Juttuja

Lento helvetistä

Keskiviikko 17.6.2026 klo 9.51 - JariH

Kotona ollaan kevään reissujen jälkeen. Aivan kuten edellisessä jutussa kerroin. Muutaman päivän se otti että sai rakenneltua rutiinit kohdilleen, pyykit pestyä ja asiat ojennukseen. Nyt voi vaipua kesähorrokseen. Käydä aamulla Adrianmeressä, nukkua päiväunet, käydä meressä uudelleen, istuskella iltapäiväoluella rantakadulla…… ja tietysti juuri nyt katsella jalkapalloa. Kesäkoomailla. 

Lupasin edellisessä jutussa palata kotimatkaan Romaniasta. Joten palataan. Lensin yhden hypyn taktiikalla Budapestistä Amsterdamin kautta Splitiin. Yhtiö oli KLM. Ensimmäinen legi Budapestistä Amsterdamiin meni hienosti, kone oli ajoissa, cabin crew todella ystävällistä - itse asiassa näyttivät jopa siltä että nauttisivat siitä mitä tekevät. Tarjoilivat voileivän ja viiniä/olutta matkan aikana. Kaikki oli paremmin kuin hyvin. Ehdin jo miettiä että kylläpä nämä ‘vanhat yhtiöt’ hoitavat hommansa aivan eri tasolla kuin halpalentoyhtiöt. Mutta sitten tuli se seuraava legi. Amsterdamista Splitiin. Yhtiönä edelleen KLM.

Ongelmat alkoivat jo portilla. Ystävällinen henkilökunta gatella ilmoitti, että lento myöhästyy ensin 20 minuuttia, sitten 40 minuuttia ja lopulta tunnin. Syynä oli se, että edellisellä lennolla koneessa oli asiakas joka istui rullatuolissa. Tuoli oli sähköinen ja niin painava ettei sitä ihmisvoimin saatu nostettua pois koneesta. Hissi, jolla homma olisi hoitunut, oli rikki. Niinpä odottelimme uutta nosturia tunnin.  

Vihdoin pääsimme koneeseen, mutta koska olimme tunnin myöhässä, olimme menettäneet oman lähtöslottimme. Niinpä jouduimme jonottamaan ja odottelemaan että kiitotielle tulisi väli jossa pääsemme ilmaan. Moinen väli ilmaantui onneksi verrattain nopeasti ja näin suuntasimme nokan kohti Splitiä. Vihdoin.

Sitten matkustamoon. Huoh. Olen käyttänyt känniääliöistä, joita matkoilleni silloin tällöin ilmestyy yleisnimitystä Tero ja Pasi. Pasi ja Tero ovat tyyppejä, jotka ovat aina myöhässä vähintään vartin kun ryhmä on lähdössä, ovat pikku tuiterissa heti aamusta ja kun joutuvat hukkaan, löytyvät suurella todennäköisyydellä lähimmästä baarista. Saavat päähänsä kaikenlaista hauskaa. Kuten pissata passintarkastuskopin kulmalle rajalla. Pasi ja Tero ovat usein, lähes aina, reissussa joko firman ‘virkistysmatkalla’ tai jonkin tietyn ammattiryhmän yhteisillä reissuilla. 

Nyt näitä paseja ja teroja oli about 15 kappaletta lennolla Amsterdamista Splitiin. Edessäni kolmella rivillä istui hollantilaisia puhelinmyyjiä jotka olivat käsittääkseni jonkinlaisella palkintomatkalla. Ja kännissä. Heti lähdössä. Porukka oli pääsääntöisesti noin 18-20 vuotiaita nuoria miehenalkuja ja varustautuneet lennolle mm. omilla konjakki- ja viskipulloilla. Tietysti ne pahimmat häiriköt olivat juurikin minun edessä. Luonnollisesti. 

Koska sokka oli irti, tönittiin edessä olevia penkkejä, kaadeltiin vesi(?)pullosta nestettä kavereiden päälle, revittiin toisia tukasta, rampattiin vessassa ja pidettiin älämölyä. Hyvin suurella äänellä. Henkilökunta kävi vähän väliä rauhoittelemassa porukkaa ilman sen suurempaa menestystä. 

Eikä siinä mitään, olen taatusti joskus ollut itsekin melko hyvässä vauhdissa aikoinaan kun tulimme silloisten kollegoiden kanssa vaikka jostain messumatkalta. Tuolloin lentoyhtiöt vielä tarjoilivat alkoholijuomia lähes vapaasti koneessa ja takaosastolla sai vetää röökiä. Ja mehän vedettiin. Sitä alkomahoolia ja röökiä. Oli usein melkoiset bileet koneessa. 

Kuten oli puhelinmyyjilläkin. Kunnes tuli se hetki. Se hetki kun viski/konjakki alkaa potkia. Tulee paha olo. Näin kävi Eliakselle (nimeä ei muutettu). Hän istui suoraan minun edessä. Elias nyykähti ensin kumaraan. Kaverinsa toivat hänelle oksennuspusseja. Jotka tulivatkin tarpeeseen juuri kun aloimme lähestyä Splitiä. Elias voi pahoin. Hyvin voimakkaasti, useasti ja runsaasti. Voin kertoa että oksutuoksu ei todellakaan ole kaikkein miellyttävin tuoksu lentokoneessa. 

Koska kaverinsa olivat samankaltaisessa tilassa, heitä ei kauheasti pidätellyt se tosiasia, että olimme laskeutumassa ja turvavyövalo paloi. Joku halusi mennä ilmoittamaan jotain lentoemännille jotka istuivat jo omilla paikoillaan vöissä, koska kone oli laskeutumassa. Eliaksen kollega päätti siis lähteä käytävää pitkin kohti koneen keulaa. Tuli muuten aika ponnekas kuulutus että istu alas. Ja herra istahti. 

Samaan aikaa kuitenkin Eliaksen vieressä istunut tyyppi yritti väistellä oskuryöppyjä ja nousi ylös. En seurannut tapahtumia niin tarkkaan, mutta epäilen että tämä herra laskeutui Splitiin seisten. Vaikka cabin crew toistuvasti kehotti häntäkin istumaan. 

Pääsimme alas. Hengissä. Kaikki. Myös Elias. Joka tosin oli sotkenut itsensä, housut ja paidan, mutta myös lentokoneen penkin ja lattian. Oksu ei sitten ollutkaan osunut oksennuspussiin. Ja se tuoksu oli edelleen melkoisen mellevä…..

Pääsin koneesta ulos. Kun odottelin laukkuani hihnalta seurailin katseellan näitä känniääliöitä. Eliasta ei näkynyt. Veikkaan että herralla oli hieman selvitettävää lentokoneen henkilökunnan kanssa. Ehkäpä palaverissa keskusteltiin mm. koneen siivouksesta, sen kustannuksista - ehkä jopa siitä että mitä jos kyseinen kone ei pääsekään lähtemään seuraavalle lennolle koska oksu. Ja siivous. Lentokoneiden aikataulut kun on melkoisen tiukasti suunniteltu. Saattaapi olla että ne viski/konjakkihörpyt koneessa maksoivat Eliaksella paljon. Toivottavasti. 

Näin tällä kertaa. Seuraavass tarinassa paneudutaan sitten turismiin. Pysykääpä siis kanavalla. 

Itsenäisyys, kertaa kolme

Tiistai 19.5.2026 klo 15.33 - JariH

Sehän on nyt niin, että kun kerran olemme itsenäisiä, juhlitaan sitä sitten oikein kunnolla. Useampaan kertaan. Vaikka vähän on jouduttu sotimaankin. Näin tehdään Kroatiassa.

Kroatiassa on käytännössä kolme ‘itsenäisyyspäivää’. Ajallisesti ensimmäistä niistä vietetään toukokuun lopussa, tarkemmin 30.05. Se on päivä jolloin Kroatian valtion oma demokraattinen parlamentti kokoontui ensimmäistä kertaa. Vuosi oli tuolloin 1990. Päivää pidetään maan uuden demokraattisen ajan alkupisteenä. Toukokuun 30. on noussut Kroatian itsenäisyyden aikana tärkeimmäksi itsenäisyyspäiväksi, äkoska se korostaa modernin valtion syntyä ja demokraattisen järjestelmän alkua. Päivällä ei siis ole suoranaista yhteyttä juridiseen, varsinaiseen, itsenäisyyteen. 

Muuten, jos olette tulossa lomalla Kroatiaan toukokuun lopussa, kannattaa huomioida että 30.05., joka tänä vuonna osuu lauantaille, monet kaupat ja muut palvelut saattavat olla joko kiinni tai vähintäänkin rajoitettuja. Koska täällä juhlitaan parlamentin istuntoa.

Vaan eihän yksi itsenäisyyspäivä riitä mihinkään. Seuraava historiallinen juhlapäivä eli itsenäisyyspäivä täällä on heti kesäkuun 25. päivä. Se itseasiassa on juuri se varsinainen päivä, jolloin Kroatian parlamentti julisti maan virallisesti itsenäiseksi vuonna 1991. Tämä tapahtui kansanäänestyksen jälkeen jossa suurin osa kroaateista kannatti itsenäisyyttä. Nopeasti ajatellen tämä voisi olla se varsinainen, se ihan oikea itsenäisyyspäivä, mutta kuten todettu, kroaatit haluavat juhlia itsenäisyyttä toukokuun lopussa. Vaikka oikea itsenäisyys alkoi siis vasta 25.06.1991. Tai ainakin yritti alkaa. 

Eikä ne itsenäisyyspäivät tähän jää. Varsinainen irtautuminen Jugoslaviasta, eli eräänlainen itsenäistyinen, tapahtui 8.10. vuonna 1991. Tuolloin Kroatian parlamentti, Hrvatski sabor julisti, ettei Kroatia tunnusta enää Jugoslavian liittovaltion keskusvaltaa, ei sen instituutioita eikä muutenkaan mitään valtiollisia yhteyksiä.  Että Kroatia on tästä eteenpäin itsenäinen valtio.  

Tämä lopullinen erkaneminen Jugoslavian liittovaltiosta ei suinkaan ollut mikään ilmoitusluontoinen lähtö, vaan jo edeltävänä kesänä Jugoslavia liittoarmeija Serbian tukemana oli taistellut Kroatiaa vastaan hyvin verisessä irtautumissodassa, koska Jugoslavia ei halunnut hajota ja Serbialla oli intreisseissään rakentaa Jugoslavian raunioille suur-Serbia. Eli hieman oikaisten, Serbia halusi jatkaa Jugoslaviaa, sillä erotuksella, että se olisi Serbia joka olisi ohjaillut tuota valtiota. Ja tätä vastaan Kroatia taisteli. Kohti itsenäisyyttä.

Käytännössä Kroatian ihan oikea itsenäisyys lokakuun julistuksen jälkeen eteni sodan tapahtumien mukaisesti. Kroatia kykeni ottamaan haltuunsa maan eri alueiden hallinnon kunhan oli ensin valloittanut kyseisen alueen. Toisaalta 8.10. oli tärkeä päivä Kroatian kansainväliselle tunnustamiselle ja sille, että Kroatian kanssa alettiin solmia diplomaattisia yhteyksiä. Kentällä se tarkoitti kiihtyviä iskuja Kroatian armeijaa vastaan koska tiettyjen serbijohtoisten alueiden johtajat eivät hyväksyneet päätöstä yrittäessään turvata oman saavutetun aseman.  

En nyt tässä jutussa mene sen tarkemmin tuohon Kroatian irtautumissotaan, mutta todettakoon että se alkoi siis kesällä 1991 jatkuen eri muodoissa aina vuoteen 1995 kunnes Kroatia käynnisti elokuussa operaatio Myrskyn, jossa se valtasi takaisin suuren osan Serbian valloittamassa alueistaan. Varsinainen rauhansopimus kirjoitettiin sitten Daytonissa 1995. 

Näin tällä erää. Tänään oltiin hyvinkin itsenäisiä. Tai ainakin julistettiin sitä. Monta kertaa. 

Minulla alkaa taas työputki, joten tännekään ei juuri juttua ilmesty. Katsellaan aiheita taas uudelleen kesäkuun puolenvälin jälkeen kun olen kotiutunut. 

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää. Tai päiviä. Ja kesän alkua. 

Töihin!

Tiistai 31.3.2026 klo 11.17 - JariH

Trump riehuu Lähi-idässä, Putin Ukrainassa ja Kouvolaa pommitetaan drooneilla. Ja minun makuuhuoneessa on hyttynen. Ei ole maailma entisellään. On maaliskuun viimeinen päivä, ulkolämpötila laskee öisin alle kymmeneen asteeseen ja viime päivät ovat olleet kuivia sekä aurinkoisia. Kaikesta edellä olevasta huolimatta minä herään yöllä siihen, että korvan juuressa inisee hyttynen! Enkä edes asu Kaštel Starin hyttysalueella, ympärilläni ei ole hetteikköjä, ei lammikoita, ei edes pusikoita. Siitä huolimatta makuuhuoneeseeni eksyy hyttynen. Ei ole helppoa ihmisen elämä. Eikä hyttysen. Hänen elämänsä nimittäin päättyi yöllä. Nyt sitten odotellaan kyseisen tyypin kavereita.

Tänään käsitellään työntekoa, palkkaa ja raha-asioita. Sitä ennen kuitenkin muutama vahva televisio-ohjelmasuositus. Näin keväisin allekirjoittaneen television täyttää hyvinkin tiiviisti jääkiekko kun Euroopan huippusarjoissa, ja Suomen Liigassa, pelataan play offs -pelejä. Maikkari tuuttaa lähes joka ilta jonkun pelin jostain sarjasta. Ja tuleehan niitä katsottua.

Vaan kyllä televisio tarjoaa muutakin viihdettä. Jopa sangen suositeltavaa sellaista. Muistanette varmaan Stranger Things -sarjan, jota olen hehkuttanut estottomasti. Nyt Netflixistä löytyi kyseisen sarjan luoneiden Dufferin veljesten seuraava tuotos nimeltään Something Very Bad Is Going To Happen. Odotukset olivat korkealla kun aloitin sarjan katselun ja kyllähän ne täyttyivät. Ainakin osittain. Uudesta sarjasta löytyy taattuun Duffer veljesten tyyliin kaikenlaisia omituisuuksia, koukkuja ja kikkoja, mutta ehkä tämä uusi sarja on kuitenkin hieman venytetty. Jos Stanger Thingsin jokainen tuotantokausi ansaitsi lähes kympin, tämä uusin saa vaikkapa kasin. 

Ja muuta katseltavaa. Netflixissä alkoi norjalainen Harry Hole -sarja, jolle vankka suositus. Erinomaisesti tehty, tuotettu ja kaiken pohjana on Jo Nesbøn taattu tarinankuljetus. Viihdyn Harryn seurassa erinomaisesti. Kuten viihdyn myös suomalaisen, Maikkarilta tulevan, Karkurit -sarjan parissa. Siinä on toki muutama epäuskottava juonenkäänne, mutta muuten sangen mukava sarja tämäkin. Mutta nyt päätän televisiokatsauksen tähän. Ja lähden töihin.   

Reilun viikon kuluttua alkaa henkilökohtainen kevätsesonkini.  Ensimmäinen ryhmä saapuu perjantaina ja sitten mennäänkin tukka putkella ympäri Eurooppaa aina toukokuun alkuun asti. Olen siis ihan kohta ihan oikeasti lähdössä töihin. Hetkeksi. 

