Juttuja

Suomi

Keskiviikko 23.9.2026 klo 14.24 - JariH

Jotkut ehtivät jo kysellä että eikä tänne ilmesty tarinaa enää ollenkaan, mutta tässä on ollut pakollinen tauko kirjoittelussa kun ihminen on joutunut tekemään töitä. Ennen taukoa kävimme läpi Kroatiaa ja kroatialaisia, joten lienee vähintäänkin kohtuullista että nyt otamme Suomen ja suomalaiset käsittelyyn. Sillä onhan suurin osa tätäkin lukevista on suomalaisia. Vahvistettuna usealla ulkomaalaisella, jotka koittavat ymmärtää näistä jutuista jotain erilaisten käännösohjelmien avulla. Iso respecti heille. Että jaksavat.

Suomalaiset miettivät usein että mitä ne ulkomaalaiset meistä ajattelee. Vastaus on, että eivät mitään. Eivät yhtään mitään. Pääsääntöisesti ulkomaalainen ei tiedä eikä ajattele Suomesta tai suomalaisuudesta yhtään mitään. Paitsi että Suomessa on kylmä.

Suomalaiset ovat ylpeitä monesta asiasta. Suomessa on hyvä koulujärjestelmä, jokaisella on mahdollisuus opiskella ja saavuttaa juurikin sen mihin tähtää. Suomessa on toimivat kirjastot. Ilmaisia kirjoja kaikille! Puhdas luonto. Tuhansia kirkasvetisiä järviä. Maailman onnellisimman ihmiset. Hyvinvointivaltio joka tuottaa teknologisia innovaatioita. Kaikki asioita joista suomalaiset ovat ylpeitä. Syystäkin.

Ulkomaalainen toteaa kaikkeen tähän, että aha. Ja kysyy että eikö Suomessa ole kylmä. Suomi tietää olevansa hyvä maa, muu maailma tietää juuri ja juuri missä Suomi sijaitsee. Ja että siellä on kylmä.

Jos nyt tarkkoja ollaan, niin kyllä sitä tietoakin Suomesta saattaa löytyä. Jos keskustelet asiantuntijoiden kanssa. Asiantuntija tarkoitta ihmistä, joka työskentelee tai on kiinnostunut jostain tietystä alasta. Niinpä hän saattaa tietää jotakin juuri tästä omasta alastaan. Opettajat saattavat tietää suomalaisesta koulujärjestelmästä, urheilufanaatikot tunnistaa formulakuljettajat Häkkisen ja Räikkösen ja historiasta kiinnostuneet saattavat muistaa jopa talvisodan. Loput tietävät sen, että Suomessa on kylmä.

Suomessa on iso joukko ulkomailla tunnettuja ihmisiä. Eikö vaan? No ei ole. Alueellisesti joku saattaa muistaa jonkun suomalaisen joka liittyy jotenkin juuri tiettyyn paikkaan. Kosovossa ihmiset muistavat Martti Ahtisaaren, tosin eivät mitenkään hyvällä. Kekkonen muistetaan taatusti itärajan takana, sen verran usein hän siellä vieraili karvahattu päässään. Mutta siinä se sitten onkin. Suomen tunnetuin henkilö ulkomailla on Joulupukki. Heittämällä.

Valitettavasti Joulupukin suomalaisuuden kanssa on siinäkin lieviä ongelmia. Herra sijoitetaan usein Pohjoisnavalle, Grönlantiin, Kanadaan tai jopa Norjaan. Norjaan? Itse kuulin Joulupukin olevan kotoisin Norjasta juuri pari viikkoa sitten….. kauhistuttava ajatus. Ei edes urheilijat, edellä mainittujen formulakuskien lisäksi, nouse kenenkään mieleen. Kukaan ei osaa nimetä ainuttakaan suomalaisurheilijaa missään lajissa. Kukaan ei tiedä yhtään mitään edes jääkiekosta, lukuunottamatta niitä n. kymmentä maata joista lajia harrastetaan tosissaan. Kun kerrot ulkomaalaiselle Suomen voittaneen jääkiekon maailmanmestaruuden hänen vastaus on ‘great’. Tämän jälkeen hän vaihtaa puheenaihetta.

Järjestetään tietokilpailu ihan tavallisille kadulta löytyneille ulkomaalaisille. Ensimmäisenä pyydetään nimeämään yksi perinteinen suomalainen ruoka. Vastauksena on täysi hiljaisuus. Karjalanpiirakka? Karjalanpaisti? Lohikeitto? Kukaan koskaan kuullutkaan moisista herkuista. Entä merkittävä suomalainen henkilö? Löytyykö? Suomalainen odottaa jonkun sanovan Kekkonen. Tai Mannerheim. Vastauksena on kuitenkin täysi hiljaisuus. No, ehkä Ivan saattaa tapailla Häkkisen nimeä, mutta eipä juuri muuta.

Löytyisikö sitten yksi Suomesta tuleva asia jonka tunnet? Sauna? Sauna on yleensä Ruotsista. Nokia? Japanilainen entinen puhelinvalmistaja. Oura? Amerikkalainen. Aivan kuten kaikki pelivalmistajat ja tietokonepelit. Huoh.

Palataan alussa esitettyyn kysymykseen että mitä ne ulkomaalaiset suomalaisista oikein ajattelevat. Vastaus on siis yhä edelleen etteivät mitään. Koska eivät tiedä Suomesta mitään. Paitsi että siellä on kylmä. Suomalainen ajattelee, että Suomi on on pieni kansainvälisesti tunnettu maa. Tosiasia on kuitenkin se, että suurin osa ulkomaalaisista ei tiedä tästä pienestä maasta yhtään mitään. Paitsi että siellä on kylmä.

