinen. 

Maanjäristyksien frekvenssi tuntuu siis kasvaneen näillä huudeilla viime aikoina selvästi. Päättyvän viikon keskiviikkona täällä jyrisi 3,7 magnitudilla. Järistyksen episentrumi, eli keskikohta, oli vain 41 kilometriä Kaštelasta. Se heiluttelikin ihan mukavasti. Kuulemma. Minä en tiennyt järistyksestä yhtään mitään koska se sattui yöllä kello 1.23. Kunnon ihmiset nukkuvat tuolloin. Muutama tuttu kertoi heränneensä heiluntaan, osa oli rynnännyt jopa ulos asunnostaan. Sen verran oli kuulemma pelästyttänyt. 

Eikä ne järistykset siihen loppuneet. Heti seuraavana yönä, lähellä Drnišin kaupunkia noin 60 kilometrin päässä meiltä, rekisteröitiin 3,9 magnitudia. Tästäkään minulla ei ole minkäänlaista käsitystä. Ja sitten, 50 minuuttia edellisestä, heilui Murvicassa. Siellä tosin vain 2,9 Richterin voimalla. Tämä viimeisin oli niin kaukana ettei se todellakaan tuntunut meillä. Murvica sijaitsee Zadarin lähellä.  

Siihen, etten ole huomannut näitä järistyksiä, saattaa toki vaikuttaa myös se, että tuossa noin 100-150 metrin päässä asunnostani tehdään katutöitä ja siellä pyörii isoja kuorma-autoja, kaikenmaailman jyriä ja kaivinkoneita, jotka jyrisevät erittäin hämäävästi. Saattaa siis olla että en edes huomaan pienempiä maanjäristyksiä koska luulen niiden olevan rakennustyömaan ääniä. 

Miksi täällä sitten järisee ja miksi sitä tapahtuu entistä useammin? Kroatian seismologisen laitoksen johtaja Krešimir Kuk selittää asiaa, että maan voimakkaampi seisminen aktiivisuus johtuu Adrianmeren mikromannerlaatan liikkeestä. Tämä laatta liikkuu kuulemma kohti Dinara -vuoria ja työntää näitä vuoria ylemmäksi. Eli joku mannerlaattaa jossain maanpinnan alla painautuu järjettömiä vuoria vastaan, jopa niiden alle, nostaen niitä korkeammiksi ja meillä järisee maa tämän  takia. Täysin käsittämätöntä, mutta samalla jollain tavalla myös sangen kiehtovaa. Toki tämä vuorien nouseminen vie aikaa, varmaan vuosisatoja ellei peräti vuosituhansia. Kasvua siis tuskin ihan paljaalla silmällä kykenee havaitsemaan. 

Krešimir Kuk toteaa myös, että seisminen aktiivisuus on lisääntynyt ja samalla siirtynyt korkeamman riskin eteläisestä Kroatiasta luoteeseen. Eli juurikin tänne meidän alueelle. Samaan hengenvetoon Kuk sanoo myös, että vaikka maa järisee hieman useammin, ei paniikkiin ole aihetta. Maan heiluminen ei hänen mukaansa tarkoita mitään erityistä eikä riski suuremmasta järistyksestä ole mitenkään kasvanut. Vaikkakaan mahdollisuutta sellaiseen ei voi laskea kokonaan pois. Tosiasia on nimittäin se, että koko Balkan, mukaanlukien Kroatia, sijaitsee aktiivisen mannerlaatan päällä ja maanjäristyksiä nyt vaan sattuu aika ajoin. 

Ja onhan niitä sattunut. Myös niitä suurempia. Vuonna 2020, tarkemmin 28. joulukuuta, maa järisi pohjois-Kroatiassa Petrinan alueella 6,4 magnitudin voimalla aiheuttaen todella suuria vahinkoja. Petrinassa kuoli 9 ihmistä ja lähes koko kaupunki tuhoutui. Heti seuraavana päivänä Petrinan naapurikaupungissa Sisakissa jälkijärisi 4,9 magnitudia tuhoten mm. sairaalan ja kaupungintalon. Tätä ennen pääkaupunki Zagrebiin oli iskenyt samana vuonna maaliskuussa 5,3 magnitudia rikkoen taloja ja infrastruktuuria kaupungissa.  Zagrebin järistyksessä kuoli yksi 15 -vuotias tyttö. 

Ennen näitä se suurin, tai eniten vahinkoa aiheuttanut, maanjäristys tapahtui 29.5.1979. Tuolloin 6,4 magnitudia tuhosi mm. naapurivaltio Montenegron Kotorin kaupungin vanhaa kaupunkia, mutta vaikutti myös mm. Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin. 

Vaikka listaus edellä saattaa vaikuttaa että Kroatiassa maa järisee jatkuvasti, niin jos tarkastelee aikajanaa, varsinkin suurempien maanjäristysten osalta, voi todeta, ettei niitä nyt ihan jatkuvasti tapahdu. Että loppujen lopuksi kuitenkin Kroatia on tässä(kin) yhteydessä sangen turvallinen maa. Vaan mitä sitten pitää tehdä, jos sattuu olemaan paikalla kun maa alkaa järistä?

Pari perusasiaa on syytä muistaa. Pysy rauhallisena. Tee tarvittavat pelastustoimet ennenkuin postaat someen maanjäristyksistä. Näitä tarvittavia pelastustoimia on mm. että hakeudut ulkoseinän viereen ja suojaat pään sekä niska käsillä. Jos kysymyksessä on suurempi järistys, varo putoavia esineitä tai tavaroita. Oviaukko ei muuten enää nykykäsityksen mukaan ole erityisen turvallinen paikka, vaikka muistan lukeneeni joskus että pitäisi hakeutua nimenomaan oviaukkoon. Ei pidä, nykyään kannattaa mennä siis ulkoseinän viereen. Ulos ei kuulemma myöskään kannata rynnätä, koska rakennuksesta voi putoilla kaikenlaista. Kun tärinä  loppuu, tarkista kanssaihmisten vointi. Anna tarvittaessa ensiapua. Ja sitten se some. 

Ihan lopuksi kannattaa varautua jälkijäristyksiin. Niitä tulee melko usein suurten maanjäristysten jälkeen.

Näin tällä kertaa. Järistiin ja heiluttiin. Vaan kuten edellä todettu, ei niitä kannata pelätä. Järistyksiä tapahtuu verrattain harvoin ja sellaisen kohdalle sattuminen loman aikana on hyvin epätodennäköistä. Tervetuloa vaan tänne Kroatiaan. Heilumaan.   

Olympialaiset

Maanantai 23.2.2026 klo 15.31 - JariH

Pukkaa kevättä Kaštel Stariin. Tänne on lupailtu pitkän sadekauden jälkeen tuleville viikoille aurinkoa ja lähes kahdenkympin lämpötiloja. Siitä se lähtee. Se kevät. 

Milano-Cortinan olympialaiset päättyivät sunnuntaina. Kun tässä nyt on pari päivää vedetty henkeä ja sulateltu, lienee aika nostaa pää ja katse hetkeksi tuosta aloituskuvan kylästä ja käydä läpi miltä päättyneet viiden rinkulan kisat kroatialaiselta kotisohvalta näyttivät. Seuraavassa viiltävä analyysi kisoista ja muutamasta jutusta niiden ympärillä. 

Tykkään olympiakisoissa siitä, että kisoja seuratessa tulee väkisinkin katseltua itselleen täysin vieraita lajeja, kuten näissä kisoissa vaikkapa rattikelkkailua ja vuorihiihtoa. Kesäolympialaisissa näitä vieraslajeja on toki vieläkin enemmän. 

Ennen kuin yksikään urheilija oli aloittanut kilpailusuoritustaan, suomalainen media pelotteli lukijoitaan kuinka kisat tulevat epäonnistumaan. Varsinkin Hesari kunnostautui kertomalla meille että mikään ei toimi Italiassa, suorituspaikat eivät ehdi ajoissa valmiiksi, liikenne puuroutuu, matkat on pitkiä, ei ole lunta jne. Olympiakyläkin olisi lehden mukaan ankea, kesäleirityyppinen alue, josta urheilijat eivät tule pitämään. Sängyt sentään saivat lehdeltä synninpäästön, ne olivat kuulemma ihan oikeita sänkyjä eivätkä samanlaisia pahvivirityksiä kuin Pekingin kisoissa oli.  

