Juttuja

Dalmatia

Keskiviikko 26.8.2026 klo 13.58 - JariH

Lupasin edellisen jutun lopuksi että seuraavaksi käsitellään Kroatian eri heimoja. Joten käsitellään. Aloitetaan tärkeimmästä, aloitetaan dalmatialaisista. Muualla maassa asuvat kroatialaiset ovat hekin taatusti ihan mukavaa väkeä, ruokakin saattaa olla ihan hyvää. Istriassa on viiniä, Slavoniassa makkaraa ja Zagrebissakin on joskus ihan kiva käväistä. Mutta.  

Meillä on Dalmatia. Dalmatialainen ei asu Kroatiassa. Dalmatialainen asuu Dalmatiassa. Kroatia on sattumoisin siinä ympärillä. Dalmatialainen ihminen tietää toki olevansa kroatialainen, mutta ennen kaikkea hän tietää olevansa dalmatialainen. Siinä on pieni ero. Tämä on syytä ymmärtää heti alkuun. 

Dalmatia on meri, aurinko, kivi, oliivipuut, viini, kala, kahvilat, saaristo, bura, Hajduk Split, turistit ja loputon keskustelu siitä kuinka paska hallitus on. Kaiken tämän keskellä on ihminen, jolla ei ole kiire mihinkään. Koskaan. 

Jos pitäisi valita yksi sana, joka kuvaa dalmatialaista ihmistä ja elämäntapaa, se on pomalo. Rauhallisesti. Ei kiirettä. Kyllä kaikki järjestyy. Älä stressaa. Ehtiihän sitä. Katsotaan huomenna. Kun suomalainen on soittanut jonkin asian viivästymisestä kolme kertaa, lähettänyt kaksi sähköpostia, vihaisen tekstiviestin ja varannut uuden ajan, dalmatialainen istuu kahvilla.  “Mutta tuo asia pitää hoitaa.” Pomalo. “Milloin?” Vidjet ćemo. Katsotaan. Tämä ei ole saamattomuutta, tämä on kulttuuria. Pomalo. 

Toinen sana, joka kuvaa dalmatialaista kulttuuria on fjaka. Fjaka tarkoittaa tilaa, jossa ihminen, tässä kohtaa dalmatialainen, saavuttaa täydellisen rauhan tekemättä mitään. Muualla maailmassa tätä kutsutaan laiskuudeksi, Dalmatiassa se on hienostunut elämäntapa. Jos suomalainen makaa kaksi tuntia sohvalla tekemättä mitään, hän tuntee huonoa omaatuntoa. Dalmatialainen saavuttaa henkisen tasapainon. Aurinko paistaa, meri siintää, kaskaat sirittävät, kahvi odottaa pöydällä. Ehkä dalmatialainen on vaan ymmärtänyt jotain jonka muu maailma on unohtanut?

Dalmatialainen rakastaa aurinkoa. Kun aurinko paistaa, “jebote, vruce je”. Vittu kun on kuuma. Kun aurinko ei paista, “jebote, hladno je”. Vittu kun on kylmä. Kun lämpötila on alle 20 astetta, dalmatialinen toteaa “zima”. Talvi. Turistit kulkevat 15 asteessa t-paidassa, dalmatialainen pukeutuu talvitakkiin. Turisti katsoo dalmatialaista, dalmatialainen katsoo turistia. Kumpikaan ei ymmärrä toisiaan.

Sitten on bura. Kaikille muille bura on pohjoistuuli, dalmatialaiselle se on henkilökohtainen vihollinen. Se puhaltaa milloin haluaa ja muistuttaa siitä, että Välimeren ilmastossa on myös hetkiä, jolloin tuuli yrittää kuljettaa roskalaatikon rajan yli Bosniaan. Ja sitten paikalle tulee joku vanhempi herrasmies joka toteaa että ei tämä vielä mitään, 60 -luvulla oli niin kova bura että talot siirtyivät paikoiltaan ja autot lensivät.  

Dalmatialainen rakastaa turisteja. Turistit tuovat rahaa. Dalmatialaisen rakkaus turisteja kohtaan on vähän samanlaista kuin maanviljelijän rakkaus sadetta kohtaan. Niitä vaan tarvitaan. Dalmatialaiselle heinäkuussa turisteja on liikaa. Elokuussa niitä vasta liikaa onkin. Syyskuussa helpottaa vähän, mutta vasta lokakuussa ‘sad je ljepo’. Nyt on mukavaa. Turistit ovat lähteneet, ravintoloissa on tilaa. Kadulla mahtuu kävelemään. Ja parin kuukauden jälkeen alkaa valitus kun missään ei ole ketään. Tulisipa kesä. Ja turistit. Että saataisiin vähän elämää.  

Sitten on Split. Split ei ole kaupunki, se on tunnetila. Split on siellä asuvien mielestä maailman paras paikka. Jos olet eri mieltä, olet väärässä. Jos olet Zagrebista, olet erityisen väärässä. 

Splitissä on yksi asia, josta Dalmatiassa ollaan yhtä mieltä. Se on Hajduk Split. Hajduk on identiteetti. Se on uskonto. Se on historia. Se on ylpeys. Se on kärsimys. Mutta se on myös jalkapalloseura. Hajdukia palvotaan ja sitä arvostellaan. Hajduk pelaa aina kaikkien mielestä huonosti. Ainakin huonommin kuin mitä se pelasi 70 -luvulla. Hajduk on päättymätön keskusteluaihe päättymättömillä kahveilla ympäri Dalmatiaa. Kun joukkue pelaa tasan kauden ensimmäisen ottelun, kahvipöydissä haukutaan joukkue maanrakoon ja ollaan valmiit vaihtamaan valmentaja, manageri ja seuran koko johtokunta. Hajduk on muuten voittanut Kroatian mestaruuden viimeksi vuonna 2005. Silti siihen uskotaan, ja petytään, joka kausi.    

Kun muutat Dalmatiaan, olet aluksi ulkomaalainen. Sitten sinusta tulee tuttu. Sitten ystävä. Lopulta joku sanoo ‘tis si naš’. Sinä olet meidän. Se tarkoittaa että nyt sinusta tiedetään kaikki, sinua voidaan neuvoa, arvostella, haukkua selän takana ja sotkea perheen asioihin…… tästä karusellista on vaikea päästä pois. Mutta saat ainakin kahvia. 

Dalmatialaisia on helppo pilkata. Koska he tekevät sitä itsekin. He nauravat itselleen, naapureilleen, Splitille, Zagrebille, turistille, säätilalle, byrokratialle, jalkapallolle ja sille, että taas kerran joku asia ei toiminut.

Koska täällä elämä ei todellakaan aina toimi. Aikataulut eivät toimi. Byrokratia ei toimi. Liikenne ei toimi. Pysäköinti ei varsinkaan toimi. Sää tekee mitä huvittaa. Bura tulee silloin kun huvittaa. Turistit valtaavat paikat kesällä. Talvella on sitten aivan liian hiljaista. Hajduk häviää. Taas. Mutta dalmatialainen istuu kahvilassa.

Koska tuossa on meri. Ja aurinko. Kahvi tulee pöytään. Joku sanoo sinulle pomalo. Ja yhtäkkiä kaikki on hyvin. Elämän ei tarvitse olle täydellisesti järjestettyä tai järjestyksessä jotta se voisi olla hyvää. Joskus riittää että katsoo merta. Ui. Juttelee kaverin kanssa. Syö jotain hyvää. Ja antaa maailman odottaa. Ei ole kiire. Mihinkään. Ja silti kaikki kyllä järjestyy. Juuri siksi Dalmatiaa on helppo rakastaa. Siksi minä olen kotona. Dalmatiassa. 

Seuraavaksi on sitten vuorossa jokin muu kroatialainen rotu. Ai että koska? Vidjet ćemo. Katsotaan. 

Pomalo.

Turisti

Perjantai 14.8.2026 klo 10.18 - JariH

Ei tässä ole mitään järkeä. Oikeasti. Meillä täällä palmun alla on järkyttävä helle jatkunut nyt läpi koko kesän. Kun hyvinkin sateisesta ja harmaasta talvesta selviydyttiin, sitten on paistanut. Kunnolla. Vaikka lupasin etten valita, niin kyllä tämä nyt alkaa riittää. Aurinkoa saa toki olla, mutta lämpömittarin ei välttämättä tarvitsisi kivuta aivan niin korkealle kun se nykyään kohoaa. Jokainen päivä. 

Juurikin eilen Kaštelassa rikottiin kaikkien aikojen lämpöennätys. Joka tosin ei ollut kuin hieman reilun kuukauden vanha, edellinen 39,3 C lukema mitattiin heinäkuun alussa. Eilen mittari kohosi sitten 39,7 asteeseen, joka on koko mittaushistorian kuumin lukema. Ja kun lämpötila ei laske öisinkään alle 30 asteen, asun tällä hetkellä huonosti lämmitetyssä saunassa. Onneksi on tuo Adrianmeri. Joka sekin on toki lämmin, tämän aamun mittauksen mukaan 28,1 C. Ei paljoa viilennä moinen litku. 

Hyvin suurella todennäköisyydellä on kuitenkin yksi ihminen, joka nauttii edellä kuvatusta ilmastosta. Nimittäin turisti. Kirjoitan hänestä tänään. Tänään käydään läpi tyypilliset turistin lajimuodot joihin törmään päivittäin tuolla meidän kylillä. Vuorossa on turistikatsaus.

Ensimmäinen tyyppi, rannan valtaaja, saapuu biitsille kello 6.12, levittää kahdeksan pyyhettä, kuusi rantatuolia, kolme aurinkovarjoa ja puolijoukkueteltan mielestään koko rannan parhaalle paikkalle. Lähtee tämän jälkeen takaisin nukkumaan. Puoli rantaa on vallattu. Kun valtaaja sitten puolenpäivän aikaan saapuu reviirilleen ja joku on tullut liian lähellä valloitettua aluetta, on kansainvälinen kriisi valmis. Kutsukaa YK.

Edelliseen liittyen seuraavaksi aurinkoturisti, joka on sitä mieltä että aamun puna on illan bruna. Hän makaa rannalla ja kävelee rantakadulla ilman paitaa. Tietysti ilman aurinkorasvaa. On jo puolenpäivän aikaan punainen kuin Neuvostoliiton lippu. Ihmisparka pyörii seuraavan yön tuskissaan kämpillä todetakseen ettei se puna sittenkään muuttunut rusketukseksi. Silti suorittaa seuraavana päivänä kaiken uudelleen. Tällä kertaa matkalaukun sivutaskusta löytyneen aurinkorasvan turvin, jonka viimeinen käyttöpäivä oli vuonna 2004. ‘Kyllä tämä vielä toimii’. Ei toimi. 

Aktiivilomailija tulee kohteeseen ja menee ensimmäisenä päivänä rannalle. Menee toisena päivänä rannalle. Menee kolmantena päivänä rannalle. Vaihtaa rantaa ja menee neljäntenä päivänä rannalle. Toteaa viidentenä päivänä ettei täällä ole oikeastaan mitään tekemistä. Tylsistyy. Ja menee rannalle.  

Pysytäänpä rannalla vielä hetki. Sieltä löytyy nimittäin myös selfieturisti. Hän käyttää 45 minuuttia täydellisen selfien tai lomafiiliksestä kertovan kuvan ottamiseen. Ottaa kuvia itse, pyytää naapuria ottamaan kuvia itsestään meressä, rannalla, sukelluksessa, hattu päässä, ilman hattua, viekoittelevasti kameraan katsoen tai seksikkäästi rannalla maaten. Päätyy lopulta julkaisemaan Instagramissa kuvan, jossa näkyy varpaat ja 57 turistia. Kuvatekstissä on palmuemoji. 

Kulinaristituristi ilmoittaa haluavansa ehdottomasti maistaa paikallisia erikoisuuksia. Suunnistaa rantakadulle, jonne kaikki muutkin turistit suuntaavat. Hämmästelee hintoja. ‘Kyllä Jämijärvellä Ritvan baarissa on edullisempaa’. Päätyy tilaamaan hampurilaisen ranskalaisilla. Tai pizzan. Toteaa ettei täältä löydy oikein suomalaisen makuun sopivaa ruokaa. Semmosta kun Ritvalla. Paikallisuutta kulinaristille edustaa sen jälkeen paikallinen olut. Sitä ei Ritvalta saa. 

Arvostelijaturisti on aivan oma lukunsa. Oltuaan 36 tuntia majapaikassaan hän kirjoittaa TripAdvisoriin ensimmäisen analyysin: ‘Huone on ihan siisti, mutta kyllä täällä on yöpynyt joskus joku muukin. Sen vain tuntee. Aamiainen tarjoillaan 7.00-10.00, ja se kertoo kyllä kaiken tämän majoituspaikan suhtautumisesta asiakkaisiin.’ 

Arvostelijaturisti tutkii rannalla hiekan laatua, aurinkotuolien ergonomiaa, rannan baarien tarjontaa ja sitä kuinka nopeasti hänen tilaamansa drinkki tarjoillaan. Kirjoittaa lopulta arvostelun Googleen. ‘Rannalla oli liikaa hiekkaa eikä kukaan kunnioittanut sitä, että olin varannut itselleni rantapaikan jo kello 6.12. Se hollantilaispariskunta tuli aivan siihen viereen. Täällä kukaan ei kunnioita ihmisen omaa tilaa! Enkä päässyt elintarvikeliikkeeseen ilman paitaa. Oli kuuma, hiekka poltti jalkoja ja yhtenä iltapäivänä rannalla oli aaltoja.’ Arvosana 3/5. 

