Juttuja

Suomi - kiva konsepti

Tiistai 13.10.2026 klo 13.40 - JariH

Käväisin vanhassa kotimaassani viikonloppuna. Työreissu loppui, heipatin sesongin viimeisen ryhmän Dubrovnikin lentokentällä Finnairin koneeseen perjantaina ja lensin itse tunnin myöhemmin Lufthansalla perässä. Munchenin kentällä 3,5 tunnin lay over meni mukavasti loungessa notkuen ja matka jatkui Helsinkiin. Edellisestä vierailusta olikin jo vierähtänyt ujot kuutisen kuukautta. 

Myös karjalanpiirakka toimii. Uhosin jossain eläväni tämän pitkän viikonlopun Helsingissä karjalanpiirakoilla ja sen tein. Ostin ensi töikseni heti saavuttuani Helsinkiin paketin piirakoita iltapalaksi, söin niitä aamupalaksi ja taisinpa nauttia piirakkaa myös lounaaksi. Väliin lipsahti yksi (valmisruoka)salaatti, mutta extempore sukukokouksessa tyttäreni tarjosi onneksi jälleen karjalanpiirakoita. Niiden kyljessä oli toki mustikkapiirakkaa. Kuulemma synttärilahjana minulle. 

Seuraava konsepti. Jokerit. Päätin ostaa itselleni syntymäpäivälahjan ja mennä Veikkaus areenalle katsomaan Jokerit-Ilves -ottelun. Hävittiin 0-3 ja kaikesta näki että joukkueen rakennustyö on vielä jostain käsittämättömästä syystä vielä pahasti kesken. Itse tapahtuma oli ihan ok, ravintolat toimi, hinnat olivat pilvissä eikä suurempia jonoja muodostunut edes kaljahanojen äärelle. Kentällä sen sijaan ei homma pelittänyt. Tuli turpaan. Jokereilla alkaa olla kohta kiire jos haluavat jatkaa Liigan A-sarjassa myös ensi kaudella. Pitäisi alkaa hiljalleen voittaa pelejä. Kohta loppuu nimittäin aika. Ja se B -sarja kutsuu. 

Kolmas konsepti oli mukava. Nimittäin sukukokous. Sukukokouksessa oli mukava tavata ihmisiä joita et ole tavannut vuosikausiin. Kuten vaikka omia lapsia ja oma sisko. Oli mukava pölistä ja koittaa kuroa umpeen ne vuodet jotka on jääneet väliin. Sai höpöttää suvusta, kuka on/oli se ja tuo, oli kiva täydentää menneitä tapahtumia joista itsellänikään ei ollut minkäänlaista käsitystä. Tietysti piti suunnitella mahdollisia tulevia hautajaisia suvun vanhemmille jäsenille aina tarjoilua myöten. Oli myös mukava asettaa sukumme ainoa julkkis, Anu Hälvä, sukukartalle. Ja kaiken tämän päälle sain synttärilahjoja! Sain suklaata. Sain edellä mainittua mustikkapiirakkaa. Ja niitä karjanpiirakoita. Täydensin kotiin matkaavaa tuotevalikoimaa vielä lihapiirakoilla, muutamalla Fazerin Sinisellä suklaalevyllä ja salmiakkilakulla, joten eiköhän tässä ainakin alkusyksy jotenkin pärjätä. 

Lopuksi kotiin Norwegialla. Norski lensi hyvin aikataulussaan ja välilaskun aikana Tukholmassa ehti loungessa hyvin syödä ruotsalaiset köttbullar muusilla. Ja juoda Pripps oluen. Oli hyvää. 

Näin on pikavierailu vanhassa kotimaassa ja koko vuoden 2026 duunipaketti taputeltu. Nyt vetäydyn talvipesään viettämään tylsää ja ankeaa syksyä jota seuraa vielä tylsempi ja ankeampi talvi. Onneksi vielä lokakuussa tulee kavereita Kaštelaan. Sen jälkeen voi sitten kytkeä  talvihorroksen päälle. 

Saatan kyllä vielä ennen horrosta kirjoittaa hieman lisää rakkaasta Helsingistä. Että mikä kaupunki se oikeasti on. Pysy siis kanavalla.

Suomi

Keskiviikko 23.9.2026 klo 14.24 - JariH

Jotkut ehtivät jo kysellä että eikä tänne ilmesty tarinaa enää ollenkaan, mutta tässä on ollut pakollinen tauko kirjoittelussa kun ihminen on joutunut tekemään töitä. Ennen taukoa kävimme läpi Kroatiaa ja kroatialaisia, joten lienee vähintäänkin kohtuullista että nyt otamme Suomen ja suomalaiset käsittelyyn. Sillä onhan suurin osa tätäkin lukevista on suomalaisia. Vahvistettuna usealla ulkomaalaisella, jotka koittavat ymmärtää näistä jutuista jotain erilaisten käännösohjelmien avulla. Iso respecti heille. Että jaksavat. 

Suomalaiset miettivät usein että mitä ne ulkomaalaiset meistä ajattelee. Vastaus on, että eivät mitään. Eivät yhtään mitään. Pääsääntöisesti ulkomaalainen ei tiedä eikä ajattele Suomesta tai suomalaisuudesta yhtään mitään. Paitsi että Suomessa on kylmä. 

Ulkomaalainen toteaa kaikkeen tähän, että aha. Ja kysyy että eikö Suomessa ole kylmä. Suomi tietää olevansa hyvä maa, muu maailma tietää juuri ja juuri missä Suomi sijaitsee. Ja että siellä on kylmä. 

Jos nyt tarkkoja ollaan, niin kyllä sitä tietoakin Suomesta saattaa löytyä. Jos keskustelet asiantuntijoiden kanssa. Asiantuntija tarkoitta ihmistä, joka työskentelee tai on kiinnostunut jostain tietystä alasta. Niinpä hän saattaa tietää jotakin juuri tästä omasta alastaan. Opettajat saattavat tietää suomalaisesta koulujärjestelmästä, urheilufanaatikot tunnistaa formulakuljettajat Häkkisen ja Räikkösen ja historiasta kiinnostuneet saattavat muistaa jopa talvisodan. Loput tietävät sen, että Suomessa on kylmä. 

Suomessa on iso joukko ulkomailla tunnettuja ihmisiä. Eikö vaan? No ei ole. Alueellisesti joku saattaa muistaa jonkun suomalaisen joka liittyy jotenkin juuri tiettyyn paikkaan. Kosovossa ihmiset muistavat Martti Ahtisaaren, tosin eivät mitenkään hyvällä. Kekkonen muistetaan taatusti itärajan takana, sen verran usein hän siellä vieraili karvahattu päässään. Mutta siinä se sitten onkin. Suomen tunnetuin henkilö ulkomailla on Joulupukki. Heittämällä.

Valitettavasti Joulupukin suomalaisuuden kanssa on siinäkin lieviä ongelmia. Herra sijoitetaan usein Pohjoisnavalle, Grönlantiin, Kanadaan tai jopa Norjaan. Norjaan? Itse kuulin Joulupukin olevan kotoisin Norjasta juuri pari viikkoa sitten….. kauhistuttava ajatus. Ei edes urheilijat, edellä mainittujen formulakuskien lisäksi, nouse kenenkään mieleen. Kukaan ei osaa nimetä ainuttakaan suomalaisurheilijaa missään lajissa. Kukaan ei tiedä yhtään mitään edes jääkiekosta, lukuunottamatta niitä n. kymmentä maata joista lajia harrastetaan tosissaan. Kun kerrot ulkomaalaiselle Suomen voittaneen jääkiekon maailmanmestaruuden hänen vastaus on ‘great’. Tämän jälkeen hän vaihtaa puheenaihetta. 

