Juttuja

Normipäivä

Perjantai 17.7.2026 klo 9.42 - JariH

Se olisi heinäkuun puoliväli. Jossainpäin joku saattaisi sanoa että kesä on vähintäänkin puolessa välissä, mutta täällä meillä siitä on kulunut ehkä ujo kolmasosa. Jos lasketaan vaikkapa että ‘kesä’ meidän huudeilla alkaa joskus toukokuun puolessa välissä ja jatkuu vähintään lokakuun alkuun, niin tämä heinäkuun keskiväli on todellakin vasta alkukesää. Kaksi kuukautta on kulunut ja vähintään kolme on vielä edessä. Jee!

Kirjoitin edellisessä jutussa turisteista. Ja suomaisista jotka vierailevat täällä. Tähän asiaan löyhästi liittyen; on jälleen se aika vuodesta jolloin minulta kysellään että kuinka saat aikasi kulumaan kun koko vuoden asut täällä. No, saanhan minä. Helposti. 

Lyhyesti; elämä täällä on ihan tavallista. Se on melko samanlaista kuin jos asuisin vaikkapa Kärsämäellä. Tai Puuppolassa. Täälläkin täytyy käydä kaupassa ja maksaa laskut, tehdä ruokaa ja viedä roskat. Täälläkin katselen televisiota iltaisin ja kuuntelen radiota, aivan kuten hyvin suurella todennäköisyydellä tekisin Puuppolassa. Luen kirjoja. Kirjoittelen juttuja tänne. Höpöttelen somesssa. Käyn silloin tällöin töissä. Eli elän ihan samanlaista eläkeläiselämää kuin eläisin jos asuisin ihan missäpäin Suomea, tai maailmaa, tahansa. 

Vaan kyllähän sitä jonkinmoisia eroja löytyy kun riittävästi tonkii. Nämä erot liittyvät luonnollisesti pitkälti ilmastoon. Ja kulttuuriin. Puuppolassa tuskin kävisin uimassa kaksi kertaa päivässä. En ainakaan meressä. Adrianmeressä. Joka on yhä edelleen ehdoton minun lempparimeri. Tuskin istuisin kahvilassa ihan yhtä paljon kuin istun täällä. En ainakaan terassilla. Kahviloissa istuminen kun kuuluu oleellisena osana paikalliseen kulttuuriin. Ja kuka minä olen vastaan taistelemaan…..

Baareista puheenollen, meille avautui viikolla uusi pubi. Sitä on rakennettu kuin Iisakin kirkoa. Kun reipas vuosi sitten muutin takaisin ‘kotiin’, paikalla ollut edellinen ravintola oli purettu. Terassin seinät olivat kadonneet, ovet olivat lukossa ja tyhjä terde keräsi  roskia. Talven aikana alkoi hiljalleen tapahtua. Kuului porauksen ääniä ja terassikin siivottiin. Ajattelin että baari avautuu juurikin osuvasti kun sesonki alkaa. Koitti kevät. Terassille ilmestyi ensimmäiset huonekalut, ilmestyi jopa baarin nimi seinälle. 

Jostain syystä huonekalut katosivat ja toiminta, ainakin ulospäin, näytti hiipuvan. Terassi keräsi taas roskaa. Kunnes vihdoin heinäkuun alussa terassille ilmestyi uudet tuolit ja pöydät. Ilmestyi jopa suuri terassivarjo. Ja tällä viikolla joukko tarjoilijoita. Ovetkin olivat auki. Vihdoin. Koko talven kestäneen rakennusveivauksen jälkeen. 

Ei liene kovin suuri yllätys, että minä olin kyseisen pubin ihka ensimmäinen asiakas. Minä olin se, joka teki ensimmäisen tilauksen, maksoi ensimmäisen laskun ja joi pubin historian ensimmäisen oluen. Jossain mielessä tein siis historiaa. Kerrankin. Mikään ei luonnollisestikaan toiminut, olutta ei ollut kuin yhtä merkkiä, kassakone ei tulostanut kuittia eikä kortti tietenkään kelvannut. Mutta baari oli auki. Ja minä pääsin korkkaamaan sen! Tämä taisi olla yksi suurimmista saavutuksistani tälle vuodelle. 

Asiaa saattoi hieman auttaa, että tämä baari sijaitsee 10 metrin päässä ulko-ovestani. Melko tarkkaan puolessa välissä matkalla rannalle. En ole ihan vielä löytänyt itseltäni sellaista selkärankaa että pystyisin vastustamaan houkutusta istahtaa täysin uudelle, korkkaamattomalle terassille. Ja jos ihan rehellinen olen, saattaa hyvinkin olla että tulen istumaan kyseisessä baarissa joskus myöhemminkin. Ehkäpä jo tänään.

Hupsis, taisin ajautua hieman alkuperäisestä aiheesta. Eli siitä, että minkälaista se elämä täällä on. Kuten todettu, se on aika normi eläkeläiselämää, paikallisella twistillä varustettuna. Ja koska elämä koostuu rutiineista, kyllähän niitä on elämään täällä palmun alla kehitelty. Päivittäin täytyy käydä aamu-uinnilla, pitää saada aamukahvi, iltapäiväolut, pitää vältellä kuumuutta ja pitää yrittää opetella kroatiaa. Niin kieltä kuin kulttuuria. Eikä ikinä ole kovin kauhea kiire mihinkään. Ottaa rennosti. Sillä ehtiihän sitä myöhemminkin.

Lopuksi tunnustus. Talvet täällä ovat kuolettavan tylsiä. Kukaan ei liiku eikä mitään ei tapahdu. Missään. Mutta. Aivan yhtä tylsää se elämä on aivan missä tahansa. Talvi oli tylsä Ylivieskassa, se oli tylsä Plovdivissa ja se on supertylsä täällä. Varsinkin kun hiihto tai muu talviurheilu ei oikein onnistu eikä muutenkaan nappaa. Paitsi jääkiekko. Televisiosta. Sillä selviää kyllä paskemmastakin talvesta. 

Näin tällä kertaa. Normielämästä. Ensi kerralla sitten taas jotain ihan muuta. Joten tulkaapa taas ihmettelemään. 

Turisti

Sunnuntai 5.7.2026 klo 10.00 - JariH

Se on taas se aika vuodesta. Se aika kun meidän kylän kujilla ja rantabulevardilla kuuluu enemmän ‘vieraita kieliä’ kuin kroatiaa. Joka toki sekin on vieras kieli, ainakin minulle, mutta ei nyt siihen tämän syvemmin. On siis se aika vuodesta kun Kaštelan valloittaa turisti, tyyppi joka usein ärsyttää mutta jota ilman olisi kovin vaikea elää. Joten tervetuloa vaan. Lomalle.

Kielen lisäksi turistin erottaa siitä, että vaikka lämpöä on 35-40 astetta kuten tässä viime aikoina on ollut, kaikkein kuumimpaan aikaan on ihan pakko istua terassilla vetämässä rasvaista pizzaa. Paikalliset kun ei tuohon aikaan juurikaan liiku missään. Vaan mikäs siinä jos on nälkä. Mutta eikö syöminen huonosti lämmitetyssä saunassa saata olla jopa terveysriski….? En minä tiedä. 

Edellisestä tuli mieleen että kun sinne terdelle joka tapauksessa suuntaatte, niin laittakaa nyt ihmeessä ainakin paita päälle. Ei ole kovin helppoa koittaa viihtyä terassilla kun naapuripöydässä istuu pömppövatsainen puolikarvainen herra ilman paitaa. Vetämässä sitä pizzaa. Hikoillen. Sama toive koskee muuten myös kauppoja. Se paita. Päälle. Onneksi moni kauppa on tänä kesänä laittanut jopa lapun oveen ettei sisälle ole mitään asiaa jos et ole pukeutunut. Tämä siis aivan ympäristöystävällisesti sanottuna. Kiitos. 

