Uutiset

Kun kaikki on vielä edessä

Maanantai 7.4.2025 - JariH

Pieni kylä merenlahden pohjukassa. Talven horros alkaa olla ohi. Aurinko, kirkas, kaunis turkoosi meri, pikkukivirannat, kirkot, muut historialliset rakennukset ja monumentit ovat paikoillaan. Ne ovat olleet paikoillaan satoja vuosia. Ja ovat yhä. Tänäkin vuonna. Odottamassa. Sillä kaikki on vasta alkamassa. Taas kerran. Ihan niinkuin jokaikinen vuosi.

Kylän rantakadulla vaeltaa muutama turisti. Auki olevien ravintoloiden tarjoilijat koettavat kaikkensa houkutellakseen vähät asiakkaan juuri heidän ravintolaansa kahville, drinkille, ehkä jopa illalliselle. Varsinaisia sisäänheittäjiä ei vielä ole. Kukaan ei huutele eri kielillä asiakkaiden perään. Kukaan ei, vielä, yritä puhua sinulle edes suomea. Onneksi. 

Rantakadun baareista ja ravintoloista kuuluu kolke. Sisällä porataan, sahataan, rakennetaan uutta.ja korjataan vanhaa. Tehdään kenties pieniä muutoksia. Keittiöissä kokit suunnittelevat tulevan kesän ruokalistoja. Mikä maistuu matkailijoille tulevalla sesongilla? Pizza on aina varma, mutta jokaisella kaudella nousee jokin yllättävä suosikki ja jos sen kykenet ennustamaan, ravintolasi tulee olemaan suosittu. Mitä siis vuodelle 2025?

Ulkotuoleja ja -pöytiä pestään. Pakettiautot tuovat uusia kalusteita ja uusia aurinkovarjoja, joku kantaa jossain jo viini- ja olutlaatikoita baariin. Apartementokset ja hotellit availevat oviaan. Uima-altaisiin lasketaan vettä. Viheralueita trimmataan. Polkuja siistitään. Henkilökuntaa koulutetaan, jos sitä on jostain löydetty. Osaavasta henkilökunnasta kun tänäkin vuonna on huutava pula. Tai henkilökunnasta. Kunhan edes joku löytyisi.

Laiturit rannoilla ovat vielä täynnä sinne nostettuja risteilyaluksia. Niitä puunataan, maalataan ja pestään. Kohta ne lasketaan veteen ja aloitetaan hommat. Turisteja viedään delfiineitä tapaamaan, heitä viedään luoliin sukeltamaan, saarille nauttimaan tunnelmasta tai läheiseen kaupunkiin kokemaan kaupunkielämää ja imemään kaupungin historiaa. Rantakadulle tulevia myyntikojuja viritellään, maalataan ja hintoja päivitetään. Valitettavasti ylöspäin. Aina.

Pikku kylässä eletään siis aikaa kun kaikki on vielä edessä. Vielä toistaiseksi kukaan ei vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Turisteja tulee kyllä, mutta tuleeko heitä yhtä paljon kuin viime vuonna? Tuleeko heitä tarpeeksi, jotta kylä selviää seuraavan talven yli? Onko hintojen nousu ollut liian jyrkkä? Viekö se matkailijat toisiin kohteisiin? Ja mitä sitten jos niin käy? Miten me sitten pärjätään?

Joka tapauksessa,  ihan pienen hetken kuluttua, apartementokset ja hotellit täyttyvät lomalaisista. Risteilylaivat lähtevät kohteisiinsa.Taksit suhaavat matkustajia läheiseltä lentokentältä. Rannat ovat täynnä auringonpalvojia, terasseille riittää asiakkaita, ravintoloiden ja baarien edustoilla sisäänheittäjät houkuttelevat turisteja juuri heidän ravintolaansa. Jopa suomeksi. Rantakatu on täynnä turisteja. Basso pumppaa baarissa kesäyöhön. Jollain käy tuuri, joku toinen taas joutuu pettymään. Pikkukylä elää. Hetken. 

