Kyllä se nyt on vaan uskottava, että se on täällä. Nimittäin kevät.  Meillä on ollut lähemmäs kahdenkympin lämpötiloja jo viikkotolkulla, eikä loppua näy. Edellisessä jutussa mainituista maaliskuun myrskyistä ei meidän huudeilla ole ollut tietoakaan. 

On muuten mukava vertailla sääennusteita. Koska ainahan niitä pitää verrata. Minulla on Iltalehden tuottama Paras sää -palvelu, josta näkee Suomen Ilmatieteenlaitoksen, Forecan ja norjalaisen YR.No:n ennusteet tänne Kaštel Stariin. Näiden lisäksi käytän paikkalista Vrijeme & Radar -sivustoa. Perushuomiona voidaan todeta, että negatiivisin ennustaja, eli kaikkein huonointa säätä lupailee Ilmatieteenlaitos. Aina. Toiseksi tässä vertailussa tulee Foreca. Positiivisin palvelu on paikallinen Vrijeme & Radar. Sen ennusteet lupaavat parhaimmat kelit. Ja vieläpä, ehkä, kaikkein paikkaansapitävimmin. Meriveden lämpöä kurkin puolestaan SeaTemperature.info’sta. Adrianmeren lämpötila on tänään muuten 13,6 C. 

Sitten ketterästi niinkin kepeään aiheeseen kuin sota. Tai tarkemmin ei suoraan sotaan vaan lähinnä siihen valmistautumiseen. Maailma on viime aikoina ollut melkoisessa myllerryksessä kuten kaikki varmasti tietävät. Vanha sääntöpohjainen maailmanjärjestys alkaa olla muisto vaan vaikka tietyt piirit ainakin Suomessa vielä siihen vetoavat ja uskovat. Olisihan se toki mukavaa jos sotien aloittamisen voisi hyväksyttää jollain instituutiolla kuten vaikka YK:lla. Vaan kun asiat eivät toimi niin. Nykyään toimitaan suuremman oikeudella. Otetaan, tai ainakin yritetään ottaa, se mitä halutaan ihan vaan siksi että oletetaan pystyvämme tekemään niin. Tätä tapahtuu niin idässä kuin lännessä. 

Suuret ja voimakkaat valtiot suurine armeijoineen riehuvat. Pienet varautuvat tuleviin uhkiin niin hyvin kuin kykenevät. Suomi on hankkinut hävittäjiä, panostanut drooneihin, irtaantunut miinasopimuksesta jne. Enkä ihmettele. Perusteeksi riittää vaikkapa ne yhteiset 1.300 kilometriä verrattain arvaamattoman itänaapurin kanssa.

Vaan kyllä niitä uhkia pohditaan Kroatiassakin. Muistettakoon, että maa oli täysimittaisessa sodassa vain hieman reilu kolmekymmentä vuotta sitten. Itseasiassa juuri tänään on muutenkin hyvä päivä puhua Kroatian puolustuksesta, sillä 15.maaliskuuta vietetään Kansallisen suojelujoukkojen (Narodna zaštita) perustamista. Kyseinen Kroatian armeijan esiaste perustettiin nimittäin vuonna 15.3.1991 suojelemaan siviilejä ja paikallista infrastruktuuria. Ja hyvä että perustettiin, sillä hetken kuluttua oltiinkin täysimittaisessa sodassa. Tämä siis vuonna 1991. 

