Juttuja

Kroatialaista ihmistä ei ole

Perjantai 21.8.2026 klo 14.31 - JariH

Kroatia on maantieteellisesti sangen pieni maa. Eikä maassa ei asu kuin hieman vajaa 4 miljoonaa ihmistä. Luulisi siis että Kroatia on helppo ottaa haltuun. Vaan kun ei ole.

Kroatiasta löytyy useita alueita joissa ihmiset puhuvat samaa kieltä, käyttävät samaa rahaa ja heiluttavat samaa lippua kun vietetään jotain kymmenistä isänmaallisista juhlista. Samaan aikaan he ovat kuitenkin täysin eri mieltä siitä, miten ihmisen pitää elää, syödä, ajaa autoa, juoda kahvia, suhtautua pääkaupunkiin ja ennen kaikkea siitä, mikä osa Kroatiaa on juuri se oikea Kroatia.

Kroatialainen ei välttämättä ole ensisijaisesti kroatialainen. Sellaista ihmistä kuin kroatialainen ei ole olemassakaan. Kroatialainen ihminen on dalmatialainen. Tai istrialainen. Tai slavonialainen. Tai zagrebilainen. Tämä aluepohjainen erilaisuus pohjautuu pitkälti historiaan ja kulttuuriin. Rannikon seutu on imenyt Välimeren ja Venetsian vaikutteita, Istria puolestaan Italiasta ja sisämaassa on löydettävissä vaikutteita Keski-Euroopasta sekä vanhasta Itävalta-Unkarista. Joten jos joku siis tulee kertomaan sinulle että kaikki kroaatit ovat tietynlaisia, voit huoleti poistaa varmistimen. Eivät taatusti ole. 

Tulevissa jutuissa paneudutaan hieman tarkemmin mainituilla alueilla elävien ihmisten ominaisuuksiin, sillä dalmatialainen on aivan eri rotu kuin vaikkapa slavonialainen. Tänään keskitytään koko maata yhdistäviin asioihin ja tapoihin, joita niitäkin toki pienen kaivamisen jälkeen löytyy. 

Aloitetaan kroatialaisella vieraanvaraisuudella. Se on hengenvaarallista. Kun menet kroatialaiseen kotiin kylään, älä syö kolmeen päivään ennen vierailua. Mitään. Sillä sinulle tarjotaan ruokaa. Jos vastaat että ei kiitos, minulla ei ole nälkä, kuulet vain että syö. Ota nyt. Ja sitten ruokaa tulee lisää. Ja sitten vielä vähän lisää. Lopuksi tuodaan jotain jota et edes tunnista. Kun sitten olet syönyt niin, ettet kykene enää liikkumaan, emäntä katsoo pöytää ja toteaa; “Anteeksi kun ruokaa oli niin vähän.” Kroatialaisen vieraanvaraisuuden tavoite ei ole saada vieras kylläiseksi, sen tavoite on saada vieras kykenemättömäksi liikkumaan ilman nosturia.

Toinen asia, joka yhdistää koko maata on perhe. Kun ‘lapsi’ on vähän yli kolmekymppisenä lentänyt pesästä side vanhempiin, varsinkaan äitiin, ei todellakaan katkea. Vaikka ‘lapsi’ on asunut parikymmentä vuotta omillaan, hänellä on oma perhe, talo, auto ja lapsia, äiti soittaa taatusti vähintään joka toinen päivä: “Oletko muistanut syödä?” “Muista ottaa villapaita ja varo läpivetoa!” “Oletko nukkunut?” “Miksi et?” “Sinun pitää syödä.” Tulette sitten viikonloppuna niin minä teen teille ruokaa.” Perhe on tärkeä. Todella tärkeä. Perheellä on enemmän vaikutusvaltaa ihmisten elämään kuin kuin hallituksella. 

