Juttuja

Käristyskupoli

Torstai 25.6.2026 klo 12.38 - JariH

Kaikille lienee selvää, kiitos suomalaisten tiedotusvälineiden, että Etelä- ja Keski-Eurooppaa koettelee juuri nyt melkomoinen helleaalto. Uutisointi Suomessa on keskittynyt pitkälti Italian ja Ranskan tyyppisiin maihin, mutta osataan sitä täällä meilläkin. 

Pahin kuumuus on ainakin toistaiseksi ohittanut Kroatian, mutta kyllä sitä lämpöä riittää täälläkin. Lämpötila on noussut iltapäivisin toistuvasti päivästä toiseen 35-36 asteeseen. Eikä helpotusta ole luvassa. Pikemmin  päinvastoin. 

Nimihirviö Kroatian valtion hydrometerologinen laitos (DHMZ) nimittäin paukuttaa puhelimeen punaisia varoituksia erittäin korkeista lämpötiloista. Sen mukaan meillä täällä Dalmatiassa on odotettavissa lähes 40 asteen kuumuutta sunnuntaille, siihen asti pyöritään 36-37 asteessa. Vaikka olen aina naureskellut Suomen iltapäivälehtien ohjeille miten käyttäytyä milloin minkin ‘hellehelvetin’  iskiessä Suomeen, eli lämmön noustessa yli 20 asteen, pitänee nyt ihan oikeasti kerrata ohjeet kuinka käyttäytyä helteessä. Koska täällä tuo kuumuus on hieman eri lukemissa. 

Kuulun riskiryhmään. Eli olen vanha. Meitä vanhoja kupsahtelee kuumuudessa jatkuvasti. Joten ensinnäkin lienee syytä vältellä suurempaa liikkumista ulkona kello 11-17 välisenä aikana. Jos kuitenkin on pakko mennä, on syytä pysytellä varjossa. Eli harrastaa varjokävelyä. Jos sen varjon jostain sattuu löytämään kun aurinko paistaa suoraan ylhäältä. Lisäksi kannattaa kuulemma juoda. Vettä. Uskon kyllä että Coca Cola Zero ajaa saman asian. 

Kannattaa mennä kirkkoon. Ne ovat yleensä viileitä paikkoja. Jopa helteellä. Koska kiviseinät ja kalsea kattollinen tunnelma. Toinen paikka missä on mukava vierailla helteellä on kaupat. Ja siellä ennen kaikkea kylmäkaapit. Niihin ei tarvitse välttämättä mennä edes sisälle, mutta kaappien läheisyydessä on usein miellyttävän viileää. 

Itse olen todennut että Adrianmeri on kiva paikka viettää aikaa kun on kuuma.  Vaikka veden lämpötila on juuri nyt 25 astetta, kyllä sekin viilentää ihan kivasti. Olen ottanut tavaksi pulahtaa mereen kaksi, joskus jopa kolme, kertaa päivässä. Aamu-uinti about kello 7. Silloin meri on usein tyyni eikä siellä ole minun lisäksi ketään muita kuin kroatialaisia mummoja, jotka lilluvat meressä ja juoruavat keskenään. Iltapäväuinti suoritetaan puolestaan sitten keskellä kiljuvia lapsi- ja turistilaumoja about yhden aikoihin. Meri on silloin usein tuulinen ja sitä kautta myös aaltoisa. Iltapäivisin rannoilta esiintyy myös bikinibeibejä. Heitä ei aamuisin näy.

Helle vaikuttaa myös nukkumiseen. Vaikka ilmastointi huutaa täysillä ja irtotuulettimet on suunnattu tarkasti sänkyyn, niin kyllä se, että lämpötila ei laske ulkonakaan alle 30 asteen edes yöllä, ei kovin kauheasti nukkumista edistä. Hikeä pukkaa ja lakanat kostuvat. Ja jos päivärutiineihin oleellisesti kuuluvat iltapäiväoluet CafeBar Gajossa lipsahtaa jostain syystä tavallisen kahden sijasta vaikkapa kolmeen, ei sekään kovasti nukkumista auta.

Tätä kirjottaessani edellä mainittua kuumuutta ei ole helpottanut edes ukkoset. Ne kun kuuluvat Dalmatian kesään ihan samalla tavalla kuin vaikkapa nuo edelä mainitut bikinibeidet. Silloin kun ukkosilma pääsee nousemaan oikein kunnolla päälle vuorten ja meren välistä, silloin jyrisee ja salamoi huolella. Ja tulee vettä. Eikä Kroatian usein melko vanhoillinen viemärijärjestelmä oikein pysy perässä. Niinpä sitä vettä sitten lainehtii sitten pitkin poikin katuja ja kujia. Joskus jopa talojen kellareissa.  

Näin tällä erää. Tuli tarinoita helliinfernosta. Seuraavaksi hyvin suurella todennäköisyydellä ihan jotain muuta. Pysykääpä siis kanavilla.

