Juttuja

Rakkaustarina

Lauantai 27.12.2025 klo 11.52 - JariH

Se olisi sitten taas yksi joulu syöty. Seuraa raportti:

Kaikki ruoat onnistuivat. Graavilohi graavautui sopivasti, joulukinkkua näytellyt porsaanpala suolautui oikein hyvin suomalaista joulukinkkua muistuttavaksi ja imelletty perunalaatikko imeltyi erinomaisesti. Kaiken lisäksi ruokaa oli juuri sopivasti - tein aamulla viimeisistä lohipaloista aamiaisleivät ja loput kinkut menevät illalla pyttipannuun. Joulu 2025 suoritettu. Raportti päättyy. 

Siirrytään arkisiin asioihin. Eli rakkauteen. Tehdään se menneisyyden avulla. Eli siirrytään takaisin Kaštelan kylien historiaan ja lähdetään kohti seuraavaa kylää. Se on Kaštel Lukšić jonka historiaa ei voi kertoa ilman että kertoo Lukšićissa 1600 -luvun lopulla tapahtuneesta traagisesta rakkaustarinasta.

Kaštel Lukšić syntyi kuten kaikki muutkin Kaštelan kylät 1400 -luvun loppupuolella. Aatelismiehet rakensivat linnoituksia Adrianmeren rannikolle suojaamaan kyliä, kyläläisiä ja viljelmiä mereltä uhkaavia ottomaaneja ja merirosvoja vastaan. Kyläläiset muuttivat sitten läheisen vuoren rinteiltä linnoitusten muurien suojaan. 

Näin tapahtui myös Kaštel Lukšićissa. Sinne rakennettiin 1400 -luvun loppupuolella peräti kaksi linnaa. Toisen niistä kilkutteli pystyyn Radoslav Vitturi ja toisen, ei kovin kauas edellisestä, herra nimeltään Adalbert Rušinić. Hänestä käytetään myös nimeä Rosani. 

Vuosisatojen vieriessä nämä kaksi perhettä riitautuivat. Riidat koskivat niin maanomistuksia kuin aatelisetuja ja muita taloudellisia asioita, mutta suurimpana riidan aiheena oli öljykiista. Rušinićit painostivat nimittäin Vitturin vaikutuspiirissä asuvien ihmisiä tuomaan oliivinsa Rušinićien öljymyllyyn puristettavaksi, ja koska myllyn omistaja sai aina pienen siivun puristetustä öljystä verojen ja palkkioiden muodossa, tämä vähensi luonnolliseti Vitturien tuloja. Radoslavin perhe ei siitä kauheasta tykännyt. Vihanpito jatkui, ja syveni entisestään, koko 1500- ja 1600 -luvut. Taisi siis muuttua melko periaatteelliseksi. 

Sitten lopulta siihen rakkauteen. Kaštel Lukšićissa, edellä mainituissa linnoissa, asusteli kaksi nuorta. Vitturin linnassa asui nuori nainen nimeltä Dobrila ja muutaman sadan metrin päästä hänestä, Rušinićin linnassa, nuoriherra Miljenko. Miljenko ratsasteli iltaisin pitkin poikin Lukšićin rantoja ‘katselemassa ja tarkastamassa’ peltoja. Todellisuudessa hän kävi tapaamassa salaisesti Dobrilaa. Nuoret eivät saaneet, eivätkä voineet, rakastaa avoimesti koska heidän perheensä olivat olleet vuosisatoja riidoissa. Niinpä he tapasivat puutarhoissa ja kirkkojen varjoissa. Kumpikaan isä ei kerta kaikkiaan voinut hyväksyä nuorten rakkautta. Dobrila ja Miljenko joutuivat tapaamaan salaa.

Isät saivat kuitenkin vihiä nuorenparin salaisista tapaamisista ja heidän rakkaudesta. Dobrilan isä Radoslav Vitturi järjesti tyttärensä avioon Trogirista kotoisin olevan Dobrilaa huomattavasti vanhemman aatelismiehen Družimirin kanssa. Sekin oli hänen mielestään parempi vaihtoehto kuin että pahimman vihamiehen poika saisi hänen tyttärensä. Miljenko ei luovuttanut. Kun Družimirin ja Dobrilan häitä vietettiin Lukšićin kirkossa, Miljenko saapui paikalle ja keskeytti seremonian miekan avulla. 

Aatelismiehet suivaantuivat tästä oikein kunnolla. Dobrila lähetettiin Sveti Nikolen luostariin Trogiriin. Miljenko puolestaan joutui Visovacin luostariin lähelle Krkaa. Tämäkään ei sammuttanut nuorta rakkautta. Dobrila lähetteli luostarista viestejä Miljenkolle palvelijansa avustuksella ja lopulta lahjoi erään nunnan, jotta pääsi pakenemaan luostarista veneellä tapaamaan rakasta Miljenkoaan. Nuoret tapasivat lopulta Visovacissa ja vannovat ikuista rakkauttaan toisilleen. 

He päättivät palata Lukšićiin toivoen että perheensä pystyisivät sopimaan riitansa. Dobrilan isä, Radoslav Vitturi, kertoikin vihdoin hyväksyvänsä nuorten avioliiton, ja niin Dobrillan ja Miljenko häät järjestettiin Kaštel Lukšićin pääkirkossa. Kaikki näytti päättyvät onnellisesti. Mutta Radoslav Vitturi olikin vaan feikannut. Ei hän oikeasti voinut hyväksyä että hänen tyttärensä avioituu pahimman vihamiehen pojan kanssa, hän ei voinut niellä ylpeyttään, ja kun nuoripari astui avioparina ulos kirkosta, Radoslav Vitturi ampui tuoreen vävynsä kirkon portaille. Dobrilan valkoinen hääpuku värjäytyi rakkaansa vereen ja Miljenko kuoli hänen käsivarsilleen. 

Menetettyään rakkaansa sangen traagisesti, Dobrilan ei jaksanut enää elää vaan kuihtui hiljalleen itsekin pois ja kuoli ikävään. Miljenko ja Dobrila on haudattu pieneen kirkkoon Kaštel Lukšićissa. Heidän yhteisen hautansa hautakivessä lukee ‘Pokoj ljubovnikom’ eli  ‘rauha rakastavaisille’.  

Onko tämä Kaštelan Romeo ja Julia -tarina pelkkä legenda vai löytyykö historiankirjoista todisteita että Dobrila ja Miljenko ovat oikeasti rakastaneet toisiaan? Vitturin ja Rušinićin riidoista löytyy tietoja vanhoista oikeudenkäynti pöytäkirjoista 1600 -luvulta, sen sijaan Miljenkon murhasta tai nuoren parin rakkaustarinasta ei dokumentoitua tietoa löydy. Tästäkin huolimatta Kaštel Lukšićissa vietetään vuosittain elokuussa juhlia Dobrilan ja Miljenkon kunniaksi, tuolloin kylässä esitetään näytelmiä, järjestetään konsertteja ja oopperaesityksiä. 