Vaan kuinka sitten kävikään. Kaikki toimi, kisapaikat olivat valmiit ja urheilijat viihtyivät. Viihtyivät niissä ‘leiriolosuhteissa’ olympiakylässä, jopa niin hyvin että heille varatut kondomitkin loppuivat kesken. Eikä Helsingin Sanomatkaan enää kisojen aikana kovasti kiukutellut.

Entäs se urheilu? Suomen menestys oli Olympiakomitean mielestä tavoitteiden mukainen. Eli heille riittää se, että urheilusta sekaisin oleva kansa saavutti 6 mitalia, joista yksi hopeinen ja loput pronssia. Samaan aikaan eräs norjalainen Johannes Høsflot Klæbo hiihteli maalleen yksinään seitsemän kultamitalia. Siis seitsemän. Kultamitalia. Yksin. En kommentoi enempää. 

Kun hiihtoon päästin todettakoon, että tavallinen maastohiihto on tylsä laji. Suihkitaan menemään määrätty matka ja se on siinä. Nykyään kilpaillaan vielä lähinnä vain kakkostilasta, sillä jos Klæbo on mukana, hän voittaa. Aina. Ja jos mukana yhtään ketään muuta norjalaista, kotikatsomoissa voi jännittää että ottaako Norja kaksois-, kolmois- vai nelosvoiton. Naisissa puolestaan voittaa aina joku ruotsalainen. 

Vaan voi sitä sukset jalassa saada aikaiseksi mielenkiintoisia kilpailujakin. Kuten ampumahiihtossa. Hiihdetään, mutta tilanne muuttuu täysin kun kilpailijat pysähtyvät ampumaan. Vaikka olisit joku klæbo, täysin ylivoimainen ladulla niin kun sitten ammutaan ja  kiskaiset pari-kolme ohi kutia, löydät itsesi yllättäen sijoilta ynnä muut. Kotisohville tämä vaihtelu luo oivan jännitysmomentin sillä mikään ei ole varmaan ennen viimeistä ampumapaikkaa. Voittajat vaihtelevat aivan eri tahtiin kuin maastohiihdossa. Ampumahiihto on hieno laji. Suosittelen. 

Pidetään sukset jalassa ja tullaan mäkeä alas. Harrastetaan slalomia kuten aikoinaan sanottiin. Löysin alppihiihdon jo aiemmin talven aikana katsellessani lajin maailmancupia. Eipä ollut siis ihme, että hakeudun television ääreen tämän lajin pariin myös olympiakisoissa. Ja tykkäsin. Yhä edelleen. Suoritus kestää hieman lajista riippuen minuutista puoleentoista, joten kärsivällisyys riittää helposti siihen kun urheilija tulee mäkeä alas. Erot kilpailijoiden välillä ovat naurettavan pieniä, jotain sekunnin kymmenes- tai sadasosia, mutta nykyajan grafiikka on niin hienoa että penkkiurheilijakin pysyy hyvin kärryillä kuka johtaa ja kenellä ei tällä kertaa oikein kulje.

Sitä paitsi naisten pujottelussa laskee Mikaela Shiffrin, joka on täysin ylivoimainen urheilija tässä lajissa. Vähän niin kuin Klæbo hikihiihdossa. Paitsi paljon paremman näköinen. Suuri suosikkini. Mikaelalla on muuten vieläpä suomalainen valmentaja, Janne Haarala. 

Lopuksi se sokeri pohjalla. Sunnuntaipäivän huipensi ihan oikeasti yksi historian suurimmista jääkiekko-otteluista, olympiafinaali Kanada-USA. Kun muistetaan, että kisojen kiekkoturnauksessa pelasivat maailman parhaat parhaita vastaan, loppuottelussa vastakkain olivat niistä parhaimmista ne kaikista parhaat. Ja peli juuri sen näköistä. Hieno tapahtuma, hieno peli. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että Leijonat saavutti kisoissa pronssia. Eikä se loppuottelupaikkakaan lopulta kovin kaukana ollut. Aina tuntuu jossain syvällä kun kiekkoturnauksen lopuksi kattoon nousee Suomen lippu. Niinkuin nyt tapahtui, USAn ja Kanadan lisäksi hallissa nostettiin siniristilippu. Pronssimitalin kunniaksi. 

Näin olympialaiset. Ja huomiot. Täytynee vielä kuitenkin todeta, että kisat televisioinut Yle selvisi urakastaan todella hienosti. Katselin siis Ylen kisälähetyksiä,  koska Kroatian television tarjonta oli jostain syystä ‘hieman’ suppeampi kuin Ylen. Tykkäsin kisastudioista, tykkäsin selostajista ja asiantuntijoista. Yle oli ottaut, lajista riippumatta, kyseisen lajin ensisiä aktiiviurheilijoita asiantuntijoiksi ja kommentoimaan tapahtumia, ja tämä toimi hienosti. 

Näin tällä kertaa. Nyt mentiin urheilupainotteisesti, mutta kun tässä kroatialasiella kotisohvalla on viimeiset pari viikkoa eletty olympialaisia, kisat ansaitsi omat kommenttinsa. Seuraavalla kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä siis suksilla. 

Vaikea elämä

Lauantai 21.2.2026 klo 10.50 - JariH

Kuulen usein, että kylläpäs sinä oletkin onnekas kun saat asua siellä palmun alla lämpimässä ja auringossa. Näitä viestejä tippuu varsinkin kun Suomessa paukkuu pakkanen tai tulee viistoräntää. Vaan ei se elämä täällä helppoa ole. Kyllä sitä vanha ihminen joutuu kärsimään ja taistelemaan arjen haasteiden kanssa täälläkin. 

Ensinnäkin ihmisen täytyy olla vaihtolämpöinen. Ja sopeutuva. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, asuntoja rakennettaessa eritysmiehet ovat istuneet todennäköisesti kahvilla. Aina. Niinpä kämpät, varsinkin hieman vanhemmat, ovat talvisin ihan järkyttävän kylmiä. Kylmyys pukkaa ovista ja ikkuinoista eikä lämpö pysy sisällä. Niinpä aamuisin talvisaikaan saattaa talossa olla helposti sellaiset 14-15 astetta. Kun tuolta peiton alta yön jälkeen kömpii, melko nopsasti sitä löytää vähintään sukat, jos ei peräti villasukat, jalkaan. Ja aika paljon muutakin vaatetta. Päivällä lämmöt sitten kyllä nousevat 17-18 asteeseen. Ja jos aurinko paistaa, varsinkin kun se paistaa suoraan ikkunasta olkkariin, saattaa lämpötila kivuta siellä jopa yli kahdenkympin. Sitä aurinkoa vaan näkee talviaikaan hieman harvemmin.  

Kesällä vaihtolämpöisen yksilön täytyy luoda nahkansa, sillä silloin kotona on kuuma. Joskus jopa tuskaisen kuuma. Kun ulkona pukkaa neljänkympin lämpöä, asunnossa, jonne paistaa aurinko suoraan sisään, ei paljon tuosta lukemasta jäädä. Ja kun pelkkä sohvalla istuminen pistää hikoilemaan, sitä saattaa joskus jopa kaivata talvisen pirtsakoita lämpötiloja. Onneksi tuosta vierestä löytyy Adrianmeri, jonne voi pulahtaa. 