Järjestetään tietokilpailu ihan tavallisille kadulta löytyneille ulkomaalaisille. Ensimmäisenä pyydetään nimeämään yksi perinteinen suomalainen ruoka. Vastauksena on täysi hiljaisuus. Karjalanpiirakka? Karjalanpaisti? Lohikeitto? Kukaan koskaan kuullutkaan moisista herkuista. Entä merkittävä suomalainen henkilö? Löytyykö? Suomalainen odottaa jonkun sanovan Kekkonen. Tai Mannerheim. Vastauksena on kuitenkin täysi hiljaisuus. No, ehkä Ivan saattaa tapailla Häkkisen nimeä, mutta eipä juuri muuta. 

Löytyisikö sitten yksi Suomesta tuleva asia jonka tunnet? Sauna? Sauna on yleensä Ruotsista. Nokia? Japanilainen entinen puhelinvalmistaja. Oura? Amerikkalainen. Aivan kuten kaikki pelivalmistajat ja tietokonepelit. Huoh. 

Palataan alussa esitettyyn kysymykseen että mitä ne ulkomaalaiset suomalaisista oikein ajattelevat. Vastaus on siis yhä edelleen etteivät mitään. Koska eivät tiedä Suomesta mitään. Paitsi että siellä on kylmä. Suomalainen ajattelee, että Suomi on on pieni kansainvälisesti tunnettu maa. Tosiasia on kuitenkin se, että suurin osa ulkomaalaisista ei tiedä tästä pienestä maasta yhtään mitään. Paitsi että siellä on kylmä.  

Eikä siinä ole mitään pahaa. Suomea ei tarvitse hävetä ulkomailla. Jos kukaan ulkomailla ei tiedä Suomesta mitään, se ei ole suomalaisten ongelma. Se on näiden ulkkareiden ongelma. Kun sanot olevasi Suomesta, et kohtaa ennakkoasenteita etkä -luuloja. Et joudu selittelemään mitään. Paitsi miksi siellä Suomessa on niin kylmä. 

Kas niin, nyt on molemmat kotimaani käsitelty. Vihdoin. Seuraavaksi syksyn viimeinen duunimatka jonka jälkeen ihan oma synttärilahjareissu Suomeen. Siis sinne missä on kylmä. Here I come! Tänne palaan sitten lokakuussa jossain välissä. Stay tuned.

Rahaa menee

Tiistai 12.5.2026 klo 14.02 - JariH

Tunnustan että olen kirjoittanut, ja valittanut, usein siitä kuinka hinnat täällä Kroatiassa ovat nousseet. Ja ovathan ne. Nyt puhun siis hinnoista ruokakaupassa, ravintoloissa ja baareissa. Olen eräänlainen kokemusasiantuntija asiassa, sillä hintojen kehityksen huomaa parhaiten olemalla hetken poissa maasta. Ja minä olen ollut. Kolme vuotta Bulgariassa. Kun lähdin aikoinani Kroatiasta, se oli selkeästi edullisempi kuin se Kroatia jonne palasin. Hinnat olivat pompsahtaneet kolmen vuoden aikana niin että jopa minä huomasin sen. Vaikka olen ehkä maailman huonoin raha-asioissa. 

Olen myös todennut useasti, että minun on vaikea vertailla Kroatian hintoja Suomen hintatasoon sillä olen täysin vieraantunut siitä mitä ruoka maksaa Suomessa. Olenhan ollut 10 vuotta pois maasta. Tässä kohtaa kokemusasiantuntijuus on siis saattanut hieman laahata.

Vaan ei laahaa enää. Käväisin pyörähtämässä Suomessa, kävin kaupoissa ja jopa ravintolassa syömässä. Eikä tämä Kroatia nyt loppujen lopuksi ihan niin sikakallis paikka olekaan. Kävin Helsingissä ihan tavallisessa K-kaupassa ja ostin muistaakseni kolme olutta ja jotain pientä iltapalaa. Kaksikymppiä ei riittänyt alkuunkaan. Vertailun vuoksi,  tulin juuri ennen kuin aloin naputella tätä tekstiä paikallisesta kroatialaisesta ruokakaupasta (Plodine), josta hankin ruokatarvikkeet ehkä noin kolmeksi päiväksi. Ruokaa, perinteiset kolme olutta ja yhden viinipullon. Rahaa meni 30,64€.

Suomessa käväisin myös ravintolassa. Syömässä. Nautin erinomaisen lohipihvin perunamuussilla ravintola Mama Rosassa. Taisi siinä sivussa höpistessä mennä kolmisen oluttakin. Lasku oli 70 euroa. Tuolla summalla täällä meillä, meidän rantakadulla Adrianmeren vieressä, syö ja juo vähintään kaksi henkilöä todella hyvin. Ehkä jopa kolme henkilöä. Eikä tarvitse syödä edes pizzaa. 

Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että hinnat Kroatiassa vaihtelevat alueellisesti todella paljon. Jos käyt kaupassa/ravintolassa/kahvilassa turistialueella tyyliin Split, Makarska tai varsinkin Dubrovnik, maksat kaikesta paljon. Maksat asioista lähelle saman mitä maksaisit Suomessa. Dubrovnikissa paikoittain jopa enemmän. Vaan jos teet samat aktiviteetit Kroatian sisämaassa, tai hieman pienemmissä paikoissa, lompakkosi kevenee huomattavasti vähemmän. 

Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi lomalla pitää ahtautua paikkoihin joihin pamahtaa saamaan aikaan miljoona muutakin turistia. Hinnat hipovat pilviä, on ruuhkia, on jonoja joka paikkaan, on tarpeetonta älämölyä. Suosituissa kohteissa on ihan mukava käväistä, mutta eihän niissä koko lomaa kannata pilata. Eihän? Ja jos pitää, kertokaa miksi. 

Jos sitten nostetaan katse sieltä kaupan tiskiltä turisteille tärkeisiin asioihin kuten majoitukseen, sama ilmiö kuin ruokakaupoissa pätee sielläkin. Mitä enemmän turisteja, mitä enemmän kysyntää, sen korkeamman hinnat. Mene sinne minne kaikki muutkin menevät ja varaudu maksamaan sängystä ja ruuasta paljon. Varaudu maksamaan kaikesta paljon. Vaan ihan on oma valinta. Kukin lomailee tyylillään.

Nousevat hinnat ja niiden vaikutus on havaittu myös Kroatian virallisissa piireissä. Matkailuministeri Tonči Glavina on kehoittanut matkailualaa laskemaan hintojaan nyt alkavalle sesongille 10-20 % koska maailmatilanne joka buustaa hintapaineisiin. Glavinan mukaan kilpailevat maat ovat jo tehneet näin. Mutta koska tunnen kroaatit, ei täällä kukaan tee mitään. Kukaan ei laske hintoja eikä katetta. Koska ‘ainahan tänne niitä turisteja on tullut’.  Syksyllä sitten ihmetellään ja valitetaan kun kausi ei mennyt kuten suunniteltu, ei tullut rahaa eikä turisteja. Eikä hallituksessakaan kukaan tehnyt mitään. Vaikka teitä on varoitettu. 

Tämä on niin nähty aiemminkin. Ja nähdään taas syksyllä. Koska ahneus. Ja lyhytnäköisyys. Koska Kroatia. 

Kymmenen vuotta

Keskiviikko 6.5.2026 klo 14.12 - JariH

Koin eräänlaisen deja vu -ilmiön kun saavun tänään takaisin Kaštel Stariin. Tällä kertaa tulin tosin ‘vain’ työmatkalta, mutta tasan kymmenen vuotta sitten tilanne, ja fiilis, oli hieman toisenlainen. 

On kulunut vuosikymmen siitä, kun hyppäsin jalat edellä suoraan syvään päätyyn. Toteutin tuolloin haaveeni, jota olin hautonut mielessäni niin pitkään kun muistan. Että muutan Suomesta jonnekin. Muutan uuteen ympäristöön, uuteen kulttuurin. Ja minähän muutin, vaikka periaatteessa minulla ei ollut, eikä ole, mitään Suomea vastaan. Halusin vain saada uusia kokemuksia. Ehkäpä jollain tasolla aloittaa elämän alusta. 