Kyllä se rakkaus siis on vaikeaa ja traagista. Ollut näemmä jo vuosisatoja.

Valmistuu valmistuu....

Maanantai 22.12.2025 klo 10.56 - JariH

Kyllähän se sieltä väkisin pukkaa. Se joulu. Siirretäänpä siis loput Kaštellan kylien historiat tulevaisuuteen ja käydään sen sijaan läpi hieman miten jouluvalmistelut täällä palmun alla ovat sujuneet. 

Ihan alkuun täytyy todeta, että on himpun verran haastavaa saada yhtään minkäänlaista joulutunnelmaa aikaiseksi kun aurinko paistaa ja päivälämpötila kipuaa vanhan, aina luotettavan, apteekin lämpömittarin mukaan 16-17 asteeseen. Eli sellaista perinteistä ‘lunta sataa hiljalleen pimpeli-pom’ -joulufiilistä on vaikea kaivella esiin vaikka radio tuuttaa päivittäin suomalaista joulumusiikkia. Joka on sivumennen sanottuna aikamoisen ranteet auki meininkiä. On kuollutta pikkuveljeä, on harrasta tunnelmaa, on köyhyyttä ja kaikenlaista muuta kamalaa. Joulu on pohjimmiltaan kuitenkin synttärit, miksi sitä pitäisi synkistellä? Kysyn vaan. 

Täällä siis väännetään. Koitetaan ainakin vääntää jonkinlaista kaukaisesti suomalaista joulua muistuttavaa tapahtumaa vaikka tarvikkeiden hankkiminen onkin verrattain hankalaa. Hyvin vanhvasti soveltaen siis mennään. Hyvänä esimerkkinä tuosta tarvikkeiden hankkimisen vaikeudesta  toimii sinappi, josta kirjoitin jo muutama juttu sitten. Kroatiassa ei kun kunnon sinappia ole. Vaan kun hätä on suuri, apu löytyy. Ei nyt kovin läheltä, mutta Suomesta. Sain nimittäin tuon edellisen kirjoituksen jälkeen ilmoituksen, että minulle on postissa tulossa suomalaista sinappia. Ja tuli! Suklaalevyn ja kynttilän kera. Kyllä tuntui hyvältä. Kiitos vielä kerran pelastavalle enkelille. Taisivat muuten olla samalla minun ainoat joululahjat.  

Vaan eipä täällä tunneta perinteistä joulukinkkuakaan, joten juhlapöydän kunkkua näyttelee ihan peruspossunpaisti. Joka toki suolataan. Näin siitä saadaan lähes suomalaisen kinkun makuinen. Suolaus ei muuten ole kauhean vaikea rasti. Kuten ei ole vaikeaa imelletyn perunalaatikon valmistaminenkaan. Olen toki harjoitellut sitä jo useamman vuoden ajan, mutta harjoitus tekee mestarin. Tai ainakin sen, että itse imelletty perunalaatikko todella on imellettyä. Ensimmäiset viritelmät vuosia sitten kun olivat lähinnä uunissa paistettua perunamuusia. 

Silliäkään on turha etsiä ainakaan Kaštellan kymmenistä kaupoista. Ei ole. Ei edes kalakaupoissa. Kuten ei ollut losostakaan. Eli lohta. Tuoretta sellaista. Pakasteesta olisi lohifleitä löytynyt, mutta kuka niitä nyt? Tiedä voiko sellaista edes graavata. En ottanut riskiä, vaan tein retken aina luotettavaan Lidliin. 

Ja johan helpotti. Löytyi lohifileitä, löytyi jopa sillejä. Vieläpä kahta eri laatua. Tähän väliin täytyy todeta, että tämä sovellettu suomalainen joulu oli selkeästi helpompi, ja luonnollisesti halvempi, rakentaa Plovdivissa Bulgariassa. Sieltä löytyi korvaavia tuotteita ihan lähikaupasta ja sillin tyyppisen erikoisuudet piparkakkujen ja glögin ohella haettiin Ikeasta. Täällä lähin Ikea on 400 kilometrin päässä, joten piparkakkuja ei tänä jouluna ole ja glögi tehdään paikallisesta punkusta. Siitä halvimmasta. 

Onneksi näin lähes aikuisena saa ihan itse päättää mitä syö. Ja mitä kaipaa siitä perinteisestä suomalaisesta joulupöydästä. Lanttu- ja porkkanalaatikko yök. Rosolli yök. Lipeäkala se vasta yök onkin. Mutta joulutortut. Viime vuonna niitä vielä sai, mutta tänä vuonna ei. Valmiita torttuja ei meidän kaupoista tietenkään löydy, eikä itse tekeminen onnistu koska ei ole uunia. En tiedä onnistuisiko joulutortut airfryerissä enkä jaksa alkaa selvittämään. Syödään jälkkäriksi sitten jotain paikallisia leivonnaisia.

Uskoisin, että näillä paikallisilla herkuilla, ja sovelletulla suomalaisella jouluruoalla, saadaan jälleen kerran ihan kunnon perinteinen jouluähky aikaiseksi. 

Koska tässä ei ole enää kuin muutama päivä jouluun, haluan toivottaa kaikille siellä ruudun takana oikein hyvää joulua. Syökää, juokaa, nauttikaa. Ja pitäkää läheiset lähellä. Yksinäinen joulu kun ei ole se kaikkein mukavin joulu. 

Rauhallista joulua!

Odotellaan

Torstai 4.12.2025 klo 13.31 - JariH

Sieltähän se taas hiljalleen tulla jolkottaa, nimittäin se joulu. Joulukuu on jo pitkällä ja kohta pukki koputtelee ovelle. Tänään käydään hieman läpi miten täällä Kroatiassa joulu sujuu ja miten sitä tällä vietetään, mutta sitä ennen lyhyt kertomus tätä viikolta. 

Käväisin alkuviikosta naapurikaupunki Trogirissa. Itse käynnistä ei ole paljon kerrottavaa sillä oli melkoinen sadepäivä ja kaupunki oli tyhjä. Täysin tyhjä. Kuten lähes kaikki kylät ja kaupungit näillä meidän huudeilla, Splitiä lukuun ottamatta, tähän vuodenaikaan ovat. 

Kävin syömässä ravintolassa nimeltään Restoran Barba. Erinomainen kalalautanen kahdelle (60 €). Tuo Barba on paikka jossa paikalliset käyvät, ja se on yleensä merkki siitä, että ravintola on hyvä. Ja Barba oli. Vahva suositus jos/kun Trogiriin lomille suuntaatte. 