Jatketaan pukeutumisella. Tai sen vähyydellä. Olen nimittäin jälleen, aivan kuten viime kesänä, kiinnittänyt (yllättäen) huomion kuinka bikinit pienenevät vuodesta toiseen. Eikä vielä ole edes bikinbeibien huippusesonki. Kun käyn aamu- ja iltapäiväuinnilla, ei voi kuin ihmetellä kuinka pieneksi naisten uima-asut ovat kutistuneet. Nykypäivän pikku pikku bikineissä ei parhaimmillaan ole kuin pienen pieni kangaspala tiettyjen alueiden peittona. Joka usein on kyllä  enemmänkin naru. Eikä narulla kovin kauheasti asioita peitetä. 

En kyllä ihan kauheasti valita tästä. Kunhan totesin. Yritän vain asetella katseeni siveellisen nätisti jonnekin horisonttiin. Tai johonkin muualle. Joka toki on verrattain haastavaa ajoittain. 

Tähän väliin lyhyt säätiedotus. Meillä on ollut, kuten kirjoitin jo edellisessä jutussa, viime viikkoina melko lämmintä. Lämpötila on kivunnut päivittäin jopa lähelle 40 astetta päivittäin. Nyt aivan viime päivinä elohopea ei ole noussut enää kuin juuri ja juuri yli kolmenkymmenen asteen, joka sekin on aivan riittävä lämpö. Elämää on helpottanut myös tuuli, joka viilentää keliä mukavasti. Juuri nyt on muuten 34 C. Adrianmeri on 26 C. Samankaltaisten kelien ennustetaan jatkuvan ainakin pari-kolme viikkoa tästä eteenpäin. Ihan vaan tiedoksi jos reissu on tännepäin suuntautumassa.    

Lopuksi vielä vähän turisteista. Kaštelan kaupunki julkaisee kuukausittain tilastot kuinka paljon ihmisiä kaupungissa on vieraillut ja kuinka kehitys on kehittynyt verrattuna viime vuosiin. Viimeisimmän tilaston mukaan Kaštelassa on vieraillut himpun verran enemmän ihmisiä (+4%) kuin vuonna 2025. Se on koko Kroatian mittakaavassa hyvä kehitys. Kroatian turismi kun on kokonaisuudessaan alkukesällä kääntynyt lievään laskuun (-1%).

Istuin tuossa eräänä päivänä, kuten teen joka päivä about kello 14-15, meidän rantakadulla omassa vakiobaarissani cafebar Gajossa iltapäiväoluella. Katua pitkin lähestyi 12 teinin ryhmä, todennäköisesti matkalle rannalle, pölöttäen keskenään selvää suomea! Mitä ihmettä täällä tapahtuu! Kun edellisinä kesinä täällä on ollut melko harvinaista kuulla suomea, nyt tuntuu että sitä raikaa korviin lähes päivittäin. Joka on mukavaa. On mukavaa että suomalaiset ovat vihdoin löytäneet, tai ainakin löytämässä, myös nämä meidän huudit. 

Tätä suomalaisinvaasiota tukee myös edellä mainittu Kaštelan kaupungin matkailutilasto. Siinä on Suomi mainittu ensimmäistä kertaa. Suomalaisia on siis ihan virallisestikin käynyt meidän kylillä paljon. Ainakin enemmän kuin aiemmin. Jopa enemmän kuin ruotsalaisia. Tai jenkkejä. Nämä molemmat kansakunnat jäivät meidän jälkeen tilastossa. Ekaa kertaa muuten.

Näin tällä kertaa. Puhuttiin vieraista ihmisistä. Puhuttiin turisteista. Ensi kerralla sitten puhutaan varmaan ihan jostain muusta. Tai en tiedä. Katsellaan. Joten pysykääpä kanavalla. 

Juhannus

Lauantai 20.6.2026 klo 13.01 - JariH

Kun naputtelen tätä tarinaa on juhannuspäivä. Ja juhannusfiilis. Suomiradio on tuutannut tunnelmaa jo viikon verran, on kerrottu säästä, ruuhkista, vesien lämpötiloista, antanut ohjeita miten käyttäytyä/miten ei käyttäytyä. Ihmiset Suomessa ovat paenneet mökeilleen, rannoille, ovat suunnitelleet mitä syödä, mitä juoda, vetäneet viinaa, rakastelleet yöttömässä yössä ja lopuksi kaiken tämän päälle hukkuvat järveen kun koittavat pissata seisaaltaan soutuveneestä. 

Mites se juhannus sitten täällä Adrianmeren rannalla? Lyhyt vastaus; ei mitenkään. Kroatiassa juhannus on aivan tavallinen viikonloppu. Kukaan ei suunnittele suuremmin reissuja mihinkään metsään, ei ruoka- eikä juomalistoja eikä hukkumisia, rakkauttakin tehdään aivan kuten kaikkina muinakin viikonloppuina ilman sen suurempia ennakkovalmisteluja. Yhdeksän kuukauden kuluttua ei syntyyvydessä näy minkäänlaista piikkiä. 

Jos ihan tarkkoja ollaan niin ehkä ruokalistoja pitää hieman suunnitella koska kaupat ovat edelleen sunnuntaisin kiinni. Hsrvempi kuitenkaan mitään juhannuksen juhlamenuta suunnittelee. 

Paitsi minä. Laitoin ostohousut jalkaan ja jyrryyttelin paikallisbussilla oikein Lidliin asti juhannusostoksille. Koska pitäähän sitä nyt hieman yrittää. Edellisen kerran suoritin moisen erikoisoperaation jouluna. 

Saksalaiskaupasta tarttui mukaan juttuja mitä ei meidän kylän pikkukaupooista välttämättä ihan joka päivä löydy. Kannoin kotiin kaikenlaisia kaloja aina lohesta alkaen. Vaikka paljon kaivattua silliä ei tällä kertaa löytynytkään. Ostin jopa jonkun maalaisia uusia perunoita. Yleensä hankin potut torimummolta meidän torilta, mutta nyt en uskaltanut ottaa riskiä. Mitä jos mummolla ei olisi ollutkaan niitä….. jouluna hänellä muuten oli niitä. Toimivat tuolloin hienosti. 

Rahaa paloi kun oli ne ostohousut jalassa ja tuli hankittua kaikenlaista. Paljon myös ei juhannukseen liittyvää. Vaan nyt on sovellettu juhannusateria hallussa. Kaikkine kaloineen. Ja uusine perunoineen. Hieman joutuu jälleen soveltamaan, mutta tähän on totuttu. Soveltavaa ateriaa on suoritettu niin jouluna, uutena vuotena, vappuna kuin nyt siis myös juhannuksena.

Juhannusfiilikseen pääsin edellä mainitun reisssun aikana myös liikenteessä. Oli ruuhkaa, oli onnettomuuksia, oli vähän sitä sun tätä. Juuri niinkuin perinteisessä suomalaisessa juhannuksessa. Minun kohdalle osui kaksi onnettomuuta, ensimmisessä oli jalankulkija jäänyt auton alle ja toisessa osapuolina olivat moottoripyörä ja henkilöauto. Tämä jälkimmäinen oli sattunut juuri kun tulin paikalle, pyörä oli solmussa keskellä tietä, auton konepelti rutussa ja moottoripyöräilijä pötköllään tiellä. Kädet heilui, joten hän oli hengissä. Eikä mainitulle jalankulkijallekaan sen pahemmin kuulemma käynyt, hänet oli viety kyllä sairaalaan mutta hengissä hänkin selvisi. 

Nämä onnettomuudet aiheuttivat kuitenkin meidän ‘kakkostielle’ melkoiset ruuhkat, joten juhannukseen oleellisesti liittyvissä jonoissa tuli vietettyä aikaa myös täällä Kroatiassa. 

Näin tänä juhannuksena täällä Kastelassa. Päätän raporttini tältä erää tähän. Ja palaan linjoille joskus tämän tavallisen viikonlopun jälkeen. Pysykääpä siis linjoilla. 

