Juttuja

Normipäivä

Perjantai 17.7.2026 klo 9.42 - JariH

Se olisi heinäkuun puoliväli. Jossainpäin joku saattaisi sanoa että kesä on vähintäänkin puolessa välissä, mutta täällä meillä siitä on kulunut ehkä ujo kolmasosa. Jos lasketaan vaikkapa että ‘kesä’ meidän huudeilla alkaa joskus toukokuun puolessa välissä ja jatkuu vähintään lokakuun alkuun, niin tämä heinäkuun keskiväli on todellakin vasta alkukesää. Kaksi kuukautta on kulunut ja vähintään kolme on vielä edessä. Jee!

Kirjoitin edellisessä jutussa turisteista. Ja suomaisista jotka vierailevat täällä. Tähän asiaan löyhästi liittyen; on jälleen se aika vuodesta jolloin minulta kysellään että kuinka saat aikasi kulumaan kun koko vuoden asut täällä. No, saanhan minä. Helposti. 

Lyhyesti; elämä täällä on ihan tavallista. Se on melko samanlaista kuin jos asuisin vaikkapa Kärsämäellä. Tai Puuppolassa. Täälläkin täytyy käydä kaupassa ja maksaa laskut, tehdä ruokaa ja viedä roskat. Täälläkin katselen televisiota iltaisin ja kuuntelen radiota, aivan kuten hyvin suurella todennäköisyydellä tekisin Puuppolassa. Luen kirjoja. Kirjoittelen juttuja tänne. Höpöttelen somesssa. Käyn silloin tällöin töissä. Eli elän ihan samanlaista eläkeläiselämää kuin eläisin jos asuisin ihan missäpäin Suomea, tai maailmaa, tahansa. 

Vaan kyllähän sitä jonkinmoisia eroja löytyy kun riittävästi tonkii. Nämä erot liittyvät luonnollisesti pitkälti ilmastoon. Ja kulttuuriin. Puuppolassa tuskin kävisin uimassa kaksi kertaa päivässä. En ainakaan meressä. Adrianmeressä. Joka on yhä edelleen ehdoton minun lempparimeri. Tuskin istuisin kahvilassa ihan yhtä paljon kuin istun täällä. En ainakaan terassilla. Kahviloissa istuminen kun kuuluu oleellisena osana paikalliseen kulttuuriin. Ja kuka minä olen vastaan taistelemaan…..

Baareista puheenollen, meille avautui viikolla uusi pubi. Sitä on rakennettu kuin Iisakin kirkoa. Kun reipas vuosi sitten muutin takaisin ‘kotiin’, paikalla ollut edellinen ravintola oli purettu. Terassin seinät olivat kadonneet, ovet olivat lukossa ja tyhjä terde keräsi  roskia. Talven aikana alkoi hiljalleen tapahtua. Kuului porauksen ääniä ja terassikin siivottiin. Ajattelin että baari avautuu juurikin osuvasti kun sesonki alkaa. Koitti kevät. Terassille ilmestyi ensimmäiset huonekalut, ilmestyi jopa baarin nimi seinälle. 

Jostain syystä huonekalut katosivat ja toiminta, ainakin ulospäin, näytti hiipuvan. Terassi keräsi taas roskaa. Kunnes vihdoin heinäkuun alussa terassille ilmestyi uudet tuolit ja pöydät. Ilmestyi jopa suuri terassivarjo. Ja tällä viikolla joukko tarjoilijoita. Ovetkin olivat auki. Vihdoin. Koko talven kestäneen rakennusveivauksen jälkeen. 

Ei liene kovin suuri yllätys, että minä olin kyseisen pubin ihka ensimmäinen asiakas. Minä olin se, joka teki ensimmäisen tilauksen, maksoi ensimmäisen laskun ja joi pubin historian ensimmäisen oluen. Jossain mielessä tein siis historiaa. Kerrankin. Mikään ei luonnollisestikaan toiminut, olutta ei ollut kuin yhtä merkkiä, kassakone ei tulostanut kuittia eikä kortti tietenkään kelvannut. Mutta baari oli auki. Ja minä pääsin korkkaamaan sen! Tämä taisi olla yksi suurimmista saavutuksistani tälle vuodelle. 

Asiaa saattoi hieman auttaa, että tämä baari sijaitsee 10 metrin päässä ulko-ovestani. Melko tarkkaan puolessa välissä matkalla rannalle. En ole ihan vielä löytänyt itseltäni sellaista selkärankaa että pystyisin vastustamaan houkutusta istahtaa täysin uudelle, korkkaamattomalle terassille. Ja jos ihan rehellinen olen, saattaa hyvinkin olla että tulen istumaan kyseisessä baarissa joskus myöhemminkin. Ehkäpä jo tänään.

Hupsis, taisin ajautua hieman alkuperäisestä aiheesta. Eli siitä, että minkälaista se elämä täällä on. Kuten todettu, se on aika normi eläkeläiselämää, paikallisella twistillä varustettuna. Ja koska elämä koostuu rutiineista, kyllähän niitä on elämään täällä palmun alla kehitelty. Päivittäin täytyy käydä aamu-uinnilla, pitää saada aamukahvi, iltapäiväolut, pitää vältellä kuumuutta ja pitää yrittää opetella kroatiaa. Niin kieltä kuin kulttuuria. Eikä ikinä ole kovin kauhea kiire mihinkään. Ottaa rennosti. Sillä ehtiihän sitä myöhemminkin.