Kun tuli tuo meri puheeksi, siirrytään seuraavaan aiheeseen. Eli meren aiheuttamiin ongelmiin. Joita ilmenee niitäkin talvikaudella. Kuten muutama juttu sitten kerroin, Adrianmeren suuttuessa se kipuaa helposti ylös kaukalostaan ja tulvii asuntoihin, kahviloihin ja ravintoloihin. Tänä talvena näin ei ole tapahtunut vain kerran tai kaksi, vaan lähes viikoittain. Rannan asukkaat ja ravintoloitsijat joutuivat nimittäin jälleen äyskäröimään vettä kiinteistöistään tämän viikon torstain ja perjantain välisenä yönä kun etelätuuli, eli jugo, nosti meren jälleen rantatörmälle ja sitä kautta kylien vanhoihin kaupunkeihin. Tuntuu olevan melkoisen yleistä jostain syystä tänä talvena.

Henkilökohtaiseen elämääni ei vihainen Adrianmeri onneksi kovin kauheasti vaikuta. Asun noin 30 metrin päässä merestä, ja välissä on vielä puisto, joten ihan meille asti vesi ei jaksa kiivetä. On kuitenkin raskasta seurata kavereiden ja tuttavien, joilla on ravintoloita, baareja ja asuntoja meren lähellä, kärsivän toistuvasti lattialla vellovasta merivedestä. Eihän sinne cafebarin pääse  edes aamukahville kun lattialla on puoli metriä vettä. 

Entäs sitten tämä kieli. Alkuasukkaat täällä puhuvat vierasta kieltä. Kieltä, jota on täysin mahdoton oppia. Monestakin eri syystä. Ensinnäkin kroatiankieli pohjautuu ja perustuu 800 -luvulla kehitettyyn glagoliittiseen kirjoitukseen. Se on vanhin tunnettu aakkosto,  nykyisten slaavilaisen ja kyrillisen kirjoituksien edeltäjä. Tuntuu, että  kielen osalta täällä on jämähdetty jonkinmoiseen välitilaan, vieläpä melko lähelle 800 -lukua. Vaikka kyrillisiä kirjaimia ei käytetäkään. Mutta kieli itsessään on lähes yhtä haastavaa kuin kyrillinen kirjoitus. 

Muutama esimerkki. Kroatialaisissa aakkosissa on 30 kirjainta joista vain 5 on vokaalia. Niitäkin käytetään hyvin säästeliäästi, kuten vaikka saaren Krk nimestä, tai sanoissa prst (sormi) ja smrt (kuolema) voi päätellä. On täysin mahdotonta edes yrittää lausua ymmärrettävästi sanoja, joissa erilaisia konsonantteja on täysin sekaisessa järjestyksessä. Ja niitä sanoja riittää.

Entä ne konsonantit? Huoh. Kroatialaisista aakkosista ei löydy kirjaimia q, w, x tai y. Eikä luonnollisestikaan skandeja ä,ö tai å. Sen sijaan aakkosista löytyy erilaisia suhuja. Aivan riittävästi. Ässiä löytyy kaksi, se tavallinen s ja lisäksi suhu š. C kirjaimia kroatialaisissa aakkosissa on peräti kolme, on tavallinen c, mutta sitten on myös č ja ć. Eikä täällä luonnollisesti pärjätä yhdellä zetallakaan, sen tavallisen zetan lisäksi löytyy tietysti myös suhu ž. Kaiken tämän päälle on vielä hämmentävä d-kirjain, joka kirjoitetaan pienillä kirjaimilla đ ja suurilla Đ. Huomatkaa viivat kirjaimissa.  

Edellä siis esimerkkejä suhisevista kirjaimista kroatiankielessä. Ne kaikki suhisevat vielä eri tavalla siitä riippuen, minkälainen hattu kirjaimen päällä on. Ja ne pitää osata suhista oikein, sillä jos suhiset jonkun kirjaimen väärin, koko sanan merkitys saattaa muuttua aivan eriksi kuin mitä koitat sanoa. Ei ole ihan helppoa vanhalle ihmiselle. Suhista. Varsinkaan oikein. 

Vaikka nyt alkaa aika olla lopussa tämän kirjoituksen osalta, otetaan lyhyesti loppuun vielä yksi ongelma. Eli heiluva maailma. Järistykset. Meillä Dalmatiassa järisee toki sangen vaatimattomasti, ainakin tähän asti, mutta kun mennään hieman pohjoisemmaksi, siellä maa saattaa heilua melko rajustikin. Muutama vuosi sitten pääkaupunki Zagrebia ja Sisakin seutua heilutellut maanjäristys aiheutti melkoisia vahinkoja.  

Meillä täällä järistykset kyllä tuntee, mutta ne eivät ole ainakaan toistaiseksi ole rikkoneet paikkoja suuremmin. Viimeisin järistys näillä huudella oli viime tiistaina. Sen keskus, eli episentrumi, oli 54 kilometrin päässä ja voimakkuus 4,4 richteriä. Se on jo suhteellisen voimakas järistys. Ja kyllähän se heilutteli. Katselin kaikessa rauhassa jääkiekkoa televisiosta, kun tärinä alkoi. Heilui melko lyhyesti, mutta heilui kuitenkin. Tuon tiistain jälkeen on kuulemma heilutellut hieman lievemmin kolme-neljä kertaa, lähinnä öisin, mutta ne ovat kyllä menneet allekirjoittaneelle ohitse aivan täysin. 

Tässä siis muutama vanhan miehen elämää koskettavista asioista täällä palmun alla. Että ei se niin helppoa ole täälläkään. Jäi vielä muutama juttu kertomatta, joten ehkä niistä sitten seuraavilla kerroilla. Katsellaan mitä keksitään. Pysykääpä siis rattailla. 

Väki vähenee - ja lisääntyy

Maanantai 12.1.2026 klo 19.32 - JariH

Puolisen vuotta siihen meni. Siihen että opin taas kuinka nukkutaan. Tässä on käynyt nimittäin sillai hassusti, että kun muutin viime kesän alussa takaisin Kroatiaan, unohdin taidon nukkua. Se tuskin katosi muuton, Kroatian tai edes Kaštel Starin takia, siihen vaikutti moni muukin asia, mutta nyt siis, puolen vuoden kärvistelyn jälkeen tilanne vaikuttaa huomattavasti paremmalta. Taas nukutaan! 

On sangen hämmentävää sen jälkeen kun on tottunut heräämään puoli viideltä joka aamu, nykyään aamulla kelloon kurkkatessa se onkin jo seitsemän! Ja mittari ranteessa kertoo unta kertyneen yli seitsemän tuntia, joskus jopa lähes kahdeksan. Päivä lähtee ihan eri tavalla käyntiin kun on nukkunut kunnolla vaikka tuntuukin, että on koko ajan pari tuntia myöhässä joka paikasta kun kaikki päivän rutiinit tapahtuvat viiveellä.  

Se henkilökohtaisuuksista. Nyt tilastoihin. Koska niistä on aina mukava puhua. Puhutaan väkiluvuista. Ja niiden kehityksestä. 

Kroatia on kärsinyt jo pitkään maastamuutosta. Nuoret ihmiset, perheet, ovat muuttaneet ulos maasta paremman elämän ja leveämmän leivän perässä. Kun Kroatia itsenäistyi vuonna 1991, maassa asui 4,7 miljoonaa ihmistä. Nykypäivänä, viime viikolla julkaistun tilaston mukaan, väkimäärä on tippunut 3,8 miljoonaan. Tärkeimpänä syynä lähes miljoonan ihmisen ‘menettämiseen’ pidetään maastamuuttoa, vaikkakin Kroatiassa myös kuollaan huomattavasti enemmän kuin synnytään. 

Viime aikoina tämä negatiivinen väestökehitys näyttäisi hentoja merkkejä että se olisi vihdoin kääntymässä. Juuri julkaistun tilaston mukaan vuonna 2024 Kroatian väkiluku kasvoi nimittäin huimasti. Se kasvoi peräti 6.547 ihmisellä. Eli jopa 0,2 prosenttia! Siis semmoisen vajaan jäähallilisen verran. Mutta kasvanut kuitenkin. 

Kasvu liittyy kansainväliseen muuttoliikkeeseen. Kroatiaan muuttaneista lähes puolet oli ulkomaalaisia, jotka tulivat tänne töihin tai sotaa pakoon vaikkapa Ukrainasta. Mistään suuresta kroaattien paluumuutosta kotiin ei siis ollut kysymys. Vieläkään. Minähän en muuten näihin maahanmuuttajiin sisälly, koska palasin tänne vasta vuonna 2025.