Juhannus

Lauantai 20.6.2026 klo 13.01 - JariH

Kun naputtelen tätä tarinaa on juhannuspäivä. Ja juhannusfiilis. Suomiradio on tuutannut tunnelmaa jo viikon verran, on kerrottu säästä, ruuhkista, vesien lämpötiloista, antanut ohjeita miten käyttäytyä/miten ei käyttäytyä. Ihmiset Suomessa ovat paenneet mökeilleen, rannoille, ovat suunnitelleet mitä syödä, mitä juoda, vetäneet viinaa, rakastelleet yöttömässä yössä ja lopuksi kaiken tämän päälle hukkuvat järveen kun koittavat pissata seisaaltaan soutuveneestä. 

Mites se juhannus sitten täällä Adrianmeren rannalla? Lyhyt vastaus; ei mitenkään. Kroatiassa juhannus on aivan tavallinen viikonloppu. Kukaan ei suunnittele suuremmin reissuja mihinkään metsään, ei ruoka- eikä juomalistoja eikä hukkumisia, rakkauttakin tehdään aivan kuten kaikkina muinakin viikonloppuina ilman sen suurempia ennakkovalmisteluja. Yhdeksän kuukauden kuluttua ei syntyyvydessä näy minkäänlaista piikkiä. 

Jos ihan tarkkoja ollaan niin ehkä ruokalistoja pitää hieman suunnitella koska kaupat ovat edelleen sunnuntaisin kiinni. Hsrvempi kuitenkaan mitään juhannuksen juhlamenuta suunnittelee. 

Paitsi minä. Laitoin ostohousut jalkaan ja jyrryyttelin paikallisbussilla oikein Lidliin asti juhannusostoksille. Koska pitäähän sitä nyt hieman yrittää. Edellisen kerran suoritin moisen erikoisoperaation jouluna. 

Saksalaiskaupasta tarttui mukaan juttuja mitä ei meidän kylän pikkukaupooista välttämättä ihan joka päivä löydy. Kannoin kotiin kaikenlaisia kaloja aina lohesta alkaen. Vaikka paljon kaivattua silliä ei tällä kertaa löytynytkään. Ostin jopa jonkun maalaisia uusia perunoita. Yleensä hankin potut torimummolta meidän torilta, mutta nyt en uskaltanut ottaa riskiä. Mitä jos mummolla ei olisi ollutkaan niitä….. jouluna hänellä muuten oli niitä. Toimivat tuolloin hienosti. 

Rahaa paloi kun oli ne ostohousut jalassa ja tuli hankittua kaikenlaista. Paljon myös ei juhannukseen liittyvää. Vaan nyt on sovellettu juhannusateria hallussa. Kaikkine kaloineen. Ja uusine perunoineen. Hieman joutuu jälleen soveltamaan, mutta tähän on totuttu. Soveltavaa ateriaa on suoritettu niin jouluna, uutena vuotena, vappuna kuin nyt siis myös juhannuksena.

Juhannusfiilikseen pääsin edellä mainitun reisssun aikana myös liikenteessä. Oli ruuhkaa, oli onnettomuuksia, oli vähän sitä sun tätä. Juuri niinkuin perinteisessä suomalaisessa juhannuksessa. Minun kohdalle osui kaksi onnettomuuta, ensimmisessä oli jalankulkija jäänyt auton alle ja toisessa osapuolina olivat moottoripyörä ja henkilöauto. Tämä jälkimmäinen oli sattunut juuri kun tulin paikalle, pyörä oli solmussa keskellä tietä, auton konepelti rutussa ja moottoripyöräilijä pötköllään tiellä. Kädet heilui, joten hän oli hengissä. Eikä mainitulle jalankulkijallekaan sen pahemmin kuulemma käynyt, hänet oli viety kyllä sairaalaan mutta hengissä hänkin selvisi. 

Nämä onnettomuudet aiheuttivat kuitenkin meidän ‘kakkostielle’ melkoiset ruuhkat, joten juhannukseen oleellisesti liittyvissä jonoissa tuli vietettyä aikaa myös täällä Kroatiassa. 

Näin tänä juhannuksena täällä Kastelassa. Päätän raporttini tältä erää tähän. Ja palaan linjoille joskus tämän tavallisen viikonlopun jälkeen. Pysykääpä siis linjoilla. 

Kymmenen vuotta

Keskiviikko 6.5.2026 klo 14.12 - JariH

Koin eräänlaisen deja vu -ilmiön kun saavun tänään takaisin Kaštel Stariin. Tällä kertaa tulin tosin ‘vain’ työmatkalta, mutta tasan kymmenen vuotta sitten tilanne, ja fiilis, oli hieman toisenlainen. 

On kulunut vuosikymmen siitä, kun hyppäsin jalat edellä suoraan syvään päätyyn. Toteutin tuolloin haaveeni, jota olin hautonut mielessäni niin pitkään kun muistan. Että muutan Suomesta jonnekin. Muutan uuteen ympäristöön, uuteen kulttuurin. Ja minähän muutin, vaikka periaatteessa minulla ei ollut, eikä ole, mitään Suomea vastaan. Halusin vain saada uusia kokemuksia. Ehkäpä jollain tasolla aloittaa elämän alusta. 