Niinpä olin yllättäen tilanteessa, että minulla oli mahdollisuus toteuttaa tuo edellä mainittu haave. Muuttaa jonnekin. Juttelin luonnollisesti lääkäreiden kanssa, että onko muutto mahdollinen sairauteni takia, ja kun he totesivat että on, alkoi suunnittelu. Alkoi vaihtoehtojen kartoitus. 

Tein excell -taulukon. Tietysti, sillä ilman exceliä ei voi suunnitella mitään. Taulokosta löytyivät kaikki suomalaiseläkeläisten vakiokohteet tyyliin Espanja, Kreikka, Portugali, Malta jne. Ja lopulta myös Kroatia. Josta en tiennyt mitään, en ollut ikinä käynyt maassa enkä aluksi edes miettinyt Kroatiaa vaihtoehtona…. vaan listalle sekin pääsi. 

Tässä vaiheessa ihmiset ympärilläni olivat lähes kaikki että ‘kylläpä sinä olet rohkea kun uskallat tehdä noin’ ja ‘mitä jos et viihdy tai mitä jos kaikki menee pieleen’. Itse en pitänyt itseäni mitenkään erityisen rohkeana, mielestäni se on/oli melko sama asia muutinko Kaštelaan  vai Kouvolaan. Jos en viihtyisi tai jos hommat ei luistaisi, ainahan sitä pääsisi takaisin.  

Miksi kirjoitan aiheesta juuri nyt? Ihan vaan siksi, että tuosta muutosta on kulunut tänään tätä kirjoittaessani tasan kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta! Tästä voitanee päätellä ainakin se, että kyllä ne hommat sitten kuitenkin luistivat, mikään ei ole mennyt suuremmin pieleen ja lienen viihtyneeni verrattain hyvin. Ainakin paremmin kuin Ylivieskassa josta tälle reissulle lähdin. 

Totuuden nimessä on tunnustettava, että onhan se usko välillä ollut koetuksella. Olen ollut turhautunut Kroatian byrokratiaan, tapoihin, joskus jopa kulttuuriin, olen joutunut opettelemaan uusia asioita, uusia toimintatapoja - ehkä katselemaan maailmaa hieman eri kulmasta kuin mihin olin tottunut. Siitä huolimatta, nyt kymmenen vuoden jälkeen, en edelleenkään ole ihan heti palaamassa Suomeen. Suomessa on mukava käydä, kirjoittelen tätäkin juttua Helsinki-Vantaan lentokentältä lyhyen Helsinki -vierailun jälkeen, mutta kyllä minä toistaiseksi aion pysyä, ja viihtyä, Kroatiassa. Huolimatta siitä, että se(kin) maa saa välillä savun nousemaan korvista.

Olkoon tämä kirjoitus jonkinlainen kunnianosoitus itselleni, rohkeudelleni ja sille, että riuhtaisin itseni irti siitä ‘tutusta ja turvallisesta’ elämästä. Tämä on kunnianosoitus myös Kroatialle ja Kaštelalle, ennenkaikkea Kaštel Starille, josta on aikojen saatossa muotoutunut minulle koti. Sitä en tiedä, olisiko Kouvolasta muodostunut samanlainen kotipaikka jos jostain syystä olisin valinnut sen kohteeksi jossa hankkia uusia kokemuksia ja sopeutua uuteen kulttuuriin, mutta juuri nyt olen sangen onnellinen täällä. Kotona. Kaštel Starissa.

Henkilökohtaista

Sunnuntai 22.3.2026 klo 16.12 - JariH

Jos olet lukenut juttujani useammin kuin kerran, olet taatusti huomannut että kirjoitusten aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Tällä kertaa menemme siihen laitaan jossa minä kökötän. Ihan itse. Puhumme siis henkilökohtaisuuksia. Ja ihan vähän jostain muista asioista.

Se on talvikausi nyt virallisesti ohi. Ei pelkästään kalenterin mukaan vaan myös täällä kotona. Täällä on nimittäin pistetty extralämmittimet takaisin laatikoihin, teipattu laatikot kiinni ja siirretty ne kaapin syvyyksiin. Koska ihan kohta on huhtikuu. Joka on jo ihan täysi jollei nyt vielä kesä-,  niin ainakin  kevätkuukausi. Loppukevätkuukausi.

Lämpötila on toki hieman laskenut niistä kahdenkymmenen asteen lukemista joista saimme nauttia vielä parisen viikkoa sitten. Nykyään päivälämpötilat pyörivät 13-17 asteen tienoilla laskien öisin 7-10 asteeseen. Merivesi on juuri tänään 14 C.

Kesä, tai kevät, tuo mukanaan myös metsäpalokauden. Tuntuu että täällä palaa metsä jossain päin ihan jatkuvasti. Jo nyt. Se on hämmentävää sillä ei siitä nyt niin pitkä aika ole kun vettä tuli taivaalta lähes päivittäin. Luulisi että maasto on vielä sen verran kostea että sen syttyminen olisi epätodennäköistä. Mutta ei. Metsää palaa siellä sun täällä. Ymmärrän metsäpalot kesäkaudella, koska maasto on kuivaa, mutta miksi jo nyt?

Mikä sen metsän sitten sytyttää? Keväisin ihmiset polttavat roskia, yleensä pihoillaan mut myös luonnossa, ja jos/kun sitä tulta käsitellään huolimattomasti, tuli lähtee käsistä helposti. Kesällä roskien polttaminen on kielletty, mutta käsittääkseni juuri tällä hetkellä se on vielä sallittua. Vahingossa levinnyt tuli on yksi syy, mutta kyllä täältä löytyy myös tyyppejä jotka käyvät tuikkaamassa metsän palamaan ihan vaan siksi, että heidän mielestä se on kivaa…… jostain syystä. Onneksi asun sen verran kaukana puista, että metsäpalojen leviäminen tänne rantaan on mahdotonta. 

Sesonki on aivan kulman takana. Siis oma henkilökohtainen sesonkini.  Suomalainen ryhmämatkakausi alkaa suorien lentojen alkaessa, eli käytännössä huhtikuun alussa. Ja allekirjoittanut menee taas ympäri Balkania. Ja Eurooppaa. Itse asiassa olen käytännöllisesti katsoen koko huhtikuun töissä. Eli matkoilla. Aluksi pyöritään hetkinen Balkanilla jonka jälkeen siirrytään kiertelemään Eurooppaa. Juuri nyt näyttäisi vahvasti siltä, että tuo Euroopan kierros päättyy lopuksi Suomeen, joten ehkäpä vierailen kotimaassani tuolloin. Taisin käydä Suomessa viimeksi pari vuotta sitten ja nyt tänä keväänä mahdollisesti heti uudelleen. Toivottavasti onnistuu, olen tuosta Suomesta melkoisen innoissani. Karjalanpiirakkaa ja lihistä!

Vaan ei se matkanjohtajan homma pelkää reissaamista ole. Työt alkavat jo paljon ennen varsinaista matkaa, koska pohjatyöt. Homma ei suinkaan mene niin, että matkanjohtaja hyppää bussiin, ottaa mikin ja alkaa pälpättämään. Ei, kyllä hommia täytyy tehdä jo paljon ennen pälpättämistä. Täytyy tutkia kohteita, kaivella tietoja, paneutua historiaan, löytää pikku ankedootteja eri paikoista ja ihmetellä tilastoja. Eli kaivella jotain juttuja joista pälpättää. Vanhojen, useammin käytyjen kohteiden kohdalla ennakkovalmistauminen on pitkälti tietojen päivittämistä, mutta kun kohde on uusi, sen eteen pitää tehdä paljon enemmän töitä. Nyt huhtikuussa edessä paljon aivan uusia kohteita, joiden kanssa painetaan hommia juuri nyt. Vaikka itse matkaan on aikaa vielä kuukauden verran.

