Juttuja

Olympialaiset

Maanantai 23.2.2026 klo 15.31 - JariH

Pukkaa kevättä Kaštel Stariin. Tänne on lupailtu pitkän sadekauden jälkeen tuleville viikoille aurinkoa ja lähes kahdenkympin lämpötiloja. Siitä se lähtee. Se kevät. 

Milano-Cortinan olympialaiset päättyivät sunnuntaina. Kun tässä nyt on pari päivää vedetty henkeä ja sulateltu, lienee aika nostaa pää ja katse hetkeksi tuosta aloituskuvan kylästä ja käydä läpi miltä päättyneet viiden rinkulan kisat kroatialaiselta kotisohvalta näyttivät. Seuraavassa viiltävä analyysi kisoista ja muutamasta jutusta niiden ympärillä. 

Tykkään olympiakisoissa siitä, että kisoja seuratessa tulee väkisinkin katseltua itselleen täysin vieraita lajeja, kuten näissä kisoissa vaikkapa rattikelkkailua ja vuorihiihtoa. Kesäolympialaisissa näitä vieraslajeja on toki vieläkin enemmän. 

Ennen kuin yksikään urheilija oli aloittanut kilpailusuoritustaan, suomalainen media pelotteli lukijoitaan kuinka kisat tulevat epäonnistumaan. Varsinkin Hesari kunnostautui kertomalla meille että mikään ei toimi Italiassa, suorituspaikat eivät ehdi ajoissa valmiiksi, liikenne puuroutuu, matkat on pitkiä, ei ole lunta jne. Olympiakyläkin olisi lehden mukaan ankea, kesäleirityyppinen alue, josta urheilijat eivät tule pitämään. Sängyt sentään saivat lehdeltä synninpäästön, ne olivat kuulemma ihan oikeita sänkyjä eivätkä samanlaisia pahvivirityksiä kuin Pekingin kisoissa oli.  

Vaan kuinka sitten kävikään. Kaikki toimi, kisapaikat olivat valmiit ja urheilijat viihtyivät. Viihtyivät niissä ‘leiriolosuhteissa’ olympiakylässä, jopa niin hyvin että heille varatut kondomitkin loppuivat kesken. Eikä Helsingin Sanomatkaan enää kisojen aikana kovasti kiukutellut.

Entäs se urheilu? Suomen menestys oli Olympiakomitean mielestä tavoitteiden mukainen. Eli heille riittää se, että urheilusta sekaisin oleva kansa saavutti 6 mitalia, joista yksi hopeinen ja loput pronssia. Samaan aikaan eräs norjalainen Johannes Høsflot Klæbo hiihteli maalleen yksinään seitsemän kultamitalia. Siis seitsemän. Kultamitalia. Yksin. En kommentoi enempää. 

Kun hiihtoon päästin todettakoon, että tavallinen maastohiihto on tylsä laji. Suihkitaan menemään määrätty matka ja se on siinä. Nykyään kilpaillaan vielä lähinnä vain kakkostilasta, sillä jos Klæbo on mukana, hän voittaa. Aina. Ja jos mukana yhtään ketään muuta norjalaista, kotikatsomoissa voi jännittää että ottaako Norja kaksois-, kolmois- vai nelosvoiton. Naisissa puolestaan voittaa aina joku ruotsalainen. 

Vaan voi sitä sukset jalassa saada aikaiseksi mielenkiintoisia kilpailujakin. Kuten ampumahiihtossa. Hiihdetään, mutta tilanne muuttuu täysin kun kilpailijat pysähtyvät ampumaan. Vaikka olisit joku klæbo, täysin ylivoimainen ladulla niin kun sitten ammutaan ja  kiskaiset pari-kolme ohi kutia, löydät itsesi yllättäen sijoilta ynnä muut. Kotisohville tämä vaihtelu luo oivan jännitysmomentin sillä mikään ei ole varmaan ennen viimeistä ampumapaikkaa. Voittajat vaihtelevat aivan eri tahtiin kuin maastohiihdossa. Ampumahiihto on hieno laji. Suosittelen. 