Kesäloma

Tiistai 17.3.2026 klo 11.49 - JariH

Vaikka pari edellistä juttua ovat olleet verrattain sotaisia, olen kirjoitellut kaikenmaailman sodista ja terrorista, niin kaikesta huolimatta kesä, ja lomakausi, lähestyy vääjäämättä. Siihen valmistaudutaan täysillä, uhkakuvista huolimatta. 

Meidän huudeille kevään merkkejä ei ole sulavat lumet, niiden alta paljastuvat kakat ja sitä seuraava jokakeväinen koirankakkakeskustelu. Meillä kevään merkkejä ovat rakennuksista kaduille kuuluva naputtelu, porauksen äänet ja vasaran pauke. Joka puolella valmistaudutaan nurkan takana odottavaan sesonkiin. Ja toivotaan kädet ristissä turistiryntäystä. Tai vähintään saavutetun aseman pitämistä markkinoilla.

Alan taivaalla on kuitenkin tummia pilviä. Niitä on kertynyt mm. maailmalla riehuvien sotien takia. Ukrainan sotaan on jo tavallaan totuttu, mutta Iranissa sen naapurimaissa riehuva konflikti vaikuttaa paljon varsinkin Kauko-idästä tuleviin turisteihin. Ja tietysti jenkkeihin, jotka pelkäävät kaikkea ja aina. Venäläisturisteja ei meidän rannoilla ole vähään aikaan paljon näkynyt. 

Niinpä katseet, ja toiveet, on käännetty Pohjoismaihin. Kroatialaiset lehdet kirjoittavat että Pohjoismaissa Kroatiaa pidetään yhä turvallisena kohteena ja sieltä odotetaan kasvavia matkustajavirtoja. Esimerkkinä mainitaan Norja, jossa kiinnostus “perinteisiin” norjalaiskohteisiin on laskenut dramaattisesti. Dubaista ei kuulemma ole kiinnostunut enää kukaan norjalainen, lisäksi varaukset Kyprokselle ja Turkkiin ovat laskeneet jopa puoleen. Sama ilmiö on havaittavissa tanskalaisissa, jotka tosin suuntaavat yhä enenemissä määrin myös Montenegroon ja Albaniaan. Suomalaisturisteista kerrotaan, että suuret matkatoimistot kuten Tjäreborg, Aurinkomatkat ja TUI ovat peruneet merkittävästi varauksiaan Turkkiin ja Kyprokselle. Suomalaiset kiinnostuksen kerrotaan suuntautuvat yhä enemmän Välimeren maihin, Kroatian lisäksi edellä mainittuihin Montenegroon ja Albaniaan. Suomalaisia kiinnostaa kuuleman mukaan myös perinteiset suosikkikohteet Kreikka ja Espanja. 

Suorat lennot Splitiin alkavat muuten pääosin huhtikuun alussa, pääsiäisen aikaan. Finnair tosin aloittaa vasta toukokuun ensimmäinen päivä ja lentää siitä lähtien Helsingistä Splitiin 4 kertaa viikossa. Norwegian puolestaan aloittelee  ‘varovasti’ jo huhtikuun alusta lentäen huhtikuun ajan neljä kertaa viikossa. Toukokuusta lähtien Norwegian lentää sitten viisi lentoa viikossa. Nämä ovat siis suoria lentoja Helsingistä Splitiin.

Kirjoitin aikaisemmista jutuissa kuinka Kroatian naapurivaltio Serbian ulkoministeriö on varoittanut serbialaisia matkustamaan ‘vihamieliseen’ Kroatiaan ja maan presidentti Alexander Vučić kertonut että Kroatia valmistautuu hyökkäämään Serbiaan hetkellä millä hyvänsä. Samaan aikaan maan valtiollinen lentoyhtiö, Air Serbia, lisää lentojaan Kroatiaan. Air Serbia lentää tällä kaudella 38 viikoittaista lentoa Zagrebiin, Dubrovnikiin, Splitiin, Zadariin ja Rijekaan. Eli vaikka maan valtiollinen johto kalistelee sapeleita, tavallinen kansa matkustaa naapurimaahan innokkaasti. Onhan kansoilla kuitenkin hyvin samankaltainen perimä, tausta ja historia. Vaikka välit valtioiden välillä ei aina ihan kunnossa ole olleetkaan. Ovat olleet joskus hyvinkin sotaisat. 

Vuosi, varsinkin matkailuvuosi, on vielä täysin alkutekijöissään eikä kukaan oikeasti vielä osaa edes ennustaa miten se tulee menemään. Muistettakoon, että matkailuala on Kroatialle todella tärkeä teollisuus, maa saa jopa viidenneksi tuloistaan matkailusta. Niinpä odotukset, toisaalta myös pelot, ovat tapissa. Ala, tai jos ihan tarkkoja ollaan koko valtio, toivoo että turistit löytävät yhä edelleen Kroatian, mutta toisaalta pelätään että maailman tilanne vie turistit. Eikä jatkuvasti nousevat hinnat täällä suinkaan helpota tilannetta. Mutta se on sitten eri juttu, johon ei nyt mennä lainkaan. 

Meidän kylän, eli Kaštelan matkailutoimisto on julkaissut vuoden kahden ensimmäisen kuukauden toteutuneet matkailijaluvut. Ja laskuahan niissä oli. Kaštela on toki tyypillinen kausiluonteinen kohde, joten tammi-helmikuu ei todellakaan ole mikään mittari kiinnostuksesta tai sen puutteesta. Eikä kerro yhtään mitään siitä, kuinka sesonki lopulta kulkee.  Määrät talvella kun ovat hyvin pienet. Tammi-helmikuussa Kaštelaan kuitenkin saapui huomattavasti vähemmän matkustajia kuin edeltävänä talvena. Laskua oli jopa 28 prosenttia. Matkailutoimisto muistuttaa, että varsinainen sesonki täällä alkaa vasta myöhemmin keväällä/kesällä. Lopulliset johtopäätökset voidaan vetää sitten vasta syksyllä. 

Näin tänään. Tällä kertaa ei sodittu eikä muutenkaan synkistelty vaan odoteltiin jo mukavia lomapäiviä kesää ja turisteja. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Tervetuloa takaisin. 

Vetinen viikko

Lauantai 7.2.2026 klo 12.07 - JariH

Kylläpä on ollut märkä viikko. Keskiviikkona Kaštelaan iski tämän talven, itse asiassa koko tämän vuosikymmenen, pahin talvimyrsky. Adrianmeren pinta nousi, se nousi jopa 76 senttimetriä tavanomaista keskiarvoa ylemmäksi. Aallot olivat Adrianmeren mittakaavassa poikkeuksellisen kokoisia, Palagružassa, eli tuolla hieman kauempana avomerellä, mitattiin jopa 8,1 metrin korkuisia aaltoja.  Eikä tuulikaan ollut mikään pikku puhuri, etelästä puskeneen jugon puuskat olivat pahimmillaan 131,4 km/h. Tämä oli yksi mittaushistorian kovimpia tuulia nimenomaan etelän suunnasta. Metreissä sekunnissa tuo on muuten 36,5 m/s. Suomen ilmatieteenlaitoksen hirmumyrskyn raja on 33 m/s. 

Eikä Adrianmeri pysynyt kaukalossaan kun vauhtiin pääsi. Se kiipesi rantatörmän ylitse ensin rantakadulle ja jatkoi saman tien vanhaan kaupunkiin, talojen, baarien ja ravintoloiden alakerroksiin ja kellareihin. Kaikki tämä siksi, että nämä Kaštelan kylien vanhat kaupungit ovat jo lähtökohtaisesti merenpinnan alapuolella, kun vielä Adrianmeri kohosi lähes 80 cm tavanomaista korkeammalle ja aallotkin olivat melkoisia, eipä ollut ihme että kaupunki kastui. Pahimmat vauriot koettiin Kaštel Novissa ja Kaštel Štafilićissa, joissa palokunta pumppasi vettä pois taloista ja kuivatteli paikkoja vielä perjantainakin. Keskiviikkona, myrskyn vielä riehuessa Kaštelan palokunta sai illan aikana yli 200 avunpyyntöä kansalaisilta. 

