Juttuja

Ne muut

Perjantai 4.9.2026 klo 13.09 - JariH

Olemme vihdoin saapuneet Kroatiaa ja kroatialaisia käsittelevän kolmiosaisen kirjoitussarjan loppuun. Ensimmäisessä osassa todistimme, ettei sellaista ihmistä kuin tyypillinen kroatialainen ihminen ole olemassakaan. Toisessa osassa käsittelimme Kroatian tärkeintä osaa eli Dalmatiaa. Tässä viimeisessä tutkimme sitten ‘niitä kaikkia muita’ jotka asuvat tämän hieman omituisen maan rajojen sisäpuolella.

Aloitetaan lännestä. Aloitetaan Istriasta. Istria on aikojen saatossa imenyt vaikutteita vahvasti niin Italiasta kuin Venetsiasta. Tämä näkyy elämäntyylissä, ruuassa, kielessä ja siinä, että istrialainen kykenee tarvittaessa tekemään ihan tavallisesta lounaasta kulttuuritapahtuman. ‘Meillä on paikallista kalaa, paikallista oliiviöljyä, paikallista viiniä ja tämä juusto on muuten pieneltä tilalta aivan tuosta naapurista’. 

Ja sitten on tryffeli. Istrialainen rakastaa tryffeleitä. Jos maailmassa voisi lisätä tryffeli kahviin, talomaaliin, puhelimen akkuun tai auton tuullasinpesunesteeseen, istrialainen tekisi sen. Tryffeli ei ole ruoka, se on identiteetti. Jos löydät metsästä jotain ruskeaa ja epämääräisen näköistä, älä koske siihen. Se saattaa olla tryffeli. Tai koiran jätös. Istrialainen kuitenkin tietää eron. Toivottavasti. 

Laitetaan (jakku)puku päälle. Mennään kaupunkiin. Mennään Zagrebiin. Siellä ihmiset käyvät töissä. Kaikilla on kiire. Heillä on kokouksia, he käyttävät kalentereita, he suunnittelevat asioita, he tietävät jopa mikä päivä tänään on. Täältä Dalmatiasta katsoen kaikki tuo on hieman epäilyttävää. 

Zagrebilainen tietää olevansa kaupunkilainen. Hän tietää myös sen, että Zagreb on pääkaupunki. Siellä sijaitsee kaikki tärkeä, siellä sijaitsee yritykset, yliopistot, pankit, kaikki hämärät museot. Ja poliitikot. Poliitikot Zagrebissa käyttävät paljon aikaa kertoakseen mitä koko muun maan tulisi tehdä. Koko muu maa puolestaan käyttää paljon aikaa kertoakseen zagrebilaisille poliitikoille miksi heidän tulisi lopettaa muun maan asioihin sotkeutuminen. Tämä tuntuu olevan sangen toimiva työnjako.

Sitten on Slavonia itäisessä Kroatiassa. Slavonia muistuttaa tasaisuudellaan hieman suomalaista Pohjois-Pohjanmaata. Mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. 

Kun puhutaan Slavoniasta, puhutaan ruuasta. Kun dalmatialainen keittiö tiivistyy kalaan, oliiviöljyyn ja viiniin, slavonialainen keittiö tiivistyy lihaan. Ja jos jollekin jäi jotain epäselvää, lisätään hieman lihaa. Kun slavonialainen katsoo ruokapöytään ja miettii mitäs siitä vielä puuttuu, vastaus on yleensä että siinä ei ole riittävästi lihaa. Eikä makkaraa. Kun ruokailu sitten joskus useamman tunnin jälkeen päättyy, pöytä näyttää siltä että siinä olisi juuri järjestetty pienimuotoiset häät. 

Kroatia ei tietenkään ole pelkästään Dalmatia, Istria, Zagreb ja Slavonia. Ei tietenkään. Näiden lisäksi on vaikkapa Zagore, on Lika, on Kvarner, Međimurje ja Gorski kotar. Ja vaikka kuinka paljon pienempiä alueita, joiden asukkaat ovat täysin vakuuttuneita siitä, että he eivät todellakaan ole samanlaisia kuin naapurialueen ihmiset. 

Tämä on yksi Kroatian rikkaus. Vaikka maa on verrattain pieni, sen sisältä löytyy järjetön määrä paikallisia identiteettejä. Kun kahden kylän välillä on viisi kilometriä, niin ‘Oni su drugi’. He ovat erilaisia. Ne toiset. Tietenkin. Onhan kylien välillä viisi kilometriä. Tässä piilee maan hienous. Kroatialainen voi olla yhtäaikaa kroatialainen, dalmatialainen, splitiläinen, Hajdukin kannattaja, oman kylänsä ihminen tai naapurikylän sekä Dinamo Zagrebin ikuinen vihollinen. Kaikki tämä ilman ristiriitaa. 

Jos yrität ulkomaalaisena ymmärtää Kroatiaa älä katso karttaa. Istu alas. Tilaa kahvi. Kuuntele. Keskustele. Älä kiirehdi. Kunhan muistat yhden asian; älä mene väittämään kenellekään mikä alue Kroatiassa on paras. Vastaus on nimittäin selvä. Jos olet Istriassa, se on Istria. Zagrebissa puolestaan Zagreb. Slavoniassa luonnollisesti koko Slavonia. Ihan mikä pikku kylä tahansa, vastaus on juurikin se kylä missä satut olemaan. Mutta kun olet Dalmatiassa…. no. Tiedät vastauksen. Olet kotona. 

Näin olemme päässeet tämän kolmiosaisen sarjan loppuun. Toivottavasti teille on selvinnyt että tyypillistä kroatialaista ihmistä ei kerta kaikkiaan ole olemassa. On vaan joukko ihmisiä jotka ovat sattuneet asumaan saman valtion rajojen sisäpuolelle. Mutta juuri siksi Kroatia on niin kiinnostava. Juuri siksi tähän maahan on helppo kiintyä. Vaikka joku pysäköi keskelle katua. Vaikka kukaan ei tiedä milloin joku asia on valmis. Vaikka virastoissa aina puuttuu se yksi paperi. Vaikka pikaiseen kahviin kuluu kaksi tuntia. Ja vaikka jokainen kroatialainen tietää aina olevansa oikeassa. Kaikesta. 

Kroatia on pieni maa . Mutta täällä asuu aivan riittävästi erilaisia erilaisia ihmisiä, josta jokainen voi täysin vapautuneesti olla omasta mielestään hieman parempi ihminen kuin naapurinsa. Ja sitten jostain tulee dalmatialainen, joka sanoo pomalo. Koska mitä muuta sitä ihminen tarvitsee?

Dalmatia

Keskiviikko 26.8.2026 klo 13.58 - JariH

Lupasin edellisen jutun lopuksi että seuraavaksi käsitellään Kroatian eri heimoja. Joten käsitellään. Aloitetaan tärkeimmästä, aloitetaan dalmatialaisista. Muualla maassa asuvat kroatialaiset ovat hekin taatusti ihan mukavaa väkeä, ruokakin saattaa olla ihan hyvää. Istriassa on viiniä, Slavoniassa makkaraa ja Zagrebissakin on joskus ihan kiva käväistä. Mutta.  

Meillä on Dalmatia. Dalmatialainen ei asu Kroatiassa. Dalmatialainen asuu Dalmatiassa. Kroatia on sattumoisin siinä ympärillä. Dalmatialainen ihminen tietää toki olevansa kroatialainen, mutta ennen kaikkea hän tietää olevansa dalmatialainen. Siinä on pieni ero. Tämä on syytä ymmärtää heti alkuun. 

Dalmatia on meri, aurinko, kivi, oliivipuut, viini, kala, kahvilat, saaristo, bura, Hajduk Split, turistit ja loputon keskustelu siitä kuinka paska hallitus on. Kaiken tämän keskellä on ihminen, jolla ei ole kiire mihinkään. Koskaan. 

Jos pitäisi valita yksi sana, joka kuvaa dalmatialaista ihmistä ja elämäntapaa, se on pomalo. Rauhallisesti. Ei kiirettä. Kyllä kaikki järjestyy. Älä stressaa. Ehtiihän sitä. Katsotaan huomenna. Kun suomalainen on soittanut jonkin asian viivästymisestä kolme kertaa, lähettänyt kaksi sähköpostia, vihaisen tekstiviestin ja varannut uuden ajan, dalmatialainen istuu kahvilla.  “Mutta tuo asia pitää hoitaa.” Pomalo. “Milloin?” Vidjet ćemo. Katsotaan. Tämä ei ole saamattomuutta, tämä on kulttuuria. Pomalo. 

Toinen sana, joka kuvaa dalmatialaista kulttuuria on fjaka. Fjaka tarkoittaa tilaa, jossa ihminen, tässä kohtaa dalmatialainen, saavuttaa täydellisen rauhan tekemättä mitään. Muualla maailmassa tätä kutsutaan laiskuudeksi, Dalmatiassa se on hienostunut elämäntapa. Jos suomalainen makaa kaksi tuntia sohvalla tekemättä mitään, hän tuntee huonoa omaatuntoa. Dalmatialainen saavuttaa henkisen tasapainon. Aurinko paistaa, meri siintää, kaskaat sirittävät, kahvi odottaa pöydällä. Ehkä dalmatialainen on vaan ymmärtänyt jotain jonka muu maailma on unohtanut?

