Uutiset

Toukokuu 2024

Lauantai 18.1.2025 klo 14.02 - JariH

aloitus.jpg

Kun aloitin kirjoittamaan tätä vuoden 2024 toukokuun juttua, mietin että sehän taisi olla vähän sellainen välikuukausi verrattain vauhdikkaiden huhti- ja kesäkuun välillä. Sitten kurkkasin kalenteriin, että mitäs sitä oikein on toukokuussa touhuttu, ja huomaisin, että eihän sitä nyt sitten kuitenkaan ihan turhaksi kuukaudeksi näemmä voi kutsua.

Lähdetään liikkeelle siitä, että olin työmatkalla kuukauden puoleen väliin asti. Eli kun lähdin reissuun 10.04., palasin kotiin toukokuun 11. päivä. Notkuin ympäri Balkania siis sellaiset kevyet 4,5 viikkoa. Voin muuten sivumennen sanoen kertoa, että on verrattain haastavaa pakata moiselle reissulle, varsinkin jos/kun mukaan ei oteta repun lisäksi muuta kuin yksi cabin bag -laukku, joka ei saa painaa kuin 8 kiloa. Itse valitsin taktiikaksi etukäteen valmiiksi katsotut pesulat. Pesetin paitoja, kalsareita ja muuta pyykkiä parikin kertaa matkan aikana.

jalat_altaalla.jpg

Tuon reippaan kuukauden aikana vedin matkanjohtajan hommissa kolme erilaista ryhmää. Ryhmien välissä oli aina muutama päivä elpymistä, jotka makailin hotelleissa palautuen, pyykkiä pesten ja huilaten. Tulen muuten jossain välissä tässä kevään aikana lisäämään näille sivuille hotelliarvioita, luonnollisesti keskittyen pitkälti Balkanin maihin. Toki arvioiden sekaan saattaa mahtua myös hotelleja muista maista, jos sellaisia on sattunut eteen, mutta koitan keskittyä sivuilla jo valmiiksi esiteltyihin kohteisiin/kaupunkeihin. 

Toukokuun puolessa välissä tulin sitten vaihteeksi kotiin. Suoraan Bulgarian kesään. Sillä kyllähän täällä toukokuussa on jo ihan täysi kesä. Itse asiassa toukokuu on yksi parhaimpia vuodenaikoja Plovdivissa, koska lämpötila on vielä sangen siedettävä. Myöhemmin kesällä heinä-elokuussa elohopea saattaa nimittäin kivuta reippaasti yli neljänkymmenen. Ja se ei todellakaan ole miellyttävää. Varsinkin kun täällä merta ei ole mailla eikä halmeilla. 

Loppukuukausi meni palautuessa, nykyisen kotikaupunkini tapahtumatarjontaan tutustuen ja kesäkuuhun valmistuen. Sillä silloin tapahtuu taas. Paljon. Kuten vaikka jatkotutkimuksia huhtikuussa löytyneestä pääpatista. Ja luonnollisesti ‘vähän’ reissuja. Tällä kertaa kuitenkin ihan omia sellaisia. Eli oikein lomareissuja! Stay siis tuned.

duunit_loppu.jpg

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toukokuu, työmatka, 2024, kevät, kesä, Dubrovnik, meri, kuumuus

Maaliskuu 2024

Keskiviikko 15.1.2025 klo 11.49 - JariH

             

IMG-20240324-WA00012.jpg

Taisin tuossa edellisessä kirjoituksessa, jossa kerroin helmikuun tapahtumista, varoitella  valmiiksi ettei maaliskuussa 2024 tapahtunut mitään. Nyt voin vahvistaa, ettei todellakaan tapahtunut. Maaliskuun, joka näyttäisi olleen lähes vuoden tylsin kuukausi, ainoat hyvät puolet ovat kevään vauhdikas eteneminen ja se, että maaliskuussa aletaan yleensä jo suunnitella myöhäisemmän kevään ja kesän tapahtumia. Ja asioiden suunnittelu on aina kivaa. Itseasiassa reissujen suunnittelu on yksi lempipuuhiani. Tykkään kovasti tutkia millä, miten ja milloin pääsen paikkoihin, missä asun, mitä teen jne. Tuota hommaa tehtiin viime vuoden maaliskussa, ja sitä tehdään taatusti myös tänä vuonna kunhan ensin päästään riittävän pitkälle tätä vuotta. Kun kevään ja kesän aktiviteetit alkavat lähestyä. 

