Juttuja

Turisti

Perjantai 14.8.2026 klo 10.18 - JariH

Ei tässä ole mitään järkeä. Oikeasti. Meillä täällä palmun alla on järkyttävä helle jatkunut nyt läpi koko kesän. Kun hyvinkin sateisesta ja harmaasta talvesta selviydyttiin, sitten on paistanut. Kunnolla. Vaikka lupasin etten valita, niin kyllä tämä nyt alkaa riittää. Aurinkoa saa toki olla, mutta lämpömittarin ei välttämättä tarvitsisi kivuta aivan niin korkealle kun se nykyään kohoaa. Jokainen päivä. 

Juurikin eilen Kaštelassa rikottiin kaikkien aikojen lämpöennätys. Joka tosin ei ollut kuin hieman reilun kuukauden vanha, edellinen 39,3 C lukema mitattiin heinäkuun alussa. Eilen mittari kohosi sitten 39,7 asteeseen, joka on koko mittaushistorian kuumin lukema. Ja kun lämpötila ei laske öisinkään alle 30 asteen, asun tällä hetkellä huonosti lämmitetyssä saunassa. Onneksi on tuo Adrianmeri. Joka sekin on toki lämmin, tämän aamun mittauksen mukaan 28,1 C. Ei paljoa viilennä moinen litku. 

Hyvin suurella todennäköisyydellä on kuitenkin yksi ihminen, joka nauttii edellä kuvatusta ilmastosta. Nimittäin turisti. Kirjoitan hänestä tänään. Tänään käydään läpi tyypilliset turistin lajimuodot joihin törmään päivittäin tuolla meidän kylillä. Vuorossa on turistikatsaus.

Ensimmäinen tyyppi, rannan valtaaja, saapuu biitsille kello 6.12, levittää kahdeksan pyyhettä, kuusi rantatuolia, kolme aurinkovarjoa ja puolijoukkueteltan mielestään koko rannan parhaalle paikkalle. Lähtee tämän jälkeen takaisin nukkumaan. Puoli rantaa on vallattu. Kun valtaaja sitten puolenpäivän aikaan saapuu reviirilleen ja joku on tullut liian lähellä valloitettua aluetta, on kansainvälinen kriisi valmis. Kutsukaa YK.

Edelliseen liittyen seuraavaksi aurinkoturisti, joka on sitä mieltä että aamun puna on illan bruna. Hän makaa rannalla ja kävelee rantakadulla ilman paitaa. Tietysti ilman aurinkorasvaa. On jo puolenpäivän aikaan punainen kuin Neuvostoliiton lippu. Ihmisparka pyörii seuraavan yön tuskissaan kämpillä todetakseen ettei se puna sittenkään muuttunut rusketukseksi. Silti suorittaa seuraavana päivänä kaiken uudelleen. Tällä kertaa matkalaukun sivutaskusta löytyneen aurinkorasvan turvin, jonka viimeinen käyttöpäivä oli vuonna 2004. ‘Kyllä tämä vielä toimii’. Ei toimi. 

Aktiivilomailija tulee kohteeseen ja menee ensimmäisenä päivänä rannalle. Menee toisena päivänä rannalle. Menee kolmantena päivänä rannalle. Vaihtaa rantaa ja menee neljäntenä päivänä rannalle. Toteaa viidentenä päivänä ettei täällä ole oikeastaan mitään tekemistä. Tylsistyy. Ja menee rannalle.  

Pysytäänpä rannalla vielä hetki. Sieltä löytyy nimittäin myös selfieturisti. Hän käyttää 45 minuuttia täydellisen selfien tai lomafiiliksestä kertovan kuvan ottamiseen. Ottaa kuvia itse, pyytää naapuria ottamaan kuvia itsestään meressä, rannalla, sukelluksessa, hattu päässä, ilman hattua, viekoittelevasti kameraan katsoen tai seksikkäästi rannalla maaten. Päätyy lopulta julkaisemaan Instagramissa kuvan, jossa näkyy varpaat ja 57 turistia. Kuvatekstissä on palmuemoji. 

Kulinaristituristi ilmoittaa haluavansa ehdottomasti maistaa paikallisia erikoisuuksia. Suunnistaa rantakadulle, jonne kaikki muutkin turistit suuntaavat. Hämmästelee hintoja. ‘Kyllä Jämijärvellä Ritvan baarissa on edullisempaa’. Päätyy tilaamaan hampurilaisen ranskalaisilla. Tai pizzan. Toteaa ettei täältä löydy oikein suomalaisen makuun sopivaa ruokaa. Semmosta kun Ritvalla. Paikallisuutta kulinaristille edustaa sen jälkeen paikallinen olut. Sitä ei Ritvalta saa. 

Arvostelijaturisti on aivan oma lukunsa. Oltuaan 36 tuntia majapaikassaan hän kirjoittaa TripAdvisoriin ensimmäisen analyysin: ‘Huone on ihan siisti, mutta kyllä täällä on yöpynyt joskus joku muukin. Sen vain tuntee. Aamiainen tarjoillaan 7.00-10.00, ja se kertoo kyllä kaiken tämän majoituspaikan suhtautumisesta asiakkaisiin.’ 

Arvostelijaturisti tutkii rannalla hiekan laatua, aurinkotuolien ergonomiaa, rannan baarien tarjontaa ja sitä kuinka nopeasti hänen tilaamansa drinkki tarjoillaan. Kirjoittaa lopulta arvostelun Googleen. ‘Rannalla oli liikaa hiekkaa eikä kukaan kunnioittanut sitä, että olin varannut itselleni rantapaikan jo kello 6.12. Se hollantilaispariskunta tuli aivan siihen viereen. Täällä kukaan ei kunnioita ihmisen omaa tilaa! Enkä päässyt elintarvikeliikkeeseen ilman paitaa. Oli kuuma, hiekka poltti jalkoja ja yhtenä iltapäivänä rannalla oli aaltoja.’ Arvosana 3/5. 

Näin tällä kertaa. Tavattiin turisteja. Ne saattaa olla joskus vähän ärsyttäviä, mutta eihän ilman niitä voi elää. Seuraavalla kerralla tutkitaan sitten taas jotain muuta. Pysykääpä kanavalla. 

Turisti

Sunnuntai 5.7.2026 klo 10.00 - JariH

Se on taas se aika vuodesta. Se aika kun meidän kylän kujilla ja rantabulevardilla kuuluu enemmän ‘vieraita kieliä’ kuin kroatiaa. Joka toki sekin on vieras kieli, ainakin minulle, mutta ei nyt siihen tämän syvemmin. On siis se aika vuodesta kun Kaštelan valloittaa turisti, tyyppi joka usein ärsyttää mutta jota ilman olisi kovin vaikea elää. Joten tervetuloa vaan. Lomalle.

Kielen lisäksi turistin erottaa siitä, että vaikka lämpöä on 35-40 astetta kuten tässä viime aikoina on ollut, kaikkein kuumimpaan aikaan on ihan pakko istua terassilla vetämässä rasvaista pizzaa. Paikalliset kun ei tuohon aikaan juurikaan liiku missään. Vaan mikäs siinä jos on nälkä. Mutta eikö syöminen huonosti lämmitetyssä saunassa saata olla jopa terveysriski….? En minä tiedä. 

Edellisestä tuli mieleen että kun sinne terdelle joka tapauksessa suuntaatte, niin laittakaa nyt ihmeessä ainakin paita päälle. Ei ole kovin helppoa koittaa viihtyä terassilla kun naapuripöydässä istuu pömppövatsainen puolikarvainen herra ilman paitaa. Vetämässä sitä pizzaa. Hikoillen. Sama toive koskee muuten myös kauppoja. Se paita. Päälle. Onneksi moni kauppa on tänä kesänä laittanut jopa lapun oveen ettei sisälle ole mitään asiaa jos et ole pukeutunut. Tämä siis aivan ympäristöystävällisesti sanottuna. Kiitos. 