Eikä siinä ole mitään pahaa. Suomea ei tarvitse hävetä ulkomailla. Jos kukaan ulkomailla ei tiedä Suomesta mitään, se ei ole suomalaisten ongelma. Se on näiden ulkkareiden ongelma. Kun sanot olevasi Suomesta, et kohtaa ennakkoasenteita etkä -luuloja. Et joudu selittelemään mitään. Paitsi miksi siellä Suomessa on niin kylmä.

Kas niin, nyt on molemmat kotimaani käsitelty. Vihdoin. Seuraavaksi syksyn viimeinen duunimatka jonka jälkeen ihan oma synttärilahjareissu Suomeen. Siis sinne missä on kylmä. Here I come! Tänne palaan sitten lokakuussa jossain välissä. Stay tuned.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, suomalaisuus, ulkomaat, talvi, kylmyys, Joulupukki, karjanlanpiirakka, Kekkonen, jääkiekko, uskomukset

Rakkaustarina

Lauantai 27.12.2025 klo 11.52 - JariH

Se olisi sitten taas yksi joulu syöty. Seuraa raportti:

Kaikki ruoat onnistuivat. Graavilohi graavautui sopivasti, joulukinkkua näytellyt porsaanpala suolautui oikein hyvin suomalaista joulukinkkua muistuttavaksi ja imelletty perunalaatikko imeltyi erinomaisesti. Kaiken lisäksi ruokaa oli juuri sopivasti - tein aamulla viimeisistä lohipaloista aamiaisleivät ja loput kinkut menevät illalla pyttipannuun. Joulu 2025 suoritettu. Raportti päättyy.

Siirrytään arkisiin asioihin. Eli rakkauteen. Tehdään se menneisyyden avulla. Eli siirrytään takaisin Kaštelan kylien historiaan ja lähdetään kohti seuraavaa kylää. Se on Kaštel Lukšić jonka historiaa ei voi kertoa ilman että kertoo Lukšićissa 1600 -luvun lopulla tapahtuneesta traagisesta rakkaustarinasta.

Kaštel Lukšić syntyi kuten kaikki muutkin Kaštelan kylät 1400 -luvun loppupuolella. Aatelismiehet rakensivat linnoituksia Adrianmeren rannikolle suojaamaan kyliä, kyläläisiä ja viljelmiä mereltä uhkaavia ottomaaneja ja merirosvoja vastaan. Kyläläiset muuttivat sitten läheisen vuoren rinteiltä linnoitusten muurien suojaan.

Näin tapahtui myös Kaštel Lukšićissa. Sinne rakennettiin 1400 -luvun loppupuolella peräti kaksi linnaa. Toisen niistä kilkutteli pystyyn Radoslav Vitturi ja toisen, ei kovin kauas edellisestä, herra nimeltään Adalbert Rušinić. Hänestä käytetään myös nimeä Rosani.

Vuosisatojen vieriessä nämä kaksi perhettä riitautuivat. Riidat koskivat niin maanomistuksia kuin aatelisetuja ja muita taloudellisia asioita, mutta suurimpana riidan aiheena oli öljykiista. Rušinićit painostivat nimittäin Vitturin vaikutuspiirissä asuvien ihmisiä tuomaan oliivinsa Rušinićien öljymyllyyn puristettavaksi, ja koska myllyn omistaja sai aina pienen siivun puristetustä öljystä verojen ja palkkioiden muodossa, tämä vähensi luonnolliseti Vitturien tuloja. Radoslavin perhe ei siitä kauheasta tykännyt. Vihanpito jatkui, ja syveni entisestään, koko 1500- ja 1600 -luvut. Taisi siis muuttua melko periaatteelliseksi.

Sitten lopulta siihen rakkauteen. Kaštel Lukšićissa, edellä mainituissa linnoissa, asusteli kaksi nuorta. Vitturin linnassa asui nuori nainen nimeltä Dobrila ja muutaman sadan metrin päästä hänestä, Rušinićin linnassa, nuoriherra Miljenko. Miljenko ratsasteli iltaisin pitkin poikin Lukšićin rantoja ‘katselemassa ja tarkastamassa’ peltoja. Todellisuudessa hän kävi tapaamassa salaisesti Dobrilaa. Nuoret eivät saaneet, eivätkä voineet, rakastaa avoimesti koska heidän perheensä olivat olleet vuosisatoja riidoissa. Niinpä he tapasivat puutarhoissa ja kirkkojen varjoissa. Kumpikaan isä ei kerta kaikkiaan voinut hyväksyä nuorten rakkautta. Dobrila ja Miljenko joutuivat tapaamaan salaa.

Isät saivat kuitenkin vihiä nuorenparin salaisista tapaamisista ja heidän rakkaudesta. Dobrilan isä Radoslav Vitturi järjesti tyttärensä avioon Trogirista kotoisin olevan Dobrilaa huomattavasti vanhemman aatelismiehen Družimirin kanssa. Sekin oli hänen mielestään parempi vaihtoehto kuin että pahimman vihamiehen poika saisi hänen tyttärensä. Miljenko ei luovuttanut. Kun Družimirin ja Dobrilan häitä vietettiin Lukšićin kirkossa, Miljenko saapui paikalle ja keskeytti seremonian miekan avulla.

Aatelismiehet suivaantuivat tästä oikein kunnolla. Dobrila lähetettiin Sveti Nikolen luostariin Trogiriin. Miljenko puolestaan joutui Visovacin luostariin lähelle Krkaa. Tämäkään ei sammuttanut nuorta rakkautta. Dobrila lähetteli luostarista viestejä Miljenkolle palvelijansa avustuksella ja lopulta lahjoi erään nunnan, jotta pääsi pakenemaan luostarista veneellä tapaamaan rakasta Miljenkoaan. Nuoret tapasivat lopulta Visovacissa ja vannovat ikuista rakkauttaan toisilleen.

