Uutiset

Maitojuna?

Tiistai 3.6.2025 klo 23.00 - JariH

“Ethän sinä siellä kuitenkaan pärjää! Tulet hetken kuluttua maitojunalla takaisin. Mitä sinä vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa ja vieraiden ihmisten keskuudessa teet? Et kuitenkaan viihdy siellä. Kaikki muutos on aina pahasta.”

Siinä pieni katsaus siihen, minkälaisia kommentteja sain melko tarkkaan tasan 9 vuotta sitten kun pakkasin henkilökohtaiset tavarat, taistelutoverini Rocky the Dogin ja ilmoitin muuttavani Kroatiaan. No, nyt reissussa on kulunut yhdeksän vuotta, asunto, paikkakunta ja jopa maa on vaihtunut matkan varrella, todella paljon on ehtinyt tapahtua, mutta ei sitä paljon puhuttua maitojunaa ole näkynyt. Paitsi nyt. Nyt se juna sitten saapui.  

Juna vaan näyttäisi olevan hieman eri maitojuna kuin nuo alussa mainittujen kommenttien/ennustusten viljelijät aikoinaan olettivat. Askel taaksepäin otetaan, mutta ei kuitenkaan ihan lähtöpisteeseen, eli Suomeen, asti. Ei, nyt palataan sinne, mistä koko tämä ulkomaan vaellus aikoinaan alkoi. Palataan kylään, johon Suomesta silloin lähes vuosikymmenen sitten alunperin muutin. Palataan vähän kuin “kotiin”.

Tiedättekö sen tunteen, kun kävelee kolmen vuoden jälkeen tutuilla huudeilla? Kun huomaa, että tuo talo, jota silloin kolme vuotta sitten remontoitiin, on tullut valmiiksi. Ja tuo toinen ei. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Olemmehan kuitenkin Dalmatiassa. Tai että tuo kahvila on vieläkin paikoillaan ja toiminnassa. Vaikkakin vaihtanut vuosien saatossa nimeään. Ja tuohon on tullut lopultakin vuosia kestäneen remontin jälkeen uusi paikka. Tai kun menet kolmen vuoden takaiseen kantapaikkaan, tiskin takaa kuuluu ensimmäisenä huuto: LazyFinn! Kun kaikki on paikoillaan. Kun kaikki on ennallaan. Jopa torimummo muistaa sinut. Nyt pitäisi vaan itse sijoittaa itsensä takaisin siihen, minkä luuli joskus kolmisen vuotta sitten jättäneen taakseen lopullisesti. Pitäisi päästä takaisin dalmatialaiseen ajatus- ja elämänmuotoon. Josta taatusti tulen kirjoittamaan lisää tulevaisuudessa. 

Tilanne on siis nyt se, että olen muuttanut takaisin Kaštelaan, olen muuttanut Kaštel Stariin, itseasiassa olen muuttanut takaisin juurikin siihen asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan. Syitä takaisin paluuseen voi olla useita, mutta päällimmäisenä on Adrianmeri. Joka sijaitsee nyt noin 30 metrin päässä asunnosta. Toinen syy saattaa olla, että ehkä sitä ensimmäisen kuuden vuoden ulkomailla asumisen aikana omaksui jollain tavalla tämän dalmatialaisen elämänmuodon ja tottui näihin paikallisiin tapoihin, jotka tosin melko usein ihmetyttivät ja hämmensivät. Joskus melkoisen isosti. Mutta silti, en voi kieltää, että kyllähän se  aikamoisen hyvältä tuntuu palata takaisin. 

Tämä hyvänolon tunne tulee, tiedän sen jo nyt, muuttumaan tammikuun pimeydessä, tuulessa ja koleudessa. Tulen tammikuussa ihmettelemään suuresti, että mikä ihme minut oikein sai palaamaan. Kylillä ei näy ketään, kaikki paikat ovat kiinni, missään ei tapahdu mitään, ei siis yhtään mitään, lämpöä on viisi astetta ja tuulee noin miljoona kilometriä tunnissa. Pohjoisesta. Feels like -15 C. Silloin mielessä käy taatusti, että mitä ihmettä minä täällä teen. Tästäkin tulette taatusti saamaan päivityksiä tulevaisuudessa. Epätoivoisia sellaisia. 