Jatketaan pukeutumisella. Tai sen vähyydellä. Olen nimittäin jälleen, aivan kuten viime kesänä, kiinnittänyt (yllättäen) huomion kuinka bikinit pienenevät vuodesta toiseen. Eikä vielä ole edes bikinbeibien huippusesonki. Kun käyn aamu- ja iltapäiväuinnilla, ei voi kuin ihmetellä kuinka pieneksi naisten uima-asut ovat kutistuneet. Nykypäivän pikku pikku bikineissä ei parhaimmillaan ole kuin pienen pieni kangaspala tiettyjen alueiden peittona. Joka usein on kyllä  enemmänkin naru. Eikä narulla kovin kauheasti asioita peitetä. 

En kyllä ihan kauheasti valita tästä. Kunhan totesin. Yritän vain asetella katseeni siveellisen nätisti jonnekin horisonttiin. Tai johonkin muualle. Joka toki on verrattain haastavaa ajoittain. 

Tähän väliin lyhyt säätiedotus. Meillä on ollut, kuten kirjoitin jo edellisessä jutussa, viime viikkoina melko lämmintä. Lämpötila on kivunnut päivittäin jopa lähelle 40 astetta päivittäin. Nyt aivan viime päivinä elohopea ei ole noussut enää kuin juuri ja juuri yli kolmenkymmenen asteen, joka sekin on aivan riittävä lämpö. Elämää on helpottanut myös tuuli, joka viilentää keliä mukavasti. Juuri nyt on muuten 34 C. Adrianmeri on 26 C. Samankaltaisten kelien ennustetaan jatkuvan ainakin pari-kolme viikkoa tästä eteenpäin. Ihan vaan tiedoksi jos reissu on tännepäin suuntautumassa.    

Lopuksi vielä vähän turisteista. Kaštelan kaupunki julkaisee kuukausittain tilastot kuinka paljon ihmisiä kaupungissa on vieraillut ja kuinka kehitys on kehittynyt verrattuna viime vuosiin. Viimeisimmän tilaston mukaan Kaštelassa on vieraillut himpun verran enemmän ihmisiä (+4%) kuin vuonna 2025. Se on koko Kroatian mittakaavassa hyvä kehitys. Kroatian turismi kun on kokonaisuudessaan alkukesällä kääntynyt lievään laskuun (-1%).

Istuin tuossa eräänä päivänä, kuten teen joka päivä about kello 14-15, meidän rantakadulla omassa vakiobaarissani cafebar Gajossa iltapäiväoluella. Katua pitkin lähestyi 12 teinin ryhmä, todennäköisesti matkalle rannalle, pölöttäen keskenään selvää suomea! Mitä ihmettä täällä tapahtuu! Kun edellisinä kesinä täällä on ollut melko harvinaista kuulla suomea, nyt tuntuu että sitä raikaa korviin lähes päivittäin. Joka on mukavaa. On mukavaa että suomalaiset ovat vihdoin löytäneet, tai ainakin löytämässä, myös nämä meidän huudit. 

Tätä suomalaisinvaasiota tukee myös edellä mainittu Kaštelan kaupungin matkailutilasto. Siinä on Suomi mainittu ensimmäistä kertaa. Suomalaisia on siis ihan virallisestikin käynyt meidän kylillä paljon. Ainakin enemmän kuin aiemmin. Jopa enemmän kuin ruotsalaisia. Tai jenkkejä. Nämä molemmat kansakunnat jäivät meidän jälkeen tilastossa. Ekaa kertaa muuten.

Näin tällä kertaa. Puhuttiin vieraista ihmisistä. Puhuttiin turisteista. Ensi kerralla sitten puhutaan varmaan ihan jostain muusta. Tai en tiedä. Katsellaan. Joten pysykääpä kanavalla. 

Käristyskupoli

Torstai 25.6.2026 klo 12.38 - JariH

Kaikille lienee selvää, kiitos suomalaisten tiedotusvälineiden, että Etelä- ja Keski-Eurooppaa koettelee juuri nyt melkomoinen helleaalto. Uutisointi Suomessa on keskittynyt pitkälti Italian ja Ranskan tyyppisiin maihin, mutta osataan sitä täällä meilläkin. 

Pahin kuumuus on ainakin toistaiseksi ohittanut Kroatian, mutta kyllä sitä lämpöä riittää täälläkin. Lämpötila on noussut iltapäivisin toistuvasti päivästä toiseen 35-36 asteeseen. Eikä helpotusta ole luvassa. Pikemmin  päinvastoin. 

Nimihirviö Kroatian valtion hydrometerologinen laitos (DHMZ) nimittäin paukuttaa puhelimeen punaisia varoituksia erittäin korkeista lämpötiloista. Sen mukaan meillä täällä Dalmatiassa on odotettavissa lähes 40 asteen kuumuutta sunnuntaille, siihen asti pyöritään 36-37 asteessa. Vaikka olen aina naureskellut Suomen iltapäivälehtien ohjeille miten käyttäytyä milloin minkin ‘hellehelvetin’  iskiessä Suomeen, eli lämmön noustessa yli 20 asteen, pitänee nyt ihan oikeasti kerrata ohjeet kuinka käyttäytyä helteessä. Koska täällä tuo kuumuus on hieman eri lukemissa. 

Kuulun riskiryhmään. Eli olen vanha. Meitä vanhoja kupsahtelee kuumuudessa jatkuvasti. Joten ensinnäkin lienee syytä vältellä suurempaa liikkumista ulkona kello 11-17 välisenä aikana. Jos kuitenkin on pakko mennä, on syytä pysytellä varjossa. Eli harrastaa varjokävelyä. Jos sen varjon jostain sattuu löytämään kun aurinko paistaa suoraan ylhäältä. Lisäksi kannattaa kuulemma juoda. Vettä. Uskon kyllä että Coca Cola Zero ajaa saman asian. 

Kannattaa mennä kirkkoon. Ne ovat yleensä viileitä paikkoja. Jopa helteellä. Koska kiviseinät ja kalsea kattollinen tunnelma. Toinen paikka missä on mukava vierailla helteellä on kaupat. Ja siellä ennen kaikkea kylmäkaapit. Niihin ei tarvitse välttämättä mennä edes sisälle, mutta kaappien läheisyydessä on usein miellyttävän viileää. 

Itse olen todennut että Adrianmeri on kiva paikka viettää aikaa kun on kuuma.  Vaikka veden lämpötila on juuri nyt 25 astetta, kyllä sekin viilentää ihan kivasti. Olen ottanut tavaksi pulahtaa mereen kaksi, joskus jopa kolme, kertaa päivässä. Aamu-uinti about kello 7. Silloin meri on usein tyyni eikä siellä ole minun lisäksi ketään muita kuin kroatialaisia mummoja, jotka lilluvat meressä ja juoruavat keskenään. Iltapäväuinti suoritetaan puolestaan sitten keskellä kiljuvia lapsi- ja turistilaumoja about yhden aikoihin. Meri on silloin usein tuulinen ja sitä kautta myös aaltoisa. Iltapäivisin rannoilta esiintyy myös bikinibeibejä. Heitä ei aamuisin näy.

