Uutiset

Maitojuna?

Tiistai 3.6.2025 klo 23.00 - JariH

“Ethän sinä siellä kuitenkaan pärjää! Tulet hetken kuluttua maitojunalla takaisin. Mitä sinä vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa ja vieraiden ihmisten keskuudessa teet? Et kuitenkaan viihdy siellä. Kaikki muutos on aina pahasta.”

Siinä pieni katsaus siihen, minkälaisia kommentteja sain melko tarkkaan tasan 9 vuotta sitten kun pakkasin henkilökohtaiset tavarat, taistelutoverini Rocky the Dogin ja ilmoitin muuttavani Kroatiaan. No, nyt reissussa on kulunut yhdeksän vuotta, asunto, paikkakunta ja jopa maa on vaihtunut matkan varrella, todella paljon on ehtinyt tapahtua, mutta ei sitä paljon puhuttua maitojunaa ole näkynyt. Paitsi nyt. Nyt se juna sitten saapui.  

Juna vaan näyttäisi olevan hieman eri maitojuna kuin nuo alussa mainittujen kommenttien/ennustusten viljelijät aikoinaan olettivat. Askel taaksepäin otetaan, mutta ei kuitenkaan ihan lähtöpisteeseen, eli Suomeen, asti. Ei, nyt palataan sinne, mistä koko tämä ulkomaan vaellus aikoinaan alkoi. Palataan kylään, johon Suomesta silloin lähes vuosikymmenen sitten alunperin muutin. Palataan vähän kuin “kotiin”.

Tiedättekö sen tunteen, kun kävelee kolmen vuoden jälkeen tutuilla huudeilla? Kun huomaa, että tuo talo, jota silloin kolme vuotta sitten remontoitiin, on tullut valmiiksi. Ja tuo toinen ei. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Olemmehan kuitenkin Dalmatiassa. Tai että tuo kahvila on vieläkin paikoillaan ja toiminnassa. Vaikkakin vaihtanut vuosien saatossa nimeään. Ja tuohon on tullut lopultakin vuosia kestäneen remontin jälkeen uusi paikka. Tai kun menet kolmen vuoden takaiseen kantapaikkaan, tiskin takaa kuuluu ensimmäisenä huuto: LazyFinn! Kun kaikki on paikoillaan. Kun kaikki on ennallaan. Jopa torimummo muistaa sinut. Nyt pitäisi vaan itse sijoittaa itsensä takaisin siihen, minkä luuli joskus kolmisen vuotta sitten jättäneen taakseen lopullisesti. Pitäisi päästä takaisin dalmatialaiseen ajatus- ja elämänmuotoon. Josta taatusti tulen kirjoittamaan lisää tulevaisuudessa. 

Tilanne on siis nyt se, että olen muuttanut takaisin Kaštelaan, olen muuttanut Kaštel Stariin, itseasiassa olen muuttanut takaisin juurikin siihen asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan. Syitä takaisin paluuseen voi olla useita, mutta päällimmäisenä on Adrianmeri. Joka sijaitsee nyt noin 30 metrin päässä asunnosta. Toinen syy saattaa olla, että ehkä sitä ensimmäisen kuuden vuoden ulkomailla asumisen aikana omaksui jollain tavalla tämän dalmatialaisen elämänmuodon ja tottui näihin paikallisiin tapoihin, jotka tosin melko usein ihmetyttivät ja hämmensivät. Joskus melkoisen isosti. Mutta silti, en voi kieltää, että kyllähän se  aikamoisen hyvältä tuntuu palata takaisin. 

Tämä hyvänolon tunne tulee, tiedän sen jo nyt, muuttumaan tammikuun pimeydessä, tuulessa ja koleudessa. Tulen tammikuussa ihmettelemään suuresti, että mikä ihme minut oikein sai palaamaan. Kylillä ei näy ketään, kaikki paikat ovat kiinni, missään ei tapahdu mitään, ei siis yhtään mitään, lämpöä on viisi astetta ja tuulee noin miljoona kilometriä tunnissa. Pohjoisesta. Feels like -15 C. Silloin mielessä käy taatusti, että mitä ihmettä minä täällä teen. Tästäkin tulette taatusti saamaan päivityksiä tulevaisuudessa. Epätoivoisia sellaisia. 

Mutta täällä sitä siis taas ollaan Kaštelassa. Tarkemmin sanottuna Kaštel Starissa. Joten jos olette tulossa Kroatiaan, Splitiin tai peräti Kaštelaan, ottakaapa yhteyttä. Käydään kahvilla (kaljalla). Lupaan antaa teille sisäpiiritietoa, kertoa kaupungin historiasta ja vinkata mitä täällä kannattaa tehdä. Ja ennen kaikkea mitä ei. 

