Juttuja

Dalmatia

Keskiviikko 26.8.2026 klo 13.58 - JariH

Lupasin edellisen jutun lopuksi että seuraavaksi käsitellään Kroatian eri heimoja. Joten käsitellään. Aloitetaan tärkeimmästä, aloitetaan dalmatialaisista. Muualla maassa asuvat kroatialaiset ovat hekin taatusti ihan mukavaa väkeä, ruokakin saattaa olla ihan hyvää. Istriassa on viiniä, Slavoniassa makkaraa ja Zagrebissakin on joskus ihan kiva käväistä. Mutta.  

Meillä on Dalmatia. Dalmatialainen ei asu Kroatiassa. Dalmatialainen asuu Dalmatiassa. Kroatia on sattumoisin siinä ympärillä. Dalmatialainen ihminen tietää toki olevansa kroatialainen, mutta ennen kaikkea hän tietää olevansa dalmatialainen. Siinä on pieni ero. Tämä on syytä ymmärtää heti alkuun. 

Dalmatia on meri, aurinko, kivi, oliivipuut, viini, kala, kahvilat, saaristo, bura, Hajduk Split, turistit ja loputon keskustelu siitä kuinka paska hallitus on. Kaiken tämän keskellä on ihminen, jolla ei ole kiire mihinkään. Koskaan. 

Jos pitäisi valita yksi sana, joka kuvaa dalmatialaista ihmistä ja elämäntapaa, se on pomalo. Rauhallisesti. Ei kiirettä. Kyllä kaikki järjestyy. Älä stressaa. Ehtiihän sitä. Katsotaan huomenna. Kun suomalainen on soittanut jonkin asian viivästymisestä kolme kertaa, lähettänyt kaksi sähköpostia, vihaisen tekstiviestin ja varannut uuden ajan, dalmatialainen istuu kahvilla.  “Mutta tuo asia pitää hoitaa.” Pomalo. “Milloin?” Vidjet ćemo. Katsotaan. Tämä ei ole saamattomuutta, tämä on kulttuuria. Pomalo. 

Toinen sana, joka kuvaa dalmatialaista kulttuuria on fjaka. Fjaka tarkoittaa tilaa, jossa ihminen, tässä kohtaa dalmatialainen, saavuttaa täydellisen rauhan tekemättä mitään. Muualla maailmassa tätä kutsutaan laiskuudeksi, Dalmatiassa se on hienostunut elämäntapa. Jos suomalainen makaa kaksi tuntia sohvalla tekemättä mitään, hän tuntee huonoa omaatuntoa. Dalmatialainen saavuttaa henkisen tasapainon. Aurinko paistaa, meri siintää, kaskaat sirittävät, kahvi odottaa pöydällä. Ehkä dalmatialainen on vaan ymmärtänyt jotain jonka muu maailma on unohtanut?

Dalmatialainen rakastaa aurinkoa. Kun aurinko paistaa, “jebote, vruce je”. Vittu kun on kuuma. Kun aurinko ei paista, “jebote, hladno je”. Vittu kun on kylmä. Kun lämpötila on alle 20 astetta, dalmatialinen toteaa “zima”. Talvi. Turistit kulkevat 15 asteessa t-paidassa, dalmatialainen pukeutuu talvitakkiin. Turisti katsoo dalmatialaista, dalmatialainen katsoo turistia. Kumpikaan ei ymmärrä toisiaan.

Sitten on bura. Kaikille muille bura on pohjoistuuli, dalmatialaiselle se on henkilökohtainen vihollinen. Se puhaltaa milloin haluaa ja muistuttaa siitä, että Välimeren ilmastossa on myös hetkiä, jolloin tuuli yrittää kuljettaa roskalaatikon rajan yli Bosniaan. Ja sitten paikalle tulee joku vanhempi herrasmies joka toteaa että ei tämä vielä mitään, 60 -luvulla oli niin kova bura että talot siirtyivät paikoiltaan ja autot lensivät.  