Helle vaikuttaa myös nukkumiseen. Vaikka ilmastointi huutaa täysillä ja irtotuulettimet on suunnattu tarkasti sänkyyn, niin kyllä se, että lämpötila ei laske ulkonakaan alle 30 asteen edes yöllä, ei kovin kauheasti nukkumista edistä. Hikeä pukkaa ja lakanat kostuvat. Ja jos päivärutiineihin oleellisesti kuuluvat iltapäiväoluet CafeBar Gajossa lipsahtaa jostain syystä tavallisen kahden sijasta vaikkapa kolmeen, ei sekään kovasti nukkumista auta.

Tätä kirjottaessani edellä mainittua kuumuutta ei ole helpottanut edes ukkoset. Ne kun kuuluvat Dalmatian kesään ihan samalla tavalla kuin vaikkapa nuo edelä mainitut bikinibeidet. Silloin kun ukkosilma pääsee nousemaan oikein kunnolla päälle vuorten ja meren välistä, silloin jyrisee ja salamoi huolella. Ja tulee vettä. Eikä Kroatian usein melko vanhoillinen viemärijärjestelmä oikein pysy perässä. Niinpä sitä vettä sitten lainehtii sitten pitkin poikin katuja ja kujia. Joskus jopa talojen kellareissa.  

Näin tällä erää. Tuli tarinoita helliinfernosta. Seuraavaksi hyvin suurella todennäköisyydellä ihan jotain muuta. Pysykääpä siis kanavilla.

Rahaa menee

Tiistai 12.5.2026 klo 14.02 - JariH

Tunnustan että olen kirjoittanut, ja valittanut, usein siitä kuinka hinnat täällä Kroatiassa ovat nousseet. Ja ovathan ne. Nyt puhun siis hinnoista ruokakaupassa, ravintoloissa ja baareissa. Olen eräänlainen kokemusasiantuntija asiassa, sillä hintojen kehityksen huomaa parhaiten olemalla hetken poissa maasta. Ja minä olen ollut. Kolme vuotta Bulgariassa. Kun lähdin aikoinani Kroatiasta, se oli selkeästi edullisempi kuin se Kroatia jonne palasin. Hinnat olivat pompsahtaneet kolmen vuoden aikana niin että jopa minä huomasin sen. Vaikka olen ehkä maailman huonoin raha-asioissa. 

Olen myös todennut useasti, että minun on vaikea vertailla Kroatian hintoja Suomen hintatasoon sillä olen täysin vieraantunut siitä mitä ruoka maksaa Suomessa. Olenhan ollut 10 vuotta pois maasta. Tässä kohtaa kokemusasiantuntijuus on siis saattanut hieman laahata.

Vaan ei laahaa enää. Käväisin pyörähtämässä Suomessa, kävin kaupoissa ja jopa ravintolassa syömässä. Eikä tämä Kroatia nyt loppujen lopuksi ihan niin sikakallis paikka olekaan. Kävin Helsingissä ihan tavallisessa K-kaupassa ja ostin muistaakseni kolme olutta ja jotain pientä iltapalaa. Kaksikymppiä ei riittänyt alkuunkaan. Vertailun vuoksi,  tulin juuri ennen kuin aloin naputella tätä tekstiä paikallisesta kroatialaisesta ruokakaupasta (Plodine), josta hankin ruokatarvikkeet ehkä noin kolmeksi päiväksi. Ruokaa, perinteiset kolme olutta ja yhden viinipullon. Rahaa meni 30,64€.

Suomessa käväisin myös ravintolassa. Syömässä. Nautin erinomaisen lohipihvin perunamuussilla ravintola Mama Rosassa. Taisi siinä sivussa höpistessä mennä kolmisen oluttakin. Lasku oli 70 euroa. Tuolla summalla täällä meillä, meidän rantakadulla Adrianmeren vieressä, syö ja juo vähintään kaksi henkilöä todella hyvin. Ehkä jopa kolme henkilöä. Eikä tarvitse syödä edes pizzaa. 

Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että hinnat Kroatiassa vaihtelevat alueellisesti todella paljon. Jos käyt kaupassa/ravintolassa/kahvilassa turistialueella tyyliin Split, Makarska tai varsinkin Dubrovnik, maksat kaikesta paljon. Maksat asioista lähelle saman mitä maksaisit Suomessa. Dubrovnikissa paikoittain jopa enemmän. Vaan jos teet samat aktiviteetit Kroatian sisämaassa, tai hieman pienemmissä paikoissa, lompakkosi kevenee huomattavasti vähemmän. 

Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi lomalla pitää ahtautua paikkoihin joihin pamahtaa saamaan aikaan miljoona muutakin turistia. Hinnat hipovat pilviä, on ruuhkia, on jonoja joka paikkaan, on tarpeetonta älämölyä. Suosituissa kohteissa on ihan mukava käväistä, mutta eihän niissä koko lomaa kannata pilata. Eihän? Ja jos pitää, kertokaa miksi. 

Jos sitten nostetaan katse sieltä kaupan tiskiltä turisteille tärkeisiin asioihin kuten majoitukseen, sama ilmiö kuin ruokakaupoissa pätee sielläkin. Mitä enemmän turisteja, mitä enemmän kysyntää, sen korkeamman hinnat. Mene sinne minne kaikki muutkin menevät ja varaudu maksamaan sängystä ja ruuasta paljon. Varaudu maksamaan kaikesta paljon. Vaan ihan on oma valinta. Kukin lomailee tyylillään.

Nousevat hinnat ja niiden vaikutus on havaittu myös Kroatian virallisissa piireissä. Matkailuministeri Tonči Glavina on kehoittanut matkailualaa laskemaan hintojaan nyt alkavalle sesongille 10-20 % koska maailmatilanne joka buustaa hintapaineisiin. Glavinan mukaan kilpailevat maat ovat jo tehneet näin. Mutta koska tunnen kroaatit, ei täällä kukaan tee mitään. Kukaan ei laske hintoja eikä katetta. Koska ‘ainahan tänne niitä turisteja on tullut’.  Syksyllä sitten ihmetellään ja valitetaan kun kausi ei mennyt kuten suunniteltu, ei tullut rahaa eikä turisteja. Eikä hallituksessakaan kukaan tehnyt mitään. Vaikka teitä on varoitettu. 

Tämä on niin nähty aiemminkin. Ja nähdään taas syksyllä. Koska ahneus. Ja lyhytnäköisyys. Koska Kroatia. 

Kesäloma

Tiistai 17.3.2026 klo 11.49 - JariH

Vaikka pari edellistä juttua ovat olleet verrattain sotaisia, olen kirjoitellut kaikenmaailman sodista ja terrorista, niin kaikesta huolimatta kesä, ja lomakausi, lähestyy vääjäämättä. Siihen valmistaudutaan täysillä, uhkakuvista huolimatta. 

Meidän huudeille kevään merkkejä ei ole sulavat lumet, niiden alta paljastuvat kakat ja sitä seuraava jokakeväinen koirankakkakeskustelu. Meillä kevään merkkejä ovat rakennuksista kaduille kuuluva naputtelu, porauksen äänet ja vasaran pauke. Joka puolella valmistaudutaan nurkan takana odottavaan sesonkiin. Ja toivotaan kädet ristissä turistiryntäystä. Tai vähintään saavutetun aseman pitämistä markkinoilla.

Alan taivaalla on kuitenkin tummia pilviä. Niitä on kertynyt mm. maailmalla riehuvien sotien takia. Ukrainan sotaan on jo tavallaan totuttu, mutta Iranissa sen naapurimaissa riehuva konflikti vaikuttaa paljon varsinkin Kauko-idästä tuleviin turisteihin. Ja tietysti jenkkeihin, jotka pelkäävät kaikkea ja aina. Venäläisturisteja ei meidän rannoilla ole vähään aikaan paljon näkynyt. 