Kaštelan talvimyrsky oli uutinen. Se oli niin iso uutinen, että se ylitti jopa kansallisen uutiskynnyksen Kroatiassa. Myrsky oli hyvin poikkeuksellinen, vaikkakin Kaštelan lahti, siis meri kaupungin edessä, on hyvin altis nimenomaan etelästä puhaltaville tuulille. Sieltä  on puhaltanut toki aiemminkin, mutta harvemmin näin kovaa ja suurta tuhoa aiheuttavaa kuin tällä viikolla. 

Vanha uskomus kertoo, että kun jugo eli etelätuuli, puhaltaa, ihmiset menevät sekaisin, tekevät huonoja irrationaalisia päätöksiä ja tekoja. Tiedä mitä kaikkea kaupungissa keskiviikkona tehtiin tai päätettiin, mutta sen tiedän että aika harva myrskystä kauheasti nautti.  

Parin vuoden kuluttua vastaavien tulvakatastrofien pitäisi olla historiaa. Kaštelan kaupunki on julkaissut suunnitelman, jossa pahimpien turvapaikkojen rantapengertä mm. juuri Kaštel Novissa levennetään ja korotetaan. Tämä suunnitelma esiteltiin tosin ensimmäisen kerran jo vuonna 2017, joten asia on ainakin hyvin mietitty. Keskiviikon tulva lienee pistänyt asioihin vihdoin vauhtia, ja töiden pitäisi alkaa tämän vuoden syksyllä turistisesongin päätyttyä. Uuden rantabulevardin arvioidaan olevan valmis vuonna 2028. Mutta. Mehän olemme Dalmatiassa, joten uskokoon aikatauluihin kuka haluaa….. Havainnekuvat ja uusi ranta näyttää kyllä sangen hienolta. Vaan niinhän ne havainnekuvat aina näyttävät. 

Sitten elämästä ulkomailla. Helsingin Sanomilla on viime viikkoina ollut muutama artikkeli, jossa ovat esitelleet ulkomaille muuttaneita ja siellä asuvia suomalaisia.  Ovat käyneet ainakin jossain pienessä espanjalaisessa kylässä tapaamassa siellä asuvaa suomalaispariskuntaa https://www.hs.fi/elama/art-2000011561231.html ja vierailleet Fuengirolassa tutkimassa miten suomalaiset asuvat https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000011764061.html. Kävivät niin ‘ökyasunnossa’ kuin kimppakämpässä. Tämän tyyppinen tutkiva journalismi on taatusti mielenkiintoista luettavaa Suomessa, varsinkin jos takaraivossa on ikinä käynyt edes pieni ajatus ulkomailla asumisesta, mutta ulkomailla jo valmiiksi asuvalle jutut eivät juuri anna mitään. Paitsi että niistä voi tirkistellä ja vertailla että jaahas, tuolla asiat tehdään tulla tavalla, ja tuo juttu on noin siellä. Samalla tuntea sitä lämmintä tunnetta kuinka hyvin itsellä asiat ovat täällä Kaštelassa. Toki juuri nyt hieman kosteassa Kaštelassa.

Nyt kun lehdet tulivat puheeksi, niin mainittakoon vielä tähän loppuun, että jossain edellisessä jutuissa mainittua artikkelia allekirjoittaneesta net.hr sivustolla ei ole vielä julkaistu. Totesivat varmaan ettei tuon vanhan äijän tarina ketään kiinnosta. Tai jotain.  

Näin tällä erää. Seuraavaksi sitten jälleen kerran aivan jotain muuta. Jos nämä myrskyt vaikka tästä hieman rauhoittuisivat. Sillä myrskyn jälkeen on yleensä poutasää. Ainakin ennen seuraavaa myrskyä. 

Kroatia - fun facts part 1

Tiistai 20.1.2026 klo 21.08 - JariH

Käytinpä otsikossa sitten tuollaista englanninkielistä ilmaisua, joka voidaan suomentaa kai jotenkin, että luvassa on ‘nippelitietoa’ Kroatiasta. Ja sitähän tulee. Luvassa on asioita, joita et välttämättä aikaisemmin tiennyt. Kohta tiedät. 

Aloitetaan Adrianmerestä. Joka muuten on minun ehdoton suosikkimeri vaikka mukaan otettaisiin muutkin lätäköt kuten järvet ihan missä päin vaan. Adrianmeren keskisyvyys on 173 metriä ja sen syvin kohta on 1.590 metriä. Yksi asia, jonka Adrianmerestä huomaa itsekin helposti kun sinne pulahtaa, on meren suolaisuus. Adrianmeren vesi on nimittäin normaalia merivettä suolaisempaa, sen suolapitoisuus on 3,0-3,8%. Se kelluttaa oikein hyvin kun siellä lilluu eikä tarvitse paljon räpiköidä. Maailman suolaisin meri on muuten Punainenmeri, sen suolapitoisuus on 4,1%.

Kroatialla on 1.777 km rantaviivaa, ja jos mukaan lasketaan saaret, viivaa löytyy peräti 5.835 km. Saaria on muuten kaikkiaan 1.244 kappaletta joista vain 48 on asuttuja. Kroatian ‘merinaapureita’ ovat Italia, Slovenia ja Montenegro eli Adrianmeri yhdistää näppärästi Keski- ja Etelä-Euroopan.

Entäs ilmasto?  Kun puhutaan Kroatian ilmastosta, puhutaan usein auringosta. Ja sitähän riittää, ainakin osassa maata. Kroatian jakautuu ilmastollisesti nimittäin kahtia, sisämaan mannerilmastoon ja rannikon välimerenilmastoon. Välimerellisessä ilmastossa Kroatian rannikolla esiintyy yli 200 aurinkoista päivää ja aurinko paistaa keskimäärin 9 tuntia päivässä. Päivälämpötila pyörii kesällä 25-30 C ja edellä mainittu Adrianmeri noin 24 C asteessa. Voin kertoa että ihan mukavasti tarkenee. Talvikuukausina (joulu-helmikuu) lämpötila laskee päivisin 10-12 asteeseen. Yöt ovat huomattavasti kylmempiä, lämpötila pyörii 3-5 asteessa. Merivesi on talvella 10-12 C. 

Kroatia vanhenee silmissä. Mediaani-ikä maassa on korkea, 45,3 vuotta, ja yli 65 -vuotiaita on peräti 22% väestöstä. Sen huomaa helposti kun istuu meidän rantakadulla aamukahvilla. Siellä ei paljon muita näy kuin meitä vanhoja ukkoja. Yksi syy keski-iän nousuun on maastamuutto, nuoret lähtevät leveämmän leivän perässä ulkomaille ja maahan jäävät vain vanhukset. Naisia sen sijaan Kroatiassa riittää, heitä on nimittäin 55 % väestöstä. Rouvat täällä ovat tosin hieman vanhempaa mallia, miehet kun kuolevat nuorempina. Vanhempia naisoletettuja on siis huomattavasti enemmän kuin vanhoja miehiä - nuorissa sukupuolijakauma on tasaisempi. 

Suurin, ja keski-iältään nuorin, kaupunki on pääkaupunki Zagreb. Siellä asuu noin 750.000 ihmistä, eli noin 22 % koko maan väestöstä. Zagrebin mediaani-ikä on 42-43 vuotta.