Lopuksi tunnustus. Talvet täällä ovat kuolettavan tylsiä. Kukaan ei liiku eikä mitään ei tapahdu. Missään. Mutta. Aivan yhtä tylsää se elämä on aivan missä tahansa. Talvi oli tylsä Ylivieskassa, se oli tylsä Plovdivissa ja se on supertylsä täällä. Varsinkin kun hiihto tai muu talviurheilu ei oikein onnistu eikä muutenkaan nappaa. Paitsi jääkiekko. Televisiosta. Sillä selviää kyllä paskemmastakin talvesta. 

Näin tällä kertaa. Normielämästä. Ensi kerralla sitten taas jotain ihan muuta. Joten tulkaapa taas ihmettelemään. 

Vaikea elämä

Lauantai 21.2.2026 klo 10.50 - JariH

Kuulen usein, että kylläpäs sinä oletkin onnekas kun saat asua siellä palmun alla lämpimässä ja auringossa. Näitä viestejä tippuu varsinkin kun Suomessa paukkuu pakkanen tai tulee viistoräntää. Vaan ei se elämä täällä helppoa ole. Kyllä sitä vanha ihminen joutuu kärsimään ja taistelemaan arjen haasteiden kanssa täälläkin. 

Ensinnäkin ihmisen täytyy olla vaihtolämpöinen. Ja sopeutuva. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, asuntoja rakennettaessa eritysmiehet ovat istuneet todennäköisesti kahvilla. Aina. Niinpä kämpät, varsinkin hieman vanhemmat, ovat talvisin ihan järkyttävän kylmiä. Kylmyys pukkaa ovista ja ikkuinoista eikä lämpö pysy sisällä. Niinpä aamuisin talvisaikaan saattaa talossa olla helposti sellaiset 14-15 astetta. Kun tuolta peiton alta yön jälkeen kömpii, melko nopsasti sitä löytää vähintään sukat, jos ei peräti villasukat, jalkaan. Ja aika paljon muutakin vaatetta. Päivällä lämmöt sitten kyllä nousevat 17-18 asteeseen. Ja jos aurinko paistaa, varsinkin kun se paistaa suoraan ikkunasta olkkariin, saattaa lämpötila kivuta siellä jopa yli kahdenkympin. Sitä aurinkoa vaan näkee talviaikaan hieman harvemmin.  

Kesällä vaihtolämpöisen yksilön täytyy luoda nahkansa, sillä silloin kotona on kuuma. Joskus jopa tuskaisen kuuma. Kun ulkona pukkaa neljänkympin lämpöä, asunnossa, jonne paistaa aurinko suoraan sisään, ei paljon tuosta lukemasta jäädä. Ja kun pelkkä sohvalla istuminen pistää hikoilemaan, sitä saattaa joskus jopa kaivata talvisen pirtsakoita lämpötiloja. Onneksi tuosta vierestä löytyy Adrianmeri, jonne voi pulahtaa. 

Kun tuli tuo meri puheeksi, siirrytään seuraavaan aiheeseen. Eli meren aiheuttamiin ongelmiin. Joita ilmenee niitäkin talvikaudella. Kuten muutama juttu sitten kerroin, Adrianmeren suuttuessa se kipuaa helposti ylös kaukalostaan ja tulvii asuntoihin, kahviloihin ja ravintoloihin. Tänä talvena näin ei ole tapahtunut vain kerran tai kaksi, vaan lähes viikoittain. Rannan asukkaat ja ravintoloitsijat joutuivat nimittäin jälleen äyskäröimään vettä kiinteistöistään tämän viikon torstain ja perjantain välisenä yönä kun etelätuuli, eli jugo, nosti meren jälleen rantatörmälle ja sitä kautta kylien vanhoihin kaupunkeihin. Tuntuu olevan melkoisen yleistä jostain syystä tänä talvena.

Henkilökohtaiseen elämääni ei vihainen Adrianmeri onneksi kovin kauheasti vaikuta. Asun noin 30 metrin päässä merestä, ja välissä on vielä puisto, joten ihan meille asti vesi ei jaksa kiivetä. On kuitenkin raskasta seurata kavereiden ja tuttavien, joilla on ravintoloita, baareja ja asuntoja meren lähellä, kärsivän toistuvasti lattialla vellovasta merivedestä. Eihän sinne cafebarin pääse  edes aamukahville kun lattialla on puoli metriä vettä. 

Entäs sitten tämä kieli. Alkuasukkaat täällä puhuvat vierasta kieltä. Kieltä, jota on täysin mahdoton oppia. Monestakin eri syystä. Ensinnäkin kroatiankieli pohjautuu ja perustuu 800 -luvulla kehitettyyn glagoliittiseen kirjoitukseen. Se on vanhin tunnettu aakkosto,  nykyisten slaavilaisen ja kyrillisen kirjoituksien edeltäjä. Tuntuu, että  kielen osalta täällä on jämähdetty jonkinmoiseen välitilaan, vieläpä melko lähelle 800 -lukua. Vaikka kyrillisiä kirjaimia ei käytetäkään. Mutta kieli itsessään on lähes yhtä haastavaa kuin kyrillinen kirjoitus. 