Dalmatialainen rakastaa aurinkoa. Kun aurinko paistaa, “jebote, vruce je”. Vittu kun on kuuma. Kun aurinko ei paista, “jebote, hladno je”. Vittu kun on kylmä. Kun lämpötila on alle 20 astetta, dalmatialinen toteaa “zima”. Talvi. Turistit kulkevat 15 asteessa t-paidassa, dalmatialainen pukeutuu talvitakkiin. Turisti katsoo dalmatialaista, dalmatialainen katsoo turistia. Kumpikaan ei ymmärrä toisiaan.

Sitten on bura. Kaikille muille bura on pohjoistuuli, dalmatialaiselle se on henkilökohtainen vihollinen. Se puhaltaa milloin haluaa ja muistuttaa siitä, että Välimeren ilmastossa on myös hetkiä, jolloin tuuli yrittää kuljettaa roskalaatikon rajan yli Bosniaan. Ja sitten paikalle tulee joku vanhempi herrasmies joka toteaa että ei tämä vielä mitään, 60 -luvulla oli niin kova bura että talot siirtyivät paikoiltaan ja autot lensivät.  

Dalmatialainen rakastaa turisteja. Turistit tuovat rahaa. Dalmatialaisen rakkaus turisteja kohtaan on vähän samanlaista kuin maanviljelijän rakkaus sadetta kohtaan. Niitä vaan tarvitaan. Dalmatialaiselle heinäkuussa turisteja on liikaa. Elokuussa niitä vasta liikaa onkin. Syyskuussa helpottaa vähän, mutta vasta lokakuussa ‘sad je ljepo’. Nyt on mukavaa. Turistit ovat lähteneet, ravintoloissa on tilaa. Kadulla mahtuu kävelemään. Ja parin kuukauden jälkeen alkaa valitus kun missään ei ole ketään. Tulisipa kesä. Ja turistit. Että saataisiin vähän elämää.  

Sitten on Split. Split ei ole kaupunki, se on tunnetila. Split on siellä asuvien mielestä maailman paras paikka. Jos olet eri mieltä, olet väärässä. Jos olet Zagrebista, olet erityisen väärässä. 

Splitissä on yksi asia, josta Dalmatiassa ollaan yhtä mieltä. Se on Hajduk Split. Hajduk on identiteetti. Se on uskonto. Se on historia. Se on ylpeys. Se on kärsimys. Mutta se on myös jalkapalloseura. Hajdukia palvotaan ja sitä arvostellaan. Hajduk pelaa aina kaikkien mielestä huonosti. Ainakin huonommin kuin mitä se pelasi 70 -luvulla. Hajduk on päättymätön keskusteluaihe päättymättömillä kahveilla ympäri Dalmatiaa. Kun joukkue pelaa tasan kauden ensimmäisen ottelun, kahvipöydissä haukutaan joukkue maanrakoon ja ollaan valmiit vaihtamaan valmentaja, manageri ja seuran koko johtokunta. Hajduk on muuten voittanut Kroatian mestaruuden viimeksi vuonna 2005. Silti siihen uskotaan, ja petytään, joka kausi.    

Kun muutat Dalmatiaan, olet aluksi ulkomaalainen. Sitten sinusta tulee tuttu. Sitten ystävä. Lopulta joku sanoo ‘tis si naš’. Sinä olet meidän. Se tarkoittaa että nyt sinusta tiedetään kaikki, sinua voidaan neuvoa, arvostella, haukkua selän takana ja sotkea perheen asioihin…… tästä karusellista on vaikea päästä pois. Mutta saat ainakin kahvia. 

Dalmatialaisia on helppo pilkata. Koska he tekevät sitä itsekin. He nauravat itselleen, naapureilleen, Splitille, Zagrebille, turistille, säätilalle, byrokratialle, jalkapallolle ja sille, että taas kerran joku asia ei toiminut.

Koska täällä elämä ei todellakaan aina toimi. Aikataulut eivät toimi. Byrokratia ei toimi. Liikenne ei toimi. Pysäköinti ei varsinkaan toimi. Sää tekee mitä huvittaa. Bura tulee silloin kun huvittaa. Turistit valtaavat paikat kesällä. Talvella on sitten aivan liian hiljaista. Hajduk häviää. Taas. Mutta dalmatialainen istuu kahvilassa.

Koska tuossa on meri. Ja aurinko. Kahvi tulee pöytään. Joku sanoo sinulle pomalo. Ja yhtäkkiä kaikki on hyvin. Elämän ei tarvitse olle täydellisesti järjestettyä tai järjestyksessä jotta se voisi olla hyvää. Joskus riittää että katsoo merta. Ui. Juttelee kaverin kanssa. Syö jotain hyvää. Ja antaa maailman odottaa. Ei ole kiire. Mihinkään. Ja silti kaikki kyllä järjestyy. Juuri siksi Dalmatiaa on helppo rakastaa. Siksi minä olen kotona. Dalmatiassa. 

Seuraavaksi on sitten vuorossa jokin muu kroatialainen rotu. Ai että koska? Vidjet ćemo. Katsotaan. 

Pomalo.

Kroatialaista ihmistä ei ole

Perjantai 21.8.2026 klo 14.31 - JariH

Kroatia on maantieteellisesti sangen pieni maa. Eikä maassa ei asu kuin hieman vajaa 4 miljoonaa ihmistä. Luulisi siis että Kroatia on helppo ottaa haltuun. Vaan kun ei ole.

Kroatiasta löytyy useita alueita joissa ihmiset puhuvat samaa kieltä, käyttävät samaa rahaa ja heiluttavat samaa lippua kun vietetään jotain kymmenistä isänmaallisista juhlista. Samaan aikaan he ovat kuitenkin täysin eri mieltä siitä, miten ihmisen pitää elää, syödä, ajaa autoa, juoda kahvia, suhtautua pääkaupunkiin ja ennen kaikkea siitä, mikä osa Kroatiaa on juuri se oikea Kroatia.

Kroatialainen ei välttämättä ole ensisijaisesti kroatialainen. Sellaista ihmistä kuin kroatialainen ei ole olemassakaan. Kroatialainen ihminen on dalmatialainen. Tai istrialainen. Tai slavonialainen. Tai zagrebilainen. Tämä aluepohjainen erilaisuus pohjautuu pitkälti historiaan ja kulttuuriin. Rannikon seutu on imenyt Välimeren ja Venetsian vaikutteita, Istria puolestaan Italiasta ja sisämaassa on löydettävissä vaikutteita Keski-Euroopasta sekä vanhasta Itävalta-Unkarista. Joten jos joku siis tulee kertomaan sinulle että kaikki kroaatit ovat tietynlaisia, voit huoleti poistaa varmistimen. Eivät taatusti ole. 

Tulevissa jutuissa paneudutaan hieman tarkemmin mainituilla alueilla elävien ihmisten ominaisuuksiin, sillä dalmatialainen on aivan eri rotu kuin vaikkapa slavonialainen. Tänään keskitytään koko maata yhdistäviin asioihin ja tapoihin, joita niitäkin toki pienen kaivamisen jälkeen löytyy. 

Aloitetaan kroatialaisella vieraanvaraisuudella. Se on hengenvaarallista. Kun menet kroatialaiseen kotiin kylään, älä syö kolmeen päivään ennen vierailua. Mitään. Sillä sinulle tarjotaan ruokaa. Jos vastaat että ei kiitos, minulla ei ole nälkä, kuulet vain että syö. Ota nyt. Ja sitten ruokaa tulee lisää. Ja sitten vielä vähän lisää. Lopuksi tuodaan jotain jota et edes tunnista. Kun sitten olet syönyt niin, ettet kykene enää liikkumaan, emäntä katsoo pöytää ja toteaa; “Anteeksi kun ruokaa oli niin vähän.” Kroatialaisen vieraanvaraisuuden tavoite ei ole saada vieras kylläiseksi, sen tavoite on saada vieras kykenemättömäksi liikkumaan ilman nosturia.

Toinen asia, joka yhdistää koko maata on perhe. Kun ‘lapsi’ on vähän yli kolmekymppisenä lentänyt pesästä side vanhempiin, varsinkaan äitiin, ei todellakaan katkea. Vaikka ‘lapsi’ on asunut parikymmentä vuotta omillaan, hänellä on oma perhe, talo, auto ja lapsia, äiti soittaa taatusti vähintään joka toinen päivä: “Oletko muistanut syödä?” “Muista ottaa villapaita ja varo läpivetoa!” “Oletko nukkunut?” “Miksi et?” “Sinun pitää syödä.” Tulette sitten viikonloppuna niin minä teen teille ruokaa.” Perhe on tärkeä. Todella tärkeä. Perheellä on enemmän vaikutusvaltaa ihmisten elämään kuin kuin hallituksella. 