Mitä ihmettä Kroatia!

Sunnuntai 9.3.2025 klo 7.56 - JariH

Olen huolestunut. Hyvin huolestunut. Koska vanha kotimaani, jossa asuin aikoinani kuusi vuotta, on muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. 

Muutin kohta kymmenen vuotta sitten Suomesta Kroatiaan. En ollut koskaan käynyt Kroatiassa, en tiennyt maasta yhtään mitään, en varmaan ennen päätöstä ollut edes kauhean kiinnostunut koko maasta. Mutta kun se sitten nousi esille, ja mitä enemmän tutkailin Kroatiaa, päätös muutosta oli lopulta helppo. Silti muutto oli hyppy suoraan syvään päätyyn. En tiennyt mitä ulkomailla asuminen, eläminen ja oleskelu oikeasti tarkoittaa. Ja mitä se edellyttää. Pakkasin tavarani ja taistelutoveri Rocky the Dogin autoon ja huristelimme yhdessä uuteen kotimaahamme. Oli melkoisen jännää.  

Lopulta, muutaman kuprun ja pikku ongelman jälkeen, asetuimme aloillemme. Ja aloin tutkailla että mihinkäs sitä oikein ollaan tultu. Piti avata pankkitilit, löytää lääkärit ja muut viranomaiset, piti hankkia oleskelulupa ja soluttautua paikalliseen sosiaaliturvaan. Piti sopeutua ja aloittaa uusi elämä.

Sopeutumista helpotti suuresti se tosiasia, että hintataso Kroatiassa oli tuolloin keskimäärin noin kolmannes Suomen hinnoista. Eli jos jokin asia maksoi Suomessa vaikka vitosen, se sama tuote maksoi Kroatiassa noin 1,50 €. Tai 12 kunaa, koska tuolloin Kroatiassa oli vielä käytössä kuna. Tämä tarkoitti sitä, että pieni eläkkeeni, joka Suomessa riitti välttämättömiin menoihin jotenkuten kun oikein tarkkaan mietti ja laski mitä hankki, oli ihan hyvä tulo kohtuulisen hyvään elämään Kroatiassa. Mainittakoon vaikka asumiskustannukset, maksoin vuokraa tuolloin 120 neliön kolmen makuuhuoneen asunnosta 10 minuutin kävelymatkan päässä uimarannalta 400 euroa kuukaudessa. Ei paha, ei yhtään paha. 

Mutta niinkuin alussa mainittu, asiat ovat nyt muuttumassa. Eikä välttämättä hyvään suuntaan. Vaikka olen nyt asunut jo muilla mailla kohta kolme vuotta, seuraan uutisia Kroatiasta edelleen kohtuullisen tarkasti. Ja siellä tuntuu olevan hyvinkin suuresti tapetilla hintojen nousu. Joka aiheuttaa huolta, harmia ja boikotteja paikallisten keskuudessa. Enkä ihmettele. 

Tätä hintojen nousua on selitelty monella tekijällä. Yksi, hyvin suosittu selitys on kauppiaiden ahneus. Tai euroon siirtyminen. Tutkijat, eivätkä tutkimukset, kuitenkaan tue näitä väitteitä, vaan kertovat pääasiallisen syyn löytyvän valtion asettamat korkeat liiketoimintaan liittyvät kulut, suomeksi arvonlisävero, palkkojen nousu ja turismi. Eli kun ihmisiä pyörii Kroatiassa yhä enemmän, tavaraa menee enemmän ja se nostaa hintoja. Samaan aikaan valtio himoitsee lisätuloja verotusta kiristämällä.  

Niin tai näin, oli lopullinen syy ihan mikä tahansa, 45 prosentin nousu elinkustannuksissa on melkoinen hyppy maassa, jossa keskipalkka on kuitenkin vain 1318 euroa. Tuo keskipalkka nousi muuten vuonna 2024 vain 11,5 %.

Hintojen nousu onkin ajanut paikalliset protesteihin. Tammikuussa järjestettiin boikotti kauppoja kohtaan. Sosiaalisessa mediassa toimiva ryhmä Halo Inspektore kehoitti ihmisiä boikotoimaan yhden päivän ajan eri kauppaketjuja. Ja onnistuikin vaatimuksissaan ihan mukavasti, kaupat kertoivat myyntinsä laskeneet 53 prosenttia normaalipäivään verrattuna. Boikotista säikähtäneen kaupat, myös muut kuin boikotoidut ketjut, aloittivat erilaisia “tarjouskampanjoita”, joissa asiakkaille oli tarjolla hyvinkin suurilla alennuksilla aivan perustuotteita. Eli juurikin niitä joiden hintojen nousua ihmiset ovat ihmetelleet. 