Kunnes koittaa syksy. Ja kaikki on ohi. Alkaa valmistautuminen tulevaan. Siihen kun kaikki on taas edessä. Seuraavan keväänä. Pikkukylässä elämä vaan menee niin. Puoli vuotta eletään, puoli vuotta huilataan. Ja valmistaudutaan. Valmistaudutaan siihen, että kaikki on vielä edessä. Koska niin käy aina. Joka vuosi.  

Mitä ihmettä Kroatia!

Sunnuntai 9.3.2025 klo 7.56 - JariH

Olen huolestunut. Hyvin huolestunut. Koska vanha kotimaani, jossa asuin aikoinani kuusi vuotta, on muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. 

Muutin kohta kymmenen vuotta sitten Suomesta Kroatiaan. En ollut koskaan käynyt Kroatiassa, en tiennyt maasta yhtään mitään, en varmaan ennen päätöstä ollut edes kauhean kiinnostunut koko maasta. Mutta kun se sitten nousi esille, ja mitä enemmän tutkailin Kroatiaa, päätös muutosta oli lopulta helppo. Silti muutto oli hyppy suoraan syvään päätyyn. En tiennyt mitä ulkomailla asuminen, eläminen ja oleskelu oikeasti tarkoittaa. Ja mitä se edellyttää. Pakkasin tavarani ja taistelutoveri Rocky the Dogin autoon ja huristelimme yhdessä uuteen kotimaahamme. Oli melkoisen jännää.  

Lopulta, muutaman kuprun ja pikku ongelman jälkeen, asetuimme aloillemme. Ja aloin tutkailla että mihinkäs sitä oikein ollaan tultu. Piti avata pankkitilit, löytää lääkärit ja muut viranomaiset, piti hankkia oleskelulupa ja soluttautua paikalliseen sosiaaliturvaan. Piti sopeutua ja aloittaa uusi elämä.

Sopeutumista helpotti suuresti se tosiasia, että hintataso Kroatiassa oli tuolloin keskimäärin noin kolmannes Suomen hinnoista. Eli jos jokin asia maksoi Suomessa vaikka vitosen, se sama tuote maksoi Kroatiassa noin 1,50 €. Tai 12 kunaa, koska tuolloin Kroatiassa oli vielä käytössä kuna. Tämä tarkoitti sitä, että pieni eläkkeeni, joka Suomessa riitti välttämättömiin menoihin jotenkuten kun oikein tarkkaan mietti ja laski mitä hankki, oli ihan hyvä tulo kohtuulisen hyvään elämään Kroatiassa. Mainittakoon vaikka asumiskustannukset, maksoin vuokraa tuolloin 120 neliön kolmen makuuhuoneen asunnosta 10 minuutin kävelymatkan päässä uimarannalta 400 euroa kuukaudessa. Ei paha, ei yhtään paha. 

Mutta niinkuin alussa mainittu, asiat ovat nyt muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. Vaikka olen nyt asunut jo muilla mailla kohta kolme vuotta, seuraan uutisia Kroatiasta edelleen kohtuullisen tarkasti. Ja siellä tuntuu olevan hyvinkin suuresti tapetilla hintojen nousu. Joka aiheuttaa huolta, harmia ja boikotteja paikallisten keskuudessa. Enkä ihmettele. 

Tätä hintojen nousua on selitelty monella tekijällä. Yksi, hyvin suosittu selitys on kauppiaiden ahneus. Tai euroon siirtyminen. Tutkijat, eivätkä tutkimukset, kuitenkaan tue näitä väitteitä, vaan kertovat pääasiallisen syyn löytyvän valtion asettamat korkeat liiketoimintaan liittyvät kulut, suomeksi arvonlisävero, palkkojen nousu ja turismi. Eli kun ihmisiä pyörii Kroatiassa yhä enemmän, tavaraa menee enemmän ja se nostaa hintoja. Samaan aikaan valtio himoitsee lisätuloja verotusta kiristämällä.  

Niin tai näin, oli lopullinen syy ihan mikä tahansa, 45 prosentin nousu elinkustannuksissa on melkoinen hyppy maassa, jossa keskipalkka on kuitenkin vain 1318 euroa. Tuo keskipalkka nousi muuten vuonna 2024 vain 11,5 %.