Entäs ne toisten ihmisten työt? Onko Kroatiassa, tai tarkemmin täällä meidän huudeilla, töitä tarjolla? Lyhyt vastaus on että kyllä. Töitä rittää. Joten jos työskentely Dalmatiassa kiinnostaa, tällä hetkellä meidän piirikunnassa on avoinna 1363 työtehtävää. Kuten arvattavissa, eniten työntekijöitä tarvitaan ravitsemus- ja matkailualalla, jonne kaivataan niin kokkeja, tarjoilijoita kuin siivoojia. Ja vaikka luulisi, tai ainakin minä luulin, että tehtävät olisivat kausiluonteisia, yli puolet avoinna olevista hommista ovat ympärivuotisia. Eli yritykset etsivät kokoaikaisia työntekijöitä, lähinnä varmistaakseen samalla jatkuvuuden. Ei ihan joka vuosi tarvitse jännittää että löytyykö ihmisiä hommiin ja saadaanko ravintola auki vai ei. 

Mitä näissä hommissa sitten tienaa? Kroatian tilastokeskus on julkaissut alkuvuoden eli tammi-helmikuun palkkatilastot. Niiden mukaan mediaanipalkka tässä maassa on 1304 euroa kuukaudessa. Puolet ihmisistä siis ansaitsi tuota summaa enemmän, puolet vähemmän. Mediaanipalkka on muuten noussut 8,7% viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. 

Veroaste Kroatiassa on progressiivinen ja vaihtelee 17-35,4% välillä hieman riippuen paikallishallinnon asettamista verokannoista. Myös eläkkeistä maksetaan progressiivista veroa, niissä veroaste on 10-30% riippuen eläkemäärästä ja asuinpaikasta. Keskimääräine eläke Kroatiassa on muuten 527 € kuukaudessa. 

Rahaa myös kuluu. Sitä kuluu mm. ruokaan, jonka hinnat ovat nousseet ja nousevat kuulemani mukaan yhä, koska maailmantilanne on mikä on. Hintojen nousu Kroatiassa ehti jo hieman tasaantua, helmikuussa inflaatio ei ollut “kuin” 2,6 %, mutta kiitos mm. Iranin sodan, hintojen pelätään taas lähtevät nousuun. Juuri nyt kerrotaan kananmunien hintojen nousseen 10%, lampaanlihan 7,2% ja naudan- sekä vasikanlihan jopa 20%. Eikä lähestyvä pääsiäinen, joka on tässä maassa yksi vuoden suurimpia juhlia, ainakaan tule laskemaan hintoja. 

Näin tällä kertaa. Aloitettiin hyttysellä ja päädyttiin lihatiskille ihmettelemään nousevia hintoja. Seuraavalla kerralla, joka on varmaan vähään aikaan viimeinen hetkeen johtuen edellä mainitusta työputkesta, sitten taas ihan jotain muuta. Palataan linjoille.  

Lahjontaa

Perjantai 20.3.2026 - JariH

Onnea Suomi. Päättyneellä viikolla uutisoitiin, että Suomi on jo yhdeksännen kerran maailman onnellisin maa. Se hämmentää. Kun selailee somea tulee helposti mieleen etteihän Suomessa ei kukaan pärjää. Kaikilla menee huonosti, kenelläkään ei ole töitä eikä rahaa, katujengit riehuvat kaduillaja ihmiset kuolevat joko nälkään tai siihen etteivät pääse lääkäriin. Vaan ei. Suomalaiset näyttävät olevan varsin tyytyväisiä elämäänsä. Maailman onnellisin kansa -tutkimuksen listaus pohjautuu siihen, kuinka paljon pisteitä erilaisissa elämään vaikuttavissa kategorioissa kunkin maan omat kansalaiset kotimaalleen antoivat. Siis omat kansalaiset. Ja suomalaiset antoivat kiitettäviä arvosanoja. Jopa niin korkeita että Suomi saatiin jälleen kerran maailman onnellisimmaksi kolkaksi. Voitte siis onnitella itseänne, osasitte valita ihan itse itsenne jälleen onnellisiksi. 

Kroatia oli muuten kyseisessä tutkimuksessa sijalla 80, heti Venäjän perässä. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 147 valtiota. Kaikista epäonnellisin maa oli Afganistan. 

Kroatiassa vietettiin isänpäivää päättyneen viikon torstaina. Isänpäivä on täällä aina Pyhän Joosefin päivänä, joka on aina 19. maaliskuuta. Joosef oli siis Jeesuksen kasvatti-isä, Marian eli Jessen äidin mies. Kovasti onnea kaikille kroatialaisille isille. 

Tuohon isänpäivään liittyen saimme lukea paikallisista lehdistä myös lahjoista. Varsinkin lahjoista, joita ei vanhojen uskomusten mukaan saa hankkia eikä varsinkaan lahjoitella. Kurkataanpa siis mikä on kiellettyä, sillä vaikka isänpäivä oli ja meni, aina tulee uusia juhlia joihin pitää jokin lahja hankkia. Seuraavassa lista asioista, joita kannattaa varoa.

Älä osta, äläkä anna lahjaksi teräviä esineitä. Tähän kategoriaan kuuluu mm. veitset, partahöylät, sakset ja jopa erilaiset työkalusarjat. Tällaiset lahjat nimittäin katkaisevat lahjan saajan ja sen antajan välisen siteen jonka lisäksi lahjan terävyys tuo levottomuutta, riitaa ja negatiivista energiaa. Kaikki tämä siis vain siksi, että paketista paljastui sakset. Tai porakone. Mutta jos haluat välttää lahjan tuoman eripuran, sen saaja voi antaa sinulle vaikka jonkun pienen, symbolisen kolikon, jolloin kyseessä ei olekaan lahja vaan kaupankäynti. Ja näin suhde ja ystävyys säilyy entisellään. Näppärää.

Kello. Sehän on hieno, harmiton ja joskus melko arvokaskin lahja. Mutta ei. Ei kelloa lahjaksi. Se nimittäin symbolisoi että aika on loppumassa ja pahimmissa tapauksessa se saattaa jopa laskea aikaa siihen että ystävyytenne/suhteenne on loppumassa. Erityisen huono merkki on jos kello pysähtyy. Se tuo extra epäonnen ja kertoo että suhteenne on ohi. Myös sytkärit ovat älä osta -listalla, sillä vaikka ne ovat sangen kätevia tulentekoon ja varsinkin tupakoitsijoille, sytkärilahja sytyttää kuitenkin “tulen” suhteeseenne ja tuo näin eripuraa. 

Entäs lompakko? Sellaista tarvitaan usein niin korttien kuin varsinkin täällä meillä käteisen rahan säilyttämiseen. Ei ei. Yleensä lahjaksi annettava lompakko on luonnollisesti tyhjä, joten sellaisen antaminen lahjaksi tuo saajalleen köyhyyttä ja taloudellisia ongelmia. Mietin samalla että milloin, ja kuinka monta, lompakkoa minä olen vuosien varrella mahtanut saada lahjaksi. Ainakin ne ovat olleet takuuvarmasti tyhjiä. Mutta jos sujautat lompakkoon edes yhden kolkon tai setelin, se tuo saajalle toivetta siitä, ettei hänen lompakkonsa koskaan tyhjene. 

Myöskään kenkiä ei tule ostaa lahjaksi, sillä vaikka joskus niiden antamisen on ajateltu pidentävän saajan elämää, niin yleisimmin uskotaan kuitenkin, että kenkälahja tarkoittaa sitä että lahjansaaja tulee kävelemään ulos elämästäsi. Kengät ovat siis enne parisuhteen tai ystävyyden päättymiselle. Pahimmassa tapauksessa jopa rakkaan ihmisen poismenosta. Ja kun kenkälahja tuo surua, tarvitaan nenäliinoja. Mutta ne vasta sitä surua tuottavatkin, sillä nenäliinat symbolisoivat ja tuottavat saajalleen kyyneleitä ja surua. Eikä huivin ostaminenkaan paranna tunnelmaa, koska se  tuo kylmyyttä suhteeseen. 

Lopuksi, mitäpä jos hankkisit kotiin peilin lahjaksi. Sehän olisi mukava ja siitä voitte nauttia koko perheen voimin. Mutta kannattaa miettiä että peili vangitsee sieluja ja suorittaa kaikenmaailman taikoja ihan itsekseen. Hyvin epäilyttävä kapine siis kaiken kaikkiaan. Suhtaudun tästä eteenpäin täysin eri tavalla kylpyhuoneessani sijaitsevaan peiliini. Ja kurkkaan siihen tulevaisuudessa aamuisin entistä varovaisemmin, vaikka ei sieltä koskaan kovin kaunis näky ole tuijotellut takaisin tähänkään asti. 

Nyt olette siis hieman paremmin informoituja erilaisista riskeistä kun seuraavan kerran suuntaatte lahjaostoksille. Ainakin tiedätte minkälaisia lahjoja kannattaa vältellä jos haluaa ystävyyden tai parisuhteen jatkuvan ja kukoistavan. Ainakin jos uskomme vanhoihin kansanuskomuksiin. Ja miksipä emme uskoisi. 

Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, ettei Fazerin Sinistä suklaata, salmiakkia eikä suomalaista sinappia listattu arveluttavien lahjojen joukkoon. Niitä saa siis edelleen tuoda, lähetellä ja lahjoitella. Saa siis suorittaa. Kiitos. 

Dalmatia

Sunnuntai 1.3.2026 klo 12.51 - JariH

Kesä ja lomat lähestyvät. Niinpä sitä kesälomareissua suunnitellaan jo innokkaasti. Melko moni, itseasiassa yhä useampi, päättää viettää lomansa täällä Kroatiassa. Usein vielä Kroatian rannikolla. Joka on sangen suositeltavaa. Rantaa on toki vaikkapa Istrian seudulta, mutta kyllä sitä löytyy myös täällä etelämmässä. Kuten vaikkapa Dalmatiasta. Tällä kertaa kurkataan hieman että mikäs se sellainen Dalmatia oikein on. 

Kroatia jaetaan virallisesti 20 piirikuntaan eli županijaan. Pääkaupunki Zagreb näiden lisäksi oma alue. Dalmatia ei ole oma piirikunta, se on ‘vain’ kulttuurinen ja maantieteellinen, hyvin pitkän historian omaava, alue, joka alkaa etelästä Dubrovnikin seudulta ja nousee rannikkoa pitkin aina Zadariin asti. Dalmatiaan lasketaan kuuluvaksi myös muutama saari rannikolla ja pieni pätkä sisämaata. Voidaan siis todeta, että Dalmatia on pitkähkö kaistale (350-400 km) Kroatian rannikolla.

Dalmatia on vanhempi kuin Kroatia, sen historia ulottuu pitkälle illyrialaisten aikakaudelle noin 100 -luvulle eaa. Tuolloin Dalmatian alueella asusteli Dalmatae -niminen heimo, josta koko alue sai nimensä. Illyrialaisten jälkeen aluetta hallitsi Rooman valtakunta, joka teki alueesta Dalmatia -provinssin. Tuolloiseen provinssiin kuului nykyistä huomattavasti laajempi alue, se ulottui aina Bosnia-Hertsegovinaan, Montenegroon, Serbiaan ja jopa Albaniaan asti. 

Rooman romahdettua Dalmatiaa hallitsi Bysantti, kunnes 1000 -luvulla Venetsia alkoi hiljalleen ottaa haltuunsa Dalmatian kaupunkeja ja saaria. Venetsian hallintaan siirtyi tuolloin mm. Zadar, Trogir, Split ja saarista Hvar ja Korčula. Lopullinen haltuunotto tapahtui 1400 -luvulla, jolloin Venetsia sai haltuunsa koko Dalmatian, poislukien Dubrovnikin alueen, joka oli tuolloin oma Ragusan -niminen kaupunkivaltio. Syntyi venetsialainen ‘merinen imperium’, jossa rannikkoseutu oli hyvinkin venetsialainen, mutta sisämaa slaavilainen. Näin syntyi kaksikielinen, jopa kaksikulttuurinen, dalmatialainen maailma. 

Venetsian hallinta-ajan (1409-1797) jälkeen Dalmatiaa hallitsi hetken Itävalta-Unkari. Kun sitten 1900 -luvun alussa alettiin sotimaan, ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyi Jugoslavian kuningaskunta. Dalmatia menetti hallinnollisen asemansa, mutta alueen historiallinen nimi jäi elämään. Italia liitti osan Kroatiaa itseensä, mm. Istria, Kvarner ja Dalmatian Zadar siirtyivät Italian hallintaan. Toisessa maailmansodassa, lyhyen Italian miehityksen jälkeen, Dalmatia siirtyi sosialistisen Jugoslavian hallintaan.

Kuten edellä olevasta historiapläjäyksestä ilmenee, nyky-Dalmatian historia on pitkä ja polveileva. Se on myös hyvin italialaispainotteinen, varsinkin jos/kun Venetsia lasketaan Italiaksi. Kysymys kuuluukin, että ovatka dalmatialaiset sitten pirskahtelevia, italialaistyyppisiä käsillä puhuvia, iloisia ja äänekkäitä ihmisiä kun kerran ovat eläneet ja imeneet vaikutteita satojen vuosien ajan. Vastaus on, että ei. Ei todellakaan. Dalmatialaiset ovat slaavilaisia jörriköitä, jotka eivät päästä ihmisiä, varsinkaan vieraita ulkomaalaisia, kovinkaan helposti lähelleen. Pikemminkin päinvastoin, slaavilaiset dalmatialaiset kääntyvät sisäänpäin eikä ulkopuolisten todellakaan ole helppoa sujahtaa yhteiskuntaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi. 

Nykydalmatia on tunnettu elämäntyylistään. Joka on eräänlainen ‘slow living’ -tyyppinen elämä. Minulla täällä kylässä käyneet, pääkaupunki Zagrebissa asuvat tyypit, ovat väittäneet että jopa heidän askeleet hidastuvat kun tulevat käymään Dalmatiassa. Täällä ei kenelläkään ole kiire mihinkään. Koska kyllähän sinne ehtii vähän myöhemminkin. Aina ehtii käväisemään kahvilla. Jossa saattaa vierähtää tunti jos toinenkin, sillä kavereiden kesken pitää haukkua hallitus, paikallishallinto, naapurit ja Hajduk Splitin valmennus. Ja polttaa tupakkaa. Sillä kaikki polttavat Dalmatiassa. Kaikki tämä tehdään omalla Dalmatian murteella, jopa omilla dalmatialaisilla sanoilla, jotka eivät ainakaan helpota yhtään kielen opettelua meille ulkomaalaisille. 

Tässä lyhyt johdatus Dalmatiaan. Eli kun tulette lomalle Dubrovnikiin, Makarskaan, Splitiin tai vaikkapa Zadariin, tulette Dalmatiaan. Josta tiedätte taas himpun verran enemmän.  

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä kärryillä.

Krnjeval - katumus ja uhrautuminen

Tiistai 17.2.2026 klo 9.41 - JariH

Katolisissa maissa on juuri nyt alkamassa, osittain jo alkanut, kaksi eri ajanjaksoa. Ensin täällä vietetään karnevaaliaikaa, jonka jälkeen ‘vaivutaan’ paastoon, eli valmistaudutaan pääsiäiseen. Pääsiäinenhän on yksi suurimmista katolisen kirkon juhlista. Samaan aikaan toki myös muslimit ja ortodoksit viettävät paastoaikaa. Eli näyttää olevan melko yleinen harrastus uskontopiireissä.