Muutama esimerkki. Kroatialaisissa aakkosissa on 30 kirjainta joista vain 5 on vokaalia. Niitäkin käytetään hyvin säästeliäästi, kuten vaikka saaren Krk nimestä, tai sanoissa prst (sormi) ja smrt (kuolema) voi päätellä. On täysin mahdotonta edes yrittää lausua ymmärrettävästi sanoja, joissa erilaisia konsonantteja on täysin sekaisessa järjestyksessä. Ja niitä sanoja riittää.

Entä ne konsonantit? Huoh. Kroatialaisista aakkosista ei löydy kirjaimia q, w, x tai y. Eikä luonnollisestikaan skandeja ä,ö tai å. Sen sijaan aakkosista löytyy erilaisia suhuja. Aivan riittävästi. Ässiä löytyy kaksi, se tavallinen s ja lisäksi suhu š. C kirjaimia kroatialaisissa aakkosissa on peräti kolme, on tavallinen c, mutta sitten on myös č ja ć. Eikä täällä luonnollisesti pärjätä yhdellä zetallakaan, sen tavallisen zetan lisäksi löytyy tietysti myös suhu ž. Kaiken tämän päälle on vielä hämmentävä d-kirjain, joka kirjoitetaan pienillä kirjaimilla đ ja suurilla Đ. Huomatkaa viivat kirjaimissa.  

Edellä siis esimerkkejä suhisevista kirjaimista kroatiankielessä. Ne kaikki suhisevat vielä eri tavalla siitä riippuen, minkälainen hattu kirjaimen päällä on. Ja ne pitää osata suhista oikein, sillä jos suhiset jonkun kirjaimen väärin, koko sanan merkitys saattaa muuttua aivan eriksi kuin mitä koitat sanoa. Ei ole ihan helppoa vanhalle ihmiselle. Suhista. Varsinkaan oikein. 

Vaikka nyt alkaa aika olla lopussa tämän kirjoituksen osalta, otetaan lyhyesti loppuun vielä yksi ongelma. Eli heiluva maailma. Järistykset. Meillä Dalmatiassa järisee toki sangen vaatimattomasti, ainakin tähän asti, mutta kun mennään hieman pohjoisemmaksi, siellä maa saattaa heilua melko rajustikin. Muutama vuosi sitten pääkaupunki Zagrebia ja Sisakin seutua heilutellut maanjäristys aiheutti melkoisia vahinkoja.  

Meillä täällä järistykset kyllä tuntee, mutta ne eivät ole ainakaan toistaiseksi ole rikkoneet paikkoja suuremmin. Viimeisin järistys näillä huudella oli viime tiistaina. Sen keskus, eli episentrumi, oli 54 kilometrin päässä ja voimakkuus 4,4 richteriä. Se on jo suhteellisen voimakas järistys. Ja kyllähän se heilutteli. Katselin kaikessa rauhassa jääkiekkoa televisiosta, kun tärinä alkoi. Heilui melko lyhyesti, mutta heilui kuitenkin. Tuon tiistain jälkeen on kuulemma heilutellut hieman lievemmin kolme-neljä kertaa, lähinnä öisin, mutta ne ovat kyllä menneet allekirjoittaneelle ohitse aivan täysin. 

Tässä siis muutama vanhan miehen elämää koskettavista asioista täällä palmun alla. Että ei se niin helppoa ole täälläkään. Jäi vielä muutama juttu kertomatta, joten ehkä niistä sitten seuraavilla kerroilla. Katsellaan mitä keksitään. Pysykääpä siis rattailla. 

My story, part 2

Sunnuntai 1.2.2026 klo 19.15 - JariH

Julkaisin edellisessä kirjoituksessa minun tarinan ensimmäisen osan. Kirjoitus on siis alunperin kirjoitettu kroatialaisen lehden haastatteluksi, joka julkaistaneen nyt alkavan viikon loppupuolella. Kroatiaksi luonnollisesti. Päätin julkaista jutun myös täällä hieman etuajassa, ja suomeksi, Tässä on tarinan osa kaksi. Joka sisältää myös häpeämätöntä matkailumainontaa. Olkaa hyvä. 

Kun olin vielä töissä Suomessa, työskentelin pitkään matkailualalla. Toimin myynti- ja markkinointitehtävissä pääosin hotelleiden ja laivojen parissa, lisäksi hommailin matkatoimistojen ja ajoittain lentoyhtiöiden kanssa. Niinpä ei ollut ihme, että kun olin ollut aikani eläkkeellä, puhelin soi ja eräs vanha kontaktini tiedusteli, että kiinnostaisiko toimia matkanjohtajana suomalaisille ryhmille Balkanilla. Ja kyllähän se kiinnosti. Niinpä olen nyt, sen lisäksi että nautin eläkepäivistäni, käynyt vetämässä suomalaisryhmiä ympäri Balkania. Kysyntään tuntuu riittävän, sillä niin ryhmien kuin matkojen lukumäärä on ollut kasvussa vuodesta toiseen. Minulle kasvava kysyntä merkitsee kiireistä kevättä ja syksyä, sillä suomalaisten ryhmämatkojen sesonki alkaa huhtikuun alusta ja kestää kesäkuun puoleen väliin. Syyssesonki puolestaan ajoittuu elokuusta lokakuun loppuun. Silloin menen ympäri Balkania ryhmien kanssa. Tulevalla sesongilla mukaan tulee ensimmäistä kertaa myös Kroatia, sillä eräs yhteistyökumppanini on ottanut ohjelmaansa aivan uuden Kroatian kiertomatkan jossa pyöritään lähellä näitä minun huudeja. Odotan näitä reissuja todella innolla.

