Uutiset

Joulukuu 2024

Tiistai 11.2.2025 klo 13.57 - JariH

avauskuva_plovdiv.jpg

Kirjoittelin marraskuun tarinan aluksi, että siinä kuukaudessa ei tapahtunut mitään. Ei yhtään mitään. Että elettiin luultavimmin sellaista normielämää, jota suurin osa ihmisistä elää. Joulukuussa elämä jatkui hieman samalla kaavalla. 

Paitsi että joulukuun puolessa välissä, tarkemmin 15.12., saatiin muutaman kuukauden väännön jälkeen nämä sivut auki, joulukuussa oli tietty joulu ja kuun, eli koko vuoden viimeisenä päivänä lähdettiin reissuun. Oikein Englantiin asti. Näistä kolmesta “suuresta” tapahtumasta olen kirjoittanut aikaisemmin. Tämän lisäksi joulukuu meni, aivan kuten marraskuu, pitkälti lenkkeillen, sohvalla maaten, telkkaria ja jääkiekkoa katsellen…ja ai niin,  lisäksi virallisesti nykyiseen kotikaupunkiin tutustuen. 

milo_Plovdiv.JPG

Käytiin nimittäin järjestelyllä ja opastetulla sightseenilla Plovdivissa. Ja kun alkuun päästiin, käytiin sitten samantien kolmella erilaisella opastetulla kiertokävelyllä. Ensin käveltiin ihan perussaitsari, jossa katseltiin ja kuunneltiin kaupungin perusnähtävyydet. Heti sen perää käveltiin grafiti-sightseen, joka esitteli Plovdivin grafitiskenen ja tarinat kuvien takana. Viimeiseksi suoritettiin vielä sosialistisen arkkitehtuurin kävelykierros, jossa ihmeteltiin sosialistisen ajan rakennustaidetta. Se pisti ajoittain hieman hymyilyttämään. Suosittelen hyvinkin vahvasti tekemään oman asuinkaupungin opastetun kierroksen, jos sellaisia teidän kaupungissa järjestetään, sillä niiltä saa todella paljon sellaista infoa josta ei välttämättä ole mitään tietoa. Tiedän tämän ihan kokemuksesta. Vaikka olen asunut Helsingissä vuosikymmenet niin opastettu kiertoajelu aikoinaan avasi aivan uusia näkökulmia ja kertoi uusia asioita syntymäkaupungistani. Oli todella mielenkiintoinen.  

grafiti1.jpg

Mutta meillä taitaa olla vielä parin matkustustavan omien kokemusten läpikäyminen kesken. Marraskuussa matkustettiin junalla, sitä ennen ollaan lennetty, joten mennään nyt lyhyesti bussilla ja vuokrataan autoja. Tällä kertaa pysyttäydytään henkilöautoissa, matkailuautojen vuokrauksesta olen kirjoittanut melko paljon aikaisemmissa kuukausissa. 

Siispä linja-automatkustus Balkanilla ja vähän yleisemmin Euroopassa. Ne omat kokemukset. Lyhyesti; homma toimii. Oikeastaan kaikissa Balkanin maissa. Jopa Serbiassa. Jokaisesta maasta löytyy maiden sisäisiä reittejä, jotka ovat huomattavasti kattavammat kuin junareitit. Busseja kulkee myös huomattavasti useammin kuin junia. Kaikissa maissa. Niiden lisäksi Balkanilla pääsee verrattain helposti, ja edullisesti, bussilla maasta toiseen. Reittejä, niin maiden sisäisiä kuin rajat ylittäviä, liikennöi useampikin yhtiö. Kannattaa vertailla, jotta löytyy itselleen sopiva aikataulu. Ja tietysti hintaluokka.  

linja-autot.jpg
Hinnat ovat yleisesti ottaen verrattain stabiilit, eivätkä kauheasti päätä huimaa. Toki yhtiöiden välillä saattaa olla pieniä hintaeroja, joka usein johtuu kalustosta. Yleisesti ottaen hieman kalliimmat yhtiöt ajelevat hieman uudemmalla kalustolla. Itse olen matkannut muutamalla kympillä Belgradista Sofiaan. Kannattaa muuten huomioida se, että moni yhtiö veloittaa extraa matkatavarasta joka menee ruumaan. Tai millä nimellä sitä matkalaukkupaikkaa nyt busseissa kutsutaankaan. Lisäksi ainakin Belgradissa on käytössä omituinen laiturimaksu, sinun pitää maksaa muutama kolikko siitä, että pääset laiturille mistä linja-auto lähtee. Omituinen käytäntö.  