Jos haluat tietää miten sinulla menee, kysy kroatialaiselta naapuriltasi. Hän tietää. Hän tietää todennäköisesti kuka on käynyt sinun luona kylässä, mihin aikaan tulit eilen kotiin ja kenen kanssa, kuka on muuttanut, kenen poika on töissä Saksassa, kuka vuokraa asuntojaan turisteille ja kuka ei tervehtinyt viime viikolla.Tämä viimeinen on muuten erityisen tärkeä tieto. Kroatialainen naapuri ei ole utelias, hän on vain hyvin informoitu. 

Henkilökohtaisesti törmäsin kroatialaiseen naapurivalvontaan juurikin tänä aamuna. Minulla on tapana käydä uimassa tuossa viereisessä Adrianmeressä joka aamu ja tänään yksi kanssauimareista ui luokseni ja kysyi, että sinäkö olet se mies joka on Suomesta joka asuu täällä Kaštel Starissa? Kyllä, minähän se. En vaan ole koskaan puhunut näistä asioista kenenkään uimarin kanssa ikinä….. Mutta naapurit tietää.

Lopuksi se suurin mörkö. Byrokratia. Kroatia on maa, joka elää byrokratialla. Ja byrokratiasta. Ei edes Bulgariassa, jossa asuin kolme vuotta, byrokratia yllä samalla tasolle kuin Kroatiassa. Täällä paikalliset ovat oppineet elämään asian kanssa, ulkomaalaisilla on hieman hankalampaa. 

Suomessa asioita voi hoitaa verkossa. Kroatiassa tarvitaan paperi. Ja kun sinulla on paperi, tarvitaan kopio. Kun sinulla on paperi ja kopio, tarvitaan leima. Ja kun on leima, tarvitaan lomake. Kun lomake on täytetty pitää käydä postissa maksamassa jokin maksu. Nimenomaan postissa. Pankki ei käy. Sitten palaat papereiden, lomakkeiden, leimojen ja kuitin kanssa takaisin tiskille, virkailija toteaa ‘Ne može.’ Ei käy. Miksi ei käy? ‘Takva su pravila.’ Sellaiset ovat säännöt. Lopuksi virkailija toteaa, että kun tulet takaisin, ota mukaasi joku joka puhuu sujuvaa kroatiaa. Vaikka olisit asioinut maahanmuuttovirastossa, jossa kaikki, toistan KAIKKI, asiakkaat ovat ulkomaalaisia. 

Näin tänään. Tänään käsittelimme tätä hieman erikoista kansaa yleisellä tasolla. Seuraavaksi siirrymme miinakentälle jakamalla ihmiset alueellisiin heimoihin. Siitä tulee kivaa. Ja vaarallista. Aloittakaamme kroatialaisten alalajien läpikäymisen niistä tärkeimmistä. Dalmatialaisista. Ne loput tyypit ympäri  maata tulevat sitten myöhemmin. Kunhan keritään. Pysykääpä  kanavalla.

 Pomalo. 

Vallankumous

Keskiviikko 4.2.2026 klo 16.10 - JariH

Kroatiassa on tapahtunut vallankumous ja maa on muuttunut fasistiseksi natsivaltioksi. Näin olen lukenut tällä viikolla paikallisista lehdistä. Palataan tähän hieman myöhemmin, tässä on ensin hieman tärkeämpiä asioita käsiteltävänä.

Alkuun nimittäin kiitellään. Kiitellään teitä lukijoita, sillä edelliset tekstini otsikoilla My story 1 & 2 tekivät kumpikin lukijaennätykset. Tämä alusta, jolle näitä tarinoita kirjoittelen ja jossa kotisivuni asuvat, tarjoilee tilastot niin vierailija- kuin lukijamääristä. Näiden lukujen perusteella täällä on vieraili koko sivuhistorian suurin määrä lukijoita 30.01.2026 ja lähes saman verran helmikuun ensimmäinen päivä. Edellinen ennätys oli lähes vuoden takaa 25.02.2025. Jännää on se, että sivustolle tultiin hämmentävän paljon hakusanalla/osoitteella lazyfinn.fi, vaikken ole sitä markkinoinut mitenkään minnekään. Mutta kiva että jotain kautta on reitti löytynyt.

