Juttuja

Itsenäisyys, kertaa kolme

Tiistai 19.5.2026 klo 15.33 - JariH

Sehän on nyt niin, että kun kerran olemme itsenäisiä, juhlitaan sitä sitten oikein kunnolla. Useampaan kertaan. Vaikka vähän on jouduttu sotimaankin. Näin tehdään Kroatiassa.

Kroatiassa on käytännössä kolme ‘itsenäisyyspäivää’. Ajallisesti ensimmäistä niistä vietetään toukokuun lopussa, tarkemmin 30.05. Se on päivä jolloin Kroatian valtion oma demokraattinen parlamentti kokoontui ensimmäistä kertaa. Vuosi oli tuolloin 1990. Päivää pidetään maan uuden demokraattisen ajan alkupisteenä. Toukokuun 30. on noussut Kroatian itsenäisyyden aikana tärkeimmäksi itsenäisyyspäiväksi, äkoska se korostaa modernin valtion syntyä ja demokraattisen järjestelmän alkua. Päivällä ei siis ole suoranaista yhteyttä juridiseen, varsinaiseen, itsenäisyyteen. 

Muuten, jos olette tulossa lomalla Kroatiaan toukokuun lopussa, kannattaa huomioida että 30.05., joka tänä vuonna osuu lauantaille, monet kaupat ja muut palvelut saattavat olla joko kiinni tai vähintäänkin rajoitettuja. Koska täällä juhlitaan parlamentin istuntoa.

Vaan eihän yksi itsenäisyyspäivä riitä mihinkään. Seuraava historiallinen juhlapäivä eli itsenäisyyspäivä täällä on heti kesäkuun 25. päivä. Se itseasiassa on juuri se varsinainen päivä, jolloin Kroatian parlamentti julisti maan virallisesti itsenäiseksi vuonna 1991. Tämä tapahtui kansanäänestyksen jälkeen jossa suurin osa kroaateista kannatti itsenäisyyttä. Nopeasti ajatellen tämä voisi olla se varsinainen, se ihan oikea itsenäisyyspäivä, mutta kuten todettu, kroaatit haluavat juhlia itsenäisyyttä toukokuun lopussa. Vaikka oikea itsenäisyys alkoi siis vasta 25.06.1991. Tai ainakin yritti alkaa. 

Eikä ne itsenäisyyspäivät tähän jää. Varsinainen irtautuminen Jugoslaviasta, eli eräänlainen itsenäistyinen, tapahtui 8.10. vuonna 1991. Tuolloin Kroatian parlamentti, Hrvatski sabor julisti, ettei Kroatia tunnusta enää Jugoslavian liittovaltion keskusvaltaa, ei sen instituutioita eikä muutenkaan mitään valtiollisia yhteyksiä.  Että Kroatia on tästä eteenpäin itsenäinen valtio.  

Tämä lopullinen erkaneminen Jugoslavian liittovaltiosta ei suinkaan ollut mikään ilmoitusluontoinen lähtö, vaan jo edeltävänä kesänä Jugoslavia liittoarmeija Serbian tukemana oli taistellut Kroatiaa vastaan hyvin verisessä irtautumissodassa, koska Jugoslavia ei halunnut hajota ja Serbialla oli intreisseissään rakentaa Jugoslavian raunioille suur-Serbia. Eli hieman oikaisten, Serbia halusi jatkaa Jugoslaviaa, sillä erotuksella, että se olisi Serbia joka olisi ohjaillut tuota valtiota. Ja tätä vastaan Kroatia taisteli. Kohti itsenäisyyttä.

Käytännössä Kroatian ihan oikea itsenäisyys lokakuun julistuksen jälkeen eteni sodan tapahtumien mukaisesti. Kroatia kykeni ottamaan haltuunsa maan eri alueiden hallinnon kunhan oli ensin valloittanut kyseisen alueen. Toisaalta 8.10. oli tärkeä päivä Kroatian kansainväliselle tunnustamiselle ja sille, että Kroatian kanssa alettiin solmia diplomaattisia yhteyksiä. Kentällä se tarkoitti kiihtyviä iskuja Kroatian armeijaa vastaan koska tiettyjen serbijohtoisten alueiden johtajat eivät hyväksyneet päätöstä yrittäessään turvata oman saavutetun aseman.  

En nyt tässä jutussa mene sen tarkemmin tuohon Kroatian irtautumissotaan, mutta todettakoon että se alkoi siis kesällä 1991 jatkuen eri muodoissa aina vuoteen 1995 kunnes Kroatia käynnisti elokuussa operaatio Myrskyn, jossa se valtasi takaisin suuren osan Serbian valloittamassa alueistaan. Varsinainen rauhansopimus kirjoitettiin sitten Daytonissa 1995. 

Näin tällä erää. Tänään oltiin hyvinkin itsenäisiä. Tai ainakin julistettiin sitä. Monta kertaa. 

Minulla alkaa taas työputki, joten tännekään ei juuri juttua ilmesty. Katsellaan aiheita taas uudelleen kesäkuun puolenvälin jälkeen kun olen kotiutunut. 

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää. Tai päiviä. Ja kesän alkua. 

Dalmatia

Sunnuntai 1.3.2026 klo 12.51 - JariH

Kesä ja lomat lähestyvät. Niinpä sitä kesälomareissua suunnitellaan jo innokkaasti. Melko moni, itseasiassa yhä useampi, päättää viettää lomansa täällä Kroatiassa. Usein vielä Kroatian rannikolla. Joka on sangen suositeltavaa. Rantaa on toki vaikkapa Istrian seudulta, mutta kyllä sitä löytyy myös täällä etelämmässä. Kuten vaikkapa Dalmatiasta. Tällä kertaa kurkataan hieman että mikäs se sellainen Dalmatia oikein on. 

Kroatia jaetaan virallisesti 20 piirikuntaan eli županijaan. Pääkaupunki Zagreb näiden lisäksi oma alue. Dalmatia ei ole oma piirikunta, se on ‘vain’ kulttuurinen ja maantieteellinen, hyvin pitkän historian omaava, alue, joka alkaa etelästä Dubrovnikin seudulta ja nousee rannikkoa pitkin aina Zadariin asti. Dalmatiaan lasketaan kuuluvaksi myös muutama saari rannikolla ja pieni pätkä sisämaata. Voidaan siis todeta, että Dalmatia on pitkähkö kaistale (350-400 km) Kroatian rannikolla.

Dalmatia on vanhempi kuin Kroatia, sen historia ulottuu pitkälle illyrialaisten aikakaudelle noin 100 -luvulle eaa. Tuolloin Dalmatian alueella asusteli Dalmatae -niminen heimo, josta koko alue sai nimensä. Illyrialaisten jälkeen aluetta hallitsi Rooman valtakunta, joka teki alueesta Dalmatia -provinssin. Tuolloiseen provinssiin kuului nykyistä huomattavasti laajempi alue, se ulottui aina Bosnia-Hertsegovinaan, Montenegroon, Serbiaan ja jopa Albaniaan asti. 

Rooman romahdettua Dalmatiaa hallitsi Bysantti, kunnes 1000 -luvulla Venetsia alkoi hiljalleen ottaa haltuunsa Dalmatian kaupunkeja ja saaria. Venetsian hallintaan siirtyi tuolloin mm. Zadar, Trogir, Split ja saarista Hvar ja Korčula. Lopullinen haltuunotto tapahtui 1400 -luvulla, jolloin Venetsia sai haltuunsa koko Dalmatian, poislukien Dubrovnikin alueen, joka oli tuolloin oma Ragusan -niminen kaupunkivaltio. Syntyi venetsialainen ‘merinen imperium’, jossa rannikkoseutu oli hyvinkin venetsialainen, mutta sisämaa slaavilainen. Näin syntyi kaksikielinen, jopa kaksikulttuurinen, dalmatialainen maailma. 

Venetsian hallinta-ajan (1409-1797) jälkeen Dalmatiaa hallitsi hetken Itävalta-Unkari. Kun sitten 1900 -luvun alussa alettiin sotimaan, ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyi Jugoslavian kuningaskunta. Dalmatia menetti hallinnollisen asemansa, mutta alueen historiallinen nimi jäi elämään. Italia liitti osan Kroatiaa itseensä, mm. Istria, Kvarner ja Dalmatian Zadar siirtyivät Italian hallintaan. Toisessa maailmansodassa, lyhyen Italian miehityksen jälkeen, Dalmatia siirtyi sosialistisen Jugoslavian hallintaan.