Hintojen nousu onkin ajanut paikalliset protesteihin. Tammikuussa järjestettiin boikotti kauppoja kohtaan. Sosiaalisessa mediassa toimiva ryhmä Halo Inspektore kehoitti ihmisiä boikotoimaan yhden päivän ajan eri kauppaketjuja. Ja onnistuikin vaatimuksissaan ihan mukavasti, kaupat kertoivat myyntinsä laskeneet 53 prosenttia normaalipäivään verrattuna. Boikotista säikähtäneen kaupat, myös muut kuin boikotoidut ketjut, aloittivat erilaisia “tarjouskampanjoita”, joissa asiakkaille oli tarjolla hyvinkin suurilla alennuksilla aivan perustuotteita. Eli juurikin niitä joiden hintojen nousua ihmiset ovat ihmetelleet. 

Itse asiassa tuo hintojen kohoaminen oli havaittavissa jo juuri ennen kuin muutin maasta. Jo tuolloin paikalliset valittivat sitä, että hinnat nousevat. Esimerkkinä voidaan mainita oluen hinta. Kun muutin Kroatiaan, meidän kylän rantaravintolasta sai puolen litran oluen 13 kunalla. Eli noin 1,70 eurolla. Hiljalleen hinta nousi ensin 15 kunaan (vajaa 2 €) ja lopulta 20 kunaan, joka on jo 2,60 €. Nykyään samaisessa paikassa joudut pulittamaan tasan samasta juomasta jo 4-5 euroa. Puhumattakaan vaikka Dubrovnikin vanhastakaupungista, jossa turismi on nostanut hinnat jo lähes naurettaviksi. Siellä kaupungin keskusaukiolla olut saattaa maksaa helposti kympin, ja sivukujillakin perushinta pyörii 7-8 euron paikkeilla. 

Hintojen nousu ei ole vain paikallisten ongelma. Se vaikuttaa myös Kroatiaan suuntautuvaan turismiin, joka onkin sitten koko maan kannalta todella iso ongelma. Olen kuullut Keski-Euroopan matkailupiireistä jo useamman vuoden ajan valituksia siitä, että Kroatia on hinnoittelemassa itsensä ulos markkinoilta. Niinpä vaikkapa saksalaiset suuntaavat yhä enenevässä määrin Kroatian ohi hieman pidemmällä Montenegroon tai jopa Albaniaan. Nämä maat tarjoavan aivan ne samat auringon ja Adrianmeren kuin Kroatia. Ainakin toistaiseksi huomattavasti edullisemmin. 

Turistien vähentyminen on todellakin suuri ongelma maassa, joka saa noin viidenneksen maan tuloista turismista. Kroatia onkin alkanut, vihdoin, kehittämään erilaisia matkailutuotteita, joita tähän asti ei ole katsottu tarvittavan. Koska aurinko ja meri on toiminut myyntivaltteina. Mutta nyt kun ihmiset ovat todenneet, ettei ne olekaan mitään Kroatian erikoisuuksia, maan matkailuviranomaisille on tullut hätä käteen. Ja on alettu miettiä, että miten ne turistit saadaan pidetyksi tai houkutelluksi takaisin. On alettu tuotteistamaan matkailua.Tämä olisi pitänyt vaan tehdä jo noin viisi vuotta sitten. Vähintään. 

Näin Kroatiassa siis tänä päivänä. Itse asun tällä hetkellä Bulgariassa, mutta jotenkin syvällä sisimmässä kuplii ikävä Kroatiaa kohtaan. Olihan se kuitenkin se minun ensimmäinen kotimaa Suomesta lähdön jälkeen. Joskus on käynyt mielessä jopa palaaminen maahan. Vaan jos/kun hinnat nousevat tuota tahtia, hetken päästä minulla ei kerta kaikkiaan ole varaa muuttaa takaisin. Joten kait sitä pitää etsiä muita vaihtoehtoja. Semmosia joissa on se meri. Ja aurinko. Ja hieman edullisempaa asustella. 