Niinpä katseet, ja toiveet, on käännetty Pohjoismaihin. Kroatialaiset lehdet kirjoittavat että Pohjoismaissa Kroatiaa pidetään yhä turvallisena kohteena ja sieltä odotetaan kasvavia matkustajavirtoja. Esimerkkinä mainitaan Norja, jossa kiinnostus “perinteisiin” norjalaiskohteisiin on laskenut dramaattisesti. Dubaista ei kuulemma ole kiinnostunut enää kukaan norjalainen, lisäksi varaukset Kyprokselle ja Turkkiin ovat laskeneet jopa puoleen. Sama ilmiö on havaittavissa tanskalaisissa, jotka tosin suuntaavat yhä enenemissä määrin myös Montenegroon ja Albaniaan. Suomalaisturisteista kerrotaan, että suuret matkatoimistot kuten Tjäreborg, Aurinkomatkat ja TUI ovat peruneet merkittävästi varauksiaan Turkkiin ja Kyprokselle. Suomalaiset kiinnostuksen kerrotaan suuntautuvat yhä enemmän Välimeren maihin, Kroatian lisäksi edellä mainittuihin Montenegroon ja Albaniaan. Suomalaisia kiinnostaa kuuleman mukaan myös perinteiset suosikkikohteet Kreikka ja Espanja. 

Suorat lennot Splitiin alkavat muuten pääosin huhtikuun alussa, pääsiäisen aikaan. Finnair tosin aloittaa vasta toukokuun ensimmäinen päivä ja lentää siitä lähtien Helsingistä Splitiin 4 kertaa viikossa. Norwegian puolestaan aloittelee  ‘varovasti’ jo huhtikuun alusta lentäen huhtikuun ajan neljä kertaa viikossa. Toukokuusta lähtien Norwegian lentää sitten viisi lentoa viikossa. Nämä ovat siis suoria lentoja Helsingistä Splitiin.

Kirjoitin aikaisemmista jutuissa kuinka Kroatian naapurivaltio Serbian ulkoministeriö on varoittanut serbialaisia matkustamaan ‘vihamieliseen’ Kroatiaan ja maan presidentti Alexander Vučić kertonut että Kroatia valmistautuu hyökkäämään Serbiaan hetkellä millä hyvänsä. Samaan aikaan maan valtiollinen lentoyhtiö, Air Serbia, lisää lentojaan Kroatiaan. Air Serbia lentää tällä kaudella 38 viikoittaista lentoa Zagrebiin, Dubrovnikiin, Splitiin, Zadariin ja Rijekaan. Eli vaikka maan valtiollinen johto kalistelee sapeleita, tavallinen kansa matkustaa naapurimaahan innokkaasti. Onhan kansoilla kuitenkin hyvin samankaltainen perimä, tausta ja historia. Vaikka välit valtioiden välillä ei aina ihan kunnossa ole olleetkaan. Ovat olleet joskus hyvinkin sotaisat. 

Vuosi, varsinkin matkailuvuosi, on vielä täysin alkutekijöissään eikä kukaan oikeasti vielä osaa edes ennustaa miten se tulee menemään. Muistettakoon, että matkailuala on Kroatialle todella tärkeä teollisuus, maa saa jopa viidenneksi tuloistaan matkailusta. Niinpä odotukset, toisaalta myös pelot, ovat tapissa. Ala, tai jos ihan tarkkoja ollaan koko valtio, toivoo että turistit löytävät yhä edelleen Kroatian, mutta toisaalta pelätään että maailman tilanne vie turistit. Eikä jatkuvasti nousevat hinnat täällä suinkaan helpota tilannetta. Mutta se on sitten eri juttu, johon ei nyt mennä lainkaan. 

Meidän kylän, eli Kaštelan matkailutoimisto on julkaissut vuoden kahden ensimmäisen kuukauden toteutuneet matkailijaluvut. Ja laskuahan niissä oli. Kaštela on toki tyypillinen kausiluonteinen kohde, joten tammi-helmikuu ei todellakaan ole mikään mittari kiinnostuksesta tai sen puutteesta. Eikä kerro yhtään mitään siitä, kuinka sesonki lopulta kulkee.  Määrät talvella kun ovat hyvin pienet. Tammi-helmikuussa Kaštelaan kuitenkin saapui huomattavasti vähemmän matkustajia kuin edeltävänä talvena. Laskua oli jopa 28 prosenttia. Matkailutoimisto muistuttaa, että varsinainen sesonki täällä alkaa vasta myöhemmin keväällä/kesällä. Lopulliset johtopäätökset voidaan vetää sitten vasta syksyllä. 

Näin tänään. Tällä kertaa ei sodittu eikä muutenkaan synkistelty vaan odoteltiin jo mukavia lomapäiviä kesää ja turisteja. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Tervetuloa takaisin. 

Vaikea elämä

Lauantai 21.2.2026 klo 10.50 - JariH

Kuulen usein, että kylläpäs sinä oletkin onnekas kun saat asua siellä palmun alla lämpimässä ja auringossa. Näitä viestejä tippuu varsinkin kun Suomessa paukkuu pakkanen tai tulee viistoräntää. Vaan ei se elämä täällä helppoa ole. Kyllä sitä vanha ihminen joutuu kärsimään ja taistelemaan arjen haasteiden kanssa täälläkin. 

Ensinnäkin ihmisen täytyy olla vaihtolämpöinen. Ja sopeutuva. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, asuntoja rakennettaessa eritysmiehet ovat istuneet todennäköisesti kahvilla. Aina. Niinpä kämpät, varsinkin hieman vanhemmat, ovat talvisin ihan järkyttävän kylmiä. Kylmyys pukkaa ovista ja ikkuinoista eikä lämpö pysy sisällä. Niinpä aamuisin talvisaikaan saattaa talossa olla helposti sellaiset 14-15 astetta. Kun tuolta peiton alta yön jälkeen kömpii, melko nopsasti sitä löytää vähintään sukat, jos ei peräti villasukat, jalkaan. Ja aika paljon muutakin vaatetta. Päivällä lämmöt sitten kyllä nousevat 17-18 asteeseen. Ja jos aurinko paistaa, varsinkin kun se paistaa suoraan ikkunasta olkkariin, saattaa lämpötila kivuta siellä jopa yli kahdenkympin. Sitä aurinkoa vaan näkee talviaikaan hieman harvemmin.  

Kesällä vaihtolämpöisen yksilön täytyy luoda nahkansa, sillä silloin kotona on kuuma. Joskus jopa tuskaisen kuuma. Kun ulkona pukkaa neljänkympin lämpöä, asunnossa, jonne paistaa aurinko suoraan sisään, ei paljon tuosta lukemasta jäädä. Ja kun pelkkä sohvalla istuminen pistää hikoilemaan, sitä saattaa joskus jopa kaivata talvisen pirtsakoita lämpötiloja. Onneksi tuosta vierestä löytyy Adrianmeri, jonne voi pulahtaa. 

Kun tuli tuo meri puheeksi, siirrytään seuraavaan aiheeseen. Eli meren aiheuttamiin ongelmiin. Joita ilmenee niitäkin talvikaudella. Kuten muutama juttu sitten kerroin, Adrianmeren suuttuessa se kipuaa helposti ylös kaukalostaan ja tulvii asuntoihin, kahviloihin ja ravintoloihin. Tänä talvena näin ei ole tapahtunut vain kerran tai kaksi, vaan lähes viikoittain. Rannan asukkaat ja ravintoloitsijat joutuivat nimittäin jälleen äyskäröimään vettä kiinteistöistään tämän viikon torstain ja perjantain välisenä yönä kun etelätuuli, eli jugo, nosti meren jälleen rantatörmälle ja sitä kautta kylien vanhoihin kaupunkeihin. Tuntuu olevan melkoisen yleistä jostain syystä tänä talvena.