Kuten edellä olevasta historiapläjäyksestä ilmenee, nyky-Dalmatian historia on pitkä ja polveileva. Se on myös hyvin italialaispainotteinen, varsinkin jos/kun Venetsia lasketaan Italiaksi. Kysymys kuuluukin, että ovatka dalmatialaiset sitten pirskahtelevia, italialaistyyppisiä käsillä puhuvia, iloisia ja äänekkäitä ihmisiä kun kerran ovat eläneet ja imeneet vaikutteita satojen vuosien ajan. Vastaus on, että ei. Ei todellakaan. Dalmatialaiset ovat slaavilaisia jörriköitä, jotka eivät päästä ihmisiä, varsinkaan vieraita ulkomaalaisia, kovinkaan helposti lähelleen. Pikemminkin päinvastoin, slaavilaiset dalmatialaiset kääntyvät sisäänpäin eikä ulkopuolisten todellakaan ole helppoa sujahtaa yhteiskuntaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi. 

Nykydalmatia on tunnettu elämäntyylistään. Joka on eräänlainen ‘slow living’ -tyyppinen elämä. Minulla täällä kylässä käyneet, pääkaupunki Zagrebissa asuvat tyypit, ovat väittäneet että jopa heidän askeleet hidastuvat kun tulevat käymään Dalmatiassa. Täällä ei kenelläkään ole kiire mihinkään. Koska kyllähän sinne ehtii vähän myöhemminkin. Aina ehtii käväisemään kahvilla. Jossa saattaa vierähtää tunti jos toinenkin, sillä kavereiden kesken pitää haukkua hallitus, paikallishallinto, naapurit ja Hajduk Splitin valmennus. Ja polttaa tupakkaa. Sillä kaikki polttavat Dalmatiassa. Kaikki tämä tehdään omalla Dalmatian murteella, jopa omilla dalmatialaisilla sanoilla, jotka eivät ainakaan helpota yhtään kielen opettelua meille ulkomaalaisille. 

Tässä lyhyt johdatus Dalmatiaan. Eli kun tulette lomalle Dubrovnikiin, Makarskaan, Splitiin tai vaikkapa Zadariin, tulette Dalmatiaan. Josta tiedätte taas himpun verran enemmän.  

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä kärryillä.

Vallankumous

Keskiviikko 4.2.2026 klo 16.10 - JariH

Kroatiassa on tapahtunut vallankumous ja maa on muuttunut fasistiseksi natsivaltioksi. Näin olen lukenut tällä viikolla paikallisista lehdistä. Palataan tähän hieman myöhemmin, tässä on ensin hieman tärkeämpiä asioita käsiteltävänä.

Alkuun nimittäin kiitellään. Kiitellään teitä lukijoita, sillä edelliset tekstini otsikoilla My story 1 & 2 tekivät kumpikin lukijaennätykset. Tämä alusta, jolle näitä tarinoita kirjoittelen ja jossa kotisivuni asuvat, tarjoilee tilastot niin vierailija- kuin lukijamääristä. Näiden lukujen perusteella täällä on vieraili koko sivuhistorian suurin määrä lukijoita 30.01.2026 ja lähes saman verran helmikuun ensimmäinen päivä. Edellinen ennätys oli lähes vuoden takaa 25.02.2025. Jännää on se, että sivustolle tultiin hämmentävän paljon hakusanalla/osoitteella lazyfinn.fi, vaikken ole sitä markkinoinut mitenkään minnekään. Mutta kiva että jotain kautta on reitti löytynyt.

Siten pähkäillään. Kerroin kolmisen kuukautta sitten että olen saavuttanut askeltavoitteeni 400 päivää putkeen. Kutsuin toimintaa silloin pakkomielteeksi ja pohdin että jatkuuko tauti vielä niin, että saavutan joskus vielä 500 päivää. Ja jatkuihan se. Nyt tilanne on nimittäin se, että minulta puuttuu tätä kirjoittaessa 13 päivää tuosta viidensadan päivän rajapyykistä. Siis vajaa kaksi viikkoa!

Vaan on ilmaantunut ongelma. Nimittäin jalat. Tai tarkemmin jalka. Oikean jalan jalkapöytä on niin kipeä että sen kanssa alkaa olla todella vaikea liikkua. Kipu toki hellittää kun hampaan irvessä päästelee vaan menemään, mutta tämän aamun aamulenkillä mietin ensimmäistä kertaa ihan vakavissani, että onko tässä mitään järkeä. Että olisiko syytä vaan luovuttaa ja antaa jalan levätä. Tiedän vanhasta kokemuksesta, että jalka todennäköisesti helpottuu levolla. Toinen vaihtoehto on se, että vedän tuon vajaa pari viikkoa sisulla, jotta saan ne 500 päivää täyteen ja huilaan sitten…… saa katsoa nyt mitä tässä keksitään. Se on vaan niin rentouttavaa aloittaa aamu tunnin lenkillä paskaa musiikkia korvissa. Vaikka jalkaan vähään sattuukin.  

Sitten siihen vallankumoukseen. Kroatian käsipallojoukkue voitti sunnuntaina lajin Euroopan mestaruuskisoissa pronssia. Saavutus oli jälleen hieno jatkumo pienen maan käsittämättömälle menestysputkelle, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Joukkueen saavutusta haluttiin juhlistaa torijuhlassa, jonka luonnollinen pitopaikka olisi luonnollisesti Zagreb ja kaupungin keskusaukio Ban Jelačićin tori.

Mutta Zagrebin kaupunki ja pormestari Tomislav Tomašević sanoi ei. Mitään juhlaa ei Ban Jelačićin aukiolla järjestetä. Kaupunki ei anna lupaa. Yksi hyvin painava syy kiellolle oli se, että käsipallojoukkue halusi juhlaan esiintymään artistin nimeltään Thompson. Herra on yksi Kroatian suosituimpia laulajia, hän veti noin puoli miljoonaa, eli joka kuudennen kroatialaisen, Zagrebin Hipodromilla järjestettyyn konserttiin heinäkuussa 2025. Tämä on yhä edelleen maailmanennätys myydyissä lipuissa yksittäisen artistin keikalle. 

Zagrebin kaupunginjohto ei pidä Thompsonista, sillä hänen kerrotaan pitäneen poliittisen puheen joulukuussa keikallaan Zagrebissa, jossa hän oli käyttänyt ilmaisua ‘za dom spremni’, eli ‘isänmaan puolesta valmiina’. Tämä lause kytketään Kroatian historiassa natsipohjaiseen ja äärioikeistoon liittyvään ustaša -liikkeeseen. Puhetta on tulkittu myös niin, että Thompson olisi toivonut Zagrebin johdon eroa mikäli/kun he kieltävät kyseisen sanonnan. Joten ei Thompsonia eikä palloilijoita torille. Sanoi Zagreb.

Tilanne oli siis se, että kansa piti käsipalloilijoita sankareina ja halusi juhlistaa pronssia ja joukkuetta keskustorilla. Joukkue puolestaan halusi Thompson esiintymään juhliinsa. Mutta Zagrebin kaupunki ei. Tässä kohtaa Split ilmoitti, että jos pääkaupunki ei halua järjestää juhlia, niin sekä joukkue että Thompson ovat tervetulleita juhlimaan saavutustaan Splitiin.

Asiaan puuttui lopulta Kroatian hallitus pääministeri Andrej Plenkovićin johdolla. Plenković ilmoitti, että hallitus vastaa käsipallojuhlan järjestelyistä Zagrebissa. Niinpä bileet järjestettiin ja lavalle nousi joukkueen toiveen mukaan myös Thompson. Torille kerääntyi kymmeniä tuhansia kansalaisia, jotka toivottivat joukkueen tervetulleeksi, juhlivat ja lauloivat. Raporttien mukaan kaikki sujui lopulta hienosti, suurempia häiriöitä tai rikoksia ei kerrota juurikaan sattuneen. 

Hallituksen vastainen oppositio on kuitenkin ottanut tilanteesta kaiken irti. Se on syyttänyt Plenkovićia ja hänen hallitustaan urheilun politisoimisesta ja jopa otsikossa mainitusta vallankaappauksesta. Juhlat olivat opposition mukaan mm. radikaalisen oikeiston valtiollinen vallankaappaus paikallishallintoa vastaan joka rikkoi jopa perustuslakia. Kaikki tämä pitkälti siis ‘za dom spremni’ -lausahduksen ja Thompsonin esiintymisen takia. Plenkovićia on kutsuttu myös, luonnollisesti, rasistiksi ja avoimesti natsimieliseksi. 