Syyskuu 2024

Tiistai 28.1.2025 klo 13.42 - JariH

Verrattain vauhdikkaan kesän jälkeen käännyttiin hiljalleen kohti syksyä. Alkoi syyskuu. Paitsi että näillä meidän leveysasteilla syyskuu on vielä aivan täysi kesäkuukausi. Jopa lokakuussa päästään helposti 25-30 asteen lämpöihin, ja niinpä parhaimpia loma-ajankohtia tulla näille huudeille lomalla ovatkin juuri syys-lokakuu. Ei ole järjettömän kuuma, uimavedet ovat kuitenkin vielä lämpimiä jos se loma suuntautuu meren äärelle, kaikki kesän palvelut ovat auki ja hinnat laskeneet jo hieman kesän huipuista. 

Meillä täällä Plovdivissa ei merta valitettavasti ole, sen sijaan meillä on syyskuussa lukuisia festivaaleja ja tapahtumia ympäri kaupunkia. Löytyy Street Partya, löytyy viini- ja ruokafestareita, taitaapa syyskuulle osua jokin kaupungin juhla- tai vuosipäiväkin. Ja luonnollisesti syyskuun 6. joka on kansallinen juhlapäivä. Tuolloin juhlitaan Bulgarian yhdistymispäivää sen kunniaksi, että vuonna 1885 Itä-Rumelia ja Bulgarian ruhtinaskunta yhdistyivät. Itä-Rumeliahan oli aikoinaan siis ottomaanien valtakunnan autonominen maakunta, joka sitten Ottomaani -valtakunnan romahdettua liitettiin Bulgariaan. Kyllä sitä kannattaa juhlia.                                            

Vuoden 2024 syyskuun alussa tuli siis kierreltyä nykyistä kotikaupunkia hyvinkin erilaisissa tilaisuuksissa. Ja valmistauduttua seuraavaan reissuun, sillä johan edellisestä oli kulunut monta viikkoa. Niinpä kuun puolessa välissä sitä mentiin jälleen. Normireissu, eli ensin junalla Sofiaan, sieltä lento Wienin josta jatkolento Dubrovnikiin. Jossa ensin yksi huili- ja valmistautumispäivä Cavtatissa ja sitten tavalliselle, jo hyvinkin tutuksi tulleelle, työreissulle. Viikko ympäri ämpäri Länsi-Balkania, jonka jälkeen paluu Dubrovnikiin. Perussettiä siis.  

Koska edessä, viikon päästä, oli toinenkin vastaava matka, ei ollut järkeä lennellä pariksi päiväksi kotiin Kroatiasta. Niinpä suunnistin muutamaksi päiväksi jo keväällä lyhyesti vierailtuun Herceg Noviin Montenegeroon. Taka-ajatuksena oli tutustua paikkaan sillä silmällä, että josko sinne voisi vaikka muuttaa. 

Herceg Novi on esitelty tarkemmin tuolla, mutta käydään se nyt tässä nopeasti läpi vielä kerran. Sehän on 30.000 ihmisen kaupunki Adrianmeren rannalla ja muodostuu pötköstä pikkukyliä. Kävin kaupungissa, kuten raportoitu, pikaisesti huhtikuussa ja se jätti tuolloin niin mukavan vaikutuksen, että pitihän sitä käydä tutkimassa tarkemmin. Kävin. Ja kyllä Herceg Novi edelleen oli sangen mukava paikka. Siellä toisin pääsee rampaamaan ylös alas aikamoisen huolella, sillä portaita ja mäkiä varsinkin Herceg Novin vanhassa kaupungissa riittää.  Siis kuntoa kaupunki, tai siellä asuminen, ainakin edellyttäisi. Eikä sovellu millään mittarilla liikuntarajoitteisille henkilöille. 

Ja kyllähän se loppupeleissä sitten on sitten niin, että vaikka Herceg Novi sijaitsee vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Kroatian, eli EU:n rajasta, kynnys muuttaa sinne on tehty niin korkeaksi, että vaikka kuinka houkuttelisi, edessä olisi ollut sen verran haasteita, että ajatus muutosta piti haudata. Oleskelulupa olisi virallisesti vaatinut joko oman yrityksen perustamista, opiskelun aloittamista Montenegrossa tai melkoisen summan sijoittamista maahan. Toki, kuten näissä maissa usein on yleistä, erilaisia enemmän tai vähemmän virallisia kiertoreittejä oleskeluluvan saamiseksi olisi löytynyt, mutta riskit muodostuivat sen verran suuriksi että ajatus muutosta hautautui niiden alle.

