Uutiset

Kun kaikki on vielä edessä

Maanantai 7.4.2025 - JariH

Pieni kylä merenlahden pohjukassa. Talven horros alkaa olla ohi. Aurinko, kirkas, kaunis turkoosi meri, pikkukivirannat, kirkot, muut historialliset rakennukset ja monumentit ovat paikoillaan. Ne ovat olleet paikoillaan satoja vuosia. Ja ovat yhä. Tänäkin vuonna. Odottamassa. Sillä kaikki on vasta alkamassa. Taas kerran. Ihan niinkuin jokaikinen vuosi.

Kylän rantakadulla vaeltaa muutama turisti. Auki olevien ravintoloiden tarjoilijat koettavat kaikkensa houkutellakseen vähät asiakkaan juuri heidän ravintolaansa kahville, drinkille, ehkä jopa illalliselle. Varsinaisia sisäänheittäjiä ei vielä ole. Kukaan ei huutele eri kielillä asiakkaiden perään. Kukaan ei, vielä, yritä puhua sinulle edes suomea. Onneksi. 

Rantakadun baareista ja ravintoloista kuuluu kolke. Sisällä porataan, sahataan, rakennetaan uutta.ja korjataan vanhaa. Tehdään kenties pieniä muutoksia. Keittiöissä kokit suunnittelevat tulevan kesän ruokalistoja. Mikä maistuu matkailijoille tulevalla sesongilla? Pizza on aina varma, mutta jokaisella kaudella nousee jokin yllättävä suosikki ja jos sen kykenet ennustamaan, ravintolasi tulee olemaan suosittu. Mitä siis vuodelle 2025?

Ulkotuoleja ja -pöytiä pestään. Pakettiautot tuovat uusia kalusteita ja uusia aurinkovarjoja, joku kantaa jossain jo viini- ja olutlaatikoita baariin. Apartementokset ja hotellit availevat oviaan. Uima-altaisiin lasketaan vettä. Viheralueita trimmataan. Polkuja siistitään. Henkilökuntaa koulutetaan, jos sitä on jostain löydetty. Osaavasta henkilökunnasta kun tänäkin vuonna on huutava pula. Tai henkilökunnasta. Kunhan edes joku löytyisi.

Laiturit rannoilla ovat vielä täynnä sinne nostettuja risteilyaluksia. Niitä puunataan, maalataan ja pestään. Kohta ne lasketaan veteen ja aloitetaan hommat. Turisteja viedään delfiineitä tapaamaan, heitä viedään luoliin sukeltamaan, saarille nauttimaan tunnelmasta tai läheiseen kaupunkiin kokemaan kaupunkielämää ja imemään kaupungin historiaa. Rantakadulle tulevia myyntikojuja viritellään, maalataan ja hintoja päivitetään. Valitettavasti ylöspäin. Aina.

Pikku kylässä eletään siis aikaa kun kaikki on vielä edessä. Vielä toistaiseksi kukaan ei vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Turisteja tulee kyllä, mutta tuleeko heitä yhtä paljon kuin viime vuonna? Tuleeko heitä tarpeeksi, jotta kylä selviää seuraavan talven yli? Onko hintojen nousu ollut liian jyrkkä? Viekö se matkailijat toisiin kohteisiin? Ja mitä sitten jos niin käy? Miten me sitten pärjätään?

Joka tapauksessa,  ihan pienen hetken kuluttua, apartementokset ja hotellit täyttyvät lomalaisista. Risteilylaivat lähtevät kohteisiinsa.Taksit suhaavat matkustajia läheiseltä lentokentältä. Rannat ovat täynnä auringonpalvojia, terasseille riittää asiakkaita, ravintoloiden ja baarien edustoilla sisäänheittäjät houkuttelevat turisteja juuri heidän ravintolaansa. Jopa suomeksi. Rantakatu on täynnä turisteja. Basso pumppaa baarissa kesäyöhön. Jollain käy tuuri, joku toinen taas joutuu pettymään. Pikkukylä elää. Hetken. 

Kunnes koittaa syksy. Ja kaikki on ohi. Alkaa valmistautuminen tulevaan. Siihen kun kaikki on taas edessä. Seuraavan keväänä. Pikkukylässä elämä vaan menee niin. Puoli vuotta eletään, puoli vuotta huilataan. Ja valmistaudutaan. Valmistaudutaan siihen, että kaikki on vielä edessä. Koska niin käy aina. Joka vuosi.  

Balkanin häiriöpesäke

Keskiviikko 2.4.2025 klo 10.01 - JariH

Balkanin alue on hyvin räjähdysherkkä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan, jos ei huomioida Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa, Balkan saattaa hyvinkin olla seuraava alue Euroopassa, jossa syttyy täysimittainen sota. Syyt pelkoon periytyvät pitkälti historiallisista etnisistä jännitteistä, alueen poliittisesta epävakaudesta ja alueellisista kiistoista, jotka kaikki juontavat juurensa Jugoslavian hajoamissotiin. 

Josta päästäänkin tämän jutun varsinaiseen pointtiin. Jugoslavian hajoamissodat voidaan tiivistää yksinkertaisesti siten, että niissä Jugoslavian liittotasavallan armeija taisteli siitä eroon pyrkiviä valtioita vastaan pitääkseen ne edelleen Jugoslavian hellässä huomassa. Liittovaltion armeijaa tuki Serbia, jolla oli idea, että jos/kun Jugoslavia hajoaa, he voivat jatkaa siitä. Ja ottaa irti pyrkivät valtiot Serbian hallintaan. Synnyttää siis Jugoslavian raunioille Suur-Serbia. 

Hajoamissodat olivat raakoja ja verisiä. Kaikki osapuolet jotka niitä kävivät, tekivät sotarikoksia ja raakalaismaisia tekoja. Sotien jälkeen perustettiin Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICTY) Haagiin, jonka tehtävänä oli tutkia ja tuomita sodan aikana tehtyjä sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Ja kyllähän se tuomitsi. Serbeistä tuomion saivat mm. Slobodan Milošević, Radovan Karadžić ja Ratko Mladić. Miloševićia syytettiin kansanmurhasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta herra ehti kuolla vankeudessa ennen tuomiota. Kaksi muuta syytettyä saivat elinkautiset tuomiot mm. kansanmurhasta Srebrenicassa ja muista sodan aikaisista rikoksista. Kroaatteja syytettiin toki myös. Ante Gotovina, Kroatian armeijan kapteeni, oli syytteessä sotarikoksista mutta hänet vapautettiin. Slobadan Praljak, kroatialainen kenraali, puolestaan teki itsemurhan saatuaan tuomion sotarikoksista. Praljakin joukot olivat vastuussa mm. tuhoisasta Mostarin piirityksestä. Myös bosnialaisia ja jopa kosovolaisia syytettiin ‘pienimmistä’ rikoksista, mutta suurin osa Haagissa tuomion saaneista oli lopulta serbejä, sillä heidän katsottiin olevan vastuussa raskaimmista rikoksista. 