He päättivät palata Lukšićiin toivoen että perheensä pystyisivät sopimaan riitansa. Dobrilan isä, Radoslav Vitturi, kertoikin vihdoin hyväksyvänsä nuorten avioliiton, ja niin Dobrillan ja Miljenko häät järjestettiin Kaštel Lukšićin pääkirkossa. Kaikki näytti päättyvät onnellisesti. Mutta Radoslav Vitturi olikin vaan feikannut. Ei hän oikeasti voinut hyväksyä että hänen tyttärensä avioituu pahimman vihamiehen pojan kanssa, hän ei voinut niellä ylpeyttään, ja kun nuoripari astui avioparina ulos kirkosta, Radoslav Vitturi ampui tuoreen vävynsä kirkon portaille. Dobrilan valkoinen hääpuku värjäytyi rakkaansa vereen ja Miljenko kuoli hänen käsivarsilleen.

Menetettyään rakkaansa sangen traagisesti, Dobrilan ei jaksanut enää elää vaan kuihtui hiljalleen itsekin pois ja kuoli ikävään. Miljenko ja Dobrila on haudattu pieneen kirkkoon Kaštel Lukšićissa. Heidän yhteisen hautansa hautakivessä lukee ‘Pokoj ljubovnikom’ eli ‘rauha rakastavaisille’.

Onko tämä Kaštelan Romeo ja Julia -tarina pelkkä legenda vai löytyykö historiankirjoista todisteita että Dobrila ja Miljenko ovat oikeasti rakastaneet toisiaan? Vitturin ja Rušinićin riidoista löytyy tietoja vanhoista oikeudenkäynti pöytäkirjoista 1600 -luvulta, sen sijaan Miljenkon murhasta tai nuoren parin rakkaustarinasta ei dokumentoitua tietoa löydy. Tästäkin huolimatta Kaštel Lukšićissa vietetään vuosittain elokuussa juhlia Dobrilan ja Miljenkon kunniaksi, tuolloin kylässä esitetään näytelmiä, järjestetään konsertteja ja oopperaesityksiä.

Kyllä se rakkaus siis on vaikeaa ja traagista. Ollut näemmä jo vuosisatoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, ruoka, kinkku, lohi, kastela, rakkaus, murha, historia

Valmistuu valmistuu....

Maanantai 22.12.2025 klo 10.56 - JariH

Kyllähän se sieltä väkisin pukkaa. Se joulu. Siirretäänpä siis loput Kaštellan kylien historiat tulevaisuuteen ja käydään sen sijaan läpi hieman miten jouluvalmistelut täällä palmun alla ovat sujuneet.

Ihan alkuun täytyy todeta, että on himpun verran haastavaa saada yhtään minkäänlaista joulutunnelmaa aikaiseksi kun aurinko paistaa ja päivälämpötila kipuaa vanhan, aina luotettavan, apteekin lämpömittarin mukaan 16-17 asteeseen. Eli sellaista perinteistä ‘lunta sataa hiljalleen pimpeli-pom’ -joulufiilistä on vaikea kaivella esiin vaikka radio tuuttaa päivittäin suomalaista joulumusiikkia. Joka on sivumennen sanottuna aikamoisen ranteet auki meininkiä. On kuollutta pikkuveljeä, on harrasta tunnelmaa, on köyhyyttä ja kaikenlaista muuta kamalaa. Joulu on pohjimmiltaan kuitenkin synttärit, miksi sitä pitäisi synkistellä? Kysyn vaan.

Täällä siis väännetään. Koitetaan ainakin vääntää jonkinlaista kaukaisesti suomalaista joulua muistuttavaa tapahtumaa vaikka tarvikkeiden hankkiminen onkin verrattain hankalaa. Hyvin vanhvasti soveltaen siis mennään. Hyvänä esimerkkinä tuosta tarvikkeiden hankkimisen vaikeudesta toimii sinappi, josta kirjoitin jo muutama juttu sitten. Kroatiassa ei kun kunnon sinappia ole. Vaan kun hätä on suuri, apu löytyy. Ei nyt kovin läheltä, mutta Suomesta. Sain nimittäin tuon edellisen kirjoituksen jälkeen ilmoituksen, että minulle on postissa tulossa suomalaista sinappia. Ja tuli! Suklaalevyn ja kynttilän kera. Kyllä tuntui hyvältä. Kiitos vielä kerran pelastavalle enkelille. Taisivat muuten olla samalla minun ainoat joululahjat.

Vaan eipä täällä tunneta perinteistä joulukinkkuakaan, joten juhlapöydän kunkkua näyttelee ihan peruspossunpaisti. Joka toki suolataan. Näin siitä saadaan lähes suomalaisen kinkun makuinen. Suolaus ei muuten ole kauhean vaikea rasti. Kuten ei ole vaikeaa imelletyn perunalaatikon valmistaminenkaan. Olen toki harjoitellut sitä jo useamman vuoden ajan, mutta harjoitus tekee mestarin. Tai ainakin sen, että itse imelletty perunalaatikko todella on imellettyä. Ensimmäiset viritelmät vuosia sitten kun olivat lähinnä uunissa paistettua perunamuusia.

Silliäkään on turha etsiä ainakaan Kaštellan kymmenistä kaupoista. Ei ole. Ei edes kalakaupoissa. Kuten ei ollut losostakaan. Eli lohta. Tuoretta sellaista. Pakasteesta olisi lohifleitä löytynyt, mutta kuka niitä nyt? Tiedä voiko sellaista edes graavata. En ottanut riskiä, vaan tein retken aina luotettavaan Lidliin.

Ja johan helpotti. Löytyi lohifileitä, löytyi jopa sillejä. Vieläpä kahta eri laatua. Tähän väliin täytyy todeta, että tämä sovellettu suomalainen joulu oli selkeästi helpompi, ja luonnollisesti halvempi, rakentaa Plovdivissa Bulgariassa. Sieltä löytyi korvaavia tuotteita ihan lähikaupasta ja sillin tyyppisen erikoisuudet piparkakkujen ja glögin ohella haettiin Ikeasta. Täällä lähin Ikea on 400 kilometrin päässä, joten piparkakkuja ei tänä jouluna ole ja glögi tehdään paikallisesta punkusta. Siitä halvimmasta.