Kroatian luonnollinen väestönkehitys on negatiivinen, kuten monessa muussakin länsimaassa. Täällä siis kuollaan enemmän kuin synnytään. Ja kun peitto ei heilu, väestö vanhenee. Kroatia onkin yksi Euroopan vanhimmista maista, maan keski-ikä on 45,4 vuotta, jolla se sijoittuu vanhemmuustilastossa Euroopassa sijalle seitsemän. Vanhimmat kansat löytyvät Italiasta (47,1), Portugalista (47,1), Bulgariasta (46,9) ja Kreikasta (46,9). Suomalaisten keski-ikä 43,4 vuotta. Nuorimpia kansalaisuuksia Euroopassa ovat Irlanti (39,4), Luxemburg (39,7), Malta (39,8) ja Kypros (40,6). 

Olipas siinä kunnon tilastopläjäys! Ja numerorumba. Huh. Nyt takaisin maanpinnalle ja Kaštelaan. Kuinka väestö on kehittynyt täällä meidän kylillä? Ja onhan se  kehittynyt. Kaštela on nimittäin neljänneksi eniten uusia ihmisiä kerännyt kaupunki koko Kroatiassa. Vuonna 2024 Kaštelan väkimäärä kasvoi 719 ihmisellä. Se ei ole ihme, sillä kaupunki panostaa ihan kunnolla mm. lapsiperheiden infraan ja heidän viihtyvyyteen. Tänne on rakennettu uusia päiväkoteja ja leikkipuistoja, kaupunki maksaa extrakorvausta uusista vauvoista jne. Jotta saataisiin lisää kaštelalaisia. Nuoria sellaisia. 

Kroatiassa muuten lapsilisän suuruus riippuu vanhempien tuloista ja lasten lukumäärästä. Se pyörii välillä 30-100 € kuukaudessa per lapsi. Lisäksi valtio maksaa kertaluonteisen korvauksen jokaisesta uudesta kroaatista. Tämä korvaus on 618 € per lapsi. Tuo edellä mainittu Kaštelan kaupungin oma korvaus uudesta vauvasta on muuten 1000 € ensimmäisestä ja toisesta lapsesta, kolmannesta saa 3000 €, neljännestä 4000 € ja siitä eteenpäin jokaisesta uudesta tyypistä 5000 €. 

Imu Kaštelaan on nähtävissä myös aamulenkeillä. Tänne on rakennettu, ja rakennetaan yhä, uusia taloja. Niin omakoti- kuin kerrostaloja. Nykypäivänä uudet talot tehdään hieman kauemmaksi rannasta,  on kuulemma jonkinlainen statussymboli rakentaa talonsa läheisen vuoren rinteelle. Hieman kauemmaksi vanhoista kylistä rannalla. Tämäkin on siis kääntynyt vuosisatojen saatossa. Vielä 1500 -luvulla väki muutti vuorilta juurikin rannikolle sinne rakennettujen linnojen suojiin turvaan, mutta nyt siis heti reilun viidensadan vuoden kuluttua porukka haluaa, jostain syystä, takaisin rinteille. En ymmärrä.  

Näin tällä kertaa. Paljon numeroita, paljon tilastoja. Toivottavasti jaksoitte kahlata läpi. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Tai sitten ei. Katsellaan. Ja palataan.

Vuosi 2025

Tiistai 30.12.2025 klo 23.55 - JariH

Näin vuoden vaihtuessa on tapana muistella päättyvää vuotta ja lyödä yhteen mitä sitä on oikein tullut touhuttua. Kun kerran näin on ollut aikaisemminkin tapana, niin mikäs minä olen perinteitä katkomaan. Vedetään siis vuosi 2025 yhteen. Olkaa hyvät. 

Melko tarkaan vuosi sitten olin Englannissa, Liverpoolissa. Siellä oli talvimyrsky, joka oli niin rankka, että kaikki uudenvuoden bileet oli peruutettu. Niinpä vuosi vaihtui hotellihuoneessa Lontoon juhlia ja ilotulituksia telkkarista seuraten. Vuosi 2025 alkoi siis sangen myrskyisästi. 

Vaan kyllä se meno siitä sitten rauhoittui. Alkuvuosi meni Bulgarian Plovdivissa talvea pidellen. Siellä satoi luntakin, tosin ihan muutaman päivän, mutta lunta kuitenkin. Elämä vaipui hiljalleen horrokseen, talvihorrokseen. 

Toukokuussa tapahtui suurin rypistys vuodelle 2025. Tapahtui muutto. Tapahtui paluu kotiin. Toukokuun viimeisinä päivinä, hyvin tiukassa aikaikkunassa, muutin tavarani Plovdivista takaisin Kroatiaan, takaisin Kaštel Stariin, itse asiassa takaisin jopa samaan asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan.

Muutto meni hyvin. Voisi sanoa että jopa yllättävän hyvin. Siinä oli kuitenkin melko monta liikkuvaa osaa. Ne loksahtelivat paikoilleen lopulta juuri kuten suunniteltu. Ainoa ongelma ilmeni Serbian ja Kroatian rajalla kun Kroatian rajaviranomaiset olivat sitä mieltä että minun Toyota Hiace oli raskasta rahtia kuljettava ajoneuvo. Pistivät minut rekkojen sekaan tulliselvitystä tekemään. Eivätkä meinanneet uskoa millään että kysymyksessä on henkilökohtaiset tavarat joita olen muuttamassa Kroatiaan. Eikä minulla ole rahtikirjaa. Huoh. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen siitäkin selvittiin. Sieltä isojen rekkojen seasta. 

Muutettiin siis takaisin Kroatiaan. Muutettiin takaisin kotiin. Siltä se ainakin tuntui silloin toukokuun lopussa. Ja tuntuu yhä edelleen. Kaštel Stariin oli helppo solahtaa kun paikat olivat, ja ovat yhä, tuttuja. Kaupat, baarit, rannat, kadut ja kujat, jopa osa ihmisistä, kaikki on tuttua. Ei minulla täällä varsinaisia ystäviä ole, ei niitä toki ollut Plovdivissa eikä edes Suomessa asuessani, mutta tuttuja on täällä sitäkin enemmän. Kun kävelen tuolla kylillä niin kättä saa nostella melko taajaan. Ja toivotella dobro milloin mitäkin. Bok. Joka muuten lausutaan täällä Dalmatiassa bog. Erotuksena muuhun Kroatiaan. 

Tulihan sitä vuoden mittaan töitäkin tehtyä, vaikka eläkkeellä olenkin. Tuli kierrettyä matkanjohtajana perusreissuja, joita on vuosien varrella tullut tehtyä kohta parikymmentä ympäri Balkania, mutta vuonna 2025 mukaan saatiin myös muita, ihan uusia, kohteita. Jopa ihan täällä Kroatiassa. Kaikilla näistä retkistä on karttunut kokemuksia, mutta ennenkaikkea kohtaamisia satojen ihmisten kanssa. Ihmisten, joiden rinnalla minulla on ollut kunnia matkustaa, joista olen saanut pitää huolta ja tarinoida heille matkojen kohteista. Huonojen juttujen ja vitsien säestämänä. Ja mikä mukavinta, joidenkin matkaajien kanssa yhteys on säilynyt matkan jälkeenkin. Tykkään kovasti. 

Kaiken kaikkiaan vuosi 2025 oli hyvä. Paljon tapahtui, toki myös niitä huonompia, jopa pelottavia, asioita, mutta jos yritetään pitää tämä juttu positiivisena, niin ei lähdetä tässä nyt sille polulle ollenkaan. Kun nyt vuoden lopussa katson vuotta 2025 taaksepäin, voin hyvin mielin todeta, kuten joku viisas on joskus sanonut, I did it my way. 

Oikein hyvää uutta vuotta ihan kaikille siellä ruudun takana ympäri maailmaa. Tehdään alkavasta vuodesta 2026 vieläkin parempi. Yhdessä.   