Sotien arvet eivät ole vieläkään, yli 30 vuotta sodan päättymisen jälkeen, umpeutuneet. Yhä edelleen niin Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa kuin Kosovossa, liikkuu ja vaikuttaa sotaveteraaneja, jotka ovat kokeneet sodan kauhut. Miehiä, joita on alistettu, joihin on kohdistettu epäinhimillistä kohtelua, joita on pidetty vankeudessa ja kidutettu. Eipä siis ihme, että antipatiat, kauna ja katkeruus nostavat yhä edelleen päätään. Ja kuten todettu, niitä raskaimpia rikoksia tekivät serbit, joten suhtautuminen Serbiaan on yhä sangen epäluuloinen. Täytyy muistaa, että veteraanit ovat vasta 50-60 vuotiaita, sillä eihän näistä sodista ei ole kulunut kuin kolmisenkymmentä vuotta. Todettakoon tähän väliin nyt kuitenkin myös se, että nuoremman polven suhtautuminen on jo paljon avoimempaa. Heitä ei paina isien ja isoisien taakka. Ei ainakaan niin raskaasti kuin edeltävää sukupolvea. 

Suhtautumista Serbiaan ei suinkaan helpota serbien nationalistinen ajattelutapa. Osa serbeistä haikailee yhä edelleen Suur-Serbian perään. Kosovo on Serbialle, jopa viralliselle Serbialle, kipupiste. Se pitää Kosovoa yhä vain osana Serbiaa eikä suostu myöntämään sen olevan itsenäinen valtio vaikka 101 valtiota on tunnustanut maan itsenäisyyden. Kaiken lisäksi Serbiassa nostaa päätään kansallismielinen liike, joka havittelee Kosovon lisäksi osia Bosnia-Hertsegovinasta ja Montenegrosta Serbian hallintaan. Eli voitanee sanoa, että ainakin osalla serbeistä mielessä pyörii yhä ajatus Suur-Serbiasta. Ja kun Venäjä, jonka tiedetään olevan verrattain arvaamaton, tukee näitä pyrkimyksiä, ei ole ihme että asiantuntijat pelkäävät, että Balkanilla saattaa räjähtää.

Niinpä Serbian naapurivaltiot ovat aloittaneet varautumisen. Kosovo, Albania ja Kroatia ovat solmineet sotilasliiton vahvistaakseen omaa puolustuskykyään. Sopimuksen nojalla maat tekevät puolustusteknistä yhteistyötä torjuakseen hybridiuhkia, maiden armeijat tekevät yhteishankintoja, harjoittelevat ja kouluttautuvat yhdessä. Toisin sanoen hakevat synergiaa ja yhteistoimintamalleja. Opettelevat toimimaan yhdessä. Kaiken lisäksi Bulgaria, joka sekin sattuu olemaan Serbian naapurimaa, pohtii liittymistään edellä mainittuun allianssiin.

Ja tästähän ei Serbia tykkää. Ei varsinkaan kun sotilasliittoon kuuluu myös Kosovo, joka serbien mielestä on siis vain osa Serbiaa. Serbia on kutsunut naapureiden liittoa provokaatioksi ja vaatinut osallistujamailta pikaista selvitystä liiton tavoitteista. Serbia näkee liittouman uhkana itselleen, uhkana alueen vakaudelle ja jopa suorana haasteena sen omalle alueelliselle koskemattomuudelle. Siis valtio, joka itse on häärännyt ja häiriköinyt alueella tähän asti on huolissaan siitä, että sen naapurimaat varautuvat sen muodostamaan uhkaan.  

Loppujen lopuksi Balkanin vakaus riippuu pitkälti kansainvälisestä diplomatiasta, siitä kuinka Venäjä näkee alueen ja mitkä sen tavoitteet siellä ovat ja tietysti paikallisten johtajien halusta välttää konflikteja. Alueen historia, joista voi lukea toisaalta näiltä sivuilta ja balkanilainen kuuma veri, asettavat Balkanin kuitenkin hyvin alttiiksi uusille kriiseille. Koska tuskin mitään opittiin sitten kuitenkaan 90 -luvun sodista. Valitettavasti.   

Mitä ihmettä Kroatia!

Sunnuntai 9.3.2025 klo 7.56 - JariH

Olen huolestunut. Hyvin huolestunut. Koska vanha kotimaani, jossa asuin aikoinani kuusi vuotta, on muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. 

Muutin kohta kymmenen vuotta sitten Suomesta Kroatiaan. En ollut koskaan käynyt Kroatiassa, en tiennyt maasta yhtään mitään, en varmaan ennen päätöstä ollut edes kauhean kiinnostunut koko maasta. Mutta kun se sitten nousi esille, ja mitä enemmän tutkailin Kroatiaa, päätös muutosta oli lopulta helppo. Silti muutto oli hyppy suoraan syvään päätyyn. En tiennyt mitä ulkomailla asuminen, eläminen ja oleskelu oikeasti tarkoittaa. Ja mitä se edellyttää. Pakkasin tavarani ja taistelutoveri Rocky the Dogin autoon ja huristelimme yhdessä uuteen kotimaahamme. Oli melkoisen jännää.  

Lopulta, muutaman kuprun ja pikku ongelman jälkeen, asetuimme aloillemme. Ja aloin tutkailla että mihinkäs sitä oikein ollaan tultu. Piti avata pankkitilit, löytää lääkärit ja muut viranomaiset, piti hankkia oleskelulupa ja soluttautua paikalliseen sosiaaliturvaan. Piti sopeutua ja aloittaa uusi elämä.

Sopeutumista helpotti suuresti se tosiasia, että hintataso Kroatiassa oli tuolloin keskimäärin noin kolmannes Suomen hinnoista. Eli jos jokin asia maksoi Suomessa vaikka vitosen, se sama tuote maksoi Kroatiassa noin 1,50 €. Tai 12 kunaa, koska tuolloin Kroatiassa oli vielä käytössä kuna. Tämä tarkoitti sitä, että pieni eläkkeeni, joka Suomessa riitti välttämättömiin menoihin jotenkuten kun oikein tarkkaan mietti ja laski mitä hankki, oli ihan hyvä tulo kohtuulisen hyvään elämään Kroatiassa. Mainittakoon vaikka asumiskustannukset, maksoin vuokraa tuolloin 120 neliön kolmen makuuhuoneen asunnosta 10 minuutin kävelymatkan päässä uimarannalta 400 euroa kuukaudessa. Ei paha, ei yhtään paha. 

Mutta niinkuin alussa mainittu, asiat ovat nyt muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. Vaikka olen nyt asunut jo muilla mailla kohta kolme vuotta, seuraan uutisia Kroatiasta edelleen kohtuullisen tarkasti. Ja siellä tuntuu olevan hyvinkin suuresti tapetilla hintojen nousu. Joka aiheuttaa huolta, harmia ja boikotteja paikallisten keskuudessa. Enkä ihmettele. 

Tätä hintojen nousua on selitelty monella tekijällä. Yksi, hyvin suosittu selitys on kauppiaiden ahneus. Tai euroon siirtyminen. Tutkijat, eivätkä tutkimukset, kuitenkaan tue näitä väitteitä, vaan kertovat pääasiallisen syyn löytyvän valtion asettamat korkeat liiketoimintaan liittyvät kulut, suomeksi arvonlisävero, palkkojen nousu ja turismi. Eli kun ihmisiä pyörii Kroatiassa yhä enemmän, tavaraa menee enemmän ja se nostaa hintoja. Samaan aikaan valtio himoitsee lisätuloja verotusta kiristämällä.  

