Juttuja

Turistit

Perjantai 16.1.2026 klo 11.30 - JariH

Tällä hetkellä Helsingissä on meneillään Matka26 -messut, joten lienee syytä naputella hieman matkailusta ja turismista. Minun piti myös tulla käväisemään Helsingissä matkamessuilla, oli sovittu jo muutama tapaaminenkin yhteistyökumppaneiden ja fanien (heh) kanssa, mutta sitten tuli (taas) jotain muuta ja piti peruuttaa. Kuten viime vuonna. Mutta jos sitä sitten vuonna 2027.

Vaan entäs ne turistit? Ja se matkailu? Tilannehan nyt on sellainen, että asustelen alueella, jonka pärjääminen ja menestyminen on pitkälti riippuvainen turisteista ja siitä kuinka paljon heitä näille huudeille saapuu. Toisaalta turistit vievät asunnot, nostavat hinnat pilviin, tukkivat rannat ja kauppojen käytävät, rellestevät ja möykkäävät pitkin poikin. No, jos ihan totta puhutaan, ei täällä meillä noita lieveilmiöitä ihan haitaksi asti ilmene, enemmänkin nuo ovat suurempien kohteiden, kuten Splitin tai Dubrovnikin, ongelmia. Meillä meno on sangen rauhaisaa. Meillä turistisesonki tuo oikeastaan vain odotettua elämää kylille täysin kuolleen talven jälkeen. Joten ei muuta kuin tervetuloa Kaštelaan. 

Kun olette tulossa ja katselette majoituksia netissä, olkaapa tarkkana. Paikalliset lehdet varoittelevat, että ns. majoitushuijaukset ovat jopa täällä Dalmatiassa kasvussa. Homma menee siten, että huijarit poimivat ja kopioivat luotettavilta majoitussivuistoilta kuten Booking tai Air B'n ihan oikeita kuvia ihan oikeista asunnoista, tekevät omat sivut ja tarjoavat näitä majoituksia sitten huomattavasti halvemmalla kuin oikeat vaihtoehdot. Ja vievät rahasi. 

Muutama seikka johon kannattaa kiinnittää huomio kun sitä majoitus varailee. Ihan ensin kannattaa tutkia, onko ao. kohteessa samat hinnat läpi koko vuoden. Eli tarjotaanko majoitusta helmikuussa ja elokuussa samaan hintaan. Jos tarjotaan, hälytyskellon on syytä sanoa ring ring. Itseasiassa jo se, että löydät majoituksen elokuulle, ja vielä edullisen sellaisen, pitää soittaa kelloa. Niitä kun ei ihan kauheasti oli. Jos ainuttakaan.

Seuraavaksi kannattaa tutkia maksuehdot. Jos sinulta vaaditaan ennakkomaksua, pyydetään käsirahaa tai varausmaksua eikä maksutapana toimi mikään muu kuin pankkisiirto, kellojen on syytä kilkattaa isosti. Jos majoituksen tarjoaja ei hyväksy luottokorttimaksua, älä maksa. Usein tili, jolle maksu pitäisi suorittaa, ei ole edes kroatialainen tili vaan sijaitsee useimmiten jossain aivan muualla. Kaiken lisäksi tilinomistaja on usein eriniminen tyyppi kuin kämpän omistaja. Koska hän on ‘sukulainen’ tai joku ‘ muu perheenjäsen’. Kun sitten olet maksanut ennakkomaksun pankkitilille, asunnon tarjoaja todennäköisesti katoa etkä saa häneen yhteyttä. Eikä sinulla ole majoitusta. Eikä rahaa.

Summasummarum: jos saat majoitustarjouksen Facebookissa tai jollain muulla some-alustalla ja se näyttää liian hyväksi ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta. Vahva suositus on käyttää vain ja ainoastaan luotettavia majoitussivustoja, maksaa kortilla tai PayPalllila ja koittaa tsekata majoitus etukäteen niin hyvin kun pystyy. Jos tarvitset paikallista apua, ole yhteydessä. Olen tsekkaillut jo viime sesongilla muutaman majoituspaikkan muutamalle suomalaismatkailijalle. Helpompaa se täällä paikan päällä  on tutkia kämppiä kuin netissä. Minähän voin tarvittaessa mennä vaikkapa jopa käymään kohteessa jos aiheellista.  

Jos sitten tulet suoraan tänne ilman ennakkovarausta ja etsit majoitusta, semmoisen löytää kun löytää tällaisen kyltin. Silloin kyseessä on ihan oikea, ja turvallinen majoitus. En tosin suosittele saapumista ilman ennakkovarausta, siinä saattaa helposti käydä niin ettei sitä majaa sitten löydykkään. 

Sesonki alkaa täällä maalis-huhtikuun vaihteessa. Tuolloin useampi lentoyhtiö aloittaa lentonsa Splitiin. Finnair tosin aloittaa vasta toukokuun toinen päivä kautensa 2026 Helsingistä Splitiin. Ekan lennon jälkeen Finnair lentää Splitiin neljä kertaa viikossa aina elokuun loppuun asti. 

Suomalaiset vaan eivät jostain käsittämättömästä syystä pysähdy Kaštelaan vaan jatkavat reissuaan Splitiin, Makarskaan tai Baska Vodaan. Tai jonnekin. Haluavat siis istua bussissa/autossa pari tuntia heti lomansa alkuun ja maksaa kohteessa ollessaan kaikesta hieman enemmän. Vaikka vaihtoehtokin olisi. Voisi vaikka hypätä taksiin kentällä, ajella 10 minuuttia Kaštelaan ja viettää loma selkeästi edullisemmin kuin Splitissä, Makarskassa tai jossain muussa turistitrapissä. Täältä meiltä löytyy tasan samat palvelut kuin missä tahansa muualtakin. Täällä meiltä löytyy rantaa, Adrianmeri, aurinkoa, baareja ja ravintoloita. Ja kaikki tuo varsin rauhallisessa ympäristössä. Ja jos se Split sitten kiinnostelee, paikallisbussilla on helppo käväistä toteamassa, että eihän täällä oikeastaan ole mitään.

Kuka täällä Kaštelassa sitten viettää lomansa? Kaupungin matkailutoimisto julkaisi juuri tilastot vuodelta 2025, ja kertoo että matkailu Kaštelaan kasvoi 5% edelliseen vuoteen verrattuna. Se on mukava poikkeus koko Kroatian matkailiijakehityksessä, joka polki paikallaan. Kaštelassa kävi 137 141 rekisteröityä matkailijaa vuonna 2025. Tyypit tulivat pääosin Saksasta (16%), Puolasta (15%), Iso-Britanniasta (8%) ja Ranskasta, Tsekeistä ja Alankomaista. Pohjoismaista Kaštelassa vieraili eniten norjalaisia ja ruotsalaisia turisteja. Suomalaisia ei tilastoista löydy, joka tarkoittaa että eipä täällä kovin montaa suomituristia lomaansa viettänyt. Jopa espanjalaisia kävi enemmän. Jostain syystä.

Näin matkailtiin tällä kertaa. Kuten todettu, jos tarvitset apuja lomasi suunnitteluun Dalmatiassa, saa ottaa yhteyttä. Minä suosittelen, tutkin ja teen taustatöitä tarvittaessa. Jotta juuri sinun loma onnistuisi.   

Kastela - loput kylät

Sunnuntai 4.1.2026 klo 9.34 - JariH

Olisiko se sitten aika käydä läpi loputkin Kastelan kylistä. Niitähän on käyty jo neljä, edellisistä jutuista löytyvät Štafilić, Novi, minun kotikylä Stari ja ihan viimeisimpinä Lukšić. Lučkisin kohdalla koettiin surullinen rakkaustarina, muutoin ollaan puhuttu oikeastaan kylien historiikeista. Nämä tarinat löytyvät kun skrollailet hieman eteenpäin näitä sivuja. 

Nyt mennään eteenpäin Adrianmeren rantaa pitkin. Mennään vielä kolmeen Kaštelan kylään. Jäljellä ovat Kambelovac, Gomilica ja Sućurac. Sivumennen sanoen on muuten sangen hidasta ja ärsyttävää kirjoitella skandinäppiksillä näitä kroatialaisia nimiä kun niissä kaikista löytyy kaikenmaailman suhukirjaimia kaikkine yläheittomerkkeineen.....

Todetaan heti alkuun, että näiden kylien historia noudattelee hyvinkin pitkälti kaikkien jo aikaisemmin esiteltyjen kylien historiaa. Koettiin uhkaa mereltä, sieltä odoteltiin niin ottomaanien kuin merirosvojen hyökkäyksiä, ja aatelismiehet ja maatilojen suuromistajat päättivät rakentaa linnoituksia rannikolle suojellakseen peltojaan ja muuta omaisuutta. Muu väki oli asunut ennen linnojen rakentamista viereisen vuoren rinteillä, mutta kun aateliset rakensivat linnojaan ja linnoituksiaan, talonpoikia siirrettiin turvaan linnoituksen viereen rakentuviin kaupunkeihin. Kaava toistui kaikissa Kaštelan kylissä ja se toistui myös Kambelovacin, Gomilacin ja Sućuracin kohdalla. 

