Juttuja

Kroatialaista ihmistä ei ole

Perjantai 21.8.2026 klo 14.31 - JariH

Kroatia on maantieteellisesti sangen pieni maa. Eikä maassa ei asu kuin hieman vajaa 4 miljoonaa ihmistä. Luulisi siis että Kroatia on helppo ottaa haltuun. Vaan kun ei ole.

Kroatiasta löytyy useita alueita joissa ihmiset puhuvat samaa kieltä, käyttävät samaa rahaa ja heiluttavat samaa lippua kun vietetään jotain kymmenistä isänmaallisista juhlista. Samaan aikaan he ovat kuitenkin täysin eri mieltä siitä, miten ihmisen pitää elää, syödä, ajaa autoa, juoda kahvia, suhtautua pääkaupunkiin ja ennen kaikkea siitä, mikä osa Kroatiaa on juuri se oikea Kroatia.

Kroatialainen ei välttämättä ole ensisijaisesti kroatialainen. Sellaista ihmistä kuin kroatialainen ei ole olemassakaan. Kroatialainen ihminen on dalmatialainen. Tai istrialainen. Tai slavonialainen. Tai zagrebilainen. Tämä aluepohjainen erilaisuus pohjautuu pitkälti historiaan ja kulttuuriin. Rannikon seutu on imenyt Välimeren ja Venetsian vaikutteita, Istria puolestaan Italiasta ja sisämaassa on löydettävissä vaikutteita Keski-Euroopasta sekä vanhasta Itävalta-Unkarista. Joten jos joku siis tulee kertomaan sinulle että kaikki kroaatit ovat tietynlaisia, voit huoleti poistaa varmistimen. Eivät taatusti ole. 

Tulevissa jutuissa paneudutaan hieman tarkemmin mainituilla alueilla elävien ihmisten ominaisuuksiin, sillä dalmatialainen on aivan eri rotu kuin vaikkapa slavonialainen. Tänään keskitytään koko maata yhdistäviin asioihin ja tapoihin, joita niitäkin toki pienen kaivamisen jälkeen löytyy. 

Aloitetaan kroatialaisella vieraanvaraisuudella. Se on hengenvaarallista. Kun menet kroatialaiseen kotiin kylään, älä syö kolmeen päivään ennen vierailua. Mitään. Sillä sinulle tarjotaan ruokaa. Jos vastaat että ei kiitos, minulla ei ole nälkä, kuulet vain että syö. Ota nyt. Ja sitten ruokaa tulee lisää. Ja sitten vielä vähän lisää. Lopuksi tuodaan jotain jota et edes tunnista. Kun sitten olet syönyt niin, ettet kykene enää liikkumaan, emäntä katsoo pöytää ja toteaa; “Anteeksi kun ruokaa oli niin vähän.” Kroatialaisen vieraanvaraisuuden tavoite ei ole saada vieras kylläiseksi, sen tavoite on saada vieras kykenemättömäksi liikkumaan ilman nosturia.

Toinen asia, joka yhdistää koko maata on perhe. Kun ‘lapsi’ on vähän yli kolmekymppisenä lentänyt pesästä side vanhempiin, varsinkaan äitiin, ei todellakaan katkea. Vaikka ‘lapsi’ on asunut parikymmentä vuotta omillaan, hänellä on oma perhe, talo, auto ja lapsia, äiti soittaa taatusti vähintään joka toinen päivä: “Oletko muistanut syödä?” “Muista ottaa villapaita ja varo läpivetoa!” “Oletko nukkunut?” “Miksi et?” “Sinun pitää syödä.” Tulette sitten viikonloppuna niin minä teen teille ruokaa.” Perhe on tärkeä. Todella tärkeä. Perheellä on enemmän vaikutusvaltaa ihmisten elämään kuin kuin hallituksella. 

Jos haluat tietää miten sinulla menee, kysy kroatialaiselta naapuriltasi. Hän tietää. Hän tietää todennäköisesti kuka on käynyt sinun luona kylässä, mihin aikaan tulit eilen kotiin ja kenen kanssa, kuka on muuttanut, kenen poika on töissä Saksassa, kuka vuokraa asuntojaan turisteille ja kuka ei tervehtinyt viime viikolla.Tämä viimeinen on muuten erityisen tärkeä tieto. Kroatialainen naapuri ei ole utelias, hän on vain hyvin informoitu. 

Henkilökohtaisesti törmäsin kroatialaiseen naapurivalvontaan juurikin tänä aamuna. Minulla on tapana käydä uimassa tuossa viereisessä Adrianmeressä joka aamu ja tänään yksi kanssauimareista ui luokseni ja kysyi, että sinäkö olet se mies joka on Suomesta joka asuu täällä Kaštel Starissa? Kyllä, minähän se. En vaan ole koskaan puhunut näistä asioista kenenkään uimarin kanssa ikinä….. Mutta naapurit tietää.