Jos haluat tietää miten sinulla menee, kysy kroatialaiselta naapuriltasi. Hän tietää. Hän tietää todennäköisesti kuka on käynyt sinun luona kylässä, mihin aikaan tulit eilen kotiin ja kenen kanssa, kuka on muuttanut, kenen poika on töissä Saksassa, kuka vuokraa asuntojaan turisteille ja kuka ei tervehtinyt viime viikolla.Tämä viimeinen on muuten erityisen tärkeä tieto. Kroatialainen naapuri ei ole utelias, hän on vain hyvin informoitu. 

Henkilökohtaisesti törmäsin kroatialaiseen naapurivalvontaan juurikin tänä aamuna. Minulla on tapana käydä uimassa tuossa viereisessä Adrianmeressä joka aamu ja tänään yksi kanssauimareista ui luokseni ja kysyi, että sinäkö olet se mies joka on Suomesta joka asuu täällä Kaštel Starissa? Kyllä, minähän se. En vaan ole koskaan puhunut näistä asioista kenenkään uimarin kanssa ikinä….. Mutta naapurit tietää.

Lopuksi se suurin mörkö. Byrokratia. Kroatia on maa, joka elää byrokratialla. Ja byrokratiasta. Ei edes Bulgariassa, jossa asuin kolme vuotta, byrokratia yllä samalla tasolle kuin Kroatiassa. Täällä paikalliset ovat oppineet elämään asian kanssa, ulkomaalaisilla on hieman hankalampaa. 

Suomessa asioita voi hoitaa verkossa. Kroatiassa tarvitaan paperi. Ja kun sinulla on paperi, tarvitaan kopio. Kun sinulla on paperi ja kopio, tarvitaan leima. Ja kun on leima, tarvitaan lomake. Kun lomake on täytetty pitää käydä postissa maksamassa jokin maksu. Nimenomaan postissa. Pankki ei käy. Sitten palaat papereiden, lomakkeiden, leimojen ja kuitin kanssa takaisin tiskille, virkailija toteaa ‘Ne može.’ Ei käy. Miksi ei käy? ‘Takva su pravila.’ Sellaiset ovat säännöt. Lopuksi virkailija toteaa, että kun tulet takaisin, ota mukaasi joku joka puhuu sujuvaa kroatiaa. Vaikka olisit asioinut maahanmuuttovirastossa, jossa kaikki, toistan KAIKKI, asiakkaat ovat ulkomaalaisia. 

Näin tänään. Tänään käsittelimme tätä hieman erikoista kansaa yleisellä tasolla. Seuraavaksi siirrymme miinakentälle jakamalla ihmiset alueellisiin heimoihin. Siitä tulee kivaa. Ja vaarallista. Aloittakaamme kroatialaisten alalajien läpikäymisen niistä tärkeimmistä. Dalmatialaisista. Ne loput tyypit ympäri  maata tulevat sitten myöhemmin. Kunhan keritään. Pysykääpä  kanavalla.

 Pomalo. 

Syömään!

Tiistai 4.8.2026 klo 12.52 - JariH

Tänään syödään. Tutustutaan Kroatian monipuoliseen ruokatarjontaan. Sitä ennen päivitellään kuitenkin ilmastoa. 

Täällä meidän seudulla on nyt ollut kuukausitolkulla aivan naurettava helle - lämpötila ei ole laskenut alle 30 asteen yhtenäkään päivänä kahteen-kolmeen kuukauteen. Normilämpö on päivittäin 35-37 astetta. Yölläkin saattaa olla helposti 25-27 astetta. Adrianmeren vesi on tänään 26,8 asteista. 

Kun aikoinani muutin Kroatiaan, ajatuksena oli siirtyä hieman lämpimämpään ilmastoon Suomeen verrattuna. No tänä kesänä ajatus on toteutunut. Vähän turhankin hyvin. Vähempikin riittäisi….. Vaan turha tässä on valittaa, kyllä se talvi tuulineen ja sateineen sieltä tulee. Sitten valitetaan siitä. 

Mutta nyt syömään. Minulta kysytään usein että mikä on semmoista tyypillistä, perinteistä kroatialaista ruokaa. ‘Kun me tulemme lomalle, mitä siellä pitää syödä jos haluaa syödä nimenomaan perinteistä kroatialaista ruokaa?’

Lyhyt vastaus; semmoista asiaa kuin tyypillinen perinteinen kroatialainen ruoka ei ole. Jos joku jossain kertoilee, että kaikki Kroatiassa syövät tuota tai tätä, se ei pidä paikkaansa. Kroatialainen keittiö on nimittäin äärimmäisen monipuolinen ja hyvin alueellisesti jakautunut. Siksi mitään tyypillistä kroatialaista ruokalajia ei ole olemassa. Riippuu siitä missäpäin maata olet. 

Tutkitaanpa hieman tarkemmin. Aloitetaan täältä kotoa, Dalmatiasta. Täällä syödään yleensä enemmän kalaa, muita mereneläviä, vihanneksia ja oliiviöljyä. Kun noustaan hieman pohjoisemmaksi, Kvarnerin seudulle, mukaan liitetään katkaravut ja saarilla kasvatettu lampaanliha. Zagrebin seudulla maan pohjoisosassa ruokaperinne on hieman runsaampi kuin Dalmatiassa tai Kvarnerissa ja kun mennään maan itäosiin Slavoniaa, eteen kannetaan hyvinkin lihapainotteisia, tuhteja ateriakokonaisuuksia. 

Kroatian gastronomisena huippualueena pidetään Istrian aluetta. Istriassa ruokakulttuuri on imenyt vahvoja vaikutteita italialaisesta keittiöstä, joten sieltä löytyy laaja valikoima pastoja, tryffeleitä, oliiviöljyä ja viinejä. Olen henkilökohtaisesti syönyt elämäni tryffelipasta-annoksen nimenomaan Roč -nimisessä pikkukylässä. Aivan järjettömän hyvää. 

Jos Istria on saanut keittiöönsä vaikutteita Italiasta, niin Slavonian ruokakulttuuri painottuu omaan maahan, omaan seutuun. Slavonia on maatalousaluetta jossa perinteisesti on tarjoiltu, ja tarvittu, tuhtia ruokaa suurina annoksina. Tyypillisiä slavonialaisia ruoka-aineita ovat sianliha, makkarat, paprika ja pitkään haudutetut, vahvasti maustetut padat. 

Zagrebin seutu puolestaan on kerännyt vaikutteita itävaltalaisesta ja unkarilaisesta perinteestä ja näin pöytään ilmestyy usein pataruokia, liha-aterioita ja leivonnaisia. Dalmatian ja Kvarnerin lautaselle kerääntyvään ruokaan vaikuttaa puolestaan Välimeren läheisyys. Ja välimerellinen ruokavalio. 

En mene tällä kertaa yksityiskohtaisesti eri ruokalajeihin, sillä jos alan luetella  erilaisia ruokia tyyliin peka, pašticada, škampi na buzaru tai štrukli, kukaan ei tiedä mistä puhun. Jos haluatte saada yksityiskohtaisempaa suoraan ruokiin pureutuvaa tietoa, kysykään. 

Yksi jännä yksityiskohta kroatialaisessa ruokakulttuurissa on, että päivän pääateria on lounas, ei suinkaan päivällinen kuten käsittääkseni Suomessa yhä edelleen on. Varsinkin viikonloppuisin lounaalle kokoontuu perhe, usein koko suku ja silloin syödään todellakin pidemmän kaavan mukaan pitkään ja hartaasti. 

Kroatian ruokakulttuuria voidaan kuvailla siten, että se on kuin matka Euroopan halki. Aamulla voit nauttia italiaistyyppisen espressoaamiaisen Istiassa, lounaalla syödä dalmatialaisen grillatun kalan oliiviöljyn kera ja muutaman sadan kilometrin päässä nauttia illalla Slavoniassa paprikalla maustetusta lihapadasta. Vaikka olet pysynyt koko ajan Kroatiassa, ruokapöydässä tuntuu kuin olisit siirtynyt kulttuurista toiseen. 

Tervetuloa siis Kroatiaan syömään. Muutakin kuin sitä pizzaa. 

Dobar tek. 

Dalmatia

Sunnuntai 1.3.2026 klo 12.51 - JariH

Kesä ja lomat lähestyvät. Niinpä sitä kesälomareissua suunnitellaan jo innokkaasti. Melko moni, itseasiassa yhä useampi, päättää viettää lomansa täällä Kroatiassa. Usein vielä Kroatian rannikolla. Joka on sangen suositeltavaa. Rantaa on toki vaikkapa Istrian seudulta, mutta kyllä sitä löytyy myös täällä etelämmässä. Kuten vaikkapa Dalmatiasta. Tällä kertaa kurkataan hieman että mikäs se sellainen Dalmatia oikein on. 

Kroatia jaetaan virallisesti 20 piirikuntaan eli županijaan. Pääkaupunki Zagreb näiden lisäksi oma alue. Dalmatia ei ole oma piirikunta, se on ‘vain’ kulttuurinen ja maantieteellinen, hyvin pitkän historian omaava, alue, joka alkaa etelästä Dubrovnikin seudulta ja nousee rannikkoa pitkin aina Zadariin asti. Dalmatiaan lasketaan kuuluvaksi myös muutama saari rannikolla ja pieni pätkä sisämaata. Voidaan siis todeta, että Dalmatia on pitkähkö kaistale (350-400 km) Kroatian rannikolla.