Henkilökohtaiseen elämääni ei vihainen Adrianmeri onneksi kovin kauheasti vaikuta. Asun noin 30 metrin päässä merestä, ja välissä on vielä puisto, joten ihan meille asti vesi ei jaksa kiivetä. On kuitenkin raskasta seurata kavereiden ja tuttavien, joilla on ravintoloita, baareja ja asuntoja meren lähellä, kärsivän toistuvasti lattialla vellovasta merivedestä. Eihän sinne cafebarin pääse  edes aamukahville kun lattialla on puoli metriä vettä. 

Entäs sitten tämä kieli. Alkuasukkaat täällä puhuvat vierasta kieltä. Kieltä, jota on täysin mahdoton oppia. Monestakin eri syystä. Ensinnäkin kroatiankieli pohjautuu ja perustuu 800 -luvulla kehitettyyn glagoliittiseen kirjoitukseen. Se on vanhin tunnettu aakkosto,  nykyisten slaavilaisen ja kyrillisen kirjoituksien edeltäjä. Tuntuu, että  kielen osalta täällä on jämähdetty jonkinmoiseen välitilaan, vieläpä melko lähelle 800 -lukua. Vaikka kyrillisiä kirjaimia ei käytetäkään. Mutta kieli itsessään on lähes yhtä haastavaa kuin kyrillinen kirjoitus. 

Muutama esimerkki. Kroatialaisissa aakkosissa on 30 kirjainta joista vain 5 on vokaalia. Niitäkin käytetään hyvin säästeliäästi, kuten vaikka saaren Krk nimestä, tai sanoissa prst (sormi) ja smrt (kuolema) voi päätellä. On täysin mahdotonta edes yrittää lausua ymmärrettävästi sanoja, joissa erilaisia konsonantteja on täysin sekaisessa järjestyksessä. Ja niitä sanoja riittää.

Entä ne konsonantit? Huoh. Kroatialaisista aakkosista ei löydy kirjaimia q, w, x tai y. Eikä luonnollisestikaan skandeja ä,ö tai å. Sen sijaan aakkosista löytyy erilaisia suhuja. Aivan riittävästi. Ässiä löytyy kaksi, se tavallinen s ja lisäksi suhu š. C kirjaimia kroatialaisissa aakkosissa on peräti kolme, on tavallinen c, mutta sitten on myös č ja ć. Eikä täällä luonnollisesti pärjätä yhdellä zetallakaan, sen tavallisen zetan lisäksi löytyy tietysti myös suhu ž. Kaiken tämän päälle on vielä hämmentävä d-kirjain, joka kirjoitetaan pienillä kirjaimilla đ ja suurilla Đ. Huomatkaa viivat kirjaimissa.  

Edellä siis esimerkkejä suhisevista kirjaimista kroatiankielessä. Ne kaikki suhisevat vielä eri tavalla siitä riippuen, minkälainen hattu kirjaimen päällä on. Ja ne pitää osata suhista oikein, sillä jos suhiset jonkun kirjaimen väärin, koko sanan merkitys saattaa muuttua aivan eriksi kuin mitä koitat sanoa. Ei ole ihan helppoa vanhalle ihmiselle. Suhista. Varsinkaan oikein. 

Vaikka nyt alkaa aika olla lopussa tämän kirjoituksen osalta, otetaan lyhyesti loppuun vielä yksi ongelma. Eli heiluva maailma. Järistykset. Meillä Dalmatiassa järisee toki sangen vaatimattomasti, ainakin tähän asti, mutta kun mennään hieman pohjoisemmaksi, siellä maa saattaa heilua melko rajustikin. Muutama vuosi sitten pääkaupunki Zagrebia ja Sisakin seutua heilutellut maanjäristys aiheutti melkoisia vahinkoja.  

Meillä täällä järistykset kyllä tuntee, mutta ne eivät ole ainakaan toistaiseksi ole rikkoneet paikkoja suuremmin. Viimeisin järistys näillä huudella oli viime tiistaina. Sen keskus, eli episentrumi, oli 54 kilometrin päässä ja voimakkuus 4,4 richteriä. Se on jo suhteellisen voimakas järistys. Ja kyllähän se heilutteli. Katselin kaikessa rauhassa jääkiekkoa televisiosta, kun tärinä alkoi. Heilui melko lyhyesti, mutta heilui kuitenkin. Tuon tiistain jälkeen on kuulemma heilutellut hieman lievemmin kolme-neljä kertaa, lähinnä öisin, mutta ne ovat kyllä menneet allekirjoittaneelle ohitse aivan täysin. 

Tässä siis muutama vanhan miehen elämää koskettavista asioista täällä palmun alla. Että ei se niin helppoa ole täälläkään. Jäi vielä muutama juttu kertomatta, joten ehkä niistä sitten seuraavilla kerroilla. Katsellaan mitä keksitään. Pysykääpä siis rattailla. 

Vetinen viikko

Lauantai 7.2.2026 klo 12.07 - JariH

Kylläpä on ollut märkä viikko. Keskiviikkona Kaštelaan iski tämän talven, itse asiassa koko tämän vuosikymmenen, pahin talvimyrsky. Adrianmeren pinta nousi, se nousi jopa 76 senttimetriä tavanomaista keskiarvoa ylemmäksi. Aallot olivat Adrianmeren mittakaavassa poikkeuksellisen kokoisia, Palagružassa, eli tuolla hieman kauempana avomerellä, mitattiin jopa 8,1 metrin korkuisia aaltoja.  Eikä tuulikaan ollut mikään pikku puhuri, etelästä puskeneen jugon puuskat olivat pahimmillaan 131,4 km/h. Tämä oli yksi mittaushistorian kovimpia tuulia nimenomaan etelän suunnasta. Metreissä sekunnissa tuo on muuten 36,5 m/s. Suomen ilmatieteenlaitoksen hirmumyrskyn raja on 33 m/s. 

Eikä Adrianmeri pysynyt kaukalossaan kun vauhtiin pääsi. Se kiipesi rantatörmän ylitse ensin rantakadulle ja jatkoi saman tien vanhaan kaupunkiin, talojen, baarien ja ravintoloiden alakerroksiin ja kellareihin. Kaikki tämä siksi, että nämä Kaštelan kylien vanhat kaupungit ovat jo lähtökohtaisesti merenpinnan alapuolella, kun vielä Adrianmeri kohosi lähes 80 cm tavanomaista korkeammalle ja aallotkin olivat melkoisia, eipä ollut ihme että kaupunki kastui. Pahimmat vauriot koettiin Kaštel Novissa ja Kaštel Štafilićissa, joissa palokunta pumppasi vettä pois taloista ja kuivatteli paikkoja vielä perjantainakin. Keskiviikkona, myrskyn vielä riehuessa Kaštelan palokunta sai illan aikana yli 200 avunpyyntöä kansalaisilta. 

Kaštelan talvimyrsky oli uutinen. Se oli niin iso uutinen, että se ylitti jopa kansallisen uutiskynnyksen Kroatiassa. Myrsky oli hyvin poikkeuksellinen, vaikkakin Kaštelan lahti, siis meri kaupungin edessä, on hyvin altis nimenomaan etelästä puhaltaville tuulille. Sieltä  on puhaltanut toki aiemminkin, mutta harvemmin näin kovaa ja suurta tuhoa aiheuttavaa kuin tällä viikolla. 