Silloin tällöin minulta kysellään, että asuuko Kaštelassa paljon suomalaisia tai muita ulkomaalaisia. Suomalaisia taitaa asua minun lisäkseni tasan yksi, terveisiä Marjolle, mutta tuntuu että kansainvälinen yhteisö olisi hiljalleen muodostumassa. Kenties jopa aktivoitumassa. Bulgarian Plovdivissa oli aikoinaan hyvinkin aktiivinen expats -yhteisö, siellä kokoonnuttiin säännöllisesti kerran viikossa, oli kirjoittaja- ja lukukerhoja, tehtiin retkiä kylpylöihin ja laskettelemaan, käytiin yhdessä konserteissa, tapahtumissa ja haikkaamassa. Täällä ei olla, ainakaan vielä, lähelläkään tuota tasoa.

Ero Kaštelan ja Plovidivin välillä on tietty se, että Plovdivissa asuu huomattavasti enemmän ulkomaalaisia. Vaan kyllä ulkkareita täältä meiltäkin tuntuu löytyvän. Ja kuten sanottu, yhteistyö ja tapaamiset tuntuvat olevan hiljalleen aktivoitumassa. Olin tuossa viikko sitten jopa hieman yllättynyt, kun kävin minulle ihan ensimmäisessä expats -tapaamisessa, kuinka paljon meitä täällä onkaan. Tuossa tapaamisessa oli tyyppejä jenkeistä, Saksasta, Englannista, Norjasta ja jopa Syyriasta. Ja yksi vanha ukko Suomesta. Eikä siellä ollut tietenkään kaikki, ei edes suurinta osaa, Kaštelassa asuvista ulkomaalaisista. Täytyy toivoa että toiminta lähtee kunnolla liikkeelle, sillä aina on kiva ja mukava tavata uusia ihmisiä. Kuunnella heidän kokemuksiaan ja saada vinkkejä kuinka taklata joskus hyvinkin haastavia kroatialaisia byrokratian koukeroita. Löytää ehkäpä jonkun kokemuksen perusteella kauppa josta löytyisi syömäkelposta naudanlihaa pihveihin. Vielä ei moista herkkua ole löytynyt.  

Näin tällä kertaa. Nyt ei menty siis suurempiin aiheisiin eikä asioihin vaan pysyttiin turvallisesti lähellä kotia ja omaa elämääni. Itseänikin jännittää jo, että mitähän seuraavaan juttuun keksii. Varmaankin taas jotain aivan erilaista. Käypä siis kurkkimassa. 

Lahjontaa

Perjantai 20.3.2026 - JariH

Onnea Suomi. Päättyneellä viikolla uutisoitiin, että Suomi on jo yhdeksännen kerran maailman onnellisin maa. Se hämmentää. Kun selailee somea tulee helposti mieleen etteihän Suomessa ei kukaan pärjää. Kaikilla menee huonosti, kenelläkään ei ole töitä eikä rahaa, katujengit riehuvat kaduillaja ihmiset kuolevat joko nälkään tai siihen etteivät pääse lääkäriin. Vaan ei. Suomalaiset näyttävät olevan varsin tyytyväisiä elämäänsä. Maailman onnellisin kansa -tutkimuksen listaus pohjautuu siihen, kuinka paljon pisteitä erilaisissa elämään vaikuttavissa kategorioissa kunkin maan omat kansalaiset kotimaalleen antoivat. Siis omat kansalaiset. Ja suomalaiset antoivat kiitettäviä arvosanoja. Jopa niin korkeita että Suomi saatiin jälleen kerran maailman onnellisimmaksi kolkaksi. Voitte siis onnitella itseänne, osasitte valita ihan itse itsenne jälleen onnellisiksi. 

Kroatia oli muuten kyseisessä tutkimuksessa sijalla 80, heti Venäjän perässä. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 147 valtiota. Kaikista epäonnellisin maa oli Afganistan. 

Kroatiassa vietettiin isänpäivää päättyneen viikon torstaina. Isänpäivä on täällä aina Pyhän Joosefin päivänä, joka on aina 19. maaliskuuta. Joosef oli siis Jeesuksen kasvatti-isä, Marian eli Jessen äidin mies. Kovasti onnea kaikille kroatialaisille isille. 

Tuohon isänpäivään liittyen saimme lukea paikallisista lehdistä myös lahjoista. Varsinkin lahjoista, joita ei vanhojen uskomusten mukaan saa hankkia eikä varsinkaan lahjoitella. Kurkataanpa siis mikä on kiellettyä, sillä vaikka isänpäivä oli ja meni, aina tulee uusia juhlia joihin pitää jokin lahja hankkia. Seuraavassa lista asioista, joita kannattaa varoa.

Älä osta, äläkä anna lahjaksi teräviä esineitä. Tähän kategoriaan kuuluu mm. veitset, partahöylät, sakset ja jopa erilaiset työkalusarjat. Tällaiset lahjat nimittäin katkaisevat lahjan saajan ja sen antajan välisen siteen jonka lisäksi lahjan terävyys tuo levottomuutta, riitaa ja negatiivista energiaa. Kaikki tämä siis vain siksi, että paketista paljastui sakset. Tai porakone. Mutta jos haluat välttää lahjan tuoman eripuran, sen saaja voi antaa sinulle vaikka jonkun pienen, symbolisen kolikon, jolloin kyseessä ei olekaan lahja vaan kaupankäynti. Ja näin suhde ja ystävyys säilyy entisellään. Näppärää.

Kello. Sehän on hieno, harmiton ja joskus melko arvokaskin lahja. Mutta ei. Ei kelloa lahjaksi. Se nimittäin symbolisoi että aika on loppumassa ja pahimmissa tapauksessa se saattaa jopa laskea aikaa siihen että ystävyytenne/suhteenne on loppumassa. Erityisen huono merkki on jos kello pysähtyy. Se tuo extra epäonnen ja kertoo että suhteenne on ohi. Myös sytkärit ovat älä osta -listalla, sillä vaikka ne ovat sangen kätevia tulentekoon ja varsinkin tupakoitsijoille, sytkärilahja sytyttää kuitenkin “tulen” suhteeseenne ja tuo näin eripuraa. 

Entäs lompakko? Sellaista tarvitaan usein niin korttien kuin varsinkin täällä meillä käteisen rahan säilyttämiseen. Ei ei. Yleensä lahjaksi annettava lompakko on luonnollisesti tyhjä, joten sellaisen antaminen lahjaksi tuo saajalleen köyhyyttä ja taloudellisia ongelmia. Mietin samalla että milloin, ja kuinka monta, lompakkoa minä olen vuosien varrella mahtanut saada lahjaksi. Ainakin ne ovat olleet takuuvarmasti tyhjiä. Mutta jos sujautat lompakkoon edes yhden kolkon tai setelin, se tuo saajalle toivetta siitä, ettei hänen lompakkonsa koskaan tyhjene. 

Myöskään kenkiä ei tule ostaa lahjaksi, sillä vaikka joskus niiden antamisen on ajateltu pidentävän saajan elämää, niin yleisimmin uskotaan kuitenkin, että kenkälahja tarkoittaa sitä että lahjansaaja tulee kävelemään ulos elämästäsi. Kengät ovat siis enne parisuhteen tai ystävyyden päättymiselle. Pahimmassa tapauksessa jopa rakkaan ihmisen poismenosta. Ja kun kenkälahja tuo surua, tarvitaan nenäliinoja. Mutta ne vasta sitä surua tuottavatkin, sillä nenäliinat symbolisoivat ja tuottavat saajalleen kyyneleitä ja surua. Eikä huivin ostaminenkaan paranna tunnelmaa, koska se  tuo kylmyyttä suhteeseen. 