Talvi

Maanantai 8.12.2025 klo 13.36 - JariH

Nyt on akuutti hätätilanne. Joulu, ja siihen liittyvä possu, lähestyy kovaa vauhtia, ja minulla alkaa olla sinappi loppussa. Eli on hätä, suuri hätä. 

Sain tuossa muutama hetki sitten kavereilta englantilaista sinappia, joka  voittaa nämä paikalliset litkut satanolla. Siihen ei kylläkään kovin suuria ponnistuksia tarvita. Valitettavasti tämä enkkusinappi alkaa olla ihan kohta läträtty ja jostain pitäisi siis löytää uutta. Mieluummin syötävää sellaista. Kroaatit kun eivät sellaista osaa tehdä. Itse en mihinkään sinappitalkoisiin ryhdy….. eivätkä lähikaupat myy muuta kuin juurikin tätä paikallista, hyvin kaukaisesti sinappia muistuttavaa ainetta. Ehkä tässä pitää käväistä jossain hieman suuremmassa kaupassa, kuten vaikka Lidlissä. Jos sieltä löytyisi jonkinlaista. Vaikka saksalaista. 

Muutoin Kaštela, kuten lähes koko Dalmatia, on vaipunut talviaikaan. Se on horrosmainen olotila. Missään ei tapahdu mitään, suurin osa baareista ja ravintoloista on kiinni, ketään ei ole missään, kaduilla ei liiku ketään….. jostain asunnoista tai kiinni olevasta ravintolasta saattaa kuulua porausääniä ja vasaran pauketta kun siellä tehdään remonttia ja valmistaudutaan siihen kun elämä palaa takaisin. 

Ihan vähän täytyy vetää takaisin edellistä. Kyllä täällä todistettavasti joku elää. Kaštelassa on ollut viime ajat hämmentävän lämmintä, päivälämpötilat ovat nousseet helposti 16-17 asteen paikkeille ja kun aurinkokin on paistanut, on viikonloppuisin niiden cafe-barien, jotka vielä ovat auki, terassit olleet täynnä perheitä ja kaveriporukoita.  Sekä niitä vanhoja ukkoja, mukaan lukien allekirjoittanut, jotka istuvat näillä terasseilla jo heti aamusta aamukahvilla. Joten kun aurinko paistaa ja on riittävän lämmintä myös dalmatialaiset heräävät eloon. 

Ei se aurinko kylläkään kovin kauaa tähän vuodenaikaan paistele. Päivä alkaa ihan kohta olla lyhimmillään näilläkin leveysasteilla, aurinko nousee joulukuussa seitsemän jälkeen laskeakseen sitten neljän maissa. Se tarkoittaa, että noin klo 17 alkaa olla jo pimeää. Mutta onneksi pimeyteen valoa tuo viime viikonloppuna lähes jokaiseen kylään ja kaupunkiin sytytetyt jouluvalot ja avatut joulutorit. 

Joulua kohti ollaan menossa. Kirjoitin aiheesta edelliseen juttuun, joten skrollaa hieman alaspäin ja lue sieltä sieltä minkälaista joulua täällä Dalmatiassa vietetään. Joulun jälkeen alkaa päivä hiljalleen pidentyä, vaikkakin samaan aikaan alkaa se kaikkein vakavin ‘talviaika’. Omasta kokemuksestani, joka on noin seitsemän vuoden pituinen, voin kertoa että tammi-, helmi- ja vielä maaliskuu ovat ne kaikkein ‘vaikeimmat’ talvikuukaudet. Silloin sataa ja tuulee. Olenpa kokenut yhden lumisateenkin täällä helmikuussa. Se oli sangen hämmentävä kokemus, ei pelkästään minulle vaan koko meidän kylälle. 

Joulun jälkeen lasketellaan muutama kuukausi kohti kevättä ja tulevaa sesonkia. Jonka lasketaan alkavan pääsiäisestä. Vuonna 2026 pääsiäinen näyttäisi osuvan aivan huhtikuun alkuun. Tuolloin moni talven kiinni oleva ravintola ja majapaikka avaa ovensa. Olkookin, että varsinainen turismi täällä meidän huudeilla alkaa vasta joskus kesäkuun lopulla. Sitä ennen vaan toivotaan että edes joku tulisi. 

Minun henkilökohtainen sesonki vuonna 2026 alkaa heti pääsiäisen jälkeen, huhtikuun toiselta viikolta. Sitten mennään hetki taas tukka putkella pitkin poikin Balkania ja Eurooppaa, ensin vuonna vieläpä aivan uuden tuotteen parissa myös täällä Dalmatiassa. On muuten todella mukavan tuntuinen ja mielenkiintoinen uusi reissu jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Jos Kroatia tai Dalmatia kiinnostelee, kannattaa tsekata Matkapoikien tuote nimeltä ‘Kroatian rannikon helmet’. Ensimmäinen lähtö on 17. toukokuuta 2026. Luvassa on meidän seudun parhaat oakat. Oikeasti. Todella mielenkiintoiset ja mukavat kohteet.  Ja korkeatasoinen, etten sanoisi jopa huippuluokan, matkanjohtaja. 

Tässäpä tarina tällä kertaa. Palataan uusien juttujen kanssa asiaan myöhemmin. Niitä kysymyksiä ja juttuehdotuksia saa edelleen lähettää. Yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta ja palautelomake näiden sivujen loppupäästä.  

Vukovar 18.11.1991

Tiistai 18.11.2025 - JariH

Ihminen ei vaan opi. Tai sitten ihmiskunnalla on todella lyhyt muisti. Juuri nyt Ukrainassa käydään veristä sotaa. Sodassa tehdään käsittämättömiä sotarikoksia, siivilejä raiskataan ja murhataan. Jopa joukkomurhataan. Ja maailma katsoo vierestä.

Samainen maailma on autuaasti unohtanut sen, että vain hieman reilu 30 vuotta sitten Euroopassa käytiin edellinen täysimittainen sota, jossa sotarikoksia tehtiin aivan kuten nyt Ukrainassa. Tarkoitan siis Jugoslavian hajoamissotia, tässä yhteydessä nimenomaan Kroatian sotaa joka käytiin 1991-1995.

Tasan 34 vuotta sitten, juurikin tällä päivämäärällä eli 18.11. vuonna 1991, Vukovar -nimisen kaupungin sankarillinen taistelu päättyi, kun hyvin heikosti aseistettujen ja koulutettujen kaupungin asukkaiden puolustus kaatui ja serbijoukot valloittivat Vukovarin. Serbejä tuki tuolloin Jugoslavian armeija (JNA).

Serbit olivat piirittäneet Vukovaria ennen sen antautumista syyskuusta alkaen. Vukovaria puolusti pieni joukko kroaattisotilaita ja siviilejä, jotka pitivät pintansa kolme kuukautta. Marraskuussa 1991  puolustus romahti serbien pommitettua kaupunkia systemaattisesti kolmen kuukauden ajan. Serbit marssivat kaupunkiin. 

Tästä alkoi sarja Euroopan lähihistorian pahimpia sotarikoksia. Kaupunkiin marssineet valloittajat aloittivat etniset puhdistukset, jossa kroaattisiviilejä tapettiin, raiskattiin, ajettiin kodeistaan ja heidän omaisuuttaan tuhottiin järjestelmällisesti. Monet siviilit kuljetettiin kidutettavaksi ja jopa murhattavaksi vankileireille Serbiaan.  Lähes koko Vukovarin infra tuhottin. Serbit riehuivat kaupungissa ja tuhosivat sairaaloita, historiallisia rakennuksia ja jopa tavallisten ihmisten koteja.

Vukovarin asukkaista on yhä edelleen kateissa noin 1.700 ihmistä. 