Niin tai näin, oli lopullinen syy ihan mikä tahansa, 45 prosentin nousu elinkustannuksissa on melkoinen hyppy maassa, jossa keskipalkka on kuitenkin vain 1318 euroa. Tuo keskipalkka nousi muuten vuonna 2024 vain 11,5 %.

Hintojen nousu onkin ajanut paikalliset protesteihin. Tammikuussa järjestettiin boikotti kauppoja kohtaan. Sosiaalisessa mediassa toimiva ryhmä Halo Inspektore kehoitti ihmisiä boikotoimaan yhden päivän ajan eri kauppaketjuja. Ja onnistuikin vaatimuksissaan ihan mukavasti, kaupat kertoivat myyntinsä laskeneet 53 prosenttia normaalipäivään verrattuna. Boikotista säikähtäneen kaupat, myös muut kuin boikotoidut ketjut, aloittivat erilaisia “tarjouskampanjoita”, joissa asiakkaille oli tarjolla hyvinkin suurilla alennuksilla aivan perustuotteita. Eli juurikin niitä joiden hintojen nousua ihmiset ovat ihmetelleet. 

Itse asiassa tuo hintojen kohoaminen oli havaittavissa jo juuri ennen kuin muutin maasta. Jo tuolloin paikalliset valittivat sitä, että hinnat nousevat. Esimerkkinä voidaan mainita oluen hinta. Kun muutin Kroatiaan, meidän kylän rantaravintolasta sai puolen litran oluen 13 kunalla. Eli noin 1,70 eurolla. Hiljalleen hinta nousi ensin 15 kunaan (vajaa 2 €) ja lopulta 20 kunaan, joka on jo 2,60 €. Nykyään samaisessa paikassa joudut pulittamaan tasan samasta juomasta jo 4-5 euroa. Puhumattakaan vaikka Dubrovnikin vanhastakaupungista, jossa turismi on nostanut hinnat jo lähes naurettaviksi. Siellä kaupungin keskusaukiolla olut saattaa maksaa helposti kympin, ja sivukujillakin perushinta pyörii 7-8 euron paikkeilla. 

Hintojen nousu ei ole vain paikallisten ongelma. Se vaikuttaa myös Kroatiaan suuntautuvaan turismiin, joka onkin sitten koko maan kannalta todella iso ongelma. Olen kuullut Keski-Euroopan matkailupiireistä jo useamman vuoden ajan valituksia siitä, että Kroatia on hinnoittelemassa itsensä ulos markkinoilta. Niinpä vaikkapa saksalaiset suuntaavat yhä enenevässä määrin Kroatian ohi hieman pidemmällä Montenegroon tai jopa Albaniaan. Nämä maat tarjoavan aivan ne samat auringon ja Adrianmeren kuin Kroatia. Ainakin toistaiseksi huomattavasti edullisemmin. 

Turistien vähentyminen on todellakin suuri ongelma maassa, joka saa noin viidenneksen maan tuloista turismista. Kroatia onkin alkanut, vihdoin, kehittämään erilaisia matkailutuotteita, joita tähän asti ei ole katsottu tarvittavan. Koska aurinko ja meri on toiminut myyntivaltteina. Mutta nyt kun ihmiset ovat todenneet, ettei ne olekaan mitään Kroatian erikoisuuksia, maan matkailuviranomaisille on tullut hätä käteen. Ja on alettu miettiä, että miten ne turistit saadaan pidetyksi tai houkutelluksi takaisin. On alettu tuotteistamaan matkailua.Tämä olisi pitänyt vaan tehdä jo noin viisi vuotta sitten. Vähintään. 

Näin Kroatiassa siis tänä päivänä. Itse asun tällä hetkellä Bulgariassa, mutta jotenkin syvällä sisimmässä kuplii ikävä Kroatiaa kohtaan. Olihan se kuitenkin se minun ensimmäinen kotimaa Suomesta lähdön jälkeen. Joskus on käynyt mielessä jopa palaaminen maahan. Vaan jos/kun hinnat nousevat tuota tahtia, hetken päästä minulla ei kerta kaikkiaan ole varaa muuttaa takaisin. Joten kait sitä pitää etsiä muita vaihtoehtoja. Semmosia joissa on se meri. Ja aurinko. Ja hieman edullisempaa asustella. 

Ante - peruskroaatti

Lauantai 22.2.2025 klo 11.05 - JariH

Edellisessä julkaisussa tutustuimme Georgiin, perusbulgarialaiseen. Nyt siirrämme katseet kohti Kroatiaa, jossa maahan, sen tapoihin ja siellä asuviin kroaatteihin meidät tutustuttaa herra nimeltään Ante. Ante on kroaatti, eli hän kuuluu Kroatian perusväestöön. Ja tekee asioita kuten kroatialaiset tekevät. Joskus hieman hassusti. 

Ensin peruslähtökohta. Andre asuu Dalmatiassa, joka on yksi osa Kroatiaa. Dalmatia sijaitsee Kroatian lounaisosassa ja on kapea, tiheään asuttu rannikkokaistale. Eikä se suinkaan ole koko Kroatia, ei edes tyypillinen Kroatia. Mutta edustaa tässä tarinassa koko maata. Korostettakoon kuitenkin, että kun Dalmatian rannikolta kiipeää vieressä olevien vuorien yli, sieltä avautuu aivan erilainen Kroatia. Puhumattakaan maan pohjoisosasta, jossa sijaitsee mm. pääkaupunki Zagreb tai Luoteis-Kroatian Istrian niemimaasta, joka on jo lähes Italiaa. Mutta Ante asuu Dalmatiassa, joka on, ainakin dalmatialaisten mielestä, maan, ellei peräti koko maailman, napa.  

Itse asiassa meidän piti tavata Ivan, mutta Ivan ei koskaan ilmestynyt paikalle, koska Dalmatiassa kaikkeen vaikuttaa pomalo. Pomaloa ei oikein voi kääntää suoraan, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että mihinkään ei ole kiire, kaikki ehditään tehdä kyllä, mutta kaikki voidaan tehdä ‘sutra’. Joka puolestaan tarkoittaa, ei välttämättä suoran käännöksen mukaan huomenna, vaan dalmatialaiseen tapaan joko huomenna tai parin päivän sisään. Ehkä ensi viikolla. Kunhan tässä ehditään. Koska ensin pitää istua kahvilassa ja juoda kahvia. 

Veikkaan, että Ivan oli kyllä tulossa tapaamiseen, mutta törmäsi matkalla johonkin tuttavaansa. Ja jäi kahville. Koska kaikenmaailman tapaamisiin ehtii kyllä ‘sutra’. Koska pomalo. Väitetään, että Dalmatiassa ei ole käytössä normaaliaika, ei edes normaali kello - siellä toimii ns. dalmatialainen aikakäsitys. Joka venyy…. ja venyy.

