Juttuja

Suomi

Keskiviikko 23.9.2026 klo 14.24 - JariH

Jotkut ehtivät jo kysellä että eikä tänne ilmesty tarinaa enää ollenkaan, mutta tässä on ollut pakollinen tauko kirjoittelussa kun ihminen on joutunut tekemään töitä. Ennen taukoa kävimme läpi Kroatiaa ja kroatialaisia, joten lienee vähintäänkin kohtuullista että nyt otamme Suomen ja suomalaiset käsittelyyn. Sillä onhan suurin osa tätäkin lukevista on suomalaisia. Vahvistettuna usealla ulkomaalaisella, jotka koittavat ymmärtää näistä jutuista jotain erilaisten käännösohjelmien avulla. Iso respecti heille. Että jaksavat. 

Suomalaiset miettivät usein että mitä ne ulkomaalaiset meistä ajattelee. Vastaus on, että eivät mitään. Eivät yhtään mitään. Pääsääntöisesti ulkomaalainen ei tiedä eikä ajattele Suomesta tai suomalaisuudesta yhtään mitään. Paitsi että Suomessa on kylmä. 

Ulkomaalainen toteaa kaikkeen tähän, että aha. Ja kysyy että eikö Suomessa ole kylmä. Suomi tietää olevansa hyvä maa, muu maailma tietää juuri ja juuri missä Suomi sijaitsee. Ja että siellä on kylmä. 

Jos nyt tarkkoja ollaan, niin kyllä sitä tietoakin Suomesta saattaa löytyä. Jos keskustelet asiantuntijoiden kanssa. Asiantuntija tarkoitta ihmistä, joka työskentelee tai on kiinnostunut jostain tietystä alasta. Niinpä hän saattaa tietää jotakin juuri tästä omasta alastaan. Opettajat saattavat tietää suomalaisesta koulujärjestelmästä, urheilufanaatikot tunnistaa formulakuljettajat Häkkisen ja Räikkösen ja historiasta kiinnostuneet saattavat muistaa jopa talvisodan. Loput tietävät sen, että Suomessa on kylmä. 

Suomessa on iso joukko ulkomailla tunnettuja ihmisiä. Eikö vaan? No ei ole. Alueellisesti joku saattaa muistaa jonkun suomalaisen joka liittyy jotenkin juuri tiettyyn paikkaan. Kosovossa ihmiset muistavat Martti Ahtisaaren, tosin eivät mitenkään hyvällä. Kekkonen muistetaan taatusti itärajan takana, sen verran usein hän siellä vieraili karvahattu päässään. Mutta siinä se sitten onkin. Suomen tunnetuin henkilö ulkomailla on Joulupukki. Heittämällä.

Valitettavasti Joulupukin suomalaisuuden kanssa on siinäkin lieviä ongelmia. Herra sijoitetaan usein Pohjoisnavalle, Grönlantiin, Kanadaan tai jopa Norjaan. Norjaan? Itse kuulin Joulupukin olevan kotoisin Norjasta juuri pari viikkoa sitten….. kauhistuttava ajatus. Ei edes urheilijat, edellä mainittujen formulakuskien lisäksi, nouse kenenkään mieleen. Kukaan ei osaa nimetä ainuttakaan suomalaisurheilijaa missään lajissa. Kukaan ei tiedä yhtään mitään edes jääkiekosta, lukuunottamatta niitä n. kymmentä maata joista lajia harrastetaan tosissaan. Kun kerrot ulkomaalaiselle Suomen voittaneen jääkiekon maailmanmestaruuden hänen vastaus on ‘great’. Tämän jälkeen hän vaihtaa puheenaihetta. 

Järjestetään tietokilpailu ihan tavallisille kadulta löytyneille ulkomaalaisille. Ensimmäisenä pyydetään nimeämään yksi perinteinen suomalainen ruoka. Vastauksena on täysi hiljaisuus. Karjalanpiirakka? Karjalanpaisti? Lohikeitto? Kukaan koskaan kuullutkaan moisista herkuista. Entä merkittävä suomalainen henkilö? Löytyykö? Suomalainen odottaa jonkun sanovan Kekkonen. Tai Mannerheim. Vastauksena on kuitenkin täysi hiljaisuus. No, ehkä Ivan saattaa tapailla Häkkisen nimeä, mutta eipä juuri muuta. 