Dalmatia on vanhempi kuin Kroatia, sen historia ulottuu pitkälle illyrialaisten aikakaudelle noin 100 -luvulle eaa. Tuolloin Dalmatian alueella asusteli Dalmatae -niminen heimo, josta koko alue sai nimensä. Illyrialaisten jälkeen aluetta hallitsi Rooman valtakunta, joka teki alueesta Dalmatia -provinssin. Tuolloiseen provinssiin kuului nykyistä huomattavasti laajempi alue, se ulottui aina Bosnia-Hertsegovinaan, Montenegroon, Serbiaan ja jopa Albaniaan asti. 

Rooman romahdettua Dalmatiaa hallitsi Bysantti, kunnes 1000 -luvulla Venetsia alkoi hiljalleen ottaa haltuunsa Dalmatian kaupunkeja ja saaria. Venetsian hallintaan siirtyi tuolloin mm. Zadar, Trogir, Split ja saarista Hvar ja Korčula. Lopullinen haltuunotto tapahtui 1400 -luvulla, jolloin Venetsia sai haltuunsa koko Dalmatian, poislukien Dubrovnikin alueen, joka oli tuolloin oma Ragusan -niminen kaupunkivaltio. Syntyi venetsialainen ‘merinen imperium’, jossa rannikkoseutu oli hyvinkin venetsialainen, mutta sisämaa slaavilainen. Näin syntyi kaksikielinen, jopa kaksikulttuurinen, dalmatialainen maailma. 

Venetsian hallinta-ajan (1409-1797) jälkeen Dalmatiaa hallitsi hetken Itävalta-Unkari. Kun sitten 1900 -luvun alussa alettiin sotimaan, ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyi Jugoslavian kuningaskunta. Dalmatia menetti hallinnollisen asemansa, mutta alueen historiallinen nimi jäi elämään. Italia liitti osan Kroatiaa itseensä, mm. Istria, Kvarner ja Dalmatian Zadar siirtyivät Italian hallintaan. Toisessa maailmansodassa, lyhyen Italian miehityksen jälkeen, Dalmatia siirtyi sosialistisen Jugoslavian hallintaan.

Kuten edellä olevasta historiapläjäyksestä ilmenee, nyky-Dalmatian historia on pitkä ja polveileva. Se on myös hyvin italialaispainotteinen, varsinkin jos/kun Venetsia lasketaan Italiaksi. Kysymys kuuluukin, että ovatka dalmatialaiset sitten pirskahtelevia, italialaistyyppisiä käsillä puhuvia, iloisia ja äänekkäitä ihmisiä kun kerran ovat eläneet ja imeneet vaikutteita satojen vuosien ajan. Vastaus on, että ei. Ei todellakaan. Dalmatialaiset ovat slaavilaisia jörriköitä, jotka eivät päästä ihmisiä, varsinkaan vieraita ulkomaalaisia, kovinkaan helposti lähelleen. Pikemminkin päinvastoin, slaavilaiset dalmatialaiset kääntyvät sisäänpäin eikä ulkopuolisten todellakaan ole helppoa sujahtaa yhteiskuntaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi. 

Nykydalmatia on tunnettu elämäntyylistään. Joka on eräänlainen ‘slow living’ -tyyppinen elämä. Minulla täällä kylässä käyneet, pääkaupunki Zagrebissa asuvat tyypit, ovat väittäneet että jopa heidän askeleet hidastuvat kun tulevat käymään Dalmatiassa. Täällä ei kenelläkään ole kiire mihinkään. Koska kyllähän sinne ehtii vähän myöhemminkin. Aina ehtii käväisemään kahvilla. Jossa saattaa vierähtää tunti jos toinenkin, sillä kavereiden kesken pitää haukkua hallitus, paikallishallinto, naapurit ja Hajduk Splitin valmennus. Ja polttaa tupakkaa. Sillä kaikki polttavat Dalmatiassa. Kaikki tämä tehdään omalla Dalmatian murteella, jopa omilla dalmatialaisilla sanoilla, jotka eivät ainakaan helpota yhtään kielen opettelua meille ulkomaalaisille. 

Tässä lyhyt johdatus Dalmatiaan. Eli kun tulette lomalle Dubrovnikiin, Makarskaan, Splitiin tai vaikkapa Zadariin, tulette Dalmatiaan. Josta tiedätte taas himpun verran enemmän.  

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä kärryillä.

Kroatia - fun facts part 2

Lauantai 24.1.2026 klo 11.34 - JariH

Taas mennään. Mennään entistä syvemmälle Kroatian nippelitietoihin. Kuten tuli luvattua edellissä jutussa. 

Talviolympialaiset Milanossa ja Cortinassa alkaa muutaman viikon päästä. Tällä aasinsillalla on hyvä siirtyä Kroatian urheilumenestykseen. Joka on vuosien saatossa ollut lähes käsittämätöntä. On hämmentävää kuinka hyvin about 4 miljoonan ihmisen kansakunta on pärjännyt eri lajeissa, jos sitä verrataan vaikka urheiluhulluna kansana pidettyyn Suomen menestykseen. Suomessa väkeä on kuitenkin lähes kaksi miljoonaa ihmistä enemmän kuin kroaateja. Suomesta löytyy lisäksi kymmenittäin erilaisia toimikuntia, järjestöjä, virkamiehiä ja muita urheilua edistäviä tahoja ja yhdistyksiä miettimässä kuinka sitä menestystä saataisiin. Kroatiassa tehdään asiat toisin. En tosin tiedä miten, mutta vaikuttaisi että jotenkin  hieman paremmin. 

Menestystä nimittäin riittää. Talviolympialaisissa Kroatian menestys on toki ollut hieman hiljaisempaa - talvisissa kisoista Kroatia ei ole saalistanut itsenäisyytensä aikana kuin 11 mitalia, joista neljä kultaa - nekin ovat tulleet pitkälti sisarusten Janica ja Ivica Kostelićin suksilla. Sisko ja sen veli saalisti nimittäin kahdestaan yhteensä peräti 4 kulta- ja 6 hopeamitalia. Kaikki nämä alppihiihdossa vuosina 2002-2014. Se ainoa ‘ei-Kostelić’ -mitali tuli ampumahiihdossa. 

Kesäolympialaisissa on mennyt sitten hieman paremmin. Itsenäisyyden aikana, vuosina 1992-2024, Kroatia on saanut yhteensä 16 kultaa, 15 hopeaa ja 18 pronssia. Eli yhteensä 49 olympiamitalia. Samaan aikaan lähes tuplasti suurempi, urheiluhullu Suomi, on kerännyt 44 mitalia joista 13 on ollut kultaista. Molemmilla mailla vauhti on hidastunut, lähes pysähtynyt, viime vuosien kesäolympialaisissa.

Ihan oma lukunsa Kroatian urheilussa on suuremmat palloilulajit kuten jalkapallo. Kroatian jalkapallojoukkue, lempinimeltään Vatreni, on voittanut MM-kisoissa nimittäin pronssia vuonna 1998, jonka lisäksi se on vääntänyt hopeaa vuosina 2018 ja 2022. Tämä on Kroatian kokoiselle maalle käsittämätön saavutus yhdessä maailman suurimmassa ja suosituimmassa urheilulajissa.

Se urheilusta. Siirrytään muihin nippeleihin. Kroatiassa on kaksi itsenäisyyspäivää. Koska kuka sitä nyt yhdellä selviäisi? Ensimmäinen on 25.kesäkuuta, sillä vuonna 1991 tuona päivänä Kroatian parlamentti ilmoitti Jugoslavialle, että me ollaan muuten itsenäinen valtio. Toinen, ehkä se tärkeämpi itsenäisyyspäivä, on 8. lokakuuta, jolloin edellä mainittu parlamentti katkaisi lopulta kaikki siteet Jugoslavian liittovaltioon. Siitähän alkoi sitten sota, mutta ei mennä siihen tällä kertaa.  

Kroatiasta löytyy myös yksi maailman pienimmistä kaupungeista. Kaupungin nimi on Hum. Siellä asuu kymmenkunta ympärivuotista asukasta. Epäilen että Humissa naapurit tuntevat toisensa melko hyvin ja jopa moikkailevat toisiaan. Olisi kauhea paikka elää sisäänpäinkääntyneelle suomalaiselle introvertille! Hum on hassu paikka. Ja nykyään myös melkoinen turistirysä.

Kravatista ollaan montaa mieltä. Toisten mielestä on se hieno asuste, toisten mielestä hyvinkin ahdistava kapistus. Tästä vaatekappaleesta voimme kiittää kroaatteja. 30 -vuotisen sodan aikana vuosina 1630-1636 Ranskan kuningas Ludvig XII palkkasi kroatialaisia sotilaita sotimaan ranskalaisten rinnalla. Kroaatit käyttivät kaulassaan solmittuja liinoja, joita ranskalaiset alkoivat kutsua nimellä cravatie. Se muuntui sitten nopeasti muotoon cravate, josta kerrotaan lopulta muodostuneen sana croate. Eli kroaatti. 