Näin tällä kertaa. Tavattiin turisteja. Ne saattaa olla joskus vähän ärsyttäviä, mutta eihän ilman niitä voi elää. Seuraavalla kerralla tutkitaan sitten taas jotain muuta. Pysykääpä kanavalla. 

Turisti

Sunnuntai 5.7.2026 klo 10.00 - JariH

Se on taas se aika vuodesta. Se aika kun meidän kylän kujilla ja rantabulevardilla kuuluu enemmän ‘vieraita kieliä’ kuin kroatiaa. Joka toki sekin on vieras kieli, ainakin minulle, mutta ei nyt siihen tämän syvemmin. On siis se aika vuodesta kun Kaštelan valloittaa turisti, tyyppi joka usein ärsyttää mutta jota ilman olisi kovin vaikea elää. Joten tervetuloa vaan. Lomalle.

Kielen lisäksi turistin erottaa siitä, että vaikka lämpöä on 35-40 astetta kuten tässä viime aikoina on ollut, kaikkein kuumimpaan aikaan on ihan pakko istua terassilla vetämässä rasvaista pizzaa. Paikalliset kun ei tuohon aikaan juurikaan liiku missään. Vaan mikäs siinä jos on nälkä. Mutta eikö syöminen huonosti lämmitetyssä saunassa saata olla jopa terveysriski….? En minä tiedä. 

Edellisestä tuli mieleen että kun sinne terdelle joka tapauksessa suuntaatte, niin laittakaa nyt ihmeessä ainakin paita päälle. Ei ole kovin helppoa koittaa viihtyä terassilla kun naapuripöydässä istuu pömppövatsainen puolikarvainen herra ilman paitaa. Vetämässä sitä pizzaa. Hikoillen. Sama toive koskee muuten myös kauppoja. Se paita. Päälle. Onneksi moni kauppa on tänä kesänä laittanut jopa lapun oveen ettei sisälle ole mitään asiaa jos et ole pukeutunut. Tämä siis aivan ympäristöystävällisesti sanottuna. Kiitos. 

Jatketaan pukeutumisella. Tai sen vähyydellä. Olen nimittäin jälleen, aivan kuten viime kesänä, kiinnittänyt (yllättäen) huomion kuinka bikinit pienenevät vuodesta toiseen. Eikä vielä ole edes bikinbeibien huippusesonki. Kun käyn aamu- ja iltapäiväuinnilla, ei voi kuin ihmetellä kuinka pieneksi naisten uima-asut ovat kutistuneet. Nykypäivän pikku pikku bikineissä ei parhaimmillaan ole kuin pienen pieni kangaspala tiettyjen alueiden peittona. Joka usein on kyllä  enemmänkin naru. Eikä narulla kovin kauheasti asioita peitetä. 

En kyllä ihan kauheasti valita tästä. Kunhan totesin. Yritän vain asetella katseeni siveellisen nätisti jonnekin horisonttiin. Tai johonkin muualle. Joka toki on verrattain haastavaa ajoittain. 

Tähän väliin lyhyt säätiedotus. Meillä on ollut, kuten kirjoitin jo edellisessä jutussa, viime viikkoina melko lämmintä. Lämpötila on kivunnut päivittäin jopa lähelle 40 astetta päivittäin. Nyt aivan viime päivinä elohopea ei ole noussut enää kuin juuri ja juuri yli kolmenkymmenen asteen, joka sekin on aivan riittävä lämpö. Elämää on helpottanut myös tuuli, joka viilentää keliä mukavasti. Juuri nyt on muuten 34 C. Adrianmeri on 26 C. Samankaltaisten kelien ennustetaan jatkuvan ainakin pari-kolme viikkoa tästä eteenpäin. Ihan vaan tiedoksi jos reissu on tännepäin suuntautumassa.    

Lopuksi vielä vähän turisteista. Kaštelan kaupunki julkaisee kuukausittain tilastot kuinka paljon ihmisiä kaupungissa on vieraillut ja kuinka kehitys on kehittynyt verrattuna viime vuosiin. Viimeisimmän tilaston mukaan Kaštelassa on vieraillut himpun verran enemmän ihmisiä (+4%) kuin vuonna 2025. Se on koko Kroatian mittakaavassa hyvä kehitys. Kroatian turismi kun on kokonaisuudessaan alkukesällä kääntynyt lievään laskuun (-1%).

Istuin tuossa eräänä päivänä, kuten teen joka päivä about kello 14-15, meidän rantakadulla omassa vakiobaarissani cafebar Gajossa iltapäiväoluella. Katua pitkin lähestyi 12 teinin ryhmä, todennäköisesti matkalle rannalle, pölöttäen keskenään selvää suomea! Mitä ihmettä täällä tapahtuu! Kun edellisinä kesinä täällä on ollut melko harvinaista kuulla suomea, nyt tuntuu että sitä raikaa korviin lähes päivittäin. Joka on mukavaa. On mukavaa että suomalaiset ovat vihdoin löytäneet, tai ainakin löytämässä, myös nämä meidän huudit. 

Tätä suomalaisinvaasiota tukee myös edellä mainittu Kaštelan kaupungin matkailutilasto. Siinä on Suomi mainittu ensimmäistä kertaa. Suomalaisia on siis ihan virallisestikin käynyt meidän kylillä paljon. Ainakin enemmän kuin aiemmin. Jopa enemmän kuin ruotsalaisia. Tai jenkkejä. Nämä molemmat kansakunnat jäivät meidän jälkeen tilastossa. Ekaa kertaa muuten.

Näin tällä kertaa. Puhuttiin vieraista ihmisistä. Puhuttiin turisteista. Ensi kerralla sitten puhutaan varmaan ihan jostain muusta. Tai en tiedä. Katsellaan. Joten pysykääpä kanavalla. 

Juhannus

Lauantai 20.6.2026 klo 13.01 - JariH

Kun naputtelen tätä tarinaa on juhannuspäivä. Ja juhannusfiilis. Suomiradio on tuutannut tunnelmaa jo viikon verran, on kerrottu säästä, ruuhkista, vesien lämpötiloista, antanut ohjeita miten käyttäytyä/miten ei käyttäytyä. Ihmiset Suomessa ovat paenneet mökeilleen, rannoille, ovat suunnitelleet mitä syödä, mitä juoda, vetäneet viinaa, rakastelleet yöttömässä yössä ja lopuksi kaiken tämän päälle hukkuvat järveen kun koittavat pissata seisaaltaan soutuveneestä. 

Mites se juhannus sitten täällä Adrianmeren rannalla? Lyhyt vastaus; ei mitenkään. Kroatiassa juhannus on aivan tavallinen viikonloppu. Kukaan ei suunnittele suuremmin reissuja mihinkään metsään, ei ruoka- eikä juomalistoja eikä hukkumisia, rakkauttakin tehdään aivan kuten kaikkina muinakin viikonloppuina ilman sen suurempia ennakkovalmisteluja. Yhdeksän kuukauden kuluttua ei syntyyvydessä näy minkäänlaista piikkiä. 

Jos ihan tarkkoja ollaan niin ehkä ruokalistoja pitää hieman suunnitella koska kaupat ovat edelleen sunnuntaisin kiinni. Hsrvempi kuitenkaan mitään juhannuksen juhlamenuta suunnittelee. 

Paitsi minä. Laitoin ostohousut jalkaan ja jyrryyttelin paikallisbussilla oikein Lidliin asti juhannusostoksille. Koska pitäähän sitä nyt hieman yrittää. Edellisen kerran suoritin moisen erikoisoperaation jouluna. 

Saksalaiskaupasta tarttui mukaan juttuja mitä ei meidän kylän pikkukaupooista välttämättä ihan joka päivä löydy. Kannoin kotiin kaikenlaisia kaloja aina lohesta alkaen. Vaikka paljon kaivattua silliä ei tällä kertaa löytynytkään. Ostin jopa jonkun maalaisia uusia perunoita. Yleensä hankin potut torimummolta meidän torilta, mutta nyt en uskaltanut ottaa riskiä. Mitä jos mummolla ei olisi ollutkaan niitä….. jouluna hänellä muuten oli niitä. Toimivat tuolloin hienosti. 

Rahaa paloi kun oli ne ostohousut jalassa ja tuli hankittua kaikenlaista. Paljon myös ei juhannukseen liittyvää. Vaan nyt on sovellettu juhannusateria hallussa. Kaikkine kaloineen. Ja uusine perunoineen. Hieman joutuu jälleen soveltamaan, mutta tähän on totuttu. Soveltavaa ateriaa on suoritettu niin jouluna, uutena vuotena, vappuna kuin nyt siis myös juhannuksena.

Juhannusfiilikseen pääsin edellä mainitun reisssun aikana myös liikenteessä. Oli ruuhkaa, oli onnettomuuksia, oli vähän sitä sun tätä. Juuri niinkuin perinteisessä suomalaisessa juhannuksessa. Minun kohdalle osui kaksi onnettomuuta, ensimmisessä oli jalankulkija jäänyt auton alle ja toisessa osapuolina olivat moottoripyörä ja henkilöauto. Tämä jälkimmäinen oli sattunut juuri kun tulin paikalle, pyörä oli solmussa keskellä tietä, auton konepelti rutussa ja moottoripyöräilijä pötköllään tiellä. Kädet heilui, joten hän oli hengissä. Eikä mainitulle jalankulkijallekaan sen pahemmin kuulemma käynyt, hänet oli viety kyllä sairaalaan mutta hengissä hänkin selvisi. 

Nämä onnettomuudet aiheuttivat kuitenkin meidän ‘kakkostielle’ melkoiset ruuhkat, joten juhannukseen oleellisesti liittyvissä jonoissa tuli vietettyä aikaa myös täällä Kroatiassa. 

Näin tänä juhannuksena täällä Kastelassa. Päätän raporttini tältä erää tähän. Ja palaan linjoille joskus tämän tavallisen viikonlopun jälkeen. Pysykääpä siis linjoilla. 

Rahaa menee

Tiistai 12.5.2026 klo 14.02 - JariH

Tunnustan että olen kirjoittanut, ja valittanut, usein siitä kuinka hinnat täällä Kroatiassa ovat nousseet. Ja ovathan ne. Nyt puhun siis hinnoista ruokakaupassa, ravintoloissa ja baareissa. Olen eräänlainen kokemusasiantuntija asiassa, sillä hintojen kehityksen huomaa parhaiten olemalla hetken poissa maasta. Ja minä olen ollut. Kolme vuotta Bulgariassa. Kun lähdin aikoinani Kroatiasta, se oli selkeästi edullisempi kuin se Kroatia jonne palasin. Hinnat olivat pompsahtaneet kolmen vuoden aikana niin että jopa minä huomasin sen. Vaikka olen ehkä maailman huonoin raha-asioissa. 

Olen myös todennut useasti, että minun on vaikea vertailla Kroatian hintoja Suomen hintatasoon sillä olen täysin vieraantunut siitä mitä ruoka maksaa Suomessa. Olenhan ollut 10 vuotta pois maasta. Tässä kohtaa kokemusasiantuntijuus on siis saattanut hieman laahata.

Vaan ei laahaa enää. Käväisin pyörähtämässä Suomessa, kävin kaupoissa ja jopa ravintolassa syömässä. Eikä tämä Kroatia nyt loppujen lopuksi ihan niin sikakallis paikka olekaan. Kävin Helsingissä ihan tavallisessa K-kaupassa ja ostin muistaakseni kolme olutta ja jotain pientä iltapalaa. Kaksikymppiä ei riittänyt alkuunkaan. Vertailun vuoksi,  tulin juuri ennen kuin aloin naputella tätä tekstiä paikallisesta kroatialaisesta ruokakaupasta (Plodine), josta hankin ruokatarvikkeet ehkä noin kolmeksi päiväksi. Ruokaa, perinteiset kolme olutta ja yhden viinipullon. Rahaa meni 30,64€.

Suomessa käväisin myös ravintolassa. Syömässä. Nautin erinomaisen lohipihvin perunamuussilla ravintola Mama Rosassa. Taisi siinä sivussa höpistessä mennä kolmisen oluttakin. Lasku oli 70 euroa. Tuolla summalla täällä meillä, meidän rantakadulla Adrianmeren vieressä, syö ja juo vähintään kaksi henkilöä todella hyvin. Ehkä jopa kolme henkilöä. Eikä tarvitse syödä edes pizzaa. 

Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että hinnat Kroatiassa vaihtelevat alueellisesti todella paljon. Jos käyt kaupassa/ravintolassa/kahvilassa turistialueella tyyliin Split, Makarska tai varsinkin Dubrovnik, maksat kaikesta paljon. Maksat asioista lähelle saman mitä maksaisit Suomessa. Dubrovnikissa paikoittain jopa enemmän. Vaan jos teet samat aktiviteetit Kroatian sisämaassa, tai hieman pienemmissä paikoissa, lompakkosi kevenee huomattavasti vähemmän. 

Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi lomalla pitää ahtautua paikkoihin joihin pamahtaa saamaan aikaan miljoona muutakin turistia. Hinnat hipovat pilviä, on ruuhkia, on jonoja joka paikkaan, on tarpeetonta älämölyä. Suosituissa kohteissa on ihan mukava käväistä, mutta eihän niissä koko lomaa kannata pilata. Eihän? Ja jos pitää, kertokaa miksi. 

Jos sitten nostetaan katse sieltä kaupan tiskiltä turisteille tärkeisiin asioihin kuten majoitukseen, sama ilmiö kuin ruokakaupoissa pätee sielläkin. Mitä enemmän turisteja, mitä enemmän kysyntää, sen korkeamman hinnat. Mene sinne minne kaikki muutkin menevät ja varaudu maksamaan sängystä ja ruuasta paljon. Varaudu maksamaan kaikesta paljon. Vaan ihan on oma valinta. Kukin lomailee tyylillään.

Nousevat hinnat ja niiden vaikutus on havaittu myös Kroatian virallisissa piireissä. Matkailuministeri Tonči Glavina on kehoittanut matkailualaa laskemaan hintojaan nyt alkavalle sesongille 10-20 % koska maailmatilanne joka buustaa hintapaineisiin. Glavinan mukaan kilpailevat maat ovat jo tehneet näin. Mutta koska tunnen kroaatit, ei täällä kukaan tee mitään. Kukaan ei laske hintoja eikä katetta. Koska ‘ainahan tänne niitä turisteja on tullut’.  Syksyllä sitten ihmetellään ja valitetaan kun kausi ei mennyt kuten suunniteltu, ei tullut rahaa eikä turisteja. Eikä hallituksessakaan kukaan tehnyt mitään. Vaikka teitä on varoitettu. 

Tämä on niin nähty aiemminkin. Ja nähdään taas syksyllä. Koska ahneus. Ja lyhytnäköisyys. Koska Kroatia. 

Kesäloma

Tiistai 17.3.2026 klo 11.49 - JariH

Vaikka pari edellistä juttua ovat olleet verrattain sotaisia, olen kirjoitellut kaikenmaailman sodista ja terrorista, niin kaikesta huolimatta kesä, ja lomakausi, lähestyy vääjäämättä. Siihen valmistaudutaan täysillä, uhkakuvista huolimatta. 

Meidän huudeille kevään merkkejä ei ole sulavat lumet, niiden alta paljastuvat kakat ja sitä seuraava jokakeväinen koirankakkakeskustelu. Meillä kevään merkkejä ovat rakennuksista kaduille kuuluva naputtelu, porauksen äänet ja vasaran pauke. Joka puolella valmistaudutaan nurkan takana odottavaan sesonkiin. Ja toivotaan kädet ristissä turistiryntäystä. Tai vähintään saavutetun aseman pitämistä markkinoilla.

Alan taivaalla on kuitenkin tummia pilviä. Niitä on kertynyt mm. maailmalla riehuvien sotien takia. Ukrainan sotaan on jo tavallaan totuttu, mutta Iranissa sen naapurimaissa riehuva konflikti vaikuttaa paljon varsinkin Kauko-idästä tuleviin turisteihin. Ja tietysti jenkkeihin, jotka pelkäävät kaikkea ja aina. Venäläisturisteja ei meidän rannoilla ole vähään aikaan paljon näkynyt. 

Niinpä katseet, ja toiveet, on käännetty Pohjoismaihin. Kroatialaiset lehdet kirjoittavat että Pohjoismaissa Kroatiaa pidetään yhä turvallisena kohteena ja sieltä odotetaan kasvavia matkustajavirtoja. Esimerkkinä mainitaan Norja, jossa kiinnostus “perinteisiin” norjalaiskohteisiin on laskenut dramaattisesti. Dubaista ei kuulemma ole kiinnostunut enää kukaan norjalainen, lisäksi varaukset Kyprokselle ja Turkkiin ovat laskeneet jopa puoleen. Sama ilmiö on havaittavissa tanskalaisissa, jotka tosin suuntaavat yhä enenemissä määrin myös Montenegroon ja Albaniaan. Suomalaisturisteista kerrotaan, että suuret matkatoimistot kuten Tjäreborg, Aurinkomatkat ja TUI ovat peruneet merkittävästi varauksiaan Turkkiin ja Kyprokselle. Suomalaiset kiinnostuksen kerrotaan suuntautuvat yhä enemmän Välimeren maihin, Kroatian lisäksi edellä mainittuihin Montenegroon ja Albaniaan. Suomalaisia kiinnostaa kuuleman mukaan myös perinteiset suosikkikohteet Kreikka ja Espanja. 

Suorat lennot Splitiin alkavat muuten pääosin huhtikuun alussa, pääsiäisen aikaan. Finnair tosin aloittaa vasta toukokuun ensimmäinen päivä ja lentää siitä lähtien Helsingistä Splitiin 4 kertaa viikossa. Norwegian puolestaan aloittelee  ‘varovasti’ jo huhtikuun alusta lentäen huhtikuun ajan neljä kertaa viikossa. Toukokuusta lähtien Norwegian lentää sitten viisi lentoa viikossa. Nämä ovat siis suoria lentoja Helsingistä Splitiin.

Kirjoitin aikaisemmista jutuissa kuinka Kroatian naapurivaltio Serbian ulkoministeriö on varoittanut serbialaisia matkustamaan ‘vihamieliseen’ Kroatiaan ja maan presidentti Alexander Vučić kertonut että Kroatia valmistautuu hyökkäämään Serbiaan hetkellä millä hyvänsä. Samaan aikaan maan valtiollinen lentoyhtiö, Air Serbia, lisää lentojaan Kroatiaan. Air Serbia lentää tällä kaudella 38 viikoittaista lentoa Zagrebiin, Dubrovnikiin, Splitiin, Zadariin ja Rijekaan. Eli vaikka maan valtiollinen johto kalistelee sapeleita, tavallinen kansa matkustaa naapurimaahan innokkaasti. Onhan kansoilla kuitenkin hyvin samankaltainen perimä, tausta ja historia. Vaikka välit valtioiden välillä ei aina ihan kunnossa ole olleetkaan. Ovat olleet joskus hyvinkin sotaisat. 

Vuosi, varsinkin matkailuvuosi, on vielä täysin alkutekijöissään eikä kukaan oikeasti vielä osaa edes ennustaa miten se tulee menemään. Muistettakoon, että matkailuala on Kroatialle todella tärkeä teollisuus, maa saa jopa viidenneksi tuloistaan matkailusta. Niinpä odotukset, toisaalta myös pelot, ovat tapissa. Ala, tai jos ihan tarkkoja ollaan koko valtio, toivoo että turistit löytävät yhä edelleen Kroatian, mutta toisaalta pelätään että maailman tilanne vie turistit. Eikä jatkuvasti nousevat hinnat täällä suinkaan helpota tilannetta. Mutta se on sitten eri juttu, johon ei nyt mennä lainkaan. 

Meidän kylän, eli Kaštelan matkailutoimisto on julkaissut vuoden kahden ensimmäisen kuukauden toteutuneet matkailijaluvut. Ja laskuahan niissä oli. Kaštela on toki tyypillinen kausiluonteinen kohde, joten tammi-helmikuu ei todellakaan ole mikään mittari kiinnostuksesta tai sen puutteesta. Eikä kerro yhtään mitään siitä, kuinka sesonki lopulta kulkee.  Määrät talvella kun ovat hyvin pienet. Tammi-helmikuussa Kaštelaan kuitenkin saapui huomattavasti vähemmän matkustajia kuin edeltävänä talvena. Laskua oli jopa 28 prosenttia. Matkailutoimisto muistuttaa, että varsinainen sesonki täällä alkaa vasta myöhemmin keväällä/kesällä. Lopulliset johtopäätökset voidaan vetää sitten vasta syksyllä. 

Näin tänään. Tällä kertaa ei sodittu eikä muutenkaan synkistelty vaan odoteltiin jo mukavia lomapäiviä kesää ja turisteja. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Tervetuloa takaisin. 

Kun maailma järisee

Torstai 5.3.2026 klo 14.15 - JariH

Kirjoitin muutama viikko sitten lyhyesti meillä sattuneesta maanjäristyksestä. Se oli vain yksi tapaus, mutta koska juuri nyt näyttäisi että maa järisee lähes jatkuvasti, lienee syytä palata aiheeseen ihan omalla kirjoituksellaan. Järistäänpä siis hetkinen. 

Maanjäristyksien frekvenssi tuntuu siis kasvaneen näillä huudeilla viime aikoina selvästi. Päättyvän viikon keskiviikkona täällä jyrisi 3,7 magnitudilla. Järistyksen episentrumi, eli keskikohta, oli vain 41 kilometriä Kaštelasta. Se heiluttelikin ihan mukavasti. Kuulemma. Minä en tiennyt järistyksestä yhtään mitään koska se sattui yöllä kello 1.23. Kunnon ihmiset nukkuvat tuolloin. Muutama tuttu kertoi heränneensä heiluntaan, osa oli rynnännyt jopa ulos asunnostaan. Sen verran oli kuulemma pelästyttänyt. 

Eikä ne järistykset siihen loppuneet. Heti seuraavana yönä, lähellä Drnišin kaupunkia noin 60 kilometrin päässä meiltä, rekisteröitiin 3,9 magnitudia. Tästäkään minulla ei ole minkäänlaista käsitystä. Ja sitten, 50 minuuttia edellisestä, heilui Murvicassa. Siellä tosin vain 2,9 Richterin voimalla. Tämä viimeisin oli niin kaukana ettei se todellakaan tuntunut meillä. Murvica sijaitsee Zadarin lähellä.  

Siihen, etten ole huomannut näitä järistyksiä, saattaa toki vaikuttaa myös se, että tuossa noin 100-150 metrin päässä asunnostani tehdään katutöitä ja siellä pyörii isoja kuorma-autoja, kaikenmaailman jyriä ja kaivinkoneita, jotka jyrisevät erittäin hämäävästi. Saattaa siis olla että en edes huomaan pienempiä maanjäristyksiä koska luulen niiden olevan rakennustyömaan ääniä. 

Miksi täällä sitten järisee ja miksi sitä tapahtuu entistä useammin? Kroatian seismologisen laitoksen johtaja Krešimir Kuk selittää asiaa, että maan voimakkaampi seisminen aktiivisuus johtuu Adrianmeren mikromannerlaatan liikkeestä. Tämä laatta liikkuu kuulemma kohti Dinara -vuoria ja työntää näitä vuoria ylemmäksi. Eli joku mannerlaattaa jossain maanpinnan alla painautuu järjettömiä vuoria vastaan, jopa niiden alle, nostaen niitä korkeammiksi ja meillä järisee maa tämän  takia. Täysin käsittämätöntä, mutta samalla jollain tavalla myös sangen kiehtovaa. Toki tämä vuorien nouseminen vie aikaa, varmaan vuosisatoja ellei peräti vuosituhansia. Kasvua siis tuskin ihan paljaalla silmällä kykenee havaitsemaan. 

Krešimir Kuk toteaa myös, että seisminen aktiivisuus on lisääntynyt ja samalla siirtynyt korkeamman riskin eteläisestä Kroatiasta luoteeseen. Eli juurikin tänne meidän alueelle. Samaan hengenvetoon Kuk sanoo myös, että vaikka maa järisee hieman useammin, ei paniikkiin ole aihetta. Maan heiluminen ei hänen mukaansa tarkoita mitään erityistä eikä riski suuremmasta järistyksestä ole mitenkään kasvanut. Vaikkakaan mahdollisuutta sellaiseen ei voi laskea kokonaan pois. Tosiasia on nimittäin se, että koko Balkan, mukaanlukien Kroatia, sijaitsee aktiivisen mannerlaatan päällä ja maanjäristyksiä nyt vaan sattuu aika ajoin. 

Ja onhan niitä sattunut. Myös niitä suurempia. Vuonna 2020, tarkemmin 28. joulukuuta, maa järisi pohjois-Kroatiassa Petrinan alueella 6,4 magnitudin voimalla aiheuttaen todella suuria vahinkoja. Petrinassa kuoli 9 ihmistä ja lähes koko kaupunki tuhoutui. Heti seuraavana päivänä Petrinan naapurikaupungissa Sisakissa jälkijärisi 4,9 magnitudia tuhoten mm. sairaalan ja kaupungintalon. Tätä ennen pääkaupunki Zagrebiin oli iskenyt samana vuonna maaliskuussa 5,3 magnitudia rikkoen taloja ja infrastruktuuria kaupungissa.  Zagrebin järistyksessä kuoli yksi 15 -vuotias tyttö. 

Ennen näitä se suurin, tai eniten vahinkoa aiheuttanut, maanjäristys tapahtui 29.5.1979. Tuolloin 6,4 magnitudia tuhosi mm. naapurivaltio Montenegron Kotorin kaupungin vanhaa kaupunkia, mutta vaikutti myös mm. Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin. 

Vaikka listaus edellä saattaa vaikuttaa että Kroatiassa maa järisee jatkuvasti, niin jos tarkastelee aikajanaa, varsinkin suurempien maanjäristysten osalta, voi todeta, ettei niitä nyt ihan jatkuvasti tapahdu. Että loppujen lopuksi kuitenkin Kroatia on tässä(kin) yhteydessä sangen turvallinen maa. Vaan mitä sitten pitää tehdä, jos sattuu olemaan paikalla kun maa alkaa järistä?