vuokra-auto.jpg

Entä jos haluaa ajella itse ja vuokrata auton? Onnistuu. Mutta. Kannattaa surffailla ja vertailla eri yhtiöitä, ennen kaikkea kannattaa lukea niiden saamia arvosteluja. Niitä kun lueskelee ja karsii pahimmat negatiiviset palautteet pois, joita aika usein kirjoittavat muuten jenkit, saa melko hyvän kuva yhtiöstä. Kaikista maista löytyy taatusti luotettavia, paikallisia vuokraamoja. Varmimpia ovat tietty suuret, kansainväliset yhtiöt, mutta niillä on usein myös korkeimmat hinnat. Auto kannattaa tarkistaa lähtiessä naarmujen ja muiden vaurioiden varalta, joka tehdään yleensä yhdessä vuokraamon edustajan kanssa. Jos suunnitelmissa on vierailu naapurivaltiossa, siitä pitää mainita vuokrausvaiheessa. Tarvitset rajalla nimittäin paperit että sinulla on oikeus ajaa auto ulos maasta. Ihan jo pelkästään vakuutusturvan vuoksi. Lisäksi rajan ylitys maksaa hieman lisää. Joskus, jos vuokraamo sijaitsee lähellä valtakunnan rajaa, perusvuokrahintaan sisältyy lähin valtio. Näin on esimerkiksi muutamassa Dubrovnikissa toimivalla yhtiöllä, heidän hintoihin sisältyy Montenegro ja Bosnia ja Hertsegovina jo valmiiksi. Mutta rajanylityksestä kannattaa mainita aina. 

Ja näin on vuosi 2024 paketissa.Seuraava tarina on sitten aivan jostain muusta aiheesta. Pysy kanavalla. 

sivut_auki.jpg      

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulukuu, 2024, joulu, kotisivut, Balkan, autovuokraus, linja-auto, matkustus, kiertokävely, Plovdiv

Marraskuu 2024

Perjantai 7.2.2025 klo 16.04 - JariH

 

aloituskuva6.jpg

Kylläpä viime vuoden kuukaudet olivat erilaisia. Kuten edeltävistä postauksista voi todeta, loppukeväästä ja kesän alussa sitä mentiin todellakin sinne sun tänne pitkin poikin Eurooppaa, mutta mitä pidemmälle syksy eteni, meno rauhoittui. Kun tutkailin tekemisiäni marraskuulta, totesin, että se elämä oli sitten varmaan semmosta normaali-ihmisen elämää. Tiedä sitten.

Koko kuukausi kotona. Ei käyntejä yhtään missään, ei edes naapurikaupungeissa tai -kylissä. Telkkaria, sohvaa ja lenkkejä. Tietysti. Olen nyt tänään, tätä kirjoittaessani, lenkkeillyt 125 päivää putkeen. Tai en välttämättä lenkkeily ihan joka päivä, onhan tuohon aikajanaan sisältynyt toki työmatkoja ja -päiviä, mutta  125 päivää putkeen olen saavuttanut askeltavoitteeni. Se tarkoittaa ajallisesti melko tarkkaan tunnin mittaista kävelyä. Joka on verrattain helppo suorittaa myös silloin kun on töissä. Kotona ollessa ne askeleet kävellään kaupungilla, napit korvissa ja äärimmäisen huonoa musiikkia kuunnellen. Hyvin tärkeä suorite. Satoi tai paistoi. Kävelylenkeillä saa myös usein päässä myllertävät ajatukset ojennukseen. Myös ne huonot. 

plovdiv.JPG

Kun ei ihan kauheasti ole reissuja raportoitavaksi, käydään läpi niitä erilaisia matkustustapoja. Niistähän on kirjoitettu jo tuolla matkalla -sivulla, mutta jos tässä kohtaan kävisin läpi omia kokemuksia erilaisista liikkumistavoista Balkanilla. Saatan tosin käväistä myös hieman muualla Euroopassa. 