Otin Uberin Trogirista kotiin. Kuski puhui erinomaista englantia ja ilmoitti ensitöikseen, että myös hän asuu Kaštel Starissa ja että hän ‘tuntee’ minut. Olin ihan että häh, väitän nimittäin että minä ole koskaan nähnyt ao. herraa. Hän kertoi, että oli seurannut minua aikoinaan usein kun lenkkeilin ‘sen pienen hassun valkoisen koiran kanssa’. Olivat perheensä kanssa istuskelleet usein parvekkeella jossain lähellä minun ensimmäistä asuntoa täällä ja nähneet kun jolkottelimme Rockyn kanssa lenkkejä. Olen siis, tai Rocky oli, pienimuotoinen julkkis täällä meidän kylillä. 

Mutta nyt jouluun ja sen viettoon. Ensinnäkin täytyy tässä(kin) asiassa todeta, että on täysi mahdottomuus kertoa miten joulua vietetään ja mitä perinteitä joulun viettoon kuuluu koko Kroatiassa. Maa on niin monimuotoinen, että perinteet ja tavat vaihtelevat aivan sen mukaan mistä alueesta puhutaan. Slavoniassa syödään täysin eri perinneruokia kuin vaikkapa Istriassa tai Zagrebin ympäristössä. Dalmatiasta puhumattakaan. Ja koska minä sijaitsen Dalmatiassa, nyt keskitytään käymään läpi pitkälti dalmatialaisia jouluisia perinteitä ja tapoja. 

Varsinainen jouluun valmistautuminen alkaa jo marras-joulukuun vaihteessa. Silloin vietetään ensimmäistä adventtia joka osuu aina neljänneksi sunnuntaiksi ennen joulua. Adventteina, joita on siis neljä, käydään kirkossa ja kotiin hankitaan kuusesta tai männystä valmistettu adventtiseppele jonka keskelle sytytetään kynttilä joka sunnuntai. Koska perinne.

Jouluaatoksi koti koristellaan luonnollisesti jouluisilla koristeilla. Sisään roudataan joulukuusi, joka voi tosin olla myös mänty. Nykypäivänä myös muovinen versio toimii. Kuusi koristellaan aivan kuten Suomessa, siihen ripustetaan kynttilöitä, kulta- ja hopeanauhaa sekä perinteisiä joulukoristeita. Dalmatian sisämaan perinteessä pirttiin tuodaan halko, jossain tapauksessa jopa kolme halkoa, jotka sitten sytytetään. Ne palavat hitaasti tuoden lämpöä ja valoa pimeään vuodenaikaan. Ihan tiedoksi, minulla ei ole olkkarissa halkoa. Ei ainakaan palavaa sellaista. 

Jouluaattona ei Dalmatiassa, eikä itseasiassa missäänpäin Kroatiaa, mässäillä kuten Suomessa tehdään. Aatto on täällä nimittäin perinteiden mukaan paastopäivä, jolloin ei syödä lihaa tai muita rasvaisia ruokia. Sen sijaan Dalmatiassa vedetään kuivattua turskaa eli bakalaria, perunoita, sipulia ja valkosipulia. Tai muuta kevyttä. Kaikki huuhdellaan alas paikallisella viinillä. Ja tietysti rakijalla. Aaton paastoaterian jälkeen onkin sitten aika lähteä keskiyön messuun, joka on yksi tärkeimmistä messuista koko kirkkovuoden aikana. Siihen osallistuu ihmisiä jotka eivät yleisesti kirkossa käy. 

Lahjat jaetaan keskiyön messun jälkeen tai joulupäivän aamuna. Joka onkin se varsinainen juhlapäivä. Onhan paastopäivä, eli jouluaatto, ohi. Niinpä pöytä notkuu herkuista. Nyt pöydästä löytyy lihaa, hieman alueesta riippuen possua, kalkkunaa tai täällä meillä Dalmatiassa pašticadaa, hitaasti punaviinissä, punaviinietikassa ja yrteissä haudutettua naudanlihaa. Pašticada on perinteinen dalmatialainen jouluruoka ja sitä kutsutaan Dalmatian ruokien kuningattareksi. Lisäksi pöydästä löytyy pršutia, juustoja, salaatteja jne. Jälkiruoaksi tarjolla on keksejä, frituleja, kakkuja ja muuta makeaa. Kaikki luonnollisesti paikallisen viinin säestyksellä. Ja saattaa siinä muutama rakijapaukkukin pudota.  

Joulupäivä on se päivä, jolloin perheet kokoontuvat yhteen syömään, viihtymään ja viettämään aikaa yhdessä. Nautitaan viiniä. Luonnollisesti rakijaa. Ja lauletaan perinteisiä kroatialaisia joululauluja. 

Joulupäivänä koko Kroatia on kiinni.

Tämmöiseen juhlaan me täällä Dalmatiassa siis olemme hiljalleen valmistautumassa. Myös minä. Vaikkakin minun joulu tulee todennäköisesti olemaan jonkinmoinen hybridi paikallisen ja suomalaisen joulun välillä. Mutta siitä sitten myöhemmin. 

Tip tap…… 

Mitä ihmettä Kroatia!

Sunnuntai 9.3.2025 klo 7.56 - JariH

Olen huolestunut. Hyvin huolestunut. Koska vanha kotimaani, jossa asuin aikoinani kuusi vuotta, on muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. 

Muutin kohta kymmenen vuotta sitten Suomesta Kroatiaan. En ollut koskaan käynyt Kroatiassa, en tiennyt maasta yhtään mitään, en varmaan ennen päätöstä ollut edes kauhean kiinnostunut koko maasta. Mutta kun se sitten nousi esille, ja mitä enemmän tutkailin Kroatiaa, päätös muutosta oli lopulta helppo. Silti muutto oli hyppy suoraan syvään päätyyn. En tiennyt mitä ulkomailla asuminen, eläminen ja oleskelu oikeasti tarkoittaa. Ja mitä se edellyttää. Pakkasin tavarani ja taistelutoveri Rocky the Dogin autoon ja huristelimme yhdessä uuteen kotimaahamme. Oli melkoisen jännää.  

Lopulta, muutaman kuprun ja pikku ongelman jälkeen, asetuimme aloillemme. Ja aloin tutkailla että mihinkäs sitä oikein ollaan tultu. Piti avata pankkitilit, löytää lääkärit ja muut viranomaiset, piti hankkia oleskelulupa ja soluttautua paikalliseen sosiaaliturvaan. Piti sopeutua ja aloittaa uusi elämä.