Niinpä olin yllättäen tilanteessa, että minulla oli mahdollisuus toteuttaa tuo edellä mainittu haave. Muuttaa jonnekin. Juttelin luonnollisesti lääkäreiden kanssa, että onko muutto mahdollinen sairauteni takia, ja kun he totesivat että on, alkoi suunnittelu. Alkoi vaihtoehtojen kartoitus. 

Tein excell -taulukon. Tietysti, sillä ilman exceliä ei voi suunnitella mitään. Taulokosta löytyivät kaikki suomalaiseläkeläisten vakiokohteet tyyliin Espanja, Kreikka, Portugali, Malta jne. Ja lopulta myös Kroatia. Josta en tiennyt mitään, en ollut ikinä käynyt maassa enkä aluksi edes miettinyt Kroatiaa vaihtoehtona…. vaan listalle sekin pääsi. 

Tässä vaiheessa ihmiset ympärilläni olivat lähes kaikki että ‘kylläpä sinä olet rohkea kun uskallat tehdä noin’ ja ‘mitä jos et viihdy tai mitä jos kaikki menee pieleen’. Itse en pitänyt itseäni mitenkään erityisen rohkeana, mielestäni se on/oli melko sama asia muutinko Kaštelaan  vai Kouvolaan. Jos en viihtyisi tai jos hommat ei luistaisi, ainahan sitä pääsisi takaisin.  

Miksi kirjoitan aiheesta juuri nyt? Ihan vaan siksi, että tuosta muutosta on kulunut tänään tätä kirjoittaessani tasan kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta! Tästä voitanee päätellä ainakin se, että kyllä ne hommat sitten kuitenkin luistivat, mikään ei ole mennyt suuremmin pieleen ja lienen viihtyneeni verrattain hyvin. Ainakin paremmin kuin Ylivieskassa josta tälle reissulle lähdin. 

Totuuden nimessä on tunnustettava, että onhan se usko välillä ollut koetuksella. Olen ollut turhautunut Kroatian byrokratiaan, tapoihin, joskus jopa kulttuuriin, olen joutunut opettelemaan uusia asioita, uusia toimintatapoja - ehkä katselemaan maailmaa hieman eri kulmasta kuin mihin olin tottunut. Siitä huolimatta, nyt kymmenen vuoden jälkeen, en edelleenkään ole ihan heti palaamassa Suomeen. Suomessa on mukava käydä, kirjoittelen tätäkin juttua Helsinki-Vantaan lentokentältä lyhyen Helsinki -vierailun jälkeen, mutta kyllä minä toistaiseksi aion pysyä, ja viihtyä, Kroatiassa. Huolimatta siitä, että se(kin) maa saa välillä savun nousemaan korvista.

Olkoon tämä kirjoitus jonkinlainen kunnianosoitus itselleni, rohkeudelleni ja sille, että riuhtaisin itseni irti siitä ‘tutusta ja turvallisesta’ elämästä. Tämä on kunnianosoitus myös Kroatialle ja Kaštelalle, ennenkaikkea Kaštel Starille, josta on aikojen saatossa muotoutunut minulle koti. Sitä en tiedä, olisiko Kouvolasta muodostunut samanlainen kotipaikka jos jostain syystä olisin valinnut sen kohteeksi jossa hankkia uusia kokemuksia ja sopeutua uuteen kulttuuriin, mutta juuri nyt olen sangen onnellinen täällä. Kotona. Kaštel Starissa.

Valmistuu valmistuu....

Maanantai 22.12.2025 klo 10.56 - JariH

Kyllähän se sieltä väkisin pukkaa. Se joulu. Siirretäänpä siis loput Kaštellan kylien historiat tulevaisuuteen ja käydään sen sijaan läpi hieman miten jouluvalmistelut täällä palmun alla ovat sujuneet. 

Ihan alkuun täytyy todeta, että on himpun verran haastavaa saada yhtään minkäänlaista joulutunnelmaa aikaiseksi kun aurinko paistaa ja päivälämpötila kipuaa vanhan, aina luotettavan, apteekin lämpömittarin mukaan 16-17 asteeseen. Eli sellaista perinteistä ‘lunta sataa hiljalleen pimpeli-pom’ -joulufiilistä on vaikea kaivella esiin vaikka radio tuuttaa päivittäin suomalaista joulumusiikkia. Joka on sivumennen sanottuna aikamoisen ranteet auki meininkiä. On kuollutta pikkuveljeä, on harrasta tunnelmaa, on köyhyyttä ja kaikenlaista muuta kamalaa. Joulu on pohjimmiltaan kuitenkin synttärit, miksi sitä pitäisi synkistellä? Kysyn vaan. 

