Oli duunireissu Romaniaan. Olen käynyt maassa toki aiemminkin, mutta kokonaisvaltainen maanvalloitus on puuttunut. Vaan ei puutu enää. Tai jos tarkkoja ollaan, en tainnut valloittaa Romaniaa vaan lähinnä Transsilvian. Tiedättehän sen kolkan maasta jossa tyyppi nimeltä Dracula aikoinaan asusteli. 

Minä olen se tyyppi, joka haluaa olla joka paikassa ajoissa. Joidenkin mielestä joskus jopa liian ajoissa. Minusta on vaan inhottavaa juosta kelloa vastaan jos pitää olla jossain johonkin aikaan. Kuten vaikka lentokoneessa. Niinpä olin viikko sitten perjantaina, lähtöpäivänä Romaniaan, ihka ensimmäinen matkustaja Splitin lentokentällä. Olin ensimmäinen matkalaukkudropissa, olin ensimmäinen turvatarkastuksessa ja ensimmäinen asiakas kahvilassa. Semmoinen kolmisen tuntia ennen koneen lähtöä. Mutta ajoissa.

Sitten elettiin jälleen kerran viikko bussissa. Ajeltiin ympäri Transsilviaa, nähtiin kirkkoja, nähtiin vanhoja linnoituksia, nähtiin hieman lisää kirkkoja…. niitä siellä nimittäin riittää. Nautittiin siinä sivussa maailman halvin ravintolaolut; 0,5 tuoppi paikallista olutta huimaan 1,98€ hintaan! Muutoinkin hintataso baareissa ja ravintoloissa oli sangen kohtuullinen. 

Romaniassa kaikki oli upeaa, hienoa, mahtavaa ja ihanaa. Suuri osa kohteissa joissa kävimme oli paikkoja joita ei löydy mistään muualta maailmassa. Ainakin jos uskomme todennäköisesti Ceaușescun aikana koulutuksensa saanut paikallisopasta, eli romanialaista kollegaani. Hän ei kylläkään halunnut hehkutuksensa lisäksi puhua mistään ikävistä asioista, jos häneltä kysyi jonkin vähänkin vaikean tai negatiivisen asian, herran englanti alkoi pätkiä yllättäen. Niinpä lopetin moisten asioiden kyselemisen. Mutta hommat hoidettiin yhteistyössä, kunhan muistettin edetä ‘slowly slowly’ ja aina välillä ‘watch your steps’. (Sisäpiirijuttu, sorry).

Romanialaisissa hotelleissa tuntuu muuten olevan ihan oma tähtiluokitussysteemi. Yövyimme neljän tähden hotelleissa, joista osa ei olisi yltänyt länsimaisen standardin mukaisesti hädin tuskin kolmeen tähteen. Ja ruoka….. no, se oli syötävää, kukaan ei saanut minkääntasoista ruokamyrkystä mutta ei myöskään ensimmäistäkään vau-efektiä. Tiedättehän sen tunteen että ‘nyt muuten on hyvää’.  

Romania on kokonaisuudessa vähän niinkuin Bulgaria 1.2. Asiat eivät ole aivan niin rempallaan kuin Bulgariassa, vaikka pyörimme ajoittain melko pienissäkin kylissä turistialueiden ulkopuolella. Vastaan tuli toki silloin tällöin heppakärryjä, mutta talot ja niiden pihat vaikuttivat melko hyvin hoidetulta. Lisäksi tiet, myös hieman syrjemmässä, olivat hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Ainakin paremmassa kuin mitä ne ovat Bulgarian syrjäkylillä.

Kaiken kaikkiaan Romania oli ihan kiva paikka. Käväistä. Työmatkalla. Vaan jos joskus tulee mieleen että minneköhän sitä lähtisi omalle lomamatkalle, ei Romania kyllä listalla kovin korkealla keiku. Ei edes Bukarest. Maassa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta ei myöskään mitään vetovoimatekijöitä jotka saisivat palaamaan vapaa-ajalla. Ainakaan minua. Vaikka ostinkin sieltä peräti kuusi (6) t-paitaa!

Nyt on työt tehty. Kevään ryhmän hoidettu. Nyt alkaa eläkeläisen loma. Ei matkoja, ei ryhmiä, ei asiakkaita. Kaksi ja puoli kuukautta Adrianmerta, meressä lillumista, rantakuppiloissa notkumista ja ehkä ihan vähän kroatiankielen opiskelua. Niin ja tietysti polven kuntouttamista. Saapa nähdä mitä tästä tulee.

Seuraavassa jutussa tarina matkustamisesta, tarina Flight in hell. Asiaan liittyy vahvasti myös Pasi ja Tero. Tästä lisää siis seuraavassa postauksessa.