Lopuksi, mitäpä jos hankkisit kotiin peilin lahjaksi. Sehän olisi mukava ja siitä voitte nauttia koko perheen voimin. Mutta kannattaa miettiä että peili vangitsee sieluja ja suorittaa kaikenmaailman taikoja ihan itsekseen. Hyvin epäilyttävä kapine siis kaiken kaikkiaan. Suhtaudun tästä eteenpäin täysin eri tavalla kylpyhuoneessani sijaitsevaan peiliini. Ja kurkkaan siihen tulevaisuudessa aamuisin entistä varovaisemmin, vaikka ei sieltä koskaan kovin kaunis näky ole tuijotellut takaisin tähänkään asti. 

Nyt olette siis hieman paremmin informoituja erilaisista riskeistä kun seuraavan kerran suuntaatte lahjaostoksille. Ainakin tiedätte minkälaisia lahjoja kannattaa vältellä jos haluaa ystävyyden tai parisuhteen jatkuvan ja kukoistavan. Ainakin jos uskomme vanhoihin kansanuskomuksiin. Ja miksipä emme uskoisi. 

Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, ettei Fazerin Sinistä suklaata, salmiakkia eikä suomalaista sinappia listattu arveluttavien lahjojen joukkoon. Niitä saa siis edelleen tuoda, lähetellä ja lahjoitella. Saa siis suorittaa. Kiitos. 

Sota

Lauantai 14.3.2026 klo 12.30 - JariH

Kyllä se nyt on vaan uskottava, että se on täällä. Nimittäin kevät.  Meillä on ollut lähemmäs kahdenkympin lämpötiloja jo viikkotolkulla, eikä loppua näy. Edellisessä jutussa mainituista maaliskuun myrskyistä ei meidän huudeilla ole ollut tietoakaan. 

On muuten mukava vertailla sääennusteita. Koska ainahan niitä pitää verrata. Minulla on Iltalehden tuottama Paras sää -palvelu, josta näkee Suomen Ilmatieteenlaitoksen, Forecan ja norjalaisen YR.No:n ennusteet tänne Kaštel Stariin. Näiden lisäksi käytän paikkalista Vrijeme & Radar -sivustoa. Perushuomiona voidaan todeta, että negatiivisin ennustaja, eli kaikkein huonointa säätä lupailee Ilmatieteenlaitos. Aina. Toiseksi tässä vertailussa tulee Foreca. Positiivisin palvelu on paikallinen Vrijeme & Radar. Sen ennusteet lupaavat parhaimmat kelit. Ja vieläpä, ehkä, kaikkein paikkaansapitävimmin. Meriveden lämpöä kurkin puolestaan SeaTemperature.info’sta. Adrianmeren lämpötila on tänään muuten 13,6 C. 

Sitten ketterästi niinkin kepeään aiheeseen kuin sota. Tai tarkemmin ei suoraan sotaan vaan lähinnä siihen valmistautumiseen. Maailma on viime aikoina ollut melkoisessa myllerryksessä kuten kaikki varmasti tietävät. Vanha sääntöpohjainen maailmanjärjestys alkaa olla muisto vaan vaikka tietyt piirit ainakin Suomessa vielä siihen vetoavat ja uskovat. Olisihan se toki mukavaa jos sotien aloittamisen voisi hyväksyttää jollain instituutiolla kuten vaikka YK:lla. Vaan kun asiat eivät toimi niin. Nykyään toimitaan suuremman oikeudella. Otetaan, tai ainakin yritetään ottaa, se mitä halutaan ihan vaan siksi että oletetaan pystyvämme tekemään niin. Tätä tapahtuu niin idässä kuin lännessä. 

Suuret ja voimakkaat valtiot suurine armeijoineen riehuvat. Pienet varautuvat tuleviin uhkiin niin hyvin kuin kykenevät. Suomi on hankkinut hävittäjiä, panostanut drooneihin, irtaantunut miinasopimuksesta jne. Enkä ihmettele. Perusteeksi riittää vaikkapa ne yhteiset 1.300 kilometriä verrattain arvaamattoman itänaapurin kanssa.

Vaan kyllä niitä uhkia pohditaan Kroatiassakin. Muistettakoon, että maa oli täysimittaisessa sodassa vain hieman reilu kolmekymmentä vuotta sitten. Itseasiassa juuri tänään on muutenkin hyvä päivä puhua Kroatian puolustuksesta, sillä 15.maaliskuuta vietetään Kansallisen suojelujoukkojen (Narodna zaštita) perustamista. Kyseinen Kroatian armeijan esiaste perustettiin nimittäin vuonna 15.3.1991 suojelemaan siviilejä ja paikallista infrastruktuuria. Ja hyvä että perustettiin, sillä hetken kuluttua oltiinkin täysimittaisessa sodassa. Tämä siis vuonna 1991. 

Kroatiaan kohdistuvia uhkia on pohtinut sotilasasiantuntija Marinko Ogorec. Kirjoittelin edellisessä jutussa jännitteistä Serbian ja Kroatian välillä ja luonnollisesti myös Ogorec nostaa ne esille omassa arviossaan. Hänen mukaansa Kroatiaan suuntautuu uhkia lähialueilta, ja nimenomaan Serbian taholta, sillä Serbia on vahvistanut puolustusvoimiaan hyvinkin intensiivisesti. Yllärinä tuli se, että Ogorecin mukaan toinen naapurivaltio, jota on syytä pitää silmällä, on Unkari. Hänen mukaansa Unkarilla on vahva armeija ja Viktor Orbán  on toistuvasti osoittanut kiinnostuksensa tiettyihin Kroatian osiin. Jos Orbán toimii ‘vahvemman oikeudella’, kuten vaikka kaverinsa Putin, Kroatian tulee olla valmistautunut. Unkarin pääministeri on julkisesti jopa haaveillut suur-Unkarista ja esitellyt karttoja joissa osa Kroatiaa oli piirretty Unkarin rajojen sisälle.

Toinen naapurimaa, Bosnia-Hertsegovina, ei muodosta Ogorecin mukaan suurta uhkaa Kroatialle, koska Bosnialla on aivan riittämiin tekemistä omien ongelmien kanssa. Ainoa riski, joka Bosnia-Hertsegovinasta suuntautuu Kroatiaan, on mahdollinen terroristiriski. Maassa on järkyttävät sisäiset jännitteet ja se voi johtaa aivan mihin tahansa toimiin. Jopa naapuria kohtaan. 

Seuraavaksi todellinen yllättysmaa. Italia! En tiedä meneekö tämä jo hieman vainoharhaisuuden puolelle, vai puhuuko sotilasanalyytikko  virkansa puolesta, mutta Marinko Ogorec nostaa esille Kroatian kauniin rannikon, joka on hänen mukaansa aina kiinnostanut naapurivaltioita. Myös Italiaa. Tästä innostuneena Ogorec toteaa, että koska Italialla on vahvat ja korkealaatuiset asevoimat sellaiset tulee olla myös Kroatialla. 

Ylivoimaisesti kireimmät suhteet on kuitenkin Serbiaan, joka on vahvistanut armeijan kalustoa viime aikoina todella voimakkaasti. Ogorec esittää vertauksen; jos näet naapurin vievän kotiinsa haulikon, hän saattaa olla menossa metsästämään. Jos hän tuo tarkkuuskiväärin, ihmettelet vain että miksi, mutta jos hän tuo konekiväärin, sinun tulee varautua pahimpaan. Jopa hyökkäykseen. Ja juuri näin Serbia Ogorecin mukaan tekee. Tuo pirttiin konekiväärin. Hänen arviotaan ei heikennä yhtään se, että Serbian presidentti Aleksandar Vučić lällättelee Serbian lehdistössä että ‘meilläpä on enemmän ohjuksia kuin teillä, me emme vaan esittele niitä teille’. 