Palataan Anteen. Hän saapui paikalle aurinkolaseissaan. Koska aina pitää olla aurinkolasit. Oli kesä tai talvi. Satoi tai paistoi. Veikkaan, että dalmatialaiset käyvät suihkussakin aurinkolasit päässä. Ante tilasi kahvin, joka tarkoittaa että tässä istutaan vähintään tunti. Ehkä kaksi. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Kahvinjuonti on dalmatialaisille rituaali. Jos yrität tilata kahvilassa yhden espresson nopeasti, saat lähinnä sääliviä katseita. Ja herätät pahennusta. Dalmatiassa kahvia ei kerta kaikkiaan vaan juoda ‘nopeasti’. Eikä kiireessä. Koska pomalo. 

Kahvilla ollessaan dalmatialaiset keskustelevat. Eli valittavat. Koska aina pitää valittaa.  Aina on liian kylmä. Tai liian kuuma. Turisteja nyt ainakin on liikaa, paitsi talvella jolloin heitä on liian vähän. Hinnat ovat nousseet taas, liian nopeasti ja elämä on kallista. Poliitikot ovat aivan kädettömiä ja hanurista. Ja jos sinä sitten ulkomaalaisena yhdyt johonkin näistä valituksen aiheista - Ante katsoo sinua loukkaantuneena ja aloittaa: “Vaikka Kroatia on pieni maa, se on hieno maa”. Alustuksen jälkeen kuulet esitelmän Adrianmeren turkoosista, maailman puhtaimmasta vedestä, upeista saarista, vanhoista linnoista ja luonnollisesti urheilumenestyksestä. Joka onkin totta. On lähes käsittämätöntä kuinka paljon Kroatia on tuottanut vaikkapa olympialaisissa menestyneitä urheilijoita. Vai mitä sanotte siitä, että itsenäisyytensä aikana, eli vuodesta 1991 alkaen, maa on saalistanut 18 kultamitalia, 11 hopea- ja 15 pronssimitalia. Eli yhteensä 44 mitalia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomi on samassa ajassa, paljon suuremmilla resursseilla, saanut yhteensä 22 mitalia, joista 4 kultaista. 

Jalkapallosta Ante jaksaisi puhua vaikka kuinka kauan. Vaikka peruskroatialaiseen tyyliin maan jalkapallojoukkue täytyy ensin haukkua täysin pystyyn. Niistä mihinkään ole. Eikä varsinkaan valmentaja Zlatko Dalićista. Joka valitsee aina väärät ukot joukkueeseen. Eikä tee sitä eikä tätä. Ante, aivan kuten kaikki muutkin 3,8 miljoonaa kroaatia, osaisivat tämän(kin) homman paljon paremmin. Mutta kun maajoukkue pelaa, Ante nauliutuu kavereiden kanssa television ääreen. Ohjeita karjutaan televisioruudulle, välillä turhaudutaan ja ollaan varmoja että me ollaan niin hävitty tää peli, mutta sitten kun Kroatia, tai Kroatian jalkapalloilun elävä Jumala Luka Modrić tekee maalin, riemulla ei ole rajoja. Ilotulitteet paukkuvat ja Ante ilmoittaa, että kyllähän minä tämän tiesin. Että me voitamme. Sitä paitsi Modrić on dalmatialainen, hän on syntynyt Zadarissa, Pohjois-Dalmatiassa. 

Ante asuu kotona. Koska kaikki nuoret, ja vähän vanhemmatkin, miehet asuvat kotona. Kroatiassa lähdetään matin, eli äidin, helmoista keskimäärin 32,4 vuotiaina. Mati pitää huolta Antesta. Jos Antelta kysyy, että milloin hän muuttaa pois kotoa, koska esimerkiksi Suomessa nuoret muuttavat keskimäärin 21,5 vuotiaina, Ante esittää vastakysymyksen, että miksi muuttaisin? Mati huoltaa, mati pesee pyykit, mati tekee ruoat ja tiskaa. Kun Ante löytää tyttöystävän, menee ehkä jopa naimisiin, Ante muuttaa vihdoin ‘omilleen’. Tuolloin rakennetaan Anten kotitalon siihen asti keskeneräisenä ollut ylin kerros valmiiksi jonne Ante vaimoineen muuttaa. Näin samassa talossa asuu isoäiti baka alakerrassa, keskikerroksessa Anten vanhemmat ja Ante vaimoineen ylimmässä kerroksessa. Kukin pitäen huolta toisistaan. Anten vanhemmat hoitavat bakaa, joka puolestaan hoitaa Anten lapsen ja Ante sitten kun aika on, omia vanhempiaan. Näin toimii kroatialainen sosiaalihuolto. 

Ante rakastaa juhlia. Joita järjestetään säännöllisesti. Juhliin kutsutaan kavereiden lisäksi koko suku. Ja syödään. Juhlissa syödään aina ilmakuivattua kinkkua eli pršutia, Pag -juustoa, oliiveja, paikallista leipää suoraan naapuritalon leipomosta, grillattua lammasta tai possua, ćevapčićia ja sianlihavartaita. Kaiken päälle kaadetaan naapurissa sijaitsevassa puristamossa puristettua oliiviöljyä, joka sivumennen sanoen on oikeasti maailman parasta, ja nautitaan paikallista viiniä. Jälkiruoaksi tarjoillaan palačinke-krepsejä, cupavcia eli suklaa-kookoskakkuja ja ehkä jopa kremšnita leivoksia. Ja rakijaa. Kaikki tämä toistetaan. Ainakin kerran, useimmiten pari-kolme kertaa.

Toki Ante käy myös töissä. Kesällä. Eli turistisesongin aikaan. Koska Ante, ja koko suku, asuu Dalmatiassa, joka saa suurimman osan tuloistaan turismista, töitä riittää kesäisin kun turisteja pyörii paikoissa. Talvella on sitten hieman hiljaisempaa. Niin töiden kuin turistien osalta. Silloin kulutetaan kesällä ansaittuja rahoja, korjaillaan paikkoja ja valmistaudutaan seuraavaan sesonkiin. Jolloin päästään taas valittamaan sitä kuinka turisteja on liikaa, hinnat nousevat ja kaikki paikat ovat täynnä ja tukossa. 

Hän on siis Ante - peruskroaatti. Ante katselee vieraita ensin hieman varautuneesti, mutta kun tämän kuoren läpi pääsee, Antesta saa erinomaisen ystävän. Kunhan ei vaan arvostele Dalmatiaa, sen säätä eikä varsinkaan jalkapalloa. Vaikka eihän ne mitään osaa. Häviävät kuitenkin. 

Tässä tämän viikon henkilö. Katsellaan kuka, ja mistä maasta, meillä on tapetilla ensi viikolla. Ehkä noin viikon päästä. Stay siis tuned.