Onneksi näin lähes aikuisena saa ihan itse päättää mitä syö. Ja mitä kaipaa siitä perinteisestä suomalaisesta joulupöydästä. Lanttu- ja porkkanalaatikko yök. Rosolli yök. Lipeäkala se vasta yök onkin. Mutta joulutortut. Viime vuonna niitä vielä sai, mutta tänä vuonna ei. Valmiita torttuja ei meidän kaupoista tietenkään löydy, eikä itse tekeminen onnistu koska ei ole uunia. En tiedä onnistuisiko joulutortut airfryerissä enkä jaksa alkaa selvittämään. Syödään jälkkäriksi sitten jotain paikallisia leivonnaisia.

Uskoisin, että näillä paikallisilla herkuilla, ja sovelletulla suomalaisella jouluruoalla, saadaan jälleen kerran ihan kunnon perinteinen jouluähky aikaiseksi.

Koska tässä ei ole enää kuin muutama päivä jouluun, haluan toivottaa kaikille siellä ruudun takana oikein hyvää joulua. Syökää, juokaa, nauttikaa. Ja pitäkää läheiset lähellä. Yksinäinen joulu kun ei ole se kaikkein mukavin joulu.

Rauhallista joulua!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, Kastel Stari, Kroatia, ruoka, perinteet, kinkku, perunalaatikko, lahjat, perhe, talvi

Talvi

Maanantai 8.12.2025 klo 13.36 - JariH

Nyt on akuutti hätätilanne. Joulu, ja siihen liittyvä possu, lähestyy kovaa vauhtia, ja minulla alkaa olla sinappi loppussa. Eli on hätä, suuri hätä.

Sain tuossa muutama hetki sitten kavereilta englantilaista sinappia, joka voittaa nämä paikalliset litkut satanolla. Siihen ei kylläkään kovin suuria ponnistuksia tarvita. Valitettavasti tämä enkkusinappi alkaa olla ihan kohta läträtty ja jostain pitäisi siis löytää uutta. Mieluummin syötävää sellaista. Kroaatit kun eivät sellaista osaa tehdä. Itse en mihinkään sinappitalkoisiin ryhdy….. eivätkä lähikaupat myy muuta kuin juurikin tätä paikallista, hyvin kaukaisesti sinappia muistuttavaa ainetta. Ehkä tässä pitää käväistä jossain hieman suuremmassa kaupassa, kuten vaikka Lidlissä. Jos sieltä löytyisi jonkinlaista. Vaikka saksalaista.

Muutoin Kaštela, kuten lähes koko Dalmatia, on vaipunut talviaikaan. Se on horrosmainen olotila. Missään ei tapahdu mitään, suurin osa baareista ja ravintoloista on kiinni, ketään ei ole missään, kaduilla ei liiku ketään….. jostain asunnoista tai kiinni olevasta ravintolasta saattaa kuulua porausääniä ja vasaran pauketta kun siellä tehdään remonttia ja valmistaudutaan siihen kun elämä palaa takaisin.

Ihan vähän täytyy vetää takaisin edellistä. Kyllä täällä todistettavasti joku elää. Kaštelassa on ollut viime ajat hämmentävän lämmintä, päivälämpötilat ovat nousseet helposti 16-17 asteen paikkeille ja kun aurinkokin on paistanut, on viikonloppuisin niiden cafe-barien, jotka vielä ovat auki, terassit olleet täynnä perheitä ja kaveriporukoita. Sekä niitä vanhoja ukkoja, mukaan lukien allekirjoittanut, jotka istuvat näillä terasseilla jo heti aamusta aamukahvilla. Joten kun aurinko paistaa ja on riittävän lämmintä myös dalmatialaiset heräävät eloon.

Ei se aurinko kylläkään kovin kauaa tähän vuodenaikaan paistele. Päivä alkaa ihan kohta olla lyhimmillään näilläkin leveysasteilla, aurinko nousee joulukuussa seitsemän jälkeen laskeakseen sitten neljän maissa. Se tarkoittaa, että noin klo 17 alkaa olla jo pimeää. Mutta onneksi pimeyteen valoa tuo viime viikonloppuna lähes jokaiseen kylään ja kaupunkiin sytytetyt jouluvalot ja avatut joulutorit.

Joulua kohti ollaan menossa. Kirjoitin aiheesta edelliseen juttuun, joten skrollaa hieman alaspäin ja lue sieltä sieltä minkälaista joulua täällä Dalmatiassa vietetään. Joulun jälkeen alkaa päivä hiljalleen pidentyä, vaikkakin samaan aikaan alkaa se kaikkein vakavin ‘talviaika’. Omasta kokemuksestani, joka on noin seitsemän vuoden pituinen, voin kertoa että tammi-, helmi- ja vielä maaliskuu ovat ne kaikkein ‘vaikeimmat’ talvikuukaudet. Silloin sataa ja tuulee. Olenpa kokenut yhden lumisateenkin täällä helmikuussa. Se oli sangen hämmentävä kokemus, ei pelkästään minulle vaan koko meidän kylälle.

Joulun jälkeen lasketellaan muutama kuukausi kohti kevättä ja tulevaa sesonkia. Jonka lasketaan alkavan pääsiäisestä. Vuonna 2026 pääsiäinen näyttäisi osuvan aivan huhtikuun alkuun. Tuolloin moni talven kiinni oleva ravintola ja majapaikka avaa ovensa. Olkookin, että varsinainen turismi täällä meidän huudeilla alkaa vasta joskus kesäkuun lopulla. Sitä ennen vaan toivotaan että edes joku tulisi.

