Juttuja

Sota

Lauantai 14.3.2026 klo 12.30 - JariH

Kyllä se nyt on vaan uskottava, että se on täällä. Nimittäin kevät.  Meillä on ollut lähemmäs kahdenkympin lämpötiloja jo viikkotolkulla, eikä loppua näy. Edellisessä jutussa mainituista maaliskuun myrskyistä ei meidän huudeilla ole ollut tietoakaan. 

On muuten mukava vertailla sääennusteita. Koska ainahan niitä pitää verrata. Minulla on Iltalehden tuottama Paras sää -palvelu, josta näkee Suomen Ilmatieteenlaitoksen, Forecan ja norjalaisen YR.No:n ennusteet tänne Kaštel Stariin. Näiden lisäksi käytän paikkalista Vrijeme & Radar -sivustoa. Perushuomiona voidaan todeta, että negatiivisin ennustaja, eli kaikkein huonointa säätä lupailee Ilmatieteenlaitos. Aina. Toiseksi tässä vertailussa tulee Foreca. Positiivisin palvelu on paikallinen Vrijeme & Radar. Sen ennusteet lupaavat parhaimmat kelit. Ja vieläpä, ehkä, kaikkein paikkaansapitävimmin. Meriveden lämpöä kurkin puolestaan SeaTemperature.info’sta. Adrianmeren lämpötila on tänään muuten 13,6 C. 

Sitten ketterästi niinkin kepeään aiheeseen kuin sota. Tai tarkemmin ei suoraan sotaan vaan lähinnä siihen valmistautumiseen. Maailma on viime aikoina ollut melkoisessa myllerryksessä kuten kaikki varmasti tietävät. Vanha sääntöpohjainen maailmanjärjestys alkaa olla muisto vaan vaikka tietyt piirit ainakin Suomessa vielä siihen vetoavat ja uskovat. Olisihan se toki mukavaa jos sotien aloittamisen voisi hyväksyttää jollain instituutiolla kuten vaikka YK:lla. Vaan kun asiat eivät toimi niin. Nykyään toimitaan suuremman oikeudella. Otetaan, tai ainakin yritetään ottaa, se mitä halutaan ihan vaan siksi että oletetaan pystyvämme tekemään niin. Tätä tapahtuu niin idässä kuin lännessä. 

Suuret ja voimakkaat valtiot suurine armeijoineen riehuvat. Pienet varautuvat tuleviin uhkiin niin hyvin kuin kykenevät. Suomi on hankkinut hävittäjiä, panostanut drooneihin, irtaantunut miinasopimuksesta jne. Enkä ihmettele. Perusteeksi riittää vaikkapa ne yhteiset 1.300 kilometriä verrattain arvaamattoman itänaapurin kanssa.

Vaan kyllä niitä uhkia pohditaan Kroatiassakin. Muistettakoon, että maa oli täysimittaisessa sodassa vain hieman reilu kolmekymmentä vuotta sitten. Itseasiassa juuri tänään on muutenkin hyvä päivä puhua Kroatian puolustuksesta, sillä 15.maaliskuuta vietetään Kansallisen suojelujoukkojen (Narodna zaštita) perustamista. Kyseinen Kroatian armeijan esiaste perustettiin nimittäin vuonna 15.3.1991 suojelemaan siviilejä ja paikallista infrastruktuuria. Ja hyvä että perustettiin, sillä hetken kuluttua oltiinkin täysimittaisessa sodassa. Tämä siis vuonna 1991. 

Kroatiaan kohdistuvia uhkia on pohtinut sotilasasiantuntija Marinko Ogorec. Kirjoittelin edellisessä jutussa jännitteistä Serbian ja Kroatian välillä ja luonnollisesti myös Ogorec nostaa ne esille omassa arviossaan. Hänen mukaansa Kroatiaan suuntautuu uhkia lähialueilta, ja nimenomaan Serbian taholta, sillä Serbia on vahvistanut puolustusvoimiaan hyvinkin intensiivisesti. Yllärinä tuli se, että Ogorecin mukaan toinen naapurivaltio, jota on syytä pitää silmällä, on Unkari. Hänen mukaansa Unkarilla on vahva armeija ja Viktor Orbán  on toistuvasti osoittanut kiinnostuksensa tiettyihin Kroatian osiin. Jos Orbán toimii ‘vahvemman oikeudella’, kuten vaikka kaverinsa Putin, Kroatian tulee olla valmistautunut. Unkarin pääministeri on julkisesti jopa haaveillut suur-Unkarista ja esitellyt karttoja joissa osa Kroatiaa oli piirretty Unkarin rajojen sisälle.

Toinen naapurimaa, Bosnia-Hertsegovina, ei muodosta Ogorecin mukaan suurta uhkaa Kroatialle, koska Bosnialla on aivan riittämiin tekemistä omien ongelmien kanssa. Ainoa riski, joka Bosnia-Hertsegovinasta suuntautuu Kroatiaan, on mahdollinen terroristiriski. Maassa on järkyttävät sisäiset jännitteet ja se voi johtaa aivan mihin tahansa toimiin. Jopa naapuria kohtaan. 

