Uutiset
Ulkosuomalainen jouluKeskiviikko 25.12.2024 klo 16.41 - JariH Yksi meille ulkosuomalaisille näin joulun aikaan toistuvasti esitetty kysymys kuuluu, että kuinka te selviätte joulusta? Teettekö paikallisen joulun? Ettehän te siellä mitään perinteistä suomalaista joulua kykene järjestämään?’ Ette varmaan saa edes mitään suomalaisia jouluherkkuja?
No, ei saada ei. Ei ainakaan kaikkia. Eikä ainakaan täällä. Siksi pitää soveltaa. Vähän niinkuin vaikkapa täällä Bulgariassa jouluna vuonna 2024. Tässä tarina siitä.
![]() Onneksi on jo sen verran ikää, että saa jouluna(kin) syödä tasan sitä mitä haluaa eikä ole pakko maistella kaikkea sellaista, josta tietää jo etukäteen ettei tykkää. Niinpä myös tämän vuoden joulupöytä rakennettiin siltä pohjalta, että siinä on vain sellaisia ruokia, joita on mukava syödä. Siinä ei siis ollut tänäkään vuonna lipeäkalaa. Eikä valkokastiketta. Tai kaalia.
![]() Sen sijaan pöydästä löytyi graavilohta. Ihan itse graavattuna. Lohella ja silleillä, joita saa paikallisesta Ikeasta, aloiteltiin. Ja hyvin aloiteltiinkin. Hyvää oli, graavaus onnistui erinomaisesti ja Ikean sillit maistuivat hyvinkin kotoisilta, toisin kuin nämä paikalliset sillit, joihin en vielä ole tottunut. Tai sitten ne ovat yksinkertaisesti pahoja.
![]() Väliin vedettiin juustolautanen. Yksi puute tässä maassa, johon en ole löytänyt ainakaan vielä ratkaisua, on Bulgarian juustovalikoima. Peruselintarvikekaupasta, joihin luen paikallisten lisäksi myös Lidlin ja Kauflandin, saa kyllä ihan hyviä perusjuustoja, mutta jos vähänkin erikoisempaa etsit, niitä ei löydy. Mistään. Vika on siis joko Bulgariassa tai minussa.
Kun tässä tätä ruokalistaa käydään läpi, ei pidä unohtaa läpi ruokailun, joka kesti siis koko päivän, mukana kulkenutta itsetehtyä joululimppua. Varsinaista valmista joululimppua, kuten minä sen suomalaisena käsitän, en täältä ole löytänyt, mutta kun itse tekee, limpusta saa just sellaisen kun haluaa. Ja hyvin oli leipä tehty tänä vuonna. Limppu oli juuri sellaista kun joululimpun pitääkin olla.
![]() Onko joulua ilman joulutorttuja? Tai järjetöntä määrää suklaata? Kaikki tietää, että ei ole. Mutta onko Bulgariassa valmista voitaikinaa niinkuin Suomessa ja jopa Kroatiassa on? Ja mikä on Bulgarian suklaatilanne? Ensimmäiseen, taikinakysymykseen, vastaus on että ei ole. Kaikki valmiina saatavat taikinat ovat jonkinlaisia marganriinipohjaisia taikinoita, joista ei todellakaan joulutorttuja tehdä. Vaan äkkiäkös sitä nyt yhden torttutaikinan pyöräyttää. Ja kaulitsee. Lisäksi, koska paikallinen luumuhillo on aivan järjettömän makeaa eikä muutenkaan kauhean kehuttavaa, samalla siinä sitten keittelee luumuista täytteen tortuille. Saapahan ainakin juuri sellaista mitä haluaa. Ja kappas, yks’kaks sinulla onkin pellillinen joulutorttuja valmiina! Ja toinen puoli taikinasta pakkasessa odottamassa aikaa, kun taas alkaa yllättäen tehdä mieli torttua. Vaikka sitten kesäkuussa.