Sopeutumista helpotti suuresti se tosiasia, että hintataso Kroatiassa oli tuolloin keskimäärin noin kolmannes Suomen hinnoista. Eli jos jokin asia maksoi Suomessa vaikka vitosen, se sama tuote maksoi Kroatiassa noin 1,50 €. Tai 12 kunaa, koska tuolloin Kroatiassa oli vielä käytössä kuna. Tämä tarkoitti sitä, että pieni eläkkeeni, joka Suomessa riitti välttämättömiin menoihin jotenkuten kun oikein tarkkaan mietti ja laski mitä hankki, oli ihan hyvä tulo kohtuulisen hyvään elämään Kroatiassa. Mainittakoon vaikka asumiskustannukset, maksoin vuokraa tuolloin 120 neliön kolmen makuuhuoneen asunnosta 10 minuutin kävelymatkan päässä uimarannalta 400 euroa kuukaudessa. Ei paha, ei yhtään paha. 

Mutta niinkuin alussa mainittu, asiat ovat nyt muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. Vaikka olen nyt asunut jo muilla mailla kohta kolme vuotta, seuraan uutisia Kroatiasta edelleen kohtuullisen tarkasti. Ja siellä tuntuu olevan hyvinkin suuresti tapetilla hintojen nousu. Joka aiheuttaa huolta, harmia ja boikotteja paikallisten keskuudessa. Enkä ihmettele. 

Tätä hintojen nousua on selitelty monella tekijällä. Yksi, hyvin suosittu selitys on kauppiaiden ahneus. Tai euroon siirtyminen. Tutkijat, eivätkä tutkimukset, kuitenkaan tue näitä väitteitä, vaan kertovat pääasiallisen syyn löytyvän valtion asettamat korkeat liiketoimintaan liittyvät kulut, suomeksi arvonlisävero, palkkojen nousu ja turismi. Eli kun ihmisiä pyörii Kroatiassa yhä enemmän, tavaraa menee enemmän ja se nostaa hintoja. Samaan aikaan valtio himoitsee lisätuloja verotusta kiristämällä.  

Niin tai näin, oli lopullinen syy ihan mikä tahansa, 45 prosentin nousu elinkustannuksissa on melkoinen hyppy maassa, jossa keskipalkka on kuitenkin vain 1318 euroa. Tuo keskipalkka nousi muuten vuonna 2024 vain 11,5 %.

Hintojen nousu onkin ajanut paikalliset protesteihin. Tammikuussa järjestettiin boikotti kauppoja kohtaan. Sosiaalisessa mediassa toimiva ryhmä Halo Inspektore kehoitti ihmisiä boikotoimaan yhden päivän ajan eri kauppaketjuja. Ja onnistuikin vaatimuksissaan ihan mukavasti, kaupat kertoivat myyntinsä laskeneet 53 prosenttia normaalipäivään verrattuna. Boikotista säikähtäneen kaupat, myös muut kuin boikotoidut ketjut, aloittivat erilaisia “tarjouskampanjoita”, joissa asiakkaille oli tarjolla hyvinkin suurilla alennuksilla aivan perustuotteita. Eli juurikin niitä joiden hintojen nousua ihmiset ovat ihmetelleet. 

Itse asiassa tuo hintojen kohoaminen oli havaittavissa jo juuri ennen kuin muutin maasta. Jo tuolloin paikalliset valittivat sitä, että hinnat nousevat. Esimerkkinä voidaan mainita oluen hinta. Kun muutin Kroatiaan, meidän kylän rantaravintolasta sai puolen litran oluen 13 kunalla. Eli noin 1,70 eurolla. Hiljalleen hinta nousi ensin 15 kunaan (vajaa 2 €) ja lopulta 20 kunaan, joka on jo 2,60 €. Nykyään samaisessa paikassa joudut pulittamaan tasan samasta juomasta jo 4-5 euroa. Puhumattakaan vaikka Dubrovnikin vanhastakaupungista, jossa turismi on nostanut hinnat jo lähes naurettaviksi. Siellä kaupungin keskusaukiolla olut saattaa maksaa helposti kympin, ja sivukujillakin perushinta pyörii 7-8 euron paikkeilla. 

Hintojen nousu ei ole vain paikallisten ongelma. Se vaikuttaa myös Kroatiaan suuntautuvaan turismiin, joka onkin sitten koko maan kannalta todella iso ongelma. Olen kuullut Keski-Euroopan matkailupiireistä jo useamman vuoden ajan valituksia siitä, että Kroatia on hinnoittelemassa itsensä ulos markkinoilta. Niinpä vaikkapa saksalaiset suuntaavat yhä enenevässä määrin Kroatian ohi hieman pidemmällä Montenegroon tai jopa Albaniaan. Nämä maat tarjoavan aivan ne samat auringon ja Adrianmeren kuin Kroatia. Ainakin toistaiseksi huomattavasti edullisemmin. 

Turistien vähentyminen on todellakin suuri ongelma maassa, joka saa noin viidenneksen maan tuloista turismista. Kroatia onkin alkanut, vihdoin, kehittämään erilaisia matkailutuotteita, joita tähän asti ei ole katsottu tarvittavan. Koska aurinko ja meri on toiminut myyntivaltteina. Mutta nyt kun ihmiset ovat todenneet, ettei ne olekaan mitään Kroatian erikoisuuksia, maan matkailuviranomaisille on tullut hätä käteen. Ja on alettu miettiä, että miten ne turistit saadaan pidetyksi tai houkutelluksi takaisin. On alettu tuotteistamaan matkailua.Tämä olisi pitänyt vaan tehdä jo noin viisi vuotta sitten. Vähintään. 

Näin Kroatiassa siis tänä päivänä. Itse asun tällä hetkellä Bulgariassa, mutta jotenkin syvällä sisimmässä kuplii ikävä Kroatiaa kohtaan. Olihan se kuitenkin se minun ensimmäinen kotimaa Suomesta lähdön jälkeen. Joskus on käynyt mielessä jopa palaaminen maahan. Vaan jos/kun hinnat nousevat tuota tahtia, hetken päästä minulla ei kerta kaikkiaan ole varaa muuttaa takaisin. Joten kait sitä pitää etsiä muita vaihtoehtoja. Semmosia joissa on se meri. Ja aurinko. Ja hieman edullisempaa asustella. 

Ante - peruskroaatti

Lauantai 22.2.2025 klo 11.05 - JariH

Edellisessä julkaisussa tutustuimme Georgiin, perusbulgarialaiseen. Nyt siirrämme katseet kohti Kroatiaa, jossa maahan, sen tapoihin ja siellä asuviin kroaatteihin meidät tutustuttaa herra nimeltään Ante. Ante on kroaatti, eli hän kuuluu Kroatian perusväestöön. Ja tekee asioita kuten kroatialaiset tekevät. Joskus hieman hassusti. 