Seuraavaksi todellinen yllättysmaa. Italia! En tiedä meneekö tämä jo hieman vainoharhaisuuden puolelle, vai puhuuko sotilasanalyytikko  virkansa puolesta, mutta Marinko Ogorec nostaa esille Kroatian kauniin rannikon, joka on hänen mukaansa aina kiinnostanut naapurivaltioita. Myös Italiaa. Tästä innostuneena Ogorec toteaa, että koska Italialla on vahvat ja korkealaatuiset asevoimat sellaiset tulee olla myös Kroatialla. 

Ylivoimaisesti kireimmät suhteet on kuitenkin Serbiaan, joka on vahvistanut armeijan kalustoa viime aikoina todella voimakkaasti. Ogorec esittää vertauksen; jos näet naapurin vievän kotiinsa haulikon, hän saattaa olla menossa metsästämään. Jos hän tuo tarkkuuskiväärin, ihmettelet vain että miksi, mutta jos hän tuo konekiväärin, sinun tulee varautua pahimpaan. Jopa hyökkäykseen. Ja juuri näin Serbia Ogorecin mukaan tekee. Tuo pirttiin konekiväärin. Hänen arviotaan ei heikennä yhtään se, että Serbian presidentti Aleksandar Vučić lällättelee Serbian lehdistössä että ‘meilläpä on enemmän ohjuksia kuin teillä, me emme vaan esittele niitä teille’. 

Presidentti Vučićia risoo isosti se, että Kroatia on solminut löysähkön puolustusliiton Kosovon ja Albanian kanssa. Tämä on herra presidentin mukaan selvä merkki siitä, että Kroatia on viime vuosina tehnyt kaikkensa kaataakseen Serbian. Vučić kertoo myös, että hänen näkemyksensä mukaan Kroatia vain odottaa oikeaa aikaa hyökätäkseen Serbiaan. Mutta Serbia on kuulemma valmis tähän. 

Todettakoon lopuksi, että niin Kroatia, Albania kuin Italia ovat kaikki Naton jäseniä. Bosnia-Hertsegovina on jäsenyyttä valmisteleva kumppanimaa ja Kosovolla on hyvin vahvat suhteet Natoon. Serbia ei ole Naton jäsen, sillä on yhä edelleen syvenevät suhteet Venäjään. 

Kaiken kaikkiaan, vaikka maailma tuntuu olevan tulessa, elämä Kroatiassa soljuu yhä aivan omalla painollaan, rauhallisesti ja hitaasti. Aurinko nousee joka aamu, Adrianmeri kimaltelee ja liplattelee eikä kaduilla partioi sotilasvoimia. Me keräännymme muiden vanhojen ukkojen kanssa aamukahville rantakahvilaan. Ja löntystellään pitkin poikin kyliä. Paha maailma loistaa poissaolollaan.   

Balkanin häiriöpesäke

Keskiviikko 2.4.2025 klo 10.01 - JariH

Balkanin alue on hyvin räjähdysherkkä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan, jos ei huomioida Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa, Balkan saattaa hyvinkin olla seuraava alue Euroopassa, jossa syttyy täysimittainen sota. Syyt pelkoon periytyvät pitkälti historiallisista etnisistä jännitteistä, alueen poliittisesta epävakaudesta ja alueellisista kiistoista, jotka kaikki juontavat juurensa Jugoslavian hajoamissotiin. 

Josta päästäänkin tämän jutun varsinaiseen pointtiin. Jugoslavian hajoamissodat voidaan tiivistää yksinkertaisesti siten, että niissä Jugoslavian liittotasavallan armeija taisteli siitä eroon pyrkiviä valtioita vastaan pitääkseen ne edelleen Jugoslavian hellässä huomassa. Liittovaltion armeijaa tuki Serbia, jolla oli idea, että jos/kun Jugoslavia hajoaa, he voivat jatkaa siitä. Ja ottaa irti pyrkivät valtiot Serbian hallintaan. Synnyttää siis Jugoslavian raunioille Suur-Serbia. 