Pari perusasiaa on syytä muistaa. Pysy rauhallisena. Tee tarvittavat pelastustoimet ennenkuin postaat someen maanjäristyksistä. Näitä tarvittavia pelastustoimia on mm. että hakeudut ulkoseinän viereen ja suojaat pään sekä niska käsillä. Jos kysymyksessä on suurempi järistys, varo putoavia esineitä tai tavaroita. Oviaukko ei muuten enää nykykäsityksen mukaan ole erityisen turvallinen paikka, vaikka muistan lukeneeni joskus että pitäisi hakeutua nimenomaan oviaukkoon. Ei pidä, nykyään kannattaa mennä siis ulkoseinän viereen. Ulos ei kuulemma myöskään kannata rynnätä, koska rakennuksesta voi putoilla kaikenlaista. Kun tärinä  loppuu, tarkista kanssaihmisten vointi. Anna tarvittaessa ensiapua. Ja sitten se some. 

Ihan lopuksi kannattaa varautua jälkijäristyksiin. Niitä tulee melko usein suurten maanjäristysten jälkeen.

Näin tällä kertaa. Järistiin ja heiluttiin. Vaan kuten edellä todettu, ei niitä kannata pelätä. Järistyksiä tapahtuu verrattain harvoin ja sellaisen kohdalle sattuminen loman aikana on hyvin epätodennäköistä. Tervetuloa vaan tänne Kroatiaan. Heilumaan.   

Dalmatia

Sunnuntai 1.3.2026 klo 12.51 - JariH

Kesä ja lomat lähestyvät. Niinpä sitä kesälomareissua suunnitellaan jo innokkaasti. Melko moni, itseasiassa yhä useampi, päättää viettää lomansa täällä Kroatiassa. Usein vielä Kroatian rannikolla. Joka on sangen suositeltavaa. Rantaa on toki vaikkapa Istrian seudulta, mutta kyllä sitä löytyy myös täällä etelämmässä. Kuten vaikkapa Dalmatiasta. Tällä kertaa kurkataan hieman että mikäs se sellainen Dalmatia oikein on. 

Kroatia jaetaan virallisesti 20 piirikuntaan eli županijaan. Pääkaupunki Zagreb näiden lisäksi oma alue. Dalmatia ei ole oma piirikunta, se on ‘vain’ kulttuurinen ja maantieteellinen, hyvin pitkän historian omaava, alue, joka alkaa etelästä Dubrovnikin seudulta ja nousee rannikkoa pitkin aina Zadariin asti. Dalmatiaan lasketaan kuuluvaksi myös muutama saari rannikolla ja pieni pätkä sisämaata. Voidaan siis todeta, että Dalmatia on pitkähkö kaistale (350-400 km) Kroatian rannikolla.

Dalmatia on vanhempi kuin Kroatia, sen historia ulottuu pitkälle illyrialaisten aikakaudelle noin 100 -luvulle eaa. Tuolloin Dalmatian alueella asusteli Dalmatae -niminen heimo, josta koko alue sai nimensä. Illyrialaisten jälkeen aluetta hallitsi Rooman valtakunta, joka teki alueesta Dalmatia -provinssin. Tuolloiseen provinssiin kuului nykyistä huomattavasti laajempi alue, se ulottui aina Bosnia-Hertsegovinaan, Montenegroon, Serbiaan ja jopa Albaniaan asti. 

Rooman romahdettua Dalmatiaa hallitsi Bysantti, kunnes 1000 -luvulla Venetsia alkoi hiljalleen ottaa haltuunsa Dalmatian kaupunkeja ja saaria. Venetsian hallintaan siirtyi tuolloin mm. Zadar, Trogir, Split ja saarista Hvar ja Korčula. Lopullinen haltuunotto tapahtui 1400 -luvulla, jolloin Venetsia sai haltuunsa koko Dalmatian, poislukien Dubrovnikin alueen, joka oli tuolloin oma Ragusan -niminen kaupunkivaltio. Syntyi venetsialainen ‘merinen imperium’, jossa rannikkoseutu oli hyvinkin venetsialainen, mutta sisämaa slaavilainen. Näin syntyi kaksikielinen, jopa kaksikulttuurinen, dalmatialainen maailma. 

Venetsian hallinta-ajan (1409-1797) jälkeen Dalmatiaa hallitsi hetken Itävalta-Unkari. Kun sitten 1900 -luvun alussa alettiin sotimaan, ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyi Jugoslavian kuningaskunta. Dalmatia menetti hallinnollisen asemansa, mutta alueen historiallinen nimi jäi elämään. Italia liitti osan Kroatiaa itseensä, mm. Istria, Kvarner ja Dalmatian Zadar siirtyivät Italian hallintaan. Toisessa maailmansodassa, lyhyen Italian miehityksen jälkeen, Dalmatia siirtyi sosialistisen Jugoslavian hallintaan.

Kuten edellä olevasta historiapläjäyksestä ilmenee, nyky-Dalmatian historia on pitkä ja polveileva. Se on myös hyvin italialaispainotteinen, varsinkin jos/kun Venetsia lasketaan Italiaksi. Kysymys kuuluukin, että ovatka dalmatialaiset sitten pirskahtelevia, italialaistyyppisiä käsillä puhuvia, iloisia ja äänekkäitä ihmisiä kun kerran ovat eläneet ja imeneet vaikutteita satojen vuosien ajan. Vastaus on, että ei. Ei todellakaan. Dalmatialaiset ovat slaavilaisia jörriköitä, jotka eivät päästä ihmisiä, varsinkaan vieraita ulkomaalaisia, kovinkaan helposti lähelleen. Pikemminkin päinvastoin, slaavilaiset dalmatialaiset kääntyvät sisäänpäin eikä ulkopuolisten todellakaan ole helppoa sujahtaa yhteiskuntaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi. 

Nykydalmatia on tunnettu elämäntyylistään. Joka on eräänlainen ‘slow living’ -tyyppinen elämä. Minulla täällä kylässä käyneet, pääkaupunki Zagrebissa asuvat tyypit, ovat väittäneet että jopa heidän askeleet hidastuvat kun tulevat käymään Dalmatiassa. Täällä ei kenelläkään ole kiire mihinkään. Koska kyllähän sinne ehtii vähän myöhemminkin. Aina ehtii käväisemään kahvilla. Jossa saattaa vierähtää tunti jos toinenkin, sillä kavereiden kesken pitää haukkua hallitus, paikallishallinto, naapurit ja Hajduk Splitin valmennus. Ja polttaa tupakkaa. Sillä kaikki polttavat Dalmatiassa. Kaikki tämä tehdään omalla Dalmatian murteella, jopa omilla dalmatialaisilla sanoilla, jotka eivät ainakaan helpota yhtään kielen opettelua meille ulkomaalaisille. 

Tässä lyhyt johdatus Dalmatiaan. Eli kun tulette lomalle Dubrovnikiin, Makarskaan, Splitiin tai vaikkapa Zadariin, tulette Dalmatiaan. Josta tiedätte taas himpun verran enemmän.  

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä kärryillä.

Vaikea elämä

Lauantai 21.2.2026 klo 10.50 - JariH

Kuulen usein, että kylläpäs sinä oletkin onnekas kun saat asua siellä palmun alla lämpimässä ja auringossa. Näitä viestejä tippuu varsinkin kun Suomessa paukkuu pakkanen tai tulee viistoräntää. Vaan ei se elämä täällä helppoa ole. Kyllä sitä vanha ihminen joutuu kärsimään ja taistelemaan arjen haasteiden kanssa täälläkin. 

Ensinnäkin ihmisen täytyy olla vaihtolämpöinen. Ja sopeutuva. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, asuntoja rakennettaessa eritysmiehet ovat istuneet todennäköisesti kahvilla. Aina. Niinpä kämpät, varsinkin hieman vanhemmat, ovat talvisin ihan järkyttävän kylmiä. Kylmyys pukkaa ovista ja ikkuinoista eikä lämpö pysy sisällä. Niinpä aamuisin talvisaikaan saattaa talossa olla helposti sellaiset 14-15 astetta. Kun tuolta peiton alta yön jälkeen kömpii, melko nopsasti sitä löytää vähintään sukat, jos ei peräti villasukat, jalkaan. Ja aika paljon muutakin vaatetta. Päivällä lämmöt sitten kyllä nousevat 17-18 asteeseen. Ja jos aurinko paistaa, varsinkin kun se paistaa suoraan ikkunasta olkkariin, saattaa lämpötila kivuta siellä jopa yli kahdenkympin. Sitä aurinkoa vaan näkee talviaikaan hieman harvemmin.  

Kesällä vaihtolämpöisen yksilön täytyy luoda nahkansa, sillä silloin kotona on kuuma. Joskus jopa tuskaisen kuuma. Kun ulkona pukkaa neljänkympin lämpöä, asunnossa, jonne paistaa aurinko suoraan sisään, ei paljon tuosta lukemasta jäädä. Ja kun pelkkä sohvalla istuminen pistää hikoilemaan, sitä saattaa joskus jopa kaivata talvisen pirtsakoita lämpötiloja. Onneksi tuosta vierestä löytyy Adrianmeri, jonne voi pulahtaa. 

Kun tuli tuo meri puheeksi, siirrytään seuraavaan aiheeseen. Eli meren aiheuttamiin ongelmiin. Joita ilmenee niitäkin talvikaudella. Kuten muutama juttu sitten kerroin, Adrianmeren suuttuessa se kipuaa helposti ylös kaukalostaan ja tulvii asuntoihin, kahviloihin ja ravintoloihin. Tänä talvena näin ei ole tapahtunut vain kerran tai kaksi, vaan lähes viikoittain. Rannan asukkaat ja ravintoloitsijat joutuivat nimittäin jälleen äyskäröimään vettä kiinteistöistään tämän viikon torstain ja perjantain välisenä yönä kun etelätuuli, eli jugo, nosti meren jälleen rantatörmälle ja sitä kautta kylien vanhoihin kaupunkeihin. Tuntuu olevan melkoisen yleistä jostain syystä tänä talvena.

Henkilökohtaiseen elämääni ei vihainen Adrianmeri onneksi kovin kauheasti vaikuta. Asun noin 30 metrin päässä merestä, ja välissä on vielä puisto, joten ihan meille asti vesi ei jaksa kiivetä. On kuitenkin raskasta seurata kavereiden ja tuttavien, joilla on ravintoloita, baareja ja asuntoja meren lähellä, kärsivän toistuvasti lattialla vellovasta merivedestä. Eihän sinne cafebarin pääse  edes aamukahville kun lattialla on puoli metriä vettä. 

Entäs sitten tämä kieli. Alkuasukkaat täällä puhuvat vierasta kieltä. Kieltä, jota on täysin mahdoton oppia. Monestakin eri syystä. Ensinnäkin kroatiankieli pohjautuu ja perustuu 800 -luvulla kehitettyyn glagoliittiseen kirjoitukseen. Se on vanhin tunnettu aakkosto,  nykyisten slaavilaisen ja kyrillisen kirjoituksien edeltäjä. Tuntuu, että  kielen osalta täällä on jämähdetty jonkinmoiseen välitilaan, vieläpä melko lähelle 800 -lukua. Vaikka kyrillisiä kirjaimia ei käytetäkään. Mutta kieli itsessään on lähes yhtä haastavaa kuin kyrillinen kirjoitus. 

Muutama esimerkki. Kroatialaisissa aakkosissa on 30 kirjainta joista vain 5 on vokaalia. Niitäkin käytetään hyvin säästeliäästi, kuten vaikka saaren Krk nimestä, tai sanoissa prst (sormi) ja smrt (kuolema) voi päätellä. On täysin mahdotonta edes yrittää lausua ymmärrettävästi sanoja, joissa erilaisia konsonantteja on täysin sekaisessa järjestyksessä. Ja niitä sanoja riittää.

Entä ne konsonantit? Huoh. Kroatialaisista aakkosista ei löydy kirjaimia q, w, x tai y. Eikä luonnollisestikaan skandeja ä,ö tai å. Sen sijaan aakkosista löytyy erilaisia suhuja. Aivan riittävästi. Ässiä löytyy kaksi, se tavallinen s ja lisäksi suhu š. C kirjaimia kroatialaisissa aakkosissa on peräti kolme, on tavallinen c, mutta sitten on myös č ja ć. Eikä täällä luonnollisesti pärjätä yhdellä zetallakaan, sen tavallisen zetan lisäksi löytyy tietysti myös suhu ž. Kaiken tämän päälle on vielä hämmentävä d-kirjain, joka kirjoitetaan pienillä kirjaimilla đ ja suurilla Đ. Huomatkaa viivat kirjaimissa.  

Edellä siis esimerkkejä suhisevista kirjaimista kroatiankielessä. Ne kaikki suhisevat vielä eri tavalla siitä riippuen, minkälainen hattu kirjaimen päällä on. Ja ne pitää osata suhista oikein, sillä jos suhiset jonkun kirjaimen väärin, koko sanan merkitys saattaa muuttua aivan eriksi kuin mitä koitat sanoa. Ei ole ihan helppoa vanhalle ihmiselle. Suhista. Varsinkaan oikein. 