Tapaan matkoillani satoja suomalaismatkailijoita, joille minulle on mahdollisuus kertoa Kroatiasta. Eikä pelkästään turistikohteista, vaan monipuolisesti koko maasta. Kuten nokkelimmat ovat huomanneet minulla on myös nämä omat nettisivut osoitteessa. Täällä pääsen esittelemään Balkania, antamaan vinkkejä Kroatiassa vierailuun ja tarinoimaan siinä sivussa elämästäni täällä Kaštelassa. 

Kroatian suosio on kasvussa Suomessa ja yritän omalta osaltani edistää sitä mahdollisuuksien mukaan. Ja saada ihmisiä viettämään lomansa Kaštelassa. Suomalaisturistit suuntaavat usein Dubrovnikiin, Splitiin tai muihin turistikohteisiin, joiden ongelmina alkavat olla liiallinen turistimäärä ja korkeahko hintataso. Kroatiaa on pidetty Suomen markkinoilla edullisena maana, mutta kun menet Dubrovnikiin ja huomaat maksavasi ravintolassa lähes saman kuin maksat ateriastasi Suomessa, maine edullisesta lomakohteesta alkaa rapistua. Minä yritän kertoa muista, edullisimmista, vaihtoehdoista lomaansa Kroatiassa suunnitteleville suomalaismatkailijoille.

Kaiken kaikkiaan elämä Kaštelassa sujuu sangen rauhallisesti. Varsinkin nyt talvella. Täällä ei tapahdu mitään. Vettäkin sataa aina välillä. Ei ole turisteja, ei tapahtumia, ravintoloistakin on vain osa auki. On siis aikaa istuskella kaikessa rauhassa kahvilla, tapa jonka olen paikallisilta oppinut, on aikaa haukkua hallitusta, Hajduk Splitiä, hintatasoa ja kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Paikalliset haukkuvat paikallista, minä suomalaista yhteiskuntaa. Sillä koska olen ulkomaalainen, minulla ei ole oikeutta arvostella asioita Kroatiassa. Vaikka kaštelalaiset ovat yleisesti ottaen sangen ystävällisiä ja huomaavaisia minua kohtaan, käytös muuttuu heti kun arvostelen jotain paikallista epäkohtaa. Vaikka joku paikallinen olisi juuri arvostellut sitä samaa epäkohtaa. Minulta saatetaan kysyä, että miksi olet täällä, jos et ole kerran tyytyväinen. Eli en tässä asiassa ole vielä tarpeeksi paikallinen. 

Kroatia ja Kaštela ovat olleet hyvä minulle. Viihdyn täällä erinomaisesti eikä minulla ole, ainakaan tällä hetkellä, minkäänlaisia aikeita muuttaa yhtään minnekään. Juuri nyt lienen verrattain onnellinen vanha mies, joka on löytänyt oman paikkansa. Kaštelasta ja Kroatiasta. Ainakin hetkeksi. 

Syksy saa

Lauantai 1.11.2025 klo 10.27 - JariH

Kyllä se nyt on vaan niin, että kesä on ohi. Jopa täällä palmun alla. Syksy siis saa. Se tarkoittaa sitä, että ilma ei ole enää kauhean kuuma, nyt pukkaa enää vaan semmoisia 18-21 asteen lämpötiloja. Öisin on on sitten selkeästi viileämpää, elohopea saattaa pudota jopa alle kymmenen asteen.

Sateiden mahdollisuus kasvaa. Vielä ei ole ihan kauheita kaatosateita ollut, mutta vanhasta kokemuksesta tiedän, että talviaikaan saattaa sataa lähes päivittäin. Muistan erään kevättalven, jolloin sade alkoi helmikuussa ja loppui joskus kesäkuun alussa. Jokaikinen päivä satoi. Tai ainakin se tuntui siltä. 

Myös tuulet voimistuvat. Ei meillä täällä mitään Jamaikalla riehuvan hirmumyrskyn kaltaisia tuulia ole koskaan, tai ei ainakaan ole tähän asti ollut, mutta kyllä täälläkin ajoittain melko pontevasti puuhaltelee. Ja kun lämpötila painuu vaikkapa viiteen asteeseen ja pohjoistuuli bura puhaltelee, voin kertoa että silloin on kylmä. Jopa kotona. Se kaveri, jonka piti asentaa eristykset meidän taloon, taisi olla dalmatialaiseen tapaa kahvilla kun tätä mökkiä eristettiin. Olohuoneessa heiluu verhot sisällä kun oikeasta suunnasta puhaltaa. 