Vanha uskomus kertoo, että kun jugo eli etelätuuli, puhaltaa, ihmiset menevät sekaisin, tekevät huonoja irrationaalisia päätöksiä ja tekoja. Tiedä mitä kaikkea kaupungissa keskiviikkona tehtiin tai päätettiin, mutta sen tiedän että aika harva myrskystä kauheasti nautti.  

Parin vuoden kuluttua vastaavien tulvakatastrofien pitäisi olla historiaa. Kaštelan kaupunki on julkaissut suunnitelman, jossa pahimpien turvapaikkojen rantapengertä mm. juuri Kaštel Novissa levennetään ja korotetaan. Tämä suunnitelma esiteltiin tosin ensimmäisen kerran jo vuonna 2017, joten asia on ainakin hyvin mietitty. Keskiviikon tulva lienee pistänyt asioihin vihdoin vauhtia, ja töiden pitäisi alkaa tämän vuoden syksyllä turistisesongin päätyttyä. Uuden rantabulevardin arvioidaan olevan valmis vuonna 2028. Mutta. Mehän olemme Dalmatiassa, joten uskokoon aikatauluihin kuka haluaa….. Havainnekuvat ja uusi ranta näyttää kyllä sangen hienolta. Vaan niinhän ne havainnekuvat aina näyttävät. 

Sitten elämästä ulkomailla. Helsingin Sanomilla on viime viikkoina ollut muutama artikkeli, jossa ovat esitelleet ulkomaille muuttaneita ja siellä asuvia suomalaisia.  Ovat käyneet ainakin jossain pienessä espanjalaisessa kylässä tapaamassa siellä asuvaa suomalaispariskuntaa https://www.hs.fi/elama/art-2000011561231.html ja vierailleet Fuengirolassa tutkimassa miten suomalaiset asuvat https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000011764061.html. Kävivät niin ‘ökyasunnossa’ kuin kimppakämpässä. Tämän tyyppinen tutkiva journalismi on taatusti mielenkiintoista luettavaa Suomessa, varsinkin jos takaraivossa on ikinä käynyt edes pieni ajatus ulkomailla asumisesta, mutta ulkomailla jo valmiiksi asuvalle jutut eivät juuri anna mitään. Paitsi että niistä voi tirkistellä ja vertailla että jaahas, tuolla asiat tehdään tulla tavalla, ja tuo juttu on noin siellä. Samalla tuntea sitä lämmintä tunnetta kuinka hyvin itsellä asiat ovat täällä Kaštelassa. Toki juuri nyt hieman kosteassa Kaštelassa.

Nyt kun lehdet tulivat puheeksi, niin mainittakoon vielä tähän loppuun, että jossain edellisessä jutuissa mainittua artikkelia allekirjoittaneesta net.hr sivustolla ei ole vielä julkaistu. Totesivat varmaan ettei tuon vanhan äijän tarina ketään kiinnosta. Tai jotain.  

Näin tällä erää. Seuraavaksi sitten jälleen kerran aivan jotain muuta. Jos nämä myrskyt vaikka tästä hieman rauhoittuisivat. Sillä myrskyn jälkeen on yleensä poutasää. Ainakin ennen seuraavaa myrskyä. 

Kun kaikki on vielä edessä

Maanantai 7.4.2025 - JariH

Pieni kylä merenlahden pohjukassa. Talven horros alkaa olla ohi. Aurinko, kirkas, kaunis turkoosi meri, pikkukivirannat, kirkot, muut historialliset rakennukset ja monumentit ovat paikoillaan. Ne ovat olleet paikoillaan satoja vuosia. Ja ovat yhä. Tänäkin vuonna. Odottamassa. Sillä kaikki on vasta alkamassa. Taas kerran. Ihan niinkuin jokaikinen vuosi.

Kylän rantakadulla vaeltaa muutama turisti. Auki olevien ravintoloiden tarjoilijat koettavat kaikkensa houkutellakseen vähät asiakkaan juuri heidän ravintolaansa kahville, drinkille, ehkä jopa illalliselle. Varsinaisia sisäänheittäjiä ei vielä ole. Kukaan ei huutele eri kielillä asiakkaiden perään. Kukaan ei, vielä, yritä puhua sinulle edes suomea. Onneksi. 

Rantakadun baareista ja ravintoloista kuuluu kolke. Sisällä porataan, sahataan, rakennetaan uutta.ja korjataan vanhaa. Tehdään kenties pieniä muutoksia. Keittiöissä kokit suunnittelevat tulevan kesän ruokalistoja. Mikä maistuu matkailijoille tulevalla sesongilla? Pizza on aina varma, mutta jokaisella kaudella nousee jokin yllättävä suosikki ja jos sen kykenet ennustamaan, ravintolasi tulee olemaan suosittu. Mitä siis vuodelle 2025?

Ulkotuoleja ja -pöytiä pestään. Pakettiautot tuovat uusia kalusteita ja uusia aurinkovarjoja, joku kantaa jossain jo viini- ja olutlaatikoita baariin. Apartementokset ja hotellit availevat oviaan. Uima-altaisiin lasketaan vettä. Viheralueita trimmataan. Polkuja siistitään. Henkilökuntaa koulutetaan, jos sitä on jostain löydetty. Osaavasta henkilökunnasta kun tänäkin vuonna on huutava pula. Tai henkilökunnasta. Kunhan edes joku löytyisi.

Laiturit rannoilla ovat vielä täynnä sinne nostettuja risteilyaluksia. Niitä puunataan, maalataan ja pestään. Kohta ne lasketaan veteen ja aloitetaan hommat. Turisteja viedään delfiineitä tapaamaan, heitä viedään luoliin sukeltamaan, saarille nauttimaan tunnelmasta tai läheiseen kaupunkiin kokemaan kaupunkielämää ja imemään kaupungin historiaa. Rantakadulle tulevia myyntikojuja viritellään, maalataan ja hintoja päivitetään. Valitettavasti ylöspäin. Aina.

Pikku kylässä eletään siis aikaa kun kaikki on vielä edessä. Vielä toistaiseksi kukaan ei vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Turisteja tulee kyllä, mutta tuleeko heitä yhtä paljon kuin viime vuonna? Tuleeko heitä tarpeeksi, jotta kylä selviää seuraavan talven yli? Onko hintojen nousu ollut liian jyrkkä? Viekö se matkailijat toisiin kohteisiin? Ja mitä sitten jos niin käy? Miten me sitten pärjätään?

Joka tapauksessa,  ihan pienen hetken kuluttua, apartementokset ja hotellit täyttyvät lomalaisista. Risteilylaivat lähtevät kohteisiinsa.Taksit suhaavat matkustajia läheiseltä lentokentältä. Rannat ovat täynnä auringonpalvojia, terasseille riittää asiakkaita, ravintoloiden ja baarien edustoilla sisäänheittäjät houkuttelevat turisteja juuri heidän ravintolaansa. Jopa suomeksi. Rantakatu on täynnä turisteja. Basso pumppaa baarissa kesäyöhön. Jollain käy tuuri, joku toinen taas joutuu pettymään. Pikkukylä elää. Hetken. 

Kunnes koittaa syksy. Ja kaikki on ohi. Alkaa valmistautuminen tulevaan. Siihen kun kaikki on taas edessä. Seuraavan keväänä. Pikkukylässä elämä vaan menee niin. Puoli vuotta eletään, puoli vuotta huilataan. Ja valmistaudutaan. Valmistaudutaan siihen, että kaikki on vielä edessä. Koska niin käy aina. Joka vuosi.  