Vaikka nyt alkaa aika olla lopussa tämän kirjoituksen osalta, otetaan lyhyesti loppuun vielä yksi ongelma. Eli heiluva maailma. Järistykset. Meillä Dalmatiassa järisee toki sangen vaatimattomasti, ainakin tähän asti, mutta kun mennään hieman pohjoisemmaksi, siellä maa saattaa heilua melko rajustikin. Muutama vuosi sitten pääkaupunki Zagrebia ja Sisakin seutua heilutellut maanjäristys aiheutti melkoisia vahinkoja.  

Meillä täällä järistykset kyllä tuntee, mutta ne eivät ole ainakaan toistaiseksi ole rikkoneet paikkoja suuremmin. Viimeisin järistys näillä huudella oli viime tiistaina. Sen keskus, eli episentrumi, oli 54 kilometrin päässä ja voimakkuus 4,4 richteriä. Se on jo suhteellisen voimakas järistys. Ja kyllähän se heilutteli. Katselin kaikessa rauhassa jääkiekkoa televisiosta, kun tärinä alkoi. Heilui melko lyhyesti, mutta heilui kuitenkin. Tuon tiistain jälkeen on kuulemma heilutellut hieman lievemmin kolme-neljä kertaa, lähinnä öisin, mutta ne ovat kyllä menneet allekirjoittaneelle ohitse aivan täysin. 

Tässä siis muutama vanhan miehen elämää koskettavista asioista täällä palmun alla. Että ei se niin helppoa ole täälläkään. Jäi vielä muutama juttu kertomatta, joten ehkä niistä sitten seuraavilla kerroilla. Katsellaan mitä keksitään. Pysykääpä siis rattailla. 

Kroatia - fun facts part 1

Tiistai 20.1.2026 klo 21.08 - JariH

Käytinpä otsikossa sitten tuollaista englanninkielistä ilmaisua, joka voidaan suomentaa kai jotenkin, että luvassa on ‘nippelitietoa’ Kroatiasta. Ja sitähän tulee. Luvassa on asioita, joita et välttämättä aikaisemmin tiennyt. Kohta tiedät. 

Aloitetaan Adrianmerestä. Joka muuten on minun ehdoton suosikkimeri vaikka mukaan otettaisiin muutkin lätäköt kuten järvet ihan missä päin vaan. Adrianmeren keskisyvyys on 173 metriä ja sen syvin kohta on 1.590 metriä. Yksi asia, jonka Adrianmerestä huomaa itsekin helposti kun sinne pulahtaa, on meren suolaisuus. Adrianmeren vesi on nimittäin normaalia merivettä suolaisempaa, sen suolapitoisuus on 3,0-3,8%. Se kelluttaa oikein hyvin kun siellä lilluu eikä tarvitse paljon räpiköidä. Maailman suolaisin meri on muuten Punainenmeri, sen suolapitoisuus on 4,1%.

Kroatialla on 1.777 km rantaviivaa, ja jos mukaan lasketaan saaret, viivaa löytyy peräti 5.835 km. Saaria on muuten kaikkiaan 1.244 kappaletta joista vain 48 on asuttuja. Kroatian ‘merinaapureita’ ovat Italia, Slovenia ja Montenegro eli Adrianmeri yhdistää näppärästi Keski- ja Etelä-Euroopan.

Entäs ilmasto?  Kun puhutaan Kroatian ilmastosta, puhutaan usein auringosta. Ja sitähän riittää, ainakin osassa maata. Kroatian jakautuu ilmastollisesti nimittäin kahtia, sisämaan mannerilmastoon ja rannikon välimerenilmastoon. Välimerellisessä ilmastossa Kroatian rannikolla esiintyy yli 200 aurinkoista päivää ja aurinko paistaa keskimäärin 9 tuntia päivässä. Päivälämpötila pyörii kesällä 25-30 C ja edellä mainittu Adrianmeri noin 24 C asteessa. Voin kertoa että ihan mukavasti tarkenee. Talvikuukausina (joulu-helmikuu) lämpötila laskee päivisin 10-12 asteeseen. Yöt ovat huomattavasti kylmempiä, lämpötila pyörii 3-5 asteessa. Merivesi on talvella 10-12 C. 

Kroatia vanhenee silmissä. Mediaani-ikä maassa on korkea, 45,3 vuotta, ja yli 65 -vuotiaita on peräti 22% väestöstä. Sen huomaa helposti kun istuu meidän rantakadulla aamukahvilla. Siellä ei paljon muita näy kuin meitä vanhoja ukkoja. Yksi syy keski-iän nousuun on maastamuutto, nuoret lähtevät leveämmän leivän perässä ulkomaille ja maahan jäävät vain vanhukset. Naisia sen sijaan Kroatiassa riittää, heitä on nimittäin 55 % väestöstä. Rouvat täällä ovat tosin hieman vanhempaa mallia, miehet kun kuolevat nuorempina. Vanhempia naisoletettuja on siis huomattavasti enemmän kuin vanhoja miehiä - nuorissa sukupuolijakauma on tasaisempi. 

Suurin, ja keski-iältään nuorin, kaupunki on pääkaupunki Zagreb. Siellä asuu noin 750.000 ihmistä, eli noin 22 % koko maan väestöstä. Zagrebin mediaani-ikä on 42-43 vuotta.

Kroatian lippu on täynnä symboliikkaa. Siitä löytyy kolme raitaa; punainen, valkoinen ja sininen. Punainen kuvastaa sotilaiden isänmaan sodassa, eli Jugoslavian hajoamissodissa, vuodattamaa verta. Valkoinen puolestaan symboloi rauhaa, Kroatian puhtautta sekä maan tasankoja. Sininen tuo mieleen Adrianmeren, taivaan sinen ja jostain syystä, jotenkin, kroaattien omistautumisen uskonnolle. En ihan ymmärrä kaikkea tätä symboliikkaa. Lipun keskellä olevaa punavalkoista shakkiruutua, joka on Kroatian vanhin symboli ja esiintyy nykyään ihan joka puolella ja ihan joka paikassa, mm. jalkapallomaajoukkueen peliasussa, on käytetty jo 1400 -luvulta alkaen. Shakkiruudut edustavat maan eri osia, jotka yhdistyvät toisiinsa ja muodostavat näin yhtenäisen valtion. 

Kroatia sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella. Maan pohjoisosat ovat Afrikan ja Euraasien levyjen vyöhykkeellä ja levyjen törmäilyt aiheuttaa rasitusta maankuoreen ja nostaa näin maanjäristysriskiä. Pienet järistykset ovatkin melko yleisiä, mutta suuremmat, yli kuuden Richterin asteikon järistyksen, harvinaisia. Viimeksi maan tärisi suuremmin vuonna 2020 Petrinan ja Zagrebin alueilla Pohjois-Kroatiassa. Petrinan järistys oli 6,4, Zagrebin 5,3 Richteriä. Molemmat aiheutti melkoisia vaurioita. 

Itse olen kokenut elämäni ensimmäiset, ja sitä kautta myös suurimmat, järistykset täällä Kaštelassa. Ne ovat olleet pienehköjä, jotain 3-3,5 Richerin välillä, mutta kun riittävän lähelle osuivat, niin kyllä mökki heilui ihan kivasti.  

Näyttäisi vahvasti siltä, että tämänkertainen nippelitietohöpinä meni melkoisen maantiede- ja väestöpainotteiseksi vaikka mielessä oli ihan jotain muuta. Olikin siis pakko lisätä otsikkoon part 1 ja luvata, että seuraavassa tarinassa sitä pienempää nippeliä on sitten paljon enemmän. Tällä kertaa mennään näillä. Siinä seuraavassa käydään läpi sitten kaikenlaista kirjoitusvälineistä alkaen ranskalaisten sotilaiden ja Valkoisen talon kautta taivaalta putoamiseen. Pysykääpä siis kanavalla.

Talvi

Maanantai 8.12.2025 klo 13.36 - JariH

Nyt on akuutti hätätilanne. Joulu, ja siihen liittyvä possu, lähestyy kovaa vauhtia, ja minulla alkaa olla sinappi loppussa. Eli on hätä, suuri hätä. 

Sain tuossa muutama hetki sitten kavereilta englantilaista sinappia, joka  voittaa nämä paikalliset litkut satanolla. Siihen ei kylläkään kovin suuria ponnistuksia tarvita. Valitettavasti tämä enkkusinappi alkaa olla ihan kohta läträtty ja jostain pitäisi siis löytää uutta. Mieluummin syötävää sellaista. Kroaatit kun eivät sellaista osaa tehdä. Itse en mihinkään sinappitalkoisiin ryhdy….. eivätkä lähikaupat myy muuta kuin juurikin tätä paikallista, hyvin kaukaisesti sinappia muistuttavaa ainetta. Ehkä tässä pitää käväistä jossain hieman suuremmassa kaupassa, kuten vaikka Lidlissä. Jos sieltä löytyisi jonkinlaista. Vaikka saksalaista. 

Muutoin Kaštela, kuten lähes koko Dalmatia, on vaipunut talviaikaan. Se on horrosmainen olotila. Missään ei tapahdu mitään, suurin osa baareista ja ravintoloista on kiinni, ketään ei ole missään, kaduilla ei liiku ketään….. jostain asunnoista tai kiinni olevasta ravintolasta saattaa kuulua porausääniä ja vasaran pauketta kun siellä tehdään remonttia ja valmistaudutaan siihen kun elämä palaa takaisin. 

Ihan vähän täytyy vetää takaisin edellistä. Kyllä täällä todistettavasti joku elää. Kaštelassa on ollut viime ajat hämmentävän lämmintä, päivälämpötilat ovat nousseet helposti 16-17 asteen paikkeille ja kun aurinkokin on paistanut, on viikonloppuisin niiden cafe-barien, jotka vielä ovat auki, terassit olleet täynnä perheitä ja kaveriporukoita.  Sekä niitä vanhoja ukkoja, mukaan lukien allekirjoittanut, jotka istuvat näillä terasseilla jo heti aamusta aamukahvilla. Joten kun aurinko paistaa ja on riittävän lämmintä myös dalmatialaiset heräävät eloon. 

Ei se aurinko kylläkään kovin kauaa tähän vuodenaikaan paistele. Päivä alkaa ihan kohta olla lyhimmillään näilläkin leveysasteilla, aurinko nousee joulukuussa seitsemän jälkeen laskeakseen sitten neljän maissa. Se tarkoittaa, että noin klo 17 alkaa olla jo pimeää. Mutta onneksi pimeyteen valoa tuo viime viikonloppuna lähes jokaiseen kylään ja kaupunkiin sytytetyt jouluvalot ja avatut joulutorit. 

Joulua kohti ollaan menossa. Kirjoitin aiheesta edelliseen juttuun, joten skrollaa hieman alaspäin ja lue sieltä sieltä minkälaista joulua täällä Dalmatiassa vietetään. Joulun jälkeen alkaa päivä hiljalleen pidentyä, vaikkakin samaan aikaan alkaa se kaikkein vakavin ‘talviaika’. Omasta kokemuksestani, joka on noin seitsemän vuoden pituinen, voin kertoa että tammi-, helmi- ja vielä maaliskuu ovat ne kaikkein ‘vaikeimmat’ talvikuukaudet. Silloin sataa ja tuulee. Olenpa kokenut yhden lumisateenkin täällä helmikuussa. Se oli sangen hämmentävä kokemus, ei pelkästään minulle vaan koko meidän kylälle. 

Joulun jälkeen lasketellaan muutama kuukausi kohti kevättä ja tulevaa sesonkia. Jonka lasketaan alkavan pääsiäisestä. Vuonna 2026 pääsiäinen näyttäisi osuvan aivan huhtikuun alkuun. Tuolloin moni talven kiinni oleva ravintola ja majapaikka avaa ovensa. Olkookin, että varsinainen turismi täällä meidän huudeilla alkaa vasta joskus kesäkuun lopulla. Sitä ennen vaan toivotaan että edes joku tulisi. 

Minun henkilökohtainen sesonki vuonna 2026 alkaa heti pääsiäisen jälkeen, huhtikuun toiselta viikolta. Sitten mennään hetki taas tukka putkella pitkin poikin Balkania ja Eurooppaa, ensin vuonna vieläpä aivan uuden tuotteen parissa myös täällä Dalmatiassa. On muuten todella mukavan tuntuinen ja mielenkiintoinen uusi reissu jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Jos Kroatia tai Dalmatia kiinnostelee, kannattaa tsekata Matkapoikien tuote nimeltä ‘Kroatian rannikon helmet’. Ensimmäinen lähtö on 17. toukokuuta 2026. Luvassa on meidän seudun parhaat oakat. Oikeasti. Todella mielenkiintoiset ja mukavat kohteet.  Ja korkeatasoinen, etten sanoisi jopa huippuluokan, matkanjohtaja. 

Tässäpä tarina tällä kertaa. Palataan uusien juttujen kanssa asiaan myöhemmin. Niitä kysymyksiä ja juttuehdotuksia saa edelleen lähettää. Yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta ja palautelomake näiden sivujen loppupäästä.  

Dalmatia

Maanantai 1.9.2025 klo 14.50 - JariH

Niille, jotka eksyivät tälle sivulle ensimmäistä kertaa kerrottakoon, että asun Kroatiassa. Tarkemmin sanottuna Dalmatiassa. Joka on sangen hassu alue. Hassuine tapoineen. 

