Juttuja

Lento helvetistä

Keskiviikko 17.6.2026 klo 9.51 - JariH

Kotona ollaan kevään reissujen jälkeen. Aivan kuten edellisessä jutussa kerroin. Muutaman päivän se otti että sai rakenneltua rutiinit kohdilleen, pyykit pestyä ja asiat ojennukseen. Nyt voi vaipua kesähorrokseen. Käydä aamulla Adrianmeressä, nukkua päiväunet, käydä meressä uudelleen, istuskella iltapäiväoluella rantakadulla…… ja tietysti juuri nyt katsella jalkapalloa. Kesäkoomailla. 

Lupasin edellisessä jutussa palata kotimatkaan Romaniasta. Joten palataan. Lensin yhden hypyn taktiikalla Budapestistä Amsterdamin kautta Splitiin. Yhtiö oli KLM. Ensimmäinen legi Budapestistä Amsterdamiin meni hienosti, kone oli ajoissa, cabin crew todella ystävällistä - itse asiassa näyttivät jopa siltä että nauttisivat siitä mitä tekevät. Tarjoilivat voileivän ja viiniä/olutta matkan aikana. Kaikki oli paremmin kuin hyvin. Ehdin jo miettiä että kylläpä nämä ‘vanhat yhtiöt’ hoitavat hommansa aivan eri tasolla kuin halpalentoyhtiöt. Mutta sitten tuli se seuraava legi. Amsterdamista Splitiin. Yhtiönä edelleen KLM.

Ongelmat alkoivat jo portilla. Ystävällinen henkilökunta gatella ilmoitti, että lento myöhästyy ensin 20 minuuttia, sitten 40 minuuttia ja lopulta tunnin. Syynä oli se, että edellisellä lennolla koneessa oli asiakas joka istui rullatuolissa. Tuoli oli sähköinen ja niin painava ettei sitä ihmisvoimin saatu nostettua pois koneesta. Hissi, jolla homma olisi hoitunut, oli rikki. Niinpä odottelimme uutta nosturia tunnin.  

Vihdoin pääsimme koneeseen, mutta koska olimme tunnin myöhässä, olimme menettäneet oman lähtöslottimme. Niinpä jouduimme jonottamaan ja odottelemaan että kiitotielle tulisi väli jossa pääsemme ilmaan. Moinen väli ilmaantui onneksi verrattain nopeasti ja näin suuntasimme nokan kohti Splitiä. Vihdoin.

Sitten matkustamoon. Huoh. Olen käyttänyt känniääliöistä, joita matkoilleni silloin tällöin ilmestyy yleisnimitystä Tero ja Pasi. Pasi ja Tero ovat tyyppejä, jotka ovat aina myöhässä vähintään vartin kun ryhmä on lähdössä, ovat pikku tuiterissa heti aamusta ja kun joutuvat hukkaan, löytyvät suurella todennäköisyydellä lähimmästä baarista. Saavat päähänsä kaikenlaista hauskaa. Kuten pissata passintarkastuskopin kulmalle rajalla. Pasi ja Tero ovat usein, lähes aina, reissussa joko firman ‘virkistysmatkalla’ tai jonkin tietyn ammattiryhmän yhteisillä reissuilla. 

Nyt näitä paseja ja teroja oli about 15 kappaletta lennolla Amsterdamista Splitiin. Edessäni kolmella rivillä istui hollantilaisia puhelinmyyjiä jotka olivat käsittääkseni jonkinlaisella palkintomatkalla. Ja kännissä. Heti lähdössä. Porukka oli pääsääntöisesti noin 18-20 vuotiaita nuoria miehenalkuja ja varustautuneet lennolle mm. omilla konjakki- ja viskipulloilla. Tietysti ne pahimmat häiriköt olivat juurikin minun edessä. Luonnollisesti. 

Koska sokka oli irti, tönittiin edessä olevia penkkejä, kaadeltiin vesi(?)pullosta nestettä kavereiden päälle, revittiin toisia tukasta, rampattiin vessassa ja pidettiin älämölyä. Hyvin suurella äänellä. Henkilökunta kävi vähän väliä rauhoittelemassa porukkaa ilman sen suurempaa menestystä. 

Eikä siinä mitään, olen taatusti joskus ollut itsekin melko hyvässä vauhdissa aikoinaan kun tulimme silloisten kollegoiden kanssa vaikka jostain messumatkalta. Tuolloin lentoyhtiöt vielä tarjoilivat alkoholijuomia lähes vapaasti koneessa ja takaosastolla sai vetää röökiä. Ja mehän vedettiin. Sitä alkomahoolia ja röökiä. Oli usein melkoiset bileet koneessa. 