Presidentti Vučićia risoo isosti se, että Kroatia on solminut löysähkön puolustusliiton Kosovon ja Albanian kanssa. Tämä on herra presidentin mukaan selvä merkki siitä, että Kroatia on viime vuosina tehnyt kaikkensa kaataakseen Serbian. Vučić kertoo myös, että hänen näkemyksensä mukaan Kroatia vain odottaa oikeaa aikaa hyökätäkseen Serbiaan. Mutta Serbia on kuulemma valmis tähän. 

Todettakoon lopuksi, että niin Kroatia, Albania kuin Italia ovat kaikki Naton jäseniä. Bosnia-Hertsegovina on jäsenyyttä valmisteleva kumppanimaa ja Kosovolla on hyvin vahvat suhteet Natoon. Serbia ei ole Naton jäsen, sillä on yhä edelleen syvenevät suhteet Venäjään. 

Kaiken kaikkiaan, vaikka maailma tuntuu olevan tulessa, elämä Kroatiassa soljuu yhä aivan omalla painollaan, rauhallisesti ja hitaasti. Aurinko nousee joka aamu, Adrianmeri kimaltelee ja liplattelee eikä kaduilla partioi sotilasvoimia. Me keräännymme muiden vanhojen ukkojen kanssa aamukahville rantakahvilaan. Ja löntystellään pitkin poikin kyliä. Paha maailma loistaa poissaolollaan.   

Olympialaiset

Maanantai 23.2.2026 klo 15.31 - JariH

Pukkaa kevättä Kaštel Stariin. Tänne on lupailtu pitkän sadekauden jälkeen tuleville viikoille aurinkoa ja lähes kahdenkympin lämpötiloja. Siitä se lähtee. Se kevät. 

Milano-Cortinan olympialaiset päättyivät sunnuntaina. Kun tässä nyt on pari päivää vedetty henkeä ja sulateltu, lienee aika nostaa pää ja katse hetkeksi tuosta aloituskuvan kylästä ja käydä läpi miltä päättyneet viiden rinkulan kisat kroatialaiselta kotisohvalta näyttivät. Seuraavassa viiltävä analyysi kisoista ja muutamasta jutusta niiden ympärillä. 

Tykkään olympiakisoissa siitä, että kisoja seuratessa tulee väkisinkin katseltua itselleen täysin vieraita lajeja, kuten näissä kisoissa vaikkapa rattikelkkailua ja vuorihiihtoa. Kesäolympialaisissa näitä vieraslajeja on toki vieläkin enemmän. 

Ennen kuin yksikään urheilija oli aloittanut kilpailusuoritustaan, suomalainen media pelotteli lukijoitaan kuinka kisat tulevat epäonnistumaan. Varsinkin Hesari kunnostautui kertomalla meille että mikään ei toimi Italiassa, suorituspaikat eivät ehdi ajoissa valmiiksi, liikenne puuroutuu, matkat on pitkiä, ei ole lunta jne. Olympiakyläkin olisi lehden mukaan ankea, kesäleirityyppinen alue, josta urheilijat eivät tule pitämään. Sängyt sentään saivat lehdeltä synninpäästön, ne olivat kuulemma ihan oikeita sänkyjä eivätkä samanlaisia pahvivirityksiä kuin Pekingin kisoissa oli.  

Vaan kuinka sitten kävikään. Kaikki toimi, kisapaikat olivat valmiit ja urheilijat viihtyivät. Viihtyivät niissä ‘leiriolosuhteissa’ olympiakylässä, jopa niin hyvin että heille varatut kondomitkin loppuivat kesken. Eikä Helsingin Sanomatkaan enää kisojen aikana kovasti kiukutellut.

Entäs se urheilu? Suomen menestys oli Olympiakomitean mielestä tavoitteiden mukainen. Eli heille riittää se, että urheilusta sekaisin oleva kansa saavutti 6 mitalia, joista yksi hopeinen ja loput pronssia. Samaan aikaan eräs norjalainen Johannes Høsflot Klæbo hiihteli maalleen yksinään seitsemän kultamitalia. Siis seitsemän. Kultamitalia. Yksin. En kommentoi enempää. 

Kun hiihtoon päästin todettakoon, että tavallinen maastohiihto on tylsä laji. Suihkitaan menemään määrätty matka ja se on siinä. Nykyään kilpaillaan vielä lähinnä vain kakkostilasta, sillä jos Klæbo on mukana, hän voittaa. Aina. Ja jos mukana yhtään ketään muuta norjalaista, kotikatsomoissa voi jännittää että ottaako Norja kaksois-, kolmois- vai nelosvoiton. Naisissa puolestaan voittaa aina joku ruotsalainen. 

Vaan voi sitä sukset jalassa saada aikaiseksi mielenkiintoisia kilpailujakin. Kuten ampumahiihtossa. Hiihdetään, mutta tilanne muuttuu täysin kun kilpailijat pysähtyvät ampumaan. Vaikka olisit joku klæbo, täysin ylivoimainen ladulla niin kun sitten ammutaan ja  kiskaiset pari-kolme ohi kutia, löydät itsesi yllättäen sijoilta ynnä muut. Kotisohville tämä vaihtelu luo oivan jännitysmomentin sillä mikään ei ole varmaan ennen viimeistä ampumapaikkaa. Voittajat vaihtelevat aivan eri tahtiin kuin maastohiihdossa. Ampumahiihto on hieno laji. Suosittelen. 

Pidetään sukset jalassa ja tullaan mäkeä alas. Harrastetaan slalomia kuten aikoinaan sanottiin. Löysin alppihiihdon jo aiemmin talven aikana katsellessani lajin maailmancupia. Eipä ollut siis ihme, että hakeudun television ääreen tämän lajin pariin myös olympiakisoissa. Ja tykkäsin. Yhä edelleen. Suoritus kestää hieman lajista riippuen minuutista puoleentoista, joten kärsivällisyys riittää helposti siihen kun urheilija tulee mäkeä alas. Erot kilpailijoiden välillä ovat naurettavan pieniä, jotain sekunnin kymmenes- tai sadasosia, mutta nykyajan grafiikka on niin hienoa että penkkiurheilijakin pysyy hyvin kärryillä kuka johtaa ja kenellä ei tällä kertaa oikein kulje.

Sitä paitsi naisten pujottelussa laskee Mikaela Shiffrin, joka on täysin ylivoimainen urheilija tässä lajissa. Vähän niin kuin Klæbo hikihiihdossa. Paitsi paljon paremman näköinen. Suuri suosikkini. Mikaelalla on muuten vieläpä suomalainen valmentaja, Janne Haarala. 

Lopuksi se sokeri pohjalla. Sunnuntaipäivän huipensi ihan oikeasti yksi historian suurimmista jääkiekko-otteluista, olympiafinaali Kanada-USA. Kun muistetaan, että kisojen kiekkoturnauksessa pelasivat maailman parhaat parhaita vastaan, loppuottelussa vastakkain olivat niistä parhaimmista ne kaikista parhaat. Ja peli juuri sen näköistä. Hieno tapahtuma, hieno peli. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että Leijonat saavutti kisoissa pronssia. Eikä se loppuottelupaikkakaan lopulta kovin kaukana ollut. Aina tuntuu jossain syvällä kun kiekkoturnauksen lopuksi kattoon nousee Suomen lippu. Niinkuin nyt tapahtui, USAn ja Kanadan lisäksi hallissa nostettiin siniristilippu. Pronssimitalin kunniaksi. 