Elän siis valtiossa, joka on juuri kokenut vallankaappauksen ja muuttunut fasistiseksi valtioksi. Maata johtaa vaaleilla valittu natsi. Ottamatta sen enemmän kantaa Kroatian politiikkaan, natseihin, fasismiin tai edes Thompsonin lausuntoihin ja esiintymisiin, täytyy todeta ettei moinen kuohunta ei ole ihan kauheasti näkynyt tuolla meidän rantakadulla tai vanhan kaupungin kujilla. Siellä ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt kypäräpäisiä, mustapaitaisia sotilaita eikä paljon muutakaan merkkejä natsihallinnosta. Vaan eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä vielä tulee eteen kun menee vaikka iltapäiväoluelle. 

Näin tällä erää. Ensi kerralla sitten taas aivan jotain muuta. Jos natsien fasismihallitus ei katkaise yhteyksiä…..

My story, part 1

Perjantai 30.1.2026 klo 14.34 - JariH

Kroatialainen lehti otti yhteyttä. Tekevät juttusarjaa Kroatiassa asuvista ulkomaalaisista ja halusivat kertoa myös minun tarinan. Ja mikäs siinä, antaa mennä vaan. Kun kokosin tarinaa, huomasin etten ole tainnut kertoa muuttosaagaani kokonaisuutena täällä, joten päätin julkaista sen myös täällä. Saatte lukea sen hieman etukäteen. Suomeksi. Juttu, joka on siis kroatiaksi, ilmestynee paikallisessa lehdessä/nettisivulla helmikuun ensimmäisen viikon loppupuolella. Koska tarina on pitkä, jaoin sen  kahteen osaan. Tässä osa numero yksi. Olkaa hyvä.  

Minä olen Jari Hälvä, Kaštel Starissa asuva suomalainen eläkeläinen. Tämä on minun tarinani.

Muistelen haaveilleeni asumisesta Suomen ulkopuolella, jossain toisessa kulttuurissa, lähes koko ikäni. Halusin muuttaa Suomesta kokeakseni jotain uutta, saadakseni uusia elämyksiä. Minulla ei ollut, eikä ole edelleenkään, yhtään mitään vanhaa kotimaatani vastaan. Suomi on hieno maa, minä en vaan halua asua siellä. Ainakaan juuri nyt. 

Kun asuin Suomessa kärsin vakavasta sairaudesta useamman vuoden ja olin sairaslomalla parisen vuotta. Lääkärini ehdotti vuonna 2015 että voisimme hakea minulle sairaseläkettä. Kuten tiedetään, sairaseläkkeen saaminen ei Suomessa ole aina helppoa. Varsinkin minun sairauteni kohdalla eläkeyhtiöt saattavat evätä eläkkeen jopa useamman kerran peräkkäin. Me päätimme kuitenkin yrittää.

Virallinen ilmoitus saapui tammikuun 18. päivä vuonna 2016. Minulle oli myönnetty pysyvä sairaseläke. Yhtäkkiä olin tilanteessa, että pitkään haaveilemani maastamuutto oli mahdollista. Minulla oli aivan uusi elämä edessä. Tunne oli sangen hämmentävä. 

Aloitin mahdollisten muuttokohteiden vertailu. Minun piti löytää maa EU:n sisältä sairauteni vaatiman lääkityksen ja asioiden hoitamisen helppouden takia. Niinpä excell -taulukossa olivat kaikki peruskohteet suomalaiseläkeläiselle Euroopassa. Siitä löytyivät mm. Espanja, Kreikka, Portugali. Mutta ei Kroatia. Eräänä päivänä siskoni soitti ja kysyi, että oletko harkinnut Kroatiaa. En ollut, joten otin sen vertailuun mukaan. Ja kuinka ollakaan, Kroatia nousi nopeasti listan kärkeen.

Näin jälkeenpäin on helppo todeta, että valitsin Kroatian ja Kaštel Starin uudeksi asuinpaikakseni täysin sattumalta. Lähes vahingossa. Jos sisko ei olisi kyselyt minulta Kroatiasta, en tiedä olisinko ikinä tullut edes ajatelleeksi sitä muuttokohteeksi sillä en ollut koskaan käynyt Kroatiassa enkä oikeasti tiennyt maasta yhtään mitään. Mutta asiat loksahtivat paikoilleen. Löysin asunnon Kaštel Starista ja sain koko pienen omaisuuteni myytyä hämmentävän helposti Suomessa. Ostin halvimman mahdollisen auton, se maksoi muuten 300 €, pakkasin vähäiset tavarani ja taistelutoveri Rocky the Dogin autoon ja ajelimme Euroopan läpi uuteen kotimaahanmme. 

Sain lopullisen eläkepäätöksen tammikuun 18. päivä, ja toukokuun 5. päivä kannoin jo muuttokuormaa Kaštel Starista vuokraamaani asuntoon. Muutos oli nopea, mutta onnistunut. Enkä ole katunut, olenhan viihtynyt Kaštelassa kohta jo seitsemän vuotta. 

Valitsin Kroatian siis mm. siksi, että se oli EU valtio. Asioiden hoitaminen piti olla helppoa EU maiden välilä. En tiedä minkälaista se olisi ollut jos olisin ollut EUn ulkopuolella, mutta ei se kyllä kovin helppoa ollut kymmenen vuotta sitten Kroatiassakaan. Oleskeluluvan hakemisessa ei ollut sen suurempia vaikeuksia, paitsi että paperipinosta puuttui aina ‘se yksi paperi’ tai jonkin lappu oli ‘väärin täytetty’. Pankkitiliä varten piti hankkia Suomesta papereita tai jonkinlaisia numeroita, joiden olemassaolosta en ollut koskaan edes kuullut. Suurimmat ongelmat koin kuitenkin kun koitin sujahtaa Kroatian sosiaaliturvan piiriin. Eli HZZO:hon. Se ei onnistunut Kaštelassa vaan piti matkustaa Splitiin asti. Sinne piti matkustaa useampaan kertaan, sillä taas puutui aina vähintään ‘se yksi’ paperi. Eikä aina löytynyt oikeaa henkilöä, joka olisi tiennyt edes mitä tehdä. Mutta lopulta tämäkin onnistui. 

Kaikki tuo tapahtui siis kymmenen vuotta sitten, nykyään asiat sujuvat jo täysin eri tavalla. Yhä edelleen toki jonkinmoisessa byrokratiaviidakossa, mutta selkeästi joustavammin. 

Pykäläviidakosta huolimatta sulautuminen kroatialaiseen, tai tarkemmin dalmatialaiseen, elämäntyyliin sujui hyvin. Opin nopeasti paikalliset tavat, vaikkakin dalmatialainen elämäntyyli aiheuttikin lievää hämmästystä alkuun. Skandinaaviseen täsmällisyyteen kasvaneena oli vaikea tottua, että asiat ei välttämättä toteudu silloin niiden tekemisestä on sovittu. Koska kyllähän sen ehtii huomennakin. Tai että sovittu tapaaminen siirtyy puolella tunnilla, joskus jopa useammalla tunnilla, kun asentaja tapasi kaverinsa ja istui tämän kanssa kahvilla. Tämä 'pomalo' ärsytti, kunnes totesin että pakkohan se on sopeutua ja aloin elää dalmatialaiseen tapaan myös itse. Että pomalo vaan kaikille. Älkää odotella minua sovittuun aikaan mihinkään. Tulen kunhan kerkiän 

Päätin opetella kroatian kielen. Aloitin kielikurssin. Vaan ei se kieli oikein tarttunut. Eikä se ole vieläkään tarttunut. Jostain syystä kroatia on minulle henkilökohtaisesti äärimmäisen vaikeasti omaksuttava kieli, eikä sitä helpota yhtään se, että kun  Kaštelassa ihmiset huomaavat etten puhu kroatiaa, suurin osa ihmisistä kääntää kielen englanniksi. Ja minun kielen omaksuminen siirtyy jälleen. Nyt syksyllä aloitin kielikurssin jälleen kerran. Luonnollisesti edelleen aloittelijoiden ryhmässä. Katsotaan miten se tällä kertaa lähtee. Vai lähteekö lainkaan.