![]() Entä se suklaa? Lähtökohtatilanne on yksinkertaisesti se, että (halvat) bulgarialaiset suklaakonvehtit ovat lähes syömäkelvottomia. Äklömakeita, omituisella suklaalla ja vieläkin omituisemmalla täytteellä varustettuja palleroita. Tokihan ne on sitten lopulta on pakko syödä, koska ne nyt kuitenkin tuli hankituksi vaikka pahoja ovatkin. Hyvä puoli näissä etäisesti suklaakohvehteja muistuttavissa klönteissä on se, etteivät maksa yhtään mitään. Konvehtirasia, jossa on useampi vaihtoehto, maksaa maksimissaan 15 BGN, joka euroissa on alle kahdeksan. Mutta. Tässäkin asiassa laatu seuraa hintaa. Laitapa suklaarasiaan viisikymppiä (BGN), eli noin 25 €, johan alkaa laatu, ja maku, parantua. Valmistusmaa tosin muuttuu siinä samalla, laatikossa saattaa lukea vaikkapa Made in Switzerland, mutta väliäkös tuolla. Pääasia on, että suklaa, ja konvehtien sisällöt, ovat hyviä. Tai edes irvistelemättä syötäviä. Tämä joulun ykköseksi nousi muuten Bailey’sin konvehdit, jotka maksoivat maltaita. Ja ovat valmistettu Irlannissa. Suklaa niihin on tehty Belgiassa. Joten eipä ihme että maksoivat.
Ja lopulta se joulun pääasia eli kinkku. Ennen sitä kuitenkin imelletty perunalaatikko, joka on ihan must joulupöydässä. Ja ei, arvasitte oikein, imellettyä perunalaatikkoa ei saa Bulgariasta. Joten sekin täytyy tehdä itse. Niinpä se sitten tehtiin itse, kaikkine imellytyksineen. Laatikko ja imellytys tehtiin luonnollisesti Marttojen ohjeilla, joita suosittelen hyvin vahvasti kaikkeen alkaen siivousvinkeistä ikkunanpesun kautta ruoanlaittoon. Imellytys onnistui tänä vuonna mainiosti, toisin kuin aikaisempina jouluina, jolloin “imelletystä” perunalaatikosta on tullut lähinnä uunissa paistettua perunamuhennosta. Mutta tänä vuonna siitä tuli ihan oikeaa imellettyä perunalaatikkoa. Laatikko olisi ollut täyden kympin laatikko, jos kokki olisi muistanut lisätä siihen reseptin mukaisen suolan. Nyt se oli suolatonta imellettyä perunalaatikkoa, johon onneksi syöntivaiheessa oli/on helppo lisätä se suola. Nam.
Bulgariassa ei tunneta joulukinkkua. Bulgariassa ei kaupat ole joulun alla täynnä kinkkutarjouksia, täällä ei lihatiskien pakastealtaan pullistele possua, täällä ei joulukinkku ole sisäänheittotuote. Jostain täältäkin saa taatusti täsmälleen suomalaisen joulukinkun mukaisen palan possua, potkalla tai ilman, mutta normikaupoista sellaista et löydä. Suolattuna nyt et ainakaan. Joten taas sovellettiin. Vahvasti. Kuten on sovellettu jokaisena ulkosuomalaisena viettämäni jouluna. Ensin ostettiin possunpala. Se oli tänä vuonna potkapala, eli siis pala jostain läheltä possun pyllyä. Ei kuitenkaan kinkku. Seuraavaksi pala suolattiin. Suolaukseen käytettiin tarkoitukseen suunniteltua suolaruiskua, joka tilattiin Saksasta. Suolaa ruiskuteltiin lihaan luonnollisesti Marttojen ohjeen mukainen määrä. Lopuksi, ennen paistoa, possu sai huilata vielä vuorokauden suolavedessä.
Sitten sika pääsi uuniin, jossa sitä paistettiin aivan kinkunpaisto-ohjeiden mukaisesti. Miedolla lämmöllä ja pitkään. Kun lämpömittari näytti, että nyt on valmista, pala jäähdytettiin ja kuorrutettiin. Ihan niinkuin oikea kinkku. Kuorrutusta muuten ei tehty Marttojen ohjeen mukaan, vaan suvussa vuosikausia kiertäneen kuorrutusohjeen mukaan.
