Kotona ollaan kevään reissujen jälkeen. Aivan kuten edellisessä jutussa kerroin. Muutaman päivän se otti että sai rakenneltua rutiinit kohdilleen, pyykit pestyä ja asiat ojennukseen. Nyt voi vaipua kesähorrokseen. Käydä aamulla Adrianmeressä, nukkua päiväunet, käydä meressä uudelleen, istuskella iltapäiväoluella rantakadulla…… ja tietysti juuri nyt katsella jalkapalloa. Kesäkoomailla. 

Lupasin edellisessä jutussa palata kotimatkaan Romaniasta. Joten palataan. Lensin yhden hypyn taktiikalla Budapestistä Amsterdamin kautta Splitiin. Yhtiö oli KLM. Ensimmäinen legi Budapestistä Amsterdamiin meni hienosti, kone oli ajoissa, cabin crew todella ystävällistä - itse asiassa näyttivät jopa siltä että nauttisivat siitä mitä tekevät. Tarjoilivat voileivän ja viiniä/olutta matkan aikana. Kaikki oli paremmin kuin hyvin. Ehdin jo miettiä että kylläpä nämä ‘vanhat yhtiöt’ hoitavat hommansa aivan eri tasolla kuin halpalentoyhtiöt. Mutta sitten tuli se seuraava legi. Amsterdamista Splitiin. Yhtiönä edelleen KLM.

Ongelmat alkoivat jo portilla. Ystävällinen henkilökunta gatella ilmoitti, että lento myöhästyy ensin 20 minuuttia, sitten 40 minuuttia ja lopulta tunnin. Syynä oli se, että edellisellä lennolla koneessa oli asiakas joka istui rullatuolissa. Tuoli oli sähköinen ja niin painava ettei sitä ihmisvoimin saatu nostettua pois koneesta. Hissi, jolla homma olisi hoitunut, oli rikki. Niinpä odottelimme uutta nosturia tunnin.  

Vihdoin pääsimme koneeseen, mutta koska olimme tunnin myöhässä, olimme menettäneet oman lähtöslottimme. Niinpä jouduimme jonottamaan ja odottelemaan että kiitotielle tulisi väli jossa pääsemme ilmaan. Moinen väli ilmaantui onneksi verrattain nopeasti ja näin suuntasimme nokan kohti Splitiä. Vihdoin.

Sitten matkustamoon. Huoh. Olen käyttänyt känniääliöistä, joita matkoilleni silloin tällöin ilmestyy yleisnimitystä Tero ja Pasi. Pasi ja Tero ovat tyyppejä, jotka ovat aina myöhässä vähintään vartin kun ryhmä on lähdössä, ovat pikku tuiterissa heti aamusta ja kun joutuvat hukkaan, löytyvät suurella todennäköisyydellä lähimmästä baarista. Saavat päähänsä kaikenlaista hauskaa. Kuten pissata passintarkastuskopin kulmalle rajalla. Pasi ja Tero ovat usein, lähes aina, reissussa joko firman ‘virkistysmatkalla’ tai jonkin tietyn ammattiryhmän yhteisillä reissuilla. 

Nyt näitä paseja ja teroja oli about 15 kappaletta lennolla Amsterdamista Splitiin. Edessäni kolmella rivillä istui hollantilaisia puhelinmyyjiä jotka olivat käsittääkseni jonkinlaisella palkintomatkalla. Ja kännissä. Heti lähdössä. Porukka oli pääsääntöisesti noin 18-20 vuotiaita nuoria miehenalkuja ja varustautuneet lennolle mm. omilla konjakki- ja viskipulloilla. Tietysti ne pahimmat häiriköt olivat juurikin minun edessä. Luonnollisesti. 

Koska sokka oli irti, tönittiin edessä olevia penkkejä, kaadeltiin vesi(?)pullosta nestettä kavereiden päälle, revittiin toisia tukasta, rampattiin vessassa ja pidettiin älämölyä. Hyvin suurella äänellä. Henkilökunta kävi vähän väliä rauhoittelemassa porukkaa ilman sen suurempaa menestystä. 

Eikä siinä mitään, olen taatusti joskus ollut itsekin melko hyvässä vauhdissa aikoinaan kun tulimme silloisten kollegoiden kanssa vaikka jostain messumatkalta. Tuolloin lentoyhtiöt vielä tarjoilivat alkoholijuomia lähes vapaasti koneessa ja takaosastolla sai vetää röökiä. Ja mehän vedettiin. Sitä alkomahoolia ja röökiä. Oli usein melkoiset bileet koneessa. 

Kuten oli puhelinmyyjilläkin. Kunnes tuli se hetki. Se hetki kun viski/konjakki alkaa potkia. Tulee paha olo. Näin kävi Eliakselle (nimeä ei muutettu). Hän istui suoraan minun edessä. Elias nyykähti ensin kumaraan. Kaverinsa toivat hänelle oksennuspusseja. Jotka tulivatkin tarpeeseen juuri kun aloimme lähestyä Splitiä. Elias voi pahoin. Hyvin voimakkaasti, useasti ja runsaasti. Voin kertoa että oksutuoksu ei todellakaan ole kaikkein miellyttävin tuoksu lentokoneessa. 

Koska kaverinsa olivat samankaltaisessa tilassa, heitä ei kauheasti pidätellyt se tosiasia, että olimme laskeutumassa ja turvavyövalo paloi. Joku halusi mennä ilmoittamaan jotain lentoemännille jotka istuivat jo omilla paikoillaan vöissä, koska kone oli laskeutumassa. Eliaksen kollega päätti siis lähteä käytävää pitkin kohti koneen keulaa. Tuli muuten aika ponnekas kuulutus että istu alas. Ja herra istahti. 

Samaan aikaa kuitenkin Eliaksen vieressä istunut tyyppi yritti väistellä oskuryöppyjä ja nousi ylös. En seurannut tapahtumia niin tarkkaan, mutta epäilen että tämä herra laskeutui Splitiin seisten. Vaikka cabin crew toistuvasti kehotti häntäkin istumaan. 

Pääsimme alas. Hengissä. Kaikki. Myös Elias. Joka tosin oli sotkenut itsensä, housut ja paidan, mutta myös lentokoneen penkin ja lattian. Oksu ei sitten ollutkaan osunut oksennuspussiin. Ja se tuoksu oli edelleen melkoisen mellevä…..

Pääsin koneesta ulos. Kun odottelin laukkuani hihnalta seurailin katseellan näitä känniääliöitä. Eliasta ei näkynyt. Veikkaan että herralla oli hieman selvitettävää lentokoneen henkilökunnan kanssa. Ehkäpä palaverissa keskusteltiin mm. koneen siivouksesta, sen kustannuksista - ehkä jopa siitä että mitä jos kyseinen kone ei pääsekään lähtemään seuraavalle lennolle koska oksu. Ja siivous. Lentokoneiden aikataulut kun on melkoisen tiukasti suunniteltu. Saattaapi olla että ne viski/konjakkihörpyt koneessa maksoivat Eliaksella paljon. Toivottavasti. 

Näin tällä kertaa. Seuraavass tarinassa paneudutaan sitten turismiin. Pysykääpä siis kanavalla.