Ante - peruskroaatti

Lauantai 22.2.2025 klo 11.05 - JariH

Edellisessä julkaisussa tutustuimme Georgiin, perusbulgarialaiseen. Nyt siirrämme katseet kohti Kroatiaa, jossa maahan, sen tapoihin ja siellä asuviin kroaatteihin meidät tutustuttaa herra nimeltään Ante. Ante on kroaatti, eli hän kuuluu Kroatian perusväestöön. Ja tekee asioita kuten kroatialaiset tekevät. Joskus hieman hassusti. 

Ensin peruslähtökohta. Andre asuu Dalmatiassa, joka on yksi osa Kroatiaa. Dalmatia sijaitsee Kroatian lounaisosassa ja on kapea, tiheään asuttu rannikkokaistale. Eikä se suinkaan ole koko Kroatia, ei edes tyypillinen Kroatia. Mutta edustaa tässä tarinassa koko maata. Korostettakoon kuitenkin, että kun Dalmatian rannikolta kiipeää vieressä olevien vuorien yli, sieltä avautuu aivan erilainen Kroatia. Puhumattakaan maan pohjoisosasta, jossa sijaitsee mm. pääkaupunki Zagreb tai Luoteis-Kroatian Istrian niemimaasta, joka on jo lähes Italiaa. Mutta Ante asuu Dalmatiassa, joka on, ainakin dalmatialaisten mielestä, maan, ellei peräti koko maailman, napa.  

Itse asiassa meidän piti tavata Ivan, mutta Ivan ei koskaan ilmestynyt paikalle, koska Dalmatiassa kaikkeen vaikuttaa pomalo. Pomaloa ei oikein voi kääntää suoraan, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että mihinkään ei ole kiire, kaikki ehditään tehdä kyllä, mutta kaikki voidaan tehdä ‘sutra’. Joka puolestaan tarkoittaa, ei välttämättä suoran käännöksen mukaan huomenna, vaan dalmatialaiseen tapaan joko huomenna tai parin päivän sisään. Ehkä ensi viikolla. Kunhan tässä ehditään. Koska ensin pitää istua kahvilassa ja juoda kahvia. 

Veikkaan, että Ivan oli kyllä tulossa tapaamiseen, mutta törmäsi matkalla johonkin tuttavaansa. Ja jäi kahville. Koska kaikenmaailman tapaamisiin ehtii kyllä ‘sutra’. Koska pomalo. Väitetään, että Dalmatiassa ei ole käytössä normaaliaika, ei edes normaali kello - siellä toimii ns. dalmatialainen aikakäsitys. Joka venyy…. ja venyy.

Palataan Anteen. Hän saapui paikalle aurinkolaseissaan. Koska aina pitää olla aurinkolasit. Oli kesä tai talvi. Satoi tai paistoi. Veikkaan, että dalmatialaiset käyvät suihkussakin aurinkolasit päässä. Ante tilasi kahvin, joka tarkoittaa että tässä istutaan vähintään tunti. Ehkä kaksi. Koska mikäs kiire tässä mihinkään on. Kahvinjuonti on dalmatialaisille rituaali. Jos yrität tilata kahvilassa yhden espresson nopeasti, saat lähinnä sääliviä katseita. Ja herätät pahennusta. Dalmatiassa kahvia ei kerta kaikkiaan vaan juoda ‘nopeasti’. Eikä kiireessä. Koska pomalo. 

Kahvilla ollessaan dalmatialaiset keskustelevat. Eli valittavat. Koska aina pitää valittaa.  Aina on liian kylmä. Tai liian kuuma. Turisteja nyt ainakin on liikaa, paitsi talvella jolloin heitä on liian vähän. Hinnat ovat nousseet taas, liian nopeasti ja elämä on kallista. Poliitikot ovat aivan kädettömiä ja hanurista. Ja jos sinä sitten ulkomaalaisena yhdyt johonkin näistä valituksen aiheista - Ante katsoo sinua loukkaantuneena ja aloittaa: “Vaikka Kroatia on pieni maa, se on hieno maa”. Alustuksen jälkeen kuulet esitelmän Adrianmeren turkoosista, maailman puhtaimmasta vedestä, upeista saarista, vanhoista linnoista ja luonnollisesti urheilumenestyksestä. Joka onkin totta. On lähes käsittämätöntä kuinka paljon Kroatia on tuottanut vaikkapa olympialaisissa menestyneitä urheilijoita. Vai mitä sanotte siitä, että itsenäisyytensä aikana, eli vuodesta 1991 alkaen, maa on saalistanut 18 kultamitalia, 11 hopea- ja 15 pronssimitalia. Eli yhteensä 44 mitalia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomi on samassa ajassa, paljon suuremmilla resursseilla, saanut yhteensä 22 mitalia, joista 4 kultaista. 

Jalkapallosta Ante jaksaisi puhua vaikka kuinka kauan. Vaikka peruskroatialaiseen tyyliin maan jalkapallojoukkue täytyy ensin haukkua täysin pystyyn. Niistä mihinkään ole. Eikä varsinkaan valmentaja Zlatko Dalićista. Joka valitsee aina väärät ukot joukkueeseen. Eikä tee sitä eikä tätä. Ante, aivan kuten kaikki muutkin 3,8 miljoonaa kroaatia, osaisivat tämän(kin) homman paljon paremmin. Mutta kun maajoukkue pelaa, Ante nauliutuu kavereiden kanssa television ääreen. Ohjeita karjutaan televisioruudulle, välillä turhaudutaan ja ollaan varmoja että me ollaan niin hävitty tää peli, mutta sitten kun Kroatia, tai Kroatian jalkapalloilun elävä Jumala Luka Modrić tekee maalin, riemulla ei ole rajoja. Ilotulitteet paukkuvat ja Ante ilmoittaa, että kyllähän minä tämän tiesin. Että me voitamme. Sitä paitsi Modrić on dalmatialainen, hän on syntynyt Zadarissa, Pohjois-Dalmatiassa. 

Ante asuu kotona. Koska kaikki nuoret, ja vähän vanhemmatkin, miehet asuvat kotona. Kroatiassa lähdetään matin, eli äidin, helmoista keskimäärin 32,4 vuotiaina. Mati pitää huolta Antesta. Jos Antelta kysyy, että milloin hän muuttaa pois kotoa, koska esimerkiksi Suomessa nuoret muuttavat keskimäärin 21,5 vuotiaina, Ante esittää vastakysymyksen, että miksi muuttaisin? Mati huoltaa, mati pesee pyykit, mati tekee ruoat ja tiskaa. Kun Ante löytää tyttöystävän, menee ehkä jopa naimisiin, Ante muuttaa vihdoin ‘omilleen’. Tuolloin rakennetaan Anten kotitalon siihen asti keskeneräisenä ollut ylin kerros valmiiksi jonne Ante vaimoineen muuttaa. Näin samassa talossa asuu isoäiti baka alakerrassa, keskikerroksessa Anten vanhemmat ja Ante vaimoineen ylimmässä kerroksessa. Kukin pitäen huolta toisistaan. Anten vanhemmat hoitavat bakaa, joka puolestaan hoitaa Anten lapsen ja Ante sitten kun aika on, omia vanhempiaan. Näin toimii kroatialainen sosiaalihuolto. 