Lopuksi se suurin mörkö. Byrokratia. Kroatia on maa, joka elää byrokratialla. Ja byrokratiasta. Ei edes Bulgariassa, jossa asuin kolme vuotta, byrokratia yllä samalla tasolle kuin Kroatiassa. Täällä paikalliset ovat oppineet elämään asian kanssa, ulkomaalaisilla on hieman hankalampaa. 

Suomessa asioita voi hoitaa verkossa. Kroatiassa tarvitaan paperi. Ja kun sinulla on paperi, tarvitaan kopio. Kun sinulla on paperi ja kopio, tarvitaan leima. Ja kun on leima, tarvitaan lomake. Kun lomake on täytetty pitää käydä postissa maksamassa jokin maksu. Nimenomaan postissa. Pankki ei käy. Sitten palaat papereiden, lomakkeiden, leimojen ja kuitin kanssa takaisin tiskille, virkailija toteaa ‘Ne može.’ Ei käy. Miksi ei käy? ‘Takva su pravila.’ Sellaiset ovat säännöt. Lopuksi virkailija toteaa, että kun tulet takaisin, ota mukaasi joku joka puhuu sujuvaa kroatiaa. Vaikka olisit asioinut maahanmuuttovirastossa, jossa kaikki, toistan KAIKKI, asiakkaat ovat ulkomaalaisia. 

Näin tänään. Tänään käsittelimme tätä hieman erikoista kansaa yleisellä tasolla. Seuraavaksi siirrymme miinakentälle jakamalla ihmiset alueellisiin heimoihin. Siitä tulee kivaa. Ja vaarallista. Aloittakaamme kroatialaisten alalajien läpikäymisen niistä tärkeimmistä. Dalmatialaisista. Ne loput tyypit ympäri  maata tulevat sitten myöhemmin. Kunhan keritään. Pysykääpä  kanavalla.

 Pomalo. 

Kaipaus Suomeen

Maanantai 26.1.2026 klo 16.29 - JariH

Se on kuulkaapas talvi nyt myös täällä meillä. Kaštel Starin talvi tarkoittaa vesisateita, kovia tuulia mutta myös aurinkoisia, sangen lämpimiä päiviä. Näitä jälkimmäisiä on vaan harvemmin. Sen sijaan vettä on tullut tätä kirjoitettaessa pari-kolme päivää putkeen. Välillä oikeinkin huolella. Lisäksi jugo, eli etelätuuli, on puhallellut sangen napakasti. Ja lisää on kuulemma tulossa. Parin päivän päästä tuulen pitäisi ennusteiden mukaan nousta puuskissa jopa 100 km tunnissa. Syytä pitää siis huivista kiinni.

Kaikesta edellä olevasta huolimatta päivälämpötilat ovat kuitenkin pyörineet 10-12 C paikkeilla. Yöllä ollaan oltu viiden asteen pinnassa. 

Sitten asiaan. Yksi tavallisimmista minulle esitetyistä kysymyksistä on, että kaipaatko jotain Suomesta, ja jos kaipaat, niin mitähän se mahtaa olla. Kun näitä kysymyksiä on taas ropissut, piti oikein pysähtyä miettimään. Näin talvisin kun aikaa riittää. Että onko Suomessa ihan oikeasti jotain jota kaipaisin sieltä. Tässä yhteydessä ei puututa ihmisiin eikä ihmissuhteisiin vaan pysytään enemmänkin tuolla tavara- ja asiapuolella. Lähinnä kaupassa. 

Olen asunut ihan kohta kymmenen vuotta ulkomailla. Se tarkoittaa että olen sopeutunut erilaisiin yhteiskuntiin, niiden tapoihin ja vaatimuksiin. Toisaalta olen ihan aidosti vieraantunut Suomen oloista ja tunnelmasta. Toki seuraan uutisia jotta tiedän mitä maassa tapahtuu, mutta muutoin elämä Suomessa alkaa roikkua päivä päivältä yhä ohuempien muistilankojen varassa.  

Olin hyvin lähellä vastata tähän kaipauskysymykseen pöyhkeästi että hah, enhän minä mitään  kaipaa Suomesta. Vaan kun asiaa pohtii hieman tarkemmin, niin kyllähän niitä asioita alkaa löytymään. Pieni yksityiskohtia, mutta asioita kuitenkin. Kurkataanpa. 

Kaipaan jääkiekkoa. Kaipaan jääkiekkoa monestakin eri vinkkelistä - kaipaan ensinnäkin yhteisöllisyyttä jonka kokee kun istuu suosikkijoukkueensa kotipelikatsomossa. Se suosikkijoukkue pelaa muuten Helsingissä eikä se ole se punainen. Tunnelmista saa toki siivun televisiosta, mutta se siivu on kyllä hyvinkin hento, lievä ja läpikuultava. Tämän lisäksi kaipaan fiilistä jonka saa vaihtopenkin takana valmentajana seistessä. Tietysti kaipaan koppielämää, joka on ihan oma maailmansa. Saatan kaivata jopa niinkuin tylsää kuin treenien suunnittelua. 