![]() Mitäs me saatiin? Saatiin uunissa paistettua possua, joka maistui, olosuhteisiin nähden, lähes ihan oikealta kinkulta. Jotain pientä hienosäätöä pitää ensi jouluna tehdä, suolaukseen pitää kiinnittää ehkä vähän enemmän huomiota, mutta muutoin tämänvuotinen kinkunkorvike toimi vähintäänkin tyydyttävästi. Olkookin, että kyllähän sitä, jos ihan rehellisiä ollaan, kaipaa sitä ihan perinteistä suomalaista harmaasuolattua sikaa.
Näin tänä vuonna, näin tänä vuonna Bulgarian Plovdivissa. Täällä vietettin vuonna 2024 juuri sellainen joulu kun haluttiin, joka jatkuu pitkälle ensi viikkoon. Sillä eihän kukaan jouluruokia tee niin ettei niitä jäisi yhtään yli. Niitä jäi nytkin joten joulun rääppiäisiä vietetään ainakin perjantaihin asti. Sitten onkin jo perinteinen joulujälkeinen pizzapäivä.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jooulu, suomi, ulkosuomalainen, perunalaatikko, lohi, kinkku, ruoka, joulutorttu, joululimppu, silli |
Muuttosaaga - että miksi ihmeessä?Sunnuntai 22.12.2024 klo 18.51 - JariH Aika ajoin minulta kysytään, mikä minut sai aikoinaan muuttamaan Suomesta, miksi valitsin aluksi Kroatian ja miksi ihmeessä vaihdoin Kroatian Bulgariaan. Viimeinen kysymys on varsinkin paikallisten keskuudessa täällä Bulgariassa herättänyt suurta hämmennystä. Minulta on kysytty myös toistuvasti, että eikö minua pelottanut lähteä, mitä jos en olisikaan pitänyt ulkomailla asumisesta tai jos kaikki olisi mennyt pieleen. Että mitä sitten? Ja koska näitä kyselyjä on taas tullut, vastaan nyt. Vajaan yhdeksän vuoden ulkomailla asumisen jälkeen uskon tietäväni vastaukset osaan näistä kysymyksistä – ainakin omalta osaltani. Toki meitä suomalaisia ulkkareita kun on paljon, yllättävänkin paljon ja nykyään lähes jokaisessa kolkassa ympäri palloa. Ja kaikilla on omat syynsä. Tässä ovat minun. Lähdetään siitä, että minulla ole, eikä ole ollut, yhtään mitään Suomea vastaan. Suomi on hieno maa, siellä on paljon hyviä asioita. Mutta siellä on myös lokakuu, marraskuu ja joulukuu. Jotka olivat olivat ne suurimmat syyt miksi päätin aikoinani lähteä. Lisätään tuohon vielä pimeys, koleus, loska ja kunnon talven puute, niin kasassa alkaa olla muutama työntötekijä, joita en edelleenkään kaipaa Suomesta. Edellä mainittujen sääolosuhteiden lisäksi olin toki miettinyt jo pitkään, että jos joskus pääsen eläkkeelle, muutan Suomesta jonnekin. Muutossani oli kysymys siis myös pitkäaikaisesta haaveesta – halusta nähdä ja kokea uusia asioita, uusia kulttuureja ja uusia ihmisiä. Tietyllä tavalla halusin aloittaa alusta. Minut kirjoitettiin vuonna 2015 kuntoutustuelle ja vuonna 2016 lopullisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. Olinkin äkkiä tilanteessa, jossa minulla olisi yllättäen mahdollisuus toteuttaa haaveeni Suomesta muutosta jo monta vuotta ennen varsinaista eläkeikää. Haave, joka oli elänyt kauan – nyt sitä täytyisi ihan oikeasti alkaa elää! Ykskaks. Hupsista! Sain työkyvyttömyyspäätöksen postissa 17. joulukuuta 2015. Eläke alkaisi 1. helmikuuta2016. Toimin kuin duracelpupu muutaman kuukaudeni: tutkin vaihtoehtoja kohteista, myin kaiken mitä omistin, ostin auton, vuokrasin asunnon Kroatiasta ja järjestin matkan itselleni ja mukaan lähtevälle Rocky the Dogille. Lopulta huhtikuun lopussa 2016 olimme valmiit. Matka, joka jatkuu yhä, oli valmis alkamaan. Saavuimme