Karnevaaleilla on pitkä ja jopa hieman pakanallinen perinne katolisessa maailmassa. Niissä riehutaan ja herkutellaan, käännetään ‘järki väärinpäin’, mutta tavoitteena on myös ajaa pahat henget pois. Karnevaalien lopuksi poltetaan aina symbolinen hahmo, ‘krnje’, jonka polttamisen uskotaan puhdistavan menneen vuoden kaikki pahat asiat. Nykyään tuo hahmo on usein joku poliitikko jonka kansansuosion on romahtanut tai jonka tekemistä päätöksistä ei ole tykätty. Perinteinen ajatus nuken polttamisella on kuitenkin että kun ‘krnje’ palaa, päästään eroon pahoista hengistä. Nykyään näemmä siis poliitikoista. 

Vaan kyllähän karnevaaleihin saadaan liitettyä myös myös uskonto. Olemmehan katolisessa maassa. Karnevaaleja kutsutaan kroatiaksi nimellä ‘pokladni utorak’, joka voidaan kääntää suomeksi vaikkapa ‘ennen paastoa’. Niinpä kun karnevaalit on vietetty, laskeudutaan katolisen kirkon paastoon. Sitä ennen kuitenkin siis riehutaan ja herkutellaan. Ja sitten rauhoitutaan. Kohti pääsiäistä.  

Karnevaaleja on vietetty viime viikonloppuna ympäri Kroatiaa pitkin poikin kyliä ja kaupunkeja. Ehkäpä se suurin juhla järjestettiin Rijekassa, josta on tullut aikojen saatossa eräänlainen karnevaalipääkaupunki tässä maassa. Rijekan karnevaali houkuttelee myös naapurimaiden edustajia paraatiinsa. 

Vaan osataan sitä meilläkin. Kaštel Starissa järjestetään tiistaina 17. helmikuuta, eli tänään, Donjokastela krnjeval eli Kaštelan oma, perinteinen karnevaalikulkue, jota on juhlittu jo 213 vuotta. Kuvat tässä jutussa ovat edeltävien vuosien karnevaaleista Kaštelassa. 

Kun pahat henget on saatu karkoitettua ja kevättä kutsuttu saapumaan, on aika vaipua paastoon. Pääsiäiseen ole enää kuin 46 vuorokautta ja siihen pitää valmistautua hengellisen harjoituksen, katumuksen ja uhrautumisen kautta. Eli paastoamalla ja tekemällä elämästä muutenkin mahdollisimman ankeaa. Jeesuskin paastosi, eli vaatimattomasti ja sangen ankeasti erämaassa 40 päivää ennen julkista toimintaansa. Paaston avulla muistellaan siis Jeesuksen kärsimyksiä ja irtaudutaan maallisista riippuvuuksista hengellistä uudistumista tavoitellen.  

Paastoamisessa on omat sääntönsä. Paasto alkaa tuhkakeskiviikkona, eli huomenna. Kaštelan karnevaalia seuraavana päivänä. Paasto kestää 40 päivää. Paastopäiviksi ei  lasketa sunnuntaita. Miksi, en tiedä. Ehkä tähänkin löytyy jokin uskonnollinen selitys.

Paasto alkaa siis 18. helmikuuta ja  huipentuu pääsiäiseen. Tarkemmin sanottuna kiirastorstain (2.4) iltaan, josta alkaa kolmipäiväinen pääsiäinen. Kiirastorstain jälkeen saa syödä vapaasti, vaikkakin paastoa jatketaan yleensä hiljaisen lauantain ja pääsiäissunnuntain (4-5.4) väliseen öiseen messuun asti. 

Paaston aikana ei kuitenkaan tarvitse olla ihan kokonaan syömättä. ‘Pakollisia’ rajoituksia ruokalistaan on muutama; tuhkakeskiviikkona (18.2), eli siis päivänä joka aloittaa paaston, on sallittua syödä vain yksi iso ateria. Lihansyönti on tuolloin kokonaan kielletty. Myös kaikki perjantait ovat paaston aikana lihattomia. Ja vaikka paastorajoitukset koskevat vain 18-59 vuotiaita, lihattomuus ulottuu jo 14 -vuotiaisiin. 

Ruokailurajoitusten lisäksi monet katoliset keksivät kaikenlaisia muita elämäänsä ankeuttavia määräyksiä. Koska on paastoaika, ja Jeesuskin kärsi, ihmiset saattavat rajoittaa television katselua, somen käyttöä, lopettavat karkinsyönnin tai viinan juonnin, jotkut lopettavat jopa seksin harrastamisen. Koska pitäähän sitä kärsiä. Kun Jeesuskin kärsi

Vihdoin koittaa se paaston tärkein, ja kaikkein surullisin, päivä. Pitkäperjantai. Se on koko paaston hiljaisin ja kärsimystä täynnä oleva päivä. Raamatun mukaan Jeesus tuomittiin, ruoskittiin ja ristiinnaulittiin nimenomaan pitkäperjantaina. Ja niinpä perjantaita kunnioitetaan kaikin mahdollisin tavoin. 

Kun pitkäperjantai on lusittu, on vuorossa hiljainen lauantai jolloin virallinen paasto siis ei enää ole voimassa, mutta joka on perinteisesti edelleen hyvin rauhallinen ja hiljainen päivä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (4.-5.4.) järjestetään lähes kaikissa kirkoissa pääsiäisyön messu, jonka jälkeen sokka onkin sitten irti. Rajoitukset poistuvat ja bileet on valmiit alkamaan. 

Pääsiäissunnuntaina, yön messun jälkeen, ihmiset kokoontuvat yhteen, järjestävät juhlia perheen ja ystävien kesken. Syödään ja juodaan kunnolla, sillä tulihan sitä  paastottua ja rajoitettua kaikenlaisia nautintoja jo 46 päivää. Pöydät notkuvat lammasta, possua, kinkuja, juustoja ja makeita herkuja. Kaikki huuhdellaan alas viinillä, oluella ja tietysti rakijalla. Saattaapa joku harrastaa jossain välissä vähän seksiäkin jos/kun sitäkin on 46 vuorokautta pihdattu. 

Siinä voi muuten vatsahapot olla melko kovilla jos on noudattanut paaston määräyksiä kovin tiukasti ja sitten yks’kaks alkaa vetämään kaikenlaisia herkkuja kaksin käsin. Voi olla pienimuotoinen jono toilettiin. 

Näin tällä erää. Saitte lyhyen johdatus katoliseen pääsiäiseen. Totuuden nimessä on todettava, ettei tuo paastoaika kovin kauheasti tälläisen maahanmuuttajan elämään vaikuta. Pääsiäisen aikaan on toki kaikki paikat kiinni, mutta muuten mennään ihan tavallista arkea. Oli paasto tai ei. 

Seuraavaksi sitten taas jotain ihan muuta. Pysykääpä siis kyydissä.

Vallankumous

Keskiviikko 4.2.2026 klo 16.10 - JariH

Kroatiassa on tapahtunut vallankumous ja maa on muuttunut fasistiseksi natsivaltioksi. Näin olen lukenut tällä viikolla paikallisista lehdistä. Palataan tähän hieman myöhemmin, tässä on ensin hieman tärkeämpiä asioita käsiteltävänä.

Alkuun nimittäin kiitellään. Kiitellään teitä lukijoita, sillä edelliset tekstini otsikoilla My story 1 & 2 tekivät kumpikin lukijaennätykset. Tämä alusta, jolle näitä tarinoita kirjoittelen ja jossa kotisivuni asuvat, tarjoilee tilastot niin vierailija- kuin lukijamääristä. Näiden lukujen perusteella täällä on vieraili koko sivuhistorian suurin määrä lukijoita 30.01.2026 ja lähes saman verran helmikuun ensimmäinen päivä. Edellinen ennätys oli lähes vuoden takaa 25.02.2025. Jännää on se, että sivustolle tultiin hämmentävän paljon hakusanalla/osoitteella lazyfinn.fi, vaikken ole sitä markkinoinut mitenkään minnekään. Mutta kiva että jotain kautta on reitti löytynyt.

Siten pähkäillään. Kerroin kolmisen kuukautta sitten että olen saavuttanut askeltavoitteeni 400 päivää putkeen. Kutsuin toimintaa silloin pakkomielteeksi ja pohdin että jatkuuko tauti vielä niin, että saavutan joskus vielä 500 päivää. Ja jatkuihan se. Nyt tilanne on nimittäin se, että minulta puuttuu tätä kirjoittaessa 13 päivää tuosta viidensadan päivän rajapyykistä. Siis vajaa kaksi viikkoa!

Vaan on ilmaantunut ongelma. Nimittäin jalat. Tai tarkemmin jalka. Oikean jalan jalkapöytä on niin kipeä että sen kanssa alkaa olla todella vaikea liikkua. Kipu toki hellittää kun hampaan irvessä päästelee vaan menemään, mutta tämän aamun aamulenkillä mietin ensimmäistä kertaa ihan vakavissani, että onko tässä mitään järkeä. Että olisiko syytä vaan luovuttaa ja antaa jalan levätä. Tiedän vanhasta kokemuksesta, että jalka todennäköisesti helpottuu levolla. Toinen vaihtoehto on se, että vedän tuon vajaa pari viikkoa sisulla, jotta saan ne 500 päivää täyteen ja huilaan sitten…… saa katsoa nyt mitä tässä keksitään. Se on vaan niin rentouttavaa aloittaa aamu tunnin lenkillä paskaa musiikkia korvissa. Vaikka jalkaan vähään sattuukin.  

Sitten siihen vallankumoukseen. Kroatian käsipallojoukkue voitti sunnuntaina lajin Euroopan mestaruuskisoissa pronssia. Saavutus oli jälleen hieno jatkumo pienen maan käsittämättömälle menestysputkelle, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Joukkueen saavutusta haluttiin juhlistaa torijuhlassa, jonka luonnollinen pitopaikka olisi luonnollisesti Zagreb ja kaupungin keskusaukio Ban Jelačićin tori.

Mutta Zagrebin kaupunki ja pormestari Tomislav Tomašević sanoi ei. Mitään juhlaa ei Ban Jelačićin aukiolla järjestetä. Kaupunki ei anna lupaa. Yksi hyvin painava syy kiellolle oli se, että käsipallojoukkue halusi juhlaan esiintymään artistin nimeltään Thompson. Herra on yksi Kroatian suosituimpia laulajia, hän veti noin puoli miljoonaa, eli joka kuudennen kroatialaisen, Zagrebin Hipodromilla järjestettyyn konserttiin heinäkuussa 2025. Tämä on yhä edelleen maailmanennätys myydyissä lipuissa yksittäisen artistin keikalle. 

Zagrebin kaupunginjohto ei pidä Thompsonista, sillä hänen kerrotaan pitäneen poliittisen puheen joulukuussa keikallaan Zagrebissa, jossa hän oli käyttänyt ilmaisua ‘za dom spremni’, eli ‘isänmaan puolesta valmiina’. Tämä lause kytketään Kroatian historiassa natsipohjaiseen ja äärioikeistoon liittyvään ustaša -liikkeeseen. Puhetta on tulkittu myös niin, että Thompson olisi toivonut Zagrebin johdon eroa mikäli/kun he kieltävät kyseisen sanonnan. Joten ei Thompsonia eikä palloilijoita torille. Sanoi Zagreb.

Tilanne oli siis se, että kansa piti käsipalloilijoita sankareina ja halusi juhlistaa pronssia ja joukkuetta keskustorilla. Joukkue puolestaan halusi Thompson esiintymään juhliinsa. Mutta Zagrebin kaupunki ei. Tässä kohtaa Split ilmoitti, että jos pääkaupunki ei halua järjestää juhlia, niin sekä joukkue että Thompson ovat tervetulleita juhlimaan saavutustaan Splitiin.

Asiaan puuttui lopulta Kroatian hallitus pääministeri Andrej Plenkovićin johdolla. Plenković ilmoitti, että hallitus vastaa käsipallojuhlan järjestelyistä Zagrebissa. Niinpä bileet järjestettiin ja lavalle nousi joukkueen toiveen mukaan myös Thompson. Torille kerääntyi kymmeniä tuhansia kansalaisia, jotka toivottivat joukkueen tervetulleeksi, juhlivat ja lauloivat. Raporttien mukaan kaikki sujui lopulta hienosti, suurempia häiriöitä tai rikoksia ei kerrota juurikaan sattuneen. 

Hallituksen vastainen oppositio on kuitenkin ottanut tilanteesta kaiken irti. Se on syyttänyt Plenkovićia ja hänen hallitustaan urheilun politisoimisesta ja jopa otsikossa mainitusta vallankaappauksesta. Juhlat olivat opposition mukaan mm. radikaalisen oikeiston valtiollinen vallankaappaus paikallishallintoa vastaan joka rikkoi jopa perustuslakia. Kaikki tämä pitkälti siis ‘za dom spremni’ -lausahduksen ja Thompsonin esiintymisen takia. Plenkovićia on kutsuttu myös, luonnollisesti, rasistiksi ja avoimesti natsimieliseksi. 

Elän siis valtiossa, joka on juuri kokenut vallankaappauksen ja muuttunut fasistiseksi valtioksi. Maata johtaa vaaleilla valittu natsi. Ottamatta sen enemmän kantaa Kroatian politiikkaan, natseihin, fasismiin tai edes Thompsonin lausuntoihin ja esiintymisiin, täytyy todeta ettei moinen kuohunta ei ole ihan kauheasti näkynyt tuolla meidän rantakadulla tai vanhan kaupungin kujilla. Siellä ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt kypäräpäisiä, mustapaitaisia sotilaita eikä paljon muutakaan merkkejä natsihallinnosta. Vaan eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä vielä tulee eteen kun menee vaikka iltapäiväoluelle. 

Näin tällä erää. Ensi kerralla sitten taas aivan jotain muuta. Jos natsien fasismihallitus ei katkaise yhteyksiä…..

My story, part 1

Perjantai 30.1.2026 klo 14.34 - JariH

Kroatialainen lehti otti yhteyttä. Tekevät juttusarjaa Kroatiassa asuvista ulkomaalaisista ja halusivat kertoa myös minun tarinan. Ja mikäs siinä, antaa mennä vaan. Kun kokosin tarinaa, huomasin etten ole tainnut kertoa muuttosaagaani kokonaisuutena täällä, joten päätin julkaista sen myös täällä. Saatte lukea sen hieman etukäteen. Suomeksi. Juttu, joka on siis kroatiaksi, ilmestynee paikallisessa lehdessä/nettisivulla helmikuun ensimmäisen viikon loppupuolella. Koska tarina on pitkä, jaoin sen  kahteen osaan. Tässä osa numero yksi. Olkaa hyvä.  

Minä olen Jari Hälvä, Kaštel Starissa asuva suomalainen eläkeläinen. Tämä on minun tarinani.

Muistelen haaveilleeni asumisesta Suomen ulkopuolella, jossain toisessa kulttuurissa, lähes koko ikäni. Halusin muuttaa Suomesta kokeakseni jotain uutta, saadakseni uusia elämyksiä. Minulla ei ollut, eikä ole edelleenkään, yhtään mitään vanhaa kotimaatani vastaan. Suomi on hieno maa, minä en vaan halua asua siellä. Ainakaan juuri nyt. 

Kun asuin Suomessa kärsin vakavasta sairaudesta useamman vuoden ja olin sairaslomalla parisen vuotta. Lääkärini ehdotti vuonna 2015 että voisimme hakea minulle sairaseläkettä. Kuten tiedetään, sairaseläkkeen saaminen ei Suomessa ole aina helppoa. Varsinkin minun sairauteni kohdalla eläkeyhtiöt saattavat evätä eläkkeen jopa useamman kerran peräkkäin. Me päätimme kuitenkin yrittää.