Syyskuu 2024

Tiistai 28.1.2025 klo 13.42 - JariH

Verrattain vauhdikkaan kesän jälkeen käännyttiin hiljalleen kohti syksyä. Alkoi syyskuu. Paitsi että näillä meidän leveysasteilla syyskuu on vielä aivan täysi kesäkuukausi. Jopa lokakuussa päästään helposti 25-30 asteen lämpöihin, ja niinpä parhaimpia loma-ajankohtia tulla näille huudeille lomalla ovatkin juuri syys-lokakuu. Ei ole järjettömän kuuma, uimavedet ovat kuitenkin vielä lämpimiä jos se loma suuntautuu meren äärelle, kaikki kesän palvelut ovat auki ja hinnat laskeneet jo hieman kesän huipuista. 

Meillä täällä Plovdivissa ei merta valitettavasti ole, sen sijaan meillä on syyskuussa lukuisia festivaaleja ja tapahtumia ympäri kaupunkia. Löytyy Street Partya, löytyy viini- ja ruokafestareita, taitaapa syyskuulle osua jokin kaupungin juhla- tai vuosipäiväkin. Ja luonnollisesti syyskuun 6. joka on kansallinen juhlapäivä. Tuolloin juhlitaan Bulgarian yhdistymispäivää sen kunniaksi, että vuonna 1885 Itä-Rumelia ja Bulgarian ruhtinaskunta yhdistyivät. Itä-Rumeliahan oli aikoinaan siis ottomaanien valtakunnan autonominen maakunta, joka sitten Ottomaani -valtakunnan romahdettua liitettiin Bulgariaan. Kyllä sitä kannattaa juhlia.                                            

Vuoden 2024 syyskuun alussa tuli siis kierreltyä nykyistä kotikaupunkia hyvinkin erilaisissa tilaisuuksissa. Ja valmistauduttua seuraavaan reissuun, sillä johan edellisestä oli kulunut monta viikkoa. Niinpä kuun puolessa välissä sitä mentiin jälleen. Normireissu, eli ensin junalla Sofiaan, sieltä lento Wienin josta jatkolento Dubrovnikiin. Jossa ensin yksi huili- ja valmistautumispäivä Cavtatissa ja sitten tavalliselle, jo hyvinkin tutuksi tulleelle, työreissulle. Viikko ympäri ämpäri Länsi-Balkania, jonka jälkeen paluu Dubrovnikiin. Perussettiä siis.  

Koska edessä, viikon päästä, oli toinenkin vastaava matka, ei ollut järkeä lennellä pariksi päiväksi kotiin Kroatiasta. Niinpä suunnistin muutamaksi päiväksi jo keväällä lyhyesti vierailtuun Herceg Noviin Montenegeroon. Taka-ajatuksena oli tutustua paikkaan sillä silmällä, että josko sinne voisi vaikka muuttaa. 

Herceg Novi on esitelty tarkemmin tuolla, mutta käydään se nyt tässä nopeasti läpi vielä kerran. Sehän on 30.000 ihmisen kaupunki Adrianmeren rannalla ja muodostuu pötköstä pikkukyliä. Kävin kaupungissa, kuten raportoitu, pikaisesti huhtikuussa ja se jätti tuolloin niin mukavan vaikutuksen, että pitihän sitä käydä tutkimassa tarkemmin. Kävin. Ja kyllä Herceg Novi edelleen oli sangen mukava paikka. Siellä toisin pääsee rampaamaan ylös alas aikamoisen huolella, sillä portaita ja mäkiä varsinkin Herceg Novin vanhassa kaupungissa riittää.  Siis kuntoa kaupunki, tai siellä asuminen, ainakin edellyttäisi. Eikä sovellu millään mittarilla liikuntarajoitteisille henkilöille. 

Ja kyllähän se loppupeleissä sitten on sitten niin, että vaikka Herceg Novi sijaitsee vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Kroatian, eli EU:n rajasta, kynnys muuttaa sinne on tehty niin korkeaksi, että vaikka kuinka houkuttelisi, edessä olisi ollut sen verran haasteita, että ajatus muutosta piti haudata. Oleskelulupa olisi virallisesti vaatinut joko oman yrityksen perustamista, opiskelun aloittamista Montenegrossa tai melkoisen summan sijoittamista maahan. Toki, kuten näissä maissa usein on yleistä, erilaisia enemmän tai vähemmän virallisia kiertoreittejä oleskeluluvan saamiseksi olisi löytynyt, mutta riskit muodostuivat sen verran suuriksi että ajatus muutosta hautautui niiden alle.

Herceg Novi -keikan jälkeen siirryttiin sitten takaisin Kroatian puolelle odottelemaan seuraavan duunireissun alkua. Asuttiin aivan lentokentän kupeessa Cilipit -nimisessä paikassa, jossa ei todellakaan ollut oikeastaan mitään. Paitsi lentokenttä muutaman sadan metrin päässä. Lähimpään ravintolaan ja kauppaan sai rampata valtatien piennarta jonkun 1,5 kilometriä. Mutta paikka toimi siihen tarkoitukseen johon se tällä kertaa oli suunniteltu toimivan; vuorokauden odotteluun.

Sitten mentiin taas. Perusduunimatka, josta ei nyt ihan kauheasti ole raportoitavaa. Paitsi se, että tykkään ihan kauheasti tavata näille matkoille osallistuvia uusia ihmisiä, tykkään reissata heidän kanssaan ja touhuta kaikenlaista matkan aikana. Reissu alkoi siis syyskuussa jatkuen lokakuun puolelle, joten seuraava juttu alkaa keskeltä juuri alkanutta matkaa. Ihmetellään lokakuun raportissa sitten niin reissun tapahtumia kuin muutenkin lokakuuta. Joten tervetuloa takaisin muutaman päivän kuluttua. 

Ja mitä se sitten maksaa?

Keskiviikko 8.1.2025 klo 16.08 - JariH

Minä saan aika ajoin, itseasiassa melko tasaisena virtana, kysymyksiä siitä, että kuinka paljon se asuminen siellä Balkanilla oikein maksaa. Niinkuin vaikka Suomeen verrattuna. Olen vastaillut tiedusteluihin säännönmukaisen epäsäännöllisesti, mutta koska kiinnostus tuntuu taas nostavan päätään, vastaillaan nyt taas. 

Keräsin hintatietoja keskittyen pääsääntöisesti sivustoillani esiteltyihin maihin. Eli Balkanin maihin. Keräsin tiedot sangen mainiolta Numbeo -hintasivustolta. Se on sivusto, joka ei välttämättä tuota viimeisen päälle akateemista tietoa tyyliin EU:n oma tilastosivu Eurostats, vaan perustaa tietonsa ihan tavallisten ihmisten normikulutukseen. Käytännössä sivuston käyttäjät raportoivat asuin/vierailupaikkojensa hinnoista ja Numbeo kokoaa ne sitten yhteen. Näin ollen, ainakin teoriassa, sivustolla olevat hinnat ovat 'se viimeinen tieto', koska käsittääkseni tietokantaa päivitetään sangen aktiivisesti. Viralliset tilastosivut laahavat aina väkisinkin hieman jäljessä. 