muutaman suunnitellun mutkan kautta 6. toukokuuta 2016 Kroatiaan Kaštel Stari -nimiseen kylään. Kroatia jo itsessään oli sangen mielenkiintoinen valinta, en ollut ikinä käynyt maassa enkä tiennyt siitä juurikaan mitään. Kaštel Starista, uudesta asuinpaikastani, en tiennyt sitäkään vähää. Niinpä toukokuun alussa 2016 olin täysin uudessa kulttuurissa, täysin uudessa maassa, pienessä, tuntemattomassa kylässä ilman yhtäkään tuttua. Oli tullut aika aloittaa kaikki alusta. Oli tullut aika alkaa elää sitä unelmaa, josta olin jo pitkään haaveillut. Suunnitteluvaiheessa pohdin myös perinteisiä eläkeläiskohteita kuten Espanjaa, Portugalia, Kreikkaa ja Italiaa, mutta päädyin lopulta Kroatiaan. Mutta miksi juuri Kroatia? En halunnut muuttaa Suomesta suomalaisyhteisöön, halusin uusia kokemuksia, kulttuureja ja ihmisiä. Jos olisin muuttanut suomalaisten pariin vaikkapa Fuengirolaan Espanjaan, naapureina olisi ollut samat pirjot ja reiskat kuin Suomessa asuessani. Joten ei sinne. Kroatia valikoitui kohteeksi miellyttävän ilmaston ja vielä tuolloin edullisen hintatason ansiosta. Halusin pysytellä EU:n sisällä, ja niinpä pitkällisen vertailun sekä vankan excel-taulukoinnin jälkeen valitsin Kroatian ja Kaštel Starin. Kun vielä vähän sattuman kaupalla satuin löytämään edullisen vuokra-asunnon, päätös oli valmis. Vaikka en tuntenut Kroatiaa, en Kastel Sraria, en vuokranantajaani, en yhtään ketään paikasta, jonne olin päättänyt siirtää koko elämäni. Hyppäsin siis silmät kiinni suoraan altaan syvään päähän.
Ensimmäinen koti Kroatiassa Hiljalleen elämä alkoi sujua. Opettelin kroatialaista, tarkemmin dalmatialaista, elämäntapaa. Sain apua paikallisilta virallisten asioiden hoitamiseen, tutustuin ihmisiin, opin uutta kulttuuria ja nautin auringosta ja merestä. Vaikka jotkut asiat hämmensivät ja byrokratia sai savun nousemaan korvista, päätös muuttaa Kroatiaan oli hyvä, hieno ja erinomainen. Päätös josta olen tyytyväinen ja lopulta melko ylpeäkin. “Uskalsin” tempaista itseni irti kaikesta siitä, jonka keskelle olisi Suomeen jäädessäni ollut niin helppo jumittaa. Lähdin ja etsin paikan jossa tykkäsin asua. Viihdyin. Lopulta tuli tarve nähdä ja kokea jotain uutta. Jälleen kerran ilman suunnitelmaa ja ilman mitään sen suurempaa syytä. Tuntui vain, että Kroatia on ns. pelattu läpi ja haluan eteenpäin. Jonnekin. Ja niin eteen putkahti Bulgaria. Pakko myöntää, että minulla oli aluksi melkoiset ennakkoluulot Bulgariaa kohtaan. Ajattelin harmaata maisemaa, rikkinäisiä taloja ja maatuskoja vaeltamassa harmaissa talvitakeissaan. Lensin Sofiaan, vuokrasin auton ja ajelin ympäri maata viikon ajan. Suuri osa ennakkoluuloistani hälveni. Bulgaria oli ihan oikeasti ottanut askeleita kohti modernia Eurooppaa. Historiaansa unohtamatta. Onneksi. Kiertelin viikon verran ympäri maata. Kävin mielenkiintoisissa paikoissa, vierailin pääkaupunki Sofiassa, vierailin Mustanmeren rantakohteissa ja siellä sijaitsevissa kaupungeissa, mutta kun saavuin nykyiseen kotikaupunkiini Plovdiviin, tiesin heti, että jos muuttaisin Bulgariaan, paikkakunta olisi Plovdiv. Piste. Bulgariassa historia on läsnä kaikkialla, eikä Plovdiv ole poikkeus – pikemminkin päinvastoin. Kun pysäköin auton kaupungin keskustaan, ensimmäisenä silmieni eteen pomppasi kommunismin ajalta peräisin oleva, kauniilla tavalla todella ruma