Yksi pahimmista serbien suorittamista rikoksista tunnetaan nimellä Vukovarin sairaalamurhat. Serbijoukot veivät Vukovarin sairaalasta noin 260 potilasta, henkilökuntaa ja siviiliä Ovčara -nimiselle maatilalle hieman kaupungin ulkopuolelle ja teloittivat kaikki. Teko tuomittiin aikoinaan hyvin laajasti läpi koko maailman ja tekijöitä on sittemmin tuomittu Haagin sotarikostuomioistuimessa sodan jälkipyykissä. Ovčaran maatila on nykyisin kunnostettu joukkomurhan uhrien muistoksi. Sieltä löytyy mm. kaikkien murhattujen kuvat ja kertomuksia siitä miten tuo täysin käsittämätön joukkomurha eteni. Erittäin vaikuttava paikka varsinkin kun tietää ja tuntee sen historian. 

Miksi minä kirjoitan Vukovarista? Ja miksi teen sen juuri tänään? Kirjoitan asiasta siksi, että Vukovarin taistelu ja serbien tekemät rikokset siellä ovat painuneet hyvin syvälle kroatialaisten muistiin. Vukovarin sankarillista taistelua ylivoimaista vihollista vastaan ja siellä taistelleita puolustajia muistetaan tänään joka puolella maata. Ympäri Kroatiaa järjestetään erilaisia muistotilaisuuksia, jumalanpalveluksia ja kynttilämarsseja. 

Vukovarin tragedia vaikuttaa yhä tämän maan kansalliseen identiteettiin ja siitä on muodostunut eräänlainen symboli Kroatian itsenäisyystaistelulle. Minä olen asunut Kroatiassa vuositolkulla ja haluan olla osa tuota perinnettä. Ottaa osaa Vukovarissa menehtyneiden muistoon ja heidän perheittensä menetyksiin. Siksi tämä kirjoitus. Jotta maailma ei unohtaisi.   

Rutiinikuumuus

Torstai 14.8.2025 klo 14.24 - JariH

Se on elokuu jo puolessa välissä, joten eiköhän se ole taas uuden pläjäyksen paikka. Nyt voisi ihmetellä ensin hieman kuinka se onkaan taasen ilmoja pidellyt, jonka jälkeen voidaan hämmästellä ihmismieltä. Samalla kun käydään läpi normipäivää täällä palmun alla. 

Ensin siis ilmastosta. Meillä on ollut käytännössä koko paluumuuttoni jälkeen semmoiset 30-40 asteen päivälämpötilat. Muutama hyvin lyhyt ja ohimenevä ukkoskuuro toki käväissyt, muuten ollaan kärvistelty melko kuumassa kelissä. Olenkin taas kerran kiitellyt hiljaa mielessäni sitä tyyppiä joka aikoinaan keksi ilmastointilaitteen.

Täällä on luiskahdettu pahemman kerran rutiineihin. Heti herättyä täytyy tehdä tunnin lenkki. Niitä on tätä kirjoittaessa tehty nyt 313 päivänä putkeen, joten pakkomielle saada vuosi täyteen, vaatii enää 52 päivän, eli noin puolentoista kuukauden suorittamista. Lenkin jälkeen on aamu-uinti. Joka aamu. Ja tässä kohtaa esiin nousee ihmismielen kummallisuus.Ja se ettei ihminen ole vaihtolämpöinen. Tai minä en ainakaan ole. 

Kuten todettu, meillä on päivälämpötilat huidelleet melko korkealla. Muutama aamuna on kuitenkin ollut ‘vain’ 22-23 astetta. Eli lähes kylmä. Ja kun sitten olen seissyt aamu-uintia varten Adrianmeren rannalla hieman yli kahdenkymmenen asteen lämmössä, mieleen on noussut, että uskaltaako tuonne mereen edes mennä. Että täällähän on kylmä. No ei ole. Se merikin on 26 asteinen. Toistaiseksi olen uskaltanut. Ja todennäköisesti uskallan tulevaisuudessakin, sillä veikkaan että aamu-uinnit jatkuvat jonnekin lokakuun loppupuolelle asti. Jollain niillä paikkeilla alkaa sitten syksy.

Mutta takaisin rutiineihin. Aamu-uinnin jälkeen suihkuun josta aamukahville rantakadulle Cafe Bar Cajon. Joka aamu. Enää ei tarvitse edes tilata, se Americano ilmestyy vesilasin kanssa automaattisesti. Kahvia hörppiessä luetaan päivän lehdet kännykällä. 

Aamukahvia seuraa aamiainen. Munakas erilaisilla täytteillä. Kotona. Jossa vietetään aamiaisen jälkeen luppoaikaa. Eli surffaillaan netissä, luetaan, päivitetään somea ja tehdään vähän töitä. Todella vähän. Vaikkakin ne oikeat työt odottavat tuossa nurkan takana. Kuukauden päästä sitä ollaan taas täysillä hommissa pitkin poikin Balkania. Ja sitten päikkärit. Luonnollisesti. Ihminen ei ole kokonainen ilman päiväunia.  

Aamu- ja keskipäivän lötköilyn jälkeen lounas ja kaupassa käynti. Täällähän ei kukaan liiku missään iltapäivällä, koska on liian kuuma. Paitsi minä. Käyn kaupassa, jotta saan itseni ‘’kuumaksi’, sillä kauppareissun jälkeen on iltapäiväuinti. Joka on täysin erilainen kuin aamu-uinti. Aamulla meri on usein tyyni eikä siellä ole kuin muutama mummo ja pappa. Iltapäivällä tilanne on täysin toinen. Ranta on täynnä, kakarat kiljuvat, auringonottajat ovat pystyttäneet telttojaan (?!) rannat tukkoon, meressä on väkeä niin että välillä täytyy miettiä miten sinne mahtuu sekaan. Miksi muuten biitsille pitää rakentaa joku puolijoukkueteltta jos sinne tullaan ottamaan aurinkoa? En ymmärrä. Iltapäiväuinti on levoton kokemus. Hyvin levoton. 

Sitten onkin iltapäivä jo pitkällä. Alkaa olla hiljalleen päivällisen aika. Joka syödään kotona about 17-18.00 aikoihin. Hyvin harvoin käyn enää ulkona syömässä, sitä tapahtuu oikeastaan vain silloin kun joku tuttu tai joku apuja pyytänyt on käymässä täällä. Josta tuli mieleen että jos tarvitset vinkkejä lomallesi Kroatiaan tai vaikka koko Balkanille, saa kysyä. Autan mielelläni. Yhteystietoni löytyvät näiltä sivuilta.  

Kun on syöty, sitten lähdetään viettämään iltaa jonnekin kylille jos jossain jotain tapahtuu. Ja yllättävän usein tapahtuu. Jotenkin tuntuu että oltuani kolme vuotta poissa näiltä huudeilta, Kaštela on muuttunut eläväksi kyläksi. Tuntuu, että joka ilta jossain on jokin tapahtuma. Usein ilmaistapahtuma. Mikä on mukavaa. Tämä tosin kestää vain pari kuukautta koska kesän jälkeen missään ei tapahdu mitään. Mutta nyt on siis tapahtumien aika. Nautitaan nyt, käydään ulkona ja riudutaan sitten talvella. 

Jos mitään kiinnostavaa ei löydy, tai ei jaksaa lähteä, ilta menee niinkuin varmaan suurimmalla osalla ihmisiä kotona telkkaria katsellen. Jonka jälkeen onkin uniaika jotta jaksaa toistaa kaiken uudelleen seuraavana päivänä.

Siinäpä se tämänkertainen juttu. Siitä tuli omien rutiinien läpikäynti, mutta nytpä tiedätte sitten miten eläkeläispäivä palmun alla kuluu. Kun siitäkin on kyselty. Että miten siellä saa päivät kulumaan kun et edes golfaa. Vastaus löytyy tuosta edeltä. Vaikkakin totuuden nimissä on todettava sekin, että välillä on tylsää. Vaan se tuskin on Kaštelan syy, veikkaan että eläkeläiselämä ihan missä tahansa saattaa olla tylsää. Ympäristöstä huolimatta. 