Dalmatialainen rakastaa turisteja. Turistit tuovat rahaa. Dalmatialaisen rakkaus turisteja kohtaan on vähän samanlaista kuin maanviljelijän rakkaus sadetta kohtaan. Niitä vaan tarvitaan. Dalmatialaiselle heinäkuussa turisteja on liikaa. Elokuussa niitä vasta liikaa onkin. Syyskuussa helpottaa vähän, mutta vasta lokakuussa ‘sad je ljepo’. Nyt on mukavaa. Turistit ovat lähteneet, ravintoloissa on tilaa. Kadulla mahtuu kävelemään. Ja parin kuukauden jälkeen alkaa valitus kun missään ei ole ketään. Tulisipa kesä. Ja turistit. Että saataisiin vähän elämää.  

Sitten on Split. Split ei ole kaupunki, se on tunnetila. Split on siellä asuvien mielestä maailman paras paikka. Jos olet eri mieltä, olet väärässä. Jos olet Zagrebista, olet erityisen väärässä. 

Splitissä on yksi asia, josta Dalmatiassa ollaan yhtä mieltä. Se on Hajduk Split. Hajduk on identiteetti. Se on uskonto. Se on historia. Se on ylpeys. Se on kärsimys. Mutta se on myös jalkapalloseura. Hajdukia palvotaan ja sitä arvostellaan. Hajduk pelaa aina kaikkien mielestä huonosti. Ainakin huonommin kuin mitä se pelasi 70 -luvulla. Hajduk on päättymätön keskusteluaihe päättymättömillä kahveilla ympäri Dalmatiaa. Kun joukkue pelaa tasan kauden ensimmäisen ottelun, kahvipöydissä haukutaan joukkue maanrakoon ja ollaan valmiit vaihtamaan valmentaja, manageri ja seuran koko johtokunta. Hajduk on muuten voittanut Kroatian mestaruuden viimeksi vuonna 2005. Silti siihen uskotaan, ja petytään, joka kausi.    

Kun muutat Dalmatiaan, olet aluksi ulkomaalainen. Sitten sinusta tulee tuttu. Sitten ystävä. Lopulta joku sanoo ‘tis si naš’. Sinä olet meidän. Se tarkoittaa että nyt sinusta tiedetään kaikki, sinua voidaan neuvoa, arvostella, haukkua selän takana ja sotkea perheen asioihin…… tästä karusellista on vaikea päästä pois. Mutta saat ainakin kahvia. 

Dalmatialaisia on helppo pilkata. Koska he tekevät sitä itsekin. He nauravat itselleen, naapureilleen, Splitille, Zagrebille, turistille, säätilalle, byrokratialle, jalkapallolle ja sille, että taas kerran joku asia ei toiminut.

Koska täällä elämä ei todellakaan aina toimi. Aikataulut eivät toimi. Byrokratia ei toimi. Liikenne ei toimi. Pysäköinti ei varsinkaan toimi. Sää tekee mitä huvittaa. Bura tulee silloin kun huvittaa. Turistit valtaavat paikat kesällä. Talvella on sitten aivan liian hiljaista. Hajduk häviää. Taas. Mutta dalmatialainen istuu kahvilassa.

Koska tuossa on meri. Ja aurinko. Kahvi tulee pöytään. Joku sanoo sinulle pomalo. Ja yhtäkkiä kaikki on hyvin. Elämän ei tarvitse olle täydellisesti järjestettyä tai järjestyksessä jotta se voisi olla hyvää. Joskus riittää että katsoo merta. Ui. Juttelee kaverin kanssa. Syö jotain hyvää. Ja antaa maailman odottaa. Ei ole kiire. Mihinkään. Ja silti kaikki kyllä järjestyy. Juuri siksi Dalmatiaa on helppo rakastaa. Siksi minä olen kotona. Dalmatiassa. 

Seuraavaksi on sitten vuorossa jokin muu kroatialainen rotu. Ai että koska? Vidjet ćemo. Katsotaan. 

Pomalo.

Lento helvetistä

Keskiviikko 17.6.2026 klo 9.51 - JariH

Kotona ollaan kevään reissujen jälkeen. Aivan kuten edellisessä jutussa kerroin. Muutaman päivän se otti että sai rakenneltua rutiinit kohdilleen, pyykit pestyä ja asiat ojennukseen. Nyt voi vaipua kesähorrokseen. Käydä aamulla Adrianmeressä, nukkua päiväunet, käydä meressä uudelleen, istuskella iltapäiväoluella rantakadulla…… ja tietysti juuri nyt katsella jalkapalloa. Kesäkoomailla. 