Täällä siis väännetään. Koitetaan ainakin vääntää jonkinlaista kaukaisesti suomalaista joulua muistuttavaa tapahtumaa vaikka tarvikkeiden hankkiminen onkin verrattain hankalaa. Hyvin vanhvasti soveltaen siis mennään. Hyvänä esimerkkinä tuosta tarvikkeiden hankkimisen vaikeudesta  toimii sinappi, josta kirjoitin jo muutama juttu sitten. Kroatiassa ei kun kunnon sinappia ole. Vaan kun hätä on suuri, apu löytyy. Ei nyt kovin läheltä, mutta Suomesta. Sain nimittäin tuon edellisen kirjoituksen jälkeen ilmoituksen, että minulle on postissa tulossa suomalaista sinappia. Ja tuli! Suklaalevyn ja kynttilän kera. Kyllä tuntui hyvältä. Kiitos vielä kerran pelastavalle enkelille. Taisivat muuten olla samalla minun ainoat joululahjat.  

Vaan eipä täällä tunneta perinteistä joulukinkkuakaan, joten juhlapöydän kunkkua näyttelee ihan peruspossunpaisti. Joka toki suolataan. Näin siitä saadaan lähes suomalaisen kinkun makuinen. Suolaus ei muuten ole kauhean vaikea rasti. Kuten ei ole vaikeaa imelletyn perunalaatikon valmistaminenkaan. Olen toki harjoitellut sitä jo useamman vuoden ajan, mutta harjoitus tekee mestarin. Tai ainakin sen, että itse imelletty perunalaatikko todella on imellettyä. Ensimmäiset viritelmät vuosia sitten kun olivat lähinnä uunissa paistettua perunamuusia. 

Silliäkään on turha etsiä ainakaan Kaštellan kymmenistä kaupoista. Ei ole. Ei edes kalakaupoissa. Kuten ei ollut losostakaan. Eli lohta. Tuoretta sellaista. Pakasteesta olisi lohifleitä löytynyt, mutta kuka niitä nyt? Tiedä voiko sellaista edes graavata. En ottanut riskiä, vaan tein retken aina luotettavaan Lidliin. 

Ja johan helpotti. Löytyi lohifileitä, löytyi jopa sillejä. Vieläpä kahta eri laatua. Tähän väliin täytyy todeta, että tämä sovellettu suomalainen joulu oli selkeästi helpompi, ja luonnollisesti halvempi, rakentaa Plovdivissa Bulgariassa. Sieltä löytyi korvaavia tuotteita ihan lähikaupasta ja sillin tyyppisen erikoisuudet piparkakkujen ja glögin ohella haettiin Ikeasta. Täällä lähin Ikea on 400 kilometrin päässä, joten piparkakkuja ei tänä jouluna ole ja glögi tehdään paikallisesta punkusta. Siitä halvimmasta. 

Onneksi näin lähes aikuisena saa ihan itse päättää mitä syö. Ja mitä kaipaa siitä perinteisestä suomalaisesta joulupöydästä. Lanttu- ja porkkanalaatikko yök. Rosolli yök. Lipeäkala se vasta yök onkin. Mutta joulutortut. Viime vuonna niitä vielä sai, mutta tänä vuonna ei. Valmiita torttuja ei meidän kaupoista tietenkään löydy, eikä itse tekeminen onnistu koska ei ole uunia. En tiedä onnistuisiko joulutortut airfryerissä enkä jaksa alkaa selvittämään. Syödään jälkkäriksi sitten jotain paikallisia leivonnaisia.

Uskoisin, että näillä paikallisilla herkuilla, ja sovelletulla suomalaisella jouluruoalla, saadaan jälleen kerran ihan kunnon perinteinen jouluähky aikaiseksi. 

Koska tässä ei ole enää kuin muutama päivä jouluun, haluan toivottaa kaikille siellä ruudun takana oikein hyvää joulua. Syökää, juokaa, nauttikaa. Ja pitäkää läheiset lähellä. Yksinäinen joulu kun ei ole se kaikkein mukavin joulu. 

Rauhallista joulua!

Historiaa

Perjantai 12.12.2025 klo 21.40 - JariH

Jostain ihmeen syystä ihan tässä viime vuosien aikana on historia alkanut kiinnostaa. Lähinnä historia niillä alueilla joissa asun tai olen asunut. Enkä oikein tiedä mistä moinen johtuu. Johtuuko se kenties siitä, että ikää tulee itsellekin lähes joka päivä lisää? Vai johtuuko se siitä, että töiden takia olen päässyt paneutumaan eri alueiden, yksittäisten maiden ja kaupunkien historiaan? Tai sitten kiinnostuksen kasvu johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana asunut ja elänyt sananmukaisesti keskellä historiaa. 

Hyvä esimerkki historiassa asumisesta on edellinen kotikaupunkini Plovdiv Bulgariassa. Kaupunki on ihan oikeasti rakennettu historian päälle. Plovdivin alueella on todistettavasti ollut asutusta rapiat 7000-8000 vuotta. Se näkyy ja tuntuu kaupungissa arjessa ja ihan joka paikassa. Plovdivin pääkatu, kävelysellainen, on rakennettu roomalaisen stadionin päälle, ja roomalaisaika, eli ajanjakso joka alkoi noin vuonna 50 jatkuen aina 800 -luvulle, pilkistää vähän siellä sun täällä. Plovdivissa on todella vaikea kulkea yhtään missään törmäämättä historiaan. Ehkä tämä minun kiinnostus historiaa kohtaan juontaa juurensa sieltä. En tiedä. 