Tähän väliin pikku detalji nykykroaateista. Kroaattien keskipituus on miehillä 180 cm ja naisilla 167 cm. Suomessa ihmiset ovat keskimäärin tasan sentin lyhyempiä. Pisimmät eurooppalaiset löytyvät muuten Hollannista (184 cm) ja Bosnia-Hertsegovinasta (183), lyhimmät puolestaan Portugalista (171 cm). Ihme tappeja siellä.

Jatketaan. Tarina kertoo, varsinkin täällä Kroatiassa, että Valkoinen talo Washingtonissa olisi rakennettu Bračin saarelta Kroatiasta tuodusta marmorista. Tämä tuskin pitää paikkansa, sillä jos mietitään ajankohtaa jolloin Valkoinen talo rakennettiin 1792-1800, moisen marmorimäärän roudaaminen Kroatiasta jenkkeihin olisi ollut täysin mahdotonta. Valkoinen talo naputeltiinkin oikeasti alunperin kokoon jenkkikivistä, nimittäin kalkkikivistä Aquia Creekistä Virginiasta. Legenda siitä, että rakentamiseen olisi käytetty Bračin kiviaineista, perustuu siihen, että kun Valkoista taloa remontoitiin vuonna 1902, joku ‘hungaariaanilainen kauppias’ lahjoitti remonttiin kolme laivalastillista marmoria. Tämän marmorin uskotaan tulleen Bračin saaren Pučišćan louhoksesta. Joten Valkoista taloa ei ole rakennettu kroatialaisista marmorista, sitä on vaan korjailtu sillä. 

Seuraavaksi tiputaan taivaalta. Laskuvarjolla. Joka on kuulemma kroatialainen keksintö. No, herra nimeltä Faust Vrančić Šibenikin kaupungista piirsi, ja testasi, laskuvarjon varhaista mallia 1600 -luvulla. Hän jopa kokeili keksintöään hyppäämällä ‘laskuvarjohypyn’ Venetsiassa. Leonardo da Vinci oli kuitenkin luonnostellut ihan saman härvelin jo 1480 -luvulla. Kroatialaiset suorittivat kuitenkin sen ensimmäisen hypyn laskuvarjolla. Siis ihan oikean hypyn. Joten tämä legenda on osittain totta. 

Muita kroatialaisia nippeleitä ovat mm. ‘mekaaninen kynä’. Eli kuulakärkikynä. Sen keksi ja patentoi Slavoljub Penkala vuonna 1906. Torpedon ensimmäisen prototyypin puolestaan kehitti Ivan Lupis 1860 -luvulla. Tosin se ihan oikeasti toimiva torpedo kehitettiin kuitenkin myöhemmin Englannissa. Näitä torpedoja valmistettiin sitten myöhemmin kroatialaisissa telakoilla. Joten voitanee sanoa, että näin Kroatiassa syntynyt prototyyppi palasi kotiin.  

Ja lopuksi dalmatiankoira. Rodun väitetään olevan kotoisin Dalmatiasta, onhan nimessäkin mainittu Dalmatia. Tunnettu historia tukee tätä teoriaa, sillä ihan ensimmäinen maininta ‘valkoisesta metsästyskoirasta mustilla täplillä’, löytyy itäkroatialaisen Đakovan piispan paperista jo vuodelta 1374. Vuonna 1719 kroatialaiset piispat vielä vahvistivat rodun läsnäolon Dalmatian maaseudulla metsästys- ja vahtikoirana. Rodun läsnäolo keski-ajalla Dalmatiassa on siis kiistatonta vaikkakin rodun syntyhistoria ei tunneta. Englantilaiset ehtivät kuitenkin tehdä ensimmäisen epävirallisen rotu-ilmoituksen dalmatialaisesta koirasta vuonna 1882 vaikkakaan dalmatialaisen rotu tuskin syntyi Englannissa. Todennäköisesti tyypit, joiden olisi pitänyt tehdä kyseinen ilmoitus Dalmatiassa, olivat kahvilla eivätkä ehtineet moiseen virallisuuteen kiinnittää huomiota. Olisivat taatusti tehneet sen viimeistään seuraavana päivänä……

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Palataan asiaan. Pysykääpä siis kanavilla. 

Sveti Rok

Torstai 8.1.2026 klo 13.53 - JariH

Se on sitten talvi. Sehän on kuulemani mukaan saapunut myös Suomeen. Olen uutisista kuunnellut ennätyspakkasista - jossain pohjoisessa on ollut jopa yli 41 asteen kylmyys….. ja eikös sitä luntakin ole ollut jopa ihan eteläisimmissä osissa maata maata?

Meillä täällä Kaštelassa oli tänä aamulla -1,5 astetta kun lähdin perinteisellä aamulenkille. RealFeel oli -8,5 C. Vuoden kylmin päivä tähän asti. Piti oikein ottaa muutama joulu sitten lahjaksi saadut tumput käyttöön. Muuten, olen nyt tehnyt noita aamulenkkejä 460 päivää putkeen, joten eiköhän me sitten kuitenkin oteta tavoitteeksi se 500 päivää, josta oli puhetta kun 400 päivää tuli täytteen. Kun siihen ei ole matkaa enää kuin vähän reilun kuukauden kävelyt. Sitä kohti siis. 

Vaikka ulkona on kylmä, onneksi tämä nykyinen koti pitää edes hieman lämpöä. Eihän tätäkään nyt ihan viimeisen päälle ole eristetty, joka tarkoittaa että ovien ja ikkunoiden edessä huomaa helposti että onko ulkona kylmä, mutta onneksi sisällä ei kuitenkaan tuule. Ensimmäisessä kroatiankodissa lepatti verhot ihan kunnolla kun oli tuulinen päivä. Nyt ei lepata, koska asun ekassa kerroksessa eikä tuulet oikein osu tähän taloon. Tänään kun heräsin ja ulkona oli siis se 1,5 pakkanen, olohuoneessa oli 17,5 astetta. Siis plussaa. Siitä se hiljalleen nousee. Tavallinen lämpötila illalla telkkaria katsellessa on jotain 20-21 astetta.  

Vaan on se talvi saapunut myös Kroatiaan. Ei koko maahan eikä toki ihan samalla mittakaavalla kuin Suomeen eikä ainakaan ihan samanlaisilla pakkaslukemilla, mutta kyllä sitä lunta riittää täälläkin. Sitä riittää niin paljon tietyissä osissa maata, että paikallinen ilmatieteenlaitos kehoitti meitä rannikon asukkaita miettimään, että onko aivan välttämätöntä ajaa ja/tai matkustaa maan pohjoisosiin. Siellä kun lunta riittää. Jopa niin paljon että puhutaan jo lumikaaoksesta. 

Pohjoisosissa Kroatiaa on tullut lunta ihan huolella. Siellä on autoja hautaunut lumeen, rekka-autot lipsutelleen talojen seiniin ja isommilta autoilta suljettu tieosuuksia. Koska lumi. Koska poikkeustilanne. 

Me täällä Dalmatiassa emme tiedä lumikaaoksesta yhtään mitään. Meillä kun ei, varsinkaan täällä rannikolla, ole lunta. Koska me sijaitsemme Sveti Rokin eteläpuolella. Sveti Rok kun on sään kannalta hyvinkin ratkaiseva paikka. 

Mikä ihme se Sveti Rok sitten oikein on? No, ensinnäkin se on pieni kylä keskisessä Kroatiassa. Kylässä asuu viimeisimmän väestönlaskun mukaan 250 ihmistä. Tämä ei kuitenkaan ole merkittävää kun puhutaan Sveti Rokista. Merkittävää on se, että Sveti Rokiin on rakennettu tunneli, joka on 5.681 metriä pitkä. Tai itseasiassa se, että tuo tunneli menee Velebitin vuorijonon ali. Ja tuo vuorijono se vasta merkittävä asia onkin. Varsinkin kun puhutaan säästä. 

Velebitin korkeimmat huiput kohoavat 1.700 metrin korkeuteen, joka tekee vuoristosta tärkeän ilmastollisen rajan. Pohjoisessa vallitsee mannerilmasto, viileämpi ja talvisin lumisempi ilmasto, kun taas eteläpuolella on huomattavasti leudompi Välimeren ilmasto. Velebitin vuoristojono estää lämpimän, kostean meren puolelta tulevan ilman pääsyn sisämaahan ja toisaalta kylmän mantereen ilman pääsyn rannikolle.

Edellä mainitun ilmiön huomaa helposti kun ajelee Sveti Rokin tunnelin läpi. Sieltä on raportoitu jopa 20-25 asteen lämpötilaeroja tunnelin eri puolilla, pohjoispuolella on saattanut olla 10 astetta pakkasta kun taas etelässä jopa 15 plusastetta. Melkoisen tavallista talvella, ja varsinkin keväällä, on että kun ajat Sveri Rokin tunneliin pohjoisesta, maassa on lunta ja tunnelma hyvinkin talvinen, mutta kun putkahdat eteläisestä suuaukosta ulos, putkahdat suoraan kevääseen. Puissa on lehdet, aurinko paistaa ja lämpötilat pompsahtavat ylöspäin. 