Itse asiassa tuo hintojen kohoaminen oli havaittavissa jo juuri ennen kuin muutin maasta. Jo tuolloin paikalliset valittivat sitä, että hinnat nousevat. Esimerkkinä voidaan mainita oluen hinta. Kun muutin Kroatiaan, meidän kylän rantaravintolasta sai puolen litran oluen 13 kunalla. Eli noin 1,70 eurolla. Hiljalleen hinta nousi ensin 15 kunaan (vajaa 2 €) ja lopulta 20 kunaan, joka on jo 2,60 €. Nykyään samaisessa paikassa joudut pulittamaan tasan samasta juomasta jo 4-5 euroa. Puhumattakaan vaikka Dubrovnikin vanhastakaupungista, jossa turismi on nostanut hinnat jo lähes naurettaviksi. Siellä kaupungin keskusaukiolla olut saattaa maksaa helposti kympin, ja sivukujillakin perushinta pyörii 7-8 euron paikkeilla. 

Hintojen nousu ei ole vain paikallisten ongelma. Se vaikuttaa myös Kroatiaan suuntautuvaan turismiin, joka onkin sitten koko maan kannalta todella iso ongelma. Olen kuullut Keski-Euroopan matkailupiireistä jo useamman vuoden ajan valituksia siitä, että Kroatia on hinnoittelemassa itsensä ulos markkinoilta. Niinpä vaikkapa saksalaiset suuntaavat yhä enenevässä määrin Kroatian ohi hieman pidemmällä Montenegroon tai jopa Albaniaan. Nämä maat tarjoavan aivan ne samat auringon ja Adrianmeren kuin Kroatia. Ainakin toistaiseksi huomattavasti edullisemmin. 

Turistien vähentyminen on todellakin suuri ongelma maassa, joka saa noin viidenneksen maan tuloista turismista. Kroatia onkin alkanut, vihdoin, kehittämään erilaisia matkailutuotteita, joita tähän asti ei ole katsottu tarvittavan. Koska aurinko ja meri on toiminut myyntivaltteina. Mutta nyt kun ihmiset ovat todenneet, ettei ne olekaan mitään Kroatian erikoisuuksia, maan matkailuviranomaisille on tullut hätä käteen. Ja on alettu miettiä, että miten ne turistit saadaan pidetyksi tai houkutelluksi takaisin. On alettu tuotteistamaan matkailua.Tämä olisi pitänyt vaan tehdä jo noin viisi vuotta sitten. Vähintään. 

Näin Kroatiassa siis tänä päivänä. Itse asun tällä hetkellä Bulgariassa, mutta jotenkin syvällä sisimmässä kuplii ikävä Kroatiaa kohtaan. Olihan se kuitenkin se minun ensimmäinen kotimaa Suomesta lähdön jälkeen. Joskus on käynyt mielessä jopa palaaminen maahan. Vaan jos/kun hinnat nousevat tuota tahtia, hetken päästä minulla ei kerta kaikkiaan ole varaa muuttaa takaisin. Joten kait sitä pitää etsiä muita vaihtoehtoja. Semmosia joissa on se meri. Ja aurinko. Ja hieman edullisempaa asustella. 

Joulukuu 2024

Tiistai 11.2.2025 klo 13.57 - JariH

Kirjoittelin marraskuun tarinan aluksi, että siinä kuukaudessa ei tapahtunut mitään. Ei yhtään mitään. Että elettiin luultavimmin sellaista normielämää, jota suurin osa ihmisistä elää. Joulukuussa elämä jatkui hieman samalla kaavalla. 

Paitsi että joulukuun puolessa välissä, tarkemmin 15.12., saatiin muutaman kuukauden väännön jälkeen nämä sivut auki, joulukuussa oli tietty joulu ja kuun, eli koko vuoden viimeisenä päivänä lähdettiin reissuun. Oikein Englantiin asti. Näistä kolmesta “suuresta” tapahtumasta olen kirjoittanut aikaisemmin. Tämän lisäksi joulukuu meni, aivan kuten marraskuu, pitkälti lenkkeillen, sohvalla maaten, telkkaria ja jääkiekkoa katsellen…ja ai niin,  lisäksi virallisesti nykyiseen kotikaupunkiin tutustuen. 