Kuten oli puhelinmyyjilläkin. Kunnes tuli se hetki. Se hetki kun viski/konjakki alkaa potkia. Tulee paha olo. Näin kävi Eliakselle (nimeä ei muutettu). Hän istui suoraan minun edessä. Elias nyykähti ensin kumaraan. Kaverinsa toivat hänelle oksennuspusseja. Jotka tulivatkin tarpeeseen juuri kun aloimme lähestyä Splitiä. Elias voi pahoin. Hyvin voimakkaasti, useasti ja runsaasti. Voin kertoa että oksutuoksu ei todellakaan ole kaikkein miellyttävin tuoksu lentokoneessa. 

Koska kaverinsa olivat samankaltaisessa tilassa, heitä ei kauheasti pidätellyt se tosiasia, että olimme laskeutumassa ja turvavyövalo paloi. Joku halusi mennä ilmoittamaan jotain lentoemännille jotka istuivat jo omilla paikoillaan vöissä, koska kone oli laskeutumassa. Eliaksen kollega päätti siis lähteä käytävää pitkin kohti koneen keulaa. Tuli muuten aika ponnekas kuulutus että istu alas. Ja herra istahti. 

Samaan aikaa kuitenkin Eliaksen vieressä istunut tyyppi yritti väistellä oskuryöppyjä ja nousi ylös. En seurannut tapahtumia niin tarkkaan, mutta epäilen että tämä herra laskeutui Splitiin seisten. Vaikka cabin crew toistuvasti kehotti häntäkin istumaan. 

Pääsimme alas. Hengissä. Kaikki. Myös Elias. Joka tosin oli sotkenut itsensä, housut ja paidan, mutta myös lentokoneen penkin ja lattian. Oksu ei sitten ollutkaan osunut oksennuspussiin. Ja se tuoksu oli edelleen melkoisen mellevä…..

Pääsin koneesta ulos. Kun odottelin laukkuani hihnalta seurailin katseellan näitä känniääliöitä. Eliasta ei näkynyt. Veikkaan että herralla oli hieman selvitettävää lentokoneen henkilökunnan kanssa. Ehkäpä palaverissa keskusteltiin mm. koneen siivouksesta, sen kustannuksista - ehkä jopa siitä että mitä jos kyseinen kone ei pääsekään lähtemään seuraavalle lennolle koska oksu. Ja siivous. Lentokoneiden aikataulut kun on melkoisen tiukasti suunniteltu. Saattaapi olla että ne viski/konjakkihörpyt koneessa maksoivat Eliaksella paljon. Toivottavasti. 

Näin tällä kertaa. Seuraavass tarinassa paneudutaan sitten turismiin. Pysykääpä siis kanavalla. 

Heinäkuu 2024

Torstai 23.1.2025 klo 10.15 - JariH

Heinäkuu 2024 oli lähes naurettava. Oikeasti. Koko kuukausi matkalla, tuhansia kilometrejä, 8 eri maata, kymmeniä eri kaupunkeja, kyliä ja muita paikkoja. Matkaa tehtiin niin matkailu- kuin henkilöautoilla, busseilla, junilla, taidettiinpa sitä jossain välissä vähän lentääkin. Ja koska kohteita, niin mielenkiintoisia kuin vähän vähemmän mielenkiintoisia, tuli eteen niin paljon että kaikkien mainitseminen tässä kohtaa on täysin mahdotonta, keskitytään taas, kuten kesäkuussakin, paikkoihin jotka tekivät suurimman vaikutuksen tai olivat muuten vaan yllättävämpiä. 

Kesäkuun raportti päättyi Sevillaan, jossa hetken huili. Kun kaupunki oli otettu haltuun, ja huilattu, vuokrattiin asuntoauto. Jälleen. Eli tehtiin taas Road Surferin kanssa diili siitä, että siirretään asuntoauto Sevillasta Mullheimiin Saksaan. Joten eikun matkaan.

Ensimmäinen pysähdys toi mukanaan yllätyksen. Todella mukavan kaupungin nimeltään Salamanca. Hieno kaupunki, josta ei etukäteen ollut minkäänlaista tietoa, mutta kun siellä sitten pyöri, vaikutus oli suuri. Todella suuri. Jopa niin suuri, että Salamancasta piti hankkia t-paita. T-paitahan hankitaan vain paikoista, jonne haluan päästä joskus takaisin tai joista muuten vaan tykkään. Nyt kaapista löytyy Salamanca -paita. 