Tuo edellä kuvattu ilmiö on oikeasti hämmentävä kokemus. Olen ihan itsekin kokenut sen useampaan kertaan, lähdet talvesta ja tulet lähes kesään. Välissä ajelet kuutisen kilometriä tunnelia. Jännää…..

Svetin Rokin tunnelia rakennettaessa vuoriston sisältä löytyi muuten jopa reippaan kilometrin mittaisia luonnollisia luolastoja ja isoja vuoren sisälle muodostuneita ‘saleja’, jotka säilytettiin koskemattomina ja luonnollisina pitkälti siellä asustelevien lepakoiden takia. 

Sveti Rok on siis yksi Kroatiaa vahvasti jakava asia. Yksi niistä asioista joka pitää talven poissa täältä Dalmatiasta. Eli oikein hyvä asia.  Nyt se on tuttu myös teille. 

Seuraavaksi sitten taas ihan jotain muuta.  Kunhan semmoista ilmaantuu. Pysykääpä siis kanavalla.

Odotellaan

Torstai 4.12.2025 klo 13.31 - JariH

Sieltähän se taas hiljalleen tulla jolkottaa, nimittäin se joulu. Joulukuu on jo pitkällä ja kohta pukki koputtelee ovelle. Tänään käydään hieman läpi miten täällä Kroatiassa joulu sujuu ja miten sitä tällä vietetään, mutta sitä ennen lyhyt kertomus tätä viikolta. 

Käväisin alkuviikosta naapurikaupunki Trogirissa. Itse käynnistä ei ole paljon kerrottavaa sillä oli melkoinen sadepäivä ja kaupunki oli tyhjä. Täysin tyhjä. Kuten lähes kaikki kylät ja kaupungit näillä meidän huudeilla, Splitiä lukuun ottamatta, tähän vuodenaikaan ovat. 

Kävin syömässä ravintolassa nimeltään Restoran Barba. Erinomainen kalalautanen kahdelle (60 €). Tuo Barba on paikka jossa paikalliset käyvät, ja se on yleensä merkki siitä, että ravintola on hyvä. Ja Barba oli. Vahva suositus jos/kun Trogiriin lomille suuntaatte. 

Otin Uberin Trogirista kotiin. Kuski puhui erinomaista englantia ja ilmoitti ensitöikseen, että myös hän asuu Kaštel Starissa ja että hän ‘tuntee’ minut. Olin ihan että häh, väitän nimittäin että minä ole koskaan nähnyt ao. herraa. Hän kertoi, että oli seurannut minua aikoinaan usein kun lenkkeilin ‘sen pienen hassun valkoisen koiran kanssa’. Olivat perheensä kanssa istuskelleet usein parvekkeella jossain lähellä minun ensimmäistä asuntoa täällä ja nähneet kun jolkottelimme Rockyn kanssa lenkkejä. Olen siis, tai Rocky oli, pienimuotoinen julkkis täällä meidän kylillä. 

Mutta nyt jouluun ja sen viettoon. Ensinnäkin täytyy tässä(kin) asiassa todeta, että on täysi mahdottomuus kertoa miten joulua vietetään ja mitä perinteitä joulun viettoon kuuluu koko Kroatiassa. Maa on niin monimuotoinen, että perinteet ja tavat vaihtelevat aivan sen mukaan mistä alueesta puhutaan. Slavoniassa syödään täysin eri perinneruokia kuin vaikkapa Istriassa tai Zagrebin ympäristössä. Dalmatiasta puhumattakaan. Ja koska minä sijaitsen Dalmatiassa, nyt keskitytään käymään läpi pitkälti dalmatialaisia jouluisia perinteitä ja tapoja. 

Varsinainen jouluun valmistautuminen alkaa jo marras-joulukuun vaihteessa. Silloin vietetään ensimmäistä adventtia joka osuu aina neljänneksi sunnuntaiksi ennen joulua. Adventteina, joita on siis neljä, käydään kirkossa ja kotiin hankitaan kuusesta tai männystä valmistettu adventtiseppele jonka keskelle sytytetään kynttilä joka sunnuntai. Koska perinne.

Jouluaatoksi koti koristellaan luonnollisesti jouluisilla koristeilla. Sisään roudataan joulukuusi, joka voi tosin olla myös mänty. Nykypäivänä myös muovinen versio toimii. Kuusi koristellaan aivan kuten Suomessa, siihen ripustetaan kynttilöitä, kulta- ja hopeanauhaa sekä perinteisiä joulukoristeita. Dalmatian sisämaan perinteessä pirttiin tuodaan halko, jossain tapauksessa jopa kolme halkoa, jotka sitten sytytetään. Ne palavat hitaasti tuoden lämpöä ja valoa pimeään vuodenaikaan. Ihan tiedoksi, minulla ei ole olkkarissa halkoa. Ei ainakaan palavaa sellaista. 

Jouluaattona ei Dalmatiassa, eikä itseasiassa missäänpäin Kroatiaa, mässäillä kuten Suomessa tehdään. Aatto on täällä nimittäin perinteiden mukaan paastopäivä, jolloin ei syödä lihaa tai muita rasvaisia ruokia. Sen sijaan Dalmatiassa vedetään kuivattua turskaa eli bakalaria, perunoita, sipulia ja valkosipulia. Tai muuta kevyttä. Kaikki huuhdellaan alas paikallisella viinillä. Ja tietysti rakijalla. Aaton paastoaterian jälkeen onkin sitten aika lähteä keskiyön messuun, joka on yksi tärkeimmistä messuista koko kirkkovuoden aikana. Siihen osallistuu ihmisiä jotka eivät yleisesti kirkossa käy. 

Lahjat jaetaan keskiyön messun jälkeen tai joulupäivän aamuna. Joka onkin se varsinainen juhlapäivä. Onhan paastopäivä, eli jouluaatto, ohi. Niinpä pöytä notkuu herkuista. Nyt pöydästä löytyy lihaa, hieman alueesta riippuen possua, kalkkunaa tai täällä meillä Dalmatiassa pašticadaa, hitaasti punaviinissä, punaviinietikassa ja yrteissä haudutettua naudanlihaa. Pašticada on perinteinen dalmatialainen jouluruoka ja sitä kutsutaan Dalmatian ruokien kuningattareksi. Lisäksi pöydästä löytyy pršutia, juustoja, salaatteja jne. Jälkiruoaksi tarjolla on keksejä, frituleja, kakkuja ja muuta makeaa. Kaikki luonnollisesti paikallisen viinin säestyksellä. Ja saattaa siinä muutama rakijapaukkukin pudota.  

Joulupäivä on se päivä, jolloin perheet kokoontuvat yhteen syömään, viihtymään ja viettämään aikaa yhdessä. Nautitaan viiniä. Luonnollisesti rakijaa. Ja lauletaan perinteisiä kroatialaisia joululauluja. 

Joulupäivänä koko Kroatia on kiinni.

Tämmöiseen juhlaan me täällä Dalmatiassa siis olemme hiljalleen valmistautumassa. Myös minä. Vaikkakin minun joulu tulee todennäköisesti olemaan jonkinmoinen hybridi paikallisen ja suomalaisen joulun välillä. Mutta siitä sitten myöhemmin. 

Tip tap…… 

Dalmatia

Maanantai 1.9.2025 klo 14.50 - JariH

Niille, jotka eksyivät tälle sivulle ensimmäistä kertaa kerrottakoon, että asun Kroatiassa. Tarkemmin sanottuna Dalmatiassa. Joka on sangen hassu alue. Hassuine tapoineen. 

Dalmatia ei ole Kroatian virallinen seutukunta, ei siis virallinen hallinnollinen alue, ei edes paikallinen piirikunta eli zupanje. Ei, Dalmatia on historiallinen ja kulttuurinen alue, jonka rajoja ei ole oikein kunnolla edes määritelty. Eli Dalmatia on vähän niinkuin sinnepäin. Vähän niinkuin mitä kukin haluaa. Koska eipä sillä nyt loppujen lopuksi ole ihan kauheasti väliä. Jotenkin tämä sopii oiken hyvin dalmatialaiseen ajatteluun ja elämäntapaan. 

Jos nyt tarkkoja halutaan olla, niin Dalmatian pohja, siis alueen rajat, pohjautuvat löysästi Itävalta-Unkarin aikaiseen Dalmatian kuningaskunnan (1815-1918) rajoihin, mutta nykyinen Dalmatia muodostuu hyvinkin joustavasti käytännön elämän pohjalta. Eli mikä tuntuu hyvältä. Ja mahdollisesti toimii. Joskus. Ehkä. 

