Uutiset
Huhtikuu 2024Torstai 16.1.2025 klo 17.02 - JariH Kas niin, nyt on juttusarjassa käyty läpi kolme vuoden 2024 tylsintä kuukautta. Sitten mennään! Kovaa, koko ajan ja joka paikkaan. Luvassa on seuraavien kuukausien aikana pitkiä ja polveilevia tarinoita. Ja reissuja. Tervetuloa mukaan. Huhtikuu 2024 alkoi jännittävästi. Olin lähdössä pitkälle työreissulle 10.04. Lennot oli varattu, hotellit oli varattu, yhteistyökumppaneiden kanssa sovittu asiat, valmistautumiset ja matkasuunnitelmat tehty. Lähtöpäivä oli keskiviikko. Erinäisistä syistä johtuen menin lääkäriin edeltävän viikon torstaina. Minua tutki kaksi lääkäriä ja heidän diagnoosinsa mukaan aivovaltimossani saattaa olla pullistuma. Joka itse asiassa voi hoitamattomana olla jopa hengenvaarallinen. Saattaa pää räjähtää. Sananmukaisesti. Sanoivat, että tarvitsen välitöntä hoitoa, tai ainakin tarkemman tutkimuksen. Nousi lievähkö kylmä hiki, koska pahimmassa tapauksessa joutuisin järjestelemään tulevia reissuja, jo sovittuja töitä, melkoisesti. Jos siis makaisin sairaalassa jonkun ihmeen aivoleikkauksen jälkeen. Joten ei muuta kuin siltä seisomalta Sofiaan Bulgarian johtavan aivokirurgian professorin juttusille. Tapaaminen oli hämmentävä. Kuten niin moni asia tässä maassa. Vaikka kysymyksessä on ‘maan johtava’ asiantuntija, mitään ajanvarausta ei tehty vaan menin herran oven taakse kolkuttelemaan ja kerroin, että lääkärini Plovdivista käski tulla. Ja kaikki toimi! Minut kuvattiin, kuvat tutkittiin ja käteeni lyötiin diagnoosi. Päivässä. Ilman etukäteisvarausta. Kaikki oli kunnossa eikä aivoissa sitten lopulta ole mitään pullistumia. Siellä on vaan tavallista laajempi verisuoni, joka näyttää pullistumalta kuvissa. Kuolemantuomio peruttu ja reissulupa tulevalle matkalla myönnetty. Pääni ei tulisi ainakaan verisuonien takia räjähtämään. Joten matkaan. Lensin, kuten tavaksi näyttää muodostuvan, Sofiasta Wienin kautta Dubrovnikiin. Reitti on mukava, koneenvaihto Wienissä on joustava eikä siellä tarvitse notkua liian kauan. Mutta kuitenkin sen verran, että ehtii käydä loungessa. Wienissä on muuten ihan asiallinen Austria lounge. Reissu onnistuu vieläpä päivässä, jopa siten että olet perillä Dubrovnikissa ihmisten ajoissa. Toivottavasti aikataulut eivät kovin kauheasti muutu tälle vuodelle koska vastaavia reissuja näyttäisi olevan tuloillaan tänäkin vuonna tässä muutaman kuukauden kuluttua. Olin perillä Dubrovnikissa päivää ennen töiden alkua, koska haluan yleensä asettautua ja valmistautua. Dubrovnikista voitte lukea muuten tarkemmin täältä. Ja Kroatiasta tästä. Asiakkaat saapuivat perjantaina ja heidän kanssaan heitettiin ‘perinteinen’ lenkki. Dubrovnikista Trebinjeen, sieltä Kotorin kautta Podgoricaan, josta matka jatkuu Kosovoon ja Pristinaan. Täältä Skopjen kautta pariksi päiväksi Pohjois-Makedonian Ohridiin jonka jälkeen Albaniassa Tiranan kautta Skhoderiin. Reissun viimeisenä päivänä siirrytään sitten Albaniasta takaisin Dubrovnikiin, josta asiakkaat lentävät perjantaiaamuna takaisin kotiin. Kaikista näistä kohteista löytyy jutut näiltä sivuilta. Reissulle pääsee kun vierailee ja tekee varauksen Matkapoikien sivuilta. Matkoja on vuonna 2025 viisi kappaletta. Eikä