Dalmatia ei ole Kroatian virallinen seutukunta, ei siis virallinen hallinnollinen alue, ei edes paikallinen piirikunta eli zupanje. Ei, Dalmatia on historiallinen ja kulttuurinen alue, jonka rajoja ei ole oikein kunnolla edes määritelty. Eli Dalmatia on vähän niinkuin sinnepäin. Vähän niinkuin mitä kukin haluaa. Koska eipä sillä nyt loppujen lopuksi ole ihan kauheasti väliä. Jotenkin tämä sopii oiken hyvin dalmatialaiseen ajatteluun ja elämäntapaan. 

Jos nyt tarkkoja halutaan olla, niin Dalmatian pohja, siis alueen rajat, pohjautuvat löysästi Itävalta-Unkarin aikaiseen Dalmatian kuningaskunnan (1815-1918) rajoihin, mutta nykyinen Dalmatia muodostuu hyvinkin joustavasti käytännön elämän pohjalta. Eli mikä tuntuu hyvältä. Ja mahdollisesti toimii. Joskus. Ehkä. 

Useimmiten nykyinen Dalmatia ymmärretään alueeksi, joka ulottuu Zadarista Dubrovnikiin rajoittuen toisaalta Adrianmeren rannikkoon siihen kuuluvine saarineen ja toisaalta sisämaan puolella olevaan vuoristoon. Itävalta-Unkarin ajoilta periytyvistä rajoista poiketen nykypäivänä mm. Rab’n saari pohjoisessa luetaan Kvaernin piirikuntaan kun se aikoinaan sijaitsi Dalmatiassa. Etelässä Kotor, joka sekin oli aikoinaan oli osa Dalmatiaa, kuuluu nykyään Montenegrolle. Eli kokonaan toiselle valtiolle.   

Nyt kun on saatu Dalmatia ainakin auttavasti kartalle, lienee syytä pureutua dalmatialaiseen elämäntapaan ja sielunmaailmaan. Koska se on sangen mielenkiintoinen. 

Ensinnäkin aikakäsitys. Muualla Kroatiassa on vallalla käsitys, että Dalmatiassa on aivan oma aikavyöhyke. Eikä kukaan tunne kelloa. Koska miksi kiirehtiä? Kyllä ne asiat ehtii tehdä myöhemminkin. Tämä näkyy mm. siinä, että kun olet sopinut tapaamisen vaikkapa kello kahdeksi, dalmatialainen kumppani saattaa tulla paikalla kahdelta. Tai vartin yli. Tai puoli kolme. Koska on törmännyt matkalla kaveriinsa jonka kanssa piti käydä kahvilla. Tapa ärsytti aikoinaan skandinaaviseen kellontarkkaan toimintaa tottunutta paljon, mutta nyt kun siihen on sulautunut, sitä on alkanut itsekin elää samalla tyylillä. Että kyllähän sitä ehtii. Ja että asioilla on tapana sitten kuitenkin hoitua. Vaikka vähän myöhemmin. 

Kahvin juonti. Sitä ei pelkästään harrasteta, se kuuluu elämään ihan samalla tavalla kuin vaikkapa hengittäminen. Kahvia juodaan aamulla, paivällä, iltapäivällä ja illalla. Joskus jopa yöllä. Sitä juodaan kahviloissa kavereiden kanssa, ei suinkaan kotona Salkkareita katsellen. Siinä samalla haukutaan niin maan hallitus, paikallishallinto, naapurit, Hajduk Splitin valmennus tai ainakin johtoporras ja kaikki ne kaverit jotka eivät ole paikalla. Suomalaisittain naurettavan pienen kahvikupin ääressä saattaa vierähtää helposti tunti jos toinenkin. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Ehtiihän sitä. 

Dalmatialaista ajattelua ohjaa kaksi periaatetta. Toinen niistä on ‘pomalo’. Se on hieman vaikea kääntää suoraa suomeksi, mutta pomalo on pitkälti sama kuin suomalainen ‘hiljaa hyvä tulee’ tai ‘kaikki ajallaan’ -ajatus. Potenssiin vähintään kaksi. Pomalo merkitsee ajatusta kiireettömyydestä ja hetkestä nauttimisesta. Se merkitsee myös rauhallisuutta, stressittömyyttä ja arjen pienistä asioista nauttimista. Ja sitä rentoa suhtautumista aikatauluihin, kelloon ja siihen kuinka asiat etenevät. Koska lopulta kaikki kuitenkin lutviutuu.  Miksi siis stressata? 

Toinen periaate on fjaka. Joka on vielä vaikeampi kääntää suomeksi tai edes selittää. Mutta koitetaan. Fjaka voidaan ymmärtää laiskan letkeyden tilaksi, jossa ei välttämättä tehdä mitään vaan nautitaan vain olemisesta. Fjakaa voi harrastaa, tai olla harrastamatta, vaikkapa riippumatossa.

https://www.minunriippumattoni.fi/

Kun nämä kaksi mielentilaa, pomalo ja fjaka, yhdistetään, eipä todellakaan ole ihme että Dalmatia tunnetaan siitä, että hetki jota elät, ja seura jonka kanssa sitä elät, on paljon tärkeämpää kuin aikataulujen noudattaminen tai minkäänlainen suorittaminen. 

Näin tällä kertaa. Joten jos joskus odottatte minun suorittavan yhtään mitään, muistakaa, että olen asunut ja elänyt niin pomaloa kuin fjakaa kohta lähes seitsemän vuotta. Se ei nosta odotuksia aikaansaamisestani kovin korkealle. Koska kyllähän sitä kerkiää. Ja ehtii. Myöhemminkin.  

Rutiinikuumuus

Torstai 14.8.2025 klo 14.24 - JariH

Se on elokuu jo puolessa välissä, joten eiköhän se ole taas uuden pläjäyksen paikka. Nyt voisi ihmetellä ensin hieman kuinka se onkaan taasen ilmoja pidellyt, jonka jälkeen voidaan hämmästellä ihmismieltä. Samalla kun käydään läpi normipäivää täällä palmun alla. 

Ensin siis ilmastosta. Meillä on ollut käytännössä koko paluumuuttoni jälkeen semmoiset 30-40 asteen päivälämpötilat. Muutama hyvin lyhyt ja ohimenevä ukkoskuuro toki käväissyt, muuten ollaan kärvistelty melko kuumassa kelissä. Olenkin taas kerran kiitellyt hiljaa mielessäni sitä tyyppiä joka aikoinaan keksi ilmastointilaitteen.

Täällä on luiskahdettu pahemman kerran rutiineihin. Heti herättyä täytyy tehdä tunnin lenkki. Niitä on tätä kirjoittaessa tehty nyt 313 päivänä putkeen, joten pakkomielle saada vuosi täyteen, vaatii enää 52 päivän, eli noin puolentoista kuukauden suorittamista. Lenkin jälkeen on aamu-uinti. Joka aamu. Ja tässä kohtaa esiin nousee ihmismielen kummallisuus.Ja se ettei ihminen ole vaihtolämpöinen. Tai minä en ainakaan ole. 

Kuten todettu, meillä on päivälämpötilat huidelleet melko korkealla. Muutama aamuna on kuitenkin ollut ‘vain’ 22-23 astetta. Eli lähes kylmä. Ja kun sitten olen seissyt aamu-uintia varten Adrianmeren rannalla hieman yli kahdenkymmenen asteen lämmössä, mieleen on noussut, että uskaltaako tuonne mereen edes mennä. Että täällähän on kylmä. No ei ole. Se merikin on 26 asteinen. Toistaiseksi olen uskaltanut. Ja todennäköisesti uskallan tulevaisuudessakin, sillä veikkaan että aamu-uinnit jatkuvat jonnekin lokakuun loppupuolelle asti. Jollain niillä paikkeilla alkaa sitten syksy.

Mutta takaisin rutiineihin. Aamu-uinnin jälkeen suihkuun josta aamukahville rantakadulle Cafe Bar Cajon. Joka aamu. Enää ei tarvitse edes tilata, se Americano ilmestyy vesilasin kanssa automaattisesti. Kahvia hörppiessä luetaan päivän lehdet kännykällä. 

Aamukahvia seuraa aamiainen. Munakas erilaisilla täytteillä. Kotona. Jossa vietetään aamiaisen jälkeen luppoaikaa. Eli surffaillaan netissä, luetaan, päivitetään somea ja tehdään vähän töitä. Todella vähän. Vaikkakin ne oikeat työt odottavat tuossa nurkan takana. Kuukauden päästä sitä ollaan taas täysillä hommissa pitkin poikin Balkania. Ja sitten päikkärit. Luonnollisesti. Ihminen ei ole kokonainen ilman päiväunia.  

Aamu- ja keskipäivän lötköilyn jälkeen lounas ja kaupassa käynti. Täällähän ei kukaan liiku missään iltapäivällä, koska on liian kuuma. Paitsi minä. Käyn kaupassa, jotta saan itseni ‘’kuumaksi’, sillä kauppareissun jälkeen on iltapäiväuinti. Joka on täysin erilainen kuin aamu-uinti. Aamulla meri on usein tyyni eikä siellä ole kuin muutama mummo ja pappa. Iltapäivällä tilanne on täysin toinen. Ranta on täynnä, kakarat kiljuvat, auringonottajat ovat pystyttäneet telttojaan (?!) rannat tukkoon, meressä on väkeä niin että välillä täytyy miettiä miten sinne mahtuu sekaan. Miksi muuten biitsille pitää rakentaa joku puolijoukkueteltta jos sinne tullaan ottamaan aurinkoa? En ymmärrä. Iltapäiväuinti on levoton kokemus. Hyvin levoton. 

Sitten onkin iltapäivä jo pitkällä. Alkaa olla hiljalleen päivällisen aika. Joka syödään kotona about 17-18.00 aikoihin. Hyvin harvoin käyn enää ulkona syömässä, sitä tapahtuu oikeastaan vain silloin kun joku tuttu tai joku apuja pyytänyt on käymässä täällä. Josta tuli mieleen että jos tarvitset vinkkejä lomallesi Kroatiaan tai vaikka koko Balkanille, saa kysyä. Autan mielelläni. Yhteystietoni löytyvät näiltä sivuilta.  

Kun on syöty, sitten lähdetään viettämään iltaa jonnekin kylille jos jossain jotain tapahtuu. Ja yllättävän usein tapahtuu. Jotenkin tuntuu että oltuani kolme vuotta poissa näiltä huudeilta, Kaštela on muuttunut eläväksi kyläksi. Tuntuu, että joka ilta jossain on jokin tapahtuma. Usein ilmaistapahtuma. Mikä on mukavaa. Tämä tosin kestää vain pari kuukautta koska kesän jälkeen missään ei tapahdu mitään. Mutta nyt on siis tapahtumien aika. Nautitaan nyt, käydään ulkona ja riudutaan sitten talvella. 

Jos mitään kiinnostavaa ei löydy, tai ei jaksaa lähteä, ilta menee niinkuin varmaan suurimmalla osalla ihmisiä kotona telkkaria katsellen. Jonka jälkeen onkin uniaika jotta jaksaa toistaa kaiken uudelleen seuraavana päivänä.

Siinäpä se tämänkertainen juttu. Siitä tuli omien rutiinien läpikäynti, mutta nytpä tiedätte sitten miten eläkeläispäivä palmun alla kuluu. Kun siitäkin on kyselty. Että miten siellä saa päivät kulumaan kun et edes golfaa. Vastaus löytyy tuosta edeltä. Vaikkakin totuuden nimissä on todettava sekin, että välillä on tylsää. Vaan se tuskin on Kaštelan syy, veikkaan että eläkeläiselämä ihan missä tahansa saattaa olla tylsää. Ympäristöstä huolimatta. 

Mitä ihmettä Kroatia!

Sunnuntai 9.3.2025 klo 7.56 - JariH

Olen huolestunut. Hyvin huolestunut. Koska vanha kotimaani, jossa asuin aikoinani kuusi vuotta, on muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. 

Muutin kohta kymmenen vuotta sitten Suomesta Kroatiaan. En ollut koskaan käynyt Kroatiassa, en tiennyt maasta yhtään mitään, en varmaan ennen päätöstä ollut edes kauhean kiinnostunut koko maasta. Mutta kun se sitten nousi esille, ja mitä enemmän tutkailin Kroatiaa, päätös muutosta oli lopulta helppo. Silti muutto oli hyppy suoraan syvään päätyyn. En tiennyt mitä ulkomailla asuminen, eläminen ja oleskelu oikeasti tarkoittaa. Ja mitä se edellyttää. Pakkasin tavarani ja taistelutoveri Rocky the Dogin autoon ja huristelimme yhdessä uuteen kotimaahamme. Oli melkoisen jännää.  

Lopulta, muutaman kuprun ja pikku ongelman jälkeen, asetuimme aloillemme. Ja aloin tutkailla että mihinkäs sitä oikein ollaan tultu. Piti avata pankkitilit, löytää lääkärit ja muut viranomaiset, piti hankkia oleskelulupa ja soluttautua paikalliseen sosiaaliturvaan. Piti sopeutua ja aloittaa uusi elämä.