Kroatian lippu on täynnä symboliikkaa. Siitä löytyy kolme raitaa; punainen, valkoinen ja sininen. Punainen kuvastaa sotilaiden isänmaan sodassa, eli Jugoslavian hajoamissodissa, vuodattamaa verta. Valkoinen puolestaan symboloi rauhaa, Kroatian puhtautta sekä maan tasankoja. Sininen tuo mieleen Adrianmeren, taivaan sinen ja jostain syystä, jotenkin, kroaattien omistautumisen uskonnolle. En ihan ymmärrä kaikkea tätä symboliikkaa. Lipun keskellä olevaa punavalkoista shakkiruutua, joka on Kroatian vanhin symboli ja esiintyy nykyään ihan joka puolella ja ihan joka paikassa, mm. jalkapallomaajoukkueen peliasussa, on käytetty jo 1400 -luvulta alkaen. Shakkiruudut edustavat maan eri osia, jotka yhdistyvät toisiinsa ja muodostavat näin yhtenäisen valtion. 

Kroatia sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella. Maan pohjoisosat ovat Afrikan ja Euraasien levyjen vyöhykkeellä ja levyjen törmäilyt aiheuttaa rasitusta maankuoreen ja nostaa näin maanjäristysriskiä. Pienet järistykset ovatkin melko yleisiä, mutta suuremmat, yli kuuden Richterin asteikon järistyksen, harvinaisia. Viimeksi maan tärisi suuremmin vuonna 2020 Petrinan ja Zagrebin alueilla Pohjois-Kroatiassa. Petrinan järistys oli 6,4, Zagrebin 5,3 Richteriä. Molemmat aiheutti melkoisia vaurioita. 

Itse olen kokenut elämäni ensimmäiset, ja sitä kautta myös suurimmat, järistykset täällä Kaštelassa. Ne ovat olleet pienehköjä, jotain 3-3,5 Richerin välillä, mutta kun riittävän lähelle osuivat, niin kyllä mökki heilui ihan kivasti.  

Näyttäisi vahvasti siltä, että tämänkertainen nippelitietohöpinä meni melkoisen maantiede- ja väestöpainotteiseksi vaikka mielessä oli ihan jotain muuta. Olikin siis pakko lisätä otsikkoon part 1 ja luvata, että seuraavassa tarinassa sitä pienempää nippeliä on sitten paljon enemmän. Tällä kertaa mennään näillä. Siinä seuraavassa käydään läpi sitten kaikenlaista kirjoitusvälineistä alkaen ranskalaisten sotilaiden ja Valkoisen talon kautta taivaalta putoamiseen. Pysykääpä siis kanavalla.

Syksy saa

Lauantai 1.11.2025 klo 10.27 - JariH

Kyllä se nyt on vaan niin, että kesä on ohi. Jopa täällä palmun alla. Syksy siis saa. Se tarkoittaa sitä, että ilma ei ole enää kauhean kuuma, nyt pukkaa enää vaan semmoisia 18-21 asteen lämpötiloja. Öisin on on sitten selkeästi viileämpää, elohopea saattaa pudota jopa alle kymmenen asteen.

Sateiden mahdollisuus kasvaa. Vielä ei ole ihan kauheita kaatosateita ollut, mutta vanhasta kokemuksesta tiedän, että talviaikaan saattaa sataa lähes päivittäin. Muistan erään kevättalven, jolloin sade alkoi helmikuussa ja loppui joskus kesäkuun alussa. Jokaikinen päivä satoi. Tai ainakin se tuntui siltä. 

Myös tuulet voimistuvat. Ei meillä täällä mitään Jamaikalla riehuvan hirmumyrskyn kaltaisia tuulia ole koskaan, tai ei ainakaan ole tähän asti ollut, mutta kyllä täälläkin ajoittain melko pontevasti puuhaltelee. Ja kun lämpötila painuu vaikkapa viiteen asteeseen ja pohjoistuuli bura puhaltelee, voin kertoa että silloin on kylmä. Jopa kotona. Se kaveri, jonka piti asentaa eristykset meidän taloon, taisi olla dalmatialaiseen tapaa kahvilla kun tätä mökkiä eristettiin. Olohuoneessa heiluu verhot sisällä kun oikeasta suunnasta puhaltaa. 

Tähän väliin ihan muutama sana menneestä kesästä. Varsinkin loppukesästä. Joka meni pitkälti pitkin poikin Eurooppaa pyöriessä työmatkojen puitteissa. Pääosin kuitenkin toki täällä Balkanilla. Laskeskelin tuossa huvikseni, että tänä vuonna olen reissannut hieman yli 200 eri tyypin kanssa ympäri maata ja mantuja erilaisten reissujen puitteissa. Olen tavannut siis hirvittävän määrä uusia ihmisiä, olen höpöttänyt juttujani hämmentävän monelle tyypille. Jotka ovat kaikki olleet mukavia. Jopa kilttejä.

Kun olet matkanjohtaja, yksi asia josta olet vastuussa, on aikataulut. Eli että ollaan siellä missä pitää siihen aikaan kun siellä pitää olla. Ja kaikki, siis ihan kaikki, nämä minun kanssa matkustaneet matkaajat ovat noudattaneet ohjeita joskus jopa ehkäpä liiankin kiltisti. Moni hotelli ja ravintola on saattanut olla hieman näreissään kun ryhmäni on ollut jonossa ravintolan ulkopuolella varttia ennen kuin meillä on varaus tai aamiainen alkaa. Näin vaan käy aina. Matkaajat ovat pääosin etuajassa mieluummin kuin myöhässä. 

Sesonki on siis ohi. Niin omassa henkilökohtaisessa kuplassani kuin täällä Kaštel Starissa. Minun sesonki osuu keväisin huhti-kesäkuulle ja syksylle elokuun lopusta lokakuun loppuun. Ryhmät kun tuppaavat reissaamaan näinä aikoina. Kaštel Starin turistisesonki puolestaan on huhtikuun lopusta lokakuun puoleen väliin. Sen jälkeen usea baari sulkee ovensa talveksi ja moni majoitusliike on kiinni. Kaduilla ei lokakuun lopulla näy enää muita kuin Kroatian rekisterissä olevia autoja eikä rantakadulla tai cafe baareissa kuule kuin todella harvoin vierasta kieltä. Lentokoneitakaan ei enää lentele kylän yli joka viides minuutti kuten kesällä. Nyt niitä menee vain muutama päivässä. Kaštela vaipuu talvihorrokseen.

Mitä sitä sitten talvella touhutaan? Tätä minulta kysytään toistuvasti. Että mitä eläkeläinen tekee talvisessa Kroatiassa? Ja vastaus on, että ihan sitä samaa mitä eläkeläinen tekisi Suomessa. Paitsi että täällä se ei hiihdä. Se katselee televisiota, surffailee netissä, lukee, turhautuu ja pitkästyy. Odottaa kevättä. Eli loppujen lopuksi arkielämä täällä ei kovin kauheasti eroa arjesta Suomessa. 

Kohti kevättä yli talven siis. Koitan aktivoitua täällä blogissa nyt kun sitä aikaa taas on. Pysykääpä siis kuulolla. Juttua pukkaa heti kun sitä juttua taas on.   

Rutiinikuumuus

Torstai 14.8.2025 klo 14.24 - JariH

Se on elokuu jo puolessa välissä, joten eiköhän se ole taas uuden pläjäyksen paikka. Nyt voisi ihmetellä ensin hieman kuinka se onkaan taasen ilmoja pidellyt, jonka jälkeen voidaan hämmästellä ihmismieltä. Samalla kun käydään läpi normipäivää täällä palmun alla. 

Ensin siis ilmastosta. Meillä on ollut käytännössä koko paluumuuttoni jälkeen semmoiset 30-40 asteen päivälämpötilat. Muutama hyvin lyhyt ja ohimenevä ukkoskuuro toki käväissyt, muuten ollaan kärvistelty melko kuumassa kelissä. Olenkin taas kerran kiitellyt hiljaa mielessäni sitä tyyppiä joka aikoinaan keksi ilmastointilaitteen.