Paitsi. Näissä kolmessa kylässä ja niiden linnoitusten kohdalla kaikissa oli omat erikoisuutensa. Aloitetaan Kambelovacista. Aatelisveljekset Jeromir ja Nikola Cambi Splitistä saivat luvan vuonna 1478 rakentaa linnoituksen pienelle saarelle Adrianmeren rannalle. Ja pojathan rakensivat. Herra Cambit naputtelivat linnoituksensa saarelleen suojellakseen paitsi itseään, mutta myös viljelmiäön sekä läheisten kylien väkeä. Linnnoitus valmistui vuonna 1517 ja oli ainoa Kaštelan linnoituksista, joka on pyöreä. Kambelovacissa, poikkeuksena kaikkiin muihin kyliin, myös talonpojat rakentelivat omia, toki huomattavasti pienempiä, linnoituksia suojakseen Cambien pyöreän linnan vierelle. Yleensä linnoituksia rakensivat vain aateliset. 

Nykypäivänä Kambelovacin linnoitus uppoutuu kylän muiden rakennusten keskelle siten, että sitä on sangen vaikea havaita kylän vanhasta kaupungista. 

Ja sitten Gomilica. Tämän kylän tarina alkaa jo vuodesta 1078, jolloin kuningas Zvonimir lahjoitti maa-alueen Splitin benediktiiniläisnunnille, jotka rakensivat ensin kirkon ja heti perään viiden sadan vuoden päästä 1500 -luvulla linnoitetun pienen saarikylän. Oli hyvin  poikkeuksellista että nunnatkin päättivät linnoittautua, muutenhan linnoitusten ja linnojen rakentamisesta huolehtivat aatelismiehet. Mutta Gomilcassa linnoituksen, jopa pienen kaupungin, pykäsivät siis nunnat. Rakensivat sen omaksi, palvelijoittensa ja luonnollisesti naapurikylien asukkaiden turvaksi.

Gomilican linnoitus on säilynyt hyvin ja on arkkitehtuuriltaan niin aidon keskiaikainen, että siellä kuvattiin Games of Thrones tv -sarjan kohtauksia. Minä muuten lienen maailmankaikkeuden ainoa ihminen joka ei ole koskaan katsonut ainuttakaan Games of Thrones jaksoa. 

Jäljellä on vielä Sućuracin kylä jonka historia ulottuu pitkälle, sillä Splitin arkkipiispa A.Gualdo rakennutti aivan ensimmäisen puolustustornin Sućuraciin jo vuonna 1392. Motiivina oli ensinnäkin suojella rinteiden talonpoikia, mutta myös se, että piispa sai itselleen kesäresidenssin. Myöhemmin tätä kesähuvilaa vahvistettiin sitten vielä muureilla. 

Sućuracin vanha kaupunki, siis kaupunki joka rakentui arkkipiispan tornin suojiin, on nykypäivänä ehkäpä parhaiten säilynyt Kaštelan keskiaikainen kylä. Valitettavasti vain muu Sućurac, vanhan kaupungin ulkopuolella, on yksi rumimmista Kaštelan kylistä. Ehkä jopa rumin. Se on kuitenkin koko kaupungin hallinnollinen keskus, sieltä löytyy virastot, poliisiasema ja vaikkapa paikallinen Kela. Ja kaksi betonitehdasta. 

Yksi  huomionarvoinen seikka Sućuracista puhuttaessa liittyy koko Kroatian historiaan. Noin 800 -luvun puolenvälissä nykyistä Sućuracin ja läheisen Klisin aluetta hallitsi herra nimeltä Trpimir I. Vuonna 852 Trpimir lahjoitti Splitin arkkipiispalle tiettyjä alueita hallitsemiltaan seuduilta. Luovutuksesta laadittiin asiakirja ja tässä asiakirjassa mainitaan ihka ensimmäistä kertas sana Hrvatska. Eli Kroatia. Kyseistä asiakirjaa, nimeltään Trpimirin darovnica, pidetään kroatialaisen valtion syntymätodistuksena. Tämän syntymätodistuksen kopiota säilytetään nykypäivänä Sućuracin kirkossa. Joten vaikka Sućurac on ruma kylä, se on koko Kroatian kannalta todella tärkeä paikka. 

Näin on Kaštela käyty läpi. Toivottavasti olette oppineet jotain. Historian pöyhiminen on avannut ainakin minun silmiäni ja asuminen tässä kaupungissa on saanut aivan uuden ulottuvuuden. On ollut mielenkiintoinen reissu ja nyt katselen paikkoja aivan uusin silmin koska tiedän ainakin osan paikkojen, talojen sekä torien historiasta ja taustoista. Tervetuloa vaan kylään. Täällä on mukavaa. Ja paljon historiaa. 

Seuraavaksi siirrytään sitten aivan  muihin asioihin. Luvassa on kaikenlaisia jännittäviä juttuja. Pysykääpä siis kanavalla.

Lähdetään länteen

Tiistai 16.12.2025 klo 9.26 - JariH

Edellisessä jutussa aloittamani historiapläjäys jatkuu. Nyt siirrytään Kaštel Starista lähteen. Mutta sitä ennen lyhyt säätiedotus. Koska sää kiinnostaa aina.  

Täällä ollaan hiljalleen hiipumassa talvea kohti. Sen huomaa mm. siitä, että yötä alkavat olla todella kylmiä. En ole nähnyt virallisia tilastoja, mutta kun lähden aamulenkille kuuden jälkeen, vanha luotettava apteekin lämpömittari tuossa kadun toisella puolella näyttää semmoisia 1-3 asteen lämpöjä. Olenpa lenkin aikana nähnyt jopa ihmisten skrapaavan autojensa ikkunoita…. iltapäivät ovat kuitenkin vielä sangen miellyttäviä, aurinko on paistellut viimeiset viikon päivittäin ja lämpöäkin on ollut 15-17 astetta. Eli ihan kunnon terdekelit. Joten hengissä ollaan yhä. 

Mutta asiaan. Siihen historiaan. Ja länteen. Kuten edellisessä tarinassa kerroin, aatelismies Koriolan Cippicon rakensi yhden  tämän alueen ensimmäisistä linnoituksista Kaštel Stariin 1470-1480 lukujen välissä. Kun Cippicon suku sitten jakoi maa-alueita sukunsa kesken tässä rannikolla, Koriolan veljenpoika Pavao Antun Cippicon päätti rakentaa oman linnoituksen vain muutaman sadan metrin päähän. Linnoitus oli itseasiassa herran kesäasunto ja sijaitsee aivan meren äärellä. Jopa niin lähellä, että kaukaa katsottuna kyseinen rakennus näyttää leijuva meressä. Linnoitus valmistui 1512.  

Silloisen tavan mukaan myös Pavaon linnassa, tai ‘kesämökissä’, oli vallihauta, vartiotornit ja nostosilta. Linnan taakse mantereen puolelle syntyi kyläyhteisö, jonne muutti ihmisiä jälleen viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä. Linnan varjossa ja muurien sisäpuolella eläminen tuntui huomattavan turvalliselta ottomaanien ja merirosvojen muodostamaa uhkaa vastaan. Pavao Antun Cippicon muodostamaa kylää alettiin kutsua Kaštel Noviksi eli uudeksi linnaksi koska Kaštel Starissa, eli vanhassa linnassa, oli ollut linnoitus jo parikymmenen vuotta.  

Eikä rannikon linnoittaminen Kaštel Novin rakentamiseen päättynyt. Samoihin aikoihin kun herra Cippicon naputteli omaa linnaansa Kaštel Noviin, trogirialainen Sjepan Stafileo rakensi omaa linnaansa muutaman sadan metrin päähän meren riutalle. Linna, jonka nimeksi tuli Rotondo, valmistui 1508. Tässäkin linnassa oli vallihauta ja sen taakse muodostui suorakulmaisen muurin ympäröimä kylä. Kylästä tuli sittemmin Kaštel Štafilić. Stafileon nimi juontaa muuten kreikkalaiseen sanaan staphile, joka tarkoittaa rypälettä.

Štafilićiin rakennettiin myös toista puolustustornia hieman myöhemmin eli vuonna 1548. Sitä rakensivat Lodi -veljekset, mutta kun he kuolivat, tornin rakentaminen lopahti koska tyyppejä, jotka  perivät puolivalmiin tornin veljeksiltä, ei sen loppuun rakentaminen voinut vähempää kiinnostaa. Niinpä tämä Nejah -torni seisoo yhä vielä tänäkin päivänä Adrianmeren rannalla puolivalmiina. 

Ihmiset siis muuttivat 1500 -luvulla viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä rannikolla rakennettujen linnoitusten ja muureilla ympäröityjen kylien turvaan. Tuohon aikaan asuinaluetta eikä asuntoa kuitenkaan valittu asuntonäytöjen perusteella eikä pohjalta ‘hei, olen kuullut mukavasta uudesta asuinalueesta nimeltään Kasten Novi, mennäänkö katselemaan sinne asuntoja’. Ei, vuorten rinteiltä laskeuduttiin uusiin kyläyhteisöihin pitkälti siksi, että kyliä ja kyläläisiä heidän asustellessaan vuorenrinteellä, oli suojellut joku aatelinen tai kirkonmies. Kun tämä sitten herra  ilmoitti, että nyt me muuten muutetaan, niin koko kylä muutti. Koska suojelu ja turva siirtyi uuteen paikkaan. Siinä ei paljon palveluiden tasoa, joukkoliikenteen toimivuuttaa tai lasten hoitopaikkoja ehtinyt tutkailla. 