Sopeutumista helpotti suuresti se tosiasia, että hintataso Kroatiassa oli tuolloin keskimäärin noin kolmannes Suomen hinnoista. Eli jos jokin asia maksoi Suomessa vaikka vitosen, se sama tuote maksoi Kroatiassa noin 1,50 €. Tai 12 kunaa, koska tuolloin Kroatiassa oli vielä käytössä kuna. Tämä tarkoitti sitä, että pieni eläkkeeni, joka Suomessa riitti välttämättömiin menoihin jotenkuten kun oikein tarkkaan mietti ja laski mitä hankki, oli ihan hyvä tulo kohtuulisen hyvään elämään Kroatiassa. Mainittakoon vaikka asumiskustannukset, maksoin vuokraa tuolloin 120 neliön kolmen makuuhuoneen asunnosta 10 minuutin kävelymatkan päässä uimarannalta 400 euroa kuukaudessa. Ei paha, ei yhtään paha. 

Mutta niinkuin alussa mainittu, asiat ovat nyt muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. Vaikka olen nyt asunut jo muilla mailla kohta kolme vuotta, seuraan uutisia Kroatiasta edelleen kohtuullisen tarkasti. Ja siellä tuntuu olevan hyvinkin suuresti tapetilla hintojen nousu. Joka aiheuttaa huolta, harmia ja boikotteja paikallisten keskuudessa. Enkä ihmettele. 

Tätä hintojen nousua on selitelty monella tekijällä. Yksi, hyvin suosittu selitys on kauppiaiden ahneus. Tai euroon siirtyminen. Tutkijat, eivätkä tutkimukset, kuitenkaan tue näitä väitteitä, vaan kertovat pääasiallisen syyn löytyvän valtion asettamat korkeat liiketoimintaan liittyvät kulut, suomeksi arvonlisävero, palkkojen nousu ja turismi. Eli kun ihmisiä pyörii Kroatiassa yhä enemmän, tavaraa menee enemmän ja se nostaa hintoja. Samaan aikaan valtio himoitsee lisätuloja verotusta kiristämällä.  

Niin tai näin, oli lopullinen syy ihan mikä tahansa, 45 prosentin nousu elinkustannuksissa on melkoinen hyppy maassa, jossa keskipalkka on kuitenkin vain 1318 euroa. Tuo keskipalkka nousi muuten vuonna 2024 vain 11,5 %.

Hintojen nousu onkin ajanut paikalliset protesteihin. Tammikuussa järjestettiin boikotti kauppoja kohtaan. Sosiaalisessa mediassa toimiva ryhmä Halo Inspektore kehoitti ihmisiä boikotoimaan yhden päivän ajan eri kauppaketjuja. Ja onnistuikin vaatimuksissaan ihan mukavasti, kaupat kertoivat myyntinsä laskeneet 53 prosenttia normaalipäivään verrattuna. Boikotista säikähtäneen kaupat, myös muut kuin boikotoidut ketjut, aloittivat erilaisia “tarjouskampanjoita”, joissa asiakkaille oli tarjolla hyvinkin suurilla alennuksilla aivan perustuotteita. Eli juurikin niitä joiden hintojen nousua ihmiset ovat ihmetelleet. 

Itse asiassa tuo hintojen kohoaminen oli havaittavissa jo juuri ennen kuin muutin maasta. Jo tuolloin paikalliset valittivat sitä, että hinnat nousevat. Esimerkkinä voidaan mainita oluen hinta. Kun muutin Kroatiaan, meidän kylän rantaravintolasta sai puolen litran oluen 13 kunalla. Eli noin 1,70 eurolla. Hiljalleen hinta nousi ensin 15 kunaan (vajaa 2 €) ja lopulta 20 kunaan, joka on jo 2,60 €. Nykyään samaisessa paikassa joudut pulittamaan tasan samasta juomasta jo 4-5 euroa. Puhumattakaan vaikka Dubrovnikin vanhastakaupungista, jossa turismi on nostanut hinnat jo lähes naurettaviksi. Siellä kaupungin keskusaukiolla olut saattaa maksaa helposti kympin, ja sivukujillakin perushinta pyörii 7-8 euron paikkeilla. 

Hintojen nousu ei ole vain paikallisten ongelma. Se vaikuttaa myös Kroatiaan suuntautuvaan turismiin, joka onkin sitten koko maan kannalta todella iso ongelma. Olen kuullut Keski-Euroopan matkailupiireistä jo useamman vuoden ajan valituksia siitä, että Kroatia on hinnoittelemassa itsensä ulos markkinoilta. Niinpä vaikkapa saksalaiset suuntaavat yhä enenevässä määrin Kroatian ohi hieman pidemmällä Montenegroon tai jopa Albaniaan. Nämä maat tarjoavan aivan ne samat auringon ja Adrianmeren kuin Kroatia. Ainakin toistaiseksi huomattavasti edullisemmin. 

Turistien vähentyminen on todellakin suuri ongelma maassa, joka saa noin viidenneksen maan tuloista turismista. Kroatia onkin alkanut, vihdoin, kehittämään erilaisia matkailutuotteita, joita tähän asti ei ole katsottu tarvittavan. Koska aurinko ja meri on toiminut myyntivaltteina. Mutta nyt kun ihmiset ovat todenneet, ettei ne olekaan mitään Kroatian erikoisuuksia, maan matkailuviranomaisille on tullut hätä käteen. Ja on alettu miettiä, että miten ne turistit saadaan pidetyksi tai houkutelluksi takaisin. On alettu tuotteistamaan matkailua.Tämä olisi pitänyt vaan tehdä jo noin viisi vuotta sitten. Vähintään. 

Näin Kroatiassa siis tänä päivänä. Itse asun tällä hetkellä Bulgariassa, mutta jotenkin syvällä sisimmässä kuplii ikävä Kroatiaa kohtaan. Olihan se kuitenkin se minun ensimmäinen kotimaa Suomesta lähdön jälkeen. Joskus on käynyt mielessä jopa palaaminen maahan. Vaan jos/kun hinnat nousevat tuota tahtia, hetken päästä minulla ei kerta kaikkiaan ole varaa muuttaa takaisin. Joten kait sitä pitää etsiä muita vaihtoehtoja. Semmosia joissa on se meri. Ja aurinko. Ja hieman edullisempaa asustella. 

Ante - peruskroaatti

Lauantai 22.2.2025 klo 11.05 - JariH

Edellisessä julkaisussa tutustuimme Georgiin, perusbulgarialaiseen. Nyt siirrämme katseet kohti Kroatiaa, jossa maahan, sen tapoihin ja siellä asuviin kroaatteihin meidät tutustuttaa herra nimeltään Ante. Ante on kroaatti, eli hän kuuluu Kroatian perusväestöön. Ja tekee asioita kuten kroatialaiset tekevät. Joskus hieman hassusti. 

Ensin peruslähtökohta. Andre asuu Dalmatiassa, joka on yksi osa Kroatiaa. Dalmatia sijaitsee Kroatian lounaisosassa ja on kapea, tiheään asuttu rannikkokaistale. Eikä se suinkaan ole koko Kroatia, ei edes tyypillinen Kroatia. Mutta edustaa tässä tarinassa koko maata. Korostettakoon kuitenkin, että kun Dalmatian rannikolta kiipeää vieressä olevien vuorien yli, sieltä avautuu aivan erilainen Kroatia. Puhumattakaan maan pohjoisosasta, jossa sijaitsee mm. pääkaupunki Zagreb tai Luoteis-Kroatian Istrian niemimaasta, joka on jo lähes Italiaa. Mutta Ante asuu Dalmatiassa, joka on, ainakin dalmatialaisten mielestä, maan, ellei peräti koko maailman, napa.  

Itse asiassa meidän piti tavata Ivan, mutta Ivan ei koskaan ilmestynyt paikalle, koska Dalmatiassa kaikkeen vaikuttaa pomalo. Pomaloa ei oikein voi kääntää suoraan, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että mihinkään ei ole kiire, kaikki ehditään tehdä kyllä, mutta kaikki voidaan tehdä ‘sutra’. Joka puolestaan tarkoittaa, ei välttämättä suoran käännöksen mukaan huomenna, vaan dalmatialaiseen tapaan joko huomenna tai parin päivän sisään. Ehkä ensi viikolla. Kunhan tässä ehditään. Koska ensin pitää istua kahvilassa ja juoda kahvia. 

Veikkaan, että Ivan oli kyllä tulossa tapaamiseen, mutta törmäsi matkalla johonkin tuttavaansa. Ja jäi kahville. Koska kaikenmaailman tapaamisiin ehtii kyllä ‘sutra’. Koska pomalo. Väitetään, että Dalmatiassa ei ole käytössä normaaliaika, ei edes normaali kello - siellä toimii ns. dalmatialainen aikakäsitys. Joka venyy…. ja venyy.

Palataan Anteen. Hän saapui paikalle aurinkolaseissaan. Koska aina pitää olla aurinkolasit. Oli kesä tai talvi. Satoi tai paistoi. Veikkaan, että dalmatialaiset käyvät suihkussakin aurinkolasit päässä. Ante tilasi kahvin, joka tarkoittaa että tässä istutaan vähintään tunti. Ehkä kaksi. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Kahvinjuonti on dalmatialaisille rituaali. Jos yrität tilata kahvilassa yhden espresson nopeasti, saat lähinnä sääliviä katseita. Ja herätät pahennusta. Dalmatiassa kahvia ei kerta kaikkiaan vaan juoda ‘nopeasti’. Eikä kiireessä. Koska pomalo. 

Kahvilla ollessaan dalmatialaiset keskustelevat. Eli valittavat. Koska aina pitää valittaa.  Aina on liian kylmä. Tai liian kuuma. Turisteja nyt ainakin on liikaa, paitsi talvella jolloin heitä on liian vähän. Hinnat ovat nousseet taas, liian nopeasti ja elämä on kallista. Poliitikot ovat aivan kädettömiä ja hanurista. Ja jos sinä sitten ulkomaalaisena yhdyt johonkin näistä valituksen aiheista - Ante katsoo sinua loukkaantuneena ja aloittaa: “Vaikka Kroatia on pieni maa, se on hieno maa”. Alustuksen jälkeen kuulet esitelmän Adrianmeren turkoosista, maailman puhtaimmasta vedestä, upeista saarista, vanhoista linnoista ja luonnollisesti urheilumenestyksestä. Joka onkin totta. On lähes käsittämätöntä kuinka paljon Kroatia on tuottanut vaikkapa olympialaisissa menestyneitä urheilijoita. Vai mitä sanotte siitä, että itsenäisyytensä aikana, eli vuodesta 1991 alkaen, maa on saalistanut 18 kultamitalia, 11 hopea- ja 15 pronssimitalia. Eli yhteensä 44 mitalia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomi on samassa ajassa, paljon suuremmilla resursseilla, saanut yhteensä 22 mitalia, joista 4 kultaista. 

Jalkapallosta Ante jaksaisi puhua vaikka kuinka kauan. Vaikka peruskroatialaiseen tyyliin maan jalkapallojoukkue täytyy ensin haukkua täysin pystyyn. Niistä mihinkään ole. Eikä varsinkaan valmentaja Zlatko Dalićista. Joka valitsee aina väärät ukot joukkueeseen. Eikä tee sitä eikä tätä. Ante, aivan kuten kaikki muutkin 3,8 miljoonaa kroaatia, osaisivat tämän(kin) homman paljon paremmin. Mutta kun maajoukkue pelaa, Ante nauliutuu kavereiden kanssa television ääreen. Ohjeita karjutaan televisioruudulle, välillä turhaudutaan ja ollaan varmoja että me ollaan niin hävitty tää peli, mutta sitten kun Kroatia, tai Kroatian jalkapalloilun elävä Jumala Luka Modrić tekee maalin, riemulla ei ole rajoja. Ilotulitteet paukkuvat ja Ante ilmoittaa, että kyllähän minä tämän tiesin. Että me voitamme. Sitä paitsi Modrić on dalmatialainen, hän on syntynyt Zadarissa, Pohjois-Dalmatiassa. 

Ante asuu kotona. Koska kaikki nuoret, ja vähän vanhemmatkin, miehet asuvat kotona. Kroatiassa lähdetään matin, eli äidin, helmoista keskimäärin 32,4 vuotiaina. Mati pitää huolta Antesta. Jos Antelta kysyy, että milloin hän muuttaa pois kotoa, koska esimerkiksi Suomessa nuoret muuttavat keskimäärin 21,5 vuotiaina, Ante esittää vastakysymyksen, että miksi muuttaisin? Mati huoltaa, mati pesee pyykit, mati tekee ruoat ja tiskaa. Kun Ante löytää tyttöystävän, menee ehkä jopa naimisiin, Ante muuttaa vihdoin ‘omilleen’. Tuolloin rakennetaan Anten kotitalon siihen asti keskeneräisenä ollut ylin kerros valmiiksi jonne Ante vaimoineen muuttaa. Näin samassa talossa asuu isoäiti baka alakerrassa, keskikerroksessa Anten vanhemmat ja Ante vaimoineen ylimmässä kerroksessa. Kukin pitäen huolta toisistaan. Anten vanhemmat hoitavat bakaa, joka puolestaan hoitaa Anten lapsen ja Ante sitten kun aika on, omia vanhempiaan. Näin toimii kroatialainen sosiaalihuolto. 