Vajaa tuhat vuotta siitä kun roomalaisten aika Plovdivissa päättyi, alkoi tapahtua myös täällä Adrianmeren rannalla. Siis alueella jota nykyään kutsutaan Kaštelaksi. Paikalliset porukat olivat asustelleet kaikessa rauhassa viereisen Kozjak vuoren rinteillä, mutta kun 1400 -luvulla ottomaanien uhka alkoi kasvaa, aateliset ja kirkonmiehet päättivät rakentaa linnoituksia ja linnoitettuja kartanoita rannikolle ja rantakiville ihmisten turvaksi. Tai tuohon aikaan pääosin varmaan ihan omaksi turvalliseen. Linnoituksia syntyikin lopulta peräti 14 kappaletta pitkin Adrianmeren rantaa. Kun Kozjakin rinteillä asuva väki totesi olevansa enemmän turvassa lähellä linnoituksia, se valui niiden taakse ja näin linnoitusten ympärille syntyi pieniä kyläyhteisöjä kivitaloineen ja kapeine kujineen.

Linnoitusten rakentamista kannusti voimakkaasti tuohon aikaan alueen mahtivaltio Venetsia, suojelivathan ne myös heidän verotulojaan kun alueen pellot, viinitarhat ja oliivilehdot olivat turvassa linnoitusten suojassa. 

Yksi ensimmäisistä linnoituksista, joka Adrianmeren rannikolle valmistui, oli aatelismies Koriolan Cippiconin rakentaman linnoitus vallihautoineen ja muurineen. Se nakuteltiin kasaan vuosien 1470-1480 välillä. Herra Cippiconin ja hänen sukunsa rakentaman linnan ympärille muodostui Kaštel Stari -niminen kylä, joka on yhä edelleen olemassa. Ja on kylä jossa minä asun. 

Myöhempinä aikoina Cippiconin rakentama linnoitus on muuttanut muotoaan ja on nykyään lähinnä yksi alueen tavallisista kivitaloista. Muurit ovat kadonneet ja vallihaudan paikalla on katu. Historiasta muistuttaa enää vain Cippiconin suvun vaakuna talon parvekkeen kaiteessa. 

Cippiconin suku oli yksi tuon ajan mahtisuvuista, se omisti ja hallitsi laajoja alueita nykyisen Kaštelan alueella. He päättivät myöhemmin jakaa maitaan suvun kesken ja näin rannikolle syntyi uusi linnoitettu kylä, jota alettiin kutsua nimellä Kastel Novi. Suomeksi uusi kastela. Näin rannalla sijaitsi, ja sijaitsee vielä tänäkin päivänä kylki kyljessä ‘vanha kastela’ Kastel Stari ja ‘uusi kastela’ eli Kastel Novi. Kiitos aatelissuku Cippiconin. Kastel Noviin palataan vielä myöhemmissä kirjoituksissa.

Samoihin aikoihin myös muihin lähialueen kyliin nousi omia linnoja tai linnoituksia. Kaikista niistä muodostui pysyviä, muurein suojeltuja kyläkeskuksia. Myöhemmin ne sulautuivat hiljalleen yhteen yhdeksi kaupungiksi eli Kaštelaksi. Kyliä oli, ja on yhä edelleen, yhteensä seitsemän. Näihinkin palaamme myöhemmin. 

Istun muuten nykyisin jokaikinen päivä edellä mainitun herra Cippiconin 1470-1480 luvulla rakentaman linnan kivijalassa sijaitsevassa kahvilassa Kaštel Starissa. Eli istun ihan muina maahanmuuttajana Kaštel Starin ensimmäisen, vuosisatojen saatossa toki muotoaan muuttaneen linnoituksen, kahvilassa. Toisin sanoen istun keskellä historiaa. On jännä miettiä siinä kahvia litkiessä kuinka Cippicon aikoinaan suunnitteli ja rakensi tämän rakennuksen koska tuolta mereltä, nykyisen pienvenesataman takaa, saattoi ilmestyä merirosvoja tai ottomaanien laivasto. Tuossa, missä nyt on tie, oli aikoinaan siis vallihauta. Ja tämän pöydän paikalla, jossa nyt istun, saattoi seistä vartiomies tarkkaillen Adrianmerta kaiken maailman rosvojen varalta. Se on aika huima ajatus. 

Onneksi minun ei tarvitse nykypäivänä vahtia merta. Eikä pelätä rosvoja. Minun ei itseasiassa tarvitse edes tilata Caffe Bar Gajossa, koska Josipa tietää että aamulla menee Americano ja iltapäivällä kaksi olutta. Ne ilmestyvät automaattisesti pöytään. Hän jopa tarkkailee milloin sitä ensimmäistä olutta on nautittu niin että voi tuoda sen toisen.  Usein vielä ns. firman piikkiin. Tätä minä kutsuisin palveluksi. 