Hajoamissodat olivat raakoja ja verisiä. Kaikki osapuolet jotka niitä kävivät, tekivät sotarikoksia ja raakalaismaisia tekoja. Sotien jälkeen perustettiin Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICTY) Haagiin, jonka tehtävänä oli tutkia ja tuomita sodan aikana tehtyjä sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Ja kyllähän se tuomitsi. Serbeistä tuomion saivat mm. Slobodan Milošević, Radovan Karadžić ja Ratko Mladić. Miloševićia syytettiin kansanmurhasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta herra ehti kuolla vankeudessa ennen tuomiota. Kaksi muuta syytettyä saivat elinkautiset tuomiot mm. kansanmurhasta Srebrenicassa ja muista sodan aikaisista rikoksista. Kroaatteja syytettiin toki myös. Ante Gotovina, Kroatian armeijan kapteeni, oli syytteessä sotarikoksista mutta hänet vapautettiin. Slobadan Praljak, kroatialainen kenraali, puolestaan teki itsemurhan saatuaan tuomion sotarikoksista. Praljakin joukot olivat vastuussa mm. tuhoisasta Mostarin piirityksestä. Myös bosnialaisia ja jopa kosovolaisia syytettiin ‘pienimmistä’ rikoksista, mutta suurin osa Haagissa tuomion saaneista oli lopulta serbejä, sillä heidän katsottiin olevan vastuussa raskaimmista rikoksista. 

Sotien arvet eivät ole vieläkään, yli 30 vuotta sodan päättymisen jälkeen, umpeutuneet. Yhä edelleen niin Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa kuin Kosovossa, liikkuu ja vaikuttaa sotaveteraaneja, jotka ovat kokeneet sodan kauhut. Miehiä, joita on alistettu, joihin on kohdistettu epäinhimillistä kohtelua, joita on pidetty vankeudessa ja kidutettu. Eipä siis ihme, että antipatiat, kauna ja katkeruus nostavat yhä edelleen päätään. Ja kuten todettu, niitä raskaimpia rikoksia tekivät serbit, joten suhtautuminen Serbiaan on yhä sangen epäluuloinen. Täytyy muistaa, että veteraanit ovat vasta 50-60 vuotiaita, sillä eihän näistä sodista ei ole kulunut kuin kolmisenkymmentä vuotta. Todettakoon tähän väliin nyt kuitenkin myös se, että nuoremman polven suhtautuminen on jo paljon avoimempaa. Heitä ei paina isien ja isoisien taakka. Ei ainakaan niin raskaasti kuin edeltävää sukupolvea. 

Suhtautumista Serbiaan ei suinkaan helpota serbien nationalistinen ajattelutapa. Osa serbeistä haikailee yhä edelleen Suur-Serbian perään. Kosovo on Serbialle, jopa viralliselle Serbialle, kipupiste. Se pitää Kosovoa yhä vain osana Serbiaa eikä suostu myöntämään sen olevan itsenäinen valtio vaikka 101 valtiota on tunnustanut maan itsenäisyyden. Kaiken lisäksi Serbiassa nostaa päätään kansallismielinen liike, joka havittelee Kosovon lisäksi osia Bosnia-Hertsegovinasta ja Montenegrosta Serbian hallintaan. Eli voitanee sanoa, että ainakin osalla serbeistä mielessä pyörii yhä ajatus Suur-Serbiasta. Ja kun Venäjä, jonka tiedetään olevan verrattain arvaamaton, tukee näitä pyrkimyksiä, ei ole ihme että asiantuntijat pelkäävät, että Balkanilla saattaa räjähtää.

Niinpä Serbian naapurivaltiot ovat aloittaneet varautumisen. Kosovo, Albania ja Kroatia ovat solmineet sotilasliiton vahvistaakseen omaa puolustuskykyään. Sopimuksen nojalla maat tekevät puolustusteknistä yhteistyötä torjuakseen hybridiuhkia, maiden armeijat tekevät yhteishankintoja, harjoittelevat ja kouluttautuvat yhdessä. Toisin sanoen hakevat synergiaa ja yhteistoimintamalleja. Opettelevat toimimaan yhdessä. Kaiken lisäksi Bulgaria, joka sekin sattuu olemaan Serbian naapurimaa, pohtii liittymistään edellä mainittuun allianssiin.

Ja tästähän ei Serbia tykkää. Ei varsinkaan kun sotilasliittoon kuuluu myös Kosovo, joka serbien mielestä on siis vain osa Serbiaa. Serbia on kutsunut naapureiden liittoa provokaatioksi ja vaatinut osallistujamailta pikaista selvitystä liiton tavoitteista. Serbia näkee liittouman uhkana itselleen, uhkana alueen vakaudelle ja jopa suorana haasteena sen omalle alueelliselle koskemattomuudelle. Siis valtio, joka itse on häärännyt ja häiriköinyt alueella tähän asti on huolissaan siitä, että sen naapurimaat varautuvat sen muodostamaan uhkaan.  

Loppujen lopuksi Balkanin vakaus riippuu pitkälti kansainvälisestä diplomatiasta, siitä kuinka Venäjä näkee alueen ja mitkä sen tavoitteet siellä ovat ja tietysti paikallisten johtajien halusta välttää konflikteja. Alueen historia, joista voi lukea toisaalta näiltä sivuilta ja balkanilainen kuuma veri, asettavat Balkanin kuitenkin hyvin alttiiksi uusille kriiseille. Koska tuskin mitään opittiin sitten kuitenkaan 90 -luvun sodista. Valitettavasti.