Pidetään sukset jalassa ja tullaan mäkeä alas. Harrastetaan slalomia kuten aikoinaan sanottiin. Löysin alppihiihdon jo aiemmin talven aikana katsellessani lajin maailmancupia. Eipä ollut siis ihme, että hakeudun television ääreen tämän lajin pariin myös olympiakisoissa. Ja tykkäsin. Yhä edelleen. Suoritus kestää hieman lajista riippuen minuutista puoleentoista, joten kärsivällisyys riittää helposti siihen kun urheilija tulee mäkeä alas. Erot kilpailijoiden välillä ovat naurettavan pieniä, jotain sekunnin kymmenes- tai sadasosia, mutta nykyajan grafiikka on niin hienoa että penkkiurheilijakin pysyy hyvin kärryillä kuka johtaa ja kenellä ei tällä kertaa oikein kulje.

Sitä paitsi naisten pujottelussa laskee Mikaela Shiffrin, joka on täysin ylivoimainen urheilija tässä lajissa. Vähän niin kuin Klæbo hikihiihdossa. Paitsi paljon paremman näköinen. Suuri suosikkini. Mikaelalla on muuten vieläpä suomalainen valmentaja, Janne Haarala. 

Lopuksi se sokeri pohjalla. Sunnuntaipäivän huipensi ihan oikeasti yksi historian suurimmista jääkiekko-otteluista, olympiafinaali Kanada-USA. Kun muistetaan, että kisojen kiekkoturnauksessa pelasivat maailman parhaat parhaita vastaan, loppuottelussa vastakkain olivat niistä parhaimmista ne kaikista parhaat. Ja peli juuri sen näköistä. Hieno tapahtuma, hieno peli. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että Leijonat saavutti kisoissa pronssia. Eikä se loppuottelupaikkakaan lopulta kovin kaukana ollut. Aina tuntuu jossain syvällä kun kiekkoturnauksen lopuksi kattoon nousee Suomen lippu. Niinkuin nyt tapahtui, USAn ja Kanadan lisäksi hallissa nostettiin siniristilippu. Pronssimitalin kunniaksi. 

Näin olympialaiset. Ja huomiot. Täytynee vielä kuitenkin todeta, että kisat televisioinut Yle selvisi urakastaan todella hienosti. Katselin siis Ylen kisälähetyksiä,  koska Kroatian television tarjonta oli jostain syystä ‘hieman’ suppeampi kuin Ylen. Tykkäsin kisastudioista, tykkäsin selostajista ja asiantuntijoista. Yle oli ottaut, lajista riippumatta, kyseisen lajin ensisiä aktiiviurheilijoita asiantuntijoiksi ja kommentoimaan tapahtumia, ja tämä toimi hienosti. 

Näin tällä kertaa. Nyt mentiin urheilupainotteisesti, mutta kun tässä kroatialasiella kotisohvalla on viimeiset pari viikkoa eletty olympialaisia, kisat ansaitsi omat kommenttinsa. Seuraavalla kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Pysykääpä siis suksilla. 

Kroatia - fun facts part 2

Lauantai 24.1.2026 klo 11.34 - JariH

Taas mennään. Mennään entistä syvemmälle Kroatian nippelitietoihin. Kuten tuli luvattua edellissä jutussa. 

Talviolympialaiset Milanossa ja Cortinassa alkaa muutaman viikon päästä. Tällä aasinsillalla on hyvä siirtyä Kroatian urheilumenestykseen. Joka on vuosien saatossa ollut lähes käsittämätöntä. On hämmentävää kuinka hyvin about 4 miljoonan ihmisen kansakunta on pärjännyt eri lajeissa, jos sitä verrataan vaikka urheiluhulluna kansana pidettyyn Suomen menestykseen. Suomessa väkeä on kuitenkin lähes kaksi miljoonaa ihmistä enemmän kuin kroaateja. Suomesta löytyy lisäksi kymmenittäin erilaisia toimikuntia, järjestöjä, virkamiehiä ja muita urheilua edistäviä tahoja ja yhdistyksiä miettimässä kuinka sitä menestystä saataisiin. Kroatiassa tehdään asiat toisin. En tosin tiedä miten, mutta vaikuttaisi että jotenkin  hieman paremmin. 