Sinä olet juuri lukenut pienen historiapläjäyksen kotikylästäni. Seuraavissa jaksoissa laajennetaan hieman näkemystä ja kurkataan kuinka muut Kaštelan kylät aikoinaan syntyivät. Joten pysykää kyydissä. 

Turistit

Perjantai 22.8.2025 klo 16.51 - JariH

Piti aloittaa tämä juttu ilmoittamalla, että kesä on nyt sitten loppu. Ajatus syntyi siitä, että eilinen päivä oli tuulinen ja sateinen - sanalla sanottuna siis syksyinen. Yölläkin sateli, jopa niin, että aamulla piti miettiä voiko sitä suorittaa aamurutiineja normaalisti. 

Mutta sade loppui, tuuli tyyntyi, aurinko alkoi pilkistellä ja niinpä rutiinit lenkkeineen, uinteineen ja kahviloineen saatiin tehdyksi. Eiköhän se kesä jatku sittenkin, ainakin vielä hetken. Täällä meidän huudeilla kesäkelit, ainakin suomalaisen mittapuun mukaan, jatkuvat tavallisesti pitkälle lokakuuhun asti. Kuun loppupuolella sateiden mahdollisuus kasvaa, mutta  lokakuun puoleen väliin, eli allekirjoittaneen syntymäpäiviin asti, voi aika huoletta olettaa kesän jatkuvan. 

Joka onkin ihan hyvä asia, sillä turisteja riittää. Täällä meillä tämä kesä on vierailijoiden suhteen mennyt lukujen perusteella pitkälti samalla tavalla kuin edelliset kesät. Tilastot osoittavat nimittäin, että Kaštelassa on vieraillut melko tarkkaan sama määrä turisteja kuin viime kesänä. Majoitusten kesto on kuulemma lyhentynyt, eikä ihmiset enää syö paljon ulkona vaan tekevät ruokansa itse. Tämä johtuu pitkälti siitä, että hinnat ovat nousseet. Ne ovat nousseet niin paljon, että paikalliset ovat todella huolissaan. He ovat huolissaan ensinnäkin siitä, kuinka pärjäävät itse, mutta myös siitä, että saako Kroatia kalliin matkailumaan maineen. Johon suuntaan se on kovasti matkalla. 

Mutta kuten todettu, ainakin vielä tänä kesänä turisteja riittää. Onhan Keski-Euroopassa on yhä lomakausi, vaikka Suomessa se alkaa olla jo ohi. Lomakausi näkyy meidän kaduilla ja kujilla, täällä liikkuu edellä mainittujen tilastojen mukaan ihmisiä mm. Puolasta, Saksasta ja Iso-Britaniasta. Lukujen mukaan pohjoismaisia turisteja tulee lähinnä Norjasta ja Ruotsista. Suomea ei tilastoista löydy. Ja ei Suomea kyllä pahemmin missään kuulekaan, keskimäärin ehkä noin kerran viikossa saattaa kuulla, että jossainpäin joku puhuu suomea.

Sitten syvään päätyyn. Eli siihen miten nämä lomailijat käyttäytyvät. Lähdetään siitä, että pääosin ihan kivasti. Esimerkiksi ylikännisiä äänekkäitä, yleensä englantilaisia, poikaporukoita ei täällä meillä näy. Ehkä ne kaikki menevät Splitiin, jossa niitä kuulemani mukaan riittää. Jopa liikaa.  

Meidän rannoilla liikkuu hieman vanhempaan väkeä ja lapsiperheitä.Koska Kaštela on rauhallinen kohde. Toki varsinkin puolalaiset valloittavat pyyhkeillään, suppilaudoillaan, aurinkovarjoillaan ja teltoillaan rannalta sellaisen puolen hehtaarin alueen, mutta suotakoon se heille. Hehän ovat lomalla. Vaikka se toisinaan hieman ärsyttääkin. 

Todistinpa kesällä jopa sen, että meidän rannan hentoihin puihin oli joku ripustanut riippumaton.....

https://www.riippumattoverkossa.fi/

Rannan valtaajat ärsyttää, mutta ei läheskään niin paljon kuin ilman paitaa kaduilla kekkuloivat keski-ikäiset tyypit. Uima-asuissa liikkuminen on kielletty mm. Splitin vanhassakaupungissa, siitä rapsahtaa mellevä 300€ sakko, mutta Kaštela ei ole tämmöistä sääntöä vielä laatinut. Joka näkyy. Lämpimänä päivänä meidän riva, eli rantakatu, on täynnä uimahousuissa ja bikineissä liikkuvia ihmisiä. Vaan menköön nyt tämäkin sitten. Koska se loma. Mutta! Kun olette lomalla, on kuuma ja teillä on ne uikkarit päällä, niin älkää nyt herran tähden mihinkään ravintolaan moisessa varustuksessa istuko.   Ja jos menette, pistäkää edes paita päälle. Ihan vaan vaikka kunnioituksesta toisia asiakkaita kohtaan. 