Näin on kolmen Kaštelan kylän historia käsitelty. Seuraavaksi, toivottavasti vielä ennen joulua, lähdetään itään. Sieltä löytyy loput neljä nykyisen Kaštelan kaupungin  muodostavaa kylää. Disclaimerina kerrottakoon, että niiden historiat noudattavat pikälti samaa kaavaa nyt jo läpikäytyjen kylien historioiden kanssa - ensin linnoitus, sen ympärille/viereen kylä ja ihmiset vuorilta alas kylän muurien sisälle turvaan. Mitään mullistavia historian käänteitä ei ole siis odotettavissa. Mutta katsellaan jotain pieniä kiinnostavia yksityiskohtia löytyisi. Pysy siis kyydissä. Eihän sitä koskaan tiedä.  

Historiaa

Perjantai 12.12.2025 klo 21.40 - JariH

Jostain ihmeen syystä ihan tässä viime vuosien aikana on historia alkanut kiinnostaa. Lähinnä historia niillä alueilla joissa asun tai olen asunut. Enkä oikein tiedä mistä moinen johtuu. Johtuuko se kenties siitä, että ikää tulee itsellekin lähes joka päivä lisää? Vai johtuuko se siitä, että töiden takia olen päässyt paneutumaan eri alueiden, yksittäisten maiden ja kaupunkien historiaan? Tai sitten kiinnostuksen kasvu johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana asunut ja elänyt sananmukaisesti keskellä historiaa. 

Hyvä esimerkki historiassa asumisesta on edellinen kotikaupunkini Plovdiv Bulgariassa. Kaupunki on ihan oikeasti rakennettu historian päälle. Plovdivin alueella on todistettavasti ollut asutusta rapiat 7000-8000 vuotta. Se näkyy ja tuntuu kaupungissa arjessa ja ihan joka paikassa. Plovdivin pääkatu, kävelysellainen, on rakennettu roomalaisen stadionin päälle, ja roomalaisaika, eli ajanjakso joka alkoi noin vuonna 50 jatkuen aina 800 -luvulle, pilkistää vähän siellä sun täällä. Plovdivissa on todella vaikea kulkea yhtään missään törmäämättä historiaan. Ehkä tämä minun kiinnostus historiaa kohtaan juontaa juurensa sieltä. En tiedä. 

Vajaa tuhat vuotta siitä kun roomalaisten aika Plovdivissa päättyi, alkoi tapahtua myös täällä Adrianmeren rannalla. Siis alueella jota nykyään kutsutaan Kaštelaksi. Paikalliset porukat olivat asustelleet kaikessa rauhassa viereisen Kozjak vuoren rinteillä, mutta kun 1400 -luvulla ottomaanien uhka alkoi kasvaa, aateliset ja kirkonmiehet päättivät rakentaa linnoituksia ja linnoitettuja kartanoita rannikolle ja rantakiville ihmisten turvaksi. Tai tuohon aikaan pääosin varmaan ihan omaksi turvalliseen. Linnoituksia syntyikin lopulta peräti 14 kappaletta pitkin Adrianmeren rantaa. Kun Kozjakin rinteillä asuva väki totesi olevansa enemmän turvassa lähellä linnoituksia, se valui niiden taakse ja näin linnoitusten ympärille syntyi pieniä kyläyhteisöjä kivitaloineen ja kapeine kujineen.

Linnoitusten rakentamista kannusti voimakkaasti tuohon aikaan alueen mahtivaltio Venetsia, suojelivathan ne myös heidän verotulojaan kun alueen pellot, viinitarhat ja oliivilehdot olivat turvassa linnoitusten suojassa. 

Yksi ensimmäisistä linnoituksista, joka Adrianmeren rannikolle valmistui, oli aatelismies Koriolan Cippiconin rakentaman linnoitus vallihautoineen ja muurineen. Se nakuteltiin kasaan vuosien 1470-1480 välillä. Herra Cippiconin ja hänen sukunsa rakentaman linnan ympärille muodostui Kaštel Stari -niminen kylä, joka on yhä edelleen olemassa. Ja on kylä jossa minä asun. 

Myöhempinä aikoina Cippiconin rakentama linnoitus on muuttanut muotoaan ja on nykyään lähinnä yksi alueen tavallisista kivitaloista. Muurit ovat kadonneet ja vallihaudan paikalla on katu. Historiasta muistuttaa enää vain Cippiconin suvun vaakuna talon parvekkeen kaiteessa. 

Cippiconin suku oli yksi tuon ajan mahtisuvuista, se omisti ja hallitsi laajoja alueita nykyisen Kaštelan alueella. He päättivät myöhemmin jakaa maitaan suvun kesken ja näin rannikolle syntyi uusi linnoitettu kylä, jota alettiin kutsua nimellä Kastel Novi. Suomeksi uusi kastela. Näin rannalla sijaitsi, ja sijaitsee vielä tänäkin päivänä kylki kyljessä ‘vanha kastela’ Kastel Stari ja ‘uusi kastela’ eli Kastel Novi. Kiitos aatelissuku Cippiconin. Kastel Noviin palataan vielä myöhemmissä kirjoituksissa.

Samoihin aikoihin myös muihin lähialueen kyliin nousi omia linnoja tai linnoituksia. Kaikista niistä muodostui pysyviä, muurein suojeltuja kyläkeskuksia. Myöhemmin ne sulautuivat hiljalleen yhteen yhdeksi kaupungiksi eli Kaštelaksi. Kyliä oli, ja on yhä edelleen, yhteensä seitsemän. Näihinkin palaamme myöhemmin. 

Istun muuten nykyisin jokaikinen päivä edellä mainitun herra Cippiconin 1470-1480 luvulla rakentaman linnan kivijalassa sijaitsevassa kahvilassa Kaštel Starissa. Eli istun ihan muina maahanmuuttajana Kaštel Starin ensimmäisen, vuosisatojen saatossa toki muotoaan muuttaneen linnoituksen, kahvilassa. Toisin sanoen istun keskellä historiaa. On jännä miettiä siinä kahvia litkiessä kuinka Cippicon aikoinaan suunnitteli ja rakensi tämän rakennuksen koska tuolta mereltä, nykyisen pienvenesataman takaa, saattoi ilmestyä merirosvoja tai ottomaanien laivasto. Tuossa, missä nyt on tie, oli aikoinaan siis vallihauta. Ja tämän pöydän paikalla, jossa nyt istun, saattoi seistä vartiomies tarkkaillen Adrianmerta kaiken maailman rosvojen varalta. Se on aika huima ajatus. 

Onneksi minun ei tarvitse nykypäivänä vahtia merta. Eikä pelätä rosvoja. Minun ei itseasiassa tarvitse edes tilata Caffe Bar Gajossa, koska Josipa tietää että aamulla menee Americano ja iltapäivällä kaksi olutta. Ne ilmestyvät automaattisesti pöytään. Hän jopa tarkkailee milloin sitä ensimmäistä olutta on nautittu niin että voi tuoda sen toisen.  Usein vielä ns. firman piikkiin. Tätä minä kutsuisin palveluksi. 

Sinä olet juuri lukenut pienen historiapläjäyksen kotikylästäni. Seuraavissa jaksoissa laajennetaan hieman näkemystä ja kurkataan kuinka muut Kaštelan kylät aikoinaan syntyivät. Joten pysykää kyydissä. 

Asuntojen hinnat

Sunnuntai 9.11.2025 klo 12.01 - JariH

Taitaa olla taas aika kirjoitella asioista. Koska niistä on kyselty. Kuitenkin tähän alkuun hieman henkilökohtaista pullistelua.

Olen jumittanut rutiineihin. Varsinkin aamurutiinit ovat tärkeitä. Niihin kuuluu, ja on itseasiassa kuulunut jo pitkään, tunnin aamuinen kävelylenkki. Joka aamu, keleistä riippumatta. Ylös sängystä, lenkkikamat päälle, korviin huonoa suomalaista musiikkia ja köpöttelemään. 

Ja sitten sitä pullistelua. 

Olen tällä päivämäärällä suorittanut edellä mainitun aamulenkin tasan 400 päivää putkeen. Eli tunnin lenkki on tullut heitettyä vuoden ja 35 päivän ajan. Jokaikinen päivä. Myönnettäköön, että työmatkojen aikana lenkkiä ei välttämättä ole kävelty aamulla, mutta tavoite tulee yleensä täyteen kiertokävelyillä tai muuten vaan asiakkaiden kanssa sählätessä. Jos se sitten ei ole täyttynyt, lenkki on sitten heitetty illalla ja haettu ne puuttuvat askeleet. 

Minulla oli pakkomielteinen tavoite saada vuosi täyteen näitä kävelyitä. Ja kun se sitten täyttyi, siitä syntyi ajatus että jos vaikka vetäisi 400 päivää. Nyt kun se on täynnä, nyt sitä voisi vaikka rauhoittua. Vai olisiko sitten vielä 500 päivää haettava….? Siihenhän ei olisi enää kuin vähän reilu kolme kuukautta…..

Mutta asiaan. Yksi yleisimpiä minulle esitetyistä kysymyksistä liittyy asuntojen hintoihin. Että mitä ne kämpät siellä palmujen alla maksavat. Joten tutkin asiaa. Tutkin sitä lähinnä täällä meidän huudeilla, tässä minun lähiympäristössä. 