Virallinen ilmoitus saapui tammikuun 18. päivä vuonna 2016. Minulle oli myönnetty pysyvä sairaseläke. Yhtäkkiä olin tilanteessa, että pitkään haaveilemani maastamuutto oli mahdollista. Minulla oli aivan uusi elämä edessä. Tunne oli sangen hämmentävä. 

Aloitin mahdollisten muuttokohteiden vertailu. Minun piti löytää maa EU:n sisältä sairauteni vaatiman lääkityksen ja asioiden hoitamisen helppouden takia. Niinpä excell -taulukossa olivat kaikki peruskohteet suomalaiseläkeläiselle Euroopassa. Siitä löytyivät mm. Espanja, Kreikka, Portugali. Mutta ei Kroatia. Eräänä päivänä siskoni soitti ja kysyi, että oletko harkinnut Kroatiaa. En ollut, joten otin sen vertailuun mukaan. Ja kuinka ollakaan, Kroatia nousi nopeasti listan kärkeen.

Näin jälkeenpäin on helppo todeta, että valitsin Kroatian ja Kaštel Starin uudeksi asuinpaikakseni täysin sattumalta. Lähes vahingossa. Jos sisko ei olisi kyselyt minulta Kroatiasta, en tiedä olisinko ikinä tullut edes ajatelleeksi sitä muuttokohteeksi sillä en ollut koskaan käynyt Kroatiassa enkä oikeasti tiennyt maasta yhtään mitään. Mutta asiat loksahtivat paikoilleen. Löysin asunnon Kaštel Starista ja sain koko pienen omaisuuteni myytyä hämmentävän helposti Suomessa. Ostin halvimman mahdollisen auton, se maksoi muuten 300 €, pakkasin vähäiset tavarani ja taistelutoveri Rocky the Dogin autoon ja ajelimme Euroopan läpi uuteen kotimaahanmme. 

Sain lopullisen eläkepäätöksen tammikuun 18. päivä, ja toukokuun 5. päivä kannoin jo muuttokuormaa Kaštel Starista vuokraamaani asuntoon. Muutos oli nopea, mutta onnistunut. Enkä ole katunut, olenhan viihtynyt Kaštelassa kohta jo seitsemän vuotta. 

Valitsin Kroatian siis mm. siksi, että se oli EU valtio. Asioiden hoitaminen piti olla helppoa EU maiden välilä. En tiedä minkälaista se olisi ollut jos olisin ollut EUn ulkopuolella, mutta ei se kyllä kovin helppoa ollut kymmenen vuotta sitten Kroatiassakaan. Oleskeluluvan hakemisessa ei ollut sen suurempia vaikeuksia, paitsi että paperipinosta puuttui aina ‘se yksi paperi’ tai jonkin lappu oli ‘väärin täytetty’. Pankkitiliä varten piti hankkia Suomesta papereita tai jonkinlaisia numeroita, joiden olemassaolosta en ollut koskaan edes kuullut. Suurimmat ongelmat koin kuitenkin kun koitin sujahtaa Kroatian sosiaaliturvan piiriin. Eli HZZO:hon. Se ei onnistunut Kaštelassa vaan piti matkustaa Splitiin asti. Sinne piti matkustaa useampaan kertaan, sillä taas puutui aina vähintään ‘se yksi’ paperi. Eikä aina löytynyt oikeaa henkilöä, joka olisi tiennyt edes mitä tehdä. Mutta lopulta tämäkin onnistui. 

Kaikki tuo tapahtui siis kymmenen vuotta sitten, nykyään asiat sujuvat jo täysin eri tavalla. Yhä edelleen toki jonkinmoisessa byrokratiaviidakossa, mutta selkeästi joustavammin. 

Pykäläviidakosta huolimatta sulautuminen kroatialaiseen, tai tarkemmin dalmatialaiseen, elämäntyyliin sujui hyvin. Opin nopeasti paikalliset tavat, vaikkakin dalmatialainen elämäntyyli aiheuttikin lievää hämmästystä alkuun. Skandinaaviseen täsmällisyyteen kasvaneena oli vaikea tottua, että asiat ei välttämättä toteudu silloin niiden tekemisestä on sovittu. Koska kyllähän sen ehtii huomennakin. Tai että sovittu tapaaminen siirtyy puolella tunnilla, joskus jopa useammalla tunnilla, kun asentaja tapasi kaverinsa ja istui tämän kanssa kahvilla. Tämä 'pomalo' ärsytti, kunnes totesin että pakkohan se on sopeutua ja aloin elää dalmatialaiseen tapaan myös itse. Että pomalo vaan kaikille. Älkää odotella minua sovittuun aikaan mihinkään. Tulen kunhan kerkiän 

Päätin opetella kroatian kielen. Aloitin kielikurssin. Vaan ei se kieli oikein tarttunut. Eikä se ole vieläkään tarttunut. Jostain syystä kroatia on minulle henkilökohtaisesti äärimmäisen vaikeasti omaksuttava kieli, eikä sitä helpota yhtään se, että kun  Kaštelassa ihmiset huomaavat etten puhu kroatiaa, suurin osa ihmisistä kääntää kielen englanniksi. Ja minun kielen omaksuminen siirtyy jälleen. Nyt syksyllä aloitin kielikurssin jälleen kerran. Luonnollisesti edelleen aloittelijoiden ryhmässä. Katsotaan miten se tällä kertaa lähtee. Vai lähteekö lainkaan.

Kielen oppimisen lisäksi päätin tutustua uuteen kotimaahani niin hyvin kuin mahdollista. Niinpä kiersin pitkin poikin Kroatiaa antaumuksella. Kiertelin Dalmatian lisäksi Istriaa ja Kverninlahden alueita, kävin pohjoisessa sisä-Kroatiassa Zagrebin alueella ihmettelemässä kyliä ja kaupunkeja ja pyörin Slavonian lakeuksilla. Voin sanoa että tunnen Kroatian melkein paremmin kuin Suomen. Tai olen ainakin käynyt useammassa paikassa. Reissuillani huomasin kuinka monimuotoinen maa Kroatia on. Istriassa tuntuu kuin olisit täysin eri maassa verrattuna vaikkapa Slavoniaan tai jopa maan pohjoisosiin. Dalmatia puolestaan muuttuu täysin kun kiipeät rannikolta vuorten toiselle puolelle. Niinpä kun minulta kysytään että minkälaista siellä Kroatiassa on, vastaan nykyisin että en tiedä, riippuu ihan siitä mistä osasta maata puhutaan.

Kierrellessäni pitkin poikin Kroatiaa, tutustuin samalla myös eri alueiden ruokakulttuureihin. Yritin nauttia paikallisia herkkuja niin paljon kuin mahdollista. Dalmatiassa peka ja pasticada olivat luonnollisesti jo tuttuja, maistoin kerran jopa crni rizottoa. Enkä maista uudelleen. Istriassa olen syönyt elämäni parhaan tryffelipastan. Saarilla olen nauttinut prsutia, mutta myös erinomaisia juustoja. Slavonissa piti etsiä aitoa paikallista kulenia ja pohjoisemmassa osassa maata zagorski štruklia. Tiedän siis, että tästä maasta löytyy hyvinkin monipuolisesti erilaisia herkkuja sen turistien suosiman pizzan lisäksi. Itse en ole vielä edes yrittänyt valmistaa paikallisia herkkuja, sillä on helppo aina löytää joku, joka tekee sen niin paljon paremmin.            

Kun olin kiertänyt  Kroatian lähes läpi, alkoi tuntua siltä että tämä maa taitaa olla nähty. Aloin kaivata uusia kokemuksia. Niinpä muutin Bulgariaan. Muutin Plovdiv nimiseen kaupunkiin, joka on Bulgarian toiseksi suurin kaupunki ja täynnä historiaa. Plovdivissa kerrotaan olleen yhtämittaisia asutusta semmoiset vaatimattomat 8000 vuotta, ja historia pukkaa kaupungissa esille ihan joka paikassa. Jopa Plovdivin pääkävelykatu on rakennettu roomalaisen stadionin päälle siten, että stadionin katsomoita on mahdollista katsella kävelykatua reunustavien talojen kellareissa. Muita roomalaisia raunioita on ihan joka paikassa ympäri kaupunkia. Kaiken lisäksi Plovdiv pitää raunioistaan erittäin hyvää huolta.

Asuin Plovdivissa kolme vuotta. Kunnes huomasin kaipaavaani Kaštelaa. Kaipasin Kroatiaa, kaipasin Kaštel Starin kylää, mutta ennen kaikkea kaipasin Adrianmerta. Plovdivissa asuin keskellä kaupunkia. Siellä lämpötilat nousevat heinä-elokuussa helposti neljäänkymmeneen asteeseen, ja kun Plovdivissa ei ole merta, ei edes uimakelpoista jokea, kuumuus on tukalaa. Ei ollut viilentävää merituulta eikä mahdollista pulahtaa mereen kuten Kaštelassa. Ja kun mahdollisuus sitten aukeni, tartuin siihen ja muutin takaisin Kaštelaan. Muutin takaisin jopa samaan asuntoon, josta Plovdiv-reissulle lähdin. Palattuani takaisin Kroatiaan tuntui, että olen palannut takaisin kotiin. Oikeasti.  

Tässä ensimmäinen osa erään maastamuuttajan elämästä. Osa kaksi ilmestyy muutaman päivän päästä. Pysykääpä  linjoilla. 

Kastela - loput kylät

Sunnuntai 4.1.2026 klo 9.34 - JariH

Olisiko se sitten aika käydä läpi loputkin Kastelan kylistä. Niitähän on käyty jo neljä, edellisistä jutuista löytyvät Štafilić, Novi, minun kotikylä Stari ja ihan viimeisimpinä Lukšić. Lučkisin kohdalla koettiin surullinen rakkaustarina, muutoin ollaan puhuttu oikeastaan kylien historiikeista. Nämä tarinat löytyvät kun skrollailet hieman eteenpäin näitä sivuja. 

Nyt mennään eteenpäin Adrianmeren rantaa pitkin. Mennään vielä kolmeen Kaštelan kylään. Jäljellä ovat Kambelovac, Gomilica ja Sućurac. Sivumennen sanoen on muuten sangen hidasta ja ärsyttävää kirjoitella skandinäppiksillä näitä kroatialaisia nimiä kun niissä kaikista löytyy kaikenmaailman suhukirjaimia kaikkine yläheittomerkkeineen.....

Todetaan heti alkuun, että näiden kylien historia noudattelee hyvinkin pitkälti kaikkien jo aikaisemmin esiteltyjen kylien historiaa. Koettiin uhkaa mereltä, sieltä odoteltiin niin ottomaanien kuin merirosvojen hyökkäyksiä, ja aatelismiehet ja maatilojen suuromistajat päättivät rakentaa linnoituksia rannikolle suojellakseen peltojaan ja muuta omaisuutta. Muu väki oli asunut ennen linnojen rakentamista viereisen vuoren rinteillä, mutta kun aateliset rakensivat linnojaan ja linnoituksiaan, talonpoikia siirrettiin turvaan linnoituksen viereen rakentuviin kaupunkeihin. Kaava toistui kaikissa Kaštelan kylissä ja se toistui myös Kambelovacin, Gomilacin ja Sućuracin kohdalla. 

Paitsi. Näissä kolmessa kylässä ja niiden linnoitusten kohdalla kaikissa oli omat erikoisuutensa. Aloitetaan Kambelovacista. Aatelisveljekset Jeromir ja Nikola Cambi Splitistä saivat luvan vuonna 1478 rakentaa linnoituksen pienelle saarelle Adrianmeren rannalle. Ja pojathan rakensivat. Herra Cambit naputtelivat linnoituksensa saarelleen suojellakseen paitsi itseään, mutta myös viljelmiäön sekä läheisten kylien väkeä. Linnnoitus valmistui vuonna 1517 ja oli ainoa Kaštelan linnoituksista, joka on pyöreä. Kambelovacissa, poikkeuksena kaikkiin muihin kyliin, myös talonpojat rakentelivat omia, toki huomattavasti pienempiä, linnoituksia suojakseen Cambien pyöreän linnan vierelle. Yleensä linnoituksia rakensivat vain aateliset. 

Nykypäivänä Kambelovacin linnoitus uppoutuu kylän muiden rakennusten keskelle siten, että sitä on sangen vaikea havaita kylän vanhasta kaupungista. 

Ja sitten Gomilica. Tämän kylän tarina alkaa jo vuodesta 1078, jolloin kuningas Zvonimir lahjoitti maa-alueen Splitin benediktiiniläisnunnille, jotka rakensivat ensin kirkon ja heti perään viiden sadan vuoden päästä 1500 -luvulla linnoitetun pienen saarikylän. Oli hyvin  poikkeuksellista että nunnatkin päättivät linnoittautua, muutenhan linnoitusten ja linnojen rakentamisesta huolehtivat aatelismiehet. Mutta Gomilcassa linnoituksen, jopa pienen kaupungin, pykäsivät siis nunnat. Rakensivat sen omaksi, palvelijoittensa ja luonnollisesti naapurikylien asukkaiden turvaksi.

Gomilican linnoitus on säilynyt hyvin ja on arkkitehtuuriltaan niin aidon keskiaikainen, että siellä kuvattiin Games of Thrones tv -sarjan kohtauksia. Minä muuten lienen maailmankaikkeuden ainoa ihminen joka ei ole koskaan katsonut ainuttakaan Games of Thrones jaksoa. 

Jäljellä on vielä Sućuracin kylä jonka historia ulottuu pitkälle, sillä Splitin arkkipiispa A.Gualdo rakennutti aivan ensimmäisen puolustustornin Sućuraciin jo vuonna 1392. Motiivina oli ensinnäkin suojella rinteiden talonpoikia, mutta myös se, että piispa sai itselleen kesäresidenssin. Myöhemmin tätä kesähuvilaa vahvistettiin sitten vielä muureilla. 

Sućuracin vanha kaupunki, siis kaupunki joka rakentui arkkipiispan tornin suojiin, on nykypäivänä ehkäpä parhaiten säilynyt Kaštelan keskiaikainen kylä. Valitettavasti vain muu Sućurac, vanhan kaupungin ulkopuolella, on yksi rumimmista Kaštelan kylistä. Ehkä jopa rumin. Se on kuitenkin koko kaupungin hallinnollinen keskus, sieltä löytyy virastot, poliisiasema ja vaikkapa paikallinen Kela. Ja kaksi betonitehdasta. 

Yksi  huomionarvoinen seikka Sućuracista puhuttaessa liittyy koko Kroatian historiaan. Noin 800 -luvun puolenvälissä nykyistä Sućuracin ja läheisen Klisin aluetta hallitsi herra nimeltä Trpimir I. Vuonna 852 Trpimir lahjoitti Splitin arkkipiispalle tiettyjä alueita hallitsemiltaan seuduilta. Luovutuksesta laadittiin asiakirja ja tässä asiakirjassa mainitaan ihka ensimmäistä kertas sana Hrvatska. Eli Kroatia. Kyseistä asiakirjaa, nimeltään Trpimirin darovnica, pidetään kroatialaisen valtion syntymätodistuksena. Tämän syntymätodistuksen kopiota säilytetään nykypäivänä Sućuracin kirkossa. Joten vaikka Sućurac on ruma kylä, se on koko Kroatian kannalta todella tärkeä paikka. 

Näin on Kaštela käyty läpi. Toivottavasti olette oppineet jotain. Historian pöyhiminen on avannut ainakin minun silmiäni ja asuminen tässä kaupungissa on saanut aivan uuden ulottuvuuden. On ollut mielenkiintoinen reissu ja nyt katselen paikkoja aivan uusin silmin koska tiedän ainakin osan paikkojen, talojen sekä torien historiasta ja taustoista. Tervetuloa vaan kylään. Täällä on mukavaa. Ja paljon historiaa. 