Minun henkilökohtainen sesonki vuonna 2026 alkaa heti pääsiäisen jälkeen, huhtikuun toiselta viikolta. Sitten mennään hetki taas tukka putkella pitkin poikin Balkania ja Eurooppaa, ensin vuonna vieläpä aivan uuden tuotteen parissa myös täällä Dalmatiassa. On muuten todella mukavan tuntuinen ja mielenkiintoinen uusi reissu jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Jos Kroatia tai Dalmatia kiinnostelee, kannattaa tsekata Matkapoikien tuote nimeltä ‘Kroatian rannikon helmet’. Ensimmäinen lähtö on 17. toukokuuta 2026. Luvassa on meidän seudun parhaat oakat. Oikeasti. Todella mielenkiintoiset ja mukavat kohteet. Ja korkeatasoinen, etten sanoisi jopa huippuluokan, matkanjohtaja.

Tässäpä tarina tällä kertaa. Palataan uusien juttujen kanssa asiaan myöhemmin. Niitä kysymyksiä ja juttuehdotuksia saa edelleen lähettää. Yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta ja palautelomake näiden sivujen loppupäästä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talvi, offseason, tyhjyys, joulu, pimeys, aurinko, lämpö, Ka?tela, Ka?tel Staria

Odotellaan

Torstai 4.12.2025 klo 13.31 - JariH

Sieltähän se taas hiljalleen tulla jolkottaa, nimittäin se joulu. Joulukuu on jo pitkällä ja kohta pukki koputtelee ovelle. Tänään käydään hieman läpi miten täällä Kroatiassa joulu sujuu ja miten sitä tällä vietetään, mutta sitä ennen lyhyt kertomus tätä viikolta.

Käväisin alkuviikosta naapurikaupunki Trogirissa. Itse käynnistä ei ole paljon kerrottavaa sillä oli melkoinen sadepäivä ja kaupunki oli tyhjä. Täysin tyhjä. Kuten lähes kaikki kylät ja kaupungit näillä meidän huudeilla, Splitiä lukuun ottamatta, tähän vuodenaikaan ovat.

Kävin syömässä ravintolassa nimeltään Restoran Barba. Erinomainen kalalautanen kahdelle (60 €). Tuo Barba on paikka jossa paikalliset käyvät, ja se on yleensä merkki siitä, että ravintola on hyvä. Ja Barba oli. Vahva suositus jos/kun Trogiriin lomille suuntaatte.

Otin Uberin Trogirista kotiin. Kuski puhui erinomaista englantia ja ilmoitti ensitöikseen, että myös hän asuu Kaštel Starissa ja että hän ‘tuntee’ minut. Olin ihan että häh, väitän nimittäin että minä ole koskaan nähnyt ao. herraa. Hän kertoi, että oli seurannut minua aikoinaan usein kun lenkkeilin ‘sen pienen hassun valkoisen koiran kanssa’. Olivat perheensä kanssa istuskelleet usein parvekkeella jossain lähellä minun ensimmäistä asuntoa täällä ja nähneet kun jolkottelimme Rockyn kanssa lenkkejä. Olen siis, tai Rocky oli, pienimuotoinen julkkis täällä meidän kylillä.

Mutta nyt jouluun ja sen viettoon. Ensinnäkin täytyy tässä(kin) asiassa todeta, että on täysi mahdottomuus kertoa miten joulua vietetään ja mitä perinteitä joulun viettoon kuuluu koko Kroatiassa. Maa on niin monimuotoinen, että perinteet ja tavat vaihtelevat aivan sen mukaan mistä alueesta puhutaan. Slavoniassa syödään täysin eri perinneruokia kuin vaikkapa Istriassa tai Zagrebin ympäristössä. Dalmatiasta puhumattakaan. Ja koska minä sijaitsen Dalmatiassa, nyt keskitytään käymään läpi pitkälti dalmatialaisia jouluisia perinteitä ja tapoja.

Varsinainen jouluun valmistautuminen alkaa jo marras-joulukuun vaihteessa. Silloin vietetään ensimmäistä adventtia joka osuu aina neljänneksi sunnuntaiksi ennen joulua. Adventteina, joita on siis neljä, käydään kirkossa ja kotiin hankitaan kuusesta tai männystä valmistettu adventtiseppele jonka keskelle sytytetään kynttilä joka sunnuntai. Koska perinne.

Jouluaatoksi koti koristellaan luonnollisesti jouluisilla koristeilla. Sisään roudataan joulukuusi, joka voi tosin olla myös mänty. Nykypäivänä myös muovinen versio toimii. Kuusi koristellaan aivan kuten Suomessa, siihen ripustetaan kynttilöitä, kulta- ja hopeanauhaa sekä perinteisiä joulukoristeita. Dalmatian sisämaan perinteessä pirttiin tuodaan halko, jossain tapauksessa jopa kolme halkoa, jotka sitten sytytetään. Ne palavat hitaasti tuoden lämpöä ja valoa pimeään vuodenaikaan. Ihan tiedoksi, minulla ei ole olkkarissa halkoa. Ei ainakaan palavaa sellaista.

Jouluaattona ei Dalmatiassa, eikä itseasiassa missäänpäin Kroatiaa, mässäillä kuten Suomessa tehdään. Aatto on täällä nimittäin perinteiden mukaan paastopäivä, jolloin ei syödä lihaa tai muita rasvaisia ruokia. Sen sijaan Dalmatiassa vedetään kuivattua turskaa eli bakalaria, perunoita, sipulia ja valkosipulia. Tai muuta kevyttä. Kaikki huuhdellaan alas paikallisella viinillä. Ja tietysti rakijalla. Aaton paastoaterian jälkeen onkin sitten aika lähteä keskiyön messuun, joka on yksi tärkeimmistä messuista koko kirkkovuoden aikana. Siihen osallistuu ihmisiä jotka eivät yleisesti kirkossa käy.