Lupasin edellisessä jutussa palata kotimatkaan Romaniasta. Joten palataan. Lensin yhden hypyn taktiikalla Budapestistä Amsterdamin kautta Splitiin. Yhtiö oli KLM. Ensimmäinen legi Budapestistä Amsterdamiin meni hienosti, kone oli ajoissa, cabin crew todella ystävällistä - itse asiassa näyttivät jopa siltä että nauttisivat siitä mitä tekevät. Tarjoilivat voileivän ja viiniä/olutta matkan aikana. Kaikki oli paremmin kuin hyvin. Ehdin jo miettiä että kylläpä nämä ‘vanhat yhtiöt’ hoitavat hommansa aivan eri tasolla kuin halpalentoyhtiöt. Mutta sitten tuli se seuraava legi. Amsterdamista Splitiin. Yhtiönä edelleen KLM.

Ongelmat alkoivat jo portilla. Ystävällinen henkilökunta gatella ilmoitti, että lento myöhästyy ensin 20 minuuttia, sitten 40 minuuttia ja lopulta tunnin. Syynä oli se, että edellisellä lennolla koneessa oli asiakas joka istui rullatuolissa. Tuoli oli sähköinen ja niin painava ettei sitä ihmisvoimin saatu nostettua pois koneesta. Hissi, jolla homma olisi hoitunut, oli rikki. Niinpä odottelimme uutta nosturia tunnin.  

Vihdoin pääsimme koneeseen, mutta koska olimme tunnin myöhässä, olimme menettäneet oman lähtöslottimme. Niinpä jouduimme jonottamaan ja odottelemaan että kiitotielle tulisi väli jossa pääsemme ilmaan. Moinen väli ilmaantui onneksi verrattain nopeasti ja näin suuntasimme nokan kohti Splitiä. Vihdoin.

Sitten matkustamoon. Huoh. Olen käyttänyt känniääliöistä, joita matkoilleni silloin tällöin ilmestyy yleisnimitystä Tero ja Pasi. Pasi ja Tero ovat tyyppejä, jotka ovat aina myöhässä vähintään vartin kun ryhmä on lähdössä, ovat pikku tuiterissa heti aamusta ja kun joutuvat hukkaan, löytyvät suurella todennäköisyydellä lähimmästä baarista. Saavat päähänsä kaikenlaista hauskaa. Kuten pissata passintarkastuskopin kulmalle rajalla. Pasi ja Tero ovat usein, lähes aina, reissussa joko firman ‘virkistysmatkalla’ tai jonkin tietyn ammattiryhmän yhteisillä reissuilla. 

Nyt näitä paseja ja teroja oli about 15 kappaletta lennolla Amsterdamista Splitiin. Edessäni kolmella rivillä istui hollantilaisia puhelinmyyjiä jotka olivat käsittääkseni jonkinlaisella palkintomatkalla. Ja kännissä. Heti lähdössä. Porukka oli pääsääntöisesti noin 18-20 vuotiaita nuoria miehenalkuja ja varustautuneet lennolle mm. omilla konjakki- ja viskipulloilla. Tietysti ne pahimmat häiriköt olivat juurikin minun edessä. Luonnollisesti. 

Koska sokka oli irti, tönittiin edessä olevia penkkejä, kaadeltiin vesi(?)pullosta nestettä kavereiden päälle, revittiin toisia tukasta, rampattiin vessassa ja pidettiin älämölyä. Hyvin suurella äänellä. Henkilökunta kävi vähän väliä rauhoittelemassa porukkaa ilman sen suurempaa menestystä. 

Eikä siinä mitään, olen taatusti joskus ollut itsekin melko hyvässä vauhdissa aikoinaan kun tulimme silloisten kollegoiden kanssa vaikka jostain messumatkalta. Tuolloin lentoyhtiöt vielä tarjoilivat alkoholijuomia lähes vapaasti koneessa ja takaosastolla sai vetää röökiä. Ja mehän vedettiin. Sitä alkomahoolia ja röökiä. Oli usein melkoiset bileet koneessa. 