Joten listauksiin. Numbeo on koostanut elintarvikkeiden, sähkön, veden ja vaatetuksen hinnat ja laskenut kuinka paljon tarvitset rahaa ruokaan ja normielämiseen eri kohteissa. Ilman vuokraa tai asumiskustannuksia. Halvin paikka Balkanilla tämän listauksen mukaan on Pohjois-Makedonia, siellä rahaa tarvitaan 183,09 euroa kuukaudessa. Kakkosena tulee Bosnia ja Hertsegovina, jonka summa on 197,58 ja kolmantena Montenegro, jossa rahaa kuluu 208,33. Asiaan, ja tarvittavaan rahamäärään, vaikuttaa luonnollisesti todella paljon valitsemasi elämäntyyli, mitä arvostat ja mihin haluat rahasi pistää, mutta koska Numbeon listaus on vertailukelpoinen eri kohteiden välillä, uskon sen antavan verrattain osuvan kuvan maiden välisistä hintaeroista. 

Koko normielämään kuluva rahalistaus edullisimmasta kalleimpaan näyttää tältä:

1) Pohjois-Makedonia              183,09€

2) Bosnia ja Hertsegovina        197,58€

3) Montenegro                        208,33€

4) Bulgaria                             223,15€

5) Slovenia                            237,67€

6) Kroatia                              238,55€

7) Albania                              239,85

Suomen vertailuluku tässä kategoriassa on muuten 329,03. 

Entäs sitten se asuminen? En ottanut tähän vertailuun asuntojen myyntihintoja vaan keskityin enemmän vuokramarkkinoihin. Hinnat ovat yhden makuuhuoneen asunnosta, joka sijaitsee kaupungin, tässä tapauksessa varmaankin pääkaupungin, keskustassa. Eikä listaus yllätä. Samat maat näyttävät heiluvan tämänkin listan kärkipaikoilla. Listaus näyttää edullisimmasta kalleimpaan tältä:

1) Bosnia ja Hertsegovina       268,50€

2) Pohjois-Makedonia             296,39€

3) Bulgaria                            415,09€

4) Albania                              489,38€

5) Montenegro                       612,57€

6) Kroatia                              628,48€

7) Slovenia                            729,88€

Ja ennenkuin kukaan alkaa kiljumaan, että enhän minä maksa lähellekkään tuollaisia summia, haluaisin korostaa että hinnat ovat ihan tavallisten ihmisten, ihan tavalliset asukkaiden, ilmoittamia hintoja, enkä usko että kenelläkään on kauheaa tarvetta vääristellä niitä. Suomen vastaava hinta on Numbeon mukaan muuten 790,96.

Henkilökohtainen huomioni kiinnittyy Kroatiaan, jossa olen asunut seitsemän vuotta. Kun aikoinani muutin maahan, hintataso oli karkeasti arvioituna ehkä noin 1/3 Suomen hinnoista. Nyt näyttäisi siltä, että hinnat ovat nousseet sevästi ja hintaero mm. Suomeen on kutistunut huomattavasti. Tämä tosiasia on havaittu kroatialaisten ystävieni ja maassa vierailleiden turistien taholla. Kroatia ei ole enää halpa maa. Se on toki yhä edelleen edullinen, mutta ei halpa. Ei varsinkaan turistikeskuksissa, joiden hinnat alkavat olla jo Suomen tasolla. 

Ja lopuksi Numbeon koostama Quality of Life -listaus. Olen aina suhtautunut hyvin skeptisesti näihin elämänlaatua mittaaviin tutkimuksiin, sillä toinen tykkää jostain, joku toinen taas jotain muusta. Ja kyllähän ne henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat väkisin siihen miltä se elämä tuntuu. 

Numbeon elämänlaatututkimus perustuu käyttäjien kokemuksiin. Pisteet eri maille on jaettu sivuston käyttäjien ilmoittamien ostovoiman, saastumisasteen, asuinkustannusten, turvallisuuden ja terveydenhoitotilanteen perusteella. Kuten sanottu kokemukset ovat taatusti hyvin subjektiivisia, mutta antanevat kuitenkin jonkinmoisen kuvan kyseisen maan tilanteesta. Niinpä listaus on hieman erilainen kuin edelliset, puhtaasti hintoihin perustuneet, listat.

1) Slovenia                            179,3

2) Kroatia                              174,6

3) Bulgaria                            143,8

4) Bosnia ja Hertsegovina       134,8

5) Pohjois-Makedonia             120,3

6) Albania                             104,3

Montenegro ei ollut syystä tai toisesta tässä vertailussa mukana. Suomen arvo Quality of Life listauksessa oli muuten 203,8.

Näin. Tämä oli siis yhteenveto Balkanin maista eri sektoreilla mitattuna. Tarkemmin asiasta löytyy tietoa Numbeon -sivustolta, joka mielestäni antaa sangen kattavan kuvan ajantasaisesta hintatasosta. Kannattaa surfailla, jos asia kiinnostaa tarkemmin. 

Mitä johtopäätöksiä näistä listoista sitten voi vedellä? En minä tiedä. Kukin lukee varmasti niitä juuri niinkuin itse katsoo aiheelliseksi. Itse totesin ainakin tuon edellä mainitun Kroatian hintatason nousun ja hämmästyin Albanian matalasta sijoituksesta niin hintataso- kuin asumisvertailussa - eikä se elämänlaatukaan siellä näyttäisi olevan kovin korkea. Slovenian kärkisijoituksen elämänlaadussa allekirjoitan täysin, se on ollut yksi miellyttävimmistä  maista joissa olen tänä vuonna vieraillut. Muutoin tämä tutkimus, eikä nämä listat, juurikaan yllättäneet. Bosnia on halpa, samoin Pohjois-Makedonia. Bulgaria keikkuun kalleimpien ja edullisimpien maiden välimaastossa. 

Kaiken kaikkiaan Balkanin maat näyttäisivät olevan suhteellisen edullisia, ainakin jos niitä vertaa Suomeen. Elämänlaatua löytyy jonkinverran, mutta ei ehkä ihan niin paljon kuin Suomessa on totuttu. Paitsi elämänlaatu on, kuten todettu, hyvin subjektiivinen käsitys. Joku tykkää siitä, että uimaranta on kävelymatkan päässä ja talvi kestää kuukauden, joku saattaa tykätä miinus 30 asteen pakkasesta ja puolen vuoden pimeydestä. Ja kaikki ovat oikeassa.                           

Muuttosaaga - että miksi ihmeessä?

Sunnuntai 22.12.2024 klo 18.51 - JariH

Aika ajoin minulta kysytään, mikä minut sai aikoinaan muuttamaan Suomesta, miksi valitsin aluksi Kroatian ja miksi ihmeessä vaihdoin Kroatian Bulgariaan. Viimeinen kysymys on varsinkin paikallisten keskuudessa täällä Bulgariassa herättänyt suurta hämmennystä. Minulta on kysytty myös toistuvasti, että eikö minua pelottanut lähteä, mitä jos en olisikaan pitänyt ulkomailla asumisesta tai jos kaikki olisi mennyt pieleen. Että mitä sitten? Ja koska näitä kyselyjä on taas tullut, vastaan nyt. Vajaan yhdeksän vuoden ulkomailla asumisen jälkeen uskon tietäväni vastaukset osaan näistä kysymyksistä – ainakin omalta osaltani. Toki meitä suomalaisia ulkkareita kun on paljon, yllättävänkin paljon ja nykyään lähes jokaisessa kolkassa ympäri palloa. Ja kaikilla on omat syynsä. Tässä ovat minun.  