Siten pähkäillään. Kerroin kolmisen kuukautta sitten että olen saavuttanut askeltavoitteeni 400 päivää putkeen. Kutsuin toimintaa silloin pakkomielteeksi ja pohdin että jatkuuko tauti vielä niin, että saavutan joskus vielä 500 päivää. Ja jatkuihan se. Nyt tilanne on nimittäin se, että minulta puuttuu tätä kirjoittaessa 13 päivää tuosta viidensadan päivän rajapyykistä. Siis vajaa kaksi viikkoa!

Vaan on ilmaantunut ongelma. Nimittäin jalat. Tai tarkemmin jalka. Oikean jalan jalkapöytä on niin kipeä että sen kanssa alkaa olla todella vaikea liikkua. Kipu toki hellittää kun hampaan irvessä päästelee vaan menemään, mutta tämän aamun aamulenkillä mietin ensimmäistä kertaa ihan vakavissani, että onko tässä mitään järkeä. Että olisiko syytä vaan luovuttaa ja antaa jalan levätä. Tiedän vanhasta kokemuksesta, että jalka todennäköisesti helpottuu levolla. Toinen vaihtoehto on se, että vedän tuon vajaa pari viikkoa sisulla, jotta saan ne 500 päivää täyteen ja huilaan sitten…… saa katsoa nyt mitä tässä keksitään. Se on vaan niin rentouttavaa aloittaa aamu tunnin lenkillä paskaa musiikkia korvissa. Vaikka jalkaan vähään sattuukin.  

Sitten siihen vallankumoukseen. Kroatian käsipallojoukkue voitti sunnuntaina lajin Euroopan mestaruuskisoissa pronssia. Saavutus oli jälleen hieno jatkumo pienen maan käsittämättömälle menestysputkelle, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Joukkueen saavutusta haluttiin juhlistaa torijuhlassa, jonka luonnollinen pitopaikka olisi luonnollisesti Zagreb ja kaupungin keskusaukio Ban Jelačićin tori.

Mutta Zagrebin kaupunki ja pormestari Tomislav Tomašević sanoi ei. Mitään juhlaa ei Ban Jelačićin aukiolla järjestetä. Kaupunki ei anna lupaa. Yksi hyvin painava syy kiellolle oli se, että käsipallojoukkue halusi juhlaan esiintymään artistin nimeltään Thompson. Herra on yksi Kroatian suosituimpia laulajia, hän veti noin puoli miljoonaa, eli joka kuudennen kroatialaisen, Zagrebin Hipodromilla järjestettyyn konserttiin heinäkuussa 2025. Tämä on yhä edelleen maailmanennätys myydyissä lipuissa yksittäisen artistin keikalle. 

Zagrebin kaupunginjohto ei pidä Thompsonista, sillä hänen kerrotaan pitäneen poliittisen puheen joulukuussa keikallaan Zagrebissa, jossa hän oli käyttänyt ilmaisua ‘za dom spremni’, eli ‘isänmaan puolesta valmiina’. Tämä lause kytketään Kroatian historiassa natsipohjaiseen ja äärioikeistoon liittyvään ustaša -liikkeeseen. Puhetta on tulkittu myös niin, että Thompson olisi toivonut Zagrebin johdon eroa mikäli/kun he kieltävät kyseisen sanonnan. Joten ei Thompsonia eikä palloilijoita torille. Sanoi Zagreb.

Tilanne oli siis se, että kansa piti käsipalloilijoita sankareina ja halusi juhlistaa pronssia ja joukkuetta keskustorilla. Joukkue puolestaan halusi Thompson esiintymään juhliinsa. Mutta Zagrebin kaupunki ei. Tässä kohtaa Split ilmoitti, että jos pääkaupunki ei halua järjestää juhlia, niin sekä joukkue että Thompson ovat tervetulleita juhlimaan saavutustaan Splitiin.

