Se on elokuu jo puolessa välissä, joten eiköhän se ole taas uuden pläjäyksen paikka. Nyt voisi ihmetellä ensin hieman kuinka se onkaan taasen ilmoja pidellyt, jonka jälkeen voidaan hämmästellä ihmismieltä. Samalla kun käydään läpi normipäivää täällä palmun alla. 

Ensin siis ilmastosta. Meillä on ollut käytännössä koko paluumuuttoni jälkeen semmoiset 30-40 asteen päivälämpötilat. Muutama hyvin lyhyt ja ohimenevä ukkoskuuro toki käväissyt, muuten ollaan kärvistelty melko kuumassa kelissä. Olenkin taas kerran kiitellyt hiljaa mielessäni sitä tyyppiä joka aikoinaan keksi ilmastointilaitteen.

Täällä on luiskahdettu pahemman kerran rutiineihin. Heti herättyä täytyy tehdä tunnin lenkki. Niitä on tätä kirjoittaessa tehty nyt 313 päivänä putkeen, joten pakkomielle saada vuosi täyteen, vaatii enää 52 päivän, eli noin puolentoista kuukauden suorittamista. Lenkin jälkeen on aamu-uinti. Joka aamu. Ja tässä kohtaa esiin nousee ihmismielen kummallisuus.Ja se ettei ihminen ole vaihtolämpöinen. Tai minä en ainakaan ole. 

Kuten todettu, meillä on päivälämpötilat huidelleet melko korkealla. Muutama aamuna on kuitenkin ollut ‘vain’ 22-23 astetta. Eli lähes kylmä. Ja kun sitten olen seissyt aamu-uintia varten Adrianmeren rannalla hieman yli kahdenkymmenen asteen lämmössä, mieleen on noussut, että uskaltaako tuonne mereen edes mennä. Että täällähän on kylmä. No ei ole. Se merikin on 26 asteinen. Toistaiseksi olen uskaltanut. Ja todennäköisesti uskallan tulevaisuudessakin, sillä veikkaan että aamu-uinnit jatkuvat jonnekin lokakuun loppupuolelle asti. Jollain niillä paikkeilla alkaa sitten syksy.

Mutta takaisin rutiineihin. Aamu-uinnin jälkeen suihkuun josta aamukahville rantakadulle Cafe Bar Cajon. Joka aamu. Enää ei tarvitse edes tilata, se Americano ilmestyy vesilasin kanssa automaattisesti. Kahvia hörppiessä luetaan päivän lehdet kännykällä. 

Aamukahvia seuraa aamiainen. Munakas erilaisilla täytteillä. Kotona. Jossa vietetään aamiaisen jälkeen luppoaikaa. Eli surffaillaan netissä, luetaan, päivitetään somea ja tehdään vähän töitä. Todella vähän. Vaikkakin ne oikeat työt odottavat tuossa nurkan takana. Kuukauden päästä sitä ollaan taas täysillä hommissa pitkin poikin Balkania. Ja sitten päikkärit. Luonnollisesti. Ihminen ei ole kokonainen ilman päiväunia.  

Aamu- ja keskipäivän lötköilyn jälkeen lounas ja kaupassa käynti. Täällähän ei kukaan liiku missään iltapäivällä, koska on liian kuuma. Paitsi minä. Käyn kaupassa, jotta saan itseni ‘’kuumaksi’, sillä kauppareissun jälkeen on iltapäiväuinti. Joka on täysin erilainen kuin aamu-uinti. Aamulla meri on usein tyyni eikä siellä ole kuin muutama mummo ja pappa. Iltapäivällä tilanne on täysin toinen. Ranta on täynnä, kakarat kiljuvat, auringonottajat ovat pystyttäneet telttojaan (?!) rannat tukkoon, meressä on väkeä niin että välillä täytyy miettiä miten sinne mahtuu sekaan. Miksi muuten biitsille pitää rakentaa joku puolijoukkueteltta jos sinne tullaan ottamaan aurinkoa? En ymmärrä. Iltapäiväuinti on levoton kokemus. Hyvin levoton. 

Sitten onkin iltapäivä jo pitkällä. Alkaa olla hiljalleen päivällisen aika. Joka syödään kotona about 17-18.00 aikoihin. Hyvin harvoin käyn enää ulkona syömässä, sitä tapahtuu oikeastaan vain silloin kun joku tuttu tai joku apuja pyytänyt on käymässä täällä. Josta tuli mieleen että jos tarvitset vinkkejä lomallesi Kroatiaan tai vaikka koko Balkanille, saa kysyä. Autan mielelläni. Yhteystietoni löytyvät näiltä sivuilta.  

Kun on syöty, sitten lähdetään viettämään iltaa jonnekin kylille jos jossain jotain tapahtuu. Ja yllättävän usein tapahtuu. Jotenkin tuntuu että oltuani kolme vuotta poissa näiltä huudeilta, Kaštela on muuttunut eläväksi kyläksi. Tuntuu, että joka ilta jossain on jokin tapahtuma. Usein ilmaistapahtuma. Mikä on mukavaa. Tämä tosin kestää vain pari kuukautta koska kesän jälkeen missään ei tapahdu mitään. Mutta nyt on siis tapahtumien aika. Nautitaan nyt, käydään ulkona ja riudutaan sitten talvella. 

Jos mitään kiinnostavaa ei löydy, tai ei jaksaa lähteä, ilta menee niinkuin varmaan suurimmalla osalla ihmisiä kotona telkkaria katsellen. Jonka jälkeen onkin uniaika jotta jaksaa toistaa kaiken uudelleen seuraavana päivänä.

Siinäpä se tämänkertainen juttu. Siitä tuli omien rutiinien läpikäynti, mutta nytpä tiedätte sitten miten eläkeläispäivä palmun alla kuluu. Kun siitäkin on kyselty. Että miten siellä saa päivät kulumaan kun et edes golfaa. Vastaus löytyy tuosta edeltä. Vaikkakin totuuden nimissä on todettava sekin, että välillä on tylsää. Vaan se tuskin on Kaštelan syy, veikkaan että eläkeläiselämä ihan missä tahansa saattaa olla tylsää. Ympäristöstä huolimatta.