Herceg Novi -keikan jälkeen siirryttiin sitten takaisin Kroatian puolelle odottelemaan seuraavan duunireissun alkua. Asuttiin aivan lentokentän kupeessa Cilipit -nimisessä paikassa, jossa ei todellakaan ollut oikeastaan mitään. Paitsi lentokenttä muutaman sadan metrin päässä. Lähimpään ravintolaan ja kauppaan sai rampata valtatien piennarta jonkun 1,5 kilometriä. Mutta paikka toimi siihen tarkoitukseen johon se tällä kertaa oli suunniteltu toimivan; vuorokauden odotteluun.

Sitten mentiin taas. Perusduunimatka, josta ei nyt ihan kauheasti ole raportoitavaa. Paitsi se, että tykkään ihan kauheasti tavata näille matkoille osallistuvia uusia ihmisiä, tykkään reissata heidän kanssaan ja touhuta kaikenlaista matkan aikana. Reissu alkoi siis syyskuussa jatkuen lokakuun puolelle, joten seuraava juttu alkaa keskeltä juuri alkanutta matkaa. Ihmetellään lokakuun raportissa sitten niin reissun tapahtumia kuin muutenkin lokakuuta. Joten tervetuloa takaisin muutaman päivän kuluttua. 

Toukokuu 2024

Lauantai 18.1.2025 klo 14.02 - JariH

Kun aloitin kirjoittamaan tätä vuoden 2024 toukokuun juttua, mietin että sehän taisi olla vähän sellainen välikuukausi verrattain vauhdikkaiden huhti- ja kesäkuun välillä. Sitten kurkkasin kalenteriin, että mitäs sitä oikein on toukokuussa touhuttu, ja huomaisin, että eihän sitä nyt sitten kuitenkaan ihan turhaksi kuukaudeksi näemmä voi kutsua.

Lähdetään liikkeelle siitä, että olin työmatkalla kuukauden puoleen väliin asti. Eli kun lähdin reissuun 10.04., palasin kotiin toukokuun 11. päivä. Notkuin ympäri Balkania siis sellaiset kevyet 4,5 viikkoa. Voin muuten sivumennen sanoen kertoa, että on verrattain haastavaa pakata moiselle reissulle, varsinkin jos/kun mukaan ei oteta repun lisäksi muuta kuin yksi cabin bag -laukku, joka ei saa painaa kuin 8 kiloa. Itse valitsin taktiikaksi etukäteen valmiiksi katsotut pesulat. Pesetin paitoja, kalsareita ja muuta pyykkiä parikin kertaa matkan aikana.

Tuon reippaan kuukauden aikana vedin matkanjohtajan hommissa kolme erilaista ryhmää. Ryhmien välissä oli aina muutama päivä elpymistä, jotka makailin hotelleissa palautuen, pyykkiä pesten ja huilaten. Tulen muuten jossain välissä tässä kevään aikana lisäämään näille sivuille hotelliarvioita, luonnollisesti keskittyen pitkälti Balkanin maihin. Toki arvioiden sekaan saattaa mahtua myös hotelleja muista maista, jos sellaisia on sattunut eteen, mutta koitan keskittyä sivuilla jo valmiiksi esiteltyihin kohteisiin/kaupunkeihin. 

Toukokuun puolessa välissä tulin sitten vaihteeksi kotiin. Suoraan Bulgarian kesään. Sillä kyllähän täällä toukokuussa on jo ihan täysi kesä. Itse asiassa toukokuu on yksi parhaimpia vuodenaikoja Plovdivissa, koska lämpötila on vielä sangen siedettävä. Myöhemmin kesällä heinä-elokuussa elohopea saattaa nimittäin kivuta reippaasti yli neljänkymmenen. Ja se ei todellakaan ole miellyttävää. Varsinkin kun täällä merta ei ole mailla eikä halmeilla. 

Loppukuukausi meni palautuessa, nykyisen kotikaupunkini tapahtumatarjontaan tutustuen ja kesäkuuhun valmistuen. Sillä silloin tapahtuu taas. Paljon. Kuten vaikka jatkotutkimuksia huhtikuussa löytyneestä pääpatista. Ja luonnollisesti ‘vähän’ reissuja. Tällä kertaa kuitenkin ihan omia sellaisia. Eli oikein lomareissuja! Stay siis tuned.