Asiassa auttoi jonkin verran nimihirviö Rakentamisen, kaavoituksen ja valtion omaisuuden -ministeriön esittelemä laskelma. Sen mukaan Kaštelassa asuntojen keskihinta on 1.963 €. Naapurissa, vähän suuremmassa kylässä, Splitissä se on tämän tilaston mukaan 3.462 €. Näiden väliin sijoittuu lähiseudut kuten Trogir (2.359 €) ja Solin (2.464 €). Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa, joka Kroatiassa uusien asuntojen osalta on 25 %. Vanhoista asunnoista maksetaan vain varainsiirtovero, joka on 3% kohteen arvosta.   

Sitten tulee se mutta. Suuri mutta. Nimihirviöviraston esittämät hinnat ovat kiinteistövälittäjien mukaan lähinnä naurettavia, sillä heidän mukaan esimerkiksi Kaštelassa ei tällä hetkellä ole myynnissä ainuttakaan asuntoa jonka hinta olisi alle 3.000 €.   

Kysymys kuuluukin että miksi virallinen taho esittää selkeästi todellisuudesta poikkeavia hintoja. Syy löytyy valtion taloudesta. Kroatiassa nimittäin alle 45 -vuotiaiden ensiasunnon ostajien ja perheiden, joilla ei ole aiempaa omaisuutta ja haluavat ratkaista asunto-ongelmansa ostamalla asunnon, ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa ja he saavat 50% alennuksen arvonlisäverosta. Kunhan asunnon neliöhinta ei ylitä 50% ministeriön esittämistä keskihinnoista. Jotka ovat siis laskettu todella alakanttiin. Tämä rajaa siis suurimman osan tarjolla olevista asunnoista ulos verohelpotusten piiristä. Eikä ministeriön tarvitse palautella rahoja…….    Näppärää sanoisin. Miten se menikään se vanha sanonta tilastoista ja valheista?

Mitä ne asunnot sitten oikeasti maksavat? Katsotaan ja luotetaan vanhaan tuttuun Numbeoon. Se kun osaa kertoa ihan oikeat, oikeasti maksetut hinnat. Numbeon mukaan Kaštelassa kämpistä on maksettu hieman sijainnista riippuen 2.500-2.900€ neliötä. Ja Splitissä puolestaan 5.000-5.700€. Trogirissa kämpän on saanut 3.000-3.600 euron neliöhintaan. 

Siinäpä niitä vastauksia. Kysymyksiä saa lähetellä edelleen, minä sitten kaivelen niitä vastauksia jos en ihan suorilta osaa vastata. Seuraavassa postauksessa voisin oikeastaan käsitellä lisää täällä asumiseen liittyviä kuluja, vaikkapa vuokria, sähkön, veden ja netin hintoja. Olisiko se hyvä? 

Syksy saa

Lauantai 1.11.2025 klo 10.27 - JariH

Kyllä se nyt on vaan niin, että kesä on ohi. Jopa täällä palmun alla. Syksy siis saa. Se tarkoittaa sitä, että ilma ei ole enää kauhean kuuma, nyt pukkaa enää vaan semmoisia 18-21 asteen lämpötiloja. Öisin on on sitten selkeästi viileämpää, elohopea saattaa pudota jopa alle kymmenen asteen.

Sateiden mahdollisuus kasvaa. Vielä ei ole ihan kauheita kaatosateita ollut, mutta vanhasta kokemuksesta tiedän, että talviaikaan saattaa sataa lähes päivittäin. Muistan erään kevättalven, jolloin sade alkoi helmikuussa ja loppui joskus kesäkuun alussa. Jokaikinen päivä satoi. Tai ainakin se tuntui siltä. 

Myös tuulet voimistuvat. Ei meillä täällä mitään Jamaikalla riehuvan hirmumyrskyn kaltaisia tuulia ole koskaan, tai ei ainakaan ole tähän asti ollut, mutta kyllä täälläkin ajoittain melko pontevasti puuhaltelee. Ja kun lämpötila painuu vaikkapa viiteen asteeseen ja pohjoistuuli bura puhaltelee, voin kertoa että silloin on kylmä. Jopa kotona. Se kaveri, jonka piti asentaa eristykset meidän taloon, taisi olla dalmatialaiseen tapaa kahvilla kun tätä mökkiä eristettiin. Olohuoneessa heiluu verhot sisällä kun oikeasta suunnasta puhaltaa. 

Tähän väliin ihan muutama sana menneestä kesästä. Varsinkin loppukesästä. Joka meni pitkälti pitkin poikin Eurooppaa pyöriessä työmatkojen puitteissa. Pääosin kuitenkin toki täällä Balkanilla. Laskeskelin tuossa huvikseni, että tänä vuonna olen reissannut hieman yli 200 eri tyypin kanssa ympäri maata ja mantuja erilaisten reissujen puitteissa. Olen tavannut siis hirvittävän määrä uusia ihmisiä, olen höpöttänyt juttujani hämmentävän monelle tyypille. Jotka ovat kaikki olleet mukavia. Jopa kilttejä.

Kun olet matkanjohtaja, yksi asia josta olet vastuussa, on aikataulut. Eli että ollaan siellä missä pitää siihen aikaan kun siellä pitää olla. Ja kaikki, siis ihan kaikki, nämä minun kanssa matkustaneet matkaajat ovat noudattaneet ohjeita joskus jopa ehkäpä liiankin kiltisti. Moni hotelli ja ravintola on saattanut olla hieman näreissään kun ryhmäni on ollut jonossa ravintolan ulkopuolella varttia ennen kuin meillä on varaus tai aamiainen alkaa. Näin vaan käy aina. Matkaajat ovat pääosin etuajassa mieluummin kuin myöhässä. 

Sesonki on siis ohi. Niin omassa henkilökohtaisessa kuplassani kuin täällä Kaštel Starissa. Minun sesonki osuu keväisin huhti-kesäkuulle ja syksylle elokuun lopusta lokakuun loppuun. Ryhmät kun tuppaavat reissaamaan näinä aikoina. Kaštel Starin turistisesonki puolestaan on huhtikuun lopusta lokakuun puoleen väliin. Sen jälkeen usea baari sulkee ovensa talveksi ja moni majoitusliike on kiinni. Kaduilla ei lokakuun lopulla näy enää muita kuin Kroatian rekisterissä olevia autoja eikä rantakadulla tai cafe baareissa kuule kuin todella harvoin vierasta kieltä. Lentokoneitakaan ei enää lentele kylän yli joka viides minuutti kuten kesällä. Nyt niitä menee vain muutama päivässä. Kaštela vaipuu talvihorrokseen.

Mitä sitä sitten talvella touhutaan? Tätä minulta kysytään toistuvasti. Että mitä eläkeläinen tekee talvisessa Kroatiassa? Ja vastaus on, että ihan sitä samaa mitä eläkeläinen tekisi Suomessa. Paitsi että täällä se ei hiihdä. Se katselee televisiota, surffailee netissä, lukee, turhautuu ja pitkästyy. Odottaa kevättä. Eli loppujen lopuksi arkielämä täällä ei kovin kauheasti eroa arjesta Suomessa. 

Kohti kevättä yli talven siis. Koitan aktivoitua täällä blogissa nyt kun sitä aikaa taas on. Pysykääpä siis kuulolla. Juttua pukkaa heti kun sitä juttua taas on.   

Turistit

Perjantai 22.8.2025 klo 16.51 - JariH

Piti aloittaa tämä juttu ilmoittamalla, että kesä on nyt sitten loppu. Ajatus syntyi siitä, että eilinen päivä oli tuulinen ja sateinen - sanalla sanottuna siis syksyinen. Yölläkin sateli, jopa niin, että aamulla piti miettiä voiko sitä suorittaa aamurutiineja normaalisti. 

Mutta sade loppui, tuuli tyyntyi, aurinko alkoi pilkistellä ja niinpä rutiinit lenkkeineen, uinteineen ja kahviloineen saatiin tehdyksi. Eiköhän se kesä jatku sittenkin, ainakin vielä hetken. Täällä meidän huudeilla kesäkelit, ainakin suomalaisen mittapuun mukaan, jatkuvat tavallisesti pitkälle lokakuuhun asti. Kuun loppupuolella sateiden mahdollisuus kasvaa, mutta  lokakuun puoleen väliin, eli allekirjoittaneen syntymäpäiviin asti, voi aika huoletta olettaa kesän jatkuvan. 

Joka onkin ihan hyvä asia, sillä turisteja riittää. Täällä meillä tämä kesä on vierailijoiden suhteen mennyt lukujen perusteella pitkälti samalla tavalla kuin edelliset kesät. Tilastot osoittavat nimittäin, että Kaštelassa on vieraillut melko tarkkaan sama määrä turisteja kuin viime kesänä. Majoitusten kesto on kuulemma lyhentynyt, eikä ihmiset enää syö paljon ulkona vaan tekevät ruokansa itse. Tämä johtuu pitkälti siitä, että hinnat ovat nousseet. Ne ovat nousseet niin paljon, että paikalliset ovat todella huolissaan. He ovat huolissaan ensinnäkin siitä, kuinka pärjäävät itse, mutta myös siitä, että saako Kroatia kalliin matkailumaan maineen. Johon suuntaan se on kovasti matkalla. 

Mutta kuten todettu, ainakin vielä tänä kesänä turisteja riittää. Onhan Keski-Euroopassa on yhä lomakausi, vaikka Suomessa se alkaa olla jo ohi. Lomakausi näkyy meidän kaduilla ja kujilla, täällä liikkuu edellä mainittujen tilastojen mukaan ihmisiä mm. Puolasta, Saksasta ja Iso-Britaniasta. Lukujen mukaan pohjoismaisia turisteja tulee lähinnä Norjasta ja Ruotsista. Suomea ei tilastoista löydy. Ja ei Suomea kyllä pahemmin missään kuulekaan, keskimäärin ehkä noin kerran viikossa saattaa kuulla, että jossainpäin joku puhuu suomea.