Kielen oppimisen lisäksi päätin tutustua uuteen kotimaahani niin hyvin kuin mahdollista. Niinpä kiersin pitkin poikin Kroatiaa antaumuksella. Kiertelin Dalmatian lisäksi Istriaa ja Kverninlahden alueita, kävin pohjoisessa sisä-Kroatiassa Zagrebin alueella ihmettelemässä kyliä ja kaupunkeja ja pyörin Slavonian lakeuksilla. Voin sanoa että tunnen Kroatian melkein paremmin kuin Suomen. Tai olen ainakin käynyt useammassa paikassa. Reissuillani huomasin kuinka monimuotoinen maa Kroatia on. Istriassa tuntuu kuin olisit täysin eri maassa verrattuna vaikkapa Slavoniaan tai jopa maan pohjoisosiin. Dalmatia puolestaan muuttuu täysin kun kiipeät rannikolta vuorten toiselle puolelle. Niinpä kun minulta kysytään että minkälaista siellä Kroatiassa on, vastaan nykyisin että en tiedä, riippuu ihan siitä mistä osasta maata puhutaan.

Kierrellessäni pitkin poikin Kroatiaa, tutustuin samalla myös eri alueiden ruokakulttuureihin. Yritin nauttia paikallisia herkkuja niin paljon kuin mahdollista. Dalmatiassa peka ja pasticada olivat luonnollisesti jo tuttuja, maistoin kerran jopa crni rizottoa. Enkä maista uudelleen. Istriassa olen syönyt elämäni parhaan tryffelipastan. Saarilla olen nauttinut prsutia, mutta myös erinomaisia juustoja. Slavonissa piti etsiä aitoa paikallista kulenia ja pohjoisemmassa osassa maata zagorski štruklia. Tiedän siis, että tästä maasta löytyy hyvinkin monipuolisesti erilaisia herkkuja sen turistien suosiman pizzan lisäksi. Itse en ole vielä edes yrittänyt valmistaa paikallisia herkkuja, sillä on helppo aina löytää joku, joka tekee sen niin paljon paremmin.            

Kun olin kiertänyt  Kroatian lähes läpi, alkoi tuntua siltä että tämä maa taitaa olla nähty. Aloin kaivata uusia kokemuksia. Niinpä muutin Bulgariaan. Muutin Plovdiv nimiseen kaupunkiin, joka on Bulgarian toiseksi suurin kaupunki ja täynnä historiaa. Plovdivissa kerrotaan olleen yhtämittaisia asutusta semmoiset vaatimattomat 8000 vuotta, ja historia pukkaa kaupungissa esille ihan joka paikassa. Jopa Plovdivin pääkävelykatu on rakennettu roomalaisen stadionin päälle siten, että stadionin katsomoita on mahdollista katsella kävelykatua reunustavien talojen kellareissa. Muita roomalaisia raunioita on ihan joka paikassa ympäri kaupunkia. Kaiken lisäksi Plovdiv pitää raunioistaan erittäin hyvää huolta.

Asuin Plovdivissa kolme vuotta. Kunnes huomasin kaipaavaani Kaštelaa. Kaipasin Kroatiaa, kaipasin Kaštel Starin kylää, mutta ennen kaikkea kaipasin Adrianmerta. Plovdivissa asuin keskellä kaupunkia. Siellä lämpötilat nousevat heinä-elokuussa helposti neljäänkymmeneen asteeseen, ja kun Plovdivissa ei ole merta, ei edes uimakelpoista jokea, kuumuus on tukalaa. Ei ollut viilentävää merituulta eikä mahdollista pulahtaa mereen kuten Kaštelassa. Ja kun mahdollisuus sitten aukeni, tartuin siihen ja muutin takaisin Kaštelaan. Muutin takaisin jopa samaan asuntoon, josta Plovdiv-reissulle lähdin. Palattuani takaisin Kroatiaan tuntui, että olen palannut takaisin kotiin. Oikeasti.  

Tässä ensimmäinen osa erään maastamuuttajan elämästä. Osa kaksi ilmestyy muutaman päivän päästä. Pysykääpä  linjoilla. 

Kastela - loput kylät

Sunnuntai 4.1.2026 klo 9.34 - JariH

Olisiko se sitten aika käydä läpi loputkin Kastelan kylistä. Niitähän on käyty jo neljä, edellisistä jutuista löytyvät Štafilić, Novi, minun kotikylä Stari ja ihan viimeisimpinä Lukšić. Lučkisin kohdalla koettiin surullinen rakkaustarina, muutoin ollaan puhuttu oikeastaan kylien historiikeista. Nämä tarinat löytyvät kun skrollailet hieman eteenpäin näitä sivuja. 

Nyt mennään eteenpäin Adrianmeren rantaa pitkin. Mennään vielä kolmeen Kaštelan kylään. Jäljellä ovat Kambelovac, Gomilica ja Sućurac. Sivumennen sanoen on muuten sangen hidasta ja ärsyttävää kirjoitella skandinäppiksillä näitä kroatialaisia nimiä kun niissä kaikista löytyy kaikenmaailman suhukirjaimia kaikkine yläheittomerkkeineen.....

Todetaan heti alkuun, että näiden kylien historia noudattelee hyvinkin pitkälti kaikkien jo aikaisemmin esiteltyjen kylien historiaa. Koettiin uhkaa mereltä, sieltä odoteltiin niin ottomaanien kuin merirosvojen hyökkäyksiä, ja aatelismiehet ja maatilojen suuromistajat päättivät rakentaa linnoituksia rannikolle suojellakseen peltojaan ja muuta omaisuutta. Muu väki oli asunut ennen linnojen rakentamista viereisen vuoren rinteillä, mutta kun aateliset rakensivat linnojaan ja linnoituksiaan, talonpoikia siirrettiin turvaan linnoituksen viereen rakentuviin kaupunkeihin. Kaava toistui kaikissa Kaštelan kylissä ja se toistui myös Kambelovacin, Gomilacin ja Sućuracin kohdalla. 

Paitsi. Näissä kolmessa kylässä ja niiden linnoitusten kohdalla kaikissa oli omat erikoisuutensa. Aloitetaan Kambelovacista. Aatelisveljekset Jeromir ja Nikola Cambi Splitistä saivat luvan vuonna 1478 rakentaa linnoituksen pienelle saarelle Adrianmeren rannalle. Ja pojathan rakensivat. Herra Cambit naputtelivat linnoituksensa saarelleen suojellakseen paitsi itseään, mutta myös viljelmiäön sekä läheisten kylien väkeä. Linnnoitus valmistui vuonna 1517 ja oli ainoa Kaštelan linnoituksista, joka on pyöreä. Kambelovacissa, poikkeuksena kaikkiin muihin kyliin, myös talonpojat rakentelivat omia, toki huomattavasti pienempiä, linnoituksia suojakseen Cambien pyöreän linnan vierelle. Yleensä linnoituksia rakensivat vain aateliset. 

Nykypäivänä Kambelovacin linnoitus uppoutuu kylän muiden rakennusten keskelle siten, että sitä on sangen vaikea havaita kylän vanhasta kaupungista. 

Ja sitten Gomilica. Tämän kylän tarina alkaa jo vuodesta 1078, jolloin kuningas Zvonimir lahjoitti maa-alueen Splitin benediktiiniläisnunnille, jotka rakensivat ensin kirkon ja heti perään viiden sadan vuoden päästä 1500 -luvulla linnoitetun pienen saarikylän. Oli hyvin  poikkeuksellista että nunnatkin päättivät linnoittautua, muutenhan linnoitusten ja linnojen rakentamisesta huolehtivat aatelismiehet. Mutta Gomilcassa linnoituksen, jopa pienen kaupungin, pykäsivät siis nunnat. Rakensivat sen omaksi, palvelijoittensa ja luonnollisesti naapurikylien asukkaiden turvaksi.

Gomilican linnoitus on säilynyt hyvin ja on arkkitehtuuriltaan niin aidon keskiaikainen, että siellä kuvattiin Games of Thrones tv -sarjan kohtauksia. Minä muuten lienen maailmankaikkeuden ainoa ihminen joka ei ole koskaan katsonut ainuttakaan Games of Thrones jaksoa. 

Jäljellä on vielä Sućuracin kylä jonka historia ulottuu pitkälle, sillä Splitin arkkipiispa A.Gualdo rakennutti aivan ensimmäisen puolustustornin Sućuraciin jo vuonna 1392. Motiivina oli ensinnäkin suojella rinteiden talonpoikia, mutta myös se, että piispa sai itselleen kesäresidenssin. Myöhemmin tätä kesähuvilaa vahvistettiin sitten vielä muureilla. 

Sućuracin vanha kaupunki, siis kaupunki joka rakentui arkkipiispan tornin suojiin, on nykypäivänä ehkäpä parhaiten säilynyt Kaštelan keskiaikainen kylä. Valitettavasti vain muu Sućurac, vanhan kaupungin ulkopuolella, on yksi rumimmista Kaštelan kylistä. Ehkä jopa rumin. Se on kuitenkin koko kaupungin hallinnollinen keskus, sieltä löytyy virastot, poliisiasema ja vaikkapa paikallinen Kela. Ja kaksi betonitehdasta. 

