Shkoder on yksi Albanian vanhimmista ja merkittävimmistä kaupungeista. Shkoder ei ehkä kilpaile vilkkaan Tiranan kanssa urbaanissa sykähdyttävyydessä, eikä siellä välttämättä ole ihan yhtä paljon katseltavaa, mutta sen omaleimaisuus ja rento ilmapiiri tekevät siitä kyllä vierailun arvoisen.

Esihistoriasta nykypäivään

Shkoderin historia ulottuu yli 2000 vuoden taakse. Se oli alun perin illyyrialainen linnoituskaupunki ja myöhemmin roomalaisten, bysanttilaisten, venetsialaisten ja osmanien hallinnassa. Kaupunki on kokenut lukuisia kulttuurisia ja sotilaallisia mullistuksia, jotka ovat jättäneet jälkensä sen arkkitehtuuriin ja tarinoihin. Yksi Shkoderin tunnetuimmista historiallisista symboleista on Rozafa-linna, jonka legendaarinen tarina liittyy syvästi alueen perinteisiin.

Legenda kertoo, että Rozafa-linnan muureihin muurattiin rakennusvaiheessa erään rakentajan vaimo nimeltä Rozafa, koska ilman tätä uhria linnoituksen muurit eivät pysyneet pystyssä. Rozafa kuitenkin vaati, että hänen vasen rinta, läsi ja jalka jätetään ulkopuolelle, jotta hän voi imettää poikaansa, silittää hänen päätänsä ja keinuttaa jalallaan kehtoa. Muut ruumiinosat muurattiin muurin perustuksiin. Legenda kertoo, että Rozafa vuotaa yhä tänä päivänä maitoa linnan seinistä, ja että kun hänen vasen puoli jätettiin vapaaksi, se selittää sen, että miksi linnan vasemmanpuoliseset seinät ovat säilyneet paremmin kuin oikeanpuoliset.

Shkoder on kärsinyt useista maanjäristyksistä historiansa aikana. Pahin niistä sattui vuonna 1979, jolloin suui osa kaupungista tuhoutui. Tämä oli käännekohta Shkoderin historiassa, sillä se vaikutti voimakkaasti rakentamisen ja infrastruktuurin kehitykseen. Vuonna 2019 heilutteli vielä 6,4 magnituden järistys, joka sekin aiheutti tuhoja, mutta sen jälkeen kaupunkia on restauroitu, katuja päällystetty ja taloja maalattu uudelleen. Niinpä järistyksien merkkejä ei juurikaan ole enää nähtävissä.

Shkoder tänään

Nykyään Shkoderin talous nojaa tekstiili-, tupakka- ja elintarviketeollisuuteen . Kaupunki tunnetaan myös koulutuskeskuksena ja kulttuurista ja taiteista. Shkoder on Albanian musiikin ja kirjallisuuden kehto, ja niiden perinteet ovat yhä vahvasti läsnä. Kaupunki henkii myös rentoa ilmapiiriä, jossa asukkaat nauttivat kahviloiden terasseista ja keskustelusta. Lisäksi Shkoder on tunnettu värikkäistä polkupyöristään – se on yksi harvoista Albanian kaupungeista, jossa pyöräily on suosittu kulkuväline. Shkoderia kutsutaankin Albanian pyöräilypääkaupungiksi.

Minne mennä?

Aivan kaupungin keskustassa, itseasiassa kävelykadulla, sijaitsee Marubi -valokuvausmuseoa, joka esittelee mm. Albanian ensimmäisen valokuvaajan Pietro Marubin ja hänen seurrajiensa töitä. Kuvat antavat ainutlaatuisen katsauksen Albanian historiaan.

Keskustassa on havaittavissa myös Shkoderin luontainen ekumeeninen luonne - kaupunki on hyvin avarakatseinen ja suvaitsevainen kaikia uskonotokuntia kohtaan. Niinpä kävelykadulla on mahdollista nähdä niin moskeijan, katolisen ja ortodoksikirkon.

Ja pysytään vielä kävelykadulla, siitä löytyy useita pieniä kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja.

Jos on aikaa, kannattaa vierailla Balkanin suurimmalla järvellä Shkoderjärvellä, joka sijaitsee Albanian ja Montenegron rajalla. Se on sangen suosittu veneilyyn, kalastukseen ja lintujen tarkkailuun.


Mesi-silta, joka sijaitsee noin 5 kilometriä kaupungin keskustasta, on 1700-luvulta peräisin oleva ottomaanisilta, joka on yksi Albanian parhaiten säilyneistä.



Shkoder on sekoitus historiaa, kulttuuria ja luonnonkauneutta. Se on toiminut aikojen saatossa liikenteen solmukohtana, ja on yhä edelleen sijaintinsa johdosta pääreitti niin Albanian pohjoisosan vuorsitoon kuin naapurimaa Montenegroon. Shkoderissa ei välttämättä ole kovin kauheasti nähtävää tai tekemistä, mutta se tarjoaa rauhallisen kontrastin kiireisempiin kaupunkeihin. Täälä voi hengästää hetken. Shkoder on pieni, mutta sitäkin merkittävämpi pala Balkanin mosaiikkia.

Käy nyt ainakin

Keskustan kävelykadulla. Käy vaikka kahvilla, tai oluella jossain kadun lukemattomista kahviloita tai ravintoloista. Jos haluat suorittaa ostoksia, kannattaa siirtyä hieman 'syrjemmäksi', eli pois kävelykatualueelta, sillä sieltä löytyy sitten ihan oikeita kauppoja.

No kun kerran Skhoderissa ollaan, pitäähän tuonne Rozafa -linnoitukseen kiivetä. Sen verran kiinteästi se liittyy kaupungin historiaan.


Shkoderin olutindeksi: 2,5-3,5 euroa. Hinta kävelykadulta.