Sitten syvään päätyyn. Eli siihen miten nämä lomailijat käyttäytyvät. Lähdetään siitä, että pääosin ihan kivasti. Esimerkiksi ylikännisiä äänekkäitä, yleensä englantilaisia, poikaporukoita ei täällä meillä näy. Ehkä ne kaikki menevät Splitiin, jossa niitä kuulemani mukaan riittää. Jopa liikaa.  

Meidän rannoilla liikkuu hieman vanhempaan väkeä ja lapsiperheitä.Koska Kaštela on rauhallinen kohde. Toki varsinkin puolalaiset valloittavat pyyhkeillään, suppilaudoillaan, aurinkovarjoillaan ja teltoillaan rannalta sellaisen puolen hehtaarin alueen, mutta suotakoon se heille. Hehän ovat lomalla. Vaikka se toisinaan hieman ärsyttääkin. 

Todistinpa kesällä jopa sen, että meidän rannan hentoihin puihin oli joku ripustanut riippumaton.....

https://www.riippumattoverkossa.fi/

Rannan valtaajat ärsyttää, mutta ei läheskään niin paljon kuin ilman paitaa kaduilla kekkuloivat keski-ikäiset tyypit. Uima-asuissa liikkuminen on kielletty mm. Splitin vanhassakaupungissa, siitä rapsahtaa mellevä 300€ sakko, mutta Kaštela ei ole tämmöistä sääntöä vielä laatinut. Joka näkyy. Lämpimänä päivänä meidän riva, eli rantakatu, on täynnä uimahousuissa ja bikineissä liikkuvia ihmisiä. Vaan menköön nyt tämäkin sitten. Koska se loma. Mutta! Kun olette lomalla, on kuuma ja teillä on ne uikkarit päällä, niin älkää nyt herran tähden mihinkään ravintolaan moisessa varustuksessa istuko.   Ja jos menette, pistäkää edes paita päälle. Ihan vaan vaikka kunnioituksesta toisia asiakkaita kohtaan. 

Tähän väliin on pakko pistää yksi huomio. En tiedä olenko se vain minä, mutta olen ollut havainnut että bikinit ovat pienentyneet sinä aikana kun olen ollut pois aktiivisesta rantaelämästä. En muista kolme vuotta sitten nähneeni niin pieniä kangaspaloja joita pystyy bongaamaan nykyään päivittäin tuolla meidän biitsillä. 

Takaisin asiaan. Siis paita päälle kun menette ravintolaan. Syömään.Tämä on sovittu? Eikös vaan? Sitä pizzaa ei ole kovin mukavaa vetää kun vieressä röhnöttää selkäkarvainen 130 kiloinen miesoletettu ilman paitaa. Kahvilat, varsinkin rantabaarit ovat eri asia, mutta ne ruokaravintolat. Ei ilman paitaa. 

Ai niin muuten, mikä saa ihmisen syömään vuorokauden kuumimpaan aikaan? Olen ihmetellyt kun väki istuu 40 asteen kuumuudessa syömässä rasvaista pizzaa. Sillä kaikki turistit syövät pizzaa. Aina. Ja joka paikassa. Mutta  miksi juuri silloin kun on se kaikkein kuumin aika? Paikalliset pistävät tuohon aikaan jopa kauppansa kiinni, koska kukaan ei liiku missään, mutta kun olet lomalla, sinä istut terassilla. Ilman paitaa. Pizza edessä. Ei voi olla kivaa. Vaikka olisi kuinka nälkä. 

Ja kun syömiseen päästiin, siitä kevyellä aasinsillalla henkilökohtaisuuksiin. En tiedä onko se Välimeren ruokavalio, onko se ilmasto vai dalmatialainen tapa elää, mutta allekirjoittanut on hävittänyt elopainostaan tämän aamun mittauksen mukaan siitä alkaen kun muutin takaisin Kaštelaan, eli reilussa kahdessa kuukaudessa, 7,8 kiloa. Joka on hämmentävää, sillä en ole kiinnittänyt minkäänlaista erityistä huomiota ruokavaliooni. Ja paino vaan tippuu….. 

No niin. Eiköhän se tällä kertaa sitten ollut tässä. Palaan linjoille taasen jossain välissä kun jotain asiaa ilmenee. Siihen asti pidetään se paita päällä. Ainakin ruokaravintoloissa.  

Rutiinikuumuus

Torstai 14.8.2025 klo 14.24 - JariH

Se on elokuu jo puolessa välissä, joten eiköhän se ole taas uuden pläjäyksen paikka. Nyt voisi ihmetellä ensin hieman kuinka se onkaan taasen ilmoja pidellyt, jonka jälkeen voidaan hämmästellä ihmismieltä. Samalla kun käydään läpi normipäivää täällä palmun alla. 

Ensin siis ilmastosta. Meillä on ollut käytännössä koko paluumuuttoni jälkeen semmoiset 30-40 asteen päivälämpötilat. Muutama hyvin lyhyt ja ohimenevä ukkoskuuro toki käväissyt, muuten ollaan kärvistelty melko kuumassa kelissä. Olenkin taas kerran kiitellyt hiljaa mielessäni sitä tyyppiä joka aikoinaan keksi ilmastointilaitteen.

Täällä on luiskahdettu pahemman kerran rutiineihin. Heti herättyä täytyy tehdä tunnin lenkki. Niitä on tätä kirjoittaessa tehty nyt 313 päivänä putkeen, joten pakkomielle saada vuosi täyteen, vaatii enää 52 päivän, eli noin puolentoista kuukauden suorittamista. Lenkin jälkeen on aamu-uinti. Joka aamu. Ja tässä kohtaa esiin nousee ihmismielen kummallisuus.Ja se ettei ihminen ole vaihtolämpöinen. Tai minä en ainakaan ole. 

Kuten todettu, meillä on päivälämpötilat huidelleet melko korkealla. Muutama aamuna on kuitenkin ollut ‘vain’ 22-23 astetta. Eli lähes kylmä. Ja kun sitten olen seissyt aamu-uintia varten Adrianmeren rannalla hieman yli kahdenkymmenen asteen lämmössä, mieleen on noussut, että uskaltaako tuonne mereen edes mennä. Että täällähän on kylmä. No ei ole. Se merikin on 26 asteinen. Toistaiseksi olen uskaltanut. Ja todennäköisesti uskallan tulevaisuudessakin, sillä veikkaan että aamu-uinnit jatkuvat jonnekin lokakuun loppupuolelle asti. Jollain niillä paikkeilla alkaa sitten syksy.

Mutta takaisin rutiineihin. Aamu-uinnin jälkeen suihkuun josta aamukahville rantakadulle Cafe Bar Cajon. Joka aamu. Enää ei tarvitse edes tilata, se Americano ilmestyy vesilasin kanssa automaattisesti. Kahvia hörppiessä luetaan päivän lehdet kännykällä. 

Aamukahvia seuraa aamiainen. Munakas erilaisilla täytteillä. Kotona. Jossa vietetään aamiaisen jälkeen luppoaikaa. Eli surffaillaan netissä, luetaan, päivitetään somea ja tehdään vähän töitä. Todella vähän. Vaikkakin ne oikeat työt odottavat tuossa nurkan takana. Kuukauden päästä sitä ollaan taas täysillä hommissa pitkin poikin Balkania. Ja sitten päikkärit. Luonnollisesti. Ihminen ei ole kokonainen ilman päiväunia.  

Aamu- ja keskipäivän lötköilyn jälkeen lounas ja kaupassa käynti. Täällähän ei kukaan liiku missään iltapäivällä, koska on liian kuuma. Paitsi minä. Käyn kaupassa, jotta saan itseni ‘’kuumaksi’, sillä kauppareissun jälkeen on iltapäiväuinti. Joka on täysin erilainen kuin aamu-uinti. Aamulla meri on usein tyyni eikä siellä ole kuin muutama mummo ja pappa. Iltapäivällä tilanne on täysin toinen. Ranta on täynnä, kakarat kiljuvat, auringonottajat ovat pystyttäneet telttojaan (?!) rannat tukkoon, meressä on väkeä niin että välillä täytyy miettiä miten sinne mahtuu sekaan. Miksi muuten biitsille pitää rakentaa joku puolijoukkueteltta jos sinne tullaan ottamaan aurinkoa? En ymmärrä. Iltapäiväuinti on levoton kokemus. Hyvin levoton. 

Sitten onkin iltapäivä jo pitkällä. Alkaa olla hiljalleen päivällisen aika. Joka syödään kotona about 17-18.00 aikoihin. Hyvin harvoin käyn enää ulkona syömässä, sitä tapahtuu oikeastaan vain silloin kun joku tuttu tai joku apuja pyytänyt on käymässä täällä. Josta tuli mieleen että jos tarvitset vinkkejä lomallesi Kroatiaan tai vaikka koko Balkanille, saa kysyä. Autan mielelläni. Yhteystietoni löytyvät näiltä sivuilta.  