Tähän väliin on pakko pistää yksi huomio. En tiedä olenko se vain minä, mutta olen ollut havainnut että bikinit ovat pienentyneet sinä aikana kun olen ollut pois aktiivisesta rantaelämästä. En muista kolme vuotta sitten nähneeni niin pieniä kangaspaloja joita pystyy bongaamaan nykyään päivittäin tuolla meidän biitsillä. 

Takaisin asiaan. Siis paita päälle kun menette ravintolaan. Syömään.Tämä on sovittu? Eikös vaan? Sitä pizzaa ei ole kovin mukavaa vetää kun vieressä röhnöttää selkäkarvainen 130 kiloinen miesoletettu ilman paitaa. Kahvilat, varsinkin rantabaarit ovat eri asia, mutta ne ruokaravintolat. Ei ilman paitaa. 

Ai niin muuten, mikä saa ihmisen syömään vuorokauden kuumimpaan aikaan? Olen ihmetellyt kun väki istuu 40 asteen kuumuudessa syömässä rasvaista pizzaa. Sillä kaikki turistit syövät pizzaa. Aina. Ja joka paikassa. Mutta  miksi juuri silloin kun on se kaikkein kuumin aika? Paikalliset pistävät tuohon aikaan jopa kauppansa kiinni, koska kukaan ei liiku missään, mutta kun olet lomalla, sinä istut terassilla. Ilman paitaa. Pizza edessä. Ei voi olla kivaa. Vaikka olisi kuinka nälkä. 

Ja kun syömiseen päästiin, siitä kevyellä aasinsillalla henkilökohtaisuuksiin. En tiedä onko se Välimeren ruokavalio, onko se ilmasto vai dalmatialainen tapa elää, mutta allekirjoittanut on hävittänyt elopainostaan tämän aamun mittauksen mukaan siitä alkaen kun muutin takaisin Kaštelaan, eli reilussa kahdessa kuukaudessa, 7,8 kiloa. Joka on hämmentävää, sillä en ole kiinnittänyt minkäänlaista erityistä huomiota ruokavaliooni. Ja paino vaan tippuu….. 

No niin. Eiköhän se tällä kertaa sitten ollut tässä. Palaan linjoille taasen jossain välissä kun jotain asiaa ilmenee. Siihen asti pidetään se paita päällä. Ainakin ruokaravintoloissa.  

Plovdiv versus Kastel Stari

Lauantai 28.6.2025 klo 14.28 - JariH

Nyt on muutama viikko kotiuduttu tänne uusvanhoille huudeille ja koska kovasti on kyselty, että kuinka se elämä muuttuu kun muuttaa Bulgariasta Kroatiaan, niin vastataan. Heti alkuun disclaimer; kokemukset liittyvät vain ja ainoastaan paikkoihin, joissa minä olen ollut/asunut (Plovdiv Bulgaria/Kaštel Stari Kroatia) ja ovat vieläpä täysin subjektiivisia mielipiteitä. Nyt kun perusteet ovat tiedossa, niin mennään:

Ilma:

Kummassakin paikassa on kuuma kesällä, mutta koska Plovdivissa asuin keskellä kaupunkia talojen keskellä ja Kaštel Starissa meren äärellä, niin onhan se todettava, että helteen ja kuumuuden kanssa on huomattavasti helpompi elää kun on rannalla. 

Meri:

Edelliseen liittyen Bulgariassa oli Mustameri. Täällä on Adrianmeri. Mustameri oli Plovdivista 252 kilometrin päässä, Adrianmeri sijaitsee ulko-ovestani 30 metrin päässä. Siis 30 metrin. Niinpä mereen pulahtaminen on himpun verran helpompaa. Ainakin nopeampaa. Sitä paitsi Adrianmeri on minun lempimeri. JOS minä joskus kuolen (lainaus presidentti Urho Kekkoselta), tuhkani pitää ripotella Adrianmereen. Tämä jälkipolville tiedoksi.

Kaupat:

Asuin Plovdivissa keskellä isoa kaupunkia. Tämä tarkoitti, että kaikki kaupat oli lähellä. Nyt asun pikkukylässä, jossa on käsittämätön määrä elintarvikeliikkeitä, mutta kaikki muut kaupat pitää hakea kauempaa. Tai tilata asiat netistä. 

Leipomot:

Kaštel Starissa on leipomoita jokaisen kulman takana. Kirjaimellisesti. Plovdivissa oli minun huudeilla yksi (1). Toki siellä oli sitten pieniä kioskeja jotka myyvät mm. banitsoja, mutta vaaleaa leipää, jota täällä Kroatiassa kaikki syö, ei Bulgariasta helpolla löydy. 

Ravintolat:

Koska asuin Plovdivissa keskellä kaupunkia, vieläpä ravintola-alueella, baareja, pubeja ja muita ravintoloita löytyi enemmän kuin ikinä tarvitsit tai ehdit käydä. Täällä Kaštel Starissa on kesällä erinomaisen laaja tarjonta, mutta moni näistä ravintoloista sulkee ovensa talveksi.