Kroatiaan kohdistuvia uhkia on pohtinut sotilasasiantuntija Marinko Ogorec. Kirjoittelin edellisessä jutussa jännitteistä Serbian ja Kroatian välillä ja luonnollisesti myös Ogorec nostaa ne esille omassa arviossaan. Hänen mukaansa Kroatiaan suuntautuu uhkia lähialueilta, ja nimenomaan Serbian taholta, sillä Serbia on vahvistanut puolustusvoimiaan hyvinkin intensiivisesti. Yllärinä tuli se, että Ogorecin mukaan toinen naapurivaltio, jota on syytä pitää silmällä, on Unkari. Hänen mukaansa Unkarilla on vahva armeija ja Viktor Orbán  on toistuvasti osoittanut kiinnostuksensa tiettyihin Kroatian osiin. Jos Orbán toimii ‘vahvemman oikeudella’, kuten vaikka kaverinsa Putin, Kroatian tulee olla valmistautunut. Unkarin pääministeri on julkisesti jopa haaveillut suur-Unkarista ja esitellyt karttoja joissa osa Kroatiaa oli piirretty Unkarin rajojen sisälle.

Toinen naapurimaa, Bosnia-Hertsegovina, ei muodosta Ogorecin mukaan suurta uhkaa Kroatialle, koska Bosnialla on aivan riittämiin tekemistä omien ongelmien kanssa. Ainoa riski, joka Bosnia-Hertsegovinasta suuntautuu Kroatiaan, on mahdollinen terroristiriski. Maassa on järkyttävät sisäiset jännitteet ja se voi johtaa aivan mihin tahansa toimiin. Jopa naapuria kohtaan. 

Seuraavaksi todellinen yllättysmaa. Italia! En tiedä meneekö tämä jo hieman vainoharhaisuuden puolelle, vai puhuuko sotilasanalyytikko  virkansa puolesta, mutta Marinko Ogorec nostaa esille Kroatian kauniin rannikon, joka on hänen mukaansa aina kiinnostanut naapurivaltioita. Myös Italiaa. Tästä innostuneena Ogorec toteaa, että koska Italialla on vahvat ja korkealaatuiset asevoimat sellaiset tulee olla myös Kroatialla. 

Ylivoimaisesti kireimmät suhteet on kuitenkin Serbiaan, joka on vahvistanut armeijan kalustoa viime aikoina todella voimakkaasti. Ogorec esittää vertauksen; jos näet naapurin vievän kotiinsa haulikon, hän saattaa olla menossa metsästämään. Jos hän tuo tarkkuuskiväärin, ihmettelet vain että miksi, mutta jos hän tuo konekiväärin, sinun tulee varautua pahimpaan. Jopa hyökkäykseen. Ja juuri näin Serbia Ogorecin mukaan tekee. Tuo pirttiin konekiväärin. Hänen arviotaan ei heikennä yhtään se, että Serbian presidentti Aleksandar Vučić lällättelee Serbian lehdistössä että ‘meilläpä on enemmän ohjuksia kuin teillä, me emme vaan esittele niitä teille’. 

Presidentti Vučićia risoo isosti se, että Kroatia on solminut löysähkön puolustusliiton Kosovon ja Albanian kanssa. Tämä on herra presidentin mukaan selvä merkki siitä, että Kroatia on viime vuosina tehnyt kaikkensa kaataakseen Serbian. Vučić kertoo myös, että hänen näkemyksensä mukaan Kroatia vain odottaa oikeaa aikaa hyökätäkseen Serbiaan. Mutta Serbia on kuulemma valmis tähän. 

Todettakoon lopuksi, että niin Kroatia, Albania kuin Italia ovat kaikki Naton jäseniä. Bosnia-Hertsegovina on jäsenyyttä valmisteleva kumppanimaa ja Kosovolla on hyvin vahvat suhteet Natoon. Serbia ei ole Naton jäsen, sillä on yhä edelleen syvenevät suhteet Venäjään. 

Kaiken kaikkiaan, vaikka maailma tuntuu olevan tulessa, elämä Kroatiassa soljuu yhä aivan omalla painollaan, rauhallisesti ja hitaasti. Aurinko nousee joka aamu, Adrianmeri kimaltelee ja liplattelee eikä kaduilla partioi sotilasvoimia. Me keräännymme muiden vanhojen ukkojen kanssa aamukahville rantakahvilaan. Ja löntystellään pitkin poikin kyliä. Paha maailma loistaa poissaolollaan.