Tähän väliin ihan muutama sana menneestä kesästä. Varsinkin loppukesästä. Joka meni pitkälti pitkin poikin Eurooppaa pyöriessä työmatkojen puitteissa. Pääosin kuitenkin toki täällä Balkanilla. Laskeskelin tuossa huvikseni, että tänä vuonna olen reissannut hieman yli 200 eri tyypin kanssa ympäri maata ja mantuja erilaisten reissujen puitteissa. Olen tavannut siis hirvittävän määrä uusia ihmisiä, olen höpöttänyt juttujani hämmentävän monelle tyypille. Jotka ovat kaikki olleet mukavia. Jopa kilttejä.

Kun olet matkanjohtaja, yksi asia josta olet vastuussa, on aikataulut. Eli että ollaan siellä missä pitää siihen aikaan kun siellä pitää olla. Ja kaikki, siis ihan kaikki, nämä minun kanssa matkustaneet matkaajat ovat noudattaneet ohjeita joskus jopa ehkäpä liiankin kiltisti. Moni hotelli ja ravintola on saattanut olla hieman näreissään kun ryhmäni on ollut jonossa ravintolan ulkopuolella varttia ennen kuin meillä on varaus tai aamiainen alkaa. Näin vaan käy aina. Matkaajat ovat pääosin etuajassa mieluummin kuin myöhässä. 

Sesonki on siis ohi. Niin omassa henkilökohtaisessa kuplassani kuin täällä Kaštel Starissa. Minun sesonki osuu keväisin huhti-kesäkuulle ja syksylle elokuun lopusta lokakuun loppuun. Ryhmät kun tuppaavat reissaamaan näinä aikoina. Kaštel Starin turistisesonki puolestaan on huhtikuun lopusta lokakuun puoleen väliin. Sen jälkeen usea baari sulkee ovensa talveksi ja moni majoitusliike on kiinni. Kaduilla ei lokakuun lopulla näy enää muita kuin Kroatian rekisterissä olevia autoja eikä rantakadulla tai cafe baareissa kuule kuin todella harvoin vierasta kieltä. Lentokoneitakaan ei enää lentele kylän yli joka viides minuutti kuten kesällä. Nyt niitä menee vain muutama päivässä. Kaštela vaipuu talvihorrokseen.

Mitä sitä sitten talvella touhutaan? Tätä minulta kysytään toistuvasti. Että mitä eläkeläinen tekee talvisessa Kroatiassa? Ja vastaus on, että ihan sitä samaa mitä eläkeläinen tekisi Suomessa. Paitsi että täällä se ei hiihdä. Se katselee televisiota, surffailee netissä, lukee, turhautuu ja pitkästyy. Odottaa kevättä. Eli loppujen lopuksi arkielämä täällä ei kovin kauheasti eroa arjesta Suomessa. 

Kohti kevättä yli talven siis. Koitan aktivoitua täällä blogissa nyt kun sitä aikaa taas on. Pysykääpä siis kuulolla. Juttua pukkaa heti kun sitä juttua taas on.   

Rutiinikuumuus

Torstai 14.8.2025 klo 14.24 - JariH

Se on elokuu jo puolessa välissä, joten eiköhän se ole taas uuden pläjäyksen paikka. Nyt voisi ihmetellä ensin hieman kuinka se onkaan taasen ilmoja pidellyt, jonka jälkeen voidaan hämmästellä ihmismieltä. Samalla kun käydään läpi normipäivää täällä palmun alla. 

Ensin siis ilmastosta. Meillä on ollut käytännössä koko paluumuuttoni jälkeen semmoiset 30-40 asteen päivälämpötilat. Muutama hyvin lyhyt ja ohimenevä ukkoskuuro toki käväissyt, muuten ollaan kärvistelty melko kuumassa kelissä. Olenkin taas kerran kiitellyt hiljaa mielessäni sitä tyyppiä joka aikoinaan keksi ilmastointilaitteen.

Täällä on luiskahdettu pahemman kerran rutiineihin. Heti herättyä täytyy tehdä tunnin lenkki. Niitä on tätä kirjoittaessa tehty nyt 313 päivänä putkeen, joten pakkomielle saada vuosi täyteen, vaatii enää 52 päivän, eli noin puolentoista kuukauden suorittamista. Lenkin jälkeen on aamu-uinti. Joka aamu. Ja tässä kohtaa esiin nousee ihmismielen kummallisuus.Ja se ettei ihminen ole vaihtolämpöinen. Tai minä en ainakaan ole. 

Kuten todettu, meillä on päivälämpötilat huidelleet melko korkealla. Muutama aamuna on kuitenkin ollut ‘vain’ 22-23 astetta. Eli lähes kylmä. Ja kun sitten olen seissyt aamu-uintia varten Adrianmeren rannalla hieman yli kahdenkymmenen asteen lämmössä, mieleen on noussut, että uskaltaako tuonne mereen edes mennä. Että täällähän on kylmä. No ei ole. Se merikin on 26 asteinen. Toistaiseksi olen uskaltanut. Ja todennäköisesti uskallan tulevaisuudessakin, sillä veikkaan että aamu-uinnit jatkuvat jonnekin lokakuun loppupuolelle asti. Jollain niillä paikkeilla alkaa sitten syksy.