Kun on syöty, sitten lähdetään viettämään iltaa jonnekin kylille jos jossain jotain tapahtuu. Ja yllättävän usein tapahtuu. Jotenkin tuntuu että oltuani kolme vuotta poissa näiltä huudeilta, Kaštela on muuttunut eläväksi kyläksi. Tuntuu, että joka ilta jossain on jokin tapahtuma. Usein ilmaistapahtuma. Mikä on mukavaa. Tämä tosin kestää vain pari kuukautta koska kesän jälkeen missään ei tapahdu mitään. Mutta nyt on siis tapahtumien aika. Nautitaan nyt, käydään ulkona ja riudutaan sitten talvella. 

Jos mitään kiinnostavaa ei löydy, tai ei jaksaa lähteä, ilta menee niinkuin varmaan suurimmalla osalla ihmisiä kotona telkkaria katsellen. Jonka jälkeen onkin uniaika jotta jaksaa toistaa kaiken uudelleen seuraavana päivänä.

Siinäpä se tämänkertainen juttu. Siitä tuli omien rutiinien läpikäynti, mutta nytpä tiedätte sitten miten eläkeläispäivä palmun alla kuluu. Kun siitäkin on kyselty. Että miten siellä saa päivät kulumaan kun et edes golfaa. Vastaus löytyy tuosta edeltä. Vaikkakin totuuden nimissä on todettava sekin, että välillä on tylsää. Vaan se tuskin on Kaštelan syy, veikkaan että eläkeläiselämä ihan missä tahansa saattaa olla tylsää. Ympäristöstä huolimatta. 

Kun kaikki on vielä edessä

Maanantai 7.4.2025 - JariH

Pieni kylä merenlahden pohjukassa. Talven horros alkaa olla ohi. Aurinko, kirkas, kaunis turkoosi meri, pikkukivirannat, kirkot, muut historialliset rakennukset ja monumentit ovat paikoillaan. Ne ovat olleet paikoillaan satoja vuosia. Ja ovat yhä. Tänäkin vuonna. Odottamassa. Sillä kaikki on vasta alkamassa. Taas kerran. Ihan niinkuin jokaikinen vuosi.

Kylän rantakadulla vaeltaa muutama turisti. Auki olevien ravintoloiden tarjoilijat koettavat kaikkensa houkutellakseen vähät asiakkaan juuri heidän ravintolaansa kahville, drinkille, ehkä jopa illalliselle. Varsinaisia sisäänheittäjiä ei vielä ole. Kukaan ei huutele eri kielillä asiakkaiden perään. Kukaan ei, vielä, yritä puhua sinulle edes suomea. Onneksi. 

Rantakadun baareista ja ravintoloista kuuluu kolke. Sisällä porataan, sahataan, rakennetaan uutta.ja korjataan vanhaa. Tehdään kenties pieniä muutoksia. Keittiöissä kokit suunnittelevat tulevan kesän ruokalistoja. Mikä maistuu matkailijoille tulevalla sesongilla? Pizza on aina varma, mutta jokaisella kaudella nousee jokin yllättävä suosikki ja jos sen kykenet ennustamaan, ravintolasi tulee olemaan suosittu. Mitä siis vuodelle 2025?

Ulkotuoleja ja -pöytiä pestään. Pakettiautot tuovat uusia kalusteita ja uusia aurinkovarjoja, joku kantaa jossain jo viini- ja olutlaatikoita baariin. Apartementokset ja hotellit availevat oviaan. Uima-altaisiin lasketaan vettä. Viheralueita trimmataan. Polkuja siistitään. Henkilökuntaa koulutetaan, jos sitä on jostain löydetty. Osaavasta henkilökunnasta kun tänäkin vuonna on huutava pula. Tai henkilökunnasta. Kunhan edes joku löytyisi.

Laiturit rannoilla ovat vielä täynnä sinne nostettuja risteilyaluksia. Niitä puunataan, maalataan ja pestään. Kohta ne lasketaan veteen ja aloitetaan hommat. Turisteja viedään delfiineitä tapaamaan, heitä viedään luoliin sukeltamaan, saarille nauttimaan tunnelmasta tai läheiseen kaupunkiin kokemaan kaupunkielämää ja imemään kaupungin historiaa. Rantakadulle tulevia myyntikojuja viritellään, maalataan ja hintoja päivitetään. Valitettavasti ylöspäin. Aina.

Pikku kylässä eletään siis aikaa kun kaikki on vielä edessä. Vielä toistaiseksi kukaan ei vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Turisteja tulee kyllä, mutta tuleeko heitä yhtä paljon kuin viime vuonna? Tuleeko heitä tarpeeksi, jotta kylä selviää seuraavan talven yli? Onko hintojen nousu ollut liian jyrkkä? Viekö se matkailijat toisiin kohteisiin? Ja mitä sitten jos niin käy? Miten me sitten pärjätään?

Joka tapauksessa,  ihan pienen hetken kuluttua, apartementokset ja hotellit täyttyvät lomalaisista. Risteilylaivat lähtevät kohteisiinsa.Taksit suhaavat matkustajia läheiseltä lentokentältä. Rannat ovat täynnä auringonpalvojia, terasseille riittää asiakkaita, ravintoloiden ja baarien edustoilla sisäänheittäjät houkuttelevat turisteja juuri heidän ravintolaansa. Jopa suomeksi. Rantakatu on täynnä turisteja. Basso pumppaa baarissa kesäyöhön. Jollain käy tuuri, joku toinen taas joutuu pettymään. Pikkukylä elää. Hetken. 

Kunnes koittaa syksy. Ja kaikki on ohi. Alkaa valmistautuminen tulevaan. Siihen kun kaikki on taas edessä. Seuraavan keväänä. Pikkukylässä elämä vaan menee niin. Puoli vuotta eletään, puoli vuotta huilataan. Ja valmistaudutaan. Valmistaudutaan siihen, että kaikki on vielä edessä. Koska niin käy aina. Joka vuosi.  

Elokuu 2024

Sunnuntai 26.1.2025 klo 17.22 - JariH

Heinäkuun lopussa, eli edellisessä postauksessa, jäätiin notkumaan Ljubljanaan Sloveniaan, jota on tähän elokuun alkuun ihan pakko hehkuttaa vielä vähän. Ljubljana nyt vaan on miellyttävä kaupunki, siellä on sangen kaunis ja hyvin hoidettu vanhakaupunki, mukava ympäristö ja kiva tunnelma. Jos kaupunki sijaitsisi meren rannalla, se saattaisi olla kovinkin korkealla mahdollisen muuton kohteena. Vaan ilman merta…. Mjaa. 

Ljubljana ei ollut kuitenkaan varsinainen syy, miksi jumittimme Sloveniassa. Varsinainen syy oli häät, jonne oli tullut kutsu jo ajat sitten ja jonne oltiin matkustettu vähän pidemmän kaavan mukaan kuten edeltävien kuukausien jutuista on mahdollista havaita. Häitä ei järjestetty kaupungissa, vaan noin 75 kilometrin päässä metsässä sijaitsevalla, kuvankauniilla virkistymisalueella. 

Näissä häissä ei menty kirkkoon, näissä häissä ei vihkimisen jälkeen siirrytty jonnekin juhlapaikkaan syömään, tanssimaan valssia ja muita iskelmiä kuten niin kovin monesti suomalaisissa häissä tehdään. Näissä häissä vihkipari vihittiin keskelle metsää rakennetun eräänlaisen “alttarin” edessä jonka jälkeen syötiin, tanssittiin ja juhlittiin ulkona. Tarjolla oli ruokaa, juomaa, ohjelmaa, trubaduureja ja taisi siellä pari bändiäkin veivata. Illalla oli vielä iso nuotio, jossa paistettiin vaahtokarkkeja. Oli kivaa. Ja mukavaa. Vaikka en tanssinut. Enkä paistanut niitä vaahtiksia. Eikä ollut niitä suomi-iskelmiä.

Hääkutsussa oli mainittiin erikseen, että kannattaa huomioida vaatetusta valitessaan, että koko tapahtuma on ulkona ja maaperä saattaa olla vaikeakulkuinen. Onneksi ilmat suosi, onneksi oli kaunis aurinkoinen päivä. Jos se olisi ollut sateinen, saattaisi muistikuvat häistä, jotka nyt olivat yksi kesän kohokohdista, olla hieman erilainen. Nyt mieleen jäi erinomaisen hyvin järjestetty tilaisuus, joka oli hieman erilainen mihin totuttu. Häihin mentiin muuten hyvin herraskaisesti Mersulla. Hienolla sellaisella, jonka autovuokraamo Sixt ystävällisesti upgradasi. 

Seuraavaksi oli suunniteltu Bla Bla Car -siirtymä Belgradista Sofiaan. Varattiin kyyti. Ensimmäinen kuljettaja, jolle matka oli jo maksettu, peruutti. Kertoi ystävällisesti about päivää ennen sovittua tapaamista ettei pääsekään reissuun. Tämä oli vielä semi-ok. Seuraava kyyti, joka oli varattu ja maksettu edellisen tilalle, ei sitten ollutkaan ihan niin ok. Piti tavata kuljettaja Belgradin jonkin ison ostoskeskuksen pihalla, joka sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella. Siellä sitten seistä törötettiin aamulla anivarhain odottamassa että herra ilmestyisi autonsa kanssa paikalle. Ei ilmestynyt. Ei kuulunut eikä näkynyt. Eikä vastannut puhelimeen.  