Löytyisikö sitten yksi Suomesta tuleva asia jonka tunnet? Sauna? Sauna on yleensä Ruotsista. Nokia? Japanilainen entinen puhelinvalmistaja. Oura? Amerikkalainen. Aivan kuten kaikki pelivalmistajat ja tietokonepelit. Huoh. 

Palataan alussa esitettyyn kysymykseen että mitä ne ulkomaalaiset suomalaisista oikein ajattelevat. Vastaus on siis yhä edelleen etteivät mitään. Koska eivät tiedä Suomesta mitään. Paitsi että siellä on kylmä. Suomalainen ajattelee, että Suomi on on pieni kansainvälisesti tunnettu maa. Tosiasia on kuitenkin se, että suurin osa ulkomaalaisista ei tiedä tästä pienestä maasta yhtään mitään. Paitsi että siellä on kylmä.  

Eikä siinä ole mitään pahaa. Suomea ei tarvitse hävetä ulkomailla. Jos kukaan ulkomailla ei tiedä Suomesta mitään, se ei ole suomalaisten ongelma. Se on näiden ulkkareiden ongelma. Kun sanot olevasi Suomesta, et kohtaa ennakkoasenteita etkä -luuloja. Et joudu selittelemään mitään. Paitsi miksi siellä Suomessa on niin kylmä. 

Kas niin, nyt on molemmat kotimaani käsitelty. Vihdoin. Seuraavaksi syksyn viimeinen duunimatka jonka jälkeen ihan oma synttärilahjareissu Suomeen. Siis sinne missä on kylmä. Here I come! Tänne palaan sitten lokakuussa jossain välissä. Stay tuned.

Vaikea elämä

Lauantai 21.2.2026 klo 10.50 - JariH

Kuulen usein, että kylläpäs sinä oletkin onnekas kun saat asua siellä palmun alla lämpimässä ja auringossa. Näitä viestejä tippuu varsinkin kun Suomessa paukkuu pakkanen tai tulee viistoräntää. Vaan ei se elämä täällä helppoa ole. Kyllä sitä vanha ihminen joutuu kärsimään ja taistelemaan arjen haasteiden kanssa täälläkin. 

Ensinnäkin ihmisen täytyy olla vaihtolämpöinen. Ja sopeutuva. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, asuntoja rakennettaessa eritysmiehet ovat istuneet todennäköisesti kahvilla. Aina. Niinpä kämpät, varsinkin hieman vanhemmat, ovat talvisin ihan järkyttävän kylmiä. Kylmyys pukkaa ovista ja ikkuinoista eikä lämpö pysy sisällä. Niinpä aamuisin talvisaikaan saattaa talossa olla helposti sellaiset 14-15 astetta. Kun tuolta peiton alta yön jälkeen kömpii, melko nopsasti sitä löytää vähintään sukat, jos ei peräti villasukat, jalkaan. Ja aika paljon muutakin vaatetta. Päivällä lämmöt sitten kyllä nousevat 17-18 asteeseen. Ja jos aurinko paistaa, varsinkin kun se paistaa suoraan ikkunasta olkkariin, saattaa lämpötila kivuta siellä jopa yli kahdenkympin. Sitä aurinkoa vaan näkee talviaikaan hieman harvemmin.  

Kesällä vaihtolämpöisen yksilön täytyy luoda nahkansa, sillä silloin kotona on kuuma. Joskus jopa tuskaisen kuuma. Kun ulkona pukkaa neljänkympin lämpöä, asunnossa, jonne paistaa aurinko suoraan sisään, ei paljon tuosta lukemasta jäädä. Ja kun pelkkä sohvalla istuminen pistää hikoilemaan, sitä saattaa joskus jopa kaivata talvisen pirtsakoita lämpötiloja. Onneksi tuosta vierestä löytyy Adrianmeri, jonne voi pulahtaa. 