Menestystä nimittäin riittää. Talviolympialaisissa Kroatian menestys on toki ollut hieman hiljaisempaa - talvisissa kisoista Kroatia ei ole saalistanut itsenäisyytensä aikana kuin 11 mitalia, joista neljä kultaa - nekin ovat tulleet pitkälti sisarusten Janica ja Ivica Kostelićin suksilla. Sisko ja sen veli saalisti nimittäin kahdestaan yhteensä peräti 4 kulta- ja 6 hopeamitalia. Kaikki nämä alppihiihdossa vuosina 2002-2014. Se ainoa ‘ei-Kostelić’ -mitali tuli ampumahiihdossa. 

Kesäolympialaisissa on mennyt sitten hieman paremmin. Itsenäisyyden aikana, vuosina 1992-2024, Kroatia on saanut yhteensä 16 kultaa, 15 hopeaa ja 18 pronssia. Eli yhteensä 49 olympiamitalia. Samaan aikaan lähes tuplasti suurempi, urheiluhullu Suomi, on kerännyt 44 mitalia joista 13 on ollut kultaista. Molemmilla mailla vauhti on hidastunut, lähes pysähtynyt, viime vuosien kesäolympialaisissa.

Ihan oma lukunsa Kroatian urheilussa on suuremmat palloilulajit kuten jalkapallo. Kroatian jalkapallojoukkue, lempinimeltään Vatreni, on voittanut MM-kisoissa nimittäin pronssia vuonna 1998, jonka lisäksi se on vääntänyt hopeaa vuosina 2018 ja 2022. Tämä on Kroatian kokoiselle maalle käsittämätön saavutus yhdessä maailman suurimmassa ja suosituimmassa urheilulajissa.

Se urheilusta. Siirrytään muihin nippeleihin. Kroatiassa on kaksi itsenäisyyspäivää. Koska kuka sitä nyt yhdellä selviäisi? Ensimmäinen on 25.kesäkuuta, sillä vuonna 1991 tuona päivänä Kroatian parlamentti ilmoitti Jugoslavialle, että me ollaan muuten itsenäinen valtio. Toinen, ehkä se tärkeämpi itsenäisyyspäivä, on 8. lokakuuta, jolloin edellä mainittu parlamentti katkaisi lopulta kaikki siteet Jugoslavian liittovaltioon. Siitähän alkoi sitten sota, mutta ei mennä siihen tällä kertaa.  

Kroatiasta löytyy myös yksi maailman pienimmistä kaupungeista. Kaupungin nimi on Hum. Siellä asuu kymmenkunta ympärivuotista asukasta. Epäilen että Humissa naapurit tuntevat toisensa melko hyvin ja jopa moikkailevat toisiaan. Olisi kauhea paikka elää sisäänpäinkääntyneelle suomalaiselle introvertille! Hum on hassu paikka. Ja nykyään myös melkoinen turistirysä.

Kravatista ollaan montaa mieltä. Toisten mielestä on se hieno asuste, toisten mielestä hyvinkin ahdistava kapistus. Tästä vaatekappaleesta voimme kiittää kroaatteja. 30 -vuotisen sodan aikana vuosina 1630-1636 Ranskan kuningas Ludvig XII palkkasi kroatialaisia sotilaita sotimaan ranskalaisten rinnalla. Kroaatit käyttivät kaulassaan solmittuja liinoja, joita ranskalaiset alkoivat kutsua nimellä cravatie. Se muuntui sitten nopeasti muotoon cravate, josta kerrotaan lopulta muodostuneen sana croate. Eli kroaatti. 

Tähän väliin pikku detalji nykykroaateista. Kroaattien keskipituus on miehillä 180 cm ja naisilla 167 cm. Suomessa ihmiset ovat keskimäärin tasan sentin lyhyempiä. Pisimmät eurooppalaiset löytyvät muuten Hollannista (184 cm) ja Bosnia-Hertsegovinasta (183), lyhimmät puolestaan Portugalista (171 cm). Ihme tappeja siellä.