Aloitetaan junista. Joista voidaan yleisellä tasolla todeta, että kalusto Balkanin maissa on usein vanhaa, joissain maissa jopa perua joko Jugoslavian tai sosialistiselta aikakaudelta. Lisäksi junat ovat verrattain hitaita. Lähes jokaisessa maassa. Tosin, mitä pohjoisemmaksi mennään, junaliikenne paranee. Sloveniassa on hyvinkin toimiva rautatie kuten myös Kroatian pohjoisosissa ja Serbiassa. Toisaalta Albaniassa, Montenegrossa ja Pohjois-Makedoniassa ei junia juurikaan ole. Bulgariassa raiteilla kulkee vaunuja, jotka on rakennettu joskus ajat sitten vanhassa iloisessa Neuvostoliitossa, mutta varsinkin pääkaupunki Sofian ympäristöstä löytyy aivan nykyaikaista kalustoa. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että jos sattuu löytämään jostain juna-aikataulun, ja siinä mainitut junat ovat oikeasti olemassa ja sattuvat vieläpä liikkumaan, junamatkustaminen on täällä edullinen vaihtoehto. Verrattain hidas toki, mutta edullinen. 

Pieniin ylläreihin on syytä varautua. Minun ihan ensimmäinen junamatka Bulgariassa piti sisällään täysin ennakoimattoman pysähdyksen keskellä ei yhtään mitään. Seisoimme paikoillaan reilun pari tuntia eikä kukaan koskaan kertonut syytä että miksi. Myöhemmin kuulin, että junan veturi oli käynyt auttamassa jotain toista junaa, jolla oli jotain ongelmia. Että ei niitä omia aikatauluja ihan kauhean tiukoiksi kannata laatia, koskaan ei voi tietää jos veturia tarvitaan muualla. 

Toki pääsimme lopulta jatkamaan, mutta noin 40 kilometriä ennen määränpäätä juna syttyi tuleen. Naapurivaunun alla oli ihan oikea tulipalo. Meidät käskettiin ulos junasta pientareelle ja paikalle saapui palokunta pillit vinkuen. Junallinen matkustajia seisoi sitten penkalla ja ihmetteli. Olin varmaan niin epätoivoisen näköinen, että se ainoa kanssamatkustaja joka puhui pari sanaa englantia, tuli sanomaan että hänen serkkunsa tulee hakemaan hänet ja he voivat ottaa minut kyytiin jotta pääsen määränpäähäni. Niinpä jatkoin matkaani sitten täysin tuntemattomien ihmisten autolla. Onni onnettomuudessa oli, että lento jonne olin matkalla, lähti vasta seuraavana päivänä. 

juna2.jpg

Tähän väliin täytyy todeta, että tuon hieman hämmentävän junamatkan jälkeen olen matkustanut bulgarialaisissa junilla useammankin kerran ilman minkäänlaisia ongelmia. Junat ovat olleet itse asiassa jopa hämmästyttävän aikataulussaan. Matka täältä Plovdivista pääkaupunki Sofiaan (130 km) maksaa  ykkösluokassa 11 BGN, eli noin 5,60€. Ykkösluokka täällä tarkoittaa vain hieman isompia istuimia. Ei muuta.  

Viime kesän reissuilla tuli junilla ajeltua myös muualla Euroopassa. Saksan junat toimivat kuin… no, Saksan junat. Aikataulut ovat verrattain pitävät ja hinnat ihan ok. Ei ryöstöä, mutta ei ihan ilmaistakaan. Puolalaiset junat puolestaan, kun olet menossa vaikkapa Saksasta Puolaan, tulevat hakemaan matkustajat Saksasta. Junat ovat toimivia. Ei minkäänlaista valittamista. Ei myöskään Puolan sisäisestä liikenteestä. Niin puolalaisissa kuin saksalaisissa junissa toimii jopa ilmastointi. Sellaista ylellisyyttä ei Bulgarian junista löydy. Niissä ei edes ikkunat pysy auki. 

juna22.jpg

Englannissa en matkustaisi junalla. Ne ovat nimittäin aivan törkykalliita. Ok, siellä liikennettä hoitaa useampi yhtiö, ja hinnat vaihtelevat, mutta kaikki ne junat jotka itse olen tsekannut, ovat olleet oikeasti ihan tolkuttoman kalliita. Niinpä olen kulkenut, jos en itse ole ollut ratissa, Englannissa busseilla. Ne toimivat siellä hyvin, eivätkä maksa ihan kauheasti. 