Käytiin nimittäin järjestelyllä ja opastetulla sightseenilla Plovdivissa. Ja kun alkuun päästiin, käytiin sitten samantien kolmella erilaisella opastetulla kiertokävelyllä. Ensin käveltiin ihan perussaitsari, jossa katseltiin ja kuunneltiin kaupungin perusnähtävyydet. Heti sen perää käveltiin grafiti-sightseen, joka esitteli Plovdivin grafitiskenen ja tarinat kuvien takana. Viimeiseksi suoritettiin vielä sosialistisen arkkitehtuurin kävelykierros, jossa ihmeteltiin sosialistisen ajan rakennustaidetta. Se pisti ajoittain hieman hymyilyttämään. Suosittelen hyvinkin vahvasti tekemään oman asuinkaupungin opastetun kierroksen, jos sellaisia teidän kaupungissa järjestetään, sillä niiltä saa todella paljon sellaista infoa josta ei välttämättä ole mitään tietoa. Tiedän tämän ihan kokemuksesta. Vaikka olen asunut Helsingissä vuosikymmenet niin opastettu kiertoajelu aikoinaan avasi aivan uusia näkökulmia ja kertoi uusia asioita syntymäkaupungistani. Oli todella mielenkiintoinen.  

Mutta meillä taitaa olla vielä parin matkustustavan omien kokemusten läpikäyminen kesken. Marraskuussa matkustettiin junalla, sitä ennen ollaan lennetty, joten mennään nyt lyhyesti bussilla ja vuokrataan autoja. Tällä kertaa pysyttäydytään henkilöautoissa, matkailuautojen vuokrauksesta olen kirjoittanut melko paljon aikaisemmissa kuukausissa. 

Siispä linja-automatkustus Balkanilla ja vähän yleisemmin Euroopassa. Ne omat kokemukset. Lyhyesti; homma toimii. Oikeastaan kaikissa Balkanin maissa. Jopa Serbiassa. Jokaisesta maasta löytyy maiden sisäisiä reittejä, jotka ovat huomattavasti kattavammat kuin junareitit. Busseja kulkee myös huomattavasti useammin kuin junia. Kaikissa maissa. Niiden lisäksi Balkanilla pääsee verrattain helposti, ja edullisesti, bussilla maasta toiseen. Reittejä, niin maiden sisäisiä kuin rajat ylittäviä, liikennöi useampikin yhtiö. Kannattaa vertailla, jotta löytyy itselleen sopiva aikataulu. Ja tietysti hintaluokka.  

Entä jos haluaa ajella itse ja vuokrata auton? Onnistuu. Mutta. Kannattaa surffailla ja vertailla eri yhtiöitä, ennen kaikkea kannattaa lukea niiden saamia arvosteluja. Niitä kun lueskelee ja karsii pahimmat negatiiviset palautteet pois, joita aika usein kirjoittavat muuten jenkit, saa melko hyvän kuva yhtiöstä. Kaikista maista löytyy taatusti luotettavia, paikallisia vuokraamoja. Varmimpia ovat tietty suuret, kansainväliset yhtiöt, mutta niillä on usein myös korkeimmat hinnat. Auto kannattaa tarkistaa lähtiessä naarmujen ja muiden vaurioiden varalta, joka tehdään yleensä yhdessä vuokraamon edustajan kanssa. Jos suunnitelmissa on vierailu naapurivaltiossa, siitä pitää mainita vuokrausvaiheessa. Tarvitset rajalla nimittäin paperit että sinulla on oikeus ajaa auto ulos maasta. Ihan jo pelkästään vakuutusturvan vuoksi. Lisäksi rajan ylitys maksaa hieman lisää. Joskus, jos vuokraamo sijaitsee lähellä valtakunnan rajaa, perusvuokrahintaan sisältyy lähin valtio. Näin on esimerkiksi muutamassa Dubrovnikissa toimivalla yhtiöllä, heidän hintoihin sisältyy Montenegro ja Bosnia ja Hertsegovina jo valmiiksi. Mutta rajanylityksestä kannattaa mainita aina. 

Ja näin on vuosi 2024 paketissa.Seuraava tarina on sitten aivan jostain muusta aiheesta. Pysy kanavalla. 

Marraskuu 2024

Perjantai 7.2.2025 klo 16.04 - JariH

Kylläpä viime vuoden kuukaudet olivat erilaisia. Kuten edeltävistä postauksista voi todeta, loppukeväästä ja kesän alussa sitä mentiin todellakin sinne sun tänne pitkin poikin Eurooppaa, mutta mitä pidemmälle syksy eteni, meno rauhoittui. Kun tutkailin tekemisiäni marraskuulta, totesin, että se elämä oli sitten varmaan semmosta normaali-ihmisen elämää. Tiedä sitten.