postitalo. Tien toisella puolella on ensimmäiset roomalaiset rauniot. Kun kulkee 50 metriä, vastaan tulee seuraava raunio. Raunioita, ja merkkejä historiasta, on nähtävissä tämän kaupungin keskustassa aivan koko ajan ja ihan joka paikassa. Jopa Plovdivin pääkatu on rakennettu roomalaisen stadionin päälle. Voidaan sanoa, että Plovdiv elää ja hengittää historiaa – onhan se Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti asuttu kaupunki. Mutta Plovdiv on paljon muutakin kuin muinaisia raunioita ja roomalaisia pylväitä. Se on elävä, värikäs ja vauhdikas kaupunki. Täällä on aktiivinen expat-yhteisö, yliopisto, joka tuo kaupunkiin nuorekasta energiaa ja yksi Euroopan parhaiten säilyneitä roomalaisia teattereita, joka on yhä aktiivisessa käytössä. Plovdiv oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2019 ja on sitä edelleen ainakin Bulgarian mittakaavassa. Toki pääkaupungissa Sofiassa tapahtuu paljon, mutta myös Plovdivissa riittää elämää. Kun lähdin Kroatiasta, Kaštel Starista, olin asunut pienessä, noin 9000 asukkaan kylässä ja janosin kaupunkielämää. Löysin sen Plovdivista. Asun niin keskellä kaupunkia kuin mahdollista, joten heti ovesta ulos astuessani olen kaupungin sykkeessä. Tässä mielessä Plovdiv ja Bulgaria ovat täyttäneet odotukseni. Lisäksi Bulgaria vastaa vaatimuksiin edullisesta elämisestä – peruselintarvikkeet ovat todella halpoja, eikä asuminenkaan ole turhan kallista. Toki kahden ja puolen vuoden aikana, jonka olen täällä asunut, hinnat ovat nousseet huomattavasti, mutta elinkustannukset ovat silti edelleen sangen kohtuulliset. Entä mikä Bulgariassa mättää? Kroatiassa asuessani kritisoin byrokratiaa, mutta täällä sen määrä on helposti kaksinkertainen. Ja todellakin valituksen sekä ihmettelyn arvoinen. Ns. "palvelu" virastoissa noudattaa yhä neuvostoajoilta periytynyttä käytäntöä, jossa asiakas tuntuu olevan olemassa vain siksi, että häntä voi kiusata. Viranhaltija on täällä jumalasta seuraava.Ylöspäin. Kaipaan merta. Kroatiassa asuin 30 metrin päässä rannasta, mutta täällä lähimpään rantaan on yli 200 kilometriä – ja silloinkin mennään Kreikan puolelle. Bulgarian oma rannikko on vieläkin kauempana. Myös ilmasto tuo omat haasteensa: kesäisin Plovdiv on sietämättömän kuuma, sillä kaupunki sijaitsee laaksossa, jossa ilma ei kierrä. Lämpötila nousee usein 35–40 asteeseen, mikä ei ilman merta ole kaupunkiympäristössä enää miellyttävää. Koittakaapa itse elää kattilassa jota lämmitetään jatkuvasti. Lopuksi yhteenveto alussa esitettyihin kysymyksiin: Miksi lähdit Suomesta? Syyt olivat siis loka-, marras- ja joulukuu. Pelottiko minua? Ei. Entä mitä jos asiat olisivat menneet pieleen? Aina pääsee pois. Sama pätee, jos en olisi viihtynyt tai jos olisin kaivannut Suomea. Aina pääsee pois. Toistaiseksi mikään näistä “uhkakuvista” ei ole toteutunut. Suomeen palaaminen ei ole ollut vielä mielessä. Ehkä se nousee joskus esiin, mutta tällä hetkellä en koe siihen tarvetta. Mutta Bulgaria alkaa tuntua hiljalleen valmiilta. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä ja milloin, sitä en vielä osaa sanoa. Palataan siihen vaikkapa sitten kun olen keksinyt sen. Vaan se on sitten seuraavan jutun aihe. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muutto, ulkosuomalainen, Kroatia, Bulgaria, perustelut, aurinko, eläke, eläkeläinen, uusi alku |