Ante rakastaa juhlia. Joita järjestetään säännöllisesti. Juhliin kutsutaan kavereiden lisäksi koko suku. Ja syödään. Juhlissa syödään aina ilmakuivattua kinkkua eli pršutia, Pag -juustoa, oliiveja, paikallista leipää suoraan naapuritalon leipomosta, grillattua lammasta tai possua, ćevapčićia ja sianlihavartaita. Kaiken päälle kaadetaan naapurissa sijaitsevassa puristamossa puristettua oliiviöljyä, joka sivumennen sanoen on oikeasti maailman parasta, ja nautitaan paikallista viiniä. Jälkiruoaksi tarjoillaan palačinke-krepsejä, cupavcia eli suklaa-kookoskakkuja ja ehkä jopa kremšnita leivoksia. Ja rakijaa. Kaikki tämä toistetaan. Ainakin kerran, useimmiten pari-kolme kertaa.

Toki Ante käy myös töissä. Kesällä. Eli turistisesongin aikaan. Koska Ante, ja koko suku, asuu Dalmatiassa, joka saa suurimman osan tuloistaan turismista, töitä riittää kesäisin kun turisteja pyörii paikoissa. Talvella on sitten hieman hiljaisempaa. Niin töiden kuin turistien osalta. Silloin kulutetaan kesällä ansaittuja rahoja, korjaillaan paikkoja ja valmistaudutaan seuraavaan sesonkiin. Jolloin päästään taas valittamaan sitä kuinka turisteja on liikaa, hinnat nousevat ja kaikki paikat ovat täynnä ja tukossa. 

Hän on siis Ante - peruskroaatti. Ante katselee vieraita ensin hieman varautuneesti, mutta kun tämän kuoren läpi pääsee, Antesta saa erinomaisen ystävän. Kunhan ei vaan arvostele Dalmatiaa, sen säätä eikä varsinkaan jalkapalloa. Vaikka eihän ne mitään osaa. Häviävät kuitenkin. 

Tässä tämän viikon henkilö. Katsellaan kuka, ja mistä maasta, meillä on tapetilla ensi viikolla. Ehkä noin viikon päästä. Stay siis tuned.

Muuttosaaga - että miksi ihmeessä?

Sunnuntai 22.12.2024 klo 18.51 - JariH

Aika ajoin minulta kysytään, mikä minut sai aikoinaan muuttamaan Suomesta, miksi valitsin aluksi Kroatian ja miksi ihmeessä vaihdoin Kroatian Bulgariaan. Viimeinen kysymys on varsinkin paikallisten keskuudessa täällä Bulgariassa herättänyt suurta hämmennystä. Minulta on kysytty myös toistuvasti, että eikö minua pelottanut lähteä, mitä jos en olisikaan pitänyt ulkomailla asumisesta tai jos kaikki olisi mennyt pieleen. Että mitä sitten? Ja koska näitä kyselyjä on taas tullut, vastaan nyt. Vajaan yhdeksän vuoden ulkomailla asumisen jälkeen uskon tietäväni vastaukset osaan näistä kysymyksistä – ainakin omalta osaltani. Toki meitä suomalaisia ulkkareita kun on paljon, yllättävänkin paljon ja nykyään lähes jokaisessa kolkassa ympäri palloa. Ja kaikilla on omat syynsä. Tässä ovat minun.  

Lähdetään siitä, että minulla ole, eikä ole ollut, yhtään mitään Suomea vastaan. Suomi on hieno maa, siellä on paljon hyviä asioita. Mutta siellä on myös lokakuu, marraskuu ja joulukuu. Jotka olivat olivat ne suurimmat syyt miksi päätin aikoinani lähteä. Lisätään tuohon vielä pimeys, koleus, loska ja kunnon talven puute, niin kasassa alkaa olla muutama työntötekijä, joita en edelleenkään kaipaa Suomesta.

Edellä mainittujen sääolosuhteiden lisäksi olin toki miettinyt jo pitkään, että jos joskus pääsen eläkkeelle, muutan Suomesta jonnekin. Muutossani oli kysymys siis myös pitkäaikaisesta haaveesta – halusta nähdä ja kokea uusia asioita, uusia kulttuureja ja uusia ihmisiä. Tietyllä tavalla halusin aloittaa alusta.

Minut kirjoitettiin vuonna 2015  kuntoutustuelle ja vuonna 2016 lopullisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. Olinkin äkkiä tilanteessa, jossa minulla olisi yllättäen mahdollisuus toteuttaa haaveeni Suomesta muutosta jo monta vuotta ennen varsinaista eläkeikää. Haave, joka oli elänyt kauan – nyt sitä täytyisi ihan oikeasti alkaa elää! Ykskaks. Hupsista!

Sain työkyvyttömyyspäätöksen postissa 17. joulukuuta 2015. Eläke alkaisi 1. helmikuuta2016. Toimin kuin duracelpupu muutaman kuukaudeni: tutkin vaihtoehtoja kohteista, myin kaiken mitä omistin, ostin auton, vuokrasin asunnon Kroatiasta ja järjestin matkan itselleni ja mukaan lähtevälle Rocky the Dogille. Lopulta huhtikuun lopussa 2016 olimme valmiit. Matka, joka jatkuu yhä, oli valmis alkamaan.

Saavuimme muutaman suunnitellun mutkan kautta  6. toukokuuta 2016 Kroatiaan Kaštel Stari -nimiseen kylään. Kroatia jo itsessään oli sangen mielenkiintoinen valinta, en ollut ikinä käynyt maassa enkä tiennyt siitä juurikaan mitään.  Kaštel Starista, uudesta asuinpaikastani, en tiennyt sitäkään vähää. Niinpä toukokuun alussa 2016 olin täysin uudessa kulttuurissa, täysin uudessa maassa,  pienessä, tuntemattomassa kylässä ilman yhtäkään tuttua. Oli tullut aika aloittaa kaikki alusta. Oli tullut aika alkaa elää sitä unelmaa, josta olin jo pitkään haaveillut.  

Suunnitteluvaiheessa pohdin myös perinteisiä eläkeläiskohteita kuten Espanjaa, Portugalia, Kreikkaa ja Italiaa, mutta päädyin lopulta Kroatiaan. Mutta miksi juuri Kroatia? En halunnut muuttaa Suomesta suomalaisyhteisöön, halusin uusia kokemuksia, kulttuureja ja ihmisiä. Jos olisin muuttanut suomalaisten pariin vaikkapa Fuengirolaan  Espanjaan, naapureina olisi ollut samat pirjot ja reiskat kuin Suomessa asuessani. Joten ei sinne.

Kroatia valikoitui kohteeksi miellyttävän ilmaston ja vielä tuolloin edullisen hintatason ansiosta. Halusin pysytellä EU:n sisällä, ja niinpä pitkällisen vertailun sekä vankan excel-taulukoinnin jälkeen valitsin Kroatian ja Kaštel Starin. Kun vielä vähän sattuman kaupalla satuin löytämään edullisen vuokra-asunnon, päätös oli valmis. Vaikka en tuntenut Kroatiaa, en Kastel Sraria, en vuokranantajaani, en yhtään ketään paikasta, jonne olin päättänyt siirtää koko elämäni. Hyppäsin siis silmät kiinni  suoraan  altaan syvään päähän.

Ensimmäinen koti Kroatiassa

Hiljalleen elämä alkoi sujua. Opettelin kroatialaista, tarkemmin dalmatialaista, elämäntapaa. Sain apua paikallisilta virallisten asioiden hoitamiseen, tutustuin ihmisiin, opin uutta kulttuuria ja nautin auringosta ja merestä. Vaikka jotkut asiat hämmensivät ja byrokratia sai savun nousemaan korvista, päätös muuttaa Kroatiaan oli hyvä, hieno ja erinomainen. Päätös josta olen tyytyväinen ja lopulta melko ylpeäkin. “Uskalsin” tempaista itseni irti kaikesta siitä, jonka keskelle olisi Suomeen jäädessäni ollut niin helppo jumittaa. Lähdin ja etsin paikan jossa tykkäsin asua. Viihdyin. 

Lopulta tuli tarve nähdä ja kokea jotain uutta. Jälleen kerran ilman suunnitelmaa ja ilman mitään sen suurempaa syytä. Tuntui vain, että Kroatia on ns. pelattu läpi ja haluan eteenpäin. Jonnekin. Ja niin eteen putkahti Bulgaria.

Pakko myöntää, että minulla oli aluksi melkoiset ennakkoluulot Bulgariaa kohtaan. Ajattelin harmaata maisemaa, rikkinäisiä taloja ja maatuskoja vaeltamassa harmaissa talvitakeissaan. Lensin Sofiaan, vuokrasin auton ja ajelin ympäri maata viikon ajan. Suuri osa ennakkoluuloistani hälveni. Bulgaria oli ihan oikeasti ottanut askeleita kohti modernia Eurooppaa. Historiaansa unohtamatta. Onneksi.

Kiertelin viikon verran ympäri maata. Kävin mielenkiintoisissa paikoissa, vierailin pääkaupunki Sofiassa, vierailin Mustanmeren rantakohteissa ja siellä sijaitsevissa kaupungeissa, mutta kun saavuin nykyiseen kotikaupunkiini Plovdiviin, tiesin heti, että jos muuttaisin Bulgariaan, paikkakunta olisi Plovdiv. Piste.  Bulgariassa historia on läsnä kaikkialla, eikä Plovdiv ole poikkeus – pikemminkin päinvastoin. Kun pysäköin auton kaupungin keskustaan, ensimmäisenä silmieni eteen pomppasi kommunismin ajalta peräisin oleva, kauniilla tavalla todella ruma postitalo. Tien toisella puolella on ensimmäiset roomalaiset rauniot. Kun kulkee 50 metriä, vastaan tulee seuraava raunio. Raunioita, ja merkkejä historiasta, on nähtävissä tämän kaupungin keskustassa aivan koko ajan ja ihan joka paikassa. Jopa Plovdivin pääkatu on rakennettu roomalaisen stadionin päälle. Voidaan sanoa, että Plovdiv elää ja hengittää historiaa – onhan se Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti asuttu kaupunki.

Mutta Plovdiv on paljon muutakin kuin muinaisia raunioita ja roomalaisia pylväitä. Se on elävä, värikäs ja vauhdikas kaupunki. Täällä on aktiivinen expat-yhteisö, yliopisto, joka tuo kaupunkiin nuorekasta energiaa ja yksi Euroopan parhaiten säilyneitä roomalaisia teattereita, joka on yhä aktiivisessa käytössä. Plovdiv oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2019 ja on sitä edelleen ainakin Bulgarian mittakaavassa. Toki pääkaupungissa Sofiassa tapahtuu paljon, mutta myös Plovdivissa riittää elämää.

Kun lähdin Kroatiasta, Kaštel Starista, olin asunut pienessä, noin 9000 asukkaan kylässä ja janosin kaupunkielämää. Löysin sen Plovdivista. Asun niin keskellä kaupunkia kuin mahdollista, joten heti ovesta ulos astuessani olen kaupungin sykkeessä. Tässä mielessä Plovdiv ja Bulgaria ovat täyttäneet odotukseni. Lisäksi Bulgaria vastaa vaatimuksiin edullisesta elämisestä – peruselintarvikkeet ovat todella halpoja, eikä asuminenkaan ole turhan kallista. Toki kahden ja puolen vuoden aikana, jonka olen täällä asunut, hinnat ovat nousseet huomattavasti, mutta elinkustannukset ovat silti edelleen sangen kohtuulliset.

Entä mikä Bulgariassa mättää? Kroatiassa asuessani kritisoin byrokratiaa, mutta täällä sen määrä on helposti kaksinkertainen. Ja todellakin valituksen sekä ihmettelyn arvoinen.  Ns. "palvelu" virastoissa noudattaa yhä neuvostoajoilta periytynyttä käytäntöä, jossa asiakas tuntuu olevan olemassa vain siksi, että häntä voi kiusata. Viranhaltija on täällä jumalasta seuraava.Ylöspäin.

Kaipaan merta. Kroatiassa asuin 30 metrin päässä rannasta, mutta täällä lähimpään rantaan on yli 200 kilometriä – ja silloinkin mennään Kreikan puolelle. Bulgarian oma rannikko on vieläkin kauempana. Myös ilmasto tuo omat haasteensa: kesäisin Plovdiv on sietämättömän kuuma, sillä kaupunki sijaitsee laaksossa, jossa ilma ei kierrä. Lämpötila nousee usein 35–40 asteeseen, mikä ei ilman merta ole kaupunkiympäristössä enää miellyttävää. Koittakaapa itse elää kattilassa jota lämmitetään jatkuvasti.

Lopuksi yhteenveto alussa esitettyihin kysymyksiin: Miksi lähdit Suomesta? Syyt olivat siis loka-, marras- ja joulukuu. Pelottiko minua? Ei. Entä mitä jos asiat olisivat menneet pieleen? Aina pääsee pois. Sama pätee, jos en olisi viihtynyt tai jos olisin kaivannut Suomea. Aina pääsee pois.

Toistaiseksi mikään näistä “uhkakuvista” ei ole toteutunut. Suomeen palaaminen ei ole ollut vielä mielessä. Ehkä se nousee joskus esiin, mutta tällä hetkellä en koe siihen tarvetta. Mutta Bulgaria alkaa tuntua hiljalleen valmiilta. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä ja milloin, sitä en vielä osaa sanoa. Palataan siihen vaikkapa sitten kun olen keksinyt sen. Vaan se on sitten seuraavan jutun aihe.