Mutta takaisin rutiineihin. Aamu-uinnin jälkeen suihkuun josta aamukahville rantakadulle Cafe Bar Cajon. Joka aamu. Enää ei tarvitse edes tilata, se Americano ilmestyy vesilasin kanssa automaattisesti. Kahvia hörppiessä luetaan päivän lehdet kännykällä. 

Aamukahvia seuraa aamiainen. Munakas erilaisilla täytteillä. Kotona. Jossa vietetään aamiaisen jälkeen luppoaikaa. Eli surffaillaan netissä, luetaan, päivitetään somea ja tehdään vähän töitä. Todella vähän. Vaikkakin ne oikeat työt odottavat tuossa nurkan takana. Kuukauden päästä sitä ollaan taas täysillä hommissa pitkin poikin Balkania. Ja sitten päikkärit. Luonnollisesti. Ihminen ei ole kokonainen ilman päiväunia.  

Aamu- ja keskipäivän lötköilyn jälkeen lounas ja kaupassa käynti. Täällähän ei kukaan liiku missään iltapäivällä, koska on liian kuuma. Paitsi minä. Käyn kaupassa, jotta saan itseni ‘’kuumaksi’, sillä kauppareissun jälkeen on iltapäiväuinti. Joka on täysin erilainen kuin aamu-uinti. Aamulla meri on usein tyyni eikä siellä ole kuin muutama mummo ja pappa. Iltapäivällä tilanne on täysin toinen. Ranta on täynnä, kakarat kiljuvat, auringonottajat ovat pystyttäneet telttojaan (?!) rannat tukkoon, meressä on väkeä niin että välillä täytyy miettiä miten sinne mahtuu sekaan. Miksi muuten biitsille pitää rakentaa joku puolijoukkueteltta jos sinne tullaan ottamaan aurinkoa? En ymmärrä. Iltapäiväuinti on levoton kokemus. Hyvin levoton. 

Sitten onkin iltapäivä jo pitkällä. Alkaa olla hiljalleen päivällisen aika. Joka syödään kotona about 17-18.00 aikoihin. Hyvin harvoin käyn enää ulkona syömässä, sitä tapahtuu oikeastaan vain silloin kun joku tuttu tai joku apuja pyytänyt on käymässä täällä. Josta tuli mieleen että jos tarvitset vinkkejä lomallesi Kroatiaan tai vaikka koko Balkanille, saa kysyä. Autan mielelläni. Yhteystietoni löytyvät näiltä sivuilta.  

Kun on syöty, sitten lähdetään viettämään iltaa jonnekin kylille jos jossain jotain tapahtuu. Ja yllättävän usein tapahtuu. Jotenkin tuntuu että oltuani kolme vuotta poissa näiltä huudeilta, Kaštela on muuttunut eläväksi kyläksi. Tuntuu, että joka ilta jossain on jokin tapahtuma. Usein ilmaistapahtuma. Mikä on mukavaa. Tämä tosin kestää vain pari kuukautta koska kesän jälkeen missään ei tapahdu mitään. Mutta nyt on siis tapahtumien aika. Nautitaan nyt, käydään ulkona ja riudutaan sitten talvella. 

Jos mitään kiinnostavaa ei löydy, tai ei jaksaa lähteä, ilta menee niinkuin varmaan suurimmalla osalla ihmisiä kotona telkkaria katsellen. Jonka jälkeen onkin uniaika jotta jaksaa toistaa kaiken uudelleen seuraavana päivänä.

Siinäpä se tämänkertainen juttu. Siitä tuli omien rutiinien läpikäynti, mutta nytpä tiedätte sitten miten eläkeläispäivä palmun alla kuluu. Kun siitäkin on kyselty. Että miten siellä saa päivät kulumaan kun et edes golfaa. Vastaus löytyy tuosta edeltä. Vaikkakin totuuden nimissä on todettava sekin, että välillä on tylsää. Vaan se tuskin on Kaštelan syy, veikkaan että eläkeläiselämä ihan missä tahansa saattaa olla tylsää. Ympäristöstä huolimatta. 

Muuttosaaga - että miksi ihmeessä?

Sunnuntai 22.12.2024 klo 18.51 - JariH

Aika ajoin minulta kysytään, mikä minut sai aikoinaan muuttamaan Suomesta, miksi valitsin aluksi Kroatian ja miksi ihmeessä vaihdoin Kroatian Bulgariaan. Viimeinen kysymys on varsinkin paikallisten keskuudessa täällä Bulgariassa herättänyt suurta hämmennystä. Minulta on kysytty myös toistuvasti, että eikö minua pelottanut lähteä, mitä jos en olisikaan pitänyt ulkomailla asumisesta tai jos kaikki olisi mennyt pieleen. Että mitä sitten? Ja koska näitä kyselyjä on taas tullut, vastaan nyt. Vajaan yhdeksän vuoden ulkomailla asumisen jälkeen uskon tietäväni vastaukset osaan näistä kysymyksistä – ainakin omalta osaltani. Toki meitä suomalaisia ulkkareita kun on paljon, yllättävänkin paljon ja nykyään lähes jokaisessa kolkassa ympäri palloa. Ja kaikilla on omat syynsä. Tässä ovat minun.  