Junatarinat näköjään venyivät joten jatketaan bussi- ja vuokra-auto -kokemuksilla sitten joulukuun jutussa. Koska silloinkaan ei ihan kauheasti tapahtunut eikä oikeastaan tehty mitään. Paitsi tietysti joulu. Mutta siitäkin sitten seuraavassa tarinassa.   

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: marraskuu, koti, Plovdiv, Bulgaria, juna, tulipalo, aikataulu, matkustus

Lokakuu 2024

Perjantai 31.1.2025 klo 15.29 - JariH

aloituskuva4.jpg

Näin ollaan juttusarjassa päästy jo lokakuuhun. Tuolloin hoidettiin ensin viime kuun puolella alkaneen työmatkan rippeet alta pois, ja palattiin kotiin. Elpymään. 

Sen verran tuossa vuoden aikana tuli liikuttua ja touhuttua, kuten edeltävistä jutuista voi lukea, että kun vihdoin lokakuun alussa päästiin kotisohvalla, ns. “normaalielämä” tuntui sangen hyvältä. Loppukuukausi menikin sitten perussetillä sisältäeni sohvaa, lenkkejä, kavereiden näkemistä sekä televisiota. Ja tietysti jääkiekon seuraamista. Synttäritkin meni tällä kertaa, kun ei ollut mikään tasavuosi, ihan arkimöllötyksessä. 

Olen tässä pitkin näiden kuukausien läpikäymistä lupaillut kirjoitella hieman kokemuksia eri matkustusvälineistä täällä Balkanilla ja ihan vähän muuallakin Euroopassa. Kun oma elämä oli lokakuun möllötysmoodissa, eikä oikeasti tapahtunut mitään, on aikaa vetää näitäkin asioita hieman yhteen. 

ohjaamo.jpg

Aloitetaan lentämisestä. Olen tottunut käyttämään tiettyjä yhtiöitä siirtymisiin. Valintojen perusteella on ollut pääsääntöisesti hinta, mutta myös aikataulut ovat sopineet minun vartalolle. En ihan kauheasti tykkää lennoista, jotka lähtevät joskus kuuden aikoihin aamulla, koska edeltävä yö jää tuolloin hyvinkin lyhyeksi kun kentällä pitää olla paljon ennen kuin kukko aloittaa kiekumisensa. Bulgarian pääkenttä, Sofian lentokenttä, sijaitsee noin 130 km päässä, eli jos kone on lähdössä aikaisin aamulla, se tarkoittaa joko matkustamista yöllä tai yöpymistä Sofiassa.  

ryanair.jpg

Eniten olen lentänyt ehkä Ryanairilla, tosin mitään virallista tilastoa en ole tästä laatinut. Mutta noin arviolta. Yhtiön hinnat, reitit ja joskus jopa aikataulut, ovat sopineet minulle. Ryanair on toiminut oikeastaan erinomaisesti, koneet ovat olleet aikatauluissaan ja kaikki muukin on pelittänyt ihan ok. Istuimet koneessa eivät nyt ole maailman parhaat ja isolle miehelle polvitilaa on suhteellisen niukasti, mutta kun maksaa hieman lisää, pääsee exit -paikalle, joka tekee reissusta huomattavasti mukavamman. Nämä paikat tosin ovat usein siiven kohdalla, joka haittaa hieman maisemien katselua vaan kun lentää riittävän korkealla, eihän sieltä näy muuta kuin pilveä. Ja kuka niitä nyt loputtomiin jaksaa tuijotella.

siipi2.jpg

Jos jostain Ryanairin kohdalla pitää vinkua, niin vingutaan priority -palvelusta. Ostat siis ‘etuoikeuden’ jolla sinun pitäisi päästä ensimmäisten joukossa koneeseen. No, yleensä pääset sitten ensimmäisten joukossa jonoon seisomaan joko putkeen tai joskus jopa kentälle - odottelemaan sitä että juuri saapuneen koneen edeltävät matkustajat saadaan ulos koneesta. Usein matka koneelle tehdään vielä bussilla, johon sulloutuvat niin priority kuin muutkin asiakkaat. Priorityyn saa toki yhden cabin bagin mukaan, joka on iso etu. Semmoisella laukullahan pärjää jo vähän pidemmänkin reissun. 