Yksi  huomionarvoinen seikka Sućuracista puhuttaessa liittyy koko Kroatian historiaan. Noin 800 -luvun puolenvälissä nykyistä Sućuracin ja läheisen Klisin aluetta hallitsi herra nimeltä Trpimir I. Vuonna 852 Trpimir lahjoitti Splitin arkkipiispalle tiettyjä alueita hallitsemiltaan seuduilta. Luovutuksesta laadittiin asiakirja ja tässä asiakirjassa mainitaan ihka ensimmäistä kertas sana Hrvatska. Eli Kroatia. Kyseistä asiakirjaa, nimeltään Trpimirin darovnica, pidetään kroatialaisen valtion syntymätodistuksena. Tämän syntymätodistuksen kopiota säilytetään nykypäivänä Sućuracin kirkossa. Joten vaikka Sućurac on ruma kylä, se on koko Kroatian kannalta todella tärkeä paikka. 

Näin on Kaštela käyty läpi. Toivottavasti olette oppineet jotain. Historian pöyhiminen on avannut ainakin minun silmiäni ja asuminen tässä kaupungissa on saanut aivan uuden ulottuvuuden. On ollut mielenkiintoinen reissu ja nyt katselen paikkoja aivan uusin silmin koska tiedän ainakin osan paikkojen, talojen sekä torien historiasta ja taustoista. Tervetuloa vaan kylään. Täällä on mukavaa. Ja paljon historiaa. 

Seuraavaksi siirrytään sitten aivan  muihin asioihin. Luvassa on kaikenlaisia jännittäviä juttuja. Pysykääpä siis kanavalla.

Vuosi 2025

Tiistai 30.12.2025 klo 23.55 - JariH

Näin vuoden vaihtuessa on tapana muistella päättyvää vuotta ja lyödä yhteen mitä sitä on oikein tullut touhuttua. Kun kerran näin on ollut aikaisemminkin tapana, niin mikäs minä olen perinteitä katkomaan. Vedetään siis vuosi 2025 yhteen. Olkaa hyvät. 

Melko tarkaan vuosi sitten olin Englannissa, Liverpoolissa. Siellä oli talvimyrsky, joka oli niin rankka, että kaikki uudenvuoden bileet oli peruutettu. Niinpä vuosi vaihtui hotellihuoneessa Lontoon juhlia ja ilotulituksia telkkarista seuraten. Vuosi 2025 alkoi siis sangen myrskyisästi. 

Vaan kyllä se meno siitä sitten rauhoittui. Alkuvuosi meni Bulgarian Plovdivissa talvea pidellen. Siellä satoi luntakin, tosin ihan muutaman päivän, mutta lunta kuitenkin. Elämä vaipui hiljalleen horrokseen, talvihorrokseen. 

Toukokuussa tapahtui suurin rypistys vuodelle 2025. Tapahtui muutto. Tapahtui paluu kotiin. Toukokuun viimeisinä päivinä, hyvin tiukassa aikaikkunassa, muutin tavarani Plovdivista takaisin Kroatiaan, takaisin Kaštel Stariin, itse asiassa takaisin jopa samaan asuntoon josta kolme vuotta sitten lähdin Bulgariaan.

Muutto meni hyvin. Voisi sanoa että jopa yllättävän hyvin. Siinä oli kuitenkin melko monta liikkuvaa osaa. Ne loksahtelivat paikoilleen lopulta juuri kuten suunniteltu. Ainoa ongelma ilmeni Serbian ja Kroatian rajalla kun Kroatian rajaviranomaiset olivat sitä mieltä että minun Toyota Hiace oli raskasta rahtia kuljettava ajoneuvo. Pistivät minut rekkojen sekaan tulliselvitystä tekemään. Eivätkä meinanneet uskoa millään että kysymyksessä on henkilökohtaiset tavarat joita olen muuttamassa Kroatiaan. Eikä minulla ole rahtikirjaa. Huoh. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen siitäkin selvittiin. Sieltä isojen rekkojen seasta. 

Muutettiin siis takaisin Kroatiaan. Muutettiin takaisin kotiin. Siltä se ainakin tuntui silloin toukokuun lopussa. Ja tuntuu yhä edelleen. Kaštel Stariin oli helppo solahtaa kun paikat olivat, ja ovat yhä, tuttuja. Kaupat, baarit, rannat, kadut ja kujat, jopa osa ihmisistä, kaikki on tuttua. Ei minulla täällä varsinaisia ystäviä ole, ei niitä toki ollut Plovdivissa eikä edes Suomessa asuessani, mutta tuttuja on täällä sitäkin enemmän. Kun kävelen tuolla kylillä niin kättä saa nostella melko taajaan. Ja toivotella dobro milloin mitäkin. Bok. Joka muuten lausutaan täällä Dalmatiassa bog. Erotuksena muuhun Kroatiaan. 

Tulihan sitä vuoden mittaan töitäkin tehtyä, vaikka eläkkeellä olenkin. Tuli kierrettyä matkanjohtajana perusreissuja, joita on vuosien varrella tullut tehtyä kohta parikymmentä ympäri Balkania, mutta vuonna 2025 mukaan saatiin myös muita, ihan uusia, kohteita. Jopa ihan täällä Kroatiassa. Kaikilla näistä retkistä on karttunut kokemuksia, mutta ennenkaikkea kohtaamisia satojen ihmisten kanssa. Ihmisten, joiden rinnalla minulla on ollut kunnia matkustaa, joista olen saanut pitää huolta ja tarinoida heille matkojen kohteista. Huonojen juttujen ja vitsien säestämänä. Ja mikä mukavinta, joidenkin matkaajien kanssa yhteys on säilynyt matkan jälkeenkin. Tykkään kovasti. 

Kaiken kaikkiaan vuosi 2025 oli hyvä. Paljon tapahtui, toki myös niitä huonompia, jopa pelottavia, asioita, mutta jos yritetään pitää tämä juttu positiivisena, niin ei lähdetä tässä nyt sille polulle ollenkaan. Kun nyt vuoden lopussa katson vuotta 2025 taaksepäin, voin hyvin mielin todeta, kuten joku viisas on joskus sanonut, I did it my way. 

Oikein hyvää uutta vuotta ihan kaikille siellä ruudun takana ympäri maailmaa. Tehdään alkavasta vuodesta 2026 vieläkin parempi. Yhdessä.   

Rakkaustarina

Lauantai 27.12.2025 klo 11.52 - JariH

Se olisi sitten taas yksi joulu syöty. Seuraa raportti:

Kaikki ruoat onnistuivat. Graavilohi graavautui sopivasti, joulukinkkua näytellyt porsaanpala suolautui oikein hyvin suomalaista joulukinkkua muistuttavaksi ja imelletty perunalaatikko imeltyi erinomaisesti. Kaiken lisäksi ruokaa oli juuri sopivasti - tein aamulla viimeisistä lohipaloista aamiaisleivät ja loput kinkut menevät illalla pyttipannuun. Joulu 2025 suoritettu. Raportti päättyy. 

Siirrytään arkisiin asioihin. Eli rakkauteen. Tehdään se menneisyyden avulla. Eli siirrytään takaisin Kaštelan kylien historiaan ja lähdetään kohti seuraavaa kylää. Se on Kaštel Lukšić jonka historiaa ei voi kertoa ilman että kertoo Lukšićissa 1600 -luvun lopulla tapahtuneesta traagisesta rakkaustarinasta.

Kaštel Lukšić syntyi kuten kaikki muutkin Kaštelan kylät 1400 -luvun loppupuolella. Aatelismiehet rakensivat linnoituksia Adrianmeren rannikolle suojaamaan kyliä, kyläläisiä ja viljelmiä mereltä uhkaavia ottomaaneja ja merirosvoja vastaan. Kyläläiset muuttivat sitten läheisen vuoren rinteiltä linnoitusten muurien suojaan. 

Näin tapahtui myös Kaštel Lukšićissa. Sinne rakennettiin 1400 -luvun loppupuolella peräti kaksi linnaa. Toisen niistä kilkutteli pystyyn Radoslav Vitturi ja toisen, ei kovin kauas edellisestä, herra nimeltään Adalbert Rušinić. Hänestä käytetään myös nimeä Rosani. 