Reissu jatkui Espanjasta Ranskan kautta Luxemburgiin. Ja taas yllätyttiin. Ja vaikuttuttiin. Mielessä pyöri aikaisempi vierailu 30-40 vuotta sitten Luxemburgissa josta oli jäänyt mieleen lähinnä joku tori ja kalliit hinnat. Ja se, etten tajunnut, että kaupungissa/maassa voi maksella asioita D-markoilla, että siellä ei välttämättä tarvitse vaihtaa paikallista valuuttaa…. 

Lopulta päädyttiin Mullheimiin jossa palautettiin ensin asuntoauto Road Surferin varikolle ja  huilailtiin, koska seuraavaa siirtoautoa piti odotella pari päivää. Ja suunnitella reissua, sillä seuraava auto oli Englannissa, jossa se piti ajaa Brightonista Edinburghiin. Ja miksipä ei. Piti vaan päästä ensin Saksasta Englantiin. Tällä kertaa matka tehtiin Keski-Euroopassa erinomaisen hyvin toimivalla Bla Bla Carilla. Bla Bla Carissa yksityiset ihmiset tarjoavat kyytejä jos/kun heidän autossa on tilaa. Eli ilmoittavat reittinsä ja sitten sinä voi buukata takapenkin ja reissata heidän kanssaan. Toimii hyvin Keski-Euroopassa, täällä Balkanilla ei todellakaan toimi. Tästä lisää ensi kuun jutussa. 

Mutta siis Enkkuihin. Siellä oli erinomaisen mielenkiintoista ajella asuntoautolla, joka sattui olemaan todella suuri, itseasiassa suurin niistä neljästä autosta jolla kesällä 24 ajeltiin. Autossa oli enkkutyyliin ratti ja vaihdekeppi väärällä puolella ja muutenkin koko liikenne tapahtui väärinpäin. Meni hetki ennenkuin asiat tulivat tutuiksi. Siis liikenne, auto ja paikalliset tavat. Englannissahan niin etäisyydet kuin nopeusrajoitukset ilmoitetaan maileissa. Niitä piti sitten koittaa käännellä kilometreiksi. Jänskätti kyllä koko setti melkoisesti. 

Mutta takaisin vaikuttaviin ja yllättäviin paikkoihin. Joista ensimmäinen, ehkä ujosti mieleen jäänyt Brightonin rannan jälkeen, oli York. Todellakin mukava, hieno, nätti ja historiallinen kaupunki. Ai niin, ennen Yorkiin saapumista istuttiin perinteisessä englantilaisessa pubissa Eastbourne -nimisessä pikku kylässä paikallisten joukossa katsomassa jalkapallon EM -kisojen loppuottelu. Englanti hävisi, joten tunnelma ei välttämättä ollut ihan tapissa. Pubin omistaja tarjoili kesken pelin pizzaa, jota oli vähintäänkin riittävästi. Yorkista ostettiin muuten t-paita. Koska se oli niim hieno paikka. Suosittelen käväisemään jos siellä päin liikutte. 

Sitten oli vuorossa mielenkiintoinen siirtymä. Väärinpäin ajettava auto oli viety, kuten sovittu, Edinburghiin, mutta uusi siirtosoppari, eli neljäs tälle kesälle, oli jo valmis. Auto olisi Marburgissa Saksassa ja se piti siirtää Veneziaan Italiaan. Piti vaan päästä Englannista Saksaan. Ja kyllähän se onnistui. Tosin ensin piti huilata pari päivää Manchesterissa, josta sitten bussilla Leedsin lentokentälle. Sieltä lento Ibizan kautta Frankfurtiin, josta junalla Marburgiin. Kuka sanoi että matkustaminen olisi helppoa ja yksinkertaista? Tuo keikaus Ibizan kautta muuten johtui puhtaasti siitä, että lennot tulivat sitä kautta selvästi edullisemmiksi kuin että olisi lennetty suoraan Englannista Saksaan. Eikä tälle legille sattunut löytymään Bla Bla Caria. 

Marburgista jälleen uusi asuntoauto alle ja nokka kohti Veneziaa. Matka suuntautui tällä kertaa Ranskan, joka oli sivumennen sanoen yllättävän kallis maa, Sveitsin vuorien ja muutaman mukavan kaupungin kautta Italiaan ja Veneziaan. Tosin suinkaan sinne, missä ne kanaalit ja kondolit ovat vaan hieman Venezian ulkopuolelle jonne auto toimitettiin. Sveitsistä voi muuten todeta, että vaikka maa on kallis, sieltä löytyy todella hienoja maisemia. Kuten  vuoret ja kaupunki nimeltä Lugano. Tykkäsin. Molemmista.