Juttuja

Kastela - loput kylät

Sunnuntai 4.1.2026 klo 9.34 - JariH

Olisiko se sitten aika käydä läpi loputkin Kastelan kylistä. Niitähän on käyty jo neljä, edellisistä jutuista löytyvät Štafilić, Novi, minun kotikylä Stari ja ihan viimeisimpinä Lukšić. Lučkisin kohdalla koettiin surullinen rakkaustarina, muutoin ollaan puhuttu oikeastaan kylien historiikeista. Nämä tarinat löytyvät kun skrollailet hieman eteenpäin näitä sivuja. 

Nyt mennään eteenpäin Adrianmeren rantaa pitkin. Mennään vielä kolmeen Kaštelan kylään. Jäljellä ovat Kambelovac, Gomilica ja Sućurac. Sivumennen sanoen on muuten sangen hidasta ja ärsyttävää kirjoitella skandinäppiksillä näitä kroatialaisia nimiä kun niissä kaikista löytyy kaikenmaailman suhukirjaimia kaikkine yläheittomerkkeineen.....

Todetaan heti alkuun, että näiden kylien historia noudattelee hyvinkin pitkälti kaikkien jo aikaisemmin esiteltyjen kylien historiaa. Koettiin uhkaa mereltä, sieltä odoteltiin niin ottomaanien kuin merirosvojen hyökkäyksiä, ja aatelismiehet ja maatilojen suuromistajat päättivät rakentaa linnoituksia rannikolle suojellakseen peltojaan ja muuta omaisuutta. Muu väki oli asunut ennen linnojen rakentamista viereisen vuoren rinteillä, mutta kun aateliset rakensivat linnojaan ja linnoituksiaan, talonpoikia siirrettiin turvaan linnoituksen viereen rakentuviin kaupunkeihin. Kaava toistui kaikissa Kaštelan kylissä ja se toistui myös Kambelovacin, Gomilacin ja Sućuracin kohdalla. 

Paitsi. Näissä kolmessa kylässä ja niiden linnoitusten kohdalla kaikissa oli omat erikoisuutensa. Aloitetaan Kambelovacista. Aatelisveljekset Jeromir ja Nikola Cambi Splitistä saivat luvan vuonna 1478 rakentaa linnoituksen pienelle saarelle Adrianmeren rannalle. Ja pojathan rakensivat. Herra Cambit naputtelivat linnoituksensa saarelleen suojellakseen paitsi itseään, mutta myös viljelmiäön sekä läheisten kylien väkeä. Linnnoitus valmistui vuonna 1517 ja oli ainoa Kaštelan linnoituksista, joka on pyöreä. Kambelovacissa, poikkeuksena kaikkiin muihin kyliin, myös talonpojat rakentelivat omia, toki huomattavasti pienempiä, linnoituksia suojakseen Cambien pyöreän linnan vierelle. Yleensä linnoituksia rakensivat vain aateliset. 

Nykypäivänä Kambelovacin linnoitus uppoutuu kylän muiden rakennusten keskelle siten, että sitä on sangen vaikea havaita kylän vanhasta kaupungista. 

Ja sitten Gomilica. Tämän kylän tarina alkaa jo vuodesta 1078, jolloin kuningas Zvonimir lahjoitti maa-alueen Splitin benediktiiniläisnunnille, jotka rakensivat ensin kirkon ja heti perään viiden sadan vuoden päästä 1500 -luvulla linnoitetun pienen saarikylän. Oli hyvin  poikkeuksellista että nunnatkin päättivät linnoittautua, muutenhan linnoitusten ja linnojen rakentamisesta huolehtivat aatelismiehet. Mutta Gomilcassa linnoituksen, jopa pienen kaupungin, pykäsivät siis nunnat. Rakensivat sen omaksi, palvelijoittensa ja luonnollisesti naapurikylien asukkaiden turvaksi.

Gomilican linnoitus on säilynyt hyvin ja on arkkitehtuuriltaan niin aidon keskiaikainen, että siellä kuvattiin Games of Thrones tv -sarjan kohtauksia. Minä muuten lienen maailmankaikkeuden ainoa ihminen joka ei ole koskaan katsonut ainuttakaan Games of Thrones jaksoa. 

Jäljellä on vielä Sućuracin kylä jonka historia ulottuu pitkälle, sillä Splitin arkkipiispa A.Gualdo rakennutti aivan ensimmäisen puolustustornin Sućuraciin jo vuonna 1392. Motiivina oli ensinnäkin suojella rinteiden talonpoikia, mutta myös se, että piispa sai itselleen kesäresidenssin. Myöhemmin tätä kesähuvilaa vahvistettiin sitten vielä muureilla. 

Sućuracin vanha kaupunki, siis kaupunki joka rakentui arkkipiispan tornin suojiin, on nykypäivänä ehkäpä parhaiten säilynyt Kaštelan keskiaikainen kylä. Valitettavasti vain muu Sućurac, vanhan kaupungin ulkopuolella, on yksi rumimmista Kaštelan kylistä. Ehkä jopa rumin. Se on kuitenkin koko kaupungin hallinnollinen keskus, sieltä löytyy virastot, poliisiasema ja vaikkapa paikallinen Kela. Ja kaksi betonitehdasta. 

Yksi  huomionarvoinen seikka Sućuracista puhuttaessa liittyy koko Kroatian historiaan. Noin 800 -luvun puolenvälissä nykyistä Sućuracin ja läheisen Klisin aluetta hallitsi herra nimeltä Trpimir I. Vuonna 852 Trpimir lahjoitti Splitin arkkipiispalle tiettyjä alueita hallitsemiltaan seuduilta. Luovutuksesta laadittiin asiakirja ja tässä asiakirjassa mainitaan ihka ensimmäistä kertas sana Hrvatska. Eli Kroatia. Kyseistä asiakirjaa, nimeltään Trpimirin darovnica, pidetään kroatialaisen valtion syntymätodistuksena. Tämän syntymätodistuksen kopiota säilytetään nykypäivänä Sućuracin kirkossa. Joten vaikka Sućurac on ruma kylä, se on koko Kroatian kannalta todella tärkeä paikka. 

Näin on Kaštela käyty läpi. Toivottavasti olette oppineet jotain. Historian pöyhiminen on avannut ainakin minun silmiäni ja asuminen tässä kaupungissa on saanut aivan uuden ulottuvuuden. On ollut mielenkiintoinen reissu ja nyt katselen paikkoja aivan uusin silmin koska tiedän ainakin osan paikkojen, talojen sekä torien historiasta ja taustoista. Tervetuloa vaan kylään. Täällä on mukavaa. Ja paljon historiaa. 

Seuraavaksi siirrytään sitten aivan  muihin asioihin. Luvassa on kaikenlaisia jännittäviä juttuja. Pysykääpä siis kanavalla.

Vuosi 2025

Tiistai 30.12.2025 klo 23.55 - JariH

Näin vuoden vaihtuessa on tapana muistella päättyvää vuotta ja lyödä yhteen mitä sitä on oikein tullut touhuttua. Kun kerran näin on ollut aikaisemminkin tapana, niin mikäs minä olen perinteitä katkomaan. Vedetään siis vuosi 2025 yhteen. Olkaa hyvät. 

Melko tarkaan vuosi sitten olin Englannissa, Liverpoolissa. Siellä oli talvimyrsky, joka oli niin rankka, että kaikki uudenvuoden bileet oli peruutettu. Niinpä vuosi vaihtui hotellihuoneessa Lontoon juhlia ja ilotulituksia telkkarista seuraten. Vuosi 2025 alkoi siis sangen myrskyisästi. 

Vaan kyllä se meno siitä sitten rauhoittui. Alkuvuosi meni Bulgarian Plovdivissa talvea pidellen. Siellä satoi luntakin, tosin ihan muutaman päivän, mutta lunta kuitenkin. Elämä vaipui hiljalleen horrokseen, talvihorrokseen. 

Toukokuussa tapahtui suurin rypistys vuodelle 2025. Tapahtui muutto. Tapahtui paluu kotiin. Toukokuun viimeisinä päivinä, hyvin tiukassa aikaikkunassa, muutin tavarani Plovdivista takaisin Kroatiaan, takaisin Kaštel Stariin, itse asiassa takaisin jopa samaan asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan.

Muutto meni hyvin. Voisi sanoa että jopa yllättävän hyvin. Siinä oli kuitenkin melko monta liikkuvaa osaa. Ne loksahtelivat paikoilleen lopulta juuri kuten suunniteltu. Ainoa ongelma ilmeni Serbian ja Kroatian rajalla kun Kroatian rajaviranomaiset olivat sitä mieltä että minun Toyota Hiace oli raskasta rahtia kuljettava ajoneuvo. Pistivät minut rekkojen sekaan tulliselvitystä tekemään. Eivätkä meinanneet uskoa millään että kysymyksessä on henkilökohtaiset tavarat joita olen muuttamassa Kroatiaan. Eikä minulla ole rahtikirjaa. Huoh. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen siitäkin selvittiin. Sieltä isojen rekkojen seasta. 

Muutettiin siis takaisin Kroatiaan. Muutettiin takaisin kotiin. Siltä se ainakin tuntui silloin toukokuun lopussa. Ja tuntuu yhä edelleen. Kaštel Stariin oli helppo solahtaa kun paikat olivat, ja ovat yhä, tuttuja. Kaupat, baarit, rannat, kadut ja kujat, jopa osa ihmisistä, kaikki on tuttua. Ei minulla täällä varsinaisia ystäviä ole, ei niitä toki ollut Plovdivissa eikä edes Suomessa asuessani, mutta tuttuja on täällä sitäkin enemmän. Kun kävelen tuolla kylillä niin kättä saa nostella melko taajaan. Ja toivotella dobro milloin mitäkin. Bok. Joka muuten lausutaan täällä Dalmatiassa bog. Erotuksena muuhun Kroatiaan. 

Tulihan sitä vuoden mittaan töitäkin tehtyä, vaikka eläkkeellä olenkin. Tuli kierrettyä matkanjohtajana perusreissuja, joita on vuosien varrella tullut tehtyä kohta parikymmentä ympäri Balkania, mutta vuonna 2025 mukaan saatiin myös muita, ihan uusia, kohteita. Jopa ihan täällä Kroatiassa. Kaikilla näistä retkistä on karttunut kokemuksia, mutta ennenkaikkea kohtaamisia satojen ihmisten kanssa. Ihmisten, joiden rinnalla minulla on ollut kunnia matkustaa, joista olen saanut pitää huolta ja tarinoida heille matkojen kohteista. Huonojen juttujen ja vitsien säestämänä. Ja mikä mukavinta, joidenkin matkaajien kanssa yhteys on säilynyt matkan jälkeenkin. Tykkään kovasti. 

Kaiken kaikkiaan vuosi 2025 oli hyvä. Paljon tapahtui, toki myös niitä huonompia, jopa pelottavia, asioita, mutta jos yritetään pitää tämä juttu positiivisena, niin ei lähdetä tässä nyt sille polulle ollenkaan. Kun nyt vuoden lopussa katson vuotta 2025 taaksepäin, voin hyvin mielin todeta, kuten joku viisas on joskus sanonut, I did it my way. 

Oikein hyvää uutta vuotta ihan kaikille siellä ruudun takana ympäri maailmaa. Tehdään alkavasta vuodesta 2026 vieläkin parempi. Yhdessä.   