Mitäs vielä. No tietysti sitä kuuluisaa astiakaappia. Semmoista ei täällä tunneta, täällä astiat kuivataan mitä ihmeellsimmissä härveleissä tiskipöydällä. Pakko muuten mainita tässä yhteydessä, että Bulgarian Plovidivissa asunnossa jossa asuin, oli ihan perinteinen suomalainen kuivauskaappi. Toimii.

Kun kävin viimeksi Suomessa, hämmennyin tavarapaljoudesta ihan tavallisessa K-marketissa. Oli seinä täynnä erilaisia maitotuotteita, toinen seinä valmisruokia ja kolmas kaikenmaailman shampoita. Leipäosastokin olin vähintään normikaksion kokoinen. Kaipaanko tätä? No en välttämättä. Meillä se seinä on täynnä viinejä. 

Näistä kroatialaisista kaupoista löytää kyllä, ainakin hieman soveltaen, kaiken mitä tarvitsee. Vaan jos oikein pitää kaivella jotain mitä kaipaan täällä, niin nostetaan nyt vaikka kaikenmaailman omituiset mausteet, joita lehtien nykyreseptit ovat täynnä. Niitä en edes osaa etsiä kaupoista, kun en tunnistaisi niitä edes suomeksi. Saatikka sitten kroatiaksi. 

Pysytään vielä hetki kaupassa. Täällä pupelletaan pitkälti vain valkoista leipää. Tästä seuraa usein kysymys ruisleivästä. Että kaipaanko sitä. Vastaus on että enpä juuri, en ole koskaan ollut mikään ruisleivän suurin ystävä. Lidlistä sitä löytyy täälläkin jos oikein alkaa tehdä mieli. Mutta vaikkapa tuorejuustoja eri makuvaihtoehdoilla, niitä ei täältä löydy. Kurkkasin ATK:hon ja ainakin Valiolla näyttäisi olevan Suomessa hieman yli 10 eri vaihtoehtoa. Täällä meillä näitä juustoja on tasan kolme; maustamaton, salami ja joku vihannesmaku. Ne kaikki maistuvat ihan samalta. 

Entä ne suurimmat puutteet kroatialaisissa kaupoissa? Kuivatut herneet hernekeittoon. Ei löydy. Ei onnistu rokka. Ei yhtään hyvä. Samaan kategoriaan menee K-kaupan ja S-markettien maailman halvimmat lihapiirakat. Ne semmoiset joita on joku 4-6 kpl paketissa ja jotka ei maksa oikeastaan mitään. Vähän sama kuin Saarioisten roiskeläppäpizzat. Mutta paljon tärkeämpiä. Karjalanpiirakat. Jopa ne halvat ketjupiirakat, puhumattakaan sitten leivontapisteiden piirakoista. Ja nyt puhutaaan perunapiirakoista. Hätätapauksessa toki myös riisipiirakoista. Ei löydy piirakkaa meidän kaupoista. Ei liha eikä karjalaa. 

Sitten listaus asioista, joita täällä ei ole ja joita ehkä jollain tasolla kaipaan. Fazerin suklaa. Sininen ja se keltainen. Maailman parasta suklaata. Ei löydy täältä. Sinappi. Paikallinen on kauheaa kuraa. Ei jatkoon millään tasolla. Salmiakki. En ole kauhea salmiakin ystävä, mutta joskus ehkä kenties olisi kiva pupeltaa….. ja sitten jouluruoat. Ne on toki soveltaen opeteltu, joten niitä ei kovasti tule kaivattua. Enää.  

Lopuksi suurempiin kuvioihin. Kaipaanko Suomen ‘järjestäytynyttä’, yliholhoavaa yhteiskuntaa. No enpä voi väittää kaipaavani. Lähinnä naurattaa kun Suomessa lämpötila nousee yli 20 asteen, lehdistö alkaa kirjoitella kaikenmaailman käristekupoleista ja viranomaiset ohjeistaa kuinka elää, kuinka pitää muistaa juoda vettä ja välttää liikkumista ulkona. Koska kuumuus. Samassa lämpötilassa meidän kylän mummot kulkevat vielä talvivaatteissa pipot päässä. 

Tuosta yhteiskunnan järjestäytymisestä. On totta, että kun 10 vuotta sitten saavuin tänne ensimmäistä kertaa, niin kyllähän minä saavuin melkoiseen villiin länteen. Joku kuvaili Kroatiaa tuolloin sanoilla ‘vähän niinkuin Afrikka, mutta sähköllä’. Mutta. Nyt kun seuraa paikallista yhteiskuntaa ja sen kehitystä, niin huomaa että Kroatia on ottanut todella suuria askeleita kohti järjestäytynyttä, eurooppalaista yhteiskuntaa. Ja lähestyy hiljalleen Suomea. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, menee kohta ohi. Ihan niinkuin Viro on jo tehnyt. 

Näin tällä kertaa. Kuten huomaatte, niin löytyihän niitä kaipauksen kohteita kun oikein kaiveli. Pikkuisia yksityiskohtia toki, jopa niin pieniä etten todellakaan niiden takia edes mieti takaisinmuttoa. Ainakaan ihan vielä.