Juttuja
Vukovar 18.11.1991Tiistai 18.11.2025 - JariH
Ihminen ei vaan opi. Tai sitten ihmiskunnalla on todella lyhyt muisti. Juuri nyt Ukrainassa käydään veristä sotaa. Sodassa tehdään käsittämättömiä sotarikoksia, siivilejä raiskataan ja murhataan. Jopa joukkomurhataan. Ja maailma katsoo vierestä. Samainen maailma on autuaasti unohtanut sen, että vain hieman reilu 30 vuotta sitten Euroopassa käytiin edellinen täysimittainen sota, jossa sotarikoksia tehtiin aivan kuten nyt Ukrainassa. Tarkoitan siis Jugoslavian hajoamissotia, tässä yhteydessä nimenomaan Kroatian sotaa joka käytiin 1991-1995.
Tasan 34 vuotta sitten, juurikin tällä päivämäärällä eli 18.11. vuonna 1991, Vukovar -nimisen kaupungin sankarillinen taistelu päättyi, kun hyvin heikosti aseistettujen ja koulutettujen kaupungin asukkaiden puolustus kaatui ja serbijoukot valloittivat Vukovarin. Serbejä tuki tuolloin Jugoslavian armeija (JNA). Serbit olivat piirittäneet Vukovaria ennen sen antautumista syyskuusta alkaen. Vukovaria puolusti pieni joukko kroaattisotilaita ja siviilejä, jotka pitivät pintansa kolme kuukautta. Marraskuussa 1991 puolustus romahti serbien pommitettua kaupunkia systemaattisesti kolmen kuukauden ajan. Serbit marssivat kaupunkiin.
Tästä alkoi sarja Euroopan lähihistorian pahimpia sotarikoksia. Kaupunkiin marssineet valloittajat aloittivat etniset puhdistukset, jossa kroaattisiviilejä tapettiin, raiskattiin, ajettiin kodeistaan ja heidän omaisuuttaan tuhottiin järjestelmällisesti. Monet siviilit kuljetettiin kidutettavaksi ja jopa murhattavaksi vankileireille Serbiaan. Lähes koko Vukovarin infra tuhottin. Serbit riehuivat kaupungissa ja tuhosivat sairaaloita, historiallisia rakennuksia ja jopa tavallisten ihmisten koteja. Vukovarin asukkaista on yhä edelleen kateissa noin 1.700 ihmistä.
Yksi pahimmista serbien suorittamista rikoksista tunnetaan nimellä Vukovarin sairaalamurhat. Serbijoukot veivät Vukovarin sairaalasta noin 260 potilasta, henkilökuntaa ja siviiliä Ovčara -nimiselle maatilalle hieman kaupungin ulkopuolelle ja teloittivat kaikki. Teko tuomittiin aikoinaan hyvin laajasti läpi koko maailman ja tekijöitä on sittemmin tuomittu Haagin sotarikostuomioistuimessa sodan jälkipyykissä. Ovčaran maatila on nykyisin kunnostettu joukkomurhan uhrien muistoksi. Sieltä löytyy mm. kaikkien murhattujen kuvat ja kertomuksia siitä miten tuo täysin käsittämätön joukkomurha eteni. Erittäin vaikuttava paikka varsinkin kun tietää ja tuntee sen historian.
Miksi minä kirjoitan Vukovarista? Ja miksi teen sen juuri tänään? Kirjoitan asiasta siksi, että Vukovarin taistelu ja serbien tekemät rikokset siellä ovat painuneet hyvin syvälle kroatialaisten muistiin. Vukovarin sankarillista taistelua ylivoimaista vihollista vastaan ja siellä taistelleita puolustajia muistetaan tänään joka puolella maata. Ympäri Kroatiaa järjestetään erilaisia muistotilaisuuksia, jumalanpalveluksia ja kynttilämarsseja. Vukovarin tragedia vaikuttaa yhä tämän maan kansalliseen identiteettiin ja siitä on muodostunut eräänlainen symboli Kroatian itsenäisyystaistelulle. Minä olen asunut Kroatiassa vuositolkulla ja haluan olla osa tuota perinnettä. Ottaa osaa Vukovarissa menehtyneiden muistoon ja heidän perheittensä menetyksiin. Siksi tämä kirjoitus. Jotta maailma ei unohtaisi.
|
|
Avainsanat: Vukovar, sota, Kroatia, Serbia, piiritys, joukkomurha, sotarikos |