Koko kuukausi kotona. Ei käyntejä yhtään missään, ei edes naapurikaupungeissa tai -kylissä. Telkkaria, sohvaa ja lenkkejä. Tietysti. Olen nyt tänään, tätä kirjoittaessani, lenkkeillyt 125 päivää putkeen. Tai en välttämättä lenkkeily ihan joka päivä, onhan tuohon aikajanaan sisältynyt toki työmatkoja ja -päiviä, mutta  125 päivää putkeen olen saavuttanut askeltavoitteeni. Se tarkoittaa ajallisesti melko tarkkaan tunnin mittaista kävelyä. Joka on verrattain helppo suorittaa myös silloin kun on töissä. Kotona ollessa ne askeleet kävellään kaupungilla, napit korvissa ja äärimmäisen huonoa musiikkia kuunnellen. Hyvin tärkeä suorite. Satoi tai paistoi. Kävelylenkeillä saa myös usein päässä myllertävät ajatukset ojennukseen. Myös ne huonot. 

Kun ei ihan kauheasti ole reissuja raportoitavaksi, käydään läpi niitä erilaisia matkustustapoja. Niistähän on kirjoitettu jo tuolla matkalla -sivulla, mutta jos tässä kohtaan kävisin läpi omia kokemuksia erilaisista liikkumistavoista Balkanilla. Saatan tosin käväistä myös hieman muualla Euroopassa. 

Aloitetaan junista. Joista voidaan yleisellä tasolla todeta, että kalusto Balkanin maissa on usein vanhaa, joissain maissa jopa perua joko Jugoslavian tai sosialistiselta aikakaudelta. Lisäksi junat ovat verrattain hitaita. Lähes jokaisessa maassa. Tosin, mitä pohjoisemmaksi mennään, junaliikenne paranee. Sloveniassa on hyvinkin toimiva rautatie kuten myös Kroatian pohjoisosissa ja Serbiassa. Toisaalta Albaniassa, Montenegrossa ja Pohjois-Makedoniassa ei junia juurikaan ole. Bulgariassa raiteilla kulkee vaunuja, jotka on rakennettu joskus ajat sitten vanhassa iloisessa Neuvostoliitossa, mutta varsinkin pääkaupunki Sofian ympäristöstä löytyy aivan nykyaikaista kalustoa. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että jos sattuu löytämään jostain juna-aikataulun, ja siinä mainitut junat ovat oikeasti olemassa ja sattuvat vieläpä liikkumaan, junamatkustaminen on täällä edullinen vaihtoehto. Verrattain hidas toki, mutta edullinen. 

Pieniin ylläreihin on syytä varautua. Minun ihan ensimmäinen junamatka Bulgariassa piti sisällään täysin ennakoimattoman pysähdyksen keskellä ei yhtään mitään. Seisoimme paikoillaan reilun pari tuntia eikä kukaan koskaan kertonut syytä että miksi. Myöhemmin kuulin, että junan veturi oli käynyt auttamassa jotain toista junaa, jolla oli jotain ongelmia. Että ei niitä omia aikatauluja ihan kauhean tiukoiksi kannata laatia, koskaan ei voi tietää jos veturia tarvitaan muualla. 

Toki pääsimme lopulta jatkamaan, mutta noin 40 kilometriä ennen määränpäätä juna syttyi tuleen. Naapurivaunun alla oli ihan oikea tulipalo. Meidät käskettiin ulos junasta pientareelle ja paikalle saapui palokunta pillit vinkuen. Junallinen matkustajia seisoi sitten penkalla ja ihmetteli. Olin varmaan niin epätoivoisen näköinen, että se ainoa kanssamatkustaja joka puhui pari sanaa englantia, tuli sanomaan että hänen serkkunsa tulee hakemaan hänet ja he voivat ottaa minut kyytiin jotta pääsen määränpäähäni. Niinpä jatkoin matkaani sitten täysin tuntemattomien ihmisten autolla. Onni onnettomuudessa oli, että lento jonne olin matkalla, lähti vasta seuraavana päivänä. 

Tähän väliin täytyy todeta, että tuon hieman hämmentävän junamatkan jälkeen olen matkustanut bulgarialaisissa junilla useammankin kerran ilman minkäänlaisia ongelmia. Junat ovat olleet itse asiassa jopa hämmästyttävän aikataulussaan. Matka täältä Plovdivista pääkaupunki Sofiaan (130 km) maksaa  ykkösluokassa 11 BGN, eli noin 5,60€. Ykkösluokka täällä tarkoittaa vain hieman isompia istuimia. Ei muuta.  