Seuraavaksi siirrytään sitten aivan  muihin asioihin. Luvassa on kaikenlaisia jännittäviä juttuja. Pysykääpä siis kanavalla.

Vuosi 2025

Tiistai 30.12.2025 klo 23.55 - JariH

Näin vuoden vaihtuessa on tapana muistella päättyvää vuotta ja lyödä yhteen mitä sitä on oikein tullut touhuttua. Kun kerran näin on ollut aikaisemminkin tapana, niin mikäs minä olen perinteitä katkomaan. Vedetään siis vuosi 2025 yhteen. Olkaa hyvät. 

Melko tarkaan vuosi sitten olin Englannissa, Liverpoolissa. Siellä oli talvimyrsky, joka oli niin rankka, että kaikki uudenvuoden bileet oli peruutettu. Niinpä vuosi vaihtui hotellihuoneessa Lontoon juhlia ja ilotulituksia telkkarista seuraten. Vuosi 2025 alkoi siis sangen myrskyisästi. 

Vaan kyllä se meno siitä sitten rauhoittui. Alkuvuosi meni Bulgarian Plovdivissa talvea pidellen. Siellä satoi luntakin, tosin ihan muutaman päivän, mutta lunta kuitenkin. Elämä vaipui hiljalleen horrokseen, talvihorrokseen. 

Toukokuussa tapahtui suurin rypistys vuodelle 2025. Tapahtui muutto. Tapahtui paluu kotiin. Toukokuun viimeisinä päivinä, hyvin tiukassa aikaikkunassa, muutin tavarani Plovdivista takaisin Kroatiaan, takaisin Kaštel Stariin, itse asiassa takaisin jopa samaan asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan.

Muutto meni hyvin. Voisi sanoa että jopa yllättävän hyvin. Siinä oli kuitenkin melko monta liikkuvaa osaa. Ne loksahtelivat paikoilleen lopulta juuri kuten suunniteltu. Ainoa ongelma ilmeni Serbian ja Kroatian rajalla kun Kroatian rajaviranomaiset olivat sitä mieltä että minun Toyota Hiace oli raskasta rahtia kuljettava ajoneuvo. Pistivät minut rekkojen sekaan tulliselvitystä tekemään. Eivätkä meinanneet uskoa millään että kysymyksessä on henkilökohtaiset tavarat joita olen muuttamassa Kroatiaan. Eikä minulla ole rahtikirjaa. Huoh. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen siitäkin selvittiin. Sieltä isojen rekkojen seasta. 

Muutettiin siis takaisin Kroatiaan. Muutettiin takaisin kotiin. Siltä se ainakin tuntui silloin toukokuun lopussa. Ja tuntuu yhä edelleen. Kaštel Stariin oli helppo solahtaa kun paikat olivat, ja ovat yhä, tuttuja. Kaupat, baarit, rannat, kadut ja kujat, jopa osa ihmisistä, kaikki on tuttua. Ei minulla täällä varsinaisia ystäviä ole, ei niitä toki ollut Plovdivissa eikä edes Suomessa asuessani, mutta tuttuja on täällä sitäkin enemmän. Kun kävelen tuolla kylillä niin kättä saa nostella melko taajaan. Ja toivotella dobro milloin mitäkin. Bok. Joka muuten lausutaan täällä Dalmatiassa bog. Erotuksena muuhun Kroatiaan. 

Tulihan sitä vuoden mittaan töitäkin tehtyä, vaikka eläkkeellä olenkin. Tuli kierrettyä matkanjohtajana perusreissuja, joita on vuosien varrella tullut tehtyä kohta parikymmentä ympäri Balkania, mutta vuonna 2025 mukaan saatiin myös muita, ihan uusia, kohteita. Jopa ihan täällä Kroatiassa. Kaikilla näistä retkistä on karttunut kokemuksia, mutta ennenkaikkea kohtaamisia satojen ihmisten kanssa. Ihmisten, joiden rinnalla minulla on ollut kunnia matkustaa, joista olen saanut pitää huolta ja tarinoida heille matkojen kohteista. Huonojen juttujen ja vitsien säestämänä. Ja mikä mukavinta, joidenkin matkaajien kanssa yhteys on säilynyt matkan jälkeenkin. Tykkään kovasti. 

Kaiken kaikkiaan vuosi 2025 oli hyvä. Paljon tapahtui, toki myös niitä huonompia, jopa pelottavia, asioita, mutta jos yritetään pitää tämä juttu positiivisena, niin ei lähdetä tässä nyt sille polulle ollenkaan. Kun nyt vuoden lopussa katson vuotta 2025 taaksepäin, voin hyvin mielin todeta, kuten joku viisas on joskus sanonut, I did it my way. 

Oikein hyvää uutta vuotta ihan kaikille siellä ruudun takana ympäri maailmaa. Tehdään alkavasta vuodesta 2026 vieläkin parempi. Yhdessä.   

Rakkaustarina

Lauantai 27.12.2025 klo 11.52 - JariH

Se olisi sitten taas yksi joulu syöty. Seuraa raportti:

Kaikki ruoat onnistuivat. Graavilohi graavautui sopivasti, joulukinkkua näytellyt porsaanpala suolautui oikein hyvin suomalaista joulukinkkua muistuttavaksi ja imelletty perunalaatikko imeltyi erinomaisesti. Kaiken lisäksi ruokaa oli juuri sopivasti - tein aamulla viimeisistä lohipaloista aamiaisleivät ja loput kinkut menevät illalla pyttipannuun. Joulu 2025 suoritettu. Raportti päättyy. 

Siirrytään arkisiin asioihin. Eli rakkauteen. Tehdään se menneisyyden avulla. Eli siirrytään takaisin Kaštelan kylien historiaan ja lähdetään kohti seuraavaa kylää. Se on Kaštel Lukšić jonka historiaa ei voi kertoa ilman että kertoo Lukšićissa 1600 -luvun lopulla tapahtuneesta traagisesta rakkaustarinasta.

Kaštel Lukšić syntyi kuten kaikki muutkin Kaštelan kylät 1400 -luvun loppupuolella. Aatelismiehet rakensivat linnoituksia Adrianmeren rannikolle suojaamaan kyliä, kyläläisiä ja viljelmiä mereltä uhkaavia ottomaaneja ja merirosvoja vastaan. Kyläläiset muuttivat sitten läheisen vuoren rinteiltä linnoitusten muurien suojaan. 

Näin tapahtui myös Kaštel Lukšićissa. Sinne rakennettiin 1400 -luvun loppupuolella peräti kaksi linnaa. Toisen niistä kilkutteli pystyyn Radoslav Vitturi ja toisen, ei kovin kauas edellisestä, herra nimeltään Adalbert Rušinić. Hänestä käytetään myös nimeä Rosani. 

Vuosisatojen vieriessä nämä kaksi perhettä riitautuivat. Riidat koskivat niin maanomistuksia kuin aatelisetuja ja muita taloudellisia asioita, mutta suurimpana riidan aiheena oli öljykiista. Rušinićit painostivat nimittäin Vitturin vaikutuspiirissä asuvien ihmisiä tuomaan oliivinsa Rušinićien öljymyllyyn puristettavaksi, ja koska myllyn omistaja sai aina pienen siivun puristetustä öljystä verojen ja palkkioiden muodossa, tämä vähensi luonnolliseti Vitturien tuloja. Radoslavin perhe ei siitä kauheasta tykännyt. Vihanpito jatkui, ja syveni entisestään, koko 1500- ja 1600 -luvut. Taisi siis muuttua melko periaatteelliseksi. 

Sitten lopulta siihen rakkauteen. Kaštel Lukšićissa, edellä mainituissa linnoissa, asusteli kaksi nuorta. Vitturin linnassa asui nuori nainen nimeltä Dobrila ja muutaman sadan metrin päästä hänestä, Rušinićin linnassa, nuoriherra Miljenko. Miljenko ratsasteli iltaisin pitkin poikin Lukšićin rantoja ‘katselemassa ja tarkastamassa’ peltoja. Todellisuudessa hän kävi tapaamassa salaisesti Dobrilaa. Nuoret eivät saaneet, eivätkä voineet, rakastaa avoimesti koska heidän perheensä olivat olleet vuosisatoja riidoissa. Niinpä he tapasivat puutarhoissa ja kirkkojen varjoissa. Kumpikaan isä ei kerta kaikkiaan voinut hyväksyä nuorten rakkautta. Dobrila ja Miljenko joutuivat tapaamaan salaa.

Isät saivat kuitenkin vihiä nuorenparin salaisista tapaamisista ja heidän rakkaudesta. Dobrilan isä Radoslav Vitturi järjesti tyttärensä avioon Trogirista kotoisin olevan Dobrilaa huomattavasti vanhemman aatelismiehen Družimirin kanssa. Sekin oli hänen mielestään parempi vaihtoehto kuin että pahimman vihamiehen poika saisi hänen tyttärensä. Miljenko ei luovuttanut. Kun Družimirin ja Dobrilan häitä vietettiin Lukšićin kirkossa, Miljenko saapui paikalle ja keskeytti seremonian miekan avulla. 

Aatelismiehet suivaantuivat tästä oikein kunnolla. Dobrila lähetettiin Sveti Nikolen luostariin Trogiriin. Miljenko puolestaan joutui Visovacin luostariin lähelle Krkaa. Tämäkään ei sammuttanut nuorta rakkautta. Dobrila lähetteli luostarista viestejä Miljenkolle palvelijansa avustuksella ja lopulta lahjoi erään nunnan, jotta pääsi pakenemaan luostarista veneellä tapaamaan rakasta Miljenkoaan. Nuoret tapasivat lopulta Visovacissa ja vannovat ikuista rakkauttaan toisilleen. 

He päättivät palata Lukšićiin toivoen että perheensä pystyisivät sopimaan riitansa. Dobrilan isä, Radoslav Vitturi, kertoikin vihdoin hyväksyvänsä nuorten avioliiton, ja niin Dobrillan ja Miljenko häät järjestettiin Kaštel Lukšićin pääkirkossa. Kaikki näytti päättyvät onnellisesti. Mutta Radoslav Vitturi olikin vaan feikannut. Ei hän oikeasti voinut hyväksyä että hänen tyttärensä avioituu pahimman vihamiehen pojan kanssa, hän ei voinut niellä ylpeyttään, ja kun nuoripari astui avioparina ulos kirkosta, Radoslav Vitturi ampui tuoreen vävynsä kirkon portaille. Dobrilan valkoinen hääpuku värjäytyi rakkaansa vereen ja Miljenko kuoli hänen käsivarsilleen. 

Menetettyään rakkaansa sangen traagisesti, Dobrilan ei jaksanut enää elää vaan kuihtui hiljalleen itsekin pois ja kuoli ikävään. Miljenko ja Dobrila on haudattu pieneen kirkkoon Kaštel Lukšićissa. Heidän yhteisen hautansa hautakivessä lukee ‘Pokoj ljubovnikom’ eli  ‘rauha rakastavaisille’.  

Onko tämä Kaštelan Romeo ja Julia -tarina pelkkä legenda vai löytyykö historiankirjoista todisteita että Dobrila ja Miljenko ovat oikeasti rakastaneet toisiaan? Vitturin ja Rušinićin riidoista löytyy tietoja vanhoista oikeudenkäynti pöytäkirjoista 1600 -luvulta, sen sijaan Miljenkon murhasta tai nuoren parin rakkaustarinasta ei dokumentoitua tietoa löydy. Tästäkin huolimatta Kaštel Lukšićissa vietetään vuosittain elokuussa juhlia Dobrilan ja Miljenkon kunniaksi, tuolloin kylässä esitetään näytelmiä, järjestetään konsertteja ja oopperaesityksiä. 

Kyllä se rakkaus siis on vaikeaa ja traagista. Ollut näemmä jo vuosisatoja.

Valmistuu valmistuu....

Maanantai 22.12.2025 klo 10.56 - JariH

Kyllähän se sieltä väkisin pukkaa. Se joulu. Siirretäänpä siis loput Kaštellan kylien historiat tulevaisuuteen ja käydään sen sijaan läpi hieman miten jouluvalmistelut täällä palmun alla ovat sujuneet. 

Ihan alkuun täytyy todeta, että on himpun verran haastavaa saada yhtään minkäänlaista joulutunnelmaa aikaiseksi kun aurinko paistaa ja päivälämpötila kipuaa vanhan, aina luotettavan, apteekin lämpömittarin mukaan 16-17 asteeseen. Eli sellaista perinteistä ‘lunta sataa hiljalleen pimpeli-pom’ -joulufiilistä on vaikea kaivella esiin vaikka radio tuuttaa päivittäin suomalaista joulumusiikkia. Joka on sivumennen sanottuna aikamoisen ranteet auki meininkiä. On kuollutta pikkuveljeä, on harrasta tunnelmaa, on köyhyyttä ja kaikenlaista muuta kamalaa. Joulu on pohjimmiltaan kuitenkin synttärit, miksi sitä pitäisi synkistellä? Kysyn vaan. 

Täällä siis väännetään. Koitetaan ainakin vääntää jonkinlaista kaukaisesti suomalaista joulua muistuttavaa tapahtumaa vaikka tarvikkeiden hankkiminen onkin verrattain hankalaa. Hyvin vanhvasti soveltaen siis mennään. Hyvänä esimerkkinä tuosta tarvikkeiden hankkimisen vaikeudesta  toimii sinappi, josta kirjoitin jo muutama juttu sitten. Kroatiassa ei kun kunnon sinappia ole. Vaan kun hätä on suuri, apu löytyy. Ei nyt kovin läheltä, mutta Suomesta. Sain nimittäin tuon edellisen kirjoituksen jälkeen ilmoituksen, että minulle on postissa tulossa suomalaista sinappia. Ja tuli! Suklaalevyn ja kynttilän kera. Kyllä tuntui hyvältä. Kiitos vielä kerran pelastavalle enkelille. Taisivat muuten olla samalla minun ainoat joululahjat.  

Vaan eipä täällä tunneta perinteistä joulukinkkuakaan, joten juhlapöydän kunkkua näyttelee ihan peruspossunpaisti. Joka toki suolataan. Näin siitä saadaan lähes suomalaisen kinkun makuinen. Suolaus ei muuten ole kauhean vaikea rasti. Kuten ei ole vaikeaa imelletyn perunalaatikon valmistaminenkaan. Olen toki harjoitellut sitä jo useamman vuoden ajan, mutta harjoitus tekee mestarin. Tai ainakin sen, että itse imelletty perunalaatikko todella on imellettyä. Ensimmäiset viritelmät vuosia sitten kun olivat lähinnä uunissa paistettua perunamuusia. 

Silliäkään on turha etsiä ainakaan Kaštellan kymmenistä kaupoista. Ei ole. Ei edes kalakaupoissa. Kuten ei ollut losostakaan. Eli lohta. Tuoretta sellaista. Pakasteesta olisi lohifleitä löytynyt, mutta kuka niitä nyt? Tiedä voiko sellaista edes graavata. En ottanut riskiä, vaan tein retken aina luotettavaan Lidliin. 

