Kroatia on maantieteellisesti sangen pieni maa. Eikä maassa ei asu kuin hieman vajaa 4 miljoonaa ihmistä. Luulisi siis että Kroatia on helppo ottaa haltuun. Vaan kun ei ole.

Kroatiasta löytyy useita alueita joissa ihmiset puhuvat samaa kieltä, käyttävät samaa rahaa ja heiluttavat samaa lippua kun vietetään jotain kymmenistä isänmaallisista juhlista. Samaan aikaan he ovat kuitenkin täysin eri mieltä siitä, miten ihmisen pitää elää, syödä, ajaa autoa, juoda kahvia, suhtautua pääkaupunkiin ja ennen kaikkea siitä, mikä osa Kroatiaa on juuri se oikea Kroatia.

Kroatialainen ei välttämättä ole ensisijaisesti kroatialainen. Sellaista ihmistä kuin kroatialainen ei ole olemassakaan. Kroatialainen ihminen on dalmatialainen. Tai istrialainen. Tai slavonialainen. Tai zagrebilainen. Tämä aluepohjainen erilaisuus pohjautuu pitkälti historiaan ja kulttuuriin. Rannikon seutu on imenyt Välimeren ja Venetsian vaikutteita, Istria puolestaan Italiasta ja sisämaassa on löydettävissä vaikutteita Keski-Euroopasta sekä vanhasta Itävalta-Unkarista. Joten jos joku siis tulee kertomaan sinulle että kaikki kroaatit ovat tietynlaisia, voit huoleti poistaa varmistimen. Eivät taatusti ole. 

Tulevissa jutuissa paneudutaan hieman tarkemmin mainituilla alueilla elävien ihmisten ominaisuuksiin, sillä dalmatialainen on aivan eri rotu kuin vaikkapa slavonialainen. Tänään keskitytään koko maata yhdistäviin asioihin ja tapoihin, joita niitäkin toki pienen kaivamisen jälkeen löytyy. 

Aloitetaan kroatialaisella vieraanvaraisuudella. Se on hengenvaarallista. Kun menet kroatialaiseen kotiin kylään, älä syö kolmeen päivään ennen vierailua. Mitään. Sillä sinulle tarjotaan ruokaa. Jos vastaat että ei kiitos, minulla ei ole nälkä, kuulet vain että syö. Ota nyt. Ja sitten ruokaa tulee lisää. Ja sitten vielä vähän lisää. Lopuksi tuodaan jotain jota et edes tunnista. Kun sitten olet syönyt niin, ettet kykene enää liikkumaan, emäntä katsoo pöytää ja toteaa; “Anteeksi kun ruokaa oli niin vähän.” Kroatialaisen vieraanvaraisuuden tavoite ei ole saada vieras kylläiseksi, sen tavoite on saada vieras kykenemättömäksi liikkumaan ilman nosturia.

Toinen asia, joka yhdistää koko maata on perhe. Kun ‘lapsi’ on vähän yli kolmekymppisenä lentänyt pesästä side vanhempiin, varsinkaan äitiin, ei todellakaan katkea. Vaikka ‘lapsi’ on asunut parikymmentä vuotta omillaan, hänellä on oma perhe, talo, auto ja lapsia, äiti soittaa taatusti vähintään joka toinen päivä: “Oletko muistanut syödä?” “Muista ottaa villapaita ja varo läpivetoa!” “Oletko nukkunut?” “Miksi et?” “Sinun pitää syödä.” Tulette sitten viikonloppuna niin minä teen teille ruokaa.” Perhe on tärkeä. Todella tärkeä. Perheellä on enemmän vaikutusvaltaa ihmisten elämään kuin kuin hallituksella. 

Jos haluat tietää miten sinulla menee, kysy kroatialaiselta naapuriltasi. Hän tietää. Hän tietää todennäköisesti kuka on käynyt sinun luona kylässä, mihin aikaan tulit eilen kotiin ja kenen kanssa, kuka on muuttanut, kenen poika on töissä Saksassa, kuka vuokraa asuntojaan turisteille ja kuka ei tervehtinyt viime viikolla.Tämä viimeinen on muuten erityisen tärkeä tieto. Kroatialainen naapuri ei ole utelias, hän on vain hyvin informoitu. 

Henkilökohtaisesti törmäsin kroatialaiseen naapurivalvontaan juurikin tänä aamuna. Minulla on tapana käydä uimassa tuossa viereisessä Adrianmeressä joka aamu ja tänään yksi kanssauimareista ui luokseni ja kysyi, että sinäkö olet se mies joka on Suomesta joka asuu täällä Kaštel Starissa? Kyllä, minähän se. En vaan ole koskaan puhunut näistä asioista kenenkään uimarin kanssa ikinä….. Mutta naapurit tietää.

Lopuksi se suurin mörkö. Byrokratia. Kroatia on maa, joka elää byrokratialla. Ja byrokratiasta. Ei edes Bulgariassa, jossa asuin kolme vuotta, byrokratia yllä samalla tasolle kuin Kroatiassa. Täällä paikalliset ovat oppineet elämään asian kanssa, ulkomaalaisilla on hieman hankalampaa. 

Suomessa asioita voi hoitaa verkossa. Kroatiassa tarvitaan paperi. Ja kun sinulla on paperi, tarvitaan kopio. Kun sinulla on paperi ja kopio, tarvitaan leima. Ja kun on leima, tarvitaan lomake. Kun lomake on täytetty pitää käydä postissa maksamassa jokin maksu. Nimenomaan postissa. Pankki ei käy. Sitten palaat papereiden, lomakkeiden, leimojen ja kuitin kanssa takaisin tiskille, virkailija toteaa ‘Ne može.’ Ei käy. Miksi ei käy? ‘Takva su pravila.’ Sellaiset ovat säännöt. Lopuksi virkailija toteaa, että kun tulet takaisin, ota mukaasi joku joka puhuu sujuvaa kroatiaa. Vaikka olisit asioinut maahanmuuttovirastossa, jossa kaikki, toistan KAIKKI, asiakkaat ovat ulkomaalaisia. 

Näin tänään. Tänään käsittelimme tätä hieman erikoista kansaa yleisellä tasolla. Seuraavaksi siirrymme miinakentälle jakamalla ihmiset alueellisiin heimoihin. Siitä tulee kivaa. Ja vaarallista. Aloittakaamme kroatialaisten alalajien läpikäymisen niistä tärkeimmistä. Dalmatialaisista. Ne loput tyypit ympäri  maata tulevat sitten myöhemmin. Kunhan keritään. Pysykääpä  kanavalla.

 Pomalo.