Huhtikuu 2024

Torstai 16.1.2025 klo 17.02 - JariH

Kas niin, nyt on juttusarjassa käyty läpi kolme vuoden 2024 tylsintä kuukautta. Sitten mennään! Kovaa, koko ajan ja joka paikkaan. Luvassa on seuraavien kuukausien aikana pitkiä ja polveilevia tarinoita. Ja reissuja. Tervetuloa mukaan. 

Huhtikuu 2024 alkoi jännittävästi. Olin lähdössä pitkälle työreissulle 10.04. Lennot oli varattu, hotellit oli varattu, yhteistyökumppaneiden kanssa sovittu asiat, valmistautumiset ja matkasuunnitelmat tehty. Lähtöpäivä oli keskiviikko. 

Erinäisistä syistä johtuen menin lääkäriin edeltävän viikon torstaina. Minua tutki kaksi lääkäriä ja heidän diagnoosinsa mukaan aivovaltimossani saattaa olla pullistuma. Joka itse asiassa voi hoitamattomana olla jopa hengenvaarallinen. Saattaa pää räjähtää. Sananmukaisesti. Sanoivat, että tarvitsen välitöntä hoitoa, tai ainakin tarkemman tutkimuksen. Nousi lievähkö kylmä hiki, koska pahimmassa tapauksessa joutuisin järjestelemään tulevia reissuja, jo sovittuja töitä, melkoisesti. Jos siis makaisin sairaalassa jonkun ihmeen aivoleikkauksen jälkeen. Joten ei muuta kuin siltä seisomalta Sofiaan Bulgarian johtavan aivokirurgian professorin juttusille. 

Tapaaminen oli hämmentävä. Kuten niin moni asia tässä maassa. Vaikka kysymyksessä on ‘maan johtava’ asiantuntija, mitään ajanvarausta ei tehty vaan menin herran oven taakse kolkuttelemaan ja kerroin, että lääkärini Plovdivista käski tulla. Ja kaikki toimi! Minut kuvattiin, kuvat tutkittiin ja käteeni lyötiin diagnoosi. Päivässä. Ilman etukäteisvarausta. Kaikki oli kunnossa eikä aivoissa sitten lopulta ole mitään pullistumia. Siellä on vaan tavallista laajempi verisuoni, joka näyttää pullistumalta kuvissa. Kuolemantuomio peruttu ja reissulupa tulevalle matkalla myönnetty. Pääni ei tulisi ainakaan verisuonien takia räjähtämään. 

Joten matkaan. Lensin, kuten tavaksi näyttää muodostuvan, Sofiasta Wienin kautta Dubrovnikiin. Reitti on mukava, koneenvaihto Wienissä on joustava eikä siellä tarvitse notkua liian kauan. Mutta kuitenkin sen verran, että ehtii käydä loungessa. Wienissä on muuten ihan asiallinen Austria lounge. Reissu onnistuu vieläpä päivässä, jopa siten että olet perillä Dubrovnikissa ihmisten ajoissa. Toivottavasti aikataulut eivät kovin kauheasti muutu tälle vuodelle koska vastaavia reissuja näyttäisi olevan tuloillaan tänäkin vuonna tässä muutaman kuukauden kuluttua. 

Olin perillä Dubrovnikissa päivää ennen töiden alkua, koska haluan yleensä asettautua ja valmistautua. Dubrovnikista voitte lukea muuten tarkemmin täältä. Ja Kroatiasta tästä. Asiakkaat saapuivat perjantaina ja heidän kanssaan heitettiin ‘perinteinen’ lenkki. Dubrovnikista Trebinjeen, sieltä Kotorin kautta Podgoricaan, josta matka jatkuu Kosovoon ja Pristinaan. Täältä Skopjen kautta pariksi päiväksi Pohjois-Makedonian Ohridiin jonka jälkeen Albaniassa Tiranan kautta Skhoderiin. Reissun viimeisenä päivänä siirrytään sitten Albaniasta takaisin Dubrovnikiin, josta asiakkaat lentävät perjantaiaamuna takaisin kotiin. Kaikista näistä kohteista löytyy jutut näiltä sivuilta. Reissulle pääsee kun vierailee ja tekee varauksen Matkapoikien sivuilta. Matkoja on vuonna 2025 viisi kappaletta. Eikä maksa paljon. Ei ainakaan liikaa.