Vuosisatojen vieriessä nämä kaksi perhettä riitautuivat. Riidat koskivat niin maanomistuksia kuin aatelisetuja ja muita taloudellisia asioita, mutta suurimpana riidan aiheena oli öljykiista. Rušinićit painostivat nimittäin Vitturin vaikutuspiirissä asuvien ihmisiä tuomaan oliivinsa Rušinićien öljymyllyyn puristettavaksi, ja koska myllyn omistaja sai aina pienen siivun puristetustä öljystä verojen ja palkkioiden muodossa, tämä vähensi luonnolliseti Vitturien tuloja. Radoslavin perhe ei siitä kauheasta tykännyt. Vihanpito jatkui, ja syveni entisestään, koko 1500- ja 1600 -luvut. Taisi siis muuttua melko periaatteelliseksi. 

Sitten lopulta siihen rakkauteen. Kaštel Lukšićissa, edellä mainituissa linnoissa, asusteli kaksi nuorta. Vitturin linnassa asui nuori nainen nimeltä Dobrila ja muutaman sadan metrin päästä hänestä, Rušinićin linnassa, nuoriherra Miljenko. Miljenko ratsasteli iltaisin pitkin poikin Lukšićin rantoja ‘katselemassa ja tarkastamassa’ peltoja. Todellisuudessa hän kävi tapaamassa salaisesti Dobrilaa. Nuoret eivät saaneet, eivätkä voineet, rakastaa avoimesti koska heidän perheensä olivat olleet vuosisatoja riidoissa. Niinpä he tapasivat puutarhoissa ja kirkkojen varjoissa. Kumpikaan isä ei kerta kaikkiaan voinut hyväksyä nuorten rakkautta. Dobrila ja Miljenko joutuivat tapaamaan salaa.

Isät saivat kuitenkin vihiä nuorenparin salaisista tapaamisista ja heidän rakkaudesta. Dobrilan isä Radoslav Vitturi järjesti tyttärensä avioon Trogirista kotoisin olevan Dobrilaa huomattavasti vanhemman aatelismiehen Družimirin kanssa. Sekin oli hänen mielestään parempi vaihtoehto kuin että pahimman vihamiehen poika saisi hänen tyttärensä. Miljenko ei luovuttanut. Kun Družimirin ja Dobrilan häitä vietettiin Lukšićin kirkossa, Miljenko saapui paikalle ja keskeytti seremonian miekan avulla. 

Aatelismiehet suivaantuivat tästä oikein kunnolla. Dobrila lähetettiin Sveti Nikolen luostariin Trogiriin. Miljenko puolestaan joutui Visovacin luostariin lähelle Krkaa. Tämäkään ei sammuttanut nuorta rakkautta. Dobrila lähetteli luostarista viestejä Miljenkolle palvelijansa avustuksella ja lopulta lahjoi erään nunnan, jotta pääsi pakenemaan luostarista veneellä tapaamaan rakasta Miljenkoaan. Nuoret tapasivat lopulta Visovacissa ja vannovat ikuista rakkauttaan toisilleen. 

He päättivät palata Lukšićiin toivoen että perheensä pystyisivät sopimaan riitansa. Dobrilan isä, Radoslav Vitturi, kertoikin vihdoin hyväksyvänsä nuorten avioliiton, ja niin Dobrillan ja Miljenko häät järjestettiin Kaštel Lukšićin pääkirkossa. Kaikki näytti päättyvät onnellisesti. Mutta Radoslav Vitturi olikin vaan feikannut. Ei hän oikeasti voinut hyväksyä että hänen tyttärensä avioituu pahimman vihamiehen pojan kanssa, hän ei voinut niellä ylpeyttään, ja kun nuoripari astui avioparina ulos kirkosta, Radoslav Vitturi ampui tuoreen vävynsä kirkon portaille. Dobrilan valkoinen hääpuku värjäytyi rakkaansa vereen ja Miljenko kuoli hänen käsivarsilleen. 

Menetettyään rakkaansa sangen traagisesti, Dobrilan ei jaksanut enää elää vaan kuihtui hiljalleen itsekin pois ja kuoli ikävään. Miljenko ja Dobrila on haudattu pieneen kirkkoon Kaštel Lukšićissa. Heidän yhteisen hautansa hautakivessä lukee ‘Pokoj ljubovnikom’ eli  ‘rauha rakastavaisille’.  

Onko tämä Kaštelan Romeo ja Julia -tarina pelkkä legenda vai löytyykö historiankirjoista todisteita että Dobrila ja Miljenko ovat oikeasti rakastaneet toisiaan? Vitturin ja Rušinićin riidoista löytyy tietoja vanhoista oikeudenkäynti pöytäkirjoista 1600 -luvulta, sen sijaan Miljenkon murhasta tai nuoren parin rakkaustarinasta ei dokumentoitua tietoa löydy. Tästäkin huolimatta Kaštel Lukšićissa vietetään vuosittain elokuussa juhlia Dobrilan ja Miljenkon kunniaksi, tuolloin kylässä esitetään näytelmiä, järjestetään konsertteja ja oopperaesityksiä. 

Kyllä se rakkaus siis on vaikeaa ja traagista. Ollut näemmä jo vuosisatoja.

Lähdetään länteen

Tiistai 16.12.2025 klo 9.26 - JariH

Edellisessä jutussa aloittamani historiapläjäys jatkuu. Nyt siirrytään Kaštel Starista lähteen. Mutta sitä ennen lyhyt säätiedotus. Koska sää kiinnostaa aina.  

Täällä ollaan hiljalleen hiipumassa talvea kohti. Sen huomaa mm. siitä, että yötä alkavat olla todella kylmiä. En ole nähnyt virallisia tilastoja, mutta kun lähden aamulenkille kuuden jälkeen, vanha luotettava apteekin lämpömittari tuossa kadun toisella puolella näyttää semmoisia 1-3 asteen lämpöjä. Olenpa lenkin aikana nähnyt jopa ihmisten skrapaavan autojensa ikkunoita…. iltapäivät ovat kuitenkin vielä sangen miellyttäviä, aurinko on paistellut viimeiset viikon päivittäin ja lämpöäkin on ollut 15-17 astetta. Eli ihan kunnon terdekelit. Joten hengissä ollaan yhä. 

Mutta asiaan. Siihen historiaan. Ja länteen. Kuten edellisessä tarinassa kerroin, aatelismies Koriolan Cippicon rakensi yhden  tämän alueen ensimmäisistä linnoituksista Kaštel Stariin 1470-1480 lukujen välissä. Kun Cippicon suku sitten jakoi maa-alueita sukunsa kesken tässä rannikolla, Koriolan veljenpoika Pavao Antun Cippicon päätti rakentaa oman linnoituksen vain muutaman sadan metrin päähän. Linnoitus oli itseasiassa herran kesäasunto ja sijaitsee aivan meren äärellä. Jopa niin lähellä, että kaukaa katsottuna kyseinen rakennus näyttää leijuva meressä. Linnoitus valmistui 1512.  

Silloisen tavan mukaan myös Pavaon linnassa, tai ‘kesämökissä’, oli vallihauta, vartiotornit ja nostosilta. Linnan taakse mantereen puolelle syntyi kyläyhteisö, jonne muutti ihmisiä jälleen viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä. Linnan varjossa ja muurien sisäpuolella eläminen tuntui huomattavan turvalliselta ottomaanien ja merirosvojen muodostamaa uhkaa vastaan. Pavao Antun Cippicon muodostamaa kylää alettiin kutsua Kaštel Noviksi eli uudeksi linnaksi koska Kaštel Starissa, eli vanhassa linnassa, oli ollut linnoitus jo parikymmenen vuotta.  

Eikä rannikon linnoittaminen Kaštel Novin rakentamiseen päättynyt. Samoihin aikoihin kun herra Cippicon naputteli omaa linnaansa Kaštel Noviin, trogirialainen Sjepan Stafileo rakensi omaa linnaansa muutaman sadan metrin päähän meren riutalle. Linna, jonka nimeksi tuli Rotondo, valmistui 1508. Tässäkin linnassa oli vallihauta ja sen taakse muodostui suorakulmaisen muurin ympäröimä kylä. Kylästä tuli sittemmin Kaštel Štafilić. Stafileon nimi juontaa muuten kreikkalaiseen sanaan staphile, joka tarkoittaa rypälettä.

Štafilićiin rakennettiin myös toista puolustustornia hieman myöhemmin eli vuonna 1548. Sitä rakensivat Lodi -veljekset, mutta kun he kuolivat, tornin rakentaminen lopahti koska tyyppejä, jotka  perivät puolivalmiin tornin veljeksiltä, ei sen loppuun rakentaminen voinut vähempää kiinnostaa. Niinpä tämä Nejah -torni seisoo yhä vielä tänäkin päivänä Adrianmeren rannalla puolivalmiina. 