Kun tuli tuo meri puheeksi, siirrytään seuraavaan aiheeseen. Eli meren aiheuttamiin ongelmiin. Joita ilmenee niitäkin talvikaudella. Kuten muutama juttu sitten kerroin, Adrianmeren suuttuessa se kipuaa helposti ylös kaukalostaan ja tulvii asuntoihin, kahviloihin ja ravintoloihin. Tänä talvena näin ei ole tapahtunut vain kerran tai kaksi, vaan lähes viikoittain. Rannan asukkaat ja ravintoloitsijat joutuivat nimittäin jälleen äyskäröimään vettä kiinteistöistään tämän viikon torstain ja perjantain välisenä yönä kun etelätuuli, eli jugo, nosti meren jälleen rantatörmälle ja sitä kautta kylien vanhoihin kaupunkeihin. Tuntuu olevan melkoisen yleistä jostain syystä tänä talvena.

Henkilökohtaiseen elämääni ei vihainen Adrianmeri onneksi kovin kauheasti vaikuta. Asun noin 30 metrin päässä merestä, ja välissä on vielä puisto, joten ihan meille asti vesi ei jaksa kiivetä. On kuitenkin raskasta seurata kavereiden ja tuttavien, joilla on ravintoloita, baareja ja asuntoja meren lähellä, kärsivän toistuvasti lattialla vellovasta merivedestä. Eihän sinne cafebarin pääse  edes aamukahville kun lattialla on puoli metriä vettä. 

Entäs sitten tämä kieli. Alkuasukkaat täällä puhuvat vierasta kieltä. Kieltä, jota on täysin mahdoton oppia. Monestakin eri syystä. Ensinnäkin kroatiankieli pohjautuu ja perustuu 800 -luvulla kehitettyyn glagoliittiseen kirjoitukseen. Se on vanhin tunnettu aakkosto,  nykyisten slaavilaisen ja kyrillisen kirjoituksien edeltäjä. Tuntuu, että  kielen osalta täällä on jämähdetty jonkinmoiseen välitilaan, vieläpä melko lähelle 800 -lukua. Vaikka kyrillisiä kirjaimia ei käytetäkään. Mutta kieli itsessään on lähes yhtä haastavaa kuin kyrillinen kirjoitus. 

Muutama esimerkki. Kroatialaisissa aakkosissa on 30 kirjainta joista vain 5 on vokaalia. Niitäkin käytetään hyvin säästeliäästi, kuten vaikka saaren Krk nimestä, tai sanoissa prst (sormi) ja smrt (kuolema) voi päätellä. On täysin mahdotonta edes yrittää lausua ymmärrettävästi sanoja, joissa erilaisia konsonantteja on täysin sekaisessa järjestyksessä. Ja niitä sanoja riittää.

Entä ne konsonantit? Huoh. Kroatialaisista aakkosista ei löydy kirjaimia q, w, x tai y. Eikä luonnollisestikaan skandeja ä,ö tai å. Sen sijaan aakkosista löytyy erilaisia suhuja. Aivan riittävästi. Ässiä löytyy kaksi, se tavallinen s ja lisäksi suhu š. C kirjaimia kroatialaisissa aakkosissa on peräti kolme, on tavallinen c, mutta sitten on myös č ja ć. Eikä täällä luonnollisesti pärjätä yhdellä zetallakaan, sen tavallisen zetan lisäksi löytyy tietysti myös suhu ž. Kaiken tämän päälle on vielä hämmentävä d-kirjain, joka kirjoitetaan pienillä kirjaimilla đ ja suurilla Đ. Huomatkaa viivat kirjaimissa.  