Ja johan helpotti. Löytyi lohifileitä, löytyi jopa sillejä. Vieläpä kahta eri laatua. Tähän väliin täytyy todeta, että tämä sovellettu suomalainen joulu oli selkeästi helpompi, ja luonnollisesti halvempi, rakentaa Plovdivissa Bulgariassa. Sieltä löytyi korvaavia tuotteita ihan lähikaupasta ja sillin tyyppisen erikoisuudet piparkakkujen ja glögin ohella haettiin Ikeasta. Täällä lähin Ikea on 400 kilometrin päässä, joten piparkakkuja ei tänä jouluna ole ja glögi tehdään paikallisesta punkusta. Siitä halvimmasta. 

Onneksi näin lähes aikuisena saa ihan itse päättää mitä syö. Ja mitä kaipaa siitä perinteisestä suomalaisesta joulupöydästä. Lanttu- ja porkkanalaatikko yök. Rosolli yök. Lipeäkala se vasta yök onkin. Mutta joulutortut. Viime vuonna niitä vielä sai, mutta tänä vuonna ei. Valmiita torttuja ei meidän kaupoista tietenkään löydy, eikä itse tekeminen onnistu koska ei ole uunia. En tiedä onnistuisiko joulutortut airfryerissä enkä jaksa alkaa selvittämään. Syödään jälkkäriksi sitten jotain paikallisia leivonnaisia.

Uskoisin, että näillä paikallisilla herkuilla, ja sovelletulla suomalaisella jouluruoalla, saadaan jälleen kerran ihan kunnon perinteinen jouluähky aikaiseksi. 

Koska tässä ei ole enää kuin muutama päivä jouluun, haluan toivottaa kaikille siellä ruudun takana oikein hyvää joulua. Syökää, juokaa, nauttikaa. Ja pitäkää läheiset lähellä. Yksinäinen joulu kun ei ole se kaikkein mukavin joulu. 

Rauhallista joulua!

Lähdetään länteen

Tiistai 16.12.2025 klo 9.26 - JariH

Edellisessä jutussa aloittamani historiapläjäys jatkuu. Nyt siirrytään Kaštel Starista lähteen. Mutta sitä ennen lyhyt säätiedotus. Koska sää kiinnostaa aina.  

Täällä ollaan hiljalleen hiipumassa talvea kohti. Sen huomaa mm. siitä, että yötä alkavat olla todella kylmiä. En ole nähnyt virallisia tilastoja, mutta kun lähden aamulenkille kuuden jälkeen, vanha luotettava apteekin lämpömittari tuossa kadun toisella puolella näyttää semmoisia 1-3 asteen lämpöjä. Olenpa lenkin aikana nähnyt jopa ihmisten skrapaavan autojensa ikkunoita…. iltapäivät ovat kuitenkin vielä sangen miellyttäviä, aurinko on paistellut viimeiset viikon päivittäin ja lämpöäkin on ollut 15-17 astetta. Eli ihan kunnon terdekelit. Joten hengissä ollaan yhä. 

Mutta asiaan. Siihen historiaan. Ja länteen. Kuten edellisessä tarinassa kerroin, aatelismies Koriolan Cippicon rakensi yhden  tämän alueen ensimmäisistä linnoituksista Kaštel Stariin 1470-1480 lukujen välissä. Kun Cippicon suku sitten jakoi maa-alueita sukunsa kesken tässä rannikolla, Koriolan veljenpoika Pavao Antun Cippicon päätti rakentaa oman linnoituksen vain muutaman sadan metrin päähän. Linnoitus oli itseasiassa herran kesäasunto ja sijaitsee aivan meren äärellä. Jopa niin lähellä, että kaukaa katsottuna kyseinen rakennus näyttää leijuva meressä. Linnoitus valmistui 1512.  

Silloisen tavan mukaan myös Pavaon linnassa, tai ‘kesämökissä’, oli vallihauta, vartiotornit ja nostosilta. Linnan taakse mantereen puolelle syntyi kyläyhteisö, jonne muutti ihmisiä jälleen viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä. Linnan varjossa ja muurien sisäpuolella eläminen tuntui huomattavan turvalliselta ottomaanien ja merirosvojen muodostamaa uhkaa vastaan. Pavao Antun Cippicon muodostamaa kylää alettiin kutsua Kaštel Noviksi eli uudeksi linnaksi koska Kaštel Starissa, eli vanhassa linnassa, oli ollut linnoitus jo parikymmenen vuotta.  

Eikä rannikon linnoittaminen Kaštel Novin rakentamiseen päättynyt. Samoihin aikoihin kun herra Cippicon naputteli omaa linnaansa Kaštel Noviin, trogirialainen Sjepan Stafileo rakensi omaa linnaansa muutaman sadan metrin päähän meren riutalle. Linna, jonka nimeksi tuli Rotondo, valmistui 1508. Tässäkin linnassa oli vallihauta ja sen taakse muodostui suorakulmaisen muurin ympäröimä kylä. Kylästä tuli sittemmin Kaštel Štafilić. Stafileon nimi juontaa muuten kreikkalaiseen sanaan staphile, joka tarkoittaa rypälettä.

Štafilićiin rakennettiin myös toista puolustustornia hieman myöhemmin eli vuonna 1548. Sitä rakensivat Lodi -veljekset, mutta kun he kuolivat, tornin rakentaminen lopahti koska tyyppejä, jotka  perivät puolivalmiin tornin veljeksiltä, ei sen loppuun rakentaminen voinut vähempää kiinnostaa. Niinpä tämä Nejah -torni seisoo yhä vielä tänäkin päivänä Adrianmeren rannalla puolivalmiina. 

Ihmiset siis muuttivat 1500 -luvulla viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä rannikolla rakennettujen linnoitusten ja muureilla ympäröityjen kylien turvaan. Tuohon aikaan asuinaluetta eikä asuntoa kuitenkaan valittu asuntonäytöjen perusteella eikä pohjalta ‘hei, olen kuullut mukavasta uudesta asuinalueesta nimeltään Kasten Novi, mennäänkö katselemaan sinne asuntoja’. Ei, vuorten rinteiltä laskeuduttiin uusiin kyläyhteisöihin pitkälti siksi, että kyliä ja kyläläisiä heidän asustellessaan vuorenrinteellä, oli suojellut joku aatelinen tai kirkonmies. Kun tämä sitten herra  ilmoitti, että nyt me muuten muutetaan, niin koko kylä muutti. Koska suojelu ja turva siirtyi uuteen paikkaan. Siinä ei paljon palveluiden tasoa, joukkoliikenteen toimivuuttaa tai lasten hoitopaikkoja ehtinyt tutkailla. 

Näin on kolmen Kaštelan kylän historia käsitelty. Seuraavaksi, toivottavasti vielä ennen joulua, lähdetään itään. Sieltä löytyy loput neljä nykyisen Kaštelan kaupungin  muodostavaa kylää. Disclaimerina kerrottakoon, että niiden historiat noudattavat pikälti samaa kaavaa nyt jo läpikäytyjen kylien historioiden kanssa - ensin linnoitus, sen ympärille/viereen kylä ja ihmiset vuorilta alas kylän muurien sisälle turvaan. Mitään mullistavia historian käänteitä ei ole siis odotettavissa. Mutta katsellaan jotain pieniä kiinnostavia yksityiskohtia löytyisi. Pysy siis kyydissä. Eihän sitä koskaan tiedä.  

Historiaa

Perjantai 12.12.2025 klo 21.40 - JariH

Jostain ihmeen syystä ihan tässä viime vuosien aikana on historia alkanut kiinnostaa. Lähinnä historia niillä alueilla joissa asun tai olen asunut. Enkä oikein tiedä mistä moinen johtuu. Johtuuko se kenties siitä, että ikää tulee itsellekin lähes joka päivä lisää? Vai johtuuko se siitä, että töiden takia olen päässyt paneutumaan eri alueiden, yksittäisten maiden ja kaupunkien historiaan? Tai sitten kiinnostuksen kasvu johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana asunut ja elänyt sananmukaisesti keskellä historiaa. 

Hyvä esimerkki historiassa asumisesta on edellinen kotikaupunkini Plovdiv Bulgariassa. Kaupunki on ihan oikeasti rakennettu historian päälle. Plovdivin alueella on todistettavasti ollut asutusta rapiat 7000-8000 vuotta. Se näkyy ja tuntuu kaupungissa arjessa ja ihan joka paikassa. Plovdivin pääkatu, kävelysellainen, on rakennettu roomalaisen stadionin päälle, ja roomalaisaika, eli ajanjakso joka alkoi noin vuonna 50 jatkuen aina 800 -luvulle, pilkistää vähän siellä sun täällä. Plovdivissa on todella vaikea kulkea yhtään missään törmäämättä historiaan. Ehkä tämä minun kiinnostus historiaa kohtaan juontaa juurensa sieltä. En tiedä. 

Vajaa tuhat vuotta siitä kun roomalaisten aika Plovdivissa päättyi, alkoi tapahtua myös täällä Adrianmeren rannalla. Siis alueella jota nykyään kutsutaan Kaštelaksi. Paikalliset porukat olivat asustelleet kaikessa rauhassa viereisen Kozjak vuoren rinteillä, mutta kun 1400 -luvulla ottomaanien uhka alkoi kasvaa, aateliset ja kirkonmiehet päättivät rakentaa linnoituksia ja linnoitettuja kartanoita rannikolle ja rantakiville ihmisten turvaksi. Tai tuohon aikaan pääosin varmaan ihan omaksi turvalliseen. Linnoituksia syntyikin lopulta peräti 14 kappaletta pitkin Adrianmeren rantaa. Kun Kozjakin rinteillä asuva väki totesi olevansa enemmän turvassa lähellä linnoituksia, se valui niiden taakse ja näin linnoitusten ympärille syntyi pieniä kyläyhteisöjä kivitaloineen ja kapeine kujineen.

Linnoitusten rakentamista kannusti voimakkaasti tuohon aikaan alueen mahtivaltio Venetsia, suojelivathan ne myös heidän verotulojaan kun alueen pellot, viinitarhat ja oliivilehdot olivat turvassa linnoitusten suojassa. 

Yksi ensimmäisistä linnoituksista, joka Adrianmeren rannikolle valmistui, oli aatelismies Koriolan Cippiconin rakentaman linnoitus vallihautoineen ja muurineen. Se nakuteltiin kasaan vuosien 1470-1480 välillä. Herra Cippiconin ja hänen sukunsa rakentaman linnan ympärille muodostui Kaštel Stari -niminen kylä, joka on yhä edelleen olemassa. Ja on kylä jossa minä asun. 

Myöhempinä aikoina Cippiconin rakentama linnoitus on muuttanut muotoaan ja on nykyään lähinnä yksi alueen tavallisista kivitaloista. Muurit ovat kadonneet ja vallihaudan paikalla on katu. Historiasta muistuttaa enää vain Cippiconin suvun vaakuna talon parvekkeen kaiteessa. 

Cippiconin suku oli yksi tuon ajan mahtisuvuista, se omisti ja hallitsi laajoja alueita nykyisen Kaštelan alueella. He päättivät myöhemmin jakaa maitaan suvun kesken ja näin rannikolle syntyi uusi linnoitettu kylä, jota alettiin kutsua nimellä Kastel Novi. Suomeksi uusi kastela. Näin rannalla sijaitsi, ja sijaitsee vielä tänäkin päivänä kylki kyljessä ‘vanha kastela’ Kastel Stari ja ‘uusi kastela’ eli Kastel Novi. Kiitos aatelissuku Cippiconin. Kastel Noviin palataan vielä myöhemmissä kirjoituksissa.

Samoihin aikoihin myös muihin lähialueen kyliin nousi omia linnoja tai linnoituksia. Kaikista niistä muodostui pysyviä, muurein suojeltuja kyläkeskuksia. Myöhemmin ne sulautuivat hiljalleen yhteen yhdeksi kaupungiksi eli Kaštelaksi. Kyliä oli, ja on yhä edelleen, yhteensä seitsemän. Näihinkin palaamme myöhemmin. 

Istun muuten nykyisin jokaikinen päivä edellä mainitun herra Cippiconin 1470-1480 luvulla rakentaman linnan kivijalassa sijaitsevassa kahvilassa Kaštel Starissa. Eli istun ihan muina maahanmuuttajana Kaštel Starin ensimmäisen, vuosisatojen saatossa toki muotoaan muuttaneen linnoituksen, kahvilassa. Toisin sanoen istun keskellä historiaa. On jännä miettiä siinä kahvia litkiessä kuinka Cippicon aikoinaan suunnitteli ja rakensi tämän rakennuksen koska tuolta mereltä, nykyisen pienvenesataman takaa, saattoi ilmestyä merirosvoja tai ottomaanien laivasto. Tuossa, missä nyt on tie, oli aikoinaan siis vallihauta. Ja tämän pöydän paikalla, jossa nyt istun, saattoi seistä vartiomies tarkkaillen Adrianmerta kaiken maailman rosvojen varalta. Se on aika huima ajatus. 

Onneksi minun ei tarvitse nykypäivänä vahtia merta. Eikä pelätä rosvoja. Minun ei itseasiassa tarvitse edes tilata Caffe Bar Gajossa, koska Josipa tietää että aamulla menee Americano ja iltapäivällä kaksi olutta. Ne ilmestyvät automaattisesti pöytään. Hän jopa tarkkailee milloin sitä ensimmäistä olutta on nautittu niin että voi tuoda sen toisen.  Usein vielä ns. firman piikkiin. Tätä minä kutsuisin palveluksi. 

Sinä olet juuri lukenut pienen historiapläjäyksen kotikylästäni. Seuraavissa jaksoissa laajennetaan hieman näkemystä ja kurkataan kuinka muut Kaštelan kylät aikoinaan syntyivät. Joten pysykää kyydissä. 

Asuntojen hinnat

Sunnuntai 9.11.2025 klo 12.01 - JariH

Taitaa olla taas aika kirjoitella asioista. Koska niistä on kyselty. Kuitenkin tähän alkuun hieman henkilökohtaista pullistelua.

Olen jumittanut rutiineihin. Varsinkin aamurutiinit ovat tärkeitä. Niihin kuuluu, ja on itseasiassa kuulunut jo pitkään, tunnin aamuinen kävelylenkki. Joka aamu, keleistä riippumatta. Ylös sängystä, lenkkikamat päälle, korviin huonoa suomalaista musiikkia ja köpöttelemään. 

Ja sitten sitä pullistelua. 

Olen tällä päivämäärällä suorittanut edellä mainitun aamulenkin tasan 400 päivää putkeen. Eli tunnin lenkki on tullut heitettyä vuoden ja 35 päivän ajan. Jokaikinen päivä. Myönnettäköön, että työmatkojen aikana lenkkiä ei välttämättä ole kävelty aamulla, mutta tavoite tulee yleensä täyteen kiertokävelyillä tai muuten vaan asiakkaiden kanssa sählätessä. Jos se sitten ei ole täyttynyt, lenkki on sitten heitetty illalla ja haettu ne puuttuvat askeleet. 

Minulla oli pakkomielteinen tavoite saada vuosi täyteen näitä kävelyitä. Ja kun se sitten täyttyi, siitä syntyi ajatus että jos vaikka vetäisi 400 päivää. Nyt kun se on täynnä, nyt sitä voisi vaikka rauhoittua. Vai olisiko sitten vielä 500 päivää haettava….? Siihenhän ei olisi enää kuin vähän reilu kolme kuukautta…..

Mutta asiaan. Yksi yleisimpiä minulle esitetyistä kysymyksistä liittyy asuntojen hintoihin. Että mitä ne kämpät siellä palmujen alla maksavat. Joten tutkin asiaa. Tutkin sitä lähinnä täällä meidän huudeilla, tässä minun lähiympäristössä. 