Näin olympialaiset. Ja huomiot. Täytynee vielä kuitenkin todeta, että kisat televisioinut Yle selvisi urakastaan todella hienosti. Katselin siis Ylen kisälähetyksiä,  koska Kroatian television tarjonta oli jostain syystä ‘hieman’ suppeampi kuin Ylen. Tykkäsin kisastudioista, tykkäsin selostajista ja asiantuntijoista. Yle oli ottaut, lajista riippumatta, kyseisen lajin ensisiä aktiiviurheilijoita asiantuntijoiksi ja kommentoimaan tapahtumia, ja tämä toimi hienosti. 

Näin tällä kertaa. Nyt mentiin urheilupainotteisesti, mutta kun tässä kroatialasiella kotisohvalla on viimeiset pari viikkoa eletty olympialaisia, kisat ansaitsi omat kommenttinsa. Seuraavalla kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä siis suksilla. 

Kaipaus Suomeen

Maanantai 26.1.2026 klo 16.29 - JariH

Se on kuulkaapas talvi nyt myös täällä meillä. Kaštel Starin talvi tarkoittaa vesisateita, kovia tuulia mutta myös aurinkoisia, sangen lämpimiä päiviä. Näitä jälkimmäisiä on vaan harvemmin. Sen sijaan vettä on tullut tätä kirjoitettaessa pari-kolme päivää putkeen. Välillä oikeinkin huolella. Lisäksi jugo, eli etelätuuli, on puhallellut sangen napakasti. Ja lisää on kuulemma tulossa. Parin päivän päästä tuulen pitäisi ennusteiden mukaan nousta puuskissa jopa 100 km tunnissa. Syytä pitää siis huivista kiinni.

Kaikesta edellä olevasta huolimatta päivälämpötilat ovat kuitenkin pyörineet 10-12 C paikkeilla. Yöllä ollaan oltu viiden asteen pinnassa. 

Sitten asiaan. Yksi tavallisimmista minulle esitetyistä kysymyksistä on, että kaipaatko jotain Suomesta, ja jos kaipaat, niin mitähän se mahtaa olla. Kun näitä kysymyksiä on taas ropissut, piti oikein pysähtyä miettimään. Näin talvisin kun aikaa riittää. Että onko Suomessa ihan oikeasti jotain jota kaipaisin sieltä. Tässä yhteydessä ei puututa ihmisiin eikä ihmissuhteisiin vaan pysytään enemmänkin tuolla tavara- ja asiapuolella. Lähinnä kaupassa. 

Olen asunut ihan kohta kymmenen vuotta ulkomailla. Se tarkoittaa että olen sopeutunut erilaisiin yhteiskuntiin, niiden tapoihin ja vaatimuksiin. Toisaalta olen ihan aidosti vieraantunut Suomen oloista ja tunnelmasta. Toki seuraan uutisia jotta tiedän mitä maassa tapahtuu, mutta muutoin elämä Suomessa alkaa roikkua päivä päivältä yhä ohuempien muistilankojen varassa.  

Olin hyvin lähellä vastata tähän kaipauskysymykseen pöyhkeästi että hah, enhän minä mitään  kaipaa Suomesta. Vaan kun asiaa pohtii hieman tarkemmin, niin kyllähän niitä asioita alkaa löytymään. Pieni yksityiskohtia, mutta asioita kuitenkin. Kurkataanpa. 

Kaipaan jääkiekkoa. Kaipaan jääkiekkoa monestakin eri vinkkelistä - kaipaan ensinnäkin yhteisöllisyyttä jonka kokee kun istuu suosikkijoukkueensa kotipelikatsomossa. Se suosikkijoukkue pelaa muuten Helsingissä eikä se ole se punainen. Tunnelmista saa toki siivun televisiosta, mutta se siivu on kyllä hyvinkin hento, lievä ja läpikuultava. Tämän lisäksi kaipaan fiilistä jonka saa vaihtopenkin takana valmentajana seistessä. Tietysti kaipaan koppielämää, joka on ihan oma maailmansa. Saatan kaivata jopa niinkuin tylsää kuin treenien suunnittelua. 

Mitäs vielä. No tietysti sitä kuuluisaa astiakaappia. Semmoista ei täällä tunneta, täällä astiat kuivataan mitä ihmeellsimmissä härveleissä tiskipöydällä. Pakko muuten mainita tässä yhteydessä, että Bulgarian Plovidivissa asunnossa jossa asuin, oli ihan perinteinen suomalainen kuivauskaappi. Toimii.

Kun kävin viimeksi Suomessa, hämmennyin tavarapaljoudesta ihan tavallisessa K-marketissa. Oli seinä täynnä erilaisia maitotuotteita, toinen seinä valmisruokia ja kolmas kaikenmaailman shampoita. Leipäosastokin olin vähintään normikaksion kokoinen. Kaipaanko tätä? No en välttämättä. Meillä se seinä on täynnä viinejä. 

Näistä kroatialaisista kaupoista löytää kyllä, ainakin hieman soveltaen, kaiken mitä tarvitsee. Vaan jos oikein pitää kaivella jotain mitä kaipaan täällä, niin nostetaan nyt vaikka kaikenmaailman omituiset mausteet, joita lehtien nykyreseptit ovat täynnä. Niitä en edes osaa etsiä kaupoista, kun en tunnistaisi niitä edes suomeksi. Saatikka sitten kroatiaksi. 

Pysytään vielä hetki kaupassa. Täällä pupelletaan pitkälti vain valkoista leipää. Tästä seuraa usein kysymys ruisleivästä. Että kaipaanko sitä. Vastaus on että enpä juuri, en ole koskaan ollut mikään ruisleivän suurin ystävä. Lidlistä sitä löytyy täälläkin jos oikein alkaa tehdä mieli. Mutta vaikkapa tuorejuustoja eri makuvaihtoehdoilla, niitä ei täältä löydy. Kurkkasin ATK:hon ja ainakin Valiolla näyttäisi olevan Suomessa hieman yli 10 eri vaihtoehtoa. Täällä meillä näitä juustoja on tasan kolme; maustamaton, salami ja joku vihannesmaku. Ne kaikki maistuvat ihan samalta. 

Entä ne suurimmat puutteet kroatialaisissa kaupoissa? Kuivatut herneet hernekeittoon. Ei löydy. Ei onnistu rokka. Ei yhtään hyvä. Samaan kategoriaan menee K-kaupan ja S-markettien maailman halvimmat lihapiirakat. Ne semmoiset joita on joku 4-6 kpl paketissa ja jotka ei maksa oikeastaan mitään. Vähän sama kuin Saarioisten roiskeläppäpizzat. Mutta paljon tärkeämpiä. Karjalanpiirakat. Jopa ne halvat ketjupiirakat, puhumattakaan sitten leivontapisteiden piirakoista. Ja nyt puhutaaan perunapiirakoista. Hätätapauksessa toki myös riisipiirakoista. Ei löydy piirakkaa meidän kaupoista. Ei liha eikä karjalaa. 

Sitten listaus asioista, joita täällä ei ole ja joita ehkä jollain tasolla kaipaan. Fazerin suklaa. Sininen ja se keltainen. Maailman parasta suklaata. Ei löydy täältä. Sinappi. Paikallinen on kauheaa kuraa. Ei jatkoon millään tasolla. Salmiakki. En ole kauhea salmiakin ystävä, mutta joskus ehkä kenties olisi kiva pupeltaa….. ja sitten jouluruoat. Ne on toki soveltaen opeteltu, joten niitä ei kovasti tule kaivattua. Enää.  

Lopuksi suurempiin kuvioihin. Kaipaanko Suomen ‘järjestäytynyttä’, yliholhoavaa yhteiskuntaa. No enpä voi väittää kaipaavani. Lähinnä naurattaa kun Suomessa lämpötila nousee yli 20 asteen, lehdistö alkaa kirjoitella kaikenmaailman käristekupoleista ja viranomaiset ohjeistaa kuinka elää, kuinka pitää muistaa juoda vettä ja välttää liikkumista ulkona. Koska kuumuus. Samassa lämpötilassa meidän kylän mummot kulkevat vielä talvivaatteissa pipot päässä. 