Lähdetään siitä, että minulla ole, eikä ole ollut, yhtään mitään Suomea vastaan. Suomi on hieno maa, siellä on paljon hyviä asioita. Mutta siellä on myös lokakuu, marraskuu ja joulukuu. Jotka olivat olivat ne suurimmat syyt miksi päätin aikoinani lähteä. Lisätään tuohon vielä pimeys, koleus, loska ja kunnon talven puute, niin kasassa alkaa olla muutama työntötekijä, joita en edelleenkään kaipaa Suomesta.

Edellä mainittujen sääolosuhteiden lisäksi olin toki miettinyt jo pitkään, että jos joskus pääsen eläkkeelle, muutan Suomesta jonnekin. Muutossani oli kysymys siis myös pitkäaikaisesta haaveesta – halusta nähdä ja kokea uusia asioita, uusia kulttuureja ja uusia ihmisiä. Tietyllä tavalla halusin aloittaa alusta.

Minut kirjoitettiin vuonna 2015  kuntoutustuelle ja vuonna 2016 lopullisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. Olinkin äkkiä tilanteessa, jossa minulla olisi yllättäen mahdollisuus toteuttaa haaveeni Suomesta muutosta jo monta vuotta ennen varsinaista eläkeikää. Haave, joka oli elänyt kauan – nyt sitä täytyisi ihan oikeasti alkaa elää! Ykskaks. Hupsista!

Sain työkyvyttömyyspäätöksen postissa 17. joulukuuta 2015. Eläke alkaisi 1. helmikuuta2016. Toimin kuin duracelpupu muutaman kuukaudeni: tutkin vaihtoehtoja kohteista, myin kaiken mitä omistin, ostin auton, vuokrasin asunnon Kroatiasta ja järjestin matkan itselleni ja mukaan lähtevälle Rocky the Dogille. Lopulta huhtikuun lopussa 2016 olimme valmiit. Matka, joka jatkuu yhä, oli valmis alkamaan.

Saavuimme muutaman suunnitellun mutkan kautta  6. toukokuuta 2016 Kroatiaan Kaštel Stari -nimiseen kylään. Kroatia jo itsessään oli sangen mielenkiintoinen valinta, en ollut ikinä käynyt maassa enkä tiennyt siitä juurikaan mitään.  Kaštel Starista, uudesta asuinpaikastani, en tiennyt sitäkään vähää. Niinpä toukokuun alussa 2016 olin täysin uudessa kulttuurissa, täysin uudessa maassa,  pienessä, tuntemattomassa kylässä ilman yhtäkään tuttua. Oli tullut aika aloittaa kaikki alusta. Oli tullut aika alkaa elää sitä unelmaa, josta olin jo pitkään haaveillut.  

Suunnitteluvaiheessa pohdin myös perinteisiä eläkeläiskohteita kuten Espanjaa, Portugalia, Kreikkaa ja Italiaa, mutta päädyin lopulta Kroatiaan. Mutta miksi juuri Kroatia? En halunnut muuttaa Suomesta suomalaisyhteisöön, halusin uusia kokemuksia, kulttuureja ja ihmisiä. Jos olisin muuttanut suomalaisten pariin vaikkapa Fuengirolaan  Espanjaan, naapureina olisi ollut samat pirjot ja reiskat kuin Suomessa asuessani. Joten ei sinne.

Kroatia valikoitui kohteeksi miellyttävän ilmaston ja vielä tuolloin edullisen hintatason ansiosta. Halusin pysytellä EU:n sisällä, ja niinpä pitkällisen vertailun sekä vankan excel-taulukoinnin jälkeen valitsin Kroatian ja Kaštel Starin. Kun vielä vähän sattuman kaupalla satuin löytämään edullisen vuokra-asunnon, päätös oli valmis. Vaikka en tuntenut Kroatiaa, en Kastel Sraria, en vuokranantajaani, en yhtään ketään paikasta, jonne olin päättänyt siirtää koko elämäni. Hyppäsin siis silmät kiinni  suoraan  altaan syvään päähän.

Ensimmäinen koti Kroatiassa

Hiljalleen elämä alkoi sujua. Opettelin kroatialaista, tarkemmin dalmatialaista, elämäntapaa. Sain apua paikallisilta virallisten asioiden hoitamiseen, tutustuin ihmisiin, opin uutta kulttuuria ja nautin auringosta ja merestä. Vaikka jotkut asiat hämmensivät ja byrokratia sai savun nousemaan korvista, päätös muuttaa Kroatiaan oli hyvä, hieno ja erinomainen. Päätös josta olen tyytyväinen ja lopulta melko ylpeäkin. “Uskalsin” tempaista itseni irti kaikesta siitä, jonka keskelle olisi Suomeen jäädessäni ollut niin helppo jumittaa. Lähdin ja etsin paikan jossa tykkäsin asua. Viihdyin. 

Lopulta tuli tarve nähdä ja kokea jotain uutta. Jälleen kerran ilman suunnitelmaa ja ilman mitään sen suurempaa syytä. Tuntui vain, että Kroatia on ns. pelattu läpi ja haluan eteenpäin. Jonnekin. Ja niin eteen putkahti Bulgaria.

Pakko myöntää, että minulla oli aluksi melkoiset ennakkoluulot Bulgariaa kohtaan. Ajattelin harmaata maisemaa, rikkinäisiä taloja ja maatuskoja vaeltamassa harmaissa talvitakeissaan. Lensin Sofiaan, vuokrasin auton ja ajelin ympäri maata viikon ajan. Suuri osa ennakkoluuloistani hälveni. Bulgaria oli ihan oikeasti ottanut askeleita kohti modernia Eurooppaa. Historiaansa unohtamatta. Onneksi.

Kiertelin viikon verran ympäri maata. Kävin mielenkiintoisissa paikoissa, vierailin pääkaupunki Sofiassa, vierailin Mustanmeren rantakohteissa ja siellä sijaitsevissa kaupungeissa, mutta kun saavuin nykyiseen kotikaupunkiini Plovdiviin, tiesin heti, että jos muuttaisin Bulgariaan, paikkakunta olisi Plovdiv. Piste.  Bulgariassa historia on läsnä kaikkialla, eikä Plovdiv ole poikkeus – pikemminkin päinvastoin. Kun pysäköin auton kaupungin keskustaan, ensimmäisenä silmieni eteen pomppasi kommunismin ajalta peräisin oleva, kauniilla tavalla todella ruma postitalo. Tien toisella puolella on ensimmäiset roomalaiset rauniot. Kun kulkee 50 metriä, vastaan tulee seuraava raunio. Raunioita, ja merkkejä historiasta, on nähtävissä tämän kaupungin keskustassa aivan koko ajan ja ihan joka paikassa. Jopa Plovdivin pääkatu on rakennettu roomalaisen stadionin päälle. Voidaan sanoa, että Plovdiv elää ja hengittää historiaa – onhan se Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti asuttu kaupunki.