Mutta täällä sitä siis taas ollaan Kaštelassa. Tarkemmin sanottuna Kaštel Starissa. Joten jos olette tulossa Kroatiaan, Splitiin tai peräti Kaštelaan, ottakaapa yhteyttä. Käydään kahvilla (kaljalla). Lupaan antaa teille sisäpiiritietoa, kertoa kaupungin historiasta ja vinkata mitä täällä kannattaa tehdä. Ja ennen kaikkea mitä ei. 

Marraskuu 2024

Perjantai 7.2.2025 klo 16.04 - JariH

Kylläpä viime vuoden kuukaudet olivat erilaisia. Kuten edeltävistä postauksista voi todeta, loppukeväästä ja kesän alussa sitä mentiin todellakin sinne sun tänne pitkin poikin Eurooppaa, mutta mitä pidemmälle syksy eteni, meno rauhoittui. Kun tutkailin tekemisiäni marraskuulta, totesin, että se elämä oli sitten varmaan semmosta normaali-ihmisen elämää. Tiedä sitten.

Koko kuukausi kotona. Ei käyntejä yhtään missään, ei edes naapurikaupungeissa tai -kylissä. Telkkaria, sohvaa ja lenkkejä. Tietysti. Olen nyt tänään, tätä kirjoittaessani, lenkkeillyt 125 päivää putkeen. Tai en välttämättä lenkkeily ihan joka päivä, onhan tuohon aikajanaan sisältynyt toki työmatkoja ja -päiviä, mutta  125 päivää putkeen olen saavuttanut askeltavoitteeni. Se tarkoittaa ajallisesti melko tarkkaan tunnin mittaista kävelyä. Joka on verrattain helppo suorittaa myös silloin kun on töissä. Kotona ollessa ne askeleet kävellään kaupungilla, napit korvissa ja äärimmäisen huonoa musiikkia kuunnellen. Hyvin tärkeä suorite. Satoi tai paistoi. Kävelylenkeillä saa myös usein päässä myllertävät ajatukset ojennukseen. Myös ne huonot. 

Kun ei ihan kauheasti ole reissuja raportoitavaksi, käydään läpi niitä erilaisia matkustustapoja. Niistähän on kirjoitettu jo tuolla matkalla -sivulla, mutta jos tässä kohtaan kävisin läpi omia kokemuksia erilaisista liikkumistavoista Balkanilla. Saatan tosin käväistä myös hieman muualla Euroopassa. 

Aloitetaan junista. Joista voidaan yleisellä tasolla todeta, että kalusto Balkanin maissa on usein vanhaa, joissain maissa jopa perua joko Jugoslavian tai sosialistiselta aikakaudelta. Lisäksi junat ovat verrattain hitaita. Lähes jokaisessa maassa. Tosin, mitä pohjoisemmaksi mennään, junaliikenne paranee. Sloveniassa on hyvinkin toimiva rautatie kuten myös Kroatian pohjoisosissa ja Serbiassa. Toisaalta Albaniassa, Montenegrossa ja Pohjois-Makedoniassa ei junia juurikaan ole. Bulgariassa raiteilla kulkee vaunuja, jotka on rakennettu joskus ajat sitten vanhassa iloisessa Neuvostoliitossa, mutta varsinkin pääkaupunki Sofian ympäristöstä löytyy aivan nykyaikaista kalustoa. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että jos sattuu löytämään jostain juna-aikataulun, ja siinä mainitut junat ovat oikeasti olemassa ja sattuvat vieläpä liikkumaan, junamatkustaminen on täällä edullinen vaihtoehto. Verrattain hidas toki, mutta edullinen. 

Pieniin ylläreihin on syytä varautua. Minun ihan ensimmäinen junamatka Bulgariassa piti sisällään täysin ennakoimattoman pysähdyksen keskellä ei yhtään mitään. Seisoimme paikoillaan reilun pari tuntia eikä kukaan koskaan kertonut syytä että miksi. Myöhemmin kuulin, että junan veturi oli käynyt auttamassa jotain toista junaa, jolla oli jotain ongelmia. Että ei niitä omia aikatauluja ihan kauhean tiukoiksi kannata laatia, koskaan ei voi tietää jos veturia tarvitaan muualla. 

Toki pääsimme lopulta jatkamaan, mutta noin 40 kilometriä ennen määränpäätä juna syttyi tuleen. Naapurivaunun alla oli ihan oikea tulipalo. Meidät käskettiin ulos junasta pientareelle ja paikalle saapui palokunta pillit vinkuen. Junallinen matkustajia seisoi sitten penkalla ja ihmetteli. Olin varmaan niin epätoivoisen näköinen, että se ainoa kanssamatkustaja joka puhui pari sanaa englantia, tuli sanomaan että hänen serkkunsa tulee hakemaan hänet ja he voivat ottaa minut kyytiin jotta pääsen määränpäähäni. Niinpä jatkoin matkaani sitten täysin tuntemattomien ihmisten autolla. Onni onnettomuudessa oli, että lento jonne olin matkalla, lähti vasta seuraavana päivänä. 