vanha.jpg

Vuoden 2024 maaliskuu meni pitkälti kotipaikkaan tutustuen. Eli ihan paikalliseen pyörimiseen. Kun kurkkasin kalenteriin paljastui että maaliskuussa on tavattu paljon täällä Plovdivissa asuvia expatseja ja touhuttu heidän kanssaan kaikenlaista. Plovdivissa vaikuttaa hyvin aktiivinen ulkomaalaisyhteisö, siis yhteisö, johon kuuluu tänne syystä tai toisesta muuttaneita ulkomaalaisia. Todettakoon tähän väliin, koska se aina tuntuu kiinnostavan, että minun tietojen mukaan täällä ei asu muita suomalaisia kuin minä. Expatsit järjestevät tapaamisia, meilllä on lukupiirejä, on kirjoitusryhmiä, tanssiryhmiä, hikingryhmiä ja tietysti kielikursseja. Täytyy sanoa, että Kroatiaan, tai tarkemmin Splitin ympäristöön verrattuna, Plovdivin kansainvälinen yhteisö on huomattavasti aktiivisempi. Joka on ymmärrettävää sikäli, että Plovidiv on (suur)kaupunki, kun taas Kastela, jossa asuin Kroatiassa, on lähinnä pikku kylä, joka elää pitkälti turismista eikä välttämättä kerää niin paljon ulkomaalaisia ympärivuotiseen asumiseen. 

Vaan kyllä sitä jotain tuli maaliskuussa 2024 tehtyä. Kuten todettu, liikkuminen oli pitkälti paikallista. Joka sinänsä oli mukavaa sillä siinä sivussa näki ja löysi aivan uusia kohteita nykyisestä kotikaupungista. Sitä paitsi kelit olivat kohdallaan. Maaliskuu, varsinkin sen loppupuoli, on nimittäin parhaimmillaan jo shortsikuukausi. 

kukeri.jpg

Lähialuematkoilla tutuksi tuli myös paikallinen kukeri -perinne. Se on perinteinen balkkanilainen rituaali, jonka tarkoituksena on karkoittaa pahoja henkiä. Kukerissa miehet pukeutuvat koko vartalon peittäviin pukuihin, joita koristaa usein eläinten naamiot. Puvuissa on myös suuria kelloja, ja näin ollen miesryhmän liikkuessa kilkatus on melkoista. Perinteen mukaan kukerit kävelevät ja tanssivat kylien läpi, usein yöaikaan jotta 'aurinko ei ottaisi heitä kiinni'. Kyseinen perinne on tuttu läpi koko Balkanin mukaanlukien Kreikka ja Romania. 

Nykypäivänä kukeri -juhlia järjestetään useissa kylissä ja kaupungeissa. Juhlissa esiintyy useita eri ryhmiä, jotka 'kilpailevat' keskenään siitä, kuka on komeimmin pukeutunut, kuka kilisee ja kolisee parhaiten. Eli kuka niitä pahoja henkiä karkoittaa parhaiten. Tällaisessä juhlassa tuossa Plovdivin lähikylässä kävin minäkin. Ja olihan se kokemus. Mukavat kyläjuhlat siis. 

Näin siis tylsähkö maaliskuu 2024. Kuten tuolla alussa kerroin, maaliskuussa suunnitellaan ykeensä jo tulevia reissuja, joa niin tehtiin viime maaliskuussakin. Ja suunnittelun tuloksia alkaa näkymään heti seuraavassa, huhtikuun postauksessa. 

plov.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maaliskuu, 2024, historia, kevät, tapahtumat