Useimmiten nykyinen Dalmatia ymmärretään alueeksi, joka ulottuu Zadarista Dubrovnikiin rajoittuen toisaalta Adrianmeren rannikkoon siihen kuuluvine saarineen ja toisaalta sisämaan puolella olevaan vuoristoon. Itävalta-Unkarin ajoilta periytyvistä rajoista poiketen nykypäivänä mm. Rab’n saari pohjoisessa luetaan Kvaernin piirikuntaan kun se aikoinaan sijaitsi Dalmatiassa. Etelässä Kotor, joka sekin oli aikoinaan oli osa Dalmatiaa, kuuluu nykyään Montenegrolle. Eli kokonaan toiselle valtiolle.   

Nyt kun on saatu Dalmatia ainakin auttavasti kartalle, lienee syytä pureutua dalmatialaiseen elämäntapaan ja sielunmaailmaan. Koska se on sangen mielenkiintoinen. 

Ensinnäkin aikakäsitys. Muualla Kroatiassa on vallalla käsitys, että Dalmatiassa on aivan oma aikavyöhyke. Eikä kukaan tunne kelloa. Koska miksi kiirehtiä? Kyllä ne asiat ehtii tehdä myöhemminkin. Tämä näkyy mm. siinä, että kun olet sopinut tapaamisen vaikkapa kello kahdeksi, dalmatialainen kumppani saattaa tulla paikalla kahdelta. Tai vartin yli. Tai puoli kolme. Koska on törmännyt matkalla kaveriinsa jonka kanssa piti käydä kahvilla. Tapa ärsytti aikoinaan skandinaaviseen kellontarkkaan toimintaa tottunutta paljon, mutta nyt kun siihen on sulautunut, sitä on alkanut itsekin elää samalla tyylillä. Että kyllähän sitä ehtii. Ja että asioilla on tapana sitten kuitenkin hoitua. Vaikka vähän myöhemmin. 

Kahvin juonti. Sitä ei pelkästään harrasteta, se kuuluu elämään ihan samalla tavalla kuin vaikkapa hengittäminen. Kahvia juodaan aamulla, paivällä, iltapäivällä ja illalla. Joskus jopa yöllä. Sitä juodaan kahviloissa kavereiden kanssa, ei suinkaan kotona Salkkareita katsellen. Siinä samalla haukutaan niin maan hallitus, paikallishallinto, naapurit, Hajduk Splitin valmennus tai ainakin johtoporras ja kaikki ne kaverit jotka eivät ole paikalla. Suomalaisittain naurettavan pienen kahvikupin ääressä saattaa vierähtää helposti tunti jos toinenkin. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Ehtiihän sitä. 

Dalmatialaista ajattelua ohjaa kaksi periaatetta. Toinen niistä on ‘pomalo’. Se on hieman vaikea kääntää suoraa suomeksi, mutta pomalo on pitkälti sama kuin suomalainen ‘hiljaa hyvä tulee’ tai ‘kaikki ajallaan’ -ajatus. Potenssiin vähintään kaksi. Pomalo merkitsee ajatusta kiireettömyydestä ja hetkestä nauttimisesta. Se merkitsee myös rauhallisuutta, stressittömyyttä ja arjen pienistä asioista nauttimista. Ja sitä rentoa suhtautumista aikatauluihin, kelloon ja siihen kuinka asiat etenevät. Koska lopulta kaikki kuitenkin lutviutuu.  Miksi siis stressata? 

Toinen periaate on fjaka. Joka on vielä vaikeampi kääntää suomeksi tai edes selittää. Mutta koitetaan. Fjaka voidaan ymmärtää laiskan letkeyden tilaksi, jossa ei välttämättä tehdä mitään vaan nautitaan vain olemisesta. Fjakaa voi harrastaa, tai olla harrastamatta, vaikkapa riippumatossa.

https://www.minunriippumattoni.fi/

Kun nämä kaksi mielentilaa, pomalo ja fjaka, yhdistetään, eipä todellakaan ole ihme että Dalmatia tunnetaan siitä, että hetki jota elät, ja seura jonka kanssa sitä elät, on paljon tärkeämpää kuin aikataulujen noudattaminen tai minkäänlainen suorittaminen. 

Näin tällä kertaa. Joten jos joskus odottatte minun suorittavan yhtään mitään, muistakaa, että olen asunut ja elänyt niin pomaloa kuin fjakaa kohta lähes seitsemän vuotta. Se ei nosta odotuksia aikaansaamisestani kovin korkealle. Koska kyllähän sitä kerkiää. Ja ehtii. Myöhemminkin.  

Maitojuna?

Tiistai 3.6.2025 klo 23.00 - JariH

“Ethän sinä siellä kuitenkaan pärjää! Tulet hetken kuluttua maitojunalla takaisin. Mitä sinä vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa ja vieraiden ihmisten keskuudessa teet? Et kuitenkaan viihdy siellä. Kaikki muutos on aina pahasta.”

Siinä pieni katsaus siihen, minkälaisia kommentteja sain melko tarkkaan tasan 9 vuotta sitten kun pakkasin henkilökohtaiset tavarat, taistelutoverini Rocky the Dogin ja ilmoitin muuttavani Kroatiaan. No, nyt reissussa on kulunut yhdeksän vuotta, asunto, paikkakunta ja jopa maa on vaihtunut matkan varrella, todella paljon on ehtinyt tapahtua, mutta ei sitä paljon puhuttua maitojunaa ole näkynyt. Paitsi nyt. Nyt se juna sitten saapui.  

Juna vaan näyttäisi olevan hieman eri maitojuna kuin nuo alussa mainittujen kommenttien/ennustusten viljelijät aikoinaan olettivat. Askel taaksepäin otetaan, mutta ei kuitenkaan ihan lähtöpisteeseen, eli Suomeen, asti. Ei, nyt palataan sinne, mistä koko tämä ulkomaan vaellus aikoinaan alkoi. Palataan kylään, johon Suomesta silloin lähes vuosikymmenen sitten alunperin muutin. Palataan vähän kuin “kotiin”.

Tiedättekö sen tunteen, kun kävelee kolmen vuoden jälkeen tutuilla huudeilla? Kun huomaa, että tuo talo, jota silloin kolme vuotta sitten remontoitiin, on tullut valmiiksi. Ja tuo toinen ei. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Olemmehan kuitenkin Dalmatiassa. Tai että tuo kahvila on vieläkin paikoillaan ja toiminnassa. Vaikkakin vaihtanut vuosien saatossa nimeään. Ja tuohon on tullut lopultakin vuosia kestäneen remontin jälkeen uusi paikka. Tai kun menet kolmen vuoden takaiseen kantapaikkaan, tiskin takaa kuuluu ensimmäisenä huuto: LazyFinn! Kun kaikki on paikoillaan. Kun kaikki on ennallaan. Jopa torimummo muistaa sinut. Nyt pitäisi vaan itse sijoittaa itsensä takaisin siihen, minkä luuli joskus kolmisen vuotta sitten jättäneen taakseen lopullisesti. Pitäisi päästä takaisin dalmatialaiseen ajatus- ja elämänmuotoon. Josta taatusti tulen kirjoittamaan lisää tulevaisuudessa. 

Tilanne on siis nyt se, että olen muuttanut takaisin Kaštelaan, olen muuttanut Kaštel Stariin, itseasiassa olen muuttanut takaisin juurikin siihen asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan. Syitä takaisin paluuseen voi olla useita, mutta päällimmäisenä on Adrianmeri. Joka sijaitsee nyt noin 30 metrin päässä asunnosta. Toinen syy saattaa olla, että ehkä sitä ensimmäisen kuuden vuoden ulkomailla asumisen aikana omaksui jollain tavalla tämän dalmatialaisen elämänmuodon ja tottui näihin paikallisiin tapoihin, jotka tosin melko usein ihmetyttivät ja hämmensivät. Joskus melkoisen isosti. Mutta silti, en voi kieltää, että kyllähän se  aikamoisen hyvältä tuntuu palata takaisin. 

Tämä hyvänolon tunne tulee, tiedän sen jo nyt, muuttumaan tammikuun pimeydessä, tuulessa ja koleudessa. Tulen tammikuussa ihmettelemään suuresti, että mikä ihme minut oikein sai palaamaan. Kylillä ei näy ketään, kaikki paikat ovat kiinni, missään ei tapahdu mitään, ei siis yhtään mitään, lämpöä on viisi astetta ja tuulee noin miljoona kilometriä tunnissa. Pohjoisesta. Feels like -15 C. Silloin mielessä käy taatusti, että mitä ihmettä minä täällä teen. Tästäkin tulette taatusti saamaan päivityksiä tulevaisuudessa. Epätoivoisia sellaisia. 

Mutta täällä sitä siis taas ollaan Kaštelassa. Tarkemmin sanottuna Kaštel Starissa. Joten jos olette tulossa Kroatiaan, Splitiin tai peräti Kaštelaan, ottakaapa yhteyttä. Käydään kahvilla (kaljalla). Lupaan antaa teille sisäpiiritietoa, kertoa kaupungin historiasta ja vinkata mitä täällä kannattaa tehdä. Ja ennen kaikkea mitä ei. 