Näiden Bla Bla Car -kyytien ja muiden vastaavien palveluiden kanssa on syytä olla hyvin tarkkana jos niitä on ajatellut käyttävänsä itäisessä Euroopassa. Kuten aikaisemmin kirjoitin, Keski-Euroopassa homma pelittää erinomaisesti, itäisessä osassa ei. Siellä ei vaan voi luottaa siihen mitä on sovittu. Täytyy muuten todeta samaan hengenvetoon, että itse Bla Bla Car, eli siis yhtiö joka näitä kyytejä välittää, toimii sangen ammattimaisesti. Palaute meni perille ja maksettujen, mutta peruuntuneiden, kyytien rahat palautettiin kohtuuajassa. 

Siispä suunnitelma C käyttöön. Löytyi bussiyhteys Belgradista Sofiaan. Joten ei muuta kuin paikallisbussilla korvesta takaisin keskustaan ja linja-autoasemalle. Bussi lähtisi iltapäivällä, joten aikaa jäi pyöriä vielä vähän masentavassa Belgradissa. Aamun peruutusten jälkeen tunnelma ei todellakaan ollut kovin katossa eikä kaupungin venäläistyylinen ankeus suinkaan parantanut sitä. 

Lopulta päästiin kotimatkalle. Hieman reilut neljä tuntia bussimatkaa, jotka muuten toimivat näissä Jugoslavian vanhoissa osavaltioissa verrattain hyvin, ovat suurinpiirtein aikatauluissaan eivätkä maksa kauheasti. Illalla oltiin Sofiassa, jossa yö hotellissa ja seuraavana aamuna junalla kotiin. 

Näin oli kesän reissu heitetty. Tulihan siinä matkustuspäiviä ja kilometrejä, tuli nähtyä ja koettua paljon, todella paljon. Itse asiassa reissu kesti 56 päivää eli 8 viikkoa, joka on tekoälyn laskujen mukaan 1,8 kuukautta. Vaan jos ihan rehellisiä ollaan, kun vihdoin päästiin kotiin, kyllä sitä oli melkoisen loppu. Väsynyt, mutta jollain kumman tavalla kuitenkin onnellinen. Koska vaikka väsytti, ja mietti, että vastaavaa reissua ei enää ikinä, olihan se loppupeleissä kuitenkin vähän semmoinen ‘once in the lifetime’ -keikka. Loppukuukausi meni pyykkiä pesten ja huilaten, sillä syyskuussa oli taasen muutama retki odottelemassa. Niistä sitten enemmän seuraavassa jutussa.

Kesäkuu 2024

Tiistai 21.1.2025 klo 14.38 - JariH

Taisin tuossa joku kuukausi sitten uhkailla, että kesäkuusta alkaen jutut ovat pitkiä ja polveilevia. Ja niin ne näyttävät olevan. Koska niin paljon on sattunut ja tapahtunut. Ja on niin paljon kerrottavaa. Kun valmistauduin kirjoittamaan tätä juttua, huomasin, että kovasti pitää karsia tapahtumia, reissukohteita ja muita nähtävyyksiä. Jotain on pakko jättää pois. Jopa kuvia. Mutta mennään. Vaikka vähän lyhennettynä. 

Ennen kuin aloitetaan reissut, käydään lääkärissä. Tai itse asiassa useammassa lääkärissä. Kyseessä on siis pari kuukautta sitten löydetyn pääpatin, jota ammattikielellä kutsutaan kai aneurysmaksi, jälkitarkastus. Otettiin MRI -kuva, nähtiin kolme lääkäriä ja todettiin, että pään onteloissa ei edelleenkään ole sen suurempia pullistumia Sen sijaan siellä on polyyppeja. Jotka ovat siis hyvänlaatuisia nenä- ja korvakäytävien limakalvopullistumia. Yhden lääkärin mukaan löytyneet pullistumat olivat “suurimmat mitä hän on koskaan nähnyt”, toisen lääkärin mukaan taasen “ihan normaalikokoisia”. Kummankin mielestä ne olisi kuitenkin hyvä leikata jossain välissä pois. Hyvä on, jossain välissä sitten. Toistaiseksi ne eivät haittaa menoa. Joten pullistelkoot kaikessa rauhassa. 

Itse reissut alkoivat pikaisella vierailulla Kreikan Kavalassa, joka oli sangen mäkinen, mutta muutoin mukava kaupunki. Ja sijaitsee ihan tuossa naapurissa, eli 250 kilometrin päässä Plovdivista. Pikkaisen kierreltiin toki myös ympäristöä, ja voidaankin  todeta, että jos historia on Plovdivissa esillä ihan joka paikassa, kyllä sitä samaista historiaa löytyy Kreikastakin.Tuli nimittäin käveltyä mm roomalaisessa Philippos -kaupungissa. Erinomaisen hyvin säilyneillä kaupungin raunioilla. Ehdoton käyntisuositus. 

Kreikan jälkeen sitten ihan tosissaan reissulle. Ensin Mustanmeren bulgarialaiseen rannikkokaupunki Burgasiin, josta lento Puolan Krakovaan. Sieltä lyhyt, yhden päivän, pistäytyminen Varsovaan, jonka jälkeen siirtyminen Katowiceen. Katowicen pääkohde oli Auschwitzin keskitysleirimuseo, joka oli todella vaikuttava ja koskettava, jopa liikuttava, kokemus. Veti sangen hiljaiseksi kun näki, koki ja kuuli asioista joita kyseisellä leirillä oli tapahtunut. Jälleen kerran vahva suositus käynnille.

Katowicesta hypättiin junaan, jonka kyydissä takaisin Krakovaan, josta lento Saksan Memmingeniin. Memmingen on pienen pieni kaupunki lähellä Muncheniä, jonne ns. halpalentoyhtiöt, kuten vaikkapa Ryanair, lentävät koska Munchenin kenttä on niille liian kallis. Memmingenistä pääsee Muncheniin sangen joustavasti, sieltä menee paikallisjuna about kerran tunnissa Munchenin päärautatieasemalla. Matka kestää vähän reilun tunnin. 

Ja sitten alkoi “The Suunnitelma”. Roadsurfer -niminen asuntoautovuokraamo tarjoaa edullisia asuntoautovuokrauksia ihmisille, jotka haluavat siirtää yhtiön autoja paikasta a paikkaan b. Eli siirtää autoja heidän vuokrauspisteiden välillä. Roadsurfer kutsuu näitä vuokrauksia rallyiksi. Ja rallylle oltiin menossa. Asuntoauto Munchenista, joka pitäisi ajella Espanjan Sevillaan. Ja näin tehtiin. Reissukohteita, kiinnostavia paikkakuntia ja nähtävyyksiä alkoi matkan aikana kertymään siihen tahtiin, että kaikkien käytyjen paikkojen esittely tässä yhteydessä on täysin mahdotonta. Viisainta lienee siis keskittyä tärkeimpiin kohteisiin, niihin jotka tekivät jonkinlaisen vaikutuksen. 

Matkalle sattui useampikin sellainen kohde/kaupunki, josta tiesi jo etukäteen jotain ja jonka osasi odottaa tarjoavan mielenkiintoisia ja/tai kauniita maisemia ja kokemuksia. Mutta kyllä matkalle mahtui myös yllätyksiä, josta ei etukäteen välttämättä ollut kuullutkaan tai joista ei osannut odottaa mitään. Mainittakoon muuten tähän väliin, että tuo reissu, Munchenistä Sevillaan, on tällaiseen siirtoajoon hieman liian pitkä, varsinkin kun aikaa on vain seitsemän päivää. Ja varsinkin jos haluaa nähdä asioita. Kilometrejä kertyy kuitenkin reilut 2.400. Tämä ensimmäinen Rally olikin hyvin paljon läpiajoa ja suorittamista. Olkookin, että kyllähän sitä kuitenkin tuli nähtyä ja koettua melkoisen paljon matkan varrelle osunutta kaunista ja mieleenpainuvaa.

Toukokuu 2024

Lauantai 18.1.2025 klo 14.02 - JariH

Kun aloitin kirjoittamaan tätä vuoden 2024 toukokuun juttua, mietin että sehän taisi olla vähän sellainen välikuukausi verrattain vauhdikkaiden huhti- ja kesäkuun välillä. Sitten kurkkasin kalenteriin, että mitäs sitä oikein on toukokuussa touhuttu, ja huomaisin, että eihän sitä nyt sitten kuitenkaan ihan turhaksi kuukaudeksi näemmä voi kutsua.

Lähdetään liikkeelle siitä, että olin työmatkalla kuukauden puoleen väliin asti. Eli kun lähdin reissuun 10.04., palasin kotiin toukokuun 11. päivä. Notkuin ympäri Balkania siis sellaiset kevyet 4,5 viikkoa. Voin muuten sivumennen sanoen kertoa, että on verrattain haastavaa pakata moiselle reissulle, varsinkin jos/kun mukaan ei oteta repun lisäksi muuta kuin yksi cabin bag -laukku, joka ei saa painaa kuin 8 kiloa. Itse valitsin taktiikaksi etukäteen valmiiksi katsotut pesulat. Pesetin paitoja, kalsareita ja muuta pyykkiä parikin kertaa matkan aikana.

Tuon reippaan kuukauden aikana vedin matkanjohtajan hommissa kolme erilaista ryhmää. Ryhmien välissä oli aina muutama päivä elpymistä, jotka makailin hotelleissa palautuen, pyykkiä pesten ja huilaten. Tulen muuten jossain välissä tässä kevään aikana lisäämään näille sivuille hotelliarvioita, luonnollisesti keskittyen pitkälti Balkanin maihin. Toki arvioiden sekaan saattaa mahtua myös hotelleja muista maista, jos sellaisia on sattunut eteen, mutta koitan keskittyä sivuilla jo valmiiksi esiteltyihin kohteisiin/kaupunkeihin. 