Viime kesän reissuilla tuli junilla ajeltua myös muualla Euroopassa. Saksan junat toimivat kuin… no, Saksan junat. Aikataulut ovat verrattain pitävät ja hinnat ihan ok. Ei ryöstöä, mutta ei ihan ilmaistakaan. Puolalaiset junat puolestaan, kun olet menossa vaikkapa Saksasta Puolaan, tulevat hakemaan matkustajat Saksasta. Junat ovat toimivia. Ei minkäänlaista valittamista. Ei myöskään Puolan sisäisestä liikenteestä. Niin puolalaisissa kuin saksalaisissa junissa toimii jopa ilmastointi. Sellaista ylellisyyttä ei Bulgarian junista löydy. Niissä ei edes ikkunat pysy auki. 

Englannissa en matkustaisi junalla. Ne ovat nimittäin aivan törkykalliita. Ok, siellä liikennettä hoitaa useampi yhtiö, ja hinnat vaihtelevat, mutta kaikki ne junat jotka itse olen tsekannut, ovat olleet oikeasti ihan tolkuttoman kalliita. Niinpä olen kulkenut, jos en itse ole ollut ratissa, Englannissa busseilla. Ne toimivat siellä hyvin, eivätkä maksa ihan kauheasti. 

Junatarinat näköjään venyivät joten jatketaan bussi- ja vuokra-auto -kokemuksilla sitten joulukuun jutussa. Koska silloinkaan ei ihan kauheasti tapahtunut eikä oikeastaan tehty mitään. Paitsi tietysti joulu. Mutta siitäkin sitten seuraavassa tarinassa.   

Syyskuu 2024

Tiistai 28.1.2025 klo 13.42 - JariH

Verrattain vauhdikkaan kesän jälkeen käännyttiin hiljalleen kohti syksyä. Alkoi syyskuu. Paitsi että näillä meidän leveysasteilla syyskuu on vielä aivan täysi kesäkuukausi. Jopa lokakuussa päästään helposti 25-30 asteen lämpöihin, ja niinpä parhaimpia loma-ajankohtia tulla näille huudeille lomalla ovatkin juuri syys-lokakuu. Ei ole järjettömän kuuma, uimavedet ovat kuitenkin vielä lämpimiä jos se loma suuntautuu meren äärelle, kaikki kesän palvelut ovat auki ja hinnat laskeneet jo hieman kesän huipuista. 

Meillä täällä Plovdivissa ei merta valitettavasti ole, sen sijaan meillä on syyskuussa lukuisia festivaaleja ja tapahtumia ympäri kaupunkia. Löytyy Street Partya, löytyy viini- ja ruokafestareita, taitaapa syyskuulle osua jokin kaupungin juhla- tai vuosipäiväkin. Ja luonnollisesti syyskuun 6. joka on kansallinen juhlapäivä. Tuolloin juhlitaan Bulgarian yhdistymispäivää sen kunniaksi, että vuonna 1885 Itä-Rumelia ja Bulgarian ruhtinaskunta yhdistyivät. Itä-Rumeliahan oli aikoinaan siis ottomaanien valtakunnan autonominen maakunta, joka sitten Ottomaani -valtakunnan romahdettua liitettiin Bulgariaan. Kyllä sitä kannattaa juhlia.                                            

Vuoden 2024 syyskuun alussa tuli siis kierreltyä nykyistä kotikaupunkia hyvinkin erilaisissa tilaisuuksissa. Ja valmistauduttua seuraavaan reissuun, sillä johan edellisestä oli kulunut monta viikkoa. Niinpä kuun puolessa välissä sitä mentiin jälleen. Normireissu, eli ensin junalla Sofiaan, sieltä lento Wienin josta jatkolento Dubrovnikiin. Jossa ensin yksi huili- ja valmistautumispäivä Cavtatissa ja sitten tavalliselle, jo hyvinkin tutuksi tulleelle, työreissulle. Viikko ympäri ämpäri Länsi-Balkania, jonka jälkeen paluu Dubrovnikiin. Perussettiä siis.  

Koska edessä, viikon päästä, oli toinenkin vastaava matka, ei ollut järkeä lennellä pariksi päiväksi kotiin Kroatiasta. Niinpä suunnistin muutamaksi päiväksi jo keväällä lyhyesti vierailtuun Herceg Noviin Montenegeroon. Taka-ajatuksena oli tutustua paikkaan sillä silmällä, että josko sinne voisi vaikka muuttaa. 