Mutta Plovdiv on paljon muutakin kuin muinaisia raunioita ja roomalaisia pylväitä. Se on elävä, värikäs ja vauhdikas kaupunki. Täällä on aktiivinen expat-yhteisö, yliopisto, joka tuo kaupunkiin nuorekasta energiaa ja yksi Euroopan parhaiten säilyneitä roomalaisia teattereita, joka on yhä aktiivisessa käytössä. Plovdiv oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2019 ja on sitä edelleen ainakin Bulgarian mittakaavassa. Toki pääkaupungissa Sofiassa tapahtuu paljon, mutta myös Plovdivissa riittää elämää.

Kun lähdin Kroatiasta, Kaštel Starista, olin asunut pienessä, noin 9000 asukkaan kylässä ja janosin kaupunkielämää. Löysin sen Plovdivista. Asun niin keskellä kaupunkia kuin mahdollista, joten heti ovesta ulos astuessani olen kaupungin sykkeessä. Tässä mielessä Plovdiv ja Bulgaria ovat täyttäneet odotukseni. Lisäksi Bulgaria vastaa vaatimuksiin edullisesta elämisestä – peruselintarvikkeet ovat todella halpoja, eikä asuminenkaan ole turhan kallista. Toki kahden ja puolen vuoden aikana, jonka olen täällä asunut, hinnat ovat nousseet huomattavasti, mutta elinkustannukset ovat silti edelleen sangen kohtuulliset.

Entä mikä Bulgariassa mättää? Kroatiassa asuessani kritisoin byrokratiaa, mutta täällä sen määrä on helposti kaksinkertainen. Ja todellakin valituksen sekä ihmettelyn arvoinen.  Ns. "palvelu" virastoissa noudattaa yhä neuvostoajoilta periytynyttä käytäntöä, jossa asiakas tuntuu olevan olemassa vain siksi, että häntä voi kiusata. Viranhaltija on täällä jumalasta seuraava.Ylöspäin.

Kaipaan merta. Kroatiassa asuin 30 metrin päässä rannasta, mutta täällä lähimpään rantaan on yli 200 kilometriä – ja silloinkin mennään Kreikan puolelle. Bulgarian oma rannikko on vieläkin kauempana. Myös ilmasto tuo omat haasteensa: kesäisin Plovdiv on sietämättömän kuuma, sillä kaupunki sijaitsee laaksossa, jossa ilma ei kierrä. Lämpötila nousee usein 35–40 asteeseen, mikä ei ilman merta ole kaupunkiympäristössä enää miellyttävää. Koittakaapa itse elää kattilassa jota lämmitetään jatkuvasti.

Lopuksi yhteenveto alussa esitettyihin kysymyksiin: Miksi lähdit Suomesta? Syyt olivat siis loka-, marras- ja joulukuu. Pelottiko minua? Ei. Entä mitä jos asiat olisivat menneet pieleen? Aina pääsee pois. Sama pätee, jos en olisi viihtynyt tai jos olisin kaivannut Suomea. Aina pääsee pois.

Toistaiseksi mikään näistä “uhkakuvista” ei ole toteutunut. Suomeen palaaminen ei ole ollut vielä mielessä. Ehkä se nousee joskus esiin, mutta tällä hetkellä en koe siihen tarvetta. Mutta Bulgaria alkaa tuntua hiljalleen valmiilta. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä ja milloin, sitä en vielä osaa sanoa. Palataan siihen vaikkapa sitten kun olen keksinyt sen. Vaan se on sitten seuraavan jutun aihe. 

Balkanin matkailu kasvaa vauhdilla

Keskiviikko 18.12.2024 - JariH

Balkanin alue houkuttelee yhä enemmän matkailijoita, ja sen odotetaan nousevan merkittäväksi matkailukohteeksi lähivuosina. Kasvun taustalla ovat strategiset investoinnit, alueellinen yhteistyö sekä kestävän matkailun käytäntöjen kehittäminen. Länsi-Balkanin maat, kuten Albania, Montenegro, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia sekä Pohjois-Makedonia, ovat raportoineet voimakasta matkailijamäärien kasvusta, ja suunta näyttää jatkuvan positiivisena myös vuonna 2025. Kroatia ja Slovenia eivät ole vielä julkaisseet tarkkoja lukuja, mutta ennakkotiedot viittaavat matkailun vahvaan nousuun myös näissä maissa.

Balkanin vetovoima perustuu sen rikkaaseen historiaan, monipuoliseen kulttuuriperintöön ja upeisiin luonnonmaisemiin. Kansainväliset matkailijat arvostavat erityisesti alueen autenttisuutta ja vaihtelevia maisemia. Matkailualalla on kuitenkin haasteita, jotka hidastavat kasvun täysimääräistä hyödyntämistä. Kausiluonteisuus painottuu vahvasti kesään ja talvimatkailun kehittäminen on vasta alussa. Joillakin syrjäisemmillä alueilla palvelut ja infrastruktuuri, kuten tieverkostot, ovat yhä puutteellisia. Lisäksi osaavan henkilöstön saatavuus, erityisesti ravintola-alalla, on ongelma. Myös ylimatkailu rasittaa suosittuja kohteita, kuten Dubrovnikia ja Kotoria, mikä aiheuttaa paineita paikalliselle infrastruktuurille.

Kasvulukemat ovat kuitenkin lupaavia. Albania on matkailijamäärien kasvussa selvä kärjessä, ja maassa kirjattiin peräti 41 prosentin lisäys vierailijoissa. Matkailun osuus Albanian bruttokansantuotteesta on noussut jo 21 prosenttiin. Kasvun taustalla ovat muun muassa viisumivapauden laajeneminen, paremmat liikenneyhteydet suorien lentojen ansiosta sekä uusien matkailukohteiden avaaminen.

Montenegro seuraa perässä 17 prosentin kasvulla ja matkailun osuus maan BKT:stä on jo 24 prosenttia. Bosnia ja Hertsegovina, vaikka onkin vielä jäljessä, on saavuttanut sekin peräti 19,2 prosentin kasvun, mikä johtuu erityisesti kansainvälisen ja alueellisen markkinoinnin tehostamisesta. Pohjois-Makedonian turismi kasvaa 20 prosentilla, mikä on huomattava saavutus maan suhteellisen pienestä matkailutarjonnasta huolimatta. Serbia on kasvattanut matkailijamääriään hieman maltillisemmin 15 prosentilla.

Vuonna 2025 Länsi-Balkanin maat odottavat kasvun jatkuvan, joka tarkoittaa yhä enemmän matkailijoita, jotka viipyvät kohteissa pidempään ja käyttävät näin enemmän rahaa. Alueella panostetaan ympärivuotisen matkailun kehittämiseen, erityisesti Bosnia ja Hertsegovinan vuoristokohteissa ja Montenegron hiihtokeskuksissa. Infrastruktuuria parannetaan laajentamalla tie- ja rautatieverkostoja ja digitaalinen markkinointi kohdistetaan erityisesti nuorempiin sukupolviin, kuten milleniaaleihin ja Z-sukupolveen. Alueellinen yhteistyö tiivistyy, jotta Balkan voisi tarjota matkailijoille entistä monipuolisempia ja houkuttelevampia elämyksiä.