Rakkaustarina

Lauantai 27.12.2025 klo 11.52 - JariH

Se olisi sitten taas yksi joulu syöty. Seuraa raportti:

Kaikki ruoat onnistuivat. Graavilohi graavautui sopivasti, joulukinkkua näytellyt porsaanpala suolautui oikein hyvin suomalaista joulukinkkua muistuttavaksi ja imelletty perunalaatikko imeltyi erinomaisesti. Kaiken lisäksi ruokaa oli juuri sopivasti - tein aamulla viimeisistä lohipaloista aamiaisleivät ja loput kinkut menevät illalla pyttipannuun. Joulu 2025 suoritettu. Raportti päättyy. 

Siirrytään arkisiin asioihin. Eli rakkauteen. Tehdään se menneisyyden avulla. Eli siirrytään takaisin Kaštelan kylien historiaan ja lähdetään kohti seuraavaa kylää. Se on Kaštel Lukšić jonka historiaa ei voi kertoa ilman että kertoo Lukšićissa 1600 -luvun lopulla tapahtuneesta traagisesta rakkaustarinasta.

Kaštel Lukšić syntyi kuten kaikki muutkin Kaštelan kylät 1400 -luvun loppupuolella. Aatelismiehet rakensivat linnoituksia Adrianmeren rannikolle suojaamaan kyliä, kyläläisiä ja viljelmiä mereltä uhkaavia ottomaaneja ja merirosvoja vastaan. Kyläläiset muuttivat sitten läheisen vuoren rinteiltä linnoitusten muurien suojaan. 

Näin tapahtui myös Kaštel Lukšićissa. Sinne rakennettiin 1400 -luvun loppupuolella peräti kaksi linnaa. Toisen niistä kilkutteli pystyyn Radoslav Vitturi ja toisen, ei kovin kauas edellisestä, herra nimeltään Adalbert Rušinić. Hänestä käytetään myös nimeä Rosani. 

Vuosisatojen vieriessä nämä kaksi perhettä riitautuivat. Riidat koskivat niin maanomistuksia kuin aatelisetuja ja muita taloudellisia asioita, mutta suurimpana riidan aiheena oli öljykiista. Rušinićit painostivat nimittäin Vitturin vaikutuspiirissä asuvien ihmisiä tuomaan oliivinsa Rušinićien öljymyllyyn puristettavaksi, ja koska myllyn omistaja sai aina pienen siivun puristetustä öljystä verojen ja palkkioiden muodossa, tämä vähensi luonnolliseti Vitturien tuloja. Radoslavin perhe ei siitä kauheasta tykännyt. Vihanpito jatkui, ja syveni entisestään, koko 1500- ja 1600 -luvut. Taisi siis muuttua melko periaatteelliseksi. 

Sitten lopulta siihen rakkauteen. Kaštel Lukšićissa, edellä mainituissa linnoissa, asusteli kaksi nuorta. Vitturin linnassa asui nuori nainen nimeltä Dobrila ja muutaman sadan metrin päästä hänestä, Rušinićin linnassa, nuoriherra Miljenko. Miljenko ratsasteli iltaisin pitkin poikin Lukšićin rantoja ‘katselemassa ja tarkastamassa’ peltoja. Todellisuudessa hän kävi tapaamassa salaisesti Dobrilaa. Nuoret eivät saaneet, eivätkä voineet, rakastaa avoimesti koska heidän perheensä olivat olleet vuosisatoja riidoissa. Niinpä he tapasivat puutarhoissa ja kirkkojen varjoissa. Kumpikaan isä ei kerta kaikkiaan voinut hyväksyä nuorten rakkautta. Dobrila ja Miljenko joutuivat tapaamaan salaa.

Isät saivat kuitenkin vihiä nuorenparin salaisista tapaamisista ja heidän rakkaudesta. Dobrilan isä Radoslav Vitturi järjesti tyttärensä avioon Trogirista kotoisin olevan Dobrilaa huomattavasti vanhemman aatelismiehen Družimirin kanssa. Sekin oli hänen mielestään parempi vaihtoehto kuin että pahimman vihamiehen poika saisi hänen tyttärensä. Miljenko ei luovuttanut. Kun Družimirin ja Dobrilan häitä vietettiin Lukšićin kirkossa, Miljenko saapui paikalle ja keskeytti seremonian miekan avulla. 

Aatelismiehet suivaantuivat tästä oikein kunnolla. Dobrila lähetettiin Sveti Nikolen luostariin Trogiriin. Miljenko puolestaan joutui Visovacin luostariin lähelle Krkaa. Tämäkään ei sammuttanut nuorta rakkautta. Dobrila lähetteli luostarista viestejä Miljenkolle palvelijansa avustuksella ja lopulta lahjoi erään nunnan, jotta pääsi pakenemaan luostarista veneellä tapaamaan rakasta Miljenkoaan. Nuoret tapasivat lopulta Visovacissa ja vannovat ikuista rakkauttaan toisilleen. 

He päättivät palata Lukšićiin toivoen että perheensä pystyisivät sopimaan riitansa. Dobrilan isä, Radoslav Vitturi, kertoikin vihdoin hyväksyvänsä nuorten avioliiton, ja niin Dobrillan ja Miljenko häät järjestettiin Kaštel Lukšićin pääkirkossa. Kaikki näytti päättyvät onnellisesti. Mutta Radoslav Vitturi olikin vaan feikannut. Ei hän oikeasti voinut hyväksyä että hänen tyttärensä avioituu pahimman vihamiehen pojan kanssa, hän ei voinut niellä ylpeyttään, ja kun nuoripari astui avioparina ulos kirkosta, Radoslav Vitturi ampui tuoreen vävynsä kirkon portaille. Dobrilan valkoinen hääpuku värjäytyi rakkaansa vereen ja Miljenko kuoli hänen käsivarsilleen. 

Menetettyään rakkaansa sangen traagisesti, Dobrilan ei jaksanut enää elää vaan kuihtui hiljalleen itsekin pois ja kuoli ikävään. Miljenko ja Dobrila on haudattu pieneen kirkkoon Kaštel Lukšićissa. Heidän yhteisen hautansa hautakivessä lukee ‘Pokoj ljubovnikom’ eli  ‘rauha rakastavaisille’.  

Onko tämä Kaštelan Romeo ja Julia -tarina pelkkä legenda vai löytyykö historiankirjoista todisteita että Dobrila ja Miljenko ovat oikeasti rakastaneet toisiaan? Vitturin ja Rušinićin riidoista löytyy tietoja vanhoista oikeudenkäynti pöytäkirjoista 1600 -luvulta, sen sijaan Miljenkon murhasta tai nuoren parin rakkaustarinasta ei dokumentoitua tietoa löydy. Tästäkin huolimatta Kaštel Lukšićissa vietetään vuosittain elokuussa juhlia Dobrilan ja Miljenkon kunniaksi, tuolloin kylässä esitetään näytelmiä, järjestetään konsertteja ja oopperaesityksiä. 

Kyllä se rakkaus siis on vaikeaa ja traagista. Ollut näemmä jo vuosisatoja.

Valmistuu valmistuu....

Maanantai 22.12.2025 klo 10.56 - JariH

Kyllähän se sieltä väkisin pukkaa. Se joulu. Siirretäänpä siis loput Kaštellan kylien historiat tulevaisuuteen ja käydään sen sijaan läpi hieman miten jouluvalmistelut täällä palmun alla ovat sujuneet. 

Ihan alkuun täytyy todeta, että on himpun verran haastavaa saada yhtään minkäänlaista joulutunnelmaa aikaiseksi kun aurinko paistaa ja päivälämpötila kipuaa vanhan, aina luotettavan, apteekin lämpömittarin mukaan 16-17 asteeseen. Eli sellaista perinteistä ‘lunta sataa hiljalleen pimpeli-pom’ -joulufiilistä on vaikea kaivella esiin vaikka radio tuuttaa päivittäin suomalaista joulumusiikkia. Joka on sivumennen sanottuna aikamoisen ranteet auki meininkiä. On kuollutta pikkuveljeä, on harrasta tunnelmaa, on köyhyyttä ja kaikenlaista muuta kamalaa. Joulu on pohjimmiltaan kuitenkin synttärit, miksi sitä pitäisi synkistellä? Kysyn vaan. 

Täällä siis väännetään. Koitetaan ainakin vääntää jonkinlaista kaukaisesti suomalaista joulua muistuttavaa tapahtumaa vaikka tarvikkeiden hankkiminen onkin verrattain hankalaa. Hyvin vanhvasti soveltaen siis mennään. Hyvänä esimerkkinä tuosta tarvikkeiden hankkimisen vaikeudesta  toimii sinappi, josta kirjoitin jo muutama juttu sitten. Kroatiassa ei kun kunnon sinappia ole. Vaan kun hätä on suuri, apu löytyy. Ei nyt kovin läheltä, mutta Suomesta. Sain nimittäin tuon edellisen kirjoituksen jälkeen ilmoituksen, että minulle on postissa tulossa suomalaista sinappia. Ja tuli! Suklaalevyn ja kynttilän kera. Kyllä tuntui hyvältä. Kiitos vielä kerran pelastavalle enkelille. Taisivat muuten olla samalla minun ainoat joululahjat.  

Vaan eipä täällä tunneta perinteistä joulukinkkuakaan, joten juhlapöydän kunkkua näyttelee ihan peruspossunpaisti. Joka toki suolataan. Näin siitä saadaan lähes suomalaisen kinkun makuinen. Suolaus ei muuten ole kauhean vaikea rasti. Kuten ei ole vaikeaa imelletyn perunalaatikon valmistaminenkaan. Olen toki harjoitellut sitä jo useamman vuoden ajan, mutta harjoitus tekee mestarin. Tai ainakin sen, että itse imelletty perunalaatikko todella on imellettyä. Ensimmäiset viritelmät vuosia sitten kun olivat lähinnä uunissa paistettua perunamuusia. 

Silliäkään on turha etsiä ainakaan Kaštellan kymmenistä kaupoista. Ei ole. Ei edes kalakaupoissa. Kuten ei ollut losostakaan. Eli lohta. Tuoretta sellaista. Pakasteesta olisi lohifleitä löytynyt, mutta kuka niitä nyt? Tiedä voiko sellaista edes graavata. En ottanut riskiä, vaan tein retken aina luotettavaan Lidliin. 

Ja johan helpotti. Löytyi lohifileitä, löytyi jopa sillejä. Vieläpä kahta eri laatua. Tähän väliin täytyy todeta, että tämä sovellettu suomalainen joulu oli selkeästi helpompi, ja luonnollisesti halvempi, rakentaa Plovdivissa Bulgariassa. Sieltä löytyi korvaavia tuotteita ihan lähikaupasta ja sillin tyyppisen erikoisuudet piparkakkujen ja glögin ohella haettiin Ikeasta. Täällä lähin Ikea on 400 kilometrin päässä, joten piparkakkuja ei tänä jouluna ole ja glögi tehdään paikallisesta punkusta. Siitä halvimmasta. 

Onneksi näin lähes aikuisena saa ihan itse päättää mitä syö. Ja mitä kaipaa siitä perinteisestä suomalaisesta joulupöydästä. Lanttu- ja porkkanalaatikko yök. Rosolli yök. Lipeäkala se vasta yök onkin. Mutta joulutortut. Viime vuonna niitä vielä sai, mutta tänä vuonna ei. Valmiita torttuja ei meidän kaupoista tietenkään löydy, eikä itse tekeminen onnistu koska ei ole uunia. En tiedä onnistuisiko joulutortut airfryerissä enkä jaksa alkaa selvittämään. Syödään jälkkäriksi sitten jotain paikallisia leivonnaisia.

Uskoisin, että näillä paikallisilla herkuilla, ja sovelletulla suomalaisella jouluruoalla, saadaan jälleen kerran ihan kunnon perinteinen jouluähky aikaiseksi. 