Lahjat jaetaan keskiyön messun jälkeen tai joulupäivän aamuna. Joka onkin se varsinainen juhlapäivä. Onhan paastopäivä, eli jouluaatto, ohi. Niinpä pöytä notkuu herkuista. Nyt pöydästä löytyy lihaa, hieman alueesta riippuen possua, kalkkunaa tai täällä meillä Dalmatiassa pašticadaa, hitaasti punaviinissä, punaviinietikassa ja yrteissä haudutettua naudanlihaa. Pašticada on perinteinen dalmatialainen jouluruoka ja sitä kutsutaan Dalmatian ruokien kuningattareksi. Lisäksi pöydästä löytyy pršutia, juustoja, salaatteja jne. Jälkiruoaksi tarjolla on keksejä, frituleja, kakkuja ja muuta makeaa. Kaikki luonnollisesti paikallisen viinin säestyksellä. Ja saattaa siinä muutama rakijapaukkukin pudota.

Joulupäivä on se päivä, jolloin perheet kokoontuvat yhteen syömään, viihtymään ja viettämään aikaa yhdessä. Nautitaan viiniä. Luonnollisesti rakijaa. Ja lauletaan perinteisiä kroatialaisia joululauluja.

Joulupäivänä koko Kroatia on kiinni.

Tämmöiseen juhlaan me täällä Dalmatiassa siis olemme hiljalleen valmistautumassa. Myös minä. Vaikkakin minun joulu tulee todennäköisesti olemaan jonkinmoinen hybridi paikallisen ja suomalaisen joulun välillä. Mutta siitä sitten myöhemmin.

Tip tap……

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, Dalmatia, perinteet, aatto, joulupäivä, kirkko, joulukuusi, ruoka, Trogir, Uber

Joulukuu 2024

Tiistai 11.2.2025 klo 13.57 - JariH

Kirjoittelin marraskuun tarinan aluksi, että siinä kuukaudessa ei tapahtunut mitään. Ei yhtään mitään. Että elettiin luultavimmin sellaista normielämää, jota suurin osa ihmisistä elää. Joulukuussa elämä jatkui hieman samalla kaavalla.

Paitsi että joulukuun puolessa välissä, tarkemmin 15.12., saatiin muutaman kuukauden väännön jälkeen nämä sivut auki, joulukuussa oli tietty joulu ja kuun, eli koko vuoden viimeisenä päivänä lähdettiin reissuun. Oikein Englantiin asti. Näistä kolmesta “suuresta” tapahtumasta olen kirjoittanut aikaisemmin. Tämän lisäksi joulukuu meni, aivan kuten marraskuu, pitkälti lenkkeillen, sohvalla maaten, telkkaria ja jääkiekkoa katsellen…ja ai niin, lisäksi virallisesti nykyiseen kotikaupunkiin tutustuen.

Käytiin nimittäin järjestelyllä ja opastetulla sightseenilla Plovdivissa. Ja kun alkuun päästiin, käytiin sitten samantien kolmella erilaisella opastetulla kiertokävelyllä. Ensin käveltiin ihan perussaitsari, jossa katseltiin ja kuunneltiin kaupungin perusnähtävyydet. Heti sen perää käveltiin grafiti-sightseen, joka esitteli Plovdivin grafitiskenen ja tarinat kuvien takana. Viimeiseksi suoritettiin vielä sosialistisen arkkitehtuurin kävelykierros, jossa ihmeteltiin sosialistisen ajan rakennustaidetta. Se pisti ajoittain hieman hymyilyttämään. Suosittelen hyvinkin vahvasti tekemään oman asuinkaupungin opastetun kierroksen, jos sellaisia teidän kaupungissa järjestetään, sillä niiltä saa todella paljon sellaista infoa josta ei välttämättä ole mitään tietoa. Tiedän tämän ihan kokemuksesta. Vaikka olen asunut Helsingissä vuosikymmenet niin opastettu kiertoajelu aikoinaan avasi aivan uusia näkökulmia ja kertoi uusia asioita syntymäkaupungistani. Oli todella mielenkiintoinen.

Mutta meillä taitaa olla vielä parin matkustustavan omien kokemusten läpikäyminen kesken. Marraskuussa matkustettiin junalla, sitä ennen ollaan lennetty, joten mennään nyt lyhyesti bussilla ja vuokrataan autoja. Tällä kertaa pysyttäydytään henkilöautoissa, matkailuautojen vuokrauksesta olen kirjoittanut melko paljon aikaisemmissa kuukausissa.

Siispä linja-automatkustus Balkanilla ja vähän yleisemmin Euroopassa. Ne omat kokemukset. Lyhyesti; homma toimii. Oikeastaan kaikissa Balkanin maissa. Jopa Serbiassa. Jokaisesta maasta löytyy maiden sisäisiä reittejä, jotka ovat huomattavasti kattavammat kuin junareitit. Busseja kulkee myös huomattavasti useammin kuin junia. Kaikissa maissa. Niiden lisäksi Balkanilla pääsee verrattain helposti, ja edullisesti, bussilla maasta toiseen. Reittejä, niin maiden sisäisiä kuin rajat ylittäviä, liikennöi useampikin yhtiö. Kannattaa vertailla, jotta löytyy itselleen sopiva aikataulu. Ja tietysti hintaluokka.

Hinnat ovat yleisesti ottaen verrattain stabiilit, eivätkä kauheasti päätä huimaa. Toki yhtiöiden välillä saattaa olla pieniä hintaeroja, joka usein johtuu kalustosta. Yleisesti ottaen hieman kalliimmat yhtiöt ajelevat hieman uudemmalla kalustolla. Itse olen matkannut muutamalla kympillä Belgradista Sofiaan. Kannattaa muuten huomioida se, että moni yhtiö veloittaa extraa matkatavarasta joka menee ruumaan. Tai millä nimellä sitä matkalaukkupaikkaa nyt busseissa kutsutaankaan. Lisäksi ainakin Belgradissa on käytössä omituinen laiturimaksu, sinun pitää maksaa muutama kolikko siitä, että pääset laiturille mistä linja-auto lähtee. Omituinen käytäntö.