Tähän väliin täytyy todeta, että tuon hieman hämmentävän junamatkan jälkeen olen matkustanut bulgarialaisissa junilla useammankin kerran ilman minkäänlaisia ongelmia. Junat ovat olleet itse asiassa jopa hämmästyttävän aikataulussaan. Matka täältä Plovdivista pääkaupunki Sofiaan (130 km) maksaa  ykkösluokassa 11 BGN, eli noin 5,60€. Ykkösluokka täällä tarkoittaa vain hieman isompia istuimia. Ei muuta.  

Viime kesän reissuilla tuli junilla ajeltua myös muualla Euroopassa. Saksan junat toimivat kuin… no, Saksan junat. Aikataulut ovat verrattain pitävät ja hinnat ihan ok. Ei ryöstöä, mutta ei ihan ilmaistakaan. Puolalaiset junat puolestaan, kun olet menossa vaikkapa Saksasta Puolaan, tulevat hakemaan matkustajat Saksasta. Junat ovat toimivia. Ei minkäänlaista valittamista. Ei myöskään Puolan sisäisestä liikenteestä. Niin puolalaisissa kuin saksalaisissa junissa toimii jopa ilmastointi. Sellaista ylellisyyttä ei Bulgarian junista löydy. Niissä ei edes ikkunat pysy auki. 

Englannissa en matkustaisi junalla. Ne ovat nimittäin aivan törkykalliita. Ok, siellä liikennettä hoitaa useampi yhtiö, ja hinnat vaihtelevat, mutta kaikki ne junat jotka itse olen tsekannut, ovat olleet oikeasti ihan tolkuttoman kalliita. Niinpä olen kulkenut, jos en itse ole ollut ratissa, Englannissa busseilla. Ne toimivat siellä hyvin, eivätkä maksa ihan kauheasti. 

Junatarinat näköjään venyivät joten jatketaan bussi- ja vuokra-auto -kokemuksilla sitten joulukuun jutussa. Koska silloinkaan ei ihan kauheasti tapahtunut eikä oikeastaan tehty mitään. Paitsi tietysti joulu. Mutta siitäkin sitten seuraavassa tarinassa.   

Heinäkuu 2024

Torstai 23.1.2025 klo 10.15 - JariH

Heinäkuu 2024 oli lähes naurettava. Oikeasti. Koko kuukausi matkalla, tuhansia kilometrejä, 8 eri maata, kymmeniä eri kaupunkeja, kyliä ja muita paikkoja. Matkaa tehtiin niin matkailu- kuin henkilöautoilla, busseilla, junilla, taidettiinpa sitä jossain välissä vähän lentääkin. Ja koska kohteita, niin mielenkiintoisia kuin vähän vähemmän mielenkiintoisia, tuli eteen niin paljon että kaikkien mainitseminen tässä kohtaa on täysin mahdotonta, keskitytään taas, kuten kesäkuussakin, paikkoihin jotka tekivät suurimman vaikutuksen tai olivat muuten vaan yllättävämpiä. 

Kesäkuun raportti päättyi Sevillaan, jossa hetken huili. Kun kaupunki oli otettu haltuun, ja huilattu, vuokrattiin asuntoauto. Jälleen. Eli tehtiin taas Road Surferin kanssa diili siitä, että siirretään asuntoauto Sevillasta Mullheimiin Saksaan. Joten eikun matkaan.

Ensimmäinen pysähdys toi mukanaan yllätyksen. Todella mukavan kaupungin nimeltään Salamanca. Hieno kaupunki, josta ei etukäteen ollut minkäänlaista tietoa, mutta kun siellä sitten pyöri, vaikutus oli suuri. Todella suuri. Jopa niin suuri, että Salamancasta piti hankkia t-paita. T-paitahan hankitaan vain paikoista, jonne haluan päästä joskus takaisin tai joista muuten vaan tykkään. Nyt kaapista löytyy Salamanca -paita. 