Seuraavaksi oli muutama päivä vapaata, jotka vietin osittain Dubrovnikissa ja osittain matkustamalla. Tietysti. Koska miksi pysyä paikallaan kun on mahdollista matkustaa? Myös silloin kun on jo matkalla….. Käväisin töiden välillä uudestaan Trebinjessä, josta sitten Montenegron Herceg Noviin. Olin kuullut kaupungista positiivisia asioita ja kun en kaupungissa ollut koskaan käynyt, pitihän se käydä tutkimassa. Kovasti tykkäsin. Herceg Noviin palataan vielä tämän vuoden puolella. Sitten takaisin Dubrovnikiin. 

Tähän väliin menosuosituksia Dubrovnikissa. Vaikka vanhakaupunki houkutteleekin, kaupungista löytyy paljon, hyvinkin paljon, myös muuta. Koska internetissä ei enää ole ihan kauheasti tilaa, mainitsen tässä ajan ja tilanpuutteen vuoksi vain muutaman esimerkin joissa vierailla sitten kun se vanhakaupunki on kierretty. Ennenkuin lähdetään eteenpäin, muistutettakoon että kannattaa, jos lompakko kestää verrattain mellevän sisäänpääsymaksun, viettää muutama tunti vanhankaupungin muureilla, josta on kohtuullisen hienot maisemat vähän joka suuntaan. Ja kun muurit on kierretty, voi sitten alkaa ihmetellä mitä muuta Dubrovnikissa voi touhuta.                                     

Aloitetaan ihmettely Lapadin alueesta, joka on noin 5 kilometriä vanhastakaupungista sijaitseva kaupunginosa. Lapadista löytyy mukavia majoituspaikkoja, ravintoloita, uimarantoja ja maisemareittejä joita lampsia. Jos kiinnostaa kurkata paikkoja, joissa paikallisetkin viettävät aikaansa, kannattaa käväistä Gruzin kaupunginosassa. Se on hieman kaupunkimaisempi kuin Lapad, mutta täältäkin löytyy mielenkiintoista tutkittavaa. Kuten vaikka satama, josta lähtee laivoja Dubrovnikin edustan Elaphitin saaristoon, jonka kolme suurinta saarta ovat erinomaisen mukava päiväretkikohteita. Jadrolinjan laivareissu joko Sipanin, Lopudin tai Kolopecin saarelle on sangen mukava tapa viettää kesäpäivä. 

Kaupungin toisella puolella, hieman ennen lentokenttää kasitien varrella, sijaitsee Kupari -niminen kylä. Kupari on sananmukaisesti hotellien hautausmaa, sillä siellä sijaitsee raunioituneita hotelleja, jotka toimivat aikoinaan Jugoslavian armeijan virkistäytymis- ja palautumispaikkoina. Eli armeijan lomakohteena. Alueen kapasiteetti oli tuolloin peräti 4.500 vierasta. Nykyään  Kuparissa voi loikoilla uimarannalla vanhojen, luotien, pommien ja tykistöammusten tuohoamien hotelliruumiiden varjossa. Tunnelma on jännä. Ehdoton käyntisuositus jos/kun Dubrovnikin keskusta on nähty. Kupariin pääsee kaupungista paikallisbussilla.

Huilipäivien (ja matkavinkkien) jälkeen takaisin töihin. Seuraavaksi hommia painettiin siten, että asuttiin Dubrovnikissa, josta lyhyitä retkiä kaupungissa ja kaupungin ympäristöön. Asiakkaat lähti kotiin huhtikuun lopussa, ja minä jäin Dubrovnikiin odottelemaan seuraavaa ryhmää. Niinpä tämä työmatka, joka alkoi huhtikuun alussa lievällä jännityksellä, jatkui. Olin ollut reissunpäällä tähän mennessä lähes kolme viikkoa ja lisää oli tuloillaan. Siitä, ja paljosta muusta, sitten kun päästään toukokuulle. Eli seuraavassa kirjoituksessa.