Lähdetään siitä, että minulla ole, eikä ole ollut, yhtään mitään Suomea vastaan. Suomi on hieno maa, siellä on paljon hyviä asioita. Mutta siellä on myös lokakuu, marraskuu ja joulukuu. Jotka olivat olivat ne suurimmat syyt miksi päätin aikoinani lähteä. Lisätään tuohon vielä pimeys, koleus, loska ja kunnon talven puute, niin kasassa alkaa olla muutama työntötekijä, joita en edelleenkään kaipaa Suomesta.

Edellä mainittujen sääolosuhteiden lisäksi olin toki miettinyt jo pitkään, että jos joskus pääsen eläkkeelle, muutan Suomesta jonnekin. Muutossani oli kysymys siis myös pitkäaikaisesta haaveesta – halusta nähdä ja kokea uusia asioita, uusia kulttuureja ja uusia ihmisiä. Tietyllä tavalla halusin aloittaa alusta.

Minut kirjoitettiin vuonna 2015  kuntoutustuelle ja vuonna 2016 lopullisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. Olinkin äkkiä tilanteessa, jossa minulla olisi yllättäen mahdollisuus toteuttaa haaveeni Suomesta muutosta jo monta vuotta ennen varsinaista eläkeikää. Haave, joka oli elänyt kauan – nyt sitä täytyisi ihan oikeasti alkaa elää! Ykskaks. Hupsista!

Sain työkyvyttömyyspäätöksen postissa 17. joulukuuta 2015. Eläke alkaisi 1. helmikuuta2016. Toimin kuin duracelpupu muutaman kuukaudeni: tutkin vaihtoehtoja kohteista, myin kaiken mitä omistin, ostin auton, vuokrasin asunnon Kroatiasta ja järjestin matkan itselleni ja mukaan lähtevälle Rocky the Dogille. Lopulta huhtikuun lopussa 2016 olimme valmiit. Matka, joka jatkuu yhä, oli valmis alkamaan.

Saavuimme muutaman suunnitellun mutkan kautta  6. toukokuuta 2016 Kroatiaan Kaštel Stari -nimiseen kylään. Kroatia jo itsessään oli sangen mielenkiintoinen valinta, en ollut ikinä käynyt maassa enkä tiennyt siitä juurikaan mitään.  Kaštel Starista, uudesta asuinpaikastani, en tiennyt sitäkään vähää. Niinpä toukokuun alussa 2016 olin täysin uudessa kulttuurissa, täysin uudessa maassa,  pienessä, tuntemattomassa kylässä ilman yhtäkään tuttua. Oli tullut aika aloittaa kaikki alusta. Oli tullut aika alkaa elää sitä unelmaa, josta olin jo pitkään haaveillut.  

Suunnitteluvaiheessa pohdin myös perinteisiä eläkeläiskohteita kuten Espanjaa, Portugalia, Kreikkaa ja Italiaa, mutta päädyin lopulta Kroatiaan. Mutta miksi juuri Kroatia? En halunnut muuttaa Suomesta suomalaisyhteisöön, halusin uusia kokemuksia, kulttuureja ja ihmisiä. Jos olisin muuttanut suomalaisten pariin vaikkapa Fuengirolaan  Espanjaan, naapureina olisi ollut samat pirjot ja reiskat kuin Suomessa asuessani. Joten ei sinne.

Kroatia valikoitui kohteeksi miellyttävän ilmaston ja vielä tuolloin edullisen hintatason ansiosta. Halusin pysytellä EU:n sisällä, ja niinpä pitkällisen vertailun sekä vankan excel-taulukoinnin jälkeen valitsin Kroatian ja Kaštel Starin. Kun vielä vähän sattuman kaupalla satuin löytämään edullisen vuokra-asunnon, päätös oli valmis. Vaikka en tuntenut Kroatiaa, en Kastel Sraria, en vuokranantajaani, en yhtään ketään paikasta, jonne olin päättänyt siirtää koko elämäni. Hyppäsin siis silmät kiinni  suoraan  altaan syvään päähän.

Ensimmäinen koti Kroatiassa

Hiljalleen elämä alkoi sujua. Opettelin kroatialaista, tarkemmin dalmatialaista, elämäntapaa. Sain apua paikallisilta virallisten asioiden hoitamiseen, tutustuin ihmisiin, opin uutta kulttuuria ja nautin auringosta ja merestä. Vaikka jotkut asiat hämmensivät ja byrokratia sai savun nousemaan korvista, päätös muuttaa Kroatiaan oli hyvä, hieno ja erinomainen. Päätös josta olen tyytyväinen ja lopulta melko ylpeäkin. “Uskalsin” tempaista itseni irti kaikesta siitä, jonka keskelle olisi Suomeen jäädessäni ollut niin helppo jumittaa. Lähdin ja etsin paikan jossa tykkäsin asua. Viihdyin. 

Lopulta tuli tarve nähdä ja kokea jotain uutta. Jälleen kerran ilman suunnitelmaa ja ilman mitään sen suurempaa syytä. Tuntui vain, että Kroatia on ns. pelattu läpi ja haluan eteenpäin. Jonnekin. Ja niin eteen putkahti Bulgaria.