Ihmiset siis muuttivat 1500 -luvulla viereisen Kozjak -vuoren rinteiltä rannikolla rakennettujen linnoitusten ja muureilla ympäröityjen kylien turvaan. Tuohon aikaan asuinaluetta eikä asuntoa kuitenkaan valittu asuntonäytöjen perusteella eikä pohjalta ‘hei, olen kuullut mukavasta uudesta asuinalueesta nimeltään Kasten Novi, mennäänkö katselemaan sinne asuntoja’. Ei, vuorten rinteiltä laskeuduttiin uusiin kyläyhteisöihin pitkälti siksi, että kyliä ja kyläläisiä heidän asustellessaan vuorenrinteellä, oli suojellut joku aatelinen tai kirkonmies. Kun tämä sitten herra  ilmoitti, että nyt me muuten muutetaan, niin koko kylä muutti. Koska suojelu ja turva siirtyi uuteen paikkaan. Siinä ei paljon palveluiden tasoa, joukkoliikenteen toimivuuttaa tai lasten hoitopaikkoja ehtinyt tutkailla. 

Näin on kolmen Kaštelan kylän historia käsitelty. Seuraavaksi, toivottavasti vielä ennen joulua, lähdetään itään. Sieltä löytyy loput neljä nykyisen Kaštelan kaupungin  muodostavaa kylää. Disclaimerina kerrottakoon, että niiden historiat noudattavat pikälti samaa kaavaa nyt jo läpikäytyjen kylien historioiden kanssa - ensin linnoitus, sen ympärille/viereen kylä ja ihmiset vuorilta alas kylän muurien sisälle turvaan. Mitään mullistavia historian käänteitä ei ole siis odotettavissa. Mutta katsellaan jotain pieniä kiinnostavia yksityiskohtia löytyisi. Pysy siis kyydissä. Eihän sitä koskaan tiedä.  

Historiaa

Perjantai 12.12.2025 klo 21.40 - JariH

Jostain ihmeen syystä ihan tässä viime vuosien aikana on historia alkanut kiinnostaa. Lähinnä historia niillä alueilla joissa asun tai olen asunut. Enkä oikein tiedä mistä moinen johtuu. Johtuuko se kenties siitä, että ikää tulee itsellekin lähes joka päivä lisää? Vai johtuuko se siitä, että töiden takia olen päässyt paneutumaan eri alueiden, yksittäisten maiden ja kaupunkien historiaan? Tai sitten kiinnostuksen kasvu johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana asunut ja elänyt sananmukaisesti keskellä historiaa. 

Hyvä esimerkki historiassa asumisesta on edellinen kotikaupunkini Plovdiv Bulgariassa. Kaupunki on ihan oikeasti rakennettu historian päälle. Plovdivin alueella on todistettavasti ollut asutusta rapiat 7000-8000 vuotta. Se näkyy ja tuntuu kaupungissa arjessa ja ihan joka paikassa. Plovdivin pääkatu, kävelysellainen, on rakennettu roomalaisen stadionin päälle, ja roomalaisaika, eli ajanjakso joka alkoi noin vuonna 50 jatkuen aina 800 -luvulle, pilkistää vähän siellä sun täällä. Plovdivissa on todella vaikea kulkea yhtään missään törmäämättä historiaan. Ehkä tämä minun kiinnostus historiaa kohtaan juontaa juurensa sieltä. En tiedä. 

Vajaa tuhat vuotta siitä kun roomalaisten aika Plovdivissa päättyi, alkoi tapahtua myös täällä Adrianmeren rannalla. Siis alueella jota nykyään kutsutaan Kaštelaksi. Paikalliset porukat olivat asustelleet kaikessa rauhassa viereisen Kozjak vuoren rinteillä, mutta kun 1400 -luvulla ottomaanien uhka alkoi kasvaa, aateliset ja kirkonmiehet päättivät rakentaa linnoituksia ja linnoitettuja kartanoita rannikolle ja rantakiville ihmisten turvaksi. Tai tuohon aikaan pääosin varmaan ihan omaksi turvalliseen. Linnoituksia syntyikin lopulta peräti 14 kappaletta pitkin Adrianmeren rantaa. Kun Kozjakin rinteillä asuva väki totesi olevansa enemmän turvassa lähellä linnoituksia, se valui niiden taakse ja näin linnoitusten ympärille syntyi pieniä kyläyhteisöjä kivitaloineen ja kapeine kujineen.

Linnoitusten rakentamista kannusti voimakkaasti tuohon aikaan alueen mahtivaltio Venetsia, suojelivathan ne myös heidän verotulojaan kun alueen pellot, viinitarhat ja oliivilehdot olivat turvassa linnoitusten suojassa. 

Yksi ensimmäisistä linnoituksista, joka Adrianmeren rannikolle valmistui, oli aatelismies Koriolan Cippiconin rakentaman linnoitus vallihautoineen ja muurineen. Se nakuteltiin kasaan vuosien 1470-1480 välillä. Herra Cippiconin ja hänen sukunsa rakentaman linnan ympärille muodostui Kaštel Stari -niminen kylä, joka on yhä edelleen olemassa. Ja on kylä jossa minä asun. 

Myöhempinä aikoina Cippiconin rakentama linnoitus on muuttanut muotoaan ja on nykyään lähinnä yksi alueen tavallisista kivitaloista. Muurit ovat kadonneet ja vallihaudan paikalla on katu. Historiasta muistuttaa enää vain Cippiconin suvun vaakuna talon parvekkeen kaiteessa. 

Cippiconin suku oli yksi tuon ajan mahtisuvuista, se omisti ja hallitsi laajoja alueita nykyisen Kaštelan alueella. He päättivät myöhemmin jakaa maitaan suvun kesken ja näin rannikolle syntyi uusi linnoitettu kylä, jota alettiin kutsua nimellä Kastel Novi. Suomeksi uusi kastela. Näin rannalla sijaitsi, ja sijaitsee vielä tänäkin päivänä kylki kyljessä ‘vanha kastela’ Kastel Stari ja ‘uusi kastela’ eli Kastel Novi. Kiitos aatelissuku Cippiconin. Kastel Noviin palataan vielä myöhemmissä kirjoituksissa.

Samoihin aikoihin myös muihin lähialueen kyliin nousi omia linnoja tai linnoituksia. Kaikista niistä muodostui pysyviä, muurein suojeltuja kyläkeskuksia. Myöhemmin ne sulautuivat hiljalleen yhteen yhdeksi kaupungiksi eli Kaštelaksi. Kyliä oli, ja on yhä edelleen, yhteensä seitsemän. Näihinkin palaamme myöhemmin. 

Istun muuten nykyisin jokaikinen päivä edellä mainitun herra Cippiconin 1470-1480 luvulla rakentaman linnan kivijalassa sijaitsevassa kahvilassa Kaštel Starissa. Eli istun ihan muina maahanmuuttajana Kaštel Starin ensimmäisen, vuosisatojen saatossa toki muotoaan muuttaneen linnoituksen, kahvilassa. Toisin sanoen istun keskellä historiaa. On jännä miettiä siinä kahvia litkiessä kuinka Cippicon aikoinaan suunnitteli ja rakensi tämän rakennuksen koska tuolta mereltä, nykyisen pienvenesataman takaa, saattoi ilmestyä merirosvoja tai ottomaanien laivasto. Tuossa, missä nyt on tie, oli aikoinaan siis vallihauta. Ja tämän pöydän paikalla, jossa nyt istun, saattoi seistä vartiomies tarkkaillen Adrianmerta kaiken maailman rosvojen varalta. Se on aika huima ajatus. 

Onneksi minun ei tarvitse nykypäivänä vahtia merta. Eikä pelätä rosvoja. Minun ei itseasiassa tarvitse edes tilata Caffe Bar Gajossa, koska Josipa tietää että aamulla menee Americano ja iltapäivällä kaksi olutta. Ne ilmestyvät automaattisesti pöytään. Hän jopa tarkkailee milloin sitä ensimmäistä olutta on nautittu niin että voi tuoda sen toisen.  Usein vielä ns. firman piikkiin. Tätä minä kutsuisin palveluksi. 

Sinä olet juuri lukenut pienen historiapläjäyksen kotikylästäni. Seuraavissa jaksoissa laajennetaan hieman näkemystä ja kurkataan kuinka muut Kaštelan kylät aikoinaan syntyivät. Joten pysykää kyydissä. 