Asiaan puuttui lopulta Kroatian hallitus pääministeri Andrej Plenkovićin johdolla. Plenković ilmoitti, että hallitus vastaa käsipallojuhlan järjestelyistä Zagrebissa. Niinpä bileet järjestettiin ja lavalle nousi joukkueen toiveen mukaan myös Thompson. Torille kerääntyi kymmeniä tuhansia kansalaisia, jotka toivottivat joukkueen tervetulleeksi, juhlivat ja lauloivat. Raporttien mukaan kaikki sujui lopulta hienosti, suurempia häiriöitä tai rikoksia ei kerrota juurikaan sattuneen. 

Hallituksen vastainen oppositio on kuitenkin ottanut tilanteesta kaiken irti. Se on syyttänyt Plenkovićia ja hänen hallitustaan urheilun politisoimisesta ja jopa otsikossa mainitusta vallankaappauksesta. Juhlat olivat opposition mukaan mm. radikaalisen oikeiston valtiollinen vallankaappaus paikallishallintoa vastaan joka rikkoi jopa perustuslakia. Kaikki tämä pitkälti siis ‘za dom spremni’ -lausahduksen ja Thompsonin esiintymisen takia. Plenkovićia on kutsuttu myös, luonnollisesti, rasistiksi ja avoimesti natsimieliseksi. 

Elän siis valtiossa, joka on juuri kokenut vallankaappauksen ja muuttunut fasistiseksi valtioksi. Maata johtaa vaaleilla valittu natsi. Ottamatta sen enemmän kantaa Kroatian politiikkaan, natseihin, fasismiin tai edes Thompsonin lausuntoihin ja esiintymisiin, täytyy todeta ettei moinen kuohunta ei ole ihan kauheasti näkynyt tuolla meidän rantakadulla tai vanhan kaupungin kujilla. Siellä ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt kypäräpäisiä, mustapaitaisia sotilaita eikä paljon muutakaan merkkejä natsihallinnosta. Vaan eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä vielä tulee eteen kun menee vaikka iltapäiväoluelle. 

Näin tällä erää. Ensi kerralla sitten taas aivan jotain muuta. Jos natsien fasismihallitus ei katkaise yhteyksiä…..

Kroatia - fun facts part 2

Lauantai 24.1.2026 klo 11.34 - JariH

Taas mennään. Mennään entistä syvemmälle Kroatian nippelitietoihin. Kuten tuli luvattua edellissä jutussa. 

Talviolympialaiset Milanossa ja Cortinassa alkaa muutaman viikon päästä. Tällä aasinsillalla on hyvä siirtyä Kroatian urheilumenestykseen. Joka on vuosien saatossa ollut lähes käsittämätöntä. On hämmentävää kuinka hyvin about 4 miljoonan ihmisen kansakunta on pärjännyt eri lajeissa, jos sitä verrataan vaikka urheiluhulluna kansana pidettyyn Suomen menestykseen. Suomessa väkeä on kuitenkin lähes kaksi miljoonaa ihmistä enemmän kuin kroaateja. Suomesta löytyy lisäksi kymmenittäin erilaisia toimikuntia, järjestöjä, virkamiehiä ja muita urheilua edistäviä tahoja ja yhdistyksiä miettimässä kuinka sitä menestystä saataisiin. Kroatiassa tehdään asiat toisin. En tosin tiedä miten, mutta vaikuttaisi että jotenkin  hieman paremmin. 

Menestystä nimittäin riittää. Talviolympialaisissa Kroatian menestys on toki ollut hieman hiljaisempaa - talvisissa kisoista Kroatia ei ole saalistanut itsenäisyytensä aikana kuin 11 mitalia, joista neljä kultaa - nekin ovat tulleet pitkälti sisarusten Janica ja Ivica Kostelićin suksilla. Sisko ja sen veli saalisti nimittäin kahdestaan yhteensä peräti 4 kulta- ja 6 hopeamitalia. Kaikki nämä alppihiihdossa vuosina 2002-2014. Se ainoa ‘ei-Kostelić’ -mitali tuli ampumahiihdossa. 

Kesäolympialaisissa on mennyt sitten hieman paremmin. Itsenäisyyden aikana, vuosina 1992-2024, Kroatia on saanut yhteensä 16 kultaa, 15 hopeaa ja 18 pronssia. Eli yhteensä 49 olympiamitalia. Samaan aikaan lähes tuplasti suurempi, urheiluhullu Suomi, on kerännyt 44 mitalia joista 13 on ollut kultaista. Molemmilla mailla vauhti on hidastunut, lähes pysähtynyt, viime vuosien kesäolympialaisissa.