Toukokuun puolessa välissä tulin sitten vaihteeksi kotiin. Suoraan Bulgarian kesään. Sillä kyllähän täällä toukokuussa on jo ihan täysi kesä. Itse asiassa toukokuu on yksi parhaimpia vuodenaikoja Plovdivissa, koska lämpötila on vielä sangen siedettävä. Myöhemmin kesällä heinä-elokuussa elohopea saattaa nimittäin kivuta reippaasti yli neljänkymmenen. Ja se ei todellakaan ole miellyttävää. Varsinkin kun täällä merta ei ole mailla eikä halmeilla. 

Loppukuukausi meni palautuessa, nykyisen kotikaupunkini tapahtumatarjontaan tutustuen ja kesäkuuhun valmistuen. Sillä silloin tapahtuu taas. Paljon. Kuten vaikka jatkotutkimuksia huhtikuussa löytyneestä pääpatista. Ja luonnollisesti ‘vähän’ reissuja. Tällä kertaa kuitenkin ihan omia sellaisia. Eli oikein lomareissuja! Stay siis tuned.

Huhtikuu 2024

Torstai 16.1.2025 klo 17.02 - JariH

Kas niin, nyt on juttusarjassa käyty läpi kolme vuoden 2024 tylsintä kuukautta. Sitten mennään! Kovaa, koko ajan ja joka paikkaan. Luvassa on seuraavien kuukausien aikana pitkiä ja polveilevia tarinoita. Ja reissuja. Tervetuloa mukaan. 

Huhtikuu 2024 alkoi jännittävästi. Olin lähdössä pitkälle työreissulle 10.04. Lennot oli varattu, hotellit oli varattu, yhteistyökumppaneiden kanssa sovittu asiat, valmistautumiset ja matkasuunnitelmat tehty. Lähtöpäivä oli keskiviikko. 

Erinäisistä syistä johtuen menin lääkäriin edeltävän viikon torstaina. Minua tutki kaksi lääkäriä ja heidän diagnoosinsa mukaan aivovaltimossani saattaa olla pullistuma. Joka itse asiassa voi hoitamattomana olla jopa hengenvaarallinen. Saattaa pää räjähtää. Sananmukaisesti. Sanoivat, että tarvitsen välitöntä hoitoa, tai ainakin tarkemman tutkimuksen. Nousi lievähkö kylmä hiki, koska pahimmassa tapauksessa joutuisin järjestelemään tulevia reissuja, jo sovittuja töitä, melkoisesti. Jos siis makaisin sairaalassa jonkun ihmeen aivoleikkauksen jälkeen. Joten ei muuta kuin siltä seisomalta Sofiaan Bulgarian johtavan aivokirurgian professorin juttusille. 

Tapaaminen oli hämmentävä. Kuten niin moni asia tässä maassa. Vaikka kysymyksessä on ‘maan johtava’ asiantuntija, mitään ajanvarausta ei tehty vaan menin herran oven taakse kolkuttelemaan ja kerroin, että lääkärini Plovdivista käski tulla. Ja kaikki toimi! Minut kuvattiin, kuvat tutkittiin ja käteeni lyötiin diagnoosi. Päivässä. Ilman etukäteisvarausta. Kaikki oli kunnossa eikä aivoissa sitten lopulta ole mitään pullistumia. Siellä on vaan tavallista laajempi verisuoni, joka näyttää pullistumalta kuvissa. Kuolemantuomio peruttu ja reissulupa tulevalle matkalla myönnetty. Pääni ei tulisi ainakaan verisuonien takia räjähtämään. 

Joten matkaan. Lensin, kuten tavaksi näyttää muodostuvan, Sofiasta Wienin kautta Dubrovnikiin. Reitti on mukava, koneenvaihto Wienissä on joustava eikä siellä tarvitse notkua liian kauan. Mutta kuitenkin sen verran, että ehtii käydä loungessa. Wienissä on muuten ihan asiallinen Austria lounge. Reissu onnistuu vieläpä päivässä, jopa siten että olet perillä Dubrovnikissa ihmisten ajoissa. Toivottavasti aikataulut eivät kovin kauheasti muutu tälle vuodelle koska vastaavia reissuja näyttäisi olevan tuloillaan tänäkin vuonna tässä muutaman kuukauden kuluttua. 

Olin perillä Dubrovnikissa päivää ennen töiden alkua, koska haluan yleensä asettautua ja valmistautua. Dubrovnikista voitte lukea muuten tarkemmin täältä. Ja Kroatiasta tästä. Asiakkaat saapuivat perjantaina ja heidän kanssaan heitettiin ‘perinteinen’ lenkki. Dubrovnikista Trebinjeen, sieltä Kotorin kautta Podgoricaan, josta matka jatkuu Kosovoon ja Pristinaan. Täältä Skopjen kautta pariksi päiväksi Pohjois-Makedonian Ohridiin jonka jälkeen Albaniassa Tiranan kautta Skhoderiin. Reissun viimeisenä päivänä siirrytään sitten Albaniasta takaisin Dubrovnikiin, josta asiakkaat lentävät perjantaiaamuna takaisin kotiin. Kaikista näistä kohteista löytyy jutut näiltä sivuilta. Reissulle pääsee kun vierailee ja tekee varauksen Matkapoikien sivuilta. Matkoja on vuonna 2025 viisi kappaletta. Eikä maksa paljon. Ei ainakaan liikaa.

Seuraavaksi oli muutama päivä vapaata, jotka vietin osittain Dubrovnikissa ja osittain matkustamalla. Tietysti. Koska miksi pysyä paikallaan kun on mahdollista matkustaa? Myös silloin kun on jo matkalla….. Käväisin töiden välillä uudestaan Trebinjessä, josta sitten Montenegron Herceg Noviin. Olin kuullut kaupungista positiivisia asioita ja kun en kaupungissa ollut koskaan käynyt, pitihän se käydä tutkimassa. Kovasti tykkäsin. Herceg Noviin palataan vielä tämän vuoden puolella. Sitten takaisin Dubrovnikiin. 

Tähän väliin menosuosituksia Dubrovnikissa. Vaikka vanhakaupunki houkutteleekin, kaupungista löytyy paljon, hyvinkin paljon, myös muuta. Koska internetissä ei enää ole ihan kauheasti tilaa, mainitsen tässä ajan ja tilanpuutteen vuoksi vain muutaman esimerkin joissa vierailla sitten kun se vanhakaupunki on kierretty. Ennenkuin lähdetään eteenpäin, muistutettakoon että kannattaa, jos lompakko kestää verrattain mellevän sisäänpääsymaksun, viettää muutama tunti vanhankaupungin muureilla, josta on kohtuullisen hienot maisemat vähän joka suuntaan. Ja kun muurit on kierretty, voi sitten alkaa ihmetellä mitä muuta Dubrovnikissa voi touhuta.                                     

Aloitetaan ihmettely Lapadin alueesta, joka on noin 5 kilometriä vanhastakaupungista sijaitseva kaupunginosa. Lapadista löytyy mukavia majoituspaikkoja, ravintoloita, uimarantoja ja maisemareittejä joita lampsia. Jos kiinnostaa kurkata paikkoja, joissa paikallisetkin viettävät aikaansa, kannattaa käväistä Gruzin kaupunginosassa. Se on hieman kaupunkimaisempi kuin Lapad, mutta täältäkin löytyy mielenkiintoista tutkittavaa. Kuten vaikka satama, josta lähtee laivoja Dubrovnikin edustan Elaphitin saaristoon, jonka kolme suurinta saarta ovat erinomaisen mukava päiväretkikohteita. Jadrolinjan laivareissu joko Sipanin, Lopudin tai Kolopecin saarelle on sangen mukava tapa viettää kesäpäivä. 

Kaupungin toisella puolella, hieman ennen lentokenttää kasitien varrella, sijaitsee Kupari -niminen kylä. Kupari on sananmukaisesti hotellien hautausmaa, sillä siellä sijaitsee raunioituneita hotelleja, jotka toimivat aikoinaan Jugoslavian armeijan virkistäytymis- ja palautumispaikkoina. Eli armeijan lomakohteena. Alueen kapasiteetti oli tuolloin peräti 4.500 vierasta. Nykyään  Kuparissa voi loikoilla uimarannalla vanhojen, luotien, pommien ja tykistöammusten tuohoamien hotelliruumiiden varjossa. Tunnelma on jännä. Ehdoton käyntisuositus jos/kun Dubrovnikin keskusta on nähty. Kupariin pääsee kaupungista paikallisbussilla.

Huilipäivien (ja matkavinkkien) jälkeen takaisin töihin. Seuraavaksi hommia painettiin siten, että asuttiin Dubrovnikissa, josta lyhyitä retkiä kaupungissa ja kaupungin ympäristöön. Asiakkaat lähti kotiin huhtikuun lopussa, ja minä jäin Dubrovnikiin odottelemaan seuraavaa ryhmää. Niinpä tämä työmatka, joka alkoi huhtikuun alussa lievällä jännityksellä, jatkui. Olin ollut reissunpäällä tähän mennessä lähes kolme viikkoa ja lisää oli tuloillaan. Siitä, ja paljosta muusta, sitten kun päästään toukokuulle. Eli seuraavassa kirjoituksessa.