Pakko myöntää, että minulla oli aluksi melkoiset ennakkoluulot Bulgariaa kohtaan. Ajattelin harmaata maisemaa, rikkinäisiä taloja ja maatuskoja vaeltamassa harmaissa talvitakeissaan. Lensin Sofiaan, vuokrasin auton ja ajelin ympäri maata viikon ajan. Suuri osa ennakkoluuloistani hälveni. Bulgaria oli ihan oikeasti ottanut askeleita kohti modernia Eurooppaa. Historiaansa unohtamatta. Onneksi.

Kiertelin viikon verran ympäri maata. Kävin mielenkiintoisissa paikoissa, vierailin pääkaupunki Sofiassa, vierailin Mustanmeren rantakohteissa ja siellä sijaitsevissa kaupungeissa, mutta kun saavuin nykyiseen kotikaupunkiini Plovdiviin, tiesin heti, että jos muuttaisin Bulgariaan, paikkakunta olisi Plovdiv. Piste.  Bulgariassa historia on läsnä kaikkialla, eikä Plovdiv ole poikkeus – pikemminkin päinvastoin. Kun pysäköin auton kaupungin keskustaan, ensimmäisenä silmieni eteen pomppasi kommunismin ajalta peräisin oleva, kauniilla tavalla todella ruma postitalo. Tien toisella puolella on ensimmäiset roomalaiset rauniot. Kun kulkee 50 metriä, vastaan tulee seuraava raunio. Raunioita, ja merkkejä historiasta, on nähtävissä tämän kaupungin keskustassa aivan koko ajan ja ihan joka paikassa. Jopa Plovdivin pääkatu on rakennettu roomalaisen stadionin päälle. Voidaan sanoa, että Plovdiv elää ja hengittää historiaa – onhan se Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti asuttu kaupunki.

Mutta Plovdiv on paljon muutakin kuin muinaisia raunioita ja roomalaisia pylväitä. Se on elävä, värikäs ja vauhdikas kaupunki. Täällä on aktiivinen expat-yhteisö, yliopisto, joka tuo kaupunkiin nuorekasta energiaa ja yksi Euroopan parhaiten säilyneitä roomalaisia teattereita, joka on yhä aktiivisessa käytössä. Plovdiv oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2019 ja on sitä edelleen ainakin Bulgarian mittakaavassa. Toki pääkaupungissa Sofiassa tapahtuu paljon, mutta myös Plovdivissa riittää elämää.

Kun lähdin Kroatiasta, Kaštel Starista, olin asunut pienessä, noin 9000 asukkaan kylässä ja janosin kaupunkielämää. Löysin sen Plovdivista. Asun niin keskellä kaupunkia kuin mahdollista, joten heti ovesta ulos astuessani olen kaupungin sykkeessä. Tässä mielessä Plovdiv ja Bulgaria ovat täyttäneet odotukseni. Lisäksi Bulgaria vastaa vaatimuksiin edullisesta elämisestä – peruselintarvikkeet ovat todella halpoja, eikä asuminenkaan ole turhan kallista. Toki kahden ja puolen vuoden aikana, jonka olen täällä asunut, hinnat ovat nousseet huomattavasti, mutta elinkustannukset ovat silti edelleen sangen kohtuulliset.

Entä mikä Bulgariassa mättää? Kroatiassa asuessani kritisoin byrokratiaa, mutta täällä sen määrä on helposti kaksinkertainen. Ja todellakin valituksen sekä ihmettelyn arvoinen.  Ns. "palvelu" virastoissa noudattaa yhä neuvostoajoilta periytynyttä käytäntöä, jossa asiakas tuntuu olevan olemassa vain siksi, että häntä voi kiusata. Viranhaltija on täällä jumalasta seuraava.Ylöspäin.

Kaipaan merta. Kroatiassa asuin 30 metrin päässä rannasta, mutta täällä lähimpään rantaan on yli 200 kilometriä – ja silloinkin mennään Kreikan puolelle. Bulgarian oma rannikko on vieläkin kauempana. Myös ilmasto tuo omat haasteensa: kesäisin Plovdiv on sietämättömän kuuma, sillä kaupunki sijaitsee laaksossa, jossa ilma ei kierrä. Lämpötila nousee usein 35–40 asteeseen, mikä ei ilman merta ole kaupunkiympäristössä enää miellyttävää. Koittakaapa itse elää kattilassa jota lämmitetään jatkuvasti.

Lopuksi yhteenveto alussa esitettyihin kysymyksiin: Miksi lähdit Suomesta? Syyt olivat siis loka-, marras- ja joulukuu. Pelottiko minua? Ei. Entä mitä jos asiat olisivat menneet pieleen? Aina pääsee pois. Sama pätee, jos en olisi viihtynyt tai jos olisin kaivannut Suomea. Aina pääsee pois.

Toistaiseksi mikään näistä “uhkakuvista” ei ole toteutunut. Suomeen palaaminen ei ole ollut vielä mielessä. Ehkä se nousee joskus esiin, mutta tällä hetkellä en koe siihen tarvetta. Mutta Bulgaria alkaa tuntua hiljalleen valmiilta. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä ja milloin, sitä en vielä osaa sanoa. Palataan siihen vaikkapa sitten kun olen keksinyt sen. Vaan se on sitten seuraavan jutun aihe.