Ihan oma lukunsa Kroatian urheilussa on suuremmat palloilulajit kuten jalkapallo. Kroatian jalkapallojoukkue, lempinimeltään Vatreni, on voittanut MM-kisoissa nimittäin pronssia vuonna 1998, jonka lisäksi se on vääntänyt hopeaa vuosina 2018 ja 2022. Tämä on Kroatian kokoiselle maalle käsittämätön saavutus yhdessä maailman suurimmassa ja suosituimmassa urheilulajissa.

Se urheilusta. Siirrytään muihin nippeleihin. Kroatiassa on kaksi itsenäisyyspäivää. Koska kuka sitä nyt yhdellä selviäisi? Ensimmäinen on 25.kesäkuuta, sillä vuonna 1991 tuona päivänä Kroatian parlamentti ilmoitti Jugoslavialle, että me ollaan muuten itsenäinen valtio. Toinen, ehkä se tärkeämpi itsenäisyyspäivä, on 8. lokakuuta, jolloin edellä mainittu parlamentti katkaisi lopulta kaikki siteet Jugoslavian liittovaltioon. Siitähän alkoi sitten sota, mutta ei mennä siihen tällä kertaa.  

Kroatiasta löytyy myös yksi maailman pienimmistä kaupungeista. Kaupungin nimi on Hum. Siellä asuu kymmenkunta ympärivuotista asukasta. Epäilen että Humissa naapurit tuntevat toisensa melko hyvin ja jopa moikkailevat toisiaan. Olisi kauhea paikka elää sisäänpäinkääntyneelle suomalaiselle introvertille! Hum on hassu paikka. Ja nykyään myös melkoinen turistirysä.

Kravatista ollaan montaa mieltä. Toisten mielestä on se hieno asuste, toisten mielestä hyvinkin ahdistava kapistus. Tästä vaatekappaleesta voimme kiittää kroaatteja. 30 -vuotisen sodan aikana vuosina 1630-1636 Ranskan kuningas Ludvig XII palkkasi kroatialaisia sotilaita sotimaan ranskalaisten rinnalla. Kroaatit käyttivät kaulassaan solmittuja liinoja, joita ranskalaiset alkoivat kutsua nimellä cravatie. Se muuntui sitten nopeasti muotoon cravate, josta kerrotaan lopulta muodostuneen sana croate. Eli kroaatti. 

Tähän väliin pikku detalji nykykroaateista. Kroaattien keskipituus on miehillä 180 cm ja naisilla 167 cm. Suomessa ihmiset ovat keskimäärin tasan sentin lyhyempiä. Pisimmät eurooppalaiset löytyvät muuten Hollannista (184 cm) ja Bosnia-Hertsegovinasta (183), lyhimmät puolestaan Portugalista (171 cm). Ihme tappeja siellä.

Jatketaan. Tarina kertoo, varsinkin täällä Kroatiassa, että Valkoinen talo Washingtonissa olisi rakennettu Bračin saarelta Kroatiasta tuodusta marmorista. Tämä tuskin pitää paikkansa, sillä jos mietitään ajankohtaa jolloin Valkoinen talo rakennettiin 1792-1800, moisen marmorimäärän roudaaminen Kroatiasta jenkkeihin olisi ollut täysin mahdotonta. Valkoinen talo naputeltiinkin oikeasti alunperin kokoon jenkkikivistä, nimittäin kalkkikivistä Aquia Creekistä Virginiasta. Legenda siitä, että rakentamiseen olisi käytetty Bračin kiviaineista, perustuu siihen, että kun Valkoista taloa remontoitiin vuonna 1902, joku ‘hungaariaanilainen kauppias’ lahjoitti remonttiin kolme laivalastillista marmoria. Tämän marmorin uskotaan tulleen Bračin saaren Pučišćan louhoksesta. Joten Valkoista taloa ei ole rakennettu kroatialaisista marmorista, sitä on vaan korjailtu sillä. 