Toukokuu 2024

Lauantai 18.1.2025 klo 14.02 - JariH

Kun aloitin kirjoittamaan tätä vuoden 2024 toukokuun juttua, mietin että sehän taisi olla vähän sellainen välikuukausi verrattain vauhdikkaiden huhti- ja kesäkuun välillä. Sitten kurkkasin kalenteriin, että mitäs sitä oikein on toukokuussa touhuttu, ja huomaisin, että eihän sitä nyt sitten kuitenkaan ihan turhaksi kuukaudeksi näemmä voi kutsua.

Lähdetään liikkeelle siitä, että olin työmatkalla kuukauden puoleen väliin asti. Eli kun lähdin reissuun 10.04., palasin kotiin toukokuun 11. päivä. Notkuin ympäri Balkania siis sellaiset kevyet 4,5 viikkoa. Voin muuten sivumennen sanoen kertoa, että on verrattain haastavaa pakata moiselle reissulle, varsinkin jos/kun mukaan ei oteta repun lisäksi muuta kuin yksi cabin bag -laukku, joka ei saa painaa kuin 8 kiloa. Itse valitsin taktiikaksi etukäteen valmiiksi katsotut pesulat. Pesetin paitoja, kalsareita ja muuta pyykkiä parikin kertaa matkan aikana.

Tuon reippaan kuukauden aikana vedin matkanjohtajan hommissa kolme erilaista ryhmää. Ryhmien välissä oli aina muutama päivä elpymistä, jotka makailin hotelleissa palautuen, pyykkiä pesten ja huilaten. Tulen muuten jossain välissä tässä kevään aikana lisäämään näille sivuille hotelliarvioita, luonnollisesti keskittyen pitkälti Balkanin maihin. Toki arvioiden sekaan saattaa mahtua myös hotelleja muista maista, jos sellaisia on sattunut eteen, mutta koitan keskittyä sivuilla jo valmiiksi esiteltyihin kohteisiin/kaupunkeihin. 

Toukokuun puolessa välissä tulin sitten vaihteeksi kotiin. Suoraan Bulgarian kesään. Sillä kyllähän täällä toukokuussa on jo ihan täysi kesä. Itse asiassa toukokuu on yksi parhaimpia vuodenaikoja Plovdivissa, koska lämpötila on vielä sangen siedettävä. Myöhemmin kesällä heinä-elokuussa elohopea saattaa nimittäin kivuta reippaasti yli neljänkymmenen. Ja se ei todellakaan ole miellyttävää. Varsinkin kun täällä merta ei ole mailla eikä halmeilla. 

Loppukuukausi meni palautuessa, nykyisen kotikaupunkini tapahtumatarjontaan tutustuen ja kesäkuuhun valmistuen. Sillä silloin tapahtuu taas. Paljon. Kuten vaikka jatkotutkimuksia huhtikuussa löytyneestä pääpatista. Ja luonnollisesti ‘vähän’ reissuja. Tällä kertaa kuitenkin ihan omia sellaisia. Eli oikein lomareissuja! Stay siis tuned.

Huhtikuu 2024

Torstai 16.1.2025 klo 17.02 - JariH

Kas niin, nyt on juttusarjassa käyty läpi kolme vuoden 2024 tylsintä kuukautta. Sitten mennään! Kovaa, koko ajan ja joka paikkaan. Luvassa on seuraavien kuukausien aikana pitkiä ja polveilevia tarinoita. Ja reissuja. Tervetuloa mukaan. 

Huhtikuu 2024 alkoi jännittävästi. Olin lähdössä pitkälle työreissulle 10.04. Lennot oli varattu, hotellit oli varattu, yhteistyökumppaneiden kanssa sovittu asiat, valmistautumiset ja matkasuunnitelmat tehty. Lähtöpäivä oli keskiviikko. 

Erinäisistä syistä johtuen menin lääkäriin edeltävän viikon torstaina. Minua tutki kaksi lääkäriä ja heidän diagnoosinsa mukaan aivovaltimossani saattaa olla pullistuma. Joka itse asiassa voi hoitamattomana olla jopa hengenvaarallinen. Saattaa pää räjähtää. Sananmukaisesti. Sanoivat, että tarvitsen välitöntä hoitoa, tai ainakin tarkemman tutkimuksen. Nousi lievähkö kylmä hiki, koska pahimmassa tapauksessa joutuisin järjestelemään tulevia reissuja, jo sovittuja töitä, melkoisesti. Jos siis makaisin sairaalassa jonkun ihmeen aivoleikkauksen jälkeen. Joten ei muuta kuin siltä seisomalta Sofiaan Bulgarian johtavan aivokirurgian professorin juttusille. 

Tapaaminen oli hämmentävä. Kuten niin moni asia tässä maassa. Vaikka kysymyksessä on ‘maan johtava’ asiantuntija, mitään ajanvarausta ei tehty vaan menin herran oven taakse kolkuttelemaan ja kerroin, että lääkärini Plovdivista käski tulla. Ja kaikki toimi! Minut kuvattiin, kuvat tutkittiin ja käteeni lyötiin diagnoosi. Päivässä. Ilman etukäteisvarausta. Kaikki oli kunnossa eikä aivoissa sitten lopulta ole mitään pullistumia. Siellä on vaan tavallista laajempi verisuoni, joka näyttää pullistumalta kuvissa. Kuolemantuomio peruttu ja reissulupa tulevalle matkalla myönnetty. Pääni ei tulisi ainakaan verisuonien takia räjähtämään. 

Joten matkaan. Lensin, kuten tavaksi näyttää muodostuvan, Sofiasta Wienin kautta Dubrovnikiin. Reitti on mukava, koneenvaihto Wienissä on joustava eikä siellä tarvitse notkua liian kauan. Mutta kuitenkin sen verran, että ehtii käydä loungessa. Wienissä on muuten ihan asiallinen Austria lounge. Reissu onnistuu vieläpä päivässä, jopa siten että olet perillä Dubrovnikissa ihmisten ajoissa. Toivottavasti aikataulut eivät kovin kauheasti muutu tälle vuodelle koska vastaavia reissuja näyttäisi olevan tuloillaan tänäkin vuonna tässä muutaman kuukauden kuluttua. 

Olin perillä Dubrovnikissa päivää ennen töiden alkua, koska haluan yleensä asettautua ja valmistautua. Dubrovnikista voitte lukea muuten tarkemmin täältä. Ja Kroatiasta tästä. Asiakkaat saapuivat perjantaina ja heidän kanssaan heitettiin ‘perinteinen’ lenkki. Dubrovnikista Trebinjeen, sieltä Kotorin kautta Podgoricaan, josta matka jatkuu Kosovoon ja Pristinaan. Täältä Skopjen kautta pariksi päiväksi Pohjois-Makedonian Ohridiin jonka jälkeen Albaniassa Tiranan kautta Skhoderiin. Reissun viimeisenä päivänä siirrytään sitten Albaniasta takaisin Dubrovnikiin, josta asiakkaat lentävät perjantaiaamuna takaisin kotiin. Kaikista näistä kohteista löytyy jutut näiltä sivuilta. Reissulle pääsee kun vierailee ja tekee varauksen Matkapoikien sivuilta. Matkoja on vuonna 2025 viisi kappaletta. Eikä maksa paljon. Ei ainakaan liikaa.

Seuraavaksi oli muutama päivä vapaata, jotka vietin osittain Dubrovnikissa ja osittain matkustamalla. Tietysti. Koska miksi pysyä paikallaan kun on mahdollista matkustaa? Myös silloin kun on jo matkalla….. Käväisin töiden välillä uudestaan Trebinjessä, josta sitten Montenegron Herceg Noviin. Olin kuullut kaupungista positiivisia asioita ja kun en kaupungissa ollut koskaan käynyt, pitihän se käydä tutkimassa. Kovasti tykkäsin. Herceg Noviin palataan vielä tämän vuoden puolella. Sitten takaisin Dubrovnikiin. 