Kuten oli puhelinmyyjilläkin. Kunnes tuli se hetki. Se hetki kun viski/konjakki alkaa potkia. Tulee paha olo. Näin kävi Eliakselle (nimeä ei muutettu). Hän istui suoraan minun edessä. Elias nyykähti ensin kumaraan. Kaverinsa toivat hänelle oksennuspusseja. Jotka tulivatkin tarpeeseen juuri kun aloimme lähestyä Splitiä. Elias voi pahoin. Hyvin voimakkaasti, useasti ja runsaasti. Voin kertoa että oksutuoksu ei todellakaan ole kaikkein miellyttävin tuoksu lentokoneessa. 

Koska kaverinsa olivat samankaltaisessa tilassa, heitä ei kauheasti pidätellyt se tosiasia, että olimme laskeutumassa ja turvavyövalo paloi. Joku halusi mennä ilmoittamaan jotain lentoemännille jotka istuivat jo omilla paikoillaan vöissä, koska kone oli laskeutumassa. Eliaksen kollega päätti siis lähteä käytävää pitkin kohti koneen keulaa. Tuli muuten aika ponnekas kuulutus että istu alas. Ja herra istahti. 

Samaan aikaa kuitenkin Eliaksen vieressä istunut tyyppi yritti väistellä oskuryöppyjä ja nousi ylös. En seurannut tapahtumia niin tarkkaan, mutta epäilen että tämä herra laskeutui Splitiin seisten. Vaikka cabin crew toistuvasti kehotti häntäkin istumaan. 

Pääsimme alas. Hengissä. Kaikki. Myös Elias. Joka tosin oli sotkenut itsensä, housut ja paidan, mutta myös lentokoneen penkin ja lattian. Oksu ei sitten ollutkaan osunut oksennuspussiin. Ja se tuoksu oli edelleen melkoisen mellevä…..

Pääsin koneesta ulos. Kun odottelin laukkuani hihnalta seurailin katseellan näitä känniääliöitä. Eliasta ei näkynyt. Veikkaan että herralla oli hieman selvitettävää lentokoneen henkilökunnan kanssa. Ehkäpä palaverissa keskusteltiin mm. koneen siivouksesta, sen kustannuksista - ehkä jopa siitä että mitä jos kyseinen kone ei pääsekään lähtemään seuraavalle lennolle koska oksu. Ja siivous. Lentokoneiden aikataulut kun on melkoisen tiukasti suunniteltu. Saattaapi olla että ne viski/konjakkihörpyt koneessa maksoivat Eliaksella paljon. Toivottavasti. 

Näin tällä kertaa. Seuraavass tarinassa paneudutaan sitten turismiin. Pysykääpä siis kanavalla. 

Vuokralle?

Perjantai 14.11.2025 klo 11.22 - JariH

Kyselin edellisen kirjoituksen lopuksi että olisiko syytä käydä asuntojen ostohintojen lisäksi myös hieman vuokra-asuntomarkkinoita läpi täällä Kroatiassa. Vastausten perusteella kuulemma on syytä. Ja kiinnostusta. Joten käydään.

Sitä ennen kuitenkin pakko-oireeni eli aamuinen tunnin rutiinikävely ja mitä sille kuuluu. Minähän sain muutama päivä sitten 400 päivän putken täyteen näitä kävelyjä ja mietin että joko nyt helpottaisi. Ettei enää olisi niin “pakko” ihan joka päivä lampsia menemään. Vaan eipä tunnu helpottavan. Kyllä sitä yhä edelleen veri vetää aamuisin tien päälle tunniksi. Joten eiköhän me nyt sitten sitä viiden sadan päivän rajapyykkiä kohden mennä. Raporttia seuraa. Tänään tuli 405 päivää täyteen.

Sitten asuntojen kimppuun. Eli vuokra-asuntojen. Ja kuten myytävien asuntojen kohdalla, tälläkin kertaa pysytellään pitkälti näillä meidän huudeilla. Eli tässä Splitin ympäristössä.

Ihan ensiksi muutama yleisluonteinen toteamus aiheesta. Yleisesti ottaen suurin osa asunnoista täällä on valmiiksi kalustettuja. Eli kämpästä löytyy huonekalujen lisäksi usein kaikki keittiökamat kuten kattilat, kipot ja kupit. Joskus jopa pyyhkeet ja lakanat. Joten vuokra-asuntoon muuttaminen on helppoa. Ei muuta kuin omat vaatteet kainaloon ja menoksi. Näin minäkin tein silloin joskus 10 vuotta sitten kun tälle yhä jatkuvalle reissulle lähdin. 