Täällä on luiskahdettu pahemman kerran rutiineihin. Heti herättyä täytyy tehdä tunnin lenkki. Niitä on tätä kirjoittaessa tehty nyt 313 päivänä putkeen, joten pakkomielle saada vuosi täyteen, vaatii enää 52 päivän, eli noin puolentoista kuukauden suorittamista. Lenkin jälkeen on aamu-uinti. Joka aamu. Ja tässä kohtaa esiin nousee ihmismielen kummallisuus.Ja se ettei ihminen ole vaihtolämpöinen. Tai minä en ainakaan ole. 

Kuten todettu, meillä on päivälämpötilat huidelleet melko korkealla. Muutama aamuna on kuitenkin ollut ‘vain’ 22-23 astetta. Eli lähes kylmä. Ja kun sitten olen seissyt aamu-uintia varten Adrianmeren rannalla hieman yli kahdenkymmenen asteen lämmössä, mieleen on noussut, että uskaltaako tuonne mereen edes mennä. Että täällähän on kylmä. No ei ole. Se merikin on 26 asteinen. Toistaiseksi olen uskaltanut. Ja todennäköisesti uskallan tulevaisuudessakin, sillä veikkaan että aamu-uinnit jatkuvat jonnekin lokakuun loppupuolelle asti. Jollain niillä paikkeilla alkaa sitten syksy.

Mutta takaisin rutiineihin. Aamu-uinnin jälkeen suihkuun josta aamukahville rantakadulle Cafe Bar Cajon. Joka aamu. Enää ei tarvitse edes tilata, se Americano ilmestyy vesilasin kanssa automaattisesti. Kahvia hörppiessä luetaan päivän lehdet kännykällä. 

Aamukahvia seuraa aamiainen. Munakas erilaisilla täytteillä. Kotona. Jossa vietetään aamiaisen jälkeen luppoaikaa. Eli surffaillaan netissä, luetaan, päivitetään somea ja tehdään vähän töitä. Todella vähän. Vaikkakin ne oikeat työt odottavat tuossa nurkan takana. Kuukauden päästä sitä ollaan taas täysillä hommissa pitkin poikin Balkania. Ja sitten päikkärit. Luonnollisesti. Ihminen ei ole kokonainen ilman päiväunia.  

Aamu- ja keskipäivän lötköilyn jälkeen lounas ja kaupassa käynti. Täällähän ei kukaan liiku missään iltapäivällä, koska on liian kuuma. Paitsi minä. Käyn kaupassa, jotta saan itseni ‘’kuumaksi’, sillä kauppareissun jälkeen on iltapäiväuinti. Joka on täysin erilainen kuin aamu-uinti. Aamulla meri on usein tyyni eikä siellä ole kuin muutama mummo ja pappa. Iltapäivällä tilanne on täysin toinen. Ranta on täynnä, kakarat kiljuvat, auringonottajat ovat pystyttäneet telttojaan (?!) rannat tukkoon, meressä on väkeä niin että välillä täytyy miettiä miten sinne mahtuu sekaan. Miksi muuten biitsille pitää rakentaa joku puolijoukkueteltta jos sinne tullaan ottamaan aurinkoa? En ymmärrä. Iltapäiväuinti on levoton kokemus. Hyvin levoton. 

Sitten onkin iltapäivä jo pitkällä. Alkaa olla hiljalleen päivällisen aika. Joka syödään kotona about 17-18.00 aikoihin. Hyvin harvoin käyn enää ulkona syömässä, sitä tapahtuu oikeastaan vain silloin kun joku tuttu tai joku apuja pyytänyt on käymässä täällä. Josta tuli mieleen että jos tarvitset vinkkejä lomallesi Kroatiaan tai vaikka koko Balkanille, saa kysyä. Autan mielelläni. Yhteystietoni löytyvät näiltä sivuilta.  

Kun on syöty, sitten lähdetään viettämään iltaa jonnekin kylille jos jossain jotain tapahtuu. Ja yllättävän usein tapahtuu. Jotenkin tuntuu että oltuani kolme vuotta poissa näiltä huudeilta, Kaštela on muuttunut eläväksi kyläksi. Tuntuu, että joka ilta jossain on jokin tapahtuma. Usein ilmaistapahtuma. Mikä on mukavaa. Tämä tosin kestää vain pari kuukautta koska kesän jälkeen missään ei tapahdu mitään. Mutta nyt on siis tapahtumien aika. Nautitaan nyt, käydään ulkona ja riudutaan sitten talvella. 

Jos mitään kiinnostavaa ei löydy, tai ei jaksaa lähteä, ilta menee niinkuin varmaan suurimmalla osalla ihmisiä kotona telkkaria katsellen. Jonka jälkeen onkin uniaika jotta jaksaa toistaa kaiken uudelleen seuraavana päivänä.

Siinäpä se tämänkertainen juttu. Siitä tuli omien rutiinien läpikäynti, mutta nytpä tiedätte sitten miten eläkeläispäivä palmun alla kuluu. Kun siitäkin on kyselty. Että miten siellä saa päivät kulumaan kun et edes golfaa. Vastaus löytyy tuosta edeltä. Vaikkakin totuuden nimissä on todettava sekin, että välillä on tylsää. Vaan se tuskin on Kaštelan syy, veikkaan että eläkeläiselämä ihan missä tahansa saattaa olla tylsää. Ympäristöstä huolimatta. 

Kun kaikki on vielä edessä

Maanantai 7.4.2025 - JariH

Pieni kylä merenlahden pohjukassa. Talven horros alkaa olla ohi. Aurinko, kirkas, kaunis turkoosi meri, pikkukivirannat, kirkot, muut historialliset rakennukset ja monumentit ovat paikoillaan. Ne ovat olleet paikoillaan satoja vuosia. Ja ovat yhä. Tänäkin vuonna. Odottamassa. Sillä kaikki on vasta alkamassa. Taas kerran. Ihan niinkuin jokaikinen vuosi.

Kylän rantakadulla vaeltaa muutama turisti. Auki olevien ravintoloiden tarjoilijat koettavat kaikkensa houkutellakseen vähät asiakkaan juuri heidän ravintolaansa kahville, drinkille, ehkä jopa illalliselle. Varsinaisia sisäänheittäjiä ei vielä ole. Kukaan ei huutele eri kielillä asiakkaiden perään. Kukaan ei, vielä, yritä puhua sinulle edes suomea. Onneksi. 

Rantakadun baareista ja ravintoloista kuuluu kolke. Sisällä porataan, sahataan, rakennetaan uutta.ja korjataan vanhaa. Tehdään kenties pieniä muutoksia. Keittiöissä kokit suunnittelevat tulevan kesän ruokalistoja. Mikä maistuu matkailijoille tulevalla sesongilla? Pizza on aina varma, mutta jokaisella kaudella nousee jokin yllättävä suosikki ja jos sen kykenet ennustamaan, ravintolasi tulee olemaan suosittu. Mitä siis vuodelle 2025?

Ulkotuoleja ja -pöytiä pestään. Pakettiautot tuovat uusia kalusteita ja uusia aurinkovarjoja, joku kantaa jossain jo viini- ja olutlaatikoita baariin. Apartementokset ja hotellit availevat oviaan. Uima-altaisiin lasketaan vettä. Viheralueita trimmataan. Polkuja siistitään. Henkilökuntaa koulutetaan, jos sitä on jostain löydetty. Osaavasta henkilökunnasta kun tänäkin vuonna on huutava pula. Tai henkilökunnasta. Kunhan edes joku löytyisi.

Laiturit rannoilla ovat vielä täynnä sinne nostettuja risteilyaluksia. Niitä puunataan, maalataan ja pestään. Kohta ne lasketaan veteen ja aloitetaan hommat. Turisteja viedään delfiineitä tapaamaan, heitä viedään luoliin sukeltamaan, saarille nauttimaan tunnelmasta tai läheiseen kaupunkiin kokemaan kaupunkielämää ja imemään kaupungin historiaa. Rantakadulle tulevia myyntikojuja viritellään, maalataan ja hintoja päivitetään. Valitettavasti ylöspäin. Aina.