Vaan kyllä sitä tuli lennettyä muillakin yhtiöillä kuin Ryanairilla. Toinen halpalentoyhtiö, Wizz Air ei jostain syystä vakuuta lainkaan yhtä paljon. Jotenkin Wizz ei vaan toimi minulle, vaikka ihan samat sanat kuin edellä Ryanairista pätevät Wizziinkin. Edulliset hinnat, pienet tilat koneessa, ei niin mukavat penkit, jonot sisään chekkauksessa jne. Jotenkin on jäänyt mielikuva, että koneet eivät olisi olleet ihan niin tiukasti aikatauissa kuin vaikkapa Ryanair. Kaiken lisäksi Wizz lentää Sofiasta ykkösterminaalista, joka on yksi masentavampia terminaaleja joissa olen käynyt. Pieni, kulunut ja vanha - tuntuu vähän paluulta jonnekin 80 -luvulle sosialistiseen Bulgariaan. Eikä Wizzin aikataulut tai reitit ole välttämättä sopineet minulle. Lisäksi Wizzin käyttämät kentät ovat usein kaupunkien kakkos- tai jopa kolmoskenttiä, jotka saattavat sijaita hyvinkin kaukana kohdekaupungista. 

sisakuvat.jpg

Toimivia, ihan perussellaisia, yhtiöitä ovat myös puolalainen LOT ja itävaltalainen Austrian Airlines. Suuri ylläriyhtiö oli kuitenkin tämä meidän paikallinen Bulgaria Air. Yksi lento, ja myönnetään; ennakkoluulot olivat tapissa. Pelkäsin että pääsen kokemaan joskus 90 -luvulla kokemani Aeroflot -tyyppisen lennon, joka oli yksi elämäni kauheimpia lentokokemuksia. Mutta ei, Bulgaria Air toimi loistavasti. Sähköinen check-in tökki hieman, mutta kun sen sai suoritettua, kaikki oli kunnossa. Koneessa tarjoiltiin, siis myös turistiluokassa, jopa pieni ateria ruokajuomineen! Siis myös vaikkapa viiniä tai olutta! Olin suuresti hämmästynyt. Ehkä tässä oli se paluu sinne iloiselle 90-luvulle, jolloin moinen tarjoilu koneissa oli aivan tavallista. Silloinhan sai jopa polttaa tupakkaa koneen takariveissä. Rööki syttyi heti kun kapteeni sammutti turvavöiden merkkivalon. Oi aikoja, oi tapoja…

Palataan muihin matkustusmuotoihin, kuten juniin, busseihin ja autonvuokrauksiin marraskuun jutussa, mutta tähän loppuun vielä pari sanaa lentokentistä. Ensinnäkin kun suunnittelee lentomatkaa, kannattaa tarkistaa mille kentälle se on matkalla. Usein varsinkin halpalentoyhtiöt eivät lennä kaupunkien päälentokentille vaan kentille, jotka sijaitsevat joskus hyvinkin kaukana varsinaisesta kaupungista. Siirtymiseen menee sitten extra-aikaa, se maksaa ja siinä on aina omat kommervenkkinsä. 

Jos tarkoituksena on jatkaa kentältä jollain toisella lennolla, kannattaa tarkistaa etukäteen kuinka siirtyminen kentällä onnistuu. Pienillä lentokentillä tämä harvoin on ongelma, mutta suuremmilla kentillä, joissa saattaa olla useampikin terminaali, siirtyminen portilta lähtöportille ottaa aikaa. Niinpä lay overiin kannattaa varata riittävä aika. Jopa enemmän kuin kentät suosittelevat. Mikään ei ole stressaavampaa kun seisot jonossa jossakin ja tiedät että jatkolento on lähdössä hetken päästä ja sinun pitäisi olla jo portilla. Muutama kerran olen saanut kuulla aikoinani paljon lentäessäni kauhukuulutuksen: Mr. Halva, this is ABSOLUTELY final call.  The plane is leaving. Paino oli hyvin vahvasti tuossa absolutely -sanassa. Tuolloin tiesin, että nyt taitaa olla hieman kiire. Erittäin kiire.