Asiassa auttoi jonkin verran nimihirviö Rakentamisen, kaavoituksen ja valtion omaisuuden -ministeriön esittelemä laskelma. Sen mukaan Kaštelassa asuntojen keskihinta on 1.963 €. Naapurissa, vähän suuremmassa kylässä, Splitissä se on tämän tilaston mukaan 3.462 €. Näiden väliin sijoittuu lähiseudut kuten Trogir (2.359 €) ja Solin (2.464 €). Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa, joka Kroatiassa uusien asuntojen osalta on 25 %. Vanhoista asunnoista maksetaan vain varainsiirtovero, joka on 3% kohteen arvosta.   

Sitten tulee se mutta. Suuri mutta. Nimihirviöviraston esittämät hinnat ovat kiinteistövälittäjien mukaan lähinnä naurettavia, sillä heidän mukaan esimerkiksi Kaštelassa ei tällä hetkellä ole myynnissä ainuttakaan asuntoa jonka hinta olisi alle 3.000 €.   

Kysymys kuuluukin että miksi virallinen taho esittää selkeästi todellisuudesta poikkeavia hintoja. Syy löytyy valtion taloudesta. Kroatiassa nimittäin alle 45 -vuotiaiden ensiasunnon ostajien ja perheiden, joilla ei ole aiempaa omaisuutta ja haluavat ratkaista asunto-ongelmansa ostamalla asunnon, ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa ja he saavat 50% alennuksen arvonlisäverosta. Kunhan asunnon neliöhinta ei ylitä 50% ministeriön esittämistä keskihinnoista. Jotka ovat siis laskettu todella alakanttiin. Tämä rajaa siis suurimman osan tarjolla olevista asunnoista ulos verohelpotusten piiristä. Eikä ministeriön tarvitse palautella rahoja…….    Näppärää sanoisin. Miten se menikään se vanha sanonta tilastoista ja valheista?

Mitä ne asunnot sitten oikeasti maksavat? Katsotaan ja luotetaan vanhaan tuttuun Numbeoon. Se kun osaa kertoa ihan oikeat, oikeasti maksetut hinnat. Numbeon mukaan Kaštelassa kämpistä on maksettu hieman sijainnista riippuen 2.500-2.900€ neliötä. Ja Splitissä puolestaan 5.000-5.700€. Trogirissa kämpän on saanut 3.000-3.600 euron neliöhintaan. 

Siinäpä niitä vastauksia. Kysymyksiä saa lähetellä edelleen, minä sitten kaivelen niitä vastauksia jos en ihan suorilta osaa vastata. Seuraavassa postauksessa voisin oikeastaan käsitellä lisää täällä asumiseen liittyviä kuluja, vaikkapa vuokria, sähkön, veden ja netin hintoja. Olisiko se hyvä? 

Plovdiv versus Kastel Stari

Lauantai 28.6.2025 klo 14.28 - JariH

Nyt on muutama viikko kotiuduttu tänne uusvanhoille huudeille ja koska kovasti on kyselty, että kuinka se elämä muuttuu kun muuttaa Bulgariasta Kroatiaan, niin vastataan. Heti alkuun disclaimer; kokemukset liittyvät vain ja ainoastaan paikkoihin, joissa minä olen ollut/asunut (Plovdiv Bulgaria/Kaštel Stari Kroatia) ja ovat vieläpä täysin subjektiivisia mielipiteitä. Nyt kun perusteet ovat tiedossa, niin mennään:

Ilma:

Kummassakin paikassa on kuuma kesällä, mutta koska Plovdivissa asuin keskellä kaupunkia talojen keskellä ja Kaštel Starissa meren äärellä, niin onhan se todettava, että helteen ja kuumuuden kanssa on huomattavasti helpompi elää kun on rannalla. 

Meri:

Edelliseen liittyen Bulgariassa oli Mustameri. Täällä on Adrianmeri. Mustameri oli Plovdivista 252 kilometrin päässä, Adrianmeri sijaitsee ulko-ovestani 30 metrin päässä. Siis 30 metrin. Niinpä mereen pulahtaminen on himpun verran helpompaa. Ainakin nopeampaa. Sitä paitsi Adrianmeri on minun lempimeri. JOS minä joskus kuolen (lainaus presidentti Urho Kekkoselta), tuhkani pitää ripotella Adrianmereen. Tämä jälkipolville tiedoksi.

Kaupat:

Asuin Plovdivissa keskellä isoa kaupunkia. Tämä tarkoitti, että kaikki kaupat oli lähellä. Nyt asun pikkukylässä, jossa on käsittämätön määrä elintarvikeliikkeitä, mutta kaikki muut kaupat pitää hakea kauempaa. Tai tilata asiat netistä. 

Leipomot:

Kaštel Starissa on leipomoita jokaisen kulman takana. Kirjaimellisesti. Plovdivissa oli minun huudeilla yksi (1). Toki siellä oli sitten pieniä kioskeja jotka myyvät mm. banitsoja, mutta vaaleaa leipää, jota täällä Kroatiassa kaikki syö, ei Bulgariasta helpolla löydy. 

Ravintolat:

Koska asuin Plovdivissa keskellä kaupunkia, vieläpä ravintola-alueella, baareja, pubeja ja muita ravintoloita löytyi enemmän kuin ikinä tarvitsit tai ehdit käydä. Täällä Kaštel Starissa on kesällä erinomaisen laaja tarjonta, mutta moni näistä ravintoloista sulkee ovensa talveksi.

Kahvilat:

Täällä on kahviloita jokaisessa talossa. Parhaassa kaksi. Ja ihmiset istuvat niissä. Sen naurettavan pienen espresso -kupin ääressä. Siihen saattaa mennä helposti tunti. Koska pitää haukkua hallitus, ei paikalla olevat kaverit, Hajduk Splitin valmennus ja zagrebilaiset. Myös Plovdivissa on kahviloita, mutta ei lähellekään samalla frekvenssillä kuin täällä. Plovdivissa ihmiset ostavat kahvin automaatista ja juovat sitä sitten toimistonsa/kaupan/työpaikkansa edessä kadulla työkavereiden kanssa seisoskellen tupakkaa poltellen.   

Hinnat:

Kroatia on kärsinyt hintojen noususta. Asiasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, onpa maassa järjestetty jopa ostoboikotteja nousevien hintojen johdosta. Ja kyllähän se näkyy ja tuntuu. Kolmen vuoden poissaolon aikana ne todellakin ovat pompsahtaneet. Joka paikassa. Jos asia pitää tiivistää ja vertailla, niin sanotaan, noin keskimääräisesti, että jos jokin asia täällä maksaa kympin, sen saa Bulgariassa 6-7 eurolla. Mielenkiinnolla seuraan mitä Bulgariassa tapahtuu kun maa siirtyy euroihin vuoden 2026 alussa. Tuo kympin Kroatiassa maksavat asia maksaa muuten Suomessa ehkä 12-13 €. Edelleen noin keskimääräisesti.  

Kirkot:

Plovdivissa kuulin yhden (1) ortodoksikirkon ujon kellojen soiton sunnuntai-aamuisin. Täällä kirkonkellot kalkattavat jatkuvasti, eikä kukaan oikein tunnu tietävän että miksi. Joku on kuollut, joku on syntynyt, joku mamma kävelee kirkon ohi, aurinko paistaa, on kulunut 10/20/30/jotain päivää jostain tärkeästä päivästä, kaikki nämä ovat hyviä syitä soittaa kelloja. 

Liikenneyhteydet

Koska matkustan verrattain paljon, on sangen tärkeää että pääsen reissuille näppärästi sieltä missä asun. Plovdivissa, kun piti lentää, se edellytti aina vähintään junamatkaa Sofian lentokentälle. Usein vieläpä yöpymistä lähellä kenttää, koska lennot lähtevät usein aikaisin aamulla. Mutta Sofiasta löytyi lentoyhteyksiä oikein hyvin. Kaštel Starissa lähin kenttä, Splitin lentokenttä, sijaitsee noin 15 kilometrin päässä. Sinne pääsee paikallisbussilla noin 15 minuutissa. Lentoyhteyksistä en osaa vielä sanoa mitään, koska en ole niitä tarvinnut. Vielä. 

Paikallisliikenne

Kaštel Starissa liikkuu bussi numero 37. Se rämisee Trogirista lentokentän kautta Splitiin ja takaisin. Matka vie vähintäänkin tunnin, koska Splitin liikenne on täysi kaaos. Plovdivin paikallisliikennettä puolestaan voisin kuvailla lähinnä pelottavaksi. Ja lähes ilmaiseksi. Ja ne taksit! Plovdivissa saa ajella melkoisen matkan ennen kuin ollaan edes summissa mitä vaikkapa bussi/metrolippu maksaa Helsingissä. Täällä puolestaan ns. viralliset taksit ovat sikakalliita, mutta onneksi Uber toimii. Kun tilaat Uberin, tiedät jo etukäteen kuinka paljon reissusi maksaa. Ja maksaahan se enemmän kuin Plovdivissa, mutta huomattavasti vähemmän kuin virallinen taksi. 

Ulkomaalaiset/expatsit

Olen melkoisen varma, että juuri nyt Kaštel Starissa on asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti enemmän ulkomaalaisia kuin Plovdivissa ikinä. Mutta. Täällä ulkkari viihtyvät hyvinkin lyhyen aikaa koska ovat pääsääntöisesti lomalla. Ympäri vuoden asuvia ulkomaalaisia löytyy meidän kylältä ehkä noin viisi. Plovdivissa puolestaan oli ja vaikutti hyvinkin aktiivinen expatsyhteisö. Oli kaikenmaailman aktiviteetteja, oli viikottaisia tapaamisia, oli kirja-, kirjoittaja- ja runoiltoja, oli haikkausreissuja, oli kielikursseja…. you named it. Täällä ei ole mitään samanmoista. Koska Kaštel Starissa ei ole ulkomaalaisia. Splitistä, eli tuosta tunnin bussimatkan päästä, saattaa löytyä joitain aktiviteetteja, mutta kuka nyt sinne jaksaa lähteä?

Tässä lyhyt kuvaus minkälaista elämä on rannikon pikkukylässä Kroatiassa verrattuna elämään Bulgarian toiseksi suurimmassa kaupungissa. Koska aihe tuntuu kiinnostavan. Vaan jos jotain jäi kertomatta, saa kysyä. 

Kroatian itsenäisyyspäivät

Sunnuntai 22.6.2025 klo 12.54 - JariH

Olen saanut kyselyjä, että kuinka mm. Googlen kalenterissa esiintyvä Kroatian itsenäisyyspäivä 25. kesäkuuta vaikuttaa esimerkiksi kauppojen ja ravintoloiden aukioloaikoihin. Kysyin tuosta päivästä ystäviltäni täällä Kroatiassa, ja hämmennys oli suuri. He eivät aidosti tunnistaneet koko “juhlapäivää”. Kyselivät toisiltaan, että mikä itsenäisyyspäivä meillä on ensi viikolla? Eikä kenelläkään paikalla olleista ollut minkäänlaista tietoa ao. päivästä. 

Selvittelin asiaa. Ja on pakko todeta, että kaikki ne kolme päivää, joita voidaan kutsua eri syistä Kroatian itsenäisyyspäiväksi, ovat kieltämättä hieman haastavia. Mutta koitetaan. 

Päivä numero yksi, eli juurikin tuo 25.06. on kuin onkin ihan oikea itsenäisyyspäivä (Dan neovisnosti). Tuona päivänä vuonna 1991 Kroatia julistautui itsenäiseksi ja aloitti irtautumisen Jugoslavian liittotasavallasta. Tämä johti Kroatian serbivähemmistön kapinaan, jota Jugoslavian kansanarmeija ja Serbia tukivat. Pian tämän jälkeen alkoikin sitten laajat aseelliset yhteenotot jotka johtivat kesällä 1991 alkaneeseen täysimittaiseen sotaan. Mutta se on sitten kokonaan eri juttu. Ei siitä tässä nyt sen enempää.

Nykypäivänä tämä 25.06. ei ole kroaateille mitenkään erityinen päivä. Se ei ole vaikkapa kansallisen vapaapäivä. Niinpä vastauksena tuossa alussa esitettyyn kysymykseen, että miten tuo päivä vaikuttaa aukioloihin, vastaus on että ei mitenkään. Se ei näy eikä kuulu lainkaan tavallisessa arjessa. Se on lähinnä muistopäivä, jolloin muistetaan vain historiallista itsenäisyysjulistusta ja lähtöä Jugoslavian kainalosta.

Seuraava juhlapäivä, päivä kaksi, jota voitaisiin kutsua itsenäisyyspäiväksi löytyy lokakuusta. Lokakuun 8. päivä 1991 Kroatian hallitus katkaisi kaikki siteet Jugoslaviaan. Tätä päivää on aiemmin vietetty itsenäisyyspäivänä, mutta nykyään se on “vain” parlamentin päivä, Dan Hratskoga sabora. Vuonna 1991 Kroatian itsenäisyyspyrkimykset olivat väliaikaisesti jäädytetty kolmeksi kuukaudeksi ja jäädytys päättyi lokakuussa 1991. 

Mutta kun riittävän kauan kaivaa, niin löytyyhän se oikea itsenäisyyspäivä. Tai ainakin päivä, jota juhlitaan Kroatiassa vähän niinkuin Suomen itsenäisyyspäivää joulukuussa. Kroatiassa tuo päivä toukokuun 30. päivä (Dan državnosti). Se on päivä joka vaikuttaa myös arkielämään, silloin saattavat kaupat olla kiinni ja se on kansallinen vapaapäivä. Kyseinen päivä ei liity suoranaisesti mitenkään varsinaiseen itsenäisyysjulistukseen eikä Kroatian itsenäistymiseen. Tuolloin 30.05.1990, eli reipas vuosi ennen varsinaista Jugoslaviasta irtaantumista, Kroatiassa kokoontui ensimmäinen moderni parlamentti, jota nyt siis päätetty juhlia.  

Tässä siis lyhyt yhteenveto kaikista kolmesta päivästä, joita kaikkia voitaisiin hyvällä omallatunnolla kutsua Kroatian itsenäisyyspäiväksi. Toivottavasti tämä selvitti asioita, jos ne ovat öisin valvottaneet.

Balkanin häiriöpesäke

Keskiviikko 2.4.2025 klo 10.01 - JariH

Balkanin alue on hyvin räjähdysherkkä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan, jos ei huomioida Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa, Balkan saattaa hyvinkin olla seuraava alue Euroopassa, jossa syttyy täysimittainen sota. Syyt pelkoon periytyvät pitkälti historiallisista etnisistä jännitteistä, alueen poliittisesta epävakaudesta ja alueellisista kiistoista, jotka kaikki juontavat juurensa Jugoslavian hajoamissotiin. 

Josta päästäänkin tämän jutun varsinaiseen pointtiin. Jugoslavian hajoamissodat voidaan tiivistää yksinkertaisesti siten, että niissä Jugoslavian liittotasavallan armeija taisteli siitä eroon pyrkiviä valtioita vastaan pitääkseen ne edelleen Jugoslavian hellässä huomassa. Liittovaltion armeijaa tuki Serbia, jolla oli idea, että jos/kun Jugoslavia hajoaa, he voivat jatkaa siitä. Ja ottaa irti pyrkivät valtiot Serbian hallintaan. Synnyttää siis Jugoslavian raunioille Suur-Serbia. 