Jatketaan. Tarina kertoo, varsinkin täällä Kroatiassa, että Valkoinen talo Washingtonissa olisi rakennettu Bračin saarelta Kroatiasta tuodusta marmorista. Tämä tuskin pitää paikkansa, sillä jos mietitään ajankohtaa jolloin Valkoinen talo rakennettiin 1792-1800, moisen marmorimäärän roudaaminen Kroatiasta jenkkeihin olisi ollut täysin mahdotonta. Valkoinen talo naputeltiinkin oikeasti alunperin kokoon jenkkikivistä, nimittäin kalkkikivistä Aquia Creekistä Virginiasta. Legenda siitä, että rakentamiseen olisi käytetty Bračin kiviaineista, perustuu siihen, että kun Valkoista taloa remontoitiin vuonna 1902, joku ‘hungaariaanilainen kauppias’ lahjoitti remonttiin kolme laivalastillista marmoria. Tämän marmorin uskotaan tulleen Bračin saaren Pučišćan louhoksesta. Joten Valkoista taloa ei ole rakennettu kroatialaisista marmorista, sitä on vaan korjailtu sillä. 

Seuraavaksi tiputaan taivaalta. Laskuvarjolla. Joka on kuulemma kroatialainen keksintö. No, herra nimeltä Faust Vrančić Šibenikin kaupungista piirsi, ja testasi, laskuvarjon varhaista mallia 1600 -luvulla. Hän jopa kokeili keksintöään hyppäämällä ‘laskuvarjohypyn’ Venetsiassa. Leonardo da Vinci oli kuitenkin luonnostellut ihan saman härvelin jo 1480 -luvulla. Kroatialaiset suorittivat kuitenkin sen ensimmäisen hypyn laskuvarjolla. Siis ihan oikean hypyn. Joten tämä legenda on osittain totta. 

Muita kroatialaisia nippeleitä ovat mm. ‘mekaaninen kynä’. Eli kuulakärkikynä. Sen keksi ja patentoi Slavoljub Penkala vuonna 1906. Torpedon ensimmäisen prototyypin puolestaan kehitti Ivan Lupis 1860 -luvulla. Tosin se ihan oikeasti toimiva torpedo kehitettiin kuitenkin myöhemmin Englannissa. Näitä torpedoja valmistettiin sitten myöhemmin kroatialaisissa telakoilla. Joten voitanee sanoa, että näin Kroatiassa syntynyt prototyyppi palasi kotiin.  

Ja lopuksi dalmatiankoira. Rodun väitetään olevan kotoisin Dalmatiasta, onhan nimessäkin mainittu Dalmatia. Tunnettu historia tukee tätä teoriaa, sillä ihan ensimmäinen maininta ‘valkoisesta metsästyskoirasta mustilla täplillä’, löytyy itäkroatialaisen Đakovan piispan paperista jo vuodelta 1374. Vuonna 1719 kroatialaiset piispat vielä vahvistivat rodun läsnäolon Dalmatian maaseudulla metsästys- ja vahtikoirana. Rodun läsnäolo keski-ajalla Dalmatiassa on siis kiistatonta vaikkakin rodun syntyhistoria ei tunneta. Englantilaiset ehtivät kuitenkin tehdä ensimmäisen epävirallisen rotu-ilmoituksen dalmatialaisesta koirasta vuonna 1882 vaikkakaan dalmatialaisen rotu tuskin syntyi Englannissa. Todennäköisesti tyypit, joiden olisi pitänyt tehdä kyseinen ilmoitus Dalmatiassa, olivat kahvilla eivätkä ehtineet moiseen virallisuuteen kiinnittää huomiota. Olisivat taatusti tehneet sen viimeistään seuraavana päivänä……

Näin tällä kertaa. Ensi kerralla sitten taas ihan jotain muuta. Palataan asiaan. Pysykääpä siis kanavilla.