Pikku kylässä eletään siis aikaa kun kaikki on vielä edessä. Vielä toistaiseksi kukaan ei vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Turisteja tulee kyllä, mutta tuleeko heitä yhtä paljon kuin viime vuonna? Tuleeko heitä tarpeeksi, jotta kylä selviää seuraavan talven yli? Onko hintojen nousu ollut liian jyrkkä? Viekö se matkailijat toisiin kohteisiin? Ja mitä sitten jos niin käy? Miten me sitten pärjätään?

Joka tapauksessa,  ihan pienen hetken kuluttua, apartementokset ja hotellit täyttyvät lomalaisista. Risteilylaivat lähtevät kohteisiinsa.Taksit suhaavat matkustajia läheiseltä lentokentältä. Rannat ovat täynnä auringonpalvojia, terasseille riittää asiakkaita, ravintoloiden ja baarien edustoilla sisäänheittäjät houkuttelevat turisteja juuri heidän ravintolaansa. Jopa suomeksi. Rantakatu on täynnä turisteja. Basso pumppaa baarissa kesäyöhön. Jollain käy tuuri, joku toinen taas joutuu pettymään. Pikkukylä elää. Hetken. 

Kunnes koittaa syksy. Ja kaikki on ohi. Alkaa valmistautuminen tulevaan. Siihen kun kaikki on taas edessä. Seuraavan keväänä. Pikkukylässä elämä vaan menee niin. Puoli vuotta eletään, puoli vuotta huilataan. Ja valmistaudutaan. Valmistaudutaan siihen, että kaikki on vielä edessä. Koska niin käy aina. Joka vuosi.  

Syyskuu 2024

Tiistai 28.1.2025 klo 13.42 - JariH

Verrattain vauhdikkaan kesän jälkeen käännyttiin hiljalleen kohti syksyä. Alkoi syyskuu. Paitsi että näillä meidän leveysasteilla syyskuu on vielä aivan täysi kesäkuukausi. Jopa lokakuussa päästään helposti 25-30 asteen lämpöihin, ja niinpä parhaimpia loma-ajankohtia tulla näille huudeille lomalla ovatkin juuri syys-lokakuu. Ei ole järjettömän kuuma, uimavedet ovat kuitenkin vielä lämpimiä jos se loma suuntautuu meren äärelle, kaikki kesän palvelut ovat auki ja hinnat laskeneet jo hieman kesän huipuista. 

Meillä täällä Plovdivissa ei merta valitettavasti ole, sen sijaan meillä on syyskuussa lukuisia festivaaleja ja tapahtumia ympäri kaupunkia. Löytyy Street Partya, löytyy viini- ja ruokafestareita, taitaapa syyskuulle osua jokin kaupungin juhla- tai vuosipäiväkin. Ja luonnollisesti syyskuun 6. joka on kansallinen juhlapäivä. Tuolloin juhlitaan Bulgarian yhdistymispäivää sen kunniaksi, että vuonna 1885 Itä-Rumelia ja Bulgarian ruhtinaskunta yhdistyivät. Itä-Rumeliahan oli aikoinaan siis ottomaanien valtakunnan autonominen maakunta, joka sitten Ottomaani -valtakunnan romahdettua liitettiin Bulgariaan. Kyllä sitä kannattaa juhlia.                                            

Vuoden 2024 syyskuun alussa tuli siis kierreltyä nykyistä kotikaupunkia hyvinkin erilaisissa tilaisuuksissa. Ja valmistauduttua seuraavaan reissuun, sillä johan edellisestä oli kulunut monta viikkoa. Niinpä kuun puolessa välissä sitä mentiin jälleen. Normireissu, eli ensin junalla Sofiaan, sieltä lento Wienin josta jatkolento Dubrovnikiin. Jossa ensin yksi huili- ja valmistautumispäivä Cavtatissa ja sitten tavalliselle, jo hyvinkin tutuksi tulleelle, työreissulle. Viikko ympäri ämpäri Länsi-Balkania, jonka jälkeen paluu Dubrovnikiin. Perussettiä siis.  

Koska edessä, viikon päästä, oli toinenkin vastaava matka, ei ollut järkeä lennellä pariksi päiväksi kotiin Kroatiasta. Niinpä suunnistin muutamaksi päiväksi jo keväällä lyhyesti vierailtuun Herceg Noviin Montenegeroon. Taka-ajatuksena oli tutustua paikkaan sillä silmällä, että josko sinne voisi vaikka muuttaa. 

Herceg Novi on esitelty tarkemmin tuolla, mutta käydään se nyt tässä nopeasti läpi vielä kerran. Sehän on 30.000 ihmisen kaupunki Adrianmeren rannalla ja muodostuu pötköstä pikkukyliä. Kävin kaupungissa, kuten raportoitu, pikaisesti huhtikuussa ja se jätti tuolloin niin mukavan vaikutuksen, että pitihän sitä käydä tutkimassa tarkemmin. Kävin. Ja kyllä Herceg Novi edelleen oli sangen mukava paikka. Siellä toisin pääsee rampaamaan ylös alas aikamoisen huolella, sillä portaita ja mäkiä varsinkin Herceg Novin vanhassa kaupungissa riittää.  Siis kuntoa kaupunki, tai siellä asuminen, ainakin edellyttäisi. Eikä sovellu millään mittarilla liikuntarajoitteisille henkilöille. 

Ja kyllähän se loppupeleissä sitten on sitten niin, että vaikka Herceg Novi sijaitsee vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Kroatian, eli EU:n rajasta, kynnys muuttaa sinne on tehty niin korkeaksi, että vaikka kuinka houkuttelisi, edessä olisi ollut sen verran haasteita, että ajatus muutosta piti haudata. Oleskelulupa olisi virallisesti vaatinut joko oman yrityksen perustamista, opiskelun aloittamista Montenegrossa tai melkoisen summan sijoittamista maahan. Toki, kuten näissä maissa usein on yleistä, erilaisia enemmän tai vähemmän virallisia kiertoreittejä oleskeluluvan saamiseksi olisi löytynyt, mutta riskit muodostuivat sen verran suuriksi että ajatus muutosta hautautui niiden alle.

Herceg Novi -keikan jälkeen siirryttiin sitten takaisin Kroatian puolelle odottelemaan seuraavan duunireissun alkua. Asuttiin aivan lentokentän kupeessa Cilipit -nimisessä paikassa, jossa ei todellakaan ollut oikeastaan mitään. Paitsi lentokenttä muutaman sadan metrin päässä. Lähimpään ravintolaan ja kauppaan sai rampata valtatien piennarta jonkun 1,5 kilometriä. Mutta paikka toimi siihen tarkoitukseen johon se tällä kertaa oli suunniteltu toimivan; vuorokauden odotteluun.

Sitten mentiin taas. Perusduunimatka, josta ei nyt ihan kauheasti ole raportoitavaa. Paitsi se, että tykkään ihan kauheasti tavata näille matkoille osallistuvia uusia ihmisiä, tykkään reissata heidän kanssaan ja touhuta kaikenlaista matkan aikana. Reissu alkoi siis syyskuussa jatkuen lokakuun puolelle, joten seuraava juttu alkaa keskeltä juuri alkanutta matkaa. Ihmetellään lokakuun raportissa sitten niin reissun tapahtumia kuin muutenkin lokakuuta. Joten tervetuloa takaisin muutaman päivän kuluttua. 

Huhtikuu 2024

Torstai 16.1.2025 klo 17.02 - JariH

Kas niin, nyt on juttusarjassa käyty läpi kolme vuoden 2024 tylsintä kuukautta. Sitten mennään! Kovaa, koko ajan ja joka paikkaan. Luvassa on seuraavien kuukausien aikana pitkiä ja polveilevia tarinoita. Ja reissuja. Tervetuloa mukaan. 