loppukuva.jpg

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lokakuu, lennot, lentoyhtiöt, Ryanair, Wizz, LOT; Austrian, BulgariaAir, lentokenttä, matkustus

Tammikuu 2024

Perjantai 10.1.2025 - JariH

Lupailin tuossa muutama päivä sitten, että kirjoittelen tänne mitä elämässäni tapahtui vuonna 2024. Eli lupasin kirjoittaa jonkinlaisen vuosikatsauksen elämästäni. Tästä se nyt sitten alkaa ja koska vuosi yleisesti ja perinteisiin perustuen alkaa tammikuusta, tämäkin tarina alkaa siitä. Siis tammikuusta 2024.

Tiedän jo kirjoittaessani, että nämä jutut tuskin kovin suurta kiinnostusta suuressa yleisössä herättävät, mutta itselleni vuoden 2024 läpikäyminen toimii jonkinlaisena terapiana ja jääpähän tänne internetin ihmeelliseen maailmaan eräänlainen vuosikertomus. Minun elämästäni. Sen verran voin luvata, että kyllä tässä tämän sarjan, joka lienee 12 osainen, koska kun viimeksi tarkastin vuodessa oli ainakin tuolloin 12 kuukautta, sekaan saattaa mahtua jotain asiaakin. Epäilen nimittäin vahvasti, että jossain välissä saatan hieman arvostella asioita/palveluita ja tuoda muutenkin muutamia mielipiteitä erilaisista jutuista esille.

Aloitetaan. Tammikuun 24 alku meni kotona Plovdivissa. Jossa oli talvi, toisin kuin juuri nyt. Tänään, vuoden 2025 tammikuussa 10. päivä, Plovdivissa paistaa aurinko ja lämpöä on rapiat 12 astetta. Sanoisin että on sangen keväinen ilma. Toisin oli vuosi sitten, silloin oli kylmä kuten alla olevasta kuvasta lenkille pukeutuneesta miehestä voitte päätellä. Taisipa päivänä muutamana olla jopa lunta. Joka tosin häipyi verrattain nopeasti kuten täällä on tapana.

lenkkikuva.jpg

Puolessa välissä kuukautta alkoi matkustelu. Jota tämä vuonna tulee riittämään. Jos jaksat pysyä mukana, huomaat kyllä että Eurooppaa on vuonna 2024 tullut kierrettyä.

Tammikuussa lähdettiin ensin junalla Sofiaan, josta Bulgaria Airilla Frankfurtiin. Tähän väliin täytyy todeta, että kyseinen lentoyhtiö aiheutti etukäteen lievää panikointia, mieleen nousi omat kokemukset 90 -luvulta kun jouduin syystä tai toisesta joskus lentämään Aeroflotilla. Ne lennot, jos jotkut, olivat kokemuksia. Mutta Bulgaria Air yllätti. Koneet olivat siistejä, palvelu hyvää ja mikä hämmentävintä, lennolla tarjoiltiin niin pikkupurtavaa (sämpylät) kuin hintaan sisältyvät juomat. Tarjolla oli virvoitusjuomia, viiniä, olutta jne. Väkeviä en tullut tsekkaanneeksi, mutta kyllä näillä  miedoillakin pärjäsi. Itseasiassa olo oli hieman kuin olisi palannut 90 -luvulle, jolloin mm. Finnair tarjoili samankaltaista kattausta Euroopan lennoillaan. Ei puuttunut kuin että koneen peräosaston takariveillä olisi saanut polttaa tupakkia, kuten sai vielä aikoinaan. Nyt ei saanut. Tai ei kukaan ainakaan polttanut.