Koska tässä ei ole enää kuin muutama päivä jouluun, haluan toivottaa kaikille siellä ruudun takana oikein hyvää joulua. Syökää, juokaa, nauttikaa. Ja pitäkää läheiset lähellä. Yksinäinen joulu kun ei ole se kaikkein mukavin joulu. 

Rauhallista joulua!

Lähdetään länteen

Tiistai 16.12.2025 klo 9.26 - JariH

Edellisessä jutussa aloittamani historiapläjäys jatkuu. Nyt siirrytään Kaštel Starista lähteen. Mutta sitä ennen lyhyt säätiedotus. Koska sää kiinnostaa aina.  

Täällä ollaan hiljalleen hiipumassa talvea kohti. Sen huomaa mm. siitä, että yötä alkavat olla todella kylmiä. En ole nähnyt virallisia tilastoja, mutta kun lähden aamulenkille kuuden jälkeen, vanha luotettava apteekin lämpömittari tuossa kadun toisella puolella näyttää semmoisia 1-3 asteen lämpöjä. Olenpa lenkin aikana nähnyt jopa ihmisten skrapaavan autojensa ikkunoita…. iltapäivät ovat kuitenkin vielä sangen miellyttäviä, aurinko on paistellut viimeiset viikon päivittäin ja lämpöäkin on ollut 15-17 astetta. Eli ihan kunnon terdekelit. Joten hengissä ollaan yhä. 

Mutta asiaan. Siihen historiaan. Ja länteen. Kuten edellisessä tarinassa kerroin, aatelismies Koriolan Cippicon rakensi yhden  tämän alueen ensimmäisistä linnoituksista Kaštel Stariin 1470-1480 lukujen välissä. Kun Cippicon suku sitten jakoi maa-alueita sukunsa kesken tässä rannikolla, Koriolan veljenpoika Pavao Antun Cippicon päätti rakentaa oman linnoituksen vain muutaman sadan metrin päähän. Linnoitus oli itseasiassa herran kesäasunto ja sijaitsee aivan meren äärellä. Jopa niin lähellä, että kaukaa katsottuna kyseinen rakennus näyttää leijuva meressä. Linnoitus valmistui 1512.  

Silloisen tavan mukaan myös Pavaon linnassa, tai ‘kesämökissä’, oli vallihauta, vartiotornit ja nostosilta. Linnan taakse mantereen puolelle syntyi kyläyhteisö, jonne muutti ihmisiä jälleen viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä. Linnan varjossa ja muurien sisäpuolella eläminen tuntui huomattavan turvalliselta ottomaanien ja merirosvojen muodostamaa uhkaa vastaan. Pavao Antun Cippicon muodostamaa kylää alettiin kutsua Kaštel Noviksi eli uudeksi linnaksi koska Kaštel Starissa, eli vanhassa linnassa, oli ollut linnoitus jo parikymmenen vuotta.  

Eikä rannikon linnoittaminen Kaštel Novin rakentamiseen päättynyt. Samoihin aikoihin kun herra Cippicon naputteli omaa linnaansa Kaštel Noviin, trogirialainen Sjepan Stafileo rakensi omaa linnaansa muutaman sadan metrin päähän meren riutalle. Linna, jonka nimeksi tuli Rotondo, valmistui 1508. Tässäkin linnassa oli vallihauta ja sen taakse muodostui suorakulmaisen muurin ympäröimä kylä. Kylästä tuli sittemmin Kaštel Štafilić. Stafileon nimi juontaa muuten kreikkalaiseen sanaan staphile, joka tarkoittaa rypälettä.

Štafilićiin rakennettiin myös toista puolustustornia hieman myöhemmin eli vuonna 1548. Sitä rakensivat Lodi -veljekset, mutta kun he kuolivat, tornin rakentaminen lopahti koska tyyppejä, jotka  perivät puolivalmiin tornin veljeksiltä, ei sen loppuun rakentaminen voinut vähempää kiinnostaa. Niinpä tämä Nejah -torni seisoo yhä vielä tänäkin päivänä Adrianmeren rannalla puolivalmiina. 

Ihmiset siis muuttivat 1500 -luvulla viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä rannikolla rakennettujen linnoitusten ja muureilla ympäröityjen kylien turvaan. Tuohon aikaan asuinaluetta eikä asuntoa kuitenkaan valittu asuntonäytöjen perusteella eikä pohjalta ‘hei, olen kuullut mukavasta uudesta asuinalueesta nimeltään Kasten Novi, mennäänkö katselemaan sinne asuntoja’. Ei, vuorten rinteiltä laskeuduttiin uusiin kyläyhteisöihin pitkälti siksi, että kyliä ja kyläläisiä heidän asustellessaan vuorenrinteellä, oli suojellut joku aatelinen tai kirkonmies. Kun tämä sitten herra  ilmoitti, että nyt me muuten muutetaan, niin koko kylä muutti. Koska suojelu ja turva siirtyi uuteen paikkaan. Siinä ei paljon palveluiden tasoa, joukkoliikenteen toimivuuttaa tai lasten hoitopaikkoja ehtinyt tutkailla. 

Näin on kolmen Kaštelan kylän historia käsitelty. Seuraavaksi, toivottavasti vielä ennen joulua, lähdetään itään. Sieltä löytyy loput neljä nykyisen Kaštelan kaupungin  muodostavaa kylää. Disclaimerina kerrottakoon, että niiden historiat noudattavat pikälti samaa kaavaa nyt jo läpikäytyjen kylien historioiden kanssa - ensin linnoitus, sen ympärille/viereen kylä ja ihmiset vuorilta alas kylän muurien sisälle turvaan. Mitään mullistavia historian käänteitä ei ole siis odotettavissa. Mutta katsellaan jotain pieniä kiinnostavia yksityiskohtia löytyisi. Pysy siis kyydissä. Eihän sitä koskaan tiedä.  

Historiaa

Perjantai 12.12.2025 klo 21.40 - JariH

Jostain ihmeen syystä ihan tässä viime vuosien aikana on historia alkanut kiinnostaa. Lähinnä historia niillä alueilla joissa asun tai olen asunut. Enkä oikein tiedä mistä moinen johtuu. Johtuuko se kenties siitä, että ikää tulee itsellekin lähes joka päivä lisää? Vai johtuuko se siitä, että töiden takia olen päässyt paneutumaan eri alueiden, yksittäisten maiden ja kaupunkien historiaan? Tai sitten kiinnostuksen kasvu johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana asunut ja elänyt sananmukaisesti keskellä historiaa. 

Hyvä esimerkki historiassa asumisesta on edellinen kotikaupunkini Plovdiv Bulgariassa. Kaupunki on ihan oikeasti rakennettu historian päälle. Plovdivin alueella on todistettavasti ollut asutusta rapiat 7000-8000 vuotta. Se näkyy ja tuntuu kaupungissa arjessa ja ihan joka paikassa. Plovdivin pääkatu, kävelysellainen, on rakennettu roomalaisen stadionin päälle, ja roomalaisaika, eli ajanjakso joka alkoi noin vuonna 50 jatkuen aina 800 -luvulle, pilkistää vähän siellä sun täällä. Plovdivissa on todella vaikea kulkea yhtään missään törmäämättä historiaan. Ehkä tämä minun kiinnostus historiaa kohtaan juontaa juurensa sieltä. En tiedä. 

Vajaa tuhat vuotta siitä kun roomalaisten aika Plovdivissa päättyi, alkoi tapahtua myös täällä Adrianmeren rannalla. Siis alueella jota nykyään kutsutaan Kaštelaksi. Paikalliset porukat olivat asustelleet kaikessa rauhassa viereisen Kozjak vuoren rinteillä, mutta kun 1400 -luvulla ottomaanien uhka alkoi kasvaa, aateliset ja kirkonmiehet päättivät rakentaa linnoituksia ja linnoitettuja kartanoita rannikolle ja rantakiville ihmisten turvaksi. Tai tuohon aikaan pääosin varmaan ihan omaksi turvalliseen. Linnoituksia syntyikin lopulta peräti 14 kappaletta pitkin Adrianmeren rantaa. Kun Kozjakin rinteillä asuva väki totesi olevansa enemmän turvassa lähellä linnoituksia, se valui niiden taakse ja näin linnoitusten ympärille syntyi pieniä kyläyhteisöjä kivitaloineen ja kapeine kujineen.

Linnoitusten rakentamista kannusti voimakkaasti tuohon aikaan alueen mahtivaltio Venetsia, suojelivathan ne myös heidän verotulojaan kun alueen pellot, viinitarhat ja oliivilehdot olivat turvassa linnoitusten suojassa. 

Yksi ensimmäisistä linnoituksista, joka Adrianmeren rannikolle valmistui, oli aatelismies Koriolan Cippiconin rakentaman linnoitus vallihautoineen ja muurineen. Se nakuteltiin kasaan vuosien 1470-1480 välillä. Herra Cippiconin ja hänen sukunsa rakentaman linnan ympärille muodostui Kaštel Stari -niminen kylä, joka on yhä edelleen olemassa. Ja on kylä jossa minä asun. 

Myöhempinä aikoina Cippiconin rakentama linnoitus on muuttanut muotoaan ja on nykyään lähinnä yksi alueen tavallisista kivitaloista. Muurit ovat kadonneet ja vallihaudan paikalla on katu. Historiasta muistuttaa enää vain Cippiconin suvun vaakuna talon parvekkeen kaiteessa. 

Cippiconin suku oli yksi tuon ajan mahtisuvuista, se omisti ja hallitsi laajoja alueita nykyisen Kaštelan alueella. He päättivät myöhemmin jakaa maitaan suvun kesken ja näin rannikolle syntyi uusi linnoitettu kylä, jota alettiin kutsua nimellä Kastel Novi. Suomeksi uusi kastela. Näin rannalla sijaitsi, ja sijaitsee vielä tänäkin päivänä kylki kyljessä ‘vanha kastela’ Kastel Stari ja ‘uusi kastela’ eli Kastel Novi. Kiitos aatelissuku Cippiconin. Kastel Noviin palataan vielä myöhemmissä kirjoituksissa.

Samoihin aikoihin myös muihin lähialueen kyliin nousi omia linnoja tai linnoituksia. Kaikista niistä muodostui pysyviä, muurein suojeltuja kyläkeskuksia. Myöhemmin ne sulautuivat hiljalleen yhteen yhdeksi kaupungiksi eli Kaštelaksi. Kyliä oli, ja on yhä edelleen, yhteensä seitsemän. Näihinkin palaamme myöhemmin. 

Istun muuten nykyisin jokaikinen päivä edellä mainitun herra Cippiconin 1470-1480 luvulla rakentaman linnan kivijalassa sijaitsevassa kahvilassa Kaštel Starissa. Eli istun ihan muina maahanmuuttajana Kaštel Starin ensimmäisen, vuosisatojen saatossa toki muotoaan muuttaneen linnoituksen, kahvilassa. Toisin sanoen istun keskellä historiaa. On jännä miettiä siinä kahvia litkiessä kuinka Cippicon aikoinaan suunnitteli ja rakensi tämän rakennuksen koska tuolta mereltä, nykyisen pienvenesataman takaa, saattoi ilmestyä merirosvoja tai ottomaanien laivasto. Tuossa, missä nyt on tie, oli aikoinaan siis vallihauta. Ja tämän pöydän paikalla, jossa nyt istun, saattoi seistä vartiomies tarkkaillen Adrianmerta kaiken maailman rosvojen varalta. Se on aika huima ajatus. 