Huhtikuu 2024 alkoi jännittävästi. Olin lähdössä pitkälle työreissulle 10.04. Lennot oli varattu, hotellit oli varattu, yhteistyökumppaneiden kanssa sovittu asiat, valmistautumiset ja matkasuunnitelmat tehty. Lähtöpäivä oli keskiviikko. 

Erinäisistä syistä johtuen menin lääkäriin edeltävän viikon torstaina. Minua tutki kaksi lääkäriä ja heidän diagnoosinsa mukaan aivovaltimossani saattaa olla pullistuma. Joka itse asiassa voi hoitamattomana olla jopa hengenvaarallinen. Saattaa pää räjähtää. Sananmukaisesti. Sanoivat, että tarvitsen välitöntä hoitoa, tai ainakin tarkemman tutkimuksen. Nousi lievähkö kylmä hiki, koska pahimmassa tapauksessa joutuisin järjestelemään tulevia reissuja, jo sovittuja töitä, melkoisesti. Jos siis makaisin sairaalassa jonkun ihmeen aivoleikkauksen jälkeen. Joten ei muuta kuin siltä seisomalta Sofiaan Bulgarian johtavan aivokirurgian professorin juttusille. 

Tapaaminen oli hämmentävä. Kuten niin moni asia tässä maassa. Vaikka kysymyksessä on ‘maan johtava’ asiantuntija, mitään ajanvarausta ei tehty vaan menin herran oven taakse kolkuttelemaan ja kerroin, että lääkärini Plovdivista käski tulla. Ja kaikki toimi! Minut kuvattiin, kuvat tutkittiin ja käteeni lyötiin diagnoosi. Päivässä. Ilman etukäteisvarausta. Kaikki oli kunnossa eikä aivoissa sitten lopulta ole mitään pullistumia. Siellä on vaan tavallista laajempi verisuoni, joka näyttää pullistumalta kuvissa. Kuolemantuomio peruttu ja reissulupa tulevalle matkalla myönnetty. Pääni ei tulisi ainakaan verisuonien takia räjähtämään. 

Joten matkaan. Lensin, kuten tavaksi näyttää muodostuvan, Sofiasta Wienin kautta Dubrovnikiin. Reitti on mukava, koneenvaihto Wienissä on joustava eikä siellä tarvitse notkua liian kauan. Mutta kuitenkin sen verran, että ehtii käydä loungessa. Wienissä on muuten ihan asiallinen Austria lounge. Reissu onnistuu vieläpä päivässä, jopa siten että olet perillä Dubrovnikissa ihmisten ajoissa. Toivottavasti aikataulut eivät kovin kauheasti muutu tälle vuodelle koska vastaavia reissuja näyttäisi olevan tuloillaan tänäkin vuonna tässä muutaman kuukauden kuluttua. 

Olin perillä Dubrovnikissa päivää ennen töiden alkua, koska haluan yleensä asettautua ja valmistautua. Dubrovnikista voitte lukea muuten tarkemmin täältä. Ja Kroatiasta tästä. Asiakkaat saapuivat perjantaina ja heidän kanssaan heitettiin ‘perinteinen’ lenkki. Dubrovnikista Trebinjeen, sieltä Kotorin kautta Podgoricaan, josta matka jatkuu Kosovoon ja Pristinaan. Täältä Skopjen kautta pariksi päiväksi Pohjois-Makedonian Ohridiin jonka jälkeen Albaniassa Tiranan kautta Skhoderiin. Reissun viimeisenä päivänä siirrytään sitten Albaniasta takaisin Dubrovnikiin, josta asiakkaat lentävät perjantaiaamuna takaisin kotiin. Kaikista näistä kohteista löytyy jutut näiltä sivuilta. Reissulle pääsee kun vierailee ja tekee varauksen Matkapoikien sivuilta. Matkoja on vuonna 2025 viisi kappaletta. Eikä maksa paljon. Ei ainakaan liikaa.

Seuraavaksi oli muutama päivä vapaata, jotka vietin osittain Dubrovnikissa ja osittain matkustamalla. Tietysti. Koska miksi pysyä paikallaan kun on mahdollista matkustaa? Myös silloin kun on jo matkalla….. Käväisin töiden välillä uudestaan Trebinjessä, josta sitten Montenegron Herceg Noviin. Olin kuullut kaupungista positiivisia asioita ja kun en kaupungissa ollut koskaan käynyt, pitihän se käydä tutkimassa. Kovasti tykkäsin. Herceg Noviin palataan vielä tämän vuoden puolella. Sitten takaisin Dubrovnikiin. 

Tähän väliin menosuosituksia Dubrovnikissa. Vaikka vanhakaupunki houkutteleekin, kaupungista löytyy paljon, hyvinkin paljon, myös muuta. Koska internetissä ei enää ole ihan kauheasti tilaa, mainitsen tässä ajan ja tilanpuutteen vuoksi vain muutaman esimerkin joissa vierailla sitten kun se vanhakaupunki on kierretty. Ennenkuin lähdetään eteenpäin, muistutettakoon että kannattaa, jos lompakko kestää verrattain mellevän sisäänpääsymaksun, viettää muutama tunti vanhankaupungin muureilla, josta on kohtuullisen hienot maisemat vähän joka suuntaan. Ja kun muurit on kierretty, voi sitten alkaa ihmetellä mitä muuta Dubrovnikissa voi touhuta.                                     

Aloitetaan ihmettely Lapadin alueesta, joka on noin 5 kilometriä vanhastakaupungista sijaitseva kaupunginosa. Lapadista löytyy mukavia majoituspaikkoja, ravintoloita, uimarantoja ja maisemareittejä joita lampsia. Jos kiinnostaa kurkata paikkoja, joissa paikallisetkin viettävät aikaansa, kannattaa käväistä Gruzin kaupunginosassa. Se on hieman kaupunkimaisempi kuin Lapad, mutta täältäkin löytyy mielenkiintoista tutkittavaa. Kuten vaikka satama, josta lähtee laivoja Dubrovnikin edustan Elaphitin saaristoon, jonka kolme suurinta saarta ovat erinomaisen mukava päiväretkikohteita. Jadrolinjan laivareissu joko Sipanin, Lopudin tai Kolopecin saarelle on sangen mukava tapa viettää kesäpäivä. 

Kaupungin toisella puolella, hieman ennen lentokenttää kasitien varrella, sijaitsee Kupari -niminen kylä. Kupari on sananmukaisesti hotellien hautausmaa, sillä siellä sijaitsee raunioituneita hotelleja, jotka toimivat aikoinaan Jugoslavian armeijan virkistäytymis- ja palautumispaikkoina. Eli armeijan lomakohteena. Alueen kapasiteetti oli tuolloin peräti 4.500 vierasta. Nykyään  Kuparissa voi loikoilla uimarannalla vanhojen, luotien, pommien ja tykistöammusten tuohoamien hotelliruumiiden varjossa. Tunnelma on jännä. Ehdoton käyntisuositus jos/kun Dubrovnikin keskusta on nähty. Kupariin pääsee kaupungista paikallisbussilla.

Huilipäivien (ja matkavinkkien) jälkeen takaisin töihin. Seuraavaksi hommia painettiin siten, että asuttiin Dubrovnikissa, josta lyhyitä retkiä kaupungissa ja kaupungin ympäristöön. Asiakkaat lähti kotiin huhtikuun lopussa, ja minä jäin Dubrovnikiin odottelemaan seuraavaa ryhmää. Niinpä tämä työmatka, joka alkoi huhtikuun alussa lievällä jännityksellä, jatkui. Olin ollut reissunpäällä tähän mennessä lähes kolme viikkoa ja lisää oli tuloillaan. Siitä, ja paljosta muusta, sitten kun päästään toukokuulle. Eli seuraavassa kirjoituksessa.