Frankfuriin saavuttua huomattin, että hups, majoitusvarauksessa oli sattunut pikku moka. Piti olla yötä Frankfurt am Mainissa, mutta hotelli oli varattu Mainzista. Eli aivan eri kaupungista. Onneksi kaupunkien väli ei ole kuin hieman reilu puolen tunnin junamatka, joten eipä tuo nyt suuri ongelma ollut. Sitäpaitsi Mainz oli sangen mukava, miellyttävä "pieni" noin 200.000 asukkaan saksalainen kaupunki. Siellä oli oikeasti kiva yöpyä js kierrellä kauniita kujia. 

mainz.jpg

Seuraavana päivänä junalla Berliiniin. Sieltä lähtisi juna Varsovaan, joka oli tämän reissun pääkohde. Berliini oli, no, Berliini. Kaupungissa on tullut käytyä useammankin kerran, mutta täytyy todeta että paikka on menettänyt jotain Saksojan yhdistyttyä. Kun muuri vielä jökötti keskellä kaupunkia, Berliinissä olo aivan omanlainen tunnelma, aivan omanlainen fiilis. Tämä fiilis on nyky-Berliinistä hävinnyt, olkookin että se on yhä edelleen mukava paikka. Kuten lähes kaikki saksalaiset kaupungit. 

Berliinistä poikettiin pikaisesti Bad Bevensen -nimisessä pikkukaupungissa. Ja täytyy todeta, että jos/kun saksalaisilla autobahneille ei satu olemaan ruuhkaa, niin kyllähän ne toimivat. Valitettavan usein ne eivät toimi, koska liikennettä on niin paljon.

Takaisin Berliiniin. Josta puolalaisella junalla kohti Varsovaa. Juna toimi hyvin, vaikkakin luvattua ravintolavaunua ei ollut. Sen sijaan virkailijat kantoivat vesipulloja matkustajille. Ja matka joutui. Eikä kestänytkään kuin 4-5 tuntia. Hyvin se sujui. Ei paha. Ei paha ollenkaan.

varsova.jpg

Varsova oli tapansa mukaan tammikuun harmaa. Siellä oli lunta, siellä oli sateista ja siellä oli sangen harmaata. Aivan kuten siellä oli tänäkin vuonna kun kaupugissa käväisin. Vuosi sitten käytiin myös Puolan juutalaisten historian museossa, joka oli sangen vaikuttava kokemus. Varsinkin jos tietää edes jotain toisen maailmansodan aikaisesta Varsovan ghetosta. Veti melkoisen hiljaiseksi.

Varsovassa ollessa piti valita Suomelle vielä uusi presidentti, joten täytyi etsiä suurlahetystö ja käydä veivaamassa numero lappuun. Tämä oli siis vaalien ensimmäinen kierros.  

aanestys.jpg

Varsova tuli koettua ja matka jatkui, edelleen puolalaisella junalla, Wroclawiin joka on Helsingin kokoinen kaupunki noin 4,5 tunnin junamatkan päässä Varsovasta. Ja jälleen kerran, kuten aika usein kun menet ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia johonkin uuteen paikkaan, Wroclaw pääsi yllättämään. Kaupungin vanhakaupunki on pienehkö, mutta hyvin säilytynyt/pidetty ja todella nätti. Wroclawissa on 1200 -luvulta peräisin olevan keskusaukion ja nättien talojen lisäksi yli 800 pientä pronssista peikkoa, jotka on ripoteltu pitkin poikin kaupunkia. Sangen mukava lisä kaupugilla kiertelyyn.

wroclaw.jpg

Wroclaw valikoitu kohdekaupungiksi lähinnä siksi, että Ryanair lentää sieltä Sofiaan. Ja niin lensin minäkin. Eikö todellakaan kaduta yhtään Wrocklawissa vietetty aika, itseasiassa ei ole mitenkään poissuljettua, että sinne menisi vielä joskus uudestaan. 

Hups vaan, sitten oltiinkin takaisin Sofiassa josta privaattitaksilla kotiin Plovdiviin. Sen verran oli tullut kierrettyä, että tuntui hyvältä idealta ottaa Marinin taksi, jota olen käyttänyt useamman kerran reissuillani. Marin on vastassa lentokentällä ja ajelee Plovdiviin 1,5 tunnissa. On mukava pitkän reissun jälkeen päästä nopeasti, ja mukavasti, kotiin. 

Näin on tammikuu 2024 läpikäyty. Muutaman päivän päästä jatketaan ja jos pitkän matkan taulukon mukaan mennään, silloin lienee esillä helmikuu. Palataan silloin siis.    

Lopuksi vielä tammikuun24 reittikartta. 

Reittikartta.jpg

 

 

1 kommentti . Avainsanat: tammikuu 2024, matkustus, Saksa, Puola, Bulgaria, Sofia, Berliini, Varsova, Wroclaw,