Onneksi minun ei tarvitse nykypäivänä vahtia merta. Eikä pelätä rosvoja. Minun ei itseasiassa tarvitse edes tilata Caffe Bar Gajossa, koska Josipa tietää että aamulla menee Americano ja iltapäivällä kaksi olutta. Ne ilmestyvät automaattisesti pöytään. Hän jopa tarkkailee milloin sitä ensimmäistä olutta on nautittu niin että voi tuoda sen toisen.  Usein vielä ns. firman piikkiin. Tätä minä kutsuisin palveluksi. 

Sinä olet juuri lukenut pienen historiapläjäyksen kotikylästäni. Seuraavissa jaksoissa laajennetaan hieman näkemystä ja kurkataan kuinka muut Kaštelan kylät aikoinaan syntyivät. Joten pysykää kyydissä. 

Asuntojen hinnat

Sunnuntai 9.11.2025 klo 12.01 - JariH

Taitaa olla taas aika kirjoitella asioista. Koska niistä on kyselty. Kuitenkin tähän alkuun hieman henkilökohtaista pullistelua.

Olen jumittanut rutiineihin. Varsinkin aamurutiinit ovat tärkeitä. Niihin kuuluu, ja on itseasiassa kuulunut jo pitkään, tunnin aamuinen kävelylenkki. Joka aamu, keleistä riippumatta. Ylös sängystä, lenkkikamat päälle, korviin huonoa suomalaista musiikkia ja köpöttelemään. 

Ja sitten sitä pullistelua. 

Olen tällä päivämäärällä suorittanut edellä mainitun aamulenkin tasan 400 päivää putkeen. Eli tunnin lenkki on tullut heitettyä vuoden ja 35 päivän ajan. Jokaikinen päivä. Myönnettäköön, että työmatkojen aikana lenkkiä ei välttämättä ole kävelty aamulla, mutta tavoite tulee yleensä täyteen kiertokävelyillä tai muuten vaan asiakkaiden kanssa sählätessä. Jos se sitten ei ole täyttynyt, lenkki on sitten heitetty illalla ja haettu ne puuttuvat askeleet. 

Minulla oli pakkomielteinen tavoite saada vuosi täyteen näitä kävelyitä. Ja kun se sitten täyttyi, siitä syntyi ajatus että jos vaikka vetäisi 400 päivää. Nyt kun se on täynnä, nyt sitä voisi vaikka rauhoittua. Vai olisiko sitten vielä 500 päivää haettava….? Siihenhän ei olisi enää kuin vähän reilu kolme kuukautta…..

Mutta asiaan. Yksi yleisimpiä minulle esitetyistä kysymyksistä liittyy asuntojen hintoihin. Että mitä ne kämpät siellä palmujen alla maksavat. Joten tutkin asiaa. Tutkin sitä lähinnä täällä meidän huudeilla, tässä minun lähiympäristössä. 

Asiassa auttoi jonkin verran nimihirviö Rakentamisen, kaavoituksen ja valtion omaisuuden -ministeriön esittelemä laskelma. Sen mukaan Kaštelassa asuntojen keskihinta on 1.963 €. Naapurissa, vähän suuremmassa kylässä, Splitissä se on tämän tilaston mukaan 3.462 €. Näiden väliin sijoittuu lähiseudut kuten Trogir (2.359 €) ja Solin (2.464 €). Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa, joka Kroatiassa uusien asuntojen osalta on 25 %. Vanhoista asunnoista maksetaan vain varainsiirtovero, joka on 3% kohteen arvosta.   

Sitten tulee se mutta. Suuri mutta. Nimihirviöviraston esittämät hinnat ovat kiinteistövälittäjien mukaan lähinnä naurettavia, sillä heidän mukaan esimerkiksi Kaštelassa ei tällä hetkellä ole myynnissä ainuttakaan asuntoa jonka hinta olisi alle 3.000 €.   

Kysymys kuuluukin että miksi virallinen taho esittää selkeästi todellisuudesta poikkeavia hintoja. Syy löytyy valtion taloudesta. Kroatiassa nimittäin alle 45 -vuotiaiden ensiasunnon ostajien ja perheiden, joilla ei ole aiempaa omaisuutta ja haluavat ratkaista asunto-ongelmansa ostamalla asunnon, ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa ja he saavat 50% alennuksen arvonlisäverosta. Kunhan asunnon neliöhinta ei ylitä 50% ministeriön esittämistä keskihinnoista. Jotka ovat siis laskettu todella alakanttiin. Tämä rajaa siis suurimman osan tarjolla olevista asunnoista ulos verohelpotusten piiristä. Eikä ministeriön tarvitse palautella rahoja…….    Näppärää sanoisin. Miten se menikään se vanha sanonta tilastoista ja valheista?

Mitä ne asunnot sitten oikeasti maksavat? Katsotaan ja luotetaan vanhaan tuttuun Numbeoon. Se kun osaa kertoa ihan oikeat, oikeasti maksetut hinnat. Numbeon mukaan Kaštelassa kämpistä on maksettu hieman sijainnista riippuen 2.500-2.900€ neliötä. Ja Splitissä puolestaan 5.000-5.700€. Trogirissa kämpän on saanut 3.000-3.600 euron neliöhintaan. 

Siinäpä niitä vastauksia. Kysymyksiä saa lähetellä edelleen, minä sitten kaivelen niitä vastauksia jos en ihan suorilta osaa vastata. Seuraavassa postauksessa voisin oikeastaan käsitellä lisää täällä asumiseen liittyviä kuluja, vaikkapa vuokria, sähkön, veden ja netin hintoja. Olisiko se hyvä? 

Plovdiv versus Kastel Stari

Lauantai 28.6.2025 klo 14.28 - JariH

Nyt on muutama viikko kotiuduttu tänne uusvanhoille huudeille ja koska kovasti on kyselty, että kuinka se elämä muuttuu kun muuttaa Bulgariasta Kroatiaan, niin vastataan. Heti alkuun disclaimer; kokemukset liittyvät vain ja ainoastaan paikkoihin, joissa minä olen ollut/asunut (Plovdiv Bulgaria/Kaštel Stari Kroatia) ja ovat vieläpä täysin subjektiivisia mielipiteitä. Nyt kun perusteet ovat tiedossa, niin mennään:

Ilma:

Kummassakin paikassa on kuuma kesällä, mutta koska Plovdivissa asuin keskellä kaupunkia talojen keskellä ja Kaštel Starissa meren äärellä, niin onhan se todettava, että helteen ja kuumuuden kanssa on huomattavasti helpompi elää kun on rannalla. 

Meri:

Edelliseen liittyen Bulgariassa oli Mustameri. Täällä on Adrianmeri. Mustameri oli Plovdivista 252 kilometrin päässä, Adrianmeri sijaitsee ulko-ovestani 30 metrin päässä. Siis 30 metrin. Niinpä mereen pulahtaminen on himpun verran helpompaa. Ainakin nopeampaa. Sitä paitsi Adrianmeri on minun lempimeri. JOS minä joskus kuolen (lainaus presidentti Urho Kekkoselta), tuhkani pitää ripotella Adrianmereen. Tämä jälkipolville tiedoksi.

Kaupat:

Asuin Plovdivissa keskellä isoa kaupunkia. Tämä tarkoitti, että kaikki kaupat oli lähellä. Nyt asun pikkukylässä, jossa on käsittämätön määrä elintarvikeliikkeitä, mutta kaikki muut kaupat pitää hakea kauempaa. Tai tilata asiat netistä. 

Leipomot:

Kaštel Starissa on leipomoita jokaisen kulman takana. Kirjaimellisesti. Plovdivissa oli minun huudeilla yksi (1). Toki siellä oli sitten pieniä kioskeja jotka myyvät mm. banitsoja, mutta vaaleaa leipää, jota täällä Kroatiassa kaikki syö, ei Bulgariasta helpolla löydy. 

Ravintolat:

Koska asuin Plovdivissa keskellä kaupunkia, vieläpä ravintola-alueella, baareja, pubeja ja muita ravintoloita löytyi enemmän kuin ikinä tarvitsit tai ehdit käydä. Täällä Kaštel Starissa on kesällä erinomaisen laaja tarjonta, mutta moni näistä ravintoloista sulkee ovensa talveksi.

Kahvilat:

Täällä on kahviloita jokaisessa talossa. Parhaassa kaksi. Ja ihmiset istuvat niissä. Sen naurettavan pienen espresso -kupin ääressä. Siihen saattaa mennä helposti tunti. Koska pitää haukkua hallitus, ei paikalla olevat kaverit, Hajduk Splitin valmennus ja zagrebilaiset. Myös Plovdivissa on kahviloita, mutta ei lähellekään samalla frekvenssillä kuin täällä. Plovdivissa ihmiset ostavat kahvin automaatista ja juovat sitä sitten toimistonsa/kaupan/työpaikkansa edessä kadulla työkavereiden kanssa seisoskellen tupakkaa poltellen.   

Hinnat:

Kroatia on kärsinyt hintojen noususta. Asiasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, onpa maassa järjestetty jopa ostoboikotteja nousevien hintojen johdosta. Ja kyllähän se näkyy ja tuntuu. Kolmen vuoden poissaolon aikana ne todellakin ovat pompsahtaneet. Joka paikassa. Jos asia pitää tiivistää ja vertailla, niin sanotaan, noin keskimääräisesti, että jos jokin asia täällä maksaa kympin, sen saa Bulgariassa 6-7 eurolla. Mielenkiinnolla seuraan mitä Bulgariassa tapahtuu kun maa siirtyy euroihin vuoden 2026 alussa. Tuo kympin Kroatiassa maksavat asia maksaa muuten Suomessa ehkä 12-13 €. Edelleen noin keskimääräisesti.  

Kirkot:

Plovdivissa kuulin yhden (1) ortodoksikirkon ujon kellojen soiton sunnuntai-aamuisin. Täällä kirkonkellot kalkattavat jatkuvasti, eikä kukaan oikein tunnu tietävän että miksi. Joku on kuollut, joku on syntynyt, joku mamma kävelee kirkon ohi, aurinko paistaa, on kulunut 10/20/30/jotain päivää jostain tärkeästä päivästä, kaikki nämä ovat hyviä syitä soittaa kelloja. 

Liikenneyhteydet

Koska matkustan verrattain paljon, on sangen tärkeää että pääsen reissuille näppärästi sieltä missä asun. Plovdivissa, kun piti lentää, se edellytti aina vähintään junamatkaa Sofian lentokentälle. Usein vieläpä yöpymistä lähellä kenttää, koska lennot lähtevät usein aikaisin aamulla. Mutta Sofiasta löytyi lentoyhteyksiä oikein hyvin. Kaštel Starissa lähin kenttä, Splitin lentokenttä, sijaitsee noin 15 kilometrin päässä. Sinne pääsee paikallisbussilla noin 15 minuutissa. Lentoyhteyksistä en osaa vielä sanoa mitään, koska en ole niitä tarvinnut. Vielä. 

Paikallisliikenne

Kaštel Starissa liikkuu bussi numero 37. Se rämisee Trogirista lentokentän kautta Splitiin ja takaisin. Matka vie vähintäänkin tunnin, koska Splitin liikenne on täysi kaaos. Plovdivin paikallisliikennettä puolestaan voisin kuvailla lähinnä pelottavaksi. Ja lähes ilmaiseksi. Ja ne taksit! Plovdivissa saa ajella melkoisen matkan ennen kuin ollaan edes summissa mitä vaikkapa bussi/metrolippu maksaa Helsingissä. Täällä puolestaan ns. viralliset taksit ovat sikakalliita, mutta onneksi Uber toimii. Kun tilaat Uberin, tiedät jo etukäteen kuinka paljon reissusi maksaa. Ja maksaahan se enemmän kuin Plovdivissa, mutta huomattavasti vähemmän kuin virallinen taksi. 

