Pukkaa kevättä Kaštel Stariin. Tänne on lupailtu pitkän sadekauden jälkeen tuleville viikoille aurinkoa ja lähes kahdenkympin lämpötiloja. Siitä se lähtee. Se kevät. 

Milano-Cortinan olympialaiset päättyivät sunnuntaina. Kun tässä nyt on pari päivää vedetty henkeä ja sulateltu, lienee aika nostaa pää ja katse hetkeksi tuosta aloituskuvan kylästä ja käydä läpi miltä päättyneet viiden rinkulan kisat kroatialaiselta kotisohvalta näyttivät. Seuraavassa viiltävä analyysi kisoista ja muutamasta jutusta niiden ympärillä. 

Tykkään olympiakisoissa siitä, että kisoja seuratessa tulee väkisinkin katseltua itselleen täysin vieraita lajeja, kuten näissä kisoissa vaikkapa rattikelkkailua ja vuorihiihtoa. Kesäolympialaisissa näitä vieraslajeja on toki vieläkin enemmän. 

Ennen kuin yksikään urheilija oli aloittanut kilpailusuoritustaan, suomalainen media pelotteli lukijoitaan kuinka kisat tulevat epäonnistumaan. Varsinkin Hesari kunnostautui kertomalla meille että mikään ei toimi Italiassa, suorituspaikat eivät ehdi ajoissa valmiiksi, liikenne puuroutuu, matkat on pitkiä, ei ole lunta jne. Olympiakyläkin olisi lehden mukaan ankea, kesäleirityyppinen alue, josta urheilijat eivät tule pitämään. Sängyt sentään saivat lehdeltä synninpäästön, ne olivat kuulemma ihan oikeita sänkyjä eivätkä samanlaisia pahvivirityksiä kuin Pekingin kisoissa oli.  

Vaan kuinka sitten kävikään. Kaikki toimi, kisapaikat olivat valmiit ja urheilijat viihtyivät. Viihtyivät niissä ‘leiriolosuhteissa’ olympiakylässä, jopa niin hyvin että heille varatut kondomitkin loppuivat kesken. Eikä Helsingin Sanomatkaan enää kisojen aikana kovasti kiukutellut.

Entäs se urheilu? Suomen menestys oli Olympiakomitean mielestä tavoitteiden mukainen. Eli heille riittää se, että urheilusta sekaisin oleva kansa saavutti 6 mitalia, joista yksi hopeinen ja loput pronssia. Samaan aikaan eräs norjalainen Johannes Høsflot Klæbo hiihteli maalleen yksinään seitsemän kultamitalia. Siis seitsemän. Kultamitalia. Yksin. En kommentoi enempää. 

Kun hiihtoon päästin todettakoon, että tavallinen maastohiihto on tylsä laji. Suihkitaan menemään määrätty matka ja se on siinä. Nykyään kilpaillaan vielä lähinnä vain kakkostilasta, sillä jos Klæbo on mukana, hän voittaa. Aina. Ja jos mukana yhtään ketään muuta norjalaista, kotikatsomoissa voi jännittää että ottaako Norja kaksois-, kolmois- vai nelosvoiton. Naisissa puolestaan voittaa aina joku ruotsalainen. 

Vaan voi sitä sukset jalassa saada aikaiseksi mielenkiintoisia kilpailujakin. Kuten ampumahiihtossa. Hiihdetään, mutta tilanne muuttuu täysin kun kilpailijat pysähtyvät ampumaan. Vaikka olisit joku klæbo, täysin ylivoimainen ladulla niin kun sitten ammutaan ja  kiskaiset pari-kolme ohi kutia, löydät itsesi yllättäen sijoilta ynnä muut. Kotisohville tämä vaihtelu luo oivan jännitysmomentin sillä mikään ei ole varmaan ennen viimeistä ampumapaikkaa. Voittajat vaihtelevat aivan eri tahtiin kuin maastohiihdossa. Ampumahiihto on hieno laji. Suosittelen. 

Pidetään sukset jalassa ja tullaan mäkeä alas. Harrastetaan slalomia kuten aikoinaan sanottiin. Löysin alppihiihdon jo aiemmin talven aikana katsellessani lajin maailmancupia. Eipä ollut siis ihme, että hakeudun television ääreen tämän lajin pariin myös olympiakisoissa. Ja tykkäsin. Yhä edelleen. Suoritus kestää hieman lajista riippuen minuutista puoleentoista, joten kärsivällisyys riittää helposti siihen kun urheilija tulee mäkeä alas. Erot kilpailijoiden välillä ovat naurettavan pieniä, jotain sekunnin kymmenes- tai sadasosia, mutta nykyajan grafiikka on niin hienoa että penkkiurheilijakin pysyy hyvin kärryillä kuka johtaa ja kenellä ei tällä kertaa oikein kulje.

Sitä paitsi naisten pujottelussa laskee Mikaela Shiffrin, joka on täysin ylivoimainen urheilija tässä lajissa. Vähän niin kuin Klæbo hikihiihdossa. Paitsi paljon paremman näköinen. Suuri suosikkini. Mikaelalla on muuten vieläpä suomalainen valmentaja, Janne Haarala. 

Lopuksi se sokeri pohjalla. Sunnuntaipäivän huipensi ihan oikeasti yksi historian suurimmista jääkiekko-otteluista, olympiafinaali Kanada-USA. Kun muistetaan, että kisojen kiekkoturnauksessa pelasivat maailman parhaat parhaita vastaan, loppuottelussa vastakkain olivat niistä parhaimmista ne kaikista parhaat. Ja peli juuri sen näköistä. Hieno tapahtuma, hieno peli. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että Leijonat saavutti kisoissa pronssia. Eikä se loppuottelupaikkakaan lopulta kovin kaukana ollut. Aina tuntuu jossain syvällä kun kiekkoturnauksen lopuksi kattoon nousee Suomen lippu. Niinkuin nyt tapahtui, USAn ja Kanadan lisäksi hallissa nostettiin siniristilippu. Pronssimitalin kunniaksi. 

Näin olympialaiset. Ja huomiot. Täytynee vielä kuitenkin todeta, että kisat televisioinut Yle selvisi urakastaan todella hienosti. Katselin siis Ylen kisälähetyksiä,  koska Kroatian television tarjonta oli jostain syystä ‘hieman’ suppeampi kuin Ylen. Tykkäsin kisastudioista, tykkäsin selostajista ja asiantuntijoista. Yle oli ottaut, lajista riippumatta, kyseisen lajin ensisiä aktiiviurheilijoita asiantuntijoiksi ja kommentoimaan tapahtumia, ja tämä toimi hienosti. 

Näin tällä kertaa. Nyt mentiin urheilupainotteisesti, mutta kun tässä kroatialasiella kotisohvalla on viimeiset pari viikkoa eletty olympialaisia, kisat ansaitsi omat kommenttinsa. Seuraavalla kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä siis suksilla.