Seuraavaksi tiputaan taivaalta. Laskuvarjolla. Joka on kuulemma kroatialainen keksintö. No, herra nimeltä Faust Vrančić Šibenikin kaupungista piirsi, ja testasi, laskuvarjon varhaista mallia 1600 -luvulla. Hän jopa kokeili keksintöään hyppäämällä ‘laskuvarjohypyn’ Venetsiassa. Leonardo da Vinci oli kuitenkin luonnostellut ihan saman härvelin jo 1480 -luvulla. Kroatialaiset suorittivat kuitenkin sen ensimmäisen hypyn laskuvarjolla. Siis ihan oikean hypyn. Joten tämä legenda on osittain totta. 

Muita kroatialaisia nippeleitä ovat mm. ‘mekaaninen kynä’. Eli kuulakärkikynä. Sen keksi ja patentoi Slavoljub Penkala vuonna 1906. Torpedon ensimmäisen prototyypin puolestaan kehitti Ivan Lupis 1860 -luvulla. Tosin se ihan oikeasti toimiva torpedo kehitettiin kuitenkin myöhemmin Englannissa. Näitä torpedoja valmistettiin sitten myöhemmin kroatialaisissa telakoilla. Joten voitanee sanoa, että näin Kroatiassa syntynyt prototyyppi palasi kotiin.  

Ja lopuksi dalmatiankoira. Rodun väitetään olevan kotoisin Dalmatiasta, onhan nimessäkin mainittu Dalmatia. Tunnettu historia tukee tätä teoriaa, sillä ihan ensimmäinen maininta ‘valkoisesta metsästyskoirasta mustilla täplillä’, löytyy itäkroatialaisen Đakovan piispan paperista jo vuodelta 1374. Vuonna 1719 kroatialaiset piispat vielä vahvistivat rodun läsnäolon Dalmatian maaseudulla metsästys- ja vahtikoirana. Rodun läsnäolo keski-ajalla Dalmatiassa on siis kiistatonta vaikkakin rodun syntyhistoria ei tunneta. Englantilaiset ehtivät kuitenkin tehdä ensimmäisen epävirallisen rotu-ilmoituksen dalmatialaisesta koirasta vuonna 1882 vaikkakaan dalmatialaisen rotu tuskin syntyi Englannissa. Todennäköisesti tyypit, joiden olisi pitänyt tehdä kyseinen ilmoitus Dalmatiassa, olivat kahvilla eivätkä ehtineet moiseen virallisuuteen kiinnittää huomiota. Olisivat taatusti tehneet sen viimeistään seuraavana päivänä……

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Palataan asiaan. Pysykääpä siis kanavilla. 

Ante - peruskroaatti

Lauantai 22.2.2025 klo 11.05 - JariH

Edellisessä julkaisussa tutustuimme Georgiin, perusbulgarialaiseen. Nyt siirrämme katseet kohti Kroatiaa, jossa maahan, sen tapoihin ja siellä asuviin kroaatteihin meidät tutustuttaa herra nimeltään Ante. Ante on kroaatti, eli hän kuuluu Kroatian perusväestöön. Ja tekee asioita kuten kroatialaiset tekevät. Joskus hieman hassusti. 

Ensin peruslähtökohta. Andre asuu Dalmatiassa, joka on yksi osa Kroatiaa. Dalmatia sijaitsee Kroatian lounaisosassa ja on kapea, tiheään asuttu rannikkokaistale. Eikä se suinkaan ole koko Kroatia, ei edes tyypillinen Kroatia. Mutta edustaa tässä tarinassa koko maata. Korostettakoon kuitenkin, että kun Dalmatian rannikolta kiipeää vieressä olevien vuorien yli, sieltä avautuu aivan erilainen Kroatia. Puhumattakaan maan pohjoisosasta, jossa sijaitsee mm. pääkaupunki Zagreb tai Luoteis-Kroatian Istrian niemimaasta, joka on jo lähes Italiaa. Mutta Ante asuu Dalmatiassa, joka on, ainakin dalmatialaisten mielestä, maan, ellei peräti koko maailman, napa.  