Kroatian itsenäisyyspäivät

Sunnuntai 22.6.2025 klo 12.54 - JariH

Olen saanut kyselyjä, että kuinka mm. Googlen kalenterissa esiintyvä Kroatian itsenäisyyspäivä 25. kesäkuuta vaikuttaa esimerkiksi kauppojen ja ravintoloiden aukioloaikoihin. Kysyin tuosta päivästä ystäviltäni täällä Kroatiassa, ja hämmennys oli suuri. He eivät aidosti tunnistaneet koko “juhlapäivää”. Kyselivät toisiltaan, että mikä itsenäisyyspäivä meillä on ensi viikolla? Eikä kenelläkään paikalla olleista ollut minkäänlaista tietoa ao. päivästä. 

Selvittelin asiaa. Ja on pakko todeta, että kaikki ne kolme päivää, joita voidaan kutsua eri syistä Kroatian itsenäisyyspäiväksi, ovat kieltämättä hieman haastavia. Mutta koitetaan. 

Päivä numero yksi, eli juurikin tuo 25.06. on kuin onkin ihan oikea itsenäisyyspäivä (Dan neovisnosti). Tuona päivänä vuonna 1991 Kroatia julistautui itsenäiseksi ja aloitti irtautumisen Jugoslavian liittotasavallasta. Tämä johti Kroatian serbivähemmistön kapinaan, jota Jugoslavian kansanarmeija ja Serbia tukivat. Pian tämän jälkeen alkoikin sitten laajat aseelliset yhteenotot jotka johtivat kesällä 1991 alkaneeseen täysimittaiseen sotaan. Mutta se on sitten kokonaan eri juttu. Ei siitä tässä nyt sen enempää.

Nykypäivänä tämä 25.06. ei ole kroaateille mitenkään erityinen päivä. Se ei ole vaikkapa kansallisen vapaapäivä. Niinpä vastauksena tuossa alussa esitettyyn kysymykseen, että miten tuo päivä vaikuttaa aukioloihin, vastaus on että ei mitenkään. Se ei näy eikä kuulu lainkaan tavallisessa arjessa. Se on lähinnä muistopäivä, jolloin muistetaan vain historiallista itsenäisyysjulistusta ja lähtöä Jugoslavian kainalosta.

Seuraava juhlapäivä, päivä kaksi, jota voitaisiin kutsua itsenäisyyspäiväksi löytyy lokakuusta. Lokakuun 8. päivä 1991 Kroatian hallitus katkaisi kaikki siteet Jugoslaviaan. Tätä päivää on aiemmin vietetty itsenäisyyspäivänä, mutta nykyään se on “vain” parlamentin päivä, Dan Hratskoga sabora. Vuonna 1991 Kroatian itsenäisyyspyrkimykset olivat väliaikaisesti jäädytetty kolmeksi kuukaudeksi ja jäädytys päättyi lokakuussa 1991. 

Mutta kun riittävän kauan kaivaa, niin löytyyhän se oikea itsenäisyyspäivä. Tai ainakin päivä, jota juhlitaan Kroatiassa vähän niinkuin Suomen itsenäisyyspäivää joulukuussa. Kroatiassa tuo päivä toukokuun 30. päivä (Dan državnosti). Se on päivä joka vaikuttaa myös arkielämään, silloin saattavat kaupat olla kiinni ja se on kansallinen vapaapäivä. Kyseinen päivä ei liity suoranaisesti mitenkään varsinaiseen itsenäisyysjulistukseen eikä Kroatian itsenäistymiseen. Tuolloin 30.05.1990, eli reipas vuosi ennen varsinaista Jugoslaviasta irtaantumista, Kroatiassa kokoontui ensimmäinen moderni parlamentti, jota nyt siis päätetty juhlia.  

Tässä siis lyhyt yhteenveto kaikista kolmesta päivästä, joita kaikkia voitaisiin hyvällä omallatunnolla kutsua Kroatian itsenäisyyspäiväksi. Toivottavasti tämä selvitti asioita, jos ne ovat öisin valvottaneet.

Maaliskuu 2024

Keskiviikko 15.1.2025 klo 11.49 - JariH

Taisin tuossa edellisessä kirjoituksessa, jossa kerroin helmikuun tapahtumista, varoitella  valmiiksi ettei maaliskuussa 2024 tapahtunut mitään. Nyt voin vahvistaa, ettei todellakaan tapahtunut. Maaliskuun, joka näyttäisi olleen lähes vuoden tylsin kuukausi, ainoat hyvät puolet ovat kevään vauhdikas eteneminen ja se, että maaliskuussa aletaan yleensä jo suunnitella myöhäisemmän kevään ja kesän tapahtumia. Ja asioiden suunnittelu on aina kivaa. Itseasiassa reissujen suunnittelu on yksi lempipuuhiani. Tykkään kovasti tutkia millä, miten ja milloin pääsen paikkoihin, missä asun, mitä teen jne. Tuota hommaa tehtiin viime vuoden maaliskussa, ja sitä tehdään taatusti myös tänä vuonna kunhan ensin päästään riittävän pitkälle tätä vuotta. Kun kevään ja kesän aktiviteetit alkavat lähestyä. 

Vuoden 2024 maaliskuu meni pitkälti kotipaikkaan tutustuen. Eli ihan paikalliseen pyörimiseen. Kun kurkkasin kalenteriin paljastui että maaliskuussa on tavattu paljon täällä Plovdivissa asuvia expatseja ja touhuttu heidän kanssaan kaikenlaista. Plovdivissa vaikuttaa hyvin aktiivinen ulkomaalaisyhteisö, siis yhteisö, johon kuuluu tänne syystä tai toisesta muuttaneita ulkomaalaisia. Todettakoon tähän väliin, koska se aina tuntuu kiinnostavan, että minun tietojen mukaan täällä ei asu muita suomalaisia kuin minä. Expatsit järjestevät tapaamisia, meilllä on lukupiirejä, on kirjoitusryhmiä, tanssiryhmiä, hikingryhmiä ja tietysti kielikursseja. Täytyy sanoa, että Kroatiaan, tai tarkemmin Splitin ympäristöön verrattuna, Plovdivin kansainvälinen yhteisö on huomattavasti aktiivisempi. Joka on ymmärrettävää sikäli, että Plovidiv on (suur)kaupunki, kun taas Kastela, jossa asuin Kroatiassa, on lähinnä pikku kylä, joka elää pitkälti turismista eikä välttämättä kerää niin paljon ulkomaalaisia ympärivuotiseen asumiseen. 

Vaan kyllä sitä jotain tuli maaliskuussa 2024 tehtyä. Kuten todettu, liikkuminen oli pitkälti paikallista. Joka sinänsä oli mukavaa sillä siinä sivussa näki ja löysi aivan uusia kohteita nykyisestä kotikaupungista. Sitä paitsi kelit olivat kohdallaan. Maaliskuu, varsinkin sen loppupuoli, on nimittäin parhaimmillaan jo shortsikuukausi. 

Lähialuematkoilla tutuksi tuli myös paikallinen kukeri -perinne. Se on perinteinen balkkanilainen rituaali, jonka tarkoituksena on karkoittaa pahoja henkiä. Kukerissa miehet pukeutuvat koko vartalon peittäviin pukuihin, joita koristaa usein eläinten naamiot. Puvuissa on myös suuria kelloja, ja näin ollen miesryhmän liikkuessa kilkatus on melkoista. Perinteen mukaan kukerit kävelevät ja tanssivat kylien läpi, usein yöaikaan jotta 'aurinko ei ottaisi heitä kiinni'. Kyseinen perinne on tuttu läpi koko Balkanin mukaanlukien Kreikka ja Romania. 

Nykypäivänä kukeri -juhlia järjestetään useissa kylissä ja kaupungeissa. Juhlissa esiintyy useita eri ryhmiä, jotka 'kilpailevat' keskenään siitä, kuka on komeimmin pukeutunut, kuka kilisee ja kolisee parhaiten. Eli kuka niitä pahoja henkiä karkoittaa parhaiten. Tällaisessä juhlassa tuossa Plovdivin lähikylässä kävin minäkin. Ja olihan se kokemus. Mukavat kyläjuhlat siis. 

Näin siis tylsähkö maaliskuu 2024. Kuten tuolla alussa kerroin, maaliskuussa suunnitellaan ykeensä jo tulevia reissuja, joa niin tehtiin viime maaliskuussakin. Ja suunnittelun tuloksia alkaa näkymään heti seuraavassa, huhtikuun postauksessa.