Ante rakastaa juhlia. Joita järjestetään säännöllisesti. Juhliin kutsutaan kavereiden lisäksi koko suku. Ja syödään. Juhlissa syödään aina ilmakuivattua kinkkua eli pršutia, Pag -juustoa, oliiveja, paikallista leipää suoraan naapuritalon leipomosta, grillattua lammasta tai possua, ćevapčićia ja sianlihavartaita. Kaiken päälle kaadetaan naapurissa sijaitsevassa puristamossa puristettua oliiviöljyä, joka sivumennen sanoen on oikeasti maailman parasta, ja nautitaan paikallista viiniä. Jälkiruoaksi tarjoillaan palačinke-krepsejä, cupavcia eli suklaa-kookoskakkuja ja ehkä jopa kremšnita leivoksia. Ja rakijaa. Kaikki tämä toistetaan. Ainakin kerran, useimmiten pari-kolme kertaa.

Toki Ante käy myös töissä. Kesällä. Eli turistisesongin aikaan. Koska Ante, ja koko suku, asuu Dalmatiassa, joka saa suurimman osan tuloistaan turismista, töitä riittää kesäisin kun turisteja pyörii paikoissa. Talvella on sitten hieman hiljaisempaa. Niin töiden kuin turistien osalta. Silloin kulutetaan kesällä ansaittuja rahoja, korjaillaan paikkoja ja valmistaudutaan seuraavaan sesonkiin. Jolloin päästään taas valittamaan sitä kuinka turisteja on liikaa, hinnat nousevat ja kaikki paikat ovat täynnä ja tukossa. 

Hän on siis Ante - peruskroaatti. Ante katselee vieraita ensin hieman varautuneesti, mutta kun tämän kuoren läpi pääsee, Antesta saa erinomaisen ystävän. Kunhan ei vaan arvostele Dalmatiaa, sen säätä eikä varsinkaan jalkapalloa. Vaikka eihän ne mitään osaa. Häviävät kuitenkin. 

Tässä tämän viikon henkilö. Katsellaan kuka, ja mistä maasta, meillä on tapetilla ensi viikolla. Ehkä noin viikon päästä. Stay siis tuned.

Syyskuu 2024

Tiistai 28.1.2025 klo 13.42 - JariH

Verrattain vauhdikkaan kesän jälkeen käännyttiin hiljalleen kohti syksyä. Alkoi syyskuu. Paitsi että näillä meidän leveysasteilla syyskuu on vielä aivan täysi kesäkuukausi. Jopa lokakuussa päästään helposti 25-30 asteen lämpöihin, ja niinpä parhaimpia loma-ajankohtia tulla näille huudeille lomalla ovatkin juuri syys-lokakuu. Ei ole järjettömän kuuma, uimavedet ovat kuitenkin vielä lämpimiä jos se loma suuntautuu meren äärelle, kaikki kesän palvelut ovat auki ja hinnat laskeneet jo hieman kesän huipuista. 

Meillä täällä Plovdivissa ei merta valitettavasti ole, sen sijaan meillä on syyskuussa lukuisia festivaaleja ja tapahtumia ympäri kaupunkia. Löytyy Street Partya, löytyy viini- ja ruokafestareita, taitaapa syyskuulle osua jokin kaupungin juhla- tai vuosipäiväkin. Ja luonnollisesti syyskuun 6. joka on kansallinen juhlapäivä. Tuolloin juhlitaan Bulgarian yhdistymispäivää sen kunniaksi, että vuonna 1885 Itä-Rumelia ja Bulgarian ruhtinaskunta yhdistyivät. Itä-Rumeliahan oli aikoinaan siis ottomaanien valtakunnan autonominen maakunta, joka sitten Ottomaani -valtakunnan romahdettua liitettiin Bulgariaan. Kyllä sitä kannattaa juhlia.                                            

Vuoden 2024 syyskuun alussa tuli siis kierreltyä nykyistä kotikaupunkia hyvinkin erilaisissa tilaisuuksissa. Ja valmistauduttua seuraavaan reissuun, sillä johan edellisestä oli kulunut monta viikkoa. Niinpä kuun puolessa välissä sitä mentiin jälleen. Normireissu, eli ensin junalla Sofiaan, sieltä lento Wienin josta jatkolento Dubrovnikiin. Jossa ensin yksi huili- ja valmistautumispäivä Cavtatissa ja sitten tavalliselle, jo hyvinkin tutuksi tulleelle, työreissulle. Viikko ympäri ämpäri Länsi-Balkania, jonka jälkeen paluu Dubrovnikiin. Perussettiä siis.  

Koska edessä, viikon päästä, oli toinenkin vastaava matka, ei ollut järkeä lennellä pariksi päiväksi kotiin Kroatiasta. Niinpä suunnistin muutamaksi päiväksi jo keväällä lyhyesti vierailtuun Herceg Noviin Montenegeroon. Taka-ajatuksena oli tutustua paikkaan sillä silmällä, että josko sinne voisi vaikka muuttaa. 

Herceg Novi on esitelty tarkemmin tuolla, mutta käydään se nyt tässä nopeasti läpi vielä kerran. Sehän on 30.000 ihmisen kaupunki Adrianmeren rannalla ja muodostuu pötköstä pikkukyliä. Kävin kaupungissa, kuten raportoitu, pikaisesti huhtikuussa ja se jätti tuolloin niin mukavan vaikutuksen, että pitihän sitä käydä tutkimassa tarkemmin. Kävin. Ja kyllä Herceg Novi edelleen oli sangen mukava paikka. Siellä toisin pääsee rampaamaan ylös alas aikamoisen huolella, sillä portaita ja mäkiä varsinkin Herceg Novin vanhassa kaupungissa riittää.  Siis kuntoa kaupunki, tai siellä asuminen, ainakin edellyttäisi. Eikä sovellu millään mittarilla liikuntarajoitteisille henkilöille. 

Ja kyllähän se loppupeleissä sitten on sitten niin, että vaikka Herceg Novi sijaitsee vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Kroatian, eli EU:n rajasta, kynnys muuttaa sinne on tehty niin korkeaksi, että vaikka kuinka houkuttelisi, edessä olisi ollut sen verran haasteita, että ajatus muutosta piti haudata. Oleskelulupa olisi virallisesti vaatinut joko oman yrityksen perustamista, opiskelun aloittamista Montenegrossa tai melkoisen summan sijoittamista maahan. Toki, kuten näissä maissa usein on yleistä, erilaisia enemmän tai vähemmän virallisia kiertoreittejä oleskeluluvan saamiseksi olisi löytynyt, mutta riskit muodostuivat sen verran suuriksi että ajatus muutosta hautautui niiden alle.

Herceg Novi -keikan jälkeen siirryttiin sitten takaisin Kroatian puolelle odottelemaan seuraavan duunireissun alkua. Asuttiin aivan lentokentän kupeessa Cilipit -nimisessä paikassa, jossa ei todellakaan ollut oikeastaan mitään. Paitsi lentokenttä muutaman sadan metrin päässä. Lähimpään ravintolaan ja kauppaan sai rampata valtatien piennarta jonkun 1,5 kilometriä. Mutta paikka toimi siihen tarkoitukseen johon se tällä kertaa oli suunniteltu toimivan; vuorokauden odotteluun.

Sitten mentiin taas. Perusduunimatka, josta ei nyt ihan kauheasti ole raportoitavaa. Paitsi se, että tykkään ihan kauheasti tavata näille matkoille osallistuvia uusia ihmisiä, tykkään reissata heidän kanssaan ja touhuta kaikenlaista matkan aikana. Reissu alkoi siis syyskuussa jatkuen lokakuun puolelle, joten seuraava juttu alkaa keskeltä juuri alkanutta matkaa. Ihmetellään lokakuun raportissa sitten niin reissun tapahtumia kuin muutenkin lokakuuta. Joten tervetuloa takaisin muutaman päivän kuluttua.