Itse asiassa meidän piti tavata Ivan, mutta Ivan ei koskaan ilmestynyt paikalle, koska Dalmatiassa kaikkeen vaikuttaa pomalo. Pomaloa ei oikein voi kääntää suoraan, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että mihinkään ei ole kiire, kaikki ehditään tehdä kyllä, mutta kaikki voidaan tehdä ‘sutra’. Joka puolestaan tarkoittaa, ei välttämättä suoran käännöksen mukaan huomenna, vaan dalmatialaiseen tapaan joko huomenna tai parin päivän sisään. Ehkä ensi viikolla. Kunhan tässä ehditään. Koska ensin pitää istua kahvilassa ja juoda kahvia. 

Veikkaan, että Ivan oli kyllä tulossa tapaamiseen, mutta törmäsi matkalla johonkin tuttavaansa. Ja jäi kahville. Koska kaikenmaailman tapaamisiin ehtii kyllä ‘sutra’. Koska pomalo. Väitetään, että Dalmatiassa ei ole käytössä normaaliaika, ei edes normaali kello - siellä toimii ns. dalmatialainen aikakäsitys. Joka venyy…. ja venyy.

Palataan Anteen. Hän saapui paikalle aurinkolaseissaan. Koska aina pitää olla aurinkolasit. Oli kesä tai talvi. Satoi tai paistoi. Veikkaan, että dalmatialaiset käyvät suihkussakin aurinkolasit päässä. Ante tilasi kahvin, joka tarkoittaa että tässä istutaan vähintään tunti. Ehkä kaksi. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Kahvinjuonti on dalmatialaisille rituaali. Jos yrität tilata kahvilassa yhden espresson nopeasti, saat lähinnä sääliviä katseita. Ja herätät pahennusta. Dalmatiassa kahvia ei kerta kaikkiaan vaan juoda ‘nopeasti’. Eikä kiireessä. Koska pomalo. 

Kahvilla ollessaan dalmatialaiset keskustelevat. Eli valittavat. Koska aina pitää valittaa.  Aina on liian kylmä. Tai liian kuuma. Turisteja nyt ainakin on liikaa, paitsi talvella jolloin heitä on liian vähän. Hinnat ovat nousseet taas, liian nopeasti ja elämä on kallista. Poliitikot ovat aivan kädettömiä ja hanurista. Ja jos sinä sitten ulkomaalaisena yhdyt johonkin näistä valituksen aiheista - Ante katsoo sinua loukkaantuneena ja aloittaa: “Vaikka Kroatia on pieni maa, se on hieno maa”. Alustuksen jälkeen kuulet esitelmän Adrianmeren turkoosista, maailman puhtaimmasta vedestä, upeista saarista, vanhoista linnoista ja luonnollisesti urheilumenestyksestä. Joka onkin totta. On lähes käsittämätöntä kuinka paljon Kroatia on tuottanut vaikkapa olympialaisissa menestyneitä urheilijoita. Vai mitä sanotte siitä, että itsenäisyytensä aikana, eli vuodesta 1991 alkaen, maa on saalistanut 18 kultamitalia, 11 hopea- ja 15 pronssimitalia. Eli yhteensä 44 mitalia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomi on samassa ajassa, paljon suuremmilla resursseilla, saanut yhteensä 22 mitalia, joista 4 kultaista. 

Jalkapallosta Ante jaksaisi puhua vaikka kuinka kauan. Vaikka peruskroatialaiseen tyyliin maan jalkapallojoukkue täytyy ensin haukkua täysin pystyyn. Niistä mihinkään ole. Eikä varsinkaan valmentaja Zlatko Dalićista. Joka valitsee aina väärät ukot joukkueeseen. Eikä tee sitä eikä tätä. Ante, aivan kuten kaikki muutkin 3,8 miljoonaa kroaatia, osaisivat tämän(kin) homman paljon paremmin. Mutta kun maajoukkue pelaa, Ante nauliutuu kavereiden kanssa television ääreen. Ohjeita karjutaan televisioruudulle, välillä turhaudutaan ja ollaan varmoja että me ollaan niin hävitty tää peli, mutta sitten kun Kroatia, tai Kroatian jalkapalloilun elävä Jumala Luka Modrić tekee maalin, riemulla ei ole rajoja. Ilotulitteet paukkuvat ja Ante ilmoittaa, että kyllähän minä tämän tiesin. Että me voitamme. Sitä paitsi Modrić on dalmatialainen, hän on syntynyt Zadarissa, Pohjois-Dalmatiassa. 