Herceg Novi on esitelty tarkemmin tuolla, mutta käydään se nyt tässä nopeasti läpi vielä kerran. Sehän on 30.000 ihmisen kaupunki Adrianmeren rannalla ja muodostuu pötköstä pikkukyliä. Kävin kaupungissa, kuten raportoitu, pikaisesti huhtikuussa ja se jätti tuolloin niin mukavan vaikutuksen, että pitihän sitä käydä tutkimassa tarkemmin. Kävin. Ja kyllä Herceg Novi edelleen oli sangen mukava paikka. Siellä toisin pääsee rampaamaan ylös alas aikamoisen huolella, sillä portaita ja mäkiä varsinkin Herceg Novin vanhassa kaupungissa riittää.  Siis kuntoa kaupunki, tai siellä asuminen, ainakin edellyttäisi. Eikä sovellu millään mittarilla liikuntarajoitteisille henkilöille. 

Ja kyllähän se loppupeleissä sitten on sitten niin, että vaikka Herceg Novi sijaitsee vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Kroatian, eli EU:n rajasta, kynnys muuttaa sinne on tehty niin korkeaksi, että vaikka kuinka houkuttelisi, edessä olisi ollut sen verran haasteita, että ajatus muutosta piti haudata. Oleskelulupa olisi virallisesti vaatinut joko oman yrityksen perustamista, opiskelun aloittamista Montenegrossa tai melkoisen summan sijoittamista maahan. Toki, kuten näissä maissa usein on yleistä, erilaisia enemmän tai vähemmän virallisia kiertoreittejä oleskeluluvan saamiseksi olisi löytynyt, mutta riskit muodostuivat sen verran suuriksi että ajatus muutosta hautautui niiden alle.

Herceg Novi -keikan jälkeen siirryttiin sitten takaisin Kroatian puolelle odottelemaan seuraavan duunireissun alkua. Asuttiin aivan lentokentän kupeessa Cilipit -nimisessä paikassa, jossa ei todellakaan ollut oikeastaan mitään. Paitsi lentokenttä muutaman sadan metrin päässä. Lähimpään ravintolaan ja kauppaan sai rampata valtatien piennarta jonkun 1,5 kilometriä. Mutta paikka toimi siihen tarkoitukseen johon se tällä kertaa oli suunniteltu toimivan; vuorokauden odotteluun.

Sitten mentiin taas. Perusduunimatka, josta ei nyt ihan kauheasti ole raportoitavaa. Paitsi se, että tykkään ihan kauheasti tavata näille matkoille osallistuvia uusia ihmisiä, tykkään reissata heidän kanssaan ja touhuta kaikenlaista matkan aikana. Reissu alkoi siis syyskuussa jatkuen lokakuun puolelle, joten seuraava juttu alkaa keskeltä juuri alkanutta matkaa. Ihmetellään lokakuun raportissa sitten niin reissun tapahtumia kuin muutenkin lokakuuta. Joten tervetuloa takaisin muutaman päivän kuluttua. 

Elokuu 2024

Sunnuntai 26.1.2025 klo 17.22 - JariH

Heinäkuun lopussa, eli edellisessä postauksessa, jäätiin notkumaan Ljubljanaan Sloveniaan, jota on tähän elokuun alkuun ihan pakko hehkuttaa vielä vähän. Ljubljana nyt vaan on miellyttävä kaupunki, siellä on sangen kaunis ja hyvin hoidettu vanhakaupunki, mukava ympäristö ja kiva tunnelma. Jos kaupunki sijaitsisi meren rannalla, se saattaisi olla kovinkin korkealla mahdollisen muuton kohteena. Vaan ilman merta…. Mjaa. 

Ljubljana ei ollut kuitenkaan varsinainen syy, miksi jumittimme Sloveniassa. Varsinainen syy oli häät, jonne oli tullut kutsu jo ajat sitten ja jonne oltiin matkustettu vähän pidemmän kaavan mukaan kuten edeltävien kuukausien jutuista on mahdollista havaita. Häitä ei järjestetty kaupungissa, vaan noin 75 kilometrin päässä metsässä sijaitsevalla, kuvankauniilla virkistymisalueella. 

Näissä häissä ei menty kirkkoon, näissä häissä ei vihkimisen jälkeen siirrytty jonnekin juhlapaikkaan syömään, tanssimaan valssia ja muita iskelmiä kuten niin kovin monesti suomalaisissa häissä tehdään. Näissä häissä vihkipari vihittiin keskelle metsää rakennetun eräänlaisen “alttarin” edessä jonka jälkeen syötiin, tanssittiin ja juhlittiin ulkona. Tarjolla oli ruokaa, juomaa, ohjelmaa, trubaduureja ja taisi siellä pari bändiäkin veivata. Illalla oli vielä iso nuotio, jossa paistettiin vaahtokarkkeja. Oli kivaa. Ja mukavaa. Vaikka en tanssinut. Enkä paistanut niitä vaahtiksia. Eikä ollut niitä suomi-iskelmiä.