Ulkomaalaiset/expatsit

Olen melkoisen varma, että juuri nyt Kaštel Starissa on asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti enemmän ulkomaalaisia kuin Plovdivissa ikinä. Mutta. Täällä ulkkari viihtyvät hyvinkin lyhyen aikaa koska ovat pääsääntöisesti lomalla. Ympäri vuoden asuvia ulkomaalaisia löytyy meidän kylältä ehkä noin viisi. Plovdivissa puolestaan oli ja vaikutti hyvinkin aktiivinen expatsyhteisö. Oli kaikenmaailman aktiviteetteja, oli viikottaisia tapaamisia, oli kirja-, kirjoittaja- ja runoiltoja, oli haikkausreissuja, oli kielikursseja…. you named it. Täällä ei ole mitään samanmoista. Koska Kaštel Starissa ei ole ulkomaalaisia. Splitistä, eli tuosta tunnin bussimatkan päästä, saattaa löytyä joitain aktiviteetteja, mutta kuka nyt sinne jaksaa lähteä?

Tässä lyhyt kuvaus minkälaista elämä on rannikon pikkukylässä Kroatiassa verrattuna elämään Bulgarian toiseksi suurimmassa kaupungissa. Koska aihe tuntuu kiinnostavan. Vaan jos jotain jäi kertomatta, saa kysyä. 

Kroatian itsenäisyyspäivät

Sunnuntai 22.6.2025 klo 12.54 - JariH

Olen saanut kyselyjä, että kuinka mm. Googlen kalenterissa esiintyvä Kroatian itsenäisyyspäivä 25. kesäkuuta vaikuttaa esimerkiksi kauppojen ja ravintoloiden aukioloaikoihin. Kysyin tuosta päivästä ystäviltäni täällä Kroatiassa, ja hämmennys oli suuri. He eivät aidosti tunnistaneet koko “juhlapäivää”. Kyselivät toisiltaan, että mikä itsenäisyyspäivä meillä on ensi viikolla? Eikä kenelläkään paikalla olleista ollut minkäänlaista tietoa ao. päivästä. 

Selvittelin asiaa. Ja on pakko todeta, että kaikki ne kolme päivää, joita voidaan kutsua eri syistä Kroatian itsenäisyyspäiväksi, ovat kieltämättä hieman haastavia. Mutta koitetaan. 

Päivä numero yksi, eli juurikin tuo 25.06. on kuin onkin ihan oikea itsenäisyyspäivä (Dan neovisnosti). Tuona päivänä vuonna 1991 Kroatia julistautui itsenäiseksi ja aloitti irtautumisen Jugoslavian liittotasavallasta. Tämä johti Kroatian serbivähemmistön kapinaan, jota Jugoslavian kansanarmeija ja Serbia tukivat. Pian tämän jälkeen alkoikin sitten laajat aseelliset yhteenotot jotka johtivat kesällä 1991 alkaneeseen täysimittaiseen sotaan. Mutta se on sitten kokonaan eri juttu. Ei siitä tässä nyt sen enempää.

Nykypäivänä tämä 25.06. ei ole kroaateille mitenkään erityinen päivä. Se ei ole vaikkapa kansallisen vapaapäivä. Niinpä vastauksena tuossa alussa esitettyyn kysymykseen, että miten tuo päivä vaikuttaa aukioloihin, vastaus on että ei mitenkään. Se ei näy eikä kuulu lainkaan tavallisessa arjessa. Se on lähinnä muistopäivä, jolloin muistetaan vain historiallista itsenäisyysjulistusta ja lähtöä Jugoslavian kainalosta.

Seuraava juhlapäivä, päivä kaksi, jota voitaisiin kutsua itsenäisyyspäiväksi löytyy lokakuusta. Lokakuun 8. päivä 1991 Kroatian hallitus katkaisi kaikki siteet Jugoslaviaan. Tätä päivää on aiemmin vietetty itsenäisyyspäivänä, mutta nykyään se on “vain” parlamentin päivä, Dan Hratskoga sabora. Vuonna 1991 Kroatian itsenäisyyspyrkimykset olivat väliaikaisesti jäädytetty kolmeksi kuukaudeksi ja jäädytys päättyi lokakuussa 1991. 

Mutta kun riittävän kauan kaivaa, niin löytyyhän se oikea itsenäisyyspäivä. Tai ainakin päivä, jota juhlitaan Kroatiassa vähän niinkuin Suomen itsenäisyyspäivää joulukuussa. Kroatiassa tuo päivä toukokuun 30. päivä (Dan državnosti). Se on päivä joka vaikuttaa myös arkielämään, silloin saattavat kaupat olla kiinni ja se on kansallinen vapaapäivä. Kyseinen päivä ei liity suoranaisesti mitenkään varsinaiseen itsenäisyysjulistukseen eikä Kroatian itsenäistymiseen. Tuolloin 30.05.1990, eli reipas vuosi ennen varsinaista Jugoslaviasta irtaantumista, Kroatiassa kokoontui ensimmäinen moderni parlamentti, jota nyt siis päätetty juhlia.  

Tässä siis lyhyt yhteenveto kaikista kolmesta päivästä, joita kaikkia voitaisiin hyvällä omallatunnolla kutsua Kroatian itsenäisyyspäiväksi. Toivottavasti tämä selvitti asioita, jos ne ovat öisin valvottaneet.

Balkanin häiriöpesäke

Keskiviikko 2.4.2025 klo 10.01 - JariH

Balkanin alue on hyvin räjähdysherkkä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan, jos ei huomioida Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa, Balkan saattaa hyvinkin olla seuraava alue Euroopassa, jossa syttyy täysimittainen sota. Syyt pelkoon periytyvät pitkälti historiallisista etnisistä jännitteistä, alueen poliittisesta epävakaudesta ja alueellisista kiistoista, jotka kaikki juontavat juurensa Jugoslavian hajoamissotiin. 

Josta päästäänkin tämän jutun varsinaiseen pointtiin. Jugoslavian hajoamissodat voidaan tiivistää yksinkertaisesti siten, että niissä Jugoslavian liittotasavallan armeija taisteli siitä eroon pyrkiviä valtioita vastaan pitääkseen ne edelleen Jugoslavian hellässä huomassa. Liittovaltion armeijaa tuki Serbia, jolla oli idea, että jos/kun Jugoslavia hajoaa, he voivat jatkaa siitä. Ja ottaa irti pyrkivät valtiot Serbian hallintaan. Synnyttää siis Jugoslavian raunioille Suur-Serbia. 

Hajoamissodat olivat raakoja ja verisiä. Kaikki osapuolet jotka niitä kävivät, tekivät sotarikoksia ja raakalaismaisia tekoja. Sotien jälkeen perustettiin Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICTY) Haagiin, jonka tehtävänä oli tutkia ja tuomita sodan aikana tehtyjä sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Ja kyllähän se tuomitsi. Serbeistä tuomion saivat mm. Slobodan Milošević, Radovan Karadžić ja Ratko Mladić. Miloševićia syytettiin kansanmurhasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta herra ehti kuolla vankeudessa ennen tuomiota. Kaksi muuta syytettyä saivat elinkautiset tuomiot mm. kansanmurhasta Srebrenicassa ja muista sodan aikaisista rikoksista. Kroaatteja syytettiin toki myös. Ante Gotovina, Kroatian armeijan kapteeni, oli syytteessä sotarikoksista mutta hänet vapautettiin. Slobadan Praljak, kroatialainen kenraali, puolestaan teki itsemurhan saatuaan tuomion sotarikoksista. Praljakin joukot olivat vastuussa mm. tuhoisasta Mostarin piirityksestä. Myös bosnialaisia ja jopa kosovolaisia syytettiin ‘pienimmistä’ rikoksista, mutta suurin osa Haagissa tuomion saaneista oli lopulta serbejä, sillä heidän katsottiin olevan vastuussa raskaimmista rikoksista. 

Sotien arvet eivät ole vieläkään, yli 30 vuotta sodan päättymisen jälkeen, umpeutuneet. Yhä edelleen niin Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa kuin Kosovossa, liikkuu ja vaikuttaa sotaveteraaneja, jotka ovat kokeneet sodan kauhut. Miehiä, joita on alistettu, joihin on kohdistettu epäinhimillistä kohtelua, joita on pidetty vankeudessa ja kidutettu. Eipä siis ihme, että antipatiat, kauna ja katkeruus nostavat yhä edelleen päätään. Ja kuten todettu, niitä raskaimpia rikoksia tekivät serbit, joten suhtautuminen Serbiaan on yhä sangen epäluuloinen. Täytyy muistaa, että veteraanit ovat vasta 50-60 vuotiaita, sillä eihän näistä sodista ei ole kulunut kuin kolmisenkymmentä vuotta. Todettakoon tähän väliin nyt kuitenkin myös se, että nuoremman polven suhtautuminen on jo paljon avoimempaa. Heitä ei paina isien ja isoisien taakka. Ei ainakaan niin raskaasti kuin edeltävää sukupolvea. 

Suhtautumista Serbiaan ei suinkaan helpota serbien nationalistinen ajattelutapa. Osa serbeistä haikailee yhä edelleen Suur-Serbian perään. Kosovo on Serbialle, jopa viralliselle Serbialle, kipupiste. Se pitää Kosovoa yhä vain osana Serbiaa eikä suostu myöntämään sen olevan itsenäinen valtio vaikka 101 valtiota on tunnustanut maan itsenäisyyden. Kaiken lisäksi Serbiassa nostaa päätään kansallismielinen liike, joka havittelee Kosovon lisäksi osia Bosnia-Hertsegovinasta ja Montenegrosta Serbian hallintaan. Eli voitanee sanoa, että ainakin osalla serbeistä mielessä pyörii yhä ajatus Suur-Serbiasta. Ja kun Venäjä, jonka tiedetään olevan verrattain arvaamaton, tukee näitä pyrkimyksiä, ei ole ihme että asiantuntijat pelkäävät, että Balkanilla saattaa räjähtää.

Niinpä Serbian naapurivaltiot ovat aloittaneet varautumisen. Kosovo, Albania ja Kroatia ovat solmineet sotilasliiton vahvistaakseen omaa puolustuskykyään. Sopimuksen nojalla maat tekevät puolustusteknistä yhteistyötä torjuakseen hybridiuhkia, maiden armeijat tekevät yhteishankintoja, harjoittelevat ja kouluttautuvat yhdessä. Toisin sanoen hakevat synergiaa ja yhteistoimintamalleja. Opettelevat toimimaan yhdessä. Kaiken lisäksi Bulgaria, joka sekin sattuu olemaan Serbian naapurimaa, pohtii liittymistään edellä mainittuun allianssiin.

Ja tästähän ei Serbia tykkää. Ei varsinkaan kun sotilasliittoon kuuluu myös Kosovo, joka serbien mielestä on siis vain osa Serbiaa. Serbia on kutsunut naapureiden liittoa provokaatioksi ja vaatinut osallistujamailta pikaista selvitystä liiton tavoitteista. Serbia näkee liittouman uhkana itselleen, uhkana alueen vakaudelle ja jopa suorana haasteena sen omalle alueelliselle koskemattomuudelle. Siis valtio, joka itse on häärännyt ja häiriköinyt alueella tähän asti on huolissaan siitä, että sen naapurimaat varautuvat sen muodostamaan uhkaan.  

Loppujen lopuksi Balkanin vakaus riippuu pitkälti kansainvälisestä diplomatiasta, siitä kuinka Venäjä näkee alueen ja mitkä sen tavoitteet siellä ovat ja tietysti paikallisten johtajien halusta välttää konflikteja. Alueen historia, joista voi lukea toisaalta näiltä sivuilta ja balkanilainen kuuma veri, asettavat Balkanin kuitenkin hyvin alttiiksi uusille kriiseille. Koska tuskin mitään opittiin sitten kuitenkaan 90 -luvun sodista. Valitettavasti.   