Kahvilat:

Täällä on kahviloita jokaisessa talossa. Parhaassa kaksi. Ja ihmiset istuvat niissä. Sen naurettavan pienen espresso -kupin ääressä. Siihen saattaa mennä helposti tunti. Koska pitää haukkua hallitus, ei paikalla olevat kaverit, Hajduk Splitin valmennus ja zagrebilaiset. Myös Plovdivissa on kahviloita, mutta ei lähellekään samalla frekvenssillä kuin täällä. Plovdivissa ihmiset ostavat kahvin automaatista ja juovat sitä sitten toimistonsa/kaupan/työpaikkansa edessä kadulla työkavereiden kanssa seisoskellen tupakkaa poltellen.   

Hinnat:

Kroatia on kärsinyt hintojen noususta. Asiasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, onpa maassa järjestetty jopa ostoboikotteja nousevien hintojen johdosta. Ja kyllähän se näkyy ja tuntuu. Kolmen vuoden poissaolon aikana ne todellakin ovat pompsahtaneet. Joka paikassa. Jos asia pitää tiivistää ja vertailla, niin sanotaan, noin keskimääräisesti, että jos jokin asia täällä maksaa kympin, sen saa Bulgariassa 6-7 eurolla. Mielenkiinnolla seuraan mitä Bulgariassa tapahtuu kun maa siirtyy euroihin vuoden 2026 alussa. Tuo kympin Kroatiassa maksavat asia maksaa muuten Suomessa ehkä 12-13 €. Edelleen noin keskimääräisesti.  

Kirkot:

Plovdivissa kuulin yhden (1) ortodoksikirkon ujon kellojen soiton sunnuntai-aamuisin. Täällä kirkonkellot kalkattavat jatkuvasti, eikä kukaan oikein tunnu tietävän että miksi. Joku on kuollut, joku on syntynyt, joku mamma kävelee kirkon ohi, aurinko paistaa, on kulunut 10/20/30/jotain päivää jostain tärkeästä päivästä, kaikki nämä ovat hyviä syitä soittaa kelloja. 

Liikenneyhteydet

Koska matkustan verrattain paljon, on sangen tärkeää että pääsen reissuille näppärästi sieltä missä asun. Plovdivissa, kun piti lentää, se edellytti aina vähintään junamatkaa Sofian lentokentälle. Usein vieläpä yöpymistä lähellä kenttää, koska lennot lähtevät usein aikaisin aamulla. Mutta Sofiasta löytyi lentoyhteyksiä oikein hyvin. Kaštel Starissa lähin kenttä, Splitin lentokenttä, sijaitsee noin 15 kilometrin päässä. Sinne pääsee paikallisbussilla noin 15 minuutissa. Lentoyhteyksistä en osaa vielä sanoa mitään, koska en ole niitä tarvinnut. Vielä. 

Paikallisliikenne

Kaštel Starissa liikkuu bussi numero 37. Se rämisee Trogirista lentokentän kautta Splitiin ja takaisin. Matka vie vähintäänkin tunnin, koska Splitin liikenne on täysi kaaos. Plovdivin paikallisliikennettä puolestaan voisin kuvailla lähinnä pelottavaksi. Ja lähes ilmaiseksi. Ja ne taksit! Plovdivissa saa ajella melkoisen matkan ennen kuin ollaan edes summissa mitä vaikkapa bussi/metrolippu maksaa Helsingissä. Täällä puolestaan ns. viralliset taksit ovat sikakalliita, mutta onneksi Uber toimii. Kun tilaat Uberin, tiedät jo etukäteen kuinka paljon reissusi maksaa. Ja maksaahan se enemmän kuin Plovdivissa, mutta huomattavasti vähemmän kuin virallinen taksi. 

Ulkomaalaiset/expatsit

Olen melkoisen varma, että juuri nyt Kaštel Starissa on asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti enemmän ulkomaalaisia kuin Plovdivissa ikinä. Mutta. Täällä ulkkari viihtyvät hyvinkin lyhyen aikaa koska ovat pääsääntöisesti lomalla. Ympäri vuoden asuvia ulkomaalaisia löytyy meidän kylältä ehkä noin viisi. Plovdivissa puolestaan oli ja vaikutti hyvinkin aktiivinen expatsyhteisö. Oli kaikenmaailman aktiviteetteja, oli viikottaisia tapaamisia, oli kirja-, kirjoittaja- ja runoiltoja, oli haikkausreissuja, oli kielikursseja…. you named it. Täällä ei ole mitään samanmoista. Koska Kaštel Starissa ei ole ulkomaalaisia. Splitistä, eli tuosta tunnin bussimatkan päästä, saattaa löytyä joitain aktiviteetteja, mutta kuka nyt sinne jaksaa lähteä?

Tässä lyhyt kuvaus minkälaista elämä on rannikon pikkukylässä Kroatiassa verrattuna elämään Bulgarian toiseksi suurimmassa kaupungissa. Koska aihe tuntuu kiinnostavan. Vaan jos jotain jäi kertomatta, saa kysyä.