Toinen asia on sitten hieman hankalampi. Näillä huudeilla melko moni haluaa antaa asuntonsa vuokralle vain osaksi vuotta. Eli vain talviajaksi, koska vuokranantajilla pyörii eurot silmissä. He uneksivat tienaavansa sesonkiaikana huomattavasti enemmän kun pyörittävät airbnb:ssä asuntoaan. Joten kun etsit asuntoa täältä, kannattaa kiinnittää huomio että kämppä on käytettävissä ympäri vuoden. 

Vuokrasopimus kannattaa tehdä kirjallisena ja käydä jopa notariaatilla ‘virallistamassa’ se. Vielä muutama vuosi sitten tätä notariaatilla käyntiä ei tarvittu, mutta kokemus on osoittanut että virallistaminen varmistaa sopimuksen pitävyyden. Myös vuokranantajat edellyttävät nykyään usein tätä notariaatilla käyntiä, koska he ‘joutuvat’ maksamaan veroja vuokratuotoistaan. Niinpä vuokran voi nykyään maksaa jopa pankkitilille. Ennenvanhaan sen kykeni, joskus jopa piti, maksaa käteisellä koska kukaan ei vahtinut mitään. Ja asiat olivat muutenkin hieman hämärämpiä. Nyt kaikki on muuttunut läpinäkyvämmäksi ja virallisemmaksi, kenties jopa paremmaksi, verrattuna siihen miten asioita hoideltiin vielä muutama vuosi sitten.   

Kun ainakin osa perusasioista on käyty läpi, mennään niihin hintoihin. Eli vuokriin. Vuokran suuruus riippuu luonnollisesti mm. asunnon sijainnista ja sen kunnosta, aivan kuten ostopuolella. Seuraavat vuokrahinnat ovat pääosin yhden makuuhuoneen asuntojen hintoja, eli siis asuntojen, joissa on olohuone, makuuhuone, kylppäri ja keittiö. Ja jotka on kalustettu kuten edellä todettu. Tällä kertaa en luottanut Numbeoon, vaan kurkin asioita ihan suoraan juuri nyt tarjolla olevien asuntojen kautta. 

Kaštelassa, eli tässä kaupungissa jossa minä asun, yhden makkarin kalustetun kämpän vuokra pyörii juuri nyt tarjolla olevien asuntojen perusteella 400 ja 650 euron välillä. Kaikki nämä ovat siis käytössä ympäri vuoden. Naapurikaupungissa Trogissa vastaavan asunnon vuokrat ovat hieman korkeammat, tarjolla olevien kämppien vuokrat siellä ovat 500-700 euroa. Ja lopuksi isommassa kylässa, eli Splitissä, vuokrat pompsahtavat hieman lisää, sieltä löytyy kämppiä 600-900 euron hintaan. Splitissä on muuten selkeästi enemmän asuntoja vuokrattavana kuin Kaštellassa tai Trogissa.  

Kävin myös ihan huvin ja urheilun vuoksi kurkkaamassa vuokrahintoja korkeista hinnoistaan valitettavan tunnetussa Dubrovnikissa. Siellä samoilla parametreilla löytyy hämmentävän vähän asuntoja, itseasiassa tasan kaksi, ja niiden hinnat ovat suurinpiirtein samat kuin Splitissä. Tarjonnan vähäisyyteen Dubrovnikissa vaikuttaa taatusti se, että siellä vuokranantajat siellä keskittyvät enemmän sesonkiajan vuokraukseen. Koska turistit ja ahneus.  

Kaikki hinnat on muuten kaivettu paikallisesta Tori.fi:stä eli Njuskalo.hr -sivustolta. Käännösohjelman avulla siellä on helppo  selailla mm. asuntoja. Kyseiseltä sivustolta minäkin aikoinaan löysin ihka ensimmäisen kämppäni täällä Kroatiassa. 

Näin tällä kertaa. Katsellaan mitä sitä seuraavaan postaukseen keksitään. Jos herää jotain kysymyksiä ja/tai pyyntöjä mistä haluaisitte minun kirjoittavan, toiveita saa esittää.