Elokuu 2024

Sunnuntai 26.1.2025 klo 17.22 - JariH

Heinäkuun lopussa, eli edellisessä postauksessa, jäätiin notkumaan Ljubljanaan Sloveniaan, jota on tähän elokuun alkuun ihan pakko hehkuttaa vielä vähän. Ljubljana nyt vaan on miellyttävä kaupunki, siellä on sangen kaunis ja hyvin hoidettu vanhakaupunki, mukava ympäristö ja kiva tunnelma. Jos kaupunki sijaitsisi meren rannalla, se saattaisi olla kovinkin korkealla mahdollisen muuton kohteena. Vaan ilman merta…. Mjaa. 

Ljubljana ei ollut kuitenkaan varsinainen syy, miksi jumittimme Sloveniassa. Varsinainen syy oli häät, jonne oli tullut kutsu jo ajat sitten ja jonne oltiin matkustettu vähän pidemmän kaavan mukaan kuten edeltävien kuukausien jutuista on mahdollista havaita. Häitä ei järjestetty kaupungissa, vaan noin 75 kilometrin päässä metsässä sijaitsevalla, kuvankauniilla virkistymisalueella. 

Näissä häissä ei menty kirkkoon, näissä häissä ei vihkimisen jälkeen siirrytty jonnekin juhlapaikkaan syömään, tanssimaan valssia ja muita iskelmiä kuten niin kovin monesti suomalaisissa häissä tehdään. Näissä häissä vihkipari vihittiin keskelle metsää rakennetun eräänlaisen “alttarin” edessä jonka jälkeen syötiin, tanssittiin ja juhlittiin ulkona. Tarjolla oli ruokaa, juomaa, ohjelmaa, trubaduureja ja taisi siellä pari bändiäkin veivata. Illalla oli vielä iso nuotio, jossa paistettiin vaahtokarkkeja. Oli kivaa. Ja mukavaa. Vaikka en tanssinut. Enkä paistanut niitä vaahtiksia. Eikä ollut niitä suomi-iskelmiä.

Hääkutsussa oli mainittiin erikseen, että kannattaa huomioida vaatetusta valitessaan, että koko tapahtuma on ulkona ja maaperä saattaa olla vaikeakulkuinen. Onneksi ilmat suosi, onneksi oli kaunis aurinkoinen päivä. Jos se olisi ollut sateinen, saattaisi muistikuvat häistä, jotka nyt olivat yksi kesän kohokohdista, olla hieman erilainen. Nyt mieleen jäi erinomaisen hyvin järjestetty tilaisuus, joka oli hieman erilainen mihin totuttu. Häihin mentiin muuten hyvin herraskaisesti Mersulla. Hienolla sellaisella, jonka autovuokraamo Sixt ystävällisesti upgradasi. 

Seuraavaksi oli suunniteltu Bla Bla Car -siirtymä Belgradista Sofiaan. Varattiin kyyti. Ensimmäinen kuljettaja, jolle matka oli jo maksettu, peruutti. Kertoi ystävällisesti about päivää ennen sovittua tapaamista ettei pääsekään reissuun. Tämä oli vielä semi-ok. Seuraava kyyti, joka oli varattu ja maksettu edellisen tilalle, ei sitten ollutkaan ihan niin ok. Piti tavata kuljettaja Belgradin jonkin ison ostoskeskuksen pihalla, joka sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella. Siellä sitten seistä törötettiin aamulla anivarhain odottamassa että herra ilmestyisi autonsa kanssa paikalle. Ei ilmestynyt. Ei kuulunut eikä näkynyt. Eikä vastannut puhelimeen.  

Näiden Bla Bla Car -kyytien ja muiden vastaavien palveluiden kanssa on syytä olla hyvin tarkkana jos niitä on ajatellut käyttävänsä itäisessä Euroopassa. Kuten aikaisemmin kirjoitin, Keski-Euroopassa homma pelittää erinomaisesti, itäisessä osassa ei. Siellä ei vaan voi luottaa siihen mitä on sovittu. Täytyy muuten todeta samaan hengenvetoon, että itse Bla Bla Car, eli siis yhtiö joka näitä kyytejä välittää, toimii sangen ammattimaisesti. Palaute meni perille ja maksettujen, mutta peruuntuneiden, kyytien rahat palautettiin kohtuuajassa. 

Siispä suunnitelma C käyttöön. Löytyi bussiyhteys Belgradista Sofiaan. Joten ei muuta kuin paikallisbussilla korvesta takaisin keskustaan ja linja-autoasemalle. Bussi lähtisi iltapäivällä, joten aikaa jäi pyöriä vielä vähän masentavassa Belgradissa. Aamun peruutusten jälkeen tunnelma ei todellakaan ollut kovin katossa eikä kaupungin venäläistyylinen ankeus suinkaan parantanut sitä. 

Lopulta päästiin kotimatkalle. Hieman reilut neljä tuntia bussimatkaa, jotka muuten toimivat näissä Jugoslavian vanhoissa osavaltioissa verrattain hyvin, ovat suurinpiirtein aikatauluissaan eivätkä maksa kauheasti. Illalla oltiin Sofiassa, jossa yö hotellissa ja seuraavana aamuna junalla kotiin. 

Näin oli kesän reissu heitetty. Tulihan siinä matkustuspäiviä ja kilometrejä, tuli nähtyä ja koettua paljon, todella paljon. Itse asiassa reissu kesti 56 päivää eli 8 viikkoa, joka on tekoälyn laskujen mukaan 1,8 kuukautta. Vaan jos ihan rehellisiä ollaan, kun vihdoin päästiin kotiin, kyllä sitä oli melkoisen loppu. Väsynyt, mutta jollain kumman tavalla kuitenkin onnellinen. Koska vaikka väsytti, ja mietti, että vastaavaa reissua ei enää ikinä, olihan se loppupeleissä kuitenkin vähän semmoinen ‘once in the lifetime’ -keikka. Loppukuukausi meni pyykkiä pesten ja huilaten, sillä syyskuussa oli taasen muutama retki odottelemassa. Niistä sitten enemmän seuraavassa jutussa.

Maaliskuu 2024

Keskiviikko 15.1.2025 klo 11.49 - JariH

Taisin tuossa edellisessä kirjoituksessa, jossa kerroin helmikuun tapahtumista, varoitella  valmiiksi ettei maaliskuussa 2024 tapahtunut mitään. Nyt voin vahvistaa, ettei todellakaan tapahtunut. Maaliskuun, joka näyttäisi olleen lähes vuoden tylsin kuukausi, ainoat hyvät puolet ovat kevään vauhdikas eteneminen ja se, että maaliskuussa aletaan yleensä jo suunnitella myöhäisemmän kevään ja kesän tapahtumia. Ja asioiden suunnittelu on aina kivaa. Itseasiassa reissujen suunnittelu on yksi lempipuuhiani. Tykkään kovasti tutkia millä, miten ja milloin pääsen paikkoihin, missä asun, mitä teen jne. Tuota hommaa tehtiin viime vuoden maaliskussa, ja sitä tehdään taatusti myös tänä vuonna kunhan ensin päästään riittävän pitkälle tätä vuotta. Kun kevään ja kesän aktiviteetit alkavat lähestyä. 

Vuoden 2024 maaliskuu meni pitkälti kotipaikkaan tutustuen. Eli ihan paikalliseen pyörimiseen. Kun kurkkasin kalenteriin paljastui että maaliskuussa on tavattu paljon täällä Plovdivissa asuvia expatseja ja touhuttu heidän kanssaan kaikenlaista. Plovdivissa vaikuttaa hyvin aktiivinen ulkomaalaisyhteisö, siis yhteisö, johon kuuluu tänne syystä tai toisesta muuttaneita ulkomaalaisia. Todettakoon tähän väliin, koska se aina tuntuu kiinnostavan, että minun tietojen mukaan täällä ei asu muita suomalaisia kuin minä. Expatsit järjestevät tapaamisia, meilllä on lukupiirejä, on kirjoitusryhmiä, tanssiryhmiä, hikingryhmiä ja tietysti kielikursseja. Täytyy sanoa, että Kroatiaan, tai tarkemmin Splitin ympäristöön verrattuna, Plovdivin kansainvälinen yhteisö on huomattavasti aktiivisempi. Joka on ymmärrettävää sikäli, että Plovidiv on (suur)kaupunki, kun taas Kastela, jossa asuin Kroatiassa, on lähinnä pikku kylä, joka elää pitkälti turismista eikä välttämättä kerää niin paljon ulkomaalaisia ympärivuotiseen asumiseen. 

Vaan kyllä sitä jotain tuli maaliskuussa 2024 tehtyä. Kuten todettu, liikkuminen oli pitkälti paikallista. Joka sinänsä oli mukavaa sillä siinä sivussa näki ja löysi aivan uusia kohteita nykyisestä kotikaupungista. Sitä paitsi kelit olivat kohdallaan. Maaliskuu, varsinkin sen loppupuoli, on nimittäin parhaimmillaan jo shortsikuukausi. 

Lähialuematkoilla tutuksi tuli myös paikallinen kukeri -perinne. Se on perinteinen balkkanilainen rituaali, jonka tarkoituksena on karkoittaa pahoja henkiä. Kukerissa miehet pukeutuvat koko vartalon peittäviin pukuihin, joita koristaa usein eläinten naamiot. Puvuissa on myös suuria kelloja, ja näin ollen miesryhmän liikkuessa kilkatus on melkoista. Perinteen mukaan kukerit kävelevät ja tanssivat kylien läpi, usein yöaikaan jotta 'aurinko ei ottaisi heitä kiinni'. Kyseinen perinne on tuttu läpi koko Balkanin mukaanlukien Kreikka ja Romania. 

Nykypäivänä kukeri -juhlia järjestetään useissa kylissä ja kaupungeissa. Juhlissa esiintyy useita eri ryhmiä, jotka 'kilpailevat' keskenään siitä, kuka on komeimmin pukeutunut, kuka kilisee ja kolisee parhaiten. Eli kuka niitä pahoja henkiä karkoittaa parhaiten. Tällaisessä juhlassa tuossa Plovdivin lähikylässä kävin minäkin. Ja olihan se kokemus. Mukavat kyläjuhlat siis. 

Näin siis tylsähkö maaliskuu 2024. Kuten tuolla alussa kerroin, maaliskuussa suunnitellaan ykeensä jo tulevia reissuja, joa niin tehtiin viime maaliskuussakin. Ja suunnittelun tuloksia alkaa näkymään heti seuraavassa, huhtikuun postauksessa. 

Ja mitä se sitten maksaa?

Keskiviikko 8.1.2025 klo 16.08 - JariH

Minä saan aika ajoin, itseasiassa melko tasaisena virtana, kysymyksiä siitä, että kuinka paljon se asuminen siellä Balkanilla oikein maksaa. Niinkuin vaikka Suomeen verrattuna. Olen vastaillut tiedusteluihin säännönmukaisen epäsäännöllisesti, mutta koska kiinnostus tuntuu taas nostavan päätään, vastaillaan nyt taas. 