Ensin peruslähtökohta. Andre asuu Dalmatiassa, joka on yksi osa Kroatiaa. Dalmatia sijaitsee Kroatian lounaisosassa ja on kapea, tiheään asuttu rannikkokaistale. Eikä se suinkaan ole koko Kroatia, ei edes tyypillinen Kroatia. Mutta edustaa tässä tarinassa koko maata. Korostettakoon kuitenkin, että kun Dalmatian rannikolta kiipeää vieressä olevien vuorien yli, sieltä avautuu aivan erilainen Kroatia. Puhumattakaan maan pohjoisosasta, jossa sijaitsee mm. pääkaupunki Zagreb tai Luoteis-Kroatian Istrian niemimaasta, joka on jo lähes Italiaa. Mutta Ante asuu Dalmatiassa, joka on, ainakin dalmatialaisten mielestä, maan, ellei peräti koko maailman, napa.  

Itse asiassa meidän piti tavata Ivan, mutta Ivan ei koskaan ilmestynyt paikalle, koska Dalmatiassa kaikkeen vaikuttaa pomalo. Pomaloa ei oikein voi kääntää suoraan, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että mihinkään ei ole kiire, kaikki ehditään tehdä kyllä, mutta kaikki voidaan tehdä ‘sutra’. Joka puolestaan tarkoittaa, ei välttämättä suoran käännöksen mukaan huomenna, vaan dalmatialaiseen tapaan joko huomenna tai parin päivän sisään. Ehkä ensi viikolla. Kunhan tässä ehditään. Koska ensin pitää istua kahvilassa ja juoda kahvia. 

Veikkaan, että Ivan oli kyllä tulossa tapaamiseen, mutta törmäsi matkalla johonkin tuttavaansa. Ja jäi kahville. Koska kaikenmaailman tapaamisiin ehtii kyllä ‘sutra’. Koska pomalo. Väitetään, että Dalmatiassa ei ole käytössä normaaliaika, ei edes normaali kello - siellä toimii ns. dalmatialainen aikakäsitys. Joka venyy…. ja venyy.

Palataan Anteen. Hän saapui paikalle aurinkolaseissaan. Koska aina pitää olla aurinkolasit. Oli kesä tai talvi. Satoi tai paistoi. Veikkaan, että dalmatialaiset käyvät suihkussakin aurinkolasit päässä. Ante tilasi kahvin, joka tarkoittaa että tässä istutaan vähintään tunti. Ehkä kaksi. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Kahvinjuonti on dalmatialaisille rituaali. Jos yrität tilata kahvilassa yhden espresson nopeasti, saat lähinnä sääliviä katseita. Ja herätät pahennusta. Dalmatiassa kahvia ei kerta kaikkiaan vaan juoda ‘nopeasti’. Eikä kiireessä. Koska pomalo. 

Kahvilla ollessaan dalmatialaiset keskustelevat. Eli valittavat. Koska aina pitää valittaa.  Aina on liian kylmä. Tai liian kuuma. Turisteja nyt ainakin on liikaa, paitsi talvella jolloin heitä on liian vähän. Hinnat ovat nousseet taas, liian nopeasti ja elämä on kallista. Poliitikot ovat aivan kädettömiä ja hanurista. Ja jos sinä sitten ulkomaalaisena yhdyt johonkin näistä valituksen aiheista - Ante katsoo sinua loukkaantuneena ja aloittaa: “Vaikka Kroatia on pieni maa, se on hieno maa”. Alustuksen jälkeen kuulet esitelmän Adrianmeren turkoosista, maailman puhtaimmasta vedestä, upeista saarista, vanhoista linnoista ja luonnollisesti urheilumenestyksestä. Joka onkin totta. On lähes käsittämätöntä kuinka paljon Kroatia on tuottanut vaikkapa olympialaisissa menestyneitä urheilijoita. Vai mitä sanotte siitä, että itsenäisyytensä aikana, eli vuodesta 1991 alkaen, maa on saalistanut 18 kultamitalia, 11 hopea- ja 15 pronssimitalia. Eli yhteensä 44 mitalia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomi on samassa ajassa, paljon suuremmilla resursseilla, saanut yhteensä 22 mitalia, joista 4 kultaista. 

Jalkapallosta Ante jaksaisi puhua vaikka kuinka kauan. Vaikka peruskroatialaiseen tyyliin maan jalkapallojoukkue täytyy ensin haukkua täysin pystyyn. Niistä mihinkään ole. Eikä varsinkaan valmentaja Zlatko Dalićista. Joka valitsee aina väärät ukot joukkueeseen. Eikä tee sitä eikä tätä. Ante, aivan kuten kaikki muutkin 3,8 miljoonaa kroaatia, osaisivat tämän(kin) homman paljon paremmin. Mutta kun maajoukkue pelaa, Ante nauliutuu kavereiden kanssa television ääreen. Ohjeita karjutaan televisioruudulle, välillä turhaudutaan ja ollaan varmoja että me ollaan niin hävitty tää peli, mutta sitten kun Kroatia, tai Kroatian jalkapalloilun elävä Jumala Luka Modrić tekee maalin, riemulla ei ole rajoja. Ilotulitteet paukkuvat ja Ante ilmoittaa, että kyllähän minä tämän tiesin. Että me voitamme. Sitä paitsi Modrić on dalmatialainen, hän on syntynyt Zadarissa, Pohjois-Dalmatiassa. 

Ante asuu kotona. Koska kaikki nuoret, ja vähän vanhemmatkin, miehet asuvat kotona. Kroatiassa lähdetään matin, eli äidin, helmoista keskimäärin 32,4 vuotiaina. Mati pitää huolta Antesta. Jos Antelta kysyy, että milloin hän muuttaa pois kotoa, koska esimerkiksi Suomessa nuoret muuttavat keskimäärin 21,5 vuotiaina, Ante esittää vastakysymyksen, että miksi muuttaisin? Mati huoltaa, mati pesee pyykit, mati tekee ruoat ja tiskaa. Kun Ante löytää tyttöystävän, menee ehkä jopa naimisiin, Ante muuttaa vihdoin ‘omilleen’. Tuolloin rakennetaan Anten kotitalon siihen asti keskeneräisenä ollut ylin kerros valmiiksi jonne Ante vaimoineen muuttaa. Näin samassa talossa asuu isoäiti baka alakerrassa, keskikerroksessa Anten vanhemmat ja Ante vaimoineen ylimmässä kerroksessa. Kukin pitäen huolta toisistaan. Anten vanhemmat hoitavat bakaa, joka puolestaan hoitaa Anten lapsen ja Ante sitten kun aika on, omia vanhempiaan. Näin toimii kroatialainen sosiaalihuolto. 