Reissu jatkui Espanjasta Ranskan kautta Luxemburgiin. Ja taas yllätyttiin. Ja vaikuttuttiin. Mielessä pyöri aikaisempi vierailu 30-40 vuotta sitten Luxemburgissa josta oli jäänyt mieleen lähinnä joku tori ja kalliit hinnat. Ja se, etten tajunnut, että kaupungissa/maassa voi maksella asioita D-markoilla, että siellä ei välttämättä tarvitse vaihtaa paikallista valuuttaa…. 

Lopulta päädyttiin Mullheimiin jossa palautettiin ensin asuntoauto Road Surferin varikolle ja  huilailtiin, koska seuraavaa siirtoautoa piti odotella pari päivää. Ja suunnitella reissua, sillä seuraava auto oli Englannissa, jossa se piti ajaa Brightonista Edinburghiin. Ja miksipä ei. Piti vaan päästä ensin Saksasta Englantiin. Tällä kertaa matka tehtiin Keski-Euroopassa erinomaisen hyvin toimivalla Bla Bla Carilla. Bla Bla Carissa yksityiset ihmiset tarjoavat kyytejä jos/kun heidän autossa on tilaa. Eli ilmoittavat reittinsä ja sitten sinä voi buukata takapenkin ja reissata heidän kanssaan. Toimii hyvin Keski-Euroopassa, täällä Balkanilla ei todellakaan toimi. Tästä lisää ensi kuun jutussa. 

Mutta siis Enkkuihin. Siellä oli erinomaisen mielenkiintoista ajella asuntoautolla, joka sattui olemaan todella suuri, itseasiassa suurin niistä neljästä autosta jolla kesällä 24 ajeltiin. Autossa oli enkkutyyliin ratti ja vaihdekeppi väärällä puolella ja muutenkin koko liikenne tapahtui väärinpäin. Meni hetki ennenkuin asiat tulivat tutuiksi. Siis liikenne, auto ja paikalliset tavat. Englannissahan niin etäisyydet kuin nopeusrajoitukset ilmoitetaan maileissa. Niitä piti sitten koittaa käännellä kilometreiksi. Jänskätti kyllä koko setti melkoisesti. 

Mutta takaisin vaikuttaviin ja yllättäviin paikkoihin. Joista ensimmäinen, ehkä ujosti mieleen jäänyt Brightonin rannan jälkeen, oli York. Todellakin mukava, hieno, nätti ja historiallinen kaupunki. Ai niin, ennen Yorkiin saapumista istuttiin perinteisessä englantilaisessa pubissa Eastbourne -nimisessä pikku kylässä paikallisten joukossa katsomassa jalkapallon EM -kisojen loppuottelu. Englanti hävisi, joten tunnelma ei välttämättä ollut ihan tapissa. Pubin omistaja tarjoili kesken pelin pizzaa, jota oli vähintäänkin riittävästi. Yorkista ostettiin muuten t-paita. Koska se oli niim hieno paikka. Suosittelen käväisemään jos siellä päin liikutte. 

Sitten oli vuorossa mielenkiintoinen siirtymä. Väärinpäin ajettava auto oli viety, kuten sovittu, Edinburghiin, mutta uusi siirtosoppari, eli neljäs tälle kesälle, oli jo valmis. Auto olisi Marburgissa Saksassa ja se piti siirtää Veneziaan Italiaan. Piti vaan päästä Englannista Saksaan. Ja kyllähän se onnistui. Tosin ensin piti huilata pari päivää Manchesterissa, josta sitten bussilla Leedsin lentokentälle. Sieltä lento Ibizan kautta Frankfurtiin, josta junalla Marburgiin. Kuka sanoi että matkustaminen olisi helppoa ja yksinkertaista? Tuo keikaus Ibizan kautta muuten johtui puhtaasti siitä, että lennot tulivat sitä kautta selvästi edullisemmiksi kuin että olisi lennetty suoraan Englannista Saksaan. Eikä tälle legille sattunut löytymään Bla Bla Caria. 

Marburgista jälleen uusi asuntoauto alle ja nokka kohti Veneziaa. Matka suuntautui tällä kertaa Ranskan, joka oli sivumennen sanoen yllättävän kallis maa, Sveitsin vuorien ja muutaman mukavan kaupungin kautta Italiaan ja Veneziaan. Tosin suinkaan sinne, missä ne kanaalit ja kondolit ovat vaan hieman Venezian ulkopuolelle jonne auto toimitettiin. Sveitsistä voi muuten todeta, että vaikka maa on kallis, sieltä löytyy todella hienoja maisemia. Kuten  vuoret ja kaupunki nimeltä Lugano. Tykkäsin. Molemmista.