Tuosta yhteiskunnan järjestäytymisestä. On totta, että kun 10 vuotta sitten saavuin tänne ensimmäistä kertaa, niin kyllähän minä saavuin melkoiseen villiin länteen. Joku kuvaili Kroatiaa tuolloin sanoilla ‘vähän niinkuin Afrikka, mutta sähköllä’. Mutta. Nyt kun seuraa paikallista yhteiskuntaa ja sen kehitystä, niin huomaa että Kroatia on ottanut todella suuria askeleita kohti järjestäytynyttä, eurooppalaista yhteiskuntaa. Ja lähestyy hiljalleen Suomea. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, menee kohta ohi. Ihan niinkuin Viro on jo tehnyt. 

Näin tällä kertaa. Kuten huomaatte, niin löytyihän niitä kaipauksen kohteita kun oikein kaiveli. Pikkuisia yksityiskohtia toki, jopa niin pieniä etten todellakaan niiden takia edes mieti takaisinmuttoa. Ainakaan ihan vielä.  

Mitä ne miettii meistä?

Lauantai 1.3.2025 klo 14.05 - JariH

Suomessa on paha tapa stressata, että mitä ne siellä ulkomailla meistä ajattelee. Olen asunut kymmenen vuotta poissa Suomesta ja tavannut taatusti satoja eri maista kotoisin olevia ihmisiä, joten lienen omaavani jonkinlaisen kokemuksen asiasta. Kurkataanpa siis. Että mitä ne meistä oikein miettii.  

Lähdetään siitä, että pääsääntöisesti Suomesta ja suomalaisista ei ajatella oikein mitään. Eikä suomalaisuuteen liitetä pahemmin kliseitä tai minkäänlaisia ominaisuuksia. Mitä pidemmälle Suomesta mennään, sen vähemmän mielipiteitä, tai kokemuksia, ihmisillä Suomesta on. Jos jätämme naapurivaltiot kuten Pohjoismaat ja Baltian maat pois laskuista, ei Suomesta tai suomalaisuudesta tiedetä paljoa. Varsinkin jos kurkkaamme ulos Euroopasta. USA:sta tai Afrikasta on verrattain haastavaa löytää ensimmäistäkään Suomi asiantuntijaa.  

Jotain kuitenkin on mahdollista haarukoida. Varsinkin eurooppalaisten keskuudessa. Ihan ensimmäisenä nousee lähes aina, kun kerrot tulevasi Suomesta, kylmyys. Lumi ja talvi. Suurena yllätyksenä tulee se, että esimerkiksi Helsingissä saattaa olla kesäisin yli 30 lämpöastetta. Hyvinkin yleinen käsitys on se, että Suomi on aina kylmä. Ja luminen. Kun valitat täällä eteläisessä Euroopassa että onpas kylmä, kuulet lähes poikkeuksetta, että sinunhan pitäisi olla tottunut kylmyyteen kun olet Suomesta. Että älä valita. Kaksi kertaa olen muuten päässyt oikaisemaan jopa sen, että Suomessa ei todellakaan ole jääkarhuja. 

Talvesta ja kylmyydestä päästään luontevasti  joulupukkiin. Herran tiedetään asuvan Suomessa huolimatta ruotsalaisten pyrkimyksistä omia joulupukki jonnekin päin Ruotsia. Puhumattakaan jenkkien harhaisesta käsityksestä pohjoisnavalla asuvasta pukista. Ei toimi, joulupukki asuu Napapiirillä. Pukin lisäksi revontulet ovat viime aikoina nousseet muotiin. Revontulista keskustellaan nykyään hyvin usein kun kerrot olevasi kotoisin Suomesta. Niitä halutaan matkustaa katsomaan. Ja tavata edellä mainittu joulupukki samalla. Sen sijaan se tosiasia, että pohjoisessa ei aurinko nouse talvella eikä laske kesällä lainkaan, tulee monelle aivan uutena asiana. Hyttysistä puhumattakaan. Kaiken kaikkiaan Suomi tunnetaan, jos jostain, talvesta, joulupukista ja Lapista.

Sauna. Jälleen kerran ruotsalaisten ponnisteluista huolimatta saunan tunnistetaan hyvin yleisesti olevan suomalainen ilmiö. Onhan sana ‘sauna’ käsittääkseni ainoa suomalainen kansainvälisesti levinnyt sana. Sen sijaan se, että lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa on oma sauna, on aina suuri hämmästyksen aihe. Saatan kuvitella minkälainen kokemus ulkomaalaisille olisi saunoa Suomessa järven rannalla sijaitsevassa saunassa ja pulahtaa uimaan saunan päälle. Vetää kärkkäreitä ja olutta. Joskus kaipaan tuota itsekin….. Tai jos Pedro pääsisi kaksiossa komeron kokoiseen kuumaan huoneeseen hikoilemaan. Siitäkin riittäisi taatusti tarinoita kotona. 

Nokia on tunnetusti suomalainen tuote. Tosin se on myös mm. amerikkalainen, kiinalainen, joskus jopa japanilainen. Suurin osa ihmisistä tunnistaa Nokian kuitenkin suomalaiseksi. Ja nimenomaan puhelimeksi. Tämä tuo mukanaan myös käsityksen siitä, että Suomi on teknisesti edistynyt maa. Ja tuottaa korkeatasoista teknologiaa. Nokia lisäksi, hieman eri ympäristössä toki, tunnetaan myös Finlandia vodka, joskus jopa Koskenkorva. Samoissa piireissä saatetaan olla tietoisia myös suomalaisten keski-ikäisten miesten tavasta vetää totaalikännit perjantaisin. 

Tiedän, että Suomessa ollaan äärimmäisen ylpeitä suomalaisesta koululaitoksesta ja tasa-arvosta - onhan Suomessa ollut maailman ensimmäisiä naispresidenttejä ja luonnollisesti Sanna Marin sekä hänen johtamansa naisvaltainen hallitus. Viisikkohallitus nousi otsikoihin aikoinaan, mutta ei se kyllä vaikuttanut suomikuvaan tai sen kehittymiseen millään tavalla. Ainakaan pitkässä juoksussa, sillä hallituksia tulee ja menee. Suomalainen koulu ja Pisan tutkimustulokset eivät sen sijaan ole kauhean yleisesti tunnettuja, ne tiedetään oikeastaan lähinnä paikallisissa koulu- ja opettajapiireissä. 

Urheilussa ehdottomasti tunnetuimpia suomalaisia ovat Formula-kuskit. Häkkinen ja Räikkönen. Hiihtäjiä ei tunne kukaan, jääkiekkoilijat tunnetaan Euroopassa lähinnä vain niissä maissa joissa kiekko on suuri urheilu. Kuten Tsekeissä ja Slovakiassa. Vanhemmat ihmiset saattavat muistaa jonkun Lasse Virenin, muutoin suomalaisyleisurheilijat ovat täysin tuntemattomia suuruuksia. Ai niin, Litmanen! Suomalainen jalkapalloilija. Jari tunnetaan piireissä kyllä. 

Summasummarum; Ei Suomi eikä suomalaisuus ole kovin merkittävä eikä kovin tunnettu brändi Euroopassa. Suomalaisuuteen ei liitetä juurikaan sen suurempia kliseitä, eikä Suomea juurikaan tunneta. Suomi on, mitä pidemmälle mennään, lähinnä pieni pohjoinen kylmä maa, joka sijaitsee kaukana. Joku saattaa muistaa pitkän rajan Venäjän kanssa, jopa sodat sitä vastaan, mutta muutoin Suomi on lähinnä länsimainen, kehittynyt valtio pohjoisessa. Jossa on kylmä.

Ulkosuomalainen joulu

Keskiviikko 25.12.2024 klo 16.41 - JariH