Ante rakastaa juhlia. Joita järjestetään säännöllisesti. Juhliin kutsutaan kavereiden lisäksi koko suku. Ja syödään. Juhlissa syödään aina ilmakuivattua kinkkua eli pršutia, Pag -juustoa, oliiveja, paikallista leipää suoraan naapuritalon leipomosta, grillattua lammasta tai possua, ćevapčićia ja sianlihavartaita. Kaiken päälle kaadetaan naapurissa sijaitsevassa puristamossa puristettua oliiviöljyä, joka sivumennen sanoen on oikeasti maailman parasta, ja nautitaan paikallista viiniä. Jälkiruoaksi tarjoillaan palačinke-krepsejä, cupavcia eli suklaa-kookoskakkuja ja ehkä jopa kremšnita leivoksia. Ja rakijaa. Kaikki tämä toistetaan. Ainakin kerran, useimmiten pari-kolme kertaa.

Toki Ante käy myös töissä. Kesällä. Eli turistisesongin aikaan. Koska Ante, ja koko suku, asuu Dalmatiassa, joka saa suurimman osan tuloistaan turismista, töitä riittää kesäisin kun turisteja pyörii paikoissa. Talvella on sitten hieman hiljaisempaa. Niin töiden kuin turistien osalta. Silloin kulutetaan kesällä ansaittuja rahoja, korjaillaan paikkoja ja valmistaudutaan seuraavaan sesonkiin. Jolloin päästään taas valittamaan sitä kuinka turisteja on liikaa, hinnat nousevat ja kaikki paikat ovat täynnä ja tukossa. 

Hän on siis Ante - peruskroaatti. Ante katselee vieraita ensin hieman varautuneesti, mutta kun tämän kuoren läpi pääsee, Antesta saa erinomaisen ystävän. Kunhan ei vaan arvostele Dalmatiaa, sen säätä eikä varsinkaan jalkapalloa. Vaikka eihän ne mitään osaa. Häviävät kuitenkin. 

Tässä tämän viikon henkilö. Katsellaan kuka, ja mistä maasta, meillä on tapetilla ensi viikolla. Ehkä noin viikon päästä. Stay siis tuned.

Georgi - perusbulgarialainen

Sunnuntai 16.2.2025 klo 16.56 - JariH

Minulta kysellään toistuvasti, että minkälaista siellä Bulgariassa on asua ja minkälaisia ihmisiä ne bulgarialaiset oikein ovat. No, tutustutaan. Tutustutaan Bulgariaan, maan tapoihin ja ihmisiin. Tutustutaan Georgiin. Georgi on perusbulgarilainen. 

Lähdetään siitä, että Bulgariassa mikään ei toimi, mutta kaikki onnistuu. Täällä on turha yrittää etsiä palvelua tai tuotetta netistä - ei, Bulgariassa homma toimii niin, että Georgi tuntee Ivanin, joka puolestaan tuntee Dimitarin, jonka serkun kaveri pystyy auttamaan sinua. Ja auttaa. Kun homma on valmis, ja jos siitä tehdään lopulta yhtään minkäänlaisia papereita, mikään ei kuitenkaan ole valmista ennen kuin papereissa on vähintään kaksi leimaa. Per paperi. Tömps tömps. Vasta kun papereissa on riittävä määrä leimoja asia on virallista. Leimat ovat on tärkeitä. En laskenut, mutta väitän että kun avasin pankkitilin, papereihin, joita oli vähintään riisi, iskettiin useampi kymmenen leimaa. Kunhan olin ensin pistänyt nimeni jokaiseen. Olo oli kuin filmitähdellä allekirjoitustilaisuudessa.   

Kun asia sitten lopulta on virallinen, se pitää arkistoida. Bulgariassa kaikki, oli kyse sitten lääkärissä käynnistä, jonkun maksusuorituksen tekemisestä tai virastossa asioimisesta, tallennetaan vihkoon. Harmaa, hiirenkorville kulunut vihko, joka on todennäköisin peräisin jostain 1970 -luvulla kaivetaan esiin, siihen tehdään kuulakärkikynällä hieroglyfiset merkinnät ja näin asia on arkistoitu. On melko hämmentävää, että kun maksan vaikkapa auton vuokrapaikan, käteisellä tietysti, saan kuitin tietokoneesta, mutta minun nimi, auton rekisterinumero ja kuitin numero arkistoidaan tuohon edellä mainittuun vihkoon. Jokaikinen kuukausi.  Koska näin pitää tehdä.    

Sivumennen sanoen, koittakaapas lukea bulgarialaista käsinkirjoitettua tekstiä. Takaan ettei onnistu. Täällä on käytössä kyrilliset kirjaimet ja kun niitä väännetään käsin kaunoksi, kaikki kirjaimet näyttävät samalta. Täysi mahdottomuus saada selvää. Suomalaisen lääkärin kirjoitukset ovat selkokielisiä bulgarian kaunokirjoituksen rinnalla. 

Mutta se normiarki? No, Georgi käy töissä. Mutta ennen kuin hän menee työpaikalleen, hän juo kahvia. Automaatista ja ulkona työkavereiden kanssa seisoskellen. Bulgariassa on toki kahviloita, mutta ihmiset seisoskelevat ulkona työpaikkojensa ulkopuolella ja juovat viereisestä kahviautomaatista ostettua kahvia. Pahvimukista. Automaatteja löytyy katukuvasta lähes jokaiselta nurkalta ja niitä myös käytetään. Valikoima on laaja ja hinnat selkeästi edullisemmat kuin kahviloissa. Kuppiin valuu pari senttiä kahvia, josta suomalaisiin isoihin kuppeihin ja suodatinkahviin tottunut ei tule kuin vihaiseksi. Dimitri ja kumppanit sen sijaan saattavat nauttia tästä naurettavan pienestä kahviannoksesta tuntitolkulla. Ja polttaa tupakkaa. Sillä lähes kaikki bulgarialaiset polttavat. Aina ja joka paikassa. Olen melko varma, että nämä vetävät tupakkaa jopa hammaslääkärissä.  

En tiedä mistä Dimitri kavereineen juttelee kahvia juodessaan, mutta epäilen heidän puhuvan kansallisesti merkittävistä asioista. Eli haukkuvat poliitikkoja, maan hallitusta ja yleistä menoa maassa. Koska aina pitää valittaa. Keskenään. Mutta vaikka kaikki on huonosti ja menossa päin helvettiä, Bulgaria on kuitenkin paras paikka maailmassa. Ja kaikki muut maat ovat väärässä. Eikä maassa asuvilla ulkomaalaisilla ole minkäänlaista oikeutta sanoa yhtään mitään negatiivista Bulgariasta. Sillä eihän Bulgariassa ole mitään vikaa. Kysykää vaikka Dimitriltä. Ja jos ei kelpaa, aina voit muuttaa pois Bulgariasta. Mitä sinä täällä valitat?