Keräsin hintatietoja keskittyen pääsääntöisesti sivustoillani esiteltyihin maihin. Eli Balkanin maihin. Keräsin tiedot sangen mainiolta Numbeo -hintasivustolta. Se on sivusto, joka ei välttämättä tuota viimeisen päälle akateemista tietoa tyyliin EU:n oma tilastosivu Eurostats, vaan perustaa tietonsa ihan tavallisten ihmisten normikulutukseen. Käytännössä sivuston käyttäjät raportoivat asuin/vierailupaikkojensa hinnoista ja Numbeo kokoaa ne sitten yhteen. Näin ollen, ainakin teoriassa, sivustolla olevat hinnat ovat 'se viimeinen tieto', koska käsittääkseni tietokantaa päivitetään sangen aktiivisesti. Viralliset tilastosivut laahavat aina väkisinkin hieman jäljessä. 

Joten listauksiin. Numbeo on koostanut elintarvikkeiden, sähkön, veden ja vaatetuksen hinnat ja laskenut kuinka paljon tarvitset rahaa ruokaan ja normielämiseen eri kohteissa. Ilman vuokraa tai asumiskustannuksia. Halvin paikka Balkanilla tämän listauksen mukaan on Pohjois-Makedonia, siellä rahaa tarvitaan 183,09 euroa kuukaudessa. Kakkosena tulee Bosnia ja Hertsegovina, jonka summa on 197,58 ja kolmantena Montenegro, jossa rahaa kuluu 208,33. Asiaan, ja tarvittavaan rahamäärään, vaikuttaa luonnollisesti todella paljon valitsemasi elämäntyyli, mitä arvostat ja mihin haluat rahasi pistää, mutta koska Numbeon listaus on vertailukelpoinen eri kohteiden välillä, uskon sen antavan verrattain osuvan kuvan maiden välisistä hintaeroista. 

Koko normielämään kuluva rahalistaus edullisimmasta kalleimpaan näyttää tältä:

1) Pohjois-Makedonia              183,09€

2) Bosnia ja Hertsegovina        197,58€

3) Montenegro                        208,33€

4) Bulgaria                             223,15€

5) Slovenia                            237,67€

6) Kroatia                              238,55€

7) Albania                              239,85

Suomen vertailuluku tässä kategoriassa on muuten 329,03. 

Entäs sitten se asuminen? En ottanut tähän vertailuun asuntojen myyntihintoja vaan keskityin enemmän vuokramarkkinoihin. Hinnat ovat yhden makuuhuoneen asunnosta, joka sijaitsee kaupungin, tässä tapauksessa varmaankin pääkaupungin, keskustassa. Eikä listaus yllätä. Samat maat näyttävät heiluvan tämänkin listan kärkipaikoilla. Listaus näyttää edullisimmasta kalleimpaan tältä:

1) Bosnia ja Hertsegovina       268,50€

2) Pohjois-Makedonia             296,39€

3) Bulgaria                            415,09€

4) Albania                              489,38€

5) Montenegro                       612,57€

6) Kroatia                              628,48€

7) Slovenia                            729,88€

Ja ennenkuin kukaan alkaa kiljumaan, että enhän minä maksa lähellekkään tuollaisia summia, haluaisin korostaa että hinnat ovat ihan tavallisten ihmisten, ihan tavalliset asukkaiden, ilmoittamia hintoja, enkä usko että kenelläkään on kauheaa tarvetta vääristellä niitä. Suomen vastaava hinta on Numbeon mukaan muuten 790,96.

Henkilökohtainen huomioni kiinnittyy Kroatiaan, jossa olen asunut seitsemän vuotta. Kun aikoinani muutin maahan, hintataso oli karkeasti arvioituna ehkä noin 1/3 Suomen hinnoista. Nyt näyttäisi siltä, että hinnat ovat nousseet sevästi ja hintaero mm. Suomeen on kutistunut huomattavasti. Tämä tosiasia on havaittu kroatialaisten ystävieni ja maassa vierailleiden turistien taholla. Kroatia ei ole enää halpa maa. Se on toki yhä edelleen edullinen, mutta ei halpa. Ei varsinkaan turistikeskuksissa, joiden hinnat alkavat olla jo Suomen tasolla. 

Ja lopuksi Numbeon koostama Quality of Life -listaus. Olen aina suhtautunut hyvin skeptisesti näihin elämänlaatua mittaaviin tutkimuksiin, sillä toinen tykkää jostain, joku toinen taas jotain muusta. Ja kyllähän ne henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat väkisin siihen miltä se elämä tuntuu. 

Numbeon elämänlaatututkimus perustuu käyttäjien kokemuksiin. Pisteet eri maille on jaettu sivuston käyttäjien ilmoittamien ostovoiman, saastumisasteen, asuinkustannusten, turvallisuuden ja terveydenhoitotilanteen perusteella. Kuten sanottu kokemukset ovat taatusti hyvin subjektiivisia, mutta antanevat kuitenkin jonkinmoisen kuvan kyseisen maan tilanteesta. Niinpä listaus on hieman erilainen kuin edelliset, puhtaasti hintoihin perustuneet, listat.

1) Slovenia                            179,3

2) Kroatia                              174,6

3) Bulgaria                            143,8

4) Bosnia ja Hertsegovina       134,8

5) Pohjois-Makedonia             120,3

6) Albania                             104,3

Montenegro ei ollut syystä tai toisesta tässä vertailussa mukana. Suomen arvo Quality of Life listauksessa oli muuten 203,8.

Näin. Tämä oli siis yhteenveto Balkanin maista eri sektoreilla mitattuna. Tarkemmin asiasta löytyy tietoa Numbeon -sivustolta, joka mielestäni antaa sangen kattavan kuvan ajantasaisesta hintatasosta. Kannattaa surfailla, jos asia kiinnostaa tarkemmin. 

Mitä johtopäätöksiä näistä listoista sitten voi vedellä? En minä tiedä. Kukin lukee varmasti niitä juuri niinkuin itse katsoo aiheelliseksi. Itse totesin ainakin tuon edellä mainitun Kroatian hintatason nousun ja hämmästyin Albanian matalasta sijoituksesta niin hintataso- kuin asumisvertailussa - eikä se elämänlaatukaan siellä näyttäisi olevan kovin korkea. Slovenian kärkisijoituksen elämänlaadussa allekirjoitan täysin, se on ollut yksi miellyttävimmistä  maista joissa olen tänä vuonna vieraillut. Muutoin tämä tutkimus, eikä nämä listat, juurikaan yllättäneet. Bosnia on halpa, samoin Pohjois-Makedonia. Bulgaria keikkuun kalleimpien ja edullisimpien maiden välimaastossa. 

Kaiken kaikkiaan Balkanin maat näyttäisivät olevan suhteellisen edullisia, ainakin jos niitä vertaa Suomeen. Elämänlaatua löytyy jonkinverran, mutta ei ehkä ihan niin paljon kuin Suomessa on totuttu. Paitsi elämänlaatu on, kuten todettu, hyvin subjektiivinen käsitys. Joku tykkää siitä, että uimaranta on kävelymatkan päässä ja talvi kestää kuukauden, joku saattaa tykätä miinus 30 asteen pakkasesta ja puolen vuoden pimeydestä. Ja kaikki ovat oikeassa.                           

Uusivuosi rankkasateessa

Maanantai 6.1.2025 klo 13.36 - JariH

"Olisiko hyvä idea viettää uudenvuodenvaihde vaikka Liverpoolissa?" Kysymys heräsi joskus hieman ennen joulua, ja vastaus oli luonnollisesti että mikä ettei. Varsinkin kun heti uudenvuoden jälkeen piti tietyistä syistä käydä Varsovassa ja varsinkin kun Ryanair lentää omasta kotikaupungista Plovdivista suoraan Englantiin. Miksipä ei siis pikku mutka Iso-Britanian kautta matkalla Puolaan. 

Plovidivin lentokenttä on pieni. Sieltä ei lennetä vakituisesti kuin kolmeen eri kohteeseen, jotka kaikki sijaitsevat Iso-Britaniassa. Niinpä kentällä ei ole ruuhkaa, lähtöselvitykseen eikä turvatarkastukseen ei juurikaan ole jonoja, koska kentällä ei ole ihmisiä. Vaan eipä siellä ole juuri palveluitakaan, kentältä löytyy naurettavan pieni "tax-free" myymälä ja kahvio, josta saa ylihinnoiteltua olutta, kahvia ja mikrossa lämmitettyä pakastepizzaa. Kannattaa siis tankata ennenkuin suunnistaa Plovdivin kentälle. 

Plovdivista lentää Ryanair, josta täytyy todeta, että yhtiö suorittaa nykyään kyllä verrattain vankasti. Olen lentänyt Ryanairilla viime aikoina paljon ja en muista että lennot olisivat olleet kovasti myöhässä ikinä. En pidä myöhästymisenä jotain 15 minuutin laahaamista, sillä Euroopan ilmatila on nykyään niin täynnä että vartin klappi on sangen luonnollista. Ja sitä sattuu myös 'ihan oikeille' lentoyhtiöillekin.

Bulgaria sijiatsee hämmentävän kaukana Englannista. Tai ainakin Plovdin Manchesterista, jonne siis lensin. Puuduttavan, lähes neljän tunnin lennon jälkeen, Ryanair laskeutui Manchesteriin, josta matka jatkui Liverpooliin. Bussilla, koska oman kokemukseni mukaan linja-autot toimivat saarivaltiossa sangen hyvin. Ehkä paremmin jopa kuin junat. Tällä kertaa National Express yhtiön kännykkäsovellus ei toiminut, joten en saanut ostettua bussilippua sitä kautta. Onneksi kuski myi, tosin vain käteisellä, liput ja näin reissu jatkui sutjakasti kohti Liverpoolia. Kaupunkihan sijaitsee vain vajaan tunnin matkan päässä Manchesterista. Bussimatka maksoi 10 puntaa/henkilö. Eli about 12€.

Liverpoolissa satoi. Kuten Iso-Britaniassa on tapana. Siellähän sataa aina. Tällä kertaa sade, ja tuuli, oli kuitenkin niin poikkeuksellista että uudenvuoden juhlat ilotulituksineen oli peruutettu. Ei pelkästään Liverpoolissa, vaan lähes koko maassa. Koko saarivaltakunnan suurin ja perinteisin uudenvuodenjuhla Edinburgissa oli sekin peruutettu, mutta BBC:n televisioima ilotulitus Lontoossa järjestettiin. Toki senkin toteutumista seurattiin uutissa tarkoin, koska tuuli oli niin voimakas, että viranomaiset olivat kahden vaiheilla uskaltavatko he antaa luvan rakettien ampumiseen. 

Lopulta lupa heltisi. Onneksi. Koska jopa ihan pelkästään televisiosta seuraten Lontoon ilotulitus oli mahtava. Aivan täysin käsittämättömän kokoinen ja näyttävä. Olenkin hieman kateellinen niille sadalletuhannelle ihmiselle, jotka olivat kokoontuneet Thames -joen rantaan seuraamaan tuota häppeninkiä livenä. Kokemus oli taatusti vaikuttava. 

Asuin, ja vietin uudenvuodenaaton, Liverpoolissa Staybridge Suites -nimisessä hotellissa. Joka on sivumennen sanoen sangen mukava, nuorekas ja rento hotelli. Varustettu hyvällä aamiaisella vieläpä, joka kuuluu majoituksen hintaan. Vahva suositus kyseiselle hotellille. 

Staybridge Suites sijiatsee Royal Albert Dock -alueella. Se on alunperin avattu vuonna 1846 ja oli ensimmäinen valuraudasta, tiilestä ja kivestä rakennettu, maailman ensimmäinen palamaton varastointijärjestelmä. Nykyään alue on entisöity ja restauroitu yhdeksi Liverpoolin merkittävämmäksi nähtävyydeksi, josta löytyy lukematon määrä kahviloita, ravintoloita, museoita ja muuta nähtävää. Sangen mukava paikka kierrellä. Jopa siinä tyypillisessä englantilaisessa sateessa. 