Entä jos haluaa ajella itse ja vuokrata auton? Onnistuu. Mutta. Kannattaa surffailla ja vertailla eri yhtiöitä, ennen kaikkea kannattaa lukea niiden saamia arvosteluja. Niitä kun lueskelee ja karsii pahimmat negatiiviset palautteet pois, joita aika usein kirjoittavat muuten jenkit, saa melko hyvän kuva yhtiöstä. Kaikista maista löytyy taatusti luotettavia, paikallisia vuokraamoja. Varmimpia ovat tietty suuret, kansainväliset yhtiöt, mutta niillä on usein myös korkeimmat hinnat. Auto kannattaa tarkistaa lähtiessä naarmujen ja muiden vaurioiden varalta, joka tehdään yleensä yhdessä vuokraamon edustajan kanssa. Jos suunnitelmissa on vierailu naapurivaltiossa, siitä pitää mainita vuokrausvaiheessa. Tarvitset rajalla nimittäin paperit että sinulla on oikeus ajaa auto ulos maasta. Ihan jo pelkästään vakuutusturvan vuoksi. Lisäksi rajan ylitys maksaa hieman lisää. Joskus, jos vuokraamo sijaitsee lähellä valtakunnan rajaa, perusvuokrahintaan sisältyy lähin valtio. Näin on esimerkiksi muutamassa Dubrovnikissa toimivalla yhtiöllä, heidän hintoihin sisältyy Montenegro ja Bosnia ja Hertsegovina jo valmiiksi. Mutta rajanylityksestä kannattaa mainita aina.

Ja näin on vuosi 2024 paketissa.Seuraava tarina on sitten aivan jostain muusta aiheesta. Pysy kanavalla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulukuu, 2024, joulu, kotisivut, Balkan, autovuokraus, linja-auto, matkustus, kiertokävely, Plovdiv

Ulkosuomalainen joulu

Keskiviikko 25.12.2024 klo 16.41 - JariH

Yksi meille ulkosuomalaisille näin joulun aikaan toistuvasti esitetty kysymys kuuluu, että kuinka te selviätte joulusta? Teettekö paikallisen joulun? Ettehän te siellä mitään perinteistä suomalaista joulua kykene järjestämään?’ Ette varmaan saa edes mitään suomalaisia jouluherkkuja?

No, ei saada ei. Ei ainakaan kaikkia. Eikä ainakaan täällä. Siksi pitää soveltaa. Vähän niinkuin vaikkapa täällä Bulgariassa jouluna vuonna 2024. Tässä tarina siitä.

Onneksi on jo sen verran ikää, että saa jouluna(kin) syödä tasan sitä mitä haluaa eikä ole pakko maistella kaikkea sellaista, josta tietää jo etukäteen ettei tykkää. Niinpä myös tämän vuoden joulupöytä rakennettiin siltä pohjalta, että siinä on vain sellaisia ruokia, joita on mukava syödä. Siinä ei siis ollut tänäkään vuonna lipeäkalaa. Eikä valkokastiketta. Tai kaalia.

Sen sijaan pöydästä löytyi graavilohta. Ihan itse graavattuna. Lohella ja silleillä, joita saa paikallisesta Ikeasta, aloiteltiin. Ja hyvin aloiteltiinkin. Hyvää oli, graavaus onnistui erinomaisesti ja Ikean sillit maistuivat hyvinkin kotoisilta, toisin kuin nämä paikalliset sillit, joihin en vielä ole tottunut. Tai sitten ne ovat yksinkertaisesti pahoja.

Väliin vedettiin juustolautanen. Yksi puute tässä maassa, johon en ole löytänyt ainakaan vielä ratkaisua, on Bulgarian juustovalikoima. Peruselintarvikekaupasta, joihin luen paikallisten lisäksi myös Lidlin ja Kauflandin, saa kyllä ihan hyviä perusjuustoja, mutta jos vähänkin erikoisempaa etsit, niitä ei löydy. Mistään. Vika on siis joko Bulgariassa tai minussa.

Kun tässä tätä ruokalistaa käydään läpi, ei pidä unohtaa läpi ruokailun, joka kesti siis koko päivän, mukana kulkenutta itsetehtyä joululimppua. Varsinaista valmista joululimppua, kuten minä sen suomalaisena käsitän, en täältä ole löytänyt, mutta kun itse tekee, limpusta saa just sellaisen kun haluaa. Ja hyvin oli leipä tehty tänä vuonna. Limppu oli juuri sellaista kun joululimpun pitääkin olla.

Onko joulua ilman joulutorttuja? Tai järjetöntä määrää suklaata? Kaikki tietää, että ei ole. Mutta onko Bulgariassa valmista voitaikinaa niinkuin Suomessa ja jopa Kroatiassa on? Ja mikä on Bulgarian suklaatilanne? Ensimmäiseen, taikinakysymykseen, vastaus on että ei ole. Kaikki valmiina saatavat taikinat ovat jonkinlaisia marganriinipohjaisia taikinoita, joista ei todellakaan joulutorttuja tehdä. Vaan äkkiäkös sitä nyt yhden torttutaikinan pyöräyttää. Ja kaulitsee. Lisäksi, koska paikallinen luumuhillo on aivan järjettömän makeaa eikä muutenkaan kauhean kehuttavaa, samalla siinä sitten keittelee luumuista täytteen tortuille. Saapahan ainakin juuri sellaista mitä haluaa. Ja kappas, yks’kaks sinulla onkin pellillinen joulutorttuja valmiina! Ja toinen puoli taikinasta pakkasessa odottamassa aikaa, kun taas alkaa yllättäen tehdä mieli torttua. Vaikka sitten kesäkuussa.