Työpäivän lomassa Dimitri käy jonottamassa. Koska jonottamisen, jos jotain, bulgarialaiset osaavat. He jonottavat pankkiin, rahanvaihtopisteisiin, pikaruokapaikkoihin, kaupan kassalle - ihan joka paikkaan. Tämä saattaa olla perua iloisesta sosialistiselta kaudelta, jolloin kun näit jonon kaupan edessä, kävelit automaattisesti jonottamaan, sillä tarjolla oli todennäköisesti jotain herkkua, Tai ainakin jotain syötävää. Nykyään tarjolla on toki ihan kaikkea, mutta jonotuskulttuuri lienee peräisin historiasta.    

Jos bulgarialaiselta kysyy jotain, ihan mitä tahansa, vastaus on hyvin suurella todennäköisyydellä ‘moze bi’. Eli ehkä. Koska mikään ei ole mustavalkoista, kaikki on enemmänkin pohjalta ehkä. Asiat voivat olla joko näin tai sitten ne ovat noin. Kaiken lisäksi kun Dimitri sanoo kyllä, hän heiluttaa päätään sivusuunnassa, joka kaikkialla muualla tarkoittaa ei. Bulgariassa se tarkoittaa kyllä ja pään nyökytys puolestaan ei. Juuri tasan päinvastoin kuin mihin me olemme tottuneet. Miksi? En minä tiedä. Varmaan ihan vaan siksi, että tämäkin asia olisi mahdollisimman epäselvä. Aivan kuten ne kyrilliset kirjaimet. 

Viikonloppuisin Dimitri rentoutuu. Ja grillaa. Lihaa. Koska bulgarialaiset syövät lihaa. Paljon. Dimitrin lempparigrillattava on kebache, joka on paikallinen cevapi, mutta ilman lampaanlihaa. Kebache kylkeen liitetään kierremakkara nimeltään karnache, shopska salaatti ja suolainen piirakka banitsa. Joskus voidaan, jos halutaan syödä kevyemmin, nauttia myös kaali- tai viiniköynnöslehtiin käärittyjä jauhelihatäytteisiä kääryleitä, eli sarmia. Tässä tulee vihannespuoli ikään kuin vahingossa kaupan päälle.  

Joskus Dimitrillä käy vieraita. Tuolloin pääosaan nousee Dimitrin mummo, Baba. Joka luonnollisesti asuu Dimitrin perheen kanssa ja hoitaa perheen lapsia kun aikuiset käyvät töissä. Baba pitää huolen siitä, että vieras saa riittävästi ruokaa. Vaikka sanoisit, että nyt en kyllä jaksa syödä enää mitään, Baba ilmoittaa, että ‘kyllähän sinun pitää ottaa vielä vähän lisää koska olet niin laiha, että kuolet ihan kohta nälkään’. Niinpä lähdet kotiin vähintään kolme kiloa painavampana. 

Jos lähdet. Dimitri tarjoilee nimittäin ruoka- ja ihan kaikkena juomana itsetehtyä rakijaa. Eli itse tehtyä raakaa viinaa. Varsinkin maaseudulla jokaisessa torpassa valmistetaan rakijaa, ja niinpä se toimii, ei pelkästään juomana, vaan myös kaikkien ongelmien ratkaisijana. Vaikkapa lääkkeenä. Olipa sinulla flunssa, murtunut jalka tai eksistentiaalinen kriisi - sairaudet hoidetaan ja kriisit ratkaistaan rakijalla. Dimitrin mielestä rakija on antibiootti ja masennuslääke. Ja jos se auta, sinä olet ottanut sitä vain liian vähän. 

Sitten kun heräät aamulla, ja niitä sairauksia ja kriisejä on hoidettu oikein huolella, oloon auttaa tietysti pikku tujaus rakijaa. Koska se on ratkaisu kaikkeen. Sen lisäksi Baba kantaa pöytään skembe corba -keittoa. Keitto on valmistettu joko lehmän tai lampaan vatsalaukusta. Se on oikeasti niin pahaa, että epäilen vahvasti kankkusen puhtaasti vain pelästyvän keiton makua ja häviävän siksi. Dimitri ja hänen kaverinsa sen sijaan nauttivat skembe corbaa suurella ruokahalulla. Ja ottavat rakijaa. 

Näin on Bulgaria, Dimitri ja bulgarialainen elämäntyyli käyty läpi. Ja varmaan poltettu kaikki sillat paikallisiin ystäviin. Ei taida puhelin kauheasti enää soida eikä minua kutsuta yhtään mihinkään kun ovat lukeneet tämän jutun käännösohjelman avulla. Vaan kun tämä oli niin mukavaa ja kivaa jatketaan seuraavaksi vaikka Kroatiaan. Ja tutustutaan paikalliseen elämään ja paikalliseen Ivaniin. Noin viikon päästä. Stay siis tuned!

Ja mitä se sitten maksaa?

Keskiviikko 8.1.2025 klo 16.08 - JariH

Minä saan aika ajoin, itseasiassa melko tasaisena virtana, kysymyksiä siitä, että kuinka paljon se asuminen siellä Balkanilla oikein maksaa. Niinkuin vaikka Suomeen verrattuna. Olen vastaillut tiedusteluihin säännönmukaisen epäsäännöllisesti, mutta koska kiinnostus tuntuu taas nostavan päätään, vastaillaan nyt taas. 

Keräsin hintatietoja keskittyen pääsääntöisesti sivustoillani esiteltyihin maihin. Eli Balkanin maihin. Keräsin tiedot sangen mainiolta Numbeo -hintasivustolta. Se on sivusto, joka ei välttämättä tuota viimeisen päälle akateemista tietoa tyyliin EU:n oma tilastosivu Eurostats, vaan perustaa tietonsa ihan tavallisten ihmisten normikulutukseen. Käytännössä sivuston käyttäjät raportoivat asuin/vierailupaikkojensa hinnoista ja Numbeo kokoaa ne sitten yhteen. Näin ollen, ainakin teoriassa, sivustolla olevat hinnat ovat 'se viimeinen tieto', koska käsittääkseni tietokantaa päivitetään sangen aktiivisesti. Viralliset tilastosivut laahavat aina väkisinkin hieman jäljessä. 