No entäs se Liverpool sitten? Kaupungissa ei kovin kauaa tarvitse tallata ennekuin huomaa että sieltä on kotoisin eräs kohtuullisen tunnettu orkesteri. John, Paul, Ringo ja George ovat esillä ihan joka paikassa, Beatlesin mukaan on nimetty niin katuja, kahviloita, kioskeja, baareja ja museoita. Ja tietysti yhteelle on pystytetty myös patsas, josta luonnollisesti piti ottaa kuva.

Yksi ihan must paikka Liverpoolissa, edelliseen viitaten, oli vierailu Cavern Clubilla, josta koko Beatles tarina sai alkunsa. Esiinnyttyään ensimmäisen kerran Cavern Clubin lavalla 9. helmikuuta 1961, yhtye nousi samaiselle lavalle seuraavan kahden vuoden aikana peräti 292 kertaa. Joten pakkohan se siellä oli käydä. Ja kyllä kannatti. Vierailu Cavern Clubilla oli ehdottomasti yksi sateisen uudenvuodenmatkan huippukohdista. Huolimatta lähes riistohintaisesta oluesta ja viiden punnan sisäänpääsymaksusta. Olin paikalla keskipäivällä, mutta klubi oli lähes täynnä ja sen kahdella lavalla esiintyi kummallakin kitaristi. Ja aivan oikein, joka toinen biisi oli Beatlesin tuotantoa. Jälleen kerran vahva suositus jos Liverpooliin joskus eksytte. Menkää aistimaan historiaa. Kannattaa. 

Ja sitten nokka kohti Varsovaa. Jossa vierailu tammikuussa alkaa olla hiljalleen jo perinne. Tällä kertaa olin varannut majoituksen airbn kautta. Piti olla mukava asunto keittiöineen, mutta kun saavuin paikalle, rappukäytävän ilmoitustaululla oli varoitus, että rakennuksessa on havaittu bed bugseja, joiden suomenkielinen nimi taitaa olla lude. Jotka ovat siitä viheliäisiä kavereita, että tarttuvat tavaroihisi ja matkustavat mukanasi leviten sitten sinne minne ikinä menetkään. Suoritin täyskäännöksen rappukäytävässä ja ilmoitin airbn päivystajälle etten todellakaan majoitu kyseisessä paikassa. Airbn hoiti asian erinomaisesti, ymmärsi ja palautti maksut todella nopeasti. Ja minä löysin hotellin. Mukavan sellaisen. 

Hotelli oli Marriott ketjuun kuuluva Moxy Praga. Ja ei, se ei ollut huippuhintainen eikä edes huippulaatuinen hotelli kuten Marriott -nimestä saattaisi päätellä, sen sijaan se oli sangen rento ja välitön hotelli, joka itseasiassa kustansi samanverran kuin ludekämppä olisi maksanut. Hotelissa ei luonnollisesti ollut keittiötä huoneessa, mutta muutoin majoitus oli erinomaisen mukava ja miellyttävä. Ei tarvitse kovin kauaa miettiä minne suuntaa seuraavalla Varsovan matkallaan. Moxysta saattoi tulla vakkarimajoittaja vaikka se sijaitsee hieman ydinkeskustan ulkopuolella. Varsovassa toimii julkinen liikenne hyvin, joten jos välttämättä haluaa vierailla vaikkapa vanhassa kaupungissa, ei matka sinne ole mikään kauhea kynnys. 

Jos Liverpoolissa satoi vettä, Varsovassa satoi lunta. Lunta! Eli oli talvi. Niinkuin kalenterin mukaan kai pitääkin olla. Muutoin Varsova jätti jotenkin harmaan kuvan, kaupunki oli tällä kertaa ankea, väritön ja jotenkin muutenkin vähän masentava. Arvioon saattaa vaikuttaa toki se, että tällä kertaa ei käyty vanhassa kaupungissa eikä edes ihan ydinkeskustassa, vaan aikaa vietettiin pitkälti hieman keskustan ulkopuolella. Ei nyt varsinaisesti lähiössä, mutta kuitenkin vähän reunalla. En välttämättä haluaisi asua Varsovassa talvella. Ainakaan siellä reunalla.

Kun aloitin tämän jutun Ryanairilla, niin palataan vielä samaan yhtiöön. Kirjoitin, että yhtiö suorittaa vahvasti ja pitää aikataulunsa kohtuullisen hyvin, mutta samaan hengenvetoon täytyy huomata se, että yhtiö lentää usein ns. kakkoskentille, eli kentille jotka sijaitsevat hieman varsinaisen kohteen ulkopuolella. Niin myös Varsovassa. Ryanair lentää siellä Modlinin kentälle, joka kannattaa ottaa huomioon reissuja suunnitellessa. Matka kaupungin keskustaan kestää tunnin, maksaakin jonkun verran, joten se kannattaa huomioida kun vertailee hintoja. Ja tekee aikatauluja. 

Itse lensin Chopinin kentältä, eli Varsovan pääkentältä, kotiin. Tai no Sofiaan. Enkä edes Ryanairilla vaan puolalaisella LOT'lla. Joka sekin suoritti ihan vahvasti. Sofiasta Plovdiviin sitten junalla. Bulgarialaisella junalla. Jotka ovat parantaneet tässä muutaman vuoden aikana vahvasti. Kalusto alkaa olla ihan ok, eikä aikataulutkaan enää mätä ihan niin paljon kuin joskus aikaisemmin. Tällä kertaa taisimme olla myöhässä vaan jonkun puolisen tuntia.  

Näin saatiin vuosi 2025 käyntiin. Koska tässä tammikuussa ei ole luvassa kovasti mitään raportoitavaa, aloitan kohtapuoliin juttusarjan vuoden 2024 tapahtumista. Joita riittää. Mennään kuukausi kerrallaan ja aloitetaan tammikuusta 2024. Sovitaan vaikka, että tällä viikolla. Myöhemmin. Stay tuned. 

Hyvä uuttavuotta!

Tiistai 31.12.2024 klo 7.14 - JariH

Balkanin matkailu kasvaa vauhdilla

Keskiviikko 18.12.2024 - JariH

Balkanin alue houkuttelee yhä enemmän matkailijoita, ja sen odotetaan nousevan merkittäväksi matkailukohteeksi lähivuosina. Kasvun taustalla ovat strategiset investoinnit, alueellinen yhteistyö sekä kestävän matkailun käytäntöjen kehittäminen. Länsi-Balkanin maat, kuten Albania, Montenegro, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia sekä Pohjois-Makedonia, ovat raportoineet voimakasta matkailijamäärien kasvusta, ja suunta näyttää jatkuvan positiivisena myös vuonna 2025. Kroatia ja Slovenia eivät ole vielä julkaisseet tarkkoja lukuja, mutta ennakkotiedot viittaavat matkailun vahvaan nousuun myös näissä maissa.

Balkanin vetovoima perustuu sen rikkaaseen historiaan, monipuoliseen kulttuuriperintöön ja upeisiin luonnonmaisemiin. Kansainväliset matkailijat arvostavat erityisesti alueen autenttisuutta ja vaihtelevia maisemia. Matkailualalla on kuitenkin haasteita, jotka hidastavat kasvun täysimääräistä hyödyntämistä. Kausiluonteisuus painottuu vahvasti kesään ja talvimatkailun kehittäminen on vasta alussa. Joillakin syrjäisemmillä alueilla palvelut ja infrastruktuuri, kuten tieverkostot, ovat yhä puutteellisia. Lisäksi osaavan henkilöstön saatavuus, erityisesti ravintola-alalla, on ongelma. Myös ylimatkailu rasittaa suosittuja kohteita, kuten Dubrovnikia ja Kotoria, mikä aiheuttaa paineita paikalliselle infrastruktuurille.

Kasvulukemat ovat kuitenkin lupaavia. Albania on matkailijamäärien kasvussa selvä kärjessä, ja maassa kirjattiin peräti 41 prosentin lisäys vierailijoissa. Matkailun osuus Albanian bruttokansantuotteesta on noussut jo 21 prosenttiin. Kasvun taustalla ovat muun muassa viisumivapauden laajeneminen, paremmat liikenneyhteydet suorien lentojen ansiosta sekä uusien matkailukohteiden avaaminen.

Montenegro seuraa perässä 17 prosentin kasvulla ja matkailun osuus maan BKT:stä on jo 24 prosenttia. Bosnia ja Hertsegovina, vaikka onkin vielä jäljessä, on saavuttanut sekin peräti 19,2 prosentin kasvun, mikä johtuu erityisesti kansainvälisen ja alueellisen markkinoinnin tehostamisesta. Pohjois-Makedonian turismi kasvaa 20 prosentilla, mikä on huomattava saavutus maan suhteellisen pienestä matkailutarjonnasta huolimatta. Serbia on kasvattanut matkailijamääriään hieman maltillisemmin 15 prosentilla.

Vuonna 2025 Länsi-Balkanin maat odottavat kasvun jatkuvan, joka tarkoittaa yhä enemmän matkailijoita, jotka viipyvät kohteissa pidempään ja käyttävät näin enemmän rahaa. Alueella panostetaan ympärivuotisen matkailun kehittämiseen, erityisesti Bosnia ja Hertsegovinan vuoristokohteissa ja Montenegron hiihtokeskuksissa. Infrastruktuuria parannetaan laajentamalla tie- ja rautatieverkostoja ja digitaalinen markkinointi kohdistetaan erityisesti nuorempiin sukupolviin, kuten milleniaaleihin ja Z-sukupolveen. Alueellinen yhteistyö tiivistyy, jotta Balkan voisi tarjota matkailijoille entistä monipuolisempia ja houkuttelevampia elämyksiä.

Plovdiv - yksi parhaita paikkoja uudenvuoden viettoon!

Maanantai 16.12.2024 klo 15.14 - JariH

Ammattilaisten matkailujärjestö European Best Destinations on valinnut näilläkin sivuila esitellyn Bulgarian Plovdivin kolmanneksi parhaaksi paikaksi viettää uudenvuodenjuhlia. Yli 100.000  matkailualan asiantuntijaa valitsi suosikkipaikkansa kohteista, jossa haluaisivat ottaa uudenvuoden vastaan, ja Plovdiv nousi listalla kolmanneksi heti Portugalin Madeiran ja Espanjan Marbellan jälkeen. 

Matkailualan ammattilaisia kiehtoo Plovdivissa kaupungin pitkä historia - onhan se vanhin yhä edelleen asuttu kaupunki Euroopassa. Tämän lisäksi Plovdiv on ympärivuotinen matkailukohde, jossa muinaiset muistomerkit, vanha kaupunki mukulakivikatuineen ja hurmaavine arkkitehtuurineen tarjoaa otollisen ja jopa romanttisen paikan uudenvuoden juhliin. Matkailualan ammattilaiset ympäri maailmaa nostavat Plovdivista esille myös keskusaukion jääpuiston luisteluratoineen, Kapana -joulubasaarin jääpuiston välittömässä läheisyydessä unohtamatta kävelykadun taianomaista tunnelmaa iltakävelyllä joulukoristellun kaupungin läpi.

Forbesin lista kokonaisuudessan näittää tältä:

1) Madeira, Portugali

2) Marbella, Espanja

3) Plovdin, Bulgaria

4)  Wien, Itävalta

5) Batumi, Georgia

6) Fuenteventura, Espanja

7) Champagnen alue, Ranska

8) Courchevel, Ranska

9) Estoril, Portugali

10) Ustican saari, Sisisilia, Italia

11) Porto Santo, Maderiran saaret, Portugali

12) Nizza, Ranska