Entä se suklaa? Lähtökohtatilanne on yksinkertaisesti se, että (halvat) bulgarialaiset suklaakonvehtit ovat lähes syömäkelvottomia. Äklömakeita, omituisella suklaalla ja vieläkin omituisemmalla täytteellä varustettuja palleroita. Tokihan ne on sitten lopulta on pakko syödä, koska ne nyt kuitenkin tuli hankituksi vaikka pahoja ovatkin. Hyvä puoli näissä etäisesti suklaakohvehteja muistuttavissa klönteissä on se, etteivät maksa yhtään mitään. Konvehtirasia, jossa on useampi vaihtoehto, maksaa maksimissaan 15 BGN, joka euroissa on alle kahdeksan. Mutta. Tässäkin asiassa laatu seuraa hintaa. Laitapa suklaarasiaan viisikymppiä (BGN), eli noin 25 €, johan alkaa laatu, ja maku, parantua. Valmistusmaa tosin muuttuu siinä samalla, laatikossa saattaa lukea vaikkapa Made in Switzerland, mutta väliäkös tuolla. Pääasia on, että suklaa, ja konvehtien sisällöt, ovat hyviä. Tai edes irvistelemättä syötäviä. Tämä joulun ykköseksi nousi muuten Bailey’sin konvehdit, jotka maksoivat maltaita. Ja ovat valmistettu Irlannissa. Suklaa niihin on tehty Belgiassa. Joten eipä ihme että maksoivat.

Ja lopulta se joulun pääasia eli kinkku. Ennen sitä kuitenkin imelletty perunalaatikko, joka on ihan must joulupöydässä. Ja ei, arvasitte oikein, imellettyä perunalaatikkoa ei saa Bulgariasta. Joten sekin täytyy tehdä itse. Niinpä se sitten tehtiin itse, kaikkine imellytyksineen. Laatikko ja imellytys tehtiin luonnollisesti Marttojen ohjeilla, joita suosittelen hyvin vahvasti kaikkeen alkaen siivousvinkeistä ikkunanpesun kautta ruoanlaittoon. Imellytys onnistui tänä vuonna mainiosti, toisin kuin aikaisempina jouluina, jolloin “imelletystä” perunalaatikosta on tullut lähinnä uunissa paistettua perunamuhennosta. Mutta tänä vuonna siitä tuli ihan oikeaa imellettyä perunalaatikkoa. Laatikko olisi ollut täyden kympin laatikko, jos kokki olisi muistanut lisätä siihen reseptin mukaisen suolan. Nyt se oli suolatonta imellettyä perunalaatikkoa, johon onneksi syöntivaiheessa oli/on helppo lisätä se suola. Nam.

Bulgariassa ei tunneta joulukinkkua. Bulgariassa ei kaupat ole joulun alla täynnä kinkkutarjouksia, täällä ei lihatiskien pakastealtaan pullistele possua, täällä ei joulukinkku ole sisäänheittotuote. Jostain täältäkin saa taatusti täsmälleen suomalaisen joulukinkun mukaisen palan possua, potkalla tai ilman, mutta normikaupoista sellaista et löydä. Suolattuna nyt et ainakaan. Joten taas sovellettiin. Vahvasti. Kuten on sovellettu jokaisena ulkosuomalaisena viettämäni jouluna. Ensin ostettiin possunpala. Se oli tänä vuonna potkapala, eli siis pala jostain läheltä possun pyllyä. Ei kuitenkaan kinkku. Seuraavaksi pala suolattiin. Suolaukseen käytettiin tarkoitukseen suunniteltua suolaruiskua, joka tilattiin Saksasta. Suolaa ruiskuteltiin lihaan luonnollisesti Marttojen ohjeen mukainen määrä. Lopuksi, ennen paistoa, possu sai huilata vielä vuorokauden suolavedessä.

Sitten sika pääsi uuniin, jossa sitä paistettiin aivan kinkunpaisto-ohjeiden mukaisesti. Miedolla lämmöllä ja pitkään. Kun lämpömittari näytti, että nyt on valmista, pala jäähdytettiin ja kuorrutettiin. Ihan niinkuin oikea kinkku. Kuorrutusta muuten ei tehty Marttojen ohjeen mukaan, vaan suvussa vuosikausia kiertäneen kuorrutusohjeen mukaan.

Mitäs me saatiin? Saatiin uunissa paistettua possua, joka maistui, olosuhteisiin nähden, lähes ihan oikealta kinkulta. Jotain pientä hienosäätöä pitää ensi jouluna tehdä, suolaukseen pitää kiinnittää ehkä vähän enemmän huomiota, mutta muutoin tämänvuotinen kinkunkorvike toimi vähintäänkin tyydyttävästi. Olkookin, että kyllähän sitä, jos ihan rehellisiä ollaan, kaipaa sitä ihan perinteistä suomalaista harmaasuolattua sikaa.

Näin tänä vuonna, näin tänä vuonna Bulgarian Plovdivissa. Täällä vietettin vuonna 2024 juuri sellainen joulu kun haluttiin, joka jatkuu pitkälle ensi viikkoon. Sillä eihän kukaan jouluruokia tee niin ettei niitä jäisi yhtään yli. Niitä jäi nytkin joten joulun rääppiäisiä vietetään ainakin perjantaihin asti. Sitten onkin jo perinteinen joulujälkeinen pizzapäivä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jooulu, suomi, ulkosuomalainen, perunalaatikko, lohi, kinkku, ruoka, joulutorttu, joululimppu, silli

Oikein hyvää joulua!

Tiistai 24.12.2024 - JariH

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille. Palataan linjoille, jos mitään mullistavaa ei tapahdu, vuoden 2025 puolella!

T. Jari

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, rauha, punainen, ruoka, kinkku