Ante asuu kotona. Koska kaikki nuoret, ja vähän vanhemmatkin, miehet asuvat kotona. Kroatiassa lähdetään matin, eli äidin, helmoista keskimäärin 32,4 vuotiaina. Mati pitää huolta Antesta. Jos Antelta kysyy, että milloin hän muuttaa pois kotoa, koska esimerkiksi Suomessa nuoret muuttavat keskimäärin 21,5 vuotiaina, Ante esittää vastakysymyksen, että miksi muuttaisin? Mati huoltaa, mati pesee pyykit, mati tekee ruoat ja tiskaa. Kun Ante löytää tyttöystävän, menee ehkä jopa naimisiin, Ante muuttaa vihdoin ‘omilleen’. Tuolloin rakennetaan Anten kotitalon siihen asti keskeneräisenä ollut ylin kerros valmiiksi jonne Ante vaimoineen muuttaa. Näin samassa talossa asuu isoäiti baka alakerrassa, keskikerroksessa Anten vanhemmat ja Ante vaimoineen ylimmässä kerroksessa. Kukin pitäen huolta toisistaan. Anten vanhemmat hoitavat bakaa, joka puolestaan hoitaa Anten lapsen ja Ante sitten kun aika on, omia vanhempiaan. Näin toimii kroatialainen sosiaalihuolto. 

Ante rakastaa juhlia. Joita järjestetään säännöllisesti. Juhliin kutsutaan kavereiden lisäksi koko suku. Ja syödään. Juhlissa syödään aina ilmakuivattua kinkkua eli pršutia, Pag -juustoa, oliiveja, paikallista leipää suoraan naapuritalon leipomosta, grillattua lammasta tai possua, ćevapčićia ja sianlihavartaita. Kaiken päälle kaadetaan naapurissa sijaitsevassa puristamossa puristettua oliiviöljyä, joka sivumennen sanoen on oikeasti maailman parasta, ja nautitaan paikallista viiniä. Jälkiruoaksi tarjoillaan palačinke-krepsejä, cupavcia eli suklaa-kookoskakkuja ja ehkä jopa kremšnita leivoksia. Ja rakijaa. Kaikki tämä toistetaan. Ainakin kerran, useimmiten pari-kolme kertaa.

Toki Ante käy myös töissä. Kesällä. Eli turistisesongin aikaan. Koska Ante, ja koko suku, asuu Dalmatiassa, joka saa suurimman osan tuloistaan turismista, töitä riittää kesäisin kun turisteja pyörii paikoissa. Talvella on sitten hieman hiljaisempaa. Niin töiden kuin turistien osalta. Silloin kulutetaan kesällä ansaittuja rahoja, korjaillaan paikkoja ja valmistaudutaan seuraavaan sesonkiin. Jolloin päästään taas valittamaan sitä kuinka turisteja on liikaa, hinnat nousevat ja kaikki paikat ovat täynnä ja tukossa. 

Hän on siis Ante - peruskroaatti. Ante katselee vieraita ensin hieman varautuneesti, mutta kun tämän kuoren läpi pääsee, Antesta saa erinomaisen ystävän. Kunhan ei vaan arvostele Dalmatiaa, sen säätä eikä varsinkaan jalkapalloa. Vaikka eihän ne mitään osaa. Häviävät kuitenkin. 

Tässä tämän viikon henkilö. Katsellaan kuka, ja mistä maasta, meillä on tapetilla ensi viikolla. Ehkä noin viikon päästä. Stay siis tuned.