Edellä siis esimerkkejä suhisevista kirjaimista kroatiankielessä. Ne kaikki suhisevat vielä eri tavalla siitä riippuen, minkälainen hattu kirjaimen päällä on. Ja ne pitää osata suhista oikein, sillä jos suhiset jonkun kirjaimen väärin, koko sanan merkitys saattaa muuttua aivan eriksi kuin mitä koitat sanoa. Ei ole ihan helppoa vanhalle ihmiselle. Suhista. Varsinkaan oikein. 

Vaikka nyt alkaa aika olla lopussa tämän kirjoituksen osalta, otetaan lyhyesti loppuun vielä yksi ongelma. Eli heiluva maailma. Järistykset. Meillä Dalmatiassa järisee toki sangen vaatimattomasti, ainakin tähän asti, mutta kun mennään hieman pohjoisemmaksi, siellä maa saattaa heilua melko rajustikin. Muutama vuosi sitten pääkaupunki Zagrebia ja Sisakin seutua heilutellut maanjäristys aiheutti melkoisia vahinkoja.  

Meillä täällä järistykset kyllä tuntee, mutta ne eivät ole ainakaan toistaiseksi ole rikkoneet paikkoja suuremmin. Viimeisin järistys näillä huudella oli viime tiistaina. Sen keskus, eli episentrumi, oli 54 kilometrin päässä ja voimakkuus 4,4 richteriä. Se on jo suhteellisen voimakas järistys. Ja kyllähän se heilutteli. Katselin kaikessa rauhassa jääkiekkoa televisiosta, kun tärinä alkoi. Heilui melko lyhyesti, mutta heilui kuitenkin. Tuon tiistain jälkeen on kuulemma heilutellut hieman lievemmin kolme-neljä kertaa, lähinnä öisin, mutta ne ovat kyllä menneet allekirjoittaneelle ohitse aivan täysin. 

Tässä siis muutama vanhan miehen elämää koskettavista asioista täällä palmun alla. Että ei se niin helppoa ole täälläkään. Jäi vielä muutama juttu kertomatta, joten ehkä niistä sitten seuraavilla kerroilla. Katsellaan mitä keksitään. Pysykääpä siis rattailla. 

Sveti Rok

Torstai 8.1.2026 klo 13.53 - JariH

Se on sitten talvi. Sehän on kuulemani mukaan saapunut myös Suomeen. Olen uutisista kuunnellut ennätyspakkasista - jossain pohjoisessa on ollut jopa yli 41 asteen kylmyys….. ja eikös sitä luntakin ole ollut jopa ihan eteläisimmissä osissa maata maata?

Meillä täällä Kaštelassa oli tänä aamulla -1,5 astetta kun lähdin perinteisellä aamulenkille. RealFeel oli -8,5 C. Vuoden kylmin päivä tähän asti. Piti oikein ottaa muutama joulu sitten lahjaksi saadut tumput käyttöön. Muuten, olen nyt tehnyt noita aamulenkkejä 460 päivää putkeen, joten eiköhän me sitten kuitenkin oteta tavoitteeksi se 500 päivää, josta oli puhetta kun 400 päivää tuli täytteen. Kun siihen ei ole matkaa enää kuin vähän reilun kuukauden kävelyt. Sitä kohti siis. 

Vaikka ulkona on kylmä, onneksi tämä nykyinen koti pitää edes hieman lämpöä. Eihän tätäkään nyt ihan viimeisen päälle ole eristetty, joka tarkoittaa että ovien ja ikkunoiden edessä huomaa helposti että onko ulkona kylmä, mutta onneksi sisällä ei kuitenkaan tuule. Ensimmäisessä kroatiankodissa lepatti verhot ihan kunnolla kun oli tuulinen päivä. Nyt ei lepata, koska asun ekassa kerroksessa eikä tuulet oikein osu tähän taloon. Tänään kun heräsin ja ulkona oli siis se 1,5 pakkanen, olohuoneessa oli 17,5 astetta. Siis plussaa. Siitä se hiljalleen nousee. Tavallinen lämpötila illalla telkkaria katsellessa on jotain 20-21 astetta.  