Hajoamissodat olivat raakoja ja verisiä. Kaikki osapuolet jotka niitä kävivät, tekivät sotarikoksia ja raakalaismaisia tekoja. Sotien jälkeen perustettiin Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICTY) Haagiin, jonka tehtävänä oli tutkia ja tuomita sodan aikana tehtyjä sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Ja kyllähän se tuomitsi. Serbeistä tuomion saivat mm. Slobodan Milošević, Radovan Karadžić ja Ratko Mladić. Miloševićia syytettiin kansanmurhasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta herra ehti kuolla vankeudessa ennen tuomiota. Kaksi muuta syytettyä saivat elinkautiset tuomiot mm. kansanmurhasta Srebrenicassa ja muista sodan aikaisista rikoksista. Kroaatteja syytettiin toki myös. Ante Gotovina, Kroatian armeijan kapteeni, oli syytteessä sotarikoksista mutta hänet vapautettiin. Slobadan Praljak, kroatialainen kenraali, puolestaan teki itsemurhan saatuaan tuomion sotarikoksista. Praljakin joukot olivat vastuussa mm. tuhoisasta Mostarin piirityksestä. Myös bosnialaisia ja jopa kosovolaisia syytettiin ‘pienimmistä’ rikoksista, mutta suurin osa Haagissa tuomion saaneista oli lopulta serbejä, sillä heidän katsottiin olevan vastuussa raskaimmista rikoksista. 

Sotien arvet eivät ole vieläkään, yli 30 vuotta sodan päättymisen jälkeen, umpeutuneet. Yhä edelleen niin Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa kuin Kosovossa, liikkuu ja vaikuttaa sotaveteraaneja, jotka ovat kokeneet sodan kauhut. Miehiä, joita on alistettu, joihin on kohdistettu epäinhimillistä kohtelua, joita on pidetty vankeudessa ja kidutettu. Eipä siis ihme, että antipatiat, kauna ja katkeruus nostavat yhä edelleen päätään. Ja kuten todettu, niitä raskaimpia rikoksia tekivät serbit, joten suhtautuminen Serbiaan on yhä sangen epäluuloinen. Täytyy muistaa, että veteraanit ovat vasta 50-60 vuotiaita, sillä eihän näistä sodista ei ole kulunut kuin kolmisenkymmentä vuotta. Todettakoon tähän väliin nyt kuitenkin myös se, että nuoremman polven suhtautuminen on jo paljon avoimempaa. Heitä ei paina isien ja isoisien taakka. Ei ainakaan niin raskaasti kuin edeltävää sukupolvea. 

Suhtautumista Serbiaan ei suinkaan helpota serbien nationalistinen ajattelutapa. Osa serbeistä haikailee yhä edelleen Suur-Serbian perään. Kosovo on Serbialle, jopa viralliselle Serbialle, kipupiste. Se pitää Kosovoa yhä vain osana Serbiaa eikä suostu myöntämään sen olevan itsenäinen valtio vaikka 101 valtiota on tunnustanut maan itsenäisyyden. Kaiken lisäksi Serbiassa nostaa päätään kansallismielinen liike, joka havittelee Kosovon lisäksi osia Bosnia-Hertsegovinasta ja Montenegrosta Serbian hallintaan. Eli voitanee sanoa, että ainakin osalla serbeistä mielessä pyörii yhä ajatus Suur-Serbiasta. Ja kun Venäjä, jonka tiedetään olevan verrattain arvaamaton, tukee näitä pyrkimyksiä, ei ole ihme että asiantuntijat pelkäävät, että Balkanilla saattaa räjähtää.

Niinpä Serbian naapurivaltiot ovat aloittaneet varautumisen. Kosovo, Albania ja Kroatia ovat solmineet sotilasliiton vahvistaakseen omaa puolustuskykyään. Sopimuksen nojalla maat tekevät puolustusteknistä yhteistyötä torjuakseen hybridiuhkia, maiden armeijat tekevät yhteishankintoja, harjoittelevat ja kouluttautuvat yhdessä. Toisin sanoen hakevat synergiaa ja yhteistoimintamalleja. Opettelevat toimimaan yhdessä. Kaiken lisäksi Bulgaria, joka sekin sattuu olemaan Serbian naapurimaa, pohtii liittymistään edellä mainittuun allianssiin.

Ja tästähän ei Serbia tykkää. Ei varsinkaan kun sotilasliittoon kuuluu myös Kosovo, joka serbien mielestä on siis vain osa Serbiaa. Serbia on kutsunut naapureiden liittoa provokaatioksi ja vaatinut osallistujamailta pikaista selvitystä liiton tavoitteista. Serbia näkee liittouman uhkana itselleen, uhkana alueen vakaudelle ja jopa suorana haasteena sen omalle alueelliselle koskemattomuudelle. Siis valtio, joka itse on häärännyt ja häiriköinyt alueella tähän asti on huolissaan siitä, että sen naapurimaat varautuvat sen muodostamaan uhkaan.  

Loppujen lopuksi Balkanin vakaus riippuu pitkälti kansainvälisestä diplomatiasta, siitä kuinka Venäjä näkee alueen ja mitkä sen tavoitteet siellä ovat ja tietysti paikallisten johtajien halusta välttää konflikteja. Alueen historia, joista voi lukea toisaalta näiltä sivuilta ja balkanilainen kuuma veri, asettavat Balkanin kuitenkin hyvin alttiiksi uusille kriiseille. Koska tuskin mitään opittiin sitten kuitenkaan 90 -luvun sodista. Valitettavasti.   

Elokuu 2024

Sunnuntai 26.1.2025 klo 17.22 - JariH

Heinäkuun lopussa, eli edellisessä postauksessa, jäätiin notkumaan Ljubljanaan Sloveniaan, jota on tähän elokuun alkuun ihan pakko hehkuttaa vielä vähän. Ljubljana nyt vaan on miellyttävä kaupunki, siellä on sangen kaunis ja hyvin hoidettu vanhakaupunki, mukava ympäristö ja kiva tunnelma. Jos kaupunki sijaitsisi meren rannalla, se saattaisi olla kovinkin korkealla mahdollisen muuton kohteena. Vaan ilman merta…. Mjaa. 

Ljubljana ei ollut kuitenkaan varsinainen syy, miksi jumittimme Sloveniassa. Varsinainen syy oli häät, jonne oli tullut kutsu jo ajat sitten ja jonne oltiin matkustettu vähän pidemmän kaavan mukaan kuten edeltävien kuukausien jutuista on mahdollista havaita. Häitä ei järjestetty kaupungissa, vaan noin 75 kilometrin päässä metsässä sijaitsevalla, kuvankauniilla virkistymisalueella. 

Näissä häissä ei menty kirkkoon, näissä häissä ei vihkimisen jälkeen siirrytty jonnekin juhlapaikkaan syömään, tanssimaan valssia ja muita iskelmiä kuten niin kovin monesti suomalaisissa häissä tehdään. Näissä häissä vihkipari vihittiin keskelle metsää rakennetun eräänlaisen “alttarin” edessä jonka jälkeen syötiin, tanssittiin ja juhlittiin ulkona. Tarjolla oli ruokaa, juomaa, ohjelmaa, trubaduureja ja taisi siellä pari bändiäkin veivata. Illalla oli vielä iso nuotio, jossa paistettiin vaahtokarkkeja. Oli kivaa. Ja mukavaa. Vaikka en tanssinut. Enkä paistanut niitä vaahtiksia. Eikä ollut niitä suomi-iskelmiä.

Hääkutsussa oli mainittiin erikseen, että kannattaa huomioida vaatetusta valitessaan, että koko tapahtuma on ulkona ja maaperä saattaa olla vaikeakulkuinen. Onneksi ilmat suosi, onneksi oli kaunis aurinkoinen päivä. Jos se olisi ollut sateinen, saattaisi muistikuvat häistä, jotka nyt olivat yksi kesän kohokohdista, olla hieman erilainen. Nyt mieleen jäi erinomaisen hyvin järjestetty tilaisuus, joka oli hieman erilainen mihin totuttu. Häihin mentiin muuten hyvin herraskaisesti Mersulla. Hienolla sellaisella, jonka autovuokraamo Sixt ystävällisesti upgradasi. 

Seuraavaksi oli suunniteltu Bla Bla Car -siirtymä Belgradista Sofiaan. Varattiin kyyti. Ensimmäinen kuljettaja, jolle matka oli jo maksettu, peruutti. Kertoi ystävällisesti about päivää ennen sovittua tapaamista ettei pääsekään reissuun. Tämä oli vielä semi-ok. Seuraava kyyti, joka oli varattu ja maksettu edellisen tilalle, ei sitten ollutkaan ihan niin ok. Piti tavata kuljettaja Belgradin jonkin ison ostoskeskuksen pihalla, joka sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella. Siellä sitten seistä törötettiin aamulla anivarhain odottamassa että herra ilmestyisi autonsa kanssa paikalle. Ei ilmestynyt. Ei kuulunut eikä näkynyt. Eikä vastannut puhelimeen.  

Näiden Bla Bla Car -kyytien ja muiden vastaavien palveluiden kanssa on syytä olla hyvin tarkkana jos niitä on ajatellut käyttävänsä itäisessä Euroopassa. Kuten aikaisemmin kirjoitin, Keski-Euroopassa homma pelittää erinomaisesti, itäisessä osassa ei. Siellä ei vaan voi luottaa siihen mitä on sovittu. Täytyy muuten todeta samaan hengenvetoon, että itse Bla Bla Car, eli siis yhtiö joka näitä kyytejä välittää, toimii sangen ammattimaisesti. Palaute meni perille ja maksettujen, mutta peruuntuneiden, kyytien rahat palautettiin kohtuuajassa. 

Siispä suunnitelma C käyttöön. Löytyi bussiyhteys Belgradista Sofiaan. Joten ei muuta kuin paikallisbussilla korvesta takaisin keskustaan ja linja-autoasemalle. Bussi lähtisi iltapäivällä, joten aikaa jäi pyöriä vielä vähän masentavassa Belgradissa. Aamun peruutusten jälkeen tunnelma ei todellakaan ollut kovin katossa eikä kaupungin venäläistyylinen ankeus suinkaan parantanut sitä. 

Lopulta päästiin kotimatkalle. Hieman reilut neljä tuntia bussimatkaa, jotka muuten toimivat näissä Jugoslavian vanhoissa osavaltioissa verrattain hyvin, ovat suurinpiirtein aikatauluissaan eivätkä maksa kauheasti. Illalla oltiin Sofiassa, jossa yö hotellissa ja seuraavana aamuna junalla kotiin. 

Näin oli kesän reissu heitetty. Tulihan siinä matkustuspäiviä ja kilometrejä, tuli nähtyä ja koettua paljon, todella paljon. Itse asiassa reissu kesti 56 päivää eli 8 viikkoa, joka on tekoälyn laskujen mukaan 1,8 kuukautta. Vaan jos ihan rehellisiä ollaan, kun vihdoin päästiin kotiin, kyllä sitä oli melkoisen loppu. Väsynyt, mutta jollain kumman tavalla kuitenkin onnellinen. Koska vaikka väsytti, ja mietti, että vastaavaa reissua ei enää ikinä, olihan se loppupeleissä kuitenkin vähän semmoinen ‘once in the lifetime’ -keikka. Loppukuukausi meni pyykkiä pesten ja huilaten, sillä syyskuussa oli taasen muutama retki odottelemassa. Niistä sitten enemmän seuraavassa jutussa.

Maaliskuu 2024

Keskiviikko 15.1.2025 klo 11.49 - JariH

Taisin tuossa edellisessä kirjoituksessa, jossa kerroin helmikuun tapahtumista, varoitella  valmiiksi ettei maaliskuussa 2024 tapahtunut mitään. Nyt voin vahvistaa, ettei todellakaan tapahtunut. Maaliskuun, joka näyttäisi olleen lähes vuoden tylsin kuukausi, ainoat hyvät puolet ovat kevään vauhdikas eteneminen ja se, että maaliskuussa aletaan yleensä jo suunnitella myöhäisemmän kevään ja kesän tapahtumia. Ja asioiden suunnittelu on aina kivaa. Itseasiassa reissujen suunnittelu on yksi lempipuuhiani. Tykkään kovasti tutkia millä, miten ja milloin pääsen paikkoihin, missä asun, mitä teen jne. Tuota hommaa tehtiin viime vuoden maaliskussa, ja sitä tehdään taatusti myös tänä vuonna kunhan ensin päästään riittävän pitkälle tätä vuotta. Kun kevään ja kesän aktiviteetit alkavat lähestyä. 

Vuoden 2024 maaliskuu meni pitkälti kotipaikkaan tutustuen. Eli ihan paikalliseen pyörimiseen. Kun kurkkasin kalenteriin paljastui että maaliskuussa on tavattu paljon täällä Plovdivissa asuvia expatseja ja touhuttu heidän kanssaan kaikenlaista. Plovdivissa vaikuttaa hyvin aktiivinen ulkomaalaisyhteisö, siis yhteisö, johon kuuluu tänne syystä tai toisesta muuttaneita ulkomaalaisia. Todettakoon tähän väliin, koska se aina tuntuu kiinnostavan, että minun tietojen mukaan täällä ei asu muita suomalaisia kuin minä. Expatsit järjestevät tapaamisia, meilllä on lukupiirejä, on kirjoitusryhmiä, tanssiryhmiä, hikingryhmiä ja tietysti kielikursseja. Täytyy sanoa, että Kroatiaan, tai tarkemmin Splitin ympäristöön verrattuna, Plovdivin kansainvälinen yhteisö on huomattavasti aktiivisempi. Joka on ymmärrettävää sikäli, että Plovidiv on (suur)kaupunki, kun taas Kastela, jossa asuin Kroatiassa, on lähinnä pikku kylä, joka elää pitkälti turismista eikä välttämättä kerää niin paljon ulkomaalaisia ympärivuotiseen asumiseen. 

Vaan kyllä sitä jotain tuli maaliskuussa 2024 tehtyä. Kuten todettu, liikkuminen oli pitkälti paikallista. Joka sinänsä oli mukavaa sillä siinä sivussa näki ja löysi aivan uusia kohteita nykyisestä kotikaupungista. Sitä paitsi kelit olivat kohdallaan. Maaliskuu, varsinkin sen loppupuoli, on nimittäin parhaimmillaan jo shortsikuukausi. 

Lähialuematkoilla tutuksi tuli myös paikallinen kukeri -perinne. Se on perinteinen balkkanilainen rituaali, jonka tarkoituksena on karkoittaa pahoja henkiä. Kukerissa miehet pukeutuvat koko vartalon peittäviin pukuihin, joita koristaa usein eläinten naamiot. Puvuissa on myös suuria kelloja, ja näin ollen miesryhmän liikkuessa kilkatus on melkoista. Perinteen mukaan kukerit kävelevät ja tanssivat kylien läpi, usein yöaikaan jotta 'aurinko ei ottaisi heitä kiinni'. Kyseinen perinne on tuttu läpi koko Balkanin mukaanlukien Kreikka ja Romania. 

Nykypäivänä kukeri -juhlia järjestetään useissa kylissä ja kaupungeissa. Juhlissa esiintyy useita eri ryhmiä, jotka 'kilpailevat' keskenään siitä, kuka on komeimmin pukeutunut, kuka kilisee ja kolisee parhaiten. Eli kuka niitä pahoja henkiä karkoittaa parhaiten. Tällaisessä juhlassa tuossa Plovdivin lähikylässä kävin minäkin. Ja olihan se kokemus. Mukavat kyläjuhlat siis. 

Näin siis tylsähkö maaliskuu 2024. Kuten tuolla alussa kerroin, maaliskuussa suunnitellaan ykeensä jo tulevia reissuja, joa niin tehtiin viime maaliskuussakin. Ja suunnittelun tuloksia alkaa näkymään heti seuraavassa, huhtikuun postauksessa.