Tähän väliin menosuosituksia Dubrovnikissa. Vaikka vanhakaupunki houkutteleekin, kaupungista löytyy paljon, hyvinkin paljon, myös muuta. Koska internetissä ei enää ole ihan kauheasti tilaa, mainitsen tässä ajan ja tilanpuutteen vuoksi vain muutaman esimerkin joissa vierailla sitten kun se vanhakaupunki on kierretty. Ennenkuin lähdetään eteenpäin, muistutettakoon että kannattaa, jos lompakko kestää verrattain mellevän sisäänpääsymaksun, viettää muutama tunti vanhankaupungin muureilla, josta on kohtuullisen hienot maisemat vähän joka suuntaan. Ja kun muurit on kierretty, voi sitten alkaa ihmetellä mitä muuta Dubrovnikissa voi touhuta.                                     

Aloitetaan ihmettely Lapadin alueesta, joka on noin 5 kilometriä vanhastakaupungista sijaitseva kaupunginosa. Lapadista löytyy mukavia majoituspaikkoja, ravintoloita, uimarantoja ja maisemareittejä joita lampsia. Jos kiinnostaa kurkata paikkoja, joissa paikallisetkin viettävät aikaansa, kannattaa käväistä Gruzin kaupunginosassa. Se on hieman kaupunkimaisempi kuin Lapad, mutta täältäkin löytyy mielenkiintoista tutkittavaa. Kuten vaikka satama, josta lähtee laivoja Dubrovnikin edustan Elaphitin saaristoon, jonka kolme suurinta saarta ovat erinomaisen mukava päiväretkikohteita. Jadrolinjan laivareissu joko Sipanin, Lopudin tai Kolopecin saarelle on sangen mukava tapa viettää kesäpäivä. 

Kaupungin toisella puolella, hieman ennen lentokenttää kasitien varrella, sijaitsee Kupari -niminen kylä. Kupari on sananmukaisesti hotellien hautausmaa, sillä siellä sijaitsee raunioituneita hotelleja, jotka toimivat aikoinaan Jugoslavian armeijan virkistäytymis- ja palautumispaikkoina. Eli armeijan lomakohteena. Alueen kapasiteetti oli tuolloin peräti 4.500 vierasta. Nykyään  Kuparissa voi loikoilla uimarannalla vanhojen, luotien, pommien ja tykistöammusten tuohoamien hotelliruumiiden varjossa. Tunnelma on jännä. Ehdoton käyntisuositus jos/kun Dubrovnikin keskusta on nähty. Kupariin pääsee kaupungista paikallisbussilla.

Huilipäivien (ja matkavinkkien) jälkeen takaisin töihin. Seuraavaksi hommia painettiin siten, että asuttiin Dubrovnikissa, josta lyhyitä retkiä kaupungissa ja kaupungin ympäristöön. Asiakkaat lähti kotiin huhtikuun lopussa, ja minä jäin Dubrovnikiin odottelemaan seuraavaa ryhmää. Niinpä tämä työmatka, joka alkoi huhtikuun alussa lievällä jännityksellä, jatkui. Olin ollut reissunpäällä tähän mennessä lähes kolme viikkoa ja lisää oli tuloillaan. Siitä, ja paljosta muusta, sitten kun päästään toukokuulle. Eli seuraavassa kirjoituksessa.

Helmikuu 2024

Lauantai 11.1.2025 klo 13.50 - JariH

Täytyy heti tähän alkuun tunnustaa, että tämä viime vuoden helmikuun läpikäyminen vastusti ihan kauheasti. Syynä lienee se, että helmikuu 2024 oli todella tylsä. Ihan niinkuin sitä seuraava maaliskuukin. Helmikuussa ei ollut oikeastaan mitään muuta ilonaiheita kuin se, että se on, onneksi, vuoden lyhyin kuukausi. Toisin kuin maaliskuu, jossa sitten taas on ne 'perinteiset' 31 päivää. 

Kaiken lisäksi nämä kuukaudet ovat tänäkin vuonna jälleen ihan tuossa nurkan takana. Huoh.                              

Mutta jotain raportoitavaa sitä helmikuussa 2024 kuitenkin kertyi. Heti kuukauden alussa piti käydä valitsemassa Suomelle presidentti. Ja nauttia luonnollisesti äänestykseen oleellisena kuuluvat vaalikahvit. Tämä tarkoitti junamatkaa Sofian suurlähetystöön. Kun ääni oli annettu, hengailtiin pari vuorokautta vielä Sofiassa. Täytyy todeta, ettei Sofia oikein kyllä innosta. Onhan se toki pääkaupunki, ja sitäkautta Bulgarian suurin kaupunki 1.200.000 asukkaallaan, onhan se toki maan talouden, kulttuurin ja koulutuksen veturi kuten lähes jokainen pääkaupunki Euroopassa tai ainakin Balkanilla yleensä on, mutta vaikkapa asuminen Sofiassa - juu ei. Ei oikein nappaile. Jotenkin Sofia ei vaan sytytä. Kun tässä maassa on niin paljon parempiakin vaihtoehtoja. Kuten vaikka Plovdiv. Sofiassa on ihan mukava käväistä, ja siellä on ihan mukava viettää muutama päivä, kunhan sieltä pääsee sitten pois.  

Sofian reissun jälkeen loppukuukausi oli pitkälti hengaillua kotosalla. Kelit olivat kyllä kohdillaan, täällä meillä kun kevät alkaa pukata päälle parhaimmillaan jo helmikuussa. Se tarkoittaa aurinkoisina päivinä helposti sellaisia 15 asteen päivälämpötiloja. Mutta toisaalta, jotkut toiset päivät saattavat sitten olla kylmiä, sateisia ja tuulisia. Joten jos suunnittelet jostain ihmeen syystä keväistä lomamatkaa Bulgariaan, helmikuu ei välttämättä vielä ole ihan oikea kuukausi. 

Hengailun ohessa tuli käytyä katsomassa paikallista jalkapalloa. Meillä on täällä Plovdivissa kaksi Bulgarian pääsarjassa pelaavaa joukuetta, Lokomotive tai Botev Plovdiv. Jälkimmäinen sai, luonnollisesti bulgarialaiseen tapaan kauhean riidan ja sotkujen jälkeen, upouuden stadionin valmiiksi ja pelikuntoon viime kaudella sarjan jo pyöriessä täysillä. Pitihän se käydä tarkistamassa. Koska Botev -stadion sijaitsee huomattavasti lähempänä kotia, on Botev Plovidista muodostumassa sitten hiljalleen se 'minun joukkkue', joka seuraan ja ehkä jopa hieman fanitankin. Saatan käydä katsomassa pelejä jopa stadionilla. Liput peleihin maksavat muuten semmoisesta 5 eurosta alkaen aina 35 euroon. Tuohon kalliimpaan hintaan kuuluu buffet ruokailu normaaleine ruokajuomineen mukaanlukien olut ja viini. Koska olen vanhempi herrasmies, jolla lienee oikeus jo hieman nauttiakin, istuskelen yleensä juurikin tuossa 35 euron VIP -katsomossa. Jossa on huomattavasti miellyttävämpää kuin viiden euron päätykatsomossa.   

Jalkapalloniiloille kerrotakoon, että tällä kaudella, talvitauon ollessa juuri nyt meneillään, Botev Plovdiv on sarjataulukossa toisena, tosin 13 pistettä johtavan Ludogoretsin perässä. Kaupungin toinen seura, Lokomotiv, on puolestaan 16 joukkueen sarjassa sijalla 13, eikä näin ollen ole pääsemässä keväällä runkosarjan jälkeen alkavaan ylempään loppusarjaan vaan joutuu vääntämään putoamista vastaan karsintasarjassa. Pelejä on tosin vielä paljon jäljellä, nyt on pelattu vasta 19 kierrosta kolmestakymmenestä, joten tilanteet saattavat muuttua vielä monta kertaa. 

Näin. Tässä oli helmikuu 2024. Kuten ylläolevasta voi päätellä, oikeastaan mitään kauhean mullistavaa ei tuossa kuukaudessa tapahtunut. Ja voin antaa pienen vinkin, mitään kauhean mullistavaa ei tule tapahtumaan myöskään seuraavassa kuukaudessa. Silti kirjoittelen raportin maaliskuusta tässä jonain päivänä. Joten stay tuned.