maksa paljon. Ei ainakaan liikaa. Seuraavaksi oli muutama päivä vapaata, jotka vietin osittain Dubrovnikissa ja osittain matkustamalla. Tietysti. Koska miksi pysyä paikallaan kun on mahdollista matkustaa? Myös silloin kun on jo matkalla….. Käväisin töiden välillä uudestaan Trebinjessä, josta sitten Montenegron Herceg Noviin. Olin kuullut kaupungista positiivisia asioita ja kun en kaupungissa ollut koskaan käynyt, pitihän se käydä tutkimassa. Kovasti tykkäsin. Herceg Noviin palataan vielä tämän vuoden puolella. Sitten takaisin Dubrovnikiin. Tähän väliin menosuosituksia Dubrovnikissa. Vaikka vanhakaupunki houkutteleekin, kaupungista löytyy paljon, hyvinkin paljon, myös muuta. Koska internetissä ei enää ole ihan kauheasti tilaa, mainitsen tässä ajan ja tilanpuutteen vuoksi vain muutaman esimerkin joissa vierailla sitten kun se vanhakaupunki on kierretty. Ennenkuin lähdetään eteenpäin, muistutettakoon että kannattaa, jos lompakko kestää verrattain mellevän sisäänpääsymaksun, viettää muutama tunti vanhankaupungin muureilla, josta on kohtuullisen hienot maisemat vähän joka suuntaan. Ja kun muurit on kierretty, voi sitten alkaa ihmetellä mitä muuta Dubrovnikissa voi touhuta. Aloitetaan ihmettely Lapadin alueesta, joka on noin 5 kilometriä vanhastakaupungista sijaitseva kaupunginosa. Lapadista löytyy mukavia majoituspaikkoja, ravintoloita, uimarantoja ja maisemareittejä joita lampsia. Jos kiinnostaa kurkata paikkoja, joissa paikallisetkin viettävät aikaansa, kannattaa käväistä Gruzin kaupunginosassa. Se on hieman kaupunkimaisempi kuin Lapad, mutta täältäkin löytyy mielenkiintoista tutkittavaa. Kuten vaikka satama, josta lähtee laivoja Dubrovnikin edustan Elaphitin saaristoon, jonka kolme suurinta saarta ovat erinomaisen mukava päiväretkikohteita. Jadrolinjan laivareissu joko Sipanin, Lopudin tai Kolopecin saarelle on sangen mukava tapa viettää kesäpäivä. Kaupungin toisella puolella, hieman ennen lentokenttää kasitien varrella, sijaitsee Kupari -niminen kylä. Kupari on sananmukaisesti hotellien hautausmaa, sillä siellä sijaitsee raunioituneita hotelleja, jotka toimivat aikoinaan Jugoslavian armeijan virkistäytymis- ja palautumispaikkoina. Eli armeijan lomakohteena. Alueen kapasiteetti oli tuolloin peräti 4.500 vierasta. Nykyään Kuparissa voi loikoilla uimarannalla vanhojen, luotien, pommien ja tykistöammusten tuohoamien hotelliruumiiden varjossa. Tunnelma on jännä. Ehdoton käyntisuositus jos/kun Dubrovnikin keskusta on nähty. Kupariin pääsee kaupungista paikallisbussilla. Huilipäivien (ja matkavinkkien) jälkeen takaisin töihin. Seuraavaksi hommia painettiin siten, että asuttiin Dubrovnikissa, josta lyhyitä retkiä kaupungissa ja kaupungin ympäristöön. Asiakkaat lähti kotiin huhtikuun lopussa, ja minä jäin Dubrovnikiin odottelemaan seuraavaa ryhmää. Niinpä tämä työmatka, joka alkoi huhtikuun alussa lievällä jännityksellä, jatkui. Olin ollut reissunpäällä tähän mennessä lähes kolme viikkoa ja lisää oli tuloillaan. Siitä, ja paljosta muusta, sitten kun päästään toukokuulle. Eli seuraavassa kirjoituksessa.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verisuonet, työ, kesä, Dubrovnik, Matkapojat, matkatoimisto, Adrianmeri |