Joten listauksiin. Numbeo on koostanut elintarvikkeiden, sähkön, veden ja vaatetuksen hinnat ja laskenut kuinka paljon tarvitset rahaa ruokaan ja normielämiseen eri kohteissa. Ilman vuokraa tai asumiskustannuksia. Halvin paikka Balkanilla tämän listauksen mukaan on Pohjois-Makedonia, siellä rahaa tarvitaan 183,09 euroa kuukaudessa. Kakkosena tulee Bosnia ja Hertsegovina, jonka summa on 197,58 ja kolmantena Montenegro, jossa rahaa kuluu 208,33. Asiaan, ja tarvittavaan rahamäärään, vaikuttaa luonnollisesti todella paljon valitsemasi elämäntyyli, mitä arvostat ja mihin haluat rahasi pistää, mutta koska Numbeon listaus on vertailukelpoinen eri kohteiden välillä, uskon sen antavan verrattain osuvan kuvan maiden välisistä hintaeroista. 

Koko normielämään kuluva rahalistaus edullisimmasta kalleimpaan näyttää tältä:

1) Pohjois-Makedonia              183,09€

2) Bosnia ja Hertsegovina        197,58€

3) Montenegro                        208,33€

4) Bulgaria                             223,15€

5) Slovenia                            237,67€

6) Kroatia                              238,55€

7) Albania                              239,85

Suomen vertailuluku tässä kategoriassa on muuten 329,03. 

Entäs sitten se asuminen? En ottanut tähän vertailuun asuntojen myyntihintoja vaan keskityin enemmän vuokramarkkinoihin. Hinnat ovat yhden makuuhuoneen asunnosta, joka sijaitsee kaupungin, tässä tapauksessa varmaankin pääkaupungin, keskustassa. Eikä listaus yllätä. Samat maat näyttävät heiluvan tämänkin listan kärkipaikoilla. Listaus näyttää edullisimmasta kalleimpaan tältä:

1) Bosnia ja Hertsegovina       268,50€

2) Pohjois-Makedonia             296,39€

3) Bulgaria                            415,09€

4) Albania                              489,38€

5) Montenegro                       612,57€

6) Kroatia                              628,48€

7) Slovenia                            729,88€

Ja ennenkuin kukaan alkaa kiljumaan, että enhän minä maksa lähellekkään tuollaisia summia, haluaisin korostaa että hinnat ovat ihan tavallisten ihmisten, ihan tavalliset asukkaiden, ilmoittamia hintoja, enkä usko että kenelläkään on kauheaa tarvetta vääristellä niitä. Suomen vastaava hinta on Numbeon mukaan muuten 790,96.

Henkilökohtainen huomioni kiinnittyy Kroatiaan, jossa olen asunut seitsemän vuotta. Kun aikoinani muutin maahan, hintataso oli karkeasti arvioituna ehkä noin 1/3 Suomen hinnoista. Nyt näyttäisi siltä, että hinnat ovat nousseet sevästi ja hintaero mm. Suomeen on kutistunut huomattavasti. Tämä tosiasia on havaittu kroatialaisten ystävieni ja maassa vierailleiden turistien taholla. Kroatia ei ole enää halpa maa. Se on toki yhä edelleen edullinen, mutta ei halpa. Ei varsinkaan turistikeskuksissa, joiden hinnat alkavat olla jo Suomen tasolla. 

Ja lopuksi Numbeon koostama Quality of Life -listaus. Olen aina suhtautunut hyvin skeptisesti näihin elämänlaatua mittaaviin tutkimuksiin, sillä toinen tykkää jostain, joku toinen taas jotain muusta. Ja kyllähän ne henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat väkisin siihen miltä se elämä tuntuu. 

Numbeon elämänlaatututkimus perustuu käyttäjien kokemuksiin. Pisteet eri maille on jaettu sivuston käyttäjien ilmoittamien ostovoiman, saastumisasteen, asuinkustannusten, turvallisuuden ja terveydenhoitotilanteen perusteella. Kuten sanottu kokemukset ovat taatusti hyvin subjektiivisia, mutta antanevat kuitenkin jonkinmoisen kuvan kyseisen maan tilanteesta. Niinpä listaus on hieman erilainen kuin edelliset, puhtaasti hintoihin perustuneet, listat.

1) Slovenia                            179,3

2) Kroatia                              174,6

3) Bulgaria                            143,8

4) Bosnia ja Hertsegovina       134,8

5) Pohjois-Makedonia             120,3

6) Albania                             104,3

Montenegro ei ollut syystä tai toisesta tässä vertailussa mukana. Suomen arvo Quality of Life listauksessa oli muuten 203,8.

Näin. Tämä oli siis yhteenveto Balkanin maista eri sektoreilla mitattuna. Tarkemmin asiasta löytyy tietoa Numbeon -sivustolta, joka mielestäni antaa sangen kattavan kuvan ajantasaisesta hintatasosta. Kannattaa surfailla, jos asia kiinnostaa tarkemmin. 

Mitä johtopäätöksiä näistä listoista sitten voi vedellä? En minä tiedä. Kukin lukee varmasti niitä juuri niinkuin itse katsoo aiheelliseksi. Itse totesin ainakin tuon edellä mainitun Kroatian hintatason nousun ja hämmästyin Albanian matalasta sijoituksesta niin hintataso- kuin asumisvertailussa - eikä se elämänlaatukaan siellä näyttäisi olevan kovin korkea. Slovenian kärkisijoituksen elämänlaadussa allekirjoitan täysin, se on ollut yksi miellyttävimmistä  maista joissa olen tänä vuonna vieraillut. Muutoin tämä tutkimus, eikä nämä listat, juurikaan yllättäneet. Bosnia on halpa, samoin Pohjois-Makedonia. Bulgaria keikkuun kalleimpien ja edullisimpien maiden välimaastossa. 

Kaiken kaikkiaan Balkanin maat näyttäisivät olevan suhteellisen edullisia, ainakin jos niitä vertaa Suomeen. Elämänlaatua löytyy jonkinverran, mutta ei ehkä ihan niin paljon kuin Suomessa on totuttu. Paitsi elämänlaatu on, kuten todettu, hyvin subjektiivinen käsitys. Joku tykkää siitä, että uimaranta on kävelymatkan päässä ja talvi kestää kuukauden, joku saattaa tykätä miinus 30 asteen pakkasesta ja puolen vuoden pimeydestä. Ja kaikki ovat oikeassa.                           

Ulkosuomalainen joulu

Keskiviikko 25.12.2024 klo 16.41 - JariH

 

 

Oikein hyvää joulua!

Tiistai 24.12.2024 - JariH

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille. Palataan linjoille, jos mitään mullistavaa ei tapahdu, vuoden 2025 puolella!

T. Jari