Ante - peruskroaatti

Lauantai 22.2.2025 klo 11.05 - JariH

Edellisessä julkaisussa tutustuimme Georgiin, perusbulgarialaiseen. Nyt siirrämme katseet kohti Kroatiaa, jossa maahan, sen tapoihin ja siellä asuviin kroaatteihin meidät tutustuttaa herra nimeltään Ante. Ante on kroaatti, eli hän kuuluu Kroatian perusväestöön. Ja tekee asioita kuten kroatialaiset tekevät. Joskus hieman hassusti. 

Ensin peruslähtökohta. Andre asuu Dalmatiassa, joka on yksi osa Kroatiaa. Dalmatia sijaitsee Kroatian lounaisosassa ja on kapea, tiheään asuttu rannikkokaistale. Eikä se suinkaan ole koko Kroatia, ei edes tyypillinen Kroatia. Mutta edustaa tässä tarinassa koko maata. Korostettakoon kuitenkin, että kun Dalmatian rannikolta kiipeää vieressä olevien vuorien yli, sieltä avautuu aivan erilainen Kroatia. Puhumattakaan maan pohjoisosasta, jossa sijaitsee mm. pääkaupunki Zagreb tai Luoteis-Kroatian Istrian niemimaasta, joka on jo lähes Italiaa. Mutta Ante asuu Dalmatiassa, joka on, ainakin dalmatialaisten mielestä, maan, ellei peräti koko maailman, napa.  

Itse asiassa meidän piti tavata Ivan, mutta Ivan ei koskaan ilmestynyt paikalle, koska Dalmatiassa kaikkeen vaikuttaa pomalo. Pomaloa ei oikein voi kääntää suoraan, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että mihinkään ei ole kiire, kaikki ehditään tehdä kyllä, mutta kaikki voidaan tehdä ‘sutra’. Joka puolestaan tarkoittaa, ei välttämättä suoran käännöksen mukaan huomenna, vaan dalmatialaiseen tapaan joko huomenna tai parin päivän sisään. Ehkä ensi viikolla. Kunhan tässä ehditään. Koska ensin pitää istua kahvilassa ja juoda kahvia. 

Veikkaan, että Ivan oli kyllä tulossa tapaamiseen, mutta törmäsi matkalla johonkin tuttavaansa. Ja jäi kahville. Koska kaikenmaailman tapaamisiin ehtii kyllä ‘sutra’. Koska pomalo. Väitetään, että Dalmatiassa ei ole käytössä normaaliaika, ei edes normaali kello - siellä toimii ns. dalmatialainen aikakäsitys. Joka venyy…. ja venyy.

Palataan Anteen. Hän saapui paikalle aurinkolaseissaan. Koska aina pitää olla aurinkolasit. Oli kesä tai talvi. Satoi tai paistoi. Veikkaan, että dalmatialaiset käyvät suihkussakin aurinkolasit päässä. Ante tilasi kahvin, joka tarkoittaa että tässä istutaan vähintään tunti. Ehkä kaksi. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Kahvinjuonti on dalmatialaisille rituaali. Jos yrität tilata kahvilassa yhden espresson nopeasti, saat lähinnä sääliviä katseita. Ja herätät pahennusta. Dalmatiassa kahvia ei kerta kaikkiaan vaan juoda ‘nopeasti’. Eikä kiireessä. Koska pomalo. 

Kahvilla ollessaan dalmatialaiset keskustelevat. Eli valittavat. Koska aina pitää valittaa.  Aina on liian kylmä. Tai liian kuuma. Turisteja nyt ainakin on liikaa, paitsi talvella jolloin heitä on liian vähän. Hinnat ovat nousseet taas, liian nopeasti ja elämä on kallista. Poliitikot ovat aivan kädettömiä ja hanurista. Ja jos sinä sitten ulkomaalaisena yhdyt johonkin näistä valituksen aiheista - Ante katsoo sinua loukkaantuneena ja aloittaa: “Vaikka Kroatia on pieni maa, se on hieno maa”. Alustuksen jälkeen kuulet esitelmän Adrianmeren turkoosista, maailman puhtaimmasta vedestä, upeista saarista, vanhoista linnoista ja luonnollisesti urheilumenestyksestä. Joka onkin totta. On lähes käsittämätöntä kuinka paljon Kroatia on tuottanut vaikkapa olympialaisissa menestyneitä urheilijoita. Vai mitä sanotte siitä, että itsenäisyytensä aikana, eli vuodesta 1991 alkaen, maa on saalistanut 18 kultamitalia, 11 hopea- ja 15 pronssimitalia. Eli yhteensä 44 mitalia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomi on samassa ajassa, paljon suuremmilla resursseilla, saanut yhteensä 22 mitalia, joista 4 kultaista. 

Jalkapallosta Ante jaksaisi puhua vaikka kuinka kauan. Vaikka peruskroatialaiseen tyyliin maan jalkapallojoukkue täytyy ensin haukkua täysin pystyyn. Niistä mihinkään ole. Eikä varsinkaan valmentaja Zlatko Dalićista. Joka valitsee aina väärät ukot joukkueeseen. Eikä tee sitä eikä tätä. Ante, aivan kuten kaikki muutkin 3,8 miljoonaa kroaatia, osaisivat tämän(kin) homman paljon paremmin. Mutta kun maajoukkue pelaa, Ante nauliutuu kavereiden kanssa television ääreen. Ohjeita karjutaan televisioruudulle, välillä turhaudutaan ja ollaan varmoja että me ollaan niin hävitty tää peli, mutta sitten kun Kroatia, tai Kroatian jalkapalloilun elävä Jumala Luka Modrić tekee maalin, riemulla ei ole rajoja. Ilotulitteet paukkuvat ja Ante ilmoittaa, että kyllähän minä tämän tiesin. Että me voitamme. Sitä paitsi Modrić on dalmatialainen, hän on syntynyt Zadarissa, Pohjois-Dalmatiassa. 

Ante asuu kotona. Koska kaikki nuoret, ja vähän vanhemmatkin, miehet asuvat kotona. Kroatiassa lähdetään matin, eli äidin, helmoista keskimäärin 32,4 vuotiaina. Mati pitää huolta Antesta. Jos Antelta kysyy, että milloin hän muuttaa pois kotoa, koska esimerkiksi Suomessa nuoret muuttavat keskimäärin 21,5 vuotiaina, Ante esittää vastakysymyksen, että miksi muuttaisin? Mati huoltaa, mati pesee pyykit, mati tekee ruoat ja tiskaa. Kun Ante löytää tyttöystävän, menee ehkä jopa naimisiin, Ante muuttaa vihdoin ‘omilleen’. Tuolloin rakennetaan Anten kotitalon siihen asti keskeneräisenä ollut ylin kerros valmiiksi jonne Ante vaimoineen muuttaa. Näin samassa talossa asuu isoäiti baka alakerrassa, keskikerroksessa Anten vanhemmat ja Ante vaimoineen ylimmässä kerroksessa. Kukin pitäen huolta toisistaan. Anten vanhemmat hoitavat bakaa, joka puolestaan hoitaa Anten lapsen ja Ante sitten kun aika on, omia vanhempiaan. Näin toimii kroatialainen sosiaalihuolto. 

Ante rakastaa juhlia. Joita järjestetään säännöllisesti. Juhliin kutsutaan kavereiden lisäksi koko suku. Ja syödään. Juhlissa syödään aina ilmakuivattua kinkkua eli pršutia, Pag -juustoa, oliiveja, paikallista leipää suoraan naapuritalon leipomosta, grillattua lammasta tai possua, ćevapčićia ja sianlihavartaita. Kaiken päälle kaadetaan naapurissa sijaitsevassa puristamossa puristettua oliiviöljyä, joka sivumennen sanoen on oikeasti maailman parasta, ja nautitaan paikallista viiniä. Jälkiruoaksi tarjoillaan palačinke-krepsejä, cupavcia eli suklaa-kookoskakkuja ja ehkä jopa kremšnita leivoksia. Ja rakijaa. Kaikki tämä toistetaan. Ainakin kerran, useimmiten pari-kolme kertaa.

Toki Ante käy myös töissä. Kesällä. Eli turistisesongin aikaan. Koska Ante, ja koko suku, asuu Dalmatiassa, joka saa suurimman osan tuloistaan turismista, töitä riittää kesäisin kun turisteja pyörii paikoissa. Talvella on sitten hieman hiljaisempaa. Niin töiden kuin turistien osalta. Silloin kulutetaan kesällä ansaittuja rahoja, korjaillaan paikkoja ja valmistaudutaan seuraavaan sesonkiin. Jolloin päästään taas valittamaan sitä kuinka turisteja on liikaa, hinnat nousevat ja kaikki paikat ovat täynnä ja tukossa. 

Hän on siis Ante - peruskroaatti. Ante katselee vieraita ensin hieman varautuneesti, mutta kun tämän kuoren läpi pääsee, Antesta saa erinomaisen ystävän. Kunhan ei vaan arvostele Dalmatiaa, sen säätä eikä varsinkaan jalkapalloa. Vaikka eihän ne mitään osaa. Häviävät kuitenkin. 

Tässä tämän viikon henkilö. Katsellaan kuka, ja mistä maasta, meillä on tapetilla ensi viikolla. Ehkä noin viikon päästä. Stay siis tuned.