Vaan on se talvi saapunut myös Kroatiaan. Ei koko maahan eikä toki ihan samalla mittakaavalla kuin Suomeen eikä ainakaan ihan samanlaisilla pakkaslukemilla, mutta kyllä sitä lunta riittää täälläkin. Sitä riittää niin paljon tietyissä osissa maata, että paikallinen ilmatieteenlaitos kehoitti meitä rannikon asukkaita miettimään, että onko aivan välttämätöntä ajaa ja/tai matkustaa maan pohjoisosiin. Siellä kun lunta riittää. Jopa niin paljon että puhutaan jo lumikaaoksesta. 

Pohjoisosissa Kroatiaa on tullut lunta ihan huolella. Siellä on autoja hautaunut lumeen, rekka-autot lipsutelleen talojen seiniin ja isommilta autoilta suljettu tieosuuksia. Koska lumi. Koska poikkeustilanne. 

Me täällä Dalmatiassa emme tiedä lumikaaoksesta yhtään mitään. Meillä kun ei, varsinkaan täällä rannikolla, ole lunta. Koska me sijaitsemme Sveti Rokin eteläpuolella. Sveti Rok kun on sään kannalta hyvinkin ratkaiseva paikka. 

Mikä ihme se Sveti Rok sitten oikein on? No, ensinnäkin se on pieni kylä keskisessä Kroatiassa. Kylässä asuu viimeisimmän väestönlaskun mukaan 250 ihmistä. Tämä ei kuitenkaan ole merkittävää kun puhutaan Sveti Rokista. Merkittävää on se, että Sveti Rokiin on rakennettu tunneli, joka on 5.681 metriä pitkä. Tai itseasiassa se, että tuo tunneli menee Velebitin vuorijonon ali. Ja tuo vuorijono se vasta merkittävä asia onkin. Varsinkin kun puhutaan säästä. 

Velebitin korkeimmat huiput kohoavat 1.700 metrin korkeuteen, joka tekee vuoristosta tärkeän ilmastollisen rajan. Pohjoisessa vallitsee mannerilmasto, viileämpi ja talvisin lumisempi ilmasto, kun taas eteläpuolella on huomattavasti leudompi Välimeren ilmasto. Velebitin vuoristojono estää lämpimän, kostean meren puolelta tulevan ilman pääsyn sisämaahan ja toisaalta kylmän mantereen ilman pääsyn rannikolle.

Edellä mainitun ilmiön huomaa helposti kun ajelee Sveti Rokin tunnelin läpi. Sieltä on raportoitu jopa 20-25 asteen lämpötilaeroja tunnelin eri puolilla, pohjoispuolella on saattanut olla 10 astetta pakkasta kun taas etelässä jopa 15 plusastetta. Melkoisen tavallista talvella, ja varsinkin keväällä, on että kun ajat Sveri Rokin tunneliin pohjoisesta, maassa on lunta ja tunnelma hyvinkin talvinen, mutta kun putkahdat eteläisestä suuaukosta ulos, putkahdat suoraan kevääseen. Puissa on lehdet, aurinko paistaa ja lämpötilat pompsahtavat ylöspäin. 

Tuo edellä kuvattu ilmiö on oikeasti hämmentävä kokemus. Olen ihan itsekin kokenut sen useampaan kertaan, lähdet talvesta ja tulet lähes kesään. Välissä ajelet kuutisen kilometriä tunnelia. Jännää…..

Svetin Rokin tunnelia rakennettaessa vuoriston sisältä löytyi muuten jopa reippaan kilometrin mittaisia luonnollisia luolastoja ja isoja vuoren sisälle muodostuneita ‘saleja’, jotka säilytettiin koskemattomina ja luonnollisina pitkälti siellä asustelevien lepakoiden takia. 

Sveti Rok on siis yksi Kroatiaa vahvasti jakava asia. Yksi niistä asioista joka pitää talven poissa täältä Dalmatiasta. Eli oikein hyvä asia.  Nyt se on tuttu myös teille. 

Seuraavaksi sitten taas ihan jotain muuta.  Kunhan semmoista ilmaantuu. Pysykääpä siis kanavalla.