Hääkutsussa oli mainittiin erikseen, että kannattaa huomioida vaatetusta valitessaan, että koko tapahtuma on ulkona ja maaperä saattaa olla vaikeakulkuinen. Onneksi ilmat suosi, onneksi oli kaunis aurinkoinen päivä. Jos se olisi ollut sateinen, saattaisi muistikuvat häistä, jotka nyt olivat yksi kesän kohokohdista, olla hieman erilainen. Nyt mieleen jäi erinomaisen hyvin järjestetty tilaisuus, joka oli hieman erilainen mihin totuttu. Häihin mentiin muuten hyvin herraskaisesti Mersulla. Hienolla sellaisella, jonka autovuokraamo Sixt ystävällisesti upgradasi. 

Seuraavaksi oli suunniteltu Bla Bla Car -siirtymä Belgradista Sofiaan. Varattiin kyyti. Ensimmäinen kuljettaja, jolle matka oli jo maksettu, peruutti. Kertoi ystävällisesti about päivää ennen sovittua tapaamista ettei pääsekään reissuun. Tämä oli vielä semi-ok. Seuraava kyyti, joka oli varattu ja maksettu edellisen tilalle, ei sitten ollutkaan ihan niin ok. Piti tavata kuljettaja Belgradin jonkin ison ostoskeskuksen pihalla, joka sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella. Siellä sitten seistä törötettiin aamulla anivarhain odottamassa että herra ilmestyisi autonsa kanssa paikalle. Ei ilmestynyt. Ei kuulunut eikä näkynyt. Eikä vastannut puhelimeen.  

Näiden Bla Bla Car -kyytien ja muiden vastaavien palveluiden kanssa on syytä olla hyvin tarkkana jos niitä on ajatellut käyttävänsä itäisessä Euroopassa. Kuten aikaisemmin kirjoitin, Keski-Euroopassa homma pelittää erinomaisesti, itäisessä osassa ei. Siellä ei vaan voi luottaa siihen mitä on sovittu. Täytyy muuten todeta samaan hengenvetoon, että itse Bla Bla Car, eli siis yhtiö joka näitä kyytejä välittää, toimii sangen ammattimaisesti. Palaute meni perille ja maksettujen, mutta peruuntuneiden, kyytien rahat palautettiin kohtuuajassa. 

Siispä suunnitelma C käyttöön. Löytyi bussiyhteys Belgradista Sofiaan. Joten ei muuta kuin paikallisbussilla korvesta takaisin keskustaan ja linja-autoasemalle. Bussi lähtisi iltapäivällä, joten aikaa jäi pyöriä vielä vähän masentavassa Belgradissa. Aamun peruutusten jälkeen tunnelma ei todellakaan ollut kovin katossa eikä kaupungin venäläistyylinen ankeus suinkaan parantanut sitä. 

Lopulta päästiin kotimatkalle. Hieman reilut neljä tuntia bussimatkaa, jotka muuten toimivat näissä Jugoslavian vanhoissa osavaltioissa verrattain hyvin, ovat suurinpiirtein aikatauluissaan eivätkä maksa kauheasti. Illalla oltiin Sofiassa, jossa yö hotellissa ja seuraavana aamuna junalla kotiin. 

Näin oli kesän reissu heitetty. Tulihan siinä matkustuspäiviä ja kilometrejä, tuli nähtyä ja koettua paljon, todella paljon. Itse asiassa reissu kesti 56 päivää eli 8 viikkoa, joka on tekoälyn laskujen mukaan 1,8 kuukautta. Vaan jos ihan rehellisiä ollaan, kun vihdoin päästiin kotiin, kyllä sitä oli melkoisen loppu. Väsynyt, mutta jollain kumman tavalla kuitenkin onnellinen. Koska vaikka väsytti, ja mietti, että vastaavaa reissua ei enää ikinä, olihan se loppupeleissä kuitenkin vähän semmoinen ‘once in the lifetime’ -keikka. Loppukuukausi meni pyykkiä pesten ja huilaten, sillä syyskuussa oli taasen muutama retki odottelemassa. Niistä sitten enemmän seuraavassa jutussa.

Sivut vihdoin auki!

Sunnuntai 15.12.2024 klo 13.59 - JariH